Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa"

Transkriptio

1 Kun Google ei riitä Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa Googlesta tiedon ja julkaisujen saatavuus parantunut hyvä paikantamaan jo tiedettyä lähdettä tulosten relevanssilajittelu tiedon laatu ja taso vaihtelevat tiedon määrä ja monimuotoisuus tieto on hajallaan eikä ole pysyvää hakutulos ei ole kattava ja on erilainen eri tilanteissa eri hakijoille kaikki tieto ei ole Internetissä kaikki tieto ei ole Internetissä vapaasti kaikki tieto ei löydy hakukoneilla (näkymätön netti, deep web) tieteellisen tiedon hakuun riittämätön 1

2 Vaihtoehtoja ja täydennystä Google-hauille Tarkennettu haku "tavallisessakin" Googlessa Tieteelliseen tiedonhakuun erikoistuneet: - millä kriteereillä tieteellistä? (myös amk-opinnäytetöitä ja graduja) - ei korvaa tieteellisiä tietokantoja Eri hakukoneet antavat erilaista tulosta. Muitakin on kuin Google, esim. ns. metahakukoneet: Mieti, mikä organisaatio olisi ao. tietoa tuottanut. Voi olla myös linkkihakemisto (aihehakemisto; valikoituja/arvioituja) esim. Hae kirjaston kokoelmatietokannasta tai artikkeli(viite)tietokannasta tai muusta aiheeseen sopivasta hakujärjestelmästä (näitä eri oppilaitosten Nelli-portaaleissa) Miten arvioit web-lähteen luotettavuutta? tiedon tuottaja, kohderyhmä, tarkoitus kuka, miksi, kenelle, milloin? tekijä/tuottaja (henkilö(t) / organisaatio) julkaisija (tekijän taustaorganisaatio) objektiivisuus, oikeellisuus tieteellisyys kattavuus ajantasaisuus Hyvä lähde: Internet-lähteen arviointikriteerejä (Tampereen yliopiston kirjasto) 2

3 Erilaisia tiedontarpeita arkitieto / tieteellinen tieto opiskelijan tiedontarpeet / ammatilliset tiedontarpeet / elinikäinen oppiminen yksittäisen faktatiedon haku yksittäisen teoksen haku selailu (browsing), "hahmottelu" systemaattinen (tieteellisen) tiedon etsintä laajempi perehtyminen kirjallisuuden kerääminen kattavasti Millaisia lähteitä korkeakouluopinnoissa vaaditaan Kriittisesti suhtauduttava: (tietokantahakujenkin tuloksissa näitä!) ammattilehtiin ja järjestöjen julkaisuihin sanomalehtiin hallinnon selvityksiin amk-opinnäytetöihin ja pro gradu -töihin oppikirjoihin (mutta: kurssikirjoina käytetään tieteellisiäkin teoksia) kirjallisuuteen, jossa ei ole laadukasta sisällysluetteloa Tieteellisyyden kriteerinä yleisesti pidetään julkaistavaksi aiottujen käsikirjoitusten vertaisarviointia/referee-/peer review -menettelyä. Tieteellisen lehden toimituskunta käyttää tieteenalan asiantuntijoita etukäteisarvioinnissa. (usein lehden tasoon liittyvä kriteeri) 3

4 Erilaista aineistoa, eri tieteenaloilla / eri oppiaineissa etsittävä eri hakujärjestelmistä / tietokannoista kirja-aineisto; kirjat, tutkimusraportit, väitöskirjat, opinnäytteet... suomalaiset artikkelit ulkomaiset artikkelit lainsäädäntö tilastot ym. Kirja-aineiston ja artikkeleiden etsintään Kirjatyyppinen aineisto (usein myös e-kirjojen tietoja) Kirjastojen kokoelmatietokannat (aineistohaku) LINDA (yliopistokirjastot +) https://linda.linneanet.fi/ Kotimaiset artikkelit: ARTO https://arto.linneanet.fi/ Medic, Helecon FINP, Tenttu Tali Kansainväliset, tieteelliset artikkelit Tietokannat Nelli-portaaleissa PubMed, Scopus, Web of Science, CINAHL, Ebsco, ProQuest 4

5 Lainsäädäntöä ja tilastoja Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, säädöstietopankki StatFin -tilastotietokanta (Tilastokeskus) Tilastot aiheittain Miten kannattaa edetä? Tutusta tuntemattomaan Kotimaisesta ulkomaiseen Läheltä kauemmas Yleisestä erityiseen Pura aiheesi käsitteiksi ja mieti niille hakusanat; synonyymit, rinnakkaiset, rajaavat, vieraskieliset Vältä prepositioita, artikkeleita, kokonaisia lauseita, taivutettuja muotoja (google-hauissakin!) Mieti miten yhdistelet hakusanojasi 5

6 Haun suunnittelu ja hakusanojen ideointi Millaisilla sanoilla aiheesta on voitu kirjoittaa? Synonyymit, vaihtoehtoiset, rinnakkaiset käsitteet Rajaavat, tarkentavat käsitteet Laajemmat/suppeammat käsitteet Tunnista pääkäsitteet ja niiden väliset suhteet Englanninkieliset käsitteet Terminologia eri maissa Miten sanat taipuvat? Yhteen vai erikseen? ("fraasit") Lyhenteet? Erilaiset kirjoitusasut? Tiedonhaku on "luovaa toimintaa" ja kielipeliä 6

7 Mistä niitä sanoja tulee? kaikesta luetusta (oppikirjat, lehdet, artikkelit ) haut tietokannoista ja Internetistä ideoinnin välineenä jo löydettyjen (ei välttämättä käsiin saatujen) lähteiden sisältöä kuvaavat termit, esim. väitöskirjojen tiivistelmien asiasanat kirjastojen tietokantaan tallennetut aihetta kuvaavat asiasanat asiasanastot VESA verkkosanasto, YSA yleinen suomalainen asiasanasto huomaa vars. rinnakkaistermit! 7

