TASAPAINOILUA. pieni opas Parkinsonin tautia sairastavalle. ja hänen läheisilleen. Petri Hannonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TASAPAINOILUA. pieni opas Parkinsonin tautia sairastavalle. ja hänen läheisilleen. Petri Hannonen"

Transkriptio

1 TASAPAINOILUA pieni opas Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen läheisilleen Petri Hannonen

2 1 TASAPAINOILUA pieni opas Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen läheisilleen Petri Hannonen

3 2 LUKIJALLE Parkinsonin tautia sairastaa noin henkilöä Suomessa ja väestön ikääntymisen myötä sairastuvuus todennäköisesti lisääntyy. Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus ja perimmäistä syytä taudille ei tiedetä. Parkinsonin taudissa aivojen dopamiinivälittäjäainetta tuottavia soluja tuhoutuu, minkä seurauksena liikkeiden säätely vaikeutuu. Parkinsonin taudin pääoireet ovat: lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus ja tasapainon heikkeneminen. Oireet ilmaantuvat hitaasti vuosien myötä. Parkinsonin tautia hoidetaan lääkityksellä ja liikunnalla. Aikaisemmin lääkityksellä on kyetty ainoastaan helpottamaan taudin oireita, mutta uutta toivoa Parkinsonin tautiin sairastuneille on nähtävissä. Uusimmissa tutkimuksissa rasagiliini- nimisellä lääkeaineella voidaan sairauden etenemistä hidastaa jopa merkittävästi. Tämä opas on tiivis tietopaketti Sinulle, Parkinsonin tautiin sairastuneelle ja läheisillesi. Oppaassa on käytännönläheisiä vinkkejä arjen helpottamiseksi. Asiat on esitelty mahdollisimman helposti ymmärrettävässä muodossa. Oppaassa ei tarkoituksella ole esitelty tarkemmin taudin oireita ja niiden aiheuttamia vaikeuksia, vaan on pyritty tarjoamaan ratkaisut niihin. Kattavampaa tietoa voi hakea Parkinson- liitosta (yhteystiedot oppaan takakannessa) tai lukemalla esimerkiksi Pekka Launiin kirjan: Parkinsonin tauti, opas potilaille ja heidän läheisilleen.

4 3 Sisältö LUKIJALLE... 2 APUA ARKEEN... 4 LIIKUNNALLA VIREYTTÄ... 4 KÄVELY SUJUVAMMAKSI... 5 Kävelyä helpottavat keinot... 5 SIIRTYMISET... 6 Ylösnousu ja istuutuminen... 6 Vuoteessa siirtymistä auttavat keinot... 6 VOIMISTELUOHJEET... 7 Aamuvoimistelu vuoteessa... 7 Verryttely- ja lihaskuntoliikkeet... 8 Venytykset... 9 LIIKKUMISTA HELPOTTAVAT KEINOT RAVINTO JA HYVÄ RUOKA Lääkkeet ja ruoka Ruokailua helpottavia keinoja PESEYTYMINEN JA PUKEUTUMINEN APUVÄLINEIDEN HANKINTA TUKIPALVELUT PARKINSONIN TAUTIA SAIRASTAVALLE LISÄLUETTAVAA KYSY NEUVOA:... 23

5 4 APUA ARKEEN Olitpa sitten vasta Parkinsonin tautiin sairastunut tai jo pidempään tautia sairastanut, monet käytännön asiat askarruttavat todennäköisesti mieltäsi. Muista, että et ole ongelmien kanssa yksin, vaan tietoa ja apua on saatavilla, kun sitä osaa etsiä. Kun muistat niinkin yksinkertaiset neuvot kuin päivittäinen liikunta ja omatoimisuuden ylläpitäminen mahdollisimman pitkään, on sairauden kanssa pärjääminen helpompaa. Työntekoakaan ei ole syytä lopettaa, työtehtäviä voidaan usein muokata jaksamistasi vastaaviksi. Yritä säilyttää elämänmyönteinen asenne, vaikka se tuntuisi välillä vaikealtakin. Pyri säilyttämään kontaktit samoihin ihmisiin, joiden kanssa olet aikaisemminkin viihtynyt. Kerro sairaudesta läheisillesi, jotta he oppivat suhtautumaan Sinuun ja Sinun jaksamiseesi oikealla tavalla. LIIKUNNALLA VIREYTTÄ Liikunnalla voit lieventää taudin oireita, ja lisäksi se kohottaa Sinun mielialaasi. Pyri jatkamaan aikaisempia liikuntaharrastuksia tai pyri löytämään itsellesi sopiva laji taudin edetessä. Kokeile esimerkiksi sauvakävelyä, golfia, vesijumppaa, tanssia ja metsässä reippailua. Pyri liikkumaan säännöllisesti päivittäin. Liikunta-/jumppatuokiot kannattaa ajoittaa siten, että lääkkeiden teho on parhaimmillaan. Usein paras hetki on aamupäivän aikana lääkkeiden oton jälkeen.

6 5 KÄVELY SUJUVAMMAKSI Parkinsonin taudin edetessä tulee mahdollisesti eteen kävely- ja tasapaino-ongelmia. Askeleet lyhenevät, madaltuvat ja usein myös tihenevät, jolloin tasapainon hallinta vaikeutuu. Kävelyä helpottavat keinot Ohutpohjaiset kengät Suorista selkäsi, huolehdi siitä, että jalat ovat sopivasti erillään toisistaan (n. 25 cm) ja paino on koko jalkaterällä. Ajattele pitkän askeleen ottamista. Nosta ylös varpaat, sitten polvi ja marssi paikallasi. Ota korostetun korkea askel, ikään kuin esteen ylitse. Jatka kävelyä, mieti vaikkapa rytmikästä marssimusiikkia. Kävellessäsi muista käsien heilauttaminen: vastakkainen käsi ja jalka parina. Sauvakävely tukee hyvin ryhdikästä, vuorotahtista kävelyä. Käännöksissä ajattele isoa u-käännöstä. Pyri tekemään käännöksestäsi laaja. Kävelyn jähmettyessä keskeytä kävely välittömästi ja aloita kävely alusta em. ohjeiden mukaisesti. Yöllä helpotat kävelyä wc:hen merkitsemällä kulkureitti valkoisella teipillä. Teipinpätkät kuvaavat askelmia, joiden tarkoituksena on estää jähmettyminen.

7 6 SIIRTYMISET Ylösnousu ja istuutuminen Nouse ylös: jalat leveällä, toinen jalka tuolin alla, taivuta ylävartalo reilusti eteen, ponnista reisillä ylös ja ojentaudu Istuudu: seiso tuoli polvitaipeissa kiinni, taivuta ylävartaloa reilusti eteen, jarruta reisillä ja istuudu Vuoteessa siirtymistä auttavat keinot tukeva patja liukulakana tai liukas yöasu erilaiset nousutuet

8 7 VOIMISTELUOHJEET Aamuvoimistelu vuoteessa 1.Ojenna kädet vuorotellen pään taakse. 2.Vedä polvet vuorotellen vatsan päälle koukkuun. 3.Tee liikkeet yhdistettyinä, ristikkäiset raajat ylös. 4.Yläraajat T-asennossa, kierrä polvet puolelta toiselle. 5.Kierrä kädet suoriksi ojennettuina puolelta toiselle. 6.Yhdistä liikkeet, kierrä kädet ja polvet vastakkaisiin suuntiin, keskivartaloon tulee voimakas kierto. Tee aamuvoimistelusta päivittäinen tapa! Voimistelut kannattaa tehdä silloin, kun aamulääke on alkanut vaikuttaa ja alat valmistautua muihin päivittäisiin toimiin. Voimisteluliikkeet on suunniteltu siten, että ne vähentävät vartalosi jäykkyyttä ja helpottavat liikkeellelähtöä.

9 8 Verryttely- ja lihaskuntoliikkeet 1.Lämmittely: Jousta polvista ja heilauta kädet rennosti eteen ja taakse. Pidä selkä suorassa,venytä käsiä! 2. Reisilihasten vahvistus: Astu pitkä askel eteen vuoroin oikealla ja vasemmalla jalalla, paino siirtyy reilusti etummaiselle jalalle. Selkä suorassa! 3. Ota jumppakuminauha avuksi. Tee soutuliikettä: lapaluut takana tiukasti yhteen, selkä ja niska ojentuvat. 4.Jännitä pakarat ja nosta lantio mahdollisimman ylös. 5.Vedä napa kohti selkärankaa, vatsalihakset jännittyvät. irti alustasta, venytä samalla 6.Kohota ristikkäiset raajat kättä ja jalkaa mahdollisimman pitkiksi. Toista liikkeitä oman kuntosi mukaan 5-20 kertaa kutakin. Muista rauhallinen hengitys.

10 9 Venytykset 1.Rintalihaksen ja käsivarren venytys: tue kämmen seinää vasten oman korvan korkeudelle ja kierrä muu vartalo vastakkaiseen suuntaan. 2.Pohjelihasten venytys: Aseta päkiä seinää vasten ja työnnä lantiota eteenpäin (tee liike kengät jalassa). 3.Lonkan venytys: Jalat käyntiasennossa, työnnä lantiota ja takimmaisen jalan lonkkaa eteenpäin. 4.Yläselän venytys: Aseta kämmenet seinää vasten hartian leveydeltä ja paina rintakehää käsien välistä kohti seinää, pidä katse eteenpäin! 5.Selän kierto: kädet rinnan edessä ristissä, kierrä ylävartaloa voimakkaasti puolelta toiselle, tee liike hyvässä ryhdissä mahdollisimman pitkälle. 6. Avaa kädet auki-taakse ja hengitä samalla sisään.

11 10 7. Reiden takaosan lihasten venytys: Vedä jalka remmin avulla kohti kattoa, kunnes tunnet venytyksen reiden alapuolella. Pidä polvi suorana. 8. Kyljen ja pakaran venytys: Vie polvi koukkuun ja paina sitä toisella kädellä kohti lattiaa. Saman puolen käsi venyy pitkälle sivuviistoon. 9. Loppuvirutus: Vie kädet pään yli kohti lattiaa ja venytä itsesi niin pitkäksi kuin mahdollista! Tee venytykset rauhallisesti hengitellen, 1 minuutti/lihas, jotta lihakset ehtivät venyä!

12 11 LIIKKUMISTA HELPOTTAVAT KEINOT Mikäli Sinulla on lieviä tasapainovaikeuksia, ota aluksi liikkumisen tueksi vaikkapa kävelysauvat tai kävelykeppi. Myöhemmin potkupyörästä, potkukelkasta tai rollaattorista on apua liikkuessa. Turvallisuutta lisäävät säänmukaiset, ohutpohjaiset kengät, kenkien liukuesteet, erilaiset tukikaiteet sekä kaatumisten varalta lonkkahousut. Liukuesteet kenkiin Kävelysauvat Kävelykeppi Tukikaide sänkyyn Rollaattori

13 12 RAVINTO JA HYVÄ RUOKA Voit syödä normaalisti terveellistä kotiruokaa, kuten muutkin. Huolehdi kuitenkin siitä, että ruoka on monipuolista: kasviksia, viljatuotteita, lihaa, kalaa, kanaa sekä hyviä rasvoja. Tässä pätee hyvin motto: syö niin paljon kuin kulutat. Taudin edetessä vapina ja nielemisen vaikeutuminen saattavat vaikeuttaa syömistäsi, jolloin painosi saattaa pudota. Tällöin voit huoletta lisätä hyvien rasvojen määrää ravinnossa. Hyviä rasvoja saat mm. rypsiöljystä ja rasvaisista kaloista kuten lohi. Ikääntymisen myötä makuaisti heikkenee, jolloin Sinun kannattaa panostaa ruuan hyvään makuun, suolan lisääminenkään ei tällöin ole kiellettyä. Ummetuksen välttämiseksi syö paljon kasviksia ja juo paljon vettä. Lääkkeet ja ruoka Lääkäri on määrännyt tai tulee määräämään Sinulle Levodopanimistä lääkettä. Ota Levodopa tyhjään vatsaan veden tai mehun kera. Pieni keksi tai hedelmä saattaa ehkäistä lääkkeen mahdollisesti aiheuttamaa pahoinvointia. Levodopan teho alkaa vuosien käytön jälkeen heiketä. Runsaasti valkuaisaineita sisältävät ateriat saattavat heikentää Levodopan imeytymistä. Tällöin voit neuvotella valkuaisaineiden määrän rajoittamisesta lääkärisi kanssa. Runsaasti valkuaisaineita sisältäviä ruoka- aineita ovat mm. liha, kana, kala, kananmunat, juusto, raejuusto, maitorahka, pähkinät ja sisäelimet.

14 13 Ruokailua helpottavia keinoja Liikkeiden hidastuminen, vapina ja nielemisen vaikeudet voivat häiritä ruokailuasi: ruoka ehtii jäähtyä lautaselle, aterimien käyttö on vaikeaa, ruokapala juuttuu kurkkuun. Kokeile seuraavia ruokailua helpottavia keinoja: rauhallinen ruokailuhetki erilaiset apuvälineet tölkkien, kansien ja kierrekorkkien aukaisuun liukuesteet lautasille, korkeareunaiset lautaset, lämpölautanen Voileipälauta paksuvartiset ja painavat aterimet kaksikorvainen ja painava muki, nokkamuki, pilli/muoviletku sakeuttamisaineet nesteisiin Aseta ruokapala kielellä mahdollisimman taakse. Pureskele ruoka hyvin pieniä paloja kerrallaan. Etukumara istuma-asento helpottaa nielemistä. Syö suu tyhjäksi ennen juomista. Rykäise nielemisen jälkeen. Älä mene heti ruokailun jälkeen makuuasentoon. Paksuvartiset aterimet Muotoillut aterimet

15 14 Purkin aukaisija Tuubin pursotin Paksunnokset aterimiin Tarttumapihdit Purkin aukaisija Nokkamuki Säilykepurkin avaaja

16 15 PESEYTYMINEN JA PUKEUTUMINEN Jäykkyys, tasapainovaikeudet ja käsien näppäryyden heikkeneminen saattavat tehdä peseytymisestäsi ja pukeutumisestasi hidasta ja hankalaa. Pienillä käytännön vinkeillä selviydyt näistä toimista helpommin Poista kylpyhuoneesta irtomatot liukastumisvaaran vähentämiseksi. Kiinnitä suihkun ja wc- istuimen yhteyteen tartuntakahvoja. Korkea wc-istuin helpottaa ylösnousua, saatavilla on myös wc-istuimen korottimia. Poista turhat lasipinnat kosteista tiloista turvallisuuden lisäämiseksi. Pitkävartiset harjat ja selänpesimet helpottavat peseytymistä. Suosi väljiä ja liukasvuorisia vaatteita. Mikäli toinen puolesi on jäykempi kuin toinen, pue ja riisu ensin huonompi puoli. Käytä edestä kiinnitettäviä vaatteita. Tarranauhat, kenkien pikakiinnitysnauhat, pitkävartinen kenkälusikka, saapasrenki, pukukeppi/pukutikku, nappikoukku, sukanvetimet ym. helpottavat pukeutumista. Pukeudu istuen.

17 16 Selänpesin Jalkojenpesin Sukan pukija Kengän vedin Saapasrenki Puku- ja nappikoukkuja

18 17 APUVÄLINEIDEN HANKINTA Sairauden jossain vaiheessa saatat tarvita erilaisia apuvälineitä helpottamaan päivittäisiä toimia ja liikkumista. Tutustu alla esitettyyn apuvälineiden hankintaprosessiin: 1. Asiakas itse, omainen, kotipalvelu, kotisairaanhoito, lääkäri tms. toteaa apuvälinetarpeen 2. Yhteys asian tiimoilta omaan lääkäriin 3. Lääkäri kirjoittaa apuvälineestä ostopalveluosoituksen tai lähetteen toiminta- tai fysioterapiaan-> selvittää apuvälinetarpeen 4. Apuvälinettä sovitetaan/kokeillaan (lausunto ja suositus lääkärille) 5. Apuväline hankitaan omaksi tai lainataan 6. Apuvälinettä opetetaan käyttämään ja seurataan jatkossa sen sopivuutta

19 TUKIPALVELUT PARKINSONIN TAUTIA SAI- RASTAVALLE Koska Parkinsonin tauti on etenevä keskushermoston sairaus, tulee jossain vaiheessa väistämättä eteen tilanne, jolloin tarvitset lisätietoa erilaisista tukitoimista. Seuraavilla sivuilla on melko kattavasti kuvattuna mahdolliset tuki- ja kuntoutuspalvelut, joita voit hakea sairauden eri vaiheissa. Kuten huomaat, tämä saattaa vaikuttaa monimutkaiselta ja vaikeaselkoiselta byrokratiaviidakolta. Oman alueen Parkinsonyhdistyksestä saat vaivattomasti tietoa ja apua näiden asioiden selvittämisessä. Sieltä saat myös ohjeita tukipalveluiden ja kuntoutusten hakemisessa sekä muissa käytännön asioissa. 18

20 19 1. PARKINSONIN TAUDIN TOTEAMINEN Neurologi tekee diagnoosin 2. HANKI LISÄTIETOA JA HUOLEHDI ETUISUUKSISTASI! Lisätietoa sairaudesta, Sinulle kuuluvista etuisuuksista ja tukipalveluista sekä apua niiden hakemiseen saat seuraavilta tahoilta: Suomen Parkinsonliitto ry. ja paikalliset Parkinsonyhdistykset (palvelut selvitetty tarkemmin alempana) sairaaloiden kuntoutusohjaajat vammaispalvelun sosiaalityöntekijät sairaalan neurologiset sairaanhoitajat/parkinsonhoitajat 3. KUNTOUTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNTOUTUSSUUNNI- TELMAN LAATIMINEN Hoidosta vastaava taho laatii (alkuvaiheessa yleensä erikoissairaanhoito, jatkossa perusterveydenhuolto). Suunnitelman laatii hoidosta vastaava lääkäri yhdessä muiden hoitoon osallistuvien ammattihenkilöiden kanssa, joita ovat esim. sairaanhoitaja, kuntoutusohjaaja, fysioterapeutti ym. Suunnitelmaan kirjattava kaikki tarvittavat kuntouttavat toimenpiteet ja tukitoimet. Huolehdi siitä, että suunnitelma laaditaan ja että se päivitetään säännöllisesti, jotta se vastaa etenevän sairauden senhetkistä tilannetta! 4. KUNTOUTUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ (suunnitelman sisältö määräytyy sairastavan senhetkisen tarpeen mukaisesti, alla pääpiirteittäin jaoteltuna mahdollisia kuntoutus- ja tukitoimia)

21 20 A) OMAT KUNTOUTTAVAT TOIMENPITEET Työelämässä pysyminen mahdollisimman pitkään Säännöllinen kuntoliikunta vähintään 3 x viikossa, 30 min kerrallaan: kävely, sauvakävely, uinti, vesijumppa tms. Päivittäinen kotivoimistelu ohjeiden mukaisesti Normaalien arkiaskareiden tekeminen mahdollisimman pitkään: asioinnit kaupassa, pankissa jne., pihan- ja kodinhoito, peseytyminen, ruoanlaitto jne. B) LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS (= terveydenhuollon järjestämää harkinnanvaraista kuntoutusta kaikenikäisille) Avokuntoutus: fysioterapia, toimintaterapia, puheterapia jne. Apuvälineet: terveyskeskuksen apuvälinelainaamo, keskussairaalan apuvälinelainaamo Kuntoutusohjaus: keskussairaaloissa toimiva kuntoutusohjaaja suunnittelee tarvittavia kuntoutus- ja tukitoimia, tekee kotikäyntejä (asunnonmuutostyöt) ym. Sopeutumisvalmennus ja kuntoutuskurssit ja kuntoutusjaksot (Suomen Parkinsonliitto ry. sekä Kela järjestävät) C) AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖELÄMÄSSÄ SELVIYTYMISTÄ TUKEVAT TOI- MENPITEET (työelämässä mukana oleville) Työterveyshuolto tekee työn kuormittavuuden arviointeja ja osallistuu tarvittaessa työn uudelleenjärjestelyihin työnantajan kanssa. Ammatillinen kuntoutus: työkokeilut, koulutus, kuntoutustutkimus (työeläkelaitokset, työvoimahallinto ja Kela järjestävät) D) KOTONASELVIYTYMISEN TUKITOIMET, ASIOINTIAPU, MUUT TUKIPALVELUT kotipalvelu omaishoitajan tuki henkilökohtainen avustaja korjausavustus asunnonmuutostyöt, palveluasuminen, kuljetus-, saatto- ja tulkkipalvelut asiointipalvelut Kelan vammaistuki ja eläkkeensaajan hoitotuki

22 21 SUOMEN PARKINSONLIITON TARJOAMAT PALVELUT: NEUVONTA auttaa arjen ongelmissa auttaa löytämään hyvinvointia tukevat palvelut SOPEUTUMISVALMENNUS Parkinsonliitto järjestää tukee ja täydentää lääkinnällistä hoitoa tarkoitettu myös omaisille tavoitteena antaa tietoja/taitoja elämänlaadun parantamiseen, omahoidon ja toimintakyvyn edistämiseen hakeudutaan lääkärin lähetteellä Kelan, terveydenhoitoyksikön tai liiton kautta KUNTOUTUSKURSSIT tavoitteena edistää työ- ja/tai toimintakykyä tai sen palautumista kurssit laitos- tai avomuotoisia haetaan lomakkeella KU 102, joka toimitetaan liiton kuntoutusosastolle tai Kelan toimistoon liitteeksi voimassa oleva B-lausunto LOMAT järjestetään erilaisilla teemoilla ja kestoltaan eripituisia lomia yleensä myös omaisille tietoa saa Parkinsonliitosta

23 22 TILAPÄISHOITO kotihoitoa tukevaa toimintaa antaa omaiselle mahdollisuuden vapaapäivien pitämiseen tuo vaihtelua arkeen Jos haluat hakea palvelua, ota yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimeen tai hakeudu omakustanteisesti. AVOTERAPIAPALVELUT Toiminta on kohdennettu neurologista sairautta sairastaville aikuisille. Palveluun kuuluu toiminta- ja fysioterapia. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää toimintakykyä ja elämänhallintaa. Hakeudutaan maksusitoumuksella, Kelan maksamana tai maksetaan itse. Fysioterapiaan lääkärin lähetteellä. VERTAISTOIMINTAA kerhojen kokoontumisissa, liikunta- ja harrastepiireissä sekä sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseilla tapahtuvaa kokemustenvaihtoa

24 23 LISÄLUETTAVAA Ehrlund, U., Karppanen, J., Koivunen, S., Virtanen, T., Tuuha, K.: Itsenäisesti Arjessa. Parkinsonin tautia sairastavan arkiselviytyminen ja avustaminen. Suomen Parkinson- liitto ry. Turku. Koivunen, S., Nurmi, U., Piittisjärvi, T., Virtanen, T.: Liikunta ja Parkinsonin tauti. Suomen Parkinson-liitto ry. Turku. Kuntoutus ja tukipalvelut : Kuntoutusmallin kehittäminen Parkinsonin taudin eri vaiheissa- projekti. Suomen Parkinson-liitto ry. Turku. Kuopio, A-M. 2008: Vastasairastuneen parkinsonpotilaan tietolehtinen. Suomen Parkinson-liitto ry. Turku. Launis, P. 1994: Parkinsonin tauti. Opas potilaille ja heidän läheisilleen. Tampereen Parkinson- yhdistys ry. Tampere. Miten hoidan itseäni? 1996: Parkinsonpotilaan opas. Suomen Parkinson-liitto ry. Lääkefarmos. Turku. Saarinen, O. 2006: Ravitsemus ja parkinsonin tauti. Suomen Parkinson-liitto ry. Turku. KYSY NEUVOA: Suomen Parkinson-liitto ry Puh: (02) Erityisosaamiskeskus Suvituuli Fax: (02) Suvilinnantie Turku

25 24 Oppaan laati: lähihoitajaopiskelija Petri Hannonen Etelä-Kymenlaakson ammattiopistosta, 2010.

26

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013

RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset

Lisätiedot

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri

JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

SELKOESITE LIIKUNTA JA PARKINSONIN TAUTI

SELKOESITE LIIKUNTA JA PARKINSONIN TAUTI SELKOESITE LIIKUNTA JA PARKINSONIN TAUTI SELKOESITE Liikunta ja Parkinsonin tauti 2014 Fysioterapeutit Salla Koivunen, Ulla Nurmi, Tanja Virtanen, Taina Piittisjärvi ja Pia Eklund Materiaali tuotettu yhteistyössä

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

Lajitekniikka: kuntopiiri

Lajitekniikka: kuntopiiri www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille Lihaskuntoharjoittelu on terveyden kannalta tärkeää ja sitä suositellaan tehtävän ainakin kaksi kertaa viikossa. Lihaskuntoharjoittelua voit tehdä kuntosalilla,

Lisätiedot

SELKOESITE ITSENÄISESTI ARJESSA. Ohjeita Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen avustajalleen

SELKOESITE ITSENÄISESTI ARJESSA. Ohjeita Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen avustajalleen SELKOESITE ITSENÄISESTI ARJESSA Ohjeita Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen avustajalleen SELKOESITE Itsenäisesti Arjessa Ohjeita Parkinsonin tautia sairastavalle ja hänen avustajalleen 2014 Fysioterapeutit

Lisätiedot

ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS

ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu sinulle, joka haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun. Opas sisältää tietoa, jota tarvitset harjoitellaksesi tehokkaasti, turvallisesti ja tavoitteellisesti.

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Lisää toiminnallista voimaa

Lisää toiminnallista voimaa 1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Kuntopalloharjoituksia

Kuntopalloharjoituksia Kuntopalloharjoituksia Alhaalta ylös Laskeudu kyykkyyn selkä ja yläraajat suorina. Ponnista jaloilla tehokkaasti ylöspäin. Ajoita yläraajojen liike ja pallon heitto ponnistuksen loppuvaiheeseen. Ota pallo

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Fysioterapeutin ohjeita olkapääpotilaalle

Fysioterapeutin ohjeita olkapääpotilaalle Fysioterapia Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Seinäjoen keskussairaala Hanneksenrinne 7 60220 Seinäjoki puh. 06 415 4111 Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri puh. 06 415 7111 Fysioterapia 2

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin vaihde 06 415 4111 Faksi 06 415 4351 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Ähtärin sairaala

Lisätiedot

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus Fysioterapiaohjeet LONKAN PINNOITETEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEINEN KUNTOUTUS Lonkan pinnoitetekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS

SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS SELKOESITE Uuden Parkinson-potilaan opas 2014 Anne-Maria Kuopio LT, neurologi Materiaali tuotettu yhteistyössä Kuurojen Palvelusäätiön kanssa. 3 Mikä Parkinsonin

Lisätiedot

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964 AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen TYKS fysioterapia / os.964 AVH potilaan kuntoutus Ohjataan ja tuetaan potilasta käyttämään voimavarojaan oikein erilaisissa päivittäisissä tilanteissa Tavoitteena on

Lisätiedot

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita!

POTILAAN OPAS. Olkapään tekonivelleikkaus. Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! POTILAAN OPAS Olkapään tekonivelleikkaus Olkapään/REVERSE harjoitusohjeita! Sisältö Tämän oppaan tarkoituksena on tukea kuntoutumistanne tekonivel leikkauksen jälkeen. Kuntoutuminen olkapään tekonivelleikkauksesta

Lisätiedot

ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT 11. PÄIJÄT-HÄMEEN PÄIJÄT-HÄMEEN 12. Päijät-Hämeen

ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT 11. PÄIJÄT-HÄMEEN PÄIJÄT-HÄMEEN 12. Päijät-Hämeen Mattoliikkeet Selkälihasharjoite konttaus asennossa Asetu konttausasentoon. Nosta vastakkainen jalka ja käsi suorana ylös vaakatasoon sekä venytä samalla pituutta. 8. Istumaannousu levypainolla Asetu selinmakuulle,

Lisätiedot

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN

ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA

Lisätiedot

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja

Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä

Lisätiedot

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa. 3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron

Lisätiedot

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa

PLUS PÄIVÄ 1 PÄIVÄ 3 PÄIVÄ 4 PÄIVÄ 5 PÄIVÄ 6. Pidä 1 min tauko intervallien. Askelkyykky kävellen: 12 toistoa x 3 sarjaa 3 naista nipisti ajoistaan minuutteja näin se onnistui! Omaa ennätysaikaa voi parantaa vain 30 päivässä KUNTO -juoksuohjelmaa noudattamalla. Ohjelma sopii kaikille, sillä sen lähtökohtana on juoksijan

Lisätiedot

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1 Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1. Lantion rullaus Asetu selällesi ja vie polvet koukkuun. Jalkaterät ovat lantion leveydellä ja suoraan eteenpäin, kädet vartalon vierellä. Oikaise itsesi

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin

Lisätiedot

Lonkan lähennys istuen (reiden lähentäjälihas, hoikkalihas ja harjannelihas)

Lonkan lähennys istuen (reiden lähentäjälihas, hoikkalihas ja harjannelihas) 2-6 kuukautta amputaatiosta: ensiproteesi Tässä vaiheessa on aika aloittaa vaativammat harjoitteet, joilla tähdätään vartalon kokonaisvaltaisempaan vahvistukseen, tasapainon hallitsemiseen seisoma-asennossa

Lisätiedot

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri POTILASOHJE KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Fysiatrian klinikka / Ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka 16.1.2013 1 (9) Postiosoite Käyntiosoite Puijon sairaala

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA Lihasvoimaharjoitusten liikepankki Tämä voimaharjoittelun liikepankki on koottu teille, hyvät vertaisohjaajat, jotka liikutatte ikäihmisiä meidän Eläkeläiset ry:n

Lisätiedot

1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min

1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min 1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 8 min Jäähdyttely 3 min Juostaan pienessä tilassa ristiin rastiin. Pelaajat sanovat vuorotellen jonkun värin jota pitää mahdollisimman nopeasti mennä sormella koskettamaan

Lisätiedot

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN 1 Hyvä Nuori! Niska on kipeä, selkää särkee, päätä jomottaa Kuulostaako tutulta? Et ole yksin näiden ongelmien kanssa. Nuorten niska-hartiakivut ja päänsärky ovat yleistyneet

Lisätiedot

KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA

KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA KIRJAAMISKÄYTÄNTÖ KUNTOUTTAVAN HOITOTYÖN JA ERGONOMIAN KANNALTA Arja Lång, hoitotyön lehtori, Savonia-amk Tuija Sairanen, fysioterapian lehtori, Savonia-amk HOITOTYÖN PROSESSI Hoitotyön prosessin vaiheet

Lisätiedot

Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin.

Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin. LIIKUNTAVINKIT Nyt kesäksi voisi olla hyvä tilaisuus tehdä lupauksia omaan elämäntapaan ja siihen tehtäviin muutoksiin. Näin onnistut elämäntapamuutoksessa aloita elämäntapamuutoksen opettelu levänneenä

Lisätiedot

Perhevalmennus. Fysioterapian osuus

Perhevalmennus. Fysioterapian osuus Perhevalmennus Fysioterapian osuus Liikunta on tärkeää raskauden aikana Liikunta on osa synnytykseen valmentautumista Hyvä kunto auttaa jaksamaan paremmin raskauden aikana, synnytyksessä sekä synnytyksestä

Lisätiedot

1. Liikkuvuusharjoittelusta 3. 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4. 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10

1. Liikkuvuusharjoittelusta 3. 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4. 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10 12/2013 Sisällysluettelo 1. Liikkuvuusharjoittelusta 3 2. Toiminnallisia liikkuvuusliikkeitä alku- ja loppuverryttelyyn 4 3. Kotiharjoitteluopas liikkuvuuden lisäämiseen 10 4. Muistiinpanoja 17 Lähteet

Lisätiedot

Sivu 1/5 Keskivartalon ja syvien lihasten harjoitus Tee harjoitukset rauhallisella tempolla. Toista liikkeitä 15 kertaa peräkkäin Oikea seisoma-asento asento ja hyvä ryhti - Sivussa katsottuna oikeassa

Lisätiedot

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta.

TerveysInfo. Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. TerveysInfo MS tauti Ataksiaoireyhtymät : tietoa etenevistä ataksiasairauksista Perustietoa ataksiasairaudesta sekä sairauden hoidosta ja kuntoutuksesta. 1996 5, A5 : 46 s. : piirr. : 2 väri Hakusanat:

Lisätiedot

Alkulämmittelyt hallin muissa tiloissa. Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko.

Alkulämmittelyt hallin muissa tiloissa. Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko. 1) Alkulämpö 10 min Lämmittely 3 min, Voidaan tehdä paikalla. Pidä sarjojen välissä pieni tauko. 1) Haaraperushypyt (3 liikettä) 10 x Tavallinen 10 x Kädet ja jalat ristiin 10 x Kädet ja jalat eteen/taakse

Lisätiedot

Nivelystävällinen. liikunta

Nivelystävällinen. liikunta Nivelystävällinen liikunta LIIKUNTA TUNTUU HYVÄLTÄ Ihminen on luotu liikkumaan. Vaikka psoriasikseen kuuluu usein monenlaisia niveloireita, kuten nivelten jäykkyyttä ja kipuja, liikuntaa voi ja kannattaa

Lisätiedot

Elev - Övre kroppen 1

Elev - Övre kroppen 1 Elev - Övre kroppen 1 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi

Lisätiedot

Kuntoutusja tukipalvelut

Kuntoutusja tukipalvelut Kuntoutusja tukipalvelut LUKIJALLE Pitkäaikaissairaus, kuten Parkinsonin tauti, muuttaa usein arjen käytäntöjä. Myös oman toimintakyvyn heikkenemiseen liittyvät epävarmuuden tunteet ovat tavallisia. Muuttuviin

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi

Lisätiedot

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA

KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA KUNTOSALI -OHJELMA KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Loppuverryttely salissa

Loppuverryttely salissa 1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 10 min Jäähdyttely 3 min 3 min juoksua eli kenttä kerran ympäri reipasta vauhtia Tämän jälkeen puoleen väliin kenttään rento spurtti ja loppu matka kevyttä hölkkää toista

Lisätiedot

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI Koulutuspäivä omaishoitajille 26.3. 2009 OULA / sosiaali- ja terveysalan yksikkö Opettaja Pia Koistinen MITÄ? siirrot terveellisesti ja turvallisesti sekä omaisen toimintakykyä

Lisätiedot

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA! - Alla omatoimisen jakson harjoitteet ja ohjeet harjoitteiden suorittamiselle. - Sinulle tarjotaan avaimet kehittymiseen ja sinulla on avaimet lunastaa peliaikaa! - Sinä valitset haluatko tehdä kesällä

Lisätiedot

RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) Vinopenkkipunnerrus (Incline Press) Rintalihasharjoite (Pectoral Fly) Yhden käden taljaveto (Cable Crossover)

RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) Vinopenkkipunnerrus (Incline Press) Rintalihasharjoite (Pectoral Fly) Yhden käden taljaveto (Cable Crossover) RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) 2. Säädä istuinosan korkeus niin, että istuessasi punnerruskahvat ovat rinnan yläosan korkeudella. Selkänoja on pystyasennossa (asento:chest Press 4). 3. Istu tukevasti,

Lisätiedot

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry KEKSI SUKUNIMI SEURAAVILLE ETUNIMILLE 1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry KEKSI ETUNIMI SEURAAVILLE SUKUNIMILLE 1. Laine 2. Sillanpää 3.

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 1 (11) Fysioterapia Sairaalantie 11, 42100 Jämsä puh: 040-482 6066 POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS OPAS KUNTOUTUMISEN TUEKSI 2 (11) YLEISTÄ Polven tekonivelleikkauksessa polvinivelen kuluneet nivelpinnat korvataan

Lisätiedot

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus REUMAA SAIRASTAVIEN HOITO JA KUNTOUTUS 27.8.2010 AIKUISTEN HOITO JA KUNTOUTUS Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus Markku Korpela Osastonylilääkäri TAYS:n sisätautien vastuualue/reumakeskus Reumatologian

Lisätiedot

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle Harjoituksia nivelrikkopotilaalle www.parempaaelamaa.fi/kipu Lonkat ja polvet Lihasvoima Asetu kylkimakuulle Nosta hitaasti ylempi jalka ilmaan ja tuo se hitaasti takaisin alas Toista 5 10 kertaa kummallakin

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET MIKSI VENYTELLÄ? Notkeus on fyysisen kunnon osatekijä ja tärkeä osa jalkapalloilijan lihastasapainon ylläpitoa. Lihas koostuu lihaksen massasta ja jänteistä joiden avulla

Lisätiedot

Anna Ryynänen. Gummerus

Anna Ryynänen. Gummerus Anna Ryynänen Gummerus Gummerus Kustannus Oy Teksti Anna Ryynänen 2009 Piirrokset, valokuvat ja graafinen suunnittelu Anna Mattsson 2009 Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2008 ISBN 978-951-20-7939-1 Sisällys

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit

Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit Outi Parkatti Venyy vanuu eli Outin venyttelyvinkit 15.11.2010 Tässä venyttelyjen vinkkikokoelmassa et näe venytystä, jossa selällään ollen nostetaan jalat kohti kattoa

Lisätiedot

Alkulämpö salissa. 1) Alkulämpö 12 min. Lämmittely 3 min. Liikkuvuus, pikkuhyppelyt, 4 min

Alkulämpö salissa. 1) Alkulämpö 12 min. Lämmittely 3 min. Liikkuvuus, pikkuhyppelyt, 4 min 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 3 min Häntähippa: Kaksi joukkuetta, ryöstetään toiselta joukkueelta häntiä(liivin). Se joukkue voittaa joka on ensin ryöstänyt toisen joukkueen kaikki hännät. Hännät ryöstetään

Lisätiedot

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.

Lisätiedot

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Helmikuussa hiihto- ja ulkoilukelit ovat parhaimmillaan ja lunta riittää koko Suomessa. Innokkaat ulkoilijat täyttävät hiihtokeskukset

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,

Lisätiedot

KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE

KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE KESÄN HARJOITTELUOHJELMA KILPARYHMILLE KESTÄVYYS 2-3 KRT/VIIKKO VAIHTOEHDOT JUOKSU 30-45 min tasavauhtista, PPPP= pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta UINTI 30 min KÄVELY/SAUVAKÄVELY reipas vauhti 1,5h

Lisätiedot

TerveysInfo. Jalan ja pyörällä

TerveysInfo. Jalan ja pyörällä TerveysInfo kävely Aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

High Intensity Training virittää huippukuntoon jos rääkin vain kestää! PLUS. 58 KUNTO PLUS 13/2014 kuntoplus.fi

High Intensity Training virittää huippukuntoon jos rääkin vain kestää! PLUS. 58 KUNTO PLUS 13/2014 kuntoplus.fi H.I.T High Intensity Training virittää huippukuntoon jos rääkin vain kestää! 58 KUNTO 13/2014 kuntoplus.fi Hiki virtaa, henki salpautuu ja suussa saattaa maistua veri KUNTO -lehden kivikovassa H.I.T.-treenissä.

Lisätiedot

Niskan hoito-opas. Terveystietoa

Niskan hoito-opas. Terveystietoa Niskan hoito-opas Terveystietoa Oy STADA Pharma Ab Salomonkatu 17 B PL 1310, 00101 Helsinki Puh. 0207 416 888 Fax 0207 416 889 Tekijät: Seppo Pehkonen, urheilufysioterapeutti Tytti Nuoramo, työfysioterapeutti

Lisätiedot