O u l u n V e d e n a s i a k a s t i e d o t e

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "O u l u n V e d e n a s i a k a s t i e d o t e 2 0 1 0"

Transkriptio

1 O u l u n V e d e n a s i a k a s t i e d o t e

2 mitä on Vesihuolto? Vedenhankintaa eli veden käsittelyä ja johtamista talousvetenä käytettäväksi viemäröintiä eli jäteveden, huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista ja käsittelyä 4 Maksut Sopimukset 6 Vesilaskutus 7 Usein kysyttyä 8 Veden kierto 10 Talousvesi 12 Viemäröinti 13 Jäteveden puhdistus 14 Oulun vedenhankinta vaatii varmistamista 15 Viemäriin vain jätevettä Hyvä Oulun Veden asiakas! Kädessänne oleva tiedote kertoo vesihuoltopalveluistamme. Olemme koonneet esitteeseen hyödyllistä tietoa siitä, miten vesihuoltopalvelut tuotetaan ja mitä kehityshankkeita on suunnitteilla. Oulun Vesi liikelaitos toimii vesihuoltolain mukaisena vesihuoltolaitoksena, joka vastaa kaupunkialueen vedenjakelusta, viemäröinnistä ja jätevedenkäsittelystä. Lähes kaikki kaupungin asukasta käyttävät Oulun Veden palveluja ja suorassa sopimussuhteessa meihin on yli liittynyttä kiinteistöä. Olemme tottuneet siihen, että vesihuolto toimii kaikkina aikoina moitteettomasti hyvää raikasta vettä saadaan hanasta ja jätevesien viemäröinti ja käsittely hoidetaan ympäristöstä huolehtien. Oulun Vesi on täyttänyt toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet hyvin, mutta jatkuvan parantamisen periaate on toiminnan ydin, ja tavoitteemme on tarjota maan parhaat palvelut vuonna Vesihuoltoverkostot on suurelta osin rakennettu ja 1970-luvuilla ja niiden nykyinen uusimisvauhti ei ole riitävä. Saneerauksiin onkin panostettava tulevaisuudessa nykyistä enemmän. Huonokuntoiset verkostot aiheuttavat rikkoutuessaan sekä ympäristö- että terveysriskejä, minkä vuoksi saneerauksiin on varauduttava ajoissa. Oulujoen vedestä valmistettu vesijohtovesi on täyttänyt hyvin kaikki talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset. Puhdistukseen käytettävien kemikaalien määrää on kuitenkin täytynyt merkittävästi lisätä raakavesilähteemme Oulujoen vedenlaadun heikentymisen seurauksena. Tulevaisuuden tavoitteemme on siirtyä Viinivaarasta saatavan pohjaveden käyttöön. Kaupunginhallitus päätti Viinivaaran pohjavesihankkeen vesioikeudellisen lupahakemuksen tarkentamisesta. Pohjavesihankkeen lupahakemus on ympäristölupaviraston käsittelyssä ja lupapäätöstä odotetaan vuoden 2010 aikana. Hankkeella on tarkoitus parantaa Oulun vedenhankinnan varmuutta ja samalla mahdollistaa ensiluokkainen pohjavesi oululaisten kuluttajien käyttöön. Jätevedenpuhdistamon laajennuksiin on investoitu viiden vuoden aikana yli 15 miljoonaa euroa. Viimeisimpänä valmistui viime vuonna typenpoistolaajennus, jonka ansiosta myös jätevesien typenpoisto tehostui olennaisesti ja vähensi edelleen vesistökuormitusta. Jätevesilietteen jatkokäsittelynä on tehostettu aumakompostointi Haukiputaan Vittakankaalla ja hygienisoidun lietteen lannoiteluvan perusteella lietettä on käytetty Oulun seudulla myös peltojen maanparannusaineena. Muitakin vaihtoehtoisia lietteen käsittelymenetelmiä selvitetään. Jouni Lähdemäki johtaja 3

3 Liittymismaksu Liittymismaksulla katetaan verkostojen ja laitosten rakentamiskustannuksia, jotka aiheutuvat uusista verkostoon liittyvistä kiinteistöistä sekä verkostojen laajennuksista. Liittymismaksu määräytyy pääsääntöisesti tontin rakennusoikeuden mukaan ja sen perusteena on kiinteistön käyttötarkoitus. Maksun pohjana on kerrosneliötä kohden määritelty hinta, joka on sekä vesijohdolle että viemärille 0,84 euroa neliömetriltä. Jos vanha kiinteistö puretaan ja tilalle rakennetaan uusi rakennus, vanha sopimus purkautuu ja asiakas tekee uuden sopimuksen. Tässä tapauksessa tulee maksettavaksi liittymismaksu. Pientalojen (alle 500 m 2 ) liittymismaksu määrätään kolmen tasataksaluokan mukaan. Kohteen sijoittuminen riippuu asemakaavan mukaisesta tontin rakennusoikeudesta. Luokkia vastaavat liittymismaksut on esitetty tämän aukeaman taulukossa. Liittymismaksuista ei suoriteta arvonlisäveroa. Liittymismaksut ovat siirto- ja palautuskelpoisia. Kiinteistön vesi- ja viemäriliittymän arvo varainsiirtoverossa on normaalisti liittymismaksun suuruinen. Käyttömaksu Kaupunginvaltuuston päätöksellä korotettiin puhtaan veden ja jäteveden käyttömaksuja sekä vesimittarikoon mukaista perusmaksua yhteensä keskimäärin 5 prosentilla vuoden 2010 alusta lähtien. Veden käyttömaksu nousi verollisena 5 senttiä kuutiometriltä ja jäteveden käyttömaksu 6 senttiä kuutiolta. Myös palveluhinnastoon tuli joitakin lisäyksiä. Veden ja jäteveden laskutus perustuu mitattuun vedenkulutukseen. Laskutus tehdään normaalisti neljä kertaa vuodessa siten, että laskuista kolme on arviolaskua ja yksi on asiakkaan ilmoittaman vesimittarin lukeman mukainen tasoituslasku. Perusmaksu Vesimittarikohtaisella perusmaksulla katetaan vesihuoltolaitoksen kiinteitä kulutuksesta riippumattomia kustannuksia, mm. vesimittarin vaihto määräajoin sekä vesimittarin tarkistusajokustannuksia. Vesihuoltolaki 19 : Vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Lisäksi laitos voi periä liittymismaksua ja perusmaksua sekä muita maksuja laitoksen toimittamista palveluista. Nämä maksut voivat olla eri alueilla erisuuruisia, jos se on tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä. Liittymismaksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon myös kiinteistön käyttötarkoitus. LIITTYMISMAKSU Asuntotyyppi Asemakaavan Liittymismukainen maksu rakennusoikeus euroa m 2 Pientalot < ,69 Omakotija paritalot > 150, < ,82 Omakoti-, pari-, rivija ketjutalot > 250, < ,70 kulutukseen perustuva käyttömaksu euroa / m 3 (sis. alv 22 %): vesimaksu 1,29 jätevesimaksu 1,77 yhteensä 3,06 Mittarikoon mukainen perusmaksu euroa / vuosi (sis. alv 22 %): Vesimittarin koko mm perusmaksu < 20 48, , , , ,00 > ,00 Erikoisammattimies Reijo Saarela vaihtaa vesimittareita. Sopimus kiinteistön liittämisestä Oulun Veden verkostoon taikka laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, että sopimuksen sisältöä ei voida yksipuolisesti muuttaa ja että sopimus säilyy kummankin osapuolen saatavilla. Sopimus tehdään omakotitalojen omistajien, asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöjen omistajien kanssa. Nykyisen lain mukaan asiakas on laitoksen sopimuskumppani ja kuluttajalla tarkoitetaan henkilöasiakasta. Liittymissopimus Asiakkaan ja Oulun Veden välinen sopimus tehdään kirjallisesti. Kiinteistön omistaja tai omistajaan verrattava haltija tekee liittymissopimuksen ja käyttösopimuksen. Käyttösopimus voidaan tehdä myös omistajan ja laitoksen suostumuksella vuokralaisen kanssa, jolloin omistajan kanssa tehty käyttösopimus jää lepäämään kunnes vuokralaisen kanssa tehty sopimus lakkaa. Sopimusehdot Vesihuoltolain mukaan asiakkaan ja laitoksen välillä noudatetaan sopimusta, sopimusehtoja sekä vesihuollon yleisiä toimitusehtoja. Vesihuoltolain mukaan, jos taksat muuttuvat, asiakkaille on lähetettävä taksat, maksut ja palvelumaksuhinnastot yhtä kuukautta ennen muutosten voimaantuloa. Vastuurajat määritetään sopimusehdoissa Vesihuollon yleisissä sopimusehdoissa on tarkasti määritelty laitoksen ja asiakkaiden vastuurajat. Uusilla asuntoalueilla ja saneerauskohteissa kiinteistöille rakennetaan erillinen liittymismahdollisuus vesijohdolle, jätevesiviemäreille ja sadevesiviemäreille. Laitos rakentaa liitynnät yleisen alueen rajalle, mistä eteenpäin vastuu johdoista kuuluu kiinteistöille. Verkostojen rakentamis- ja kunnossapitoraja on kiinteistön tonttiraja. 4 5

4 Omakotiasukkaat asioivat suoraan Oulun Veden kanssa. Rivitaloissa, kerrostaloissa ja muissa kiinteistöissä asukkaat asioivat isännöitsijän tai muun taloyhtiöiden asioita hoitavan henkilön kanssa. Vesi kuuluu jokapäiväiseen elämään melkeinpä itsestäänselvyytenä. Mutta liittyy vesihuoltoon kysyttävääkin. Tässä yleisimpiä aiheita, joita tiedustellaan Oulun Veden asiakaspalvelusta. Online-palvelu Online-palvelu on tarkoitettu Oulun Veden sopimusasiakkaille. Rivi- tai kerrostalojen huoneistokohtaiset vesimittarit ovat ns. takamittareita. Niiden laskutuksen hoitaa isännöitsijä, joka vastaa myös yhteydenpidosta Oulun Veteen. Online-palvelun kautta voi ilmoittaa vesimittarin lukemia, seurata käyttöpaikan käyttötietoja sekä vesilaskuja sitä mukaa kun tietoja kertyy järjestelmään. Vesimittarin lukeman voi ilmoittaa myös rekisteröitymättä Online-palvelun kautta. Online-palvelu on maksuton ja avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Palveluun pääsee Oulun Veden kotisivulta osoitteesta Sähköinen lasku Kuluttajan e-lasku Oulun kaupunki tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden e-laskuun. Oulun Vesi on järjestelmässä mukana. E-lasku on sähköinen lasku, jonka asiakas saa suoraan omaan verkkopankkiinsa. E-laskusopimuksen voi tehdä omassa verkkopankissa, sieltä löytyvät myös tarkemmat e-laskun käyttöönoton ohjeet. O u l u n ka u p u n g i n v e s i j o h t o v e r ko s t o o n p u m p a t t i i n v u o n n a v e t t ä n o i n 9,7 m i l j o o n a a ku u t i o m e t r i ä. La s ku t e t u n v e d e n o s u u s o l i 8,5 m i l j o o n a a ku u t i o t a. Erotus, n o i n 13 p ro s e n t t i a p u m p a t u s t a v e d e s t ä, o n n i i n s a n o t t u a y l e i s t ä v e t t ä, j o s t a s u u r i n o s a o n v u o t o v e t t ä, v e r ko s t o j e n h u u h t e l u v e t t ä j a m u u t a m i t t a a m a t o n t a ku l u t u s t a. M y y d y n v e d e n ku l u t u s j a ka u t u u ki i n t e i s t ö t y y p e i t t ä i n s e u r a a v a s t i: Yritysasiakkaat Oulun Vedellä on valmius lähettää verkkolaskuja yritysasiakkaille. Ohjeet palveluun tarvittavista tiedoista ja toimenpiteistä löytyvät Oulun Veden kotisivulta. Verkkolaskutus voidaan käynnistää, kun tarvittavat verkkolaskutunnisteet on toimitettu Oulun Vedelle. Laskujen maksunseuranta on kaupungin reskontrassa, puh Laskutusperusteisiin liittyviin tiedusteluihin vastaa Oulun Vesi. Rivitalot 14 % Palvelut 19 % Teollisuus 9 % Omakotitalot 19 % Kerrostalot 39 % Mikä on Oulussa veden kovuus? Mikä on veden happamuus? Tarvitseeko astianpesukoneeseen lisätä suoloja? Oulun talousvesi luokitellaan pehmeäksi. Kokonaiskovuus on keskimäärin 0,83 mmol/l (=millimoolia litrassa) tai 4,6 o dh (=saksalaista kovuusastetta = deutsche Härtegrad). Astianpesukoneen veteen ei tarvitse lisätä suoloja. Miksi vesimittarin lasin alla on vettä? Kyseessä on ns. märkälaskijamittari, jonka lasin alla kuuluu olla vettä. Mittari on tehty kestämään kosteutta. Mikä on normaali vedenkulutus? Asutuksen keskimääräinen vedenkulutus on Oulussa 130 litraa asukasta kohden vuorokaudessa. Vedenkulutus on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Ominaiskulutus eli kaupungin koko vedenkulutus (mukaan lukien yritykset, teollisuus, palvelut) jaettuna verkostoon liittyneiden asukkaiden määrällä on 200 litraa asukasta kohti vuorokaudessa. Mitä jos vesijohdosta tulee vihreää vettä? Jos kiinteistön vesijohdosta tulee vihreää vettä, kyseessä on yleensä lämpimän käyttöveden lämmönvaihtimen vuoto. Kaukolämpöverkossa kulkeva vesi pääsee tuolloin sekoittumaan lämmönvaihtimesta talousveteen. Vihreää väriainetta käytetään kaukolämpöverkossa ilmaisemaan mahdollinen vuoto. Väriaine ei ole vaarallista, mutta vesi on seissyt pitkään putkistossa, eikä sitä ole syytä käyttää. Vika tulee heti korjata. Tällöin pitää ottaa yhteyttä Oulun Energiaan tai kiinteistön isännöitsijään. Mitä jos vesi on ruskeaa tai muuten likaista? Jos vesi on ruskeaa tai muuten likaista tai haisee pahalle, siitä tulee ilmoittaa Oulun Veden asiakaspalveluun puh. (08) tai päivystävälle putkimestarille puh Kerrostaloissa ja rivitaloissa ongelmasta pitää ilmoittaa isännöitsijälle, sillä vika voi olla kiinteistön putkistoissa. Mistä johtuu veden kupliminen ja sameus? Maitomainen sameus vedessä on yleensä ilmaa, jonka ylikyllästys purkautuu pieninä kuplina. Muutaman minuutin seisottamisen jälkeen vesi normaalisti kirkastuu. Veden käyttökelpoisuuteen kuplimisella ei ole merkitystä. Kuumassa vedessä ilmiö on hyvin yleinen. Muita yleisiä kysymyksiä Muita yleisimmin esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin on nähtävänä Oulun Veden kotisivulla internetissä osoitteessa Epäselvissä tilanteissa voi ottaa yhteyttä Oulun Veden asiakaspalveluun puh. (08) tai päivystäjään puh

5 Raakavesi johdetaan puhdistuksen kautta talouksien käyttöön ja sieltä käytön jälkeen likavetenä jätevedenpuhdistamolle. pumppaamo kalkki, ferrisulfaatti VÄLPPÄYS JÄLKIsuodatusyksikkö metanoli NAUHASIIVILÄ dispersiovesi hämmennys ja selkeytys ferrisulfaatti JÄLKISELKEYTYS SUODATUS huuhteluilma, huuhteluvesi OTSONOINTI VÄLIALLAS AKTIIVILIETELAITOS SEKOITUS JA ILMASTUS AKTIIVIHIILISUODATUS otsoni kalkki, glykoli esiselkeytys uv-desifiointi huuhteluvesi hiilidioksidi, klooriamiini, kalkki SEKOITUS/ FLOKKAUS JÄLKIKEMIKALOINTI polyalumiinikloridi vesitorni PUHDASVESiallas VÄLPPÄYS VERKOSTOT Vesijohtoa 970 km Jätevesiviemäreitä 635 km Sadevesiviemäreitä 510 km Jätevesipumppaamoja 167 kpl Sadevesipumppaamoja 125 kpl TULOPUMPPAUS suodattimien pesuvesi natriumhydroksidi kierrätysliete palautusliete vetyperoksidi rikkihappo HIEKANEROTUS ylijäämäliete lietteen kuivaus kuivattu liete polymeeri seossäiliö KEMICOND rejektivesi KOMPOSTOINti, maanparannus- ja kasvualustakäyttö 8 9

6 Oulun talousvesi on laadultaan maan parhaita verrattuna muihin pintavesistä valmistettuihin talousvesiin. Veden analysointitulokset ovat nähtävänä Oulun Veden kotisivulla kohdassa Talousveden laatu. Viranomainen valvoo Talousvesi on raakavedestä puhdistettua vettä, joka johdetaan verkostossa koteihin ja muihin kiinteistöihin. Oulun Vesi vastaa veden laadusta kiinteistön ja laitoksen väliseen liittymiskohtaan saakka. Talousveden laadun valvonnasta vastaa viranomaisena Oulun seudun ympäristötoimi. Oulun Veden Hintan vesilaboratorio tekee puhdistamoiden käyttötarkkailuun liittyvät analyysit. Jakeluvarmuus Vesijohtovuotojen määrä on vähentynyt tasaisesti ja nykyinen veden jakeluvarmuus onkin varsin hyvä. Viime aikoina on ollut vesijohtovuotoa vuodessa. Jakeluvarmuutta on parannettu jatkuvilla verkostoon ja automatisoituun valvontajärjestelmään kohdistuneilla investoinneilla. Johtovuodot pyritään korjaamaan nopeasti, jotta vedenjakelun katkokset jäisivät mahdollisimman lyhyiksi. Vesijohtoverkoston tasaista painetta ylläpidetään Maikkulan ja Puolivälinkankaan vesitornien avulla. Ylävesisäiliöillä tasataan kulutushuippuja ja ne ovat tarpeen myös varavesisäiliöinä häiriötilanteiden varalta. Vedenpuhdistus Talousvesi valmistetaan Oulujoen vedestä Hintan ja Kurkelanrannan vedenpuhdistamoilla. Puhdistusmenetelmien päävaiheet ovat kemiallinen epäpuhtauksien erottaminen flotaatiomenetelmällä, hiekkasuodatus, otsonointi, aktiivihiilisuodatus, desinfiointi sekä kovuuden, alkaliteetin ja ph:n nosto. Huolimatta Oulujoen veden laadun muutoksista verkostoveden laatu on hyvä. Tähän on päästy tehokkailla puhdistusmenetelmillä ja sillä, että raakaveden laatuvaihteluihin voidaan reagoida muutaman minuutin viiveellä. Automaatiolla ja prosessia jatkuvasti tarkkailevilla mittalaitteilla varmistetaan entistä paremmin puhdistusprosessin toiminta ja turvataan verkostoon lähtevän talousveden hyvä laatu. Veden laatu Veden laatua kuvataan yleisimmin ns. permanganaattiluvulla (KMnO 4 -luku), joka ilmaisee orgaanisen aineen, mm. humuksen, määrän vedessä. Verkostoveden KMnO 4 -luvun laatutavoite on lainsäädännön mukaan alle 20 mg/l luvun prosessiuudistusten jälkeen verkostovesi on täyttänyt hyvin sille lainsäädännön asettamat kaikki laatuvaatimukset ja -tavoitteet. Vuodesta 2001 lähtien vedenpuhdistamoilla on käytetty rautapohjaista saostuskemikaalia, joka yhdessä tehokkaan prosessin ohjauksen kanssa on parantanut veden laatua entisestään vähentämällä orgaanisen aineksen (TOC) määrää koko ajan. Jäännösklooripitoisuus Hintan ja Kurkelanrannan vedenpuhdistusprosesseja tehostettiin vuosina 1993 ja 1996 otsonoinnilla ja aktiivihiilisuodatuksella. Tämän jälkeen verkostoon johdettavan puhtaan veden jäännösklooripitoisuutta on voitu olennaisesti pienentää. Klooria käytetään veden desinfiointiin. VEDEN VUOROKAUSIKULUTUS m 3 /vrk A s u t u ks e n o s u u s v e d e n ku l u t u ks e s t a o n 70 p ro s e n t t i a. A s u t u ks e n v u o ro ka u s i ku l u t u s o n ke s ki m ä ä r i n 13 0 l i t r a a a s u ka s t a ko h t i. Se on tasaisesti l a s ke n u t n ä i h i n p ä i v i i n s a a kka, m u t t a a i v a n v i i m e v u o s i n a ku l u t u s n ä y t t ä ä a s e t t u n e e n n y ky i s e l l e t a s o l l e e n. Ko t i t a l o u ks i e n v u o ro ka u s i ku l u t u s h e n ke ä ko h t i j a ka u t u u e r i l ä h t e i s t ä s a a t u j e n t i e t o j e n m u ka a n ke s ki m ä ä r i n s e u r a a v a s t i: Ruoanlaitto ja juomavesi 5 % 7 l Astioiden pesu 14 % 18 l Siivous ym. 4 % 5 l Pyykinpesu 16 % 21 l WC:n huuhtelu 26 % 34 l SAOSTUSKEMIKAALIEN KULUTUS tn/v S a o s t u s ke m i ka a l i e n m ä ä r ä o n l i s ä ä n t y n y t r a a ka v e d e n h e i kke n e m i s e n t a ki a, m u t t a m y ö s p u h d i s t u s t u l o ks e n p a r a n t a m i s e n t a ki a. Henkilökohtainen hygienia 35 % 45 l 10 11

7 Viemäröinti Viemäreitä on kahta eri tyyppiä; jätevesija hulevesiviemäreitä. Jätevesiviemäri on tarkoitettu kiinteistössä rakennusten sisällä muodostuvien talous- tai teollisuusjätevesien johtamiseen. Hulevesiviemäreihin johdetaan sade- ja kuivatusvesiä yleensä rakennusten ulkopuolelta. Oulun ydinkeskustassa on vielä vähän sekaviemäreitä, joihin johdetaan sekä jäte-, että hulevesiä. Viemärit ovat toiminnaltaan joko viettoviemäreitä tai paineviemäreitä. Viettoviemärissä vesi virtaa painovoimaisesti alamäkeen. Paineviemärissä se johdetaan eteenpäin pumppaamalla. Viemäreiden kunnosta huolehditaan investoimalla jatkuvasti sekä uusien viemäreiden rakentamiseen että vanhojen saneeraamiseen. Vuonna 2009 investoitiin noin 5 miljoonaa euroa. Hulevesi = sadevesi Sadevedet eli ns. hulevedet johdetaan erillisissä putkissa tai avo-ojissa nykyään laskeutuksen kautta vesistöön. Sadevesiviemäriin johdettaville vesille on asetettu rajoituksia. Ne eivät esimerkiksi saa sisältää öljyjä tai muita talouden lika-aineita. Hulevesiviemäriin ei saa johtaa jätevettä, eikä erilliseen jätevesiviemäriin hulevettä. Kiinteistöjen eroteltava sadevedet ja perustusten kuivatusvedet jätevesiviemäristä Katu- ja verkostosaneerausten yhteydessä korvataan yleensä avo-ojia putkiviemäreillä (hulevesiviemäreillä). Tälläisissa tapauksissa kiinteistöjen tulee johtaa katto- ja muut hulevedet rakennettaviin kaivoihin. Työ on tarkoituksenmukaista tehdä samaan aikaan katu- ja verkostotöiden kanssa. Se ka v i e m ä r i n (j ä t e v e s i + h u l e v e s i) j a e r i l l i s e n h u l e v e s i v i e m ä r i n p a d o t u s ko r ke u s o n 10 cm l i i t t y m i s ko h d a n m a a n p i n n a n t a s o n y l ä p u o l e l l a. 1 0 c m 10 0 c m Eri l l i s e n j ä t e v e s i v i e m ä r i n p a d o t u s ko r ke u s o n 10 0 cm l i i t t y m i s ko h d a n ko ko o j a v i e m ä r i n l a e n ko r ke u d e n y l ä p u o l e l l a. Padotuskorkeus Padotuskorkeus on korkeustaso, jolle viemärin vesipinta voi hetkellisesti nousta. Viemäriin liitetyn rakennuksen alimman lattiatason on oltava padotuskorkeuden yläpuolella. Muussa tapauksessa kellaritilat on suojattava viemäritulvien varalta varustamalla viemäröinti esim. pumppaamolla. Padotuskorkeus tarkoittaa, että erillisviemäri voi siis tulvia yhden metrin putken yläpuolelle tai sekaviemäri ja hulevesiviemäri 10 cm maanpinnalle yläpuolelle. Kiinteistön padotuskorkeuden alapuolisten viemäröintipisteiden tulvilta suojaaminen kuuluu kiinteistön omistajan vastuulle. Padotuskorkeuden alapuoliset tilat suojattava Vesihuollon yleisten toimitusehtojen mukaan laitos ei vastaa padotuksesta (viemäritulvasta) mahdollisesti aiheutuvasta haitasta tai vahingosta, mikäli liittyjä viemäröi padotuskorkeuden alapuolisia tiloja. Asiakas on velvollinen suojaamaan padotuskorkeuden alapuolella olevat viemäröidyt tilansa kiinteistökohtaisten viemäritulvien estämiseksi. Erityisesti kellarillisten kiinteistöjen omistajien tulisi tarkastaa viemärin padotuskorkeudet ja tehdä tarvittaessa suojaustoimia. LisätieDOT Oulun Veden suunnittelu, Kasarmintie 29, puh. (08) , sähköposti: oulunvesi@ouka.fi. Jätevedenpuhdistamo Taskilan jätevedenpuhdistamolla puhdistetaan Oulun, Muhoksen ja Utajärven talouksien sekä pienen ja keskisuuren teollisuuden jätevedet, vuosittain noin miljoonaa kuutiometriä. Käytössä on kemiallinen suorasaostus, aktiivilietelaitos ja jälkisuodatusyksikkö. Puhdistamisessa on saavutettu erinomaisesti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset. Orgaanisen aineksen ja kokonaisfosforin puhdistustehot olivat 98 prosenttia vuonna Lupaehdon mukainen vaatimus molemmille on vähintään 90 prosenttia. Typenpoiston lupaehdon mukainen puhdistustehovaatimus kokonaistypelle on vähintään 70 prosenttia yli 12 asteiselle jätevedelle. Typpeä jouduttiin lupaehdon mukaisesti poistamaan vuoden 2009 kesäkuun ja marraskuun aikana. Puhdistustulokset osoittavat, että typenpoisto toimii luvassa vaaditulla tavalla. KOKONAISTYPPI mgn/l vesistöön Lu p a e h t o ko ko n a i s t y p p i p i t o i s u u d e l l e Lietteenkäsittely Vuonna 2006 Oulun Vesi valitsi kilpailutuksen perusteella jätevesilietteen käsittelymenetelmäksi Kemiran kehittämän Kemicondmenetelmän ja solmi Kemira Oyj:n kanssa 10 vuoden (+ 5 vuoden optio) palvelusopimuksen lietteen jatkokäsittelystä. Menetelmä perustuu lietteen happokäsittelyyn ja sen jälkeiseen ph:n nostoon voimakkaasti hapettavalla vetyperoksidilla. Ympäristöluvan tultua lainvoimaiseksi kesällä 2009 Kemicond-käsitelty liete on viety jatkokäsittelyyn kompostoitavaksi Haukiputaan Vittakankaalle, joka sijaitsee Kiimingin Jäälin länsipuolella. Samalla uuden kompostin teko Taskilan jätevedenpuhdistamolla on loppunut. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on hyväksynyt Kemicond-käsitellyn lietteen myös lannoitelainsäädännön mukaiseksi maanparannusaineeksi, jota voidaan viedä peltokäyttöön sellaisenaan. BIOKEMIALLINEN HAPENKULUTUS bod 7ATu tn/v vesistöön kokonaisfosfori kok p tn/v vesistöön

8 Viemäriin tulee johtaa vain tavanomaista jätevettä eli keittiön, pesualtaiden, suihkujen ja WC:n jätevesiä! Vi i n i v a a r a l u ku i n a: v e d e n o t t o m 3 /v r k, v e d e n o t t a m o t 32 kp l, v e s i s ä i l i ö t m 3, v e s i j o h d o t 209,4 km, i n v e s t o i n t i ku s t a n n u ks e t 69,2 m i l j o o n a a e u ro a. Valmiuslaki velvoittaa kuntia varmistamaan vedenhankinnan mahdollisimman häiriöttömän toiminnan myös poikkeusoloissa. Suurimmat riskit liittyvät Oulussa vedenhankintaan. Raakavesilähteenä toimivan Oulujoen käyttö voi estyä normaalioloissa onnettomuuden ja poikkeusoloissa saastumisen tai vaurioiden vuoksi. Valtakunnallisen tavoitteena on esitetty, että vuoteen 2012 mennessä suurten vesilaitosten tulisi varmistaa vedenhankintansa. Oulussa vesi otetaan nykyisin Oulujoesta ja se käsitellään Hintan ja Kurkelarannan vedenpuhdistamoissa kemiallisilla prosesseilla. Kuluttajille johdettu vesi on kaikkien mittaustulosten mukaan hyvää talousvettä. Ainoat vedenlaatua koskevat palautteet tulevat verkostotöiden aiheuttamista samentumista ja kloorin hajusta. Vaihtoehdot selvitetty Oulu on selvittänyt vedenhankinnan varmistamista jo pitkään. Tarkastelussa ovat olleet mukana naapurikuntien vedentoimitus, vedenoton siirto Oulujoessa ylemmäs ja kaikki pohjavesialueet 100 kilometrin säteellä Oulusta. Viinivaaran pohjavesihanke on todettu perusteellisissa selvityksissä kattavaksi ja toteuttamiskelpoiseksi Oulun vedenhankinnan varmistamisratkaisuksi. Viinivaaran pohjavesialue sijaitsee Pudasjärven ja Utajärven kuntien alueella noin 70 kilometrin päässä Oulusta. Lisäksi vedenottoa on suunniteltu Ylikiimingin harjulta Vepsänkylän ja Yli-Vuoton alueilta. Lähtökohtana on vedenhankinta täysin erillisestä vesilähteestä. Hankkeen toteuduttua johdettaisiin normaaliaikoina kuluttajille pohjavettä. Nykyinen pintaveden puhdistus pidetään varajärjestelmänä. Pohjavettä edullisesti Nykyinen käyttöveden puhdistus vaatii runsaasti energiaa ja puhdistuskemikaaleja, joiden käyttömäärät ovat lisääntyneet jokiveden laadun heikentymisen seurauksena. Oulussa käytetään vuosittain vedenpuhdistuskemikaaleja tonnia (n. 130 kuorma-autolastia) ja sähköenergiaa 4 gigawattituntia (n. 250 omakotitalon kulutuksen verran) Pohjaveden käytössä energiaa tarvitaan lähinnä pumppauksiin, joiden osuus on noin kolmasosa pintavedenpuhdistusprosessin vaatimasta energiamäärästä. Korkeuseron ansiosta pohjavesi voidaan johtaa Viinivaarasta Ouluun edullisesti. Pohjaveden makua arvostetaan Pohjaveden tasainen lämpötila (4-5 o C) ja kivennäissuolat antavat sille raikkaan maun, jota kuluttajat arvostavat. Jaettavan pintaveden lämpötila on kesäisin o C, jolloin lämpötila yhdessä kloorin kanssa voi huonontaa makutuntemusta. Hyvä pohjavesi ei vaadi käsittelyä, mutta laajan vesijohtoverkoston vuoksi myös se on desinfioitava ennen verkostoon johtamista. Pintavettä vähäisemmän orgaanisen aineksen määrän ansiosta klooria tarvitaan pohjavedessä kuitenkin pintavettä vähemmän. Näin vältytään myös orgaanisten klooriyhdisteiden muodostuminen juomaveteen. Kiinteiden roskien ja erilaisten kemikaalien johtaminen viemäriin on kiellettyä. Roskat tukkivat viemäreitä ja aiheuttavat ongelmia pumppaamoilla ja jätevedenpuhdistamolla. Pahimmillaan viemäriin joutuneet sopimattomat jätteet tai aineet voivat aiheuttaa tukkeumia tai viemäritulvia. Viemäreiden toimintahäiriöt voivat koskettaa useita talouksia ja tukkeumien aukaisut saattavat aiheuttaa huomattavia kustannuksia. Viemäriin sopimattomia esineitä ja aineita ovat mm. seuraavat: öljy, bensiini, liuottimet palavat nesteet ja desinfiointiaineet hapot ja emäkset raskasmetallit, elohopea maalit, liimat, liuottimet, lakat, liimat tulitikut ja tupakantumpit pumpulipuikot kondomit jäätelötikut tekstiilit kuten esim. sukkahousut vaipat ja terveyssiteet käsipyyhepaperi, sanomalehdet muovipussit ja muut esineet ruoan tähteet hiekka ja kukkamulta kahvinporot rasva, esim paistinrasva kahvinporot ongelmajätteet 14 15

9 julkinen tiedote jaetaan kaikkiin talouksiin Asiakaspalvelu (08) Verkostopäivystys työajan ulkopuolella Vesilaskutus (08) , (08) Maksunseuranta Telefax (08) Postiosoite PL 35, OULUN KAUPUNKI Käyntiosoite Kurkelanranta, Kasarmintie 29 tai taitto viestintäkeskus / paino joutsenmedian painotalo

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, vmh/2010 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2013 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 VIEMÄRI- JA VESIJOHTOSELVITYS Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava

Lisätiedot

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO

RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO Rakennuslupaan liittyvä laadunohjaus, AR/2014 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO 1 LIITOSLAUSUNTO Koskee kaikkia uudisrakennuksia ja tarvittaessa saneerauksia, jos vesihuoltoon tulee muutoksia Tilattava Oulun

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri   puh: Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy 2016 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO TONTTIJOHTOJEN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri   puh: Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille 2018 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 Oulun Vesi liikelaitos Kasarmintie 29, PL 35, 90015 Oulun kaupunki

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2016

PALVELUHINNASTO 1.1.2016 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden

Lisätiedot

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30

Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Liittämis- ja maksuperusteet sekä maksut 1.1.2016 Toimisto avoinna ma-to klo 8.00 15.45, pe klo 8.00 15.30 Kurikkatie 14, 90440 Kempele Puhelin: (08) 8828 300, telefax (08) 8828 310 Päivystys: 0400 586

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11 RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan. PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet VESIHUOLTOSANASTOA Asemapiirustus Asiakas Asukasvastineluku (AVL) Haja-asutusalue Hulevesi Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet Kiinteistön omistaja, kiinteistön

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen Liittymis- ja käyttösopimusehdot 1.2.2017 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016

Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 Lapuan kaupungin vesihuoltolaitoksen vesihuoltotaksa 2016 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTEYSTIEDOT Kunnallistekniikan päällikkö Jarmo Hietala s-posti jarmo.hietala@lapua.fi puh. 06 4384 640, 044 4384 640 Rakennusmestari

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven

Lisätiedot

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi Liite 15 / JaVe jk 23.5.2019 20 Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Vesiosuuskunta HKM

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Vesiosuuskunta HKM 1/5 YLEISET SOPIMUSEHDOT Yleiset sopimusehdot...2 1...2 2...2 3...2 4...2 5...3 6...3 Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot...3 7...3 8...3 9...4 10...4 11...4 Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta. SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli. Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle

Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Tommi Fred, osastonjohtaja 1 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

VESIHUOLLON HINNASTO 2019

VESIHUOLLON HINNASTO 2019 VESIHUOLLON HINNASTO 2019 HSY:n vesihuollon hinnastossa esitetään veden käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. 1 Käyttömaksut Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä. Se mitataan

Lisätiedot

OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 19.11.2014. Oulun Veden esittely. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11.

OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 19.11.2014. Oulun Veden esittely. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11.2014 Oulun Veden esittely Jouni Lähdemäki OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 kunnallinen liikelaitos viiden kunnan kuntaliitoksessa

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Tunturi-Lapin Vesi Oy Vesilaitosyhdistyksen Julkaisusarja nro 64 Helsinki 2016 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2012 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSUT 1.4.2011 JA 1.4.2012... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT 1.1.2012...

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimusehdot 18.2.2003 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa,

Lisätiedot

Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 3 Pääkaupunkiseudun raikkaan veden salaisuus on maailman pisin kalliotunneli. Raakavesi virtaa pääkaupunkiseudulle yli 120 kilometriä

Lisätiedot

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2.

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2. PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUTAKSA Yleiset periaatteet Liittymismaksut koskevat uusia liittyjiä, jotka liitetään vesihuoltoverkostoihin. Rakennusten lisärakentamista koskee ns. lisäliittymismaksu.

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen 1 SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2016, 1.1.2016 alkaen Hyväksytty Sastamalan Veden johtokunnan kokouksessa 25. päivänä elokuuta 2015, 26. Voimaantulopäivä 1.1.2016. Taksat käsittävät voimaan astuessaan koko Sastamalan

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

HINNASTO 1.1.2015 Yleistä Vesimaksu Jätevesimaksu Veden ja jäteveden perusmaksu Mittarin vuokra (yksi mittari sisältyy perusmaksuun):

HINNASTO 1.1.2015 Yleistä Vesimaksu Jätevesimaksu Veden ja jäteveden perusmaksu Mittarin vuokra (yksi mittari sisältyy perusmaksuun): HINNASTO 1.1.2015 Yleistä Kaikki tässä hinnastossa esiintyvät maksut ovat arvonlisäverottomia. Hintoihin lisätään voimassa olevan lain mukainen arvonlisävero, joka hinnaston käyttöönottohetkellä on 24

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013

PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesihuoltolaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON. NAANTALIN KAUPUNKI Vesihuoltolaitos Käsityöläiskatu 2 21100 NAANTALI TEOLLISUUSJÄTEVESISOPIMUS xx.xx.xxxx SOPIMUS TEOLLISUUSJÄTEVESIEN JOHTAMISESTA NAANTALIN KAU- PUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTOON.

Lisätiedot

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT haja-asutusalueille Vesilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 11.12.2002 86. Viemärilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 2.4.2009 57 ILMAJOEN KUNTA

Lisätiedot

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %).

HINNASTO 1. Käyttömaksun yksikköhinta on 1,11 / m3 (alv 0 %) 1,38 / m3 (alv 24 %). HINNASTO 1 HINNASTO 1.1.2015 ALKAEN Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Vihdin Vesi perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo Voimaantulo Hyväksytty :n hallituksessa 24.10.2018 Sairaalantie 3A, 99800 IVALO Utsjoentie 38, 99980 UTSJOKI 1. Yleistä (myöh. yhtiö) toimii vesihuoltolaitoksena ja perii vesihuoltomaksuja toiminta-alueellaan

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 HINNASTO 1.4.2019 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 Rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8 Voimaantulopäivä 1.1.2017 Laukaan Vesihuolto Oy:n taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 27.1.2014 (Voimaantulo 1.3.2014) Kunnanhallitus hyväksynyt taksan muutoksen 14.11.2011 (Voimaantulo 1.3.2012) Kunnanhallitus hyväksynyt

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2019 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2019 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,22 e/m 3 - jätevesimaksu 3,17 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin

Lisätiedot

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2011, 1.1.2011 alkaen

SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2011, 1.1.2011 alkaen SASTAMALAN VEDEN TAKSAT 2011, 1.1.2011 alkaen 1 Hyväksytty Sastamalan Veden johtokunnan kokouksessa 28.päivänä lokakuuta 2010, 59. Voimaantulopäivä 01.01.2011. Taksat käsittävät voimaan astuessaan koko

Lisätiedot

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen

SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen 1 (5) SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2013 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille

Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT haja-asutusalueille Vesilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 11.12.2002 86. Viemärilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 2.4.2009 57 VESILAITOKSEN

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä 1.1.2011

1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä 1.1.2011 PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2011 1. Liittymismaksu Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimuksen ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2017 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2017 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,13 e/m 3 - jätevesimaksu 3,04 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO Tämän hoito-ohjeen tiedot on tarkoitettu puhdistamon hoidon lisäksi puhdistamoiden suunnittelu, asennus, tarjous ja lupakäsittelyihin (mm. rakennusluvan liitteeksi). Kaikki mallimme ovat suojatut mallisuojin

Lisätiedot

- tarkista, että sisällysluettelon sivunnumerot täsmäävät sisällön kanssa 1. YLEISET TOIMITUSEHDOT JA MÄÄRITELMÄT...4

- tarkista, että sisällysluettelon sivunnumerot täsmäävät sisällön kanssa 1. YLEISET TOIMITUSEHDOT JA MÄÄRITELMÄT...4 VVY, VESIHUOLTOLAITOKSEN YLEISET TOIMITUSEHDOT 29.6.2001, 17.6. ja 10.12.2015 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN YLEISET TOIMITUSEHDOT (MALLI) - tarkista, että sisällysluettelon sivunnumerot täsmäävät sisällön kanssa

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO

PALVELUHINNASTO PALVELUHINNASTO 1.1.2017 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset

Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Vesihuoltolakiopas 2015 Vesihuoltolain keskeisimmät muutokset Lain säätelyä riskien hallinnasta on tarkennettu Vesihuoltolaitoksen taloushallinto tulee jatkossa eriyttää muista toiminnoista riippumatta

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 6.11.2017 79 1 Käyttömaksut Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi ja korvaavat

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti:

Vesihuoltolaitoksen liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2009 Muutettu 1.7.2009 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014

Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013

Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013 Uudenkaupungin Vesi Hinnasto 2013 Hinnat sisältävät 24 % arvonlisäveroa. Käyttömaksut / m 3 Vesi m 3 Jätevesi m 3 Yhteensä 1,88 2,63 4,51 Perusmaksut /vuosi Perusmaksu määräytyy vesimittarin koon mukaan

Lisätiedot

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla.

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla. HINNASTO 1.1.2018 Postiosoite Puhelin Sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos HINNASTO 1.1.2018

Lisätiedot

9.10.2015. Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

9.10.2015. Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON TAKSA 1.1.2016 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla.

Peritään kiinteistön käyttämän talousveden määrän perusteella. Vesi mitataan laitoksen omistamalla ja asentamalla vesimittarilla. HINNASTO 1.1.2019 Postiosoite Puhelin Sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos HINNASTO 1.1.2019

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013

Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013 Kouvolan Vesi Kouvolan Vesi Vesihuoltolaitoksen taksat ja palvelumaksut 2013 Sisällysluettelo 1 KÄYTTÖMAKSU... 2 1.1 VESIMAKSU... 2 1.2 JÄTEVESIMAKSU... 2 2 PERUSMAKSUT... 3 2.1 PERUSMAKSU VESI... 3 2.2

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 Kunnanvaltuuston 23.10.2013 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2014 1 YLEISTÄ 1.1 laitostoiminnan kustannusten kattamiseksi kunta perii laitokseen liittymisestä ja laitoksen käytöstä huoltolain (119/2001)

Lisätiedot