ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry.

Transkriptio

1 ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry. Jäsenlehtí N:o 10 Joulukuu

2 Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 10 Joulukuu 2003 Tämän lehden toimituskunta: Toimituksen osoite: Taitto: Paino: Juhani Silván (vastaava) Risto Hakomäki ja Pekka Wikberg Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry. c/o Juhani Silván Vaiveronkatu 32 A 1, Hyvinkää Puh Sähköposti: juhani.silvan@luukku.com Nina Heinonen Karkkilan Painopalvelu Oy Etukannen kuva: Jukka Laitinen: Karkkilan kirkon alttaritaulu Takakannen kuva: Jukka Laitinen: Näröin silta ja August Suomisen rakentama liikerakennus. Sisältö: 3... Pääkirjoitus: Syklit piristävät... Juhani Silván 4... Karkkilan yhteiskoulu - minun kouluni - 90 vuotias... Kyösti Suonoja 8... Antiikkipalsta: Ryijy... Pirkko Madetoja 9... Karkkilalaista paikalliskirjallisuutta... Juhani Silván Myllypuiston suunnitteluehdotus... Klas Alander Joulun taikaa Fagerkullassa Matkalla Baltiassa... Anna-Liisa Keckman Fagerkullan kolumnisti saavutti miehen iän... Juhani Silván Eräs ostosmatka... Armas Pihl Sanni Gebhardin koulu... Juhani Silván Venteliinskä... Reino Luoto Högfors mekaanisen puumassan tuottajana... Tommi Kuutsa Runoja... Marjatta Jääskeläinen Lisää Parta-Ooperin temppuja... Pekka Wikberg Teatteria talveen ja kevääseen Teatteria lapsille Kesän ulkomaanmatkat Keräilyjaoston kuulumisia... Antti Valonen Muistumia korskeista komentajista ja vähän muistakin... Raimo Laaksonen Reino Luoto: Fagerkullasta etulinjaan Kotiseutuyhdistyksen tuotteiden myyntihinnat 2

3 Jokin aika sitten lehdissä kerrottiin, että Tanskan salmista Itämerelle ja edelleen Suomenlahdelle saakka tulleet suolasyklit ovat lisänneet syvänteiden happipitoisuutta ja siten virkistäneet merialueitamme. Jotta jaksaisimme, me tarvitsemme yleensäkin elämäämme uusia syklejä, jaksoja, jotka sisältävät jotain uutta ja piristävää. Jatkuva samankaltaisuus masentaa. Matkailun alalla syklit ovat yleisesti tunnettuja. Syklin tilalla puhutaan myös muotivirtauksista: jonkin aikaa tietyt matkat vetävät puoleensa suuria ihmisjoukkoja, sitten ne alkavat kyllästyttää ja tilalle on saatava jotain uutta. Muistammehan takavuosilta vaikkapa keihäsmatkabuumin tai nostalgiset Karjalan-matkat, jolloin kaikki ennen Karjalassa asuneet halusivat viedä jälkeläisensä ja ystävänsä katsomaan entisiä asuinsijojaan. Viron itsenäistyttyä alkoivat matkat Tallinnaan ja sen jälkeen muuallekin Viroon ja koko Baltiaan. Nyt kun paikat on kertaalleen nähty, alkavat Viroon suuntautuvat matkatkin hiljalleen hiipua, näin ainakin lehtitietojen mukaan. Pääkirjoitus Syklit piristävät Kotiseutuyhdistyksen matkailujaostollakin on ollut nähtävissä tiettyjä syklejä. Kun yhdistyksen matkailutoiminta 1960-luvun puolivälissä alkoi, halusivat kaikki päästä kotimaan bussikierroksille. Yöpyminen hotellissakin oli jotain uutta ja erikoista, saihan ainakin nukkua kunnollisessa sängyssä oman vuodesohvan tai hetekan sijaan. Sitten tulivat muotiin laivamatkat ja sen jälkeen pitkät bussimatkat ulkomaille. Nyt juuri toivotaan lentomatkan päässä olevia opastettuja ulkomaisia kaupunkikohteita ja kotimaassa teatteriretkiä hyviin näytelmiin. Myös lapsille toivotaan teatteriretkiä. Oma syklinsä kotiseutuyhdistyksen toiminnassa on tämä kotiseutulehtikin. Sama toimituskunta on toimittanut lehteä nyt tasan viisi vuotta, vuodesta Lehtiä on ehtinyt ilmestyä kaksi vuodessa eli tämä lehti mukaan lukien yhteensä kymmenen kappaletta. Kulttuurilehdelle se on aika pitkä jakso. Millaisena tämä lehti on koettu, siitä ei paljoakaan ole tullut palautetta. Suosiota ei voi mitata myynnilläkään, koska lehti jaetaan jokaiselle jäsenelle kotiin jäsenmaksuun kuuluvana etuna. Uutta on siis tulossa lehtisektorillekin. Ensi kevään lehti ilmestyy osittain uusien vastuuhenkilöiden toimittamana ja ehkä ainakin jonkin verran erilaisena. Lehdellä on oma teemansakin; liikutaan Pyhäjärven - Karkkilan syntymäpäivien merkeissä. Aikanaan johtokunta päättää, mikä on kotiseutulehden tulevaisuus sen jälkeen. Yksi on ainakin jatkossa selviö: tarvitaan entisten kirjoittajien ja avustajien lisäksi myös uusia. Tarvitaan myös ilmoittajia, sillä jokainen lehti maksaa paljon rahaa, vaikka se talkoovoimin toimitettaisiinkin. Pirteätä uutta vuotta kaikille lukijoillemme! Juhani Silván KARKKILAN KOTISEUTUYHDISTYS RY:N JOHTOKUNTA Hakomäki, Risto Astala, Marita Ahomäki, Ritva Holli, Marja Kataisto, Raili Kivi, Seppo Laine, Kari Niklander, Hannu Suonpää, Voitto Wikberg, Pekka puheenjohtaja, museoasiat, jäsenlehti, julkaisut, tiedottaminen johtokunnan sihteeri talousasiat julkaisut tapahtumat maaseudun asiat, tapahtumat tapahtumat tapahtumat tapahtumat varapuheenjohtaja, sukututkimus, julkaisut, jäsenlehti, tiedottaminen 3

4 Karkkilan yhteiskoulu - minun kouluni vuotias Karkkilan yhteiskoulu täytti tänä vuonna 90 vuotta. Koulun entinen oppilas, valt. tri Kyösti Suonoja piti juhlapuheen oppilaille ja henkilökunnalle tarkoitetussa juhlassa Karkkila-salissa. Seuraavassa puhe kokonaisuudessaan. Olen saanut mieluisan tehtävän voidessani Karkkilan Yhteiskoulun eli nykyisen yläasteen ja lukion 90-vuotisjuhlassa kertoa teille, nykyisille ja entisille opettajille ja oppilaille, joitakin omia kokemuksia ja näkemyksiä yhteisestä koulustamme ja sen merkityksestä omassa elämässä. Karkkilan Yhteiskoulun perustamiseen vaikuttivat vuonna 1913 halu vahvistaa Suomen asemaa kansakuntana Venäjän vallan alaisuudessa. Sivistystä pidettiin niin suuressa arvossa, että sen varaan uskottiin Suomen kansan asema ja voima. Ilman sivistystä ei aineellisella elintasolla katsottu olevan arvoa. Nykyäänkin kun puhumme hyvinvoinnista, katsomme siihen kuuluvaksi myös henkisiä arvoja. Koulumme ensimmäisen lukuvuoden toimintakertomuksessa oli seuraava rohkea virke: Pienen kansan pystyssä pysymisen tärkeimpiä ehtoja on omata sellainen pohja, joka ei petä silloinkaan, kun ulkomaisilla mahtikeinoilla yritetään ryöstää siltä kaikki se, mikä tekee sen kansaksi kansojen joukossa. Ehkä mainittu ajatus pätee tänäkin päivänä EU-Suomessa. Toinen aihe koulun perustamiseen oli pyrkimys kouluttaa lapset niin pitkälle kuin mahdollista ja taloudellisesti mahdollisimman edullisesti. Tulivathan koulukustannukset halvemmiksi omalla kuin vieraalla paikkakunnalla. Hankkeen takana olivat paikkakunnan lääkäri Gösta Aspelin ja rovasti Kustaa Varmavuori. Koulun perustajien ensimmäisiä tehtäviä oli hankkia koulun käytettäväksi sopiva huoneisto. Se saatiinkin pienellä vaivalla Närön pikkukoulusta, joka sijaitsi kirkon lähellä Salimäen rinteellä. Kokoilemalla ja osittain ostamalla saatiin perustettuun kouluun välttämätön kalusto. Pulpetit olivat suurelta osaltaan kiertokoulun sekä kansakoulujen käytännöstä poistamia. Vuosina 1919 ja 1920 pantiin alulle koulutalon rakennushanke, joka heti sai yllättävän hyvän kannatuksen. Johtokunnan jäsenet, opettajat ja joukko koulun muita ystäviä lähtivät keräysmatkalle jalan sekä hevosilla. Oma pitäjä kierrettiin talo talolta, vieläpä uskaltauduttiin naapuripitäjiinkin, mm. Pusulaan. Keruutyöhön osallistuneet otettiin suopeasti vastaan ja maksusitoumuksia sekä rakennusaineita saatiin runsaasti, mm. 600 hirttä, parruja, turvepehkua ja kattopäreitä. Tontti oli vanhaa peltomaata ja kelpasi hyvin rakennuksen pohjaksi. Rakentaminen aloitettiin isoilla laskiaistalkoilla, joissa otettiin vastaan kuorma toisensa jälkeen rakennustarvikkeita. Kaikki tuo vanha tuntuu nyt kovin alkeelliselta, mutta kaikki on suhteellista. Olin vuosina puolisoni kanssa töissä eteläisessä Afrikassa, Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Siellä toimin sosiaaliministeriön neuvonantajana ja opettajana. Ministeriöllä oli oma koulu, jonka oppilaiden kanssa teimme yhdyskuntatyötä perustaen mm. kouluja Maputon bairroihin eli alkeellisiin esikaupunkeihin. Kaupungin asukasluku on noin 2 miljoonaa, joten pienistä oppilasmääristä ei ole kysymys. Teimme koulurakennukset betonista valetulle lattialle. Seinät ja katto tehtiin kaisloista. Vain yhteen kouluun tehtiin myös seinät betonista ja katto pellistä. Missään koulussa ei ollut pulpetteja tai penkkejä, vaan oppilaat istuivat lattialla. Usein näin koulun toimivan Jumalan nurinpäin istuttaman puun eli apinan leipäpuun alla. Puussa oli iso liitutaulu ja oppilaat istuivat maassa puun varjossa. Mosambikilainen koulu on tänä päivänä Karkkilan Yhteiskoulun perustamisesta toista sataa vuotta jäljessä mitä tulee ulkoisiin puitteisiin. Mitä taas tulee siellä tapaamiini opiskelijoihin, eroa oppimishaluun ja älyyn ei ole. 4

5 Omana kouluaikana ja 1950-luvuilla käytiin ensin neljä luokkaa kansakoulua, jonka jälkeen oli viisi luokkaa yhteiskoulua ja sitten kolme luokkaa lukiota. Nykyäänhän tilanne on toinen, kun voidaan sanoa jokaisen oppivelvollisen suorittavan vanhan keskikoulun. Niinpä omana aikanani pelkän keskikoulun suorittamisella oli tärkeä merkitys oppilaan elämässä. Se oli enemmän kuin pelkkä kansakoulu ja avasi enemmän jatkomahdollisuuksia. Monet menivätkin keskikoulusta johonkin opistoon. Muutamat oppilaat keskeyttivät parin vuoden jälkeen ja menivät Högforsin ammattikouluun. Opettajat olivat suuria persoonia. Meidän opettajiimme kuului mm. Kepsu matematiikassa ja piirustuksessa, Virsu suomenkielessä ja ainekirjoituksessa, Puppe englanninkielessä, Saikku luonnontieteissä, Jallu uskonnossa ollen samalla rehtorina ja tietenkin Keku voimistelussa ja urheilussa. Hän oli Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteeni ja pelasi Hämeenlinnan Tarmossa. Olihan meillä myös muita mukavia opettajia, mutta edellä mainitut ovat jääneet parhaiten mieleen. Kepsu saattoi kysyä geometriatunnilla napakasti: No, tuleeko siitä mitään vai pannaanko nelonen? Kyöstihän puhuu kuin keitetystä lampaanpäästä. Meidän oppilaiden piti joka kesä kerätä 30 kasvia, kuivata ne imupaperilla sekä liimata lopuksi herbaarioon. Neljän vuoden aikana kasveja piti yhteensä kerätä siis 120 ja se oli melkoinen kesän pilaaja minulle. Kasvien nimet piti osata suomeksi ja latinaksi, samoin niiden lehtien muoto, juuret yms. Kun yritin tentissä niitä muistella, Saikku sanoi: Kyösti hyvä, et sinä niitä osaa, kun et ole niitä kerännytkään. Ja oikeassa hän oli, sillä useimmat kasvit oli otettu siskojeni herbaarioista tai ostettu kavereilta. Puppe piti meille ylimääräisiä englannintunteja, että pysyisimme kärryillä. Jallu teetätti kirjapainotöitä keväisin. Olin parin muun keskustassa asuvan pojan kanssa avustamassa Pispalan kirjapainossa, kun yhteiskoulun vuosikertomuksia painettiin. Niinpä näimme aina ennakkoon miten moni jäi luokalle tai sai ehdot. Omaa tilannetta aina jännitettiin. Kerran ripustin taidenäyttelyä varten Kepsun ja taiteilija Ilmari Huitin kanssa viimemainitun maalauksia luokkahuoneen seinille. Joskus kaivoin ojia tai jäädytin luistinrataa koulun pihalla. Jääkiekko oli mahtiaine. Yhtenä vuotena melkein koko jääkiekkojoukkue jätettiin luokalle ja aivan syystä, sillä meidän pääaineemme olivat luistelu ja laukaisu. Koulumme joukkue olikin joka vuosi Uudenmaan oppikoulujen jääkiekkomestari. Penkinpainajaisia vietettiin 1958 Vuotinaisissa Mustikkamäen pirtissä. Tilaisuuteen pantiin kravatit ja rusetit kaulaan. Kirjoittaja takarivissä kuudes vasemmalta. 5

6 Voimistelunopettaja Keku lohdutti meitä sanoen meidän vielä olevan niin nuoria, että aikaa on, ja olihan sitä. En vieläkään vaihtaisi pois jääkiekon tai jalkapallon tuomia huimia elämyksiä, vaikka sain niistä maksaa yhden kouluvuoden enemmän. Koulun pihalla oli rekki ja pian meistä moni oli rekkitaituri pyörittämässä jättiläisiä. Eräs vanha tapa taitaa olla hävinnyt. Kun vanha puinen koulurakennus oli rakennettu siten, että rakennuksen ja kadun välissä oli jalankulkualue, oppilaat kiersivät välitunneilla koulun ympäri erilaisissa ryhmissä. Kukin valitsi seuransa. Kun asuin lähellä koulua, pystyin ruokatunnilla käymään kotona syömässä, mutta monet Pusulasta tai Pyhäjärveltä kotoisin olevat oppilaat saivat tyytyä eväsleipiin luokkahuoneessa, ellei vanhemmilla sitten ollut varaa maksaa lounasta Rautaruukin ravintolassa. Oli onni tai kohtalo, miten vain, että jaksoin keskittymisvaikeuksista huolimatta roikkua koulussa muiden mukana. Olin usein pudota kyydistä, mutta opettajien ja kavereidenkin avulla sain pidetyksi laidoista kiinni. Olen oppinut sen tärkeän asian, että kun on halua, moni sellainen asia on mahdollista, mitä on pitänyt itselleen mahdottomana. Minulla kuten monella muullakin pojalla koulunkäynnin halu saattaa jossakin vaiheessa olla kovin laimeata, mutta se menee ohi ja tulee aika, jolloin suorastaan ahmii tietoa. Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Vaikka Högforsin rautavalimon lähellä asuinkin, on todettava oman rautani olleen monta vuotta kylmää, mutta kun se alkoi lämmetä, pystyin takomaan siinä missä muutkin. Ei varmaan kukaan opettajista olisi uskonut, että opettaisin joskus yliopistossa. Koulu antoi myöhemmälle elämälle suunnan, johon kuului: perustiedot tärkeissä aineissa: matematiikassa, suomenkielessä, vieraissa kielissä, historiassa, biologiassa ym. Joku lehti kirjoitti mielipiteenään, että nykyinen koulu yrittää täyttää lasten päät, vaikka sen pitäisi opettaa lapsia käyttämään päätään. Uusien oppilaiden ei tarvitse täyttää päätään, vaan oppia sitä oikein käyttämään. Tähän on kuitenkin sanottava, että ilman tiettyä pänttäämistä perusasiat eivät iskostu päähän ja ilman perusasioita uuden tiedon omaksuminen ja siihen kriittisesti suhtautuminen on vaikeaa. Valmistautumista penkinpainajaisajoon. Auton edessä seisoo kädet taskuissa Arvo Hämäläinen, kirjoittaja puhaltaa fanfaaria. Koulu antoi virallisen kelpoisuuden jatko-opintoihin ylemmissä opinahjoissa. Aloitin alun perin suunnittelemani kadettikoulun tai voimistelunopettajan koulutuksen sijaan opiskelun Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa tein maisterin ja lisensiaatintutkinnon jälkeen väitöskirjan ja toimin sosiaalipolitiikan dosenttina, apulaisprofessorina ja professorina päätyöni ollessa kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriössä. Koulu antoi sosiaalisen kentän, luokka- ja muut koulukaverit. Meillä on edelleen luokkakokouksia ja muita tapaamisia, viimeksi pari viikkoa sitten tapasin viisi luokkatoveria Helsingissä. Koulu antoi tuulahduksen sivistystä, tuota outoa sanaa, jota käytettiin jo koulun ensimmäisessä vuosikertomuksessa. On sanottu, että tieto häviää, mutta sivistys jää. Ehkä se tarkoittaa sitä, että kaikki tieto on muuttuvaa, mutta koulussa opittu vanha tieto ja oikea asenne tiedon hankkimiseen pitää meidät jatkuvasti reaaliajassa. Osaamme etsiä tietoa sitä tarvitessamme. Koulu auttaa itsensä toteuttamisessa. Ihmisenä kehittyminen alkaa lapsuudesta ja jatkuu koko ihmisiän. Vaikka elämme vain päivän kerrallaan, uskon, että jokaisella ihmisellä on elämässään tarkoitus, jonka täyttämiseen tulisi pyrkiä. Tuo tarkoitus on ikään kuin ohjelmoitu sisimpäämme, ja syntymälahjana olemme saaneet tarvittavat edellytykset suoriutuaksemme tehtävästä. Omalla tavallamme olemme erittäin sopivia juuri oman elämämme tarkoituksen toteuttajiksi. Elämän taidot on ollut pak- 6

7 ko oppia muualla kuin koulussa. Sehän on luonnollista. Oppi on usein tullut ns. kantapään kautta eli kokemuksesta viisastuneena. On todettu, että ihminen oppii kolmella tavalla: a) matkimalla muita, b) kokemuksesta tai c) oivaltamalla. Olen yhteiskoulun jälkeen joutunut useasti koulun penkille ja yliopistovuosien jälkeen monet vuodet kuluivat ilman henkistä ja hengellistä kypsyyttä, jota meidän kaikkien tulisi hankkia. Kaikkein ensimmäiseksi tarvitsemme nöyryyttä ottamaan vastaan uutta tietoa. Nöyryys on totuudelle avointa mieltä ja oppimishalua. Sitä on opeteltava tai sitten elämä opettaa. Minä olen useimmiten oppinut elämää vain kokemuksesta, mutta myöhemmällä iällä olen saanut keskustella viisaiden ihmisten kanssa ja löytänyt sellaista kirjallisuutta, joka on niin yksinkertaisen viisasta perustietoa, että sitä koulukirjoista harvoin löytää. Pari vuotta sitten sain oilla vanhimman poikani tyttären penkkareissa katsomassa vanhojen tansseja ja vuosi sen jälkeen hänen ylioppilasjuhlissaan tässä koulussa. Koin silloin aivan yllätyksellisesti samaistumisen tunteen teidän nuorten oppilaiden kanssa. Elin teidän kanssanne kuin olisin ollut alle kaksikymppinen. Pintaan nousi omasta kokemuksesta ja tunne-elämästä syvä yhdysside teihin ja omaan kouluun. Mehän suodatamme tapahtumat ja asiat oman kokemus- ja tunnemaailmamme lävitse kokien ne yksilöllisesti mielessämme. Sain hetken olla taas nuorukainen, jolla on elämä ja toivo edessään, rohkeutta ja pelkoa vuorotellen sekä halu tehdä jotakin merkittävää elämässään. Elämä jatkuisi ikuisesti. Vanhuutta ja kuolemaa ei olisi. On vain tämä päivä. Meillä kaikilla on vain tämä päivä, eilistä ei ole ja huomisesta ei kukaan tiedä. Neuvoton ja levoton nuorukainen olisi aikanaan tarvinnut tyyneysrukousta: Jumala suokoon minulle Tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja Viisautta erottaa nämä toisistaan. Omalta osaltani toivotan tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta koululle, sen opettajille ja oppilaille tulevaisuudessa! Kyösti Suonoja Vanha puukoulu syksyisten koivujen verhossa. Paikalla on nyt liikuntahalli. Kuva Kaija Silván 7

8 Antiikkipalsta Ryijy Ryijy on vanha skandinaavinen käyttötekstiili. Ensimmäiset varmat tiedot ryijyistä ovat 1400-luvulta Ruotsin linnoista ja luostareista. Suomessa niitä on ollut käytössä viimeistään 1500-luvulla. Tiedot löytyvät kauppakirjoista ja tilikirjoista: ryijyt olivat niin arvokkaita, että ne mainittiin tileissä. Ryijyillä on jopa maksettu veroja. Alkujaan ryijyä käytettiin makuu- ja matkapeitteenä ja niiden koristelu oli vaatimatonta. Nukkapuoli oli ryijyn alapuoli. Ns. vippeläisryijyssä on yksivärinen nukka, mutta sileä puoli on koristettu värikkäällä ruusupolkusidoksella. Vasta kun ryijyä alettiin käyttää vuoteen koristeena, nukkapuoli alettiin mieltää yläpuoleksi ja sen koristelu monipuolistui. Koristelun myötä nukka lyheni. Myös molemmin puolin nukallisia ryijyjä on tehty: niissä alapuolen nukka on vaatimaton ja yläpuolen nukkaa harvempi. Ryijy yleistyi kansan keskuudessa 1700-luvun aikana. Suuritöisenä ja suhteellisen kalliina ryijy pysyi ylellisyysesineenä. Se kuului usein talontyttären myötäjäisiin. Kuvioinnissa ja värien valinnassa seurattiin ajan muotia. Ryijylangat värjättiin tavallisesti kotimaisilla kasviväreillä, mutta myös kalliita tuontivärejä käytettiin mahdollisuuksien mukaan luvun aikana yleistyivät indigo, jolla saatiin voimakas sininen, sekä voimakkaat punaisen sävyt krapinpunainen ja kokenilli. Kansanomaisen koristeryijyn kukoistusaika kesti 1800-luvun puoliväliin luvun alussa kansallisromantiikka herätti uudelleen kiinnostuksen ryijyihin. Tuolloin kudottiin ensimmäiset taiteilijoiden suunnittelemat ryijyt, joista ensimmäinen ja ehkä tunnetuin on Akseli Gallen-Kallelan Liekki luvulla alettiin vanhoja ryijyä tallentaa ja ryijystä tuli muotituote, jonka mallit omaksuttiin kansanomaisesta ryijystä, kun taas 1930-luvulla siirryttiin ns. funkkisryijyyn. 30-luvun ryijykuumeen jälkeen seuraava nousukausi oli 1950-luku. Sen jälkeen ryijy on elänyt hiljaiseloa, mutta nyt kiinnostus näyttää heränneen siis uudelleen. Museokokoelmissa olevat ryijyt ovat pääasiassa ja 1800-luvuilta. Esimerkiksi Kansallismuseon kansatieteellisissä kokoelmissa vanhin vuosiluvullinen ryijy on vuodelta Kaikkiaan ryijyjä on kokoelmissa lähes kuusisataa ja kokoelma karttuu edelleen. Kuvassa oleva ryijy on vuodelta 1799 ja peräisin Vesilahdelta. Se on mukana U.T. Sireliuksen vuonna 1924 julkaisussa kirjassa Suomen ryijyt. Ryijy on tyylillisesti kustavilainen. Sireliuksen mukaan tämäntyyppisiä suoraraitaisia ryijyjä esiintyi erityisesti Keski-Satakunnassa ja Keski-Suomessa. Niille tyypillistä oli joko musta tai sininen pohjaväri. Ainutlaatuiseksi tämän ryijyn Sireliuksen mukaan tekee reunuksen kukka-aiheinen koristelu. Kaunissävyinen ja sommittelultaan hallittu ryijy on säilynyt hyvin. teksti: tutkija Pirkko Madetoja, Kansallismuseo kuva: Markku Haverinen 8

9 Karkkilalaista paikalliskirjallisuutta Kirjoittajalle, joka etsii lähdetietoja Karkkilasta, on kyllä tarjolla aineistoa. Karkkilan historia ja Högforsin historia esittelevät paikkakuntaa laajalta alueelta kivikaudesta nykyaikaan mutta niiden jakama tieto ei luonnollisestikaan ole kovin syvälle menevää. Pienistä historiikeista saa perusteellisempaa tietoa, mutta niitä on tehty kovin vähän. Murrekirjallisuuden osuus on melko runsas. Seuraava katsaus on laadittu omien tietojeni ja etsintäyritysteni pohjalta eikä se edes yritä olla kaikenkattava. Karkkila-bibliografia alkaisi olla varmasti paikallaan, ellei sellaista esimerkiksi kirjaston toimesta ole jo tehtykin. 1. Historiateoksia Karkkilan virallinen historiateos on nimeltään Karkkilan eli Högforsin ja Pyhäjärven entisen Pahajärven ihmisten historia. Sen on kustantanut Karkkilan kaupunki ja painettu vuonna Tekijät ovat Seppo Aalto ja Kimmo Rentola, yliopistomiehiä molemmat. Karkkilan esihistorian on teoksen alkuun laatinut Georg Haggrén. Sen jälkeen kirja jakautuu kahteen osaan. Seppo Aalto on kirjoittanut Ensimmäisen kirjan, jossa liikutaan keskiajalta 1700-lukuun ja Kimmo Rentola Toisen kirjan 1800-luvusta nykyaikaan. Sivuja kirjassa on lähes tuhat. Högforsin tehtaan historia ilmestyi vuonna Se on nimeltään Masuuni, josta tuli suurvalimo. Högforsin tehdas I-II. Tämä historiateos on siitä erikoinen, että tekijöitä ei ole mainittu kansisivuilla, ne löytyvät mainittuina vain kirjan esipuheesta. Teoksen kirjoittamisen aloitti fil.tri Karl Ekman ja sen lopetti fil. maist. W. E. Nordström. Suurikokoisia sivuja tässäkin teoksessa on noin Historiikkeja Vuonna 1954 ilmestynyt Karkkilan Konepajakoulun rehtorin T. Nissisen historiikki Högforsin tehtaan konepajakoulu 10-vuotias aloitti historiikkien sarjan. Historiikit kertovat jonkin yhdistyksen, laitoksen tai yhteisön vaiheista tarkasti ja syvyyssuunnassa ja antavat siten paljon tietoa sitä haluavalle. Historiikkeja ilmestyi tasaisin välein luvulla, mutta sitten ne yhtäkkiä loppuivat. Vuonna 1979 ilmestyi Osuusliike Tuen historiikki Pystyssä on ja pysyy. Kirjoittaja oli Eila Saarinen. Lehtori ja rehtori Olli J. Tuohiniemi oli ahkera kirjoittaja. Hänen laatimiaan historiikkeja olivat Karkkilan Työväenopisto (1976), Karkkilan metallityöväen ammattiosasto n:o (1976), Vuosi Työväenyhdistys Tarmon historia (1977) ja Karkkilan yhteiskoulu (1973). Raimo Laaksonen ja Olli J. Tuohiniemi toimittivat yhdessä kirjan 90-vuotias edelläkävijä. Högfors-Karkkilan sairaskassa (1981) ja käsikirjoituksen asteelle jäi Högforsin työväen lainakirjaston vaiheista kertova historiikki. Se on Karkkilan sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen hallussa odottamassa julkaisuaan. Itse kirjoitin vuonna 1979 Karkkilan Säästöpankin historiikin 75 vuotta paikkakunnan parhaaksi. Vuonna 1979 ilmestyi myös lintujentutkijain kerho Aplan 10- vuotisjulkaisu Apla Eri kirjoittajien kirjoituksista kootun historiikin toimittivat Kalle Virta, Heikki Luoto ja Kari Virta ilmestyi historiikki Karkkilan Tekniset 40 vuotta. Toimituskunnan muodostivat Urho Kasurinen, Aaro Lahti, Aulis Stenholm, Lauri Virolainen ja Kari Virta. Oman mainintansa ansaitsee myös Kuvia Karkkilasta, jonka kaksi yhteiskoulun koululuokkaa toimittivat vuonna Kirjasessa on luonnonsuojeluun ja ekologiaan liittyviä oppilaiden kirjoituksia ja haastatteluja. 2. Taiteilijaelämäkertoja Vaskijärveläinen taiteilija Ilmari Huitti on innoittanut useita kirjoittajia. Oikeastaan hän itse aloitti itsestään kertovien juttujen sarjan. Vuonna 1959 ilmestyi J. G. Könnärin nimellä vihkonen Joutavia juttuja, jossa hän kertoo työstään ja töistään. Näyttelyn käsiohjelmia on tiedossani ainakin kolme. Jaakko Hemmi toimitti sellaisen 1957, itse kirjoitin vähän laajemman koosteen vuonna 1969 ja Suo- 9

10 men Taideakatemian amanuenssi Marjatta Koistinen omansa vuonna Tärkein elämäkerrallinen teos Ilmari Huitista on Pentti Mäensyrjän Sielupensseli vuodelta Kirjan on kustantanut Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyyti r.y. Alaotsikoksi Mäensyrjä on merkinnyt Romaaninomainen näkemys taidemaalari Ilmari Huitin originellista elämästä. Varsinaisia romaaneja Huitista on ilmestynyt kaksikin. Vuonna 1940 Marita Kalima julkaisi romaanin Uusi koti. Kirjassa Simo Haikka (Ilmari Huitti) rakentaa Vaskijärvelle taloa, joka on tarkoitettu hänen ja Kaari Rantalan (Marita Kalima) yhteiseksi kodiksi. Suhde oli todellinen, mutta se raukesi niin kuin muutkin Ilmari Huitin naissuhteet. Marita Kalima oli helsinkiläinen seurapiirikaunotar. Hänen isänsä oli Jalo Kalima, etevä kielentutkija. Teatterinjohtaja Eino Kalima oli hänen setänsä. Myöhemmin Marita Kalima meni naimisiin ja perusti miehensä Pekka Niemeläisen kanssa naisten kappaliikkeen Helsinkiin Bulevardille. Marita Niemeläinen kuoli vuonna Ilmari Huitti oli luovuttanut Vaskijärvellä sijainneen talonsa Aleksis Kiven Seuralle rauhalliseksi luomispaikaksi nuorille kirjailijoille. Joitakin kirjailijoita siellä asuikin, mm luvulla jonkin aikaa Veijo Meri. Hän löysi talon ullakolta nipun kirjeitä, joita Marita Kalima oli vuosien varrella lähettänyt Ilmari Huitille. Niistä Veijo Meri sai kipinän kirjaansa Peiliin piirretty nainen, joka näin sai alkunsa Vaskijärvellä. Kun kirjasta myöhemmin tehtiin televisioelokuva nimeltä Taksikuski, monet vaskijärveläiset tunnistivat sieltä itsensä tai lähipiirinsä, niin fiktiivisiä luomuksia kuin henkilöt olivatkin. Kysyessäni Marita Kalimalta vähän ennen hänen kuolemaansa asiasta hän itse ei tiennyt mitään Veijo Meren kirjan yhteydestä hänen kirjeisiinsä, mutta totesi kyllä myöhemmin kirjaan tutustuttuaan yhteyden todenperäisyyden. 3. Albumeja Vuonna 1971 Kulttuuriyhdistys Lyyti julkaisi ensimmäisen Karkkila-albuminsa Timo I. Vasaman toimittamana. Merkintä I albumin nimessä viittaisi siihen, että jatkoa on myöhemmin tulossa, mutta sitä ei albumien muodossa tullut. Lyytin albumissa on silloisten karkkilalaisten kirjoittajien kaunokirjallisia tuotoksia, joukossa muutama tietokirjoitelmakin. Albumissa on julkaistu Kyösti Suonojan gradutyö Karkkilan sosiaalinen ilmasto, Venla Gebhard-Essénin ansiokas luonnehdinta Albert Gebhardista ja minun Ilmari Huitin näyttelyohjelmani. Muita karkkilalaiskirjoittajia albumissa ovat Anja Oksanen, Leo Nurmi, Lauri Koskinen, Eino Halme, Eino Wesander, Erkki Ahonen, Matti Lehtikangas, Veikko Vainikainen, Erkki Kirkinen, Urpo Forström, Timo I. Vasama, Yrjö Koivukari ja Urho Vähäniitty luvun lopulla perustettiin Lohjalla kaksikielinen kirjoittajayhdistys nimeltä Länsi-Uudenmaan kirjoittajat Västra Nylands Skribenter ry. Tämän yhdistyksen merkittävimmät alullepanijat olivat lohjalainen kirjailija Iris Kähäri ja karkkilalainen kirjailija Erkki Ahonen. Myöhemmin yhdistys on muuttunut yksikieliseksi ja laajentanut alueekseen koko Uudenmaan. Edelleenkin toiminnassa oleva Uudenmaan kirjoittajat ry. julkaisee kaunokirjallisia albumeja, joita nyt jo lienee toista kymmentä. Ensimmäisessä oli mukana paljon karkkilalaisia, mutta vuosi vuodelta määrä on pienentynyt. Albumi I ilmestyi vuonna 1972 ja karkkilalaisista siinä olivat mukana Erkki Ahonen, Erkki Kirkinen, Matti Luojus, Susanne Sjöblom ja Timo Vasama. 4. Perinnekirjoja Varsinaisia kansanperinteestä kertovia kirjoja olen löytänyt vain yhden: Aaro Salovaaran teoksen Rautamäen Uutmanni noita vai shamaani vuodelta Salovaara kertoo muistakin seudun tietäjistä kuin Uutmannista: Jouhtenan Noita- Jussista, somerolaisesta Haakasta ja loppilaisesta Rahikon Kallesta. Uskomatonta, miten lyhyt matka onkaan noitana pidetystä Uutmannista ensimmäiseen kunnanlääkäriin Gustav Aspeliniin. Miehet työskentelivät miltei samaan aikaan lääkäri ja verenseisauttaja. 5. Murrekirjoja Vuonna 1978 esitettiin Tampereen teatterissa Leena Härmän Tampereen kaupungin 75-vuotisjuhliin kirjoittamaa kavalkadinäytelmää Rieväkylän rapsodia. Tapahtumat etenevät siinä kronologisesti. Eri vuosilta on otettu Tampereen kannalta merkittäviä tapahtumia, jotka sitten näytellään kohtaus kohtaukselta. Kun Eino Halme kuumeisesti etsi muoto- 10

11 ja Fagerkulla-näytelmälleen, esitin juuri tätä kavalkadityyppiä ja hankin hänelle liput Tampereen Teatterin esitykseen. Siellä hän kävikin ja jo paluumatkalla junassa syntyivät ensimmäiset kohtaukset Hellakylän helinään. Fagerkullan pihanäyttämöllä näytelmää esitettiin Kauko Kokkosen ohjaamana suurella menestyksellä vuonna Seuraava näytelmä oli Hannu Lehtisen ohjaama Sulku Suurin murrekirjoista kuitenkin odotti tulemistaan aina 1990-luvun lopulle. Professori Pekka Lehtimäki oli joskus 1980-luvun alussa esittänyt minulle luettelopyynnön paikkakunnan hyvistä murreoppaista. Lehtimäki oli kiinnostunut nimenomaan Karkkilan seudun murteessa esiintyvästä ilmiöstä, joka tuo tiettyjen 2-tavuisten, o-loppuisten sanojen loppuun joko ylimääräisen i:n tai loppuvokaalin pidentymän. Sellaisia sanoja ovat esimerkiksi Takko > Takkoi, Närö > Nöröi, Sulo > Sulei, Ahmo > Ahmoo jne. Tein Lehtimäelle hänen toivomansa luettelon ja monen vuoden aikana kävimme äänittämässä luettelon henkilöitä. Yksi oppaista oli Liistoin Kalle eli Raittilan Kalle, joka paikkakunnalla paremmin tunnettiin pelimannina kuin murteentaitajana. Kalle oli Pekka Lehtimäelle suuri löytö, ja pian kävi selväksi, että Kallen avulla Lehtimäki saisi toteutettua elämänsä haaveen: murrekirjan tekemisen Pyhäjärven-Karkkilan murteesta. Murrekirja Liistoin Kallei Karkkilasta ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna Sarja tieto- ja kuvakirjoja Näytelmät tietenkin esitettiin Karkkilan omalla murteella, ja se oli uusi lähtölaukaus 1980-luvun kirjoille. Seurasi pitkä jakso erilaisia murrekirjoja. Ensimmäisenä ilmestyi vuonna 1987 Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen julkaisuna n:o 1 Reino Luodon kirja Eerikki, persoonallisen työmiehen Erik Enqvistin elämäntarina. Sitä seurasi vuonna 1989 julkaisu n:o 2: Eino Halmeen Tarinoi vanhast pruukist. Vuosina 1990 ja 1993 ilmestyivät Kustannus-Mäkelän kustantamat kaskukirjat Meittii oli neljä riskii miästä ja Poies alta kylävvartijat. Molemmat kaskukirjat olivat Hannu Lukkarisen taitavasti kuvittamia ja niistä tuli suuri menestys. Sain kustantajalta tehtäväkseni kaskukirjojen kieliasun tarkistamisen. Ehdotin tällöin, että murretta pantaisiin vain repliikkeihin, jolloin kaskujen luettavuus paranisi. Näin myös tehtiin ja ratkaisu osoittautui hyväksi. Matti Koivumäki ja Raimo Laaksonen julkaisivat vuonna 1982 valokuvateoksen nimellä Karkkila, kotikaupunki Suomessa ja Tiina Valpola mielipidekirjan Tapaus Högfors Päivi Mikola ja Risto Hakomäki kokosivat laajaan teokseen Karkkilan vanha rakennuskulttuuri tietoja vielä pystyssä olevista Karkkilan arvorakennuksista. Pirkko Sihvo on kirjoittanut kirjan Myllymäen torppa. Teoksessa esitellään Vuotinaisten ja Kärkölän rajamailla sijaitseva Museoviraston entisöimä Myllymäen torppa ulkorakennuksineen. Tommi Kuutsa julkaisi vuonna 2002 tutkimuksen Pahan päivän varalle, Ul. Pyhäjärven lainajyvästön vaiheita. Kyläkirjoista ilmestyi ensimmäisenä vuonna 2001 Vuotinaisten kyläkirja Vuotinainen erämaasta kyläksi. Sen toimitti Marja Holli apunaan suuri kirjoittajajoukko. Jatkoa on tulossa seuraavaksi Alimmaisista. 7. Koulujen historiikkeja Yleensä kunnissa on julkaistu ahkerasti koulujen historiikkeja. Karkkilassa ainoa oli pitkään Jussi Saukkosen vuonna 1938 kirjoittama yhteiskoulun historiikki Karkkilan Yhteiskoulu Sitten Olli J. Tuohiniemi kirjoitti suppean jatkohistoriikin Karkkilan yhteiskoulu Jatkoa ei tähän päivään mennessä ole ilmestynyt. Haukkamäen koulusta ilmestyi vuonna 1999 Tuure 11