8 Esim. LINDAn koko viite Aihetta/sisältöä kuvaavat, sanastojen mukaiset asiasanat -> vinkkejä hakusanoiksi Voi olla myös englannin- ja ruotsinkielisiä asiasanoja Hakusanojen yhdistely (Boolen logiikka) AND/JA (toisiaan rajaavat sanat) OR/TAI (vaihtoehtoiset sanat, synonyymit) NOT/EI (pois suljettavat sanat) *? Katkaisumerkit "" fraasina 8

9 Boolen AND sekä että / kaikkien sanojen esiinnyttävä (all the words) rajoittaa, supistaa, kaventaa, täsmentää usein pelkkä välilyönti vastaa tätä, mutta ei aina esim. alkoholi* AND nuor* päih* AND nuor* päih* AND nuor* AND ennaltaehk* Boolen OR joko tai, jonkin sanoista esiinnyttävä (any of the words) synonyymit, rinnakkaiset, täydentävät, vaihtoehtoiset termit laajentaa hakua esim. päih* OR huum* OR alkohol* alcohol abuse OR drug abuse OR substance abuse young OR adolescen* OR teen* OR youth 9

10 Boolen NOT termi ei saa esiintyä hakutuloksessa hakusanan sulkeminen pois tulosjoukosta karsii tulosta oltava varovainen käytössä esim. "substance abuse NOT smoking Ja kaikki yhteen päih* AND nuor* huum* AND nuor* alkohol* AND nuor* --> kaikki yhteen: (päih* OR huum* OR alkohol*) AND nuor* ( alcohol abuse OR drug abuse OR substance abuse ) AND (young OR adolescen* OR teen* OR youth) AND prevent* NOT smoking Hieman eri tavoin eri hakuliittymissä Perus-/komento-/basic -haku (muista sulut OR-kytkettyjen hakusanojen ympärille) Tarkennettu/ advanced - haku (pilko hakulauseesi eri hakulaatikoihin, keskenään OR-kytketyt yhteen laatikkoon) ----> seuraavissa dioissa pari esimerkkiä 10

11 Hakusanat voidaan yhdistää esim. näin: Esim. Lindan tarkennettu haku 11

12 Google-haut (<-> tietokantahaut) Google-ohjeessa: "Ajattele, miten etsimäsi sivu on kirjoitettu. Hakukone ei ole ihminen, se on ohjelma, joka etsii kirjoittamiasi sanoja verkkosivuilta. Käytä sanoja, jotka luultavimmin esiintyvät sivulla. Esimerkiksi sen sijaan, että kirjoittaisit [ päähän sattuu ], kirjoita [ päänsärky ], koska sillä termillä aiheesta puhutaan lääketieteellisillä sivuilla. Kysely [ missä maassa lepakoiden sanotaan tuovan hyvää onnea? ] on selkeä ihmiselle, mutta asiakirja, jossa vastaus esiintyy, ei välttämättä käytä näitä sanoja. Käytä sen sijaan kyselyä [lepakot tuovat hyvää onnea ] tai jopa vain [ lepakot hyvä onni ], koska niin itse sivulla luultavasti lukee." (http://support.google.com/websearch/bin/answer.py?hl=fi&answer=134479&topic= &ctx=topic Google ei tunnista katkaisumerkkiä, mutta hakee synonyymeillä (ei kuitenkaan eri kielisillä sanoilla) Google tuntee myös OR-operaattorin ("millä tahansa") Googlessa hakusanojen välinen välilyönti on oletusarvoisesti AND, mutta silti tuloksessa voi olla sellaista, missä hakusanasi eivät esiinny Google-haussa hakusanojen järjestyksellä ON väliä Lisälukemista tiedonhausta, esim. Google-tehokäyttö (JY:n kirjasto, Marja-Leena Harjuniemi) Tieteenaloittain: Jyväskylän yliopiston tiedonhaun verkko-oppimateriaalit Oulun yliopiston kirjasto 12

13 Kysymyksiä? 13

Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa

Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa Kun Google ei riitä Tiedonhaku korkeakouluopinnoissa Googlesta tiedon ja julkaisujen saatavuus parantunut hyvä paikantamaan jo tiedettyä lähdettä tulosten relevanssilajittelu tiedon laatu ja taso vaihtelevat

Lisätiedot

Kun Google ei riitä. Miten löydän korkeakouluopinnoissa tarvittavat tiedonlähteet? Maarit Putous,

Kun Google ei riitä. Miten löydän korkeakouluopinnoissa tarvittavat tiedonlähteet? Maarit Putous, Kun Google ei riitä Miten löydän korkeakouluopinnoissa tarvittavat tiedonlähteet? 10.11.2016 Maarit Putous, maarit.putous@uef.fi Erilaisia tiedontarpeita arkitiedon tarpeet / opiskelun tiedontarpeet /

Lisätiedot

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ

TIEDONHAKU INTERNETISTÄ TIEDONHAKU INTERNETISTÄ Internetistä löytyy hyvin paljon tietoa. Tietoa ei ole mitenkään järjestetty, joten tiedonhaku voi olla hankalaa. Tieto myös muuttuu jatkuvasti. Tänään tehty tiedonhaku ei anna

Lisätiedot

ARTIKKELITIETOKANNAT JA OMANELLI PIRJO POHJOLAINEN

ARTIKKELITIETOKANNAT JA OMANELLI PIRJO POHJOLAINEN ARTIKKELITIETOKANNAT JA OMANELLI PIRJO POHJOLAINEN 1 Etäkäyttö Käyttöoikeudet ja -rajoitukset PSK ITU-T IEEE Tali Helsingin Sanomien tekstiarkisto TALENTUM Suomen laki INTERNET hakukoneet aihehakemistot

Lisätiedot

Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi. Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus

Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi. Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus Miksi monihaku? Sähköistä aineistoa valtavat määrät Laadukasta ja ei-niin-laadukasta Ilmaista ja maksullista Monihakuun

Lisätiedot

Ovid Medline käyttöohjeita (10/2010)

Ovid Medline käyttöohjeita (10/2010) Ovid Medline käyttöohjeita (10/2010) Sisältö 1. Pikahaku - Basic Search:... - 1-2. Tarkennettu haku asiasanoilla - Advanced Ovid Search... - 1-3. Tulosjoukkojen yhdistely... - 5-4. Vapaasanahaku yksittäisellä

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 1 (TaY Pori syksy 2014) Tärkeimmät kotimaiset hakupalvelut Porin tiedekirjaston kotisivut (kerrataan pikaisesti) Porin tiedekirjaston painettu aineisto Tutcatista:

Lisätiedot

Aleksi ja ARTO artikkeliviitetietokannat

Aleksi ja ARTO artikkeliviitetietokannat Aleksi ja ARTO artikkeliviitetietokannat Artikkeliviitetietokannoissa on viitteitä artikkeleihin, mutta ei varsinaisia artikkeleita. Viitteestä saa tiedot, joiden avulla voi etsiä käsiinsä lehden, jossa

Lisätiedot

Tietokanta löytyy kirjaston sähköisistä aineistoista ja NELLI-portaalin kautta.

Tietokanta löytyy kirjaston sähköisistä aineistoista ja NELLI-portaalin kautta. CINAHL (OVID) hoitotieteen ja hoitotyön kansainvälinen viitetietokanta Cinahl sisältää hoitotyön ja sen lähialojen, esimerkiksi terveydenhuollon hallinnon ja koulutuksen aineistoviitteitä. Joidenkin lehtien

Lisätiedot

Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto Kirjastoinfo TaY Pori Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Kalvot www-sivuilla: Porin tiedekirjasto > Koulutus Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu www.tut.fi/kirjasto/pori

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 2 (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 2 (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 2 (TaY Pori syksy 2014) Artikkelien haku kansainvälisistä tieteellisistä tietokannoista Mitä tieteelliset artikkelit ovat? Mitä tarkoittaa vertaisarvioitu artikkeli?

Lisätiedot

Etsi aineistoa, uusi lainoja, tee varauksia. http://juolukka.linneanet.fi Onnistuneita hetkiä Juolukan parissa!

Etsi aineistoa, uusi lainoja, tee varauksia. http://juolukka.linneanet.fi Onnistuneita hetkiä Juolukan parissa! Lapin korkeakoulukirjasto Kirjasto- ja tietopalvelut Juolukka pikaopas Etsi aineistoa, uusi lainoja, tee varauksia. http://juolukka.linneanet.fi Onnistuneita hetkiä Juolukan parissa! TIEDONHAKU Jos etsit

Lisätiedot

Tiedonhakuasiaa. Marja Talikka 1.2.2011

Tiedonhakuasiaa. Marja Talikka 1.2.2011 Tiedonhakuasiaa Marja Talikka 1.2.2011 Ennakkotehtävä Sain 21 vastausta Kiitos! Miltä tuntui tällainen työskentelyn aloitus? Poimintoja ennakkotehtävästä 1. Tiedonhaku sujuu keskimäärin melko hyvin. Jotkut

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Hakuohjeet Haku Tiedonhaun tulokset

Hakuohjeet  Haku Tiedonhaun tulokset 06/2010 Hakuohjeet 1. Haku 1.1. Hakutermien yhdistely Boolen operaattorit 1.2. Haun rajaus 1.3. Haun kohdistaminen tiettyyn kenttään 1.4 Hakuhistoria 1.5. Asiasanat -toiminto 1.6 Lehdet -toiminto 2. Tiedonhaun

Lisätiedot

CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010)

CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010) CINAHL(EBSCO) käyttöohjeita (10/2010) Sisältö 1. Katkaisumerkki, sanojen yhdistely, fraasihaku... - 1-2. Advanced Search haku vapailla hakusanoilla... - 1-3. Haku asiasanoilla (CINAHL Headings)... - 2-4.

Lisätiedot

Liikkujan polku tiedonlähteille. Tutkimustietoa liikunnasta kun Google ei riitä Informaatikko Birgitta Järvinen, UKK-instituutti

Liikkujan polku tiedonlähteille. Tutkimustietoa liikunnasta kun Google ei riitä Informaatikko Birgitta Järvinen, UKK-instituutti Liikkujan polku tiedonlähteille Tutkimustietoa liikunnasta kun Google ei riitä Informaatikko Birgitta Järvinen, UKK-instituutti Liikkujan polku tiedonlähteille Miten haen artikkeleita, raportteja, kirjallisuutta

Lisätiedot

PubMed-opas. Itä-Suomen yliopiston kirjasto KYSin tieteellinen kirjasto helmikuu 2011. tuulevi.ovaska@uef.fi

PubMed-opas. Itä-Suomen yliopiston kirjasto KYSin tieteellinen kirjasto helmikuu 2011. tuulevi.ovaska@uef.fi PubMed-opas Itä-Suomen yliopiston kirjasto KYSin tieteellinen kirjasto helmikuu 2011 Aloitus Osoitteesta http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?otool=ifikuplib Nelli-portaalista (Tietokannat) UEF:n kirjaston

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2014) E-kirjat, e-hakuteokset, tieteellinen tieto vapaassa verkossa www:n tieteelliset hakukoneet, esim. Google Scholar Open access -julkaisut

Lisätiedot

Ilmiöprojektin tiedonhankinta

Ilmiöprojektin tiedonhankinta Ilmiöprojektin tiedonhankinta Aiheena Euroopan unioni Urheilupuiston 9b 10.5.2017 Mikkelin kaupunginkirjasto s. 1 Tervetuloa kirjastotunnille! Avaa sivu https://oppilaidenkirjastopolku.wordpress.com/ Viimeisimmät

Lisätiedot

Älykäs laskenta, diplomityöseminaari. Lappeenrannan Tiedekirjasto Iris Tahvanainen 1.2.2013

Älykäs laskenta, diplomityöseminaari. Lappeenrannan Tiedekirjasto Iris Tahvanainen 1.2.2013 Älykäs laskenta, diplomityöseminaari Lappeenrannan Tiedekirjasto Iris Tahvanainen 1.2.2013 Tiedonlähteitä Kirjat painetut ja sähköiset oppikirjat, tietokirjat, käsikirjat jne. Wilma, muut (kirjasto)tietokannat,

Lisätiedot

Informaatiolukutaidon perusteet: tärkeimpiä tiedonlähteitä TuKKK Porin opiskelijalle

Informaatiolukutaidon perusteet: tärkeimpiä tiedonlähteitä TuKKK Porin opiskelijalle Informaatiolukutaidon perusteet: tärkeimpiä tiedonlähteitä TuKKK Porin opiskelijalle Sisältö mistä löytyy hyödyllistä tietoa ja miten? vilkaisu Porin tiedekirjaston uusiin kotisivuihin verkkoaineistojen

Lisätiedot

Näyttöön perustuva hoitotyö eläväksi KYSissä -koulutuksen

Näyttöön perustuva hoitotyö eläväksi KYSissä -koulutuksen Kirjasto sairaalassa terapiaa, tietoa, tutkimusta Sairaalakirjastopäivät Porissa 15.-16.4.2010 Näyttöön perustuva hoitotyö eläväksi KYSissä -koulutuksen tiedonhaun opetuksen toteutus Tavoitteet Näyttöön

Lisätiedot

PIKAOHJE Web of Science tietokantojen käyttöön

PIKAOHJE Web of Science tietokantojen käyttöön PIKAOHJE Web of Science tietokantojen käyttöön SCIENCE CITATION INDEX Monitieteinen tietokanta, joka sisältää biologian, lääketieteen ja psykiatrian alalta n. 7100 lehteä SOCIAL SCIENCES CITATION INDEX

Lisätiedot

S2 Digitaalisen kulttuurin opintopiiri

S2 Digitaalisen kulttuurin opintopiiri S2 Digitaalisen kulttuurin opintopiiri Riikka Turtiainen 24.9. 2008 2. TIEDONHAKU ja omaksuminen 1. Miten löytää oman aiheen kannalta välttämätön ja relevantein? Lukeminen yleistasolla omaksuminen 2. Täysin

Lisätiedot

NELLI PORTAALIN KÄYTTÖOPAS

NELLI PORTAALIN KÄYTTÖOPAS 1 (13) NELLI PORTAALIN KÄYTTÖOPAS Nelli tiedonhakuportaalissa voit käyttää PKAMKin kirjasto ja tietopalvelun tarjoamia tietokantoja ja verkkoaineistoja, mm. verkkolehtiä, e kirjoja ja sanakirjoja. Mukana

Lisätiedot

Web of ScienceTM Core Collection (1987-present)

Web of ScienceTM Core Collection (1987-present) Tampereen yliopiston kirjasto 2014 Web of ScienceTM Core Collection (1987-present) Science Citation Index Expanded (1987-present): Monitieteinen tietokanta, joka sisältää 8,500 tieteellistä lehteä luonnontieteiden,

Lisätiedot

Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija

Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm maria.soderholm@aalto.fi tietoasiantuntija Antti Rousi Tietoasiantuntija Otaniemen kampuskirjasto antti.m.rousi@aalto.fi 050-3790670 Kandityö Tärkeä

Lisätiedot

MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN

MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN Amkit-konsortion pedagoginen työryhmä selvitti keväällä 2008 IL-ydinainesanalyysin käyttöä. Selvityksestä kävi ilmi, että ydinainesanalyysin

Lisätiedot

Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi facebook.com/porintiedekirjasto 040 826 2780 Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto Kalvot myös netissä: Porin tiedekirjasto > Koulutus Sisältö: Porin tiedekirjaston

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS: NELLI-TIEDONHAKUPORTAALI

KÄYTTÖOPAS: NELLI-TIEDONHAKUPORTAALI KÄYTTÖOPAS: NELLI-TIEDONHAKUPORTAALI NELLI-tiedonhakuportaali on kirjaston hankkimien tietokantojen, verkkolehtien ja muiden verkkoaineistojen yhteinen käyttöliittymä. Nellin avulla voidaan järjestää,

Lisätiedot

Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi facebook.com/porintiedekirjasto 040 826 2780 Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto Kalvot myös netissä: Porin tiedekirjasto > Koulutus Porin tiedekirjaston

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2015)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2015) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2015) Porin tiedekirjaston aineistot, kotisivut ja palvelut sekä muut Porin kirjastot Kurssin suorittaminen käytännönasiat Informaatiolukutaito

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2013)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2013) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) harjoitus 3 (TaY Pori syksy 2013) E-kirjat, e-hakuteokset, tieteellinen tieto vapaassa verkossa www:n tieteelliset hakukoneet (esim. Google Scholar) Open access -julkaisut

Lisätiedot

Tiedonhakua kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija

Tiedonhakua kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija Tiedonhakua kandityötä varten Maria Söderholm maria.soderholm@aalto.fi tietoasiantuntija Oppimiskeskus avautuu remontin jälkeen 31.10. osoitteessa Otaniementie 9 Kandityössä Harjoitellaan tieteellisen

Lisätiedot

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2014)

TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2014) TIEDONHANKINNAN PERUSTEET (1 op) johdantoluento (TaY Pori syksy 2014) Kurssin suorittaminen käytännönasiat Informaatiolukutaito ja tiedonhankinta - miksi, mihin ja milloin niitä tarvitaan? Porin tiedekirjaston

Lisätiedot

aloita kirjautumalla Nelliin Diakin verkkotunnuksilla Diak kirjasto MF/2010 DIAKIN NELLI-PORTAALIN KÄYTTÖOHJE

aloita kirjautumalla Nelliin Diakin verkkotunnuksilla Diak kirjasto MF/2010 DIAKIN NELLI-PORTAALIN KÄYTTÖOHJE 1 Diak kirjasto MF/2010 DIAKIN NELLI-PORTAALIN KÄYTTÖOHJE Nelli-portaali on Suomessa käytössä oleva sähköisten aineistojen hallintaväline, yhteinen tietokantojen käyttöliittymä, jota käyttävät erityisesti

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2014

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2014 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2014 kurssiblogi miten käytän asiasanastoja hakusanojen etsimisessä asiasanastot ja tesaurukset hakusanojen etsimisen apuna hakusanojen monipuolinen

Lisätiedot

Diplomityöseminaarin tiedonhaku

Diplomityöseminaarin tiedonhaku Diplomityöseminaarin tiedonhaku Lappeenrannan tiedekirjasto 20.2.201 1 2 Tiedonlähteitä Kirjat painetut ja sähköiset oppikirjat, tietokirjat, käsikirjat jne. Wilma, muut (kirjasto)tietokannat, verkkokirjakaupat,

Lisätiedot

PubMed lääketieteellinen kokoteksti- ja viitetietokanta

PubMed lääketieteellinen kokoteksti- ja viitetietokanta PubMed lääketieteellinen kokoteksti- ja viitetietokanta Linkki: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/entrez PubMed-tietokanta on internetissä vapaasti käytettävissä. Tietokanta sisältää yli 16 miljoonaa viitettä

Lisätiedot

Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija

Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm tietoasiantuntija Tiedonhaun perusteet kandityötä varten Maria Söderholm maria.soderholm@aalto.fi tietoasiantuntija Antti Rousi Tietoasiantuntija Otaniemen kampuskirjasto antti.m.rousi@aalto.fi 050-3790670 Kandityössä Harjoitellaan

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2014

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2014 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2014 Kurssiblogi: gradutiedonhaku.blogspot.com Miten käytän asiasanastoja hakusanojen etsimisessä asiasanastot ja tesaurukset hakusanojen etsimisen

Lisätiedot

Kandiseminaarin tiedonhaku

Kandiseminaarin tiedonhaku Kandiseminaarin tiedonhaku Marja Talikka LUT Kirjasto 15.9.201 0 1 Tiedonlähteitä Kirjat painetut ja sähköiset oppikirjat, tietokirjat, käsikirjat jne. Wilma, muut (kirjasto)tietokannat, verkkokirjakaupat,

Lisätiedot

Tiedonhaku Nelli-portaalissa

Tiedonhaku Nelli-portaalissa Tiedonhaku Neli-portaalissa 1 (10) Nelli-portaali Tiedonhaku Nelli-portaalissa SISÄLTÖ Monihaku... Monihaku -sanahaku... Monihaku -tarkennettu... Monihaun tulokset... Monihaku: Lista... Monihaku: Koko

Lisätiedot

Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa!

Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa! Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa! Nelli elektroniset aineistot yhdessä paikassa Nellissä voit silmäillä mitä elektronisia

Lisätiedot

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista a) Mikä on Aleksi?... 1 b) Verkkopalvelun ulkoasu. 1 c) Artikkelien hakeminen... 2 d) Artikkelien lukeminen... 4 e) Artikkelien lisääminen koriin.. 5 a) Mikä on

Lisätiedot

Lappeenrannan tiedekirjasto Nelli-tiedonhakuportaalin käyttöopas

Lappeenrannan tiedekirjasto Nelli-tiedonhakuportaalin käyttöopas 1 Lappeenrannan tiedekirjasto Nelli-tiedonhakuportaalin käyttöopas Lappeenrannan teknillisen yliopiston Nelli-tiedonhakuportaali on väline elektronisten aineistojen tiedonhakuun ja - hallintaan. Nelli-tiedonhakuportaali

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2013

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2013 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille syksy 2013 gradutiedonhaun lähtökuopat: kurssiblogi janelli miten käytän asiasanastoja hakusanojen etsimisessä asiasanastot ja tesaurukset hakusanojen etsimisen

Lisätiedot

Nelli kaukopalvelutyössä

Nelli kaukopalvelutyössä Nelli kaukopalvelutyössä Jouni Nevalainen 22.5.2008 Esityksen sisältö Mikä Nelli-portaali on? Pikahaku, tietokannat, E-lehdet, monihaku Hakeminen Nellissä OmaNelli SFX-linkitys Nelli-portaali, miksi? TKK:lla

Lisätiedot

Hyperlinkin tekeminen artikkeliin

Hyperlinkin tekeminen artikkeliin Hyperlinkin tekeminen artikkeliin 1 Hyperlinkit artikkelissa Ovat yleensä linkkejä PIKIn hakutuloksiin (yksittäinen teos tai hakutuloslista) tai PIKin muihin sivuihin Muihin tietolähteisiin: Wikipedia,

Lisätiedot

Tiedonhaku: miten löytää näyttöön perustuva tieto massasta. 3.12.2009 Leena Lodenius

Tiedonhaku: miten löytää näyttöön perustuva tieto massasta. 3.12.2009 Leena Lodenius Tiedonhaku: miten löytää näyttöön perustuva tieto massasta 3.12.2009 Leena Lodenius 1 Tutkimusnäytön hierarkia Näytön taso Korkein Systemaattinen katsaus ja Meta-analyysi Satunnaistettu kontrolloitu kliininen

Lisätiedot

ProQuest Dissertations & Thesis: The Humanities and Social Sciences Collection

ProQuest Dissertations & Thesis: The Humanities and Social Sciences Collection Kuukauden tietokanta tammikuu 2013 ProQuest databases ARTBibliographies Modern (ABM) Modern and contemporary art journal articles and books British Humanities Index (BHI) Humanities - journals, weekly

Lisätiedot

Tauon jälkeen tutkijaksi. Informaatikko Marja Kokko

Tauon jälkeen tutkijaksi. Informaatikko Marja Kokko Tauon jälkeen tutkijaksi Informaatikko Marja Kokko marja.kokko@jyu.fi Tiedonhaun prosessi (Carol Kuhlthaun mukaan) osana tutkimusprosessia Ajatukset (Thouhts) Tuntemukset (Feelings) Toiminnot (Actions)

Lisätiedot

1.1. Fysioterapiaan liittyviä hyllyluokkia Kuntokadun kirjastossa esim.

1.1. Fysioterapiaan liittyviä hyllyluokkia Kuntokadun kirjastossa esim. Fysioterapian Tiedonhakuopas 1. PAINETTU AINEISTO 1.1 Kirjaston hyllyluokat 1.2 Kirjastotietokannat: PIRKKA, TAMCAT, LINDA 1.3 Lehdet 2. AIHEENMUKAINEN HAKU TIETOKANNOISTA Hakusanojen keksiminen, katkaisu

Lisätiedot

Felix hakuohjeen sisältö

Felix hakuohjeen sisältö FELIX -aineistohaku Felix hakuohjeen sisältö I. Perusasioita II. Felixin toiminta IIii. Musiikin hakemisen erityispiirteitä IIiii. Felixin toimintojen mahdollisuudet ja esittely III. Haettujen tietojen

Lisätiedot

NELLI Kansallinen tiedonhakujärjestelmä

NELLI Kansallinen tiedonhakujärjestelmä NELLI Kansallinen tiedonhakujärjestelmä Nelli on väline tiedonhakuun ja -hallintaan Nelli kokoaa kirjaston elektroniset tiedonlähteet yhteen paikkaan Eri alojen tietokannat Elektroniset lehdet Kokoelmatietokannat

Lisätiedot

Internet. Tiedon haun tekniikkaa ja ongelmia. Tietotekniikan perusteet Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen

Internet. Tiedon haun tekniikkaa ja ongelmia. Tietotekniikan perusteet Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Vesa Ollikainen Internet Tiedon haun tekniikkaa ja ongelmia Tavoite ja sisältö Tavoite Taito hakea tietoa tehokkaasti ja kriittisesti Internetistä Sisältö Hakumahdollisuudet Internetistä Internet-hakukoneet: toiminta,

Lisätiedot

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa

Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Vinkkejä musiikin tiedonhakuun OUTI-verkkokirjastossa Katja Pietilä / Musiikkiosasto 16.1.2017 Sisältö Verkkokirjaston aloitussivu Tarkan haun aloitussivu Hakutuloksen lukeminen Kokonaisten julkaisujen

Lisätiedot

Tiedonlähteille NELLIn kautta -

Tiedonlähteille NELLIn kautta - 28.8.2009 1 Tiedonlähteille NELLIn kautta - www.nelliportaali.fi/jy NELLI-portaali on tiedonhakujärjestelmä, joka tarjoaa pääsyn Jyväskylän yliopistossa käytettävissä oleviin sähköisiin aineistoihin kuten

Lisätiedot

Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla

Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla Oili Valtonen, informaatikko KyAMK / kirjasto- ja tietopalvelut / Kasarminmäki Esityksen sisältö Mitä sähköisiä materiaaleja on tarjolla Mitä mahdollisuuksia

Lisätiedot

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä Asiantuntijakokous, 19.4.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama

Lisätiedot

Verkkokirjaston hakuohjeet

Verkkokirjaston hakuohjeet 1 Verkkokirjaston hakuohjeet Pikahaku Hakulaatikon löydät kaikkien sivujen yläosasta. Voit valita kohdistuuko haku kirjaston aineistotietokantaan, verkkokirjastosivustoon vai avainsanoihin. Voit hakea

Lisätiedot

HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto. Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS

HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto. Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS HOIDOKKI hoitotieteellinen asiasanasto Kristiina Junttila sanastotyöryhmän jäsen / SHKS kehittämispäällikkö / HUS Hoidokin tarkoitus ja tavoitteet Näyttöön perustuva toiminta vaatii järjestelmällistä tiedon

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2015

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2015 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin graduryhmille kevät 2015 Kurssiblogi: gradutiedonhaku.blogspot.com Miten käytän asiasanastoja hakusanojen etsimisessä asiasanastot ja tesaurukset hakusanojen etsimisen

Lisätiedot

Tiedonhankintataitoja lukiolaisille

Tiedonhankintataitoja lukiolaisille Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Tavoite Sisältö on suunniteltu opiskelijoiden, erityisesti lukiolaisten tiedonhankinnan opetukseen. Tavoitteena

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruuseminaari 19.9.2014 Lassi Lager ARTO Kotimainen artikkeliviitetietokanta Yli 1,5 milj. viitettä Yli 1,5 milj. tiedonhakua

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori teppo.hjelt@tut.fi 040 826 2778 Sisältö Mikä on Porin tiedekirjasto? Tiedonhaun perusteita Aiheen jäsentely,

Lisätiedot

Tiedonhankinta syventävissä opinnoissa TaY Pori, syksy 2015

Tiedonhankinta syventävissä opinnoissa TaY Pori, syksy 2015 Tiedonhankinta syventävissä opinnoissa TaY Pori, syksy 2015 Sisältö Kanditiedonhaun sisällön läpikäynti tärkeimmiltä osiltaan (aiheenmukainen tiedonhaku, hakusanat, eri tyyppisen aineiston hakeminen) Gradutiedonhaun

Lisätiedot

Aihe: Kannattaako korkeaa verenpainetta hoitaa ace-estäjillä? Löytyykö aiheesta näyttöön perustuvia tutkimuksia (EBM)?

Aihe: Kannattaako korkeaa verenpainetta hoitaa ace-estäjillä? Löytyykö aiheesta näyttöön perustuvia tutkimuksia (EBM)? Aihe: Kannattaako korkeaa verenpainetta hoitaa ace-estäjillä? Löytyykö aiheesta näyttöön perustuvia tutkimuksia (EBM)? Tampereen yliopisto Terveystieteiden osastokirjasto Maritta Tuhkio Erja Kymäläinen

Lisätiedot

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut Terveystieteiden osastokirjasto Tertion tilat, kokoelmat ja palvelut 18.8.20118 Terveystieteiden osastokirjasto Tertio Lääkärinkatu 1 Arvo-rakennusrakennus Avoinna: ma-to 9-17 pe 9-16 Oppimiskeskus: 24/7

Lisätiedot

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi>

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi> Kysy kirjastonhoitajalta Linkkikirjasto Tiedonhaun portti Frank-monihaku kirjastot.fi> : Tiedonhaku-kanava Kaikki hakupalvelut ja hakutavat { www.kirjastot.fi/tiedonhaku Tiedonhaku-kanava kokoaa yhteen

Lisätiedot

KTL:n tutkijoiden tiedonhakutavat ja tietopalvelun rooli. Kim Holmberg/Pro Gradu

KTL:n tutkijoiden tiedonhakutavat ja tietopalvelun rooli. Kim Holmberg/Pro Gradu KTL:n tutkijoiden tiedonhakutavat ja tietopalvelun rooli Kim Holmberg/Pro Gradu 2003-2004 kim.holmberg@abo.fi www.kjhweb.fi/gradu/ 1. Vastaajat Vastaajien kuvaus ja taustatiedot Vastaajien ikä Kpl Prosentti

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille syksy 2013

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille syksy 2013 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille syksy 2013 oman aiheen tiedonhakutehtävän alustus palautus viim. 1.11. tiedonhankinnan kanavat Kurssiblogi (kanditiedonhaku.blogspot.com tai googlaa kanditiedonhaku)

Lisätiedot

Ajankohtaisen lakitiedon lähteitä

Ajankohtaisen lakitiedon lähteitä Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Tavoitteet Tutustutaan internetin avoimesti käytettäviin oikeudellisiin tiedonlähteisiin, tiedon tuottajiin ja

Lisätiedot

SportDiscus with Full Text -tietokannan hakuohjeet Anitta Pälvimäki

SportDiscus with Full Text -tietokannan hakuohjeet Anitta Pälvimäki SportDiscus with Full Text -tietokannan hakuohjeet 30.9.2008 Anitta Pälvimäki Aloitus Kirjaston kotisivu (https://kirjasto.jyu.fi) > NELLI > Etsi tietokantaa > Sportdiscus Perushaku Esim. Hae viitteitä

Lisätiedot

1. PIKAHAKU ELI HAE TEOSTA, TEKIJÄÄ TAI ASIASANAA

1. PIKAHAKU ELI HAE TEOSTA, TEKIJÄÄ TAI ASIASANAA 1 HAKU LASTU-VERKKOKIRJASTOSTA Voit hakea aineistoa kaikkien Päijät-Hämeen yleisten kirjastojen aineistotietokannoista. Varauksia voit tehdä niiden kirjastojen aineistoihin, joihin sinulla on asiakkuus.

Lisätiedot

Verkkokirjaston hakuohjeet

Verkkokirjaston hakuohjeet 1 Verkkokirjaston hakuohjeet Pikahaku Hakulaatikon löydät kaikkien sivujen yläosasta. Voit valita kohdistuuko haku kirjaston aineistotietokantaan, verkkokirjastosivustoon vai avainsanoihin. Voit hakea

Lisätiedot

HAKU LASTU-VERKKOKIRJASTOSTA LASTU-verkkokirjastosta voi toistaiseksi hakea vain Lahden aineistotietokannasta.

HAKU LASTU-VERKKOKIRJASTOSTA LASTU-verkkokirjastosta voi toistaiseksi hakea vain Lahden aineistotietokannasta. 1 HAKU LASTU-VERKKOKIRJASTOSTA LASTU-verkkokirjastosta voi toistaiseksi hakea vain Lahden aineistotietokannasta. 1. PIKAHAKU ELI HAE TEOSTA, TEKIJÄÄ TAI ASIASANAA - Pikahaku sijaitsee sivuston oikeassa

Lisätiedot

YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta. Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015

YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta. Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015 YSAn auktorisointi - Helka-tietokanta Ville Huhtala, Helsingin yliopiston kirjasto Sisällönkuvailupäivä 18.11.2015 Kontrolloitua sisällönkuvailua? Monia sanastoja - mitä haittaa? Jokaista sanastoa pitäisi

Lisätiedot

Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa?

Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa? Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa? Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi! 25.4.2013 Lassi Lager, Kansalliskirjasto ja vähän muutakin:

Lisätiedot

TIEDONHAKU INTERNETISTA JA GOOGLEN EDISTYNYT KÄYTTÖ

TIEDONHAKU INTERNETISTA JA GOOGLEN EDISTYNYT KÄYTTÖ TIEDONHAKU INTERNETISTA JA GOOGLEN EDISTYNYT KÄYTTÖ Krista Auvinen, Marjut Lahtela ja Katariina Lauronen KIRAVO-projekti 2011 Lämmittelytehtäviä 1. Mikä albumi on nyt listaykkösenä Suomessa? 2. Kuinka

Lisätiedot

Artikkelitiedon haku. Artikkelin paikantaminen

Artikkelitiedon haku. Artikkelin paikantaminen Kirjasto- ja tietopalvelut Miten löydän ja saan artikkelin luettavaksi? Artikkelitiedon haku Löydät vinkkejä artikkeleista monella tavalla: opettajan antamasta oheislukemistolistasta, erilaisten tutkimusten

Lisätiedot

Kirjastoinfo KTMT Porin yliopistokeskuksen (UCPori) kirjasto

Kirjastoinfo KTMT Porin yliopistokeskuksen (UCPori) kirjasto www.ucpori.fi/kirjasto kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Kirjastoinfo KTMT Porin yliopistokeskuksen (UCPori) kirjasto Sisältö: UCPorin kirjaston kotisivu www.ucpori.fi/kirjasto Kirjaston kirjojen haku

Lisätiedot

Hilkka Alila & Riitta Juutistenaho

Hilkka Alila & Riitta Juutistenaho Samanlaisia vai erilaisia? kokoelmat kartoitettiin Oulun yliopiston ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun kirjastoissa Hilkka Alila & Riitta Juutistenaho Oulun yliopiston ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Sisällönkuvailun tulevaisuus: YSA vai YSO?

Sisällönkuvailun tulevaisuus: YSA vai YSO? Sisällönkuvailun tulevaisuus: YSA vai YSO? Eeva Kärki Kansalliskirjasto 22.1.2009 YSA YSO YSA YSO: eroja Selvitettävää Osoitteita Agenda 1 Tesaurukset ja ontologiat molemmat ovat käsitejärjestelmän kuvauksia

Lisätiedot

Summon tehokas monihaku

Summon tehokas monihaku Summon tehokas monihaku Suomen Tieteellinen Kirjastoseura Tietoaineistoseminaari 14.3.2012: Onnistuuko kirjasto tiedon hallinnassa? Tuula Hämäläinen, VTT 2 Sisältö VTT, lyhyt organisaation ja Tietoratkaisujen

Lisätiedot

Digitaaliset kirjastot oppimisen tukena. Pirjo Pohjolainen 2014

Digitaaliset kirjastot oppimisen tukena. Pirjo Pohjolainen 2014 Digitaaliset kirjastot oppimisen tukena Pirjo Pohjolainen 2014 Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto JAMK kirjasto Digitaaliset kirjastot? Kirjasto oppimisen tukena, tiedonlähteet tänään Informaatiolukutaito

Lisätiedot

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007 Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007 Tutkimuksen tarkoitus Tällä kyselyllä kartoitetaan elektronisten aineistojen käyttöä yleisissä kirjastoissa. Kyselyn

Lisätiedot

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301)

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301) 09.09.2016 www.helsinki.fi/yliopisto 09.09.2016 1 Luennon sisältö 1. Tieteellinen tutkimustieto: EBSCO, Idäntutkimus,

Lisätiedot

Tiedonhankinnan startti

Tiedonhankinnan startti Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Tavoite Aineiston tavoitteena on antaa valmiuksia luotettavan tiedon hankintaan ja ohjata tiedonhankinnan suunnitteluun.

Lisätiedot

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot Linnea2-konsortion yleiskokous, 22.11.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Yliopistojen uusi rahoitusmalli ja julkaisutiedot Yliopistojen uutta

Lisätiedot

3 Kansalaisvaikuttamisen tutkimuskirjallisuuden bibliometrinen

3 Kansalaisvaikuttamisen tutkimuskirjallisuuden bibliometrinen 38 MARIA FORSMAN 3 Kansalaisvaikuttamisen tutkimuskirjallisuuden bibliometrinen analysointi 3.1 Bibliografian kokoaminen ja bibliometriset analyysit Suomessa tehdyn kansalaisvaikuttamista koskevan tutkimuksen

Lisätiedot

Tehokkuutta tiedonhakuun Kirsi Heino DI, tietoasiantuntija

Tehokkuutta tiedonhakuun Kirsi Heino DI, tietoasiantuntija Tehokkuutta tiedonhakuun Kirsi Heino DI, tietoasiantuntija Antti Rousi Tietoasiantuntija Otaniemen kampuskirjasto antti.m.rousi@aalto.fi 050-3790670 Työ Tiedonhaku, lähdeviitteet ja kirjoittaminen 1/4

Lisätiedot

Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja

Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja 1 Näin lainaat PIKI-kirjastojen e-kirjoja Pääset tutustumaan PIKI-kirjastojen e-kirjakokoelmaan ja lainaamaan kahdella eri tavalla. Joko suoraan kirjautumalla osoitteeseen: https://ellibs.verkkokirjasto.fi:8001/piki/default.aspx

Lisätiedot

Näin sisällönkuvailen. Sisällönkuvailupäivä 20.11.2014 Liisa Virtanen Kansalliskirjasto liisa.virtanen@helsinki.fi

Näin sisällönkuvailen. Sisällönkuvailupäivä 20.11.2014 Liisa Virtanen Kansalliskirjasto liisa.virtanen@helsinki.fi Näin sisällönkuvailen Sisällönkuvailupäivä 20.11.2014 Liisa Virtanen Kansalliskirjasto liisa.virtanen@helsinki.fi Ennakointia kansien pohjalta - lastenkirja - keittokirjojen luokka - muototermi keittokirjat

Lisätiedot

Sähköiset lehdet ja lehtitietopankit tiedonlähteinä

Sähköiset lehdet ja lehtitietopankit tiedonlähteinä Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Sähköiset lehdet ja lehtitietopankit tiedonlähteinä Sisältö Artikkelitietokannat Aleksi ja Arto Elektroniset

Lisätiedot

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille kevät 2014

Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille kevät 2014 Tiedonhaun menetelmät TuKKK Porin kandiryhmille kevät 2014 tiedonhankinnan kanavat Kurssiblogi (kanditiedonhaku.blogspot.com tai googlaa kanditiedonhaku) Nelliportaali (www.nelliportaali.fi) muista etäkäyttö!

Lisätiedot