Kansallisuus, Janten laki ja stereotypiat

Transkriptio

1 Kansallisuus, Janten laki ja stereotypiat 1 Johdanto Tutkin tässä tekstissä suomalaisuutta Miika Nousiaisen romaanin Vadelmavenepakolainen (2007, Otava, Helsinki) pohjalta. Romaanin tarjoaman näkökulman vuoksi määritän suomalaisuutta vertailussa ruotsalaisuuteen. Kirjoitan ensin kirjan juonesta, sen jälkeen suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden eroista sekä pohdin suomalaisuutta määrittäviä tekijöitä. Lopusta löytyy yhteenveto ja lähteet 2 Vadelmavenepakolainen 2.1 Juoni Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen (2007 Otava) päähenkilö on Mikko Virtanen, syntyperäinen suomalainen, joka haluaisi olla ruotsalainen. Hänen pakkomielteensä on niin vakava, että hän kokee olevansa ruotsalainen sielu vangittuna suomalaiseen vartaloon, eräänlainen kansallisuustransu. Hän ei myöskään halua vain muuttaa Ruotsiin, koska olisi silloin vain suomalainen, joka on muuttanut Ruotsiin, ei oikea ruotsalainen. Virtanen viettää vuodessa useita kymmeniä kalaaseja vähäpätöisinä ruotsalaisjuhlapäivinä, ihailee ruotsalaista sosiaalidemokratiaa, Olof Palmea sekä Per Albin Hanssonia yli kaiken. Ruotsalaisen sosiaalidemokratian käsite kansankodista on Virtasen käsitys unelmayhteiskunnasta. Virtanen myös vakoilee ruotsalaisia Thaimaassa lomamatkoilla, varastaa heidän kotiavaimiaan, viettää Joulua heidän kodeissaan ja on jäädä kiinni. Virtanen pääsee toteuttamaan unelmansa, kun tapaa ruotsalaisen Mikael Anderssonin, joka on päättänyt tehdä itsemurhan. Andersson opettaa kahdeksan kuukauden aikana kaiken elämästään ja ruotsalaisuudesta Virtaselle, ja Virtanen lupaa vastaavasti auttaa Anderssonia kuolemaan. Autettuaan Anderssonia kuolemaan vaellusretkellä Virtanen alkaa esiintyä Mikael

2 Anderssonina, saa työpaikan väärennetyillä todistuksilla, muuttaa Göteborgiin, löytää vaimon ja perustaa perheen. Muutaman vuoden kuluttua ruotsalaisuus ei olekaan enää niin hienoa. Virtaselle selviää, ettei 1970-luvun kansankotia ole enää, jos sitä koskaan olikaan, oikeisto on vallassa ja lapset kiukuttelevat. Virtanen syyllistyy myös toiseen murhaan, kun pelkää jäävänsä kiinni identiteettivarkaudesta. Lopulta hän jää kiinni Thaimaassa lomamatkalla ja tuomitaan vankilaan. Vankilassa hän tapaa toisen suomalaisen ja löytää ensimmäistä kertaa elämässään yhteyden Suomeen. Hän päättää hakea siirtoa suomalaiseen vankimielisairaalaan. 3 Yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia 3.1 Mennyt ja nykyinen Ruotsi Mikko Virtanen siis ihaili kaikkea ruotsalaista. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli ruotsalainen tapa harjoittaa sosiaalidemokratiaa politiikassa, lempeitä valtiomiehiä ja sosiaalidemokratian luomaa yhteisöllisyyttä kansan keskuudessa. Ruotsalaisten lasten kasvatus on kaikkien ruotsalaisten vastuulla, ja lapsista kasvaa sen vuoksi vastuullisia ja sosiaalidemokraattisia kansalaisia. Näin siis Mikko Virtanen kuvitteli asioiden olleen aiemmin ja olevan edelleen. Virtaselle paljastuu kuitenkin hänen elettyään ruotsalaisena, että hänen unelmiensa Ruotsi, sosiaalidemokratian utopia, on mennyttä. Sitä rakennettiin vuosikymmeniä sitten, mutta kuten Virtanen kirjan loppupuolella kuvailee, Ruotsi laiminlöi kilometrihuoltonsa 20 vuoden ajalta, korjaajat ja mekaanikot ryhtyivät individualisteiksi. Ruotsi kulki siis muiden länsimaiden tavoin yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta kohti individualismia ja poliittisesti kohti oikeistoa. Vaikka kirjan päähenkilö ei profiloidukaan varsinaisesti suomalaiseksi, kirjailija tekee lukijalle selväksi, että Virtanen todellakin on suomalainen. Erityisesti tämä käy ilmi kirjan loppupuolella, kun Virtasta alkaa ottaa viimein päähän työpaikan monituntiset kokoukset kahvikassan hoitamisesta tai joka paikasta tursuava ylenpalttinen sosiaalisuus. Myös Virtasen

3 ajatuksen kulussa on jotain hämmentävän tuttua, mikä ei vain tunnu istuvan Nousiaisen maalaamaan kuvaan stereotyyppisestä ruotsalaisesta. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa ajattelussa on ainakin stereotypioiden tasolla ehkä jotain niin perustavan erilaista, ettei edes kansallisuustransu sitä ymmärrä, ennen kuin on liian myöhäistä. 3.2 Mennyt ja nykyinen Suomi Nousiainen keskittyy kirjassaan suurimmaksi osaksi Ruotsiin, mutta Suomestakin on puhetta jonkin verran. Lapsuudestaan ja nuoruudestaan puhuessaan Virtanen kertoo kuinka hän kaksikymmentä vuotta jatkuneen vähättelyn jälkeen alkoi itsekin uskoa suomalaiseen mitättömyyteensä. Hänen mukaansa suomalainen mies on pahimman luokan kirosana, etenkin jos eteen lisätään määrite tyypillinen. Suomalaiset ovat Virtasen mukaan rumia juntteja, jotka käyvät töissä samalla tehtaalla kuin kaikki muutkin. He myös elävät rumaa suomalaista elämäänsä samalla rumalla suomalaisella paikkakunnalla ja puhuvat rumaa kieltään. Virtasen isä oli umpisuomalainen mies, joka kävi säntillisesti töissä, puhui vain asiaa (yleensä autourheilusta), joi perjantaina paljon ja toivoi Ruotsin kaatuvan kovaa jääkiekossa. Hän kehui harvoin ja silloinkin aina vähätellen. Äitiään kohtaan Virtasella oli hieman sympatiaa. Äiti hoiti kotia töiden ohella eikä valittanut, mutta olisi kaivannut hieman arvonantoa. Virtasen mukaan hän olisi saanut sitä Ruotsissa, johon hänenkin olisi kuulunut syntyä. Virtasen kuva suomalaisuudesta on hyvin stereotyyppinen, tällä kertaa myös hyvin negatiivinen. Kirjan huumorin perustuessa pitkälti juuri näihin stereotypioihin Nousiaisen käyttämä raju vastakkainasettelu jalon ruotsalaisuuden ja mitättömän suomalaisuuden välillä on täysin ymmärrettävä. Suomen ja ruotsin poliittinen vertailu on vaikeaa erilaisten tilanteiden takia, esimerkiksi ulkopolitiikka määritti Suomen politiikkaa toisen maailmansodan jälkeen paljon. Suomen asema Neuvostoliiton ja läntisen maailman välillä johti suomettumiseksi kutsuttuun poliittiseen ilmiöön, jossa Suomen tapauksessa Suomi myötäili Neuvostoliittoa lähes kaikissa poliittisissa

4 asioissa välttääkseen konfliktit. Tämä vaikutti luonnollisesti kaikkeen politiikkaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan (Kohi, Palo: Suomen historian käännekohtia). Ruotsi taas ei ollut vastaavanlaisessa tilanteessa suurvaltojen välissä; siellä poliittista ilmapiiriä ei hallinnut samassa mittakaavassa toiset valtiot, ja esimerkiksi kansankotiaate pääsi rauhassa kehittymään. 3.8 Itsetunto (Janten laki) Nousiainen korostaa kirjassaan useissa kohdissa suomalaisten ja ruotsalaisten eroja itsetunnossa. Kärjistetysti kirjan päähenkilö väittää, että ruotsalaisten itsetunto on juuri sopiva, ei liian iso eikä liian pieni, mutta suomalaisilla sitä ei ole ollenkaan. Syyksi ruotsalaisten sopivaan itsetuntoon Virtanen kertoo ensinnäkin kasvatuksen; tai itse asiassa sen, että muualla lapset kasvavat, Ruotsissa heidät kasvatetaan. Ruotsalaiset vanhemmat eivät vähättele ja mitätöi, vaan keskustelevat ja ovat solidaarisia. Sen vuoksi ruotsalaisista kasvaa vastuullisia aikuisia. Toinen Virtasen esittämä peruste on Aksel Sandemosen kokoama huoneentaulu, Janten laki. Se kuuluu näin: 1. Älä luule, että olet jotain. 2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me. 3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me. 4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me. 5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me. 6. Älä luule, että olet enemmän kuin me. 7. Älä luule, että kelpaat johonkin. 8. Älä naura meille. 9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta. 10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin. (Aksel Sandemose, Pakolainen ylittää jälkensä 1965 (En flygtning krysser sitt spor 1933)

5 Virtasen käsityksen mukaan Janten lain avulla ruotsalaiset ovat omaksuneet juuri oikean määrän nöyryyttä hyvän itsetunnon pariksi, vaikka laki sinänsä kuulostaa varsin kauhealta ja alistavalta. Hänen mukaansa Janten laki on yksi kansankodin peruskivistä, ilman sitä Ruotsia täydellisenä sosiaalidemokratian tyyssijana ei olisi ikinä syntynyt. Ruotsalaiset käyttävät Janten lakia rationaalisena jarruna, koska aina voi tulla vielä parempi idea. Suomalaiset käyttävät sitä väärin itsensä ja muiden sortamiseen ja itsevarmuuden murskaamiseen. Vaikka Virtanen jaksaa paasata Janten lain mahtavuudesta, niin hän myös myöntää, että sitä kritisoidaan myös Ruotsissa. Vaikka Virtasen mielipiteet Janten laista ovat kirjan tyyliin erittäin kärjistettyjä ja puolueellisia, niin niissä on nähtävissä tiettyä järkeenkäyvyyttä. Vaikka Sandemose kirjoitti lain ylös, ei häntä sinänsä voi pitää Janten lain keksijänä, vaan kyse on ehkä enemmänkin yleispohjoismaisesta kirjoittamattomasta sosiaalisesta normista, joka on hallinnut ihmisten välejä varsinkin menneinä vuosikymmeninä. Tietenkin ihmisten on ollut helpompi tulla toimeen keskenään, kun heidän välillään ei ole turhaa kateutta ja ihmiset suhtautuvat toisiinsa nöyrästi (Schwarzmann). Toisaalta ylenpalttinen nöyryys johtaa helposti tilanteeseen, jossa harva ihminen kehtaa olla kunnianhimoinen ja haastaa yhteiskunnan normit. Ääritapauksessa liikaa Janten lakiin nojaava yhteiskunta ei pysy kehityksessä mukana. Sekä Suomessa että Ruotsissa muiden pohjoismaiden ohella on käytetty Janten lakia sosiaalisena ohjenuorana, ja sen aikaansaamasta nöyryydestä on tullut näitä kansallisuuksia määrittävä asia. Nykyisin siirrytään kuitenkin kohti individualistisempaa maailmaa, jossa agraaritalouteen perustuvan yhteiskunnan nöyryydellä ei ole paljon jalansijaa; nykyisessä globaalissa maailmassa sosiaaliselle nöyryydelle ei valitettavasti ole tilaa, koska kaikki eivät sitä harjoita. 4 Suomalaisuus 4.1 Mikä määrittää suomalaisuuden? Suomalaisuutta ja ruotsalaisuutta vertailtaessa korostuu luonnollisesti sekä kulttuuriset erot

6 että samankaltaisuudet. Vaikka yhteiskuntajärjestelmät ovat hyvin lähellä toisiaan ja ainakin ulkopuolisen silmin nähtynä kansojen stereotyyppiset luonteet ovat samankaltaiset, niin silti suurin osa suomalaisista todennäköisesti hieman loukkaantuisi, jos heitä luultaisiin ruotsalaisiksi. Miksi on tärkeää olla juuri suomalainen, kun ruotsalaisuus on niin lähellä kuitenkin? Ehkä kyse on perimmiltään kansallisuustunteesta, muinaisten heimojen näennäisesti muodostamasta yhteisöstä. Benedict Anderson, Cornellin yliopiston kansainvälisen politiikan emeritusprofessori, määrittää Kuvitellut yhteisöt -teoksessaan kansallisvaltiot kuvitteelliseksi yhteisöksi, jonka jäsenet eivät kaikki tunne toisiaan. Suomalaiset tuntevat yhteenkuuluvuudentunnetta toisia suomalaisia kohtaan, vaikkeivät heitä henkilökohtaisesti tunne. Nykyisellään yhä turhemmaksi esimerkiksi EU:n takia käyvä kansallisvaltiokäsite siis antaa mahdollisuuden kuulua johonkin, ihminen kun käsitykseni mukaan haluaa pohjimmiltaan kuulua johonkin perhettä isompaan ryhmään, vaikka se kansainvälisessä maailmassa tuntuu välillä turhalta. Itsensä on helpompi määritellä, kun on jokin viiteryhmä. Vadelmavenepakolaisessa Mikko Virtasen asennemuutos suomalaisuutta kohtaan on erittäin näkyvä: aluksi Suomi oli kauhistus ja mitättömyys, kirjan loppusivuilla se ei olekaan enää niin paha, jopa parempi kuin Ruotsi. Virtanen tavoittaa kadonneen suomalaisuutensa ruotsalaisessa vankilassa toisten suomalaisten kanssa. Hän toteaa, että Suomessa asioita ei lakaista maton alle tai niiden olemassaoloa ei kielletä, kun niistä tulee ongelmia. Ruotsissa ongelmia mietitään, jos itsensä kehittämiseltä jää aikaa: jooga ensin, ongelmat sitten. Virtanen oivaltaa, että Ruotsi on onnela syntyperäisille ruotsalaisille, maahanmuuttajat kelpaavat pizzanpaistajiksi tai siivoojiksi, mutta ei heille ruotsalaista identiteettiä anneta. Hän ymmärtää viimein tavoitelleensa utopiaa, syöneensä mädän puun omenia välittämättä pahasta mausta. Hän hakee siirtoa suomalaiseen vankimielisairaalaan, sillä suomalaisissa hulluissa on vaan jotain aidompaa. Mikko Virtasen täytyi lainata toisen kansallisuutta löytääkseen omansa. 5 Yhteenveto Miika Nousiaisen romaani Vadelmavenepakolainen pohtii huumorin keinoin kansallisuutta ja sen määräytymistä. Romaanin päähenkilön kautta lukija pääsee särkyneen

7 kansallisidentiteetin syövereihin sekä seuraamaan sen aiheuttamia ongelmia. Suomalaisuutta ja ruotsalaisuutta on yhtä vaikea määritellä ja vertailla kuin mitä tahansa kansallisuutta. Niillä on paljon samankaltaisia ominaisuuksia, mutta myös paljon eroja. Oli kyse sitten kansallis- tai heimotunteesta tai mistä tahansa, niin ihmisillä on tarve määrittää itsensä osana isompaa kokonaisuutta. Kansallisuus tarjoaa siihen mahdollisuuden omine rajoituksineen ja etuineen. Lähteet Anderson, Benedict. Kuvitellut yhteisöt: Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua. Tampere: Vastapaino, 2007 Kohi, Antti; Palo, Hannele. Forum 4: Suomen historian käännekohtia. Helsinki: Otava, 2005 Nousiainen, Miika. Vadelmavenepakolainen. Helsinki: Otava, 2007 Schwarzman, Phillip. Finland for Thought: Jante s Law