SOS-LAPSIKYLÄN. Kuulumisia. Vanhemmuus uudessa roolissa. Sydän pelissä sijaisvanhemmuudessa. SOS-lapsikylät kouluttavat lapsia Sierra Leonessa

Transkriptio

1 SOS-LAPSIKYLÄN Kuulumisia Vanhemmuus uudessa roolissa Sydän pelissä sijaisvanhemmuudessa SOS-lapsikylät kouluttavat lapsia Sierra Leonessa

2 PÄÄKIRJOITUS MAHDOLLISUUKSIA ON! SIJAISPERHEIDEN MÄÄRÄN lasku on saatu pysähtymään ja hienoista kasvua on nähtävissä. Uusia potentiaalisia vanhempia löytyy varmasti edelleen teollisten työpaikkojen vähentyessä. Kaiken sen työn, mikä voidaan toistaa ja kopioida, tekevät lopulta koneet - hyvä niin. Lasten ja nuorten suojeleminen on kuitenkin yksilöllistä räätälöintityötä ja siihen tarvitaan edelleen ihmisiä. Keräilijäkansat olivat vahvasti riippuvaisia toisista, lähipiirin ihmisistä. Hyvinvoinnin kasvaessa ja yhteiskuntien kehittyessä alettiin voimakkaasti tavoitella yksilön vapauksia kansallisella tasolla. Nyt olemme siirtymässä takaisin vahvan keskinäisen riippuvuuden aikaan. Sanotaan, että maailman ihmiset ovat kuuden kädenpuristuksen päässä toisistaan. Se, mitä tapahtuu maapallon toisella puolella, tulee tietoisuuteen ja koskettaa lähes samanaikaisesti kaikkialla. Auttaisiko tämä näkemään asiat laajemmin ja toimimaan maapallon edun mukaisesti? Kestävyysvajeen kimppuun on käyty perinteisellä tavalla hyvinvointivaltion kuluja karsimalla. Kestävämpään lopputulokseen ja kulujen pienentämiseen päästäisiin todennäköisesti kuitenkin investoimalla hyvinvointiin enemmän ja siten lisäämällä ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. SOS-Lapsikylän auttamisen malli on ainutlaatuinen, voimakkaaseen yhteisölliseen ajatteluun ja turvaan perustuvana. Nyt mallia on Suomessa oivallettu toteuttaa ensimmäisen ker- SOS-Lapsikylän auttamisen malli on ainutlaatuinen, voimakkaaseen yhteisölliseen ajatteluun ja turvaan perustuvana. ran vanhusten hoidossa, kun Kaarinan kunta rakentaa vanhuskylää yhteisöllisen perhehoidon ajatuksella. Vanhuskylään tulee viisi asuntoa perheille ja tukiyksikkö. Kiitos tuestanne lasten sekä perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Rauhallista joulunaikaa! Jari Ketola toiminnanjohtaja Julkaisija SOS-Lapsikylä ry Snellmaninkatu HELSINKI puh. (09) keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi Päätoimittaja Aija Rikala Toimitussihteeri Elina Pitkäranta Toiminnanjohtaja Jari Ketola Ulkoasu Heli Rantala Kansikuva Touko Sipiläinen Paino Forssa Print ISSN Osoitteenmuutokset: (09) keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi 2 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

3 LEDARE MÖJLIGHETER FINNS! MINSKNINGEN av antalet fosterfamiljer har kunnat hejdas och en liten ökning är skönjbar. Nya potentiella föräldrar hittar man säkert i och med att industriarbetsplatserna blir allt färre. Allt det arbete, som kan upprepas och kopieras, görs till slut av maskiner och bra är det. För att ta hand om barn och unga krävs dock skräddarsytt, individuellt arbete och till det behövs det fortfarande människor. Samlarfolken var mycket beroende av varandra, av människorna i sin närmaste krets. När välfärden ökade och samhällena utvecklades började man kraftigt eftersträva individuella friheter på det nationella planet. Nu är vi på väg tillbaka till en tid då man är starkt beroende av varandra. Det sägs att väldens människor befinner sig på bara sex handslags avstånd från varandra. Det som händer på and ra sidan jorden blir känt och berör oss alla nästan samtidigt. Kan det här hjälpa oss att få vidare perspektiv på saker och verka i enlighet med jordens intressen? Hållbarhetsgapet har man försökt åtgärda på traditionellt sätt, genom att gallra i välfärdsstatens utgifter. Ett hållbarare slutresultat skulle man troligen få genom att investera mera i välfärd och på det sättet öka människors möjligheter att delta i uppbyggnaden av samhället. Den hjälpmodell som SOS-Barnbyar använder sig av är unik, och baserar sig på ett starkt gemenskapstänkande och gemensamt skydd. Nu har man kommit på att för första gången i Finland använda modellen i åldringsvården. S:t Karins kommun bygger en äldreboendeby där den ledande principen är gemensam familjevård. Äldreboendebyn får fem familjebostäder och en stödenhet. Den hjälpmodell som SOS-Barnbyar använder sig av är unik, och baserar sig på ett starkt gemenskapstänkande och gemensamt skydd. Tack för ert stöd för att öka barns och familjers välfärd. Jag önskar er alla en fridfull juletid! Jari Ketola verksamhetsledare Apua tarvitsevia lapsia on Suomessa paljon. Testamenttilahjoitus on arvokas tapa varmistaa, että myös tulevaisuudessa lapsilla on mahdollisuus turvalliseen kotiin SOS-lapsikylässä, jossa voi kasvaa terveeksi, myönteiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Punkaharjun SOS-lapsikylässä järjestetään testamenttija lahjoitusilta maanantaina klo Ilmoittautumiset Punkaharjun SOS-lapsikylän sihteerille Mia Lukkariselle puh tai mia.lukkarinen@sos-lapsikyla.fi torstaihin mennessä. 3 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA Voit kysyä lisätietoja tai tilata testamenttiesitteemme keskus - toimistostamme numerosta (09) tai sähköpostitse osoitteesta keskustoimisto@sos-lapsikyla.fi. SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 3

4 ASIAA 4 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

5 TUKI TÄRKEÄÄ SIJOITETUN LAPSEN KOKO PERHEELLE Sijoitetun lapsen perhe on monin tavoin samanlainen kuin mikä tahansa perhe. Perheissä on rakkautta, välittämistä, huolenpitoa, yhteisiä perinteitä, sukulaisverkostoja yms. Vanhempien tavoitteena on antaa lapselleen kaikki, mitä lapsi tarvitsee, mutta jossain matkan varrella jotakin on mennyt vikaan, usein jo vanhemman omassa lapsuudessa. Nämä tapahtumat ovat mahdollisista avohuollon tukitoimista huolimatta johtaneet siihen, että lapsen kasvuympäristö ei ole ollut tarpeeksi turvallinen ja hänen kehityksensä on vakavasti vaarantunut. On tärkeää, että lapselle silloin on tarjolla toinen, turvallinen paikka, esimerkiksi koti SOS-lapsikylässä. Tulee kuitenkin muistaa, että perheen tarina voi olla vaikkapa tällainen: 8 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 5 5

6 MIAN TARINA Kolmihenkinen perhe, äiti Mia ja ja kaksi lasta, oli elänyt haastavaa arkea jo pitkään. Mia ei tiennyt, miten auttaa lapsiaan jaksamaan, kun oli itsekin niin väsynyt. Eräänä päivänä Mialle kerrottiin tilanteen olevan niin hälyttävä, että lapset sijoitettaisiin heti SOS-lapsikylään ja äiti voisi halutessaan tulla mukaan viemään heitä. Vastassa oli kummallinen paikka. Pihalla oli lapsia ja aikuisia. Kaikki lapset tuijottivat tulokkaita, ja aikuiset vaikuttivat Mian mielestä kiusaantuneilta. Lapsikyläkodissa vastassa oli henkilö, jota kutsuttiin lapsikylävanhemmaksi. Hän hymyili kauniisti, mutta oli liian vieras, liian etäinen. Ja miksi hän hymyili tuolla tavalla? Eikö hän tajunnut, että pahin oli tapahtumassa. Että tämä perhe hajoaa nyt juuri. Kaikki istuivat sohvaryhmän äärelle ja alkoivat puhua jostakin, mitä Mia ei ymmärtänyt. Kaikkien äänet olivat etäistä huminaa, mistä Mia yritti erottaa sanoja samalla, kun itkevät lapset tarrautuivat häneen. Hetken kuluttua sosiaalityöntekijä totesi, että kaikki tarvittava on nyt käyty läpi ja kuukauden kuluttua tavattaisiin palaverissa. Mia ei ollut ehtinyt ymmärtää, mitä oli käyty läpi ja mistä palaverista sosiaalityöntekijä puhui, mutta hän nyökkäsi antaakseen vaikutelman siitä, että oli yhteistyökykyinen. Kuukauteen Mia ei kuullut lapsistaan. Vasta myöhemmin hän sai kuulla, että sohvaryhmän äärellä oli sovittu lapsikylävanhemman soittavan hänelle kerran viikossa, mutta hän ei ollut shokissaan ymmärtänyt tätä eikä siksi ollut ollut tavoitettavissa, kun hänelle soitettiin. Kuukauden ajan hän sulkeutui omaan asuntoonsa, piti puhelimensa kiinni peläten omien läheistensä yhteydenottoja, itkien ja surren. Kuukauden kuluttua hän istui kuuntelemassa, miten tämä vieras nainen kertoi hänen lapsistaan. Miten he olivat nukkuneet ja syöneet, miten hänen tytärtään yritettiin auttaa, kun hän sai raivokohtauksia. Mian teki mieli kirkua. Mikä oikeus tällä naisella oli varmistaa hänen lastensa yöunet tai tarjota heille ruokaa! Tytär oli samanlainen kuin hän, lapsen kiukkua on vaikea hallita, mutta se oli taito, joka Mian tulisi oppia, ei tämän naisen! Mutta Mia ei kirkunut, koska tiesi tämän olevan oikein. Lapsikylävanhempi herätti hänessä luottamusta. Hän uskoi, että tämä nainen osaisi tuon kaiken. Mia ei osannut ja sen hän tiesi itsekin. Mutta hän olisi halunnut edes yrittää. Hän olisi halunnut oppia nuo asiat. Hän yritti kertoa tästä ajatuksestaan palaverissa, mutta hänet ymmärrettiin väärin ja kuviteltiin, että hän vaati lapsia kotiin, vaikka hän vain pyysi mahdollisuutta oppimiseen. Jouluun oli muutama viikko ja Miaa pelotti ottaa asia puheeksi palaverissa. Hän oli suunnitellut matkustavansa lastensa kanssa isovanhempiensa luokse toiselle paikkakunnalle, missä he aina olivat viettäneet joulun. Mian pettymykseksi joulu ei ollut mahdollinen. Lasten tulisi asettua uuteen ympäristöönsä, joulu valmisteltaisiin lasten kanssa yhdessä siellä ja Mia olisi tervetullut lounaalle lapsikyläkotiin joulupäivänä. Palaverin jälkeen lapset ja Mia istuivat pitkään sylikkäin etsien lohtua toisistaan. Miten heille oli käynyt näin? Pystyisivätkö he enää koskaan päättämään itse omista asioistaan? Palaisivatko he koskaan yhdessä yhteiseen kotiin? Mian mielessä oli valtavasti kysymyksiä, joita ei uskaltanut esittää. Ainoita puhumisen paikkoja näyttivät olevan nämä palaverit, mutta ei hän osannut niissä ottaa asioita puheeksi, koki itsensä niin ulkopuoliseksi. Kunpa joku kuuntelisi. Kunpa tuo lapsikylävanhempi oikeasti oppisi tuntemaan hänet ja hänen perheensä, jotta osaisi auttaa lapsia oikealla tavalla. Mia halusi kertoa lapsikylävanhemmalle, miten oli itse yrittänyt auttaa lastaan kiukkutilanteessa, mutta milloin hänelle tarjoutuisi mahdollisuus jutella asiasta lapsikylävanhemman kanssa kahdestaan? Ja kuuntelisiko hän Miaa? Ei kukaan muukaan koskaan kuunnellut. 6 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

7 MIAN TARINA ei ole todellinen, mutta se on koottu kokemusten pohjalta, joita sijoitettujen lasten vanhemmat ovat kertoneet haastatteluissa kehittämishankkeessamme Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen. Olemme haastatelleet yhdeksää SOS-lapsikylään sijoitetun lapsen perhettä, sekä vanhempia että lapsia, ja pyytäneet heitä kertomaan siitä, minkälainen tukitoimi lapsen sijoitus SOS-lapsikylään on koko perheen näkökulmasta ollut ja miten lapsikylä on lapsen sijoituksen aikana pystynyt tukemaan koko perhettä. Tavoitteenamme on haastatteluaineiston pohjalta löytää uusia tapoja tukea sijoitetun lapsen perhettä sekä yhtenäistää perhetyön käytäntöjä kaikissa SOS-Lapsikylän toimipisteissä. Perheet ovat kertoneet monia onnistumisen kokemuksia mm. siitä, miten sijoitus on toiminut kunkin perheenjäsenen oman kuntoutumisen mahdollistajana ja miten lapsikylävanhemmasta on tullut läheinen henkilö koko perheelle. Joukossa on kuitenkin monta Mian tarinaa. Siksi tavoitteenamme nyt on muodostaa perhetyön malli, jolla luomme sijoituksen alusta asti yhteistyön lapsen vanhempien kanssa, ymmärrämme heidän suuren merkityksensä lapselle, ja autamme heitä löytämään oman roolinsa sijoitetun lapsen vanhempina. Parhaassa tapauksessa saamme olla mukana tukemassa perhettä, kun lapsi pääsee palaamaan vanhempiensa luokse. Kussakin SOS-Lapsikylän toimipisteessä konkreettinen kehittämistyö sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukemiseksi aloitetaan alkuvuodesta 2014, hankeraportin julkaisemisen jälkeen. Pyrimme siihen, että jatkossa vanhemmat eivät joutuisi yksin käymään läpi Mian tunteita vaan voisivat kokea olevansa kuultuja, tärkeitä ja osallisia oman lapsensa sijoituksessa. Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen -kehittämishankkeesta vastaa sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen Kaarinan SOS-lapsikylästä. Työryhmään kuuluu Vanhasen lisäksi lastensuojelupäällikkö Anna-Liisa Koisti-Auer sekä yksi työntekijä kustakin SOS-Lapsikylän toimipisteestä. Hanketyö aloitettiin tammikuussa 2013 ja hankeraportti julkaistaan alkuvuodesta Tämän jälkeen kehit tämistyö tuo - daan käytäntöön SOS-Lapsikylän toimipisteissä. TEKSTI: SONJA VANHANEN Jälkihuolto pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa puhuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjesti elokuun lopulla Helsingissä konferenssin jälkihuollon tutkimuksesta Pohjoismaissa. Tilaisuuteen osallistui tutkijoita Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta sekä kaksi Pesäpuun Selviytyjät-ryhmän nuorta, joilla on omakohtaisia kokemuksia sijaishuollosta. Pohjoismaiden välillä sijais- ja jälkihuollon järjestämisessä on paljon yhtäläisyyksiä, joten myös kehittämishaasteet ovat samansuuntaisia. Jälkihuollon tutkimuksen todettiin olevan vielä vähäistä kaikissa Pohjoismaissa, mutta kiinnostus sitä kohtaan on lisääntynyt. Erityisesti kaivattiin pitkittäistutkimuksia, joiden avulla voitaisiin arvioida lastensuojelun vaikuttavuutta ja kehittää sijaishuoltoa. Todettiin, että nuorten oma osallisuus sijaishuollon kehittämisessä on vielä puutteellista. Suomalainen Selviytyjät-ryhmä on toiminut edelläkävijänä pitkäjänteisessä lapsia ja nuoria osallis- tavassa sijaishuollon kehittämiseen tähtäävässä toiminnassa, ja ryhmän jäsenten kokemukset herättivät paljon mielenkiintoa ja keskustelua. Keskustelua herätti myös SOS-Lapsikylä ry:n Itsenäistyminen elämänvaiheena -tutkimuksessa käytetty osallistavan tutkimuksen menetelmä, joka mahdollisti sijaishuollon kokemuksia omaavien nuorten osallistumisen tutkimuksen tekemiseen niin tutkimuskysymysten asettelussa kuin haastatteljoina. Kaikissa maissa jälkihuollon palvelujärjestelmän toivottiin tulevaisuudessa joustavan nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tämä tarve ja toive jälkihuoltoiän joustamiseen ilmeni myös Itsenäistyminen elämänvaiheena -tutkimuksesta. Suomessa se tarkoittaisi jälkihuollon päättymisiän joustamista nykyisestä 21 vuodesta pidemmälle, ainakin 25 vuoteen asti. TEKSTI: HILLEVI WESTMAN SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 7

8 KYLILLÄ KERROTAAN 10-VUOTIAS KAARINAN SOS-LAPSIKYLÄ murrosiän kynnyksellä Kaarinan SOS-lapsikylä sijaitsee Turun kupeessa Lounais-Suomessa. Kylä juhlistaa joulun alla kymmenvuotista taivaltaan avoimin ovin ja järjestettävään tapahtumaan ovatkin kaikki tervetulleita. ENSIMMÄINEN LAPSI muutti Kaarinan SOS- lapsikylään joulukuun yhdeksäs päivä vuonna Nyt lapsikylässä asuu yhdeksän sijaisperhettä, joissa on yhteensä 31 lasta. Kymmenen vuotta sitten kylään tulleet pienet taaperot ovat venähtäneet vuosien varrella ja suurin osa lapsista alkaa olla murrosikäisiä. Alle kouluikäisiä lapsia kylässä asuu tällä hetkellä kolme ja yläkouluiän ylittäneitä nuoria on vastaava määrä. Muutama täysi-ikäinen nuori asuu yksin kylän yhteydessä tai sen lähistöllä itsenäistymisasunnossa. Kylän henkilökunnalta nämä nuoret saavat kuitenkin yhä tukea aikuisen elämän ensimetreillä. Klip klop, hevonen on pop Kaarinassa iloitaan siitä, että suurin osa lapsista on löytänyt itseään kiinnostavan harrastuksen. Harrastukset antavat lapsille onnistumisen kokemuksia ja auttavat kehittämään sosiaalisia taitoja, kertoo kylän johtaja Esa Vierikko. Sijainti Turun lähellä takaa monipuolisen lajitarjonnan. Etenkin liikunnalliset lajit ovat kaarinalaisten lasten suosiossa. Tyttöjen keskuudessa ratsastus on tällä hetkellä pop. Muita lasten suosimia harrastuksia ovat salibandy, snorklaus, jalkapallo, partio ja yleisurheilu. Aikoinaan kylässä järjestettiin lapsille paljon vapaa-ajantoimintaa. Erilaisia kerhoja oli jopa viisi tai kuusi viikossa. Kun lapset ovat pikkuhiljaa löytäneet ystäviä ja aktiviteetteja kylän ulkopuolelta, on kerhojen tarve vähentynyt. Joka toinen perjantai järjestettävä 13 vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien nuorten Nuokkari on erittäin suosittu. Yhteistalon nuorteniltaan nuoret tulevat viettämään aikaa, pelaamaan pelejä, katsomaan leffoja, surffaamaan netissä ja kuuntelemaan musiikkia. Ruoalla on illanvietossa iso merkitys ja tavoitteena on myös valmistaa nuoria edessä häämöttävään itsenäistymiseen. Nuoret valmistavat itse ohjaajien kanssa erilaisia ruokia, kuten pizzaa, tortilloita ja välillä hieman haastavampiakin herkkuja. Nuokkarille saa tuoda kylän ulkopuolisen kaverin mukaan. Kaikista suosituin kaveri näissä illoissa on kuitenkin Viljo erään Kaarinan kylän ohjaajan omistama terapiakoira. Nekin nuoret, joiden voi olla vaikeaa osoittaa tunteita tai tulla mukaan isoon ryhmään ja luoda ystävyyssuhteita, uskaltautuvat touhuamaan Viljon kanssa. Nuortenilloissa yhteinen tekeminen tuottaa iloa, mutta monille on myös tärkeää päästä hakeutumaan Nuokkarissakin aikuisten lähelle. Vanhempien ja Nukkumatin tukena Vuosien varrella muutama lapsi on muuttanut Kaarinasta takaisin biologisten vanhempiensa luokse ja SOSlapsikylän tavoitteena onkin, että mahdollisimman moni lapsi voisi kasvaa omien vanhempiensa kanssa. Ennalta ehkäistäkseen huostaanottoja on Kaarinan SOS-lapsikylä käynnistämässä perhetyö- ja perhekuntoutusohjelmaa, Vierikko kertoo. Perhetyön tarkoituksena on tarjota tukea perheille heidän omassa kodissaan esimerkiksi silloin, kun neuvolan tuki ei ole riittävää, mutta tilanne ei vaadi varsinaista lastensuojelua. Apua voidaan tarjota esimerkiksi perheelle, jonka lapsella on vaikeuksia nukkumaanmenossa tai kun 8 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

9 PÄÄTOIMITTAJALTA lapsi saa voimakkaita uhmakohtauksia, eikä perhe tiedä, miten toimia. Apua voidaan antaa myös tilanteissa, joissa yksinhuoltajavanhempi on vaarassa uupua työelämän haasteiden ja useamman lapsen kasvatusvaatimusten alla. Neuvolan perhetyöllä on rajalliset resurssit, mutta Kaarinan SOS-lapsikylä voi tarjota lisätukea ja järjestää apua joustavammin myös virka-ajan ulkopuolella ilta-aikaan. Perhekuntoutus on perhetyötä intensiivisempää. Se tarkoittaa, että perhe saa apua lastensuojelun asiakkaana avohuollon kautta. Perhekuntoutuksessa koko perhettä pyritään auttamaan. Myös perheen lapset saavat vaikuttaa siihen, miten perheen kanssa toimitaan yhdessä sen tukemiseksi. Lapsilähtöisyys on perheiden tukemisen lähtökohta. TEKSTI JA KUVA: ELISE LIIKALA AVOIMET OVET Kaarinan SOS-lapsikylässä 10-vuotistaipaleen kunniaksi Tervetuloa juhlimaan kanssamme maanantaina 9. joulukuuta kello Tilaisuudessa kerrotaan kylän toiminnasta ja vierailla on mahdollisuus tutustua kylän tiloihin. Perhetyöntekijä Sini Eräpuro kertoo perhetyöstä ja perhekuntoutuksesta, apulaisjohtaja Sari Carlsson ja kylän nuoria on puhumassa lasten ja nuorten osallisuushankkeesta ja sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen esitelmöi kehittämishankkeesta Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen. Jotta osaamme varata tarpeeksi herkkuja tarjolle, ilmoittauduthan mennessä kylän sihteerille Pia Ilolle sähköpostitse tai puhelimitse: Kylän osoite on Luhtikatu 2 A, Kaarina. Kello järjestetään lasten suunnittelema kylän 10-vuotisjuhla koko kylän väelle. Sinne kutsutaan myös lasten omat vanhemmat. Ei jätetä yksin lapsen vanhempiakaan SOS-LAPSIKYLÄ on vaikeassa tilanteessa olevan lapsen asialla ja lapsi on työmme keskiössä. Lastensuojelutyötämme ohjaa lapsen paras ja ajamme apua tarvitsevan lapsen etua. Tämä ajatus ja tahtotila on näkynyt viestinnässämmekin kannustuslauseena Ei jätetä lasta yksin. Lapsi on meillä edelleen keskiössä, mutta lapsen elämään kuuluvat myös lapsen läheiset, omat vanhemmat ja muut tärkeät ihmiset. Lapselle omat läheiset pysyvät tärkeinä myös huostaanoton jälkeen. Huostaanotto ei leikkaa pois lapsen menneisyyttä, vaan lapsi kantaa aiemmin kokemaansa myös sijaishuoltopaikassa ja käsittelee siellä menneisyyttään. Sijaishuollon tarkoitus ei ole, että lapsen vanhemmat vaihdetaan uusiin. Sijaisvanhemman tehtävänä on pikemminkin tarjota lapselle uusi mahdollisuus ja arjen kasvun rauha. Sijaisvanhemman tukemana lapsi voi turvallisesti kohdata ja käsitellä kokemansa ja jopa muuttaa sen vähitellen vahvuudekseen. Lapselle kaikki koettu, vaikeudetkin, voivat turvallisessa ohjauksessa tarjota eväitä viisauteen ja eheyteen. Ja lapsen omat vanhemmat ja heidän kanssaan koetut asiat ovat ja pysyvät aina tärkeänä osana lapsen persoonallisuutta. Koska lapsen keskiössä ovat lapsen vanhemmat, lapsen paras toteutuu parhaiten, kun myös näiden, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten vanhemmat saavat apua. SOS-Lapsikylä ryhtyykin panostamaan yhä enemmän työskentelyyn lapsen vanhempien kanssa. Tavoitteena on auttaa vanhempia löytämään oma roolinsa kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen vanhempina. Parhaimmillaan työ voi johtaa jopa perheen uudelleen yhdistämiseen. Aiheesta on SOS-Lapsikylässä käynnistetty kaksivuotinen kehittämishanke, josta Sonja Vanhanen kirjoittaa tässä numerossa. Ei siis jätetä lasta yksin, mutta ei jätetä yksin lapsen vanhempiakaan. Aija Rikala päätoimittaja SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 9

10 KYLILLÄ KERROTAAN SYÖKSYSYNNYTYKSIÄ JA HÖPÖHÖPÖJUTTUJA Päivi Vahvaselkä-Valkosen elämänmuutos alkoi Pasilassa, kun hän jokunen vuosi sitten törmäsi juna-asemalla julisteeseen, jossa mainittiin SOS-Lapsikylä. Nimi jäi pyörimään hänen päähänsä ja Päivi hakeutui yhdistyksen verkkosivuille. Sijaisvanhemmuus oli kiinnostanut Päiviä jo pidempään ja hän palasi yhä uudestaan ja uudestaan nettisivuille lukemaan aiheesta. NYT PÄIVI ON TUORE lapsikylävanhempi. Hän on toiminut sijaisvanhempana kolmelle alle viisivuotiaalle lapselle Kaarinan SOS-lapsikylässä elokuusta lähtien. Sitä ennen Päivi toimi noin kaksi vuotta lapsikylävanhemman sijaisena kahdessa eri kodissa kylän alueella hoitaen lapsia sijaisvanhempien lomien aikana. Sijaisvanhemmat asuvat SOS-lapsikylässä lasten kanssa ympäri vuorokauden, mutta heillä on noin 4 7 vuorokautta kuukaudessa vapaata. Sijaisen, kuten sijaisvanhemmankin, tehtävänä on vastata muun muassa kodin ylläpidosta, siivouksesta, ruoanlaitosta ja lasten hoidosta. Kysyttäessä, miksi Päivi alun alkaen ryhtyi sijaisvanhemmaksi, hän naurahtaa: Ei harmainta aavistustakaan! Tässä on vain joku juttu. Jokaisella on sisäsyntyinen tarve olla tarpeellinen. Ja sit mä myös halusin haastaa itseni. Päivin mukaan sijaisvanhemmuus on kokonaisvaltainen elämäntapa. Sijaisenakin lapsen kanssa vietetty aika on intensiivistä, mutta sijaisvanhempana vapaa-aikaa ei voi erotella työajasta. Päivin mukaan sijaisvanhemmuus SOS-lapsikylässä on kuin suuri seikkailu. Jos haluaa laittaa arvomaailmansa ja tärkeysjärjestyksensä uusiksi, niin tämä on tehokas paikka tehdä se, Päivi kuvailee. Tässä tosiaan pääsee haastamaan itsensä, linjaa Päivi. Päivistä sjaisvanhemmuudessa parasta onkin turvallisesta hiekkalaatikosta irtautuminen ja kohtaamiset lasten, nuorten ja työyhteisön jäsenten kanssa sekä niiden mukanaan tuomat asiat. Vaikka työn yllätyksellisyys on innostavaakin, se on myös asia, joka vaatii sijaisvanhemmalta paljon. Sijaisvanhemman tulee olla valmis siihen, että haasteita ei voi ennakoida, sillä niitä tulee yllättävissä kohdissa. Lasten kanssa toimiminen synnyttää suurta iloa, mutta myös surua. Lapset ja nuoret haastavat aikuisia rajustikin ja omien tunteiden kanssa voi joutua koville. Edellytyksenä sijaisvanhempana toimimiselle on Päivin mukaan vakaa persoonallisuus. On hyvä tuntea omat 10 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

11 Sijaisvanhempana ei voi pidemmän päälle toimia virkatakki päällä ja järki korvien välissä. Sydän on avattava ja on annettava kaikki peliin. kipupisteet ja vahvuudet. Päivi arvostaa myös huumorintajua sekä kykyä uskoa ja toivoa, näytti tilanne päällisin puolin miltä tahansa. Maalais-/kaupunkilaisjärki on hyvä olla olemassa. Sijaisvanhemmuus vaatii lisäksi sekä sinnikkyyttä että periksiantamattomuutta, Päivi sanoo. Kaarinan SOS-lapsikylässä sijaisvanhempien kanssa toimii muutakin henkilökuntaa, kuten ohjaajia. Päivi kokee hyvänä sen, että lapsikylässä voi nojata muiden ammattitaitoon ja apuun. Toisaalta eläminen tiiviissä kyläyhteisössä nielaisee ihmisen todella kokonaisvaltaisesti. Se on ihan oma maailma. Huostaanotto on lapselle aina traumaattinen tapahtuma. Kun lapset tulevat lapsikylään tai kylään tulee töihin uusia aikuisia, lapset suhtautuvat uusiin ihmissuhteisiin yksilöllisesti. Toiset tarvitsevat tutustumiseen paljon aikaa, toiset lähestyvät nopeammin. Kuten lapsikin solmii omanlaisensa suhteen aikuiseen, sijaisvanhempikin solmii suhteen lapseen. Sijoitettuihin lapsiin kiintyy yllättävän nopeasti, mutta suhde on erilainen kuin omien lasten kanssa, kuvailee Päivi, joka on kahden aikuisen pojan äiti. Omaa lasta alkaa rakastaa jo raskausaikana. Nämä on syöksysynnytyksiä! Äitiyden merkitystä Päivi pohdiskelee rakkauden kautta. Hän sanoo, että äideillä jos keillä on mahdollisuus sekä tilaisuus ehdottomaan rakkauteen ainakin siinä määrin kuin se on ihmisille mahdollista. Ehdoton rakkaus on sellaista, joka ei odota mitään vastinetta toiselta osapuolelta. Se ei tuomitse ja iloitsee pienimmästäkin ilosta, jota voi tuottaa toiselle. Sijaisvanhempana ei voi pidemmän päälle toimia virkatakki päällä ja järki korvien välissä. Sydän on avattava ja on annettava kaikki peliin. Päivin kantavana voimana on ilo. Työ itsessään on rajoja rikkovaa ja myös sen sisällä voi rikkoa rajoja. Hän sanoo nauttivansa, kun voi lasten kanssa heittäytyä, hyppiä lätäköissä ja tehdä höpöhöpöjuttuja. TEKSTI JA KUVA: ELISE LIIKALA 8 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 11

12 KYLILLÄ KERROTAAN LEIRIT VOIMAANNUTTAVAT LAPSIA Leiritoiminta on tärkeä osa SOS-lapsikylissä asuvien lasten elämää. Itseluottamusta lisäävien kokemusten saaminen on erityisen tärkeää kovia kokeneille, huostaan otetuille lapsille. Leirien tehtävänä on tuottaa näitä kokemuksia. LAPSELLA TÄYTYY olla leirillä turvallinen olo ja mahdollisuus pitää hauskaa. Kaikessa pitää olla positiivisen vahvistamisen meininki. Erilaisista uusista tilanteista ja kokemuksista selviytymiset vahvistavat ja rakentavat lapsen itsetuntoa. SOS-Lapsikylän leirikeskus Oravanpesä Pellossa on jo 25 vuoden ajan tarjonnut lapsille mahdollisuuden rauhoittua ja nauttia uusista kokemuksista luonnon keskellä. Lapin maisemissa on järjestetty myös muun muassa useamman päivän kestäviä kanoottiretkiä, joissa on ollut mukana sekä lapsikylien nykyisiä että jo itsenäistyneitä nuoria. Se, mitä näillä reissuilla nuorten välillä intensiivisen yhdessäolon myötä tapahtuu, on jotain aivan erityistä. Kylistä jo itsenäistyneet nuoret toimivat esimerkkeinä nuoremmille ja heidän neuvonsa menevät aivan eri tavalla perille kuin aikuisten, lukemattomia leirejä järjestänyt Lapin SOS-lapsikylän johtaja Kai Lomma kertoo. Niin leirit Oravanpesällä kuin vaikkapa purjehtimassa antavat mahdollisuuden olla luonnon kanssa. Kun luonto asettaa rajat esimerkiksi aaltojen tai lumipyryn muodossa, kasvaa ymmärrys ja kunnioitus, että tuota vastaan on turha kukkoilla, Lomma jatkaa. Luonto tarjoaa niin kauneutta kuin hiljaisuuttakin. Nuotion tuijottaminen illan hämärtyessä on miltei hypnoottista. Usein leireillä on myös lapsikylän arkeen asti kantava vaikutus. Lapsissa huomaa eron leirin jälkeen; että he ovat päässeet rauhoittumaan. Leirin jälkeen kodille nousee myös uusi arvo. Kun on ollut esimerkiksi melomassa savulta haisevissa vaatteissa, sen jälkeen oma peti on taas suuressa arvossa, Kai Lomma kertoo. Tiivis leirielämä rakentaa myös perusluottamusta lasten ja aikuisten välille, mikä kantaa myöhemmin satunnaisten arjen yhteenottojen yli. Myös leirimatkat Italiaan kansainvälisen SOSlapsikyläjärjestön leirille Caldonazzoon ovat lapsille ja nuorille ikimuistoisia kokemuksia. Eräällä reissulla yksi tyttö oli sanonut, että on jännää miten kaikilla näillä tuhannella lapsella on samanlainen tausta kuin minulla. Myös matkalla Italiaan tutustutaan matkan varrella monien muiden maiden lapsikylien väkeen ja nähdään uusia paikkoja. Leirit ovat monesti mahdollisia vain lahjoittajien tuen ansiosta. Kun lapsilta leirien jälkeen on kysytty, mikä oli mukavinta, vastaukset ovat kerta toisensa jälkeen tuttuja: matka, ruoka, saunominen, yöpyminen, pulkkamäki ja niin edelleen. Leireistä tehdään myös usein lapsille kuvakirjoja. Näin saadaan muistot talteen ja kootaan lapsen historiaa, jota omat vanhemmat eivät välttämättä ole tekemässä. TEKSTI: ELINA PITKÄRANTA KUVA: KAI LOMMA 12 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

13 TUNTEET Lastensuojelutyössä kuulee paljon lauseen mittaisia tiivistyksiä, jotka muuttuvat totuuksiksi, kun niitä toistellaan riittävästi. Harvoin pysähdytään miettimään kuitenkaan hokeman syvempää merkitystä. OTETAAN ESIMERKIKSI vaikka takavuosien slogan ei saa päästää lasta ihon alle. Ajatus on, että säilytetään ammatillisuus myös henkisesti kuormittavissa tilanteissa eikä anneta tunteille valtaa lapsen kokeillessa, testatessa ja ollessa rajaton. Puhtaaksi viljeltynä ajatuksesta pelkistyy ihanteeksi robottimainen, kaavamainen, ennalta-arvattava kasvatus, johon lapsi voi aina luottaa ja joka maksimoi lapsen ja aikuisen turvallisuudentunteen. Ajatus on myös karsia ennen kaikkea negatiivisten tunteiden vyöry ihon alle ; vihan ja katkeruuden syntyminen lasta kohtaan. Meneekö lapsi pesuveden mukana? Häviääkö myös positiivisten tunteiden palo ja aitous arjen keskeltä? Onko tilaa leikkisyydelle, luovuudelle, empaattisuudelle, lapselliselle hulluttelulle? Iho on ihmisen suurin elin tuntoelin. Olisiko parempi herkistää kuin paaduttaa tunteensa ja ihonsa? Tunteet, joita lapsi herättää aikuisessa, kertovat mitä lapsen sisimmässä liikkuu. Tunneäly on huomattu jo ajat sitten ja usein tunne, intuitio on nopeampi kuin ajatus. Pelko kertoo vaarasta ennen kuin se huomataan, huoneeseen astuessa tunnet heti luottamuksen tai pahanpuhumisen ilmapiirin, kodissa ja työpaikalla tunnet nahoissasi asemasi ja laiminlyöntisi. Ilman tunteita olemme hukassa. Epäammatillinen tunteenilmaisu voi mennä perille paremmin kuin viikkojen kasvatuskeskustelut. Tunteista tuhoisimpia ovat syyllisyys ja torjutuksi tuleminen. Onneksi meillä on terapeutteja niitä tunnesolmuja avaamaan. Miksi tunteiden kirjo pitäisi kaventaa ammatillisuuden nimissä? Tunteet ovat tavattoman rasittavia, niiden käsittely syö naista ja miestä ja työyhteisöä, samalla tunteet ovat voimavara ja resurssi. TEKSTI: KARI VAPAAKALLIO, LAPSIKYLÄVANHEMMAN SIJAINEN Leijonien tuella grillikota Punkaharjun SOS-lapsikylään PUNKAHARJUN SOS-LAPSIKYLÄ on ollut useita vuosia Lions Club Savonlinna/Sääminki-klubin yhteistyökumppani ja avustuskohde. Tänä vuonna klubin ja sen yhteistyökumppanien tuella rakennettiin grillikota lapsikylän Leijona-kodille. Savonlinna/Sääminki -klubin jäsenet toteuttivat kodan valmistamisen, pystyttämisen ja viimeistelyn. On hienoa, että leijonat ja paikkakunnan yritykset ovat olleet mukana rakentamassa parempaa huomista tukemalla nuorisoon kohdistuvaa toimintaa, lapsikylän johtaja Jouni Kerppola sanoo. SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 13

14 KUULUMISIA KYLILLÄ KERROTAAN MAAILMALTA JUHLAHUMUA JA VIERAANVARAISUUTTA VENÄLÄISEEN TAPAAN Lapin SOS-lapsikylän ja venäläisen Kantalahden SOS-lapsikylän välisen nuorten itsenäistymisen tukemiseen tähtäävän yhteistyöhankkeen merkeissä joukko Lapin SOS-lapsikylän työntekijöitä ja nuoria matkusti Murmanskiin syyskuun alussa. MATKALLE LÄHDETTIIN Ylitorniolta SOS-lapsikylän autolla, jolla ajoimme Sallan tulliasemalle. Sallasta jatkoimme matkaa paikallisella pikkubussilla Kantalahteen. Matka taittui varsin sujuvasti, joskin teiden kunto asetti hieman haasteita, mutta perille pääsimme turvallisesti. Ensimmäisen yön vietimme Kantalahden SOS-lapsikylässä, joka sijaitsi keskellä Kantalahden kaupunkia. Kylä oli rakennettu vuonna 2003 eli vietimme siellä myös kylän 10-vuotisjuhlia. Kylä oli hyvin nykyaikainen, siisti pieni yhteisö. Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Murmanskiin, jossa saimme tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Perjantaina vietettiin uuden nuorisokodin avajaisia. Koti oli perustettu keskelle Murmanskin kaupunkia sijaitsevaan kerrostaloon, jonka julkisivu ei kylläkään viestinyt 14 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

15 sitä lämpöä ja kodikkuutta, mikä kodin sisustamisessa oli tavoitettu. Koti oli länsimaiseen tapaan saneerattu lattiasta kattoon, kauniilla verhoilla sekä kalusteilla sisustettu. Avajaisjuhlaan osallistui lisäksemme hyvin arvovaltaisia vieraita, Murmanskin maaherra, suurlähetystön edustajia, kaupungin johtoa sekä tietysti mediaa useilta eri televisio- ja radiokanavilta. Avajaistilaisuus nuorisokodilla oli virallinen juhlapuheineen, lahjoineen sekä runsaine tarjoiluineen. Meidän lahjoituksena nuorisokodille oli ylitorniolaisen Pekka Lovikan soitintuotteen sähkökitara, joka otettiin ilolla vastaan. Avajaisten varsinainen juhlatilaisuus vietettiin Polarnizorie-hotellissa, jossa juhla aloitettiin Venäjän kansallishymnillä, mikä oli todella vaikuttavaa. Juhlien kulku, ohjelmanumerot sekä tarjoilut olivat huolellisesti suunniteltuja sekä toteutettuja. Ohjelmanumeroina esitettiin erilaisia musiikkiesityksiä niin laulun kuin tanssinkin muodossa. Yhteistä esiintyjien kesken oli heidän yhdessä tekemisen ilo ja riemu, joka loisti kaikkien kasvoilla. Juhlien päätteeksi saimme nauttia monenlaisia pöydänantimia, joita oli laitettu tarjolle toinen toistaan kauniimmalla kattauksella. Juhlien jälkeen lähdimme paluumatkalle Kantalahteen, jossa vietettiin paikallisen SOS-lapsikylän 10-vuotissyntymäpäiväjuhlia. Juhlatilaisuus vietettiin lapsikylän sisäpihalla, jonne Lapin ja Kantalahden SOS-lapsikylät kehittävät yhdessä nuorten itsenäistymisen tukea oli rakennettu katettu esiintymislava. Ympäristö oli koristeltu toinen toistaan kauniimmalla rekvisiitalla, kukilla, ilmapalloista tehdyillä hahmoilla sekä monumenteilla. Torvisoittokunta toivotti vieraita tervetulleeksi juhlallisella esiintymisellään. Juhlien ohjelma oli monipuolisesti rakennettu nykytaiteesta venäläiseen kansallistuotantoon, yksinlauluista ripaskatanssiesityksiin. Juhlassa esiintyi myös meidän kylän nuori esittämällä vauhdikkaan, rytmisen tanssinumeron, joka oli sangen värikäs vastapaino venäläisille ohjelmanumeroille. Lahjaksi veimme Matkalla käymämme keskustelun perusteella totesimme, että meillä suomalaisilla on paljon opittavaa niin venäläisestä taiteesta ja kulttuurista kuin kansallisesta ylpeydestä, yhteisöllisyydestä, sydämellisyydestä sekä yhteistyön merkityksestä. Lapin SOS-lapsikylän ja Murmanskin alueen jälkihuollon kehittämisprojektin tarkoituksena on työstää ja toteuttaa jälkihuollossa oleville nuorille tukiohjelma Murmanskin ja Lapin alueille. Projekti toteutetaan vuosina , ja se on tarkoitettu vuotiaille nuorille. Projektia johtaa Kantalahden SOSlapsikylä, ja hanke on osa Kolarctic-ohjelmaa, joka tarkoittaa Pohjoiskalotin sekä Luoteis-Venäjän rajat ylittävää yhteistyötä. Projekti valmistelee nuoria sopeutumaan paremmin yhteiskuntaan, edistää aktiivista elämänasennetta sekä kouluttaa avustavia henkilöitä, jotka huolehtivat jälkihuollossa olevista nuorista. Projektin tarkoituksena on myös, että jälkihuollossa olevat nuoret voivat harjoitella uusia ammatillisia taitojaan. Lisäksi hankkeen tarkoituksena on perustaa internet-verkosto, jossa asiantuntijat voivat työskennellä nuorten kanssa. edelleen Pekka Lovikan soitintuotantoon kuuluvia kanteleita, jotka otettiin myöskin ilolla vastaan. Paluumatkalle lähdimme monenlaisia kokemuksia rikkaampina sekä entistä vakuuttuneempina yhteistyön kehittämisen merkityksestä Suomen ja Venäjän lapsi- ja nuorisotyön alueella. Matkalla käymämme keskustelun perusteella totesimme, että meillä suomalaisilla on paljon opittavaa niin venäläisestä taiteesta ja kulttuurista kuin kansallisesta ylpeydestä, yhteisöllisyydestä, sydämellisyydestä sekä yhteistyön merkityksestä. Suuntaamme siis avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti kohti rajat ylittävää yhteistyötä sekä globaalimpaa tulevaisuutta. TEKSTI: MIRJA KOSKELA KUVA: KAI LOMMA SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 15

16 KUULUMISIA MAAILMALTA SOS-LAPSIKYLÄN PERHEIDEN TUKEMISEN OHJELMAN AVULLA Agnes Wankuru sai kodin ja toimeentulon Tansanialaisen Agnes Wankurun perheen elämä on kokenut suuren muutoksen SOS-lapsikyläjärjestön avun myötä. Päivittäinen ruoasta ja toimeentulosta taistelu on vaihtunut tulevaisuuden suunnitteluun. AGNES WANKURUN talo sijaitsee jyrkässä rinteessä valtavien kivenlohkareiden keskellä. Vielä kaksi vuotta sitten tällä paikalla ei ollut taloa ja Wankurun 8-lapsinen perhe asui pikkiriikkisessä vuokrahökkelissä. Ennen kuin pääsin mukaan SOS-lapsikyläjärjestön perheiden tukemisen ohjelmaan, perheeni elämä oli yhtä vaikeuksia vastaan kamppailemista. Rahat eivät riittäneet joka päivä edes yhteen ateriaan, Agnes Wankuru kertoo SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

17 SOS-lapsikyläjärjestön perheiden tukemisen ohjelmien tarkoitus on luoda lapsille turvallinen kasvuympäristö heidän omassa perheessään. Osana ohjelmia perheitä autetaan arjen välittömissä haasteissa: miten selviytyä lasten koulumaksuista ja ruoan pöytään tuomisesta. Pidemmän aikavälin tavoite on koulutuksen ja mikrolainojen kautta auttaa vanhempia löytämään pysyvä toimeentulo ja kyky elättää perheensä. Päästyäni ohjelmaan SOS-lapsikylä auttoi minua lasteni koulumaksujen kanssa. Ensimmäistä kertaa kaikki lapseni pääsivät kouluun, Wankuru kertoo. Yhdessä SOS-lapsikylän työntekijöiden kanssa Wankuru päätti, että hän voisi parantaa toimeentuloaan myymällä kalaa naapurustossaan ja markkinoilla. Hän sai SOS-lapsikylältä koulutusta sekä lainan toiminnan aloittamiseen. Kalaa myymällä Wankuru sai säästettyä rahaa oman maatilkkunsa ostamiseen. Perhe rakensi aluksi pienen vajan maatilkkunsa kulmalle. Vaikka koti ei ollut suuri, se toi vuokramaksujen kanssa taistelleelle perheelle mielenrauhan tilanteensa kehittämiselle. Ensimmäistä kertaa mieheni kuoleman jälkeen söimme kaksi lämmintä ateriaa päivässä, emmekä joutuneet pelkäämään häätöä kodistamme. Wankuru onnistui elämään säästäväisesti ja kalanmyynnistä saamillaan rahoilla hän alkoi rakentaa tontilleen taloa, jonne kahdeksanlapsinen perhe mahtuisi asumaan. Talo valmistui SOS-Lapsikylän tuella. Se ei ole pramea, mutta nyt perheellä on vihdoin turvallinen paikka asua. Tulevaisuus näyttää lupaavalta. Kysymykseen tulevaisuudensuunnitelmista Wankuru vastaa: Haluaisin saada lapseni koulutettua. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi säästän tällä hetkellä rahaa, jotta voisin avata kaupan läheisessä kylässä. TEKSTI JA KUVA: TOUKO SIPILÄINEN KOULUTUS JOKAISEN LAPSEN OIKEUS Jokaisella lapsella on oikeus käydä koulua ja saada laadukasta opetusta. Koulutus on yksi tehokkaimmista keinoista katkaista köyhyyden, syrjäytymisen, väkivallan ja perheiden hajoamisen kierre. Kuitenkin noin 68 miljoonaa lasta maailmassa ei tällä hetkellä pääse kouluun. Suurin osa heistä on tyttöjä ja asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. MYÖS LÄNSI-AFRIKASSA sijaitsevassa Sierra Leonessa lapsilla on oikeus koulutukseen, ja koulunkäynti ala- ja yläkoulussa on lakisääteistä. Tämä oikeus ei kuitenkaan toteudu, vaan lapset kärsivät huonosta koulujärjestelmästä. Kymmenvuotisen sisällissodan aikana tuhoutui 1270 koulua ja koulutetuista opettajista on huutava pula. Kouluikäisistä lapsista 30 prosenttia ei koskaan aloita koulua ja koulun aloittaneista alle puolet jatkaa viidennelle luokalle asti. Alle puolet vuotiaista tytöistä osaa lukea. 8 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 17

18 Tätä taustaa vasten meitä odotti vaikuttava ja iloinen näky, kun keväällä vierailimme Freetownin SOS-lapsikylässä: satoja iloisia alakoululaisia leikkimässä välitunnilla, ahkeria yläkoululaisia pakertamassa jokakeväisten tasokokeiden kimpussa ja valloittavia esikoululaisia opettajan kanssa laulamassa. Koulu toimii lapsikylässä, mutta suurin osa oppilaista tulee lähialueelta. Koulu toimiikin kahdessa vuorossa, jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi laadukkaan koulutuksen pariin. Tällä hetkellä koulussa on lähes 900 oppilasta ala- ja yläkoulussa. Opettajat ovat koulutettuja, koulussa tarjoillaan lämmin ateria ja siellä on mm. kirjasto, tietokoneluokka ja terveysasema. Koko Sierra Leonessa 2500 lasta käy esi- ja peruskoulua SOS-lapsikyläjärjestön ohjelmien ansiosta. Heistä 530 on lapsikylien lapsia ja 1970 ympäröivistä kylistä. Oppilaista vähän yli puolet on tyttöjä. Vierailulta erityisesti mieleemme ovat jääneet lasten innokkuus ja hymynaamat sekä se, miten tasokasta englantia alakouluikäiset kirjoittivat. Hermann Gmeiner -koulun ansiosta lapsenlapsellani on tulevaisuus Sierraleonelainen Carlton syntyi 25. huhtikuuta vuonna Hänen isänsä menehtyi, kun hän oli kolmevuotias, ja kun yksinhuoltajaäiti kävi töissä, Carlton jäi eläkkeellä olevan isoisänsä hoiviin. Vuosi isän kuoleman jälkeen äiti menetti työpaikkansa eikä enää pystynyt elättämään perhettään. Eräänä aamuna äiti lähti kodista eikä koskaan palannut. Isoisä ja naapurit katsoivat pojan perään. Isoisän eläke ei kuitenkaan riittänyt ruokaan ja hän halusi, että hänen ainoa lapsenlapsensa pääsisi opiskelemaan. Carlton pääsi aloittamaan Freetownin SOS Hermann Gmeiner -koulussa 6-vuotiaana vuonna Aluksi hän oli hyvin hidas oppimaan, mutta tulokset paranivat vuosi vuodelta. Vuonna 2008 hän sai loistavat arvosanat alakoulun päättökokeista ja pääsi jatkamaan yläasteelle. Carltonin yläasteen opettaja Mr. Daboh kertoo, että Carlton on joka vuosi viiden parhaan oppilaan joukossa. Hän on ahkera oppilas ja hänen isoisänsä on erittäin ylpeä hänestä. Carltonin opettajat ovat aina tukeneet häntä. Olen erittäin kiitollinen laadukkaasta koulutuksesta, jota hän koulussa saa, isoisä kertoo. Haluan valmistua insinööriksi ja tienata hyvin, jotta voin tarjota isoisälleni parhaan mahdollisen elämän hänen viimeisinä vuosinaan, nyt 16-vuotias Carlton kertoo. TEKSTI JA KUVAT: RIIKKA TIITOLA- SALMIMIES 18 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA

19 KUULUMISIA MAAILMALTA SADUTUS ETENEE SWAZIMAASSA Swazimaassa toteutetun sadutus - hankkeen tulokset ovat olleet rohkaisevia. Ennen sadutuksen aloittamista lapset olivat luokassa suurimmaksi osaksi hiljaa ja kuuntelivat opettajan puhetta. Nyt he ovat saaneet äänen, kertoo esikoulunopettaja Authilia Nxumalo Sandlan esikoulusta. Authilia itse osallistui jo ensimmäiselle hankkeen puitteissa järjestetylle sadutuskurssille ENSIMMÄISELLE sadutuskurssille osallistui vuoden 2011 marraskuussa opettajia 15 esikoulusta. Tämän jälkeen on järjestetty kaksi muuta sadutuskoulutusta. Yhteensä 60 esikoulunopettajaa ja muutamia SOS-lapsikylien äitejä on koulutettu hankkeen aikana sadutusmenetelmän käyttöön. Nyt hankkeessa on mukana jo 40 esikoulua ja kaikki Swazimaan kolme SOS-lapsikylää, ja menetelmän käyttö on tarkoitus laajentaa koko Swazimaahan. Vertaistukea esikoulunopettajille Jotta sadutus tulisi osaksi esikoulun arkityötä, on hankkeessa tarjottu esikoulunopettajille paljon myös muuta tukea. Sadutustilanteiden toteuttamista ja lasten satuja on käsitelty hankkeen aikana mm. narratiivisissa tutkimustyöpajoissa, 8 SOS-lapsikylän esikoulun opettaja kirjoittaa ylös lapsen kertomaa satua. SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA 19

20 vertaisryhmissä ja täydennyskoulutuksissa. Niissä on perehdytty swazimaalaisten lasten kertomiin tarinoihin. Vertaisryhmän tarpeellisuus nousi esiin heti ensimmäisen sadutuskoulutuksen jälkeen ja esikoulunopettajat perustivat sen itse SOS-lapsikylän kasvatusasioista vastaavan johtajan Rachel Zwanen johdolla. Ryhmä kokoontuu muutaman kerran vuodessa, ja sen tarkoitus on olla tukena menetelmän käyttöönotossa sekä sen juurtumisessa ja leviämisessä koko Swazimaahan. Opettajat ovat kokeneet vertaisryhmän hyvin tärkeäksi sadutusmenetelmän käytäntöjen pohtimisen lisäksi myös ammatillisen tuen saamisessa ja arkisen työn ilojen ja surujen jakamisessa. Tärkeässä roolissa ovat olleet myös Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat, jotka ovat tehneet hankkeen aikana satoja vierailuja hankkeen yhteistyöesikouluihin ja saduttaneet, havainnoineet sadutustilanteita sekä dokumentoineet swazimaalaisten lasten kertomia tarinoita. Esimerkiksi vuonna 2012 opiskelijat tekivät swazimaalaisiin esikouluihin yhteensä yli sata vierailua ja kirjoittivat muistiin 155 swazimaalaisten lasten kertomaa satua. Sadut viestivät paikallista kulttuuria Monissa lasten kertomissa saduissa näkyy mielenkiintoisella tavalla swazimaalaisen lapsen arkielämän todellisuus: asuminen isovanhempien kanssa on tavallista AIDSin vuoksi, uskonto on vahvana arkielämässä ja lapset osallistuvat paljon kotitöihin varsinkin maaseudulla. Toki swazimaalaisten lasten sadut kertovat myös kissoista, koirista, pupuista ja poliisiautoista kuten suomalaistenkin lasten sadut. Projektin aikana on tallennettu noin 600 swazimaalaisten lasten kertomaa satua. Sadutustilanteisiin on osallistunut tuhansia lapsia. Osa saduista julkaistaan satukirjassa, joka ilmestyy Monissa lasten kertomissa saduissa näkyy mielenkiintoisella tavalla swazimaalaisen lapsen arkielämän todellisuus: asuminen isovanhempien kanssa on tavallista AIDSin vuoksi, uskonto on vahvana arkielämässä ja lapset osallistuvat paljon kotitöihin varsinkin maaseudulla. vuoden 2013 joulukuussa. Swazimaalaiset esikoulunopettajat kertovat, että projektin tuloksena mm. lasten kuuntelemisen ja vuorovaikutuksen taidot, kielelliset taidot, motoriset taidot, lasten itseluottamus ja itsetietoisuus sekä ryhmätyötaidot ovat kehittyneet. Lapset ovat oppineet rakastamaan kirjoja ja tarinoita ja työstävät tarinoitaan spontaanisti myös roolileikeiksi ja näytelmiksi. Tämä on suuri muutos aikuisjohtoiseen kasvatuskulttuuriin. Vähintään yhtä merkittävää on kuitenkin, miten eri tavalla opettajat ja muut kasvattajat ovat oppineet ajattelemaan lapsista: enää ei tärkein tavoite luokassa olekaan, että lapset ovat hiljaa ja kuuntelevat keskittyneesti opettajaa, vaan tärkeää on, että he ilmaisevat ajatuksiaan, kertovat arkipäivän asioistaan ja osoittavat luottamusta aikuiseen. TEKSTI: TIINA LAAKSO, SADUTUSTA SWAZIMAAHAN -HANKKEEN PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ KUVAT: KARI ROPPONEN JA TIINA LAAKSO Sadutusta Swasimaahan -projektilla ( ) kehitettiin varhaiskasvatusosaamista Swazimaassa. Maassa ei ole organisoitua koulutusta esikoulujen opettajille eikä yhteistä varhaiskasvatussuunnitelmaa, jotka ohjaisivat maan varhaiskasvatusta. Välineeksi valittiin sadutusmenetelmä, joka on suhteellisen helppo omaksua ja jonka käytöstä on saatu paljon hyviä kokemuksia useissa eri maissa. Projekti oli Suomen ulkoasiainministeriön rahoittama. Tämän rahoituksen päättyessä hanketta jatketaan ja laajennetaan paikallisin resurssein. Projektin vaiheista on kerrottu aikaisemmin Kuulumisia-lehdessä. 20 SOS-LAPSIKYLÄN KUULUMISIA