N:o 1/2011. Liedon. Eränkävijöiden Lehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "N:o 1/2011. Liedon. Eränkävijöiden Lehti"

Transkriptio

1 N:o 1/2011 Liedon Eränkävijöiden Lehti

2 Lippukunnanjohtaja Katri Kaaja Sudenpentuvastaava Eveliina Ylitalo Apulaislippukunnanjohtaja Antti Nummela Seikkailijavastaava Laura Heinonen Sihteeri Elina Lähteenmäki Tarpojavastaava Kaisa Johto Vaeltajavastaava Tuomas Peltola Samoajavastaava Markus Laakso Liedon seurakunnan partiosta vastaava nuorisotyönohjaaja Rauno Räty Samoajavastaava Santeri Vuorinen

3 Muutoksen tuulia Tammikuun puolivälissä pidetty Liedon Eränkävijöiden vuosikokous poiki tänä vuonna erityisen paljon henkilövaihdoksia. Viidestä ikäkausivastaavan pestistä neljä sai uuden tekijän, ja hallituksen kaikki neljä jäsentä vaihtuivat vanhojen konkarien tehdessä tilaa nuoremmille. Ainoastaan sudenpentuvastaavan ja apulaislippukunnanjohtajan tehtävissä toimivat edelleen samat henkilöt kuin ennen vuosikokousta. On siis selvää, että lippukuntamme historiassa on alkamassa uusi luku. Ulkopuolisen silmissä kaikkein näkyvin muutos lienee lippukunnanjohtajan vaihdos. Kaisa Johto vetäytyi tehtävästä toimittuaan siinä kauemmin kuin yksikään edeltäjistään, lippukuntamme perustajaa Seppo Mikkosta lukuun ottamatta, ja viime käden vastuu lippukuntamme toiminnasta siirtyi minulle, 19-vuotiaalle solubiologian opiskelijalle. Kukaan muu Liedon Eräkävijöiden historiassa ei ole ryhtynyt tehtävään yhtä nuorena, eikä naispuolisia lippukunnanjohtajiakaan ole tungokseen asti ollut, Kaisa kun oli lajissaan ensimmäinen. En siis välttämättä ole ihan sitä mihin lippukunnassamme on totuttu, mutta aion tehdä parhaani yltääkseni samalle tasolle kuin edeltäjäni. Aivan valtaviin haasteisiin ei uusi pestini minua syökse, sillä yleisesti ottaen lietolaisella partiotoiminnalla menee oikein hyvin. Lippukuntamme on jäsenmäärältään Lounais- Suomen suurin, eikä johtajapulaa ole ollenkaan samassa mittakaavassa kuin monilla muilla paikkakunnilla. Liedon seurakunta ja Liedon Liesa ry tukevat toimintaamme avokätisesti ja ja tarjoavat hienot toimitilat, muun muassa Halssin ja Liesan majan. Haasteitakin kuitenkin on: suuren kunnan alueella seitsemällä eri kololla toimiminen mutkistaa tiedonvälitystä, ja Liesan maja tiskikoneineen ja sisävessoineen tuntuu välillä syövän lietolaisten partiolaisten erähenkeä ja halua mennä oikeasti metsään. Erähengen väheneminen onkin yksi niistä epäkohdista, joiden toivoisin toimikaudellani kääntyvän parempaan suuntaan. Ennen kaikkea toivon kuitenkin, että jokainen lippukuntamme jäsen kokisi partion yhtä antoisaksi ja monipuoliseksi harrastukseksi kuin se itselleni on aina ollut. Toivotan koko lippukunnalle iloista partiokevättä ja onnea kaikille uudessa pestissä aloittaneille! Katri Kaaja 3

4 Uudet merkkihenkilöt esittäytyvät Tammikuun puolivälissä kokoontunut lippukunnan vuosikokous valitse Liedon Eränkävijöihin uudet toimihenkilöt. Uudet merkkihenkilöt esittäytyvät alla vastaamalla tarpojien vuoden 2011 ensimmäisessä KITT-illassa laatimiin kysymyksiin. Kysymykset kuuluivat seuraavasti: 1. Kuka olet ja mitä teet lippukunnassamme? 2. Onko sinulla elämää partion ulkopuolella ja jos on, mitä teet silloin? 3. Mitä parannuksia sinä pyrit tekemään lippukunnassamme pestikaudellasi? 4. Lempivärisi? 1. Katri Kaaja, lippukunnanjohtaja. 2. Toistaiseksi vielä on. Valmistaudun lääkiksen pääsykokeisiin ja hengailen myös ei-partiolaisten ihmisten kanssa. 3. Haluaisin lisätä lippukunnan tapahtumien erähenkisyyttä. 4. vihreä vaellus laavu sininen Liesan maja Italianpata rinkka meri Munamies Valitse seuraavista vaihtoehdoista mieluisampi: Vaellus/Leiri Kamiinateltta/Laavu Ruskea/Sininen Liesanmaja/Halssi Hernekeitto/Italianpata Rinkka/Matkalaukku Meri/Järvi Munamies/Harjakainen 4

5 1. Antti Nummela, lpkja eli apulaislippukunnanjohtaja. 2. Suunnistelen, opiskelen ja kesään asti koitan lisäksi koluta ahkerasti Ranskan Alppien rinteitä sekä suksin että jalan. 3. Ei tullut vaalilupauksia tehtyä eli niitä en voi rikkoa. Hmm... sanotaan nyt vaikka, että koitetaan sisäänajaa lpkj:n ja lpkja:n uutta työnjakoa, joka tuossa viime vuonna määriteltiin. 4. Punainen, muttei pinkki. Vaellus Laavu Ruskea Halssi Italianpata Rinkka Meri Munamies/Harjakainen - Mitä/keitä nämä on? 1. Sudenpentuvastaava Eveliina Ylitalo 2. Partion ulkopuolista elämää on aika niukasti, jos en ole partion parissa, minut löytää töistä tai jumppasalilta. 3. Aion kehittää neuvostoja (johtajien kuukausittaisia kokouksia) toimivammiksi, lisätä yhteistyötä akeloiden kesken sekä parantaa lippukuntahenkeä. 4. Pinkki! Vaellus Laavu Ruskea Halssi (siellä on sauna) Hernekeitto Rinkka Meri Munamies! 1. Seikkailijavastaava Laura Heinonen 2. Työkseni teen hyllytyshommia ja partion lisäksi harrastan ratsastusta. 3. Haluaisin aktivoida lippukuntamme sammot käymään enemmän neuvostoissa ja luoda heihin tietynlaista sampo-henkeä. Lisäksi tavoitteena on saada informaatio kulkemaan sekä sammoille että seikkailijoille hyvissä ajoin. 4. On aika vaikea valita kun on niin paljon hienoja värejä, mutta jos yksi pitää valita niin sanon musta. Vaellus Laavu Ruskea Liesanmaja Italianpata Rinkka Meri Harjakainen 5

6 1. Tarpojavastaava Kaisa Johto 2. Partion ulkopuolella vietän aikani alakoulussa opettaen, reissaten ja reissuista haaveillen sekä liikkuen. 3. Tänä vuonna aion parhaani mukaan yrittää kehitellä tarpojille omaa ohjelmaa viikoittaisten kokousten ulkopuolelle. Kuulun lisäksi lippukunnan hallitukseen, jossa yritämme yhdessä muiden hallituslaisten kanssa huolehtia siitä, että lippukunnassamme kaikki voivat hyvin ja jatkuvaa kehitystä tapahtuu. 4. Metsän vihreä Vaellus Laavu Ruskea Liesanmajalta metsä ja Halssista meri Hernekeitto Rinkka Meri Munamies 1. Markus Mato Laakso, samoajavastaava. 2. Partion ulkopuolinen aika menee opiskelussa ja kavereiden kanssa hengailussa. Muhun saattaa törmätä joskus myös Liedon S-marketissa. Uutena tavoitteenani on juosta puolimaraton ensi kesänä eli täytyy muistaa myös lenkkeillä! 3. Pyrin kehittämään samoajatoimintaa järjestemällä enemmän ja parempaa ohjelmaa yhdessä toisen samoajavastaavamme eli Saten kanssa. Erityisesti pyrin lisäämään erä- ja extremehenkistä toimintaa. 4. Erälegioonan punainen Vaellus Laavu Ruskea Liesanmaja Italianpata Rinkka Meri Munamies 1. Santeri Vuorinen, samoajavastaava 2. Jos armeijaa joku kehtaa sanoa elämäksi niin on :D 3. Samoajille ihan omaa ohjelmaa, joka olisi vielä partiomaista 4. Kulta on kauniin väristä ^^ Leiri Laavu Ruskea Halssi Italianpata Rinkka Järvi HARJAKAINEN 6

7 1. Tuomas Peltola, vaeltajavastaava 2. Kyllä, käyn silloin tällöin urheilemassa 3. Pyrin laskemaan johtajien tapahtumien osallistumiskynnystä ja yleisesti toteuttamaan uusia ideoita 4. Tummanpunainen > Vaellus > Laavu > Ruskea > Liesanmaja > Hernekeitto > Matkalaukku > Järvi > Harjakainen 1. Sihteeri, Elina Lähteenmäki 2. Ei, mutta usein on partiota elämän ulkopuolella. :) Siviilissä toimin paitsi partiolaisena myös opettajana ja elelen maajussin vaimona ja pienen pojan äitinä. 3. Tavoitteena on saada talletettua yhä paremmin muistiin se hieno partiotyö, jota lippukunnassamme tehdään. Lisäksi yritän tuoda partion graafista ilmettä pikkuhiljaa lippukunnan arkeen ja viestintään. 4. Keltainen. vaellus laavu ruskea maja italianpata rinkka meri Munamies Koulutusvastaava eli KoVa ja kisavastaava eli KiVa sekä yhteysmies seurakuntaan Rauno Räty 1.Rauno Rane Räty. Seurakunnan partiotyöntekijä, KiVa sekä KoVa 2. Enin aika menee perheen kanssa ja joskus pitää tavata pohjoisen kavereita 3. Parantaa omaa toimintaa. 4. Punainen on kiva Vaellus Laavu Ruskea Liesanmaja Hernekeitto Rinkka Järvi Munamies/Harjakainen: Hä? 7

8 Alttivaara Villasukat? Ja minähän en villasukkia käytä, ajattelin heittäessäni 20 euroa maksaneet partiovarusteen sukat kasaan, joka sisälsi jo kaksi makuupussia, kaksi alustaa, kenkiä ja lämpimiä vaatteita. Jatkoin lukemista: Majan lattia on kylmä. En uskonut. Olisi pitänyt. Oli perjantai ja Alttivaara-viikonloppu alkaisi samana päivänä klo 18 PTP:n majalla. Pari tuntia myöhemmin majalla alkoi nopeiden alkujärjestelyjen jälkeen lyhyt rastikierros, jonka kohokohtana itse herra Alttivaara tarjosi mysteerintäytteisessä ilmapiirissä kupposet yrttijuomaa, jonka reseptiä kukaan ei tiennyt. Ihmiset tutustuivat toisiinsa ja saunan lattiaa peittävää jääkerrosta ihmeteltiin. 8 Itse saavuin tunnin myöhässä majalle johtavalle polulle. Lunta oli turkulaisen arvion mukaan kohtalaisesti. Polulla oli pimeää, mutta näki edetä, kiitos valaisevan lumen. Ensin vastaan tuli pimeä sauna, jonka takana oli maja, jonka ikkunasta näkyi valoa. Itse maja oli mukavan partiomainen: keskellä oli lämmin takka ja taaempana oli pöytäryhmiä. Ei sähköä, ei vesijohtoja, ei wlania. Lattia oli kylmä. Illalla ohjelmassa oli erilaisten keksittyjen lippukuntien esittelyä järjestäjien näytelmän välissä. Sen jälkeen syötiin ja julistettiin murha-peli. Ideana oli murhata lapussa kerrotulla tavalla toisessa lapussa kerrottu henkilö. Tapa saattoi olla vaikka suklaan tarjoaminen. Vaikeaksi pelin teki se, että murhan piti tapahtua henkilöiden ollessa yksin. Jo kuolleet eivät voineet todistaa murhaa. Peli aiheutti viikonlopun aikana monia epäilyksiä ja rikoksia. Saunat saatiin saunottua ja illan aikana löytyi myös kenties maailman koukuttavin peli. Aamulla heräsin majan parvella. Itse heräämistä lukuunottamatta aamu oli mielekäs, vaikka maja olikin yön aikana ehtinyt viilentyä. Lipunnosto, check. Aamupala, check. Alttiprojektien esittelyt, check. Tämän jälkeen alettiin valmistautumaan viikonlopun päätapahtumaan, koko yön kestävään lipunryöstöön. Lähdin Markuksen kanssa autolla viemään puita alueita jakaval-

9 le tielle. Homma alkoi menemään kovasti pieleen lopputuloksena auton juuttuminen hankeen ja 400m peruutus hangessa, jossa ei pitäisi etuvedolla alaa. Kahden tunnin jälkeen puut saatiin keskialueelle ja päätettiin, että halkoja ei takaisin tuoda. Lipunryöstössä iso alue oli jaettu kolmen ryhmän kesken, joiden jokaisen tulisi hakea ruokansa muiden alueilta. Alueilla oli perinteisen lipunryöstön tapaan lippuja, jotka tulisi ryöstää ja voittaja päätettäisiin hallussa olevien lippujen määrän mukaan. Kellot oli kielletty. Ryhmät pystyttivät laavut, jossa nukkuisivat yön ja alkoivat miettiä taistelusuunnitelmiaan. Kaiken valmistuttua noin iltakahdeksalta annettiin merkki aloittaa aamuun kestävä ryöstely radiopuhelinten kautta. Alku oli tiivistä vääntöä, kun jokaista alkoi vaivata pikku nälkä. Ryhmä 3 lähti hyökkäämään jokaisella neljällä jäsenellään, mutta kunnon ruokaa ei saatu. Eteneminen oli näkymätöntä, kiitos hämärän maiseman. Lumessa näkyi jälkiä, joita saattoi seurata piilotetuille aarteille, kunhan varoi ansalankoja. Taktiikka lakkasi pian toimimasta, kun jälkiä tuli koko ajan lisää. Pelin jatkuttua jonkin aikaa ihmiset alkoivat mennä nukkumaan; energia ei yksinkertaisesti riittänyt koko ajan juoksenteluun. Loppujen lopuksi ryhmät päättivät yhdessä julistaa rauhan aamuun asti. Sunnuntaina poltimme loput puut kolmosten nuotiossa ja lähdimme tyytyväisinä takaisin majalle. Päivän aikana ehdittiin käymään saunassa ja suunnittelemaan Alttivaaran tulevaisuuden tapahtumat. Monia visioita oli latotansseista erinäisiin kuokkimismatkoihin. Kotiin päästyään luultavasti itse kukin rupesi nukkumaan todella toiminnallisen yön jälkeen. Tuomas Peltola 9

10 Vaeltajiston lumimajoiteretki Jos otettaisiin joukko varsin kokenemattomia lumimajoitteiden tekijöitä, ja sijoitettaisiin heidät sivistyksen ulottumattomiin lämpötilan ollessa huomattavasti veden jäätymispisteen alapuolella, eivät odotukset tilanteen nautittavuudesta olisi kovin korkeat. Näin ainakin vaeltajaporukan kesken kerättyjen kokemusten perusteella. Lumimajoiteretki oli ollut suunnitteilla jo pitkään, useamman kuukauden ajan. Viime hetkillä retki oli kuitenkin vaarassa joutua lykkäyksen uhriksi, sillä (pioneerimajoiterakentajien alkuperäisiin rakennussuunnitelmiin)silloinen maassa ollut lumi olisi ollut sopimatonta. Ulkopuolisten tahojen ja naamakirjan vuorovaikutuksen ansiosta retki päädyttiin kuitenkin järjestämään. Odotuksia ja vastoinkäymisiä Alun perin tarkoitus oli toteuttaa lumimajoiteretki, mutta lopulta erään toisen vaeltajatapahtuman jälkimainingeissa päädyttiin järjestelemään lumimajoitevertailun tekemistä. Ehdottomiksi varusteiksi luettiin objektiivisen vertailun mahdollistamiseksi ainakin yksi lämpömittari lumimajoitetta kohti ja mikäli mahdollista, mittarit olisivat jälkitarkastelun helpottamiseksi olleet digitaalisia ja äärilämpötilat tallettavia. Etenkin vertailun suorittamisen kannalta lauantaipäivä osoittautui äärimmäisen vahingolliseksi, sillä jostain kummallisesta syystä lämpömittarit olivat tippuneet pois varustelistalta. Tämä huoli kuitenkin unohtui sillä vaeltajajoukkomme saapuessa seurakuntatalolle aikeenaan ottaa mukaan lumikengät, muutamia lisävarusteita ja ottaa hyötykäyttöön peräkärry, jonka piti olla seurakuntatalon pihalla. Tämä tieto osoittautui kuitenkin vääräksi, minkä takia retkellelähtö viivästyi ja tavarat piti lopulta ahtaa kahteen käytettävissä olevaan autoon. Pakastimien rakennus Perillä Oripäässä, ympäristön tarkastelun jälkeen, iltahämärän alkaessa laskeutua, tämä vaeltajajoukko eksyi vastoin alkuperäistä suunnitelmaa lämpöä huokuvaan keittiöön. Pitkähkön palaverointitovin kuluttua joukko siirtyi ulkosalle, jossa lämpötila oli likimain 20 C. Vihdoin pimeän laskeuduttua päästiin käsiksi retken varsinaiseen päämäärään, eli lumi- 10

11 majoitteiden rakentamiseen. Tavoitteena oli rakentaa kaksi erityyppistä lumimajoitetta. Perinteisempi näistä kahdesta oli lumiluola, eli lumesta kasattu kasa, joka myöhemmin koverretaan ontoksi. Huomattavasti vieraampi lumimajoite, vaikkakin lähes kaikkien tuntema, oli iglu, joka oli tarkoitus rakentaa lainassa olevalla ICEBOX -merkkisellä iglumuotilla. Rakentamisprosessin alkaessa lumiluolajoukkue tiesi suurimmilta osin tehtävänsä ja alkoi kasata lunta. Igluporukka sitä vastoin joutui taistelemaan arviolta tunnin käyttöohjeiden kanssa johtuen ympäristön valaistuksen riittämättömyydestä ja ohjeiden suhteellisesta monimutkaisuudesta johtuen. Lumiluola oli jo huomattavan pitkällä, iglun alkaessa vasta rakentua ja se vaikutti valmistuvan huomattavan paljon aikaisemmin, sillä iglun kasaaminen paakkuisesta lumesta osaamattomalla joukolla, on verrattain hidasta puuhaa. Iglun ensimmäiseen puoleen kerrokseen (n. 40 cm korkea, halkaisija 2,1 metriä) kului arviolta kaksi tuntia. Rakennusvauhti kiihtyi hiljalleen, mutta tästä huolimatta iglua saatiin rakennettua vain puolitoista kerrosta viiden tunnin aikana. Samassa ajassa molemmat lumiluolat oli saatu valmiiksi. Hiilidioksidia ja kondenssivettä Lumimajoitteessa yöpyminen on mahdollisesti paras keino kokeilla sen toimivuutta oikeasti. Kuuden hengen virallisesta joukosta viisi henkilöä aikoi yöpyä lumimajoitteessa, joten koska käytössä oli kaksi majoitetta, luonnollisin tapa jakautua oli muodostaa kolmen- ja kahden hengen ryhmät. Nukkumisjärjestelyiden jälkeen aikomuksena oli nukkua, mutta ainakaan tässä kolmen hengen ryhmässä ei muutamaan tuntiin nukuttu. Lopulta ryhmä nukahti vain herätäkseen jonkin ajan päästä joko kylmään tai ulkoisiin häiriötekijöihin. Hetken pohdintojen jälkeen allekirjoittanut jäi yksin majoitteeseen ja muutaman kymmenen minuutin jälkeen päätti itsekin jättää majoitteen. Allekirjoittaneelle tarkka tapahtumien kulku on hämärän peitossa, mutta varmuudella voidaan sanoa, että molemmat majoitteet tyhjenivät asukkaista ennen kello neljää aamulla. Virheitä suunnittelussa? Täten molemmat lumimajoitteet epäonnistuivat varsinaisessa tarkoituksessaan, sillä hyvän lumimajoitteen pitäisi mahdollistaa siedettävä nukkumislämpötila vaikka ulkona olisikin runsaasti pakkasta. Mikäli iglumuotin käyttöohjeisiin olisi tutustuttu tarkemmin, tai ainakin rakennusjoukkojen välinen kommunikaatio ollut tiiviimpää, olisi ollut melko selvää, että lumimajoitteen oviaukon yläreunan tulisi olla reilusti nukkumistason alapuolella, jotta liiallinen ilman vaihtuminen kyettäisiin estämään. On tosin vaikea jälkikäteen arvioida olisiko sekään auttanut, koska kyseisissä majoitteissa ilmareikiä oli luultavasti enemmän kuin tarpeeksi. Huomattava havainto on myös sisäilman runsas kosteus, jota riitti aina tiivistymiseen asti. Tämä merkittävä kondensaatio teki sisäilmasta verrattain tunkkaista. Ainakin periaatteessa ilmiö olisi heikentynyt, jos lämpötila olisi korkeampi, sillä silloin kosteutta olisi mahtunut samaan ilmamäärään enemmän, eikä sitä tiivisty niin paljon. Tuulensuojana nämä lumiluolat toimivat kuitenkin, vaikka kunnollisella tuulella niitä ei päästykään kokeilemaan. Kokeilun osittainen epäonnistuminen kuitattiin aamulla huumorilla. Vaeltajaporukka kävi vielä ulkoilmahenkisesti aamusaunassa, pakkasi tavarat, ikuisti majoitteet ja lähti kulkemaan kohti Lietoa noin 21 tuntia tapahtuman alkuhetken jälkeen. Arttu Punkkinen 11

12 Altin leikkikurssi Altin leikkikurssi oli nimensä mukaisesti tapahtuma jossa opeteltiin uusia sekä kerrattiin jo ennestään tuttuja leikkejä. Tapahtuma sijoittui Halssiin LEK:in rautaisella johdolla. Klo kaikki Altin innokkaat leikkijät olivat kokoontuneet Halssiin, tai niin ainakin luultiin, nimittäin samaan aikaan Julia Kairasta sai puhelun jossa ilmoitettiin että Jussin kyydissä olijat (Eli Jukka, Vili, Jaakko, Jussi ja Santtu SAPO:sta) olivat ojassa ja heiltä menisi hetki, kunnes Jussin pää olisi saatu paikattua ja auto ojasta. He pyysivät että varattaisiin hyvät huoneet. Näin Leikkikurssi alkoi suuressa jännityksessä onnettomuuden uhreja odotellen. Kun nämä pojat viimein saapuivat (40 min myöhässä) selvisikin, että tämä oja olikin ollut Sauvonkebab paikka, josta pojat olivat pilailumielessä soittaneet Julialle (Tosin käytiin siinä vielä kaupassakin ja harhailtiin Halssin metsissä). Kun tämä hassunhauska jäynä oli koettu ja myöhästelijät saapuneet paikalle, voitiin viimein aloittaa tämä kauan odotettu leikkikurssi. Leikkikurssi alkoi muutamalla hauskalla tutustumisleikillä, joissa opittiin muutamia uusia ja kerrattiin vanhojen tuttujen nimiä. Lounas seurasi heti perään (ei kyllä ollut nälkä sen maukkaan maukkaan kebabin jälkeen). Tätä seurasi majoittautuminen kovin äänin ja vauhdilla. Kun olimme viimein valinneet pienen pienet kolomme jonne ahtautuisimme yöllä nukkumaan menimme ulos jossa me leikimme mitä mainioimpia ulkoleikkejä, minkä jälkeen jokainen leikkikurssilainen sai itse tehdä ruokansa (Itse tosin rakkaan ystäväni Vilin kanssa menimme uuteen rakennukseen minne olimme ahtautuneet jäynäilemään. Teimme niin hienoja jäyniä että niiden vaikutukset koettiin vielä seuraavalla leirilläkin. Maittavan iltapalan jälkeen alettiin raahautua majoitusrakennukseen hetkeksi kunnes oli taas aika mennä takaisin päärakennukseen, jossa leikit- 12

13 tiin vielä muutamia iltaleikkejä. Näiden hassun hauskojen leikkien jälkeen oli aika siirtyä yön ajan kestävään vapauteen johon sisältyi mm. saunomista, nukkumista ja tietenkin mahtavan leffan katsomista akvaarion mainiolta screeniltä. Aamu alkoi visvaisissa tunnelmissa, kun (Kaisan lähettämänä) Jaakko saapui herättämään kaikkia hakkaamalla kahta kattilan kantta toisiinsa. Tuskaisen herätyksen jälkeen oli aika siirtyä aamupalalle. Maittavan ja mitä ravitsevimman aamupalan jälkeen siirryimme kohti ulkotiloja, jossa oli vuorossa raatopalloa (Jaoin komeat nuoret urokset eli Jukka, Jussi, Santtu ja Vili vastaan Mika, Pasi ja ne muut. On kai sanomattakin selvää että komeat nuoret urokset veivät pelin Luku ei ole liioiteltu. Hieman rankkojen ulkoleikkien jälkeen siirryimme majoituksen kautta kohti akvaarion mainioita tiloja (Minne oli mystisesti yön aikana ilmestynyt kasa patjoja) missä leikimme pitkään ja hartaasti mitä seurasi pieni tauko. Tämän jälkeen jatkoimme akvaarion hassun hauskoissa tiloissa, kun pitkien ja rankkojen leikkien jälkeen aloimme siivoamaan ja pakkaamaan oli aika kulunut hyvinkin nopeasti jaosalle meistä koitti lähtö. Kun Jussi, Jaakko ja Vili lähtivät me muut jatkoimme leikkejä ja pelejä päärakennuksen suojissa (Jussi ja Jaakko kaikessa viisaudessaan unohtivat Vilin Halssiin ja kun Vili heille soitti nämä Vatupassit olivat jo kerinneet Sauvon keskustan kohdalle). Me muut siis jatkoimme (pöytäfutiksen) koko leirin kestänyttä hakkausta kovin äänin sekä ehdottomasti leikkimistä maukkaan välipalan voimin. Kun Pelit oli pelattu, leikit leikitty oli aika sanoa hyvästit ja palata takaisin arkeen mahtavan viikonlopun jälkeen. Juho Hänninen 13

14 14

15 Nuoska Sudenpentujen talvileiri 1 leireiltiin Halssissa. Johtajat ja ensimmäiset sudenpennut saapuivat seurakuntatalolle ja bussi kohti Halssia lähti kuudelta. Matka kului nopeasti jutellessa kavereiden kanssa. Oikea kauppakin löytyi, joten ruokatarvikkeet saatiin mukaan. Perjantai-ilta Halssia lähestyttäessä huomattiin, että kenelläkään ei ollut avainta mukana. Hetken miettimisen jälkeen Sepi lähti tuomaan avainta Liedosta ja sudarit alkoivat laskea pulkalla mäkeä ja leikkimässä myyrät ja mäyrät -leikkiä Avaimen saavuttua alkoi majoittuminen huoneisiin ja valmistautuminen leirin aloittamiseen kunnolla. Ohjelma alkoi nimi-/leirimerkin teolla, joka oli lumihiutaleen muotoinen. Kun kaikki olivat saaneet leirimerkin kiinnitettyä huiviinsa, oli iltapalan aika NUKKUMAAN! Lauantaipäivä Viimeisimmätkin leiriläiset nousivat ylös ja valmistuivat lipunnostoon Lipunnosto ja Ranen aamun sana Aamupala 9.00 Leiri jaettiin kahtia. Toiset valmistivat erilaisia sytykkeitä ja toinen puoli lähti rantaan aiheenaan heikot jäät, jossa harjoiteltiin ainakin jäänaskalien käyttöä. Puolessavälissä vaihdettiin paikkoja Lounas Lähdettiin taas ulos ja harjoiteltiin nuotion kokoamista ja sytyttämistä. Vanhimmat saivat myös testata kirveen käyttöä. Nuotiot saatiin syttymään ja halukkaat saivat paistaa makkaraa Lyhyen vapaa ajan jälkeen leiriläiset lähtivät pulkkamäkeen Pulkkamäestä saavuttua oli sopivasti aikaa suunnitella näytelmiä iltaohjelmaan, kunnes lähdettiin taas syömään Sauna kaikille halukkaille ja vapaa aikaa muille Kaikkien palattua saunasta sudenpennut ehtivät vielä harjoitella näytelmiään ennen iltapalaa Suuri odotettu iltaohjelma alkoi laululla Sandy. Iltaohjelma sisälsi lauluja, näytelmiä, sketsejä ja leikkejä, joista Maa, Mars, Jupiter sai suuren suosion Hyvää yötä! Sunnuntai! 8.30 Herätys!! Ahkerimmat pakkasivat jo tavaroitaan kotiin lähtöä varten Lipunnosto ja aamupala Loput tavarat pakattiin ja siirryttiin vielä ulos leikkimään Bussi saapui, mutta vielä ei ole aika lähteä. Vielä syötiinn lihapiirakoita ja laskettiin lippu Bussi lähti ja leiri läheni loppua. Kotimatkalla jaettiin löytötavarat ja odotettiin kotiin pääsyä Saavuttiin seurikselle, jossa suuri joukko vanhempia olikin jo vastassa ja leiri oli ohi. Pasi Mäkelä 15

16 Medialähettiläät ja partion uusi imago Suomen partiolaisten imago on tällä hetkellä huono. Tämä näkyy muun muassa partiolaisten jäsenmäärässä, joka on ollut jo hetken aikaa laskussa. Partion rantautuessa Suomeen 1910 oli siitä kasvava Suomen suurin nuorisojärjestö. Partio oli harrastus, johon lähes tulkoon kaikki pojat kuuluivat. Viime vuosina partio on ollut murroksen partaalla. Ohjelmauudistus oli keino saada enemmän nuoria juuri pysymään partiossa. Uudessa ohjelmauudistuksessa on yritetty panostaa tarpoja, samoaja -ja vaeltajaohjelmaan eli ikävuosiin Ohjelmauudistus on ollut hyvä, se on luonut enemmän pysyvyyttä ja sitoutuvuutta partioon vielä sudenpentu vuosien jälkeen. 16 Suomen partiolaiset on nyt saanut ihmiset pysymään partiossa, enää tarvitsisi saada ihmisiä lisää eli imagon parannus. Tähän otettiin malli brittipartiolaisilta ja niin ikään kouluttaa young spoke people:ita eli medialähettiläitä. Tämä kirjoituksen yksi motiiveista onkin infota medialähettiläisyydestä, kun ei tieto tule virallisesti keskusjärjestö taikka piirin tasolta on sen tultava näin median kautta. Medialähetti on vielä hyvin tuntematon ilmiö partiossa, vaikka se on jo ollut yli vuoden toiminassa. Siis mikä ihmeen medialähettiläs?, on hyvin yleinen kysymys ihan partion sisältä. Tässä varmasti piileekin yksi Suomen partiolaisten epäkohdista. Kommunikaatio ei toimi laisinkaan SP:n sisällä. Medialähettiläidenkin kohdalla kyse on koko Suomen partiojärjestöä koskevasta toimista, silti yllättävän harva on tietoinen mitä se on. Medialähettiläitä on tällä hetkellä koulutettuna yli neljäkymmentä eri piireistä. Medialähettilään päätehtävä on olla välikäsi partion ja median välillä. YSPt koulutetaan siten, että he osaavat myös kommunikoida kaikkien eri medioitten välillä, televisiohaastattelusta aikakauslehtien toimittajien haastatteluihin. Medialähettiläs koulutus on järjestetty nyt kaksi kertaa tammikuussa Kiljavalla ja 2011 tammikuussa Kiljavalla. Medialähettiläille on jo ollut monia erilaisia hommia median kans-

17 sa: Useita lehtijuttuja, radiohaastatteluita ja muun muassa televisio-ohjelmissa vierailua. Mutta medialähettilään toiminta ei ulotu vain median pariin.- esimerkkiksi Kilkkeellä medialähettilät viihdyttivät ja opastivat kutsuvieraita. Sama pätee myös piiritason leireillä ja kisoissa. Medialähettiläät olivat myös mukana vuoden 2010 marraskuussa järjestyssä jäsenkokouksessa. Medialähettiläiden tehtävä siellä oli koskivat lähinnä tiedotukseen ja viestintään liittyviä toimenkuvia, mutta mukana oli myös muun muassa vaalitentin juontamista. Haastatteluissa on tarkoituksena kiinnittää toimittajan huomio ennen muuta partio nmielekkyyteen ja miten erilainen ja monipuolinen harrastus on kyseessä. Useinmiten toimittajat tuppaavat tarraantumaan vain siihen, että partiossa tehdään solmuja, autetaan mummo tien yli ja myydään keksejä ovelta ovelle. Mistä moinen kuva on tullut ei-partiolaisille? Varmasti elokuvista ja medialta. Todellisuudessa partio on ihan muuta. Toki solmut, auttaminen ja varainkeruu saattaa olla osa partiota, mutta se ei olla kuitenkaa se pääjuttu. Partion pääasia on kuitenkin sen monipuolisuus, elämyksellisyys, nykyaikaisuus sekä merkittävyys. Suomen partiolaiset on kehittänyt vuosien aikana partion brändiohjelmaa, jonka tavoitteena on tuoda esille juuri näitä partion piirteitä, painottaen sitä, että partio on ainutlaatuinen nuorisojärjestö. Medialähettilään tehtävä on kertoa tästä toimittajalle ja painottaa sitä huimasti. Se on toissijaista mitä me teemme, tärkeämpää on viihtyminen ja hauskuus. Artikkeli jossa on tunteita mukana on paljon kiinnostavampi kuin sellainen, jossa on vain tekstiä. Vielä ei ole saatu tilastollisista faktaa siitä, että työstä median parissa olisi ollut jo jotain apua. Muutos tapahtuu hitaasti myös partiossa. Tavoitteena on pikku hiljaa muuttaa ihmisten mieltymyksiä partiosta, ettei se ole niin solmumaista. Koko ajan mennään parempaa suuntaan, vaikkakin tekemistä on vielä hurjasti partion imagon kohentamiseksi. Tärkein muutostyö partion hyväksi tapahtuu kuitenkin omassa arkipäiväisessä elämässä. Kaverin kysyessä sinulta missä vietit viikonloppusi, sinä vastaat että ilman muuta partion parissa. Jos itse partiolainen suhtautuu positiivisesti omaan harrastukseensa niin silloin se myös säteilee ei-partiolaisille, että tämän on pakko olla huippu juttu! Jussi Vainionpää 17

18 Ison P:n Retkivinkki 18 Kylmä talvi on vielä tuoreessa muistissa ja tämänkertainen retkivinkki ammentaakin talven kylmyydestä - mutta siitä voidaan toki ammentaa opetusta myös kaikkeen retkeilyyn: avainsanat ovat partiomainen kekseliäisyys ja järkeily. Ilves-vartio lähti eräänä alkutalven iltana kohti Marttilan korven eräreitistöä. Kukaan meistä ei tuntenut aluetta emmekä tienneet millaista yösijaa olisi tarjolla. Mittari näytti -18 astetta ja meillä kaikilla oli mukana näihin olosuhteisiin aivan riittämättömät makuupussit. Omanikin tuli juuri täyttäneeksi 25 vuotta eikä vanua ole enää jäljellä nimeksikään. Jos löytäisimme leiripaikan, jossa pääsee aivan tulen äärelle, ei olisi hätää. Suuntana oli Lotikon laavu, reitistön itäisin piste, korkean kallion päällä, vaellusmatkaa muutama kilometri. Perille saavuttiin illan pimeydessä ja todettiin tilanne: Ei mitään mahdollisuutta päästä tulen ääreen. Kiintolaavukin on, mutta sehän ei yksinään lämmitä ja nuotio on kaukana siitä. Hyötysuhde niistä on siis nolla. Nuotion äärelle vinolle kalliolle ei saa viriteltyä sen paremmin mukana olevaa kangaslaavua kuin makuualustaakaan. Pahalta näytti. Illan mittaan pakkanen vielä kiristyi. No hätä ei ole koskaan kauhean suuri, kun asialla ovat partiolaiset, jotka voivat yhden strategian pettäessä kehittää uuden. Aina on olemassa suunnitelma B ja sitten C ja aakkosiahan riittää. Lisäksi kun takataskussa on edes hippu eräkokemusta ja -tietoa, voi sen pohjalta aina luoda uusia jippoja. Kun tuli yö ja oli aika vetäytyä yöpuulle, tehtiin seuraavaa: Mukana ollut Vihe-retkilaavu pystytettiin kiintolaavun sisälle. Naruilla se saatiin siististi laavun sisänurkista roikkumaan ja seinien ulkopuolelle jäi vielä puoli metriä eristävää ilmatilaa, johon saatiin rinkat suojaan. Kangaslaavussa oli juuri sopivasti tilaa vaeltavalle joukolle. Laavun ovi suljettiin huolella ja mukana ollut maavaate laitettiin sulkemaan koko kiintolaavun oviaukko. Mutta vieläkin oli kylmä. Paikalta löytyi nuotion peittämiseen tarkoitettu peltilevy. Se asetettiin keskelle sisintä laavua ja nukkumapaikat sen ympärille neliöön. Sitten otettiin hanskat kädessä nuotiosta illan mittaan tulikuumiksi lämmenneitä isoja kiviä ja niistä koottiin kiuas keskelle laavua levyn päälle (peltilevyn puuttuessa olisi alle asetettu viileämpiä kiviä pohjaksi!). Jotkut kivistä suorastaan hehkuivat punaisina varattuaan koko illan ajan lämpöä itseensä. Ja katso: mitä tapahtui? Laavussa nousi lämpötila hetkessä niin korkeaksi, että siellä istuttiin mukavasti paitahihasillaan kunnes oli aika mennä nukkumaan. Lämpöä kesti usean tunnin ajan, puoli viiteen aamulla. Sitten alkoi tulla vähän vilu. Aamun lähestyessä virkuin ja viluisin meistä meni virittelemään uudelleen tulen ja nopeasti lämmitti vielä joitakin nuotion reunakiviä ja nosti ne kiukaaseen ja niin saivat kaikki vielä herätä joltisessakin lämmössä. Tähän erämiehen ongel-

19 manratkaisuun siivitti se yksinkertainen tieto, että kivet varaavat itseensä lämpöä ja säilyttävät sen pitkään: Entisajan linnatkin säilyttivät kesän lämpöä pitkälle talveen ja erämiehet saattoivat kaivaa maahan havujen alle nuotion kiviä ja käydä niiden päälle nukkumaan. Lisäksi tunsimme sen tosiseikan, että pienikin ilmavirta vie vähäisen lämmön mennessään. Siksi oli tärkeää saada aikaan pieni suljettu tila, jossa ollaan lähellä lämmönlähdettä ja toisiamme. Kivaa oli ja jotain uutta tuli havaittua, opittua ja kokeiltua. Ja sehän se yksi eränkäynnin helmiä onkin! Rohkaisen kaikkia kaikenlaisten retki- ja eräjippojen kokeiluun. Siitä ne kokemukset, taidot ja viisaus karttuvat. Partiolainen ei näet seiso missään tilanteessa tumput suorina ja hoo-moilasena vaan ratkaisee asiat ja ylittää esteet. Iso-P, retkeilyn ääni Loukinaisista 19

20 Haukat Haukat lauma aloitti toimintansa Tällä hetkellä meitä on 14: Ronja V, Pinja, Veera, Otto, Aaro, Helena, Rasmus, Aino, Emil, Aleksi K, Aleksi L, Ida, Elias, Ronja L. Yhdessä olemme suorittaneet; Ensiapu-, Kädentaidot-, Liikunta-, Partioperinnemerkin. Olemme harjoitelleet nuotion sytyttämistä, suunnistaneet. Viime keväänä kävimme tutustumassa toiseen laumaan asemalla. Siellä huovutimme. Ulkona olemme leikkineet paljon, ehkä eniten kirkonrottaa. Olemme tutustuneet radioamatööri toimintaan ja kaikki pääsivät puhumaan ihka oikeaan radioon. Harjoittelimme Niger-teltan pystytystä ja jäiltä selviytymistä. Nyt keväällä aiomme suorittaa toimittajamerkin. Olemme jo tehneet galluppeja. Haukat ovat ahkerasti osallistuneet leireihin ja kisoihin. Olemme myös myyneet paljon joulukalentereita. Laumallamme on myös oma lippu, jota ei ole kyllä paljon näkynyt. Akeloina; Valtteri ja Kirsi 20

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Tavoite: Vaeltaja tuntee partiossa käytetyt eri mediat ja miten ne soveltuvat eri viestintätarpeisiin. Hän on vastuussa sisällön tuottamisesta johonkin partiomediaan. Vaeltaja

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 30.3.2011 1/2011. Viialan Metsänkävijät ry

Mönkijä. Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 30.3.2011 1/2011. Viialan Metsänkävijät ry Mönkijä Mänkijöille ja heidän vanhemmilleen 30.3.2011 1/2011 Viialan Metsänkävijät ry Hejssan! Kirjoitin tervehdyksen ruotsiksi, sillä tänä kesänä Ruotsissa järjestetään maailmanjamboree, jonne lähtee

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy! Lauantaina 27.4. Helsingissä tärähtää, kun kaikki Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan partiolaiset kokoontuvat yhteiseen partiopäivään, eli Kohtaamiseen. Tämä

Lisätiedot

PALLO JALASSA VAI HUKASSA?

PALLO JALASSA VAI HUKASSA? Wanuvan toimintapäivä aloitettiin Vauhtikellarissa, erilaisilla leikkimielisillä kilpailuilla. Vetäjänä ja tuomarina kisoissa toimi Eetu Putkinen, joka työskentelee Vauhtikellarissa ja Energy Fitness Clubilla.

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN Versio Oikeudet: 31.8.2015 vj huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010 Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot