Päivitä vanha. Vanhentuneeseen elektroniikkaan TEHOA PIKKURAHALLA: Helposti alkuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivitä vanha. Vanhentuneeseen elektroniikkaan TEHOA PIKKURAHALLA: Helposti alkuun"

Transkriptio

1 TEHOA PIKKURAHALLA: Päivitä vanha Uskollista tietokonetta ei välttämättä tarvitse vaihtaa uuteen. Muutamalla strategisella parannuksella vanhasta tietokoneesta saa tehtyä paljon tehokkaamman kuin se oli uutena. TIETOJA Selvitä, miten tietokoneesta saa tehtyä muutamalla muutoksella ihanteellisen juuri omaan käyttöön. TÄTÄ TARVITSET Tietokone Ruuvimeisseli Uusia oheislaitteita Vanhentuneeseen elektroniikkaan suhtaudutaan useimmiten innokkuudella, joka vastaa lähinnä olkien kohauttamista. Mikäli kyseessä on jo moneen kertaan syntymäpäiväänsä viettänyt tietokonevanhus, niin sen tilalle halutaan yleensä hankkia täysin uusi laite. Niin ei tietenkään ole pakko tehdä. Uuden koneen jättäminen kauppaan ja vanhan päivittäminen ajanmukaiseksi on usein sekä järkevää että taloudellista. Ensinnäkin mainosten muutaman sadan euron tuliterä tietokone on usein riisuttu malli, jolle kodin vanha kone saattaa vielä monilta osin pärjätä. Lisäksi eri ihmisillä on kovin erilaisia vaatimuksia tietokoneelle. Seuraavien sivujen lukemisen jälkeen oman tietokoneen puutteet löytyvät aiempaa helpommin. Artikkelin avulla saa selville, mitä pitäisi päivittää ja mitkä tietokoneen osat riittävät vielä hyvin omaan käyttöön. Pelien pelaamiseen, videoiden editointiin tai vanhojen lp-levyjen kopioimiseen tarvitaan koneelta täysin erilaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi videoleikkeitä käsitellessä tarvitaan kiintolevy, joka on sekä nopea että tilava. Sujuva kuvankäsittely vaatii puolestaan roppakaupalla ram-muistia, ja jos tietokonepelit panevat koneen polvilleen, siihen täytyy todennäköisesti vaihtaa upouusi ja tehokas näytönohjain. Kaikki vanhat emolevyt eivät kuitenkaan vastaa enää nykypäivän vaatimuksia. Siksi seuraavilla sivuilla kerrotaan myös, kannattaako tietokoneen päivittäminen vai olisiko silti viisaampaa aloittaa puhtaalta pöydältä uuden koneen kanssa. Tietokoneen päivittäminen ajanmukaiseksi voi olla hankalaa, kallista tai suorastaan mahdotonta, jos laitteisto on ehtinyt yli kolmen vuoden ikäiseksi. KUSTANNUKSET Alkaen noin 5 euroa TARVITTAVA AIKA Vähintään 0 minuuttia VAIKEUSTASO JÄRJESTELMÄ Helposti alkuun Seuraavilla sivuilla kerrotaan, kuinka tietokoneeseen asennetaan lisää muistia, kiintolevy ja näytönohjain. Tietokoneen kotelo täytyy avata ensin, jotta emolevyyn pääsisi käsiksi. Tee se seuraavasti: Sammuta tietokone ja irrota sen virtajohto sekä muita johtoja tarpeen mukaan. Irrota sitten toinen kotelon sivulla olevista levyistä. Käytä avaamiseen ruuvimeisseliä, jos sivulevy on kiinnitetty ruuveilla. Polttavaa dvd-asemaa tai kiintolevyä asentaessa täytyy irrottaa kotelon molemmat laidat. Ruuvaa kotelo kokoon, liitä tarpeelliset johdot ja käynnistä tietokone, kun olet asentanut siihen haluamasi oheislaitteet. Teksti: John Alex Hvidlykke. Kuvat: Kenneth Bo Drabæk.

2 pc Tietokoneesta voi saada tehtyä omaan käyttöön uuden veroisen vain muutaman osan päivittämisellä. SEURAAVILLA SIVUILLA KIINTOLEVY Uudella kiintolevyllä saa lisää tallennustilaa, ja jotkin ohjelmat toimivat nopeammin. Esittelemme sekä sisäisen että ulkoisen kiintolevyn päivittämisen. MUISTI Tietokone toimii tehokkaasti, kun ram-muistia on riittävästi. Ota selville, kuinka muistia lisätään ja mikä muistityyppi sopii juuri sinun tietokoneeseesi. NÄYTÖNOHJAIN Uusista tietokonepeleistä nauttimiseen tarvitaan ajanmukainen näytönohjain. Myös näyttö ja äänentoistolaitteisto saattavat kaivata päivityksiä. DVD/BLU-RAY-ASEMA Cd- ja dvd-levyjen lukeminen sekä polttaminen on edelleen tarpeellista. Tutustu tarkemmin bluray-levyihin ja varmista, että käytät aina uusimpia ohjaimia. VERKOKORTTI Tietokoneessa on todennäköisesti jo sisäinen verkkokortti, mutta sen voi päivittää nopeampaan laitteeseen tai vaikkapa langattomaan verkkokorttiin.

3 KIINTOLEVY Suurempi ja nopeampi kiintolevy Kiintolevylle tallennetaan sekä ohjelmia että tiedostoja, ja Windows pihistää itselleenkin aimo siivun levytilaa. Kiintolevyä käytetään myös välivarastona silloin, kun tietokoneen muisti käy ahtaaksi monen ohjelman ahmiessa sitä täsmälleen samaan aikaan. Kiintolevyjen koko on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta niiltä myös vaaditaan entistä enemmän. Vanha kiintolevy käy liian pieneksi ja hitaaksi, jos tietokoneella esimerkiksi editoidaan videoleikkeitä. Tietokoneeseen kannattaa hankkia ylimääräinen kiintolevy, jos kotelossa on sille tilaa. Aikaa kuluu vain neljännestunti, ja asennus onnistuu useimmilta itse. Nykyisen kiintolevyn vaihtaminen uuteen on hieman monimutkaisempaa, sillä Windows pitää siirtää uudelle levylle mielellään kokonaisuudessaan niin, että vanhan levyn täyttäneet ohjelmat ja tiedostot pysyvät käytössä sellaisinaan. Helpointa on käyttää varmuuskopiointiohjelmaa, jolla saa tehtyä levystä täydellisen kopion. Tietokoneeseen voi toki hankkia myös erillisen ulkoisen kiintolevyn. Ulkoiset kiintolevyt ovat halpoja, ja niitä voi ostaa nykyään jopa automarketeista. Varmista vain ensin, että tietokoneen usb-portit tukevat usb.0 highspeed -standardia. Sillä voi siirtää tietoa 80 megabitin eli noin 50 megatavun sekuntinopeudella. Valtaosa nykyisistä koneista ja levyistä tukee nopeaa usb-tiedonsiirtoa. Suosittelemme Sata-kiintolevy Koneeseen kannattaa hankkia gigatavun sata-kiintolevy, jos uskallat siirtää nykyisen Windows-asennuksen kokonaan uudelle levylle. Voit toki myös asentaa ylimääräisen kiintolevyn. Samsung Spinpoint F -levyn 750 gigatavua maksavat noin sata euroa. Gigatavun hinnaksi tulee alle 0 senttiä. Pata-kiintolevy Hanki perinteinen ata-kiintolevy vielä kun niitä valmistetaan, jos tietokoneessa ei ole uudempaa sataliitäntää. Viidensadan gigatavun Hitachi Deskstar maksaa vajaat sata euroa. Vaihda kiintolevy uuteen Vanhan kiintolevyn vaihtaminen kokonaan uuteen on usein järkevää. Se voi olla myös väistämätöntä, jos toiselle kiintolevylle ei ole tilaa koneen kotelossa. Vanhasta levystä on syytä tehdä varmuuskopio, jos Windows-levy vaihdetaan uuteen. Käytä siihen erillistä ohjelmaa tai Windowsin Varmuuskopiointityökalua. Windows XP Home -käyttäjien täytyy asentaa Varmuuskopiointi-toiminto ennen sen käyttämistä. Aseta Windows XP -cd koneeseen. Napsauta Tervetuloa Microsoft Windows XP:hen -ikkunassa Lisätoiminnot -painiketta. Valitse Selaa tätä CDlevyä. Kaksoisnapsauta Resurssienhallinnassa VALUE ADD-kansiota, sitten MSFT-kansiota ja vielä NTBACKUP-kansiota. Asenna varmuuskopiointityökalu kaksoisnapsauttamalla NTBACKUP.MSI-tiedostoa. Avaa varmuuskopiointiohjelma valitsemalla Kaikki ohjelmat, Apuohjelmat, Järjestel mä työkalut ja Varmuuskopiointi. Valitse Ohjatun toiminnon ikkunassa mukautetun tilan linkki. Valitse Ohjattu varmuuskopiointi.

4 HIIRI JA NÄPPÄIMISTÖ Ulkoinen kiintolevy tarjoaa helposti siirrettävää tallennustilaa. Ulkoisen kiintolevyn liittäminen koneeseen Ulkoisen kiintolevyn asentaminen käy vaivatta. Useimmiten tarvitsee vain ottaa levy pakkauksestaan ja liittää siihen virtajohto sekä usb-johto. Windows tunnistaa aseman automaattisesti. Konetta ei tarvitse käynnistää uudelleen, eikä mitään uusia laiteohjaimia kaivata. Jotkin ulkoiset asemat voi liittää tietokoneen firewireporttiin, mutta ne ovat harvinaisempia, kalliimpia ja hitaampia kuin tavanomaiset usb-levyt. Firewire-levyn hankintaa on syytä harkita vain, jos koneella tehdään puoliammattimaista video- tai äänituotantoa tai moisen levyn saisi jostain erityisen huokeasti. Arvosta niveliäsi vaihda hiiri ja näppäimistö Vanhan näppäimistön ja hiiren vaihtaminen uusiin ei lisää koneen suorituskykyä, mutta sormet ja renteet kiittävät varmasti mukavammista työkaluista. Varsinkin tarjouskoneissa ne ovat usein huonolaatuisia. Konepaketin mukana toimitettavien hiirien ja näppäimistöjen tärkein ominaisuus on halpa hinta. Se on suuri harmi, sillä kyseiset laitteet ovat useimmiten ainoa yhteys ihmisen ja tietokoneen välillä. Alle sadalla eurolla saa jo langattoman hiiren ja näppäimistön, joiden ulkonäkö on edustava ja toiminnot kattavia. Pelikäyttöön voi hankkia vielä erikseen muotoillun supernäppäimistön ja äärimmilleen viritetyn hormonihiiren. Niihin tosin saa uppoamaan rahaa yhtä paljon kuin edulliseen tietokoneeseen. Ulkoinen kiintolevy Ulkoinen usb-levy on helpoin ratkaisu. Ne ovat sisäisiä levyjä kalliimpia ja hitaampiakin, jos koneessa on paljon usb-laitteita. Gigatavun hinnaksi tulee 0 0 senttiä. Western Digital My Book (750 gigatavua) maksaa noin 60 euroa. Näppäimistö ja hiiri varmistavat sujuvan koneen käytön, kunhan ne ovat laadukkaita. Aseta kiintolevyn jumpperi eli siltauskytkin master-asentoon, jos kyseessä on ata-levy. Tarkista oikea valinta levykotelon graafisista ohjeista. Valitse levyn käyttötavaksi slave, jos aiot käyttää yhä vanhaa kiintolevyä. Tee ensin varmuuskopio kaikista tärkeistä tiedostoista, jos vaihdat vanhan kiintolevyn kokonaan uuteen. Avaa koneen kotelo, ruuvaa vanha levy irti ja irrota myös sen johdot. Ruuvaa uusi levy molemmilta puoliltaan kiinni koteloon. Liitä virta- sekä datajohdot ja sulje kotelo. Palauta varmuuskopio uudelle levylle Windowsin asennuksen jälkeen. Käynnistä Varmuuskopiointi ja valitse Ohjattu palautus, niin voit palauttaa varmuuskopion ulkoisesta tallennusvälineestä.

5 MUISTI Muistilla uutta puhtia Muistin määrä ratkaisee usein sen, kuinka nopeasti ja ongelmitta Windows ja kaikki muut ohjelmat toimivat. Ohjelmien vaatimukset vain kasvavat vuosi vuodelta. Tietokoneita myytiin vielä pari vuotta sitten 5 megatavun muistilla, mutta nyt ram-muistia on yleensä kaksi gigatavua. Liian pieni muisti hidastaa konetta varsinkin, jos monia ohjelmia käytetään samanaikaisesti. Windowsin muisti ehtyy ja se ryhtyy tallentamaan ohjelmien tietoja muistista kiintolevylle, jos käytössä on yhtä aikaa esimerkiksi sähköpostisovellus, verkkoselain, tekstinkäsittelyohjelma ja vaikkapa Media Player. Muistin loppumisen huomaa selvänä tietokoneen hidastumisena. Kaksi gigatavua muistia riittää mainiosti, jos kone on tavallisessa kotikäytössä ja sillä pelataan vain silloin tällöin. Kuvankäsittely, videoeditointi ja uusimmat pelit vaativat jopa kolmesta neljään gigatavua muistia. Kone tutuksi Saatat ehkä muistaa, millainen ja kuinka nopea prosessori ja paljonko ram-muistia tietokoneessa on. Harva tietää tarkempia yksityiskohtia tietokoneestaan, mutta ne täytyy selvittää ennen kuin konetta voi päivittää sopivilla osilla. CPU-Z-sovelluksella voi kurkistaa käden käänteessä konepellin alle ja selvittää tietokoneen ominaisuudet. Suosittelemme Paljon ddr-muistia Kingstonin kahden gigan ddr-muisti maksaa noin 0 euroa. Kaksi muistikampaa kasvattaa ram-muistin neljään gigaan, joka on useimpien Windows-versioiden enimmäismäärä. Ddr-ram vanhaan koneeseen Gigatavu ddr-muistia vanhaan tietokoneeseen maksaa vajaat 50 euroa. Muisti kannettavaaan Kannettavissa käytetään so-dimm-muistia. Muisteja on kahden kokoisia: -nastainen vanhempiin koneisiin ja 00-nastainen uudempiin. Kingstonin 00-nastainen yhden gigatavun so-dimm maksaa 0 0 euroa. CPU-Z on jaettu kuuteen tiedolla pakattuun välilehteen. CPU-välilehti kertoo prosessorista sen mallin ja nopeuden.oheinen laite on AMD Sempron Laajenna muistia Tarkista tietokoneen käyttöohjeesta etukäteen, millaista muistia ja kuinka paljon emolevyyn voi asentaa, ennen kuin säntäät setelinippua heilutellen ja silmät kiiluen lähimpään tietokoneliikkeeseen. Tutustu myös CPU-Z-ohjelmaan, jolla voi selvittää perin pohjin, millaisia muistikampoja tietokoneessa on käytössä tällä hetkellä. Selvitä CPU-Z-ohjelmalla, millaisia muistikampoja koneeseen voi lisätä. Kurkista SPD-välilehdelle niin näet, monta muistikampaa tietokoneessa jo on paikoissa Slot # ja Slot #. Vanhan muistikamman joutuu ehkä vaihtamaan uuteen ja suurempaan, ja tässä tyyppinä on DDR ja PC00 (00 MHz). Sammuta tietokone ja avaa sen kotelo. Etsi muistipaikat, jotka ovat yleensä prosessorin lähellä. Paina muistikamman kiinnitin varovasti kynnenkärjellä auki ja irrota muisti nostamalla sitä ylöspäin. Pura kehostasi staattinen sähkö koskettamalla esimerkiksi koneen kotelon metallirunkoa ennen kuin sormeilet muita osia. 5

6 Lisää tehoa ilmaiseksi Mainboard-välilehdeltä selviää emolevyn valmistaja ja ja mallinumero. Ram-muistin määrä tai vaikkapa vapaat korttipaikat eivät kuitenkaan käy ilmi. Mallinumeron perusteella voi onneksi etsiä valmistajan kotisivuilta tarkempaa tietoa tietystä emolevystä. 5 6 Tässä ilmainen neuvo, jolla koneesta saa tehtyä selvästi nopeamman: siivoa se kunnolla. Kaikki koneet muuttuvat käytön myötä väistämättä yhä hitaammiksi. CCleaner-ohjelmalla voi hävittää tietokoneesta poistettujen sovellusten jäänteet, turhat laiteohjaimet ja väliaikaiset tiedostot, jotka roikkuvat täysin turhaan Windowsin hidasteena. Ohjelma ryhtyy nyt etsimään siivottavaa. Se ilmoittaa jonkin ajan kuluttua löytäneensä rekisteristä virheitä, joita on yleensä noin Sitä ei tarvitse säikähtää. Napsauta painiketta Korjaa valitut rekisterin virheet.... Memory-välilehti paljastaa järjstelmän muistin määrän. Tässä sitä on 0 megatavua, ja tyyppinä on DDR. Saat selville myös muistin nopeuden (00 MHz) 5. SPD-välilehdeltä 6 löytyy eritellympää tietoa koneeseen asennetuista muistikammoista, kuten muistien nopeus ja valmistaja. Käynnistä CCleaner ja valitse Rekisteri, niin voit siivota Windowsin rekisterin. Valitse Etsi rekisterin virheitä. Ohjelma pyytää vahvistuksen aina ennen jokaista muutosta. Napsauta painiketta Korjaa kaikki valitut virheet, ellet halua lukea sataa varsin teknistä selitystä muutoksista. Kaikki virheet korjataan muutamassa sekunnissa. Valitse Sulje 5, kun olet valmis. 5 Puhdista Windows tai asenna se uudelleen Paina uusi muistikampa pystysuoraan kiinni muistipaikkaan. Tällöin selviää, oletko ostanut oikeanlaisen muistin. Muisti on oikeaa tyyppiä, jos se loksahtaa paikalleen. Paina muistikampa varovasti pohjaan asti, niin kuulet naksahduksen sen kiinnittimistä. Silloin muisti on tukevasti paikallaan. Tee sama muille muistikammoille, jos asennat niitä useamman. Kokoa sitten tietokoneen kotelo ja liitä kaikki tarpeelliset johdot. Käynnistä lopuksi tietokoneen uudelleen. Tietokoneen eri laitteet eivät toimi ilman käyttöjärjestelmää. Laitteet saattavat olla vanhentuneita, jos pelit tai kuvankäsittelyohjelmat toimivat hitaasti. Syypää voi olla kuitenkin myös huonosti toimiva Windows-asennus. Tällä aukeamalla kerrotaan, kuinka CCleaner-ohjelmalla voi korjata muun muassa Windowsin rekisterin virheitä. Joskus käyttöjärjestelmä on vuosien jälkeen sellainen sekamelska, että Windows kannattaa asentaa ennemmin kokonaan uudelleen. Tee kuitenkin ensin varmuuskopio kaikista tärkeistä asiakirjoista, ohjelmista ja musiikkitiedostoista dvdlevylle tai ulkoiselle kiintolevylle. 6

7 NÄYTÖNOHJAIN Näytönohjaimella peleihin elävyyttä Pullonkaula on todennäköisesti vanhentunut näytönohjain, jos grafiikka päivittyy nykien aivan uusimpia kolmiulotteisia pelejä pelatessa. Näytönohjain on kehittynyt yksinkertaisesta oheislaitteesta oikeastaan omaksi tietokoneekseen. Näytönohjaimien sukupolvet seuraavat toisiaan huimaa vauhtia. Viime vuoden huippukortti on jo vanhentunut, ja niitä löytyy alennuslaareista kasapäin. Viimeisimpiä pelejä pelaavan tarvitsee onneksi useimmiten päivittää koneeseensa vain uunituore näytönohjain. Noin sadalla eurolla saa jo näytönohjaimen, joka selviää uusimmista peleistä, mikäli grafiikka-asetuksia helpotetaan hiukan. Grafiikkasuorittimilla on usein mahtipontisia mallinimiä, ja nopeudeltaan sekä hinnaltaan erilaisia vaihtoehtoja löytyy pilvin pimein. Laatu vastaa yleensä hintaa. Kalleimpia näytönohjaimia viilentää oma puhaltimensa, kun halpamalleissa on prosessorille vain jäähdytyslevy. Pelien grafiikka on sitä komeampaa, mitä enemmän uudessa näytönohjaimessa on omaa ram-muistia. Innokkaan pelaajan kannattaakin panostaa myös muistin määrään. Agp tai pci-express Näytönohjaimille on kaksi standardia: iäkkäämpi agp ja sen seuraaja pci-express. Pci-expressiä tukevien näytönohjaimien valikoima on laajin, mutta markkinoilla on yhä myös hyviä agp-näytönohjaimia. Edellisellä aukeamalla esiteltiin CPU-Z, jolla saa tarpeelliset tiedot selville. Valitse Mainboard-välilehti ja kohta Graphic Interface. Paras peleihin Tehokas d-näytönohjain on pakollinen, jos koneella pelataan uusimpia pelejä. Reilulla sadalla eurolla saa kortin, jossa on Nvidia 9800 GT -grafiikkapiiri, kuten Club D 9800GT:n 5 megan muistilla. Vanhempi ja edullisempi NVidia 8800 GT on sekin kelpo valinta. Hyvä ja äänetön Hiljaisuus voi olla vaikkapa kotiteatterissa teholukemia tärkeämpää. Sopiva grafiikkapiiri on silloin Ati HD650. Se käyttää vähemmän sähköä kuin peleille suunnitellut kortit, joten tuuletinta ei tarvita. Esimerkiksi Asus HD650 -näytönohjain maksaa noin 70 euroa. Agp-näytönohjain Valikoima on rajallinen, jos koneessa on vain agp-väylä. Hyviä näytönohjaimia löytyy kyllä, mutta niissä ei ole tuoreimpia grafiikkapiirejä. Esimerkiksi vajaan sadan euron Msi NX7600GT:ssä on Ati Radeon 7600GT -prosessori ja 56 megatavua omaa ram-muistia. Asenna uusi näytönohjain Näytönohjainta vaihtaessa uusi kortti pitää kiinnittää yleensä samaan korttipaikkaan kuin edellinen. Korttipaikka on tyhjä, jos tietokoneessa on emolevyyn integroitu näytönohjain. Se täytyy mahdollisesti poistaa käytöstä emolevyn jumpperikytkimellä. Tietokone osaa onneksi useimmiten ottaa uuden näytönohjaimen käyttöön automaattisesti. Sammuta tietokone, avaa kotelo ja etsi näytönohjain. Se on kiinni joko ruskeassa agp-väylässä tai lilassa pci-express-väylässä. Avaa kortin pidike. Ruuvaa vanha näytönohjain irti. Vältä staattisen sähkön aiheuttamat vauriot koskettamalla esimerkiksi lämpäpatteria tai tietokoneen metallikehikkoa. 7

8 NÄYTTÖ ÄÄNI Näytön on oltava niin hyvä, että sitä voi katsella tuntikausia. Laadukas ääni vaatii kunnolliset kaiuttimet sekä hyvän äänikortin. Katsele uutta näyttöä Karkkia korville Näyttö on aikansa elänyt, jos se on yhtä vanha kuin koneen keskusyksikkö. Verhot kannattaa pitää ikkunan edessä, mikäli näyttö on takavuosien kuvaputkimallia ja naapurit jo naureskelevat sille. Toisaalta kuvaputkinäyttöäkään ei kannata vaihtaa uuteen, jos siihen on vielä täysin tyytyväinen. Noin 00 eurolla saa tällä hetkellä laadukkaan 0 tuuman litteän näytön. Samalla rahalla olisi saanut viime vuonna 9 tuuman näytön ja toissa vuonna vain 7-tuumaisen. Valitse näyttö, jossa on muitakin liitäntöjä kuin pelkkä vga-sisäänmeno. Valkoinen dvi-liitäntä ja musta sekä litteä hdmi-liitäntä takaavat molemmat digitaalisen ja häiriöttömän tiedonsiirron ja siten entistä paremman kuvan. Monissa näytöissä on sisäiset kaiuttimet. Niistä on iloa varsinkin, jos pöytä halutaan pitää siistinä. Näytön tarkkuuden olisi hyvä olla mahdollisimman suuri, mutta samankokoisten näyttöjen resoluutio on yleensä sama. Niinpä 0 tuuman näytön ostaja saa samalla myös tietynlaisen resoluution. Kaksi tuumaa suuremmissa näytöissä on tosin sama 680 x 050 pikselin tarkkuus, joten vasta -tuumaisessa on enemmän pikseleitä. Tietokone on korvannut jo monessa kodissa varsinaiset stereot musiikin kuuntelussa. Musiikista pitävien kannattaakin vaihtaa tietokoneen halvat muovikaiuttimet kunnolliseen kaiutinpariin. Selvästi alle sadalla eurolla saa jo kaiuttimet, joiden äänenlaatu on selvästi pieniä muovikaiuttimia parempi. Täydelliseen äänenlaatuun pyrkivien on syytä vaihtaa koneen sisäinen äänikortti erilliseen malliin. Sellainen on tarpeen vallankin, jos vanhat lp-levyt ja kasetit halutaan kopioida tietokoneeseen. Laadukkaiden äänikorttien hinnat alkavat noin sadasta eurosta. Äänenlaatua voi parantaa esimerkiksi Creative Giga Works T0 -kaiuttimilla, jolloin parin hinnaksi tulee noin 0 euroa. Vaihtaisinko XP:n Vistaan? Liitä korttipaikkaan uusi näytönohjain. Paina korttia varovasti alaspäin, kunnes näytönohjain on tukevasti paikallaan. Lukitse näytönohjain pidikkeellä. Ruuvaa se kiinni, kokoa kotelo ja käynnistä taas tietokone. Aseta tietokoneeseen ohjainlevy, kun kone pyytää sitä. Vuodet painavat jo Windows XP:tä, ja sen seuraaja Windows Vista vaikuttaa korealta ja tehokkaalta. Vista ei ole kuitenkaan oikea valinta, jos vanhaan koneeseen halutaan lisää potkua. Vista sopii tehokkaampiin koneisiin, joista XP ei saa kaikkea irti. Mikäli esimerkiksi ram-muistia ja levytilaa on vähän, raskas Vista häviää keveämmälle edeltäjälleen. KOTIMIKRO 009 8

9 DVD-POLTIN Polta cd- ja dvd-levyjä Perinteinen cd-rom on pian lähinnä muinaismuisto. Siitä ei ole epäilystäkään, vaikka cd-levyiltä voi jatkossakin kuunnella musiikkia. Päivitä siis polttava asema dvd- tai bluray-versioon, jos nykyinen asema polttaa vain cd-levyjä. Tämän neuvon voi antaa käytännössä kaikille tietokoneen käyttäjille, sillä esimerkiksi varmuuskopiot vaativat nykyään paljon tallennustilaa. Dvd-polttimet ovat nykyisellään niin halpoja, ettei hinta ole enää hankinnan esteenä. Alle 0 eurolla saa dvd-aseman, jolla voi polttaa suurella nopeudella kaikkia dvd-formaatteja. Vaihda siis vanha asema uuteen polttimeen silloinkin, jos entinen polttaa levyjä etanavauhtia eikä osaa esimerkiksi tehdä kaksikerroslevyjä. Vanhan polttimen voi jättää koneeseen ylimääräiseksi asemaksi, jos levyjä tulee kopioitua usein. Asemat kannattaa silloin liittää eri ide-johtoihin. Muutoin kopiointi sujuu etanavauhtia, sillä yksi ide-johto ohjaa vain yhtä asemaa kerrallaan. Dvd-polttimen ostaminen kannattaa jättää väliin vain, jos aikoo päivittää suoraan uudenkarheaan bluray-asemaan. Bluray-laitteet ovat harmi kyllä vielä varsin kalliita. Suosittelemme Yhdistelmäasema osaa lukea ja polttaa cd- ja dvdlevyjä sekä lukea bluraylevyjä ja hd-dvd-levyjä. Dvd-poltin Dvd-poltin on laadukas ja edullinen korvaaja vanhalle cd-polttimelle tai dvd-asemalle. Sillä voi lukea ja polttaa sekä cd- että dvd-levyjä. Esimerkiksi vain hiukan yli 0 euron hintaisella Samsung SH-S:lla voi lukea ja polttaa dvd-levyjä. Bluray-asema Hanki koneeseen bluray-asema, jos haluat vain katsella uusimpia elokuvia ja koneessa on valmiiksi dvd-poltin. Lite-On DH- 0S maksaa vajaan sata euroa. Bluray-poltin LG GGW-H0L:n tapaisella bluray-polttimella voi tallentaa videota täydellä teräväpiirtolaadulla ja dataa jopa 50 gigatavua. Laite maksaa suurin piirtein 50 euroa. Asenna toinen asema Uuden aseman asentaminen vanhan laitteen viereen tyhjään telineeseen saattaa vaatia hiukan sorminäppäryyttä. Se tulee tarpeeseen, jos koneeseen hankitaan dvd-polttimen rinnalle esimerkiksi bluray-asema elokuvien katseluun. Harva haluaa eroon vanhasta polttimesta vain siksi, että voisi katsoa tietokoneella uusimman formaatin elokuvia. Irrota kotelon molemmat laidat ja poista aseman telinettä peittävä levy, joka on yleensä muovia. Sen takana on usein metallilevy, joka pitää taittaa irti esimerkiksi ruuvimeisselillä. Paina seuraavaksi asema varovasti paikalleen. Ruuvaa sitten asema kiinni telineeseen ja liitä virta- ja ide-johdot. 9

10 Toimiiko se? Uusilla ohjaimilla kaikki irti koneesta Kaikki ei ole välttämättä kunnossa, vaikka Windows käynnistyykin ilman virheilmoituksia. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaa paljastua, että osa laitteista toimii vajavaisesti tai ei lainkaan. Syynä voi olla vanhentunut laiteohjain tai silkka vahinko. Eri laitteiden toimivuuden voi tarkistaa Laitehallinnassa. Avaa se Windows XP:ssä napsauttamalla Omaa tietokonetta hiiren oikealla painikkaalla ja valitsemalla Ominaisuudet. Avaa Laitteisto-välilehti ja napsauta Laitehallinta-painiketta. Toimimattoman oheislaitteen merkkinä on keltainen kysymysmerkki. Ellei Windows tunnista laitetta ollenkaan, se näkyy kohdassa Muut laitteet. Ohjain-cd auttaa usein tunnistamisessa. Kokeile myös napsauttaa laitetta hiiren oikealla painikkeella ja valitse Ominaisuudet. Laiteohjain on ohjelma, joka yhdistää oheislaitteen käyttöjärjestelmään. Uuden laitteen mukana saa lähes aina ohjainlevyn, ja Windowsissa on valmiina ohjaimia tuhansille erilaisille oheislaitteille. Nekään eivät silti aina riitä onnistuneeseen asentamiseen. Uuden näytönohjaimen tai tuoreen tulostimen pakkauksesta löytyvä laiteohjain on tehty usein kiireellä, jotta valmistaja saisi tuotteensa markkinoille ennen kilpailijoita. Ohjain saattaa siksi olla kaukana täydellisestä. Ohjainlevy kannattaa silti pitää tallessa, sillä sen kanssa pääsee alkuun. Onnistuneen asennuksen jälkeen voi sitten selata verkkoa ja ladata sieltä päivitetyn ohjaimen, johon virheet on jo korjattu. Ohjainten päivitettyjen versioiden lataaminen kannattaa ottaa tavaksi. Siitä on hyötyä, vaikkei olisikaan juuri uusinut laitteistoa. Windowsin Laitehallinnassa näkee eri osastoihin luokiteltuna kaikki laitteet, jotka tietokoneeseen on asennettu. Napsauta päivitettävää laitetta hiiren oikealla painikkeella ja valitse sitten Päivitä ohjain. Windows etsii ohjaimen päivitystä Microsoftin omasta tietokannasta, joten voit luottaa siihen, että tarjottu ohjain toimii Windowsissa. Näytönohjaimen tapaisiin monimutkaisiin laitteisiin kannattaa ladata laiteohjain suoraan valmistajan kotisivuilta. Laitteista parempia maksutta 6 Vaihda pienten jumpperikytkimien 5 paikkaa, jos samaan ide-johtoon liitetään monta asemaa. Toisen aseman täytyy olla slave-asema 6 ja toisen master 7. Jumpperit eli siltauskytkimet voi jättää ennalleen, jos koneessa on uudella asemalle oma ide-johto. 5 7 Laitteiston kohentaminen ei vaadi aina vanhan hylkäämistä ja uuden ostamista. Vanhasta tutusta laitteesta saa usein enemmän irti päivittämällä sen firmwaren eli sisäisen ohjelmiston, joka ohjaa laitteen elektroniikkaa. Uuden ohjelmiston voi ladata valmistajan kotisivuilta sieltä mistä muutkin päivitykset. Laitteeseen saattaa ilmaantua uusia toimintoja tai sen tuki muille laitteille paranee. Esimerkiksi digikameran voi päivittää niin, että siinä voi käyttää suurempaa muistikorttia, ja tietokoneen emolevy saattaa tukea jatkossa tilavampia kiintolevyjä. Monien laitteiden, kuten tulostimien ja dvd-polttimien, firmwaren voi päivittää Windows-sovelluksella. Firmwaren päivittäminen muokkaa oheislaitteen perustoimintoja, ja valmistajat varoittavatkin aina, ettei laitetta tai tietokonetta saa sulkea päivittäessä. Tarkista valmistajien kotisivuilta omien oheislaitteidesi firmware-päivitykset. 0

11 VERKKOKORTTI Vauhtia lähiverkkoon Tietokoneessasi on todennäköisesti jo verkkokortti, sillä niitä on integroitu emolevyihin vuosikausia. Verkkokortin päivittämiseen voi olla silti syynsä, kuten perinteisen johtolähiverkon vaihtaminen langattomaksi verkoksi. Langaton lähiverkko, joka tunnetaan myös lyhenteellä wlan, kasvattaa koko ajan suosiotaan johtoverkkojen kustannuksella. Sellaiset ovat suosittuja varsinkin kodeissa, joissa halutaan eroon lattialla mutkittelevista verkkojohdoista. Päivityksen motiivina voi olla myös se, että uusimmat langattomat verkot ovat jo johtoihin perustuvia nopeampia. Hankkiudu siis eroon kuparijohdoista ja vaihda tilalle radioaaltoja. Tietokoneeseen voi liittää lisäksi kännykän, kuulokemikrofonin ja muita tarpeellisia langattomia vimpaimia, jos siihen hankki myös bluetooth-sovittimen. Johtoverkko on yhä käypä valinta, jos tietoa pitää siirtää gigatavun nopeudella. Silloin kotiin voi asentaa gigabit-verkon, joka vastaa perinteistä sadan megatavun johtoverkkoa mutta on paljon sitä nopeampi. Suosittelemme Langaton verkko Langaton usb-verkkokortti toimii uusimmissakin verkoissa ja siirtää tietoa 00 megabitin sekuntinopeudella. Oheinen D-Link DWA-0 maksaa noin 0 euroa. Gigabit-verkkokortti Laadukas gigabitin verkkokortti johtoverkkoon, kuten Linksys EG0, maksaa alle 0 euroa. Kenenkään ei tarvitse enää tyytyä hitaaseen kotiverkkoon. Bluetooth Hanki koneeseen 0 0 euron arvoinen bluetooth-sovitin, mikäli haluat liittää siihen langattomasti kännykän tai vaikkapa hiiren. Ohessa on D-Link DBT-0 -sovitin. Kotiverkko turbovauhtiin Tässä kerrotaan, kuinka tietokoneen emolevyyn saa liitettyä salamannopean gigabitin verkkokortin. Etsi koneesta vapaa korttipaikka ja poista sen kohdalta suojalevy, niin verkkokorttiin voi liittää johdon. Suojalevyn voi joko ruuvata tai vääntää irti. Paina kortti rauhallisesti paikalleen niin, että se on tukevasti kiinni. Ruuvaa kortti kiinni koneen kotelon kehikkoon. Sulje kotelo ja käynnistä sitten tietokone.

12 Helppo langaton verkko Kannettava Tietokoneen saa liitettyä langattomaan verkkoon helpoiten usbverkkosovittimella, joka muistuttaa usein usb-muistitikkua. Usbverkkosivitinta voi käyttää sekä pöytäkoneessa että kannettavassa tietokoneessa. Se toimii yhtä luotettavasti kuin pöytäkoneen emolevyyn liitettävä langaton verkkokortti, josta näkyy ulos vain antenni. Asenna ensin laiteohjain levyltä, jonka sait verkkosovittimen mukana. Liitä usb-sovitin koneeseen, kun asennusohjelma pyytää tekemään niin. Windows hyväksyy verkkosovittimen automaattisesti, ja lähiverkkoon voi kytkeytyä ilman verkkojohtoa. Kannettavan tietokoneen omistaja ei voi vaihtaa laitteita yhtä helposti kuin pöytäkoneen käyttäjä. Kiintolevyn, muistin ja dvd-polttimen voi toki korvata uusilla aivan kuten pöytäkoneenkin kohdalla. Laitteiden pitää vain olla kannettavaan suunniteltuja. Ne ovat pienikokoisia ja usein kalliita. Pöytäkoneen ja kannettavan hintaero on kuitenkin kaventunut viime vuosina selvästi. Usb-liitännän ansiosta kannettavaan tietokoneeseen voi liittää ulkoisen kiintolevyn, erillisen näppäimistön ja kunnon hiirenkin, jos ohjainlevy tuntuu hankalalta käyttää. Erillinen näyttö on sekin viisas hankinta, mikäli sylikonetta käytetään tuntikausia yhteen menoon. Kannettavan näytönohjaimen ja verkkokortin olisi sen sijaan syytä kelvata jatkossakin. Ne on integroitu emolevyyn niin, ettei niitä saa päivitettyä tuoreemmiksi ilman koko koneen vaihtamista uuteen. Aseta tietokoneeseen verkkokortin mukana saatu ohjainlevy, kun Windows on löytänyt uuden laitteen. Siirrä verkkojohto gigabit-korttiin, niin voit hyödyntää sen tiedonsiirtonopeutta. Koko lähiverkon reititintä myöten täytyy tukea gigabitin siirtonopeutta, jotta tieto liikkuisi siinä mahdollisimman nopeasti. Uusin Service Pack Windowsiin Lataa itse Windows XP:hen uusin Service Pack -päivitys, jos sitä ei ole asennettu automaattisesti. Päivitys tekee Windowsista turvallisemman ja vakaamman. Koneeseen on syytä asentaa myös palomuuri ja virustorjuntasovellus. Tämän Koti- Mikro-lehden liitteenä on cd-levy, josta löytyvät Comodo Firewall ja AVG Anti-Virus. Molemmat sovellukset ovat maksuttomia. Windows XP Service Pack asennetaan yleensä suoraan verkosta, mutta voit myös etsiä Microsoftin kotisivuilta tiedoston WindowsXP-KB9699-SP-x86-FIN.exe. Sen voi ladata oman koneen kiintolevylle.

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN Oma tietokone -valintaa klikkaamalla hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä, saadaan näkyviin laitteistokokoonpano Ominaisuudet laitteisto -valinnalla:

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitykset

Ohjelmistopäivitykset Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Tuen kotisivu: http://support.magix.net

Tuen kotisivu: http://support.magix.net Manual 26 Tuki Tuki Kun otat yhteytää MAGIX-tukeen, varmista että saatavillasi on tarvittavat tiedot järjestelmästäsi ja tarkka kuvaus ongelmasta. Mitä enemmän pystyt antamaan tietoa ongelmastasi, sitä

Lisätiedot

Vinkkejä tietokoneen hankintaan

Vinkkejä tietokoneen hankintaan Vinkkejä tietokoneen hankintaan 3.9.2013 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Tietokonemerkit Yleiset PC-tietokoneet Isoja valmistajia mm. Acer, Asus, Fujitsu, HP, Samsung, Toshiba jne. Pöytäkoneen voi koota

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

T 106.041 Tietotekniikan peruskurssi

T 106.041 Tietotekniikan peruskurssi T 106.041 Tietotekniikan peruskurssi Oma tietokone Miika Komu Luennon sisältö Kotitietokoneen rakenne Kotietokoneen hankinta Kotitietokoneen ylläpito ja päivitys Kotitietokoneen rakenne

Lisätiedot

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P.

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Asemat Käyttöohje Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan erikseen

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: 393521-351. Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta.

Muistimoduulit. Asiakirjan osanumero: 393521-351. Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Muistimoduulit Asiakirjan osanumero: 393521-351 Lokakuu 2005 Tässä oppaassa kerrotaan tietokoneen muistin vaihtamisesta ja laajentamisesta. Sisällysluettelo 1 Muistimoduulien lisääminen tai vaihtaminen

Lisätiedot

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero AG Sivu 1 Tietoja tekijänoikeudesta ja tavaramerkistä Tämä opaskirjanen ja sen sisältö on Nero AG:n omaisuutta ja suojattu tekijänoikeudella. Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Sivu 1/5 Mitä CD- tai DVD-muotoa tulisi käyttää? Tässä artikkelissa Tarpeita vastaavan levyn ja muodon valinta Tietoja Live File Systemin ja masteroidun levymuodon eroista Miksi Live File System -muodosta

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas

Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2008, 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman

MP3 Manager Software for Sony Network Walkman MP3 Manager Software for Sony Network Walkman Käyttöohje WALKMAN on Sony Corporationin kuulokestereotuotteisiin liittyvä rekisteröity tavaramerkki. on Sony Corporationin tavaramerkki. NW- E55/75 2004 Sony

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

KIITOS RICA OPTIMOINTIOHJELMAN VALITSEMISESTA

KIITOS RICA OPTIMOINTIOHJELMAN VALITSEMISESTA KIITOS RICA OPTIMOINTIOHJELMAN VALITSEMISESTA Asennusohjeiden sisältö 1. RICA optimointiohjelmoinnin periaate isoftloaderilla... 2 2. RICA isoftloader toimituspaketin sisältö... 3 3. isoftloader Sync-ohjelmiston

Lisätiedot

Muistimoduulit Käyttöopas

Muistimoduulit Käyttöopas Muistimoduulit Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitysohje

Ohjelmistopäivitysohje Johdanto Topfield-vastaanottimet toimitetaan testatulla, vakaasti toimivalla ja helppokäyttöisellä ohjelmistolla varustettuina. Päivitämme ohjelmistoja kuitenkin ajoittain lisäämällä ja parantamalla niiden

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin Tämä MP4-videosoitin on varustettu täysillä multimediaominaisuuksilla. Laite sopii valokuvien katseluun, e-kirjojen lukemiseen, äänen tallentamiseen ja toistamiseen

Lisätiedot

mobile PhoneTools Käyttöopas

mobile PhoneTools Käyttöopas mobile PhoneTools Käyttöopas Sisältö Vaatimukset...2 Ennen asennusta...3 Asentaminen - mobile PhoneTools...4 Matkapuhelimen asennus ja määritys...5 Online-rekisteröinti...7 Asennuksen poistaminen - mobile

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

Tobii Communicator 4. Alkutoimet

Tobii Communicator 4. Alkutoimet Tobii Communicator 4 Alkutoimet TERVETULOA TOBII COMMUNICATOR 4 -OHJELMAAN Tobii Communicator 4:n avulla liikuntarajoitteiset tai kommunikaatiokyvyiltään rajoittuneet henkilöt voivat käyttää tietokonetta

Lisätiedot

Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server

Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nseries ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut tuotteiden ja yritysten

Lisätiedot

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä Nokia Lifeblog 2.5 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut

Lisätiedot

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle Sivu 1/5 Ohje: Tänään törmäsin tilanteeseen, jossa eräällä Ubuntu-peruskäyttäjällä oli ongelmana, että tietokone käynnistyi jatkuvasti uudelleen, oletettavasti käyttöjärjestelmän vioittumisen seurauksena.

Lisätiedot

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas

Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Varmuuskopiointi ja palauttaminen Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat

Lisätiedot

MPCC-työkalua voidaan käyttää yhden laitteen valvontaan ja yhden tai useamman laitteen konfigurointiin (Modbus broadcast, osoite 0).

MPCC-työkalua voidaan käyttää yhden laitteen valvontaan ja yhden tai useamman laitteen konfigurointiin (Modbus broadcast, osoite 0). V1.0.0 (14.10.2015) 1 (7) KYTKENTÄ HUOM: toimii Modbus-masterina. Tämän vuoksi toinen mahdollinen Modbus-master on irrotettava verkosta, kun kytketään valmiiseen Modbus-verkkoon. Produalin Modbus-laitteiden

Lisätiedot

ATI REMOTE WONDER Asennusopas

ATI REMOTE WONDER Asennusopas ATI REMOTE WONDER Asennusopas i Vastuuvapautuslauseke Vaikka tämän asiakirjan laatimisessa on pyritty äärimmäiseen huolellisuuteen, ATI Technologies Inc. ei vastaa ATI-laitteen tai - ohjelmiston, muun

Lisätiedot

Päivitys käyttäen USB-tikkua

Päivitys käyttäen USB-tikkua Päivitys käyttäen USB-tikkua HUOM! Näiden ohjeiden noudattaminen on täysin käyttäjän omalla vastuulla! Ohjeen tekijät eivät vastaa mahdollisesti aiheutuvista ongelmista tai vahingoista. Tämän ohjeen tarkoitus

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP PAVILION ELITE M9000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/856406

Käyttöoppaasi. HP PAVILION ELITE M9000 http://fi.yourpdfguides.com/dref/856406 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle HP PAVILION ELITE M9000. Löydät kysymyksiisi vastaukset HP PAVILION ELITE M9000 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava

Lisätiedot

Motorola Phone Tools. Pikaopas

Motorola Phone Tools. Pikaopas Motorola Phone Tools Pikaopas Sisältö Vähimmäisvaatimukset... 2 Ennen asennusta Motorola Phone Tools... 3 Asentaminen Motorola Phone Tools... 4 Matkapuhelimen asennus ja määritys... 5 Online-rekisteröinti...

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232)

Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232) Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232) Oheinen kuvasarja selitysteksteineen opastaa sinut onnistuneesti päivittämään Topfield -vastaanottimesi. - Lataa sarjaportti -päivitystyökalu -sivustolta

Lisätiedot

Voodoo Dragon 2. Voodoo Dragon 2. Käyttöohje. Versio 1.0

Voodoo Dragon 2. Voodoo Dragon 2. Käyttöohje. Versio 1.0 Voodoo Dragon 2 Käyttöohje Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Sivu 1/5 Kytkentäopas Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Paikallinen tulostin on tulostin, joka on liitetty tietokoneeseen USB- tai rinnakkaiskaapelilla.

Lisätiedot

Garmin Astro ohjelmistopäivitys

Garmin Astro ohjelmistopäivitys Garmin Astro ohjelmistopäivitys Laitteen ohjelmisto päivitys kannattaa suorittaa silloin tällöin. Ohjelmistopäivityksellä voit saada laitteeseesi uusia ominaisuuksia ja parannuksia vanhoihin ominaisuuksiin.

Lisätiedot

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Vista... 6 Uuteen koneeseen siirtäminen... 7 - pikakuvake työpöydälle... 9 Tulostusongelmat uusissa koneissa... 12 - Tulostaminen

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

Asennus Windows 2000 ja XP -käyttöjärjestelmiin

Asennus Windows 2000 ja XP -käyttöjärjestelmiin PU007V2 Sweex 1 portin rinnakkainen & 2 portin sarja PCI-kortti Johdanto Älä altista PU007V2-korttia äärilämpötiloille. Älä aseta laitetta suoraan auringonvaloon tai sulje lämmityselementtejä. Älä käytä

Lisätiedot

Garmin laitteiden ohjelmistopäivitys

Garmin laitteiden ohjelmistopäivitys Garmin laitteiden ohjelmistopäivitys Laitteen ohjelmisto päivitys kannattaa suorittaa silloin tällöin, varsinkin ennen karttapäivityksen tekemistä ja laitteen rekisteröintiä. Ohjelmistopäivityksellä voit

Lisätiedot

Kovalevyn pika asennusopas

Kovalevyn pika asennusopas Kovalevyn pika asennusopas Tärkeimmät ominaisuudet: Tietokoneen massamuisti Laitteistovaatimukset: Vapaa SATA/PATA portti emolevyllä/ohjainkortissa Vapaa SATA/4 pin virtaliitin HUOM! Muista lukea tämä

Lisätiedot

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon

Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Ver. 2 Ohjelmisto-opas Copyright c PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Johdanto...3 Tämän ohjelmisto-oppaan käyttäminen...3 Järjestelmävaatimukset...4 Varoitukset...6 Asentaminen/poistaminen...6

Lisätiedot

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus

Muistin ja valinnaisten lisäkorttien asennus Näiden ohjeiden avulla voit poistaa muisti- tai valinnaisia lisäkortteja. Katso alla olevasta kuvasta, missä on poistettavan kortin liitin. Kiintolevyn liitin 1 Lisäkortin liitin Laiteohjelmakortin liitin

Lisätiedot

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 1(6) ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohjeet

Asennus- ja käyttöohjeet Asennus- ja käyttöohjeet V1.10+Lokakuu 2011 Sisällysluettelo digicentral Authenticate ohjelmiston asennus Windows iin 4 digicentral Authenticaten asetuksien määrittäminen 5-6 Yrityskortin lisääminen ohjelmistoon

Lisätiedot

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi Tämä opas sisältää: Turvallisuusohjeet sivulla 17. Asennuksen vianmääritys sivulla 18. Lisätietojen löytäminen sivulla 22. Turvallisuusohjeet Käytä vain tämän tuotteen mukana toimitettua tai valmistajan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. HUOM! Muista lukea tämä opas huolellisesti ennen käyttöönottoa.

Sisällysluettelo. HUOM! Muista lukea tämä opas huolellisesti ennen käyttöönottoa. 2 Sisällysluettelo Aihe: Sivunumero: 1. Yleistä tietoa laitteesta 1.1. Tärkeimmät ominaisuudet 3. 1.2. Laitteistovaatimukset 3. 1.3. Rajoitukset/kiellot 3. 2. Piirtopöydän esittely 2.1. Laitteen osat 4.

Lisätiedot

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8)

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -protokollan avulla Windows Vista (SP2 tai uudempi)-, Windows 7- ja Windows 8 -

Lisätiedot

TALLENNETAAN CD-/DVD-LEVYLLE

TALLENNETAAN CD-/DVD-LEVYLLE TALLENNETAAN CD-/DVD-LEVYLLE SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi CDBurnerXP POLTTO-OHJELMAN KÄYTTÖ 2(9) Polttavat asemat Nykyiset polttavat

Lisätiedot

Herätyskellokamera. Käyttäjän ohjeet

Herätyskellokamera. Käyttäjän ohjeet Herätyskellokamera Käyttäjän ohjeet Sisällysluettelo 1. Tärkeää tietoa 2. Pakkauksen sisältö 3. Tekniset tiedot 4. Tuotetiedot 5. Laitteen käyttö 1. tärkeää tietoa Tämä käsikirja on suunniteltu tutustuttamaan

Lisätiedot

Tietokoneenrakenneharjoitus

Tietokoneenrakenneharjoitus Tietokoneenrakenneharjoitus Yleistä harjoituksesta Harjoitusta varten on varattu neljä tietokonetta. Käytä jotakin näistä. ÄLÄ tee harjoitusta muilla Helian koneilla. Koneet ovat jonkin verran erilaisia.

Lisätiedot

Usein kysyttyä Eee Pad TF201:stä FI6915

Usein kysyttyä Eee Pad TF201:stä FI6915 Usein kysyttyä Eee Pad TF201:stä FI6915 Tiedostojen hallinta... 2 Kuinka pääsen käyttämään microsd-kortille, SD-kortille ja USB-laitteelle tallennettuja tietojani?... 2 Kuinka siirrän valitun tiedoston

Lisätiedot

EzCAP USB Video Grabber Käyttöohje

EzCAP USB Video Grabber Käyttöohje EzCAP USB Video Grabber Käyttöohje EzCAP USB Video Grabberin avulla voit siirtää vanhoilla videokaseteillasi olevia nauhoituksia tietokoneellesi. Laitteeseen sisältyvällä ohjelmistolla voit myös editoida

Lisätiedot

Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta.

Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta. Insert % Shift Pika-aloitus Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta.) Takuukortti Pika-aloitusopas D1-tarrakasetti

Lisätiedot

Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775)

Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775) Tietokoneen asennusopas (Prosessorin kanta: Intel LGA775) Tämän oppaan avulla voit koota omistamistasi komponenteistasi tietokoneen helposti ja nopeasti. Oppaaseen sisältyy......virtalähteen asentaminen...prosessorin

Lisätiedot

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen Johdanto Memeo Instant Backup on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Memeo Instant Backup suojaa arvokkaat tietosi varmuuskopioimalla C-aseman tiedot automaattisesti

Lisätiedot

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa Koe uusi Windows Windows 8 viidessä minuutissa Mitä tarvitset Päästäksesi nopeasti alkuun, tulee sinulla olla: Salasana langattomaan verkkoosi Salasana sähköpostitiliisi Tervetuloa! Tervetuloa Windows

Lisätiedot

Usein kysyttyä Transformer TF201:stä

Usein kysyttyä Transformer TF201:stä FI7211 Usein kysyttyä Transformer TF201:stä Tiedostojen hallinta... 2 Kuinka pääsen käyttämään microsd-kortille, SD-kortille ja USB-laitteelle tallennettuja tietojani?... 2 Kuinka siirrän valitun tiedoston

Lisätiedot

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa Sisällys Laitteen käyttöönotto...3 Latauskehdon asennus...3 Tiedonsiirto-ohjelman asennus...4 Keräilylaitteen käyttö...5 Viivakoodien luku...5

Lisätiedot

Varoituksista. VAARA: VAARA kertovat tilanteista, joihin saattaa liittyä omaisuusvahinkojen, loukkaantumisen tai kuoleman vaara.

Varoituksista. VAARA: VAARA kertovat tilanteista, joihin saattaa liittyä omaisuusvahinkojen, loukkaantumisen tai kuoleman vaara. Dell Vostro 460 Asennus- ja ominaisuustiedot Varoituksista VAARA: VAARA kertovat tilanteista, joihin saattaa liittyä omaisuusvahinkojen, loukkaantumisen tai kuoleman vaara. Näkymä edestä ja takaa 1 optinen

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

Sisällysluettelo. USB-laitteen jakaminen verkossa... 3. USB-tulostimen jakaminen... 5. Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla...

Sisällysluettelo. USB-laitteen jakaminen verkossa... 3. USB-tulostimen jakaminen... 5. Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla... Lisätoiminnot Sisällysluettelo USB-laitteen jakaminen verkossa... 3 USB-tulostimen jakaminen... 5 Macin varmuuskopiointi Time Machine -ohjelmalla... 6 NETGEAR genie -sovellus... 8 2 USB-laitteen jakaminen

Lisätiedot

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server.

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. PIKA-ALOITUSOPAS Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. Fiscal Media Manager -ohjelmalla tehdään kalenteri,

Lisätiedot

Ohjeet e kirjan ostajalle

Ohjeet e kirjan ostajalle 1 Ohjeet e kirjan ostajalle 1. Ostaminen ja käyttöönotto 1.1. Näin saat e kirjan käyttöösi Lataa tietokoneellesi Adobe Digital Editions (ADE) ohjelma täältä: http://www.adobe.com/products/digitaleditions/.

Lisätiedot

Microsoft PhotoStory 3 pikaopas

Microsoft PhotoStory 3 pikaopas Microsoft PhotoStory 3 pikaopas Petäjä-opisto 11.10.2010 Olli Ruohomäki Tämä oppimateriaalin tavoitteena on esitellä tiiviisti ja havainnollisesti otsikossa mainitun ohjelman perusominaisuuksia. Aineisto

Lisätiedot

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa.

Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Vahvistava kaulasilmukka sisäänrakennetulla äänen vahvistimella. Sopii käytettäväksi puhelimien ja audiolaitteiden kanssa. Lue tämä ohje huolella ennen kuin käytät Classicia. Lue myös sen laitteen ohjeet,

Lisätiedot

Epson EMP-765 langaton käyttö

Epson EMP-765 langaton käyttö Epson EMP-765 langaton käyttö Tämä on yleinen käyttöohje Epsonin videotykin langattomaan käyttöön. Kannattaakin huomioida, että eri kannettavissa koneissa langaton käyttö saattaa hieman poiketa tässä ohjeessa

Lisätiedot

HAMINETTI WLAN LIITTYMÄN KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE

HAMINETTI WLAN LIITTYMÄN KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE HAMINETTI WLAN LIITTYMÄN KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE Vaihe 1, Client manager ohjelmiston ja sovittimen ajureiden asennus Asennuksen vaiheissa saattaa olla sovitin ja käyttöjärjestelmä kohtaisia eroja. Alla olevassa

Lisätiedot

Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra)

Resteri laskutus (Dos) (enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Vuosipäivitys 10.9.2004 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Päivystys: Malminkaari 21 B Puh (09)3507530 0400 316 088 00700

Lisätiedot

Archive Player Divar Series. Käyttöopas

Archive Player Divar Series. Käyttöopas Archive Player Divar Series fi Käyttöopas Archive Player Sisällysluettelo fi 3 Sisällysluettelo 1 Johdanto 4 2 Käyttö 5 2.1 Ohjelman käynnistäminen 5 2.2 Pääikkunan esittely 6 2.3 Avaa-painike 6 2.4 Kameranäkymät

Lisätiedot

Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007

Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007 Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007 Asentaminen... 4 Näppäinpikakomentoja... 5 EtäAsteri... 6 Tulostaminen doswintu:n avulla... 8 Wordiin tulostaminen... 10 Windows XP

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen.

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen. Sivu 1/7 Kytkentäopas Tulostimen asentaminen paikallisesti (Windows) Huomautus: Kun asennat paikallisesti liitettyä tulostinta eikä Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD-levy ei tue käyttöjärjestelmää, käytä

Lisätiedot

Suurennus ja näyntönhalli ntaohjelma helpottamaan silmien rasitusta. Pikaopas

Suurennus ja näyntönhalli ntaohjelma helpottamaan silmien rasitusta. Pikaopas Suurennus ja näyntönhalli ntaohjelma helpottamaan silmien rasitusta Pikaopas Tervetuloa ZoomText Express on edullinen ja helppokäyttöinen suurennusohjelma tietokoneellesi. ZoomText Express suurentaa hieman

Lisätiedot

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MAAILMAN PIENIN VIDEOKAMERA PIKAOHJE Copyright 2009 Bat. Power Oy www.batpower.fi Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Versio 1.0 JOHDANTO Kiitos kun ostit MiniDV MD80

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

Poista tietokoneessa olevat Java ja asenna uusin Java-ohjelma

Poista tietokoneessa olevat Java ja asenna uusin Java-ohjelma Poista tietokoneessa olevat Java ja asenna uusin Java-ohjelma Jos käytät verkkopankkia kotikoneeltasi, toimi näiden ohjeiden mukaan. Jos käytät verkkopankkia työpaikkasi tietokoneelta, anna ohjeet työpaikan

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688

Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND Touch -SOVELLUS Jotta saisit kaiken irti BEYOND: Two Souls -pelikokemuksesta, suosittelemme pelaamaan peliä langattomalla DUALSHOCK 3-ohjaimella. Jos kuitenkin

Lisätiedot

Käyttöohje. Sida 1. BRT-12 Battery Replacement Tool

Käyttöohje. Sida 1. BRT-12 Battery Replacement Tool Käyttöohje Sida 1 Sisältö JOHDANTO... 3 Turvallisuustiedote... 3 Tuotetietoa... 3 NÄYTTÖ JA NÄPPÄIMISTÖ... 4 KÄYTTÖLITTYMÄ... 5 BRT-12 KÄYTTÖÖNOTTO... 6 PÄÄVALIKKO... 7 AKUN VAIHTO... 8 KIELEN VALITSEMINEN...

Lisätiedot

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen s. 1/5 Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen Yleistä Internetissä on paljon hyödyllisiä ilmaisohjelmia, jotka voi ladata ja asentaa omalle koneelle. Osa ohjelmista löytyy suomenkielisiltä sivuilta,

Lisätiedot

DiBos 8, SCSI Upgrade Kit DBEK061. Asennusopas

DiBos 8, SCSI Upgrade Kit DBEK061. Asennusopas DiBos 8, SCSI Upgrade Kit DBEK061 fi Asennusopas DiBos 8, SCSI Upgrade Kit Sisällysluettelo fi 3 Sisällysluettelo 1 Johdanto 4 2 Turvallisuusohjeita 4 3 Upgrade Kit DBEK061 4 4 DiBos-videotallentimen

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

D505 Laitteiden käyttöohjeet. Ajatus liikkuu iloa oppimiseen!

D505 Laitteiden käyttöohjeet. Ajatus liikkuu iloa oppimiseen! D505 Laitteiden käyttöohjeet Ajatus liikkuu iloa oppimiseen! Sisällys Aktiivitaulu... 1 Materiaalin näyttäminen omalta kannettavalta tietokoneelta... 1 Materiaalin näyttäminen aktiivitaulun tietokoneelta...

Lisätiedot

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas Sivu 1/5 Kytkentäopas Tuetut käyttöjärjestelmät Software and Documentation -CD-levyltä voi asentaa tulostinohjelmiston seuraaviin käyttöjärjestelmiin: Windows 8 Windows 7 SP1 Windows 7 Windows Server 2008

Lisätiedot

Unifaun OnlinePrinter

Unifaun OnlinePrinter Unifaun OnlinePrinter Unifaun Online 2013-10-14 2 Sisältö 1 Unifaun OnlinePrinter tulostusasetukset... 3 2 Automaattinen asennus - Unifaun Online Printer... 4 3 Javan asentaminen... 6 4 Vianmääritys Internet

Lisätiedot

Käyttöopas AE6000. Wireless Dual Band -USB-minisovitin AC580

Käyttöopas AE6000. Wireless Dual Band -USB-minisovitin AC580 Käyttöopas AE6000 Wireless Dual Band -USB-minisovitin AC580 a Sisällys Tuotteen yleiskatsaus Ominaisuudet 1 Asennus Asennus 2 Langattoman verkon määrittäminen Wi-Fi-asetusten automaattinen määritys 3 Langattoman

Lisätiedot