LAUANTAI VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Maria Heikkilän hääkuvat ovat tunnelmallisia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 28.11.2015 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Maria Heikkilän hääkuvat ovat tunnelmallisia."

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 48 Harjoitus teki mestarin PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU ANNA-SOFIA SARPOLA Maria Heikkilä on vuonna 1994 syntynyt Pyhäjoelta kotoisin oleva nuori nainen. Lapsuutensa Maria asui Yppärissä kuusilapsisessa perheessä. Hän kävi peruskoulun Pyhäjoella sekä yhden vuoden lukiota. Lukio ei kuitenkaan siinä vaiheessa innostanut, joten hän vaihtoi ensimmäisen vuoden jälkeen Oulaisiin opiskelemaan lähihoitajaksi. Kunnianhimoa Marialla kuitenkin riitti, ja hän päätti suorittaa Oulaisissa myös lukion lähihoitajatutkinnon rinnalla. Viime vuonna hän sai lukion päättötodistuksen, valmistui lähihoitajaksi sekä pääsi myös ylioppilaaksi. Sisukas kolmoistutkinnon suorittanut nainen sai piakkoin myös töitä päiväkodista. Maria alkoi harrastaa valokuvausta viitisen vuotta sitten. Aluksi hän innostui luonnon kuvaamisesta, mutta taitojen karttuessa myös ihmisten kuvaaminen alkoi kiinnostaa. Marian valokuvaustaidot ilmeisesti huomattiin, sillä häntä alettiin pyytää kuvaajaksi häihin sekä erilaisiin juhliin. Hän otti kuvauskeikkoja vastaan. Lopulta Maria huomasi olevansa niin usein juhlien kuvaaja, että hän alkoi miettiä oman valokuvausyrityksen perustamista. Viime maalis-huhtikuussa hänellä olikin jo oma toiminimi pystyssä. Yrityksen liikeideana on toimia häiden ja muiden juhlatilaisuuksien kuvaajana sekä ottaa erilaisia kiitoskuvia ja potretteja. Mitään rajoitteita yrittäjällä ei ole kuvauspaikan ja -kohteen suhteen. Asiakkaiden toiveiden mukaan mennään, hän hymähtää. Maria kertoo, ettei ikinä ajatellut ryhtyvänsä yrittäjäksi, mutta ikään kuin ajautui siihen: Mää vaan päätin repäistä. Tällä hetkellä Maria työskentelee osa-aikaisesti päiväkodissa, mutta hänellä on tarpeeksi aikaa myös yrityksensä pyörittämiseen: Tässä on parasta se, että saa tehdä sitä, mistä tykkää ja täysin omilla ehdoilla. Ei ole pakko ottaa keikkaa vastaan, jos ei ehdi. Kuvauskeikat tulevat yleensä viikonlopuille, mutta toki yrittäjän aikaa kuluu muuhunkin kuin pelkkään kuvaamiseen. Marian yrittäjän uralla ei ole ollut suurempia kompastuskiviä. Tähän mennessä haastavin asia ovat olleet nettinäkyvyyttä kauppaavat kauppiaat. Heidän tarkoitusperänsä eivät nimittäin aina ole rehellisiä. Heitä kohtaan täytyy olla vain rohkeasti jyrkkä. Yrittäjä ei ole kuitenkaan jäänyt tällaisten ongelmien eikä paperitöiden keskelle yksin, sillä hän kertoo kiitollisena Oulaisten yrityspalvelukeskuksen auttavan tarvittaessa. Yrittämisestä Maria ei ota stressiä. Hän ei ota liikaa töitä itselleen, jotta valokuvauksesta ei tulisi liian rutiininomaista. Jatkossakin hän aikoo pitää sen vain sivutyönä, jotta pystyisi nauttimaan valokuvauksesta myös rakkaana harrastuksena. Työstä tekee vaihtelevaa se, että välillä yrittäjällä on pitkiä kuvaustaukoja, mutta toisinaan taas kuvauskeikkoja on hyvinkin tiheään. Kun Maria ei ole töissä, hän tapaa kavereitaan sekä urheilee ja tällä tavoin rentoutuu. Valokuvaukseen Maria ei ole käynyt koulutusta ja kursseja. Harjoittelemalla oppii myös valokuvauksen. Monen vuoden harjoittelun jälkeen kuvat tulevat kuin luonnostaan, sen ihmeellisempiä vinkkejä kuvaaja ei kerro. Toki ensin täytyy opetella käyttämään kameraa ja sen säätöjä. Yrittäjä on kysynyt myös palautetta kuvistaan asiakkailtaan ja sitäkin kautta kehittynyt kuvaajana. Tärkeäksi inspiraation lähteeksi Maria lisää myös netissä seuraamansa valokuvausblogit. Hänellä itsellään on käytössä Canon 6D kamera sekä siihen pari objektiivia. Tähän asti ainakin on pärjätty hyvin yhdellä kameralla, mutta tulevaisuudessa yrittäjällä on ehkä haaveena hankkia toinenkin kamera. Kun Marialta kysyy, millainen on onnistunut valokuva, hän mietti hetken ja toteaa sitten: Toki kaikki säädöt on tärkeä olla kohdillaan, mutta kyllä se tunne on tärkein. Eniten hän pitää ihmisten kuvaamisesta ja erityisesti lapsien. Aiemmin hän otti paljon luontokuvia, mutta nykyään ne ovat jääneet vähemmälle. Valokuvaajan suurta vastuuta juhlissa ei tule ehkä ihan heti ajatelleeksi. Marian vastuulla saattavat olla ainoat kuvat juhlista sekä kiitoskuvat. Ennen kuvauskeikkaa hän tiedustelee, onko asiakkailla erityistoiveita kuvista ja huolehtii kaiken tarvittavan mukaan. Nuori yrittäjä kertoo, että kuvauskeikat jännittävät vieläkin silloin tällöin: Häissä varsinkin on aika jännittävää astella sinne alttarille hääparin perässä, vaikka tuskin ne vieraat ees noteeraavat mua millään lailla. Yrittäjältä vaaditaan monenlaisia taitoja. Maria miettii tärkeimmiksi ainakin sinnikkyyden, omatoimisuuden sekä tietynlaisen luonteenlujuuden. Eikä sitä tarvitse epäillä hetkeäkään, ettei tältä yrittäjältä niitä löytyisi. Maria Heikkilän hääkuvat ovat tunnelmallisia. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella Klo Jumalanpalvelus kirkossa, saarnaa kirkkoherra Jukka Malinen Kunniakäynti sankarihaudoille Klo 12 Yleisökahvitus ja itsenäisyysjuhla lukiolla, juhlapuhe lehtori Sari Hidén Klo Pyhäjoki- Merijärvi L-C:n kynttilöiden sytytys sankarihaudoilla Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjien soihtukulkue sankarihaudoille Hyvää itsenäisyyspäivää! Pyhäjoen kunta, seurakunta ja järjestöt

2 sivu 2 Onko sinun kaapissasi aarteita? Pyhäjoen Kuulumiset Marimekkokankaiden näyttely Pyhäjoen kirjastolla Pyhäjoen kirjaston näyttelytilassa on Marimekko -kankaiden näyttely joulukuun ajan. Näyttely on yhtä aikaa kuva sekä keräilyharrastuksesta että Marimekon kankaista eri vuosikymmeniltä. Kokoelma on yppäriläisen Katja Huhtahaaran komeroiden perukoilta kerätty ja sisältää keräilijän aarteita 1950-luvulta aina näihin päiviin saakka. Yli kaksikymmentä vuotta jatkunut harrastus on ollut Katjan tärkeä elämäntapa. Nyt näyttelyyn on kerätty kokoelman helmet. Marimekon perusti Armi Ratia 1940-luvun lopulla. Aluksi yrityksen nimi oli Printex, ja 1950-luvun lopulla nimi muutettiin Marimekoksi. Marimekon toiminta-ajatus oli tehdä iloisia, värikkäitä puuvillavaatteita pula-ajan harmauden vastapainoksi. Marimekon menestystarina alkoi voimallisesti 1960-luvulla, jolloin Jacqueline Kennedy osti yli kaksikymmentä mekkoa ja näin yritys sai julkisuutta maailmanlaajuisesti. Tänä päivänä tuotemerkki on jo käsite, jonka kaikki tuntevat. Armi Ratian mukaan marimekkomainen elämäntapa edustaa luovaa, iloista elämäntapaa sekä elämästä nauttimista ja värejä. Tervetuloa tutustumaan Marimekon värikkääseen maailmaan! Maija Isolan kangas Puu kuutamossa on Marimekon 1970-luvun tuotantoa. Elokuvia Pauhasalissa keskiviikkona klo Hevisaurus (S), lippu 6 klo Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2, lippu 8 Kotiseutuarkisto muutti kunnantalolle tiistaina. Muuttoruljanssissa avustivat Sami Möttönen, Jani Nikula ja Marja Maijala.

3 P y h ä j o e n K u u l u m i s e t sivu 3 Saaren koulun oppilaat Sibelius 150-vuotisjuhlassa Perjantaina Tampere-talolta lähetettiin internetin välityksellä Sibelius 150 -juhlavuoden kunniaksi nettikonsertti eri puolelle Suomen kouluja Helsingistä Utsjoelle saakka. Konrserttielämys tarjottiin kaikkiaan 800:lle koululle ja Pyhäjoen kunnassa kaikki koulut saivat tämän mahdollisuuden. Tamperen filharmonista orkesteria johti Eva Ollikainen ja konserttia seurasi paikan päällä Tampere-talossa 2000 koululaista ja netin välityksellä tuhannet koululaiset eri puolilla Suomea. Konsertin alkuun käytettiin puheenvuoro lasten oikeuksista, sillä juuri samana päivänä vietettiin myös Lasten oikeuksien päivää. Puheenvuoro kuultiin sekä suomen että ruotsin kielellä. lijan sielun syvimpiä kieliä. Varsinainen konsertti alkoi Sibeliuksen hiukan tummien metsien väreillä Lemminkäinensarjan Tuonelan Joutsenella. Aloituksesta siirryttiin sarjan loppuosaan, Lemminkäisen kotiinpaluuseen, joka olikin vinhaa soitinten tanssia. Konsertin aikana esiteltiin muutamia soittimia ja juonnoissa huomioitiin koululaisyleisöä sopivasti. Tämä varmaankin loi hyvän pohjan astua klassisen musiikin maailmaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Arvokkaasta ohjelmasta oli saatu mallikelpoinen paketti ja kestoltaan juuri sopiva. Tekninen yhteys toimi myös hyvin. Konsertti oli huikea tilaisuus ja mahdollisuus oppilaille eri puolella Suomen kouluja päästä nauttimaan suomalaisen musiikin huippuhetkistä läpi vuosisatojen. Pyhäjoen lukion auditorion sali oli täynnä alakoulun oppilaita, ja rytmikkäät lopputaputukset kertoivat nuoren kuulijayleisön tunnelmista. Toivottavasti tekniikan näin salliessa tämä lähetys ei jää ainoaksi, vaan jatkossakin tarjotaan tilaisuuksia netin väli- Konsertissa kuultiin tämän jälkeen Uljas Pulkkiksen uutta tuotantoa, jota esitti sopraano Tiina-Maija Koskela. Nuori yleisö sai kuultavakseen sopraanon taitavaa laulua ja esimakua oopperankin maailmasta. Konsertin lopuksi kuultiin itseoikeutetusti Sibeliuksen kuuluisin sävellys Finlandia, joka on lumonnut kuulijoita ympäri maailmaa jo yli sadan vuoden ajan. Tämän esityksen aikana kuultiin sekä synkkiä että herkkiä säveliä ja esitys koetteli kuu- Helena KeskiPanula tyksellä suurelle yleisölle tässä Konserttielämys oli tervetulpitkien välimatkojen maassa. Se toisi kulttuuritarjonnan saralle lut piristys marraskuun harmauteen. kaivattua tasa-arvoa. Saaren koulun toimintapäivä Nykykouluun kuuluvat vahvasti projektiopinnot, joissa tehdään yhteistyötä yli ainerajojen. 7. luokkalaisten intiaaniteemaa esitteli äidinkielenopettaja Kirsi Rautio, joka oli pukeutunut teeman mukaan. Oppilaskunnan hallituksesta Karim Sarpola ja Jussi Mattila esittelivät hallituksen toimintaa.

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset PYHÄJOEN KIRJASTOSTA OUTI-KIRJASTO Pyhäjoen kirjasto on kiinni Pyhäjoki liittyi OUTI-kirjastokimppaan jo viime vuonna alkaen Pyhäjoen kirjasto on oikea OUTI-kirjasto, sillä otamme silloin käyttöön uuden yhteisen vapaan lähdekoodin kirjasto-ohjelman ja yhteiset asiakas- ja aineistorekisterit. LAINATA VOI VAIN KIR- JASTOKORTILLA Kaikki Pyhäjoen kirjaston asiakkaat naputellaan uusina asiakkaina 7.1. alkaen, joten pahoittelemme jo etukäteen mahdollisesti syntyviä jonoja! Kirjastosta voit noutaa jo etukäteen uuden ilmoittautumislapun, joita voimme alkaa tallentaa heti kun ohjelma toimii kunnolla joulunpyhien aikaan. Vastaisuudessa voi lainata ainoastaan OUTI-kirjastokortilla. Joillain saattaa semmoinen olla jo Oulusta tai muualta. Jos olet saanut Pyhäjoelta vaaleanpunaisen OUTI-kortin, täytyy asiakastiedot kuitenkin tallentaa rekisteriin uudestaan. Loppiaisen jälkeen emme valitettavasti voi enää lainata nimellä tai esimerkiksi ajokortilla. OUTI-kirjastokortti kannattaa siis pitää aina mukana! Ja samalla kortilla voit lainata sitten kaikista OUTI-kirjastoista. Ja lainat voi samoin palauttaa mihin tahansa OUTI-kirjastoon. UUDET MAKSUT JA LAINA-AJAT Koko OUTI-kirjastokimppa ottaa käyttöön yhteiset maksut ja yhteiset käyttösäännöt 7.1. alkaen. Myöhästymismaksu on 0,15 päivässä aina teosta kohti, ja maksu alkaa juosta heti. Lainakielto tulee, jos maksamattomia maksuja on 8 euroa tai enemmän. Lasten ja nuorten osaston aineistosta myöhästymismaksuja ei kuitenkaan mene. Kaikki maksut tulee maksaa aina kerralla, koska lyhentämismahdollisuutta ei ole. Varaus on ilmaista. Noutamatta jääneestä varauksesta napsahtaa kuitenkin 1 euron maksu. Myös laina-ajat muuttuvat. Laina-aika on yleensä 28 vrk. Poikkeuksena ovat elokuvat, konsolipelit, lehdet ja pikalainat, joitten laina-aika on 14 vrk. UUSI VERKKOKIRJASTO Pyhäjoen kirjaston ja koko OUTI:n uusi verkkokirjasto löytyy 7.1. alkaen osoitteesta outikirjastot.fi. Saat kirjastosta salasanan, minkä jälkeen voit verkkokirjastossa varata paitsi Pyhäjoen, myös koko OUTI:n materiaalia. Voit myös valita, mistä kirjastosta haet varaamasi teoksen. Kun olet kirjautuneena verkkokirjastoon, näet myös, mitä kirjoja sinulla on ollut ennen lainassa. OUTI-kirjastojen yhteiset sähköiset palvelut ovat myös käytettävissä 7.1. alkaen, mm. laaja valikoima e-kirjoja. Aivan alkuvuodesta saamme myös lainausautomaatin. OUTI-kirjastoihin kuuluvat alkaen Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Pyhäjoki, Siikajoki, Tyrnävä, Utajärvija Vihanti. Vuoden 2016 aikana mukaan liittynevät myös Kuusamo, Pudasjärvi, Raahe ja Taivalkoski. Lisätietoja löytyy kirjastosta ja osoitteesta outikirjastot.fi/koha Vaihdoksesta johtuen kaikki kirjastot ovat kiinni Opettajille ja vanhemmille pelisäännöt OAJ ja Vanhempainliitto kannustavat aikuisia avoimeen, aktiiviseen ja rakentavaan vuoropuheluun lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistämiseksi. Elokuussa 2010 yhteisesti julkaisemassaan kannanotossa Koti ja koulu yhdessä koko kylä kasvattaa järjestöt tarjoavat opettajille, vanhemmille ja kaikille lasten arjessa toimiville tahoille tukea yhteistyötä ohjaavien pelisääntöjen laatimiseen. Tavoitteena on nostaa lapsen oikeudet terveelliseen ja turvalliseen arkeen etusijalle. Kodeille Koti ja koulu yhdessä koko kylä kasvattaa 1. Kuunnelkaa lasta ja olkaa kiinnostuneita hänen koulupäivästään. Kysykää, miten koulussa on mennyt. Muistakaa silti, että lapsi kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan. 2. Opettakaa lasta ymmärtämään kouluun liittyvät vastuut. 3. Olkaa lähettämässä ekaluokkalaista kouluun ja vastaanottamassa kotiin. Jos töistä on mahdollista pitää taukoa tai tehdä lyhyempää päivää, sen aika on nyt. 4. Osallistukaa vanhempainiltoihin ja varatkaa aikaa vanhempainvartteihin. 5. Tutustukaa lapsen koulukavereiden vanhempiin ja osallistukaa vanhempaintoimintaan. Vanhempainyhdistyksessä oppii tuntemaan laajemmin koulun vanhempia ja koulun asioita. 6. Rauhoittakaa iltoja kiireettömään yhdessä oloon. Perheen yhteisistä ruoka-ajoista ei pitäisi tinkiä. 7. Olkaa yhteydessä kouluun, myös hyvissä asioissa. Muistetaan, että opettajalla on luokassa monta lasta. Kouluille 8. Olkaa valmiita yhteistyöhön vanhempien, muiden ammattiryhmien ja järjestöjen kanssa. Tällä tuetaan opettajien ja oppilaiden työrauhaa. Nähkää vanhempainyhdistykset voimavarana myös ongelmatilanteiden ratkaisemisessa. 9. Päivittäkää lukuvuoden alkaessa koulun järjestyssäännöt yhteistyössä opettajien, vanhempien ja lasten kesken. Näihin voidaan kirjata kodin ja koulun välisen yhteistyön lähtökohdat. 10. Kehittäkää yhteistyössä vanhempien kanssa selkeät toimintatavat kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon. Vanhemmat tarvitsevat riittävää, asiallista, ymmärrettävää ja säännönmukaista tietoa koulun arjesta ja lapsen edistymisestä. 11. Tukekaa vanhempaintoimintaa. Mikäli koulussa ei toimi vanhempainyhdistystä tai ei ole muutoin organisoitua vanhempaintoimintaa, on sellainen tarpeen saada syntymään vanhempien aktiivisuudella. Koko kylälle Puututaan lasten ongelmakäytökseen. Tuetaan lasten virikkeellistä vapaa-aikaa ja harrastusmahdollisuuksia. Keskustellaan lasten yhteisistä kotiintuloajoista ja pyritään löytämään sellaiset. Tuetaan heikoimmassa asemassa olevia lapsia. Annetaan työnantajina vanhemmille aikaa käydä vanhempainvarteissa ja vanhempainilloissa, mikäli ne osuvat työaikaan. Kuullaan lapsia heitä koskettavissa asioissa. Kannetaan vastuumme aikuisina lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Annalan talkoot Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistyksen porukka 16 henkilöä tempaisi maanantaina Annalan talkoissa kuvissa näkyvää aitaa noin sadan metrin matkalle, talkoot jatkuvat ensi kesänä. Veikko Luoto oli aitamestarina. Hän sai pikku ajassa talkooporukan kokoon, työssä oli kaikilla hauskaa ja jälkeä syntyi. Tämä talkoopäivä kuuluu Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistyksen ja kunnan väliseen yhteistyöhön. Me teemme jotain korjaus- ym. työtä kunnan alueilla, ja kunta antaa pienen rahallisen avustuksen yhdistyksemme toimintaan. Aiemmin töitä on tehty mm. Veteraanimajalla. Kiitos mukana olleille ja erityisesti Veikolle päivän organisoinnista. Joulunaika seurakunnassa Perhemessu su klo 11. Saarna Leila Ikonen. Paljaat jalat kuoro. Rippikoululaisten ilmoittautuminen alkaa perhemessulla, jonka jälkeen seurakuntatalolla puuro, kahvit ja tiedotustilaisuus. Vapaaehtoinen ruokaraha oman seurakunnan diakoniatyölle. Kalajoen rovastikunnan kuurojen joulujuhla su alkaen klo 11 perhemessulla kirkossa. Joulupuuro, ohjelmaa ja torttukahvit jumalanpalveluksen jälkeen Sarpatissa. Tiedustelut Mirjalta puh PikkujouluÄxon pe klo Sarpatissa. Jouluista ohjelmaa ja tekemistä alakouluikäisille. Nyyttärit. Tonttulakit mukaan! Lähetysmyyjäiset seurakuntatalolla la klo Pöytien laittoon voi tulla klo 9. Jumalanpalvelus kirkossa su klo 11, Harmaahapset avustavat. Kauneimmat joululaulut Keskikylän koululla su klo 19. Musiikkiopiston joulukonsertti seurakuntatalolla ma klo 19. Perhekerho Sarpatissa ke klo 10. Joulupuuro. Ystäväkerho ke klo 12. Puuro ja soppa. Kauneimmat joululaulut Pirttikosken rukoushuoneella to klo 19. Parhalahden koulun joulujuhla kirkossa to klo 18. Kauneimmat joululaulut Yppärin koululla pe klo 19. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su klo 10. Kauneimmat joululaulut kirkossa su klo 18. Mukana seurakunnan lapsikuoro. Omaishoitajien ja hoidettavien joulujuhla seurakuntatalolla ma klo 12. Jokikartanon joululaulut ti klo 13. Ystäväkerhon ja veteraanijärjestöjen joulujuhla seurakuntatalolla ke klo 12. Kaikille avoin lasten jouluhartaus kirkossa to klo 10. Jokikartanon joulujuhla to klo 13. Päiväkerholaisten joulujuhla kirkossa to klo 18. Koululaisjumalanpalvelus kirkossa la klo 9. Nuorten Joulugospelcafe Sarpatissa klo Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Joulukonsertti kirkossa su klo 15. Käläviän Kapelli, Markku Hekkala, Iiris Rautiola. Ohjelma 10 e. Luomakunnan joulurauhan julistus Ylisenojan metsästyskodalla ma klo 19. Jouluaaton hartaus kirkossa to klo 15. Kauneimmat joululaulut messu kirkossa jouluaamuna pe klo 8. Tapaninpäivän jumalanpalvelus Yppärin rukoushuoneella la klo 11. Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Uudenvuodenpäivän jumalanpalvelus Pirttikosken rukoushuoneella pe 1.1. klo 11. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa su 3.1. klo 18. Huom. kellonaika! Loppiaisen jumalanpalvelus seimen äärellä ke 6.1. klo 10.

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset Partio tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ANNA-SOFIA SARPOLA Partiossa jokainen kokee elämyksiä, oppii ja kasvaa, kertoo lippukunnanjohtaja Kaisa Salmu. Salmu on mukana Pyhäjoella toimivassa lippukunnassa, Hanhikiven Kiertäjissä. Hän kertoo harrastaneensa partiota jo alakoulusta lähtien samassa lippukunnassa. Vuodesta 2012 lähtien hän on toiminut lippukunnanjohtajana. Lisäksi hän on Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen jäsen. Partiotoiminta on hyvin monipuolista, ja partiossa opitaan niin erä-, leiri- ja kansalaistaitoja kuin johtamista ja luovaa ajattelua. Toiminnassa tiiviisti mukana ovat kädentaidot, luonnontuntemus- ja suojelu sekä retkeilytaidot. Partiolaisilla on viikoittaisia kokoontumisia sekä lisäksi myös retkiä ja leirejä, joilla päästään harjoittelemaan opittuja taitoja käytännössä. Pyhäjoella partiotoimintaa on ollut jo 40 vuoden ajan. Hanhikiven Kiertäjien jäsenmäärä on ollut hienoisessa nousussa viime vuosina pyörien välissä. Positiivisesti jäsenmäärän kasvuun on varmasti vaikuttanut Pohjanmaan Partiolaisten viime keväänä piirin alueella toteuttama Eskarikampanja, joka toteutettiin myös Pyhäjoen esikouluissa, Salmu pohtii. Kampanjan tarkoituksena oli tutustuttaa esikouluikäiset toimintaan jo ennen heidän partiotaipaleensa alkua. Hanhikiven Kiertäjille uusi partiovuosi starttasi syyskuun alussa ja myös lippukunnan oma syysleiri Suunta 15 on jo takanapäin. Lippukunnanjohtajalle jäi positiivisia kokemuksia leiristä: Oli ilo huomata, miten reippaita uusia sudenpentuja oli saatu toimintaan mukaan ja kuinka myös muutamia uusia vanhempia oli rohkeasti lähtenyt tutustumaan lippukunnan toimintaan ja leirielämään. Partiovuodessa tulee näkymään vahvasti kesällä 2016 järjestettävän Finnjamboree leiri Roihun teema. Hanhikiven Kiertäjille on jokavuotisia pitkän historian omaavia perinteitä. Joka syksy järjestetään lippukunnan oma syysleiri. Tuttuja ovat myös talvi -ja kesäleirit, joko oman lippukunnan, piirin tai yhteistyölippukuntien kanssa järjestettynä. Joka kuudes vuosi järjestetään koko Suomen partiolaisille Finnjamboree leiri. Hanhikiven Kiertäjille riihitys on tärkeä perinne, joka on haluttu säilyttää. Periaatteena on suunnistaa polkupyörien kanssa tietty reitti, jonka varrella on erilaisia rasteja. Toinen odotettu tapahtuma on itsenäisyyspäivän iltana järjestettävä soihtukulkue. Kyläläisiä kokoontuu aina reitin varrella seuraamaan soihdut kädessä kulkevia partiolaisia. Partiolaiset ovat tuttu näky Pyhäjoella. Joulun aikana partiolaiset kiertävät myymässä adventtikalentereita, ja vapun aikoihin kauppojen eteisissä nähdään usein siman ja munkin myyjiä. Salmu kertoo, että iltaisin partiolaisia näkee katukuvassa, sillä lähes joka ilta on jonkin ryhmän kokoontuminen partiokololla. Partioryhmiin jakaannutaan ikäkauden mukaan. Tällä hetkellä on toiminnassa kolme sudenpentulaumaa, kaksi seikkailijaryhmää ja kaksi tarpojaryhmää. Lisäksi on myös vanhempien partiolaisten samoaja- ja vaeltajaryhmiä sekä perhepartiolaisten ryhmä, jotka kokoontuvat harvemmin. Ryhmätoiminnan lisäksi partio tarjoaa paljon muutakin. Voi olla mukana PartioMamma toiminnassa, kalustonhuollossa, tekemässä paperipartiota tai auttamassa leirillä ja retkillä. Partion puitteissa voi tehdä melkein mitä vain, Salmu toteaa: Pienikin apu on tärkeää, kun lippukunta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. KUVA IIDA KORPELA Hanhikiven Kiertäjiä ja partiotoimintaa yleensäkin voi tukea esimerkiksi ostamalla parhaillaan myynnissä olevia adventtikalentereita. Niiden tuotosta iso osa jää lippukunnalle. Lisäksi on mahdollista liittyä Hanhikiven Kiertäjien kannattajajäseneksi. Lippukunnan toimintaan uudet kasvot ovat tervetulleita. Tällä hetkellä sudenpenturyhmissä on täyttä, mutta seikkailija- ja tarpojaryhmiin uusia paikkoja voi kysyä. Uusia aikuisia taas etsitään toimintaan jatkuvasti. Salmu paljastaa vielä, että suunnitteilla olisi myös oman toiminnan järjestäminen aikuisille.

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Anna Sisko Mikkonen e Rimpeläinen Pohjankylältä 81 v 3 kk 7 pv Arto Veli Kristian Vehkala Pohjankylältä 45 v 5 kk 12 pv Perhemessu su klo 11. Saarna Leila Ikonen. Paljaat jalat kuoro. Rippikoululaisten ilmoittautuminen klo 11 alkaen. Alkaa perhemessulla, jonka jälkeen seurakuntatalolla puuro, kahvit ja tiedotustilaisuus. Vapaaehtoinen ruokaraha oman seurakunnan diakoniatyöhön. Kalajoen rovastikunnan kuurojen joulujuhla su alkaen klo 11 perhemessulla kirkossa. Joulupuuro, ohjelmaa ja torttukahvit jumalanpalveluksen jälkeen Sarpatissa. Tiedustelut Mirjalta puh Pisara-ryhmä, omaishoitajat ja hoidettavat, ma klo 13 Sarpatissa. Avoin raamattupiiri Sarpatissa ma klo 18. Perhekerho Sarpatissa ke klo 10. Kirkkokuoro seurakuntatalolla ke klo Lähetysmyyjäiset la seurakuntatalolla klo Pöytiä voi tulla laittamaan klo 9. Pöytiä voi varata kirkkoherranvirastosta, puh Leivonnaisia ja muuta myyjäistavaraa voi lahjoittaa diakonia- ja lähetystyön pöytiin. Jumalanpalvelus su klo 11, Harmaahapset avustaa. Itsenäisyyspäivän juhla Pauhasalissa klo 13. Partiolaisten soihtukulkue sankarihaudoille, lähtö Renkituvalta klo Kynttilöiden sytytys sankarihaudoille. Lapsikuorot: -Parhalahden koululla keskiviikkoisin klo Saaren koulun musiikkiluokassa keskiviikkona klo 15 ja -Yppärin koululla torstaisin klo 11. Nuoret: -Sählykerho yläasteikäisille tiistaisin monitoimitalolla klo Sählyilta nuorille aikuisille torstaisin monitoimitalolla klo Kasvuryhmä rippikoulun käyneille keskiviikkoisin Sarpatissa klo 18. -PikkujouluÄxon Sarpatissa pe klo RY: Seurat su klo 16 ry:llä, Pekka Typpö, Pekka Nissilä. Hartaus to klo Jokikartanossa, Osmo Hyväri. Ompeluseurat pe klo 19 ry:llä, Martti Nuorala. Raamattuluokka la klo Tero Hummastilla. Pyhäkoulut su 6.12.klo 12 Tuomo Eskolalla ja Tuomas Myllymäellä. Kirkkoherranvirasto p Avoinna ma 8-12, ti ja ke Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma klo Harmaahapset Iltaruskossa. Ti 1.12 klo Päiväkahvit Seurakuntatalolla.Vieraamme Anssi Karjaluodon aiheena: Iäkkäiden liikenneturvallisuus. Arvontaa. Tervetuloa. to klo Karaokepiiri Iltaruskossa. Lisätietoja toiminnastamme MTK-Pyhäjoki Pikkujoulu pe 4.12 klo. 19 alkaen pizzeria Marmaris. Ilmoittaudu Partiolippukunta Hanhikiven Kiertäjät Joulutiedote jaettu viikolla koteihin. Kranssitalkoot TO alkaen klo kololla. Teemme talkoilla seurakunnan joulumyyjäisiin ovikransseja. Kaikki JOHmenemme TAJAT, seikkailijat, tarpojat ja partiolaisten vanhemmat, tervetuloa. Voit tehdä halutessasi valmiiksi pajusta kranssipohjan, mutta ilmankin voi tulla. Voit myös kerätä mustikan- tai puolukanvarpuja, liekoa ja muita koristeita mukaan. Työhanskat ja oksasakset mukaan! Joulumyyjäiset LA SRK-talolla klo Lippukunnalla on oma myyntipöytä seurakunnan joulumyyjäisissä. Myyntipöytään voi tuoda leivonnaisia, käsitöitä, arpajaisvoittoja tms. myytäväksi klo Ennakkoon tavaroita voi toimittaa johtajille/ kranssitalkoisiin. Mikäli teet leivonnaisia, laita ainesosaluettelo mukaan. Myyjäisillä keräämme varoja toimintaamme, joten tervetuloa tekemään myös ostoja. Soihtukulkue ja joulujuhla su Kokoonnumme itsenäisyyspäivänä pappilan Renkituvalle klo 16.30, jossa järjestäydymme soihtukulkueeseen. Kulkue lähtee sankarihaudoille noin klo Sudenpennut voivat ottaa kotoa mukaan kynttilälyhdyn. Huom! Päälle ei kannata laittaa uusimpia ulkoiluvaatteita, soihdut saattavat räiskyä. Soihtukulkueen jälkeen seurakuntatalolle viettämään lippukunnan perinteistä puurojuhlaa. Ilmoittaudu tiedotteen mukana olleella lomakkeella, niin tiedämme varata tarpeeksi puuroa. (huom. ei lahjoja, ryhmät pitävät omat pikkujoulut vartio/laumailloissa.) Soihtukulkueeseen ja joulujuhlaan olette tervetulleita koko perheellä! Tervetuloa tyttäremme Julian lakkiaisiin sunnuntaina 6.12 klo 13 alkaen kotiimme Kittipuhtoon P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Jeremia Toppari Teuvo Simonen Henri Petäjäsoja kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (49) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 48: 1850 kpl >> vko 49: 1850 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Sanna Tjäder)

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 29.11.2014 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Tulisijoja neljännessä sukupolvessa JONNA LUOTO Lapsena halusin lentäjäksi, mutta sitten hyppäsin katolta ja huomasin,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Lokakuu 2015 Huittisten kaupunginkirjastoon kuuluvat Huittisten pääkirjasto ja Vampulan kirjasto. Huittisten kaupunginkirjasto kuuluu Satakirjastoihin. Satakirjastoihin

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).

ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta). Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään

Jotta osaamme varata ruokaa kaikille, pyydämme ilmoittautumaan juhliin viimeistään Tammikuu 2016 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA VELKUALLA SUNNUNTAINA 6.12.15 SANAJUMALANPALVELUS KIRKOSSA 11.00 Pirkko Tavio, Leena Flander ja Reini Koivusalo Kunniakäynnti sankarihaudoilla ja seppeleenlasku JUHLA

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Päivä oli hieno, pahvimukit loppuivat nopeasti, vanhemmat tulivat upeasti mukaan. Rehtori 3 KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä kohtaamisia hyvien asioiden

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

LAUANTAI 3.12.2011 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Markat veteraanien hyväksi

LAUANTAI 3.12.2011 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Markat veteraanien hyväksi P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 3.12.2011 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Markat veteraanien hyväksi Suomen markkoja kerätään joulukuun alusta alkaen sotiemme veteraanien hyväksi. Markkojen

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN TEKEMISEKSI ESIKOULUJEN PARTIOVIIKKO & KOULULAISTEN PARTIOSEIKKAILU PA RT I O.F I/PA RT I O S E I K KA I L U PA RT I O.F I/E S I KO U L U T TOIMITTANUT:

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 16.4.2011 VIIKKO 15-16 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sidotut ja vapautetut KIRKKOHERRA JUKKA MALINEN Luojamme kulkee sidottuna luotujensa maailmassa. Tässä on kuva,

Lisätiedot

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16)

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16) 100-v juhlaviikko / Lukio Maanantai 28.9. Klo 10:00 oppilaiden koulupäivä alkaa, siitä eteenpäin normaalin lukujärjestyksen mukaisesti alla mainituin poikkeuksin: Juhlalehti jaetaan ensimmäisellä oppitunnilla.

Lisätiedot