PirMun viesti 1/2015. Pirmukka seikkailee Sähköisten potilastietojen turvallisuus. Tietovisa ISSN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PirMun viesti 1/2015. Pirmukka seikkailee Sähköisten potilastietojen turvallisuus. Tietovisa ISSN 2242-1122"

Transkriptio

1 PirMun viesti 1/2015 Pirmukka seikkailee Sähköisten potilastietojen turvallisuus Tietovisa ISSN

2 Puheenjohtajan palsta Hyvää kesää vaan kaikille. Kaksivuotinen Ennaltaehkäisyn ohjelmakausi alkoi vuoden alusta. Ensisijaisesti halutaan antaa tietoa suurelle yleisölle munuais- ja maksasairauksista ja niiden ennaltaehkäisystä. Tavoitteena on myös lisätä jo sairastuneiden tietoa sairauksiin liittyvien lisäsairauksien ehkäisystä. Jussila, kokemuspuheenvuoron piti PirMu:n sihteeri Sirpa Andelin ja munuaissairauksia ehkäisi asiantuntijasairaanhoitaja Tarja Järvinen. Eduskuntavaalit tuli, oli ja meni. Pieni Ele keräys tuotti yhdistykselle pari tonnia (tarkka luku selviää vasta jälkeen). Joka tapauksessa summa on niin suuri, että se ei ole mikään Pieni Ele yhdistykselle. Valitettavasti vain lipasvahtien määrä pienenee vuosivuodelta. Elikkä suuri kiitos kaikille lipasvahdeille keräyksen onnistumisesta. Hannu Niemi puheenjohtaja Maailman munuaispäivänä julkaistiin Supersankari Munuainen kampanjoineen ja Maksaviikolla julkaistiin Mahtimaksa. Toivotaan, että nämä hahmot kiinnittävät ihmisten huomion ja innostavat hankkimaan lisää tietoa munuais- ja maksasairauksista. Tampereella järjestettiin ennaltaehkäisytapahtuma 6.5. Sampolassa. Maksasairauksien ennaltaehkäisystä puhui gastroenterologi Airi PirMun viesti 1/2015 2

3 Ovatko sähköiset potilastietoni turvassa? Potilastietojärjestelmä, Sähköinen resepti Sähköinen resepti on ollut käytössä jo vuodesta 2010, ja se on viime vuosina yleistynyt lujaa vauhtia. Se on vielä tällä hetkellä tunnetuin Kelan tuottamista Kanta-palveluista. Tuoreempi tulokas on Potilastiedon arkisto, jonne tallentuvat potilaan terveystiedot sitä mukaa kuin terveydenhoitopalvelujen tuottajat ottavat palvelun käyttöön. Toistaiseksi arkistoon on liittynyt suurin osa julkisen puolen toimijoista, ei vielä yksityisiä palveluntarjoajia. Kolmas ja potilaan kannalta mielenkiintoisin osa Kantaa on Omakanta. Se on kansalaisille suunnattu palvelu, jossa voi katsoa omia reseptejään ja terveystietojaan. Onko se turvallista? Mahdollisuus nähdä omat terveystietonsa sellaisena, kuin lääkärit ne kirjoittavat, kuulostaa houkuttelevalta, mutta onko palvelu turvallinen? Järjestelmän tietoturva on varmistettu kolmella tasolla, kertoo Tiia Lundqvist, Kelan Kantapalvelujen viestinnän asiantuntija. Ensinnäkin tieto liikkuu hyvin salattuja linjoja pitkin. Toisekseen apteekki- ja hoitohenkilökunta tarvitsee varmennekortin kirjautuessaan järjestelmään ja lisäksi heidän tulee aina ilmoittaa kirjautumisen syy järjestelmälle. Kolmanneksi kaikista tietojen katseluista jää järjestelmään lokitieto, hän sanoo. Järjestelmään jää siis merkintä aina, kun joku käy katsomassa tietojasi järjestelmässä. Potilas näkee Omakanta-palvelussa omista tiedoistaan suoraan sen, mistä yksiköistä tietoja on katseltu. Halutessaan potilas voi myös tilata tarkemman selvityspyynnön Kelalta, jolloin hän saa selville ne henkilöt, jotka ovat katsoneet tietoja. Potilastietojen sähköinen käsittely on Suomessa lailla säädetty, ja niinpä vähitellen kaikki potilastiedot siirtyvät sähköiseen muotoon ja päätyvät Potilastiedon arkistoon. Kukaan meistä ei voi estää omien tietojen päätymistä järjestelmään. Sen sijaan voimme määritellä, kuinka laaja joukko terveydenhuollon ammattilaisia voi tietojamme nähdä. Suostumuksen ja kiellon omiin potilastietoihinsa voi määritellä Omakanta-palvelussa. Kiellon voi määritellä käynnin tai hoitojakson perusteella. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että tiedot ovat käytettävissä saman rekisterinpitäjän kaikissa palveluyksiköissä, vaikka ne olisivat erinimisiä ja sijaisivat eri paikkakunnilla. Esimerkiksi HUS:in sairaanhoitopiirissä Länsi-Uudenmaan sairaalalla sekä Lohjan ja Porvoon sairaaloilla on yhteinen erikoissairaanhoidon rekisteri. Lisäksi perusterveydenhuollon tiedot ja työterveyshuollon tiedot ovat aina omissa rekistereissään. Rekisterijako on voitu järjestää monella eri tavalla ja helpoiten se selviää kysymällä. Potilas pääsee näkemään omat tietonsa kirjautumalla Omakanta.fi-palveluun joko verkkopankkitunnuksilla, mobiilitunnisteella tai sähköisellä henkilökortilla. 3 PirMun viesti 1/2015

4 Omakanta on kuin terveystietojen verkkopankki. Samanlaista huolellisuutta käyttäen se on myös yhtä turvallinen, Lundqvist ohjeistaa. Jos katsot terveystietojasi yleisellä koneella esimerkiksi kirjastossa, etkä muista sulkea istuntoa, se sulkeutuu automaattisesti 15 minuutin kuluttua. Mitä sieltä löytyy? Potilastiedon arkistoon ei lähtökohtaisesti viedä vanhoja potilastietoja. Omakanta-palvelusta pääsee siis katsomaan vain tietoja, jotka ovat kertyneet sen jälkeen, kun hoitoyksikkö on ottanut arkiston käyttöön. Kainuussa ja HUS:n sairaanhoitopiirissä on juuri aloiteltu pilottia, jossa viedään järjestelmään myös vanhat tiedot. Vanhoissa tiedoissa on erilainen kirjausmuoto ja rakenne, mikä hankaloittaa niiden tallentamista luotettavasti. Samoissa tiedoissa voi olla useamman henkilön tietoja, Lundqvist kuvailee haasteita. Mutta siitä hetkestä lähtien, kun palvelun tarjoaja on liittynyt arkistoon, sinne tallentuvat kaikki potilastiedot sitä mukaa, kun tiedot kirjataan potilasjärjestelmään. Lääkäreiden kirjoittamat tai sanelemat - epikriisit ovat perinteisesti melko kryptisiä, koska lyhenteitä käytetään paljon. Voiko potilas edes ymmärtää niitä? Terveydenhuollon henkilökuntaa on ohjeistettu dokumentoimaan selväkielisemmin potilastiedon arkistoon, lohduttaa Lundqvist. Hoitotahto, elinluovutustestamentti ja rokotuskortti arkistoon Epikriisien lisäksi arkistoon tallentuvat esimerkiksi laboratoriotulokset. Silloin, kun kokeiden tulokset voivat olla huonoja, tietojen näkymiseen asetetaan viive. Tällöin lääkäri ehtii käydä tulokset läpi potilaan kanssa, ennen kuin ne näkyvät potilastiedoissa. Jatkossa palvelua kehitetään edelleen niin, että sinne voi tallentaa myös oman hoitotahtonsa sekä elinluovutustestamentin. Entä kuinkahan monella meistä on tallella ja ajan tasalla rokotuskortti? Jatkossa myös kaikki rokotustiedot löytyvät Potilastiedon arkistosta. Potilastiedon arkisto tuo siis hyötyjä sekä potilaalle että hoitohenkilökunnalle. Tarvittavat tiedot ovat aina saatavilla, olipa potilas hoidettavana, missä tahansa. Järjestelmän tietoturva on varmistettu usealla eri tavalla, joten tietojen leviämistä vääriin käsiin ei tarvitse pelätä. Suurin uhka tietoturvalle on oikeastaan potilas itse. Ongelmat voi kuitenkin välttää, kun käyttää Omakanta-palvelua samalla varovaisuudella kuin verkkopankkia. Lisätietoja aiheesta: Kelan Kanta-palvelut Potilastiedon arkistoa tällä hetkellä käyttävät terveydenhuollon yksiköt Kirjoittanut: Jaana Lehtiniemi Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toimittajaopiskelija Tällä hetkellä arkistosta ei löydy yksityisten toimijoiden kirjaamia tietoja, koska ne eivät ole vielä palvelun käyttäjiä, mutta vuoden 2015 kuluessa valtaosa näistä ottaa arkiston käyttöön lain velvoittamana. PirMun viesti 1/2015 4

5 PIRMUKKA-PERHEKERHO SEIKKAILEE Olemme seikkailleet Pirmukka-perhekerholaisten kanssa ahkerasti. Tässä otteita retkistämme. Kävimme katsomassa viime syksynä lokakuun lopussa Ahaa-teatterin huikean esityksen Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli. Vauhdikkaita ja hulvattomia tilanteita koettiin, kun Nelli joutui muuttamaan perheineen maalle ja Nellin Alpo-kissa joutui Elvi-tädin hoteisiin. Näytelmä päättyi onnellisesti, kun Risto sai parhaan ystävänsä takaisin kaupunkiin ja kisukin pelastettiin Elvi-tädiltä. Lasten nauru raikui katsomassa ja hauskinta lasten mielestä oli suloinen Alpo-kisu ja kaikki vauhdikkaat juoksukohtaukset. Arkusta kurkkinut Lennart ja Elvi-tädin päälle heitetyt pehmolelut naurattivat myös lapsia. Mukana teatterissa oli huikeat 7 perhettä, yhteensä 25 kerholaista. Näin kivaa oli lasten mielestä! 5 PirMun viesti 1/2015

6 Marraskuussa olikin vuorossa unohtumaton retki Tampereen pääpaloasemalle. Pääsimme kierrokselle paloaseman tiloihin ja saimme tutkia paloauton kalustoa Ville-palomiehen opastamana. Lapset olivat innoissaan päästessään paloautojen kyytiin. Tutustuimme myös paloaseman historiaan ja museoon, jossa oli mielenkiintoista kalustoa menneiltä ajoilta. Kovasti on palokalusto kehittynyt. Lapsia ihastutti myös Ransun pelastuskoulu -videot, joista saimme tärkeätä tietoa tulipalosta pelastautumiseen. Tärkein oppi lapsille oli, että tulella ei saa leikkiä. Paloasemalla oli vierailemassa 5 perhettä ja yhteensä 18 kerholaista. Tutustumiskäynti oli vanhemmista ja lapsista täyden kympin arvoinen ja kerholaisista tulikin innokkaita palomiehen alkuja. Vuoden 2015 ensimmäinen retki tehtiin kahden perheen iskujoukoin maaliskuun alussa Tampereen Hervannan poliisimuseoon. Tässä kuvassa uusimmat poliisikamari Pokelan etsivät, jotka lähtivät jäjittämään etsintäkuulutettua Orava Ovelaista, joka oli piiloutunut museon tiloihin. Oravan löydettyä poliisikokelaat lähtivät etsimään aarretta vihjeiden perusteella. Lastenosasto Pokelassa lapset pääsivät itse kokeilemaan erilaisia poliisin tehtäviä. Myös putkassa käytiin välillä istumassa ja jopa äidit teljettiin hetkeksi putkaan höpisemään. Jälleen siis oikein onnistunut ja mielenkiintoinen reissu perhekerholta. Voimme suositella lämpimästi poliisimuseota niin lapsille kuin aikuisillekin. jia siis riitti ja myös monen vanhemman silmissä paloi keilaajan liekki. Jokainen perhe sai oman radan, jolloin saattoi kilvoitella vuoden keilaaja tittelistä omien perheenjäsenten kesken. Valot vain välkkyivät ja musiikki soi, kun hohtavat keilat kaatuivat täyskaadolla. Iloisista ja hymyilevistä ilmeistä päätellen kerholaiset pitivät kovasti keilaamisesta. Yleisenä toiveena olikin, että lisää tällaista kivaa koko perheen toimintaa! Ja sitähän on luvassa. Toivotamme myös kaikki uudet perheet lämpimästi mukaan Pirmukka-perhekerhon toimintaan. Mitä enemmän porukkaa, sitä kivempi tunnelma! Kevätterveisin perhekerhon vetäjä, Eeva Forsberg-Mikkonen Kevään viimeinen retki tehtiin huhtikuun alussa ja tällä kertaa kohteena oli Valkeakosken keilahalli. Luvassa oli hohtokeilausta 6 perheen voimin. Innokkaita keilaa- PirMun viesti 1/2015 6

