Oulun Karjalaseura vuosina

Transkriptio

1 Oulun Karjalaseura vuosina Oulun yliopisto Historiatieteet Suomen ja Skandinavian historian pro gradu -tutkielma Karoliina Kemppainen

2 JOHDANTO... 3 HISTORIALLINEN TAUSTA... 3 Menetetty Karjala... 3 Järjestötoiminta karjalaisten yhdistäjänä... 7 TUTKIMUSTILANNE... 9 TUTKIMUSTEHTÄVÄ LÄHTEET JA MENETELMÄT OULULAISTA SIIRTOVÄKEÄ YHDISTÄMÄÄN ( ) KARJALAN KUNNAILTA PERÄMEREN RANNIKOLLE Työn perässä Ouluun Oulun karjalaisten järjestäytyminen Edunvalvonnasta ompelukursseihin Huvituksia ja ruumiinkulttuuria KARJALAN SEURASTA OULUN KARJALAISIKSI Seura perustetaan uudelleen Edunvalvonta vaihtuu virkistystoimintaan TOIMINTA HAKEE UOMIAAN ( ) HEIMOHENKEÄ JUURRUTETAAN POHJOLAAN Vaihtelevan aktiivisuuden kausi Kalevankartano henkisiä harrastuksia ja repiviä riitoja Yhteistyötä ja erimielisyyksiä piirin kanssa Huolta jäsenhankinnasta TERVEHENKISTÄ VIRKISTYSTOIMINTAA Juhlat yhteishengen luojina Nuoriso mukaan toimintaan Urheilusta vauhtia seuralle KARJALAISIA PERINTEITÄ VAALIMAAN Ilosanoman odotuksesta suomettumisen syövereihin Karjalaisuudelle näkyviä symboleita Veljiksi vieraalla maalla VILKASTUMISESTA VAKIINTUMISEEN ( ) KARJALAINEN JÄRJESTÖTOIMINTA VAHVASSA KASVUSSA Itkuvirrestä uuteen innostukseen Yhdessäolon hetkiä oman katon alla VILKASTA HARRASTUSTOIMINTAA Karjalan heimo terveeksi ja pirteäksi Retkiä lähelle ja kauas Uusia kantajia karjalaisuuden soihdulle PERINNETYÖ VAKIINTUU Naiset karjalaisen kulttuurin eturintamassa Ekumeenisuus hengellisen toiminnan perustana TASAISTA TOIMINTAA TUTUSSA MUODOSSA ( ) YHTÄ KÖYTTÄ VETÄMÄSSÄ ULE SINÄKIN SEURAAN VAAN MONIPUOLISTA VIRKISTYSTOIMINTAA Teatterikäynneistä kuorolauluun Hiipuvaa nuorisotoimintaa NYKYPÄIVÄN KARJALAISUUS Juuret Karjalassa

3 LOPPULAUSE LÄHTEET JA TUTKIMUSKIRJALLISUUS LIITE LIITE

4 JOHDANTO Pro gradu -tutkielmani käsittelee Oulun Karjalaseuran historiaa perustamisvuodesta 1940 vuoteen 2010, jolloin seura vietti 70-vuotisjuhlavuottaan. Seura perustettiin alun perin luovutetusta Karjalasta Ouluun muuttaneen siirtoväen yhteisöksi ja edunvalvojaksi. Tässä työssä tutkin, miten seuran toiminta on muuttunut vuosikymmenten aikana, evakkojen oululaistuessa ja sopeutuessa uudelle paikkakunnalle. Historiallinen tausta Menetetty Karjala Karjalan käsite kätkee sisäänsä laajan, lähes koko Suomen kokoisen alueen sekä moninaisen kulttuuripiirteiden kirjon. Maantieteellisesti se ulottuu niin Suomenlahteen, Vienanmereen kuin Kuolan niemimaallekin. Karjalaiset eivät koskaan ole muodostaneet yhtenäistä kansaa tai omaa valtiota, vaan karjalaista heimoa yhdistävät yhteiset kulttuuripiirteet, kuten rakentamistyylit, kansanpuvut, kieli, ruokaperinteet, vuotuisjuhlat ja uskomukset. 1 Tyypillistä karjalaiselle kulttuurille on ollut vaikutteiden saaminen niin idästä kuin lännestäkin. TARJA RANINEN-SIISKOSEN mukaan rajamaana Karjala on toiseen -polii tuoneet mukanaan oman kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa. 2 Suurin osa Karjalasta on jo vuosisatojen ajan kuulunut Venäjään. 3 Suomen itsenäistymisestä toiseen maailmansotaan asti Karjalankannas, Laatokan Karjala ja niin kutsuttu Raja-Karjala olivat osa Suomea, mutta talvi- ja jatkosodan myötä ne menetettiin Neuvostoliitolle. 4 Nykyään suurin osa Venäjällä sijaitsevasta Karjalasta kuuluu Karjalan tasavaltaan, Kannas puolestaan Pietarin alueeseen. Sotien jälkeen Suomen puolelle jääneistä alueista koottiin myöhemmin kaksi karjalaista maakuntaa, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala. 5 1 Hollmén 2008, Raninen-Siiskonen 2004, Hollmén 2008, Vahtola 2005, Koskivirta 2010b,

5 Karjalaisten sijoittuminen Luovutettu Karjala Lähde: Rapo

6 Neuvostoliitto vaati suuria osia Karjalasta itselleen jo talvisodan jälkeen solmitussa rauhansopimuksessa, ja jatkosodan jälkeen alueen kohtalo sinetöitiin ensin välirauhassa Moskovassa , sitten lopullisesti Pariisin rauhansopimuksessa Menetyksiin kuului kolme kaupunkia Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala sekä Koiviston ja Lahdenpohjan kauppalat ja 39 maalaiskuntaa. Yhteensä Neuvostoliitolle menetettiin 44 kuntaa kokonaan ja 20 osittain. Väestöä näillä alueilla oli yhteensä henkilöä. Lisäksi rauhanehdoissa Petsamo menetettiin kokonaan, Salla ja Kuusamo osittain ja Porkkalan alue vuokrattiin Neuvostoliitolle. 6 Karjalan menetys oli sodan runtelemalle Suomelle raskas isku, muodostihan neliökilometrin alue noin seitsemän prosenttia maan silloisesta pinta-alasta. Neuvostoliiton puolelle jäi kymmenesosa maan metsävaroista, 11 prosenttia teollisuustuotannosta, 17 prosenttia energiantuotannosta, 17 prosenttia Suomen rautatieverkostosta sekä merkittävin uittoväylä, Saimaan kanava. 7 Ennen sotia Karjala oli hyvin kehittynyt ja merkittävä osa suomal kansantaloudellista tappiota. 8 Taloudelliset menetykset olivat siis huomattavia, mutta inhimilliset tappiot suorastaan mittaamattomia. Rauhanehdot edellyttivät alueen tyhjentämistä suomalaisesta väestöstä, joten aluemenetysten myötä noin karjalaista joutui jättämään kotiseutunsa ja aloittamaan elämänsä alusta muualla Suomessa. Siirtoväeksi nimetyn väestön asuttaminen oli sodan runtelemalle maalle yksi jättiurakka lisää. 9 Väestöä evakuoitiin myös muilta luovutetuilta alueilta, mutta karjalaisten osuus oli 95 prosenttia noin henkilön kokonaismäärästä. 10 Karjalaisia ei tosin asutettu aivan kertarysäyksellä, sillä jo sotavuosina oli ehtinyt tapahtua paljon. Ensimmäisen kerran evakkoon lähdettiin talvisodan sytyttyä marraskuussa Kaoottisista olosuhteista huolimatta siirtoväen sijoittamisesta oli olemassa jonkinlaisia suunnitelmia, ja karjalaiset haluttiin sijoittaa lähtökuntien perusteella samoille alueille. Kesällä 1940 säädettiin pika-asutuslaki, jonka nojalla valtio hankki kantaväestöltä maaalueita ja jakoi niitä talvisodan evakoille. Talvisodan jälkeen siirtoväen asettuminen pääsi 6 Paukkunen 1997, Fingerroos 2010, Nevalainen 1994, Vahtola 2005, Paukkunen 1997, 13. 5

7 hyvään vauhtiin, mutta jatkosodan myötä suuri osa karjalaisista palasi takaisin kotikonnuilleen. Vaikka Karjalaa alettiin innolla jälleenrakentaa, edessä oli uusi lähtö, tällä kertaa pysyvästi. Jatkosodan jälkeen vuonna 1945 säädettiin maanhankintalaki, jolla hankittiin maata paitsi luovutettujen alueiden siirtoväelle, myös rintamamiehille ja kaatuneiden omaisille. 11 Lain nojalla perustettiin lähes maatilaa, ja tehokkaalla uudisraivauksella rajan taakse jääneet peltohehtaaria saatiin korvattua 1950-luvun alkuun mennessä. 12 Maanhankintalain piiriin kuului runsas puolet karjalaisesta siirtoväestä. Kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin taas asettui yli evakkoa. 13 Kokonaisuudessaan siirtoväki muodosti noin 11 prosenttia Suomen silloisesta asukasluvusta, ja sosiaaliselta rakenteeltaan se oli hyvin lähellä maan muuta väestöä. Maataloudesta toimeentulonsa sai 55 prosenttia karjalaisista, kun koko maassa luku oli 51,5 prosenttia. Teollisista elinkeinoista elantonsa sai noin neljännes karjalaisista, ja kaupungeissa asui vajaa viidennes alueen väestöstä. Valtaosa siirtoväestä oli luterilaisia, ortodokseja puolestaan oli vajaa 14 prosenttia. 14 Osa siirtoväestä, lähinnä maataloudesta elantonsa saaneet, asutettiin valtiovallan toimesta, loput etsivät uuden asuinsijansa itse. 15 Karjalaan nähden kaukainen Oulu houkutteli talvisodan myötä 2357 evakkoa, jatkosodan jälkeen heitä asui kaupungissa 1040 henkilöä luvun alkupuoliskolla Oulu oli noin asukkaan kaupunki, jossa kaupunki- ja taajamataustaisella siirtoväellä oli mahdollisuus sijoittua aiempaa ammattia vastaaviin tehtäviin, esimerkiksi voimayhtiön ja rautateiden palvelukseen sekä erilaisiin toimistotehtäviin. 16 Lähes puolimiljoonaisen väestönosan uudelleen asuttaminen ei luonnollisestikaan ollut yksinkertainen tehtävä, mutta jälkikäteen on arvioitu, että sodasta toipuva köyhä maa onnistui urakassa varsin hyvin. 17 Suomessa ei esimerkiksi syntynyt pakolaisleirejä tai massakodittomuutta, toisin kuin muutamissa muissa Euroopan maissa sotien myötä Vahtola 2005, Fingerroos 2010, Fingerroos 2010, Sallinen-Gimpl 1994, Nevalainen 1994, Hautala 1982, Vahtola 2005, Nevalainen 2010a,

8 Merkittävä vaikutus suururakan onnistumiseen oli Karjalan Liitolla ja paikallisilla karjalaisseuroilla. 19 Järjestötoiminta karjalaisten yhdistäjänä Innostus järjestötoimintaan oli levinnyt Karjalaan jo 1800-luvun lopulla, ja esimerkiksi 1900-luvun alun nuorisoseuratoiminta oli Viipurin läänissä koko maan vilkkainta luvulta lähtien kilpailijoiksi nousivat niin suojeluskunnat kuin työväenyhdistyksetkin, samoin opintokerhot, maamiesseurat, Marttayhdistykset sekä urheilu- ja voimisteluseurat. Järjestötoiminta oli hyvin vilkasta kautta Karjalan, ja sodan myötä menetetyillä alueilla toimi 1930-luvun lopussa noin 900 erilaista seuraa ja yhdistystä. PEKKA NEVALAISEN 20 Järjestötoimintaan tottuneille karjalaisille olikin sota-ajan mullistusten keskellä tärkeää osallistua omien asioidensa hoitamiseen. Tähän tarkoitukseen perustettiin Karjalan Liitto huhtikuussa Liiton tehtävänä oli ylläpitää yhteyksiä karjalaisten kesken, tehdä heidän asiaansa tunnetuksi sekä työskennellä kotiseutunsa menettäneen väestön elinehtojen parantamiseksi. Liiton vanavedessä alettiin perustaa paikallisia karjalaisseuroja, ensimmäisten joukossa Oulun evakkojen oma seura. Aivan ensimmäisinä ehtivät Tampereelle asettuneet karjalaiset. 21 Yhteensä vuosina perustettiin noin 300 paikallista seuraa. 22 Karjalaisseurat syntyivät täyttämään useita tarpeita. Alkuvaiheessa tärkeintä oli edunvalvonta korvausanomuksineen ja asutuskysymyksineen, mutta vähintään yhtä tärkeää oli koota hajalleen joutunut heimo yhteen ja vaalia kotiseudun muistoa ja perinteitä. Samalla seurojen oli tarkoitus toimia linkkinä ympäröivään yhteisöön. Tulevina vuosina näitä tehtäviä toteutettiin aktiivisesti sekä liiton että paikallisjärjestöjen toimesta, samalla olettaen, että ajan myötä toiminta kävisi tarpeettomaksi Arponen 2010, Nevalainen 1994, Arponen 2010, Arponen 2010, Kuisma Willman 2010,

9 Sotien aikana ja niiden jälkeen karjalaiset ajoivat asioitaan monella rintamalla. Alkuvaiheessa tärkeitä toimijoita olivat luovutetun alueen hoitokunnat ja siirtoseurakunnat, mutta kunnat lakkautettiin vuonna 1948, seurakunnat seuraavana vuonna. 24 Lakkauttamisten myötä perustettiin pitäjäseuroja ja -säätiöitä sekä kuntasäätiöitä perinteitä vaalimaan, mutta Karjalan Liiton toiminnan painopiste siirtyi ennen kaikkea piirijärjestöihin ja paikallisiin karjalaisseuroihin. Seuroja perustettiinkin edelleen innokkaasti, ja vuonna 1952 niiden määrässä saavutettiin ennätys, kun toiminnassa oli 334 karjalaisseuraa. Innostus alkoi kuitenkin hiipua, ja vuonna 1953 tehdyn selvityksen mukaan seuroista lähes puolet kaipasi luvun aikana moni seura lopetti toimintansa. 25 Seuraavan vuosikymmenen alussa valmistauduttiin jo karjalaisen seuratoiminnan päättymiseen, olihan karjalaisten elämä uusilla kotiseuduilla asettunut uomiinsa, eikä edunvalvontaa enää tarvittu siinä määrin kuin aiemmin. Vuonna 1960 Helsingissä järjestettiin karjalaisten suurjuhlat ikään kuin viimeisenä voimanponnistuksena, mutta toisin kävi: Karjalan Liiton toiminta sai tapahtumasta uutta potkua, ja toiminnan tehostamiseksi perustettiin uusia toimielimiä. 26 Juhlat toimivat sysäyksenä myös nuorisotoiminnan nousulle, ja vuonna 1961 perustetun nuorisojaoksen myötä karjalaisnuorison aktivoitumista ryhdyttiin tukemaan monin keinoin ja hyvin tuloksin luvulla toiminnan painopiste siirtyi kulttuuriin, karjalaisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja välittämiseen tuleville sukupolville. Kulttuuri-innostus jatkui ja 80- luvulla, ja toiminta kasvoi ja monipuolistui merkittävästi. Myös yleinen vapaa-ajan lisääntyminen näkyi seurojen toiminnassa. 28 Neuvostoliiton romahduksen ja rajojen avautumisen myötä karjalaisessa järjestötoiminnassa alkoi uusi vaihe, kun alettiin tehdä ryhmämatkoja menetetyille kotiseuduille. Vilkkaimmillaan tämä matkailu oli 1990-luvun alussa. Nämä henkisesti erittäin merkittävät matkat laajensivat myös perinteenkeruuta alkuperäisille tapahtumapaikoille, ja synnyttivät 24 Nevalainen 1994, Arponen 2010, Willman 2010, Willman 2010, Kuisma Willman 2010,

10 runsaasti kyläkirjoja, muistelmia ja historiikkeja. 29 Matkoja tehdään edelleen, ja nykyään niille osallistuu runsaasti alkuperäisten evakkojen jälkeläisiä. 30 Karjalan Liiton yli 70-vuotisessa historiassa nähdään kolme vaihetta: ensimmäinen keskittyi siirtoväen edunvalvontaan, toisessa vaiheessa keskeistä oli toiminta karjalaisen kulttuurin säilyttäjänä, ja kolmatta määrittelee koti-ikävä ja kaipuu juurille. Liitto on alusta asti toiminut paikallisten seurojen kattojärjestönä, pitänyt niihin tiiviisti yhteyttä ja ohjannut niiden toimintaa. 31 Niinpä liiton toiminta tarjoaa valtakunnallisen viitekehyksen karjalaisen järjestötoiminnan muutoksista vuosikymmenten aikana. Tutkimustilanne Karjalan ja sieltä pakon edessä lähteneen kansanosan kohtalo on alusta asti kiinnostanut tutkijoita. Tutkimuskirjallisuutta on siis saatavilla runsaudenpulaan asti, joskin sisältö vaihtelee suuresti aina tiukan tilastollisesta lähestymistavasta seura-aktiivien kokoamiin muisteluteoksiin. Karjalaisten asuttamista ja sotienjälkeisiä vaiheita käsitellään kattavasti HEIKKI KIRKISEN, PEKKA NEVALAISEN ja HANNES SIHVON teoksessa Karjalan kansan historia sekä YRJÖ KAUKIAISEN ja JOUKO NURMIAISEN toimittamassa Viipurin läänin historia VI teoksessa. Niissä valtiovallan toimenpiteet karjalaisten asuttamiseksi esitellään hyvin seikkaperäisesti, lisäksi teoksista löytyy tietoa Karjalasta kautta sen koko historian ja niistä lukemattomista toimista, joita karjalaisen kulttuurin säilyttämiseksi on sotien jälkeen tehty. Myös Karjalan palauttamisesta käyty keskustelu on käyty läpi hyvin perusteellisesti erityisesti jälkimmäisessä teoksessa. Kyseiset teokset on kirjoitettu nimenomaan karjalaisesta näkökulmasta, joten tärkeä yleisteos on myös JOUKO VAHTOLAN Suomen historia jääkaudesta Euroopan unioniin. Tietoa Oulun kaupungin kehityksestä ja Ouluun saapuneesta siirtoväestä tarjoavat KUSTAA HAUTALAN kirjoittama Oulun kaupungin historia 5, sekä TURO MANNISEN Oulun kaupungin historia 6, Willman 2010, Sinerkari 2010, Kuisma Willman 2010,

11 Siirtoväen asettumista ja sopeutumista on tutkittu varsin varhaisesta vaiheesta lähtien, ja heidän sijoittumisensa on kiinnostanut näihin päiviin asti. Hyvää perustietoa tarjoaa LEO PAUKKUSEN vuonna 1997 ilmestynyt teos Siirtokarjalaisten sopeutuminen vuonna Aineksia tulevaisuuden visioon vuosilta Karjalaista ja siirtokarjalaista identiteettiä sekä kulttuurillista sopeutumista koskeva tutkimus on antanut mahdollisuuden tarkastella karjalaisseuratoimintaa pintaa syvemmältä. Alan uranuurtaja on PIRKKO SALLINEN- GIMPL, ja hänen teoksensa Elävä karjalaisuus vuodelta 1987 ja Siirtokarjalainen identiteetti ja kulttuurien kohtaaminen vuodelta 1994 ovat antaneet paljon näkökulmia omaan tutkimukseeni. Teoksissa tarkastellaan karjalaisen kulttuurin muuttumista sotienjälkeisinä vuosikymmeninä. Samaa aihepiiriä on tutkinut OUTI FINGERROOS. Hänen teoksensa Karjala utopiana käsittelee Karjalan henkistä merkitystä niin ennen sotia kuin niiden jälkeenkin. FINGERROOSIN tarkastelun kohteena ovat erityisesti 1990-luvulla alkaneet kotiseutumatkat rajantakaiseen Karjalaan. ROOPE HOLLMÉNIN Juuret Karjalassa puolestaan on kattava yhteenveto niin Karjalan historiaa kuin kansanperinnettäkin koskevasta tutkimuksesta, ja sen avulla olen taustoittanut siirtokarjalaisten Kanta-Suomeen tuomia kulttuurivaikutteita. Oman tutkimukseni kannalta erittäin tärkeä on TERHI WILLMANIN toimittama Karjalasta on kysymys. Karjalan Liitto Teoksessa esitellään Karjalan Liiton perustamisvaiheet sekä tarkastellaan sen toiminnan kehitystä vuosikymmenten aikana eri näkökulmista. Sen avulla voin peilata Oulun Karjalaseuran toimintaa valtakunnallista kehitystä vasten. Samaa aihetta käsittelee NIILO YRJÖLÄN teos Karjalan kansan puolesta, jossa käsitellään Karjalan Liiton historiaa vuosina Karjalaisia koskevan yleisen tutkimuksen ohella tämän työn kannalta hedelmällistä tutkimuskirjallisuutta ovat muiden karjalaisseurojen historiat. Niitä on tehty runsaasti, mutta taso vaihtelee suuresti. Erittäin monipuolinen ja kattava on JOHANNA SALININ kirjoittama Karjalaa emme unohda. Uutta rakentaen, perintöä kunnioittaen. 70 vuotta kulttuurityötä Akaan Karjalaseurassa, josta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa myös valtakunnallisesta toiminnasta. Olen käynyt läpi myös suuren määrän karjalaisseurojen historiikkeja, ja käyttänyt niitä lähinnä oman tutkimukseni suuntaviivojen hahmottamiseen. Seurojen voimin laadittujen historiikkien ongelmana on, että ne tyytyvät lähinnä luettelemaan tapahtumia, jolloin tutkimuksellinen ulottuvuus jää vähäiseksi. 10

12 Oulun Karjalaseuran historiaa ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu, joskin Oulun yliopiston kulttuuriantropologian opiskelijat PEKKA HELIN, VEIKKO IKONEN, JUHA-PEKKA KARINKI, PEKKA PALOHEIMO ja JUKKA SEUTU tekivät vuonna 1989 tutkielman otsikolla Karjalaisen identiteetin säilyminen Oulun siirtokarjalaisten keskuudessa. Tutkielmaa varten haastateltiin alkuperäisiä Karjalan evakkoja ja seuran perustajajäseniä, ja siitä olen saanut seuran omia lähteitä hyvin täydentävää materiaalia. Tutkimustehtävä Tutkimukseni aiheena on Oulun Karjalaseura vuosina Seura perustettiin heti talvisodan jälkeen yhdistämään Ouluun muuttaneet evakot. Tutkimuksessani tarkastelen seuran toiminnassa tapahtuneita muutoksia kuluneiden vuosikymmenten aikana. Pääkysymykseni on, miten seuran tehtävä on muuttunut 70 vuoden aikana, karjalaisten sopeutuessa uusiin olosuhteisiin. Millaista toimintaa seurassa on eri aikoina ollut? Miten karjalaisuutta on pyritty säilyttämään, ja onko siinä onnistuttu? Onko uudet karjalaissukupolvet saatu houkuteltua mukaan? Suurten linjojen löytämiseksi asetan jokaisessa pääluvussa kysymyksiä, joilla haen tietoa kyseisen vaiheen erityispiirteistä. Miksi ja millaisissa olosuhteissa seura alun perin perustettiin? Millaiseksi toiminta muodostui sotavuosien jälkeen? Milloin edunvalvonnasta siirryttiin kulttuuri- ja virkistystoimintaan? Miten vilkkaat ja hiljaisemmat vaiheet ovat vaihdelleet seuran historiassa, ja miten notkahduksista on selvitty? Millaisia muutoksia nuorison osallistumisessa on tapahtunut? Millä tavoin karjalaista kulttuuriperinnettä on pohjoisessa vaalittu? Millainen on ollut Karjalan Liiton ja Karjalaisseurojen Pohjolan piirin rooli? Miten Neuvostoliiton romahdus vaikutti karjalaiseen seuratoimintaan? Tutkittava ajanjakso alkaa perustamisvuodesta 1940 ja päättyy Oulun Karjalaseuran 70- vuotisjuhlavuoteen Koska kyseessä on yhdistyksen historia ja varsin pitkä ajanjakso, käsittelen aihetta kronologisesti saadakseni piirrettyä eheän kokonaiskuvan kehityskaarineen. Päälukujen sisällä käsittely on puolestaan systemaattinen, jotta eri teemoista muodostuu mielekkäitä ja keskenään vertailukelpoisia kokonaisuuksia. Alaluvut käsittelevät seuran toimintaa yleisellä tasolla, virkistystoiminnan eri muotoja sekä toimintaa 11

13 karjalaisuuden säilyttämisen näkökulmasta. Tällä rakenteellisella ratkaisulla olen mielestäni kyennyt parhaiten kuvaamaan niitä piirteitä, jotka seuran toiminnassa ovat oleellisimpia. Olen jakanut 70 vuoden ajanjakson neljään käsittelylukuun seuran toiminnan eri vaiheiden perusteella. Ensimmäisessä luvussa käsitellään vuodet , eli seuran kaksi perustamisvaihetta. Toinen luku kattaa vuodet , joiden aikana seuran toiminta haki uomiaan sotien jälkeisissä oloissa ja hiljeni välillä niin, että lopettamistakin pohdittiin luvun alussa toiminta pääsi kuitenkin uudelleen vauhtiin, ja kolmas luku kertoo tästä vuosien aktivoitumisesta ja vakiintumisesta. Vuonna 1991 tapahtunut Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti muutoksia karjalaisseurojen toimintaan, vaikkakin se pääpiirteissään pysyi aiempien vuosien kaltaisena. Viimeinen käsittelyluku sisältää vuodet Kuten historiassa yleensä, jaottelu on enemmän tai vähemmän keinotekoinen työväline, jolla voidaan jälkikäteen ilmentää tiettyjä prosesseja. Lähteet ja menetelmät Tutkimukseni päälähde on Oulun Karjalaseura ry:n oma arkisto, jota säilytetään Oulun maakunta-arkistossa luvun osalta aineistot ovat osittain tai kokonaan seuran hallussa, ja olen saanut ne käyttööni tutkimusta varten. Kattava aineisto sisältää yhdistystoiminnan tavanomaisia jäännelähteitä eli pöytäkirjoja, toimintasuunnitelmia ja - kertomuksia, tiliasiakirjoja ja jäsenluetteloita. Pöytäkirjojen ja toimintakertomusten luomaa kokonaiskuvaa täydentävät kirjeet, lehtiartikkelit, tiedotteet, esitteet ja käsiohjelmat. Oulun Karjalaseuran toimihenkilöt ovat aina olleet huolellisia arkistoinnin suhteen. Esimerkiksi kirjeenvaihto sisältää yhteydenpitoa niin Karjalan Liiton, piirijärjestön, muiden karjalaisseurojen kuin erilaisten yhteistyötahojen ja viranomaistenkin kanssa. Toimintakertomukset ja pöytäkirjat kuvaavat toimintaa varsin yleisellä tasolla, ja pöytäkirjoihin on vain satunnaisesti kirjattu päätöksiä edeltäneitä keskusteluita. Nämä asiakirjat kertovat siis mitä on tapahtunut, mutta kysymyksiin miksi ja miten saa usein hakea vastauksia muualta. Tässä juuri kirjeet ovat usein korvaamattomana apuna. Virallisissa asiakirjoissa on myös joitakin aukkoja, erityisesti 1950-luvun alun ja 1970-luvun lopun osalta ne ovat varsin vähäisiä. Kirjeet ja muu täydentävä materiaali auttavat luomaan kuvaa siitä, millaista toiminta on ollut. Jaostojen ja toimikuntien asiakirjoja sen sijaan ei 12

14 valitettavasti ole säilynyt juuri lainkaan. Seuran jäännelähteet ovatkin pääosin johtohenkilöiden, erityisesti puheenjohtajien ja sihteerien luomia. Piirijärjestö Karjalaseurojen Pohjolan piiri ry on vuosien varrella ollut seuralle tärkeä yhteistyökumppani, joten olen käynyt läpi myös piirin arkistoa. Piirin toimintakertomukset kuvaavat karjalaisseuratoiminnan kehitystä koko Pohjois-Suomessa, lisäksi arkistosta löytyy 1970-luvulta Oulun Karjalaseuran toimintakertomuksia, jotka seuran omasta arkistosta puuttuvat. Piirin arkistosta olen löytänyt paljon materiaalia, joka täydentää ja tarkentaa seuran omia arkistolähteitä. Olipa kyse sitten paikallisesta seurasta tai piirijärjestöstä, on tärkeää muistaa, että sekä lähteiden syntymisen että säilyttämisen taustalla on aina joukko valintoja. Lähdekritiikin avulla voidaan pohtia näitä valintoja. Kipakankin keskustelun saattelema päätös on saatettu uutaman sivun toimintakertomus kuvaa parhaimmillaankin kokonaisen vuoden toimintaa vain pääpiirteissään. Toisaalta sen enempää seuran kuin piirinkään toimintakertomuksissa ei ole arasteltu myöntää toimintaan liittyviä ongelmia, ja toisinaan kirjoittajan tuska on suorastaan käsin kosketeltavaa, kun suurista ponnisteluista huolimatta jäsenistön mielenkiinto on hiipunut hiipumistaan. Toimintakertomusten voi siis päätellä kuvaavan kunkin vaiheen tunnelmia varsin totuudenmukaisesti. Kattavaankaan arkistoon ei tietenkään ole päätynyt kaikki seuran toiminnasta syntynyt materiaali. Ennen arkistointia joku on päättänyt, mitä säilytetään ja mitä tuhotaan. Piirin osalta asiakirjoissa on 1950-luvun alussa lähes täydellinen aukko, joka osuu yksiin suuren kiinteistökaupan aiheuttamien talousvaikeuksien ja erimielisyyksien kanssa. Herää epäilys, ettei dokumentteja riitaisimmasta vaiheesta ole haluttu säilyttää jälkipolville. On mahdotonta tietää, kuinka paljon vastaavaa materiaalia on 70 vuoden ajalta hävitetty. Silti ei ole syytä epäillä, että arkistoja olisi järjestelmällisesti pyritty kaunistelemaan, sillä kiinteistökauppoihin liittyen on säilytetty myös hyvinkin kiivaita keskustelupöytäkirjoja, ja sekä piirin että seuran osalta on säilynyt muitakin vähemmän mairittelevia lähteitä, kuten toimihenkilöiden menettelyitä koskevia valituskirjelmiä Karjalan Liittoon. Järjestöhistorian tarkoituksena ei kuitenkaan ole selvittää jokaista erimielisyyttä, tai edes jokaista yksittäistä tapahtumaa, vaan saada selville toiminnan kokonaiskuva tutkittavalta 13

15 ajanjaksolta. Tiukan toteavienkin lähteiden perusteella voidaan rakentaa toiminnan yleinen profiili kussakin vaiheessa, ja pohtia sen pohjalta, miksi profiili on sellainen kuin on. Tässä nojaudun erityisesti Karjalan Liittoa ja muita karjalaisseuroja sekä yleistä yhteiskunnallista tilannetta koskevaan tutkimuskirjallisuuteen. Käyttämällä tutkimusmenetelmänä vertailua saadaan esille sekä yleisiä että erityisiä piirteitä Oulun Karjalaseuran toiminnassa. Kontekstualisointi eli yhteiskunnan tendensseihin sitominen taas osoittaa, miltä osin toiminnan muutokset ovat seurausta ympäröivän yhteiskunnan muutoksista. Varsinaisen toiminnan ohella minua on kiinnostanut, miten seuran toiminta on kulloinkin ilmentänyt karjalaisten käsityksiä karjalaisuudesta ja sen merkityksestä. Tätä tutkin analysoimalla, millaiset toimintamuodot ovat painottuneet eri aikoina, ja millaisin sanankääntein seuran jäännelähteissä on käsitelty karjalaisuutta. Juuri tämä näkökulma auttaa mielestäni ymmärtämään, miksi karjalainen järjestötoiminta on jatkunut vuosikymmeniä sen jälkeenkin, kun välitön uudessa elämäntilanteessa selviytymisen tarve on väistynyt. Järjestötoiminnan keskiössä ovat luonnollisesti ne ihmiset, jotka sen toimintaa pyörittävät ja hyödyntävät. Arkistomateriaalia täydentääkseni olenkin haastatellut seuran aktiiveja eri kausilta. Kaiken kaikkiaan olen tehnyt kahdeksan haastattelua. Varhaisista vaiheista ei valitettavasti ole enää juurikaan ihmisiä kertomassa, joskin seuran toimintaan vuonna 1946 liittynyt Kaija Valtari on suuresti auttanut valaisemaan alkuaikojen tunnelmia luvun vahvan nuorisotoiminnan kaudesta on kertonut Juhani Kemi, 1980-luvun vastaavasta kaudesta taas Jukka Löytynoja. Erittäin arvokasta tietoa seuran yleisistä toimintalinjoista ovat kertoneet 1970-luvun lopulta asti mukana olleet Anu Sandelin ja Aili Turunen, joka oli myös seuran ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja. Urheilu- ja vapaa-ajan toiminnasta taas olen haastatellut Esko Salmelaa ja Paavo Karjalaista. Seuran pitkäaikaiselta puheenjohtajalta Liisa Karppiselta olen saanut tietoa erityisesti kahden viimeisen vuosikymmenen tapahtumista. Spesifien teemojen ohella olen jokaisen haastattelun kohdalla pyrkinyt selvittämään, mitä seura on jäsenilleen merkinnyt, ja miten se heidän mielestään on auttanut karjalaisuuden vaalimisessa. Seuran pitkäaikainen aktiivi PEKKA RUOTSI on kirjoittanut omiin kokemuksiinsa perustuvan teoksen Rajan kahden puolen, ja ensimmäisessä pääluvussa olen käyttänyt otteita tästä teoksesta niinikään kuvaamaan karjalaisten tuntoja. 14

16 Oulun Karjalaseuran toiminnasta on tallentunut tietoa myös joukkoviestinnän muodossa. Seuran parissa on toimitettu sanomalehti Karjalan Päivää vuosina sekä Sie ja mie nimistä lehteä ja 50-luvulla. Niistä olen etsinyt vihjeitä erityisesti seuran toimintaan ja karjalaisuuteen liittyvästä henkisestä ilmapiiristä. Karjalan Liiton äänenkannattaja Karjalainen Kansa taas on karjalaisuutta koskevan yleisen tiedonvälityksen ohella raportoinut seurojen toiminnasta ympäri maata, myös Oulusta. Sanomalehti Kaleva on vuosien varrella julkaissut artikkeleita erityisesti seuran suurista tapahtumista. Myös lehtiartikkeleista on mahdollista löytää karjalaisten ajatuksia ja tuntemuksia, jotka eivät asiakirjoista välity. Olipa kyse järjestöjen omista julkaisuista tai riippumattomasta sanomalehdestä, joukkoviestintä peilaa aina omaa aikaansa ja äänessä olevien ihmisten mentaliteetteja. Päälähteen, sitä täydentävien lähteiden ja tutkimuskirjallisuuden avulla rakennan kattavan kuvan Oulun Karjalaseuran toiminnan pääpiirteistä 70 vuoden aikana. Kuvatakseni toiminnan kehitystä suhteessa karjalaiseen järjestötoimintaan valtakunnallisella tasolla vertailen Oulun Karjalaseuran toimintaa kattojärjestö Karjalan Liittoon. Tutkimusotteeni on kvalitatiivinen, mutta kuvaan muutoksia myös kvantitatiivisesti esittämällä seuran jäsenmäärät ja talouden kehityksen kuvioiden ja taulukoiden muodossa. Tarvittavia tietoja ei ole säilynyt aivan kaikilta vuosilta, mutta näin pitkän ajanjakson ollessa kyseessä oleellista ovatkin mielestäni suuret kehityslinjat. Rahanarvon vaihteluiden takia olen muuttanut seuran taloutta kuvaavat luvut koko tarkastelujakson ajalta euromääräisiksi ja vastaamaan vuoden 2012 rahanarvoa. Muuntamiseen olen käyttänyt Nordean rahanarvonkerroin laskuria. Järjestöhistorian kohdalla on suuri riski, että tyydytään vain luetteloimaan tapahtumia ja henkilöitä niiden taustalla. Tällöin kyse on historiikista tai kronikasta, joilla on vain vähän tekemistä historiantutkimuksen kanssa. Faktojen poimiminen arkistolähteestä on helppoa. Tutkimusta sen sijaan syntyy, kun täydentävien lähteiden, tutkimuskirjallisuuden, lähdekritiikin, metodien ja tutkijan oman pohdinnan tuloksena hahmotetaan suuret kehityslinjat sekä saadaan vastauksia kysymykseen miksi. Tässä tutkimustyössä tavoitteenani on ollut kirjoittaa yhdistyshistoria, joka nousee yksittäisten tapahtumien ja pöytäkirjapykälien tasolta ilmiöiden tasolle, kuvaten karjalaisten henkistä matkaa rakkailta kotiseuduilta 2000-luvun Suomeen. Tätä tavoitetta olen toteuttanut kiinnittämällä huomiota paitsi konkreettiseen toimintaan, myös niihin merkityksiin, joita karjalaiset ovat seuratoiminnalleen eri aikoina antaneet. Toivon, että tutkimukseni kertoo jotain oleellista 15

17 karjalaisuudesta kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle, ei vain Oulun Karjalaseuran jäsenille. 16

18 1. OULULAISTA SIIRTOVÄKEÄ YHDISTÄMÄÄN ( ) Tässä luvussa käsitellään Oulun Karjalaseuran kaksi perustamisvaihetta ensin talvisodan, sitten jatkosodan jälkeen. Keitä Ouluun saapuneet karjalaiset olivat, ja miksi he perustivat oman seuran? Millaista toimintaa seuralla ensimmäisinä vuosina oli? Miten jatkosota vaikutti, ja millaiseksi toiminta sen jälkeen muodostui? 1.1. Karjalan kunnailta Perämeren rannikolle Työn perässä Ouluun tapahtunut monta kertaa ennenkin. Sama on ollut rajanlasten kohtalo jo monien vuosisatojen aikana. Monet, vahvemmat, ovat aina heitä murjoneet. Milloin on hyökätty idästä, m 32 Talvisodan myötä karjalaiset joutuivat liikekannalle ja etsimään uusia asuinsijoja muualta Suomesta. 33 Kuten Oulun Karjalaseuran pitkäaikainen aktiivi PEKKA RUOTSI muistelmateoksessaan Rajan kahden puolen edellä kuvaa, rajaseudun asukkaat olivat ennenkin joutuneet kärsimään sijaintinsa vuoksi, ja tällä kertaa osalla karjalaisista tie vei Ruotsin tapaan Ouluun. Kaupunki ei kuulunut karjalaisen siirtoväen virallisiin sijoituskuntiin, mutta suurehkona kaupunkina se houkutteli jonkin verran omaehtoisia muuttajia: talvisodan myötä kaupunkiin saapui 2357 evakkoa. 34 Kun muistetaan, että yhteensä siirtoväkeä oli yli henkeä, Oulun vetovoima ei ollut kovin suuri. Karjalaisten saapuminen merkitsi noin kahdeksan prosentin kasvua kaupungin asukaslukuun, 35 joten katukuvassa siirtoväki varmasti näkyi. Toisaalta joillekin sijoituspaikkakunnille evakkoja saapui jopa enemmän kuin kunnassa oli asukkaita. 36 Toisin kuin eteläisessä Suomessa, Ouluun ei sijoitettu minkään tietyn lähtöpaikkakunnan asujaimistoa. Tulijoita olikin eri puolilta Karjalaa, niin Kannakselta, Viipurista, Laatokan 32 Ruotsi 1974, Vahtola 2005, Hautala 1982, Hautala 1982, Yrjölä 1960,

19 Karjalasta kuin Keski-Karjalastakin. 37 Lähes 300 henkilöä tuli Viipurista, noin 200 Sortavalan maalaiskunnasta ja toista sataa Impilahdelta. Runsaasti tulijoita oli myös Sortavalasta ja Salmista. 38 Seuran perustavan kokouksen osanottajalistassa Viipuri ja Sortavala olivat yleisimmät lähtöpaikat, mutta mukana oli ihmisiä myös esimerkiksi Käkisalmesta, Kuolemajärveltä, Pitkärannasta, Suistamolta, Muolaasta ja Elisenvaarasta. 39 LEO PAUKKUSEN tekemässä vuoden 1994 tietoihin perustuvassa selvityksessä Oulussa asui tuolloin erityisesti Viipurista, Sortavalasta, Suistamolta, Impilahdelta ja Salmista kotoisin olevia siirtokarjalaisia. 40 Ouluun muuttanut siirtoväki muodosti siis ryhmän, josta suurin osa ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Myös ammatillisesti oululainen siirtoväki oli heterogeeninen ryhmä. 20-vuotishistoriikin -elämän palveluksessa olevia ammattimiehiä, 41 Paljon näyttää olleen kaupunkilaistaustaista, koulutettua väkeä, sillä siirtoväkeä houkutteli Ouluun ennen kaikkea mahdollisuus sijoittua aiempaa ammattia vastaaviin tehtäviin, kuten voimayhtiön ja rautateiden palvelukseen sekä erilaisiin toimistotehtäviin. 42 Seuraan jatkosodan jälkeen liittynyt Kaija Valtari muistelee, että monet hänen tuttavistaan olivat rautatieläisiä tai virkamiehiä, jotka oli ammattinsa puolesta siirretty sodan tieltä uuteen toimipaikkaan Ouluun. 43 Kesempänä Suoperälle tuli kouluhallitukselta tieto, että hänet on määrätty opettajaksi suurehkoon Pohjois-Suomen kaupunkiin. No, mikäs tämän parempaa. Aikanaan kaupungista löytyi asuntokin. Kokonaista kaksitoista neliötä ilman keittomahdollisuutta. Kaksi hetekaakin sopi huoneeseen. Kun vaimo rupesi laittamaan vuoteita yökuntoon, oli muitten siirryttävä eteiseen. Sieltä sitten kukin vuorollansa tiikerihypyllä loikkasi paikallensa. Lapsista tämä oli hauskaa, mutta vanhemmista vähemmän huvittavaa. 44 Siirtoväen asettuminen sodanjälkeiseen Suomeen ei aina käynyt kivutta. Heikot aineelliset olot, kuten puute ja ahtaus koettelivat niin paikallisen väestön kuin siirtoväenkin hermoja, ja etenkin maaseudulla närää aiheuttivat pika-asutuslakiin perustuvat tilojen lohkomiset. Sisäasiainministeriön alaisen Siirtoväen Huollon Keskuksen johtaja Urho Kekkonen ja presidentti Kyösti Kallio vetosivatkin julkisuudessa muun väestön ymmärtäväisyyteen. 37 Oulun Karjalaseuran (OKS) 20-vuotishistoriikki. OKrya Ub:1. OMA. 38 Manninen 1995, OKS:n perustavan kokouksen osanottajat OKrya Bb:1. OMA. 40 Paukkunen 1997, OKS:n 20-vuotishistoriikki. OKrya Ub:1. OMA. 42 Helin et al Kaija Valtarin haastattelu. Oulu Ruotsi 1974,

20 Toisaalta huutavan työvoimapulan keskellä etenkin kaupunkitaustainen siirtoväki pääsi asettumaan aloilleen varsin nopeasti. 45 Oulussa siirtoväki sopeutui alusta asti melko hyvin 46, ehkä juuri siksi, että tulijoita oli kaupungin kokoon nähden vähän. Kaija Valtari arvelee, että suuressa kaupungissa siirtoväki oli ikään kuin näkymättömissä. Hän myöntää, että ajoittain sai kuulla ryssittelyä, mutta pääosin yhteiselo sujui hyvin: No, siitäkin on ollu niin monta mieltä mutta ehkä se riippuu siitäki siirrettävästä. Ei miulla oo ollu koskaan mittään vaikeuksia oululaisten kanssa. Mie oon tullu ihan hyvin toimeen. 47 Suomalainen kulttuuri ei 1940-luvulla ollut lainkaan niin yhtenäinen kuin nykyään, ja sotien myötä eri kulttuuriryhmät joutuivat yhtäkkiä sopeutumaan toistensa elämäntapoihin. Erot ilmenivät niin elinkeinoelämässä kuin luonteenpiirteissäkin, ja toisinaan eroavaisuudet koettiin rasitteiksi. Toisaalta kulttuuriryhmien vuorovaikutuksessa molemmat osapuolet saivat vaikutteita toisiltaan. Lähes puolimiljoonaisen väestöryhmän kohdalla sopeutuminen ei ollut yhtenäinen prosessi, vaan se vaihteli suuresti esimerkiksi eri ikäryhmien ja sijoitusalueiden välillä. 48 Myös uskontokunta vaikutti sopeutumiseen, kuten Pekka Ruotsi kuvaa: Vaikeinta oli ortodokseilla. Heitä vieroksuttiin, katsottiin viistoon. Oikeitten kristittyjen pappi seurakuntalaisilleen sanonut. Eräässä toisessa seurakunnassa oli kerätty kolehti 49 SEPPO PIRHONEN ja ANNE KUORSALO kuvaavat teoksessaan Evakoista kavereiksi, miten Muolaasta Pirkanmaan Urjalaan sijoitettuja karjalaisia sopeutettiin paikkakunnalle. Karjalassa linnoitustöissä ja ylimääräisissä harjoituksissa olleet paikkakuntalaiset kirjoittivat kotiin Urjalaan, kuinka heitä oli karjalaisperheissä kohdeltu hyvin, ja nyt toivottiin vastavuoroisuutta. Urjalaan saapuneita karjalaisia taas kehotettiin huomioimaan paikallisten erilainen temperamentti, kuten esimerkiksi kansanopiston johtajan puheesta ilmenee: Nevalainen 2010a, Helin et al Kaija Valtarin haastattelu. Oulu Nevalainen 1994, Ruotsi 1974, Pirhonen Kuorsalo 2010,

21 Oulussakin oli omat ongelmansa. Seuran 20-vuotishistoriikissa tulijoista kerrotaan, että he saa 51 Erään perustajajäsenen haastatteluun perustuvassa päiväämättömässä paperissa taas todetaan, että evakkoja ryssiteltiin ja Oulun karjalaisten järjestäytyminen Hajalleen levinneinäkin karjalaiset muodostivat heti talvisodan jälkeen varsin järjestäytyneen yhteisön. Luovutettujen alueiden kunnat jatkoivat toimintaansa julkisoikeudellisina yhteisöinä hoitokuntien nimellä ja sekä luterilaiset että ortodoksiset seurakunnat puolestaan muutettiin siirtoseurakunniksi. Kuntien, seurakuntien ja erilaisten järjestöjen edustajat perustivat jo keväällä 1940 Karjalan Liiton puolustamaan siirtoväen etuja etenkin asutus-, huolto- ja omaisuudenkorvauskysymyksissä. 53 PIRKKO SALLINEN- -henki, oli siirtoväen tulon alkuaikoina luonnostaan voimakas ja piti yllä mukaansa yhteisöllisyyden tarvetta kanavoitiin ajamalla poliittisia ja yhteiskunnallisia etuja, mikä puolestaan vahvisti ryhmäidentiteettiä. Erilaiset yhdistykset nousivat alusta asti tärkeälle sijalle. 54 Oulussa ei toiminut luovutetun alueen kuntien tai kaupunkien kunnallista hoitokuntaa, joten tarve neuvontapalveluille oli suuri. 55 Paikallistasolla karjalaisten yhteisöllisyyden tarve sai erilaisia muotoja. Siellä missä entiset kyläkokonaisuudet säilyivät ja ympäröivä siirtoväki oli entuudestaan tuttua, alkoi syntyä erityisesti pitäjäseuroja. Kaupunkeihin, kauppaloihin ja asutuskeskuksiin asettuneet karjalaiset taas menettivät lähes väistämättä yhteytensä kotikuntansa asukkaisiin, joten yhdyssiteeksi alettiin perustaa Karjalan Liiton alaisia karjalaisseuroja. 56 Oulussakin siirtoväen heterogeenisyys loi aivan erityisen tarpeen hakeutua yhteen, ja muun maan siirtoväen tavoin kaupunkiin asettuneet karjalaiset ryhtyivät pian perustamaan omaa 51 OKS:n 20-vuotishistoriikki. OKrya Ub:1. OMA. 52 Sylvia Perttolan haastattelupaperi. OKrya Ub:1. OMA. 53 Nevalainen 2010a, Sallinen-Gimpl 1994, OKS:n johtokunnan kirje Suomen Huollon Oulun Läänintoimikunnalle. OKrya Da:1. OMA. 56 Koskivirta 2010a,

22 seuraa. Oulun Karjalaseuran arkistosta löytyy käsin kirjoitettu luonnos vuoden 1940 toimintakertomukseksi. Siinä kuvaillaan, miten orvoiksi kotiseuduiltaan reväistyt karjalaiset --] aivan kuin itsestään etsimään 57 Seuraava luonteva askel olikin järjestäytyminen karjalaisseuroiksi. Oulun Karjalaseuran perustava kokous pidettiin 15. syyskuuta vuonna 1940, puoli vuotta talvisodan päättymisen jälkeen. Junailija Taavi Oksala oli kutsunut kokouksen koolle lehtiilmoitusten avulla, ja ne olivatkin houkutelleet hotelli Pohjan ravintolaan noin kolmensadan ihmisen joukon. Sali oli ääriään myöten täynnä. Kuten niin monina tulevina vuosikymmeninä, tämä ensimmäinenkin kokous alkoi P. J. Hannikaisen säveltämällä ja sanoittamalla Karjalaisten laululla, sekä hiljaisella hetkellä sodassa kaatuneiden muistolle. 58 Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin kokoonkutsuja Taavi Oksala, sihteeriksi puolestaan Vilho Vilska, joka kirjasi mustakantiseen vihkoon pöytäkirjan yhteyteen yhdistyksen säännöt. Niissä määriteltiin yhdistyksen tavoite ja toimintatavat: Yhdistyksen tarkoituksena on olla yhdyssiteenä Karjalasta Ouluun ja sen ympäristöön muuttaneiden kesken. Tätä tarkoitusta varten yhdistys järjestää sivistys- ja valistustilaisuuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa ja muullakin tavoin toimii luovutetulta alueelta siirtyneen väestönosan henkisen ja taloudellisen aseman tukemiseksi ja edistämiseksi[--] 59 Perustamiskokouksessa oli esillä kaksi nimivaihtoehtoa Oulun seudun karjalaisten omalle yhdistykselle: Oulun Karjala-Seura ja Oulun Karjala-Kerho. Jälkimmäinen tuli valituksi, mutta kokouksen jälkeen ilmeni, että Oulussa toimi jo samanniminen yhdistys. En kuitenkaan ole onnistunut löytämään tietoa kyseisestä yhdistyksestä. Johtokunta valitsi uudeksi nimeksi Karjalan Seura Oulussa ry:n, ja päätti, että asiaa tarkasteltaisiin uudelleen seuraavassa yleiskokouksessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kenties nimi ehti puolessa vuodessa saavuttaa niin vakiintuneen aseman, ettei sitä enää haluttu muuttaa. Kirjeenvaihdon perusteella käytössä on viimeistään vuoden 1941 alussa ollut Karjalan Seura Oulussa ry - tekstillä varustettu leimasin, ja sellaista tuskin olisi hankittu, jos suunnitteilla olisi ollut nimenvaihdos. Nimi säilyikin lopulta samana vuoteen 1947 asti OKS:n toimintakertomuksen 1940 luonnos. OKrya Da:1. OMA. 58 OKS:n yleiskok OKrya Ca:2. OMA;; OKS:n toimintakert luonnos. OKrya Da:1. OMA. 59 OKS:n yleiskokous OKrya Ca:2. OMA. 60 OKS:n yleiskokoukset ja OKrya Ca:2. OMA;; OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA;; OKS:n johtokunnan kirje KL:lle OKrya Da:1. OMA. 21

23 Yhdistyksen alkuperäisissä säännöissä määriteltiin, että yhdistyksen asioita hoitaisi kahdeksi vuodeksi valittava kymmenhenkinen johtokunta. Seuran alaisuuteen perustettiin huvitoimikunta, ompeluseura ja laulukuoro. Ilmoitukset päätettiin julkaista Karjalassa, Kalevassa sekä Pohjolan Työssä. Jäsenmaksuksi määriteltiin viisi markkaa, ja ainaisjäseneksi halaja kajautettuun Maamme-lauluun. 61 Johtokunta järjestäytyi vielä samana iltana. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin opettaja Joona Gabriel Jalava, varapuheenjohtajaksi junailija Taavi Oksala, sihteeriksi piirimies Vilho Vilska ja rahastonhoitajaksi kirjuri Oskari Heimola. Heidän ohellaan johtokuntaan kuuluivat Valde Näsi, Heikki Timonen, Arvi Siitonen, Aino Lassander, Eva Pietola, Elsa Puhakka, Helmi Sinkko sekä varajäseninä Lahja Härmälä, Emma Nykänen ja Ragna Kähönen. Järjestäytymisen ohella johtokunta päätti ryhtyä toimenpiteisiin seuran rekisteröimiseksi sekä lähettää selostuksen perustamiskokouksesta sanomalehtiin. 62 Muutamaa viikkoa myöhemmin johtokunnan edustajat kävivätkin Oulun maistraatissa jättämässä anomuksen yhdistyk Kannisto antoi kuitin jolla voi toimia vä 63 Seura merkittiin oikeusministeriön ylläpitämään yhdistysrekisteriin 11. lokakuuta vuonna Oulun Karjalaseuran perustava kokous sai liikkeelle noin 13 prosenttia kaupungissa asuvasta 2400 karjalaisesta. 65 Seuran jäseneksi taas liittyi siirtoväestä yli neljännes. 66 Nämäkin seikat kertovat siitä, että halua ja tarvetta järjestäytymiselle oli. Seuran oma lehti Karjalan Päivä, jonka ensimmäinen numero ilmestyi , kirjoitti myöhemmin: Jo syksyllä ensimmäisessä kokouksessa saattoi panna merkille, että Ouluun sijoittuneet karjalaiset kaipaavat omaa seuratoimintaa jossa voivat toimia ja hääriä vähän karjalaisittain. Seura perustettiinkin täydessä yksimielisyydessä ja toiminta alkoi Edunvalvonnasta ompelukursseihin Oulun Karjalaseuran toiminta lähti ripeästi käyntiin, ja alusta asti pyrittiin monipuolisuuteen. Siirtoväen korvauskysymysten ja vähävaraisten avustamisen ohella 61 OKS:n yleiskokous OKrya Ca:2. OMA. 62 OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA. 63 OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA. 64 Maistraatista saatua tietoa Oulun Karjalaseuran vaiheista. OKrya Ub:1. OMA. 65 OKS:n yleiskokous OKrya Ca:2. OMA. 66 OKS:n jäsenluettelo OKrya Ba:1. OMA. 67 Karjalan Päivä (KP)

24 johtokunnan ensimmäisissä kokouksissa suunniteltiin tutustumisiltoja ja juhlia. 68 Päivä kuvailee alkuaikojen toimintaa: Karjalan Alussa seura kiinnitti päähuomionsa korvauskaavakkeiden jakeluun, sitten niiden täyttämiseen, vastaanottoon ja edelleen lähettämiseen. Kaavakkeiden täyttämisen neuvontatilaisuuksia järjestettiin kolme ja käyttivät karjalaiset näitä tilaisuuksia runsaslukuisasti hyväkseen. Kun kaavaketouhusta selvittiin, niin on voitu enemmän kiinnittää huomiota seuratoimintaan. 69 Laki luovutetun alueen hoitokunnista tuli voimaan maaliskuussa Hoitokuntien tehtäväkenttä oli laaja: niiden tuli selvitellä kuntalaisten omaisuuden ja karjan kohtaloita, ohjata siirtoväen työllistymistä ja auttaa vaikeuksiin joutuneita. Korvaus- ja pikaasutuslakien voimaantulo lisäsi tehtäviä entisestään, lisäksi hoitokuntien tuli esittää siirtoväen edustajia sijoituspaikkakuntien eri elimiin, kuten pika-asutus- ja huoltolautakuntiin. 70 Oulussa Karjalaseura otti hoitaakseen näitä tehtäviä. Seura teki parhaansa neuvoakseen jäseniään korvausten hakemisessa. Heti seuran perustamisen jälkeen johtokunta päätti kääntyä Oulun karjalaisten kotikuntien hoitokuntien puoleen saadakseen opastusta korvauslomakkeiden täyttämiseen. 71 Siirtoväkeä neuvottiin myös lehtiartikkelin avulla. Artikkelin mukaan lupaus menetetyn omaisuuden korvaamisesta loi siirtoväelle toivoa, vaikka tarkemmasta ajankohdasta ei ollut tietoa, ja hakemusten omistusoikeus esimerkiksi lainhuudatuspöytäkirjan, kiinnekirjan tai kauppakirjan avulla. Jos ne olivat kadonneet, papereita oli kyseltävä kiinteistön sijaintipaikan tuomiokunnan arkistosta jos sellainen oli pelastunut. Muitakin mahdollisuuksia oli, esimerkiksi tilaan kiinnitettyjen velkojen kiinnitysasiakirjat. Irtaimisto tuli luetteloida ryhmittäin, ja laskea niille yhteissumma josta vähennettiin pelastetun omaisuuden arvo. Lopuksi tuli merkitä velat, omistajan saatavat ja talletukset sekä arvopaperit. Maatalousteknikko Arvi Siitosen mukaan, epäselviltä ja mutkikkailta näyttäneet asiat selviävät itsestään[ OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA;; OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA. 69 KP Koskivirta 2010a, OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA. 72 OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA;; Maatalousteknikko Siitosen haastattelu. OKrya Da:1. OMA. 23

25 Seura toimi virallisestikin linkkinä valtiovallan ja siirtoväen välillä: lokakuussa 1940 Viipurin kaupungin hoitokunta valtuutti seuran puheenjohtajan vastaanottamaan korvausanomuksia ja antamaan niistä kuitit. 73 Seuran papereista löytyy lista korvauksia hakeneista. Hakijoita oli noin 350, ja haetut summat vaihtelivat muutamasta tuhannesta markasta jopa lähes markkaan. 74 Myönnetyistä korvauksista ei ole tietoa, mutta Kaija Valtarin mukaan ne eivät päätä huimanneet: Sen verran sitä sitten sai, se oli joskus 60-luvulla kun se maksettiin, että mie sain sillä ostettuu kansallispuvun. Että siinä oli nämä sotakorvaukset. 75 Oulun karjalaisten seura teki monipuolista työtä jäsentensä hyvinvoinnin ja edunvalvonnan eteen. Yhteydenpito viranomaisiin oli vilkasta, ja seura pyrki saamaan siirtoväen edustajia eri elimiin, kuten kaupungin huoneenvuokralautakuntaan. 76 Kyseisiä lautakuntia perustettiin välirauhan aikana asuntopulan takia, ja niiden tehtävänä oli säännöstellä vuokria ja valvoa asuntojen jakelua. Ouluun huoneenvuokralautakunta perustettiin syyskuussa 1940 ja lakkautettiin vuonna Johtokunta työskenteli myös Oulun oman siirtoväen huollonjohtajan saamiseksi 78, mikä toteutuikin 79. Niin valtiovallan kuin karjalaistenkin yhteisenä toiveena oli alusta asti, että karjalaiset osallistuisivat mahdollisimman paljon omien asioidensa hoitamiseen, ja tehokas tapa oli osallistua heidän asioitaan hoitavien elinten toimintaan. 80 Kaikilla Ouluun saapuneilla evakoilla uusi elämä ei lähtenyt yhtä hyvin käyntiin. Osa siirtoväestä oli hyvinkin köyhää, siitä kertovat Oulun Karjalaseuran lukuisat toimet vähävaraisten jäsentensä auttamiseksi. Oulun läänin maaherralle osoitetussa kirjeessä kaupungissa on kuitenkin sellaista siirtoväkeä, jonka toimeentulo omin avuin kohtaa vaikeuksia ja näh 81 Myös kaupungin huoltoväki joutui avustamaan siirtoväkeä. 82 Täytyy tosin muistaa, että sodan jaloista lähteneet joutuivat jättämään omaisuutensa, jolloin varakkaastakin saattoi tulla hetkessä rutiköyhä OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA. 74 Korvausten hakijat OKS:n kautta. OKrya Bb:1. OMA. 75 Kaija Valtarin haastattelu. Oulu OKS:n johtokunnan kokous ja OKrya Cb:1. OMA 77 Manninen 1995, OKS:n johtokunnan kokous ja OKrya Cb:1. OMA 79 Hautala 1982, Yrjölä 1960, OKS:n johtokunnan kirje Oulun läänin maaherralle OKrya Da:1. OMA. 82 Hautala 1982, Nevalainen 1994,

26 Vähävaraisten jäsenten avustamiseen saatiin avustuksia niin viranomaisilta, yhdistyksiltä kuin yksityisiltäkin henkilöiltä. Avustuksia haettiin ainakin Vapaan Huollon läänintoimikunnalta ja Suomen Huollon läänintoimikunnalta, ja Aseveliyhdistys lahjoitti 1500 markkaa puutteessa oleville kaatuneiden omaisille. 84 Karjalan Päivä kertoo oululaisesta rouvasta, joka lähetti siirtolaislasten joulujuhlaan 750 markan lahjoituksen, ja lehden mu suuremman lahjoituksen samaan tarkoitukseen[-- 85 Apua saatiin myös aineettomassa muodossa, esimerkiksi Oulun Näyttämö myönsi seuralle lahjanäytöksen, ja kaupunginhallitus antoi seurahuoneen juhlasalin vuokravapaasti ompeluseuran järjestämää hyväntekeväisyysjuhlaa varten. 86 Ompeluseura oli erityisen aktiivinen vähävaraisten avustamisessa. Perustamiskokouksessa nimetty ompeluseura aloitti heti säännöllisen toiminnan. Kuukauden sisällä perustamisestaan se käynnisti julkisen keräyksen, jolla kerättiin tavaraa ja yli 7000 markkaa rahaa köyhien siirtolaisperheiden avustamiseksi. 87 Kerran viikossa kokoonnuttiin Oulun Marttojen tiloihin ompeluiltaan, jotka nekin olivat hyväntekeväisyyden väylä: joulun alla ompeluseura jakoi yhteensä 600 aikuiselle ja lapselle vaatepaketit, joiden sisältö oli koottu ompelemalla, keräämällä ja lahjoitusten avulla. 88 Ompeluseura järjesti myös ompelukurssin e osallistui parikymmentä naista. Kuuden päivän aikana syntyi lukuisia leninkejä, ulsteri, marssitakki ja kävelytakki sekä täkki ja leikkipuku Huvituksia ja ruumiinkulttuuria Oulun Karjalaseuran huvitoimikunnan tehtävänä oli järjestää karjalaisille huvituksia. Mistään moraalittomasta hurvittelusta ei kuitenkaan ollut kyse, ja selvästikin kaikessa pyrittiin nuhteettomuuteen. Marraskuussa 1940 johtokunta, ompeluseura, huvitoimikunta ja laulukuoro kokoontuivat yhteiseen neuvottelukokoukseen suunnittelemaan aikuisten joulujuhlaa. Puheenjohtaja esitti vakavahenkisen joulujuhlan järjestämistä, jolloin 84 OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA;; OKS:n johtokunnan kirje Suomen Huollon läänintoimikunnalle OKrya Da:1. OMA. 85 KP Oulun Näyttämön johtokunnan kirje OKS:n johtokunnalle OKrya Eb:1. OMA;; Oulun kaupunginhallituksen kirje OKS:n ompeluseuralle OKrya Hb:1. OMA. 87 OKS:n johtokunnan kokous OKrya Cb:1. OMA;; Tilitys Oulun läänin lääninhallitukselle OKrya Hb:1. OMA. 88 KP OKS:n ompeluseuran kurssiluettelo. OKrya Hb:1. OMA;; Vapaan Huollon Oulun läänintoimikunnan kirje OKS:lle OKrya Hb:1. OMA. 25