ENERGIA JA ILMASTON- MUUTOS - SELVIÄÄKÖ SUOMI KIOTON TAVOITTEISTA?

Transkriptio

1 JULKAISUJA 1/1999 ENERGIA JA ILMASTON- MUUTOS - SELVIÄÄKÖ SUOMI KIOTON TAVOITTEISTA? Toimittanut Ulrica Gabrielsson

2 Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti keskustelutilaisuuden aiheesta Energia ja ilmastonmuutos - selviääkö Suomi Kioton tavoitteista". Tilaisuudessa alustajina toimivat professori Eero Holopainen, neuvotteleva virkamies Jaakko Ojala ympäristöministeriöstä, professori Mikko Kara VTT:ltä, johtaja Ulla Sirkeinen Teollisuuden ja työnantajien liitosta sekä kommenttipuheenvuoron piti Ilmastotoimikunnan jäsen Jarmo Vehmas Suomen Luonnonsuojeluliitosta. Tilaisuuteen osallistui noin 70 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset.

3 SISÄLLYS Tilaisuuden avaus 1 Kansanedustaja Martti Tiuri Ilmasto vuonna Emeritusprofessori Eero Holopainen YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja - tilannekatsaus 8 Neuvotteleva virkamies Jaakko Ojala Energiatutkimuksen rooli ja mahdollisuudet 17 Professori Mikko Kara Teollisuuden näkemys energiasta 37 Johtaja Ulla Sirkeinen Kommenttipuheenvuoro 55 Jarmo Vehmas

4 1 Puheenjohtaja Martti Tiuri TILAISUUDEN AVAUS Kun tarkastellaan maapallon eri energialähteitä, mitä mahdollisuuksia niitä on kehittää, niin tällä hetkellä maapallon kaupallisesta energiasta, johon tässä ei ole laskettu vesivoimaa, vanhat lähinnä fossiiliseen energiaan perustuvat lähteet ovat saavuttamassa lähes yhtä suuren osuuden ja uudempana ydinvoima pyrkimässä eteenpäin. Uusien, uusiutuvien energialähteiden, joita tuulisähkö ja aurinkosähkö edustavat, osuus maapallon tämän hetken energiasta on promilleluokkaa ja sen perusteella voi arvioida, että niiden merkitys maapallon koko energiantuotannossa tulee olemaan, vaikka kasvu on hurjaa, lähivuosikymmeninä vielä aika vaatimatonta. Meidän täytyy pärjätä vanhoilla ja muilla konsteilla. Kioton sopimus on vain alkua ilmastonmuutoksen hillitsemiselle. Periaatteessa asiantuntijoiden mukaan on päästävä prosentin vähennykseen kasvihuonekaasupäästöissä muutaman kymmenen vuoden kuluessa. Se on aikamoinen urakka maapallolle. Kaiken kaikkiaan täytyy muistaa, että energia on yhteiskunnallisesti yhtä tärkeä asia kuin ruokakin. Jos ruoasta on pula, niin tilanne on aika hankala. Sama tilanne on, jos energiasta on pulaa. Siitä syystä energiantuotanto täytyy varmistaa niin, että sitä on riittävästi saatavissa ja kovin sellaisiin ratkaisuihin, jotka ovat hyvin epävarmoja, ei ole terveellistä mennä. Tämä oli johdanto ongelmiin ja seuraavaksi kuullaan, minkälainen ilmasto on vuonna Professori Eero Holopainen on pitkään näitä asioita miettinyt.

5 2

6 3 Emeritusprofessori Eero Holopainen ILMASTO VUONNA 2050 Herra puheenjohtaja, arvoisat kuulijat, Maapallon ilmasto on aikojen saatossa poikennut paljonkin nykyisestään monesta eri syystä. Meillähän esimerkiksi joskus vuotta sitten tälläkin kohdalla oli tuommoinen 2-3 kilometriä paksu jääpeite. Parin viime vuosisadan aikana noista syistä, jotka tuossa professori Tiurin ensimmäisessä kalvossa tulivat esille, ihmisen teollinen toiminta on tullut mukaan yhdeksi ilmastoa muuttavaksi tekijäksi. Ilman hiilidioksidin, metaanin, freonien, typpioksiduulin ja otsonien pitoisuudet samoin kuin ilmassa leijuvien niin sanottujen aerosolihiukkasten määrät ovat ihmisen teollisen toiminnan takia kiistatta kasvaneet. Tämä vaikuttaa valoon ja lämpösäteilyn kulkuun maapallon ilmakehässä ja sitä kautta myös lämpötilaan ja muihin ilmastosuureisiin. Esitykseni pohjautuu, ja tuossa on tuo sisällysluettelo, pääasiassa vuonna 1996 ilmestyneeseen hallitusten väliseen ilmastomuutospaneelin IBCC:n raporttiin ja suomalaiseen silmututkimushankkeen loppuraporttiin. Molemmat on mainittu tuossa kirjallisuusluettelossa. Näytän myös pari Internetistä löytämääni hyvin tuoretta kuvaa kaikkien uusimmista tuloksista. Tarkastelen ensiksi yleisluontoisesti fysikaalis-matemaattisia malleja, ilmastoennusteiden laadinnan ainoaa työvälinettä. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, että minkä verran voidaan ilmastomalleihin luottaa. Sen jälkeen esittelen mallien antamaa kuvaa ilmastosta pian alkavan vuosisadan puolivälissä ja lopuksi tarkastelen eräältä kannalta hyvin lyhyesti kysymystä mitä tulisi tehdä, vain tiettyjä aspekteja siitä. Tällä hetkellä niin sääennusteet muutamiksi päiviksi eteenpäin kuin ilmastoennusteet vuosikymmeniksi eteenpäin perustuvat supertietokoneilla ohjelmoitujen fysikaalis-matemaattisten mallien käyttöön. Fysikaalis-matemaattiseen ilmastomalliin täytyy sisältyä ilmakehämalli, merimalli sekä malli maaperälle sekä siihen liittyvälle kasvillisuudelle ja kaikkien näiden tietenkin täytyy olla kytkettynä toisia mahdollisimman luontoa vastaavalla tavalla. Ilmastomalleilla voidaan tutkia, miten ilmakehän, merien ja maaperän olot muuttuvat, jos jotkut mallin lähes vakioisista suureista eli parametreistä muuttuvat. Eräs tällaisista parametreistä on ilman hiilidioksidipitoisuus, joka voidaan pitää vakiona laskettaessa sääennusteita, eli siis noin viikon aikajänteellä. Kymmenien vuosien aikajänteellä asia on toisin. Ilman hiilidioksidipitoisuus on hyvää vauhtia kasvamassa, kuten Tiurin kuva osoitti. Koska ihmiskunta ottaa tarvitsemansa energian pääasiassa fossiilisista polttoaineista,

7 joita ovat hiili, öljy ja myös maakaasu. Myös eräiden muiden niin sanottujen kasvihuonekaasujen, samoin kuin ilmassa leijuvien aerosolihiukkasten pitoisuus ilmakehässä kasvaa ihmisen toiminnan takia, eikä niiden pitoisuutta siis voida pitää ilmastoennusteissa vakiona. Tämä hallitusten välinen ilmastomuutospaneeli IBCC on arvioinut ihmisen teollisen toiminnan lähintä vuosisataa ajatellen tärkeimmäksi ilmastoa muuttavaksi tekijäksi. Siinä arvioitiin esimerkiksi mikä on auringon vaikutus ja monta muuta tekijää, ja päädyttiin tuohon, että näiden kasvihuonekaasujen lisääntyminen on se tärkein tekijä, kun kvantitatiivisesti näitä eri tekijöitä tarkasteltiin. Keskitynkin tässä alustuksessani vain tähän tekijään. Mallissa on periaatteessa helppoa muuttaa kasvihuonekaasujen tai hiukkasten ja hiukkasia muodostavien kaasujen päästöjä jollakin tietyllä tavalla, ja katsoa, miten ilmasto mallin mukaan muuttuu. Missä määrin sitten voidaan luottaa näihin fysikaalis-matemaattisiin ilmastomalleihin, jotka tietenkin ovat hieman tuollainen abstrakti asia? Ensimmäinen edellytys tälle luottamukselle on tietenkin se, että malleissa pystytään luonnonlakien pohjalta, huomatkaa luonnonlakien pohjalta eikä mitään havaintoja käyttäen, synnyttämään maapallolla tällä hetkellä vallitsevat ilmastolliset olot. Pannaan siis mallissa maapallo pyörimään ja aurinko paistamaan sillä tavalla, kuin ne nykyisin tekevät. Sijoitetaan mantereet nykyisille paikoilleen ja annetaan malli-ilmakehän hiilidioksidille ja muille kasvihuonekaasuille niiden nykyisin havaittava pitoisuus. Annetaan tietokoneen laskea mallimaapallon ilmakehän ja valtamerien olot ja tunti tunnilta vaikkapa sadan stimuloidun vuoden ajalta. Lasketaan sitten saaduista luvuista keskiarvoja ja muita tilastollisia tunnuslukuja. Tulokseksi saadaan mallin ilmasto, niin sanottu kontrolliilmasto, jonka pitäisi tietenkin olla se ilmasto, mikä maapallolla nykyisin vallitsee. Katsotaanpas, kuinka se saadaan. Tällä kalvolla meillä vasemmalla ylhäällä nähdään havaitun keskimääräislämpötilan jakauma joulu-helmikuussa. Vasemmalla alhaalla ilmastomallilla luonnonlakien pohjalla laskettu vastaava jakauma. Väriskaala vihreä, keltainen, oranssi vastaa eri lämpötiloja kylmästä lämpimään. Etelä-Suomen talvilämpötila on havaintojen mukaan noin -5 o C, ja niin se on myös mallilaskelmassa luonnonlakien pohjalta laskettuna. Mitään havaintoja ei ole tuossa käytetty. Kalvon oikeassa puoliskossa on esitetty kesä-elokuun sademäärä, kuta vihreämpää, sitä suurempi sademäärä. Nähdään, että samoin kuin lämpötilan osalta myös havaitun sademäärän osalta ja luonnonlakien pohjalta lasketun sademäärän välillä yhteen sopivuus on varsin hyvä. Myös sään luonnollinen vaihtelu tulee mallissa jo tätä nykyä hyvin simuloitua. Pienessä mittakaavassa löytyy laskettujen ja havaittujen suurilta väliltä kyllä suuriakin eroja, niin lämpötilassa, sateessa kuin vaihtelua kuvaavissa suureissa. 4

8 Nykyilmaston suuren mittakaavan piirteet saadaan siis ilmastomalleilla nykyisin jo varsin hyvin stimuloitua. Jos käytetään teollisen ajan hiilidioksidia, rikkidioksidipäästöjä, saadaan malleilla karkeasti simuloitua peruspiirteet myös siitä lämpötilajakauman muutoksesta, joka maapallolla on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Jos auringon säteilylle annetaan sellaiset jakaumat, jotka maapallolla vallitsivat esimerkiksi jääkauden aikaan noin vuotta sitten, ja pannaan mannerjäätiköitä sinne, missä niitä geologisten tutkimusten mukaan tiedetään noihin aikoihin olleen, saadaan mallien avulla luonnonlakien pohjalta simuloitua jääkauden aikaiset ilmastolliset olot suunnilleen sillä tarkkuudella, kuin millä ne tunnetaan. Sama pätee myös esimerkiksi Marsplaneetan ilmastoon. Kaikki nämä seikat ovat lisänneet luottamusta fysikaalis-matemaattisten mallien käyttökelpoisuuteen. Halusin tässä alussa korostaa tätä seikkaa, koska näihin malleihin täytyy suhtautua vakavasti. Seuraava kuva on sieltä Internetistä otettu kuva ja esittää nyt tätä Iso-Britannian keskuksen uusimmalla ilmastomalliversiolla laskettua joulu-tammi-helmikuun, siis meidän talvemme keskilämpötilan muutosta eri puolilla maailmaa nykyilmastosta ensi vuosisadan puoliväliin mennessä. Siis karkeasti ottaen vuoteen 2050 mennessä. Kun tähän malliin laitetaan näitten ilmakehän kasvihuonekaasupäästöjen todennäköinen kehitys, tämä ilmastomalli on niin sanottu kolmannen sukupolven ilmastomalli ja se kuuluu alallaan kehityksen kärkiryhmään. Siinä tavallaan synnytetään siis tunti tunnilta tätä maapallolla vallitsevaa säätä, ja niistä sitten lasketaan, näistä sääsuureista, näitä ilmastollisia suureita. Keskiarvoja, aivontoja, jakaumia ja niin poispäin. Tämä laskettu lämpötilan muutos on kuvan mukaan meidän talvemme aikaan positiivinen, elikkä tarkoittaa lämpenevää, eli siinä on tuota oranssia tai punertavaa se dominoiva väri. Sinistä jos on, niin silloin jäähtyy. Suomen kohdalla havaitaan noin 3-5 asteen lämpötilan nousu siten, että nousu on pohjoisessa hieman suurempaa kuin etelässä. Havaitaan myös, että tämä Pohjois-Atlantilla, Grönlannista kaakkoon lämpötilan nousu on mallissa vähäistä, ja Suomenkin kohdalla vähäisempää kuin vastaavalla leveyspiirillä sanokaamme tuossa Itä-Kanadassa. Tämä johtuu siitä, että mallissa heikkenevä Golf-virta aiheuttaa jäähtymistä, joka osaksi, muttei kokonaan suinkaan, kumoaa näiden kasvihuonekaasujen lisääntymisestä johtuvan lämpenemisen. Tämä Golf-virtaa koskeva tulos on saatu myös monissa, monissa ilmastomallikokeissa eri puolilla maailmaa ja sen on kvalitatiivisesti tiedossa jo useita vuosia ja siitä kerrotaan muun muassa tässä silmuraportissa, jota minun piti mainostaa. Tämä silmun loppuraportti on kirja, jota kannattaisi katsella. Lämpötilan ohella sade on tärkeä ilmastollinen suure ja seuraava kuva esittää joulu-tammi-helmikuun keskimääräisen sadeintesiteetin muutosta ensi vuosisadan puoliväliin mennessä tämän samaisen Hadling-keskuksen uusimpien laskelmien mukaan, mutta mistä tahansa keskuksesta voitaisiin saada samantyyppiset tulokset. Mallin mukaan talvisademäärät lisääntyvät nykyiseen 5

9 verrattuna muun muassa Suomen leveysasteella kaikkialla missä on sinistä, niin lisääntyy tämä sademäärä. Tuosta ei tietenkään kvantitatiivisesti saa selvää, mutta jos katsotaan mitä ne todella ovat olleet ne lukuarvot, niin se on siinä prosenttia lisääntyisivät nämä talvisateet. Ja myöskin sateet lisääntyvät painuessa päiväntasaajan tienoille, mutta vähenevät eräillä trooppisilla ja sub-trooppisilla alueilla. Nyt näitä laskettuja lämpötilan ja sademäärän muutoksia eri vuodenajoille on käytetty erilaisissa ekologisissa malleissa ilmastomuutosten vaikutusten tarkasteluun. Siis esimerkiksi sen selvittämiseen, miten eri viljakasvien viljelyolot muuttuvat. Näiden tarkastelujen mukaan maailman ruokatarve pystytään edelleen vuonna 2050 periaatteessa tyydyttämään. Nykyiseen verrattuna on kuitenkin niin häviäjiä kuin voittajiakin. Esimerkiksi Afrikka ja Brasilian pohjoisosat kuuluisivat tästä ilmastomuutoksesta häviäjiin. Pohjoisen pallonpuoliskon ei-trooppiset leveysasteet, Suomi mukaan lukien, kuuluvat taas alueisiin, jotka ainakin lyhyellä tähtäyksellä voisivat hyötyä ilmastomuutoksesta. Tämä tulos saatiin aikaan myös tässä silmuprojektissa, jossa meteorologien ja merentutkijoiden ohella oli mukana myös muun muassa biologeja sekä metsä-, maa- ja vesiasioiden asiantuntijoita. Elämme kuitenkin globaalissa kylässä, vanha sanonta, jossa ei ole ympäristöstä eristettyä lintukotoa. Muutosten haitalliset vaikutukset jollakin asutulla alueella heijastuvat helposti koko maapallolle. Suurin huolenaihe on ehkä kuitenkin se, että ilmastomuutokset vuoteen 2050 mennessä ovat vasta alkusoittoa suuremmille muutoksille. Näitä fossiilisten polttoaineiden käytön liikkeelle sysäämä muutos tulee ilmastosysteemissä esiintyvien viiveiden takia todennäköisesti jatkumaan vuosisatoja. Ilmastoennusteisiin liittyy edelleen suurta epävarmuutta muun muassa siksi, ettei toistaiseksi ymmärretä riittävän hyvin kaikkia pilvien muodostumiseen ja käyttäytymiseen liittyviä tekijöitä, osaksi pilvien takia epävarmuusväli globaalin keskilämpötilaennusteen, se on niin suuri kuin puolesta asteesta kahteen asteeseen. Pilvien ohella muita epävarmuustekijöitä ilmastoskenaarioita laskettaessa ovat muun muassa kasvihuonekaasujen tulevat pitoisuudet ilmakehässä. Nämähän tavallaan niin kuin annettiin tälle ilmastomallille. Merien käyttäytyminen sekä auringon toiminta. Eikö hiilidioksidia voida ottaa talteen ja varastoida jonnekin, missä siitä ei olisi harmia? Tehdäänhän näin jo rikkidioksidillekin. Hiilidioksidin talteenotto savukaasuista nesteyttäminen ja varastoiminen esimerkiksi tyhjiin öljy- ja kaasulähteisiin samoin kuin sen sekoittaminen meriveteen tuleekin lähivuonna olemaan intensiivisen kansainvälisen tutkimuksen kohteena. Esimerkiksi norjalaiset ovat kiinnostuneita sijoittamaan tätä hiilidioksidia jonnekin tuonne puolen kilometrin syvyyteen ja japanilaiset, jotka ovat paljon jyrkemmän meren rannoilla, harkitsevat useampien kilometrien syvyyteen sijoittamista. Tässä tulee olemaan kansainvälinen projekti, joka alkaa vuonna 2000, norjalaisjapanilais-yhdysvaltailainen projekti, jossa tutkitaan tätä ekstrahiilidioksidin käyttäytymistä merivedessä. 6

10 Mitään nopeaa koko maailmassa käyttökelpoista teknistä ratkaisua hiilidioksidiongelmaan ei ole kuitenkaan olemassa. Merien käyttöön kaatopaikkana liittyy myöskin periaatteellisia ongelmia. Ainoa tapa, jolla ilmastomuutokseen voidaan ehkä pitkällä tähtäyksellä jossain määrin vaikuttaa, on Rio-Kioto- Buenos Aires -tie. Toisin sanoen kansainväliset päästörajoitukset. Kioton sopimuksen mukaan kasvihuonekaasujen päästöt teollisuusmaissa eivät vuonna 2010 saa ylittää vuoden 1990 tasoa. On helppo vähätellä tämän sopimuksen merkitystä esimerkiksi toteamalla, että vaikka päästöt saataisiin joskus maailmanlaajuisesti, eikä vain teollisuusmaissa vakiinnutettua vuoden 1990 tasolle, kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä ja näin ollen niiden lämmitysvaikutus kasvaa edelleen nopeasti. Tämä johtuu siitä, että vuoden 1990 päästöjen taso on ilmaston stabilointia ajatellen melkein kertaluokkaa liian korkea. Rion, Kioton ja Buenos Airesin sopimukset onkin nähtävä lähinnä ilmastoongelman tunnustamisena ja pään avauksena erittäin vaikeassa neuvotteluprosessissa, joka varmasti tulee jatkumaan hyvin pitkään. Tästähän kertoo sitten varmaan seuraava alustaja. 7

11 8 Neuvotteleva virkamies Jaakko Ojala Ympäristöministeriö YK:N ILMASTOSOPIMUS JA KIOTON PÖYTÄKIRJA - TILANNEKATSAUS Hyvä herra puheenjohtaja ja arvoisat kuulijat, Minun esitelmäni aihe on YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja ja tilannekatsaus siitä. Yritän tässä melko lyhyessä ajassa nopeasti antaa sellaisen yleistilannekatsauksen, missä mennään sopimuksen osalta tällä hetkellä ja muutamia konkreettisia tietoja. Mielelläni muistutan vielä siitä, että ensimmäinen lähtökohta oli Riossa vuonna 1992 sovittu YK:n ilmastosopimus, joka oli vain hyvin yleinen ensimmäinen raami, sopimuksen lähtökohta tämän prosessin käsittelemiseksi. Kuten edellinen alustaja sanoi, niin ensimmäisen kerran tunnustettiin tämän ongelman olemassaolo. Siinä vaiheessa kyllä oli jo tiedossa, että ilmastosopimus siinä muodossa ei vielä johda mihinkään konkreettisiin vähennystoimiin. Välittömästi alkoi prosessi tämän konkreettisemman päästövähenemisen aikaansaamiseksi. Päädyttiin Kiotoon. Kiotossa hyväksyttiin sopimukseen lisäosa, eli pöytäkirjaliite, jossa on tarkemmin määritelty teollisuusmaille määrälliset, kvantatiiviset velvoitteet. Parasta aikaa ollaan prosessissa, jossa yritetään pistää tätä Kioton pöytäkirjaa toimeen, jotta teollisuusmaat ratifioisivat sen. Ilmastosopimushan sinänsä, lähes kaikki YK:n jäsenvaltiot, 170 jäsenvaltiota ovat ratifioineet ilmastosopimuksen ja ilmastosopimus on astunut kansainvälisoikeudellisesti voimaan. Kioton pöytäkirjaa vasta allekirjoitetaan ja en nyt ihan tarkkaa lukua tällä kertaa muista, jotain maata on Kioton pöytäkirjan allekirjoittanut ja vasta ihan 2-3 hyvin marginaalista YK:n jäsenvaltiota on ratifioinut sen. Nyt pyritään luomaan sisältöä Kioton pöytäkirjalle ja määrittelemään siellä monia yksityiskohtia, että teollisuusmaat ratifioisivat Kioton pöytäkirjan. Tuossa on nyt muutama asia, jotka olivat tärkeitä Kioton pöytäkirjassa, neuvottelujen keskeisiä kohteita. Riittävyydessä puhutaan juuri siitä, että kun nyt on määritelty noin keskimäärin teollisuusmaille 5,5 prosentin päästövähennysvelvoite, niin taustalla kyllä jo tiedetään, ettei tämä riitä. Toisaalta kehitysmaat ovat tämän kvantatiivisen tavoitteen ulkopuolella. Tiedetään sekin, että sekään ei pitkän päälle riitä. Ja juuri silloin, kun sopimuksen riittävyydestä puhutaan, niin tavallaan sen asiasisältö on, että miten tätä määrällistä velvoitetta lisätään ja mitenkä kehitysmaat saadaan mukaan.

12 Kioton pöytäkirjan toimeenpanossa keskeisiä elementtejä, joita nyt neuvotellaan, jotka olivat Kiotossa hyvin keskeisesti esillä ja ovat nyt lähivuosina, on niin sanottujen Kioton mekanismien konkretisointi, joilla pyritään teollisuusmaita helpottamaan päästövähennysten aikaansaamisessa. Tämä tarkoittaa, että toinen osapuoli voi toisen osapuolen kanssa keskenään sopia päästövähenemistä kustannustehokkuuden perusteella ja jakaa tämän hyödyn keskenään. Mutta tällaisen sinänsä hyvän periaatteen käytäntöön saaminen vaatii pitkän ja vaikean tien. Nielujen rooli on yksi keskeinen asia kuten myös täytäntöönpanovalvonta ja mahdolliset sanktiot sopimuksen rikkomisesta. Kehitysmaiden vapaaehtoinen sitoutuminen on ensimmäisenä askeleena, niin kuin nähdään, että osa kehitysmaista voisi tulla vapaaehtoisesti mukaan ja loput sitten myöhemmin suurempana ryhmänä. Tavallaan pikku hiljaa asteittain avataan tietä sille, että kehitysmaat lähtevät mukaan. Tämä oli tavallaan tilanne Kiotossa välittömästi Kioton jälkeen ja viime syksynä oli Buenos Aires, joka pyrki juuri konkretisoimaan ja tekemään asioille työohjelmaa. Seuraavassa muutama teema liittyen tähän työohjelmaan ja lähinnä muutamien keskeisten neuvotteluosapuolten kannalta. Euroopan unionin keskeinen tavoite oli saada tämä toimintaohjelma yleensä aikaiseksi ja nimenomaan Kioton mekanismien konkretisoimiseksi ohjelma, ja että niistä voitaisiin päättää vuonna Suurin piirtein tällainen tulos Buenos Airesista tuli ja saavutettiin, että siinä mielessä EU ainakin yhden tavoitteen saavutti. Voisiko sanoa, että kokouksen onnistumisen kannalta oli tärkeätä, että yhteisymmärrys työohjelmasta kuitenkin saavutettiin. Nyt Kioton mekanismeja pyritään kehittämään yhtä aikaa samanaikaisesti mutta kehitysmaat kaiken aikaa painottaa tätä niin sanottua CDM:ää, eli puhtaan kehityksen mekanismia, joka on tarkoitettu erityisesti kehitysmaille. Ja se on porkkana kehitysmaiden mukaan saamiseksi, mutta se suo myöskin merkittäviä helpotuksia teollisuusmaiden toimien toteutukselle. Ensisijaisesti pyritään CDM-mekanismille luomaan sääntöjä, mutta samaan aikaan tuodaan välittömästi mukana näitä kahta muuta mekanismia. Sopimuksen noudattamisen valvonta ja siihen mahdollisesti luotavat säännöt on yksi keskeinen asia, joka sovittiin Buenos Airesissa, että sen eteen ryhdytään tekemään töitä. Silloin tavallaan keskustellaan siitä, että mitä on käytännössä ne menettelyt ja tavat, joilla pyritään siihen, että maat velvoitteensa pitävät ja mitä tehdään siinä tapauksessa, jos niistä lipsutaan. Sille pyritään luomaan kansainvälisoikeudellisesti käytännön menettelyjä ja sääntöjä. On kokonaisuus, yhteiset politiikkatoimet, jolla tarkoitetaan sitä, että maapallon laajuisesti sovittaisiin, minkä tyyppisiä päästöjen vähennystoimia yhteisesti pannaan toimeen. Toiset näkevät tämän erittäin tärkeänä, että ne olisivat yhteisesti sovittuja, voisiko sanoa, että harmoniassa tai jotenkin integroidusti eteenpäin vietävissä. Toisten mielestä taas jokainen osapuoli saisi päättää 9

13 täysin itse, että on jokaisen osapuolen oma asia, miten ne vähenemät saadaan aikaan. Mutta tietysti nykyaikaisessa, globaalissa taloudessa aina yksittäisen maan toimet vaikuttavat toiseen ja niin poispäin, eli jonkinlaista koordinaatiota ja harmoniaa tarvitaan joka tapauksessa. Kehitysmaiden aktivoituminen tässä prosessissa on ollut yksi EU:n keskeinen tavoite ja siinä on edistytty, mutta se menee tietysti hyvin hitaasti. Mutta selvästi on nähtävissä, että kehitysmaat eivät ole yksi yhtenäinen rintama, joka olisi vastapuolena, vaan se alkaa eriytyä. On olemassa niitä kehitysmaita, jotka kokevat ilmastonmuutoksen välittömänä, selvänä uhkana, joka aiheuttaa välittömiä fyysisiä vaikutuksia. Tietysti ensimmäisenä tulee mieleen nämä pienet saarivaltiot. Sitten on eräitä muita. Professori Holopaisen kalvolta näkyvät juuri ne tietyt alueet, jotka ensimmäisenä reagoivat ja haluavat, että tälle asialle tehdään jotain. Ne suhtautuvat kovin edistyksellisesti, ja haluavat, että teollisuusmaat menevät eteenpäin ja haluavat tulla mukaan. Ne haluavat tulla CDM:n kautta myös mukaan. Sitten on eräitä kehitysmaita, jotka haluavat tulla näihin vapaaehtoisiin velvoitteisiin. Argentiina yritti jo tulla, koska oli isäntämaa Buenos Airesin kokouksessa, mutta taas tietysti toisaalta kehitysmaiden sisäinen ja keskinäinen politiikka vaikutti, että ei kuitenkaan muodollisesti vielä, mutta kenties seuraavassa kokouksessa. Sitten on sellainen maa kuin Kazakstan, joka on ollut kehitysmaaryhmässä, mutta joka haluaisi liittyä teollisuusmaiden ryhmään ja ottaa kiinteän velvoitteen. Ja sitten on eräitä muita. Eli siellä on jokaisella maalla omia lähtökohtia. Periaatteessa nyt voi tietysti nähdä, että ne jotka ovat aktiivisesti tulemassa mukaan, haluaisivat soveltaa näitä joustomekanismeja, haluaisivat tulla tämän CDM-mekanismin piiriin ja sitä kautta saada rahaa teollisuusmailta, saada uutta tekniikkaa ja näkevät siinä monia hyötyjä näissä päästöjä vähentävissä toimissa. Sen takia selvästi on näkyvissä, että kehityssuunta edistyy ja vähitellen kehitysmaat ovat tulemassa asteittain. EU pitää tätä hyvin tärkeänä ja jatkossa tulee kiinnittämään tähän aika paljon huomiota. USA:n ja niin sanottujen sateenvarjoryhmän maiden, kuten Japani, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Norja, Islanti, Venäjä jne, ryhmä haluaa kiinnittää myös kovasti huomiota näihin mekanismeihin ja haluaisi saada ne toimiviksi ja käytännössä niiden kautta toteuttaa näitä päästövähenemiä. Nimen omaan niin, että siihen ei tulisi mitään rajoitusta. Yksi keskeinen neuvottelukysymys on, että kuinka suuren osan vähenemistään voisi toteuttaa näillä mekanismeilla. Se on asia, jota parasta aikaa valmistellaan ja josta tullaan seuraavassa kokouksessa neuvottelemaan. Sitten tähän kehitysmaiden rooliin ja rintamaan. Eri mailla on erilaisia asetelmia. Jotkut haluaisivat rikkoa sitä. Toiset näkevät, että on erittäin hyvä, että se pysyy kiinteänä, selvänä blokkina, joka pystyy neuvottelemaan. Jos se menee liian sirpaleiseksi ja hajalleen, niin sitten koko prosessi saattaa siitä kärsiä. 10

14 Nielujen rooli on tärkeä, mutta tulee sitten myöhemmin, koska siinä on vielä paljon tieteellistä työtä tehtävänä. Nyt valitettavasti hiukan teknisesti, tämä ei ole sallittua, mutta kuitenkin joudun menettelemään näin, että vilautan vain näitä kalvoja, joissa lyhyesti näkyy käytännön työohjelma. Tässä on vaan listattuna helmi- ja maaliskuu, eli helmi- ja maaliskuun aikana tapahtuvat nämä toimenpiteet, eli sopimuksen sihteeristö ottaa vastaan tiettyjä aloitteita, kommentteja osapuolilta tiettyihin näihin asiakohtiin ja niiden taustapapereihin. Tämä merkitsee myös sitä, että EU:n täytyy keskuudessaan käydä nämä asiapaperit läpi, kerätä omat kommentit, toimittaa ne sopimuksen sihteeristölle ja niin poispäin. Ja tuossa oli vasta kaksi kuukautta. Eli tavaton määrä tällaista käytännön paperien pyöritystä, jota sopimuksen sihteeristölle toimitetaan ja kaiken tämän pitäisi sitten kanavoitua pikku hiljaa näiksi käytännön säännöiksi. Tuossa on sitten kevään loppuun asti, loppukevät. Siellä on monia näitä juuri tuossa äsken esittämiäni otsikoita, joista tehdään näitä papereita. Sitten kesäkuussa on näiden sopimuksen apuelinten kokous, jossa valmistellaan tätä tämän vuoden syksyllä olevaa osapuolikokousta, ja se on niin sanottu SBSTA 10, joka nyt tällä kalvolla ei näy. Sen pitäisi tuottaa aineistoa sitten syksyllä. Tämän vuoden syksyllä, lokakuussa, on osapuolikokous COP-5. Se on Saksassa, Bonnissa ja se on tavallaan seuraava kokous Buenos Airesiin verrattuna. Lyhyesti voisi sanoa, että se ei välttämättä nyt nouse niin suureksi. Siitä voidaan tietysti erilaisia näkemyksiä esittää, onko se tärkeä kokous, onko se välikokous, mutta Buenos Airesissa kuitenkin työohjelmaan kirjattiin niin, että varsinaisesti vuonna 2000, eli osapuolikokous kuudessa, pitäisi saada päätöksiä näihin työohjelman keskeisiin asiakohtiin. COP-5 syksyllä tulee olemaan tärkeä, se valmistelee ja se vie eteenpäin, mutta varsinaisia päätöksiä pitäisi saada sitten vuoden päästä, eli syksyllä COP-5 on sen takia tärkeä meille, Suomelle, koska Suomi on nyt heinäkuun alusta EU:n puheenjohtajamaa, ja Suomella tulee olemaan suurempi rooli kuin aikaisemmin tämän osapuolikokous viiden valmisteluissa, sen eteenpäin viemisessä ja itse siellä osapuolikokouksessa. Sen alla on myös lokakuussa näiden apuelinten kokous. Osapuolikokous 6 on lokakuussa 2000, ja silloin pitäisi saada tiettyjä päätöksiä, joka konkretisoisi Kioton pöytäkirjaa. Sen jälkeen odotetaan, että tilanne olisi kypsä sille, että osapuolet voisivat ratifioida pöytäkirjaa vuonna Kenties ehkä pöytäkirja voisi astua voimaan Tämä on kansainvälinen tilanne pöytäkirjan toimeenpanon osalta. Sitten kotimaasta muutama sana. Nythän Suomessa tätä asiaa on valmistellut ja käsitellyt ylimpänä niin sanottu ilmastopoliittinen ministerityöryhmä, tai ministerivaliokunta. Meillä on myös ilmastotoimikunta, jossa on laajasti eri sidosryhmät mukana ja erilaisia virkamiesten muodostamia tai muunlaisia 11

15 asiantuntijatyöryhmiä, joissa käsitellään erityiskysymyksiä. Täällä on ministeriöiden välinen kontaktiverkko. Se lähinnä käsittelee EU-kuviossa olevia neuvottelukysymyksiä, mutta tietysti varsinaiset Suomen lopulliset kannanotot tiettyihin neuvottelukysymyksiin käsitellään normaalissa EU-asioiden käsittelyjärjestyksessä, EU-asiain komiteassa tai sitten EU-asiain ministerivaliokunnassa. Substanssikysymyksiä valmistellaan erityistyöryhmissä. On nielutyöryhmä, on kaasutyöryhmä, on yhteistoimeenpanon mekanismeja käsitellyt työryhmä (YTM) ja nyt on perustettu CDM-työryhmä. Niitä tulee lisää, toiset lakkaavat, lopettavat, toisten merkitys vähenee, toiset kasvavat. Niitä tulee olemaan useita, koska substanssiteemoja on niin monia. Kaikki vaativat oman työnsä. Toisaalta on hyvin monia eri ryhmiä ja elimiä, jotka valmistelevat näitä asioita. Tässä lyhyesti yleistilanne valmistelun osalta tai yleinen kuvaus. Tässä vaiheessa on lähinnä menossa omien valmiuksien nostamisen vaihe, että tarvitaan paljon uutta tietoa, tietopohjaa pitää kasvattaa ja vahvistaa, osaamista kehittää ja luoda teknisiä ratkaisuja nimen omaan tämän ongelman kannalta. Nämä monet työt, joita on jo sinänsä menossa tällä hetkellä, yrittävät saada katsomaan myös tätä ongelmaa ja mahdollisia ratkaisuja tähän. Siinä tarvitaan tietysti kaikki mahdolliset toimijat, sekä valtiovalta että yritykset, teollisuus, kunnat, kansalaisjärjestöt, tutkijat ja niin edelleen. Kaikilla on oma roolinsa ja voivat antaa oman panoksensa. Oleellista on se, että pyritään käymään läpi kaikki keskeiset sektorit ja myös joustomekanismien mahdollisuus ja kaikesta tästä sitten mahdollisesti tulevaisuudessa luomaan se konkreettinen toimeenpano-ohjelma, joka johtaisi käytännön politiikkatoimiin. Yleisempi vaihe näiden valmiuksien nostaminen, kehittäminen, tietopohjan vahvistaminen on, tämä vuosi ja ensi vuosi osittain. Ensi vuoden aikana pitäisi alkaa osittain kakkosvaihe, jossa valmistellaan jo käytännön ohjelmaa, mutta sitten vuosina 2002, pitäisi olla jo selvillä, millä käytännön toimenpiteillä Suomi aikoo tämän velvoitteen toteuttaa tarkastellaan sitten sitä, että ollaanko sillä tiellä, joka johtaa sen velvoitteen täyttämiseen. En sitten mene yksityiskohtiin, mutta mainitsen vielä tästä, että tässäkin jokaisella on kyllä oma roolinsa. Tuolla ykkösradalla on erilaisia työryhmiä, toimikuntia, selvityksiä, tutkimuksia, joko pienempiä tai suurempia tai osa niistä on ollut olemassa, osa pitää synnyttää nyt. Tavallaan tärkeintä olisi, että niissä monissa on tunnistettu kasvihuonekaasujen päästövelvoite. Sitten on eri sektorien ja eri ministeriöiden töitä ja toimenpiteitä, joista osa on valmistelussa, osa jo pitkällä ollut, osa täytyy nyt ottaa tarkasteluun. Jokaisella sektorilla on oma työnsä ja toimensa. Sitten vielä näillä toimijoilla ja ilmeisesti hyvin monet sekä yritykset että sektorit ynnä muut tutkijat selvittävät omia mahdollisuuksiaan, omia päästöjään, ja tämä tietopohja tullaan sitten käyttämään hyväksi jatkovalmisteluissa. Tilannekatsauksena vielä kertoisin viimeisen tilanteen niin sanotuista luvuista. Edellä mainittu kaasutyöryhmä sai yhden väliraportin valmiiksi, joten me 12

16 pystyimme laskemaan vuoden 1996 ja 1997 kaikki kuusi kasvihuonekaasua ja raportoimaan päästötiedot sopimuksen sihteeristölle. Samalla tarkistettiin vielä vuoden 1990 ja 1995 lukuja. Tästä asiasta taisi olla juuri äskettäin lehdissä ja tiedotusvälineissä tietoja. Ympäristöministeriö julkaisi oman tiedotteensa asiasta. Tuossa on nyt vaan nuo luvut, miltä tilanne tällä hetkellä näyttää. Hiilidioksidin osalta trendi on kasvava ja vuosi 1997 oli vajaa 60 miljoonaa tonnia. Myös suopelto-turvetuotanto on nyt stabiili, mutta käytännössä se ei kyllä vieläkään ole noin, mutta tässä vaiheessa ei ollut mahdollisuutta saada tarkempaa tietoa, koska tietyt tutkimukset tämän osalta ovat vielä kesken. Mutta todennäköisesti trendi on laskeva. Teollisuusprosessit ovat hieman laskeneet, muut on aika merkityksettömiä. Sitten on metaani. Suurin osa metaanista tulee kaatopaikoilta. Siinä trendi on laskeva, koska jätehuolto on parantunut ja orgaanista jätettä viedään vähemmän kaatopaikoille ja kaatopaikkakaasujen talteenotto on tehostunut. Typpioksiduuli on pysynyt aika alhaalla vakiona ja noiden muiden kolmen kaasun merkitys on vähäinen. Kokonaispäästömäärä näiden kaikkien kuuden kaasun osalta on noin 73 miljoonaa tonnia vuonna 1990 ja 77 miljoonaa tonnia vuonna Kasvu on siis noin 4 miljoonaa tonnia. Se, mistä joutuu jatkuvasti huomauttamaan on, että nämä luvut tulevat kyllä muuttumaan jollain tavalla kaiken aikaa. Se on vain asia, jonka kanssa pitää elää, jos ajatellaan kokonaisuutena tätä raportointia ja kaikkien maiden antamia lukuja, niin yleinen käsitys on se, että noin prosenttia on virhemarginaali, mikä näihin liittyy. Sen eteen tehdään kansainvälisesti työtä, että pyritään tarkentamaan ja parantamaan näitä laskentamenetelmien tarkkuutta. Meidän osalta nämä luvut sisältävät korkeintaan viiden prosentin virhemarginaalin. Jo lasketut luvut sinänsä eivät kovin paljon tule muuttumaan, mutta tavallaan systemaattinen virhe aiheutuu eräiden lähteiden puuttumisesta. Mutta ne tullaan laskemaan sitten perusvuoteen asti. Se kohottaa sekä lähtövuotta että sitten näitä tulevia vuosia. Muun muassa kategoriassa maatalous. Tietyt tutkimukset ovat vasta lähteneet syksyllä liikkeelle. Maatalouskategorian osalta eräät päästölähteet eivät ole vielä raportoitavissa ja ne saattavat muuttaa lukuja. Miten nuo luvut tulevaisuudessa käyttäytyvät, ei tässä vaiheessa ole vielä tietoa, koska sellaista tarkastelua ei ole tehty. Energian osaltahan on energiastrategian seurantatyössä kyllä tietty tulevaisuuden kehitysura näkyvissä, mutta muiden osalta ei ole toistaiseksi mitään tietoa tulevaisuudesta. Tässä nyt tämä tilannekatsaus tähän sopimukseen, pöytäkirjaan ja Suomen valmisteluihin liittyvistä asioista. Kiitos. 13

17 LIITE 1 14

18 LIITE 2 15

19 LIITE 3 16

20 17 Professori Mikko Kara VTT ENERGIATUTKIMUKSEN ROOLI JA MAHDOLLISUUDET Herra puheenjohtaja, hyvät kuulijat, Kiitoksia järjestävälle seuralle kutsusta. Mikä on energiatutkimuksen rooli? Kyllä kai energiatutkimuksen rooli on parasta teknis-taloudellista tietoa, mikä heille on tutkimuksissa syntynyt korkeatasoisesti ja puolueettomasti. Lisäksi tulisi tuoda esille keskusteluun erilaisia vaihtoehtoja, visioida niillä työkaluilla, mitä on kehitetty, jälleen käyttäen teknis-taloudellista tietoa, visioida tulevaisuutta, toimia edelläkävijänä ja sitten erityisesti meillä VTT:llä samalla kuin pyrimme edistämään Suomen energiastrategian toteutumista ja myöskin vaikuttamaan asiantuntijana siihen, niin pyrimme luomaan ratkaisuja, tuotteita, jotka paitsi edistävät tätä energiastrategiaa ja Suomen tilannetta, niin lisäävät energiateknologian vientiä. Se on erityisesti meidän leipälajimme. Miltä sitten tulevaisuuden mahdollisuudet näyttävät? Muutamia ajatuksia, tässä aikaa ei kovin paljon ole. Aloitan puupolttoaineesta, joka on paljon esillä ja joka sekin polttoaine herättää helposti intohimoja. Puutahan Suomessa on käytetty, voisi sanoa kautta maailman sivu, niin kauan kuin meillä teollisuutta oli ja tähänastinen puun polttoainekäytön maksimi osuu tuonne 40-luvulle, kylmään talveen, 40-luvun alkuun, jolloin oli tällaisia mottitalkoita ja jopa kaupunkien energialaitoksissa käytettiin puuta niin paljon kuin mahdollista. Sitten tuossa tämän vuosikymmenen alussa puun käyttö saavutti nyt miniminsä ja on nyt lähtenyt uudelleen nousuun kahdestakin syystä. Tutkimus- ja tuotekehitys on tuonut uusia menetelmiä alentaa puupolttoaineen kustannuksia, tämä on taloudellisuuskysymys ennen kaikkea, ja toisaalta sitten kilpailutilanne nyt lähinnä turpeeseen nähden on puulle edullisempi viime aikaisten ratkaisujen myötä. Puun osuus sähköntuotannosta meillä on noin kolmisen prosenttia. Tämä oli vuonna 1997 ja se lienee järkevällä puun käytöllä mahdollista nostaa vielä noin viiteen prosenttiin ja silloin vähennysmahdollisuus tätä kautta korvaten turvetta ja öljyä on noin 3-4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentiksi laskettuna näitä kasvihuonekaasupäästöjä per vuosi.