S-sarjan leikkuupuimurit Maksimaalista puintitehoa rumpupuimurilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "S-sarjan leikkuupuimurit Maksimaalista puintitehoa rumpupuimurilla"

Transkriptio

1 S-sarjan leikkuupuimurit Maksimaalista puintitehoa rumpupuimurilla

2 2 John Deere -leikkuupuimurit Esittely John Deere tulee koko rintaman leveydellä John Deere tekee puhdasta jälkeä ja tehokkaasti. Mallistostamme löytyy sopiva puimuri kaikkiin olosuhteisiin. Kaikille leikkuupuitaville kasveille. Tässä painotuotteessa esittelemme yhden maailman tehokkaimmista leikkuupuimureista: John Deere S -sarjan rumpupuimurin. S-sarjasta on kertynyt kokemusta miljoonilta hehtaareilta. Vuosikaudet se on ollut USA:ssa rahtipuimuriyhtiöiden suosituin malli. Kesäkuussa ne aloittavat puinnin Texasissa, siirtyen sadon kypsymisen myötä kohti pohjoista, ja kausi loppuu syyskuussa Etelä-Kanadaan. Myös Keski- ja Etelä- Euroopassa rumpupuimurit yleistyvät nopeasti. Puimme puolet maailman viljoista, ja osuutemme kasvaa yhä John Deerellä on yli 100 vuoden kokemus erilaisten sadonkorjuukoneiden valmistuksesta. Nykyisin John Deere valmistaa yli kaksi kertaa enemmän puimureita maailman laajuisesti kuin lähimmäksi yltävä kilpailijansa. Luotettavuus ja korkea laatu on tavaramerkkimme. John Deere -puimurin hankkiessaan asiakas saa työkalukseen korkeaa teknologiaa edustavan tuotteen. Se pitää sisällään satojen tuhansien leikkuupuimureiden valmistuksesta kertynyttä tietotaitoa ja tekniikkaa, johon voi luottaa. S-sarjan rumpupuimurimallisto on erinomainen näyte siitä, mitä osaava suunnittelutiimi saa aikaan. Urakoitsijoiden ja suurviljelijöiden kanssa yhteistyötä tehden on syntynyt leikkuupuimuri, joka on monen mielestä maailman paras.

3 S-sarjan leikkuupuimurit 3 Sisällysluettelo Sadan vuoden ajan sadonkorjuukoneita Uusi S-sarjan puimurimallisto S-sarjan puimurin vahvuudet Ohjaamo Leikkuupöydät eri kasveille R-sarjan leikkuupöytä ja -varusteet sarjan maissipöydät Syöttökuljetin Puinti- ja erottelurumpu Erottelu Viljasäiliö Oljet, ruumenet, silppuri PowerTech PSX -moottori ja voimalinja Ajovoimansiirto HillMaster-rinnepuimuri ja renkaat Kumitelat JDLink-telematiikka Paikkatietoon perustuvat sovellukset ja laitteet Tekniset tiedot ja huoltotarvikkeet

4 4 Sadan vuoden kokemuksella Sadan vuoden ajan sadonkorjuukoneita John Deere on valmistanut maatalouskoneita lähes 180 vuoden ajan, ja sadonkorjuukoneet ovat olleet ohjelmassa vuodesta 1911 alkaen. Leikkuupuimureihin yksistään erikoistuneesta Molinen tehtaasta USA:ssa on toimitettu yli puimuria. Ja tähän määrään on lisättävä muissa maissa sijaitsevien John Deeren puimuritehtaiden tuotanto. Kokemus on pääomaa, jos mikä. Massiiviset tuotantomäärät mahdollistavat ison panostuksen tuotekehitystyöhön. Juuri sieltä löytyy John Deeren vahvuus. Puimurimme eivät ole pelkästään uudenaikaisia, vaan ne ovat myös luotettavia ja kestäviä, koska tiedämme mitä asiakkaamme niiltä vaativat. Puinti on paljon muutakin kuin jyvien irrottamista tähkästä. Monet asiakkaamme edellyttävät, että olki saadaan ehjänä talteen paalausta varten. Toiset asiakkaat taas vaativat automatiikkaa puintitehon maksimoimiseksi sekä paikkatietotekniikkaa satotason ja puintiolosuhteiden muistiin tallentamiseksi. Tämän kaiken John Deere pystyy tarjoamaan ja paljon enemmänkin. Hyviksi koettuihin teknisiin ratkaisuihin John Deere lisää uudenaikaisen teknologian. Näin tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden työskennellä tuottavammin ja menestyä paremmin. En hyväksy omaa nimeäni mihinkään tuotteeseen, ellei se sisällä minun parasta osaamistani. John Deere Merkkivuosia 1911 John Deere aloittaa itsesitojien valmistuksen East Molinessa, Illinoisin osavaltiossa USA:ssa Lanz (myöhemmin John Deeren omistuksessa) ostaa sadonkorjuukoneita valmistavan Wery Implement Companyn Zweibrückenissä, Saksassa 1929 John Deere aloittaa 12A-sarjan puimureiden tuotannon Maailman ensimmäisenä maatalouskonetehtaana John Deere ottaa käyttöön suunnitteluun ja valmistukseen liittyen Quality Book -laadunvalvontajärjestelmän Maailman ensimmäinen ns. hybridipuimuri esitellään, se on John Deere CTS. Muut valmistajat seuraavat perässä, mutta vasta kun patenttimme on vanhentunut 2000 John Deere esittelee STS-puimurimalliston Uudenaikaiset i-series -ominaisuudet tulevat puimureihin mahdollistaen pitemmälle menevän automatisaation ja paikkatiedon soveltamisen Uusi kaksikelatekniikalla varustettu T-sarjan puimuri esitellään John Deeren kattava puimurimalllisto: uudet W- ja T-mallit sekä täysin uudistunut S-mallisto. Ajattelemme globaalisti. Toimimme paikallisesti. John Deerellä on tuotantolaitoksia seitsemässä maassa. Valmistamamme koneet soveltuvat paikallisiin olosuhteisiin.

5 S-sarjan puimurit 5 John Deere on valmistanut sadonkorjuukoneita vuodesta 1911 alkaen se on kolme vuosikymmentä aikaisemmin kuin muut maatalouskoneiden valmistajat.

6 6 S-sarjan leikkuupuimurit Esittely Uusi S-sarja. S-sarjan puimuri tarjoaa maksimaalista kapasiteettia. S-sarjan puimurin suuret ulkomitat kertovat selvää kieltä tämän puimurin suorituskyvystä. Tyylikkäästi muotoillut suojukset antavat tasapainoisen yleisvaikutelman. Koko koneiston suorituskyky on massiivinen. Leikkuuterältä puintikoneiston läpi viljasäiliöön viljaa kulkee ennen näkemättömällä tehokkuudella. John Deeren rumpupuimuria voidaan perustellusti pitää markkinoiden edistyksellisimpänä ja suorituskykyisimpänä leikkuupuimurina. Kuljettajalle tarjoamme John Deeren perinteiden mukaisesti ruhtinaalliset tilat ja hiljaisen äänimaailman. Useimmat säädöt voidaan tehdä ohjaamosta poistumatta hydraulisesti tai sähkökäyttöisesti. Vahvavääntöinen PowerTech PSX -dieselmoottori edustaa uusinta John Deeren moottorisukupolvea ja se alittaa uuden Stage III B päästörajan.

7 S-sarjan leikkuupuimurit 7

8 8 S-sarjan leikkuupuimurit John Deere -rumpupuimurin vahvuudet Puimurimaailman suurin viljasäiliö Tilavuus litraa (14,1 m³) Vähemmän tyhjennyskertoja, enemmän tehokasta puintiaikaa Parantaa puinnin tehokkuutta Katso sivut 28, 29 Tutki yksityiskohtia, ja mieti miten voisit hyötyä niiden tarjoamista ominaisuuksista. Ajovoimansiirto Sähkötoimisin painonapein hallittava vaihteisto Ainutlaatuinen automaattivaihteisto Katso sivut 36, 37 Uudenaikainen puinti- ja erottelutekniikka Toimii luotettavasti kaikkia kasvilajeja puitaessa Parempi oljen laatu Alhaisempi polttoaineenkulutus viljatonnia kohden Suuri erotteluteho myös runsasolkisessa kasvustossa Katso sivut 24, 25 Premium-luokan ohjaamo Tilava ja hiljainen, hallintalaitteet ergonomisesti sijoitetut CommandCenter-hallintakonsoli ja värinäyttö Mahdollisuus paikkatiedon käyttöön, automaattiohjaus, peltolohkokartat Katso sivut Uusi leikkuupöytämallisto Normaalin viljapöydän lisäksi pöydät erikoiskasvien puintiin Useita leveyksiä aina 10,7 m:iin saakka (35 jalkaa) Luja rakenne, luotettava toiminta Katso sivut Päivitetty syöttökuljetin Aiempaa suurempi nostokorkeus Säädettävä etulevy (leikkuupöydän kärjen ottavuuden säätö) Nopeammin toimiva hydrauliikka Katso sivut 22, 23

9 S-sarjan leikkuupuimurit 9 Uusi, aktiivinen jyvienpalautus Vähemmän jyviä palautukseen, tehokkaampi erottelu Helppo- ja tarkkasäätöinen seulasto Katso sivut 27 Tehokas säiliön tyhjennys Tyhjennysteho 135 l/sek (8,04 m³/min) Täysi säiliö tyhjenee alle 2 minuutissa Suuri tyhjennyskorkeus Katso sivut 28, 29 Moottori alittaa Stage III B -päästörajan Uudenaikainen moottori, ei urealisäaineistusta Polttoaineena pelkkä diesel Katso sivut 34, 35 Tehokas jyvien erottelu Uusi seulasto 19% suurempi alaseula Katso sivut 26, 27 Uudet kumitelat Kapeampi kuljetusleveys Tasainen kulku, mukava ajaa myös epätasaisella pellolla Vähentää pellon pinnan tiivistymistä Katso sivut 40, 41 Oljenkäsittely Erilaiset silppuri- ja ruumenenlevitin -vaihtoehdot Tehokas silppuri Tasainen silpun levitys koko leikkuuleveydelle Katso sivut John Deeren vahvuudet Erittäin suuri suorituskyky Toimii luotettavasti kaikissa olosuhteissa Pui puhtaasti, ei riko jyviä Ei riko olkea, erinomainen oljen laatu Vertaansa vailla oleva käytön helppous ja ajomukavuus

10 10 Ohjaamo On tilaa. On näkyvyyttä. Ohjaamo on tilava ja näkyvyys esteetön. Sävylasitettua ikkunapintaa on runsain mitoin. Suurista peileistä on helppo seurata, mitä ympärillä tapahtuu. Näkemisen helpottamiseksi olkikuvun päälle ja viljasäiliön tyhjennysputkeen on lisävarusteena saatavana kamerat, jotka näyttävät reaaliaikaista, elävää kuvaa ohjaamon monitorissa. Ilmastointi ja lämmitys ovat vakiona. Korkeaselkänojainen ilmaistuin on monipuolisesti säädettävissä, samoin ohjauspyörä. Ohjaamon kakkosistuin on pehmustettu ja täysikokoinen. Ohjaamossa ergonomia on kohdallaan. Toimintoja valvotaan monivärinäytöstä ja kulmapilarin digitaalimittaristosta. Hallintapainikkeet ja säätönupit on koottu toiminnallisiin ryhmiin. Ne ovat istuimen käsinojassa ja sen vieressä olevassa, kuljettajan suuntaan kallistetussa konsolissa. Kaikki on mukavasti oikean käden ulottuvilla. Ja mikä parasta: ne toimivat täsmällisesti ja tarkasti kuten John Deereltä odottaa sopiikin.

11 S-sarjan leikkuupuimurit 11 Asiallinen kokonaisuus muodostuu hienoista yksityiskohdista. Ohjaamon perusvarustus on hyvin kattava, mutta haluttaessa sitäkin voidaan täydentää. Korkeaselkänojainen, ristiselän tuen säädöllä varustettu ilmajousitettu istuin on vakiona. Audiolaitteistovaihtoehtoja on useita. Premium-pakettiin kuuluu MP3-soittimen liitäntämahdollisuus sekä bluetooth-yhteyden ja lyhytaaltoradion liitäntämahdollisuus. Tilavaan, jäähdytettyyn säilytyslokeroon mahtuu päivän juomat ja eväät. Lisävarusteiset kamerat voidaan asentaa olkikuvun päälle ja viljasäiliön tyhjennysruuviin. Elävää kuvaa voidaan seurata kameran monitorista tai lisävarusteisesta GreenStar-näyttöruudusta. John Deeren ohjaamon vahvuudet John Deeren käyttölogiikka on sama, olipa kyse traktorista, puimurista tai ajosilppurista. Ensiistumalla olo tuntuu kotoiselta, sillä hallintalaitteiden sijoitus ja toiminnot ovat toistensa kaltaiset. Kuljettaja oppii hetkessä suuren koneen hallinnan ja voi työskennellä valppaasti ja tehokkaasti ensimmäisistä ajotunneista alkaen.

12 12 Ohjaamo Ergonominen ja tarkoituksenmukainen Jokainen tämän ohjaamon yksityiskohta on ratkaistu kuljettajalähtöisesti. John Deere -puimurin koneisto on helppo säätää ja sen hallinta on vaivatonta, kiitos luontevasti sijoitettujen hallintalaitteiden. Ajaminen ei ole uuvuttavaa, vaan kuljettaja pysyy virkeänä jaksaen työskennellä valppaana. Kapeat ikkunapilarit Näkymä sivuille on käytännöllisesti katsoen esteetön. Leikkuupöydän toimintaa on helppo valvoa. Huolellisesti viimeistelty Korkealaatuiset, kestävät materiaalit, miellyttävät värivalinnat, huolellinen osien kiinnitys ja yhteensovitus. Täysikokoinen apumiehen istuin Istuimen selkänoja voidaan taittaa alas, jolloin syntyy kirjoitustaso tai pöytä kannettavalle tietokoneelle. Reilusti varastotilaa Lokeroita ja taskuja eri puolilla ohjaamoa. Tavarat pysyvät järjestyksessä.

13 S-sarjan leikkuupuimurit 13 Näyttöruutu kulmapilarissa Kulmapilarissa on kolme päällekkäistä näyttöruutua, joista voidaan seurata kierroslukuja, ajonopeutta sekä leikkuupöydän ja seulaston toimintaa. Lukuisia virtapistokkeita Matkapuhelimen laturille, MP3-soittimelle jne. löytyy tarvittavat pistokkeet. Säädettävä ohjauspyörä Ohjauspyörän kallistusta ja etäisyyttä voidaan säätää. Häikäisysuoja Sävylasit ja kunnollinen häikäisysuoja vähentävät kuljettaja rasittumista. Kannellinen varastolokero Tilava lokero pikkutavaroille auttaa pitämään ohjaamon siistinä. Ilmajousitettu istuin Korkeaselkänojainen istuin säätyy neljään suuntaan. Selkänojassa ristiselän tuen säätö. Ilmastointi Pölytön ja miellyttävän lämpöinen sisäilma auttaa kuljettajaa jaksamaan. Jäähdytyksen tehoa on lisätty 25%. Muki- ja pullotelineet Juomat ovat mukavasti käsillä, mutta eivät tiellä. Ohjaamossa on lukuisia pullotelineitä.

14 14 Ohjaamo Hallintalaitteet Ohjaamossa on kaksi näyttöruutua, hallintalaitekäsinoja sekä käsinojan viereen sijoitettu painonapeista ja kiertokytkimistä koostuva konsoli. Varustusta voidaan täydentää kosketusnäytöllä, jonka koteloon on integroitu tietokone. Se mahdollistaa monien paikkatietoon perustuvien sovellusten käytön puimurissa, ja laite voidaan siirtää myös traktoriin. Ajosauva Ajosauvalla hallitaan monipuolisesti puimurin tärkeimpiä toimintoja: ajonopeus, leikkuupöydän nosto/ lasku, laonnostokelan nosto/lasku ja säätö eteen/taakse, automaattinen leikkuuasentoon lasku, pikapysäytys sekä automaattinen sängenpituuden säätö ja pöydän kellunta sekä AutoTracautomaattiohjauksen päälle/poiskytkentä. Leikkuupöytäautomatiikan toiminta Pikakomentonäppäimillä pöytä asettuu ennakkosäädöllä määriteltyyn tilaan. Painike 1: Yläasento. Päisteajo tai pitkään olkeen niitto, esim. rapsia puitaessa. Painike 2: Normaaliin sänkeen niitto. Pöytä laskee ala-asentoon ja pysyy tuntojalaksien säätämänä ennakkoasetuksen mukaisessa korkeudessa. Painike 3: Kellunta-asento lakopuintiin. Automatiikka mittaa nostosylintereiden painetta. Painike 4: AutroTrac-automaattiohjaus Hallintakonsoli Puimurin käyttökytkimet ja säätönupit sekä näyttöruudun valikoiden hallintapainikkeet ja säätöpyörä on koottu toiminnallisiin ryhmiin käsinojan viereen sijoitettuun konsoliin. Siinä on myös useita vapaasti ohjelmoitavia pikavalintapainikkeita, joiden taakse kuljettaja voi tallentaa haluamiaan toimintoja. Myös ilmastointia ja radiota hallitaan näillä painikkeilla ja nupeilla.

15 S-sarjan puimurit 15 Näyttöruutu kulmapilarissa Kulmapilarinäyttö antaa tiedot puimurin tärkeimmistä toiminnoista helposti omaksuttavassa muodossa. Tiedot ovat luettavissa kertasilmäyksellä ilman valikoiden selailua. Siitä selviää mm. ajonopeus, eri toimintojen kierrosluvut, puintitappiot ja varoitukset. Uutuutena mittaristoon on lisätty näyttö, joka ilmaisee prosenteissa kuinka paljon moottoritehoa on käytettävissä. GreenStar 3 CommandCenter Touch -kosketusnäyttö Hallintakonsolin näppäimien ohella näyttöä voidaan hallita myös sormella koskettaen. Ison kuvan vieressä esitellyn perusnäytön tapaan tässäkin on videosignaalin sisääntulo, joten sitä voidaan käyttää esim. peruutuskamerana. GreenStar 3 CommandCenter -näyttö Tämä värinäytöllinen hallintalaite kuuluu puimurin perusvarustukseen, ja sitä hallitaan käsinojan vieressä olevaan konsoliin sijoitetuilla painikkeilla ja valintapyörällä. Käytettävissä on useita pikavalintapainikkeita, joiden alle kuljettaja voi vapaasti tallentaa haluamansa komennon. Laite tukee muutamia paikkatiedon sovelluksia, kuten AutoTrac-automaattiohjausta. Puintikoneiston asetukset Seulojen säätö Satomäärän ja kosteuden seuranta HarvestSmart -puintiautomatiikka AutoTrac-automaattiohjaus Varoitukset ja hälytykset Kalbroidut polut Itsediagnostiikka Asetteluiden säätö Videokameran hallinta GreenStar kosketusnäyttö Tämän suuren 10 tuuman näytön runkoon on integroitu tietokone, jolla voidaan käyttää kaikkia John Deeren paikkatietoon perustuvia sovelluksia kuten automaattiohjaus sekä paikkakoordinaattiin ja peltolohkokarttoihin perustuva satotietojen keruu ja tallennus. Laitteessa on videosignaalin sisääntulo ja USB-liitin tiedonsiirtoon.

16 16 Leikkuupöydät Laaja leikkuupöytämallisto Mitä kasveja viljeletkin, ne voit puida John Deere S -sarjan puimurilla. Pikakiinnitteisiä leikkuupöytiä on eri kasveille. Myös leveyksissä on valinnanvaraa. 600PF Monien kasvilajien puintiin Nopeasti säädettävissä eri puintiolosuhteiden mukaan Hihnakujetin takaa materiaalin siirtymissen syöttöruuvulle kaikissa losuhteissa. Syöttöruuvin korkeutta voidaan säätää hydraulisesti 600R Erittäin toimintavarma yleispöytä Heavy duty -voimansiirtokoneisto Esitelty yksityiskohtaisesti sivulla 18

17 S-sarjan leikkuupuimurit 17 Extension 600F 615P RapsProfi II -leikkuupöytä Pöydän päädyissä olevien pystyterien ansiosta satoa korjataan tarkalleen leikkuupöydän leveydeltä. Laonnostokela ei revi kasvustoa leikkuupöydän sivuilta. Varisemistappiot rapsia puitaessa pienevät jopa 30 kg/ha. Mekaaniset, pystyt päätyterät. Ei hydrauliikka- eikä sähköliitoksia. Useita työleveyksiä 10,7 m saakka Pikakiinnitteinen, asennukseen ei tarvita työkaluja Matalien kasvien puintiin Soijapavut ja muutamat muut erikoiskasvit ovat vain parin vaaksan korkuisia. Kelluva HydraFlex -kiinnitys Seuraa tarkasti maan pinnan muotoa Toimii luotattavasti kaikilla hydraulipaineilla Noukinpöytä Suunniteltu nimenomaan karholta puintiin FieldGlide-ilmajousitus Kaksoismatto-rakenne 600C 600D 900D Maissipöytä Lujatekoinen voimansiirto Helposti kiinnitettävät korsien ohjaintelat Kts. sivu 20 Mattopöytä erikoisolosuhteisiin Syöttöruuvin tilalla matot, jotka tuovat viljan syöttökuljettimelle Toimii luotettavasti myös hyvin lyhyeen sänkeen leikattaessa Lyhin sänkikorkeus 3,5 cm Kustannustehokas mattopöytä keskisuuria vehnä- ja ohrasatoja varten Koeteltu tekniikka Paljon vastinetta rahalle

18 18 600R -leikkuupöydät Tarkempi leikkuu. Tasaisempi syöttö. 600R-sarjan leikkuupöydät. 600R-sarjan pöytien työleveys on mallista riippuen 4,5 m 10,7 m (15" 35,5"). Pöydässä on monia ainutlaatuisia ominaisuuksia. Pohjalevy on ruostumatonta terästä ja syöttöruuvissa on syöttöpiikkejä koko ruuvin leveydeltä. Hyvä näkyvyys Laonnostokelan akseliputki on halkaisijaltaan melko ohut. Päätylevyt ja lapojen tukiristikot ovat avoimet. Näkyvyys terälle ja laihonjakajiin on mahdollisimman hyvä. Pohjalevy ruostumatonta terästä Syöttöruuvin edessä oleva osa pöytää on valmistettu ruostumattomasta teräslevystä. Se pysyy sileänä vuosi toisensa jälkeen. Syöttösormet Sisäänvetäytyviä syöttösormia on koko syöttöruuvin leveydellä. Syöttö on tasainen eikä vilja tule syöttökuljettimeen kasapäissä. Sormissa on katkoura ja pidikkeet, joten ne eivät pääse irtoamaan ja aiheuttamaan vaurioita puintikelalla. Leikkuukulma on säädettävissä, samoin terän etäisyys syöttöruuvista. Syöttöruuvia voidaan säätää neljään suuntaan. Pöydän sivuttaiskallistus on vakiona. Se leikkaa tarkemmin ja tarvittaessa matalammalta. Pöydän yläpakin ohjainlevy Pöytämalleihin 622R 635R on saatavana ohjainlevy pöydän yläpalkkiin. Se vähentää pöytätappioita ja viljan kerääntymistä syöttökuljettimen päälle. Voit ongelmitta säätää leikkuukorkeuden vaikka alle 4 cm, mikä takaa, että saat lakoviljan ja herneet talteen viimeistä kortta ja palkoa myöten. Leikkuukorkeutta ja jopa pöydän kevennystä voidaan säätää ajon aikana. Yksivipuliitin kytkee hydrauliikan ja sähköt sekä lukitsee leikkuupöydän kiinnitystapit. Pöydän kytkentä nopeutuu ja yksinkertaistuu ratkaisevasti. Tasainen syöttö Syöttöruuvin halkaisija on massiiviset 66 cm. Syöttöruuvia voidaan säätää sekä korkeus- että eteen-taakse -suunnassa. Voit säätää syötön olosuhteiden mukaan. Puinti sujuu tehokkaasti vaikeimmissakin oloissa. Säädettävät laihonjakajat Voit kääntää ne kätevästi kuljetusasentoon laonnostokelan etupuolelle ilman työkaluja. Säätö työasennosta kuljetusasentoon käy parissa minuutissa. Tasainen terän käynti Epäkeskeinen teränkäyttökoneisto toimii samansuuntaisesti terän edestakaisen liikkeen kanssa. Vastapainojen ansiosta käynti on erittäin tasainen. Vastaterät ovat kokonaan teräsormien sisäpuolella, mikä osaltaan parantaa leikkuuta ja vähentää tukkeutumisriskiä. Nopea terän liike ja pitkä isku lisäävät tehokkuutta. Itsepuhdistuvat terälaput ovat pulttikiinnitteiset, joten vaihto voidaan tehdä vaikka pellolla. Teränkäyttökoneisto ei kaipaa päivittäistä huoltoa.

19 S-sarjan leikkuupuimurit 19 Pöydän varusteet Lisävarusteet parantavat puimurin ominaisuuksia ja suorituskykyä. 600R-sarjan leikkuupöytään on saatavana lisälaitteet mm. auringonkukan ja rapsin puintia varten. Auringonkukka-varustus Auringonkukan varret ovat hauraita, ja raskaat kukkalatvukset pyrkivät kaatumaan ennen kuin terä leikkaa varren. Laonnostokelan lapoihin kiinnitettävät metallilistat ohjaavat latvuksen pöydälle, ja sato saadaan kokonaisuudessaan talteen. Leikkuupöytävaunu Liikenneturvallisuus kohentuu merkittävästi, kun leikkuupöytä sijoitetaan puimurin perässä hinattavaan vaunuun siirtoajon ajaksi. RapsProfi II -rapsipöytä Rapsin korret ovat tiukasti toisiinsa takertuneet. Pöydän päädyissä olevien pystyterien ansiosta satoa ei revitä sivuilta, vaan niitetään tarkalleen leikkuupöydän leveydeltä. Varisemistappiot rapsia puitaessa pienevät jopa 30 kg/ha.

20 20 600C-sarjan maissipöydät 600C-sarjan maissipöydät. Rivikasvien puintia tehokkaimmillaan. Suurisatoisen, sitkeä- ja pitkävartisen maissin puinti on sekä koneelle että kuljettajalle haastava tehtävä. Niinpä 600C-sarjan pöydät ovat erityisen vankkarakenteiset sekä rungoltaan, että katkaisu- ja syöttökoneistoltaan. Maissinkorsien leikkuulaitteita usean tyyppisiä ja saatavana on myös korsisilppuri. Valinta tehdään kasvilajikkeen ja korjuuolosuhteiden mukaan. Lujarakenteiset kokoojaketjut, syöttöruuvi sekä pöydän pohjalevy on muotoiltu niin, että korsista irrotetut tähkät pysyvät pöydällä ehjinä ja ohjautuvat syöttökuljettimeen. Pienet varisemistappiot.

21 S-sarjan leikkuupuimurit 21 Lisävarusteena on saatavana 5-nopeuksinen syöttökuljettimen käyttökoneisto erityisen korkeasatoisia maissikasvustoja varten. Luotettava vaihteisto välittää jopa 42% suuremman väännön käyttökoneistolle ja maissinnoukkimelle. Maissipöydän syöttönopeutta hallitaan ajosauvaan sijoitetulla painikkeella. Ohjainruuvit Maissin korsien ohjainruuvien kierteisyys takaa sujuvan ja tukkeutumattoman syötön. Ne vetävät korsimassan pöydälle tasaisena virtana, jonka jälkeen pyörivä terä katkaisee korren. Helppo huolto Maissipöydän ohjaintorpedot ovat nivelöidyt. Kaasijousi pitää ne ylösnostetussa asennossa huollon aikana. Verraton suorituskyky Siirtoruuvi vie materiaalin syöttökuljettimelle tähkiä rikkomatta. Leikkuupöytätappiot pysyvät minimissä ja sato saadaan kokonaisuudessaan talteen. Taittuu kuljetusasentoon 6- ja 8-rivisistä pöydistä on saatavana kokoontaittuvat mallit. Maissipöydän vahvuudet Verraton suorituskyky myös korkeasatoisessa kasvustossa Minimaaliset pöytätappiot Tehokas maissin korsien murskaus

22 22 Syöttökuljetin Tämä syöttökoneisto nielee kaiken John Deeren tehokas syöttökoneisto nielee suuret viljamäärät kakistelematta. Syöttökuljettimen etupään rumpu on kiinnitetty kelluvasti, joten se pääsee myötäämään syötettävän viljamäärän mukaan. 3-ketjuisen kolakuljettimen etumainen rumpu on tuotu tavanomaista kauemmas eteen, joten kuljetinkolat saavat hyvän otteen pöydältä tulevasta materiaalista. Kiristysjouset pitävät kolaketjun oikealla kireydellä. Kolakuljettimen yläpäässä on syötön kiihdytin, joka ohjaa materiaalin puinti- ja erottelurumpuun. Ylikuormitussuojana syöttökoneistossa on heavy duty -mitoitettu kitkakytkin. Tukkeuman uhatessa syöttökoneistoa voidaan pyörittää takaperin ajosauvaa taakse vetäen ja samanaikaisesti peruutusnappia painaen. Peruutuskoneiston teho on 135 hv.

23 S-sarjan leikkuupuimurit 23 Tehokas syöttökuljetin Luotettavaa ja varmatoimista John Deere -tekniikkaa. Kelluva eturummun kiinnitys. 5-vaihteinen syöttökuljettimen käyttökoneisto Kestävä kitkakytkin välittää voiman syöttökuljettimelle. Hyvä näkyvyys Pitkän syöttökuljettimen ansiosta leikkuupöytä on kauempana edessä. Kuljettaja näkee leikkuuterän kurkottelematta ja voi seurata sängen pituutta leikkuupöydän takana. Syöttökoneiston peruutus Tukkeuman uhatessa syöttökoneistoa voidaan pyörittää takaperin. Peruutuskoneiston teho on 135 hv. Monitoimiliitin Leikkuupöydän hydrauli- ja sähkötoiminnot sekä kiinnityksen lukitus kytketään yhdellä monitoimiliittimellä. Helppo säätää Syöttökuljettimessa on säädettävä pöydän kiinnityslevy. Pöydän ottavuutta voidaan muuttaa puintiolosuhteiden niin vaatiessa. Säätö on mekaaninen. Syöttökuljettimen vahvuudet Kaikin puolin luja rakenne Toimii luotettavasti vaikka joukossa olisi runsaasti vihreää kasvustoa Pitkä rakenne, loiva nousukulma, tasainen syöttö

24 24 Puinti- ja erottelurumpu Huipputehokas. Huippulaadukas. John Deeren rumpupuimuri on ehkä maailman tehokkain leikkuupuimuri. Käyttäjäkunta on kaksitahoinen. Yhtäällä puitavat pinta-alat ovat huomattavan suuret kuten monilla USA:n, Ranskan ja Espanjan viljelyalueilla. Toisaalla puintiolosuhteet ovat erityisen vaativat kuten esimerkiksi riisiviljelmillä ja suurisatoisilla maissipelloilla. Syöttökuljettimen yläpäässä oleva kiihdytinrumpu syöttää puitavan materiaalin rummun ja sitä ympäröivän vaipan väliin. Rummun alla on varstasilta ja varstoina toimivat rummun etuosassa olevat rihlatut siivekkeet. Pyöriessään rumpu irtipui jyvät ja siirtää olkea takapäätä kohden. TriStream -puintirumpu Voimakkaasti kiilamainen kärkiosa Pulttikiinnitteiset varstat etuosassa ja erottelupiikit keskialueella Takapään alla olkikela Puitava materiaali tulee rummulle syöttökuljettimen yläpäässä olevalta syötön kiihdytinkelalta. Siivekeet jakavat matyeriaalin tasaisesti koko kehän alueelle. Siivekkeiden takana sijaitsevat, kierteisesti rummulle sijoitetut varstat suorittavat irtipuinnin rummun alla olevaa varstasiltaa vasten ja työntävät materiaalia kiinteiden, rummun keskialueella olevien erottelusormien ulottuville. Vankkarakenteiset varstat siirtävät materiaalin irtipuinti-alueelta erottelupiikkien ulottuville. Piikit kauhovat olkimassaa ota ja laske irti -periaatteella, mikä on erittäin hyvin toimiva erottelutekniikka myös kosteassa, vihreitä kasvinosia sisältävässä massassa. Rummun vaipan keskialueella on lujarakenteiset, olkimassaa voimakkaasti pöyhivät, kiinteät erottelusormet. Olkien joukossa mahdollisesti olevat jyvät putoavat alla olevan ritilän läpi ja ne päätyvät seulastolle. Rummun takapäädyn alla on varstasillalla varustettu olkikela, joka erottelee viimeisetkin jyvät olkien joukosta. Esimerkillisen tehokas Puintirumpu on rakenteeltaan kartiomainen. Sen halkaisija suurenee loppupäätä kohden, jolloin viljan kanssa tekemisissä oleva vaipan ala kasvaa, mikä lisää erottelun tehokkuutta ja samalla käsittelee olkea hellävaroin. Tämä rakenne vähentää myös tehon tarvetta, mikä alentaa polttoaineen kulutusta. Hellävarainen käsittely Rummun ja sen ympärillä olevan vaipan väli on melko suuri, joten koneisto läpäisee suuretkin olkimäärät takertelematta ja olki pysyy ehjänä, mikä on suuri etu paalausta ajatellen. Variable Stream -puintirumpu Suurempi ja kiilamaisempi kärkiosa Hitsatut varstojen ja erottelupiikkien kiinnikkeet Yhdellä pultilla kiinnitetyt varstat ja erottelupiikit Uusi kiilamainen takaosa siivekkeineen Takapään alla olkikela

25 S-sarjan leikkuupuimurit 25 Terässormet pöyhivät olkimassaa voimakkaasti. Tämä tekniikka toimii luotettavasti vaikka joukossa olisi vihreitä kasvinosia. Takaosan siivekkeet ovat sähkösäätöiset. Olkimassan etenemistä hidastamalla erottelu tehostuu. Helposti erottuva materiaali voidaan päästää nopeammin läpi, jolloin työsaavutus paranee, olki säilyy ehyempänä ja polttoainetta säästyy. Rummun jälkeen materiaali kulkee olkikelan ja varstasillan välistä, jossa viimeisetkin jyvät erottuvat oljesta. Kolme ohjainsiivekettä Rummun edessä kiihdytinkelalta puitava materiaali ohjautuu rummun etuosaan. Siinä on kolme kierteistä siivekettä, jotka kauhovat materiaalin rummun ulkokehän ja rummun vaipan väliin. Kolmen syöttösiivekkeen tuoma etu on se, että puitava materiaali jakaantuu tasaisesti koko rummun kehän alalle, eikä se pääse kietoutumaan korkkiruuvimaiseksi nauhaksi. Tämä tekniikka on erittäin tehokas ja se toimii luotettavasti vaikka kasvusto olisi kosteaa, ja joukossa olisi runsaastikin vihreitä kasvin osia. Varstasillat eri kasvilajeille S-sarjan rumpupuimuri voidaan varstasiltaa vaihtamalla säätää eri kasvilajien puintiin. Valikoimaan kuuluu kolme varstasilta-vaihtoehtoa: 1. Normaalien viljakasvien varstasilta 2. Maissi-varstasilta 3. Papujen ja muiden suurijyväisten kasvien varstasilta Helppo säätö eri kasveille Varstasillan vaihto on tarpeen esim. viljasta maissiin siirryttäessä. Vaihto on varsin helppo toimenpide. Kun se on tehty, on vielä valittava erottelurummun kierrosluku, joka valitaan kasvilajin ja puintiolosuhteiden mukaan. Rumpupuimurissa ei ole lainkaan kohlimia, vaan erottelurumpu tekee kohlimien työn. Rummun voimansiirrossa on 2-vaihteinen nopeudensäätöyksikkö. Hidas alue r/min ja nopea alue r/min. Rumpupuimurin vahvuudet Hellävarainen irtipuinti Tehokas erottelu rummun keskialueella ja takaosassa Toimii luotettavasti korkeasatoisia kasveja puitaessa

26 26 S-sarjan puimurit, puhdistuskoneisto Tehokas puhdistus, säätö kuljettajan paikalta S-sarjan puimurin puhdistuskoneisto on mitoitettu vastaamaan puinti- ja erottelurummun mahtavaa puintitehoa. Varstasillalta jyvät putoavat ruuvikuljettimille, jotka korvaavat perinteisen viettopinnan. Ruuvit siirtävät jyvät säätöseulan kaltaiselle esipuhdistimelle. Puhaltimelta tuleva ilmavirta tempaa suuren osan akanoista ja oljen pätkistä mukaansa jo tässä vaiheessa eivätkä ne kuormita seulastoa. Säädettävä yläseula on yksiosainen ja alaseulan pinta-ala on edeltäjämallia suurempi. Tämä pitempi rakenne parantaa puhdistustehoa merkittävästi. Tämä vaikuttaa myös rajaisten määrään, joka on pienentynyt peräti puoleen. Seulaston säädöt ovat sähköiset ja ne tehdään ohjaamon GreenStar CommandCenter -näyttöruutua hyväksi käyttäen. Tehokkaan seulaston akselin kierrosluku on markkinoiden suurin, samoin seulaston liikkeen iskun pituus. Lisää puhdistustehoa Uuden S-sarjan puimurimalliston seulaston rakennetta on muutettu pidentämällä alaseulaa ja lisäämällä puhaltimelle uusi ilmanohjain. Tämä parantaa merkittävästi puhdistustehoa ja sitä myötä puinnin tehokkuutta kokonaisuudessaan.

27 S-sarjan leikkuupuimurit 27 Hellävaraisempi puinti. Parempi puintiteho ja erottelu. Uutta tekniikkaa oljen ja ruumenten hallintaan. Suuren puimurin työskennellessä täydellä teholla, oljen ja ruumenten käsittelyltä edellytetään valtavaa kapasiteettia. Tehokasta puimuria täydellä teholla ajettaessa aktiivinen rajaisten hallinta on ehdoton varuste. Rajaiset erikseen käsiteltäessä ne eivät ole syömässä pääkoneiston erottelukapasiteettia, kuten perinteisissä ratkaissuissa. Näin koneen kokonaiskapasiteetti kasvaa. Järjestelmä on myös helppo säätää. Rajaisten käsittely voidaan säätää hellävaraisemmaksi kuin pääkoneisto, jolloin arimmatkin jyvät tulevat kohdellusti asianmukaisesti. Ruuvikuljettimien takana on säätöseulan kaltainen esipuhdistustaso. Sen, jonka läpi kulkee voimakas ilmavirta. Esi-puhdistin erottelee jopa 40% jyvistä suoraan säiliöön vähentäen seulaston kuormittumista. Tasainen syöttö seulastolle Neljä ruuvikuljetinta siirtävät jyvät tasaisena virtana esipuhdistimelle. Viljansiirto toimii tasaisesti myös rinnepelloilla, koska ruuvien ansioista jyvät eivät pääse ajautumaan alarinteen puolelle. Kaksivaiheinen esipuhdistus Ruuvikuljettimien takana on säätöseulan kaltainen esipuhdistintaso, jonka läpi kulkee voimakas ilmavirta. Se tempaa mukaansa jopa 40% ruumenista ja oljen pätkistä ja täten vähentää seulaston kuormittumista. Tasainen puhallus Ilmavirta jakautuu tasaisesti eri puolille seulastoa. Ylin ilmapatsas ohjataan esipuhdistimelle. Seulastossa yläseulan etuosa saa voimakkaan puhalluksen, jotta ruumenet saataisiin ulos koneesta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Pidennetty rakenne lisää erottelutehoa Suuri, säädettävä yläseula ja aiempaa pitempi alaseula ovat oikeassa mittasuhteessa tehokkaaseen irtipuintiin ja erotteluun. Pullonkauloja ei pääse syntymään mihinkään vaiheeseen.

T-sarjan puimurit Etusijalla tehokkuus ja puinnin puhtaus

T-sarjan puimurit Etusijalla tehokkuus ja puinnin puhtaus T-sarjan puimurit Etusijalla tehokkuus ja puinnin puhtaus 2 John Deere leikkuupuimurit Esittely John Deere tulee koko rintaman leveydellä John Deere pui puhtaasti ja tehokkaasti. Mallistostamme löytyy

Lisätiedot

W-sarjan leikkuupuimuri Luokkansa priimus

W-sarjan leikkuupuimuri Luokkansa priimus W-sarjan leikkuupuimuri Luokkansa priimus 2 John Deere leikkuupuimurit Esittely John Deere tulee koko rintaman leveydellä John Deere pui puhtaasti ja tehokkaasti. Mallistostamme löytyy sopiva puimuri kaikkiin

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

John Deere 9000i WTS Innovatiivista sadonkorjuutekniikkaa. 9540i 9680i WTS

John Deere 9000i WTS Innovatiivista sadonkorjuutekniikkaa. 9540i 9680i WTS John Deere 9000i WTS Innovatiivista sadonkorjuutekniikkaa 9540i 9680i WTS 9000i WTS-LEIKKUUPUIMURIT Onko perusteltua sanoa, että John Deereleikkuupuimuri on järkevä, monitaitoinen ja osaava? KYLLÄ. Järkevyyttä

Lisätiedot

John Deere C670 -leikkuupuimuri

John Deere C670 -leikkuupuimuri John Deere C670 -leikkuupuimuri Uusi C670 -puimuri Olet kylvänyt pellon. Olet lannoittanut sen. Olet suojannut sen rikkakasveilta, tuhohyönteisiltä ja kasvitaudeilta. Sadonkorjuun aikaan odotat saavasi

Lisätiedot

ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA

ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA ÖLJY KASVIEN PUINTITEKNIIKKA Suomessa puitavat öljykasvit rypsi öljypellava rapsi Rypsin puinti Oikeaan aikaan liikkeellä Korjuukypsä kun kasvuston yleisväri harmaa Lidut muuttuvat keltaisesta harmaaksi

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957

SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957 MALLISTO SAMPO ROSENLEW -PUIMURIT JO VUODESTA 1957 Sampo Rosenlew Oy on vuonna 1991 perustettu perheyritys. Yritys toimii monella eri toimialalla mm. hydrauliikkakomponenttien, metsäkoneiden ja teollisuuspesukoneiden

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O

NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O NEW HOLLAND CX5OOO & CX6OOO CX5O8O I CX5O9O I CX6O8O I CX6O9O 2 3 CX5000-CX6000. UUTTA TEHOKKUUTTA PUINTIIN. HUIPPULUOKAN KAPASITEETTI New Holland CX5000 ja CX6000 -puimurit mahdollistavat ennen näkemättömän

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

When Innovation & Nature Combine

When Innovation & Nature Combine When Innovation & Nature Combine Yhdellä pystyruuvilla 8 14 16 sto Mixell 8 10 12 14 16 Kahdella pystyruuvilla 20 22 sto Mixell 20 22 24 26 30 Kolmella pystyruuvilla 40 30 sto Mixell 30 35 40 45 RMH lla

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009

Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 Cub Cadet Tuoteluettelo 2009 2 Pientraktorit 1015 Ajoleikkuri Runko Vaihteisto Vakionopeudensäädin 96 cm 15 hv Kohler Courage terästä, matalalattiarakenne 15 x 6,5 / 20 x 10 46 cm hydrostaattinen, jalkapoljinhallinta

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä

SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä & SPEED GRADER G2 Teknistä huippulaatua ja kestävyyttä www.pthproducts.com Tiehöylä omassa luokassaan Monikäyttöinen kiinnitysjärjestelmä Nopea asentaa Korkea laatu 2 Täydellisyyttä kahdessa eri kokoluokassa

Lisätiedot

COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ

COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ COMIA C4 C6 C8 KOKOLUOKKANSA EDELLÄKÄVIJÄ TUOTTAVAA PUINTIA Tehokkuus leikkuupöydällä parantaa tuottavuutta HALLITTUA VOIMAA Pienemmällä kulutuksella sama teho PUHDISTUKSEN EDELLÄKÄVIJÄ Markkinoiden helpoin

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

tuottavaa puintia hillittyä voimaa puhdistuksen edelläkävijä huolellista erottelua kehittynyttä ajoergonomiaa

tuottavaa puintia hillittyä voimaa puhdistuksen edelläkävijä huolellista erottelua kehittynyttä ajoergonomiaa tuottavaa puintia Tehokkuus leikkuupöydällä parantaa tuottavuutta hillittyä voimaa Pienemmällä kulutuksella sama teho puhdistuksen edelläkävijä Markkinoiden helpoin ja nopein puhdistaa huolellista erottelua

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA M5-SARJAN ISO MEPU-VAUNUKUIVURI LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uuden käytännöllisen M5-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

PÖTTINGER TOP / TOP C

PÖTTINGER TOP / TOP C PÖTTINGER TOP / TOP C Kaksiroottorinen karhotin sivu- ja keskikarhotukseen Kaikki tiedot saatavissa internetistä 97+027.15.0813 Kaksiroottoriset karhottimet monipuoliseen käyttöön PÖTTINGER tarjoaa nyt

Lisätiedot

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620

PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 KÄYTTÖ JA HUOLTO-OHJE PELTOJYRÄ JH 450, JH 620 Alkuperäiset ohjeet 01 / 2015 Sisällysluettelo 1. ESIPUHE... 1 1.1. Koneen käyttötarkoitus... 1 1.2. Tekniset tiedot... 1 1.3. Tyyppikilpi... 2 2. TURVALLISUUSOHJEET...

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

Cibes PARALLEL. * 56 aloitus: 335 ** 56 aloitus: 595

Cibes PARALLEL. * 56 aloitus: 335 ** 56 aloitus: 595 Cibes PARALLEL Tämä tietolomake on tarkoitettu vain viitteeksi. Kaikkiin esitettyihin, seiniltä otettuihin mittoihin vaikuttavat kaikki mahdolliset esteet, jotka on tutkittava läpikotaisin. Mitat ovat

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Vaunumallit ovat vuosien varrella vähitellen muuttuneet, on vanhempiinkin vaunuihin varaosien hankinta edelleen vaivatonta.

Vaunumallit ovat vuosien varrella vähitellen muuttuneet, on vanhempiinkin vaunuihin varaosien hankinta edelleen vaivatonta. 7900 l, renkailla Vaunumallit ovat vuosien varrella vähitellen muuttuneet, on vanhempiinkin vaunuihin varaosien hankinta edelleen vaivatonta. LAME imupainevaunut täyttävät sekä Koneettä Painelaitedirektiivien

Lisätiedot

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet

RCW. RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus. RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW RCW 3000, 5500, 7500, 10 000, RCW 5500 plus, 7500 plus RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet RCW lannoitteen- ja kalkinlevittimet - helppokäyttöisyys, tarkkuus ja varmuus RCW-levittimet ovat tarkoitettu

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039

Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Kverneland Taarup 9032 / 9035 / 9039 Yksiroottorinen karhotin Murtosokkasuojattu voimansiirto roottorille Säädettävä karhotinpressu Kokoon taitettavat turvakaiteet Korkealaatuiset Super-C piikit, 9 mm

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 ROCLA PICKUP PHL-10 TEKNISET TIEDOT Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 Yleistä Kaikki mallit CE-vaatimusten mukaisia. Materiaaleista on n. 95% kierrätettäviä. Kuljettajan tila Ergonomisesti haarukoiden

Lisätiedot

UMPIKORI JA KONTTI 4 Umpikorin ja kontin kiinnitys 5 PAKASTUS- JA KYLMÄLAITTEET 6

UMPIKORI JA KONTTI 4 Umpikorin ja kontin kiinnitys 5 PAKASTUS- JA KYLMÄLAITTEET 6 Sisältö VÄÄNTÖJÄYKKÄ PÄÄLLIRAKENNE 3 UMPIKORI JA KONTTI 4 Umpikorin ja kontin kiinnitys 5 PAKASTUS- JA KYLMÄLAITTEET 6 SÄILIÖ JA BULKKI 6 Kiinnitys - säiliö 9 Kiinnitys - punnituslaitteet 11 Kiinnitys

Lisätiedot

LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA

LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA PPA 1 03400 VIHTI 913-4E211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENOINEERING IN AORICULTURE AND FORESTRY Hannu Laurola LEIKKUUPUIMUREIDEN TEKNISIÄ MITTOJA VAKOLAN TIEDOTE

Lisätiedot

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä.

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2016 TRAKTORI MAXI TRACTION IF Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. Jopa 20 % suuremmat kuormat. Erinomainen ajomukavuus suurissakin

Lisätiedot

JD 8030 -mallisto. 245 hv 360 hv

JD 8030 -mallisto. 245 hv 360 hv JD 8030 -mallisto. 245 hv 360 hv MENESTYSTARINA JATKUU Yli vuosikymmenen ajan JD 8000- sarjan traktorit ovat luoneet menestymisen edellytykset tuhansille maanviljelijöille. Tämä 8030-mallisto jatkaa edeltäjiensä

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen

TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen TEKNISET TIEDOT Pakokaasukela sarja 865, jousipalautteinen No. 981117101 Kuvaus Turvalukitus mahdollistaa rummun lukitsemisen letkunvaihdon yhteydessä. Räikkämekanismi lukitsee uloskelatun letkun halutulle

Lisätiedot

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut

Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut Kierteisellä sullojalla varustetut noukinvaunut FIN Enemmän. Nopeammin, Tehokkaammin. Tässä Kronen vahvuudet Kuumasinjkitty noukin, työleveys 1,8 m. Noukinpiikit 6 rivissä, piikkiväli 55 mm, noukinkorkeuden

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti

Lisätiedot

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa

Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Asiantuntijasi rikkojen torjunnassa Kun viljelykasvien valikoima on laaja, kasvit ovat eri kasvuasteilla ja rivivälit erilevyisiä, ei oikean koneen löytäminen ole helppoa. Usein huomaat etteivät valmistajien

Lisätiedot

PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE. MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000

PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE. MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000 POTILA PINTA-ÄKEIDEN KÄYTTÖOHJE MALLIT HERKULES 700, 800, 900 ja 1000 POTILA Tuotanto OY Kiikostentie 7 FIN-38360 KIIKOINEN Puh. 02 528 6500 Fax. 02 553 1385 Alkaen sarjanumerosta 130 POTILA HERKULES PINTA-ÄKEIDEN

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

Slootsmid veitsimultain

Slootsmid veitsimultain Slootsmid veitsimultain Slootsmid B.V. Hollantilainen yritys joka on perustettu v. 1960 Euroopan johtava multauslaitteiden valmistaja Erikoistunut ainoastaan lietteen multauslaitteiden valmistukseen Kultivaattorimultain

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

WITRAKTOR & CATERPILLAR

WITRAKTOR & CATERPILLAR WITRAKTOR & CATERPILLAR Wihuri Oy Tekninen Kauppa / Witraktor Osa Wihuri-konsernia, kansainvälistä moniala-perhe-yritystä Caterpillar edustaja Suomessa vuodesta 1947 Toimialueena Suomi, Viro, Latvia ja

Lisätiedot

Jeantil lietevaunut. Puh: 0424 720600 Fax: 06 7669099 www.maatalouskone.com

Jeantil lietevaunut. Puh: 0424 720600 Fax: 06 7669099 www.maatalouskone.com Jeantil lietevaunut Jeantil lietevaunut edustavat uutta ajattelua ja on suunniteltu nykypäivän kustannustehokkaaseen ja vaativaan käyttöön, kuumagalvanoitu säiliö takaa pitkää ikää. Jeantil lietevaunut

Lisätiedot

Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI

Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI MEPU - L-SARJAN VAUNUKUIVURI L-sarjan vaunukuivuri täydentää Mepun vaunukuivurimalliston. Nyt löytyy jokaiselle sopivan kokoinen malli. L-SARJAN VAUNUKUIVURIN EDUT

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

Ajattele elämää. Pieni suuri ambulanssi

Ajattele elämää. Pieni suuri ambulanssi Ajattele elämää Pieni suuri ambulanssi Neo design Profile Neo on työhönsä hiottu. Se on täynnä käytännöllisiä yksityiskohtia paikoissa, joissa olet aina toivonut niiden olevan. Ergonominen työskentelytila

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat

Käyttötarkoitus. Mallit. Toimituksen sisältö. Korkeuden säätökahvat R Rollaattorin osat 1 Kahva 2 Korkeussäädettävä kahvan tanko 3 Jarru 4 Kahvan korkeuden säätövipu 5 Takapyörä 6 Runko 7 Etupyörä 8 Kori 9 Istuin 10 Tarjotin 11 Jarruvaijeri 12 Kepinpidike 2 Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Höyhensarjan mestari uusi EVO7.

Höyhensarjan mestari uusi EVO7. Höyhensarjan mestari uusi EVO7. Maksimaalinen suorituskyky käyttäjäystävällisesti. Uusi TLC-teknologia tarjoaa: Ei kimmahdusta Minimoitu käyttövoiman tarve Vähentää käyttäjän rasitusta Ergonomisesti uudenaikainen

Lisätiedot

Kuva 1. VILMO-VÄKILANNOITTEENLEVITYSKONE, hevosvetoinen, malli 510

Kuva 1. VILMO-VÄKILANNOITTEENLEVITYSKONE, hevosvetoinen, malli 510 VAKO LA Postios. Helsinki RukkIla Puhelin Helsinki 84 78 12 Routatieas. Pita jänmiikl VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1954 Koetusselostus 158 Kuva 1 VILMO-VÄKILANNOITTEENLEVITYSKONE, hevosvetoinen,

Lisätiedot

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä

Tuottavuutta ja kustannussäästöjä Tuottavuutta ja kustannussäästöjä vieskanmetalli.com Tarkka kylvösyvyys kylkipyörällä Parempi oljen katkaisu Tarkka syöttömääränsäätö Suuri rengaskoko Pieni vetotehontarve 2 3 Patentoitu tarkkuusvannas

Lisätiedot

Suuret väyläleikkurit PrecisionCut / E-Cut -mallistot. Tehokkuus ja leikkuujälki vailla vertaa.

Suuret väyläleikkurit PrecisionCut / E-Cut -mallistot. Tehokkuus ja leikkuujälki vailla vertaa. Suuret väyläleikkurit PrecisionCut / E-Cut -mallistot Tehokkuus ja leikkuujälki vailla vertaa. 2 7700 / 8700 Precision Cut -väyläleikkurit John Deeren vahvuudet: verraton luotettavuus, hyvät leikkuuominaisuudet

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone

GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone PERUNATEKNIIKKA JUURIKASTEKNIIKKA VIHANNESTEKNIIKKA GB-sarjan hihnatoiminen perunanistutuskone Ammattimaista istutustekniikkaa myös erittäin suuriin vaatimuksiin Grimmen hihnaistutustekniikka: 2-, 3- ja

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

Vaihtolava-ajoneuvot. Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista

Vaihtolava-ajoneuvot. Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista Vaihtolava-ajoneuvoja pidetään vääntöherkkinä. Vaihtolava-ajoneuvojen kanssa voidaan käyttää erilaisia kuormalavoja erilaisiin

Lisätiedot

Momenttiruuvitaltat. Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden

Momenttiruuvitaltat. Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden Momenttiruuvitaltat Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden momenttiruuvitalttojen valikoiman. Näillä työkaluilla piirilevyjen

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT MEILTÄ PITOA. SINULLE SATOA. SUORITUSKYKYISET TRAKTORIN RENKAAT PARANTAVAT TUOTTAVUUTTASI Tilastothan me tunnemme. Maailman väestön odotetaan kasvavan 9 miljardiin vuoteen 2050

Lisätiedot

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT FIN 2012 MAAKAUHAT Maakauha 400 400 1400 155 365 Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ. NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen TIETOA YRITYKSESTÄ. Janne Käkönen

Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ. NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen TIETOA YRITYKSESTÄ. Janne Käkönen NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen Janne Käkönen TIETOA YRITYKSESTÄ Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ Somero, Lounais-Suomi (Varsinais-Suomi) Viljankuivausta ja varastointia Arvo Käkönen

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

KRONE ZX mallisto 2015 2016

KRONE ZX mallisto 2015 2016 KRONE ZX mallisto 2015 2016 Malli Tilavuus (DIN) ZX 430 GL 43 m 3 ZX 430 GD 43 m 3 ZX 470 GL 47 m 3 ZX 470 GD 47 m 3 ZX 560 GL 56 m 3 ZX 560 GD 56 m 3 GL = teräslaidat GD = teräslaidat + 3 purkutelaa Vetoaisa/-silmukka

Lisätiedot

Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja.

Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja. KÄYTTÖ Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja. Näyttö Hallintapaneeli PÄÄNÄYTTÖ Päänäyttö ilmestyy

Lisätiedot

CONSTANT FINESS SUNFLEX

CONSTANT FINESS SUNFLEX Tamar terassimarkiisien asennus ja käyttöohje CONSTNT FINESS SUNFLEX 4 5 6 Markiisin osat ja mitat Kiinnikkeiden sijoittelu Kaltevuuden säätö Nivelvarsien säätö samaan tasoon Käyttö ja hoito www.tamar.fi

Lisätiedot