7 Perhepäivä Wasalandiassa Tervetuloa valtakunnalliseen vertaistapaamiseen huvipuiston pyörteisiin Wasalandiaan Vaasaan lauantaina Tapaaminen on tarkoitettu perheille, jossa lapsi sairastaa tai jossa vanhempi sairastaa. Rannekkeita aletaan jakaa klo Ilmoittaudu Munuais- ja maksaliiton virkistystapahtumien hakukaavakkeella. Ilmoita, onko sairastunut lapsi vai vanhempi. Paikat vahvistetaan hakijoille viikolla 25. Ensikertalaiset ovat etusijalla, jos hakijoita on enemmän kuin paikkoja. Hakuaikaa on saakka. Lisätiedot: Perhepäivä Linnanmäellä Tervetuloa valtakunnalliseen vertaistapaamiseen huvipuiston pyörteisiin Linnanmäelle Helsinkiin lauantaina Tapaaminen on tarkoitettu perheille, jossa lapsi sairastaa tai jossa vanhempi sairastaa. Rannekkeita aletaan jakaa klo Ilmoittaudu Munuais- ja maksaliiton virkistystapahtumien hakukaavakkeella. Ilmoita, onko sairastunut lapsi vai vanhempi. Paikat vahvistetaan hakijoille viikolla 25. Ensikertalaiset ovat etusijalla, jos hakijoita on enemmän kuin paikkoja. Hakuaikaa on saakka. Lisätiedot: Taksimatkan omavastuu 16 vai 32 euroa? Korotettu omavastuu ei kerrytä matkojen vuotuista omavastuuosuutta alkaen muusta kuin alueellisesta tilausnumerosta tilatusta taksimatkasta asiakas maksaa korotetun 32 euron omavastuun. Tätä 32 euron omavastuuta ei lasketa mukaan asiakkaan vuotuiseen omavastuuosuuteen, ns. matkakattoon. Tammikuun ensimmäinen päivä kannattaa Kela-korvattavia taksimatkoja käyttävillä olla oman alueensa tilausnumero tallennettuna puhelimeensa. Kun matka tilataan oman alueen tilausnumerosta, asiakas maksaa matkastaan vain 16 euron omavastuuosuuden yhdensuuntaiselta matkalta. Hän saa korvauksen heti taksissa, eikä korvausta tarvitse hakea jälkikäteen. Korvauksen saamiseksi asiakkaalla tulee olla terveydenhuollon antama todistus (SV 67) taksimatkaa varten. Tämä 16 euron omavastuu kerryttää asiakkaan vuotuista omavastuuosuutta, joka on 272 euroa kalenterivuodessa (vuonna 2015). Tämän täytyttyä asiakas ei maksa loppuvuoden matkoistaan mitään, jos hän tilaa matkan alueellisesta tilausnumerosta. Jos asiakas tilaa taksin muualta kuin alueellisesta tilausnumerosta, on asiakkaan omavastuuosuus korotettu 32 euroon yhdensuuntaiselta matkalta. Tällöin Kela-korvauksen voi hakea vasta jälkikäteen. Tätä omavastuuosuutta ei myöskään lasketa mukaan matkojen vuotuiseen omavastuuosuuteen. Muusta kuin alueellisesta numerosta tilatusta matkasta asiakas maksaa aina 32 euron omavastuuosuuden, vaikka matkakatto olisikin täyttynyt. 7 PirMun viesti 1/2015

8 Lääkekorvauksiin 45 euron alkuomavastuu Vuoden 2016 alusta alkaen lääkärin määräämistä, Kelan korvaamista lääkkeistä saa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen vasta, kun lääkekustannukset ylittävät alkuomavastuun. Alkuomavastuu on 45 euroa kalenterivuodessa. Alkuomavastuu kertyy reseptillä ostetuista korvattavista lääkkeistä, kliinisistä ravintovalmisteista ja perusvoiteista. Alkuomavastuu ei koske lapsia ja nuoria. Sitä aletaan soveltaa vasta sen vuoden alusta, jolloin henkilö täyttää 19 vuotta. Lääkkeen hinnasta riippuen alkuomavastuu voi täyttyä jo vuoden ensimmäisessä lääkeostossa tai saman kalenterivuoden aikana useammissa lääkeostoissa. Alkuomavastuu kerryttää lääkkeiden vuotuista omavastuuosuutta, ns. lääkekattoa. Lääkkeiden peruskorvauksen taso nousee Alkuomavastuun yhteydessä lääkkeiden peruskorvaus nousee vuoden 2016 alussa nykyisestä 35 %:sta 40 %:iin. Erityiskorvausprosentit säilyvät ennallaan. Myöskään lääkekattoon ei ole tulossa muutoksia. Peruskorvausprosentin nosto lieventää alkuomavastuun vaikutuksia erityisesti niillä asiakkailla, jotka nykyisin maksavat itse paljon peruskorvattavista lääkkeistään. Erityiskorvausta lääkärinlausunnon laatimispäivämäärästä alkaen Tiettyjen vaikeiden, pitkäaikaisten sairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä voi saada peruskorvausta suuremman erityiskorvauksen. Oikeutta erityiskorvaukseen haetaan toimittamalla Kelaan lääkärin kirjoittama B-lausunto. Vuoden 2016 alusta lähtien erityiskorvaus voidaan tietyin edellytyksin maksaa takautuvasti lääkärinlausunnon allekirjoituspäivämäärän jälkeen tehdyistä lääkeostoista, vaikka lääkärinlausunto tulisi Kelaan vasta myöhemmin. Alkuomavastuu edellyttää reaaliaikaista tiedonsiirtoa Alkuomavastuun käyttöönottoa valmisteltaessa Kela on yhdessä apteekkien kanssa kehittänyt lääkkeiden suorakorvausmenettelyä. Kela saa nyt apteekeista tiedot asiakkaan lääkeostoista heti oston tapahduttua. Uusi välitysmenettely mahdollistaa myös sen, että tieto vuotuisen omavastuuosuuden eli lääkekaton ylittymisestä päivittyy nopeammin asiakkaan tietoihin. Asiakas voi seurata lääkekaton täyttymistä Kelan asiointipalvelusta. Palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Lääkekatto on tänä vuonna 612,62 euroa. Sen täytyttyä asiakas maksaa jokaisesta korvattavasta lääkkeestään 1,50 euroa ostokerralta. Vuoden 2016 alusta lähtien Kela saa apteekeista tiedon myös asiakkaan maksamasta alkuomavastuusta heti oston tapahduttua. Apteekki tietää myös, minkä verran alkuomavastuuta täytyy vielä maksaa. Tieto on täysin reaaliaikainen. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka asiakas kävisi eri apteekeissa samana päivänä, Kelasta välittyvä alkuomavastuutieto on asiakkaan viimeisimmän käynnin mukainen. PirMun viesti 1/2015 8

9 Alkuomavastuun vaikutukset vaihtelevat Alkuomavastuun ja peruskorvauksen 5 prosenttiyksikön noston vuoksi potilaan maksettavaksi jäävän osuuden on arvioitu nousevan keskimäärin 8 euroa vuodessa. Kustannusvaikutukset riippuvat potilaalle määrättyjen lääkkeiden kustannuksista ja korvausprosenteista. Noin 12 prosentilla lääkkeiden käyttäjistä oma maksuosuus nousee enemmän kuin 20 euroa ja yhdellä prosentilla pienenee yli 20 euroa vuodessa. Enimmillään vuodessa maksettava oma osuus nousee alkuomavastuun verran. Korvattavia lääkkeitä käyttävistä aikuisista noin neljäsosa jää ilman korvauksia, koska heidän lääkkeidensä vuotuiset kustannukset ovat alle 45 euroa. Niillä, joilla kustannukset ovat tätä korkeammat, itse maksettavan osuuden muutokseen vaikuttavat peruskorvattavien lääkkeiden kustannukset. Raja-arvo on 360 euroa. Jos peruskorvattavien lääkkeiden vuotuiset kustannukset ovat ennen korvauksen vähentämistä tätä pienemmät, lääkkeen käyttäjän itse maksettava osuus nousee nykyiseen verrattuna. Jos ne taas ovat tätä suuremmat, itse maksettava osuus pienenee. Henkilöillä, joilla on ainoastaan erityiskorvattuja lääkkeitä, itse maksettavan osuuden nousu on enintään alkuomavastuun verran vuodessa. Uudistus ei vaikuta niillä henkilöillä, joilla lääkekatto ylittyy. Myös alkuomavastuu kerryttää lääkekattoa. Uudistus ei myöskään nosta alle 18-vuotiaiden itse maksettavia kustannuksia, koska alkuomavastuu ei koske heitä. Niillä alle 18-vuotiailla, joilla on käytössään peruskorvattavia lääkkeitä, itse maksettava osuus pienenee korvausprosentin noston vuoksi. Vuonna 2014 lääkekorvauksia maksettiin 3,8 miljoonalle henkilölle yhteensä milj. euron lääkekustannuksista. Tästä summasta korvattiin milj.euroa. Vuodesta 2013 lääkekorvaukset nousivat 2,6 prosenttia. Ennakkoarvioiden mukaan alkuomavastuun käyttöönotto ja peruskorvausprosentin nosto säästävät lääkekorvausmenoja noin 32 milj. euroa. Valkeakosken vammaisjärjestöjen yhteistyötoimikunta on saanut Kelan edustajan kertomaan kiinnostavista asioista Valkeakoski-opistolle klo 18:00-19:30. 9 PirMun viesti 1/2015

10 Aamiaisella on väliä Nälkä pysyy pois, kun aloitat aamun proteiinipainotteisesti. Tutkimusten mukaan runsaasti proteiineja sisältävä aamupala pitää nälän poissa paremmin kuin hiilihydraatteja ja kuituja sisältävä aamiainen. Missourin yliopistossa tehdyssä kokeilussa naiset söivät aamupalalla 35 grammaa proteiinia. Runsasproteiininen ateria aamulla esti ahmimista myöhemmin päivällä. Proteiinin syöminen ei kuitenkaan tarkoita, että aamu pitäisi aloittaa ankarasti rahkalla ja raejuustolla. Voi proteiineilla herkutellakin, kuten vaikka tällä kokki Henri Alénin Kilot veksin lukijoille miettimällä munakkaalla. Proteiinipitoinen aamiainen estää ahmimista myöhemmin päivällä. Buustaa aamupuuro täyttäväksi rahkalla tai raejuustolla. Ripottele joukkoon lisäksi pähkinöitä ja siemeniä. Appenzeller ja pähkinämunakas (2-3 annosta) 100 g appenzeller-juustoa 8 kananmunaa 1 dl kuohukermaa 1 tl suolaa 1 dl cashew-pähkinöitä 2 rkl lehtipersiljaa 1 rkl voita Leikkaa juusto pieniksi kuutioiksi. Sekoita munat, kerma ja suola keskenään. Rouhi pähkinöitä hieman veitsellä. Hienonna persilja. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää siihen voi ja heti perään munakasmassa. Liikuta munakasmassaa pannulla lastan avulla, kunnes se on melkein hyytynyt. Ota pannu sivuun ja pane munakkaan keskelle pähkinät ja juusto. Taita hyytynyt munamassa kahtia omeletiksi ja ripottele päälle lehtipersiljaa. Valmistusaika: 10 minuuttia Mistä proteiineja saa? Munat Yhden munan painosta noin yhdeksäsosa on proteiinia. (Noin 60-grammainen muna sisältää 7 grammaa proteiinia) Leikkeleet Kokolihaleikkeissä noin kolmannes painosta on proteiinia. Pähkinät ja siemenet Noin neljännes pähkinöiden painosta on proteiinia, pellavansiemenistä kolmannes. Juustot ja maito Juustossa proteiinia on kolmannes eli kolmesta juustoviipaleesta saat noin 10 g proteiinia. Sama määrä proteiinia kertyy desin annoksesta raejuustoa tai kolmesta desistä maitoa tai soijajuomaa. Rahka Proteiinia on rahkasta noin kymmenesosa. PirMun viesti 1/

11 Muista venyttää Treenin jälkeen venyttely tekee hyvää lihaksille. 1. Etureidet ja lonkankoukistajat Kireät lonkankoukistajat aiheuttavat selkäoongelmia, jotka taas johtavat väärään juokstekniikkaan. Pidä toinen polvi maassa ja toinen 90 asteen kulmassa edessä ja paina lantiota alas. Jos venytys ei tunnu etureidessä ja lonkankoukistajassa, tehosta liikettä vetämällä takana oleva jalkaterä ylös saman puolen kädellä. Pysy venytyksessä vähintään kymmenen sekunttia ja vaihda puolta. 2. Takareidet kohti kattoa. Koukista toista jalkaa hieman ja laske peppua alas niin, että selkä pysyy suorassa. Ota käsillä tukea tukijalan polvesta. Pysy venytyksessä vähintään kymmenen sekuntia. Sitten vaihda jalkaa. 3. Pakaralihakset Kireät pakaralihakset vetävät lantion väärään asentoon. istu maahan, suorista oikea jalkasi ja nosta vasen jalkaterä maassa olevan jalan yli. Käännnä vartaloa vasempaa polvea kohti. Pidä selkä suorana. Venytä vähintään kymmenen sekunnin ajan. Vaihda puolta. Kireät takareidet kiristävät vähitellen myös reiden loitontajat. Seiso pytyasennossa ja vie toinen jalka eteen kantapää maassa jalkaterä 11 PirMun viesti 1/2015

12 Kreikkalaiset jauhelihapihvit 4 kpl/2 annosta 200 g karitsan jauhelihaa tai paistijauhelihaa 1/4 punasipulia 1 valkosipulin kynsi 4 tl = 1 rkl ja 1 tl HP maustekastiketta 2 tl maissitärkkelystä esim. Maizena ½ tl sinappijauhetta esim. Auran 1 tl paprikaa tai ¼-½ tl mustapippuria ½ - 1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia Kuorrutukseen 1-2 tl korppujauhoa Myllyn Paras 1-2 tl oreganoa (kuivattua) 1. Silppua sipulit hienoksi terävällä veitsellä 2. Sekoita jauhelihapihvin ainekset keskenään. 3. Muotoile kostein käsin neljä pihviä (n. ½ cm paksuja ja 8-9 cm leveitä) 4. Paina pihvien pintaa korppujauho-oreganoseokseen. 5. Paista oliivi tai rypsiöljyssä (1-2 tl) Koristele revityllä timjamilla 2 kpl 200 kcal (öljyssä paistettuna) 21 g proteiinia 8-10 g rasvaa 8 g hh 460 mg kaliumia 220 mg fosforia 140 mg natriumia Raparperimansikkapiirakka 6 annosta Taikina 2 1/4 dl maustamatonta soijajuomaa (ilman fosfaattilisäystä) kuten Alpro luomu 250 g (1 prk) maitorahkaa kuten Ehrmann 1 muna 2 munanvalkuaista 1 ¾ dl vehnäjauhoa 1 ½ - 2 rkl fariinisokeria (ei suolaa) PirMun viesti 1/

13 Täyte 3 raparperin vartta (puhdistettuna n. 225 g l,4 dl) 1½ - 2 rkl fariinisokeria 2 dl n. 100 g vadelmia tai mansikoita (esim. pakastettuja) Paistamiseen 1-1½ rkl juoksevaa margariinia, rypsiöljyä tai kasvirasvaa % ra Sekoita soijajuoma, rahka ja munat sekä sokeri vispilällä ja lisää jauhot vähitellen sekoittaen taikinaan. Anna taikinan turvota ½ - 1 tuntia. Valmista täyte kuumentamalla paloiteltua raparperia sokerin kanssa mikroaaltouunissa pari minuuttia, niin että se hieman pehmenee. Käytä paistamiseen vuokaa, joka on n. 25 x 35 cm tai vuoraa uuninpelti noin puolikkaaksi leivinpaperilla. Kuumenna rasvaa paistoastiassa ja kaada taikina siihen. Paista 2 minuuttia ja lisää raparperi ja marjat taikinan päälle. Paista vielä 13 minuuttia (yhteensä n.15 minuuttia) 230 asteessa. Pala pannukakkua vastaa kahta leikkelevoileipää proteiinin ja fosforin suhteen, mutta on suolaton vaihtoehto. Ohje sopii vähän kaliumia sisältävään ruokavalioon, kun raparperi jätetään pois tai korvataan säilykehedelmällä tai mustikalla (2 dl) (kaliumia silloin 180 mg/annos). 1 annospala 180 kcal 10 g proteiinia 35 mg Na 280 mg K 120 mg P Ruusut ja suuret kiitokset Pieneen eleeseen osallistuneille lipasvahdeille. Saaliiksemme istumisesta saimme yhteensä 2.855,11 euroa 5 kunnan vaalipaikoilta. 13 PirMun viesti 1/2015

14 TIETOVISA 1. Mikä seuraavista ei valmista makeisia? a. Malaco b. Fazer c. Haribo d. Aarikka 2. Missä puistossa sijaitsee Eila Hiltusen Sibeliusmonumentti? a. Varsapuistossa b. Kaisaniemen puistossa c. Sibeliuspuistossa d. Esplanadilla 3. Missä sijaitsee Erien kanava? a. Yhdysvalloissa b. Suomessa c. Ruotsissa d. Egyptissä 4. Mikä on patella? a. isokokoinen alus b. polvilumpio c. kangas d. koirarotu 5. Kuka oli toinen ihminen kuun pinnalla? a. John Grierson b. Edwin Aldrin c. Virgil Grissom d. Neil Armstrong 6. Mitä vaatteita Sloggi tekee? a. ulkoiluvaatteita b. t-paitoja c. farkkuja d. alusvaatteita 7. Mikä seuraavista ei ole suklaamerkki? a. Pätkis b. Mountain Dew c. Mars d. Tupla 8. Minkä alan taitaja on Tuomo Ruutu? a. laulaja b. presidentti c. näyttelijä d. jääkiekkoilija 9. Mitä D-vitamiinin puute voi aiheuttaa? a. perunatautia b. porkkanatautia c. bataattitautia d. riisitautia 10. Mikä seuraavista on kasvi? a. kissanleipä b. hevosenleipä c. sorsanleipä d. ketunleipä 11. Mikä on jitterbug? a. ilmalaiva b. kivilaji c. pieni kovakuoriainen d. seuratanssi 12. Mitä seuraavista tarvitaan marsipaanin a. valmistukseen? b. hunajaa c. ksylitolia d. siirappia e. tomusokeria 13. Mihin liittyy sykloni? a. polkupyöriin b. kultakoruihin c. säähän d. soittimiin 14. Mikä on veden kiinteä olomuoto? a. liete b. jää c. rapa d. kura PirMun viesti 1/

15 SUDOKU Numeroristikko koostuu yhdeksästä pienemmästä ruudukosta. Jokaiseen pikkuruudukkoon on tarkoitus järjestää numerot 1 9. Jokainen numero saa esiintyä vain kerran pikkuruudukossa. Sudokun täyttämisen tärkeä ohje on, että numeroristikon pysty- ja vaakariveille tulevat myös numerot 1 9 ja ne saavat esiintyä jokaisella rivillä vain kerran satunnaisessa järjestyksessä Tämän sudokun ratkaisu löytyy sivulta PirMun viesti 1/2015

16 TULE MUKAAN VERTAISTAPAHTUMIIN! MEIDÄN MUKSU - VERTAISILTA Aika: klo Paikka: TAYS, Palvelutalo, kokoushuone 1 Meidän Muksu- vertaisillassa keskitytään vanhemman ja lapsen positiiviseen vuorovaikutukseen. Hyvä toimiva vuorovaikutussuhde vanhemman ja lapsen välillä vahvistaa lapsen kehitystä ja itsetuntoa. Lapseen vaikuttavat tavat ja tunteet, joilla aikuinen hänet kohtaa, huomioi ja vastaa tarpeisiin. Illan aikana tarkoituksena on myös oppia helppoja ja leikkisiä menetelmiä, jotka auttavat vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksessa eri ikäkausina ottaen huomioon myös lapsen omat erityistarpeet ja taidot. Illan vetäjänä toimii kouluttaja Sari Luttinen. Aikuisille kahvitarjoilu. Lapsille järjestetään lastenhoito ja mukavaa tekemistä palvelutalon kahvion Pilleri kabinetissa. Ilmoittautumiset mennessä: ilmoittautumiset@leijonaemot.fi tai Minna Tuurna p ( klo ) HYVÄN MIELEN ILTAPÄIVÄ Aika: klo Paikka: TAYS, Palvelutalo, kokoushuone 1 Iltapäivä on tarkoitettu sairaalan vuodeosastolla olevien lasten vanhemmille. Ohjelmassa on rentouttavia omaan hyvinvointiin liittyviä harjoitteita. Iltapäivän ohjaajana toimii omaistoiminnanohjaaja Kati Haavisto. Vertaistapahtumat järjestää: PirMun viesti 1/

17 Pirkanmaan munuais ja maksayhdistys- PirMu ry julistaa haettavaksi Nattarin Rihtniemen muistorahastosta apurahat kohteena: MUNUAISTAUTEJA SAIRASTAVIEN JA MAKSANSIIRRON SAANEIDEN OPINTOAPURAHA Pirkanmaalaisille munuaistautia sairastaville tai maksansiirron saaneille peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Apurahojen jaosta päättää yhdistyksen hallitus. Apurahat luovutetaan yhdistyksen joulujuhlassa 2015 Hakemukset perusteluineen 30. syyskuuta 2015 mennessä osoitteella: Pirkanmaan munuais ja maksayhdistys - PirMu ry Pellervonkatu 9 / TAMPERE Pirkanmaan munuais- ja maksayhdistys - PirMu ry/hallitus Hyvinvointipäivä Anttolanhovissa klo 10:00-17:00 Perinteistä valtakunnallista Hyvinvointipäivää vietetään Anttolanhovissa Mikkelissä. Päivä sisältää mielen ja kehon hyvinvointia tukevaa ohjelmaa sekä aikaa tavata tuttuja läheltä ja kaukaa. Liitto tarjoaa päivän ohjelman sekä ruokailut. (aamupäiväkahvi + suolainen pala, lounasbuffet sekä iltapäiväkahvi). Ilmoittautuminen Hannu Niemelle mennessä puh tai hannu.niemi@ luukku.com. PirMu ei järjestä yhteiskuljetusta Anttolaan. Majoitus omakustanteisesti. Majoitukset voi varata suoraan Hotelli Anttolanhovista puh Liiton neuvottelema tarjoushinta on voimassa mennessä varatuille huoneille. Lauantaista sunnuntaihin yöpyminen maksaa 38 /hlö (2 hh) hotellissa tai rivitalohuoneistossa ja sisältää aamiaisen. Huvilassa majoittuminen maksaa 55 /hlö (2 hh, sis. aamiaisen). Tapahtumaa edeltävän yön (pe-la) majoitus maksaa 30 majoitustyypistä riippumatta Hotelli Anttolanhovi sijaitsee 25 km Mikkelin keskustasta kantatien 62 varrella 17 PirMun viesti 1/2015

18 Hyvää kesää kaikille! PirMun jäsenet t. PirMun hallitus RATKAISUT SUDOKU TIETOVISA D 2. C 3. A 4. B 5. B 6. D 7. B 8. D 9. D 10. D 11. D 12. D 13. C 14. B PirMun viesti 1/

19 Leivosen aurinkolaulu Minä laulan auringon vuoteestaan, ylös laulan metsien takaa, missä purppuraisella patjallaan yhä vieressä yön hän makaa. Minä laulan nukkuvan auringon ylös unista todellisuuteen, elon päivän työhön ja taistohon ja ilohon, ihanuuteen. Niin herää jo unesta, valtias, ja käänny tutuille teille ja katso lapsihin maailmas ja anna armosi heille! Sua vuottaa kukkaset umpussaan ja silmut oksillansa, sua vuottaa siemenet mullassa maan ja kyntäjä vaollansa. Sua vuottaa kaipaus ihmisen, joka luomisriemua janoo, joka yössä etsien, harhaten sun apuas, ainoa, anoo. Oi kuule kuin lintusi, laulajas kaikk kunniatas jo toistaa! Niin näytä jo kasvosi, valtias, ja anna armosi loistaa! V.A. Koskenniemi 19 PirMun viesti 1/2015

20 Pyydetään palauttamaan, ellei vastaanottajaa tavoiteta: Pirkanmaan Munuais- ja maksayhdistys PirMu ry Pellervonkatu 9, huone 1021, Tampere Pirkanmaan Munuais- ja maksayhdistys PirMu ry Munuais- ja maksaliiton etujärjestö Pirkanmaalla HALLITUS 2014 PUHEENJOHTAJA Hannu Niemi VARAPUHEENJOHTAJA Sirpa Marttinen-Huhdanpää HALLITUS sihteeri, maksavastaava Sirpa Andelin Helka Hämäläinen Eeva Forsberg-Mikkonen Marika Kankaanpää VARAJÄSENET rahastonhoitaja Elvi Gardemeister Harri Kankaanpää Muita yhteystietoja: PirMun asiantuntijalääkäri Heikki Saha (03) MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY Kumpulantie 1 A, 6. krs HELSINKI Puh. (09) Fax (09) etunimi.sukunimi@musili.fi Läntisen alueen aluevastaava Anne Viitala Pirkanmaan Avopalvelukeskus Aleksanterinkatu 21 A, 5. krs TAMPERE anne.viitala@musili.fi Puh PIRMUN VIESTI 2/ vsk. Julkaisija: Pirkanmaan Munuais- ja maksayhdistys PirMu ry Pellervonkatu 9 huone Tampere Puh. (03) pirmu@koti.soon.fi kotisivu: Pankkiyhteys: Nordea FI NDEAFIHH Etukannen kuva: Elvi Gardemeister Painopaikka: Grano Oy

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1

ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016. 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 ALKUOMAVASTUU KÄYTTÖÖN 1.1.2016 11.12.2015 Ari Jansen/ Apteekkariliitto 1 LÄÄKEKORVAUKSIIN ALKUOMAVASTUU 1.1.2016 Kelan korvaamista lääkkeistä saa sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen vasta, kun lääkekustannukset

Lisätiedot

Miten lääkkeitä korvataan ja

Miten lääkkeitä korvataan ja Miten lääkkeitä korvataan ja kenelle? Jaana Harsia-Alatalo Proviisori Terveysosasto/lääkeryhmä 1 Miksi ja kenelle lääkkeitä korvataan? Historiaa. Sairausvakuutuslain mukainen lääkekorvausjärjestelmä tuli

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset 1 Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus 2 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Potilastiedot tallennetaan jatkossa valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Potilastiedon arkisto on osa uutta terveydenhuollon tietojärjestelmää,

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu Omakanta portti omiin terveystietoihisi Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu näet omat hoitotietosi ja sähköiset reseptisi voit itse päättää, miten terveystietojasi käytetään terveystietosi

Lisätiedot

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin

Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut vauvasta vaariin ja mummiin Sähköinen resepti Potilastiedon arkisto Kanta-palvelut ovat ulottuvillasi asuitpa missä päin Suomea hyvänsä. Sekä julkisen terveydenhuollon että yksityisen terveydenhuollon

Lisätiedot

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon

Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Suomeksi Potilastiedot valtakunnalliseen arkistoon Potilastiedot tallennetaan jatkossa valtakunnalliseen Potilastiedon arkistoon. Potilastiedon arkisto on osa uutta terveydenhuollon tietojärjestelmää,

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Sosiaalista turvaa sairauden aikana. Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS

Sosiaalista turvaa sairauden aikana. Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS Sosiaalista turvaa sairauden aikana Sos.tnt Riitta Björninen/TAYS Toimeentulo sairauden aikana Kelan sairauspäiväraha korvaa ansionmenetystä sairausloman ajalla: 16-67- vuotiaille työssä käyville, yrittäjille,

Lisätiedot

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sairaanhoitokorvausten muutokset matkakorvaukset hammashoidon korvaukset 15.1.2015 Anne Giss pääsuunnittelija Kelan terveysosasto Matkakorvaustilastot Matkakorvaukset

Lisätiedot

ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Ohje 1/2016 1(5) ALAIKÄISEN TIETOJEN NÄYTTÄMINEN JA PUOLESTA-ASIOINTI OMAKANNASSA: OHJE TERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE Kohderyhmät Voimassaoloaika Tarkoitus Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Henrietta Linde 5.2.2013. Proviisori

Henrietta Linde 5.2.2013. Proviisori Henrietta Linde 5.2.2013 Proviisori Sähköinen lääkemääräys (eresepti) Kansallinen Terveysarkisto (KanTa) on yhteinen nimitys terveydenhuollon valtakunnallisille tietojärjestelmä-palveluille, joita ovat

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely Juhani Rinne Kehittämispäällikkö 21.1.2015 Suorakorvausmenettelyn käytännön toteutusmalli matkojen yhdistelyssä Menettely koskee Kelan korvaamia

Lisätiedot

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013 Hei, Olen Jouko Martikainen. Koulutukseltani olen keittömestari, töitä olen ravintola-alalla tehnyt 35-vuotta. Olen työskennellyt ympäri Suomea erilaisissa ravintoloissa erilaisilla konsepteilla. Villiyrtit

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu Omakanta portti omiin terveystietoihisi Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu näet omat hoitotietosi ja sähköiset reseptisi voit itse päättää, miten terveystietojasi käytetään terveystietosi

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET

IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET IKIHYVÄ KAVEREIDEN SUOLAISET JA MAKEAT LEIVONNAISET Suolaiset leivonnaiset Broileripiiras Kasvispiirakka Lohipiiras Poropiiraat Sadonkorjuupiiras Sämpylät Makeat leivonnaiset Crete Garbot Muunnos Mustikkaleivoksiksi

Lisätiedot

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala

Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö. Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala Kanta-palvelut ja palautteiden jakelukäytäntö Silja Iltanen Palvelupäällikkö, tietosuojavastaava Tietohallinto, Satasairaala 11.12.2018 Kanta-palveluiden tavoite Kanta-palvelut edistävät hoidon jatkuvuutta

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale

TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) APPELSIININ TUOREPURISTAMINEN (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta. 1 sulatejuustoviipale TOAST TÄYTETTYNÄ (1 ANNOS) 2 paahtoleipäviipaletta 1 sulatejuustoviipale 1-2 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia öljyssä (margariinia leivän voiteluun) 1. Laita voileipägrilli kuumenemaan. 2. Ota tarvikkeet.

Lisätiedot

Training With Ilona Basic: Ruokavalio

Training With Ilona Basic: Ruokavalio Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Pysytään lujina naiset!

Pysytään lujina naiset! Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet

APTEEKKIEN SV-OHJEET Muutokset 1.1.2011. Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta. Apteekissa valmistetut lääkkeet Ohjeeseen muutettu: Kelan toimistosta > Kelasta Apteekissa valmistetut lääkkeet Apteekissa valmistettujen lääkkeiden korvaamisessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä lääkkeiden korvaamisesta säädetään (SVL

Lisätiedot

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus.

Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa. Parempi kokonaisuus. Paremmilla tiedoilla entistä parempaa hoitoa Yhtenäiset potilastiedot. Terveydenhoito saa uudet mahdollisuudet käyttää tietojasi. Parempi kokonaisuus. Potilastietojen yhdistäminen otetaan nyt käyttöön

Lisätiedot

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ

NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ NÄIN KÄYTÄT RESEPTEJÄ Jokaiseen ohjeeseen on merkattu rinnakkain naisen annos ja miehen annos. Naisen annos on vasemmalla ja sinisellä, miehen oikealla ja vihreällä. Ota tämä huomioon laittaessasi ruokaa.

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Kanta-palvelut. Kansalaisinfoa 2018

Kanta-palvelut. Kansalaisinfoa 2018 Kanta-palvelut Kansalaisinfoa 2018 2 Vauvasta vaariin ja mummiin Kanta-palvelut Kaikille kansalaisille Apteekeille (~810) Julkiselle terveydenhuollolle ( > 1000 palveluyksikköä) Yksityiselle terveydenhuollolle

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s

Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A2 Leveä kyykky s. A3 Yhden jalan maastaveto s Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Luisteluhyppy 2 3 10/ jalka 15 s A2 Leveä kyykky 2 3 10 15 15 s A3 Yhden jalan maastaveto 2 3 8 10 15 s A4 Lantionnosto selkä sohvalla 2 3 8 10 120 s B1 Kulmasoutu

Lisätiedot

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus

Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus 1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit

Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit Todistusten sähköinen välittämien Kelan Sähköiset lääkärinlausunnot - projektit Lähtökohtana tarve rakentaa: Menettely, jossa etuuskäsittelyssä tarvittavat lääkärinlausunnot saadaan suoraan terveydenhuollosta

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

Iloisia harjoitteluhetkiä!

Iloisia harjoitteluhetkiä! Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka)

Puistopenkkitreeni. Liike Sarjat Toistot. A2 Punnerrus A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 (jalka) Liike Sarjat Toistot A1 Harppaus penkille 4 10 15/ jalka A2 Punnerrus 4 10 15 A3 Lantionnosto kahdella tai yhdellä jalalla 4 10 15/ (jalka) A4 Jalanojennus maaten 4 10 15/ (jalka) Näin treeni toteutetaan:

Lisätiedot

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015

eksote Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) Sammonlahden Martat Kotitalous- ja ravitsemusneuvonta 17.3.2015 ~ Kahvipoydan kevyemmat herkut 1 (7) v A u Kahvipoydan kevyemmat herkut 2 (7) SAVUKALA-PINAAmPIIRAI(I

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

HARJOITEPANKKI VOIMA

HARJOITEPANKKI VOIMA HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

Kansallinen Terveysarkisto - KanTa

Kansallinen Terveysarkisto - KanTa Kansallinen Terveysarkisto - KanTa KanTa-palvelut pähkinänkuoressa 14.5.2012 Heikki Virkkunen THL / OPER 1 KanTa-palvelut: Tiivistetysti KanTa-palvelut ovat kansallisia terveydenhuollon tietojen sähköisiä

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot