naistensatulassa Sittemmin naiset halusivat enemmän itsenäisyyttä Ratsastaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "naistensatulassa Sittemmin naiset halusivat enemmän itsenäisyyttä Ratsastaminen"

Transkriptio

1 Ratsastaminen naistensatulassa Kuvissa näkyvät satulan osat: kaksi sarvea sekä tasapainovyö, joka kulkee etuvasemmalta takakaaren oikealle puolelle. Keskimmäinen satula on 1880-luvulta, siinä näkyy vielä oikeanpuolimmaisen sarven jäänne. Teksti ja kuvat: Camilla Kivilaakso Satojen vuosien ajan naiset ratsastivat hajareisin siinä missä miehetkin. Ensimmäinen tunnettu piirustus naistensatulasta ajoittuu 1400-luvulle. Vanhimmat naistensatulat oli muotoiltu yksinkertaisesti siten, että nainen istui sivuttain ja piti jalkoja jalkatuella. Tässä asennossa hevosen hallitseminen oli vaikeaa ja hevosia taluttivatkin tallipojat. Sittemmin naiset halusivat enemmän itsenäisyyttä ja ensimmäisen satulamallin jossa istuttiin katse menosuuntaan kehitti Ranskan kuningatar Katariina de Medici luvulla. Katariinan myötä satulaan tuli kaksi sarvea, joiden välissä oikea reisi lepäsi hevosen sään päällä. Tämäkään satula ei vielä ollut täysin turvallinen ja vasta vuonna 1825 lisättiin satulan vasemmalle puolelle sarvi vasemman ja- lan tueksi. Sittemmin oikeanpuoleisin sarvi hiljakseen lyheni ja katosi kokonaan. Nykysatulassa on vain kaksi sarvea, toinen oikean jalan tukena ja toinen vasemman jalan yllä luvulla yleinen Naistensatulan kulta-aika oli 1800-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan. Viktoriaaniseen aikaan hieno nainen ei voinut kuvitellakaan ratsastavansa hajareisin, mutta 1920-luvulta lähtien naistensatulan käyttö väheni. Onneksi tapa ei kuollut kokonaan, ja nykypäivän parhaat satulat ovat edelleen käytössä olevia vuosisadan vaihteen satuloita. Valitettavasti pääosa uudemmista satuloista on enemmän tai vähemmän susia. Todellinen naistensatulaosaaminen on tänä päivänä harvassa ja pahimmillaan uudet satulat on tehty Pakistanissa valokuvan pohjalta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että satulassa on tasapainovyö molemmin puolin tai muita perustavanlaatuisia virheitä, jotka esimerkiksi estävät ratsastajaa istumasta oikein. Satulassa istutaan yleensä molemmat jalat vasemmalla puolella, toispuolisiin törmää hyvin harvakseltaan. Satulan siivet ovat eri kokoiset. Vasemmalla puolella siipi jatkuu reippaasti satulan eteen suojaten ratsastajan oikeaa jalkaa kun taas oikealla puolella siipeä ei käytännössä tarvita kuin sen verran, että satulavyön soljet saa siististi piiloon. 34 Ratsastus 8/07

2 Viralliseen naistensatulaasuun kuuluu silinteri, huntu ja plastron. Ratsastus 8/07 35

3 tä ja jalka. Ratsastajan kokonaispainoon nähden siis muutama kilo, joiden kompensointi ei vaadi tietoista muutosta ylävartalossa. Yleisin vika onkin, että ratsastaja nojaa oikealle. Seuraavaksi yleisintä on että rintasuunta vääntyy vasemmalle. Ohje vasen rinta hevosen oikeaa korvaa kohden suoristaa kierron tehokkaasti. Ratsastajan tulee luottaa siihen, että satula ei lähde kiertämään ja uskaltaa istua suorana ja tasapainossa. Viimeistään hevosen kiemurtelu tai jopa sivuttaisliike paljastaa helposti, jos näin ei ole. Puvun malli on 1860-luvulta. Raippa korvaa oikean jalan Ratsastajan oikean jalan korvaa raippa, tai oikemmin keppi eli cane. Cane on raippaa jäykempi mutta kävelykeppiä kevyempi ja lyhyempi keppi. Sitä ei käytetä raipan tapaan näpäyttäen vaan sillä painetaan hevosen kylkeä merkinantona pohkeen sijaan. Ilman muuta pääosan pohjeavuista korvaavat painoavut. Koska satulassa istutaan tavallista satulaa taaempana tulee ohjien olla erikoispitkät, cm lisäpituudella. Käsien sijainti on oikean reiden kahta puolen tai vähän yläpuolella. Sarvien ansiosta asento on vakaa ja alkutotuttelun jälkeen on helppo rentoutua. Käyntiin ja raviin siirtyminen on uraa myöten yleensä helppoa, sillä useimmat hevoset jatkavat uralla suoraan vaikka avut olisivatkin epätasapainossa. Kepillä painamalla ja pohkeella pyydetään hevosta eteen, tarvittaessa voi tietenkin maiskuttaa tai jopa sanoa ravi kunnes hevonen ymmärtää reagoida apuihin. Keskellä kenttää siirtymiset ripeämpään askellajiin vaativat enemmän tarkkuutta, sillä jalka ei saa olla yhtään vahvempi kuin keppi tai tuloksena on Kolme satulavyötä Naistensatulassa on yleensä kolme satulavyötä. Hevonen satuloidaan oikealta puolelta, sillä satulan asettaminen vasemmalta on sarvien takia vaikeaa. Samoin satulavyötä ei voi selästä käsin kiristää vasemmalta. Ensin kiristetään varsinainen satulavyö. Toinen vyö kulkee tämän vyön yllä. Se on kiinnitetty oikeanpuoleiseen siipeen ja tehtävänä on yksinkertaisesti estää siven lepattaminen. Kolmas vyö kulkee satulan oikealta puolelta viistosti vatsan ali ja kiinnittyy vasemmalla puolella etuimmaiseen erilliseen vastinhihnaan, joka on kiinnitetty satulan runkoon. Tämä tasapainovyö pitää satulan suorassa. Tasapainovyölle voi olla tarvetta reippaammassa askellajissa tai hypätessä, mutta jos satula istuu hevoselle hyvin ja ratsastaja osaa istua tasapainossa, ilmankin pärjää. Sillä jos satulassa istuu oikein, paino jakaantuu ihan yhtä tasan hevosen selässä kuin hajareisinkin. Ratsastajan tulee aina istua siten, että oma selkäranka on suoraan hevosen selkärangan päällä. Oikea reisi lepää satulassa kuvitteellisen keskiviivan eli hevosen selkärangan oikealla puolella nojaten kevysti ylempään sarveen. Oikea sääri lepää vapaana hevosen vasemmalla puolella. Vasen jalka on hyvin lähellä tavallisen satulan asentoa leväten jalustimessa. Jalustimesta ei kuitenkaan saa ottaa liikaa tukea, ettei vedä satulaa vinoon. Sarvista alempi eli vasemmanpuoleinen on ratsastajan tuki ja turva. Sen ansiosta ratsastaja ei tiukoissakaan tilanteissa kippaa oikealle. Vasemman jalan tulee normaaliasennossa olla noin kämmenleveys sen alla, mutta hevosen vikuroidessa jalan voi nostaa puristamaan sarvea. Kun samalla puristaa oikean jalan ylemmän sarven ympärille ratsastaja lukittuu tehokkaasti satulaan ja putoaminen on käytännössä harvinaisempaa kuin tavallisesta satulasta. Toki putoamisia sattuu, ja onkin tärkeää että jalustimessa on turvamekanismi, jottei siitä voi jäädää roikkumaan. Naistesatulahame on myös tehty turvalliseksi, ettei siitä voi takertua satulan sarviin. Takaa katsottasessa ei ratsastajan asennosta tulisi pystyä päättelemään että hän istuu naistensatulassa. Hartiat ja lonkat ovat tasakorkeuksilla ja pää, rinta, napa katsovat eteenpäin. Molemmilla istuinluilla on yhtä paljon painoa. Todellisuudessa ainoa ylimääräinen paino vasemmalla puolella on noin puoli säär- Lasten satuloita ei valmisteta nykyään ollenkaan, niitä onkin hyvin rajattu määrä markkinoilla. Tässä näkyy myös miten jalat tukeutuvat sarviin. 36 Ratsastus 8/07

4 Siisti asu knallilla ja solmiolla. Ratsastustakin viisto leikkaus edessä näkyy hyvin. kiemurtelua tai väistöä. Ratsastajan tasapaino on avainasemassa ja ideaalitilanteessa ollaan jos siirtymiset sujuvat pääosin istunnalla (lantiolla). Laukassa painoavut korostuvat entisestään. Vasen laukka on yleensä helpompi ja nousee melkein normaalein avuin sisäpohkeella ja sisäistuinluulla. Oikea on vaikeampi. Oikean painoavun käyttö on alkuun vaikeaa kun oikea reisi on tavallisesta ratsastuksesta poikkeavassa asennossa, lisäksi sisäpohje puuttuu. Parhaassa tapauksessa hevonen on vanhan koulun kasvatteja ja nostaa laukan taakseviedyllä vasemmalla ulkopohkeella. Muussa tapauksessa laukannostoja joutuu treenaamaan ääniavuin ja kulmassa tai ympyrällä nostaen jonkin aikaa, kunnes hevonen on kalibroitu uusiin apuihin eli se reagoi istuntaan ja keppiin. Myös sisäkäden nostaminen on tapa nostaa laukka. Tässä hevoselle täytyy oikeastaan opettaa ihan uusi apu kyseiseen siirtymiseen. Parhaimmillaan keinon voi hioa niin pitkälle että laukanvaihtosarjat sujuvat käsiä vuorotellen hieman nostaen. Olo kuin kuningattarella Käytännössä naistensatulassa voi tehdä kaiken minkä tavallisessakin, vaikka Grand Prix -tason kouluratsatusta. Monesti naistensatuloita näkee barokkiratsuilla erilaisissa näytöksissä, jolloin suoritetaan kaikenlaisia temppuja levadeja myöten. Alunperin naistensatuloita käytettiin paljon metsästysratsastuksilla. Sillä voikin hyvin myös hypätä. Yleensä satulaa ei kannata käyttää liian nuorelle hevoselle, peruskoulutettu ja ratsastajan kannatteluun tarvittavat lihakset kasvattanut 6-vuotias on sopivassa iässä totuttelemaan siihen. Mielellään hevosella saisi olla hieman säkää, ja tarpeeksi pituutta selässä, jotta ratsastaja voi istua hieman taaempana, mutta muuten hevonen kuin hevonen sopii naistensatulalla ratsastukseen. Naistensatulassa istuessa olo on kuin kuningattarella. Jotta elegantti vaikutelma säilyy, asusteisiin liittyy aika paljon sääntojä. Ensinnäkään ei ole koskaan sopivaa esiintyä julkisella paikalla ilman hametta. Ratsastustunnilla tämä hameettomuus voi olla perusteltua, mutta muuten asiaan kuuluu aina siististi laskeutuva, helmastaan vaakasuora hame, joka jättää vasemman nilkan näkyviin. Hame on todellisuudessa esiliina, sillä se on oikealta puoleta vain niin pitkä, että ylettyy satulaan. Vasemmalta puolelta hame laskeutuu vasemmalta lonkalta suoraan alas, oikean polven päällä kulkee sauma. Hameen eli esiliinan, oikea reuna on kuminauhan avulla kääritty oikean säären ympärille. Hame on useimmiten musta, mutta tummansininen käy, tai mahdollisesti ruskea tweedhame yhteensopivan takin kanssa. Viralliseen asuu kuuluu mustan hameen lisäksi musta takki, liivi, plastron, silinteri ja huntu. Huntu kiinnittyy silinterin takaosaan ja peittää kasvot. Hiusten tulee olla nutturalla, ja jollei nutturaa ole tulee hankkia tekonuttura. Silinterin tulee olla korkeampi kuin kouluratsastuksessa käytetty. Muita värejä kuin musta ei sallita. Tietenkin kypärää sopii aina käyttää muiden päähineiden sijaan. Aiemmin silinteriä ei saanut käyttää kuin puolenpäivän jälkeen. Aamupäivästä ja edelleen silinteriasulle vaihtoehtona käytetään knallia. Knallin kanssa kuuluu paita ja solmio. Mustan lisäksi sininen on hyväksyttävä. Tässäkin lisäksi takki, liivi ja huntu. Naistensatulatakin tulee olla edestä viistosti leikattu, jotta se laskeutuu hyvin oikean reiden ympärille. Hameen alla pidetään ihan tavallisia ratsastushousuja ja saappaita. Housujen tulee tietenkin olla samanväriset kuin hame. Kannus on vain vasemmassa jalassa. Takaa katsottaessa eroa tavalliseen satulaan ei saa ylävartalon asennosta huomata. Renessanssinaikainen asu. Ratsastus 8/07 37

5 Keppi eli cane on raippaa jäykempi ja korvaa oikean pohkeen. Naistensatula käy kaikille hevosille eikä katso ratsastajan ikää. Kuningatar Victoria ja Balmoralin linnan palvelija. Eri aikakausien asut Virallisten kilpailuasujen ohessa monet naistensatulasta innostuneet ovat myös kiinnostuneita eri aikakausien asuista. Kilpailuissa onkin usein pukuluokkia (Amerikassa on myös lännennaistensatuloita ja asut sen mukaan), joissa kilpailijat esiintyvät toinen toistaan näyttävämmissä asuissa. Luokka voi olla fantasia-asu, tai sitten hyvinkin tarkkaan autenttisuuteen pyrkivä, jolloin satulankin tulisi mieluiten olla samalta aikakaudelta. Monissa Euroopan maissa saa osallistua naistensatulalla ihan tavallisiin seurakilpailuihin, Englannissa on myös erikseen naistensa- tulashowluokkia. Suomessa harrastus on pientä tai olematonta, eikä Suomen ratsastajainliiton säännöissä mainita naistensatulaa ollenkaan. Jos aiheesta innostuu, oikeastaan ainoa paikka satulan hankintaan on internet (lähinnä ebay). Parhaat satulat ovat vuotta vanhoja ja maksavat kunnossapitotarpeesta riippuen tuhannesta eurosta reilustikin ylöspäin. Uudempia, mutta pääsääntöisesti huonompia, saa noin viiteensataan. Naistensatulassa ratsastus on haastavaa, alkuun joutuu opettelemaan kaiken uusiksi. Mutta kukapa ei olisi lapsena leikkinyt prinsessaleikkejä, naistensatulassa saat luvalla olla aikuisena kuningatar! u Venäläinen ratsastusasu 1890-luvulta. Lisätietoa naistensatuloista ja ratsastamisesta löytyy mm. seuraavista linkeistä: (englanniksi) (ruotsiksi) (ranskaksi, paljon tietoa ja videoitakin) (saksaksi) (paljon kuvia) Keskiaikainen ratsastusasu. 38 Ratsastus 8/07

6 Berke Ranchin piha-alueet ovat hyvin hoidettuja. Taustalla kohoavat jylhät Taurus-vuoret. Teksti ja kuvat: Kirsi Vallenius Ratsailla Turkin Rivieralla Turkin Rivieralla sijaitseva ratsastustalli Berke Ranch löytyi netistä googlettamalla. Kotisivusta saadun positiivisen vaikutelman perusteella päätin ottaa riskin ja sähköpostitse varata kahden tunnin maaston. Hyvissä ajoin sovittuna päivänä saavuin Kemeriin ja etsin taksin, joka veisi tallille, jonka yhteydessä toimi myös hyvätasoinen hotelli. Ratsastus 8/07 39

7 Taksi kääntyy päätieltä asfaltoidulle, mutta kuoppaiselle sivutielle ja alan jo huolestua, että onko suunta lainkaan oikea. Helpotun, kun mutkassa on vihreäpohjainen kyltti Berke Ranch 400 m ja pian olemme ranchin hyvin hoidetussa pihassa. Maksan kyydin ja astun hotellin avoimesta pääovesta mukavan viileään aulaan, jossa on siistit vastaanotto- ja ruokailutilat. Isot ikkunat antavat uima-altaalle ja taustalla siintävät hieman utuiset Taurus-vuoret. Ketään ei näy missään, joten selailen vieraskirjaa ja kansiota, jossa esitellään tilan hevoset. Vieraskirjan merkintöjen perusteella etenkin hollantilaisia on käynyt paljon ja kommentit ovat ylistäviä niin hevosten kuin muun ylöspidon osalta. Joku tarjoutui jopa menemään kokin kanssa naimisiin, jos tämä vain opettelisi hollantia. Keittiöstä lopulta tulee joku ja kerron asiani, sen että olen varannut kahden tunnin maaston kello 15 ja olen hieman etuajassa. Maksu peritään heti - 41 euroa on Turkin muuhun hintatasoon verrattuna aika suolainen hinta - ja saan kuitin, joka pitää antaa tallilla. Vaihdan vaatteet erittäin siistissä ja tilavassa wc:ssä ja kävelen kauniisti hoidetun piha-alueen läpi talleille. Englantilaistyyppiset tallit Tallityöntekijöistä yksi ottaa minut ystävällisesti vastaan ja toivottaa tervetulleeksi tilalle. Muun ryhmän tuloon olisi vielä aikaa, joten voisin joko katsella tallilla tai mennä uima-altaalle uimaan. Valitsen ensimmäisen vaihtoehdon ja ihmettelen missä on periturkkilainen vieraanvaraisuus, kun ei tarjota mitään juotavaa. Tallibaarista voisi kuulemma ostaa, mutta hinnat ovat kolminkertaiset normaalihintoihin verrattuna, jäätelökin näytti maksavan kolme euroa. Tallirakennuksia on kaksi ja ne ovat englantilaistyyppisiä. Karsinoiden yläpuolella on kyltti, jossa lukee hevosen nimi ja syntymävuosi. Yleisvaikutelma on erittäin siisti. Karsinat ovat varsin tilavia ja puhtaita. Hevosilla on kontaktiyhteys naapuriin myös sisällä, sillä väliseinät ovat noin puolentoista metrin korkuisia. Tilalla on 29 hevosta, joista suurin osa arabeja tai arabiristeytyksiä, joukossa on myös joitain puoliverisiä ja yksi haflinger. Ihastun heti kuvankauniiseen arabioriiseen, jonka karsina on tuplasti suurempi kuin muiden ja joka piehtaroi nautinnollisesti puhtaissa sahanpuruissa. Tallipojat siivoavat sen karsinaa ja kärräävät lisää uutta purua ja taas ori piehtaroi. Työn lomassa tallipojat utelevat minun taustastani, mistä olen ja olenko ratsastanut ennen Turkissa tai ylipäänsä missään. He vakuuttavat, että Berke Ranchin hevoset ovat luotettavia ja sopivia kokemattomillekin ja tarvittaessa he voivat vaikka lähteä taluttamaan, jos asiakas tuntee olonsa epävarmaksi. Kerron olevani suomalainen ja asuvani Hollannissa ja että olen ratsastanut ennenkin, myös Turkissa. Jostain syystä, mikä ei ikinä minulle valkene, he pitävät minua irlantilaisena ja alkavat puhua Irlannin hevosurheilusta ja siitä miten hienoa minun varmasti on ratsastaa kotimaassani Irlannissa. Kypärät päähän Muu kolmelta ratsastava ryhmä saapuu paikalle jonkinlaisen tallinjohtajan kanssa, joka sovit- Vuoristometsässä on miellyttävän vilpoisaa verrattuna melkein 40 asteen paahteeseen alempana. taa meille kaikille kypärät päähän, kyselee ratsastuskokemuksesta ja antaa tallipojille määräyksiä siitä, mitkä hevoset satuloidaan ja viedään kentälle. Muut ovat varsin kokemattomia ratsastajia, joten minut viedään yksin maastoon ja johtajamies ottaa haltuunsa muun ryhmän. Ratsuksi saan 8-vuotiaan kimon arabitamman nimeltä Selin. Ihmettelen sen omituista narusta tehtyä kiintomartingalviritystä. Tallipoika kuittaa ihmettelyni sanomalla, että hän on uusi työntekijä ja ihmettelee itsekin, mutta ei voi vielä puuttua kaikkiin asioihin. Muutkin nousevat ratsaille ja hetken kierrämme kenttää pitkin ohjin, kun vetäjät hakevat hevosensa. Teen miellyttävän havainnon, että kärpäsiä tai mitään muitakaan itikoita ei ole kiusaamassa, ei ollut tallillakaan. Ryhmiä tulee lopulta kolme, sillä muuan shortseissa ratsastava mies haluaa välttämättä yksityismaaston Metin-nimisen tallipojan vetämänä. Metin koettaa luistaa tilanteesta, mutta saa johtajalta tiukan kommentin, että asiakkaan toiveiden mukaan toimitaan ja niin he katoavat portista kylätielle. Vetäjähevonen ei vedä Minua vetämään lähtevä ratsastaa kiiltäväkarvaisella 4-vuotiaalla ruunikolla, joka tekee tenän heti ensimmäisessä mäessä. Ratsastan eteen ja matka jatkuu. Huomaan, ettei tamma oikein reagoi pohkeelle ja vetäjä neuvoo näpäyttämään ohjasperillä kaulalle. Tuntuu oudolta, mutta toimii paremmin kuin maiskutus tai pohkeet. Sivuutamme hotellirakennukset ja ratsastamme pinjapuiden varjostamaa päällystettyä kylätietä vuorille päin. Elokuisen iltapäivän tunnelma on leppoisan raukea, kunnes nelivuotias ruunikko bongaa tienvarren aidalle kuivumaan nostetun turkkilaisen maton. Tappajamatto, erittäin vaarallinen! Kestää tovin ennen kuin ruunikko uskaltaa maton ohi, ensin ei auta vaikka jatkan Selinin kanssa matkaa. Lopulta rohkeus voittaa ja matka jatkuu pari sataa metriä seuraavaan pelkäämisen arvoiseen kohtaan, joka tällä kertaa on roskis. Ravaamme pienen pätkän asfaltilla ohi viikuna- ja sitruunapuuviljelmien ja odotan, että pääsemme oikeaan maastoon metsään. Vetäjä kertoo perheestään ja taustastaan ja mainitsee haaveilevansa työstä laukkatallilla Englannissa. Turkissa harrastetaan laukkaurheilua, ratsastusurheilu on pienen vähemmistön harrastus, isoissa kaupungeissa on ratsastuskouluja ja seuratoimintaa. Viihtyisään metsään Lopulta käännymme metsään polulle, joka johtaa lievästi vuorenrinnettä ylöspäin. 40 Ratsastus 8/07

8 Englantilaistyyppiset tallirakennukset ovat siistejä ja antavat vaikutelman, että - toisin kuin monissa turistipaikoissa etelässä - hevosista pidetään täällä hyvää huolta. Tilan hevosista suurin osa on arabeja ja arabiristeytyksiä. Ilma on ihanan raikasta ja pinjametsä tuoksuu hyvältä. Tamma tuntuu odottavan laukkakäskyä ja viskoo päätään aika tavalla, martingal ei taida olla turha. Laukkaamme pienen pätkän rinnettä ylös ja siirrymme takaisin käyntiin. Sääennusteen mukaan Antalyassa oli 38 astetta ja siellä bussia vaihtaessa tuntuikin polttavan kuumalta, mutta metsässä vuorella on huomattavasti viileämpää. Mustat ratsastushousut ja kypärä eivät tunnu niin tukalilta kuin olin luullut. Ravailemme melko lyhyitä pätkiä hyväpohjaisella polulla, kunnes tulemme kohtaan, jossa vuoripuro virtaa rinnettä alas. Sillä kohdin on kuulemma kahden tunnin maastojen taukopaikka, joten nousemme hetkeksi ratsailta ja sidomme hevoset kiinni. Vetäjä näyttää paikan, josta puron vettä voi juoda. Epäröin, mutta maistan varovasti muutaman kulauksen, kun vetäjä vakuuttaa juoneensa siitä itse monet kerrat sairastumatta. Nousemme takaisin ratsaille ja matka jatkuu käynnissä vuorenrinnettä ylemmäs ja ylemmäs ja alan miettiä, että miten mahtaa alasmeno sujua. Maisemat alas laaksoon näyttävät huikaisevilta ja taivas on syvänsininen, kaukana siintää turkoosinsininen Välimeri. Tamma etenee varmajalkaisen ketterästi, on selvästi tottunut näihin maastoihin. Vetäjä kertoo, että tunnin ja kahden tunnin maastojen lisäksi talli järjestää puolen päivän ja koko päivän vaelluksia. Heillä on myös valmiiksi räätälöity viikon mittainen ratsastuslomaohjelma, jossa voi valita tekeekö päiväretkiä ranchilta käsin vai valitseeko oikein kunnon vaelluksen, jossa tehdään pidempi reitti ja muutama yö majoitutaan muualla reitin varrella. Koulu- ja estetunteja on mahdollista ottaa lisämaksusta. Alastulo vuorelta alkaa loivana, mutta pian vastaan tulee todella jyrkkä pitkä alamäki ja vetäjä neuvoo pitämään jalat ja kantapäät alhaalla ja katsoo miten laskeutumiseni alkaa sujua. Hyvinhän se menee, tamma on vanha tekijä. Olen kuitenkin helpottunut, kun jyrkkä lasku loppuu ja taputan hevosen hiostunutta valkeaa kaulaa ja annan sen jatkaa käynnissä pitkin ohjin. Vetäjä tosin sanoo, että jos vain haluan, voimme kyllä laukata. Jostain syystä turkkilaisilla tuntuu olevan tapana laukata alamäkeen ja sanon, että kävellään nyt vielä hetki ja otetaan joku ylämäkilaukkaspurtti tai tasamaalla vaikka, mutta ei alamäkeen. Persikoita puusta Alempana ratsastamme persikkapuiden ohi ja nappaamme muutaman mukaan, ne ovatkin todella maukkaita ja tammakin kääntää päätään kuin kysyäkseen, eikö hänkin saisi persikan välipalaksi. Tulemme takaisin päällystetylle tielle ja sivuutamme granaattiomenatarhan ja parista talosta muodostuvan pienen uinuvan kylän, jossa muutama perinteisesti pukeutunut vanhus viettää aikaa istuskellen talonsa kuistilla. Idylli rikkoutuu, kun kauempaa lähestyy auto ja nelivuotias hyppää tienvieren penkereelle kauhistuneena puhisten. Nelistämme vielä hiekkakentän poikki ja pidättäessäni tamma tekee muutaman harmittoman mielenosoituspukin ja viskoo päätään minkä martingal antaa myöten. Hän laukkaisi vielä, mutta olen eri mieltä ja loppumatka kävellään tallille, jonne toinen ryhmäkin on juuri palannut. Alan riisua varusteita karsinassa, mutta en ehdi alkua pidemmälle, kun kohtelias tallityöntekijä jo tulee ja sanoo tekevänsä sen. Vaikkei kuumuus ollutkaan sietämätöntä, on ihanaa vaihtaa hame ja sandaalit ratsastushousujen ja lenkkareiden tilalle. Paikalle on saapunut norjalaisten ryhmä, joka on lähdössä neljän tunnin vaellukselle. Olisi mukava jäädä hengailemaan tallille, mutta kyyti kuden kilometrin päähän bussipysäkille odottaa enkä ehdi edes käydä kirjoittamassa vieraskirjaan. Tallityöntekijät toivottavat hyvää loman jatkoa ja hyvää jatkoa muutenkin, Irlannissa. u Hauskaa Joulua ja Onnellista tulevaa vuotta 2008! Tule valitsemaan ihanat joululahjat liikkeestä ja nauti lämmintä glögiä ostostesi lomassa. Me palvelemme ja paketoimme lahjat puolestasi! Huom! HorseWell on avoinna ja klo Jos et pääse paikanpäälle niin käy nettisivuillamme ja tilaa postitse! Palveleva ja monipuolinen hevos- ja koiratarvikeliike Hyvinkäällä Rääkänkatu 9, Hyvinkää, puh.(019) Avoinna arkisin 10-18, lauantaisin Ratsastus 8/07 41

JA KOIVUESTE LAUKASSA

JA KOIVUESTE LAUKASSA Tehtävä 1. PORTAAT A YLÖS KENTÄLTÄ JA KOIVUESTE LAUKASSA Ratsukko kiipeää portaiden tasot I ja II käynnissä, kääntyy ja palaa käynnissä kentälle (A). Ratsukko hyppää portaat ylös kentältä laukassa ja kiertää

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN KAKSITOISTA Sivuttainen kurki BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA KÄSITASAPAINOASENNOISTA. KUN BAKASANAAN LISÄTÄÄN SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) BAKASANA. KÄSITASAPAINOASANAT

Lisätiedot

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1 Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1. Lantion rullaus Asetu selällesi ja vie polvet koukkuun. Jalkaterät ovat lantion leveydellä ja suoraan eteenpäin, kädet vartalon vierellä. Oikaise itsesi

Lisätiedot

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2016 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa Juoksutekniikan suhteen urheilija toimii kuin kone: vahvasta

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

Lajitekniikka: kuntopiiri

Lajitekniikka: kuntopiiri www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille Lihaskuntoharjoittelu on terveyden kannalta tärkeää ja sitä suositellaan tehtävän ainakin kaksi kertaa viikossa. Lihaskuntoharjoittelua voit tehdä kuntosalilla,

Lisätiedot

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET

LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2013 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4

Lisätiedot

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE

OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE OHJEITA SUOMENHEVOSTEN LAATUARVOSTELUN FINAALIIN 2018 TULEVILLE HEVOSILLE RAKENNE & ASKELLAJIARVOSTELU 3-vuotiaat 3-vuotiaiden rakenne- ja askellajiarvostelu suoritetaan samanaikaisesti. Hevoselle annetaan

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

2x8 polvien joustot 2x8 jousto-täpit rummuttaen jalkapohjilla lattiaan, lantio keinuu mukana

2x8 polvien joustot 2x8 jousto-täpit rummuttaen jalkapohjilla lattiaan, lantio keinuu mukana Bailamama 2Baby WARM UP Take On Me 3:46 Vauva mamasylissä selkä äitiä vasten 2x8 polvien joustot 2x8 jousto-täpit rummuttaen jalkapohjilla lattiaan, lantio keinuu mukana 4x8 jousto-askelkyykky aloittaen

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan

KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan KARSINTAOHJE skaalattuun sarjaan Karsinta-aika: 9.6.2017 kello 12:00-18.6.2017 kello 23:59 Yleiset ohjeet: Karsinta tulee suorittaa virallisella CrossFit salilla. Karsintaa ei tarvitse videoida mutta karsintaa

Lisätiedot

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy.

Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin tällöin tapaturmia. Parasta tapaturmien torjuntaa on niiden ennaltaehkäisy. Talliturvallisuusohjelma Liite 1. OHJEITA TALLILLA LIIKKUJALLE Liite 2. TURVALLISUUSOHJEITA RATSASTAJALLE Vironmäen Ponitallin TALLITURVALLISUUSOHJELMA Ratsastuksen ja hevosenhoidon yhteydessä sattuu silloin

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009. Yleistä

LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009. Yleistä LAATUPONIKILPAILUN SÄÄNNÖT 2009 Yleistä Laatuponikilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat puhdasrotuiset ponit sekä jalostusohjesäännön mukaan polveutuvat

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Taustaa Mont Blancin maraton Marathon du Mont-Blanc juostiin 27.6.2010 jo 8. kerran. 23 km pituinen samalla lyhennetyllä reitillä juostava Cross du Mont Blanc juostiin

Lisätiedot

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto

Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvoa kyllä! - mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Minna-Maarit Jaskari, Vaasan yliopisto Asiakasarvon ymmärtää aina omalta kohdaltaan - Miksi käytän joitain tuotteita? - Tai miksi olen käyttämättä

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

PLUS. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen.

PLUS. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen. Muista lepopäivät! Kaikki kolme treeniohjelmaa haastavat niin voimat kuin kunnonkin. Siksi on tärkeää pitää lepopäivä jokaisen treenin jälkeen. 30 KUNTO PLUS 4/2016 3 oivaa ohjelmaa kuntokeskukseen: Huippukuntoon

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3

PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.

Lisätiedot

Palvelutiskit, kalusteet

Palvelutiskit, kalusteet Palvelutiskit, kalusteet Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Kalusteista määrätään F1:ssä seuraavaa: Rakennuksen pääasiallisen käytön mukaisten tilojen sekä niiden kiinteän kalustuksen, varusteiden

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

Turvallisuusasiakirja

Turvallisuusasiakirja Vastuuhenkilöt Turvallisuusasiakirja o Sari Pakula 0407150654 o Ari Tiainen 0405018518 TOIMINTAOHJEET HÄTÄTILANTEESSA 1. SOITA HÄTÄPUHELU NUMEROON 112 2. KERRO MITÄ ON TAPAHTUNUT 3. KERRO TALLIN TARKKA

Lisätiedot

ASKEL PORTAISIIN PÄIN!

ASKEL PORTAISIIN PÄIN! ASKEL PORTAISIIN PÄIN! Porraskävely on tehokasta arkiliikuntaa. Se ei maksa mitään, ei vaadi varusteita ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Porraskävely aktivoi pakara- ja alaraajojen lihaksia sekä

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

[Otc list] Seuravaatetilaus 2015

[Otc list] Seuravaatetilaus 2015 [Otc list] Seuravaatetilaus 2015 1 viesti OTC Oulu 10. tammikuuta 2015 22.45 Vast. ott.: otc list@kompassi.com Huomio Huomio seuraväki. Lue huolella loppuun saakka, että osaat toimia

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. 1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:

Lisätiedot

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Tällä satukirjalla haluamme kertoa lapsille, miten suuret puut ovat aloittaneet elämänsä pieninä taimina. Kerromme, mitä vaiheita metsän puut käyvät läpi

Lisätiedot

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00.

Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kaikille avoin, jokamiesluokan Maisema-Triathlon Hämeenkyrössä 26.7.2015 klo 12.00. Kilpailukeskus: Laitilan sillan pielessä, ent. Meijerin tontilla, os. Trossitie Sarjat ja matkat: Miehet yleinen, Naiset

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut xx.xx.xxxx SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomenhevonen Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Sitä on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta

Lisätiedot

PIENI HEVOSTAITO-OPAS

PIENI HEVOSTAITO-OPAS PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla.

Avaruuden muoto. Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa erilaisilla pinnoilla. Avaruuden muoto Avainsanat: torus, Kleinin pullo, topologia Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: kyniä, pelilaudat (liitteenä) Kuvaus: Tehtävässä pohditaan avaruuden muotoa ja pelataan ristinollaa

Lisätiedot

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto. PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Luisteluhyppy 2 3 10/ jalka 15 s A2 Leveä kyykky 2 3 10 15 15 s A3 Yhden jalan maastaveto 2 3 8 10 15 s A4 Lantionnosto selkä sohvalla 2 3 8 10 120 s B1 Kulmasoutu

Lisätiedot

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia

- ohjekirja. Kantoliivin anatomia - ohjekirja Hotslings ohjevideot (englanniksi) löydät kauppamme www.lauranpikkuputiikki.fi sivuilta. Löydät ohjevideot erikseen kaikille kantotyyleille. Kantoliivin anatomia A. Leveä hartiaosuus Kantoliina

Lisätiedot

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA

SIISTI JA ÄLYKÄS VALINTA SARJA[P] 2 Sarja[P] SARJA[P] Skandinaavinen muotoilu on ajatonta ja pohjautuu rakkauteemme valoa ja luontoa kohtaan. Sarjan[P] pöydät perustuvat tähän perinteeseen, johon kuuluvat puhtaat linjat, toimiva

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten

KÄYTTÄJÄN OPAS. Yksityiskohtainen käyttöoppaasi. BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten KÄYTTÄJÄN OPAS Yksityiskohtainen käyttöoppaasi BYDUREON 2 mg injektiokuiva-aine ja liuotin depotsuspensiota varten Jos sinulla on kysymyksiä BYDUREON-valmisteen käytöstä Katso Tavallisia kysymyksiä ja

Lisätiedot

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry.

TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. TOIMINTALINJA 2015 Rusko Riding Team ry. - turvallisessa seurassa VISIO: Rusko Riding Team ry. (TeamRR) on aktiivinen ratsastusseura, joka palvelee niin yksityishevosten omistajia kuin ratsastuskoulun

Lisätiedot

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana

Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.

Lisätiedot

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2

Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Purjehdi Vegalla 1 1 Purjehdi Vegalla - Vinkki nro 2 Tuulen on puhallettava purjeita pitkin - ei niitä päin! Vielä menee pitkä aika, kunnes päästään käytännön harjoituksiin, joten joudutaan vielä tyytymään

Lisätiedot

Arvoisa Ville Niinistö,

Arvoisa Ville Niinistö, Arvoisa Ville Niinistö, Olitte haastateltavana TV 2:ssa eräänä iltana. Suoraselkäisesti ja rohkeasti, suorastaan intohimoisesti puolustitte Suomeen tulleitten pakolaisten oikeuksia. Hienoa. Heistä saadaan

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan keskivartalotreeni -

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan keskivartalotreeni - FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan keskivartalotreeni - ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO 18.11.2014 RTM Antti Vainio SININEN ON LYHYEMPI AAVISTUKSEN, MUTTA KAITEEN YLI HYPPÄÄMINEN JA PORTAAT HIDASTAVAT TODELLA PALJON. HITAAMPI VAIHTOEHTO

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

Sivu 1/5 Keskivartalon ja syvien lihasten harjoitus Tee harjoitukset rauhallisella tempolla. Toista liikkeitä 15 kertaa peräkkäin Oikea seisoma-asento asento ja hyvä ryhti - Sivussa katsottuna oikeassa

Lisätiedot

KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE

KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE KESTÄVYYS 2-3 KRT/VIIKKO VAIHTOEHDOT JUOKSU 30-45 min tasavauhtista, PPPP= pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta UINTI 30 min KÄVELY/SAUVAKÄVELY reipas vauhti 1,5h

Lisätiedot

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010 Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,

Lisätiedot

Firmaliiga Högbacka

Firmaliiga Högbacka Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Kilpailujen tulokset:

Kilpailujen tulokset: Kilpailujen tulokset: 40-50cm: 1. Rousku, Keeps Gettiing Better 9.15 s. 2. Anu, Sipuli 9,56 3. Petra, Deko King 9.59 4. Emmi, Emilja 9.71 5. Ida, Alway's Mine 10.10 6. Omppu, Kehäkukan Desiree 10.11 7.

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

Fysioterapia ja osteopatia hevosille

Fysioterapia ja osteopatia hevosille Fysioterapia ja osteopatia hevosille HYVINVOIVA HEVONEN LUENTOSARJA 17.11.2015 CYPIS, ESPOO TMI Selma Piha 1 Potilaana hevonen vs. ihminen Anatomia yllättävän sama Eroissa näkyy toimintatavat Hevosen toiminnassa

Lisätiedot

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Helmikuussa hiihto- ja ulkoilukelit ovat parhaimmillaan ja lunta riittää koko Suomessa. Innokkaat ulkoilijat täyttävät hiihtokeskukset

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1. Eilispäivän Tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1.1. Yleistä Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmään sisältyvät seuraavat

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö

Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö Lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen tarvittavat apuvälineet ja niiden käyttö Apuvälineiden käytön tavoitteena on tukea kuntoutujan itsenäistä selviytymistä leikkauksen jälkeen. Leikattua alaraajaa saa

Lisätiedot

KÜR-KOULUTUS. Anne-Mari Pekonen

KÜR-KOULUTUS. Anne-Mari Pekonen KÜR-KOULUTUS Anne-Mari Pekonen KÜR HISTORIAA Hevosen koulutuksen eteneminen TEKNINEN SUORITUS - Pisteet määräytyvät ainoastaan suoritettujen pakollisten liikkeiden teknisten suoritusten laadusta. - Tuomari

Lisätiedot

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03

Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03 TLPT102018 Prepared by: Tanja Viitamäki Date: 13.04.2019 05:03, GPF Alataljasoutu Laite nro1. Hyvässä ryhdissä, olkapäät alhaalla tuo kyynärpäät läheltä kylkiä koukkuun ja rutista lapaluut "yhteen". GPF

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Spray Bark Controll Collar

Spray Bark Controll Collar Spray Bark Controll Collar Sitruunapannan käyttöohjeet JOHDANTO Haukkuminen on koiran normaalia käyttäytymistä. Joskus kuitenkin haukkuminen on ongelma omistajalle. Vastuuntuntoinen omistaja ei voi antaa

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut xx.xx.xxxx SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomenhevonen Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Sitä on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot