Autoviesti. SM-rallia kesäkuussa Huittisissa ja Sastamalassa. » Uuden reitin odotetaan houkuttelevan kilpailuun yli sata autokuntaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autoviesti. SM-rallia kesäkuussa Huittisissa ja Sastamalassa. » Uuden reitin odotetaan houkuttelevan kilpailuun yli sata autokuntaa."

Transkriptio

1 Kesiviio TAPAHTUMA SM-rallia esäuussa Huittisissa ja Sastamalassa» Uuden reitin odotetaan houuttelevan ilpailuun yli sata autountaa. Laura Haavisto Huittisissa ja Sastamalassa nähdään tulevana esänä varsinaista vauhdin huumaa, un alueella ajetaan ensimmäistä ertaa SMrallia. Rallin järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Sastamalan Autourheilijat Ry ja Huittisten Autourheilijat Ry. Ajatus yhteistyöstä nousi esiin reilu vuosi sitten. Molemmilla seuroilla on oemusta ilpailuiden järjestämisestä, mutta näin ison tapahtuman organisointi vaatii seurayhteistyötä, ilpailunjohtaja Jari Tuomisto ertoo. Rallin nimiyhteistyöumppanina toimii uljetusliie Enset Oy. tetaan ymmeniä Suomi Cupin ilpailijoita. Koonaisilpailijamäärä nousee varmasti sataan, toivomme että jopa reilusti yli, Tuomisto ennaoi. Joaisen erioisoeen organisaatioon vaaditaan noin 70 henilöä. Tuomisto ja Saarinen lasevat, että rallin järjestelyt vaativat noin 700 toimitsijaa. Lisäsi ilpailijaparien muana ulee muutaman henilön huoltojouo, Tuomisto muistuttaa. Kun rallit vielä houuttelevat paljon yleisöä, tulee Huittisten ja Sastamalan alueella liiumaan esäuun toisena lauantaina valtavasti ihmisiä. Katsojia tulee usein auaain. Tavoitteenamme on saada paialle noin 5000 atsojaa, joista vajaa 2000 tulee varmaanin muualta, Tuomisto pohtii. SM-RALLIKAUSI KÄYNNISTYI viime viionloppuna Rovaniemellä ajetulla Arctic Lapland Rallylla. Ennen Enset Oy SM-rallia ilpailijat ajavat uluvan uun lopulla Mielissä ja maalisuussa Kuopiossa. Kauden viimeiset ilpailut ajetaan elouussa Turussa ja syysuussa Tampereella. Muista poieten Enset Oy SMralli on ysipäiväinen. Se oli ehdottomasti meidän toiveemme, sillä oo viionlopun ilpailun toteuttaminen olisi ollut liian haasteellista, Tuomisto sanoo. Lisäsi moni ilpailija pitää enemmän ysipäiväisistä ilpailuista, un erioisoeetin ajetaan vain yhteen ertaan, Saarinen jataa. SM-ralli tuo muanaan myös paljon oheisohjelmaa alueelle. Vaia ilpailupäivä alaa lauantaina ymmeneltä ja päättyy olmen jäleen, pyrimme järjestämään pientä ohjelmaa molemmille paiaunnille oo viionlopusi, Tuomisto aavailee. ENSET OY SM-rallissa ajetaan yhdesän erioisoetta, joista neljä Huittisten ja viisi Sastamalan alueella. Kilpailun lähtö tapahtuu Huittisissa aupungintalon edustalta ja maali on Sastamalassa Vexve Areenalla. Tuomiston muaan tällä alueella ajettavan rallin vahvuus on uusi reitti. Näillä teillä ei ole osaan aiemmin ajettu SM-rallia, se varmasti innostaa monia uljettajia, hän usoo. Erioisoeet ovat pituudeltaan ymmenestä viiteentoista ilometriä. Yhteensä erioisoeilometrejä ertyy yli sata. Huittisissa ajetaan ahdella suunnalla, Sastamalassa reitti painottuu Kiioisten ja Suodenniemen alueelle, mutta viimeinen erioisoe ajetaan aivan Vammalan esustassa, reittijohtaja Ari-Pea Saarinen paljastaa. SM-RALLI TUO Huittisten ja Sastamalan alueelle reilut 60 SM-sarjan uljettajaa. Lisäsi ilpailuun odo- Huittisissa ja Sastamalassa 11. esäuuta ajettavan rallin nimiyhteistyöumppanina toimii Enset Oy. Autourheilua on hieno olla tuemassa, Kalle Joona Enset Oy:stä (vasemmalla) totesi Jari Tuomistolle ja Ari-Pea Saariselle.

2 2 Lamminatu 39 Jaao Suvila Joonas Hossi Hannu Huta Kesiviio Tomi Hyvönen Meiltä uusiin Ford-, Soda- ja Nissan-autoihin aii ampanjatarjouset! Ostamme ja vaihdamme halvempaan - myös asuntoautot ja moottoripyörät. Joustava rahoitus, jopa ilman äsirahaa ja oroa. 1. erä vaia huhtiuussa. Lamminatu 7 Myynti Huolto Palvelemme: Ma 9 18, ti pe 9 17, la Yli 300 vaihtoautoa Lamminatu 39 Myynti Huolto

3 Kesiviio VARUSTEPAKETIT NYT PUOLEEN HINTAAN. YARIS UUSI EDULLINEN TOYOTA AKTIIVI HUOLTO yli 6-vuotiaalle Toyotallesi. Meiltä. UUSI AVENSIS UUSI AURIS PLUS-PAKETTI al. 392 WINTER PACK al. 799 PLUS-PAKETTI al. 510 TOYOTA SAFETY SENSE -PAKETTI al. 368 PLUS-PAKETTI al. 519 MULTIDRIVE S -AUTOMAATTI al. 858 TOYOTA AKTIIVI HUOLTO on uusi yli 6-vuotiaille Toyota-autoille räätälöity edullinen merihuolto. YARIS 1.33 Active Plus-paetilla ja Winter Pacilla. TOYOTA JOUSTO esim. 234 / AURIS Hybrid Touring Sports 1.8 Active Plus- jatoyota Safety Sense -paeteilla. TOYOTA JOUSTO esim. 334 / AVENSIS Touring Sports 1.8 Multidrive S Active Plus-paetilla. TOYOTA JOUSTO esim. 359 / Kestävinin aipaa huoltoa. Meiltä saat yli 6-vuotiaalle Toyotallesi laaduaita ja ammattitaidolla tehtyjä Toyota Atiivi -huoltopalveluita erittäin ilpailuyyisellä hinnalla. Varaa Atiivi Huolto tai Kunnostus meiltä osoitteessa toyotahuoltovaraus.ƪ ETUSI JOPA YLI ETUSI JOPA YLI 900 ETUSI JOPA YLI Yaris-mallisto alaen: oonaishinta toim.uluineen Auris Touring Sports -mallisto alaen: oonaishinta toim.uluineen Avensis Touring Sports -mallisto alaen: oonaishinta toim.uluineen EU-yhdistetty ulutus 3,3-4,9 l/100 m, CO2-päästöt g/m. EU-yhdistetty ulutus 4,2-6,4 l/100 m, CO2-päästöt g/m. EU-yhdistetty ulutus 4,2-6,1 l/100 m, CO2-päästöt g/m. Toyota Atiivihuolto 131 Edun saat normaalin ausihuollon yhteydessä. Toyota Corolla (bensiini) Kysy hintaa omalle Toyotallesi. Hinnat ovat voimassa asti liieessämme. Tauu 3 vuotta/ m, orin puhiruostumattomuustauu 12 vuotta, hybridijärjestelmän tauu 5 vuotta/ m. Toyota Hybridiauturva 10 vuotta/ m. Tarjouset voi yhdistää ja ne ovat voimassa toistaisesi uusiin asiaastilausiin. Varustepaettialennus osee autoverottomia hintoja ja lopullinen autovero määräytyy voimassa olevan autoveron muaan. KOEAJA UUSI TOYOTA: saat vaapaalipun LP-Vampulan lentopallo-otteluun Citroen C3 1.4i SX 5d Kats 1/ tm Toyota AVENSIS 1.6 VVT-i Terra Wagon Kats 1/ tm Citroen C4 2.0i 16V Exclusive II Berline 5d Automaatti 95 tm -07 Hyundai I30 5d 1,4 MPI ISG Comfort 1 tm Soda OCTAVIA Combi 2.0 FSI 4x4 juuri huoll. 221 tm -05 Citroen C3 City tm Citroen C4 CACTUS PureTech 110 Feel, hintaetu tm Hyundai I20 1,4 5d Comfort 69 tm Audi A3 2.0 TDI 103 Attraction Plus Sportb 130 tm -09 Loimijoentie 55, HUITTINEN, puh AVOINNA ARK. 9-17,30, LA HUOLTO JA VARAOSAT ARK Suvereeni testivoittaja Hyundai i20 talvipaetti Henry Santaoja Tomi Kiuru Varaosamyynti Huoltomyynti Maru Sundell Tura Hirvineva Me tunnemme Citroënit parhaiten: Alueen ainoa CITROEN-merihuolto Huoltojen yhteydessä teemme tarvittaessa tehdasampanjat ja ohjelmistopäivityset. Lisäsi tarjoamme: - Kaii orjauspalvelut - Määräaiais- ja atsastushuollot - Pelti- ja vaurioorjauset - Ilmastointilaitteiden huollot - Aidot aluperäiset varaosat - Rengastyöt ja edulliset renaat - Tuulilasivaihdot ja -orjauset - Rent vuoraamo ja sijaisautot Tunnemme Hyundaisi: Hyundai i20 -mallisto alaen i20 5d 1.2 5MT ISG Classic autoveroton hinta ,89 + arvioitu autovero 2 421,78 = t 600 = Kulutus 4,7 l/100 m, CO2 109 g/m Jeep RENEGADE 1,4 MultiAir 140hv FWD Longitude, hintaetu 3.200? -15 Ford RANGER Double Cab XLT 2.5 TDCi 4x4 5 h p-auto sis alv 165 tm Hyundai I30 1,4 MPI ISG Limited 56 tm Hyundai IX20 1,6 Premium Autom 83 tm -12 Valtuutettu HYUNDAI -merihuolto Huoltojen yhteydessä teemme tarvittaessa tehdasampanjat ja ohjelmistopäivityset Fiat 500 1,2 69hv Pop, hintaetu 1.540? 0 tm Citroen GRAND C4 PICASSO Grand 2.0i 16v Confort BMP6 aut. 7-h Audi A4 Avant 1.8 T 5d Multitronic Autom 220 tm Edullinen rahoitus jopa ilman äsirahaa! BMW i Touring 192 tm -04 Kiinteä rahoitusoro alaen Volswagen GOLF 1.6 Pacific Variant 163 tm Toyota COROLLA 1.4 VVT-i Terra 4d ILMASTOINTI 171 tm Volvo S Business a/c 202 tm Seat CORDOBA SDi Stella 4d 289 tm -04 Tuulilasin vaihto ja orjaus 2,95% Rahoitettava osa esimerisi: ,00 Luoton perust.ust: 199,00. Käsittelymasu/erä: 9,50 Erien-lm: 60. Kuuausierä: 192,54 Sopimusen o.oro.: 783,40 Todellinen vuosioro(%): 5,97 Normaali luottopäätösäytäntö! al. KIVENISKEMÄKORJAUS 55 Varaa aia p Loimijoentie 55, HUITTINEN, puh AVOINNA ARK , LA HUOLTO JA VARAOSAT ARK Timo Perttu Varaosat Kirsi Leimu Huoltomyyjä Pea Heinonen Juha-Pea Myrä

4 4 Kesiviio Alueesi AD-autoorjaamot yhteistyössä - Sastamala - Huittinen Varaudu liuaisiin! AD-Ajoturva tuo avun joa tilanteessa! AD-Erämasulla saat 60 päivää orotonta masuaiaa AD-Ajoturva tuo avun joa tilanteessa. Teninen via tai ulosjao., AD-Ajoturvan tiepalvelu tulee auttamaan sinua minne tahansa ympäri vuoroauden. AD-Ajoturvan asiaaana apu on sinulle ilmaista. Masat vain mahdollisista tarvieista (esim. uusi au tai tuotu polttoaine). Sinun ei tarvitse huolehtia palvelun ustannusista eiä vauutusehdoista, osa orvaamme tilanteet, joita autopalveluvauutusesi ei yleensä orvaa. Autamme aiissa mataneseyttävissä ongelmissa uten: teninen via avainten jääminen luittuun autoon auton hinaus otipihasta polttoaineen loppuminen esen matan AD-Korjaa rengasrio moasi sia iaaille apuäynnistys aun tyhjentyessä lumeen juuttuminen /vuosi orjatun auton toimitus otipaiaunnalle lisätietoja: AD-Erämasu mahdollistaa uluttaja-asiaaille turvallisen ja joustavan vaihtoehdon autohuoltojen tai varaosien rahoittamiseen yhdessä tai useammassa erässä. Voimassa tehtyihin AD-Erämasusopimusiin. (normaalisti aina 30 pv orotonta masuaiaa. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. Palvelun tuottaa Lindorff Invest Oy. Lisätietoja: Täyden palvelun AD-Autoorjaamot hoitavat ammattitaidolla aii autosi huollot ja orjaustyöt menopelisi meristä tai iästä riippumatta. AD-Autoorjaamo Velj. Mäelä Hallitie 6, Huittinen veljesetmaela.fi AD-Autoorjaamo AD-Auto- ja onemetsämäi orjaamo Rauno Leppä Korvenyläntie Huittinen ma-pe 8:00-20:00 metsamai.com Matusjoentie Vampula oneorjaamoleppa.fi AD-Korjaamo ABP Service Tyrväänylän AD-Autoorjaamo AD-Autoorjaamo Kiviniitty Vammalan AD-Autohuolto Kierläntie 246, Sastamala abp-service.fi Sariantie Sastamala Kivisenojanatu Sastamala ma-pe 8:00-16:30 iviniitty.net Harjuatu Sastamala vammalanautohuolto.com AITOA JA OIKEAA! MOBIL SUPER 3000 X1 5W-40 Mobil Super 3000 X1 5W-40 on täyssynteettinen moottoriöljy, joa pidentää moottorin estoiää monentyyppisissä ja -iäisissä ajoneuvoissa antamalla paremman suojan laajalla lämpötilaalueella. 4L, 6,23 /L L, 5,98 /L MOBIL SUPER 3000 X1 F-FE 5W-30, 4L MOBIL 1 PEAK LIFE 5W-50, 4L MOBIL 1 ESP FORMULA 5W-30, 4L MOBIL 1 NEW LIFE 0W-40, 4L Suositellaan aientyyppisille moottoreille, erityisesti henilöautojen ja evyiden paettiautojen suoritusyyisille bensiini- ja dieselmoottoreille, jota on suunniteltu toimimaan ohuella (HTHS) moottoriöljyllä. Mobil 1 Pea Life 5W-50 -öljyn tasapainotettu tenologia auttaa teemään siitä sopivan lähes aiiin ajoneuvoihin aiilla ajotavoilla ja aiissa olosuhteissa, evyistä anariin. Suositellaan uudenaiaisille moottoreille, erityisesti uusimpien henilöautojen, citymaastureiden ja evyiden paettiautojen suoritusyyisille bensiini- ja dieselmoottoreille. Soveltuu erityisesti äärimmäisiin olosuhteisiin, joissa perinteisten öljyjen suoritusyy ei ehä riitä. Yhteistyössä johtavien autonvalmistajien anssa tehdyn ehitystyön ansiosta öljyä suositellaan äytännössä aiiin nyyaiaisiin moottoreihin, joissa se auttaa tarjoamaan moottorille ylittämättömän suoritusyvyn aiissa äyttöolosuhteissa. 6,48 /L ,98 /L 7,23 /L L) 5L, 42,90 (8,58 / 8,98 /L Sastamala, Huittinen, ar la ar la KIVINIITYN AUTO- JA MAATALOUSKONEHUOLTO OY - KIVISENOJANKATU 7, SASTAMALA - OSTOSKATU 2, HUITTINEN - PUHELUN HINTA LANKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 8,76 SNT/MIN, MATKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 23,10 SNT/MIN

5 Kesiviio Tammiuussa reisteröitiin uutta henilöautoa» Autoalan ennusteryhmä ennustaa uluvalle vuodelle lievää asvua paettiautoauppaan. Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Ajonvaautusjärjestelmä löytyy melein joa toisesta henilöautosta Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Ajonvaautusjärjestelmä orjaa uljettajan teemiä ohjausvirheitä ja ehäisee luisumista jarruttamalla ja moottorin vääntöä säätelemällä. Nyyisin ajonvaautusjärjestelmä on vaiovarusteena noin prosentissa henilöautoista. Ajonvaautusjärjestelmä on yleistynyt autojen vaiovarusteena melo tasaisesti vuodesta Viime vuosina ajonvaautusjärjestelmä on vaiovarusteena aiissa äyttöönotetuissa autoissa. Kun eri automallien esimääräiset ajoilometrit otetaan Ajoneuvon vetolaitetiedot voi tarastaa nyt netissä Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Tammiuussa reisteröitiin uutta henilöautoa miä on 14,8 prosenttia enemmän uin viime vuoden tammiuussa. Suurimpana ysittäisenä syynä reisteröintien asvuun Suomessa on ollut romutuspaliooeilu, jona piiriin uuluvia autoja reisteröitiin vielä tammiuun aiana. Toinen syy on autoveron lievä alentuminen vuoden alusta. Viime vuonna Suomessa ensireisteröitiin uutta henilöautoa. Ruotsissa sen sijaan reisteröitiin autoa, joa oli aiien aiojen ennätys. Tähän on syynä paitsi Ruotsin hyvä taloustilanne, myös maan autoverottomuus. Suomessa myytäisiin noin autoa, jos olisimme reisteröinneissä Ruotsin anssa samalla tasolla väiluuun suhteutettuna. Autoalan mielestä Suomen pitää tehdä nyt nopeasti roheita rataisuja viennin ja otimarinaysynnän elvyttämisesi. huomioon, ajonvaautusjärjestelmä oli sysyllä 2014 vaiovarusteena äytössä prosentissa aiien henilöautojen ajoilometreistä, ertoo Trafin johtava asiantuntija Anna Schirooff. Tulosten välinen ero johtuu siitä, että uudemmilla autoilla ajetaan esimäärin vanhoja enemmän ja uudemmat autot on vanhoihin verrattuna useammin ajonvaautusjärjestelmällä varustettuja. Uusien tulosten perusteella pystytään nyt mallintamalla arviomaan, miä vaiutus ajonvaautusjärjestelmällä on Suomessa ollut liienneturvallisuuteen, sanoo VTT:n johtava erioistutija Juha Luoma. UUSIA PAKETTIAUTOJA reisteröitiin tammiuussa appaletta ja viime vuoden tammiuuhun verrattuna määrä asvoi 19,8 prosenttia. Paettiautoauppaan on ertynyt patoumaa viimeisten seitsemän laihan vuoden jäleen, joa alaa nyt vaiuttaa myyntiin. Autoalan ennusteryhmä ennustaa uluvalle vuodelle lievää asvua paettiautoauppaan. PAKETTIAUTOJEN TAVOIN myös uorma-autojen reisteröintimäärä asvoi viime vuodesta. Uusia uorma-autoja reisteröitiin 285 appaletta. Linja-autoja ensireisteröitiin tammiuussa 29 appaletta. Tavoitteena on ryhtyä Suomessa reisteröimään järjestelmällisesti tietoja autoissa olevista uljettajan tuijärjestelmistä, jotta niiden turvallisuus-, ympäristö- ja muita vaiutusia voidaan arvioida tulevaisuudessa, toteaa Schirooff. Työ aloitetaan selvittämällä, mitä tuijärjestelmiä osevia tietoja olisi eri toimijoiden näöulmasta täreintä jatossa sisällyttää ajoneuvoohtaisesti Trafin reistereihin. VTT tei ajonvaautusjärjestelmän yleistymistä äsittelevän tutimusen osana Turvallinen liienne tutimusohjelmaa. Kuorma-auton vetolaitetiedot voi nyt tarastaa ilmaisesi Trafin sähöisessä asiointipalvelussa. Palvelussa näyy ajoneuvon nyyiset vetolaitetiedot ja viisi viimeistä äyttötietoa. Palvelussa voi myös ilmoittaa vetolaitteen äyttämättömyydestä tai äyttöönotosta Kuorma-auton omistaja tai haltija voi ilmoittaa Trafin sähöisen asiointipalvelun autta vetolaitteen äyttämättömyydestä, jos uorma-autoa ei äytetä perävaunun vetämiseen. Tällöin äyttövoimaveron vetolaiteosuutta ei panna masuun ilmoituspäivästä lähtien. Vastaavasti, jos äyttämättömyydestä on aiemmin ilmoitettu ja vetolaitetta aletaan äyttää, pitää omistajan tai haltijan ilmoittaa vetolaitteen äyttöönotosta ennen vetolaitteen äyttämistä. Myös tämä onnistuu Trafin asiointipalvelun autta. Vetolaiteosuus pannaan masuun aina automaattisesti autoista, joiden ajoneuvoliiennereisterin tietoihin on meritty, että ne on varustettu perävaunun vetoautosi. Erillistä ilmoitusta vetolaitteen äyttämisestä ei tarvita autoa reisteröitäessä, liienneäyttöön otettaessa tai auton vaihtaessa omistajaa. Henilöasiaaat voivat irjautua palveluun joo mobiilivarmenteella tai veropanitunnusilla. Yrityset voivat asioida sähöisesti hanimalla Trafin sähöisen asiointipalvelun tunnistusessa tarvittavan Katso-tunnisteen. Kolumni Pea Rissa Autoilu tulevaisuudessa yhteispeliä vai vastaainasettelua jouoliienteen anssa? Henilöautoilu on joutunut valtaunnallisessa ja seututason liiennepolitiiassa asemaan, jossa sen toimintaedellytysiä avennetaan mm. hinnoittelulla ja erilaisilla henilöauton äyttöä rajoittavilla toimilla. Misi? Autoilua on helppo syyllistää ja äyttää jouoliiennepäätösten tuena. Näyttää siltä, että jouoliienteen ystävät ja liiennesuunnittelijat eivät tuti ja arvioi autoilun setorilla tapahtuvaa voimaasta ehitystä autonomisten autojen, sähöautojen seä uudentyyppisten liiennepalvelujen uten MaaS (Mobility as a Services)-palvelujen tuomia rataisuja. Nämä mullistavat liiumista ja autoilua tulevien 15 vuoden aiana rajummin uin oo autoilu on muuttunut viimeisen 80 vuoden aiana. Autojen äyttö muuttuu turvallisesi ja niiden vuoraus ja jatuva äyttö tulevat vähentämään liienneruuhia ja autopaiojen tarpeita. Sähöautot ovat päästövapaita. Eiö nyt olisi järevää raentaa osa liienteestä MaaS-tyyppisten rataisujen varaan. Pääosin taustalla ovat ympäristösyyt, mutta henilöautoilun rajoittamisen yhteydessä puhutaan myös aupuniympäristön laadusta ja hyvinvoinnista. Ennen uin henilöautoilua lähdetään rajoittamaan näillä perusteilla, on täreä pysähtyä pohtimaan sitä, miä on auton meritys ansalaisten ja yritysten arjessa seä julisessa taloudessa. Eniten henilöautolla liiuvat työssääyvät. Työmatojen meritys on sujuvan arjen annalta olennaisen täreää, vaia työmatojen osuus matoista viime vuosiymmeninä onin hieman pienentynyt iäraenteen muutosten taia. Vuonna 2010 noin olmasosa työllisistä työsenteli oman asuinuntansa ulopuolella. Kasvava asiantuntijatyön osuus ja työmarinoiden erilaistuminen on johtanut tilanteeseen, jossa vain harvan perheen työmatat ovat ävelyetäisyydellä otoa. Mitä parempi saavutettavuus on, sitä paremmat toimintaedellytyset yhteisunta tarjoaa ansalaisilleen ja yritysilleen. Ei ole yhteisuntataloudellisesti järevää tarjota aiilla matustussuunnilla ja hiljaisen ysynnän aiana tiheää jouoliienteen vuorotarjontaa vaan myös autoilulle jää vana rooli aupuniseutujen ariliiumisessa. Julisessa taloudessa autoliienteen meritys on täreä, erätäänhän autoliienteestä vuosittain noin 8 miljardia euroa erilaisina verotuloina. Suurimmat erät muodostuvat polttoaineveroista ja tieliienteeseen ohdistuvista arvonlisäveroista. Noin viidennes otitalousien ulutusmenoista aiheutuu henilöautoliienteestä. Työssääyvien ja yrittäjien osuus on suurempi, lähes neljännes heidän ulutusmenoistaan liittyy henilöautoiluun. Onin ilmeistä, että mahdolliset henilöautoiluun ohdennettavat lisäustannuset erilaisten verojen ja ruuhamasujen muodossa ohdentuvat selvimmin työssääyviin, joille auto on täreä päivittäinen uluväline. Käsitys henilöautoilusta energiaa uluttavana ympäristöä uormittavana ulutapana on vähintäänin vanhentunut, vaia ajoneuvoteniiassa vielä riittääin ympäristöhaasteita ratottavasi. Uusien henilöautojen hiilidiosidipäästöt ovat vähentyneet jo yli neljännesen viimeisten 10 vuoden aiana. Tie jouoliienteen edistämiseen ei voi äydä henilöautoliienteen rajoittamisen autta, vaan oiea reitti on jouoliienteen palvelutason, houuttelevuuden, sosiaalisen turvallisuuden ja hinnoittelun autta. Liienteen aiia muotoja tulee jatossain ehittää sulassa sovussa eiä rajoittaa mitään niistä. Alueiden välisessä ilpailussa niin menestyvistä yritysistä, osaavasta työvoimasta, auppojen säilymisestä ydinesustassa uin hyvästä elämän laadustain tämä ei voi olla viisasta politiiaa. Kirjoittaja on Autoalan Kesusliitto ry:n toimitusjohtaja

6 6 Kesiviio SEAT.FI USKO TAI AJA, LEON ST -FARMARISSA ON TILAA MYÖS AJONAUTINNOLLE. RAHOITUSTARJOUS NYT 0 %* ILMAN MUITA KULUJA, JOPA ILMAN KÄSIRAHAA TECHNOLOGY TO ENJOY SEAT LEON ST -FARMARIMALLISTO ALK SEAT Leon ST -farmarin urheilullinen muotoilu ätee alleen moniäyttöisen tavaratilan, joa laajenee tarvittaessa 587:stä aina 1470 litraan. Tehoaiden ja taloudellisten TDI- ja TSI-moottoreiden seä etterän alustan ansiosta tilaa jää myös ajonautinnolle. Kaien lisäsi saat nyt 0 % rahoitusoron aiiin SEAT-malleihin. Tutustu mallistoon osoitteessa VHDW À *Esim. Leon ST 1,2 TSI Style ,92, äsiraha/vaihtoauto 2 373,99, rahoitettava osuus ,93, oro 0 %, sopimusaia 60, uuausierä 299,42, viimeinen suurempi erä Luottoustannuset yhteensä 0, luottohinta ,92 ja todellinen vuosioro 0 %. Edellyttää hyväsytyn luottopäätösen ja asovauutusen. Rahoitusen myöntää Nordea Rahoitus Suomi Oy, Alesis Kiven atu 9, NORDEA. Rahoitustarjous on voimassa asti tehtyihin ysityishenilöiden uusiin tilaussopimusiin. Leon ST 1.2 TSI 86 Reference alaen ,07, autoveroton hinta , arvioitu autovero 3 564,07 CO2-päästöllä 119 g/m. Kesiulutus 5,1 l/100 m. Hinta sisältää toimitusulut 600. Kuvan auto erioisvarustein. Huittisten Laatuauto Oy Ville Leianen Terhi Niemenmaa Maro Solinen Mia Säviranta Koreaosentie 75, Huittinen, vaihde : ma pe 9 18, la ZZZ KXLWWLVWHQODDWXDXWR À Golf Sportsvan Allstar. Helmiuun huoltotarjouset. Gates-ytimen uusinta. Volswagen Transporter 2,5 TDI:n Gates-ytimien vaihtoväli on 150/180 tm. Laturin Gates-ytimen uusinta 350 Laturin ja ilmastoinnin ompressorin Gates-ytimen uusinta 550 i Hintaetus 0 jopa 2 00 Valovoimainen Volswagen Allstar -erioismallisto. Saapumistarastus. ja varaamaan oma Golf Allstar -mallisi. Saapumistarastusessa pääset näemään autosi unnon yhdessä Volswagenhuoltoneuvojan anssa. Tarastusen voit varata huolto- tai orjausäynnin yhteyteen, jolloin tarastus tehdään samalla, un olet tuomassa autoa Volswagen-huoltoon. Tarastus on veloituseton. Huolto- tai orjausajan voit tilata ätevästi netissä liaamalla VARAA HUOLTO osoitteessa huittistenlaatuauto.fi Golf Sportsvan Allstar al Thule Pasific 700 Dual Side susibosi Volswagen Golf Allstar -erioismallisto on täällä. Suosiimallit ovat hyvin varusteltuja ja saatavissa upeissa väreissä. Tervetuloa tutustumaan Golf Sportsvan Allstar svh al ,85, autoveroton hinta , arvioitu autovero 4 178,85 CO2-päästöllä 114 g/m. Molemmin puolin avattava. Uutuusbosi patentoidun Fast-Grip rataisun avulla helppo iinnittää. Yhdistelmäulutus 3,9-5,4 l/100 m, CO2-päästöt g/m. Hinta sisältää toimitusulut 600. Kuvien autot erioisvarustein. Aluperäinen Volswagentaaateline henilöautoihin Kattava Golf Sportsvan Comfortline -varustetaso seä Allstar-estrat, mm: Climatronic-automaatti-ilmastointi pysäöintitutat edessä ja taana Huollon voit masaa joustavasti erissä Laatuauto Masuedulla. monitoimiohjauspyörä Masuedulla voit masaa autosi huollon, orjausen, varaosat, varusteet ja tarvieet ätevästi lasulla. Saat 14 päivän masuajan ilman ylimääräisiä uluja. Eräpäivänä voit masaa lasun halutessasi oonaan tai valita jopa 36 uuauden masuerät. 16 Linas-evytmetallivanteet sadetunnistin ja sumuvalot erioisverhoilu ja testiilimatot Tarjouset ovat voimassa asti tai niin auan uin tavaraa riittää. Huittisten Laatuauto Oy Koreaosentie 75, Huittinen, vaihde : ma pe 9 18, la Ville Leianen Terhi Niemenmaa Maro Solinen Mia Säviranta Tervetuloa ystävälliseen Volswagen-huoltoon. Volswagen- ja Seat-huolto ja -varaosat palvelevat ar , huolto , varaosat , oriorjaamo Varaa huoltoaia netissä huittistenlaatuauto.fi

7 Kesiviio Nyt jysähti, rahoitus vain 0,99% Uuden Fordin auppa lentää, huippuvalioima tuoreita vaihdoeja! Ford Galaxy 2,0 TDCi 140 hv Trend 7 h / Ford C-max 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop Edition / Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop Titanium 5 d Mondeo 1,6 TDCi 115hv ECOnetic Start/Stop Titanium Design / 257 / Ford-aupan ammattilainen vuodesta 1963! Ford Grand C-max 2,0 TDCi 140 hv Titanium Ford Focus 1,6 105 hv Trend Wagon Ford Fiesta 1,3i 70hv Ambiente 5d / 173 / 89 / Täällä on tilaa! Massiivinen matustusmua- Modernia helppoäyttöisyyttä, parasta moottori- Etusi uuteen 4000 e, tauu 3/2018, 1 om., aut. Ylellinen varustelu, täsämällisesti huollettu! 1 Nyytrendin parhaat ominaisuudet samassa pae- Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat valinneet Huoleton, varmatoiminen, vähänajettu, äytänvuus isolle perheelle! 1 om., autom.ilmast., We- tenologiaa! Aut.ilmast., 2xren., va.nop., lämm. ilm., 2xren., alut, per.tuta, va.nop, radio/cd, om., nahaverh., aut.ilm., auos.webasto, loh- tissa! 1 om., aut.ilm., Webasto ellolla, Bluetooth, Focusen omaseen! 1 om., ilmast., 2 xren., loh- nöllinen viisiovinen, ilmastointi, 2xren., lohol. basto ellolla, 2xalut, va.nop., h-irja, 52 tm tuulil., per.tutat, pysä.avustin, h-irja, 21 tm Bluetooth, lämm.tuulil., lämm.ohjauspyörä, 13 tm ol., per.tutast, 2xalut, Sony-CD, h-irja, 90 tm va.nop., per.tutat, pysä.avustin, h-irja, 84 tm ol. ja sisäp., va.nop., merihuoltoirja, 118 tm ja sisäp., veto., h-irja, ats. 11/2015, 89 tm Sasalainen insinööri suunittelee ajattomat autot! VW Passat Variant Alltrac 2,0 TDI VW Passat Var. Comfortline Edit. 140 hv BlueMotion ,6 TDI 105 hv / 282 / Meiltä myös näitä! VW Golf Variant Comfortline Plus VW Jetta Comfortline 1,6 TDI 105 1,4 TSI 122 hv DSG-at hv BlueMotion Tech / 191 / Volswagen Scirocco 1,4 TSI 122 hv Sportline / Volswagen Touran Highline 1,4 TSI 170 hv DSG-autom VW Passat 1,8 20V Turbo 150 hv Firstline Tiptronic-aut /36 83 / 103 / Mahtavan muava mata-auto! Suomi-auto, 1 Naapuri tusin tietää, että tällä pääsee 4,4 l. sadalla! Vertaa varusteet ja rienn aupoille! 1 om., autom. Porrasperästä huouu oiean auton olemus! Vä- Menevä muotoilu miellyttää silmää! Suomi-au- Moneen elämäntilanteeseen taipuva moni- Turbolla maustettu, luonnias automaatom., integ.navi, autom.ilmast., 2xalut, Xenon, Suomi-auto, 1 om., navi, autom.ilmast., 2xalut, au- vaiht., auos.webasto, ilm., 2xalut, per.tutat, hänajettu, 1 om., autom.vaiht., ilmastointi, 2xren., to, ilmastointi, 2xalut, va.nop., lohol., mer- äyttömalli. Aut.vaiht., aut.ilmast., 2xalut, va. ti ohtuuilsoin! Ilmastointi, 2xren., lohva.nop., per.tutat, merihuoltoirja, 61 tm o-ohj. lisälämmitin, veto., per.amera, veto. 36tm pys.avustin, va.nop., h-irja, ats. 12/15, 71 tm veto., lohol., va.nop., merihuoltoirja, 71tm ihuoltoirja, ats. 1/2016, 158 tm nop., h-irja, ats. 10/2015, 205 tm ol. ja sisäp., radio/cd, Suomi-auto, 161tm Tilaa atiiviseen elämään, faru on harrastavan perheen auto! Audi A4 Avant Business 2,0 TDI Soda Octavia Combi 2,0 TDI 140 4x4 177 hv Multitronic Experience DSG Autom / 267 / Volvo V50 1,6D DRIVe S/S Classic Harrastavan perheen valinta! Subaru Forester 2,0 X TD BR / 216 / Ford Mondeo 1,8 TDCi 125 hv Mercedes-Benz E 280T CDI A Ghia Wagon / Ford Mondeo 2,0TDCi 130hv Limited Wagon / 113 / Riittävästi vääntävää voimaa! Suomi-auto, 1 om., Perhefarun ja nelivedon loistava yhdistelmä! 1 Talousihme tyylitietoiselle, alle neljän litran es- Forester vie vaia tiettömien taipaleiden taa- Täysi vastine rahalle! Suomi-auto, autom.vaiht., Merihuollettu, muavuus ja turvallisuus paras- Säntillisesti merihuollettu, 1 om., Webasto aut.vaiht., aut.ilm., 2xalut, irr.veto., Xenon, Blue- om., aut.vaiht., aut.ilm., 2xalut, veto., Xenon, va. iulutus, 1 om., aut.ilmast., va.nop., lisälämm., se! Autom.ilmast., 2xalut, veto., lohol. ja si- autom.ilmast., 2xalut, Webasto ellolla, Xenon, ta luoaa! Aut.ilmast., 2xalut, veto., lohol. ja ellolla, autom.ilmast., 2xren., va.nop., vetooth, va.nop., h-irja, ats. 12/2015, 61 tm nop., lohol. ja sisäp., h-irja, ats. 12/2015, 99 tm per.tutat, veto., 2xalut, merih-irja, 73 tm säp., va.nop.,, h-irja, ats. 1/2016, 140 tm va.nop., per.tuta, 202tm sisäp., va.nop., mh-irja, ats. 10/2015, 176 tm to., lohol. ja sisäp., Sony CD, ats. 1/2016 Valtavasti valinnanvaraa, unnon autoja ohtuurahalla! Peugeot 407 Wagon Trendy 1, Ford Mondeo 1,8 110hv Amb. Sportbac Ford Focus 1,6 100hv Trend Sedan / /36KK 123 / /36KK 115 / Kauppa onnistuu jopa ilman äsirahaa Opel Vectra GTS 1,8 Ecotec 122 hv 5d / / Renault Grand scenic 1,6 16V Confort /36 80 / Nissan Primera 1,8 AT Visia ESP Traveller Fiat Stilo Multi Wagon 130 Actual /24KK 101 / /24 90 / Sporttisen näöinen, istuinmuavuudeltaan erinomai- Virtaviivainen viisiovinen, lähes farmarin tava- Säännöllisesti huollettu ja tarasti pidetty! Jämää Vectra parhaasta päästä! Jaohih- Järivalinta edullista tila-autoa tarvitseval- Koejataulu uin lentooneessa ja automaatin Iäiseseen vähänajettu, ärryiäisen perheen ulnen, tilaa moneen tarpeeseen! Aut.ilmast., 2xren., ratila, taaluuu aueaa atolle asti! Ilmas- Ilmastointi, 2xren., lohol. ja sisäp., radio/ na vaihdettu 2/2015, ats. 8/2015, aut.ilmast., le, ilmastointi, 2xren., lohol. ja sisäp., va. ahva orostaa ison auton tuntua! Aut.ilm., jetusapasiteetti, aii tarpeelliset varusteet ja tuore alut, va.nop., lohol. ja sisäp., h-irja, 131 tm tointi, 2xren., lohol., ats. 9/2015, 223 tm CD, met.väri, merihuoltoirja, 176 tm 2xren., va.nop., lohol. ja sisäp., 193 tm nop., radio/cd, h-irja, 225 tm 2xren., alut, per.amera, ats. 11/15, 262 tm leima! Ilm., 2xren., veto., lohol. ja sisäp, 133 tm Katso taremmat tiedot ja lähes 400 muuta vaihtoautoa: levoranta.fi ar ,30, la P Rahoitus järjestyy 0,99% Kiinteä oro 0,99 %, luoton perustamisulu 195e, äsittelymasu 9e/. Rahoitusesimerit lasettu 40% omarahoitusosuuden ja 60 muaan, ellei toisin mainittu. Meiltä aii ajanohtaiset Ford- ja Subaru -ampanjat, atso lisää netistä:

8 8 Vammalan Autoesus Ky Kesiviio Itsenäisyydentie 5, automyynti Pertti Järvinen Juha Rani , Arto Vuorenniemi UUSIA MENEE - HYVIÄ VAIHTOAUTOJA TULEE - TULE SINÄKIN! Rahoitusesimeri: Auton hanintahinta , Vaihtoauto/äsiraha 2.500, asiaasoro 1,95%, laina-aia 60, luoton per.masu 190, äsittelymasu/ 9, -erä 231,15, todell. OSAMAKSULLA EDULLISESTI RAHOITUSKORKO VAIN vuosioro 4,25 %, orot 629,42, luottohinta ,99. AUTOM VETO PEUGEOT RCZ THP om. 43 tm, Ilmast/2alue autom.säät, vaionop.säädin/nop.raj, 2-renaat/erioisaluvanteilla, Webasto/ello, moott.lämm, radio/cd-ajotieto, uin uusi! HUIPPUTYYLIKÄS - HIENO AJAA PEUGEOT 5008 SPORT HDI 163 AUT. 314 tm, ilmast/2-alue-autom., va.nop.säädin, etäisyysvaroitin, Head-up display -näyttö, nahaverh., sähösäät. etuist., lasiatto, 2 ren., täyshuollettu-tauu, ats HUIPPUVARARUSTELTU 7-HLÖ TILA-AUTO PEUGEOT 308 HDI 110 FAP Millesim 200, 91 tm Ilmastointi, va.nop.säädin, 2-ren/aluvant., radio/cd-ajotietone, m-lämm+sisälämm., sumuvalot, ESP/ABS, 6xAirbag, ym. HUIPPUSIISTI, KULUTUS 4l/100m. re / NISSAN JUKE DIG-T 115 Acenta Tech Pac + Color Pac, es.auto, 34 m, navigointi, per.amera, autom.ilmast./2 alueinen. va. nop.säädin, Safety Shield-tenologiat ym. TYYLIKÄS SPORTTINEN NISSAN /15 NISSAN NOTE VISIA 80 5-ov., vain 860 m, ilmast., radio/cd-bluetooth, 2-ren., moott. lämm. + sisätilan lämmitin, ESP/ABS, 6 x Airbag, -ohj. es.luitus ym. UUTTA VASTAAVA - TAKUUTA LÄHES 2 V NISSAN X-TRAIL 2.0 D XE 4x4 150 hv 1.om. 250 tm, Ilmastointi/autom.säät, vaionop. säädin, veto, 2-renaat/aluv, ruostesuojattu -14, moott.lämm, täydell.huolto, ats HUIPPUKUNTOINEN TILAVA NELIVETO! -07 AUTOM PEUGEOT 308 SW Active e-hdi 112 FAP Autom. Autom.ilmast/2 alueinen, va.nop. säädin/nop.raj, veto, m-lämm+sisäp, radio/cd-ajotieto, 2-ren/mol.aluv, sumuvalot, ym. TILAVA - KULUTUS 4 L/100 m FORD FOCUS STW 1.6 TREND DESIGN 1 om., 57 tm, ilmast/2-alue-autom., vaionop.säädin, 2 ren./aluvant., moott. lämm+sisälämm., xenon- ja sumuvalot. HUIPPUVARUSTELTU, KUIN UUSI -11 PEUGEOT 308 SW Premium Plus VTI 120, 1 om., 184 tm, ilmast./2-alueinen, va.nop. säädin, veto., 2-ren./mol. aluvant., tavaratilan muotomatto, ats HIENO LASIKATTOINEN FARKKU EDULLISESTI! HYUNDAI i30 Wagon 1.4, 6-vaiht., 1 om., vain 26 tm, ilmast., radio/cd, 2-renaat/esäp. aluvant., ajotietoone, m-lämm. + sisähaara. KUIN UUSI - HIENO AJAA! PEUGEOT 407 SW HDI 110 FAP Olympia 1. om. 184 tm, ilmast./atom. säätö, vaionop. säädin, 2-ren, veto, WEBASTO/ello, sumuvalot, radio/cd-ajotieto, huollot o. HIENO DIESELFARKKU SOPUHINTAAN! CITROEN C5 HDI 136 Confort Tourer Autom, 341 tm, puolinahaverh., Webasto, veto, 2-ren/aluv., aasunestejousitus,lämpöp aetti, radio/cd+mp3/bluetooth, autom. ilmast./2-alue, 7xAirbag, ynnä paljon muuta! LOISTOFARKKU EDULLISESTI! PEUGEOT 406 Grand Wagon 2.0 Executive 167 tm, ilmastointi,/autom.säät., Webasto, veto., radio/cd, 2-renaat/mol. aluvant., ats. 11/15. TILAA JA MUKAVUUTTA SOPUHINNALLA! TOYOTA COROLLA 1.4 D-4D DPF Linea Terra 1 om., 95 tm, ilmast., Webasto ellolla, 2-renaat, radio/cd-ajotietoone, TRC-luistonesto, VSC-ajonvaaus, 7xAirnag, ats. 10/15 KULUTUS MAANTIELLÄ 4,2 L/100 KM DACIA DUSTER 1.6 Ice Sound, vain 34 tm, ilmast., radio/cd, 2-renaat, m-lämm. + sisäpistoe, vetoouu, vaionop.säädin, ats LÄHES UUTTA VASTAAVA - ISTUU KORKEALLA! NISSAN QASHQAI 1.6 Visia, 115 hv, 1 om., 94 tm, ilmast., radio/cd-ajotietoone, Blutooth, 2-ren./mol. aluvant., attotelineet, ruostesuojattu. TÄYDELLINEN MERKKIHUOLTOKIRJA! CHEVROLET NUBIRA V SX 1 om., 154 tm, ilmast./autom.säät., radio/ CD, 2-renaat/hyvät, m-lämm. täydellinen huoltohistoria, ats HIENO SEDAN EDULLISESTI! NISSAN TIIDA 1.6 Visia 4-ov. 1 om. 175 tm Ilmastointi, radio/cd-bluetooth, ESP/ABS, veto, m-lämm+sisälämm, 2-ren, ats , TOSI TILAVA JA MUKAVA! AUTOM VW TOURAN 1.6 FSI TRENDLINE 85 KW 200 tm, ilmastointi/autom. säät, vaionop. säädin, lämpöpaetti, 2-renaat, ats HARVINAINEN IKÄISEKSEEN TILAVA FORD FOCUS hv Trend 5-ov. 94 tm Ilmastointi, radio/cd-ajotietoone, ESP/ABS, -ohj.es.luitus, 2-renaat ym HIENO -MERKKIHUOLLETTU! RENAULT MEGANE SCENIC V, 1 om., 150 tm, ilmast., vaionop.säädin, 2-renaat, radio/cd, -ohj. es.luitus, asiosainen lasiatto, ats TILAA JA MUKAVUUTTA TOSI EDULLISESTI TOYOTA COROLLA STW 1.4 VVT-i Linea Terra 262 tm, 2-renaat, moott.lämm+sisäp, radio/cd, ajotietoone, auo-ohj.es.luitus, täydell.huoltoirja IKÄISEKSEEN HYVÄKUNTOINEN! RENAULT GRAND SCENIC 2.0 Expression ilmast./autom.säät., vaionop.säädin/nop.rajoitin, radio/cd-ajotietoone, ESP/ASR-ajova. hallinta, 2-ren.,/mol. aluvant., veto. 6xAirbag ym. ats. 11/15 TOSI TILAVA - AJOSSA HILJAINEN! FORD MONDEO 1.8i, 110hv, Ambiente Wagon, 184tm, ilmastointi, 2-ren, veto, lämm.tuulil., m-lämm+sisäp, ABS, 6xAirbag, ats SIISTI ISO FARKKU SOPIVASTI! PEUGEOT HDI DIAMAND AUTOMAATTI / TIPTRONIC 369 tm, ilmast/2-alue-autom.säät, va.nop.säädin, radio/cd-ajotietoone, 2-renaat, lämpöpaetti, juuri huollettu, ats UUDET RENKAAT - UUSI TUULILASI PEUGEOT 206 XR 3-ov. 155 tm, 2-ren/esäp.aluv, radio/cd, m-lämm, ABS-jarrut, tosi hyvin huollettu, ats. 3/15 HUIPPUSIISTI IKÄISEKSEEN! MB B180 CDI Farmari, 257 tm, ilmast./autom. säät., vaionop. säädin, 2-ren./aluvant., ESP/ABS, 6 x Airbag, navigointi, radio/cd-ajotietoone, ats HUIPPUVARUSTELTU - TILAVA! NISSAN MICRA 1.2 Visia 5-ov., 104 tm, ilmastointi, radio/cd, 2-renaat-hyvät, moott. lämm. + sisäpistoe, ats NYT NÄTTI MICRA TARJOLLA! NISSAN PRIMERA 1.6 Visia Traveller 197 tm Ilmast/autom.säät, vaionop.säädin, radio/ CD-ajotieto, 2-renaat, m-lämm+sisäp, 6xAirbag, ABS/EBD, ats VIIMEINEN MALLI PRIMERASTA! NISSAN MICRA 1.2 Visia 5-ov, 1 om, 39 tm, ilmastointi, radio/cd, bluetooth, 2-ren, juuri huollettu. UUDEN KARKEA NAISVÄEN SUOSIKKI! -11 Palvelemme ma-pe 9-18, la Tervetuloa auempaain reiluille autoaupoille! 4-VETO HONDA CR-V 4x4 2.2 i-ctdi LS BUSINESS 282 tm, Vaihtomoottori, josta täyd.lasut/asenn. 7/15 aj. 93 tm, 2-ren/mol aluv, m-lämm+sisäp, autom.ilmast, va.nop.säädin, radio/cd, ats HYVÄ NELIVETO EDULLISESTI! FIAT PUNTO 60 Dynamic, 3-ov., 173 tm, ilmast., 2-renaat, m-lämm. + sisäp., radio/ CD, ABS, 2 x Airbag, huoltoirja. PIENET KULUT - KIVA AJAA! MITSUBISHI L bensa, avolava-pau, 190 tm, 2-renaat/hyvät, moott.lämmitin, iso lava, ats ONKO MÖKILLE VIETÄVÄÄ? vuotta autoauppaa Vammalassa Itsenäisyydentie Pertti Järvinen Juha Rani , Arto Vuorenniemi Puheluhinnat: Matapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min (alv 24%). Lanapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv 24%) Lisää uvallisia vaihtoautoja netissä:

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157 Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra

Lisätiedot

Autoviesti. Takapenkillä turvavyö vielä hakusessa. Näin kiinnität turvavyön oikein: FAKTA. Keskiviikko 2.3.2016

Autoviesti. Takapenkillä turvavyö vielä hakusessa. Näin kiinnität turvavyön oikein: FAKTA. Keskiviikko 2.3.2016 9 2016 Kesiviio 2.3.2016 Taapenillä turvavyö vielä hausessa Alueviesti Turvavyö suojaa tehoaasti, eritoten taajamanopeusissa. toimitus@alueviesti.fi Monelle autoilevalle turvavyön iinnitys sujuu lähes

Lisätiedot

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat, Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot

Autoviesti. Kromin kiiltoa, aurinkoa ja juhlamieltä

Autoviesti. Kromin kiiltoa, aurinkoa ja juhlamieltä 18 2016 Kesiviio 4.5.2016 Kromin iiltoa, aurinoa ja juhlamieltä» Upeat autot ja aunis ilma ruunasivat vapunvieton Sastamalan Vammalassa. Nilssonit tulivat paraatiin Ruotsista asti. Minna Isotalo minna.isotalo@alueviesti.fi

Lisätiedot

Autoviesti. Säkylän UA rehki Hollolassa Säkylän UA. Keskiviikko 3.6.2015 HOLLOLAAN OLI SAA-

Autoviesti. Säkylän UA rehki Hollolassa Säkylän UA. Keskiviikko 3.6.2015 HOLLOLAAN OLI SAA- Autoviesti Kesiviio 3.6.2015 Säylän UA rehi Hollolassa Säylän UA Säylän Urheiluautoilijoiden Team Kristalliranta oli isareissulla Hollolassa tououun viimeisenä päivänä. Kuonoivussa jaettiin joamiehenluoaa

Lisätiedot

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ

Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Huhtikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Huhtikuun ETU: AutoPalinilta 300 euron Sokos lahjakortit yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin Annamme kaikkiin

Lisätiedot

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme.

AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme. Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Arvoseteli 500 Asiakkaan nimi: Atte Autoilija Päivämäärä: 1.2.2012

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys%

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys% Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Kaikki yhteensä 3,13% 63 1 HONDA JAZZ 0,00% 37 2 TOYOTA COROLLA 0,31% 43 3 SKODA ROOMSTER 0,69% 51 4 SUZUKI SX4 0,69% 39 5 VOLKSWAGEN UP! 0,72%

Lisätiedot

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän!

Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän! Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2010 Marraskuussa Bonus tuplana* Bonus tuplana jopa10% Bonus S-kanava.fi/satakunta *Kaksinkertaista Bonusta saat Tuplabonus-kampanjassa mukana olevista toimipaikoista

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3.

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3. Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 3,43 % 64 1 TOYOTA URBAN CRUISER 0,00% 43 2 AUDI Q5 0,59% 72 3 VOLVO XC70

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00 Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT

Lisätiedot

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI*

VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Lokakuu 2010 VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* *Annamme 300 euron arvoisen lahjakortin S-Etuhuoltoon kaikkiin lokakuussa tehtyihin yli 6.000 euron arvoisiin vaihtoautokauppoihin.

Lisätiedot

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä

Lisätiedot

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah

Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,

Lisätiedot

Saksan GTÜ -katsastustilasto

Saksan GTÜ -katsastustilasto Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6

Lisätiedot

Romutuspalkkion suosio jatkuu. Kokeilu on vauhdittanut selvästi autokannan uusiutumista.

Romutuspalkkion suosio jatkuu. Kokeilu on vauhdittanut selvästi autokannan uusiutumista. Autovieti Keiviio 4.11.2015 Romutupalion uoio jatuu Koeilu on vauhdittanut elväti autoannan uuiutumita. Aluevieti Romutupaliooeilulle myönnetty viiden miljoonan euron liärahoitu näyttää loppuvan lähiaioina

Lisätiedot

Autoviesti. Tämänlaisia tapahtumia saisi olla enemmänkin

Autoviesti. Tämänlaisia tapahtumia saisi olla enemmänkin 14 2016 YLEISÖMENESTYS Tämänlaisia tapahtumia saisi olla enemmänkin» Muoti ja autot saivat väen liikkeelle Huittisissa. Kiviniityllä järjestetty Cars&Fashion-tapahtuma keräsi jopa 1200 kävijää. Laura Haavisto

Lisätiedot

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -

peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A - Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin

Lisätiedot

Turvalliset tarkastetut vaihtoautot

Turvalliset tarkastetut vaihtoautot Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Syyskuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Turvalliset tarkastetut vaihtoautot Kaikki VaihtoPalin- ja takuuvaihtoautomme on tarkastettu laajan kuntotarkastusohjelman

Lisätiedot

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3

Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3 DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Lokakuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Lokakuu AutoPalinin Vaihtoautokuu! Talo täynnä tarjouksia koko lokakuun! Yhteensä yli 400 vaihtoauton

Lisätiedot

Ensiesittelyviikonloppu!

Ensiesittelyviikonloppu! Ensiesittelyviikonloppu! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Uutuudet ensiesittelyssä: FordKa Honda Jazz Mitsubishi Lancer Sportback ŠkodaOctavia Lähes 2 000 vaihtoautoa www.veho.fi Tervetuloa kaupungin

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin

Mielenrauhaa huoltokustannuksiin DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Helmikuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Huoltosopimus vaihtoautoihin Mielenrauhaa huoltokustannuksiin Tarjoamme uuden huoltopalvelun käytetyn

Lisätiedot

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla

Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Autolehti, elokuu 2016 Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Tee Volvo Sopimus uuden Volvon oston yhteydessä, niin varmistat huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin. Volvo Sopimus kattaa Määräaikaishuollot

Lisätiedot

Huhtikuussa rekisteröitiin 9 633 uutta henkilöautoa

Huhtikuussa rekisteröitiin 9 633 uutta henkilöautoa Autoviesti Keskiviikko 6.5.2015 Huhtikuussa rekisteröitiin 9 633 uutta henkilöautoa Autoala uskoo, että kuluttajien positiiviset odotukset ja heinäkuussa alkava romutuspalkkiokampanja piristävät autokauppaa

Lisätiedot

Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski

Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys 2017 - automalliliite Seuraavat tarkastelut perustuvat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuihin kahden henkilöauton välisiin yhteenajoonnettomuuksiin.

Lisätiedot

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500!

PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Autolehti, kesäkuu 2016 peugeot.fi PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Peugeot-kesäedut 208 Active -malleihin 1.000, 208 Allure- ja 308 Active -malleihin 1.700, 308 Allure Edition -malleihin jopa 2.500.

Lisätiedot

Jarrut, etuakselit ja valot. Yleisimmät katsastuksessa havaitut viat ovat vuodesta toiseen samat.

Jarrut, etuakselit ja valot. Yleisimmät katsastuksessa havaitut viat ovat vuodesta toiseen samat. Autoviesti Keskiviikko 4.3.2015 Jarrut, etuakselit ja valot Yleisimmät katsastuksessa havaitut viat ovat vuodesta toiseen samat. Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Etuakseliston viat sekä käyttö- ja seisontajarrujen

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa.

Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Golf Comfort Plus -varuste-etu vähintään 1.889,08 1) Golf Comfort Plus. Suomalaisten suosikkiauto Golf Comfort Plus on varustetasoltaan ylivertainen.

Lisätiedot

VaihtoPalin Huoltosopimus

VaihtoPalin Huoltosopimus Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Elokuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI VaihtoPalin Huoltosopimus hinnat alkaen 27 /kk Huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Huoltosopimuksen

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle

Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Marraskuun ajan Bonus tuplana Bonus jopa tuplana10% Marraskuussa saat Bonusta uudesta autosta

Lisätiedot

Operaatio Pajunkissa pääsiäispyhien turvana. tiepalvelumiehiä eniten pääsiäisliikenteessä. SUOMEN TIESTÖ ON

Operaatio Pajunkissa pääsiäispyhien turvana. tiepalvelumiehiä eniten pääsiäisliikenteessä. SUOMEN TIESTÖ ON Autoviesti Keskiviikko 1.4.2015 Operaatio Pajunkissa pääsiäispyhien turvana tamalla Autoliiton palvelukeskuksen numeroon 0200 8080. Palvelukeskus selvittää, millaista apua tarvitaan ja tilanteen mukaan

Lisätiedot

Liitteet. Yleisimpien henkilöautomallien liikennevahingot vuosina

Liitteet. Yleisimpien henkilöautomallien liikennevahingot vuosina Yleisimpien henkilöautomallien liikennevahingot vuosina 2008 2011 Taulukkoihin on valittu vuosien 2008 2011 yhteenlasketun liikennevakuutuskannan perusteella henkilöautomallit ja malliryhmät joiden kolmen

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT

VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT VaihtoPalin VaihtoPalin Autolehti, tammikuu 2017 Asiakasomistajille: Kaikkiin yli 8000 euron vaihtoautokauppoihin 300 huoltosetelit kaupan päälle! Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI

Lisätiedot

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)

Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur) Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40

Lisätiedot

TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle

TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT TAKUUVAIHTOAUTO Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Turvallinen tapa ostaa käytetty auto 12

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus

Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus heinäkuu 2016 KESKIKESÄN AutoPalin 300 :n setelit kaupan päälle yli 6000 :n kauppoihin (käytetyt ja esittelyautot) Setelit voi käyttää huoltoon ja lisävarusteisiin AutoPalinilla. EtuCircus LÄHITAPIOLA

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016

VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016 Autolehti, syyskuu 2016 Nissan-etuviikot 28.8. 11.9. NISSAN QASHQAI ALK. 21 990 TAI ALK 259 /KK (sis. määräaikaishuollot) tai XTRONIC-AUTOMAATTIVAIHTEISTO MANUAALIVAIHTEISTON NORMAALIHINNALLA. METALLIVÄRI

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015

ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu 2015 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 Merkki Malli 6/2015 ADRIA CORAL S 670SL 2 ADRIA MATRIX M 650 SF 2 ADRIA TWIN 600 SP 3 ADRIA MATRIX M 670SL 3

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012

ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 2.4.2012 ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu 2012 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 ADRIA CORAL S 670SLL 2 ADRIA SPORT S 650 SF 2 ADRIA TWIN SL 2 ADRIA MATRIX SUPREME M 687 SL 3 ADRIA

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 7/2015 3.8.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 721 8 017 8,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013

BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013 BOSCH-AFB-ajoneuvolista 11.09.2013 Merkki Tyyppi Tuote km Vuosimalli AUDI Q7 4.2 FSI moottori, kattoluukku 50000-01/2006-06/2013 AUDI Q7 4.2 FSI moottori, kattoluukku 50000-01/2006-06/2013 AUDI Q7 3.6

Lisätiedot

Henkilöautonrenkaiden ilmanpainetaulukko / Lufttryckstabellen för bilar

Henkilöautonrenkaiden ilmanpainetaulukko / Lufttryckstabellen för bilar Audi Audi 80 2.0 E 195/65R15 180 / 180 220 / 250 200 / 220 220 / 250 Audi A4 2.0 vm.2001 205/55R16 230 / 230 270 / 270 230 / 230 270 / 270 Audi A4 1,8-95 195/65R15 200 / 200 230 / 260 240 / 240 260 / 300

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4

Lisätiedot

Tuhansien eurojen alennuksia!

Tuhansien eurojen alennuksia! Tuhansien eurojen alennuksia! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Tervetuloa kaupungin suosituimpaan viikonloppunäyttelyyn! Ensiesittelyssä Škoda Yeti Laadukas vaihtoautovalikoima useissa eri hintaluokissa

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 7 989 8 180-2,3

Lisätiedot

Autoviesti. Mopokortti 15 vuotta

Autoviesti. Mopokortti 15 vuotta Autoviesti Keskiviikko 1.7.2015 Mopokortti 15 vuotta Opetuksen ja käsittelykokeen tultua pakolliseksi on sekä kuolemaan johtaneet onnettomuudet että loukkaantumiset olleet koko ajan laskussa. Alueviesti

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ensirekisteröinnit 10/2015 2.11.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 166 8 838 3,7

Lisätiedot

25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN

25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN 1 25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN Sisältö Luettelon tarkoitus... 2 Alfa Romeo... 2 Audi... 2 BMW... 2 Chevrolet ja Daewoo... 3 Chrysler...

Lisätiedot

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita

SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008 ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2014 01/2013 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 12 696 10 258 23,8 91,0 joista matkailuautoja 52 81-35,8 0,4 joista muita henkilöautoja

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 6/06 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 4/2015 4.5.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2015 04/2014 (%) (%) 1-04/2015 1-04/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 633 9 317 3,4

Lisätiedot

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!

EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! EXTRA 2. 3.9. Ensiesittelyssä uutuudet: NÄYTTELY Nissan Qashqai Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su

Lisätiedot

Autovuokraamo Alfred Hölttä Ky.

Autovuokraamo Alfred Hölttä Ky. Autovuokraamo Alfred Hölttä Ky. Vuokraustapahtumaraportti Rekisterinumero Merkki Malli AAB-123 PEUGEOT 406 SR HDI GW5 2000 A (Vuokrauksia: 10 Ajettu: 1107 km) 17 15.1.2005 18.1.2005 141 11 Katariina Lehto

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2014 03/2013 (%) (%) 1-03/2014 1-03/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 626 9 499 1,3

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Merkkihuolto, saat KAUPAN PÄÄLLE -frisbeegolf putterin * Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa. Lue lisää

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2015 09/2014 (%) (%) 1-09/2015 1-09/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 513 8 402 1,3

Lisätiedot

Vaihtoauto. Vaihtoauto

Vaihtoauto. Vaihtoauto Tervajoella Tervajoella no: 53 Keskiviikko 30.12.2015 150 150 Kaskovakuutus Kaskovakuutus 1. vuodeksi* 1. vuodeksi* Vaihtoauto Vaihtoauto ALE ALE E E L L A A 28.12.2015 28.12.2015 11.1.2016 11.1.2016 Koko

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4

Lisätiedot

Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys

Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys Sami Peuranen Autotuojat ry 14.10.2014 1 Autotuojat ry Edustaa käytännössä 100 % Suomen uusien autojen maahantuonnin markkinoista Jäseninä merkkien viralliset

Lisätiedot

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 New registrations 2/2015 2.3.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 By vehicle groups Change Share Change 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Passenger cars Total 7 989 8 180-2,3 87,7

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2014 04/2013 (%) (%) 1-04/2014 1-04/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 317 9 865-5,6 89,3 39 820 37 513 6,1 joista matkailuautoja

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013

Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ensirekisteröinnit 10/2013 1.11.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2013 10/2012 (%) (%) 1-10/2013 1-10/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 093 8 191 11,0

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013

Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ensirekisteröinnit 11/2013 2.12.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2013 11/2012 (%) (%) 1-11/2013 1-11/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 463 7 714-3,3

Lisätiedot

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Maaliskuu 2015. Jussi Salo, puh puh. 044 702 1031 Olli Markki, puh. 050 522 1019 Aki Kiekkinen, puh.

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Maaliskuu 2015. Jussi Salo, puh puh. 044 702 1031 Olli Markki, puh. 050 522 1019 Aki Kiekkinen, puh. VaihoPalin VaihoPalin Auolehi Maaliskuu 2015 VOLVO NISSAN OPEL PEUGEOT VOLVO OCEAN RACE Ainulaauisia yksiyiskohia, huippuunsa vieyä viimeiselyä, yylikäs ja laaja premium-varuselu. Volvo Ocean Race malliso

Lisätiedot

New registrations 3/ NEW REGISTRATIONS MARCH 2015

New registrations 3/ NEW REGISTRATIONS MARCH 2015 New registrations 3/2015 1.4.2015 NEW REGISTRATIONS MARCH 2015 By vehicle groups Change Share Change 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Passenger cars Total 11 097 9 626 15,3 89,5 29 355 30

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 12/06 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Ford M erkkihuolto, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Ford Merkkihuolto pitää autosi kunnossa. Alkuperäisosiin ja ammattitaitoon voit luottaa.

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja

Lisätiedot

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Kesäkuu 2015

VaihtoPalin. VaihtoPalin Autolehti Kesäkuu 2015 VaihoPalin VaihoPalin Auolehi Kesäkuu 2015 VOLVO NISSAN OPEL PEUGEOT Kesäkuussa rajoieuun erään Peugeo 2008, 3008 ja 5008 -malleja 1000 euron AuoPalin-lahjakori * KAUPAN PÄÄLLE! Edun saa S-eukorilla *

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011 ENSIREKISTERÖINNIT 3/2011 1(12) 1.4.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16

VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16 Autolehti, marraskuu 2016 UUSI MOKKA X MOKKA X alkaen 23 574 249 /kk* tai Premium-luokan innovaatioita Älykkäät AFL LED -ajovalot, joilla 30 % kirkkaampi näkyvyys** IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä,

Lisätiedot

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle?

Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Kesä tulee, onko autosi valmis tien päälle? Varaa Motorc raft Service, saat KAUPA N PÄÄLLE Ford-frisbee golf putterin* Motorcraft Service on suunniteltu yli 7-vuotiaille autoille. Ford Merkkihuollon edut

Lisätiedot

New registrations 7/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015

New registrations 7/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015 New registrations 7/2015 4.8.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015 By vehicle groups Change Share Change 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Passenger cars Total 8 721 8 017 8,8 89,5

Lisätiedot

tänään 10-15, huomenna 11-15

tänään 10-15, huomenna 11-15 NÄYTTELYEXTRA SUURI VIIKONLOPPUNÄYTTELY tänään 10-15, huomenna 11-15 Volvo v40 rahoitustarjous KORKO VAIN 1,9% Rahoitusesimerkki: auton hinta 26987,82, toimituskulut 600, käteisosuus 5344,50, rahoitettava

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 7/2010 1(12) 2.8.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Asiakasomistajan. Autotakuu. - 12kk/20.000km (ilman omavastuuta) - alle 5 vuotta vanhoihin autoihin - ajettu alle km

Asiakasomistajan. Autotakuu. - 12kk/20.000km (ilman omavastuuta) - alle 5 vuotta vanhoihin autoihin - ajettu alle km Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2011 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Marraskuun parhaat edut Joustava Autorahoitus Käsiraha käsirahalla autorahoitukset 5 vuotta vanhoihin

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 5/2014 3.6.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2014 05/2013 (%) (%) 1-05/2014 1-05/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 10 109 10 234-1,2

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit 2/2012 1.3.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2012 02/2011 (%) (%) 1-02/2012 1-02/2011 (%) Henkilöautot yhteensä 10 616 9 304 14,1

Lisätiedot

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 New registrations 1/2014 4.2.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 By vehicle groups Change Share 01/2014 01/2013 (%) (%) Passenger cars Total 12 696 10 258 23,8 91,0 - Motor homes 52 81-35,8

Lisätiedot

Journey S2 Highspeed Nitro S2 Highspeed S2 Highspeed Grande Punto (10)2008- S2 Highspeed Fiat

Journey S2 Highspeed Nitro S2 Highspeed S2 Highspeed Grande Punto (10)2008- S2 Highspeed Fiat 1-series E87 2004- S2 Highspeed 3-series E46 1998-2005 S1 Highspeed 3-series E90 2005- S1 Highspeed 5-series E39 2000-2003 S1 Highspeed BMW 5-series E60-E61 2003- S1 Highspeed 6-series E63-E64 2004- S1

Lisätiedot

New registrations 10/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015

New registrations 10/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015 New registrations 10/2015 2.11.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015 By vehicle groups Change Share Change 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Passenger cars Total 9 166 8 838 3,7

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 12/2010 1(12) 3.1.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

New registrations 5/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015

New registrations 5/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015 New registrations 5/2015 1.6.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015 Vehicle groups Change Share Change 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Passenger cars Total 9 114 10 114-9,9 88,4 48

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013

Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ensirekisteröinnit 7/2013 1.8.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2013 07/2012 (%) (%) 1-07/2013 1-07/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 448 6 457 30,8

Lisätiedot