VIRKKALAN KIRJASTON INVESTOINTIHANKE TARVESELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRKKALAN KIRJASTON INVESTOINTIHANKE TARVESELVITYS"

Transkriptio

1 VIRKKALAN KIRJASTON INVESTOINTIHANKE TARVESELVITYS

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARVE Virkkalan kirjasto ja kirjastoauton tilat Toiminnalliset perustelut Ergonomiset perusteet Hankkeen kiireellisyys KUSTANNUKSET ESITYS... 9 LIITE 1

3 3 1 TARVE 1.1 Virkkalan kirjasto ja kirjastoauton tilat Virkkalan kirjasto sijaitsee Lohjan kaupungin omistamassa kiinteistössä osoitteessa Virkkalantie 9. Rakennus on valmistunut vuonna Virkkalan kirjasto muutti kiinteistöön marraskuussa Rakennuksessa sijaitsee Virkkalan kirjasto (740 m²), aluepelastuslaitoksen vuokraamat Virkkalan VPK:n tilat (475m²), teleyhtiön käytössä olevat tekniset tilat (188 m²) ja kuusi asuntoa. Palotalo Oy omisti rakennuksen vuoteen 2012 asti. Siinä vaiheessa Lohjan kaupunki omisti kaikki yhtiön osakkeet. Palotalo Oy asetettiin vuonna 2012 selvitystilaan ja yhtiö purettiin, jolloin varat ja velat siirtyivät sen ainoalle omistajalle, Lohjan kaupungille. Rakennus on ollut laajan saneerauksen tarpeessa. Vuonna 2011 toteutettiin rakennuksen saneerauksen ensimmäinen vaihe, jossa mm. peruskorjattiin asunto-osa. Saneerauksen toisen vaiheen toteuttaminen kuitenkin keskeytyi yhtiömuutoksen takia. Muun muassa kirjastotiloihin suunniteltu lämmitysremontti ja koneellisen ilmastoinnin asentaminen jäi toteutumatta. Lohjan kirjastoauto Saiman varikko sijaitsee Virkkalan kirjaston yhteydessä. Virkkalan kirjastolla ja Lohjan kirjastoautotoiminnalla on yhteinen organisaatio, talous ja esimies. Kirjastoauton kirjavarasto ja henkilökunnan toimitilat sijaitsevat Virkkalan kirjaston yhteydessä, kirjaston alakerrassa, jyrkkien kierreportaiden takana. Virkkalan vuonna 2013 hankitun kirjastoauton tallitila sijaitsee Virkkalan kirjaston yhteydessä sijaitsevassa Palotalon lisäsiivessä, jonne käynti kirjastoauton sisätyötiloista ja kirjavarastosta on vain pihan halki, ulkokautta. Myöskään Virkkalan kirjaston tiloista ei ole pääsyä talliin sisäkautta. Vuonna 1983 valmistuneessa paloaseman laajennusosassa on kirjastoauton lisäksi sammutusauto, säiliöauto ja peräkärry, palokuntalaisten varuste- ja vaatekaapit, VPK:n luentotila ja keittiö. Virkkalan VPK on sopimuspalokunta, joka on solminut sammutussopimuksen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa. Vuoden 2017 alusta kirjastoauto Saima palvelee asiakkaita kahdessa vuorossa, toisen Lohjan kirjastoautoista lopettaessa toimintansa ja palveluiden siirtyessä yhdellä autolla toteutettavaksi. Tämä asettaa haasteita auton kokoelman nopealle täydentämiselle ja vaihtamiselle. Virkkalan kirjastosta on laadittu viimeksi työpaikkaselvitys Palaveri Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton tiloista ja työergonomiasta pidettiin Osanottajina kiinteistömestari Kari Koljonen, isännöitsijä Risto Oksa, kulttuuripäällikkö Eero Ahtela, kirjastotoimenjohtaja Maritta Turunen ja kirjastonjohtaja (Virkkalan kirjasto ja kirjastoautot) Sirpa Kangasaho.

4 4 Selvitystyön aloituspalaveri pidettiin Läsnä olivat Koljonen, Ahtela, Turunen, Kangasaho ja arkkitehti Jalo Läspä. Virkkalan kirjaston ja Lohjan eteläisen kirjastoauton työergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyvä katselmus pidettiin Katselmukseen osallistuivat työsuojelupäällikkö Kari-Pekka Vuori, Eero Ahtela, Maritta Turunen ja Sirpa Kangasaho. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet tutustuivat Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton ergonomisiin ongelmiin Virkkalan kirjaston investointihankkeen suunnittelupalaveri pidettiin Paikalla olivat Kari Koljonen, Jalo Läspä, Maritta Turunen ja Sirpa Kangasaho. 1.2 Toiminnalliset perustelut Asiakaspalvelupöytä Työpaikkaselvityksessä todettiin ergonomisia puutteita erityisesti asiakaspalvelupöydän, ns. lainaustiskin, kohdalla. Virkkalan kirjaston asiakaspalvelupöytä on vuodelta 1984, jolloin lainaus- ja palautustoiminnot suoritettiin manuaalisesti. Tilan funktio ja toiminnot ovat lisääntyneet merkittävästi reilussa kolmessakymmenessä vuodessa. Nykyisin asiakaspalvelutiskissä on kolme tietokonepäätettä keskusyksiköineen, kassa, maksupääte sekä asiakastulostin. Vuonna 2016 alkavat kaupungin asiakaspalvelupistetoiminnot tuovat asiakaspalvelupisteen tiskeille myös liikuntakorttien latauslaitteen sekä teatteri- ja konserttilippujen tulostuslaitteet. Lainaustoimistoon on suunniteltu sijoitettavaksi lainaus / palautusautomaatti ja asiakaskopiokone. Virkkalan kirjastossa ei ole erillistä neuvontapistettä, joten myös asiakkaiden neuvonta tapahtuu samasta pisteestä. Pöytätilan niukkuuden ja koneiden sijoittelun takia työtä tehdään ei-ergonomisissa asennoissa. Lainaus-palautus-neuvontapisteen kanssa samassa, 39,7 m²:n tilassa sijaitsevat myös ilmoitustaulu, naulakot, esitepöytä, lasten-, nuorten ja aikuisten DVD:t, daisy-äänikirjat ja osa sarjakuvista sekä kolme kirjavaunua palautuskirjoille. Pisteessä käsitellään neljänä päivänä viikossa sisäisen kuljetuksen mukana tulleet 4-11 laatikollista varauksia, uutuuksia ja muihin Lukki-kirjastoihin palautunutta Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton aineistoa. Hissi Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton henkilökunta joutuu päivittäin siirtämään suuren määrän aineistoa yläkerran kirjaston tiloista alakertaan kirjastoauton työtiloihin ja kirjastoauton varastoon sekä Virkkalan kirjaston varastotiloihin (varastokirjat, kausivarasto, Lohjan kaupunginkir-

5 5 jaston kouluille lainaamat koulusarjat, poistokirjat) ja päinvastoin alhaalta ylös kirjaston asiakastiloihin. Siirrettävän aineiston määrää on lisännyt tehostunut kokoelman kierto, kirjastoauton lisääntynyt käyttö ja koulusarjojen lisääntynyt määrä ja lainaus. Kaikki muihin Lukkialueen kirjastoihin palautettu Lohjan kirjastoauton aineisto palautuu Virkkalan kirjastoon. Aineiston kuljetus tapahtuu kantaen koreissa tai laatikoissa jyrkkiä kierreportaita pitkin alas ja ylös. Työ on hidasta, koska kerrallaan voi kantaa vain yhden laatikon/korin eikä niitä voi lastata täyteen kirjojen painavuuden takia. Hissi helpottaisi ja nopeuttaisi aineiston siirtelyä kerroksesta toiseen ja vähentäisi henkilökunnan kulkemista portaissa. Kirjastoauton talli Lohjan kirjastoauto Saiman varikko, henkilökunnan työtilat ja kirjastoauton kirjavarasto, sijaitsevat Virkkalan kirjaston alakerrassa ja auto on palotalon yhteydessä olevassa tallisiivessä. Vuoden 2017 alusta kirjastoauto Saima palvelee asiakkaita kahdessa vuorossa. Kirjastoauton noin 3000 kappaleen aineistokokoelman kierto lisääntyy kasvaneen pysäkki- ja asiakasmäärän ansiosta. Tämä asettaa haasteita auton kokoelman nopealle täydentämiselle ja vaihtamiselle työpäivän aikana, auton palatessa aamureitiltä ja noin puolentunnin tauon jälkeen suunnatessa iltareitille. Kirjastoauton mukana kulkevaa aineistokokoelmaa täydennetään päivittäin Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton omasta aineistokokoelmasta. Kirjastoautossa oleva aineisto ja laitteet tarvitsevat tasalämpöisen ja kosteudeltaan vakion tallitilan. Kirjastoautossa on sisällä n kpl aineistoa sekä kaksi tietokonetta, kuittitulostimet ja videotykki. Tulevien asiakaspalvelutoimintojen myötä kirjastoautoon tulee vielä Net- Ticket-lippujen tulostamista varten tulostin, kassalaitteet ja liikuntakeskuskorttien latauslaite. Uuden tallitilan olisi oltava ilmastoitu ja varustettu lattiakaivolla, jotta auton pyöristä ja alapohjasta talliin putoava lumi, sohjo, rapa, maantiesuola ja vesi eivät pidä tilaa kosteana.

6 6 Aineiston siirtäminen. Kirjastoauton aineisto siirretään tällä hetkellä autoon ja autosta kirjastoauton varastoon ulkotilan kautta säästä (vesi- tai lumisade, pakkanen) ja kelistä (liukkaus, lumi, loska, pimeys) riippumatta. Aineisto siirretään käsin, koreissa tai laatikoissa kantaen. Kirjastoauton kokoelmaa täydennetään ja vaihdetaan päivittäin. Samoin muiden kirjastojen palautettua aineistoa ja varauksia tuodaan kirjastoautosta Virkkalan kirjaston yläkertaan SISÄISELLÄ KULJR- TUKSELLA edelleen kuljetettavaksi. Muihin kirjastoihin palautettua aineistoa ja auton asiakkaiden varauksia viedään alakertaan ja pihan halki tallissa sijaitsevaan kirjastoautoon. Aineiston siirtäminen pihan halki Virkkalan kirjaston tiloista palotalon talliin on aikaa vievää ja kelistä riippuen myös aineistolle ja henkilökunnalle riskialtista. Kirjat nostetaan kirjastoautoon koreissa tai laatikoissa portaita pitkin, koska lastaussiltaa nykyisessä tallitilassa ei ole, eikä sitä voida nykyiseen talliin tilojen ahtauden takia rakentaakaan. Kirjastoauto Saimaan hankittiin siirrettäviä moduulivaunuja, joilla kirjastoautossa oleva aineisto voidaan vaihtaa nopeasti toiseen. Näitä pyörillä varustettuja vaunuja ei voi siirtää hiekkaisen tai talvella lumisen pihan halki. Kokoelman nopeaa vaihtamista tarvitaan jatkossa, kun kirjastoauto Saima aloittaa ajamisen kahdessa vuorossa keskittyen alkupäivästä palvelemaan koulu- ja päiväkotiasiakkaita ja iltaisin aikuisväestöä ja perheitä. Vaihdettavalla kirjavaunulla saadaan myös tarvittaessa ruotsinkielisiä asiakkaita esim. päiväkotia varten nopeasti vaihdettua kirjakokoelmaa. Kirjastoauton tallitilan tulisi sijaita Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton varaston yhteydessä, jolloin henkilökunnan päivittäinen työskentely aineistoa vaihdettaessa nopeutuu ja sujuvoituu, aineiston kuljetus matka lyhenee ja useiden kirjakorien ja laatikoiden kantamisen sijaan vaihdettava aineisto voidaan kuljettaa kerralla kirjavaunuilla. Samalla voidaan hyödyntää kirjastoauton vaihdettavia moduulivaunuja. Säilytystila. Kirjastoauton siivouksessa ja kunnossapitohuoltamisessa tarvittaville välineille ja työkaluille ei löydy säilytystilaa nykyisessä tallitilassa. Uuden tallin yhteydessä voidaan varata tilaa niin kuljettajan kuin laitoshuoltajankin tarvitsemille laitteille, työvälineille ja työkaluille.

7 7 1.3 Ergonomiset perusteet Asiakaspalvelupöytä Pöytätilan niukkuuden, koneiden sijoittelun ja tilan moninaiskäytön takia asiakaspalvelutyötä tehdään Virkkalan kirjastossa eiergonomisissa työasennoissa. Työpaikkaselvityksissä on kiinnitetty tähän huomiota. Nykyinen asiakaspalvelupisteen pöytä ei ole sähköisesti säädettävä. Viimeisimmässä työpaikkaselvityksessä vuodelta 2012 todettiin: Pöydän kiinteän korkeuden vuoksi työtuolit joutuu nostamaan niin korkealle, etteivät työntekijöiden jalat saa kunnolla tukea lattiasta ja siten tulee istuttua tuolin etureunalla. Näppäimistö, hiiri ja lainauspistooli vievät tuen käsivarsilta. Työasento on vino. (Työpaikkaselvitys ). Asiakaspalvelupisteet ergonomiaan oli kiinnitetty huomiota jo kuusi vuotta aiemmin suoritetussa työpaikkakäynnissä: Työskentelyasento on päätteelle eli oikealle kiertyneenä molemmissa pisteissä. Ongelmia kiertyneen työasennon lisäksi tuo pöydän korkeus, joka on liian matala seisten työskentelyyn ja liian korkea istuen työskentelyyn. Yläraajaan tulee kohotus ja loitonnus lainakäpälällä luettaessa, jos kirjoja on useampi kerralla. Näppäimistön ollessa pöytätasolla tulee hiirityöskentelyssä voimakas loitonnus ja kurotus. Tämä kuormittaa etenkin niska-hartiaseutua. (Työpaikkaselvitys ) Työskentelyaika lainaus- ja palautustiskissä on 3-7 tuntia /pvä/ henkilö. Virkkalan kirjaston koko henkilökunnalla on selkä-, hartia- ja niskaongelmia. Hissi Työturvallisuuslaki edellyttää, että terveydelle haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi, milloin niitä ei voida välttää tai keventää apuvälinein. Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton henkilökunta joutuu päivittäin siirtämään suuren määrän aineistoa käsin kantaen yläkerran kirjaston tiloista alakertaan kirjastoauton työtiloihin ja kirjastoauton varastoon sekä Virkkalan kirjaston varastotiloihin. Aineiston kuljetus tapahtuu kantamalla kirjoja täynnä olevia koreja tai laatikoita jyrkkiä kierreportaita pitkin alas ja ylös. Käsin kantaminen portaissa rasittaa niska-hartiaseutua, selkää ja polvia. Putoamisen- ja kompastumisenriski on ilmeinen. Hissi helpottaisi pakollista aineiston siirtelyä kerroksesta toiseen.

8 8 Kirjastoauton talli Lohjan kirjastoauto Saiman tallitila on palotalon yhteydessä olevassa tallisiivessä. Kirjastoauton kirjavarasto ja työtilat sijaitsevat Virkkalan kirjaston yhteydessä, rakennuksen alakerrassa. Aineiston siirtäminen. Kirjastoauton aineiston siirto tapahtuu kirjastoauton työ- ja varastotiloista autoon ja päinvastoin tällä hetkellä ulkotilan kautta säästä (vesi- tai lumisade, pakkanen) ja kelistä (liukkaus, lumi, loska, pimeys) riippumatta. Aineisto siirretään pääsääntöisesti käsin, koreissa tai laatikoissa kantaen. Aineiston siirtoon käytettäviä kärryjä, joihin laatikot lastattaisiin, ei voi käyttää lumi- ja loska-aikana. Aineiston siirtäminen pihan halki Virkkalan kirjaston tiloista palotalon talliin on paitsi aikaa vievää ja myös ergonomisesti raskasta ja riskialtista. Myös kirjojen nosto käsin tallissa ylös kirjastoautoon portaita pitkin ilman lastaussiltaa, rasittaa henkilökunnan käsiä, polvia, selkää ja niska-hartiaseutua. Kirjastoauton lattian tasossa oleva lastaussilta vähentäisi rasitusta. Kirjastoauton tallitilan tulisi sijaita Virkkalan kirjaston ja kirjastoauton varaston yhteydessä, jolloin henkilökunnan ergonomia paranee, liukastumis-, kaatumis- ja kompastumisriskit vähenevät ja aineistoa voidaan siirtää kantamisen sijaan kirjavaunuilla. Ulko-ovi. Kirjastoauton talliosan ulko-ovi on manuaalinen, köydellä nostettava nosto-ovi. Iso autotallin ovi on raskas ja se vaatii monenlaisia epäergonomisia liikkeitä ennen kuin nostoon saa tarvittavan voiman ja nopeuden. Nousevaa ovea on jarrutettava narusta voimakkaasti, ettei se auetessaan rikkoudu. Oven avaaminen rasittaa kovasti olkapäätä ja on aiheuttanut rasitusvammoja. Kooltaan lyhyt tai voimiltaan heikko tai normaali henkilö ei saa ovea auki. Kirjastoauton talliin tarvitaan ehdottomasti sähköinen nosto-ovi. 1.4 Hankkeen kiireellisyys Työturvallisuuslain 8 :n mukaan työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Työturvallisuuslaki edellyttää otettavaksi huomioon, että terveydelle haitalliset käsin tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi, milloin niitä ei voida välttää tai keventää apuvälinein. Kaupungin taloussuunnitelmassa on vuodelle 2016 varattu Virkkalan kirjaston muutostöihin ja kirjastoauton tallin rakentamiseen.

9 9 2 KUSTANNUKSET Arkkitehtitoimisto Jalo Läspä Oy on valmistanut alustavan piirustuksen kirjahissin ja kirjastoautoon vaatiman laajennusosan sijaintivaihtoehdosta. Sen alustavasti laskettu kustannus oli noin Alustava kustannusarvio: - kirjastoauton tallin (n.85 m²) rakentaminen takapihalle kitkakuluineen noin pihatyöt hissi (1.kerros/pohjakerros) asennustöineen kirjaston lainaustoimistotilan uusiminen mm. asiakaspalvelutiski ja lainaus-palautusautomaatti n muutostyöt pääosin pohjakerroksessa lvisa-työt tarvikkeineen yhteensä noin (alv 0%) Kustannusten nousu alkuperäisestä :sta johtuu mm. seuraavista syistä: - autotallin koko kasvoi - muutostyöalue pohjakerroksessa kasvoi - hissin hinta asennustöineen oli hieman alakantissa - lvisa-työt ja tarvikkeet osio oli liian pieni Kiinteistömestari Kari Koljonen on selvittänyt Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Virkkalan kirjaston yhteydessä olevien tilojen vaihtoa. Virkkalan VPK saisi käyttöönsä nykyisen kirjastoauton paikan autohallissa ja vastavuoroisesti kirjasto saisi käyttöönsä suunnitellun uuden autotallin viereiset kaksi varastotilaa, joiden kautta tapahtuisi mm. kirjastoauton lastaus. Lisäksi on selvitetty mahdollisuutta pesettää kirjastoauto Lohjan paloaseman pesuhallissa, Tynninharjulla, erillistä korvausta vastaan. 3 ESITYS Virkkalan kirjaston investointihankkeen valmistelua jatketaan tarveselvityksessä esitetyn pohjalta siten, että Virkkalan kirjaston asiakaspalvelupöydän, kirjahissin ja kirjastoauton uuden tallitilan suunnittelu ja rakentaminen saadaan käyntiin vuoden 2016 aikana. Vuodelle 2016 on myönnetty investointirahaa , joka alustavan arvion mukaan ei kata kaikkia muutostöiden kustannuksia. Loppuosalle haetaan lisämäärärahaa euroa vuodelle 2017.

10 10 Liite 1

11 11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI

MYYDÄÄN M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE ILOMANTSI MYYDÄÄN 2 031 M 2 TOIMISTOTILAA SOIHTULANTIE 7 82900 ILOMANTSI MYYNTIKOHDE Kiinteistö Oy Ilomantsin virastotalon osakkeet 1-472, 735-1490 ja 1491-2293, jotka oikeuttavat pohjakerroksessa sijaitsevan toimistohuoneiston

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

liite 1 Turun kaupungin ja Turun työ- ja elinkeinotoimiston Skanssin toimipaikan yhteispalvelusopimus Yhteispalveluna tarjottavat työhallinnon palvelut Yhteispalvelupisteessä asioivilla asiakkailla on

Lisätiedot

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin

Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin 1 Lisäselvitys kirjastoverkkoselvitystyöryhmän raporttiin Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoa selvittänyt työryhmä on jättänyt raporttinsa kaupunginjohtajalle ja sivistystoimenjohtajalle määräaikaan 30.6.2005

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunginkirjasto logistiikkaprosessi: 2 Kierto 4.9.2015.

Helsingin kaupunginkirjasto logistiikkaprosessi: 2 Kierto 4.9.2015. Helsingin kaupunginkirjasto logistiikkaprosessi: 2 Kierto 1 Hankinta 1.01 2 Kierto 2.01 3 Poisto Selitteet Toimenpide, prosessi tai yksittäinen työkokonaisuus. Toimenpide, prosessi tai yksittäinen työkokonaisuus.

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä

Lisätiedot

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen

Lisätiedot

SML:N SUUR-SAVON PIIRIN PÖNTTÖSORVIN KÄYTTÖ-OHJEET 2015 OHJEKIRJA SISÄLLYSLUETTELO

SML:N SUUR-SAVON PIIRIN PÖNTTÖSORVIN KÄYTTÖ-OHJEET 2015 OHJEKIRJA SISÄLLYSLUETTELO SML:N SUUR-SAVON PIIRIN PÖNTTÖSORVIN KÄYTTÖ-OHJEET 2015 OHJEKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. TEKNINEN ERITTELY 3. TURVALLISUUSOHJEET JA KÄYTTÖ 4. VALOKUVAT 5. HUOLTO 6. KUITTAUS TURVAOHJEISTA 20.1.2015

Lisätiedot

TOT-TUTKINTA TOT 6/10

TOT-TUTKINTA TOT 6/10 TVL TOT-TUTKINTA Tapaturmavakuutuslaitosten liitto TOT 6/10 Rakennustyöntekijä putosi lepotasanteelta 3,5 matkan betonilattialle Koulurakennuksen väliseinätyö oli kolmannessa kerroksessa loppusuoralla.

Lisätiedot

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa

Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Monipuolista varasto- ja toimistotilaa Vantaan Hakkilassa Varasto/logistiikka, Toimisto KIINTEISTÖN KUVAUS Toimisto-, tuotanto- ja varastokiinteistö Vantaan Hakkilassa logistiikkapainotteisella Vantaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (5) 586 Karviaismäen toimintakeskuksen peruskorjaus, tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2015-006654 T 10 06 00 Kiinteistökartta 117/681500 Päätös

Lisätiedot

ORIONKATU 2, ORIMATTILA

ORIONKATU 2, ORIMATTILA ORIONKATU 2, ORIMATTILA KOY ORIMATTILAN VIRASTOTALO (N. 73 % OSAKEKANNASTA) SENAATTI-KIINTEISTÖT Lintulahdenkatu 5 A, PL 237 00531 Helsinki Vaihde 0205 8111 Y-tunnus 1503388-4 www.senaatti.fi MYYNTIKOHDE

Lisätiedot

Mitä remontteja osakas saa tehdä?

Mitä remontteja osakas saa tehdä? 1.1 Lain määräykset 1 Mitä remontteja osakas saa tehdä? Asunto-osakeyhtiön osakas saa lain mukaan tehdä asunnossaan omalla kustannuksellaan erilaisia remontteja. Osakas voi esimerkiksi muuttaa huoneistonsa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE

PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE PÄÄ, OLKAPÄÄ, PEPPU, POLVET, VARPAAT - ERGONOMIAOHJEISTUSTA VANHEMMILLE Tekijät: Ritva Paukku, Lotta-Maria Stenholm & Iina Toukonen Fysioterapian opinnäytetyö, Turun AMK (2015) Hyvä vanhempi, Luet parhaillaan

Lisätiedot

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS Vaatehoitotila kuuluu tärkeänä osana kiinteistöön. Laitteet ja varusteet on määriteltävä ja sijoitettava tilaan siten, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja esteetöntä.

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Huutokauppaluettelo. Huutokauppaehdot 1 / 26. Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa. Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5.

Huutokauppaluettelo. Huutokauppaehdot 1 / 26. Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa. Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5. Huutokauppaluettelo 1 / 26 Lappeenrannan kaupungin irtaimiston huutokauppa Tullitie 7, 53100 Lappeenranta 13.5.2014 tiistaina Näyttö alkaen klo 13.00. Huutokauppa alkaa klo 15.00 Huutokauppaehdot 1. Tavaroiden

Lisätiedot

Hakaniemen Kauppahalli

Hakaniemen Kauppahalli Tilakeskus Hakaniemen Kauppahalli Peruskorjaus Hankenumero 8086089 Tilakeskus Helsingin kaupungin tukkutori Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 8086089 Osoite, 00530 Helsinki Sijainti Kaupunginosa

Lisätiedot

Asunto Oy Saimaanharjun Kuhatien ylimääräinen yhtiökokous pidetään perjantaina klo alkaen kunnantalolla os.

Asunto Oy Saimaanharjun Kuhatien ylimääräinen yhtiökokous pidetään perjantaina klo alkaen kunnantalolla os. ASUNTO OY SAIMAANHARJUN KUHATIE Kuhatie 2 54915 SAIMAANHARJU KOKOUSKUTSU 8.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS NRO 3 Asunto Oy Saimaanharjun Kuhatien ylimääräinen yhtiökokous pidetään perjantaina 25.8.2017

Lisätiedot

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.

Lisätiedot

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business

LSK Business Park Oy. Opportunities for new business LSK Business Park Oy Opportunities for new business LSK Business Park Oy Lyhyesti yhtiöstä Perustettu 2014, perustajana Kasvuyrittäjät Oy Osti 30.4.2014 Kauhavan Lentosotakoulun ja Kokkolan asevarikon

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN PÄÄKIRJASTON HANKESUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN PÄÄKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN PÄÄKIRJASTON HANKESUUNNITELMA Nina Tielinen toimistoarkkitehti 7.5.15 Vapaa-aikalautakunta 12.5.15 Tekninen lautakunta Lempäälän kirjasto- ja tietoliikennepalvelut Hankesuunnittelun aikataulu

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot

SUUNNITTELUOHJEET WOODI RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND

SUUNNITTELUOHJEET WOODI RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND SUUNNITTELUOHJEET RYHMÄHUONEET ETEISTILAT LEPOHUONEET LASTEN KORKEAT TUOLIT Woodin korkea Otto-tuoli on muotoilultaan ergonominen sekä tukeva ja lapsen on turvallista nousta sille istumaan. Sekä lasten

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

RAKENTEELLISET SELVITYKSET

RAKENTEELLISET SELVITYKSET Kiinteistökatselmus 2 (11) Kohteen yleiskuvaus Katselmuksen kohteet sijaitsevat Kurikassa osoitteessa Hakunintie 42, 61360 MIETO. Katselmus suoritettiin silmämääräisesti rakenteita avaamatta ja rikkomatta.

Lisätiedot

Ergonomiaa ja tehokkuutta - Lindab Safe Click

Ergonomiaa ja tehokkuutta - Lindab Safe Click lindab ventilation Ergonomiaa ja tehokkuutta - Lindab Safe Click Työterveyslaitos on tutkinut asian Suomen työterveyslaitos on monitieteinen tutkimuslaitos, jonka tavoitteena on edistää työturvallisuutta,

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2016 Kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt vuoden 2016 jätetaksan 15.12.2015 sekä määrännyt sen tulemaan voimaan 1.1.2016 alkaen. 1 JÄTETAKSAN PERUSTEET Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

AUTOTALLIOVI. www.tiivi.fi www.tiivi.fi. www.tiivi.fi

AUTOTALLIOVI. www.tiivi.fi www.tiivi.fi. www.tiivi.fi AUTOTALLIOVI 2 Sinulle mitoitettu Jokainen talo on erilainen ja vaatii yksilöllistä kohtelua. Tiivin autotalliovet ovat helposti sovitettavissa rakennuksen viimeistely- ja julkisivutyyliin. Hankkimalla

Lisätiedot

DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS

DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA 4.2.2014 HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS Sivu 2 / 7 YHTEENVETO Hankkeen perustiedot nimi Digipainon ja postikeskuksen tilat osoite Helsingin

Lisätiedot

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE!

UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UTTA TUOTANTO- JA VARASTOTILAA PIRKKALAAN VESALANTIELLE! UUTTA TOIMITILAA ERINOMAISELLA SIJAINNILLA Kiinteistö Oy Pirkkalan Punaharmaa rakennetaan moottoritien ja lentokentäntien läheisyyteen. Hyvä logistinen

Lisätiedot

PALOKÄRKI SISÄLLYSLUETTELO

PALOKÄRKI SISÄLLYSLUETTELO 1 PALOKÄRKI PÖNTTÖSORVIN KÄYTTÖOHJEKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. VUOKRAUSSÄÄNNÖT 2. YLEISTÄ 3. KULJETUS 4. TEKNINEN ERITTELY 5. VARUSTEET 6. TURVALLISUUSOHJEET JA KÄYTTÖ 7. HUOLTO 8. SÄILYTYS 9. KUITTAUS TURVAOHJEISTA

Lisätiedot

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx. 5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014

Lisätiedot

Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa. Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin

Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa. Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Sisältö 1. Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa 2. Herttoniemenrannan kallioväestönsuoja 3. Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa

Lisätiedot

Vuosaaren Logistiikkakeskus - Seilorinkatu 1

Vuosaaren Logistiikkakeskus - Seilorinkatu 1 Vuosaaren Logistiikkakeskus - Seilorinkatu 1 Varasto/logistiikka Vuokrataan Image not found varastotilaa or type unknown Vuosaaren sataman logistiikka-alueelta KIINTEISTÖN KUVAUS Yksi Euroopan moderneimmista

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014. www.hel.fi/hissiprojekti

Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014. www.hel.fi/hissiprojekti Hissit Stadin kerrostaloihin yli 700 jälkiasennushissiä valmiina 8.5.2014 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Pohjoisesplanadi 15-17 B) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies

Lisätiedot

Palvelutiskit, kalusteet

Palvelutiskit, kalusteet Palvelutiskit, kalusteet Suomen rakentamismääräyskokoelman osa F1 Kalusteista määrätään F1:ssä seuraavaa: Rakennuksen pääasiallisen käytön mukaisten tilojen sekä niiden kiinteän kalustuksen, varusteiden

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala

Lisätiedot

YLA HÄMEENKADUN SULATUSJÄRJESTELMÄSTÄ

YLA HÄMEENKADUN SULATUSJÄRJESTELMÄSTÄ YLA 10.1.2017 HÄMEENKADUN SULATUSJÄRJESTELMÄSTÄ 4.1.2017 SULATUSJÄRJESTELMÄN TOTEUTTAMINEN SULATUKSEN HYÖDYT Lisää katuympäristön viihtyisyyttä ja parantaa kadun käytettävyyttä ja esteettömyyttä talviaikaan

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite:

Omakotitalon perusparantaminen. Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a 1/5. Hakija: Osoite: Omakotitalon perusparantaminen Hakija: Toimenpide- ja kustannusluettelo YM 33a Osoite: Kustannustaso 1/2014 (ALV 24%) (rak.kust.indeksi 106,9 (2010=100)) 1.Vaippaan kohdistuvat toimenpiteet 1.1 Vesikatto

Lisätiedot

PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT

PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT Sotkamon kunta / sivistyspalvelut LIITE 2 PL 42 88601 SOTKAMO Palvelun sisältö ja taajuus1.1.2013 PERHEPALVELUJEN ALUEEN KIINTEISTÖT PÄIVÄTOIMINTA LEIVOLA (382,9m²) Käytävä (102, 104, 109) 5 x viikko Likaantuneet

Lisätiedot

Eläinlääkintäauto varustelut

Eläinlääkintäauto varustelut Eläinlääkintäauto varustelut Meillä on vuosikymmenien kokemus erikoisautojen rakentamisessa ja varustelussa. Nyt tämä tietotaito on myös sinun käytettävissä suunnitellessasi uutta eläinlääkintäautoa. Lähtökohtana

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/10. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Kakskerran paloasema (Turku)

UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/10. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Kakskerran paloasema (Turku) 21.3.2017 Sivu 1/10 Tilaaja: Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu 35 20100 Turku Hanke: (Turku) UUDISRAKENTAMINEN Sivu 2/10 KAKSKERRAN PALOASEMA UUDISRAKENTAMINEN - uudisrakennushankkeen hankeohjelman

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä

Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä 14.2.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies

Lisätiedot

Pääkirjaston laajennushanke ALUSTAVAA - Hankesuunnittelun tilanne 5/2015. ^'^'y^ic^"' ROVASTIN-<%^1' l.^^ ^ ^ 1i^l y4825<yht675,:l^^'

Pääkirjaston laajennushanke ALUSTAVAA - Hankesuunnittelun tilanne 5/2015. ^'^'y^ic^' ROVASTIN-<%^1' l.^^ ^ ^ 1i^l y4825<yht675,:l^^' Oheismateriaali PatuL 28.5.2015 19.5.2015 Pääkirjaston laajennushanke ALUSTAVAA - Hankesuunnittelun tilanne 5/2015 ^'^'y^ic^"' ^t ^^Jlf^^ '^^^^w^ ROVASTIN-

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38

Tuoteluettelo. Smart Storing :: Tuoteluettelo 1. smartstoring_tuoteluettelo_fi_2006.indd 1 11.9.2006 14:04:38 Tuoteluettelo Smart Storing :: Tuoteluettelo 1 smartstoring_tuoteluettelo_fi_6.indd 1 11.9.6 14:04:38 M01 M04 Muunto-paneeli 2 t 3 t 4 Vaatetangot 5 Yleispidikkeet 6 leveys mm syvyys mm leveys mm syvyys

Lisätiedot

Omakotitalo. Kokemäki, Pappila Kohdenumero h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Kokemäki, Pappila Kohdenumero h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Kokemäki, Pappila Kohdenumero 596259 9h,k,ruokailutila,khh,s, 245,0 m²/245,0 m² Kov. 2003 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 290 000,00 Pussonraitti 8. Tilava omakotitalo 2.125 m2:n tontilla suositulla

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.

Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 12.05.2011 1 / 5. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot. 1 / 5 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Lähteenraitti 52700 Mäntyharju Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Kulttuuripalvelut - kirjastot Tutkimusraportti 9.1.2012 Mikko Kesä Merja Lehtinen Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

MYYLÄLÄKIINTEISTÖ --------- myymälä-, varasto-, ym. toimitilaa------------

MYYLÄLÄKIINTEISTÖ --------- myymälä-, varasto-, ym. toimitilaa------------ MYYLÄLÄKIINTEISTÖ --------- myymälä-, varasto-, ym. toimitilaa------------ PETIKKO n. 6000 m² Kiinteistö on ollut Tarjoustalo / Tokmannin käytössä vuodesta 2005, jolloin liiketeilasaneeraus tehtiin entiseen

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

Kaupunkiyksiö omalla pihalla katutason kämpät nousivat kaihdetuista himotuiksi Helsinkiläisen taloyhtiön jättisaneeraus mahdollisti mahdottoman, yksityispihan kantakaupungissa. Helsinki haluaa viedä idean

Lisätiedot

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys AUTOTALLIN NOSTO-OVET Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys OVI JOKAISEEN TYYLIIN Door Master ovet valmistetaan sinun toiveidesi mukaan piditpä sitten ultramodernista tai

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 30. lokakuuta 2014 kello 18.00 19.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali)

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali) (ALUSTAVA) 4.2.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu 35 20100 Turku Hanke: (Naantali) UUDISRAKENTAMINEN Sivu 2/8 RYMÄTTYLÄN PALOASEMA UUDISRAKENTAMINEN - uudisrakennushankkeen

Lisätiedot

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä:

Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt Päätekijä: Monitoimitalo, Urheilutie 4, 04600 Mäntsälä Kirjaston seinämuutokset ja valaistuksen muutostyöt omana työnä muutostyöt + sähköistys urakoitsijalta Budjetti: 100 000 Nykyisen tilan toimivuuden lisääminen.

Lisätiedot

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32

Lupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 111 570101 SAVONLINNA RAKENNUSPAIKKA Anttola, 246-402-0001-0049 Kitkantie 6, 58410 HAAPAKALLIO Kiinteistön nimi AAPELINMÄKI pinta-ala 4000 m² Rakentamismääräykset

Lisätiedot

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS

ComfortControl 01 KEINUN LUKITUS 02 KEINUN VASTUS 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 03 ISTUINSYVYYS 06 SELKÄNOJAN KALLISTUS 04 ISTUINKORKEUS 07 KÄSINOJAT KORKEUS Vaihe 1: Avaa tuolisi lukitus. 01 KEINUN LUKITUS Vaihe 2: Säädä tuoli kehosi mukaan. 02 KEINUN VASTUS 03 ISTUINSYVYYS 04 ISTUINKORKEUS Vaihe 3: Säädä tuoli työsi mukaan. 05 SELKÄNOJAN KORKEUS 06 SELKÄNOJAN

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköintitarpeeseen

Näkökulmia pysäköintitarpeeseen Näkökulmia pysäköintitarpeeseen Antti Pirhonen 24.9.2015 NCC-yhtiöt 1 Liikkuminen muuttuu radikaalisti lähivuosina Metro Espoonlahteen Arvot (hyötyliikunta, ekologisuus, jakamistalous) Uudet liikkumisvälineet

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY

ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY ESTEETTÖMYYDEN TARKISTUSLISTA GOLFYHTEISÖILLE SUOMEN HCP GOLF RY Kentän nimi: Selvityksen tekijät ja pvm: Tämän tarkistuslistan tavoitteena on helpottaa golfkenttien kenttätoimikuntien ja vastaavien työtä,

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE

KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE KIINTEISTÖ OY OULUN KARHUNKEDONTIE Karhunkedontie 9, 90420 OULU HALLITILAA SÄILYTTÄMISEEN, HARRASTAMISEEN JA YRITTÄMISEEN MYYNTIESITE 12.6.2012 KARHUNKEDONTIEN HALLITILOISSA SÄILYTÄT OMAISUUTTASI HUOLETTOMASTI

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

PETIKONTIE 1 01720 VANTAA PUH: 09 855 33 400 MATERIAALINKÄSITTELYN PIKKUJÄTTILÄINEN. www.abc-karry.fi

PETIKONTIE 1 01720 VANTAA PUH: 09 855 33 400 MATERIAALINKÄSITTELYN PIKKUJÄTTILÄINEN. www.abc-karry.fi MATERIAALINKÄSITTELYN PIKKUJÄTTILÄINEN www.abc-karry.fi 1 PINOAMISVAUNU SFH1016/7699109 Nostoteho 1000kg Nostokorkeus 1600mm Haarukkapituus 1150mm Haarukan koko 160x60mm Kokonaisleveys 715mm Koneen korkeus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 8/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa

Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa Työajanseuranta Lapin yleisissä kirjastoissa Huomioita ja ajatuksia keskustelun pohjaksi Lapin kirjastokokous 27.11.2014 Pasi Rantanen, Rovaniemen kaupunginkirjasto Toteutus - seuranta toteutettiin pääosin

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

Liite 3 (kalusteet tiloittain)

Liite 3 (kalusteet tiloittain) RANUAN YLÄASTE HANKITTAVAT IRTOKALUSTEET TILOITTAIN 2011 (tarjouksen suunnittelun avuksi) esim. Tila/Kaluste mitat (l x s x k) muu yksilöinti määrä Iskun malli HALLINTOTILAT: tai vastaava Opettajienhuone

Lisätiedot

KOHDE. REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN v. 1994

KOHDE. REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN v. 1994 KOHDE VUONNA 1970 VALMISTUNUT 3-KERROKSINEN, KELLARILLINEN, 2-PORTAINEN, PÄÄOSIN KAHI-TIILI VERHOILTU, HISSITÖN KUNNAN KIINTEISTÖYHTIÖN OMISTAMA VUOKRATALO PELLON KYLÄKESKUKSESSA REMONTOITU OSITTAIN AIEMMIN

Lisätiedot

Suojelupäällikkö, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri

Suojelupäällikkö, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä Henrik Jalo Suojelupäällikkö, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Koulutus insinööri amk Tieni sairaalan sisäilma-asioiden pariin on kulkenut pitkää reittiä ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot