Vantaan kaupungin. Vanda stads invånartidning Julkinen tiedote Offentligt infoblad Rokaten kesään. sisältää kaupunkijuhlan ohjelman

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vantaan kaupungin. Vanda stads invånartidning Julkinen tiedote Offentligt infoblad 10.5.2014. Rokaten kesään. sisältää kaupunkijuhlan ohjelman"

Transkriptio

1 Vantaan kaupungin Vanda stads invånartidning Julkinen tiedote Offentligt infoblad Rokaten kesään sisältää kaupunkijuhlan ohjelman 1

2 kilöstä, joita haastateltiin Vantaan kaupunginmuseon Rock n Vantaa -näyttelyprojektia varten. Malkki kertoo etsineensä näyttelyä varten vanhoja valokuvia sekä esineitä. Kuvia löytyi, mutta eräs tärkeä pahvilaatikko pysyi piilossa: Laatikossa taitaa olla Melrosen Tokelan tai Repan nahkaliivikin, Malkki kertoo. Näyttelyä varten museoamanuenssit Anna Kangas, Mari Immonen sekä Katja Tolonen ovat keränneet rokkareilta muita esineaarteita. Museossa pääsee ihailemaan esimerkiksi Tokelan paikattuja farkkuja sekä Cliftersin Jiri Nikkisen kovia kokenutta on juuria Martinlaaksossa. Kitaristi Tomi Koivusaari (toinen oikealta) kukkahattua. Näyttelystä löytyy Amorphiksella oli alussa myös yhtyeen laulaja. myös keikkahuone, ja demojakin pääsee kuuntelemaan. Mukana on myös Amorphiksen ainoaksi jäänyt demo. Ei mitään korvakarkkia, demon museolle toimittanut Tomi Koivusaari virnistää. Katso lisää rokkareiden tarinoita Vantaa-kanavalta. Kurkista, millaisia musiikkimuistoja Kengurumeiningin Pekka Malkille heräsi bändihistoriaa henkivällä Länsimäen nuorisotalolla. Osoitteessa vantaakanava. fi ääneen pääsevät myös Eicca Toppinen ja Melrosen Tokela. Esa Pulliainen kävi pianotunneilla Toukokuu on rockin juhlaa! Vantaan rock-historia avautuu upeassa suurnäyttelyssä. Ilmainen Rock n A Vantaa - konsertti tuo suomalaisia huippunimiä, kuten Amorphiksen ja Agentsin, keskelle Tikkurilaa. ANNA-STIINA TOIVONEN Rock-konsertti kaupunkijuhlassa Vantaa-taustaisia rokkareita löytyy suuri joukko. Monella muullakin nimekkäällä yhtyeellä on juuria kaupungissa: esimerkiksi Agentsin Esa ja Kai Pulliainen 2 asuivat lapsena ja nuorena Vantaalla ja Vaskivuoren lukio on kasvattanut muun muassa PMMP:n soittajia. Tai kukapa ei tietäisi Vantaalta lähtöisin olevaa Eicca Toppista Apocalypticasta tai Virve Rostia? Rock n Vantaa -hankkeen innoittamana järjestetään Tikkurilassa myös Vantaan kaupunkijuhlan konsertti, jossa rokkareita nousee lavalle vaikuttava sarja. Koko päivän kestävän Rock n Vantaa -keikkaputken avaa lasten bilebändi Kengurumeininki, jonka jäsenistä puolet asuu tälläkin hetkellä Vantaalla. Kengurumeiningin kenguru Pekka Malkki odottaa kaupunkijuhlan keikkaa innolla kahdestakin syystä. Onhan se kotikentällä aina pykälän juhlavampaa, Malkki aloittaa. Houkuttimena toimii konsertin muu esiintyjäkaarti: kaupunkijuhlan konsertissa soittavat Malkille nuoruudesta tutut Melrose ja Clifters. Nuorena tuntui, että kaikki maailman musiikki tulee Länsimäestä. Emme muuta kuunnelleetkaan kuin Melrosea ja Cliftersiä. Länsimäessä ei ollut kuin yksi treenikämppä nuorisotalolla, eli aina jos joku bändeistä treenasi, se kaikui ympäri taloa. Melrosen menestystä Malkki seurasi läheltä, koska silloisten bändikavereiden isoveli soitti Melrosen alkuperäisessä kokoonpanossa bassoa. Esimerkiksi Melrosen soittajien hiusten tyylittelyä tuli katseltua haikeudella vierestä. Tokelan farkuista Nikkisen kukkahattuun Räimeestä tuli valituksia Kengurumeininki perustettiin vuonna 1995 EspooVantaan terveydenhuolto- ja sosiaalialan oppilaitoksessa opiskellessa. Keikkoja bändillä on nyt takana jo yli Pekka Malkki on myös yksi niistä yli sadasta hen- Agentsin kaupunkijuhlan keikka kiinnostaa myös illalla viimeisenä esiintyvän Amorphiksen Tomi Koivusaarta. Onhan Esa Pulliainen Suomen parhaita kitaristeja, TARMO PEKOLA morphiksen Tomi Koivusaari opetteli soittamaan kitaraa lapsuudenkodissaan Martinlaaksossa. Opiskelumenetelmänä toimi kasettien mukana soittelu, ja taito karttui esimerkiksi W.A.S.P.in kappaleita opetellessa. Vantaalla 11vuotiaana aloitettu harrastus on vienyt keikkalavoille kauas kotoa, sillä metalliyhtye Amorphis tunnetaan nykyään ympäri maailman. Olen oikeastaan alusta asti ajatellut, että tämä on se, mitä haluan tehdä, kitaristi Koivusaari kertoo. Vantaan rokkihistoria on kuitenkin maailmanluokan metallia syvempi. Vantaan kaupunginmuseon yli kaksivuotinen tutkimusprojekti Rock n Vantaa on selvittänyt Vantaan rockhistoriaa 1960-luvulta nykypäivään. Projekti huipentuu 15. toukokuuta avautuvaan näyttelyyn, johon on kerätty kattava määrä aineistoa paikallisesta nuorisobänditoiminnasta ja rockelämästä. Kaupunkisuunnittelu kaavailee Kivistön keskusta-asuminen 7 Keskusta-asuminen 7 kaava-alue sijaitsee Kivistön keskustassa, rakenteilla olevan Kehäradan eteläpuolella. Lännessä alue rajautuu Keimolantiehen (Vanhaan Nurmijärventiehen); idässä Kehärataan, Lapinkylän seisakkeen kohdalle ja etelässä suunnittelualue rajautuu asemakaavoittamattomiin alueisiin. Alue sisältää Tikkurilantien nykyisen ja uuden linjauksen sekä sen varteen sijoittuvat noin ka-m2 asuin- ja työpaikkakorttelit. Lisätietoja: Kai Zukale, (09) Kivistön keskusta-asuminen 5 Keskusta-asuminen 5 laaditaan Kehäradan eteläsivustalle, Keimolantien (ent. Vanhan Nurmijärventien) itäpuolelle. Asemakaavalla tutkitaan noin ka-m2:n laajuisen asuinalueen sijoittamista Kivistön Kehäradan aseman välittömään läheisyyteen. Rautatiealueen päälle sijoittuvan Safiiriaukion rajausta tutkitaan kaavatyössä. Mielipiteet mennessä, nro Lisätietoja: Anna-Riitta Kujala, (09) , Hiekkakiventie 14 Kaupungin omistamaa lähivirkistysaluetta (250 m2:n alue) liitetään asuinpientalojen korttelialueeseen ja kaksi uutta tonttia. (nro ) Lisätietoja: Kai Zukale, (09) Niittyvillankujalle noutotukkumyymälä Koivusaari perustelee. Koivusaari ehti kitaroida nuorena useassa bändissä ennen vuonna 1990 perustettua Amorphista. Tomi Koivusaari asui 18-vuotiaaksi asti Martinlaaksossa, jossa kasvoi myös Amorphiksen rumpali Jan Rechberger. Olemme Janin kanssa tunteneet lapsesta asti. Asuimme vierekkäisillä pihoilla ja soitimme yhdessä jo ennen Amorphista, Koivusaari kertoo. Koivusaaren ja Rechbergerin ensimmäinen yhteinen bändikuvio alkoi samoihin aikoihin kitaran soittamisen kanssa. The Animals -nimen saanut noin kymmenvuotiaiden kokoonpano harjoitteli Koivusaaren kotitalon pommisuojassa. Putkia pitkin kuuluneesta räimeestä tuli valituksia, Koivusaari naurahtaa. Onneksi nuorten muusikoiden harrastuksella oli naapurustossa kannustajansa. Saimme joltakin asukkaalta vanhat rummutkin. Hän piti meidän puoliamme, Koivusaari muistelee. Lähdepuistosta osa muutetaan matalaksi ja tiiviiksi asuinalueeksi Rock n Vantaa -näyttely avoinna Vantaan kaupunginmuseossa Maksuton sisäänpääsy. Ilmainen Rock n Vantaa -konsertti Tikkurilan keskustassa lauantaina 17. toukokuuta. Kiinteistö Oy Metsotorni on hakenut asemakaavan muuttamista osoitteeseen Metsolantie 4-6. Alue sijoittuu Korson aseman itäpuolelle Metsolantien ja Mäyräkujan risteykseen. Alue on rakennettu. Metsotornin käyttötarkoitusta muutetaan nykyisestä liike-, toimisto- ja yleisten rakennusten korttelialueesta sosiaalitointa palvelevien laitosten ja asuntoloiden korttelialueeksi. Alueelle tulee vanhusten hoitokoti. Katutasoon jää jonkin verran liiketilaa. Rakennusoikeus pysyy entisellään. Käyttötarkoituksen muutokseen on myönnetty poikkeamispäätös. (Mielipiteet mennessä nro ). Lisätietoja Lassi Tolkki, (09) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat nähtävillä Maankäytön ja ympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Kielotie 28; yhteispalvelupisteissä ja internetosoitteessa Mielipiteet (MRL 62/63 ) kirjallisesti osoitteella: Vantaan kaupunki, Kirjaamo, Kaupunkisuunnittelu Postiosoite: Asematie 7, Vantaa Puhelinnumero: (09) , Faksinumero: (09) sähköpostilla: kirjaamo@vantaa.fi Rock n Vantaa -konsertti Rock n Vantaa -konsertti pidetään lauantaina Tikkurilan kirjaston puistikossa. Konsertissa esiintyvät Kengurumeininki, Agents & Vesa Haaja, Pintandwefall, Clifters, Melrose, Mind of Doll ja Amorphis. Agentsin & Vesa Haajan keikka toimii myös kaupunkijuhlan urbaanien katutanssien tahdittajana. Konsertti on ilmainen ja päihteetön. Tikkurilan muuttuvaan keskustaan suositellaan saapumista julkisilla kulkuvälineillä. Konsertti alkaa kello 13 ja päättyy kello 22. Katso konsertin aikataulu kaupunkijuhlan verkkosivuilta: kaupunkijuhla.fi. Kengurumeiningin kotikaupunki on ja pysyy Vantaana, sanoo yhtyeen kenguru Pekka Malkki. lyhyesti Osoitteessa Niittyvillankuja 2 on tarkoitus yhdistää ja rakentaa uusi Onninen Express noutotukkumyymälä ja tätä tukevat varasto- ja toimistotilat. (nro ) Lisätietoja: Anna-Liisa Vanhala, (09) PASI RYTKÖNEN Monen rock-tarinan Vantaa Leikkaa irti kaupunkijuhlan paperinuket! Entä miltä näyttää Agentsin ensimmäisen levyn kansi? Tämäkin selviää näyttelyssä. Syksyllä 1979 perustetulla Agentsilla on vahva Vantaa-historia, Esa Pulliainen kertoo. Yhtyeen treenipaikka Askistossa oli aikanaan tunnettu. Paikka keräsi kuulijoita tien varteen esimerkiksi harjoitellessamme Rauli Badding Somerjoen kanssa. Pidimme ikkunat auki, jotta varmasti koko kylä kuuli, kuka lauloi, Pulliainen muistelee. Kitaristi Pulliaisen nuoruuden musiikkielämää sävyttivät voimakkaasti Vantaan musiikkiopisto sekä pianotunnit, joista Pulliainen ei nauttinut. Seuraavaan vaiheeseen kuuluivat autotallibändit ja ensimmäiset soittokaverit Vantaan yhteiskoulussa. Rockhenki Vantaalla oli lähinnä progressiivisen rockin henkeä, jota en voinut sietää. Vanhan rokkenrollin ystävänä minulla ei oikein kavereita ollut. Esa Pulliaisen mieleen on jäänyt myös Agentsin keikka Topi Sorsakosken kanssa Pulliaisten vanhassa koulussa. Nykyään Agentsin keikat Vantaalla ovat kuitenkin harvinaista herkkua, sillä sopivia paikkoja ei tahdo löytyä. Kaupunkijuhlan konsertissa luvassa on rockia. Agents-keikat ovat aina rockpainotteisia. Oikeastaan mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi rock on muuttunut, Pulliainen sanoo. TERHI YLIMÄINEN ALINA TIRKKONEN Koivumäentien pientaloalueen ja Kehä III:n välissä osa Lähdepuistosta muutetaan matalaksi ja tiiviiksi asuinalueeksi. Asemakaavamuutos koskee Lähdepuiston puistoaluetta sekä Koivumäentien ja Koivumäenkujan katualuetta Vaaralassa. Mielipiteet mennessä, nro Lisätietoja: Eeva Sauramo (09) Kerrostaloja Maalinauhantien pohjoisosiin Länsimäessä VAV Asunnot Oy on hakenut asemakaavan muutosta nro , jonka tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalojen rakentaminen Maalinauhantien ja Rajakentäntien kulmauksen pysäköintialueille. Uudet rakennukset olisivat 5 8 -kerroksisia ja niihin toteutettaisiin n. 90 asumisoikeusasuntoa. Mielipiteet mennessä. Lisätietoja: Jukka Köykkä, (09) Metsotorni Agentsin Esa Pulliainen kävi nuorena Vantaan musiikkiopistoa. 3

3 KUVATAIDE JA NÄYTTELYT Hagelstamintien koristellut puut Ti su 18.5., Hagelstamintie Hagelstamintien puiden koristelukilpailu jo neljättä kertaa! Puut saavat taas värikkäät koristeet päiväkotien, koululuokkien ja kerhojen toimesta. Koristelluista puista valitaan voittaja äänestyksen perusteella. Äänestysaika on ti su Tule ja äänestä mieleisin puusi POINTin kirjastossa. Järj. Vakka ry yhdessä POINTin kirjaston kanssa Rock n Vantaa -näyttely Kaupunkijuhlan aikaan avoinna: To klo 10 17, Vantaan kaupunginmuseo, Hertaksentie 1 Pe klo La klo Su klo 11 16, muuten normaalisti. Rock n Vantaa -näyttelyssä esitellään vantaalaista rockelämää ja nuorisobänditoimintaa 1960-luvulta tähän päivään. Lue juttu näyttelystä s Järj. Vantaan kaupunginmuseo Ilmailuhistorian siipien havinaa To su klo 10 17, Tietotie 3 Suomalainen ilmailuhistoria herää henkiin ilmaisilla opastuskierroksilla klo 13. Vantaan kaupunkijuhlan juhlahumu huipentuu sunnuntaina Ilmailumuseon perinteiseen lasten päivään, jonne lapsilla on ilmainen sisäänpääsy. Liput: Aikuiset 9e, lapset 6 e, su lapsille ilmainen. Järj. Suomen Ilmailumuseo info VANTAAN KAUPUNKIJUHLASTA Vantaan kaupunkijuhlaa on vietetty Vantaan päivän tienoilla vuodesta Juhlan ohjelman tuottaa kaupungin kulttuurin ja liikunnan kumppanit sekä kymmenet vantaalaiset järjestöt ja yhdistykset. Kaupunkijuhlan aikana asukkaat voivat helposti tutustua kotikaupungin monipuolisiin aktiviteetteihin ja tasokkaisiin kulttuurielämyksiin. Suurin osa juhlan tapahtumista on maksuttomia. Pieni ja sympaattinen konepyöränäyttely ANNA ESKOLA Koko perheen konepyörätapahtuma! Moottoripyöräharrastus ei aina pyöri pelkän ajamisen ympärillä. Pyöriin liittyvä käsityöläisyys pääsee esille Paalutorilla järjestettävässä konepyöränäyttelyssä, joka järjestetään Vantaalla jo viidettä kertaa. Näyttelyn avulla haluamme tuoda esille rakentelukulttuuria. Hienointa on, että paikan päällä voi keskustella ja kysellä pyöristä niiden omistajilta. Edellisinä vuosina monet yleisössä ovat olleet yllättyneitä, miten taitavia harrastajia Suomessa on, kertoo tapahtuman järjestäjiin kuuluva Timo Uppala. Lisäväriä tapahtumaan tuo se, että tilanne elää jatkuvasti: yleisö pääsee näkemään, kuinka pyörät saapuvat paikalle ja lähtevät sieltä. Tapahtumaan odotetaan noin pyörää, joiden joukosta yleisö voi äänestää suosikkiaan. Vaikka väkeä tulee paljon, näyttelystä ei haluta kasvattaa megaluokan tapahtumaa. Tällaisena pienen mittaluokan tapahtumana show pysyy myös epäkaupallisena, ja sellaisena se halutaan pitääkin, pohtii Marko Viljanen. Samalla tapahtuma pysyy sellaisena, että se sopii ihan kaikille pyöristä ja rakentelukulttuurista kiinnostuneille. Erityisesti lapsiperheet ovat tervetulleita sellaisiahan me järjestäjätkin ollaan, täydentää Iivo Invenius. Konepyöränäyttely järjestetään Myyrmäen Paalutorilla lauantaina 17. toukokuuta kello Ajanpatinoimia ja rakennettuja vanhan liiton motskareita kaikenlaisilta ihmisiltä kaikenlaisille ihmisille. Äänestä mielestäsi vaikuttavin motukka. Äänestäjien kesken arvotaan palkintoja. Tapahtuman järjestää Hood MC yhteistyössä Jyrinä MC:n kanssa. VANTAAN KAUPUNKI MERJA KUPARI Leinelän taidekävely To klo 17 18, Leinelä, kokoontuminen Leinelän päiväkodin edessä Leinelä on taidekaupunginosa. Vaan missä taidetta on ja mitä se tarkoittaa uuden kaupunginosan arjessa ja juhlassa? Opastetun Leinelän taidekävelyn vetää Maija Kasvinen, Vantaan kaupungin julkisen taiteen kuraattori. Tule ja koe itse! Järj. Vantaan markkinointi Oy/Leinelä ja Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut ART ROCKS! info VANTAAN PÄIVÄN HISTORIASTA Vanhimmat Helsingin pitäjän aluetta koskettavat kirjalliset merkinnät ovat 1300-luvulta. Helsingin pitäjän nimi, Helsinge, esiintyy vesistön nimenä muodossa Helsingaa jo ennen pitäjän syntyä. Joki antoi nopeasti nimen koko alueelle. Helsingaa mainitaan kirjeessä ensimmäisen kerran Tuolloin kuningas Maunu Eerikinpoika lahjoitti Helsinginjoen koskien lohenkalastusoikeudet virolaiselle Padisen luostarin munkeille. Vantaan päivää vietetään tuon kirjeen päivämäärän perusteella. La klo 12 16, Galleria K, Asematie 7 ja Gjutars, Vanha Kuninkaalantie 6 Galleria K:ssa esitellään Vantaan taiteilijaseuran uutta lainaamotoimintaa. Mukana on seuran taiteilijoita kertomassa omista teoksistaan ja taiteellisesta työskentelystään. Taiteilijatalo Gjutarsissa on yhden päivän mittainen taidenäyttely, joka koostuu pääasiassa maalauksista, veistoksista ja tilateoksista. Tapahtumissa on pienimuotoinen tarjoilu ja ne ovat avoinna kaikenikäisille. Järj. Vantaan taiteilijaseura ry Tulevaisuuden luontopolulle Nano Labbiin ANNA GROTH Nanoteknologia yleistyy vauhdilla. Nyt kaikilla tulevaisuudesta kiinnostuneilla on mahdollista päästä kurkistamaan nanoteknologian uusimpiin sovellutuksiin Nano Labin avointen ovien päivässä. Nanoteknologiassa hallitaan nanometrin eli metrin miljardisosan kokoluokassa olevia materiaaleja. Jalkapallo on maapallon pinnalla suhteessa yhtä iso kuin nanohiukkanen on jalkapallon pinnalla, kuvailee Nano Lab Finlandin projektipäällikkö Susanna Junnila. Kun mennään tarpeeksi pieniin partikkeleihin, aineet alkavat käyttäytyä uudella tavalla. Tätä voi hyödyntää monin tavoin arjessa ja työelämässä. Nanoteknologiaa käytetään jo nyt päivittäin laitteissa, kosmetiikassa ja tekstiileissä, mutta uusia sovelluksia kehitetään jatkuvasti. Nano Labin näyttelyssä on esillä muun muassa helpommin puhtaana pysyviä ja antibakteerisia pintoja, todella tehokkaita lämpöeristeitä sekä uudenlaisia ilmanpuhdistajia. Tutustua voi myös koristeellisiin kalvoihin, joita voidaan käyttää aitouden varmistamisessa. Näyttelyssä saa kosketella näyttelyesineitä ja kokeilla miten vaikkapa vesi käyttäytyy suojatulla pinnalla. Miltä Vantaa näytti, kun siitä tuli kaupunki? Vantaan kaupunginmuseon kokoama kuvatarina kertoo. Jos sinulla on laadukasta ajankuvaa Vantaan historian varrelta, ole yhteydessä kaupunginmuseoon, pidetään muistot ja kuvat tallessa. Vantaan kaupunginmuseo / kuva-arkisto p kuva-arkisto@vantaa.fi Ja esimerkiksi kännykkään voi kokeilla mikroskooppilisälaitetta, kertoo Junnila. Nano Lab Finland on osa Euroopan aluekehitysrahaston ja Vantaan kaupungin rahoittamaa Vantaan innovaatioympäristön kehittämishanketta, jonka toteuttaa Vantaan Innovaatioinstituutti Oy. Hanke luo verkostoja suomalaisille nanoteknologian yrityksille. Nano Lab Finlandin näyttelytilat eivät ole avoinna yleisölle näyttelypäivää lukuun ottamatta. Tulevaisuuden luontopolku to klo Nano Lab Finlandin näyttelytilassa Ratatie 22 B (Laurean rakennus). Sisäänpääsy tasa- ja puolitunnein, max 10 hlöä kerrallaan. Sisältää opastetun 20 minuutin kierroksen näyttelyssä. Viimeinen kierros alkaen klo Järj. Vantaan Innovaatioinstituutti Oy Vantaalaisen kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema Vantaan kaupungin juhlamitali. Ensimmäiset Vantaamitalit myönnettiin valtuuston juhla-kokouksessa, kun Vantaasta tuli kaupunki vuoden 1974 alussa. VANTAAN KAUPUNKI VANTAAN KAUPUNKI PEKKA J. HEISKANEN / 4 5

4 TAPIO KIHLBERG MAARIT KYTÖHARJU MUSIIKKI Strauss -konsertti To klo 18.30, Vantaan Maatalousmuseo, Nybackankuja 2 Maaria Vannemaan johtama Vantaan Suzukisoittajien orkesteri avustajinaan Victoria Vatanskaja, piano ja Kari Vannemaa, lyömäsoittimet, soittaa Johann Straussin tunnetuimpia valsseja. Ohjelmassa mm. Tonava kaunoinen, Kevään ääniä ja Wieniläisverta. Järj. Vantaan Suzukisoittajat ry Jazztaituri Juhani Junnu Aaltosen keskipäivän konsertti To klo , Kohtaamispaikka Myyrinki, Vaskivuorentie 10 B Juhani Junnu Aaltonen konsertoi Myyringin kaupunkijuhlassa. Vantaalaisen jazzmestarin instrumentteina soivat huilu ja tenorisaksofoni. Myyringin konsertissa Aaltonen musisoi laajalla skaalalla ja tunteella. Aaltonen oli perustamassa mm. Tasavallan Presidentti -yhtyettä ja hänet palkittiin säveltaiteen valtionpalkinnolla Tulethan ajoissa kuuntelemaan, istumapaikkoja rajoitetusti. Järj. Kohtaamispaikka Myyrinki, Yhteisö- ja vapaaehtoistoiminta, Vantaa Jousien juhlaa To klo 19, Lummesali, Lummetie 4 Vantaan päivänä Vantaan musiikkiopiston jousiorkesterit ja jousisolistit esittäytyvät ja juhlistavat 40-vuotiasta Vantaata! Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Järj. Vantaan musiikkiopisto TOMMI KANTANEN Chillisti Iisi väkivallan vastainen katutapahtuma La klo 16 19, Hakopolku 2 Chillisti Iisi väkivallan vastaisen katutapahtuman pääesiintyjänä nähdään Brädi, joka on keulakuvana Päijät-Hämeen poliisilaitoksen ja sisäasiainministeriön kiusaamisen vastaisessa Nyt riittää -hankkeessa. Muut esiintyjät ovat helsinkiläinen räppäri Kevin Tandu ja paikallinen ylpeys DJ-ryhmä TBR ja DJ Nae. Lavalla nuoret haastattelevat Non Fighting generation ry:n nuorisokasvattaja Juha Mallatia. Mukana on myös Aseman Lapset ry:n Walkers-Hubu-bussi, joka toimii liikkuvana Walkers-kahvilana. Järj. Vantaan kaupungin Koivukylän turvallisuushanke Musiikillisia oivalluksia Pe klo 18, Lummesali, Lummetie 4 Musiikin perusteet -oppilaiden sävellyksiä ja sovituksia. Mupe-opetus on suuntautunut yhä enemmän oman musiikin tekemiseen. Musiikin perusperiaatteita opitaan säveltämällä ja sovittamalla. Konsertissa kuullaan sävellysten parhaimmistoa oppilaiden omina esityksinä. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Järj. Vantaan musiikkiopisto Kanna lauluni kauas Pe klo 19, Myyrmäen kirkko, Uomatie 1 Jonna Vehmasen kuoronjohdon B-tutkintokonsertissa esiintyvät Vaskivuoren lukion kamari- ja mieskuoro. Ohjelmassa mm. Mozartin, Pekka Kostiaisen, Eric Whitacren ja Erica Budain kuoromusiikkia. Järj. Vaskivuoren lukio Tänä iltana Ritva Oksanen ja Pedro Hietanen Pe klo 19 20, Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Ilta tarjoaa tunnelmallisia lauluja sekä koskettavia tekstejä ja runoja kuluneilta vuosikymmeniltä. Liput: 32/30 e Teatterin toimistosta, p tai Järj. Teatteri Vantaa TAPIO KIHLBERG Ei koskaan sunnuntaisin La klo , Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4 Kreikkalaisen musiikin helmiä vuosikymmenten varrelta. Duo Zorbas: Maaria - laulu ja viulu & Kari - buzuki ja syntikka. Järj. Musiikkituotanto M. & K. Vannemaa Rock n Vantaa -konsertti La klo 13 22, Tikkurilan kirjaston puistikossa Perinteeksi muodostuneessa Vantaan kaupunkijuhlan ilmaiskonsertissa esiintyvät Amorphis, Clifters, Melrose, Pintandwefall, Mind of Doll, Agents & Vesa Haaja sekä Kengurumeininki. Konsertista enemmän s Järj. Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriyksikkö yhteistyössä Vantaan kaupunginmuseon ja Vantaan elävän musiikin yhdistyksen kanssa. PASI RYTKÖNEN Oboistien kevätsoitot La klo 14, Lummesali, Lummetie 4 Marjatta Teirilän oppilaita Vantaan musiikkiopistosta ja Konservatoriosta. Järj. Vantaan musiikkiopisto Lisätiedot: sari.kaipainen@vantaa.fi Bachia barokkisellolla la klo 18, Pyhän Laurin kappeli, Pappilankuja 3 Bachin sellosarjojen lisäksi Markku Luolajan-Mikkola soittaa sellollaan myös Bachin alun perin viululle kirjoittamia sonaatteja ja partitoja. Tämä on kuultava! Kello 17 kappelikierros ja kahvit. Liput: 5 e, ovelta. Järj. BRQ Vantaa Festival Kevään kaikuja La klo 18, Myyrmäen kirkko, Uomatie 1 Vantaan kamarikuoro johtajana Tiia Mustonen. Vapaa pääsy, ohjelma 10. Järj. Vantaan kamarikuoro Vuosisadan rakkauslaulu La klo , Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Märta Tikkasen runoteokseen perustuva runo-lauluesitys. Tikkasen runoissa uskalletaan tunnustaa, ettei tosielämän rakkaus olekaan elokuvien ja mainosten auvoisaa rakkautta, vaan parisuhteessa voidaan vihata, inhota, kadehtia ja silti rakastaa. Anne Nielsenin tulkintaa säestää pianolla Monna Relander ja puhaltimilla Johannes Salomaa. Liput: 20 e, varaukset teatterin toimistolta, , Järj. Teatteri Vantaa HEIKKI TUULI KARE BORNSDORFF ONNI TOPPILA Intiimiä leirinuotiotunnelmaa ANNA ESKOLA Kaupunkijuhlan päätösklubi järjestetään sunnuntaina 18. toukokuuta Vernissassa. Tapahtumapaikka on tilaisuudessa esiintyvälle Sir Elwood Duolle kuin vanha tuttu. Sir Elwoodin Hiljaisten Värien eka levy äänitettiin samassa salissa, missä nyt esiinnytään. Tuntuu kyllä hienolta palata taas Vernissaan, kertoo bändin laulaja Juha Lehti. Yhtye on sekä täydessä kokoonpanossaan että duona esiintynyt Vernissassa lukemattomia kertoja. Laulujen välissä yleisö voi odottaa tarinoita siitä, mitä Vernissan seinien sisällä on aikoinaan tapahtunut, sillä Lehti työskenteli Vernissassa taideohjaajana useita vuosia 1990-luvun alkupuolella. Itse sitä olin monesti hiljaista poikaa miksaus- ja valopöytien takana, kun pääsin näkemään paikan esiintyjiä työn touhussa. Esimerkiksi Ismo Alanko harjoitteli silloin Vernissassa rundia varten. Päätösklubilla Sir Elwood Duo esittää biisejä pianon, kitaran, huuliharpun ja haitarin höystäminä. Luvassa on leirinuotiohenkisiä sovituksia yhtyeen kappaleista vuosien varrelta. Intiimi keikka tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tunnelmointiin. Hieman hiljaisemmat hetket ilahduttavat nykyisin myös yhtyeen laulajaa. Näin aikuisena pikkupoikana asiat ovat rauhoittuneet. Nuorena oli niin kiire joka paikkaan, se oli aikamoista koheltamista. Nykyisin liikuttaa, kun saa omaa aikaa ja rauhaa, Lehti pohtii. Pormestarin Kaupunkijuhla La klo 12 04, Kielotie 13 Porkku rokkaa! 40-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä Pormestari rokkaa mukana Rock n Vantaa-konserttitapahtumassa. Terassi palvelee koko konsertin ajan klo 12 alkaen. Ilta huipentuu Rockn Vantaa jatkobileillä, joissa klo 23 esiintyy Caroline! Lisätietoa ohjelmasta Pormestarin FB-sivuilla. Järj. Ravintola Pormestari Mieskuoro Operamenton juhlakonsertti Su klo , Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Vuonna 1994 perustettu mieskuoro Operamento juhlii 20-vuotista taivaltaan konsertein toukokuussa. Ohjelmassa on läpileikkaus kuoron bravuureista vuosien varrelta. Konsertin johtaa Hannu Sinnemäki, pianistina Jussi Miilunpalo. Liput: 27/25 e, varaukset teatterin toimistosta , Järj. Teatteri Vantaa RIITTA SUPPERI Kartanon kevät rokkaa Det rockar i herrgårdens vår Su klo 13 16, Vuorilehdontie 6 Jo kolmannen kerran järjestettävä Kartanon kevät -tapahtuma houkuttelee koko perheen viettämään keväistä iltapäivää Håkansbölen kartanon tunnelmaan. Kengurumeininki-duo ja Vantaan oma rokkimimmi Virve Vicky Rosti saavat kengät pyörimään jaloissa! Kartanon pihalla olevalla tanssilattialla nähdään vauhdikkaita tanssiesityksiä Vantaan Tanssiopiston nuorilta, StepUp School -tanssikoulun lapsilta, Vantaan Kilpatanssijoilta sekä Tanssiteatteri Raatikon senioritanssiryhmältä. 60-ja 1970-luvun klassisen rokin tunnelmiin vie The CRC s, jonka juuret ovat Hakunilassa. Lapsille on omaa ohjelmaa puistossa ja Mankelituvalla, mm. Jamkids-soittopaja, rytmi- ja tanssipaja sekä vetokoira-ajelua ja poniratsastusta. Tallipihalla on entistä laajempi kevättori myyntikojuineen ja Pehtoorskan kahvila palvelee tuttuun tapaan. Järj. Vantaan kaupungin kulttuuripalvelut ja Hakunila-seura yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Lisätietoja: ja facebook.com/hakunilaseura Sir Elwood Duo Kaupunkijuhlan päätösklubilla Vernissassa, Tikkurilantie 36 sunnuntaina Ovet avataan kello 17. Vernissan kahvila palvelee klubin ajan. Liput 10 ennakkoon NetTicketistä, Liput ovelta 12, jos niitä on jäljellä. Järj. Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriyksikkö Konsertti Välimereltä Itämerelle Från Medelhavet till Östersjön Su kl. 18, Vantaan maatalousmuseo, Nybackankuja 2 Valvo! ry: n kevätkonsertti esittelee tällä kertaa laulumusiikin kulkua romantiikan ajan Italiasta Pohjoismaihin. Kapellimestari ja pianisti Marco Ozbic, sekä tenorit Yusniel Estrada ja Matti Kuronen johdattelevat musiikilliselle matkalle mm Tostin, De Curtisin, Alfénin, Peterson-Bergerin, Rannan ja Linnavuoren musiikkiin. Konsertti on kaksikielinen. Vapaa pääsy Järj. Valvo! Ry Polkupyörät odottavat töistä palaavia Havukoskella vuonna Käsikelloyhtye Sonuksen kevätkonsertti Su klo 18.15, Myyrmäen kirkko, Uomatie 1 Elokuvamusiikki soi Laulu- ja käsikelloyhtye Sonuksen kevätkonsertissa toukokuussa! Ohjelmassa kuullaan muun muassa sovituksia rakastettujen Disneyklassikoiden musiikista Leijonakuninkaasta Aladdiniin. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. Järj. Vantaankosken seurakunta STEFAN BREMER 6 7

5 TIINA JALKANEN TEATTERI JA TANSSI Baletti-iltamat Ti klo 18, Lumo Urpiaisentie 14, Korso pe klo 18, Point, Hagelstamintie 1, Kartanokoski Vantaan Tanssiopiston Suvi Pohjosen oppilaat esittävät balettinumeroita. Mukana myös muita Vantaan Tanssiopiston esityksiä. Järj. Vantaan Tanssiopisto Sähköistä tanssia Energia Areenalla ANNA ESKOLA Nopeatempoista jalkatyöskentelyä, häikäisevää kehonhallintaa ja akrobaattisia temppuja on luvassa, kun Street SM kilpailut valtaavat Myyrmäen Energia Areenan. Suomen suurin katutanssitapahtuma saa sekä tanssijat että katutanssista kiinnostuneet ympäri maan ja suuntaamaan Vantaalle. Vantaalaiset tanssijat ovat viime vuosina menestyneet hyvin SM-kilpailuissa, ja toivottavasti sama meno jatkuu tänäkin vuonna. Kannattaa siis tulla paikalle kannustamaan oman kaupungin kilpailijat voittoon, innostaa tapahtuman järjestämiseen osallistuva Lilli Huttula. Paikalle odotetaan noin 800 tanssijaa ja heidän menoaan vauhdittaa DJ Esgrove. Tapahtuma on suunnattu kaikille ikään katsomatta. Myös kilpailijoiden ikähaitari on laaja: tanssijoista nuorimmat ovat vain 12-vuotiaita, iäkkäimmät ovat ylittäneet jo 50 vuoden rajapyykin. Katutanssista kiinnostuneiden on mahdollista myös itse osallistua huippuopettajien vetämiin workshopeihin, mutta suuren kysynnän vuoksi työpajoihin kannattaa ilmoittautua ennakolta. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät SM-kilpailujen verkkosivuilta: streetsm2014.fi. Tapahtuman järjestävät Vantaan Voimisteluseura ja Finnish Dance Organization. Katutanssin SM-kilpailut Vantaan Energia Areenalla (Raappavuorentie 23) lauantaina klo ja sunnuntaina klo Liput alkaen 17,5 Lippupisteestä tai ovelta. JOHNNY KORKMAN Pottuwarvas ja lentävä matto To klo 9 & 10.30, pe klo 9 & 18.30, Tanssiteatteri Raatikko, Viertolankuja 4 B Nyt lennetään taikamatolla itämaille! Koko perheelle suunnattu vuorovaikutteinen Pottuwarvas ja lentävä matto vie katsojat tuhannen ja yhden yön satujen maailmaan. Satujen sankarit Aladdin, Ali Baba ja Sinbad Merenkulkija sekä ihanat prinsessat esiintyvät itämaisessa sirkuksessa yhdessä rooliasuihin puettujen lasten kanssa. Koreografia on Marja Korholan ja esiintymässä Mikko Niemistö ja Sini Rönkkö. Ikäsuositus yli 3-vuotiaille. Liput: 12 euroa, varaukset p , raatikko@raatikko.fi Järj. Tanssiteatteri Raatikko Rokilla kesään Vakitan kevättapahtuma To klo 18, Helsinge Skola, Ylästöntie 3 Vauhdikkaita tanssiesityksiä parhaimpien tanssijoittemme esittämänä 50-luvun rokkiteemalla. Järj. Vantaan Kilpatanssijat ry ANTTI NYMAN Vantaan Tanssiopiston päättötyöt To klo 20, Vernissa, Tikkurilantie 36 Ohjelmassa Vantaan Tanssiopiston päättötöitä ja lyhytnumeroita. Kesto noin 60 min. Liput: 6 ja 3. Pakollinen lippuvaraus, arkisin klo 9 15 p Järj. Vantaan Tanssiopisto Apropoo La klo , Teatteri Vantaa, Silkkisali, Tikkurilantie 44 Filosofista stand uppia ja keskustelevaa teatteria lapsille. Esitys hauskuttaa ja osallistaa lapsia pohtimaan heidän kielellään heitä askarruttavia filosofisia kysymyksiä: Äiti, miksi ihminen kasvaa?, Isi, miksi teatterissa pitää olla hiljaa?. Ikäsuositus: 6 12v. Liput: 7 e, varaukset teatterin toimistosta p , Järj. Teatteri Vantaa Tanssitervehdykset VANTAAN KAUPUNKIJUHLA haluaa huomioida myös sellaisia kaupungin asukkaista, jotka eivät pääse muutoin osallistumaan juhlan tapahtumiin. Vantaan Tanssiopiston tanssitervehdyksiä nähdään hoivakodeissa eri puolilla Vantaata. Tanssiesitykset eivät ole kaikille avoimia tilaisuuksia, vaan ne on suunnattu hoitolaitoksille ja palvelutaloille sekä omaisille. Ti klo 14 To klo 14 Pe klo 14 Vantaan Tanssiopiston oppilaat esittävät tanssinumeroita hoivakodin asukkaille. Järj. Vantaan Tanssiopisto ANU MYLLYNIEMI Pienoisbaletti: Peukaloliisa La klo ja 16.30, Tikkurilan lukio, Valkoisenlähteentie 53. Balettikoulu Harin oppilaat esittävät klassista balettia. Ohjelmassa pienoisbaletti ja yksittäistansseja. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Järj. Hakunilan kulttuuri ry Housut pois! -musikaalin avoimet harjoitukset La klo , Navethalia, Oraskuja 1 Housut pois! on humoristinen ja ehdottoman lämminhenkinen musikaali tavallisista miehistä, jotka menettävät työnsä. Työttömyys tuo mukanaan rahahuolia ja myös itsetunto ja miehisyys tuntuvat menetetyiltä. Elatusmaksut, ulosotto ja ihmissuhdeongelmat latistavat tunnelmaa entisestään, joten miten tästä nyt noustaan? Ryhtymällä tietysti miesstrippariksi! Tikkurilan Teatterin ja Vantaan Näyttämön yhteistuotanto Housut pois! -musikaali saa ensi-iltansa Navethaliassa. Kaupunkijuhlan kunniaksi yleisö pääsee seuraamaan Housut pois! -musikaalin harjoituksia ja treenien jälkeen on mahdollisuus keskustella työryhmän kanssa. Ohjaaja Carita Välitalo ja Vantaan Näyttämön puheenjohtaja Matti Peltonen pitävät pienen alustuksen produktiosta. Järj. Tikkurilan Teatteri ja Vantaan Näyttämö Hoivakoti hopea, Korutie 1, Myyrmäki Simonkoti, Simontie 5, Simonkylä Metsokoti, Metsotie 23, Korso TONI AURELL Paukutusjengi koomikkokollektiivi Vernissassa La klo 20 22, Vernissa, Tikkurilantie 36 Vantaan kaupunkijuhla saa toukokuussa paljon odotettuja vieraita, kun Ilo irti! -klubin lavalle nousevat tämän hetken kovimmat stand up -koomikot. Lavalle asteleva Paukutusjengi tekee repertuaariltaan astetta vakavampaa ja rehellisempää huumoria. Loppuunmyydyt esitykset ovat saaneet ylistystuomioita valtakunnallista lehdistöä myöten. Paukutusjengi koostuu neljästä piinkovasta stand up -koomikosta, joista Vernissan klubilla nähdään kolme: Teemu Vesterinen, Joni Koivuniemi ja Jukka Lindström. K-18. Liput: Ennakkoon NetTicketistä 10e, ovelta 12e. Järj. Tikkurilan Teatteri ja Vantaan kaupungin tapahtuma- ja kaupunkikulttuuriyksikkö Vantaan kaupunkijuhlan katutanssit Su klo 14 17, Lauri Lairalan aukio Koko kansan iloiset sekahakutanssit ikivihreiden ja lattarirytmien kera vantaalaisen Marino & Sunrise orkesterin johdolla. Järj. Marino & Sunrise-orchestra Tanssistudio Sahramin kevätnäytös Su klo 18 19, Peltolan koulu, Lummetie 27 B Tanssistudio Sahramin oppilaat ja opettajat esittävät bollywoodia ja itämaista tanssia sekä street- ja showtanssia. Liput: 10e/5e alle 12 v. Järj. Tanssistudio Sahrami Etualalla Tikkurilan asemanseutua, minne valmistuivat Hakan ja Puolimatkan rakentamat Kukkakedon kerrostalot. Radan toisella puolella on Tikkurilan Väritehtaat, Oy Schildt & Hallberg Ab, maali- ja lakkatehdas. Tehdasalueen läpi virtaa Keravanjoki. Joen etelä-puolella on rakenteilla Monicolor-tehdas vuonna STUDIO B. MÖLLER KY / LEIF LAAKSONEN 8 9

6 ERIK RUUD LIIKUNTA JA URHEILU Vantaan uimahallit rokkaavat Vantaan päivän ilmaisuinnit To klo 6-20, Hakunilan uimahalli, Sotungintie 17 Myyrmäen uimahalli, Myyrmäenraitti 4 Tikkurilan uimahalli, Läntinen Valkoisenlähteentie 50 Vantaan päivänä maksuton sisäänpääsy liikuntapalveluiden hallinnassa oleviin uimahalleihin aukioloaikojen puitteissa. Ainutlaatuinen mahdollisuus uida rockmusiikin tahdissa! Järj. Vantaan kaupungin Liikuntapalvelut ELIXIA liikuttaa Avoimet ovet To klo , Pe Klo La Klo Su Klo ELIXIA Tikkurila Vantaan kaupunkijuhlien aikana kaikki ovat tervetulleita tutustumaan maksutta ELIXIA Tikkurilaan. Kuntosalissa koko päivän avoimet ovet ja myös tunneille, joissa on tilaa, pääsee maksutta. Lisäksi erikoisohjelmaa vantaalaisille tarkkaile paikallislehteä! Ikäraja 16 vuotta. Järj. ELIXIA Tikkurila Sirkuskoulu Perhosvoltti To klo 15 18, Tikkurilan Uimahalli Sirkuskoulu Perhosvoltti esittäytyy uimahallin aulassa. Yleisö saa kokeilla sirkusvälineitä ja oppilaat näyttävät taitojaan. Järj. Sirkuskoulu Perhosvoltti Vantaan Voimisteluseuran kevätnäytös To klo 17.30, Kilterin koulu, Iskostie 8 Vantaan Voimisteluseuran kevätnäytöksessä kevään aikana harjoiteltuja taitojaan esittelevät voimistelijat ja tanssijat perheen pienimmistä aikuisiin. Liput: 6/3 e, ovelta Järj. Vantaan Voimisteluseura Friskis & Svettis Vantaa jumpat ilmaiseksi To klo 19 20, Starttijumppa, Kaivokselan koulu. Pe klo 18 19, Starttijumppa, Myyrmäen Urheilutalo. Su klo 18 19, Core-jumppa, Myyrmäen Urheilutalo. Järj. Friskis & Svettis Vantaa ry Liikuta minua ANTTI NYMAN Pe klo 13 15, Koivukylän vanhustenkeskus, Karsikkokuja 13 Iloa ja vaihtelua ikäihmisen arkeen! Tule sellaisena kuin olet apuvälineet eivät ole este osallistumiselle. Tapahtumassa tarjolla mukavaa yhdessäoloa, liikuntaa, musiikkia ja tuote-esittelyjä. Mukana on vapaaehtoisia, jotka auttavat tukea kaipaavia ikäihmisiä liikunnassa. Tervetuloa mukaan niin liikkujat kuin tukihenkilötkin. Järj. Vantaan vanhus- ja vammaispalvelut ja liikuntapalvelut HEIKKI HEIKURINEN Vauhtikeskuksessa pärisee ANNA ESKOLA Vantaan Vauhtikeskus täyttyy vauhdin hurmasta, kun nuorten MX-Liigan motocrosskisat valtaavat keskuksen radat. Vaikka paikalle saapuu satoja kilpailijoita, meteli ei käy niin hurjaksi, että korvatulppia tarvittaisiin. Pärinäpäivät sopivat aivan koko perheelle. Kilpailujen aikana lapset voivat ihan itse kokeilla ajamista niin pienillä pyörillä kuin mönkijöilläkin, kertoo Vantaan moottorikerhon puheenjohtaja Pia Manner. Myös pärinäpäivien ulkopuolella motocross-pyörien kokeileminen on mahdollista: halukkaiden kannattaa ottaa yhteyttä Vantaan moottorikerhon jaostovetäjiin, mikäli tekee mieli kokeilla, mistä lajissa on kyse. Moottoripyöräurheilulla on pitkät perinteet Vantaalla ja laji voi nykypäivänäkin hyvin. Vantaan moottorikerho, joka järjestää Vauhtikeskuksen kisat, täytti viime vuonna jo 60 vuotta. Puheenjohtajana toimiva Manner on ollut mukana toiminnassa nelisenkymmentä vuotta. Toiminta löytyi, kun Manner yhdessä puolisonsa kanssa etsi tuoreena avioparina yhteistä harrastusta ja moottoriurheilu on vienyt mukanaan. Yksi mieleenpainuvimmista vuosista oli, kun seura järjesti saman vuoden aikana kahdet MM-kilpailut Vantaalla ja joukon kansallisia kilpailuja päälle. Se oli hullu vuosi! Nykyisin nuorten opettamiseen panostetaan meillä paljon, nuorimmat harrastajat ovat vain 4-vuotiaita, kertoo Manner kerhon toiminnasta. Pärinäpäivät Vantaan Vauhtikeskuksessa la klo 10 16, su klo 10 16, Vantaan Vauhtikeskus, Katriinantie 31. Nuorten 7 19-vuotiaiden MX-Liigan motocrosskilpailu oheistapahtumineen. Kilpailussa ajetaan kahtena päivänä yhteensä kuudessa luokassa, mukana 300 nuorta motocrossaria eri puolilta Suomea. Yleisöllä on vapaa pääsy kilpailun varikolle tutustumaan ajajiin ja kilpapyöriin sekä aistimaan varikkotunnelmaa. Järj. Vantaan Moottorikerho ry ANTTI NYMAN Riimikirpun Runolaari Vantaan Voimisteluseuran näytös Ke klo 17.30, Kilterin koulu, Iskostie 8. Liput: 6/3 e ovelta Järj. Vantaan Voimisteluseura SUOMEN TAIDO Tutustu Taidoon Pe klo , Hakunilan kalliosuoja (iso tatami), Harmotie 1 Vantaan Taido järjestää Avoimet ovet -illan, jolloin kiinnostuneet pääsevät tutustumaan ja kokeilemaan lajia. Luvassa myös teetarjoilu. Alaikäraja treeneihin 12 vuotta. Järj. Vantaan Taido ry Koko perheen puuhapäivä temppuja ja vinkkejä uintiin La klo , Myyrmäen uimahalli, Myyrmäenraitti 4 Ohjattua toimintaa Myyrmäen uimahallissa lapsille ja aikuisille. Aikuisille tekniikkaklinikoita ja välinekokeiluja, lapsille tarjolla ohjattuja temppuja ja tehtäviä sekä lastenaltaassa että isossa altaassa. Lisäksi mahdollisuus testata oma uimataito pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaan sekä lunastaa tästä kertova merkki. Alle 5-vuotiaat lapset aikuisen seurassa. Liput: Uimahallin pääsymaksu. Järj. Poseidon ry Katusähly La alkaen klo 11, Vaskivuoren lukio, Virtatie 4 Katusählyturnaus monipuolisissa kategorioissa. Osallistumismaksu on 70 / joukkue, junnujen sarjoissa 30 /joukkue. Järj. SB Vantaa naisten edustus Lähde suosauvakävelemään! ANNA GROTH Suolla kävely on hieno extremekokemus kaupunkilaiselle. Harva uskaltaa yksin suolle. Joukossa se onkin turvallisempaa ja mukavampaa. Vantaan Latu on järjestänyt suosauvakävelyn jo useampana vuonna kaupunkijuhlan yhteydessä ja miksi muuttaa onnistunutta konseptia. Tässä pääsee näkemään harvinaisen monimuotoista Viirilän suoaluetta, jolle mahtuu niin avosuota kuin puumaistakin suota. Suon laidalla olevalla kalliolla kurkistetaan oikeaan hiidenkirnuun, kertoo ohjaaja Mirja Olin Vantaan Latu ry:stä. Suokävely tuntuu mukavalta ja on jaloille erittäin terveellistä. Se on myös todella tehokasta kuntoilua, jossa syke nousee taatusti. Kävelylenkki sopii kuitenkin koko perheelle, kaikille, jotka jaksavat kävellä 5 kilometriä. Vauva voi olla rinkassa. Koiratkin nauttivat ja tulevat ihanan kuraisiksi, Olin lupaa. Mukaan kannattaa ottaa kumisaappaat, säänmukainen vaatetus, vara-sukat sekä sauvat, joissa on iso sompa. Ilman sauvojakin pärjää, mutta ne ovat hyvä tuki. Reppuun on hyvä pakata juotavaa, eväät sekä seikkailumieltä. Suosauvakävely su Lähtö Viirilän kentältä, Palokalliontien kulmasta Tilaisuus on maksuton, ei erillistä ilmoittautumista. Omat sauvat mukaan. Järj. Vantaan Latu ry. MILLA VAHTILA Virkeänä kesään La klo 12 16, TINAgym sali, Viertolankuja 4 C, 2krs Toiminnallinen päivä, joka sisältää erilaisia liikuntatunteja, vinkkejä ja keskustelua hyvinvoinnista. Rentoutusharjoitusten jälkeen mahdollisuus käsihierontaan. Päivän ohjelma tarkentuu lähempänä ajankohtaa seuran kotisivuilla. Liput: 8 euroa/ 2tuntia, 10 euroa/ koko päivä, ovelta. Ilmoittautuminen seuran toimistolle tnv@kolumbus.fi, p Järj. Tikkurilan Naisvoimistelijat ry. Joukkuevoimistelun iloa Sport Club Vantaa La klo 12 16, Jumbo Kauppakeskus, Vantaanportinkatu 3 Sport Club Vantaan iloiset joukkuevoimistelijat esiintyvät Jumbossa kuluneen kauden kilpailu- ja esiintymisohjelmillaan. Jumbossa nähdään voimistelun iloa ja eri-ikäisten voimistelijoiden taidokkaita suorituksia. Järj. Sport Club Vantaa ry Vantaalaisen Oy Nordtend Ab:n pesuainevalikoima Sokoksen tavaratalon hyllyssä. Extremerun La klo 13, Hakunilan urheilupuisto, Luotikuja 2 Hauska hupimielinen juoksutapahtuma, joka tarjoaa hienoja elämyksiä osallistujille ja paljon nähtävää katsojille. Extremerun on yksi Suomen suosituimmista juoksutapahtumista. Vantaan Extremeruniin odotetaan jopa 5000 juoksijaa. Tapahtuman ideana on tarjota mukava juoksutapahtuma sellaisille henkilöille, jotka eivät normaalisti osallistuisi mihinkään juoksutapahtumaan. Kyseessä on maastojuoksu, jonka reitin varrelle on rakennettu erilaisia esteitä. Esteet eivät ole vaikeita tai vaarallisia vaan tarjoavat hauskoja elämyksiä osallistujille sekä antavat tarpeeksi haastetta kovakuntoisille menijöille. Vapaa pääsy katsojille. Järj. Extremerun oy Hiekkaharju Golfissa tapahtuu Su klo 10 13, Hiekkaharju Golf klubitalo, Tennistie 9 Tervetuloa kokeilemaan golfia! Voit kokeilla golflyöntejä rangella veloituksetta tai pääset 6 reiän kentälle pelaamaan: Tarjouksena kierrosmaksu + vuokramailat 10. Tomi Pulkkinen Duo esittää mukaansa tempaavaa folkhenkistä, Vantaa-aiheista musiikkia. Ravintolassa happy hour. Järj. Hiekkaharjun Golf

7 KOTISEUTU JA VAPAA-AIKA Runolla päähän leikkimielinen kilpa Ke klo 18 21, Vernissan kahvila, Tikkurilantie 36 Jo perinteiseksi muodostunut runotapahtuma yli 18-vuotiaille pöytälaatikkorunoilijoille, julkaisseille tai hiljattain runonsa löytäneille on täällä taas. Elävän runon ilta, jossa sovelletaan vapaasti Poetry slam -runokilpailun sääntöjä ja jossa runoilijat esittävät omia runojaan. Myös yleisöllä on tiedossa niin kuulijoina kuin tuomareinakin ainutlaatuisen antoisa runoilta. Ilmoittautuminen mielellään ennakkoon: p tai paikan päällä klo Säännöt: ajankohtaista Järj. Vantaan sanataidekoulu Kohtaamisia Myyringissä To klo 10 16, Kohtaamispaikka Myyrinki, Vaskivuorentie 10 B Kohtaamispaikka Myyrinki esittäytyy Kaupunkijuhlassa. Päivän aikana esiintymässä Poikkeustila ja talon omia laulunharrastajia sekä pääesiintyjänä Juhani Junnu Aaltonen. Tanssin Taitajat ry:n Iloiset askeleet esiintyvät ja vievät sinutkin päivätanssiin! Myös Myyringissä kokoontuvat taideterapiaryhmät esittelevät toimintaansa klo 10 14, jolloin sinäkin voit tulla kokeilemaan taideterapian menetelmiä. Järj. Kohtaamispaikka Myyrinki, Vantaan yhteisö- ja vapaaehtoistoiminta Koululaisten arkiruoka esittäytyy ANNA ESKOLA Kouluruoka rokkaa Kaupunkijuhlassa. Tarjolla on pieniä maistiaisia, joita riittää noin tuhannelle maistelijalle. Monet lapset valittavat vanhemmilleen, etteivät tykkää syödä koulussa. Kaupunkijuhlassa vanhemmat voivat itse tulla maistamaan, millaista kouluruoka nykypäivänä on, kertoo Vantin Ateria- ja puhtauspalvelujohtaja Pirjo Huvila-Nicklen. Mikäli vanhemmilla on kysymyksiä kouluruoasta, he voivat koska tahansa ottaa yhteyttä Vanttiin. Tarvittaessa Vantti järjestää vanhemmille maistelutilaisuuden lapsen koululle, jotta vanhemmat saavat selvyyden tarjottujen aterioiden tasosta. Kaupunkijuhlassa Vantti esittelee malliaterioiden avulla päiväkotilapsien ja senioreiden aterioita. Omaiset ja läheiset voivat käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kysellä esimerkiksi ruoan ravintoarvosta paikan päällä päivystäviltä vanttilaisilta. Sukat märkinä on inhottavaa syödä Lasten näkökulmasta kouluruokailussa ei suinkaan ole kyse pelkästä ruoasta. Martinlaakson koulussa toteutetussa kouluruokailun palvelumuotoiluhankkeessa selvisi, että myös ruokarauhan ja mukavan ympäristön merkitys on suuri. Kun kyselimme aterioinnista koululaisilta, monet nostivat esiin aivan muita kuin ruokaan liittyviä seikkoja. Vastauksista nousi esille esimerkiksi se, että syöminen on ikävää, jos lattiat ovat märät läikkyneistä maidoista ja ruokaa hakiessa sukat kastuu, kertoo Marjaana Ponkala, Vantin markkinointi- ja viestintäpäällikkö. Viihtyisän ruokailuympäristön lisäksi Vantti panostaa jatkuvasti myös ruokavalikoiman kehittämiseen. Koululaiset voivat osallistua reseptikilpailuun, resep- Malliateria. Ylöskaivettuja tarinoita Vantaan keskiajasta To klo 18 20, Kotiseututalo Övre Nybacka, Nybackankuja 4 Luennolla Vantaan keskiaikaan perehtynyt arkeologi Andreas Koivisto kertoo Mårtensbyssä ja Kirkonkylässä suoritettujen arkeologisten kaivausten tuoreista tutkimustuloksista. Mårtensbyssä on kaivettu vanhaa kylätonttia ja keskiaikaisen kauppapurjehtija Jöran Bonden asuinsijoja. Kirkonkylässä tutkittiin asuinjäännöksiä pappilan edustalla. Molempien kohteiden löytöaineisto oli yllätyksellinen. Luennon jälkeen on mahdollisuus vierailla Mårtensbyn historiallisella kyläpaikalla. Järj. Vantaa-Seura ry teistä parhaista jalostetaan uusia vaihtoehtoja koulujen ruokalistoille. Lisätietoja reseptikilpailusta voi kysellä Vantin henkilökunnalta kaupunkijuhlassa. Kouluruoka rokkaa Tikkurilan kirjaston puistikossa kello 12 alkaen niin kauan kuin maistiaisia riittää. Järj. Vantti. TIIU KAITALO RIINA KOIVISTO Hyvät Tuulet Avoimet ovet Vantaan mielenterveysyhdistyksessä To klo 12 15, Myöhätuuli Pähkinärinne, Lammaslammentie 17 a Pe klo 12 15, Lauhatuuli, Hiekkaharjuntie 13 a Tervetuloa tutustumaan mielenterveysyhdistyksen toimintaan, jota yhdistyksen työntekijät ja vapaaehtoiset esittelevät. Tarjolla kahvia ja leivonnaisia. Järj. Vantaan mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry Hyvinvointia vantaalaisille Pe klo 12 16, kauppakeskus Tikkuri Kaikille kauppakeskus Tikkurin asiakkaille tarkoitettu terveyttä ja hyvinvointia edistävä tapahtuma. Laurea-ammattikorkeakoulun sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijat esittelevät terveyttä ja hyvinvointia edistäviä tekoja sekä virittävät aiheesta keskustelua yleisön kanssa. Järj. Laurea-ammattikorkeakoulu Koko perheen puutarhajuhla Pe klo 15 18, Ylästöntie 35 Pakkalan nuorisotila Wintti ja Tikkurilan seurakunta yhteistyökumppaneineen järjestävät Puutarhajuhlan nuorisotalolla ja sen pihassa. Luvassa on puutarhajuhliin sopivaa ohjelmaa kuten grillausta, nuorten järjestämä kirpputori, ohjelmaa perheen pienille ja paljon muuta. Tule nauttimaan iltapäivästä! Järj. Vantaan kaupungin Nuorisopalvelut & Tikkurilan seurakunta Kirjastoautot Suomessa 100 vuotta La klo 10 15, Sinirikonpuisto ja Kirkonkylä Kirjastoautot juhlivat 100-vuotista taivaltaan! Kirjastoauto Haave seikkailee Sun Festivaalilla Nuoret ja työllisyys -teemalla ja kirjastoauto Tarina on historiabussi, jonka voi bongata Kirkonkylän Keskiaikapäivästä. Järj. Tikkurilan kirjastoauto-osasto Keskiaikapäivä Kirkonkylässä La klo 10 14, Pyhän Laurin kirkon ympäristö Tule viettämään keskiaikapäivää Helsingin pitäjän Kirkonkylään! Lauantai klo 10 14, Kirkonkyläntie 45 Paksun Katariinan tykkisisarkunnan tykinlaukaus käynnistää keskiaikatapahtuman klo 10. Nimismiehen vaimo Sigrid opastaa lapset keskiaikaiselle kierrokselle Kirkonkylään ja Pyhän Laurin kirkkoon klo ja Keskiaikaisia lauluja kirkossa klo ja keskiaikaiset tanssit klo 12. Vuoden vantaalainen pyöräilijä valitaan klo Hevosajelulle pääsee vanhan ajan malliin (ilmaiseksi). Puistokulman avoimet ovet La klo 10 14, Puistokulma, Talkootie 4 Talossa toimivat järjestöt ja harrastusryhmät esiintyvät ja kahvila on auki. Mukana ainakin KSL:n maalauskerho, Työläislaulajat -kuoro johtajanaan dir. mus. Reino Bäckström, Tikkurilan eläkeläisten tanssiryhmä, SDPL:n Vantaan aluejärjestö, Vasemmistonuoret ja Trubaduuri Tomi Pulkkinen esittää Vantaa-aiheisia lauluja ja Lauri Vanhala lausuu runoja. Arkeologisilla kaivauksilla ja vanhan makasiinin ja museon näyttelyissä voi tutustua Kirkonkylän ja Vantaan historiaan. Lapsille on tiedossa huimia sirkuskoululaisten temppuja, työpajassa voi maalata puumiekan, opetella kävelemään puujaloilla tai osallistua pussihyppelyyn. Lapsille ilmapallo. Lisäksi tarjolla on perinteisiä herkkuja, myyntikojuista löytyy mm Tuija Leinosen ihastuttavia haltijoita ja rautalanka-arjan kauniita esineitä rautalangasta. Bachia barokkisellolle klo 18 Pyhän Laurin kappelissa, Markku Luolajan- Mikkola soittaa J. S. Bachin alun perin viululle kirjoittamia sonaatteja ja partitoja. Kappelikierros ja kahvitarjoilu ennen konserttia klo 17. Tervetuloa. Vapaa sisäänpääsy. Järj. Vantaan kaupunki, Vantaan seurakunnat, Vantaa-Seura, BRQ-Vantaafestivaali Paikka: Pyhän Laurin kirkon ympäristö Vasemmistoliitto. Esillä on myös valokuvaaja Pekka Pajuvirran kuvaama elokuva, joka kertoo Puistokulman rakennusajasta Järj. Puistokulma ry Kirjasto-DJ La klo , Tikkurilan kirjasto, Lummetie 4 Kirjaston henkilökuntaan kuuluva DJ soittaa asiakkaiden iloksi vantaalaisten ja vantaalaistaustaisten artistien musiikkia Tikkurilan kirjaston aulassa. Yleisötoiveita otetaan vastaan koko aukioloajan. Levyt ovat sen jälkeen esillä näyttelyssä ja lainattavissa Järj. Vantaan kaupunki, kirjasto- ja tietopalvelut Suomi-Unkari Seura esittäytyy La klo 11 14, Lauri Lairalan aukio Jó napot - Hyvää päivää! Tule tutustumaan Unkarin kulttuuriin sekä ystävyyskaupunkiimme Salgótarjániin, ihailemaan käsitöitä ja nauttimaan maistiaisista. Päivän aikana unkarilainen kansantanssiryhmä Litkey esittää kansantansseja. Järj. Vantaan Suomi-Unkari Seura ry VANTAAN SUOMI UNKARI SEURA Vantaan Liikenne Oy:n Wiima linja-auto liikennöi Helsinki Martinlaakson väliä. Matkustajia nousemassa linja-autoon Martinkeskuksen kohdalla 1970-luvun alkupuolella. Vantaan Suomi-Puola Yhdistys esittäytyy La klo , Lauri Lairalan aukio Vuodesta 1985 toimineen Suomi-Puola Yhdistyksen toiminnan esittelyä sekä tutustumista Puolaan ja ystävyyskaupunkiimme Slupskiin. Tarjolla puolalaisten ruokien reseptejä sekä maistiaisia. Jaossa myös Suomi-Puola -lehti, jota Suomi- Puola Yhdistysten Liitto julkaisee. Järj. Vantaan Suomi-Puola Yhdistys ry Café Arkienkeli La klo 12 15, Tikkurilan kirkon ulkopuolella, Asematie 12 Vantaan ruotsalaisen seurakunnan popup-kahvilassa tarjotaan kahvia ja pikkupurtavaa. Tule hengähtämään kaupunkijuhlan keskellä ja keskustelemaan seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa! Vapaaehtoinen kahvikassa menee Yhteisvastuu-keräykseen. Järj. Vanda Svenska församling KEIJO MÄYRY HEIDI SALMINEN 12 13

8 Kulttuuria ja globaalia toritunnelmaa Bussilla aikamatkalle vuoteen -74 Innostu pyöräilemään La klo 12-16, Tikkurilan kirjaston puistikko Ilmastoinfo innostaa kaupunkilaiset pyöräilemään osana kansallista pyöräilyviikkoa. Nyt kaikilla on mahdollisuus ihailla ja koeajaa erikoisempia polkupyöriä Ilmastoinfon pisteellä. Tule kokeilemaan, miltä tuntuu tavarafillarilla tai sähköpyörällä ajaminen ja innostu polkupyöräilystä uudella tavalla! Järj. HSY:n Ilmastoinfo Sun Festival täyttää Sinirikonpuiston värikkäillä elämyksillä lauantaina Tapahtuman pääesiintyjä on nouseva reggae-tähti Salomo, joka tunnetaan kantaaottavista teksteistään. Vantaan kuvataidekoulu pystyttää Sun Festivaalille maalauspohjan, josta tulee kenties maailman suurin muumiaiheinen värityskirja. Siihen jokainen voi maalata itsensä muumien seuraan. Kuvia maalaustapahtumasta sekä valmiista työstä lähetetään Matka Toven maailmaan -verkkonäyttelyyn. Niina Bellin Viidakon vilskettä -laululeikkikonsertti sekä Kulttuuriosuuskunta Uulun interaktiivinen Jänis pitkäkorva ja matkalaukku -konsertti tarjoavat mahdollisuuden osallistua esityksiin. Koko tapahtuman ajan mukana on mahdollista osallistua Inkun Ideapajan käsityöpajaan, jossa opitaan, miten vanhoja kirjoja ja lehtiä voit hyödyntää uusiokäytössä erilaisissa kädentöissä. Nuorille rappiä ja työllisyystoiveita Minun Vantaani 1974/2014/2054 La klo , Ravintola Pormestarin ulkoterassi Vantaa, 40 v! Minun Vantaani -tapahtuma kuvaa millainen Vantaa oli, on ja tulee olemaan eri ihmisten silmin. Kuvia luovat mielenkiintoiset henkilöt, joilla on monitahoista kokemusta Vantaasta ja vantaalaisuudesta. Tilaisuuden vetäjänä päätoimittaja Risto Hietanen. Vapaa pääsy, alle 18-vuotiaat vanhempien seurassa. Järj. Vantaan Sanomat Tammiston Kevättempaus Su klo 10 13, Tammistonrannan päiväkodin piha-alue, Säterinkatu 8 Tervetuloa koko perheen voimin hauskaan lastentapahtumaan Vantaan Tammistoon! Luvassa mm. pelejä, leikkejä, musiikkia, arpajaiset, kasvomaalausta ja mukavaa yhdessäoloa. Tammiston päiväkotien oma maskottiorava hauskuuttaa lapsia. Poliisi- ja paloauto vierailevat parkkipaikalla (hälytysvaraus). Buffetista saa herkkuja. Järj. Tammiston päiväkotien vanhempainyhdistys ry Kirpputori Su , POINT, Hagelstamintie 1 Tule tekemään löytöjä Vakka ry:n järjestämälle kirpputorille tai kahville kahvilaamme! Pöytiä on yli 40 eli kaikille löytyy jotain. Järj. Vakka ry Lisätietoja: tanjastuff@hotmail.com Trollbergan traktorija maatalousmuseo Su klo 10 16, Nybyggetintie 21, Sotunki Esillä traktoreita, paikallis- ja venemoottoreita luvuilta, moottorialaan kuuluvia laitteita, metsurin työvälineitä sekä pienesineitä monelta muulta alalta. Emännänosastolta löytyy vanhoja esineitä keittiöstä, kammarista ja pesutuvasta. Kahvitarjoilu. Järj. Trollberga museiförening r.f. Nuorille esiintyy mm. ghanalaislähtöinen Tripple 2 rap-yhtye yhdessä esikoisalbumiaan valmistelevan Malawista kotoisin olevan rap-artisti Thonjen kanssa. Pääesiintyjänä nähdään reggae-lahjakkuus Salomo. Maksuttoman vuotiaille suunnatun nuorten Sun Festival -passin voi noutaa tapahtuman infosta paikan päältä. Siihen kerätään leimoja järjestöjen pisteistä ja kun leimoja on kasassa riittävästi, passilla voi osallistua arvontaan, jonka pääpalkintona on lippupaketteja Tikkurila Festivalin #SELFIESunnuntaihin, jossa esiintyy muun muassa Robin. Osana Sun Festivaalia järjestetään Vantaan Mahdollisuuksien tori, jonka teemana ovat nuoret ja työ. Plan Suomen Riittääkö ahkeruus? -valokuvanäyttely käsittelee kuvien avulla nuorten työllisyystilannetta, unelmia ja tulevaisuudentoiveita liittyen työhön. Vantaan Nuorten turvatalo järjestää Sun Festivalille sivutoimipisteen. Nuoret ja heidän vanhempansa ovat tervetulleita kuulemaan lisää informaatiota turvatalosta ja keskustelemaan heidän pulmistaan vanhemmuuteen ja nuoruuteen liittyen. Kymmenet järjestöt ja yhdistykset esittelevät Mahdollisuuksien torilla toimintaansa ja järjestävät ohjelmaa festivaalikansalle: tarjolla on työpajoja eri-ikäisille, monenlaista musiikkia ja ruokaelämyksiä ympäri maailman. Vantaan Kamerun-seura tarjoilee kamerunilaisia herkkuja ja Sudafinn ry. sudanilaisia maistiaisia. Teltat ja pöytäpaikan odottavat puistossa valmiina, järjestöiltä vaaditaan vain ennakkoilmoittautuminen. Sun Festival Sinirikon puistossa Sinirikontie klo Järj. Vantaan lastenkulttuuri yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa fi/paikkakunnat/vantaa Lisätiedot: viivi.paju@vantaa.fi KoiPS Rokkaa Su klo 11 15, Havukosken UA, Koivukylänväylä 36 KoiPS Rokkaa tapahtumassa urheilualueen hiekkakentällä esiintyy lasten hevimusikaali Iskä menettää muistinsa kolme kertaa päivän aikana. Lisäksi tapahtumassa esiintyy Mikkolan koulun musiikkiluokan oppilaita. Tekonurmen puolella voit nauttia liikunnan ilosta, kun järjestämme jalkapallotapahtuman juniorijäseniemme kavereille. Järj. Koivukylän Palloseura ry Asolan seurakuntatalon 10-vuotisjuhla Su klo , Asolan seurakuntatalo, Asolantie 6 Asolan seurakuntatalon 10-vuotisen taipaleen kunniaksi juhlamessu ja perhetapahtuma: kakkukahvit, makkaranpaistoa ja ohjelmaa lapsille. Käy kertomassa taloon liittyvä muistosi menneiltä vuosilta osoitteessa rekolan.seurakunta@evl.fi Järj. Rekolan seurakunta ANNA GROTH Vantaa on kasvanut vauhdilla viimeisten vuosikymmenien aikana. Vantaa-Seuran kiertoajelulla lähdetään katsomaan niitä rakennuksia ja ympäristöjä, jotka olivat olemassa jo vuonna 1974 Vantaan saadessa kaupunkioikeudet. Vantaan kaupungin 40-vuotis juhlavuoden kunniaksi tehtävän kierroksen aikana siirrytään vuosikymmeniä ajassa taaksepäin käymällä mm. vanhoilla teollisuus-, omakoti- ja kartanoalueilla, kaikissa keskeisissä kaupunginosissa. Kierros ajetaan mahdollisimman paljon silloista tiestöä pitkin. Neljän vuosikymmenen takaiseen Vantaaseen tutustutaan historioitsijan, Vantaa- Seuran pitkäaikaisen entisen puheenjohtajan Jukka Hakon johdolla. Kierroksella oppii paljon Vantaan pitkästä historiasta ja sen kehityksestä maalaispitäjästä kaupungiksi. Täällä on säilynyt yllättävän paljon vanhaa. Sama Vantaa on löydettävissä vuosisatojen kerrosten alta, sitä ei vaan tule ajatelleeksi, sanoo Vantaa-seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto. Tutustutaan yhdessä kotiseutuun Oman elinympäristön tunteminen on avain siinä viihtymiseen. Vantaa-Seura tekee toiminnallaan Vantaata ja sen historiaa tutuksi järjestämällä mm. opastuksia, luentoja ja retkiä. Kun toimimme kaupungissa, jossa on paljon juurettomuutta, on tehtävä erityisen haastava. Monella on käsitys Vantaasta historiattomana kaupunkina, mutta Vantaa on paljon muutakin kuin Kehä III ja lentokenttä. Vantaan vaiheikas historia alkaa tuhansien vuosien takaa kivikaudelta. Keskiajalla pitäjä oli laaja ja Kirkonkylässä sijaitsi pääkaupunkiseudun keskus. Vähitellen maatalouspitäjässä voimistui teollisuus ja pääkaupunkiseudun kasvun myötä Vantaasta kasvoi kaupunki. Suomen neljänneksi suurimman kaupungin kotiseutuyhdistyksen toiminta on monipuolista. Kulttuurinnälkäinen viihtyy seurassamme, sillä teemme yhdessä myös tutustumisia kaupungin kulttuurielämään, kuten museoihin ja teattereihin. Kesäohjelmaan kuuluvat joka keskiviikkoiset opastukset Helsingin pitäjän kirkonkylän idyllissä sekä yhteislauluillat Kirkonkylän myllyllä. Vantaa-Seuran tukikohta löytyy kotiseututalo Övre Nybackasta. Järjestämme talossa avoimien ovien tilaisuuksia joka kuun ensimmäinen tiistai. Lisäksi vuokraamme taloa eteenpäin erilaisiin kokous- ja juhlatilaisuuksiin. Olemme eri puolilla kaupunkia mukana monien tapahtumien järjestelyissä, järjestämme kaupunkiin tutustuttavia bussiajeluita ja historiaan liittyviä opastuksia ja luentoja. Perinteiden tallentaja Bussiretki Vantaa vuonna -74 Su klo 9 15 Lähtö Martinlaakson asema / ja paluu: Tikkurilan asema 9.00 LähtöMartinlaakson linja-autoasemalta, juna-aseman viereltä 9.30 Lähtö Tikkurilan asemalta, kaupungin museon kupeesta Kahvitauko, kahvitupa Laurentius Paluu Tikkurilaan Paluu Martinlaaksoon Retken hinta on 25 (+ 5 kahvi ja pulla, maksetaan kahvituvassa). Retkimaksu maksetaan etukäteen Vantaa-Seuran tilille IBAN FI Sitovat ennakkoilmoittautumiset puh tai susanna. eklund@vantaaseura.fi. Järj. Vantaa-Seura ry Kisatunnelmia Keimolan moottoriradalla. Rallicrossia ajettiin Keimolassa vuodesta 1974 lähtien. Moottorirata oli toiminnassa vuosina VANTAA-SEURA Tallennamme myös valokuvia, perinteitä ja historiaa. Yhdistys julkaisee vuosittain Vantaan kalenteria sekä kirjaa nimeltä Helsingin pitäjä. Kirja esittelee tuoreita tutkimuksia sekä kotiseudun tapahtumia ja perinteitä menneiltä ajoilta aina nykypäivään asti. Lisäksi toimimme asiantuntijoina ja teemme tarvittaessa kannanottoja rakennuskulttuurin ja kulttuurimaiseman puolesta. Vantaa on kasvanut hurjasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Siksi haluamme auttaa niin uusia vantaalaisia kuin täällä jo pitkään asuneita tuntemaan paremmin kotiseutunsa, sen historian ja tämän hetken tapahtumat. Haluamme, että vantaalaiset voivat olla ylpeitä omasta kotikaupungistaan. Vantaa on tutustumisen arvoinen! Toimintamme on kaikille avointa. Saat parhaiten tietoa tapahtumistamme nettisivuiltamme osoitteesta Jos olet kiinnostunut yhdistyksen jäsenyydestä, voit tilata näytteeksi jäsenkirjeen osoitteesta riina.koivisto@ vantaaseura.fi. Voit olla meihin yhteydessä myös puhelimitse, puh RIINA KOIVISTO 14 15

9 TIINA KUJALA VANTAAN KAUPUNKI Perusopetuslaki info Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella. Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. Koulua kehitetään yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa Vanhemmat ovat entistä kiinnostuneempia lapsensa koulunkäynnistä sekä koulun toiminnasta ylipäätään. Runsas joukko vanhempia osallistui kuluneen talven aikana perusopetuksen arvokeskusteluun sekä vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin huoltajien näkemystä koulun nykytilasta ja kehittämistarpeista. TERHI KARHUNIEMI, NIINA LÅNG Peruskoululaisilta ja heidän huoltajiltaan pyydettiin palautetta koulunkäynnistä ja perusopetuksen kehittämisestä. Kyselyn tulokset vahvistavat viime vuonna saatuja tuloksia: huoltajat ja erityisesti oppilaat ovat tyytyväisiä kouluunsa ja siellä saatavaan opetukseen. Oppilaiden kokemus opettajista oli muuttunut hieman positiivisemmaksi. He kokivat, että opettajilla on aikaisempaa enemmän aikaa auttaa ja ohjata, puuttua ja kuunnella. Työrauha sekä koulun koettu turvallisuus ovat asioita, jotka vaativat toimenpiteitä tulevina vuosina. Vaikka oppilaista 93 prosenttia kokee koulun turvalliseksi, on asiassa vielä kehitettävää. Turvallisuus ja hyvinvointi nousivat keskeisiksi myös arvokeskustelussa. Tavoitteenamme on, että ketään ei kiusata. On tärkeää, että sekä oppilaat että henkilöstö tulevat kouluun mielellään ja kokevat koulun turvalliseksi ja viihtyisäksi. Tähän työhön tarvitaan kaikkia. Turvallisuus ja työrauha otetaan käsittelyyn, kun tulevaa toimintaa mietitään kouluilla, toteaa perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo. Uusi yhteistyömalli käytäntöön Vantaalla kodin ja koulun yhteistyötä on kehitetty pitkäjänteisesti. Haaste kodin ja koulun yhteistyön toteuttamiselle oli keväällä 2013, kun johtokuntien toiminta päättyi vantaalaisissa kouluissa. Kuluva lukuvuosi on opeteltu uudenlaista toimintamallia. Vanhempainyhdistyksiä on perustettu vuoden aikana runsaasti ja nyt yhdistys löytyy lähes joka koulusta. Kaupunkitasolla on tehty hyvää ja vuorovaikutteista yhteistyötä Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistyksen VANVARY:n kanssa. Työn alla on parhaillaan Wilman yhtenäisen käytön kehittäminen sekä viestinnän parantaminen. Kyselyssä huoltajat pitivät Wilmaa erinomaisena työkaluna, mutta kehittämisideoita ja toivomuksia käytön laajentamiseen tuli myös paljon. Huoltajat peräänkuuluttivat Wilman käytön tasalaatuisuutta ja oikea-aikaisuutta. Huoltajat myös toivoivat enemmän tietoa mm. kokeista, läksyistä ja liikuntavarusteista. Viestintää toivottiin mieluummin liikaa kuin liian vähän. Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistyksen puheenjohtaja Mika Jokinen kertoo, että koulujen sähköiset viestintävälineet ovat herättäneet runsaasti keskustelua opettajien ja vanhempien keskuudessa myös valtakunnan tasolla. VANVARY on ollut asiassa herkällä korvalla, sekä hyödyntänyt Vuonna 1837 rakennetun Kyrkoby skolan oppilaat pelaavat jalkapalloa vuonna yhteistyötä laajassa vanhempainyhdistysverkostossa. Yhteistyö on esimerkillistä mutta se ei ole itsestäänselvyys. Monissa kunnissa tällaista keskustelua vanhempainverkostojen ja koulutoimen kanssa ei käydä lainkaan. Vantaalla käydään, laajemminkin viestinnän yhteistyötä kehittäen ja siitä ei voi olla kuin iloinen. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se vaatii kaikilta osapuolilta malttia, myönteistä asennetta ja halua kehittyä. VANVARY:llä on pidemmän tähtäimen tavoitteena saada vanhempainyhdistykset tasaveroisiksi toimijoiksi myös Wilma-työkalujen käyttäjinä. Alueyhdistys sai jo oman linkkinsä Wilman etusivulle ja muistakin myönteisistä kehitysaskelista kerrotaan syksyyn mennessä. Parhaimmillaan Wilma tukee sähköisen vuorovaikutuksen keinoin koulun ja kodin yhteistyötä, sekä erityisesti lapsen ja nuoren kouluarkea, toteaa Mika Jokinen. Luokkahenki, työrauha ja ympäristö oppilaille tärkeitä Kyselyn mukaan oppilaat haluaisivat vaikuttaa koulussa luokkahenkeen ja siihen, ettei koulussa ketään kiusattaisi. Myös työrauha ja monipuoliset opetusmenetelmät nousevat oppilaiden vastauksissa korkealle. Oppilaat kokevat kouluympäristön merkittäväksi ja haluaisivat olla mukana kehittämässä opetusmateriaaleja, tiloja, leikkivälineitä sekä omaa lähiympäristöä. Taustatietoja Kyselyyn vastasi tammikuun aikana henkeä. Vajaa kolmannes vastasi kyselyyn yhdessä lapsensa kanssa. Teemoina olivat kodin ja koulun yhteistyö, hyvinvointi ja turvallisuus sekä oppimisen, kasvun ja koulunkäynnin tuki. Kyselyyn oli mahdollista vastata suomen kielen lisäksi englanniksi, viroksi, venäjäksi, somaliksi ja albaniaksi. Kysely toteutettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2013 ja vastausmäärä kasvoi useilla sadoilla ensimmäiseen kyselyyn verrattuna. Vastauksia annettiin myös aikaisempaa vuotta enemmän eri kielillä. Kyselyyn vastasi kattavasti oppilaita ja huoltajia kaikista vantaalaisista kouluista. Alakoulun oppilaiden huoltajat vastasivat kyselyyn hieman yläkoulun oppilaiden huoltajia ahkerammin. Kyselyn tulokset jaetaan kevään aikana kouluille, jotta koulut voivat hyödyntää tuloksia oman toimintansa kehittämisessä. Tavoitteet kirjataan lukuvuosisuunnitelmiin ja tuloksia esitellään vanhempainillassa tai muulla soveltuvalla tavalla. Lisäksi niitä tullaan hyödyntämään eri aihealueiden osalta mm. Wilman käytön ohjeistamisessa ja kehittämisessä. Koulussa on tilaa jokaisen ainutlaatuisuudelle ja uusille ajatuksille Vantaan perusopetuksen uusia arvoja, visiota ja strategiaa on muokattu kuluneen lukuvuoden aikana yhdessä oppilaiden, huoltajien ja koulujen henkilöstön kanssa. Näitä työstettiin muun muassa verkkoaivoriihen kautta, koulujen johtoryhmien päivissä sekä välitehtävien muodossa. Lisäksi tammikuussa kokeiltiin uudenlaista työmuotoa osana opettajien vuosittaista koulutuspäivää, johon osallistui myös oppilaita ja huoltajia. Sekä prosessi että lopputulos ovat saaneet paljon kiitosta osallistujilta. Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo toteaa, että kiitos prosessin onnistumisesta kuuluu oppilaille, vanhemmille ja koulujen henkilöstölle, jotka Perusopetuksen arvot HYVINVOINTI. Hyvinvointi arvona tarkoittaa sitä, että kouluun tullaan mielellään ja koulu koetaan turvalliseksi ja viihtyisäksi. Kouluyhteisön hyvinvointi rakennetaan osallistavalla yhteistyöllä. OPPIMISEN ILO. Oppiminen on kokeilevaa ja sallii myös epäonnistumisia. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa koulun, kodin ja ympäröivän yhteisön kanssa. Kaikki kouluyhteisön jäsenet kokevat työnsä mielekkääksi, palkitsevaksi ja ovat avoimia oppimiselle. TOISTEN KUNNIOITUS. Toisten kunnioitus näkyy sanoin ja teoin arjen kohtaamisissa. Oikeudenmukaisilla ratkaisuilla luomme kouluun luottamuksellisen vuorovaikutuksen. Koulussa on tilaa jokaisen ainutlaatuisuudelle ja uusille ajatuksille. Opimme ymmärtämään oman toiminnan vaikutuksia muihin ihmisiin ja ympäristöön. VISIO. Opimme tulevaisuuden tietoja ja taitoja sekä rakennamme turvallista lähikoulua. Toimimme Uusia valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteiden luonnoksia on mahdollista kommentoida asti osoitteessa oph.fi/ops2016. osallistuivat aktiivisesti arvokeskusteluun. Laajaalaisella työskentelyllä saatiin kirkastettua perusopetuksen arvopohjaa ja luotua selkeä päämäärät seuraavien viiden vuoden ajalle. Ensi lukuvuonna käynnistyvä opetussuunnitelmatyö saa vahvan pohjan. Yhteisenä tavoitteenamme on turvallinen ja laadukas lähikoulu, jossa opitaan yhdessä tulevaisuuden tietoja ja taitoja. Koulu, jossa kaikilla on hyvä olla. Perusopetuksen arvot seuraavalle viisivuotiskaudelle sekä uuden opetussuunnitelman pohjaksi ovat hyvinvointi, oppimisen ilo ja toisten kunnioitus. Kyseiset arvot nousivat tammikuun koulutuspäivässä ylivoimaisiksi ehdokkaiksi. vastuullisesti ja teemme ekososiaalisesti kestäviä valintoja. SLOGAN. Oppien ja osallistuen - taitoja tulevaisuuteen STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT. Tulevaisuuden tiedot ja taidot Oppimiskäsityksen muutos: kaikkien oppiminen oppijalähtöistä ja vuorovaikutuksellista Oppimisympäristön kehittäminen ja laajentaminen yhteistyössä muiden koulujen ja toimijoiden kanssa Verkkopedagogiikan hyödyntäminen arjessa Turvallinen ja laadukas lähikoulu Yhteisöllinen hyvinvointi uudistuva oppilashuolto Monipuoliset ja joustavat opetussekä muut järjestelyt Ekososiaalinen sivistys Osallistumisen ja vaikuttamisen taitojen oppiminen Itsestä, muista ja ympäristöstä huolehtiminen 16 17

10 PICMAX Ikääntyville parempaa neuvontaa ja palveluohjausta Miten edistän itse hyvinvointiani? Mitä tarkoittaa palveluohjaus tai palvelutarpeen selvittäminen? Miten löydän hyvinvointiani tukevia palveluita? Näitä kysymyksiä on miettinyt moni ikääntyvä vantaalainen. SIVUN TEKSTIT VAPPU VIENAMO JA TUULIA HALTTUNEN Liikunta, yhdistystoiminta, vapaaehtoistyö Ikääntyvien neuvonnassa ja ohjauksessa mietitään asiakkaan kanssa yhdessä, mitkä asiat tukisivat juuri hänen hyvinvointiaan. Muutoksia neuvolatoiminnassa Hakunilassa avautui uusi äitiys- ja lastenneuvola huhtikuun puolivälissä. Neuvolalle on kunnostettu tilat osoitteeseen Laukkarinne 6, 3. krs. Uuteen neuvolaan siirtyvät Nissaksen ja Hakunilan neuvoloiden toiminnot ja henkilöstö. Martinlaakson neuvola on suljettu remontin vuoksi Asiakkaat ohjataan Kanniston neuvolaan sekä Martinlaakson terveysasemalle perustettavaan neuvolan väliaikaiseen toimipisteeseen. Keskitetty ajanvaraus ja neuvonta Vantaan äitiys- ja lastenneuvoloiden ajanvaraus ja neuvonta on keskitetty numeroon Puhelinpalvelu on avoinna ma to klo 8-15 ja pe klo Varatun ajan voi perua soittamalla neu- volan puhelinpalvelun puhelinvastaajaan vuorokauden ympäri. Puhelinpalvelussa vastaa aina terveydenhoitaja. Häneltä voi kysyä neuvoa raskauteen tai lapsen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa tai varata ajan neuvolaan. Käytössä on takaisinsoittopalvelu. Mikäli puheluun ei pystytä soittohetkellä vastaamaan, voi jättää soittopyynnön. Uutta perheneuvolassa Vantaan perheneuvola on siirtynyt keskitettyyn palveluneuvontaan, joka palvelee vantaalaisia lapsiperheitä. Palveluneuvonnan kautta vanhempi voi ilmoittautua perheneuvolan asiakkuuteen ja saada neuvontaa ja tietoa palveluista. Perheneuvolan palveluneuvonta palvelee numerossa ma, ti ja to , ke Länsi-Vantaalla kokeillaan uudenlaista tapaa toteuttaa neuvonta- ja ohjauspalveluita sekä tarvittaessa palvelutarpeen selvittämistä. Tavoitteena on, että hyvinvointia tukevat ratkaisut selviäisivät yhdestä paikasta. Osa ikääntyvien palveluohjauksesta ja palvelujen tarpeen selvittämisestä tehdään hajanaisesti, eri osissa kaupungin organisaatiota. Asiakas voi kulkea usean eri pisteen kautta saadakseen neuvontaa ja ohjausta, kertoo Ikäpalo-nimisen hankkeen Vantaan projektipäällikkö Seija Viljamaa. Hankkeen myötä saimme ulkopuolista rahoitusta toimintamme kehittämiseen ja nyt olemme edenneet siihen vaiheeseen, että kokeilemme uusia toimintatapoja Länsi-Vantaalla. Kokeilussa mietitään asiakkaan kanssa yhdessä, mitkä asiat tukisivat hänen hyvinvointiaan. Olisiko se kulttuuri, liikunta, yhdistystoiminta kaupungin, järjestön vai yksityisen sektorin tarjoama vapaa-ajan toiminta. Asiakkaan kanssa voidaan tehdä laajaalainen palvelutarpeen selvittäminen, jolloin hyvinvointia tukevien palveluiden tarve kartoitetaan. Keskitetty neuvonta- ja palveluohjausyksikkö ohjaa ja tarvittaessa koordinoi asiakkaan tarvitsemia palveluita, oli kysymys kotihoidosta, päivätoiminnasta, kuntoutuksesta, kuljetuspalveluista tai omaishoidontuesta. Ikäihminen osallistuu ja elää elämänmakuista arkea, kun hän vaikuttaa ja valitsee itse. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme on tukea kotona asumista ja selviytymistä, Viljamaa korostaa. Autamme asiakkaitamme löytämään mahdollisimman hyvin omia tarpeitaan vastaavat ja vaikuttavimmat ennaltaehkäisevät sekä hyvinvointia tukevat toiminnot ja palvelut. Järjestelemme kaupungin sisällä tehtäviä töitä uudella tavalla, ja uskon, että samalla kertaa paranee sekä asiakaspalvelu että henkilöresurssien hyödyntäminen. Uusien toimintatapojen kokeilu Länsi- Vantaan alueilla jatkuu lokakuulle 2014, ja mikäli kokemukset ovat myönteisiä, voidaan toimintamallia laajentaa. Asiakas voi ohjautua neuvonta- ja palveluohjausyksikköön eri reittejä kuten: Myyrmäen seniori-infopisteen kautta. Yhteispalvelupisteessä Myyrmäkitalossa tai esimerkiksi neuvojien jalkautuessa terveysasemilla, Arkissa ja mahdollisesti muissa paikoissa, joissa ikääntyvä väestö liikkuu. Puhelimitse: ma pe klo Sähköpostitse: Terveyskeskusvastaanoton kautta Sairaalan osaston kautta Näkymä Tikkurilan uimahallin allasosastolta 1970-luvulta. Uimahallin kuusi 50 metrin rataa täyttivät kilpavaatimukset. Käyttäjiä oli kaupungin asukkaiden lisäksi lähikunnista. DANI RÖNNQVIST EkoTeko-kilpailun satoa: Otetaan sen verran kuin jaksaa syödä! Puhutaan kauniisti, ei saa syödä suu auki eikä riehuta ruokapöydässä, haarukkaa eikä ruokaa ei saa heittää lattialle! Muistetaan kiittää ja sanoa ole hyvä, kommentoivat Näätäpuiston päiväkodin lapset kysymykseen viihtyisästä ruokalasta. Lukuvuonna Vantaan päiväkotien ja koulujen EkoTeko-kilpailussa paneuduttiin ruokalan viihtyisyyteen, ruoan arvostuksen lisäämiseen sekä biojätteen määrän vähentämiseen. Lapset ja nuoret pääsivät yhdessä keittiön väen, opettajien ja muun henkilöstön kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan viihtyisää ruokalaa sekä pohtimaan, miten ruokahävikkiä vähennetään. Kilpailun tuloksena saatiin parempia ruokailuhetkiä, paljon puhetta ruoasta sekä hyviä käytäntöjä, jotka jaetaan kaikille vantaalaisille päiväkodeille ja kouluille. Kilpailun tärkeimpänä antina olivat lasten ja nuorten oivallukset hyvistä ruokailutavoista ja -tottumuksista sekä iloinen ja innokas fiilis. Jo pienet lapset tietävät, mitä biojäte on ja miten sitä c vähennetään. Sinne laitetaan banaaninkuoret, ja jos ei jaksa syödä, laitetaan astiaan, se on biojätettä. Otetaan sen verran kuin jaksaa syödä, totesivat Näätäpuiston lapset. Omat valtuutetut tapaavat lapsia ja nuoria näiden arjessa Lasten ja nuorten valtuutetut sekä lasten asiantuntijaryhmän ja nuorisovaltuuston edustajat ideoivat valtuutettujen tehtävää syyskuussa. Kaupunginhallitus päätti viime kesänä nimetä lasten ja nuorten valtuutetuiksi Mari Niemi-Saaren, Sakari Rokkasen, Mika Niikon, Riikka Åstrandin, Kati Tyystjärven, Arja Walleniuksen, Tiina Tuomelan ja Patrik Karlssonin. Kirjasto seuraa aikaansa Lomalukemista voi lainata vaikka koko loman ajaksi. Tärkeimmäksi tehtäväksi koettiin lasten ja nuorten kohtaaminen heidän omissa ympäristöissään. Valtuutetut ovat tavanneet lapsia ja nuoria päiväkodissa, kouluissa, oppilaitoksissa, nuorisotiloilla ja nuorten työpajalla. Heidän kanssaan on pohdittu muun muassa miekan tekoa, nuorten hyvinvointia sekä kaupungin päätöksentekoa ja valtuutetun työtä. Kohtaamisista on poikinut myös ideoita EkoTeko-kilpailu näkyi Leppäkorvessa myös isänpäiväkorteissa. Tulokset julkistetaan valtuuston kokouksen yhteydessä. Kilpailua ovat tukeneet Lions Club HelMet-kirjastojen asiakkaat saavat jatkossa lainata yhteensä 100 lainaa, tehdä 50 varausta ja uusia lainojaan viisi kertaa. Uudet lainarajat koskevat myös elokuvia ja konsolipelejä. Uudistetut käyttösäännöt koskevat kaikkia HelMet-kirjastojen asiakkaita. Uudistuksessa on otettu huomioon kirjastojen asiakkaiden toivomuksia. Halutuinta aineistoa, kuten bestseller-kirjoja, elokuvia ja musiikkia, voi nyt lainata kahdeksi viikoksi kerrallaan. Normaali laina-aika on edelleen 28 vuorokautta. E-kirjojen ja tavaroiden laina-ajat vaihtelevat 1-28 vuorokauden välillä. Kirjat eivät lopu kesken Vaikka yhden asiakkaan maksimilainamäärä nousi huomattavasti, teokset eivät lopu kesken: HelMet-kirjastojen hyllyissä on yhteensä 3,4 miljoonaa teosta. Maksuja myöhästyneistä lainoista tai muista maksullisista palveluista voi kertyä aina 30 euroon saakka, ennen kuin asiakkaalle tulee lainaus-, uusimis-, ja varauskielto. Myöhästymismaksu pysyy samana: 20 senttiä päivässä. Lainat voi uusia helpoiten HelMet. fissä. Kun aikuisen asiakkaan lainat ovat 60 päivää myöhässä, ne siirtyvät ulkoiselle perintäyhtiölle. Alle 18-vuotiaiden lainat eivät mene ulkoiseen perintään. Kysy lisää kirjastosta tai lue käyttösäännöt HelMet.fissä. MINNA SAASTAMOINEN ja aloitteita. Yksi tällainen on Hansin päiväkodin eskareiden kanssa kehitetty idea kaupungintalovierailusta, joka toteutuikin Valtuutettujen sekä lasten ja nuorten kohtaamisista on tullut paljon hyvää palautetta. Todella loistava fiilis vierailusta jäi, toteaa valtuutettu vierailusta nuorisotila 36:lle. Helsinge ja Lions Club Kaivoksela sekä Valio Oy ja Ab Chipsters Food Oy. NOORA ILOLA Myös nuorisotilalle jäi vierailusta hyvä fiilis: Meininki oli rento ja nuoret eivät jännittäneet vierasta, päinvastoin nuorille oli mukavaa nähdä uusi naama, joka oli kiinnostunut heidän asioistaan. PIA TASANKO Harrastustiloja toivotaan lisää Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut järjestivät alkuvuodesta kampanjan, jossa kerättiin uusia ideoita vapaa-ajan palvelujen kehittämiseksi. Tavoitteena oli löytää uusia keinoja asukkaiden toivomien palvelujen tuottamiseksi. Samalla kerättiin tietoa palvelujen käytöstä ja tiedonsaannista. Kampanja keräsi liki sata vastausta. Ehdotuksia tarjottiin uusien liikuntaryhmien perustamisesta aina uuden metrolinjan rakentamiseen. Selkeä enemmistö vastaajista toivoo tiloja ja paikkoja monipuoliseen harrastamiseen muun muassa liikunnan ja kulttuurin parissa. Nuoret kaipaavat lisää skeittipaikkoja ja tekemistä ja myös aikuiset halusivat tukea nuorten harrastamista. Tapahtumia kaivataan enemmän ja kirjastojen käyttötapoja sekä kulttuurisisältöjä halutaan edistää. Ideoista valitaan parhaimmat ja niitä kehitetään kevään aikana toteutuskelpoisiksi. Kulttuuripalveluissa työskentelevän kirjastotuottaja Richard Silinin mukaan esimerkiksi kirjastojen kulttuurisisältöjä lähdetään syksyllä kehittämään. MARIA LEHTINEN NOORA ILOLA 18 19

11 JENNI JUSSLIN Vantaan lukiolaiset leiskauttivat ideoilla palkinnoille Vantaalaislukioiden opiskelijat menestyivät jälleen lukiolaisille suunnatussa idea- ja innovaatiokilpailussa. Innolukio kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Petri Huhtala sai ideansa musiikkiharrastuksestaan. ANNA-STIINA TOIVONEN Halusin luoda uudenlaista äänimaailmaa edullisesti. Ajattelin, että rakennan oman ja uudenlaisen syntetisaattorin, Vaskivuoren lukion abi ja basisti Petri Huhtala kertoo. Portosc-nimeä kantava syntetisaattori on valmis vasta teorian tasolla, mutta Huhtala jatkaa käytännön rakentamista. Kilpailussa 11.sijan nappasi Aapo Kiiso Martinlaakson lukiosta. Hän kertoo saaneensa jo lähes kymmenen työtarjousta verkkopohjaisen joukkoistetun ongelmanratkaisualusta Skibbin ansiosta. Skibbiä voi käyttää ihan arkipäiväisten ongelmien, kuten ajankäytön jäsentelyyn, mutta myös massiivisten projektien, kuten vaikkapa Marsin asuttamisen suunnitteluun. Pääinnovaationa on ongelmien ratkaiseminen niiden yksittäisten osien kautta, Kiiso selventää. Kisa päättyi, ideointi jatkuu Juuso Heikkinen Vaskivuoren lukiosta menestyi kisassa ideoimalla induktio- Motivaatiota ja osaamista riittäisi, mutta sanaston kanssa on välillä vaikeaa? Lukioon valmentavassa koulutuksessa eli luvassa opetetaan samoja asioita kuin silmukkamatkapuhelinlatausverkoston. Innovaatio palkittiin 18. sijalla. Sähkölaitteita on ladattu perinteisesti verkkovirrasta pistorasiasta jo vuosia. Nykyteknologian avulla on mahdollista ladata matkapuhelimia langattomasti induktiosilmukkatekniikalla, Heikkinen avaa ideaa. Tikkurilan lukion työryhmä Pinja Valtonen, Mikke Bergström ja Valtteri Väisänen suunnitteli ikäihmisille kohdistetut nettisivut ja sai 24. palkinnon. Palvelu opettaa ja kannustaa ikäihmisiä käyttämään internetiä sekä tietotekniikkaa. Innovaatioomme pohjautuu Vanhustyön keskusliiton tehtävänantoon, työryhmän jäsenet kertovat. Innovointi kiinnostaa kisassa pärjänneitä nuoria myös uramielessä. Esimerkiksi Juuso Heikkisen haaveena on jonakin päivänä työllistää itsensä bisnesideoinnin avulla. Aion todellakin jatkaa innovoimista. Olen mukana Aalto Entrepreneurship Societyn toiminnassa oppimassa yrittäjyydestä. Uudenlaisen syntetisaattorin ideoinut Petri Huhtala viihtyy myös Vaskivuoren lukion radiostudiossa. Pienryhmästä tukea lukio-opintoihin Lukio-opintoihin valmentava koulutus auttaa, kun suomen kielen taito ei riitä. JENNI JUSSLIN Luvalla opiskelua, Sini Bask (vas.) ja Luo Yumo. koulussakin, mutta kieleen keskittyen. Koulutuksessa opiskelee vuotiaita oppilaita. Esimerkiksi matematiikan tunneilla keskitytään sanastoon, jotta opiskelu suomeksi onnistuisi lukiossa, kertoo opettaja Sini Bask. Lukioon valmentavassa koulutuksessa opiskelee monentaustaisia ihmisiä. Osa on asunut Suomessa pidempään, osa tullut vasta vähän aikaa sitten. Kaikilla oppilaista on suomi toisena kielenä, eli äidinkieli on jokin muu kuin suomi. Joillain oppilaista ei ole selkeää äidinkieltä ollenkaan, vaan he käyttävät useampia kieliä ajatteluun ja opiskeluun. Opetusta annetaan pienryhmässä. Oppilaanohjaus on tärkeä osa opiskelua, ja luvan päätteeksi kaikki hakevatkin joko ammattikouluun tai lukioon opettajan ohjauksella. Asad Omar, 18 vuotta, opiskeli suomalaisessa peruskoulussa kolme vuotta. Hän tuli luvalle korottamaan arvosanoja lukiota varten. Hän kertoo kaipaavansa haasteita opiskeluun ja suunnittelee muun muassa pitkän matematiikan lukemista. Hain ensisijaisesti Lumon lukioon. Täällä on paljon kavereita ja koulu on sopivan lähellä, Asad kertoo. Kiinalainen Luo Yumo on asunut Suomessa puolitoista vuotta äitinsä ja JOS JÄÄT ILMAN OPISKELUPAIKKAA Yhteishaun tulokset julkaistaan klo Ilman koulutuspaikkaa jääneet voivat hakea myös seuraaviin koulutuksiin: Perusopetuksen lisäopetus (kymppiluokka) Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (ammattistartti) Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus (akku) Maahanmuuttajien valmistava koulutus (mava) Koulutuksiin haetaan opintopolku.fi -järjestelmässä. Hakujen tuloksista tiedotetaan 8.8. Opiskelupaikan vastaanottamisesta on ilmoitettava mennessä. suomalaisen isäpuolensa kanssa. Yumo kävi koulua Kiinassa ennen Suomeen muuttamista. Koulussa täällä ei ole niin rankkaa kuin Kiinassa, hän kertoo. Kummatkin viihtyvät pienryhmässä. Molempien tavoitteena on päästä kevään yhteishaussa lukioon opiskelemaan. Poikkeuksena on Akku-koulutus, jonka hakuaika päättyy 8.8. ja hakulomake löytyy osoitteesta varia.fi>akku-koulutus. Hakuaika nuorten työpajojen 4.8. alkavalle jaksolle on Työpajat ovat tarkoitettu työttömille vantaalaisille vuotiaille nuorille. Pajat on suunnattu ensisijaisesti vailla toiseen asteen koulutusta oleville nuorille. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen täyttämättä jääneistä paikoista on tietoa opintopolku.fi -sivustolla. Opintopolussa on ajankohtaista tietoa myös koulutuksiin hakemisesta. ANNA-STIINA TOIVONEN Barokkimusiikin juhlaa elokuussa BRQ Vantaa Festival vie löytöretkelle historialliseen musiikkiin. ANNA ESKOLA BRQ Vantaa Festival saa keskiaikaiset sävelet soimaan elokuuta Pyhän Laurin kirkossa ja kappelissa. Vaikka barokkimusiikki voi tuntua vieraalta, monet populaarimusiikin tärkeimmistä piirteistä melodioiden, harmonioiden ja rytmiikan osalta ovat syntyneet jo barokin aikana. Konsertteja leimaa rento ja innostunut tunnelma, mutta välillä pääsee myös herkistymään. Musiikki vie kuuntelijat löytöretkelle aikakausien halki, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Márta Schmidt. Chat-neuvontaa maahanmuuttajille Vantaa on avannut maahanmuuttajille suunnatun neuvontapalvelun, Infochatin. Chatissa yhteispalvelun neuvojat vastaavat asiakkaiden kysymyksiin. Asiakkaat ovat kyselleet esimerkiksi töiden hakemisesta, vapaa-ajasta jopa palstaviljelystä, kertoo projektikoordinaattori Sari Pajala. Chat on auki tiistaista torstaihin kello 13 15, kysymyksiä voi esittää niin suomeksi kuin englanniksikin. Tarjolla on yleistietoa kaupungin palveluista, suomalaisesta palvelujärjestelmästä ja eri mahdollisuuksista muuttaa Suomeen. Palvelua voi käyttää osoitteessa vantaa.fi/infochat. Tietoa palveluista 12 eri kielellä Maahanmuuttajille on tarjolla runsaasti ymmärrettävään muotoon pureskeltua tietoa kaupungin ja yhteiskunnan palveluista Infopankin verkkosivuilla. Sivuston eri kieliversiot palvelevat maa- Kansainvälinen naisliikuntaverkosto IWG järjestää kuudennen IWG-maailmankonferenssin kesäkuuta Helsingissä. Konferenssi on Suomen suurin liikunnan ja urheilun kansainvälinen seminaaritapahtuma vuosiin. Vantaa on ainoa kaupunki, jolla on seminaarissa oma erityisistunto luovuuden ja innovaation merkityksestä osallistumisen lisäämisessä. Tilaisuudessa Vantaa pääsee kertomaan kansainväliselle yleisölle täällä tehdystä menestyksekkäästä työstä maahanmuuttajien kotouttamiseksi liikunnan avulla. Esillä on mm. loistavat vantaalaiset Nice Hearts ja Ice Hearts -yhdistykset sekä Sporttia kaikille -hankeemme. Konferenssin pääteema on Lead the Change Be the Change. Festivaaleilla esiintyy lukuisia kansainvälisiä barokkimusiikin tähtinimiä. Barokin karnevalistisuus nousee esiin Microloguksen esityksessä: rajat rikotaan ja valtarakenteet käännetään päälaelleen. Festivaalin tarjoaa intensiivisiä ja dramaattisia tulkintoja iranilaisen Eshafarin cembalomusiikin myötä. Eri aikakausien välinen leikittely nousee esiin useasti Euroopan parhaaksi nimetyn Latvian radion kamarikuoron esityksissä. Ohjelma ja lisätiedot: hanmuuttajia riippumatta siitä, onnistuisiko tekstien lukeminen suomeksi. Valtakunnallisesti pätevät tiedot yhteiskunnasta ja esimerkiksi äänestämisestä ovat Infopankin perustietosivuilla, nimenomaisesti Vantaata koskevat asiat on koottu erilliseen Vantaa-osioon. Sivuilla maahanmuuttajanäkökulma on vahvasti esillä. Sivuilla selitetty kotikuntaoikeus on esimerkki sellaisesta asiasta, joka on maahanmuuttajalle tärkeä, mutta jota Suomessa syntynyt henkilö ei yleensä joudu pohtimaan, toteaa Helena Ikäheimo Infopankista. Infopankin rinnalla toimii Finnishcourses-sivusto, jolle on koottu tietoa kaikille avoimista suomen ja ruotsin kielten kursseista. Sivuston kautta voi hakea tietoa kielikursseista niin suomeksi, englanniksi kuin venäjäksikin. Tutustu palveluihin osoitteissa infopankki.fi sekä finnishcourses.fi. ANNA ESKOLA Vantaa vahvasti esillä IWG:ssä PEKKA TURTIAINEN Ensemble Microloguksen konkarit Gabriele, Goffredo ja Patrizia tuovat elokuussa Venetsian karnevaalit kylään Myyrmäen toinen päiväkoti avattiin Ojahaan alueella vuonna Apulaiskaupunginjohtajaksi Kardemumman kaupunkiin Tikkurilan teatterissa Kolme iloista rosvoa seikkailee tänä kesänä mausteisessa Kardemumman kaupungissaan. Iloisessa koko perheen kesäteatteriesityksessä yhteisöllisyys nostaa rosvoveljekset takaisin jaloilleen. Yhteisöllisyys on myös yksi Vantaan kaupungin arvoista ja siksi on luontevaa, että apulaiskaupungin tehtäviä hoitaa sekä Vantaalla että Kardemummassa sama nainen: Heidi Nygren. Konserni- ja asukaspalveluiden apulaiskaupunginjohtajana toimivan Nygrenin nuoruuden teatteriharrastuksista on aikaa. Mutta on hyvä mennä välillä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Toisaalta Vantaalla ja Kardemummalla on paljon yhteistä; ihanaa, monenkirjavaa väkeä riittää joka lähtöön. Joten luonneroolina KOULULAISET JA VANHEMMAT, VÄLTTÄKÄÄ RUUHKAA! Lataa koululaisen matkakortti jo kesällä, niin et joudu jonottamaan elokuussa. Yhteispalvelupisteiden kesän aukioloajat: tämä ihan menee, Nygren nauraa. Kolme iloista rosvoa ensi-ilta: su 8.6. klo 15, esitykset saakka. Lisätietoja: KATRI SOMERJOKI SAKARI MANNINEN 20 21

12 Potilastiedot siirtyvät sähköiseen arkistoon syksyllä Vantaan kaupunki aloittaa terveydenhuollon potilastietojen tallentamisen valtakunnalliseen sähköiseen Potilastiedon arkistoon syksyllä Sähköinen arkisto helpottaa tiedonkulkua terveydenhuollon eri yksiköiden välillä ja parantaa potilasturvallisuutta. Potilastiedon arkistoon on helpointa tutustua etukäteen Omakanta-verkkopalvelussa. Palvelussa voi kuitata informoinnin saaduksi ja tehdä suostumuksen tai kiellon omien tietojen luovuttamisesta. Vantaalla terveysasemakäynnin aikana syntyneet hoitotiedot arkistoidaan valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Arkiston kautta potilastiedot ovat tarvittaessa esimerkiksi eri- Maaseudun ja kaupungistumisen rinnakkaiseloa: Håkansbölen kartanon maalaisidylli ja Hakunilan kerrostalolähiö. koissairaanhoidon tai mökkipaikkakunnan terveysaseman käytettävissä, kertoo käyttöönottoprojektia Vantaalla vetävä Sirkka-Liisa Kähärä. Täysi-ikäiset henkilöt pääsevät itse katsomaan potilas- tietojaan Omakanta-verkkopalvelussa. Omakanta-palvelussa on mahdollista tarkastella lisäksi omia sähköisiä reseptejä. Potilastiedon arkistoon ei alkuvaiheessa viedä ennen sen käyttöönottoa syntyneitä potilasasiakirjoja, minkä vuoksi kaikki potilastiedot eivät heti ole käytettävissä arkistossa ja Omakantapalvelussa. Tietojen luovutukseen tarvitaan suostumus Arkiston tietoja luovutetaan vain potilaan suostumuksella, ja tietojen luovuttamisen voi myös kieltää. Palvelusta on potilaalle eniten hyötyä silloin, kun kaikki potilasta hoitavat henkilöt pääsevät hyödyntämään tämän tietoja. Asiakkaille jaetaan lisää tietoa syksyllä mm. tietojen luovutukseen liittyvistä suostumuksista ja kielloista. Tietoja luovutetaan arkistosta toisille terveydenhuollon palvelujen antajille vain silloin, kun tietoja tarvitaan potilaan hoitamisessa, Kähärä muistuttaa. Kaikkia arkistossa olevia potilastietoja käsitellään luottamuksellisesti ja turvallisesti. Potilastietojen käsittelyä voi myös seurata jälkikäteen, sillä kaikesta potilastiedon käytöstä kirjautuu lokitietoja, joista käy ilmi, ketkä tietoja ovat katsoneet. Potilastiedon arkistoon on helpointa tutustua etukäteen Omakanta-verkkopalvelussa. Palvelussa voi kuitata informoinnin saaduksi ja tehdä suostumuksen tai kiellon omien tietojen luovuttamisesta. Alaikäisen kohdalla nämä valinnat tekee huoltaja. Mikäli potilas ei ole etukäteen tutustunut internetissä sähköiseen potilastiedon arkistoon eikä tehnyt tietojensa luovuttamiseen tai kieltämiseen liittyviä valintoja, hoitohenkilökunta käy nämä asiat läpi potilaskäynnin yhteydessä. Asiointi terveysasemalla nopeutuu, mikäli mahdollisimman moni tekee suostumukset ja kiellot etukäteen Omakanta-verkkopalvelussa. VAPPU VIENAMO Tutustu Omakanta-palveluun jo nyt! Kuittaa informaatio luetuksi, anna suostumuksia tai tee kieltoja Omakanta-sivustolla osoitteessa www. kanta.fi/omakanta. Se nopeuttaa Sinulle annettavaa palvelua toimipisteissä. Lue lisää Potilastiedon arkistosta: earkisto-esittely Omakanta-palvelussa voit tarkastella myös sähköisiä reseptejäsi. Lue lisää eresepteistä: eresepti-esittely. SAKARI MANNINEN Toimeentulotukea voi hakea sähköisesti Huhtikuussa avatulla verkkopalvelulla halutaan vastata asiakkaiden toiveisiin ketterämmästä asioinnista. Lisäksi sähköisen asioinnin lisääntyminen vähentää työvaiheita ja siirtää sosiaalityön painotusta rutiinitöistä asiakkaan kohtaamiseen. Vantaalla on viimeisen vuoden kuluessa kehitetty nopeaan tahtiin aikuissosiaalityötä ja toimeentulotuen maksatusta. Olemme muuttaneet sisäisiä toimintatapoja ja työnjakoja niin, että toimeentulotuen maksatusta on keskitetty, jolloin sosiaalityöntekijöiden on ollut mahdollisuus paneutua aikaisempaa paremmin vaativampaan asiakastyöhön, kertoo perhepalvelujen johtaja Maritta Pesonen. Lisäksi olemme vähitellen laajentaneet yhteistyötä Kelan kanssa, jonka myötä vantaalaisille on avautunut mahdollisuus hakea toimeentulotukea myös Kelan Vantaan toimipisteistä. Kokeilua on toteutettu vain Vantaalla, mutta nyt hallituksen kehysriihessä on kirjattu, että toimeentulotuen maksatus siirtyisi kokonaan Kelalle vuoden 2017 alusta. Huhtikuun alusta lähtien olemme voineet tarjota asiakkaillemme myös mahdollisuuden sähköiseen toimeentulotuen hakemiseen. Sähköisen asioinnin laajeneminen on tervetul- lut vaihtoehto toimeentulotuen hakijoille, mutta myös henkilökunnallemme, arvioi sähköisen toimeentulotuen projektia vetänyt Pasi Airaksinen. Ennen palvelujen käyttöönottoa testasimme palvelun toimivuutta yhdessä asiakkaitten kanssa ja kehittämme jatkossa toimeentulotuen sähköistä asiointikanavaa osana peruspalveluitamme. Vantaalla tehty kehittämistyö on huomattu myös muualla. Työterveyslaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö myönsivät helmikuussa tunnustuksen kahdelletoista vetovoimaiselle sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikalle. Yksi palkituista oli Vantaan aikuissosiaalityö, joka vielä vajaa vuosi sitten pinnisteli tilanteessa, jossa toimeentulotuen päätöksiä ei saatu tehtyä lakisääteisessä seitsemässä päivässä. Koko maassa toimeentulotuen hakijoiden määrä on kovassa kasvussa näin myös Vantaalla. Meidän on kehitettävä koko ajan uusia toimintatapoja, jotta pysymme seitsemän päivän määräajassa. Olemme kuitenkin pystyneet kehittämään toimintaamme niin, että henkilöstön hyvinvointi ja sitoutuminen on huomioitu. Henkilöstö on ollut yhdessä mukana kehittämässä työtä, Pesonen kertoo. Päätöksen toimeentulotuesta saa kotikoneelle Asiakas saa halutessaan päätöksen toimeentulotuesta suoraan kansalaisen asiointitilille, jolloin päätöksen voi lukea vaikka kotikoneelta. Asiointitilin käyttö toimeentulotukiasioissa on vapaaehtoista, ja asiakkaan on annettava siihen suostumus ja otettava se käyttöön. Asiointitili on valtion ylläpitämä sähköinen palvelu, jonne kansalainen voi saada häntä koskevia viranomaisasiakirjoja, päätöksiä ja muita tiedotteita. Asiointitili ja lisää tietoa sen käytöstä löytyy osoitteesta TUULIA HALTTUNEN, VAPPU VIENAMO Verkossa voi myös varata aikoja Sähköisillä palveluilla pyritään helpottamaan kuntalaisten asiointia. Sähköisiä sosiaalipalveluita otetaan käyttöön vaiheittain, ja nyt verkossa pääsee myös varaamaan aikoja tiettyihin sosiaalipalveluihin osoitteessa Sähköisesti voi varata ajan A-klinikan neuvontaan vammaispalveluihin palveluohjausta tai puhelinaikaa varten vammaispalveluiden etuuskäsittelijälle toimeentulotukihakemuksen tekemistä varten lastenvalvojalle avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyysasiassa Sähköisen ajanvarauksen järjestelmässä voi lisäksi tarkastella omia voimassa olevia ajanvarauksia. Varatusta ajasta saa halutessaan muistutuksen tekstiviestillä. Sähköinen ajanvaraus on tarkoitettu kiireettömien asioiden hoitoon. SÄHKÖINEN TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN info Toimeentulotukea voi hakea sähköisesti osoitteessa www. vantaa.fi/esosiaalipalvelut. Hakemuksen perusteluksi toimitetaan myös välttämättömät liitteet, jotka voi lähettää sähköisesti hakemuksen yhteydessä. Sähköinen toimeentulotukihakemus käsitellään samalla tavoin toimeentulotukilakiin (Laki toimeentulotuesta 1997/1412) perustuen kuten muutkin toimeentulotukihakemukset. Verkkopalveluun tunnistaudutaan sähköisesti esim. verkkopankkitunnuksilla. Sähköisten palveluiden käyttäminen on asiakkaalle maksutonta. Vantaan sosiaalitoimistoissa on tarjolla tietokoneita sähköistä asiointia varten. Yleisöpäätteitä löytyy lisäksi kirjastoista ja yhteispalvelupisteistä. Hakemuksen voi myös jättää entiseen tapaan toimittamalla sen joko sosiaalitoimistoon tai Kelan Vantaalla sijaitsevaan toimipisteeseen, kuten Kelan ja Vantaan kaupungin kokeilussa on sovittu

13 HANS HELENIUS / Vanhat jätevesijärjestelmät kuntoon kahden vuoden kuluessa Jätevesiasioiden on oltava kunnossa vanhoilla kiinteistöillä viimeistään maaliskuussa Asianmukainen jätevesijärjestelmä on sijoitus tulevaisuuteen siinä missä kattoremonttikin. PÄIVI JÄNTTI-HASA Toimiva järjestelmä turvaa viihtyisän asumisen, puhtaan kaivoveden ja uimaveden sekä nostaa kiinteistön arvoa. Haja-asutusalueella jätevedenkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki, valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla sekä Vantaan ympäristönsuojelumääräykset. Jos kiinteistö sijaitsee viemäröidyllä alueella, vesihuoltolaki velvoittaa liittämään kiinteistön heti yleiseen viemäriverkostoon. Jätevesiasetus määrää puhdistustason, joka on saavutettava käytössä olevalla puhdistuslaitteistolla. Uudisrakennuksia asetus koskee heti, samoin kuin niitä remontoitavia kiinteistöjä, jotka tarvitsevat työlle rakennus- tai toimenpideluvan. Vanhoilla kiinteistöillä jätevesijärjestelmän on täytettävä asetuksen määräämä puhdistustaso mennessä. Poikkeustapauksissa käyttökuntoista jätevesijärjestelmää ei tarvitse uudistaa. Vakituisen asunnon omistajien, jotka ovat mennessä täyttäneet 68 vuotta, ei tarvitse uudistaa kiinteistönsä järjestelmää. Jätevesistä ei tuolloinkaan saa aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa. Lisäksi poikkeustapauksissa ympäristönsuojeluviranomainen voi hakemuksesta myöntää laitteiston korjaukselle enintään 5 vuoden lisäajan. Lupaa lisäaikaan voi hakea jälkeen. Hyvä jätevesien käsittely parantaa lähiympäristöä, joten poikkeukseen oikeutettujenkin kannattaa kunnostaa laitteistonsa. Näkymä Sotungin kylästä Ympäristönsuojelumääräykset velvoittavat asetuksen perustasoa tehokkaampaan jätevesien käsittelyyn tärkeillä pohjavesialueilla, Päijänne-tunnelin suojavyöhykkeellä ja ranta-alueilla. Jätevesiselvitys hajaasutusalueilla sen jätevesijärjestelmän puhdistustaso asetuksen mukainen. Jos asunnon pesuvedet ja vesikäymälän jätevedet käsitellään pelkästään saostuskaivoissa, jätevesien käsittely ei ole asetuksen mukaan riittävä. Jätevesijärjestelmä kuntoon Jos jätevesijärjestelmä vaatii kunnostamista, on haja-asutusalueellakin syytä kysyä ensin HSY Vedeltä, onko kiinteistö mahdollista liittää yleiseen viemäriverkostoon. Myös naapurikiinteistöjen kanssa yhteisen jätevesijärjestelmän rakentamista kannattaa harkita. Unelmiesi Vantaa? Millaisessa kaupungissa sinä haluat asua? Mikä on kaunista ja mikä tärkeää? Vantaan arkkitehtuuristrategiaa uudistetaan yhdessä asukkaiden kanssa. Sen halutaan tukevan ja näyttävän suuntaa kaupungin päättäjille ja eri toimijoille heidän rakentaessaan vantaalaista ympäristöä. Tavoitteena on tehdä kaupungista entistäkin omaleimaisempi paikka asua ja yrittää. Osallistu keskusteluun ja kerro, millainen Vantaa on ja millaiseksi toivoisit sen kehittyvän. Keskustelua käydään blogissa, jossa niin kaupungin päättäjät kuin asukkaatkin kertovat omia tarinoitaan Vantaasta ja visioivat tulevaa. Blogin löydät osoitteesta munvantaa.blogspot.fi. MILLA HAMARI Jätevesiasetus vaatii, että jokaisesta hajaasutusalueen kiinteistöstä on tehtävä jätevesiselvitys sekä jätevesijärjestelmästä käyttö- ja huolto-ohjeet. Ne on säilytettävä kiinteistöllä ja esitettävä pyydettäessä viranomaiselle. Selvityksessä arvioidaan, onko nykyiinfo LISÄTIETOJA Opas jätevesien maailmaan, www. vesiensuojelu.fi/jatevesi/etusivu.html Vantaan rakennusvalvonta, p , p , rakennusvalvonta Vantaan ympäristökeskus ympäristötarkastajat Päivi Jäntti-Hasa p , paivi.jantti-hasa(at) vantaa.fi ja Marja-Liisa Liedes-Wilenius p , marja-liisa.liedes-wilenius(at) vantaa.fi vesi/talous-_ja_jatevedet Jätevesijärjestelmän suunnitelma on hyvä tilata pätevältä suunnittelijalta. On syytä pyytää erilaisia vaihtoehtoja. Toimiva järjestelmä vaatii asiantuntevaa suunnittelua ja rakentamista. Osaava suunnittelija auttaa löytämään parhaan ratkaisun ja pätevä urakoitsija takaa laadukkaan asennuksen. Jätevesijärjestelmän uudistamiselle on haettava toimenpidelupa Vantaan rakennusvalvonnalta. Ympäristökeskus antaa jätevesisuunnitelmasta tarvittaessa lausunnon. Lisätietoja saa rakennusvalvonnasta ja ympäristökeskuksesta saa lisätietoa. Käy vastaamassa nettikyselyyn osoitteessa vantaa.fi/apoli. Pesänrakentaminen alkanut Kivistössä Kivistön asuntomessualueen laidalla pikkulinnuilla on kiire: kevät on pesänrakentamisen aikaa ja pitää ehtiä moneen paikkaan, sillä parhaat risut viedään nyt ihan nokan edestä. Joka puolella häärätään samassa puuhassa, mutta vaikka on kiire, niin ilmassa on myös sanoin kuvaamatonta iloa ja riemua. KATI HARKOMA Asuntomessualueella kotien rakentaminen on myös alkanut. Järeät työkoneet mylläävät tonteilla ja maa-ainekset saavat kyytiä. Kaikkiaan 28 tontin pientalorakentajat aloittavat työt kevään ja kesän aikana, lisäksi alueella on kolme kerrostalotyömaata. Kaiken tämän kuran ja kaivuutöiden keskellä ei messurakentajien keskuudessa vielä ole selkeästi nähtävissä sellaista oman pesän rakentamisen huumaa, mutta se tulee kyllä vähän myöhemmin kun valmista alkaa syntyä, sanoo aluevalvoja Tiina Rantala, jolla on kokemusta messurakentajien arjesta. Tiina Rantalalle nämä ovat neljännet Asuntomessut, joissa hän työkseen valvoo rakentamisen sujumista ja auttaa omakotirakentajia saavuttamaan unelmansa. Hän on saanut ja saa jälleen nähdä rakentajaperheiden ilon, epätoivon, asioiden lutviutumisen, virheratkaisujen, hyvien valintojen, rahanmenon, iloisten yllätysten, aikataulujen pettämisen ja onnistumisen tunteet. Oman talon rakentamisessa on paljon tunteita pelissä. Aika monessa asiassa ei tunteilu auta, vaan on tehtävä järkeviä ja joskus tiukkojakin päätöksiä, hän tietää. Onnelliset Ruohoset Katja ja Janne Ruohosen perheen rakennusprojekti on hyvällä mallilla. Pintamaiden poisto on alkamassa ja sen jälkeen valmistaudutaan paalutukseen. Tämä on meille jo toinen rakennusprojekti, joten olemme osanneet valmistautua aika hyvin tähän rakentamisen alkamiseen, kertoo Katja Ruohonen. Rakentamisen aikataulu on melko tiukka ja siksi eri työvaiheet on suunniteltava ja aikataulu-tettava tarkasti. Ruohoset aikovat käydä työmaalla päivittäin katsastamassa mitä urakoitsijat ovat saaneet aikaan. Siivoushommia työmaalla riittää aina. Janne aikoo olla myös mukana julkisivun pystyttämisessä kesällä. Ja erilaisten sisustusratkaisujen miettimiseen Katja ja Janne Ruohonen onnellisina omalla tontillaan, johon rakennetaan perheen uusi koti. Kesän 2015 Asuntomessuilla nähdään Ruohosten valmis talo. ja tarjouspyyntöjen tekemiseen uppoaa paljon aikaa, kertoo Katja Ruohonen. Ruohoset kiinnostuivat asuntomessurakentamisesta sijainnin takia: koti Kivistössä sujuvan julkisen liikenteen varrella sopii heidän perheelleen Sipoonkorpeen opastetulle vaellukselle Sipoonkorven kansallispuistoon pääsee tutustumaan opastetulla luontoretkellä sunnuntaina Retki on yksi niistä kymmenistä luontoretkistä, joita tehdään alkaneena kesänä eri puolille pääkaupunkiseutua. Luontoretkille voi osallistua kuka tahansa asuinpaikasta riippumatta. Vantaan alkukesän luontoretket suuntautuvat Länsi-Vantaan Kakolanmäelle, 8.6. tehdään koko perheen luontoretki Tammiston luonnonsuojelualueelle ja tutkitaan puroluontoa Kylmäojan varrella. Tarkemmat tiedot retkistä löytyvät Luontoretkikalenterista, jota voi kysellä esimerkiksi kirjastoista. Sähköisessä muodossa kalenteri löytyy Vantaan nettisivuilta, Ympäristö ja luonto -osiosta. PIRJO KIVISTÖ mainiosti. Juna tulee olemaan tärkeä kulku-neuvo, jolla kuljetaan niin töihin kuin harrastuksiin. Luontopolut ja leikkipuistot ovat messualueen vieressä. Koko perheemme odottaa malttamattomana että uusi koti alkaa nousta Tämän vuoden loppuun asti ja takautuvasti viime vuoden lokakuun alusta alkaen kunnalle myydystä kiinteästä omaisuudesta ei tarvitse maksaa myyntivoittoveroa. Verovapaus koskee vain luonnollisen henkilön tai kuolinpesän tekemiä kauppoja. Myytävä kiinteistö voi olla rakennettu tai rakentamaton, asuin- tontille. Itse odotan innolla myös messualueen kylkeen tulevaa viljelyspalstaa; voin jo kuvitella siellä ihanat omenapuut kukassaan, Katja Ruohonen haaveilee. Kiinteistön voi myydä kunnalle nyt verovapaasti kiinteistö tai liikekiinteistö, maatalousmaata, metsämaata tai muussa käytössä. Verovapaus koskee myyntejä, joista on tehty lopullinen kauppa- tai vaihtokirja ja välisenä aikana. Verovapaus koskee vain kunnalle tapahtuvia luovutuksia, ei kunnan omistamalle osakeyhtiölle tai kuntayhtymälle. ANNE HASSINEN 24 25

14 Kuusijärvestä matkailuvaltti Syökö roskis ruokapöydässäsi? Kuusijärvi on vantaalaisten virkistyspaikka, jota kehitetään kuntalaisten tarpeet huomioiden. Sipoonkorven kansallispuiston perustamisen myötä Kuusijärven käyttömahdollisuudet ovat laajentuneet. Matkailijoiden palvelu ja siihen liittyvän yrittäjyyden mahdollistaminen ei ole este säilyttää Kuusijärvi vantaalaisten virkistyskeitaana. Nahistunut porkkananippu, päivän vanhentunut jauheliha, viikon vanha jogurtti. Missä vaiheessa ruoka ei olekaan ruokaa vaan muuttunut jätteeksi? KIRSI-LEENA HELLE PÄIVI RAINIO VANTAAN KAUPUNKI VANTAAN KAUPUNKI VANTAAN KAUPUNKI niistä melkein puolet oli kalliita liha- ja valmisruokatuotteita! Ostamamme ruoka on usein pitkälle jalostettua ja tuotettua. Ruuan tuottamiseen, pakkaamiseen, kuljettamiseen ja varastointiin on käytetty paljon energiaa, joten roskiin päätyvän ruuankin ilmasto-vaikutukset ovat suuret ja tässä tapauksessa aivan turhia. Suomalainen ostaa ruokaa keskimäärin 500 kiloa vuodessa, josta jopa 23 kiloa heitetään pois. Rahassa laskettuna jokainen meistä nakkaa roskiin 125 euroa vuodessa. Sille summalle on varmaan helppo keksiä muutakin käyttöä? Fiksu vähentää jätettä Kuvia Kuusijärven uimarannasta. Kuusijärvellä on tiivis ulkoiluverkko ja laaja luontoympäristö lähellä asutusta. Alue on helppo saavuttaa Vantaan sisällä sekä seudullisesti. Kuusijärveltä Sipoonkorpeen suunnitellaan siltaa Vanhan Porvoontien yli. Elämyksiä luontoa varjellen Luontomatkailu on vierailua luontoon, jolta odotetaan elämyksiä. Sipoonkorven Vantaan puoleisille alueille sijoittuu valtaosa kansallispuiston retkeilyalueista, joihin pääsee monista Vantaan keskuksista, muun muassa Hakunilasta ja Koivukylästä. Kaupunki noudattaa kestävän kehityksen periaatteita; kansallispuistoon pääsee helposti joukkoliikenteellä tai kävellen. Kuusijärven käytön laajentamisen riskit on tunnistettava; järven vedenlaatua on tarkkailtava ja luonnon kestokykyä varjeltava. Pysäköinti, kulkureitit ja muut suuriin kävijämääriin pohjautuvat toimenpiteet on ratkaistava käytön laajentamisen myötä. Kuusijärvi on monipuolinen ulkoilu- ja urheilupaikka. Siellä voi harrastaa uintia, patikointia, hiihtoa, sauvakävelyä ja vaikkapa maastopyöräilyä. Alueella on savusauna, ravintola ja nuotiopaikkoja. Tekemistä riittää ympäri vuoden. Seminaarista ideoita Kuusijärven alueen kehittäminen on osa Vantaan elinvoimaohjelman toimenpiteitä. Elinkeinojohtaja Jose Valanta toteaa Kuusijärven olevan yksi Vantaan kärjistä, kun kaupunkiin tavoitellaan kansainvälistä matkailua. Kuusijärven kehittämisestä käydään laajaa keskustelua liikunnan, luontoretkeilyn, kaavoituksen, yrittäjien ja yritystoiminnan kehittäjien kanssa. Mukana keskustelussa ovat myös vantaalaiset päättäjät. Matkailualan yrittäjiä Kuusijärven päärakennus jälleen käyttöön Kuusijärven päärakennuksen remontti on valmistumassa toukokuun lopulla. Viime syksynä alkaneessa remontissa on uusittu ilmanvaihto-, lämmitys-, vesijohto-, viemäri-, sähkö- ja rakennusautomaatio sekä wc-tilat, pesu- ja saunatilat sekä vesikatto. Myös keittiö on korjattu osittain, lisäksi on rakennettu joitakin uusia tiloja. Päärakennuksen remontin ajan kiinnostavat toimivat reitit alueen sisällä, riittävän laajat liikunnalliset mahdollisuudet sekä saavutettavuus. kahvila ja infopiste toimivat päärakennuksen viereisessä erillisessä rakennuksessa. Sieltä voi muun muassa varata käyttövuoroja viime syksynä valmistuneeseen savusaunaan. Kuusijärvellä käy kesäkauden aikana yli uimaria ja auringonottajaa. Talvikaudella saunojien ja avantouimareiden käyntikertoja on noin 4000 kuukaudessa. PIRJO KIVISTÖ Miten päätät mikä on vielä käyttökelpoista? Luotatko sokeasti viimeinen käyttöpäivä -merkintään vai toteatko haistaen ja maistaen olisiko tuote vielä käyttökelpoinen? Kesävieraita tulossa! Vantaan keväiset ja kesäiset kohteet sopivat hyvin ajanvietteeksi niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kesävieraiden kanssa. Hyppää musikaalin kyytiin, vieraile veistospuistossa tai viilenny luonnonvesissä. Kotitalouksien sekajätteeseen viskaamaa ruokahävikkiä tutkittaessa (MTT: Kauppakassista kaatopaikalle -raportti) huomattiin, että 15 % jätteeksi päätyneestä ruuasta oli avaamattomissa pakkauksissa, ja Yksi helpoimmista tavoista pienentää ruokahävikkiä on ostaa vain tarvitsemansa määrä ruokaa. Se onnistuu kun suunnittelet muutaman päivän ruuat etukäteen, teet ostoslistan sekä vältät heräteostoksia. Tee inventaari jääkaappiin ja syö ensin nopeimmin pilaantuvat ruoat. Jos tuntuu, että et keksi mitä ruuan tähteistä tekisit, voit etsiä sopivia reseptejä netistä, esim. HSY:n Ruokaa rippeistä -sivulta ( riperuokia) Kotitalouksien ruokahävikin lisäksi kaupoista, ravintoloista sekä elintarviketeollisuudesta tulee hävikkiä. Kaupoissa hävikkiä syntyy myös tuotteista, jotka eivät ikinä päädy koteihin. Esimerkiksi erikoisen väriset tai muotoiset hedelmät ja vihannekset jäävät hyllyyn, vaikkei niiden maussa mitään vikaa olekaan. PERTTI RAAMI Siirtolapuutarha kiinnostaa kerrostaloasujaa Erityisesti kerrostalossa asuvat ovat kiinnostuneita siirtolapuutarhoista. Siirtolapuutarha voisi korvata kauempana sijaitsevan kesämökin. Tämä käy ilmi kaupungin tekemästä siirtolapuutarhaselvityksestä. Uusia siirtolapuutarhoja on Vantaalle toivottu erilaisissa aloitteissa vuosien varrella. Nyt valmistunut siirtolapuutarhaselvitys perustuu muun muassa kahteen nettikyselyyn, jotka tehtiin vuosina 2011 ja Kyselyissä moni vastaaja korosti lyhyen etäisyyden säästävän aikaa ja polttoainetta. Siirtolapuutarha tarvitsee viljelykelpoisen, puhtaan maaperän. Kasteluvettä olisi hyvä saada joesta tai purosta mutta WC- ja pesutilat vaativat vesijohdon ja viemäröinnin. Julkisen liiken- teen ja kevyen liikenteen yhteydet täytyy järjestää hyvin. Sopivan paikan etsintää rajoittavat muun muassa melu ja jokilaaksojen tulvariski. Selvityksessä tutkituista paikoista parhaiksi valikoitui kymmenen paikkaa eri puolilla Vantaata. Kyselyyn vastanneita kiinnosti eniten Itä-Vantaa. Toteuttamiskelpoisimpia ovat Vantaan kaupungin maalla olevat paikat: Linnainen, Vantaanlaakso, Ylästö-Krakanpelto ja Ojanko. Selvitys voi auttaa toteuttamishankkeiden syntymistä ja suunnittelua. Siirtolapuutarha tarvitsee asemakaavan. Lisätietoja: ANNE MÄKYNEN Vantaalla toiminut Tehomuovi Oy valmisti ja suunnitteli muovisia pikkulasten leluja luvuilla. Kymmeniin malleihin kuului mm. vaunuleluja ja helistimiä, joista tunnetuin on 1980-luvulla markkinoille tullut Hymy-helistin. PEKKA J. HEISKANEN / JENNI JUSSLIN Taiteen nälkäisiä hellitään muun muassa Galleria K:ssa. Vantaan kaupungintalon vieressä osoitteessa Asematie 7 olevan Galleria K:n toukokuussa nähdän Vantaan taitelijaseuran 20-vuotisjuhlanäyttely, osa 2. Kesäkaudella galleriaan saadaan taidetta Vantaan taidemuseon kokoelmista. Galleria K:hon on vapaa pääsy. Professori Laila Pullisen taidetta esittelevä Nissbackan kartanon veistospuisto on avoinna kesävieraita varten keskiviikkoisin klo 12 18, sunnuntaisin klo osoitteessa Sotungintie, Vantaa. Tikkurilan Teatterin ja Vantaan Näyttämön yhteistuotanto, musikaali Housut Pois! on humoristinen ja ehdottoman lämminhenkinen musikaali tavallisista miehistä, jotka menettävät työnsä. Näytöksiä Navethaliassa, Oraskuja 1. Lisätietoja www. housutpois.fi. Kuusijärven uimaranta kutsuu uimareita kesäkaudella osoitteessa Kuusijärventie 3. Vetokannaksen uimaranta palvelee uimareita yhtä lailla. Aitoon tanssilavatunnelmaan voi pyörähtää Helsinki-Pavin tanssilavalla, jossa live-artistit viihdyttävät lähes kolmena iltana viikossa. Tarkempia tietoja tansseista Tikkurila Festivaalia juhlitaan Kotimaiseen musiikkiin keskittyvä tapahtuma tuo Hiekkaharjuun muun muassa Reckless Loven, Juha Tapion, Michael Monroen ja Scandinavian Music Groupin. Lisätietoja Kuusijärven vedet kutsuvat! 26 27

15 ANDREAS KOIVISTO / Maalaispitäjästä kaupungiksi historian jäljet Vantaan maisemissa Vantaa on ollut tänä vuonna kaupunki 40 vuotta. Sekä Vantaan kaupungin alueella että nimellä ovat juuret syvällä historiassa. ANDREAS KOIVISTO Kirkonkylän kyläraitti on täynnä vanhoja rakennuksia, jotka kertovat omaa tarinaansa Vantaan menneisyydestä. Tuhansia vuosia sitten Vantaalla oli kaksi asutuskeskittymää kahden vanhan jokiuoman ympärillä. Toinen sijaitsi nykyisen Myyrmäen lähettyvillä Mätäojan laaksossa ja toinen nykyisen Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen rannalla Maarinkunnaalla. Vantaalla on ollut pysyvää suomalaisperäistä asutusta viimeistään myöhäiseltä rautakaudelta eli 900-luvun lopulta lähtien. Löytöjä tältä ajalta on vähän, eikä asutuksen levinneisyydestä voida sanoa mitään tarkkaa. Tilanne on samankaltainen varhaiskeskiajan eli lukujen osalta. Vanhojen karttojen, nimistön ja luonnontieteellisten tutkimusmenetelmien avulla on kuitenkin saatu selville, että keskiajan alussa tänne saapui ruotsalaissiirtolaisia. Heitä muutti suomalaisten asuttamille paikoille ja siirtolaiset rakensivat myös uusia kyliä ja teitä niiden välille. Tältä ajalta on peräisin Vantaan vanhin tieverkosto. Helsingin pitäjän alkuajoilta peräisin oleviin kylänpaikkoihin voi törmätä Vantaan maisemassa seuraamalla nimiä, jotka loppuvat -by tai -böle päätteeseen, esimerkiksi Tikkurila (Dickursby), Hakunila (Håkansböle), Hämeenkylä (Tavastby) ja Ylästö (Övitsböle). Jos rautakausi ja varhaiskeskiaika ovat löytöjen suhteen niukkoja, niin myöhäiskeskiajan suhteen tilanne on päinvastainen. Viime vuosina on kertynyt runsaasti uutta tutkimustietoa luvuista. Arkeologiset kaivaukset Mårtensbyssä Lillaksen tilan mailla sekä Gubbackan kylässä ovat tuoneet päivänvaloon joukon esineistöä ja rakenteita, jotka kerto- vat keskiajan ihmisten asumisesta nykyisen Vantaan alueella sekä paljastavat vilkkaat kauppayhteydet Viroon ja Saksaan. Helsingin pitäjän kirkonkylä oli myöhäiskeskiajalla koko pääkaupunkiseudun keskus. Näyttää siltä, että Vantaanimi on alun perin kuvannut Helsingin pitäjän Kirkonkylää ja sen ympäristöä luvun oikeusasiakirjasta selviää, että suomenkieliset asukkaat kutsuivat Kirkonkylää Vantaan kyläksi ja sen kirkkoa Vantaan kirkoksi. Lähteen mukaan aluetta oli kutsuttu Vantaaksi ikuisista ajoista lähtien. Nämä Vantaan-nimen historialliset taustat tiesi myös entinen kunnanjohtaja Lauri Korpinen, joka oli 1970-luvulla mukana nimeämässä uutta kaupunkia Vantaaksi. Väkijuomia kievarista Pyhän Laurin kirkkoon kokoontui sunnuntaisin koko pitäjän väki kuuntelemaan jumalanpalvelusta. Messun lisäksi Ennen sotien jälkeistä nopeaa kaupungistumista Vantaan maisemia hallitsivat laajat peltoaukeat. kuultiin maanläheisemmistä asioista, kun päiviteltiin seudun tapahtumia ja juoruja. Ja kun ihmisiä oli paljon paikalla, ei tappeluiltakaan vältytty. Kirkonkylässä oli kievari, josta sai ostettua väkijuomia. Liikaa juomaa nauttineiden pitäjäläisten välille syntyi toisinaan erimielisyyksiä, joita ratkottiin nyrkein ja joskus jopa miekoilla. Wanda Bruk Vantaa-nimellä on polveileva historia ja se on yhdistetty eri paikkoihin luvun jälkeen Vantaa nimi jäi elämään Vantaanjoen nimessä. Siitä ammensi todennäköisesti nimensä myös kosken partaalla 1800-luvulla toiminut rautaruukki, Wanda Bruk. Oletettavaa on, että ruukin myötä vakiintui käyttöön nimi Vantaankoski, jota oli aiemmin kutsuttu nimellä Kvarnbacka fors. Ennen kaupungin perustamista paikalliset mielsivät siis Vantaaksi vain suppean alueen Vantaankosken ympäristössä. Vasta vuoden 1974 jälkeen Vantaa rupesi merkitsemään koko nykyisen kaupungin aluetta. Vaikka 40 vuotta täyttävä kaupunkimme mielletään moderniksi lentokenttäkaupungiksi, on se kuitenkin suurimman osan historiastaan ollut maalaispitäjä. Suurten kivisten kaupunkirakennusten sijaan Vantaan vanhimmat rakennukset ovat punamullattuja maatilarakennuksia, joita löytyy yllättävän paljon ympäri Vantaata. Hyvä paikka aloittaa vanhojen rakennusten bongaus on Kirkonkylä luvulla rakennettu Pyhän Laurin kirkko on koko pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Lisäksi kyläraitin varrella voi nähdä useita hirsisiä asuinrakennuksia, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. MAALAUS TOM BJÖRKLUND, TEOKSESTA VANTAAN JA HELSINGIN PITÄJÄN KESKIAIKA. ILKKA LEINO /. LEHTILEIKE HELSINGIN SEUTU Koukussa lähiöön Lapsuuden lähiössä kaikki oli lähellä, paitsi vanhempien työpaikat. Ne olivat Helsingin keskustassa, jonne matka bussilla kesti muutaman tovin. Onneksi oli oma avain ja uutuuttaan hohtava koti. Siinä oli monta huonetta ja kylppärissä amme. Parasta olivat kuitenkin pihakaverit, joiden kanssa tekemistä riitti. Neppiskisat, sotaleikit ja talvisin lätkän peluu Ja nurkan takana alkoi metsä, jossa sai olla rauhassa. Sinne ei aikuisen valvova silmä ulottunut. Toisin kuin nutalle, jonne pääsi vasta vähän vanhempana. Ikärajasta pidettiin tiukasti kiinni eikä alakoululaisilla ollut sinne asiaa. Sitäkin hienommalta tuntui, kun ovet yläasteiässä avautuivat. Ei haitannut, vaikka nutan nuorimpana joutui luimistelemaan vanhempien edessä. Siellä tehtiin vaikka mitä, pelattiin bilistä ja shakkia, nostettiin punttia, treenattiin bändikämpässä ja kehitettiin itse otettuja valokuvia. Diskojytää! Vantaalaista nuorisoa hemmoteltiin hyvillä bileillä läpi 1970-luvun. Koulujen ja nuorisotalojen lisäksi diskoja järjestettiin uudessa Vantaan jäähallissa siellä esiintyi Bamboo teen-age sensation. Muita Vantaalla nähtyjä huippunimiä olivat Tasavallan Presidentti, Hurriganes, Dave Lindholm, Juice, Jussi & The Boys, Wigwam, Royals, TigSaw, Vicky, Kirka & Islanders. Nimekkäät esiintyjät houkuttelivat Vantaalle porukkaa ympäri pääkaupunkiseutua. Ja hyvä niin, näin ne Vapaa-aika oli muutenkin toimintaa täynnä. Levoton mieli ajoi toisinaan naapurilähiöön tai ainakin sen rajalle. Jengitappelut saivat pulssin nousemaan. Harvoin kuitenkaan saatiin kunnon matsia aikaiseksi, kun kytät ilmestyivät aina turhan nopeasti paikalle. Koulunkäynti ei oikein kiinnostanut. Onneksi siellä sentään näki kavereita, ja reksi oli ihan reilu tyyppi. Ymmärsi meitä nuoria. Olisi tehnyt mieli ostaa kaikenlaista, vaikka uusia vaatteita, mutta vanhemmilta ei rahaa tippunut. Sitä kun ei oikein ollut. Piti etsiä töitä ja tekevälle niitä löytyikin. Oli nurmikonleikkuuta, mainosten jakamista ja kauppa-apulaisen töitä. Täysi-ikäisyyden saavuttaminen oli makeeta. Ajattelin, että lähden täältä heti vetää, vaikka stadiin. Mutta en mä sitten mihinkään lähtenytkään. Intin jälkeen löytyi tyttöystävä ja duunipaikka. Yhdessä ostettiin rivarinpätkä aika läheltä mutsia ja faijaa. Se oli hyvä juttu. On niistä ollut Vantaan kaupungiksi tuloa vuonna 1974 juhlittiin Myyrmäen yhteiskoululla, jossa esiintyi Jussi & The Boys luvulla rakennettiin joka puolella Vantaata. Rakennustyömaat tarjosivat kasvavalle nuorisolle jännittäviä ajanviettopaikkoja. tosi paljon apua, nyt kun on omia skidejä. On tää Vantaa ollut oikeestaan ihan ok mesta asua. Juttu perustuu Vantaan kaupunginmuseon Rock n Vantaa -tutkimushankkeen tarjosivat jokaiselle jotakin. Siel käytiin kattomassa bändejä mut enempi siellä käytiin vaan diskossa ja kattoo poikii. Ja juomassa mettässä omppujytää, 70-luvun teinityttö muisteli Tikkurilan ikärajattomien jäädiskojen menoa. Myös Hiekkaharjun nuorisotalossa Leinikkitiellä biletettiin saman vuosikymmenen puolivälissä. Tunnelma oli katossa ja happi vähissä, kun parhaimmillaan useampi sata nuorta ahtautui Kolmekutosena tunnetun talon alakertaan jytäämään. Diskoilloissa mukana olevilta aikuisilta vaadittiin jämäkkyyttä kohdata nuorisosta huokuva näyttämisenhalu. Pelätä ei saanut, korosti Vantaan kaupungin nuorisoohjaajana pitkän uran tehnyt Martti Myller. Viinapullot takavarikoitiin eikä humalaisia päästetty sisälle. Tappeluiltakaan ei vältytty, ja nuorisotalon tienoosta käytettiin jopa lempinimeä Tekarikulma luvun lähestyessä loppuaan juhlien järjestäminen hiipui. Kolmekutosella huomattiin, että tarjontaa oli liikaa ja nuorta väkeä oli vaikea houkutella paikalle. Vantaan yhteiskoulussa tapahtui jotakin käänteentekevää. Eräissä teinikuntabileissä lensi rehtorin pöydälle ikkunasta kivi. Syyllisiksi epäiltiin afgaaniturkkeihin pukeutuneita hippejä, eikä viinin juominen salaa koulun vessassa edistänyt asiaa. Siellä oli rajua meininkiä, muakin pelotti ne isommat tyypit, tunnusti koulun entinen oppilas. Opettajiakin pelotti, eivätkö he enää halunneet tulla koulubileisiin valvojiksi. Diskojentäyteinen vuosikymmen päättyi, mutta 1980-luvulle siirtyvää nuorisoa odottivat kulman takana uudet kuviot. Vantaa on aina ollut tapahtumaa täynnä! Juttu perustuu Vantaan kaupunginmuseon Rock n Vantaa -tutkimushankkeen aikana tehtyihin haastatteluihin, joissa mm luvulla syntyneet muistelivat vantaalaista nuoruuttaan. MARI IMMONEN aikana tehtyihin haastatteluihin, joissa mm luvulla syntyneet muistelivat lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöään. MARI IMMONEN 28 29

16 Vantaa kokoaa yritysten kaikki neuvontapalvelut yhteen Vantaalaisia yrittäjiä neuvotaan luottamuksellisesti ja maksutta uudessa YritysVantaa-palvelussa. JENNI JUSSLIN Vantaalle perustetaan vuosittain yli uutta yritystä, joille asiantuntijan antama maksuton neuvonta on ensiarvoisen tärkeää. Kuitenkin myös toimivat yritykset kaipaavat neuvontaa erilaisissa muutostilanteissa. Toimiville yrityksille suunnattuja neuvontapalveluja ei ole aiemmin ollut Vantaalla, kertoo Vantaan uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Marketta Korhonen. Yritysten muutostilanteita voivat olla esimerkiksi sukupolvenvaihdokset, kasvu tai kansainvälistyminen, omistajan- Ajanvaraus yritysneuvontaan: Vantaan Uusyrityskeskus puh Yrityspalvelukeskus Leija, Elannontie 3, Vantaa. / YKSITYISKOKOELMA Tikkurilan Silkki valmisti 1970-luvulla valmisvaatteita, kuten Finn Marin -lämpöasuja. Suosittua pukua kutsuttiin Tikkurilan kansallispuvuksi. vaihdos, rahoituksen hakeminen tai liiketoiminnan kehittäminen, kertoo elinkeinopäällikkö Kimmo Viljamaa Vantaan kaupungilta. Yritysneuvontaa sekä uusille että jo toimiville yrityksille on järjestetty huhtikuusta alkaen YritysVantaa- nimen alla. YritysVantaa palvelee vantaalaisia yrittäjiä yhden luukun periaatteella. Olipa yrittäjän asia mikä vain, häntä neuvotaan ja ohjataan tai suunnataan eteenpäin oikean palvelun pariin. Palvelu perustettiin vantaalaisten yrittäjien toiveesta, jotta olemassa olevatkin yritykset saisivat neuvontaa tarvitsemiinsa muutostilanteisiin, Marketta Korhonen sanoo. Jos yrityksen asia osuu enemmän TE-toimiston tai YritysSuomen palveluihin, ohjataan neuvonnasta yrittäjiä eteenpäin oikeaan osoitteeseen, Viljamaa jatkaa. YritysVantaa palvelee yrittäjiä ajanvarauksella. Neuvontapalvelujen järjestäminen jo toimiville yrityksille on yksi Vantaan kaupungin valtuuston maaliskuussa hyväksymän elinvoimaohjelman toimenpiteistä. YritysVantaa palvelee yrittäjiä yhteistyössä Vantaan kaupungin yrityspalveluiden, Helsingin Seudun Kauppakamarin, Uudenmaan TE-toimiston sekä Vantaan Vantaan tavoitteena oli liikuntaharrastamisen lisääminen. Martinlaakson uimahalli, Myyrmäen urheilutalo ja Tikkurilassa Vantaan Jäähalli avattiin 1970-luvulla. Vantaalle muutti väkeä ympäri Suomea. Enemmistö muuttajista oli helsinkiläisiä, jotka halusivat asua väljemmin, pääasiallisesti työväestöä ja toimihenkilöitä. yrittäjien kanssa. Neuvontapalvelujen toteuttajana on Vantaan Uusyrityskeskus, joka toimii Yrityspalvelukeskus Leijassa. Vantaa on yrittäjäystävällinen Suomen Yrittäjät teki yrittäjille kyselyn kuntien yrittäjämyönteisyydestä. Vantaan tulokset ovat suurista kaupungeista parhaat. Kyselyn tehtävänä on auttaa kuntaa ja sen yrittäjiä tiivistämään yhteistyötä. Yrittäjiltä kysytään kokemuksia kuntien elinkeinopolitiikan eri osa-aluieden onnistumisesta. Nämä osa-alueet olivat elinkeinopolitiikka ja resurssit, kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, kunnan viestintä ja tiedottaminen, koulutus ja osaaminen, kunnan hankintapolitiikka, kuntapalvelut ja infrastruktuuri sekä seudullisen kehittämisyhtiön tai vastaavan toiminta. Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa ensimmäisenä oli Vantaa, seuraavina Jyväskylä ja Espoo. Verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin Vantaa sai osa-alueista tasaisesti arvioksi 7 lukuun ottamatta hankintapolitiikkaa, josta arvosanaksi annettiin 6. Vantaa on juuri vahvistanut yrittäjien mahdollisuuksia olla mukana hankintakilpailuissa ottamalla käyttöön pienten hankintojen työkalun, HankintaSammon, toteaa elinkeinojohtaja Jose Valanta. PEKKA TURTIAINEN SAKARI MANNINEN Eurovaaleissa vaikutat vain äänestämällä Vantaan kaupungin sisäisessä ideakilpailussa, InnoLassa, kehitettiin muun muassa palvelutaloympäristöä sekä virikkeitä muistisairaille. Värikäs, kilisevä, ja mukava näperrettävä. Johanna Farajin muistisairaita varten kehittämä touhutapletti palkittiin InnoLa-laatupalkinnolla. Kaupunginjohtaja Kari Nenonen jakoi ensimmäiset InnoLa-palkinnot Vantaalla huhtikuussa. Vantaan kaupungin työpaikkojen ideakilpailun lähtöajatuksena oli, että pienikin keksintö voi tuoda suuren muutoksen. Tarkoitus on edistää toimivampaa arkea kaupungin työpaikoilla, tuoda esiin entistä tehokkaampia toimintatapoja ja kehittää kuntalaisten palveluja. Farajin kehittämä touhutapletti valittiin InnoLa-kilpailun yksilösarjan voittajaksi. Faraj työskentelee Simonkylän vanhustenkeskuksen hoivakoti 2:n muistisairaiden osastolla. Idea kumpusikin omasta työstä. Tarkoitus on, että muistisairaat touhuajat saisivat käsille tekemistä. Pienenä haaveena on ollut myös rauhoittaa, idean äiti kertoo. Hypistelyä, pyörittelyä ja vääntelyä Syliin sopiva virikematto on ollut ahkerassa testikäytössä Farajin työpaikalla. Faraj on pioneeritestaaja Raija Europarlamenttivaalit järjestetään toukokuussa. Ennakkoon voi äänestää ja varsinainen vaalipäivä on Vantaalla on kymmenen ennakkoäänestyspaikkaa ja useita vaalipäivän äänestyspaikkoja. Äänioikeus unionin kansalaisilla Eurovaaleissa äänioikeutettu on asuinpaikkaan katsomatta jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Äänioikeus on myös muun Euroopan unionin jäsenvaltion täysi-ikäisellä kansalaisella, joka asuu Suomessa tai joka on Euroopan unionin tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa tai on Suomessa asuva perheenjäsen. Suomen kansalainen, joka on ilmoittautunut äänestäjäksi jonkun toisen EU:n jäsenvaltion europarlamenttivaaleissa, ei ole äänioikeutettu Suomen vaaleissa. Väestörekisterikeskus postittaa äänioikeudesta ilmoituskortin, josta käy ilmi ennakko- ja vaalipäivän äänestyspaikat aukioloaikoineen. Vaalipäivänä voi äänestää vain kortissa mainitussa äänestyspaikassa. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa Suomessa sijaitsevassa ennakkoäänestyspaikassa sekä ulkomailla Suomen edustustoissa. Äänestyspaikalla mukana on oltava kuvallinen henkilötodistus. Ennakkoäänestys on vaivatonta Vantaalla voi äänestää ennakkoon kymmenessä paikassa: Galleria K:ssa, kaupungintalolla, Kauppakeskus Jumbossa, Helsinki-Vantaan lentoase- malla, Myyrmäkitalossa, Martinlaakson kirjastossa, Pähkinärinteen kirjastossa, Hakunilan kirjastossa, Länsimäen kirjastossa, Monitoimikeskus Lumossa ja Koivukylän kirjastossa. Äänestyspaikat ovat avoinna arkisin klo 9 20 ja viikonloppuna klo paitsi Jumbo la 9 18 ja su Äänestäminen kotona tai laitoksessa Jos kykysi liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettet pääse äänestysetkä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia voit äänestää kotonasi. Tässä yhteydessä voi äänestää myös kanssasi samassa taloudessa asuva omaishoitaja. Voit äänestää vain siinä kunnassa, joka on äänioikeusrekisterissä merkitty kotikunnaksesi. Mikäli katsot täyttäväsi edellä mainitut ehdot ja haluat äänestää kotona, voit tilata kotiäänestyksen vaalitoimistosta puh. (09) Ilmoittautumisaika päättyy klo Useissa Vantaan alueella sijaitsevissa sairaaloissa, vanhustenhoitolaitoksissa ja rangaistuslaitoksissa järjestetään äänestysmahdollisuus. Äänioikeutettuja näissä laitoksissa ovat ainoastaan niissä kirjoilla olevat asukkaat, ei esimerkiksi laitosten henkilökunta. Koti- ja laitosäänestys toimitetaan samaan aikaan kuin yleinen ennakkoäänestys. Lisätietoa: sekä pääkaupunkiseudun palvelukartasta osoitteesta hakusanalla äänestäminen ja Vantaan kotisivulta ->Osallistu ja vaikuta -> Vaalit. PÄIVI RAINIO Virikematto ja kodikas vanhainkoti palkittiin Kytömäen omahoitaja. Raija on hypistellyt, pyöritellyt, käännellyt ja väännellyt mattoa, Faraj kuvailee. Virikematto on tehty pääosin kierrätysmateriaaleista. Touhutapletteja on toistaiseksi olemassa vasta reilu kymmenen, mutta Faraj toivoo käytön laajenevan. Tämä on kehitetty, jotta vanhuksille syntyisi iloa. Kymmeniä ehdotuksia InnoLa-kilpailuun tuli kaikkiaan 75 erilaista ehdotusta. Yksikkösarjan voitti Simonkylän vanhustenkeskuksen osasto 2:n ja nuorisopajojen yhteistyö Nuoret vanhusten hoitoympäristön kehittäjinä. Nuoret muun muassa innovoivat ja toteuttivat vanhuksille entistä kodikkaampaa ympäristöä vanhainkotiin. Tiimisarjan voittajaksi valittiin Leppäkorven koulun suun terveystapahtuma, jonka kehittivät yhdessä Leppäkorven koulu ja Leppäkorven hammashoitola. Ehdotusten joukossa oli myös viikon mokan valitseminen työpaikalla. Idea sai kaupunginjohtajalta kannatusta: Innovatiivisuus tarkoittaa myös rohkeutta, Nenonen sanoi palkintojenjakotilaisuudessa. ANNA-STIINA TOIVONEN SAKARI MANNINEN 30 31

17 Helsinge hembygdsmuseum, en port till Vandas historia Vantaan kesäaukioloaikoja Kesäaukioloajat verkossa: FELIX SIIVONEN HEIDI SALMINEN Vid Helsinge kyrka S:t Lars i Helsinge kyrkoby hittar man en trädörr till Vandas historia. Näst intill kyrkan ligger Helsinge hembygdsmuseum, ett stort rött spannmålsmagasin, med hundratals historiska hushållsartiklar och verktyg i två våningar. FELIX SIIVONEN Museet döljer berättelser om Vandas historia från 1600-talet till början av 1900-talet. Det finns hushållsartiklar från vindar och källare. Den äldsta saken som vi har är från 1600-talet, men de flesta är från sekelskiftet , berättar Börje Henriksson. Henriksson är ordförande i Helsinge- Tusby ungdomsförbund som driver museet. Han har jobbat även som en volontär guide i museet i sex år. Museet har årligen 1500 besökare. Det är ett bra antal eftersom museet är öppet bara från juni till slutet av augusti. Spannmålsmagasinet värms inte upp på vintrarna. Därför klarar sig föremålen bättre. Vandas bondekultur bevaras på museet I nedre våningen finns det t.ex. bondens stuga och ett litet skolrum. Där finns också Helsinge kommuns gamla penningkista, en nummerlös väggtelefon och ett taffelpiano. I övre våningen finns verktyg som har använts i lantbruket eller av t.ex. skomakare, snickare och smeder. Alla föremål samlades på 1960-talet då en man, Oskar Liljestrand, tänkte att Vandas bondekultur borde bevaras under urbaniseringen. Liljestrand, med sina kompisar, åkte med lastbil runt i gamla Vandagårdar och samlade gamla föremål. Museet har fyllt 50 år Museet fyllde 50 år i september Festen med öppet hus firades 8.9 på museigården. Där berättade forskare Andreas Koivisto om senaste forskning inom Vandas historia. Ett band uppträdde och det bjöds också på annat program. Naturligtvis bjöds det på tårta och kaffe till museets Café Vardagsängel kallar När man vill ta sig en paus i stadsfestivalens programvimmel, erbjuder Vanda svenska församling en plats att pusta ut mellan varven. Pop-up kafét Café Vardagsängel bjuder på kaffe med tilltugg utanför Dickursby kyrka. Vi ville vara med på stadsfestivalen med något trevligt jippo och det är ju nu så pop med olika sorters pop-upp serveringar, berättar diakon Heidi Salminen från Vanda svenska församling. Det finns en frivillig kaffekassa till förmån för Gemensamt ansvar, som i år samlar pengar för bra terminalvård och för tryggandet av mänskliga rättigheter i Guatemala. Medan man fikar kan man byta tankar med diakoniarbetare och församlingens frivilliga. Vi pratar förstås också finska eller så kan man passa på och ta samtidigt ett språkbad, säger Salminen. Café Vardagsängel lör kl utanför Dickursby kyrka, Stationsv. 12. Arr. Vanda svenska församling. ANNA GROTH PEKKA TURTIAINEN Föremål från bondekulturen i Vanda. ära, säger Henriksson. Under stadsfestivalen firas en medeltidsfest i Helsinge kyrkoby 17.5 kl där även hembygsmuseet medverkar. Läs mer om Medeltidsfesten på sidan 13. Vanda stad, Vantaan seurakunnat, Vanda Sällskapet och BRQ Festival) ordnar festen. på gång FRÅN MEDELHAVET TILL ÖSTERSJÖN Sön kl. 18 i Vanda lantbruksmuseum. Konsert och musikalisk resa med kapellmästaren och pianisten Marco Ozbic från Italien och Finlands Nationalopera, samt operasångarna Yusniel Estrada och Matti Kuronen, tenorer. Pärlor från sydligare trakter varvas med våra nordiska klenoder i den traditionsenligt tvåspråkiga konserten. Fritt inträde! TROLLBERGA TRAKTOR- OCH LANTBRUKSMUSEUM Fritt inträde till museet och kaffeservering med dopp sön kl Traktorer och båtmotorer från talet, skogshuggarens arbetsredskap och värdinnans hörna. Nybyggesvägen 21, Sottungsby. VÅRKONSERT MED MUSIKINSTITUTETS SVENSKA ENHET Ons kl Vanda musikinstitutets svenska enhets traditionella vårkonsert i konserthuset Martinus, Mårtensdalsvägen 36, avslutar vårterminen med sång och musik. Körerna, orkestern och unga solister uppträder. Fritt inträde. Varmt välkomna! Helsinge hembygdsmuseum Prästgårdsgränden 3, Vanda. Öppet: sommartid, onsdagar och söndagar kl SOMMARTEATER SVÄRDET I STENEN Vanda teaterförening r.f. förevisar i år sommarteatern Svärdet i stenen med regi av Dan Söderholm. Teaterstycket är ett medeltida äventyr för hela familjen. Premiär på tis kl. 19, ons kl. 19, tors kl. 19, sön. 1.6 kl. 17, tis. 3.6 kl. 19, ons. 4.6 kl. 19, tors. 5.6 kl. 19, sön. 8.6 kl. 17, tis kl. 19, ons kl. 19, tors kl. 19, sön kl. 17 och 21, tis kl. 19 och ons kl. 19. Biljetter för vuxna 12, barn 3 12 år 6. Kontantbetalning. Biljettbeställning per tfn KULTURPROMENAD I HELSINGE KYRKOBY Ons kl börjar en guidad svenskspråkig kulturpromenad från kyrkplatsen vid Helsinge kyrka S:t Lars. Biljettförsäljning, 5 från kl. 17. Du får bekanta dig med områdets historia och de vackra kulturlandskapen. Efter promenaden kl en svenskspråkig kvarnkväll i kyrkobyn med allsång ledd av Gunnar Weckström. FELIX SIIVONEN PEKKA TURTIAINEN Terveysasemat ja äitiys- ja lastenneuvolat Terveysasemien ja äitiys- ja lastenneuvoloiden palveluita supistetaan normaalista ajalla Terveysasemilla hoidetaan pääsääntöisesti akuutteihin sairauksiin sairastuneita. Äitiys- ja lastenneuvoloissa hoidetaan ensisijaisesti raskaana olevia sekä imeväisikäisiä lapsia. Helatorstain aattona ja juhannusaaton aattona terveysasemat sulkeutuvat klo Hammashoito Keski-Vantaan hammashoitolat: Tikkurilan terveysaseman, Länsimäen terveysaseman ja Kartanonkosken hammashoitolat palvelevat normaalisti koko kesän. Muut alueen hammashoitolat ovat suljettuina osan kesästä. Länsi- Vantaan hammashoitoloista Myyrmäen terveysaseman hammashoitola palvelee normaalisti koko kesän. Muut alueen hammashoitolat ovat suljettuina osan kesästä. Pohjois-Vantaan hammashoitoloista Koivukylän terveysaseman hammashoitola ja Mikkolan hammashoitola palvelevat normaalisti koko kesän. Muut alueen hammashoitolat ovat suljettuina osan kesästä. Perhepalvelut Osan kesästä ovat suljettuina: Perhe- ja nuorisoneuvola ja Keski-Vantaan, Itä-Vantaan ja Länsi-Vantaan perheneuvolat sekä nuorisoneuvola Perheasianyksikkö Sosiaalinen luototus Länsi-Vantaan A-klinikka Vanhus- ja vammaispalvelut Osan kesästä ovat suljettuina: Sairaalapalvelut: päiväsairaala ja geriatrinen vastaanotto Geriatrisen vastaanoton lääkärivastaanotto ja sairaanhoitajien vastaanotto Vanhusten avopalvelujen Myyrmäen, Simonkylän ja Hakunilan päivätoimintakeskukset ja Vammaispalvelujen työ- ja päivätoimintayksiköt 23.5, ja Kirjaamo ja yhteispalvelu Yhteispalvelu: Myyrmäki ja Tikkurila ma to pe Korso on suljettuna Muina aikoina yhteispalvelut palvelevat normaalien aukioloaikojen mukaan. Vantaan kaupungin kirjaamo on kesäaikaan avoinna kuntalaisille klo Klo hakemukset, aloitteet ja muut asiakirjat voi tarvittaessa jättää kaupungintalon virastomestareille. Liikuntapaikat Juhannuksena kaikki liikuntapaikat ovat suljettuna. Hakunilan uimahalli on kiinni Korson uimahalli on kiinni Myyrmäen uimahalli ja Myyrmäen urheilutalo ovat suljettuina Tikkurilan uimahalli on kiinni Hakunilan ja Rajatorpan kalliosuojat ovat suljettuina Vetokannaksen ja Kuusijärven uimarantojen valvonta alkaa ja päättyy Uimarannat ovat valvottuna Juhannusta lukuun ottamatta klo Juhannusviikolla valvonta päättyy torstaina klo ja juhannuksen jälkeen valvonta alkaa maanantaina klo Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu Kielotie 20 C, 3. krs, Tikkurila, p , Kesäaika klo (30.5. suljettu) Kuntatekniikan keskuksen asiakaspalvelu Kielotie 13, 2. krs, Tikkurila, p Kesäaika klo (30.5. suljettu) Ympäristökeskuksen asiakaspalvelu Pakkalankuja 5, Vantaa, p , Kesäaika ma to klo ja pe klo (30.5. sulj. klo 15.00, sulj. klo 13.00) Kaupunkisuunnittelun ja mittausosaston asiakaspalvelu Kielotie 28, katutaso, Tikkurila, p , Kesäaika klo (30.5. suljettu). Pysäköinninvalvonnan asiakaspalvelu Kielotie 13, katutaso, Tikkurila. Asiakaspalvelu , puhelinaika ark. klo ja (30.5. suljettu). Eläinlääkärin vastaanotto Pakkalankuja 5 (kulku Elannontien kautta), Vantaa, p peruseläinlääkäripalvelut, eläinten vientitodistukset, eläinsuojeluneuvonta (ajanvaraus ma-pe ja ). Pieneläinpäivystys (ma-pe , la-su ja pyhäpäivät 24 tuntia) p Suureläinpäivystys Yliopistollisessa eläinsairaalassa, hevospäivystys p Vantaan kirjastojen kesäaika Kirjastojen kesäaika alkaa maanantaina Normaaleihin aukioloihin palataan samalla viikolla, jolloin koulut alkavat eli maanantaina Kaupunki palvelee kesälläkin! Kesälauantaisin ovat avoinna klo Lumo, Tikkurila ja Myyrmäki. Kesäperjantaisin useimmat kirjastot ovat avoinna klo Pointin Omatoimikirjasto on avoinna joka päivä Hiekkaharju ja Pähkinärinne ovat kesällä suljettuina remonttien vuoksi. Pähkinärinteen remontti alkaa jo ja kestää elokuun loppuun. Hiekkaharju avataan samalla viikolla, kun koulut alkavat. Kesäaikana Pointin kirjastossa henkilökunta ei ole paikalla sunnuntaisin. Pointin omatoimikirjaston aukioloajat ovat kesälläkin joka päivä Sisään pääsee omalla kirjastokortilla. Kirjastoautojen kesätauko alkaa Autot palaavat iltareiteille 4.8. ja koulureiteille Kesäaika on sama kaikissa HelMetkirjastoissa. Poikkeuksia saattaa olla mm. remonteista johtuen. Kaikki ajantasaiset aukiolot löytyvät HelMet. fistä, jossa myös lainat on helppo uusia. Kesän aukioloajat kirjastoittain: Hakunila, Kimokuja 5, ma to 9 20, pe 9 16 Hiekkaharju, Urheilutie 4, remontissa asti Koivukylä, Hakopolku 2, ma to 9 20, pe 9 16 Lumo, Urpiaisentie 14, ma to 9 20, pe 9 16, la Länsimäki, Suunnistajankuja 2, ma ke 9 20, to pe 9 16 Martinlaakso, Laajaniityntie 3, ma to 9 20, pe 9 16 Myyrmäki, Paalutori 3, ma to 9 20, pe 9 16, la Point, Hagelstamintie 1, henkilökunta paikalla ma to 9 20 ja pe Pointin Omatoimikirjasto avoinna joka päivä klo Pähkinärinne, Mantelikuja 4, remontissa Tikkurila, Lummetie 4, ma to 9 20, pe 9 16, la Kirjastoautojen kesätauko Sivistysvirasto Suljetaan (helatorstai) (juhannus) Kesällä virasto on suljettu KOONNUT JAANA TURUNEN 32 33

18 Mitä lapset ja nuoret kesällä duunais? Vantaalaiset järjestöt sekä kaupunki järjestävät kesällä taas monenlaista puuhaa lapsille sekä nuorille. Tarjolla on liikuntaa, retkiä, leirejä ja monen moista aktiviteettia. Monen moista toimintaa on myös kaupungin nuorisotiloilla, joita on ympäri kaupunkia. KOONNUT TERHI KARHUNIEMI Järjestöjen tarjonnassa on sekä yö- että päiväleirejä ja moninaisia retkiä ja tapahtumia. Painotuksina on muun muassa taitoluistelua, futista, tennistä, uimakouluja, sulkapalloa, yleisurheilua, isä-lapsisekä perheleirejä, retkiä seikkailuja ja kädentaitoja. Kesäpuuhien hinta-, ilmoittautumis- ja ajankohtatietoineen pääset tutustumaan tarkemmin vantaa.fi > Lapsille ja nuorille toimintaa kesällä Vantaan tietoja on tallennettu myös Helsingin kaupungin ylläpitämälle Harrastehakusivustolle, jonka löydät osoitteesta harrastushaku.fi Jos hakuaika on jo mennyt tai leirit täyttyneet, kannattaa tiedustella peruutuspaikkoja. Ohessa poimintoja tarjonnasta Liikunnallisia päiväleirejä 18.5 Hapkido-leiri, Rajatorpan kalliosuoja 18.5, , Uudenmaan SIn Moo Hapkido Klubi ry Liikunnallisia kesäleirejä 12 eri toimipisteessä Vantaalla 6 10 v. (kaupunki) Avoin kesäurheilukoulu, 7 11 v. Itä- Hakkila VJS kesäfutisleiri, 6 12 v. Matinkyläntie Kesän tanssileiri, 7 9 v. ja v. Viertola Salibandypainoitteinen liikuntaleiri 6 13v. Myyrmäen urheilutalo Liikuntaleiri, sulkapallo, ÖIF PuHu Summer Camp, 9 11 v. Martinlaakson koulu Sporttileiri, 6 12 v. Hiekkaharjun koulu Kesä-Sportti, 7 15 v. Hiekkaharjun urheilukenttä Yleisurheilupainoitteinen päiväleiri, Myyrmäen yleisurheilukentällä Kesäleiri Liikkari, 1 3 luokkalaiset, Ylästön koulu ja ympäristö Uimahyppyjen päiväleiri 7 17 v Päiväleiri, 7 10 v. Rekolan kirkko Päiväleiri 7 10 v. Rajakylän koulu Päiväleiri 7 10 v. Hevoshaan koulu Tennisleiri, 5 16 v. Länsi-Vantaan Tenniskeskus Poseidonin Uimaleiri, n v. uimataito n. 15 m, Myyrmäen uimahalli Poseidonin Uimaleiri, n v. uimataito n. 15 m, Myyrmäen uimahalli Taitoleiri salibandyä joukkueessa harrastaville, Myyrmäen urheilutalo Salibandyn taitoleiri, 6 13 v. Myyrmäen Urheilutalo Tennisleiri, 5 16 v. Länsi-Vantaan Tenniskeskus Poseidonin Uimaleiri, n v. uimataito n. 15m, Myyrmäen uimahalli Poseidonin Uimaleiri, n v. uimataito n. 15 m, Myyrmäen uimahalli Tennisleiri, 5 16 v. Länsi-Vantaan Tenniskeskus Poseidonin Uimaleiri, n v. uimataito n. 15 m, Myyrmäen uimahalli Kesä-Sportti, 7 15 v. Hiekkaharjun Urheilukenttä Yleisurheilupainoitteinen päiväleiri, Myyrmäen yleisurheilukentällä Tikkurilan taitoluisteluklubi järjestää kesäleirejä kilpaileville taitoluistelijoille. Vantaan Voimisteluseuralla on myös kesäleirejä. Järjestöjen päiväleirejä Retki-päiväleiri 1 6-lk. Nuoret kotkat Laivaseikkailu Punaisella merellä Hiekkaharjun koulu, Talkootie 37, Lastenliitto Eläimellistä menoa, Päiväkummun koulu, Ismontie 2, Lastenliitto Satumetsän kätköissä, Hakunilanrinteen koulu, Hiirakkotie 18, Lastenliitto askelman arvoitus 7 10 v., Korsontie 2, Martinlaaksonpolku 4 ja Leinikkitie 36, 4H , ja Tikkurila 8 10 v. Partiolaisten päiväleirit Päiväleirit 7 10 v. Rajakylässä, Rekolassa ja Hevoshaassa, NMKY Hullunkuriset keksinnöt Hiekkaharjun koulu, Talkootie 37, Lastenliitto Vanhan linnan arvoitus, Päiväkummun koulu, Ismontie 2, Lastenliitto Seikkailujen saari, Hakunilanrinteen koulu, Hiirakkotie 18, Lastenliitto Etsiväryhmä saa tehtävän 7 10 v., Korsontie 2, Martinlaaksonpolku 4 ja Leinikkitie 36, 4H Torninvartijan salaisuus Hiekkaharjun koulu, Talkootie 37, Lastenliitto , Olioita avaruudesta? Päiväkummun koulu, Ismontie 2, Lastenliitto Kummitusten karkelot, Hakunilanrinteen koulu, Hiirakkotie 18, Lastenliitto Retkipäiväleiri 8 12 v., Tikkurila Tonttula, Luontoliitto Kulttuuripäiväleirejä Hyppää kesään Vantaan Tanssiopisto, Viertolankuja 4 ja Orvokin kulttuurikeskus, Orvokkitie 15. Ryhmät 7 9 v. ja v., omat ryhmät pojillekin ti ke to 11 16, Leijat lentoon leijan rakennusleiri, Vantaan taidemuseo, Myyrmäkitalo, Paalutori 3. Aikuisille ja yli 10 v Kurvisen autohuolto, Nissaksen asukaspuisto, Nissaksentie Kurvisen autohuolto, Korson asukaspuisto, Korsontie Kurvisen autohuolto, Vihertien asukaspuisto, Vihertie Hopoti hop, kopoti kop -taideleiri, Taidetalo Toteemi, Myyrmäentie v , Freerunning- ja parkourleiri Havukosken nuorisotila, Eteläinen rastitie v. vkot 23 ja 25 Taidetalo Toteemissa ja vko 24 Taidetalo Pessissä, Musiikkikoulu Demon kesäleirit, ma - pe paitsi viikolla 25 ma ke v. Yöleirejä Lastenleiri, 8 13 v. Kukonnotkon leirikeskus Heinola, NMKY Metsäsalapoliisit, Bengtsår, Vantaan 4H Lasten toimintaleiri Hurus, Vantaan Pioneerit Arvoitusten saari Bengtsår, Vantaan 4H Lasten 8 12-vuotiaille Nuuksiossa, Luontoliitto Liikunta- ja seikkailuleiri, Sammalniemi, Vantaan Pioneerit Intiaanikesä yöleiri. Palajärven leirikeskuksessa Vihdissä, Kansallinen lastenliitto Keppihevosleiri Bengtsår, Vantaan 4H kädentaitoleiri, Huruksella, Vantaan Pioneerit Musaleiri, Huruksella, Vantaan Pioneerit Perheleiri, Palajärven leirikeskuksessa Vihdissä, Kansallinen lastenliitto Kukkisleiri Kukonnotkossa Heinolassa, Vantaan Pioneerit Kukonnotkon leirikeskus Heinola, Nuoret kotkat Perheleiri Nuuksiossa, Luontoliitto Perheleiri Nuuksiossa, Luontoliitto Lasten 8-12 vuotiaille Nuuksiossa, Luontoliitto Mahti 14, Padasjoki, Partiokannus Keppihevosleiri Bengtsår, Vantaan 4H vuotiaille Palajärvellä Vihdissä, Luontoliitto Isä-lapsileiri, Kukonnotkon leirikeskus Heinola Lasten kesäkisassa käydään kirjallisilla kesälomamatkoilla. Katso helmet.fi/ Vantaan_kesakisa Aikuisopiston kursseja nuorille opistotalolla Ilmoittautuminen alaikäiset vanhemman nimellä. Puhelimitse Koululaisten kokkikurssi A, ikäsuositus 9 10 v Koululaisten kokkikurssi B, ikäsuositus v Yläkoululaisten englannin aktivointi A Venäjän alkeita nuorille v Hygieniapassikurssi nuorille, v Hallo! Saksaa koululaisille, v Chicos y chicas - Nuorten espanjan alkeiskurssi A1.1, v Italian ABC nuorille ABI-englanti ti ja to Ylioppilaskirjoitukset edessä - preppausta ruotsin kokeeseen 34 35

19 Haasta itsesi triathloniin! Omia rajojaan voi testata Kuusijärvellä järjestettävässä Vantaa Triathlonissa 7. kesäkuuta. Jos itse ei halua lähteä kilpailemaan, myös yleisölle laji tarjoaa vauhtia ja jännitystä. Vantaa Triathlonissa kilpaillaan useissa eri sarjoissa. Kilpasarjat on tarkoitettu niille, jotka haluavat kisata tosissaan, mutta myös tavallisille kuntoilijoille on tarjolla vaihtoehto triathlonin kokeilemiseksi. Kilpailijoiden ikähaitari on laaja, viime vuonna nuorimmat osallistujista olivat 6-vuotiaita kun taas vanhimmat olivat jo kunnioitettavassa kahdeksankymmenen vuoden iässä. VANTAAN TRIATHLON Kilpailuihin odotetaan tänä vuonna noin osallistujaa. Erityisesti vaihtopaikat tarjoavat yleisöllekin runsaasti jännittävää meininkiä, kun kilpailijat siirtyvät lajista toiseen, kertoo triathlonvalmentajana toimiva Paul Sjöholm. Yksilösuoritusten lisäksi triathlonissa kilpaillaan joukkueviesteissä, jotka toteutetaan kolmen hengen joukkueissa. Viestissä joukkueen jäsenistä yksi ui, toinen pyöräilee ja kolmas juoksee. Vantaa Triathloniin voi ilmoittautua kesäkuun alkuun asti. Lisätiedot: triforfun.fi ANNA ESKOLA poimintoja LAPSILLE: VÄRIKKÄITÄ ÄÄNIÄ VAUVA JA TAAPEROPAJAT Ei neulontapakkoa. Ryhmä jatkaa syksyllä. IHANKO PIHALLA NUORTEN TYÖPAJOJEN VALTAKUNNALLINEN TAPAHTUMA sekä Korson käsityökeskuksessa. Tarkemmat kurssitiedot osoitteesta PELIT ROPECON TIEDEKESKUS HEUREKA Ma ke, pe klo To klo La su klo Kuninkaalantie 7 Kesällä avoinna seuraavasti: ma pe klo 10 19, la su klo SUOMEN ILMAILUMUSEO urheilupuisto Tikkurila Festivaali on suuri kotimaisen musiikin festivaali, jonka lavoille nousee lähes 50 kotimaista kärkiesiintyjää aina Samuli Edelmanista Michael Monroehen. Sunnuntaina 3.8. festivaalihuuma jatkuu #SELFIE- Sunnuntailla, kun lavalle nousevat Robin ja Molly. Lisätietoja: tikkurilafestivaali.fi To 15.5., pe vauvat La ja la taaperot Ti ja ke sisaruspajat Vantaan taidemuseo, Myyrmäkitalo, Paalutori 3 Osallistujamaksu 4 e. Varaukset ja tiedustelut helena.erakare@vantaa. fi, p VANTAAN PERUSKOULUT Koulujen tutustumistilaisuudet syksyllä 2014 aloittaville ekaluokkalaisille ja seiskaluokkalaisille. Koulut ovat lähettäneet kutsut tilaisuuksiin. KOULUUN TUTUSTUMINEN Ke (ekaluokkalaiset), ke (7. vuosiluokan oppilaat) KÄSIN TEHTYÄ NEULEPIIRI To klo Myyrmäen kirjasto, Paalutori 3, Tapahtumahuone, 2. krs Tule neulomaan, kuuntelemaan ääneenlukua ja vaihtamaan ajatuksia mukavassa seurassa. Ke klo Ratatie 2 Tonttulan pajatalon pihatorilla on myynnissä Vantaan nuorten kodinkunnostuspajan ja kädentaitopajan valmistamia tuotteita klo Musiikkiohjelmaa. Grillimakkaraa myynnissä. Neilikkatien pajatalolla (Neilikkatie 3) on myynnissä keittiöpajan, puuja maalauspajan sekä viestintä- ja vuorovaikutuspajan nuorten valmistamia tuotteita klo sekä kahvio. Vernissan (Tikkurilantie 36) alapihalla kosken rannalla tapahtuu Street Jam-katutanssit klo ihankopihalla TAITO UUSIMAAN KÄSITYÖKURSSIT KOULULAISILLE Taito Uusimaa järjestää käsityökursseja koululaisille Vantaalla Hakunilan käsityökeskuksessa, Hiekkaharjun käsityökeskuksessa Pe su Espoon Otaniemessä Roolipelitapahtuma Vantaan kirjastoauto paikalla pe klo 15 20, la klo ja su klo Ohjelma: KESKUSTELLEN SVENSKA PÅ BIBBAN To ja to 5.6. klo Myyrmäen kirjasto, Paalutori 3, tietopaja 2. krs Tarvitsetko rohkaisua ruotsin puhumiseen? Tule mukaan juttelemaan suomeakin saa puhua! Rento meininki: ei kielioppia eikä läksyjä. Vetäjinä Irene (suomenkielinen) & Yrsa (ruotsinkielinen). Ryhmä jatkaa syksyllä. NÄYTTELYT ROCK N VANTAA -NÄYTTELY To alkaen Hertaksentie 1 ti pe 10 17, la su Vapaa pääsy Ke 4.6., 2.7. ja 6.8. Yleisöopastukset näyttelyssä koko kesän ajan kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo Ma ti, to su klo 10 17, ke klo Tietotie 3 Suomen Ilmailumuseo on Helsinki- Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitseva ilmailun valtakunnallinen erikoismuseo. Museon kokoelmissa on noin 80 lentokonetta sekä runsaasti muita ilmailuun liittyviä esineitä, kuten moottoreita, potkureita, mittareita, viestintävälineitä ja pienoismalleja. VANTAAN MAATALOUSMUSEO To 1.5. ti ma pe 10 14, su Nybackankuja 2 Maatalousmuseo on kaksikielinen paikallismuseo, johon on kerätty esineitä ja tietoa vanhasta Helsingin maalaiskunnasta. MUSIIKKI JA TANSSI TIKKURILA FESTIVAALI Pe su , Hiekkaharjun VANTAAN TANSSIOPISTON KEVÄTJUHLAT Konserttitalo Martinus, Martinlaaksontie 36 Ma klo 19 Ti klo 19 Ke klo 19 To klo 19 Pe klo 19 La klo 13 ja 19 Su klo 13 ja 19 Liput 12 / 6. Varaukset arkisin klo 9 15 p Järj. Vantaan tanssiopisto VANTAAN MUSIIKKIOPISTON PÄÄTTÄJÄISJUHLA Ti klo Konserttitalo Martinus Martinlaaksontie 36 Musiikkiopiston perinteinen päättäjäisjuhla. Järj. Vantaan musiikkiopisto VÅRKONSERT/ KEVÄTKONSERTTI Ke klo Konserttitalo Martinus Martinlaaksontie 36 Kevätkonsertti Järj. Vanda musikinstitut - svenska enheten Vantaan kaupungin asukaslehti Vanda stads invånartidning Julkaisija Vantaan kaupunki Päätoimittaja Päivi Rainio Toimituspäällikkö Jenni Jusslin Taitto Markku Lappalainen ja Alina Tirkkonen Painos ISSN Painopaikka Sanomapaino Oy Jakelu Jakelujuniorit Oy Näköislehti vantaa.fi/asukaslehti Palaute asukaslehti@vantaa.fi 36

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua Keskellä elämää Tervetuloa Vantaalle! Sisältö Otsikko... 2 Otsikko toinen... 4 Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua asumaan. Monipuolisella Vantaalla on pitkä historia, mutta myös rohkeutta uudistua.

Lisätiedot

VANTAA. http://www.seurakuntavaalit.fi/missa-aanestan-/-/prepollingstation/show/vantaa. Asolan seurakuntatalo. Askiston leipomo

VANTAA. http://www.seurakuntavaalit.fi/missa-aanestan-/-/prepollingstation/show/vantaa. Asolan seurakuntatalo. Askiston leipomo Page 1 of 7 VANTAA Askiston leipomo Askistontie 1, 01680 Vantaa 28.10.2014 klo 14:00 16:00 Asolan seurakuntatalo Asolantie 6, 01400 Vantaa 28.10.2014 klo 09:00 12:00 30.10.2014 klo 12:00 15:00 Asolan seurakuntatalo

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt 1 (1) Kaupunkisuunnittelu 2.7.2012 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen ASEMAKAAVAN MUUTOS 002179, Viertola Osa korttelia 63191. Suunnittelualue sijaitsee Viertolan

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Vanhusten viikko Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Vanhusten viikko 1.10.2017 klo:15.00 Helluntai SRK Helluntai SRK - Vanhusten viikko 2.10.2017 klo:13.00 HallinPalvelutalo Bingo talon asukkaille - Vanhusten

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Päivitys

Päivitys I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelma

Juhlaviikon ohjelma Päivitetty 24.9.2018 Juhlaviikon ohjelma 24. 30.9.2018 Ma 24.9.2018 - Vesirieha 3 4-vuotiaille uimahallilla tasatunnein klo 16.00 18.00. Vapaa pääsy! Ei ennakkoilmoittautumista. - Elokuvailta Nuorisovintillä

Lisätiedot

www.vantaanmaatalousmuseo.fi 3.5. Joukkuevoimistelun MM-karsinta ja Suomen Cup II, Lumo

www.vantaanmaatalousmuseo.fi 3.5. Joukkuevoimistelun MM-karsinta ja Suomen Cup II, Lumo Tapahtuu 2010 Toukokuu 4.9. Valokuva- ja videotaidetta, Vantaan taidemuseo 30.9. Pääkaupunkiseudun luontoretket: kevätseurannasta sieniretkiin, Vantaan ympäristökeskus 31.10. Lavatanssit elävän musiikin

Lisätiedot

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Leinelä 1 pohjoisosa. Mielipiteiden kuuleminen MRL Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.2.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä 1 pohjoisosa Asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Kompassi pajatoiminta syksy 2018

Kompassi pajatoiminta syksy 2018 Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL

Leinelä / K Lassi Tolkki asemakaavasuunnittelija. Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 12.3.2013 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Leinelä / K 70116 Asemakaavan muutos nro 002066 Koivukylä 70. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Seniorimenot

Seniorimenot Seniorimenot 14.3. 9.5.2018 Korson Eläkkeensaajat ry Keskiviikkokerhot, kahvit klo 10.30. Kerhon perään näytelmäkerho, Korsotie 2 To käsityökerho klo 10 Ruusupaviljonki. HAKUNILAN KIRJASTOSSA TAPAHTUU

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

AIKA TAPAHTUMA PAIKKA JA OSOITE

AIKA TAPAHTUMA PAIKKA JA OSOITE Vanhustenviikolla tapahtuu Vuonna 2013 vanhustenviikkoa vietetään sunnuntaista sunnuntaihin 6. 13.10.2013. Teemana on Hyviä vuosia Goda år! Vanhustenviikolla Espoon kaupunki järjestää monenlaisia senioreille

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Syksy 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Syksy 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Syksy 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2017

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2017 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2017 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv 13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Juhannuskylän koulupolku

Juhannuskylän koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.

Lisätiedot

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015

Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 Eläkeläiset ry:n kulttuuri- ja retkeilypäivät Porissa 9.-11.6.2015 TIISTAI 9.6. Herralahden koulu Kahvipysäkki, ruokasali (Eläkeläiset ry:n Satakunnan aluejärjestö) Näytteilleasettajat: luokat G-1, G-2,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ IDEAT TALTEEN KODIN JA KOULUN PÄIVÄ LÄHDE MUKAAN Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot