Toni R. Toivonen. Portfolio - Näyttelyhaku, Varsinaissuomalaisen taiteen näyttely Salon taidemuseo Veturitallissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toni R. Toivonen. Portfolio - Näyttelyhaku, Varsinaissuomalaisen taiteen näyttely Salon taidemuseo Veturitallissa"

Transkriptio

1 Toni R. Toivonen Portfolio - Näyttelyhaku, Varsinaissuomalaisen taiteen näyttely Salon taidemuseo Veturitallissa Optimaalista katselua varten valitse; Näytä - Sivunäyttö - Kakasi sivua Näytä Kansilehti Kaksi sivua -toiminnon aikana

2 ARTIST STATEMENT Olen Toni R. Toivonen, kuvataiteilija. Taiteen tekeminen minulle on vahinkojen järjestämistä. Kaiken kokemisen, tekemisen ja ympäröivän kaaoksen tuotteena syntyy teoksia (joita aiemmin nimitin muotokuviksi ihmisyydestä), joiden koen kommentoivan ihmistä ja normaalista tai hyväksytystä poikkeamista. Kuvasin vuoden 2011 ja 2012 aikana eritavoin syrjäytyneitä ihmisiä (esimerkiksi kodittomia), hyvässä ja pahassa eri tietä kulkevia eräänlaisina omakuvan heijastuksina. Aiempi tekemiseni on saavuttanut eräänlaisen päätöksen ja sitä seurannut kriisi on näyttänyt viitteitä uudesta suunnasta, johon olen tarttumassa suurella mielenkiinnolla ja energialla. Sittemmin olen halunnut ottaa vallitsevan tunnetilan johdattavaksi tekijäksi ja lähtökohdaksi. Vaikka tekemiseni lähtökohta on tällä hetkellä alitajuisempi, on sen synnyttämillä ideoilla yllättävän voimakkaita yhtäläisyyksiä/teemoja. TÄ L L Ä H E T K E L L Ä työstän yksityisnäyttelyä Turun historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Novan Takkahuoneeseen syksyksi Tuon näyttelyn rakentamiseen liittyvä pohdinta antaa suuntaa siitä, minne olen taiteilijana menossa. Valmistuva teossarja ei, toisin kuin alunperin oli tarkoitettu, jatka ihmisyyden tutkimusta kasvokuvien kautta, vaan ottaa harppauksen aiemmasta sekä formaatin, että teknisen toteutuksen suhteen. Tuleva näyttely No portraits of men ennakoi muutosta jo nimellisesti kaatamalla aiemman tekemiseni kaavan. Toisaalta voin ajatella tulevan näyttelyn olevan muotokuvallisempi, kuin aiempien kasvokuvien. Vaikka teosteni visuaalinen yksilö katoaa lähes täysin ja tilalle tulee universaali, on sen lujuuden taustalla syvempi ja rehellisempi omakohtaisuus (/yksilö) kuin vielä missään aiemmassa tuotannossani. V U O N N A täytän 27 vuotta. 27 on erään uskomuksen mukaan taiteilijamyyttinen ikä, jossa taiteilija joko kuolee tai koskettelee kuolemattomuutta. When we were immortals - Kun olimme kuolemattomia on ensimmäinen aiheeseen rakenteilla oleva teos, jossa vastakkain asetetut kahden sinisorsan ruumiit, naaras ja uros, näyttävät samanaikaisesti nukkuvalta ja kuolleelta, kuolleelta ja kuolemattomalta. Ilmatiivis vitriini pitää tarinan sankarit muuttumattomana, ja keuhkoja mekaanisesti pumppaava koneisto saa jatkamaan vaimeaa hengitystä. Tuleva vuosi tulee jatkamaan pohdintaa ihmisenä ja taiteilijana olemisesta ja synnyttämään eri tavoin kuoleman ja kuolemattomuuden ympärillä liikkuvia teoksia, intuitiota, hetkeä ja taiteen tekemistä korostavia teoksia, joita nuoruuden energia keskeisesti myös värittää. Tulen toimimaan niillä mediumeilla, mitkä parhaiten mitäkin ideaa ilmentävät, syntyvien teosten pääpainon kuitenkin ollessa maalauksessa ja sen rajoja rikkovassa tuotannossa. Kollaasitekniikassa, jota pääasiallisesti käytän, paperi toimii paljolti maalin tavoin, mahdollistaen kuitenkin täysin uusia asioita, kuten repimisen tuoman intensiteetin, kyseisen materiaalin oman tarinan/historian ja teoksen tunnelmaa luovat julistekuvien ja -sanojen osat ja yhdistelmät. Työstän teoksia pääasiallisesti vanhoista kauniisti homehtuneista julisteista kollaasina eri tavoin kulutetulle metallille. Näyttelyn ainoa mahdollinen kasvokuva tulee tämän tekniikan kautta olemaan kirjaimellisesti revitty ja vieläpä suhteessa aiempaan yhä enemmän revittynä tarpeettomasta esittävyydestään. Toinen ajatus, jota tällä hetkellä työstän kertoo parhaan ystävän löytämisestä ja menettämisestä, josta puhun käyttäen koiran ruumista. Myös taiteen tuottaminen fyysisenä tekona on muuttamassa teoksia omakohtaisemmaksi. Yllä mainittujen ajatusten toteuttaminen teoksiksi vaatii jo itsessään sellaisia tekoja, kuten syntyneiden teosten, omien kasvokuvien repimistä tai ruumiin painon tuntemista, sen pesemistä ja säilömistä. Nuo teot ja niihin liittyvät tunteet tulevat osaksi teosta. Nämä ovat taustasyitä sille, miksi olen aiemmin valinnut tietyn maalaamisen tyylin tai miksi yhä liitän itseni ekspressiivisen maalaamisen filosofiaan, pohdintaan, joka on toisaalta kohdallani vasta aivan aluillaan ja jota kehitän osana syntyviä teoksia. Chaos brings out images for me (Francis Bacon). Kuva työhuoneelta 2013.

3

4 Katoamisen estetiikka - Aesthetics of disappearing (osa teossarjaa) Rauta 9,5 x 6,5 cm 2012

5 Toivon ja epätoivon välissä - One between despair and hope Rauta, julisteet 200 x 150 cm 2013

6

7 Maailmanlopun matkaopas - End of the world travel guide (edellinen sivu) Rauta, julisteet 166 x 126 cm 2012 Lost and found 2 Kollaasi, Julisteet, Gesso, Kuulakärkikynä 17,5 x 13,5 cm, 16 x 11 cm 2011

8 Joonatan - Jonathan Öljy, hiili, kangas 225 x 165 cm 2012

9 Katoamisen estetiikka - Aesthetics of disappearing (osa teossarjaa) Messinki, ammoniakki, ammoniumkloridi, kaliumsulfidi 9,5 x 6,5 cm

10

11 Faceless - Kasvoton (edellinen sivu) Öljy, hiili, kangas 225 x 165 cm 2012 Salvation - Pelastus Öljy, hiili, kangas 225 x 165 cm 2012

12

13 Katoamisen estetiikka - Aesthetics of disappearing (osa teossarjaa) Puu, rauta, alumiini, messinki, ammoniakki, ammoniumkloridi, kaliumsulfidi, muste 9,5 x 6,5 cm

14 Syntynyt 1987, Helsinki Asuinpaikka Turku Sähköpostiosoite Puhelinnumero Jäsenyydet Taidemaalariliitto Turun Piirustusseura Kuvasto ry Taideopinnot Turku Turun ammattikorkeakoulu, Taideakatemia, kuvataiteilija 2008 Helsinki Valmennustiimi Eximia Oy, taidevalmennus Espoo Kaitaan lukio, kuvataidelinja, ylioppilas Espoo Kaitaan yläaste, kuvataidelinja Espoo Maalauksen ja keramiikan kursseja TULOSSA Yksityisnäyttelyt 2013 Turku Aboa Vetus & Ars Nova, Historian ja Nykytaiteen museo, Takkahuone No portraits of man 2012 Vaasa Kuntsin Modernin Taiteen Museo Nimetön 2012 Turku Galleria Joella Turun Taideakatemian lopputyö Katoamisen Estetiikka 2011 Turku Galleria Vino, Turun Konserttitalo Roskapaperimandala 2010 Turku Kahvila Muusa Maailmanpyörä Palaa 2010 Turku Kerttulin vanhainkoti Juurakko CV Kilpailut ja Kuratoidut Ryhmänäyttelyt 2012 New York, USA The Jeffrey Leder Gallery Small works NYC 2012 Turku Köysiratagalleria Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttely Lontoo, UK Gallery Cork Street Open Exhibition 2012 Lontoo, UK Gallery 27 Cork Street Open Exhibition Prize Winners Exhibtion 2011 Turku Turbiinihalli Luo Ehkäiseviä Teoksia! kilpailu Helsinki Sanomatalo Mediatori The Art of Basware Nuoren kuvataiteen kilpailu Helsinki Aschan Cafe Jugend 2010 Savonlinna Säämingin srk-talo Israel Inspiration kilpailu 2010 Lontoo, UK Cork Street Gallery 2010 Cork Street Open Exhibition Yhteisnäyttelyt 2012 Helsinki Pop-up galleria Lauttasaari POP UP Art Show Helsinki 2011 Turku Köysiratagallerian Hiostamo Aasi 2010 Turku Taideakatemia Päänäyttely 2009 Turku Turun Taidemuseo 2009 Turku Turun Konservatorio 2009 Turku Brinkhallin kartano, EU-rahoittama yhteistyöprojekti Marjatta matalaneito

15 Ryhmänäyttelyt 2013 Helsinki Kaapelitehdas Taidemaalariliiton teosvälitys 2012 Kustavi Kustavin Kipinä Näyttely Kustavissa 2012 Turku Vanha viinatehdas Manifesti 2011 Turku Köysiratagalleria 2000 & 11 Omakuvaa 2011 Turku Brinkhallin kartano, EU-rahoittama yhteistyöprojekti Pallomeri 2011 Turku Köysiratagalleria Prosessi 2009 Turku Köysiratagalleria Samassa Pöydässä Palkinnot, apurahat, stipendit ja residenssit 2013 Apuraha Näyttelyn järjestämiseen, Taiteen Edistämiskeskus, Valtion Kuvataidetoimikunta 2013 Apuraha Näyttelyn järjestämiseen, Taiteen Edistämiskeskus, Varsinais-Suomen Taidetoimikunta 2012 Lontoo, UK Palkinto Visitor s Choice, Cork Street Open Exhibition 2012 Stipendi, Wäinö Aaltosen Seura ja Turun seudun Osuuspankki 2012 Apuraha Opinnäytetyöhön, Katoamisen Estetiikka, Suomen Kulttuurirahasto SKR, Keskusrahasto, Väinö Tannerin rahastosta 2012 Turku Taiteilijaresidenssi, Aboa Vetus & Ars Nova, Historian ja nykytaiteen museo 2010 Lontoo, UK Palkinto Runner Up, Judges Choice, 2010 Cork Street Open Exhibition TULOSSA TULOSSA Muu toiminta 2013 Iso-Britannia, USA Professional ebook, taiteestani/työskentelystäni 2013 Taiteilijadokumentti, lyhyt-elokuva taiteestani/työskentelystäni Kuvataiteilija Okko Pöyliö 2012 Helsinki Pop-up gallerian yhteisnäyttelyn ideointi ja järjestäminen 2012 Mukana Tekijän lähellä -dokumentointiprojektissa, Aboa Vetus & Ars Nova, Työskentelyni tallentaminen, haastattelut ja kuvamateriaali. Osa suomalaisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöhanketta (TAKO) nuorta toivoa, CITY-lehti 9/ Turku Assistenttina, kuvataiteilija Rita Mutaselle 2011 Kaarina Graffiti-työpaja lapsille ja nuorille 2009 Sysmä Lasten taideleirin vetäjä 2009 Sysmä Seinämaalaukset, Hyvän Olon Aurinkoniemi Valokuvia Lehdessä Turun Sanomat 2013, Kirjassa Tien päällä ja taivaan alla 2011 Teoksia myyty taidehuutokaupoissa: Bukowskis, Modern + Contemporary & Design 2011, 2012 Teoksia yksityisten kokoelmissa mm. Suomi, Englanti Teoksia julkisissa kokoelmissa mm. Turun kaupunki, Kustavin Kipinä, Suomen Karmel-yhdistys, Hyvän Olon Aurinkoniemi

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,

Lisätiedot

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

BIOGRAFIA. CV (valikoitu) portfolion lopussa.

BIOGRAFIA. CV (valikoitu) portfolion lopussa. BIOGRAFIA Sirpa Häkli on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Vuonna 2015 hänellä on ollut yksityisnäyttelyt Galleria G:ssä, Helsingissä ( Hämärä ja kirkas Maalauksia ) ja Poriginal Galleriassa, Porissa

Lisätiedot

CV Hanna Vahvaselkä (1973)

CV Hanna Vahvaselkä (1973) CV Hanna Vahvaselkä (1973) Päämajankatu 22A as 2 50100 Mikkeli 050 5670803 hanna@vahvaselka.fi www.vahvaselka.fi Taideopinnot: 1994-99 Kuvataideakatemia, kuvanveisto 1999 Kuvataiteen maisterin tutkinto

Lisätiedot

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae TARJA UNKARI - Curriculum Vitae Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964-1968, kuvataiteen loppututkinto 1963-64 Helsingin yliopiston piirustuslaitos 1964-68 Suomen Taideakatemian koulu

Lisätiedot

JÄSENYYDET YKSITYISNÄYTTELYT

JÄSENYYDET YKSITYISNÄYTTELYT CATA AHLBÄCK Kuvataiteilija CV (1/16) s.1962 Mustasaari Asuu ja työskentelee Mustasaaressa, Pohjanmaalla 050 570 2871 cata.ahlback@gmail.com www.cata-ahlback.blogspot.fi JÄSENYYDET 2009 - Taidemaalariliitto,

Lisätiedot

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73 cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos

Lisätiedot

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Yhteystiedot: 050 5346251,ansari24@hotmail.com; anu.riestola@gmail.com Opinnot 2010 Aalto yliopisto, Taideteollinen Korkeakoulu, TaM kuvataideopettaja

Lisätiedot

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK

2015 Saimaan Ammattikorkeakoulu, kuvataide, -Master of Culture and Arts, YAMK Leena Illukka Helsinki s.1962 Porvoo leenaillukka@hotmail.com http://www.finnishdesigners.fi http://leenaillukka.com http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi http://helsingintaiteilijaseura.fi KOULUTUS 2015

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE 08.01.2016

CURRICULUM VITAE 08.01.2016 CURRICULUM VITAE 08.01.2016 Jalo Porkkala Syntynyt 12.09.1950 Ilmajoella KOULUTUS Ylioppilas 1969 Lahden Taideteollinen Oppilaitos: Valokuvaaja 1979 TÄYDENNYSKOULUTUS Taideteollinen Korkeakoulu, Koulutuskeskus:

Lisätiedot

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT:

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT: 1 SATU LOUKKOLA s. 1957 Joensuussa Osoite: Kallentie 2 16600 Järvelä TAIDEOPINNOT: Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Lahden taideinstituutti 1979-83,

Lisätiedot

PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja

PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja PORTFOLIO PORTFOLIO Por+olion laa0misessa on hyvä huomioida seuraavia seikkoja Por+olion sisältöä ja muotoa kanna>aa mie?ä ennen aloi>amista. Tavoi>eena on saada katsoja/ vastaano>ajan mielenkiinto pysähtymään

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Taideakatemia/täydennyskoulutus, CURRICULUM VITAE Anastasia HELMI Maria LEPPÄKOSKI GSM 0400 444499 helmi2.leppakoski@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2555 Syntymäpaikka: Impilahti OPINNOT Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Lisätiedot

TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo

TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo syntynyt Kuopiossa 20.11. 1979 Studio Topi Ruotsalainen, Krenatöörintie 30, 02680 Espoo puhelin: +358 (0)44 3569552 sähköposti: topiru@gmail.com web: www.topiruotsalainen.fi

Lisätiedot

Ansioluettelo. Kuvanveistäjä ja valjasseppä. s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com

Ansioluettelo. Kuvanveistäjä ja valjasseppä. s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com Ansioluettelo Kuvanveistäjä ja valjasseppä Eeva-Liisa Sorainen (1987-2007 Mölsä) Liimattalantie 364, 44150 Äänekoski s. 30.5. 1957 Nakkilassa eevaliisa.sorainen@gmail.com Puhelin 050 467 1674 www.laajavaljas.net

Lisätiedot

KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015

KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015 KAUKO RÄSÄNEN kuvanveistäjä 1926 2015 Taideopinnot: Suomen Taideakatemian koulu 1946-50 Kotimaiset yhteis- ja ryhmänäyttelyt: Osallistunut näyttelyihin vuodesta 1948 Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttelyt

Lisätiedot

KARIN WIDNÄS CV. Syntynyt Helsingissä 1946. Opinnot. 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio. 1978 1994 Helsinki

KARIN WIDNÄS CV. Syntynyt Helsingissä 1946. Opinnot. 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio. 1978 1994 Helsinki KARIN WIDNÄS CV Syntynyt Helsingissä 1946 Opinnot 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu Studio 1978 1994 Helsinki 1994 - Fiskars Opetus 1976- Suomi, Ruotsi, USA, Venezuela, Etelä-Korea

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.

MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail. MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Helsinki

JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Helsinki JOHANNA SUONPÄÄ, CV s. 24.3.1969 Taideopinnot 1997-2001 Taiteen maisteri, Tekstiilitaiteen laitos, Taideteollinen Korkeakoulu 1998-1999 Erasmus stipendiaattina, Kuvataideakatemia Krakova, Puola 1994-1997

Lisätiedot

SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa

SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s.15.05.1976 Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa CV OPINNOT 2016 TaM, Aalto-yliopisto 1998-2002 Kuvataiteilija AMK, SAMK Kuvataide Kankaanpää 1997-98 Taidekoulu

Lisätiedot

DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO

DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO DOMINIK WLODAREK PORTFOLIO DOMINIK WLODAREK Orioninkatu 13-15 C 30, 00550 Helsinki +358 44 55 66 478 www.dominikwlodarek.com dominik.wlodarek@gmail.com Syntynyt; 1976, Lodz, Puola AMMATTI JA JÄSENYYDET

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija LEILA TANSKANEN CV Ylä-kolintie 14 as 2 83960 Koli leila.tanskanen@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi TAIDEOPINNOT Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija 2009-2011 Kuvataiteilijan

Lisätiedot

JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C ESPOO

JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C ESPOO JUKKA LEHTINEN Säkkijärventie 10 C 02140 ESPOO 0400-468980 studio.jukka@saunalahti.fi www.jukkalehtinen.com www.flickr.com/photos/idlevalley CV studio: STUDIO JUKKA LEHTINEN Tallberginkatu 1 C 100 00180

Lisätiedot

FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009

FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009 FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009 Ollipekka Kangas in short Ollipekka Kangas was born in 1965 in Riihimäki. He graduated as art teacher in 1997 and Master of Arts two years later from the University

Lisätiedot

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma

MUUT OPINNOT Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma Ansioluettelo SARI VUORENPÄÄ s.1966 Kemijärvi Asuu ja työskentelee Porvoossa www.sarivuorenpaa.fi TAIDEOPINNOT 2004 06 Lahden Taideinstituutti (LAMK) 1987 91 Kankaanpään Taidekoulu 1985 86 Joutsenon Opisto

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI

CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI CURRICULUM VITAE / SEPPO TAPIO SALMELA s.1947 HKI Merikasarminkatu 8 D 50, 00160 Helsinki Puh: 0414606746 seppot.salmela@gmail.com sepposalmela.fi KOULUTUS Kuvataiteilija Suomen Taideakatemian koulu, loppututkinto

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO CV. Osoite: Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki Puh: 050 4989531 eero.markuksela@lallukkasaatio.net TULEVAT YKSITYISNÄYTTELYT NÄYTTELYT

ANSIOLUETTELO CV. Osoite: Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki Puh: 050 4989531 eero.markuksela@lallukkasaatio.net TULEVAT YKSITYISNÄYTTELYT NÄYTTELYT ANSIOLUETTELO CV KUVATAITEILIJA EERO MARKUKSELA Osoite: Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki Puh: 050 4989531 eero.markuksela@lallukkasaatio.net TAIDEOPINNOT Suomen Kuvataideakatemia, Yleisen opetuksen laitos,

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Yhteisnäyttelyt 2017 State of the Art Valtion taideteostoimikunnan kokoelmanäyttely Riihimäen Vanha Lasitehdas

Yhteisnäyttelyt 2017 State of the Art Valtion taideteostoimikunnan kokoelmanäyttely Riihimäen Vanha Lasitehdas Tuija Lampinen(s.1955 Riihimäki) Kouluntie 71 11710 RIIHIMÄKI 0408352955 tuija.lampinen@elisanet.fi www.tuijalampinen.com CURRICULUM VITAE Taideopinnot Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Oriveden Opisto

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt

ANSIOLUETTELO. Markku Arantila s. Espoo 1960. Opinnot. Yksityisnäyttelyt ANSIOLUETTELO Markku Arantila s. Espoo 1960 Sairaalantie 13 B 10 35100 Orivesi Opinnot Taideteollinen Korkeakoulu, taiteilijan pedagogiset opinnot 1997-2000 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Yksityisnäyttelyt

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

Ansioluettelo (CV) Hanna Kanto Taiteiden maisteri, s p

Ansioluettelo (CV) Hanna Kanto Taiteiden maisteri, s p Ansioluettelo (CV) Hanna Kanto Taiteiden maisteri, s.1981 www.hannakanto.com kantohanna@gmail.com p. +358 44 049 3697 Taideopinnot 2019- Kuvataideakatemia 2007 Lapin Yliopisto, taiteiden maisteri 2004

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

Opetustoiminta: Porin taidekoulu 1986 1997 Kankaanpään taidekoulu 1990 1999 Satakunnan ammattikorkeakoulu, Kuvataiteen yksikkö 1999

Opetustoiminta: Porin taidekoulu 1986 1997 Kankaanpään taidekoulu 1990 1999 Satakunnan ammattikorkeakoulu, Kuvataiteen yksikkö 1999 Nimi: Esko Railo Ansioluettelo 1/4 Syntynyt: 1.5.1961 Osoite: Maaherrankatu 26 as. 2 28100 PORI Puhelin: 02-6337 828, 050-5284 967 Sähköposti esko.railo@dnainternet.net Koulutus: Oriveden opisto, kuvataidelinja

Lisätiedot

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Poolissa mukana 16 toimijaa: Aaltoyliopisto Aboa Vetus & Ars Nova Designmuseo Helsingin yliopisto Hiekan taidemuseo Jyväskylän taidemuseo Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO 7.1.2013

ANSIOLUETTELO 7.1.2013 1 ANSIOLUETTELO 7.1.2013 IRMELI MÄKILÄ TAIDEMAALARI / KUVATAITEILIJA S. 1957, Janakkala Asuu ja työskentelee Pornaisissa www.irmelimakila.fi TAIDEOPINNOT 2011 Saimaan ammattikorkeakoulu Kuvataide / kuvataiteilija

Lisätiedot

. FIDEM 2002,Pariisi,Ranska ( Kansainvälisen mitalitaiteen liiton joka toinen vuosi järjestämä kansainvälinen mitalinäyttely )

. FIDEM 2002,Pariisi,Ranska ( Kansainvälisen mitalitaiteen liiton joka toinen vuosi järjestämä kansainvälinen mitalinäyttely ) Ansioluettelo - CV Tapio Kettunen, kuvanveistäjä Synt. 06.10.1963,Tuusniemi Kilpalantie 15 37470 Vesilahti p.040 515 28 73 t.kettunen@hotmail.com www.sunpoint.net/~k1963 Intagram: tapio_kettunen_ Opinnot.

Lisätiedot

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978 1 (5) OLLI KOKKONEN s. 1952 Jämijärvi OSOITE: Likolahdenkatu 67 as 3 44150 ÄÄNEKOSKI Puh. 040 324 7171 ANSIOLUETTELO Teoksia ensi kerran esillä v. 1969 TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja,

Lisätiedot

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI CV / TARJA UNKARI Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964-1968, kuvataiteen loppututkinto 1963-64 Helsingin yliopisto 1964-68 Suomen Taideakatemian koulu,taideyliopisto Kuvataideakatemia

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Tainio, Matti Ilmari Helsinki 1967. e. matti.tainio@iki.fi www.mattitainio.net

CURRICULUM VITAE. Tainio, Matti Ilmari Helsinki 1967. e. matti.tainio@iki.fi www.mattitainio.net CURRICULUM VITAE Tainio, Matti Ilmari Helsinki 1967 e. matti.tainio@iki.fi www.mattitainio.net Suoritetut tutkinnot ja oppiarvot Taiteen tohtori (TaT), Aalto-yliopisto, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo on väline, jolla johdatan

Lisätiedot

TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo

TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo TOPI RUOTSALAINEN - Ansioluettelo syntynyt Kuopiossa 20.11.1979 Studio Topi Ruotsalainen, Krenatöörintie 30 A, 02680 Espoo puhelin: +358 (0)44 3569552 sähköposti: topiru@gmail.com web: www.topiruotsalainen.fi

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO ELISA HEINONEN NÄYTTELYTOIMINTA

ANSIOLUETTELO ELISA HEINONEN NÄYTTELYTOIMINTA ANSIOLUETTELO ELISA HEINONEN s. 2.6.1944, asuu ja työskentelee Kotkassa. NÄYTTELYTOIMINTA YKSITYISNÄYTTELYT 2012 Neliö - Galleria Oulu 2012 Kaakkois-Suomen Taidetoimikunta, läänin kirjastonäyttely 2011

Lisätiedot

OPINNOT ja Suomen Taideakatemian koulu Turun piirustuskoulu

OPINNOT ja Suomen Taideakatemian koulu Turun piirustuskoulu Olavi Suomela Solbonkatu 5 B 05900 Hyvinkää Puh. 040 701 2731 E-mail: osuomela@gmail.com www. olavisuomela.com Syntymäaika ja -paikka 1948 Virrat titteli: taidemaalari äidinkieli: suomi postiosoite: Solbonkatu

Lisätiedot

MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT. Galleria In-On, Helsinki 2009. Hämeenlinnan kirjasto, 2009. Taidekeskus Harri, Alavus 2008

MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT. Galleria In-On, Helsinki 2009. Hämeenlinnan kirjasto, 2009. Taidekeskus Harri, Alavus 2008 MIRKA JOHANSSON YKSITYISNÄYTTELYT Galleria In-On, Helsinki 2009 Hämeenlinnan kirjasto, 2009 Taidekeskus Harri, Alavus 2008 Seinäjoen Taidehalli, 2007 Galleria Stenman, Kokkola 2006 Galleria Harmonia, Jyväskylä

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 ANSIOLUETTELO Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 TAIDEOPINNOT Suomen taideakatemiankoulu 1966 1970 VALTION TAITEILIJA APURAHAT

Lisätiedot

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986 PÄIVI SAARELMA Kuvataiteilija kuvataiteen opettaja Saaristotie 26a Pesolansaari 83160 Tutjunniemi 050-5767 257 amleraas@hotmail.com s. 1965 Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

IRMA LAUKKANEN Kuvanveistäjä

IRMA LAUKKANEN Kuvanveistäjä IRMA LAUKKANEN Kuvanveistäjä Syntynyt 9.12.1958 Kotka Taideopinnot Suomen Taideakatemian koulu maalauslinja 1977-81 kuvanveistolinja 1981-82 Ansioluettelo Yksityisnäyttelyt 2016 Valon ja ajan jälkiä -

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI. S Helsinki.

Yhteystiedot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt CV / TARJA UNKARI. S Helsinki. CV / TARJA UNKARI S. 1945 Helsinki Yhteystiedot tarja.unkari@gmail.com Opinnot Kuvataiteilija, Suomen Taideakatemian koulu 1964 68, kuvataiteen loppututkinto 1963 64 Helsingin yliopisto, piirustussali

Lisätiedot

Ollipekka Kangas: Ajatuksia kivien nostamisesta

Ollipekka Kangas: Ajatuksia kivien nostamisesta (www-site: http://users.utu.fi/olpeka/) : Ajatuksia en nostamisesta Esittelen tässä portfoliossa Helsingissä pitämäni Taideteollisen korkeakoulun lopputyönäyttelyäni, Turussa pitämääni näyttelyä sekä muita

Lisätiedot

Mirja Kurri Portfolio 2015

Mirja Kurri Portfolio 2015 Mirja Kurri Portfolio 2015 mirja.kurri@gmail.com +358 50 533 8686 mirjakurri.wordpress.com Artist statement Olen Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Työskentelen pääasiassa kehittämälläni

Lisätiedot

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA Valokuvan muisti -kyselyyn vastasi 18 taidemuseota. Aluetaidemuseot on erotettu omaksi ryhmäkseen ja niistä on erillinen yhteenveto. Taidemuseot Aboa Vetus & Ars Nova

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

kuvanveistäjä Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58

kuvanveistäjä Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58 SEIJA RUSTHOLKARHU kuvanveistäjä Ansioluettelo Syntynyt 20.11.1932, Hollola Taideopinnot Taideteollinen oppilaitos 1951-54 Suomen Taideakatemian koulu 1954-58 Kotimaiset yhteis- ja ryhmänäyttelyt Teoksia

Lisätiedot

Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia

Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia Elli Liippo Taideohjaaja, Taide jää mieleen -hanke Aboa Vetus & Ars Nova Taidemuseo työyhteisön taukotilana aikaa asioiden syvempään

Lisätiedot

NIILO HYTTINEN. s. 1940, Puolanka Asuu ja työskentelee Oulussa ja Puolangalla OPINNOT. 1961-1965 Suomen taideakatemian koulu YKSITYISNÄYTTELYT

NIILO HYTTINEN. s. 1940, Puolanka Asuu ja työskentelee Oulussa ja Puolangalla OPINNOT. 1961-1965 Suomen taideakatemian koulu YKSITYISNÄYTTELYT NIILO HYTTINEN s. 1940, Puolanka Asuu ja työskentelee Oulussa ja Puolangalla OPINNOT 1961-1965 Suomen taideakatemian koulu YKSITYISNÄYTTELYT 1966 Kehysliike Taike, Kajaani 1967 Maalatalousnäyttely, Puolanka

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

Frame-säätiön toiminta jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: kansainvälinen toiminta, toimialan kehittäminen sekä viestintä ja vaikuttaminen.

Frame-säätiön toiminta jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: kansainvälinen toiminta, toimialan kehittäminen sekä viestintä ja vaikuttaminen. STRATEGIA 2017 2020 Frame on nykytaiteen kansainvälistäjä ja tiedotuskeskus. Frame on nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio, joka tekee suomalaisesta nykytaiteesta yhä kansainvälisempää, vahvempaa ja näkyvämpää.

Lisätiedot

C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla sonnilansavi(at)hotmail.com

C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla sonnilansavi(at)hotmail.com C.V. Tapio Haapala, s.1965 Vantaalla 050-3750 586 sonnilansavi(at)hotmail.com www.tapiohaapala.net Taidekoulutus Satakunnan Ammattikorkeakoulu, kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Taideteollinen

Lisätiedot

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia)

KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) KÄVELYTREFFIT KEVÄÄLLÄ 2019 (muutokset mahdollisia) Kävelytreffeillä Hali-Koira johdattaa kävelijät tutustumaan mm. erilaisiin kulttuurikohteisiin. Voit osallistua joka kerta tai vain silloin, kun sinulle

Lisätiedot

PEKKA PURHONEN. KOULUTUS Lahden taideinstituutti Limingan kansanopiston taidekoulu Savonlinnan taidelukio , yo

PEKKA PURHONEN. KOULUTUS Lahden taideinstituutti Limingan kansanopiston taidekoulu Savonlinnan taidelukio , yo 1 CV PEKKA PURHONEN Kuvataiteilija s. Juvalla 1967 Kariniemenkatu 4 A 15140 Lahti p. 040 540 6067 pekkapurhonen@hotmail.com KOULUTUS Lahden taideinstituutti 1990-94 Limingan kansanopiston taidekoulu 1988-90

Lisätiedot

OPINNOT Suomen Taideakatemian koulu 1969-73 Taideteollinen korkeakoulu taiteilijan pedagogiset opinnot 1996-2000

OPINNOT Suomen Taideakatemian koulu 1969-73 Taideteollinen korkeakoulu taiteilijan pedagogiset opinnot 1996-2000 MARJUKKA PAUNILA s. 1949, Helsinki OPINNOT Suomen Taideakatemian koulu 1969-73 Taideteollinen korkeakoulu taiteilijan pedagogiset opinnot 1996-2000 YHTEISNÄYTTELYT jyrytetyt Kuva-Häme 70 Suomen kuvataidejärjestöjen

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO

SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO SANNA KOIVISTO ANSIOLUETTELO Kuvataiteilija, kuvanveistäjä 9.2.2011 Kauppilantie 15 B FIN-91100 Ii GSM +358-(0)40-553 0088 sanna.koivisto@kulttuurikauppila.fi www.sannakoivisto.fi www.pronssitaidetta.net

Lisätiedot

Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola

Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola CURRICULUM VITAE Jouni Salonen s. 1966 Imatra Asuu ja työskentelee: Myllykoski, Kouvola OPINNOT Imatran kuvataidekoulu 1985 1988 Lahden Taideinstituutti 1989 1993 Kuvataidealan erikoistumisopinnot Lahden

Lisätiedot

Ulla Liuhala Ansioluettelo

Ulla Liuhala Ansioluettelo Ulla Liuhala Ansioluettelo s. 1948, Huittinen www.ullaliuhala.net Taideopinnot Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1968-71 Repin Instituutti, Leningrad (Pietari), Venäjä 1973-74 Opinto- ja työmatkat

Lisätiedot

RYHMÄNÄYTTELYT JÖÖTTI RY: 30-vuotisjuhlanäyttely Turun linna 2020 Muodonmuutoksia Emil Halosen museo, Lapinlahti 2016

RYHMÄNÄYTTELYT JÖÖTTI RY: 30-vuotisjuhlanäyttely Turun linna 2020 Muodonmuutoksia Emil Halosen museo, Lapinlahti 2016 MAARIT NISSILÄ kuvanveistäjä ANSIOLUETTELO SYNTYNYT 1952 Aura TAIDEOPINNOT Kankaanpään taidekoulu 1971-1973 Suomen Kuvanveistäjäliiton pronssivalukurssi YKSITYISNÄYTTELYT Joella Galleria Turku 2018 Auran

Lisätiedot

Juha Metso artist photographer 27.9.1965. vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com

Juha Metso artist photographer 27.9.1965. vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com Juha Metso artist photographer 27.9.1965 vuorelankulma 2 48100 Kotka +358 500 708883 juha.metso@gmail.com www.juhametso.com Yksityisnäyttelyt kotimaassa Solo Exhibitions in Finland 2013 Helsinki Galleria

Lisätiedot

TULEVAT YKSITYISNÄYTTELYT NÄYTTELYT 2018 Wu Zhuoren Galleria Suzhou, Kiina 2017 Galleria Duetto Helsinki

TULEVAT YKSITYISNÄYTTELYT NÄYTTELYT 2018 Wu Zhuoren Galleria Suzhou, Kiina 2017 Galleria Duetto Helsinki ANSIOLUETTELO CV KUVATAITEILIJA EERO MARKUKSELA Osoite: Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki Puh: 050 4989531 eero.markuksela@ejm.fi TAIDEOPINNOT Suomen Kuvataideakatemia, Yleisen opetuksen laitos, jatko-op.1988-89

Lisätiedot

Matkalla. Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin

Matkalla. Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin Matkalla Anna-Maija Rissasen pysäyttävät ja mielenrauhaa tuovat maalaukset kutsuvat katsojan matkalle vuorille ja kaupunkeihin Näyttely on avoinna 05.08.2010 31.08.2010 Ma-pe klo 9-19 ; la-su klo 9-15

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Tainio, Matti Ilmari Helsinki e.

CURRICULUM VITAE. Tainio, Matti Ilmari Helsinki e. CURRICULUM VITAE Tainio, Matti Ilmari Helsinki 1967 e. matti.tainio@iki.fi www.mattitainio.net Suoritetut tutkinnot ja oppiarvot Taiteen tohtori (TaT), Aalto-yliopisto, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi

Curriculum Vitae. Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO. s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla. www.molluheino.fi Curriculum Vitae Kuvataiteilija, KuM, TaM MOLLU HEINO s.1967 Tampereella Asuu ja työskentelee Luvialla www.molluheino.fi OPINNOT 2005 Jatko opinnot, Aalto yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulu

Lisätiedot

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari

HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari HANNU RIIKONEN syntynyt 1945 Korpilahdella, työskentelee Tampereella kuvanveistäjä, taidemaalari YKSITYISNÄYTTELYT 2011 Forssan museon Aulagalleria, Forssa Heinolan taidemuseo 2009 Galleria Katariina,

Lisätiedot

TULEVAT NÄYTTELYT Yksityisnäyttely 2019 Voipaalan taidekeskus

TULEVAT NÄYTTELYT Yksityisnäyttely 2019 Voipaalan taidekeskus ANSIOLUETTELO CV Kuvataiteilija EERO MARKUKSELA Apollonk.13 E 59, 00100 Helsinki 050 4989531 eero.markuksela@ejm.fi TAIDEOPINNOT Suomen Kuvataideakatemia, Yleisen opetuksen laitos, jatko-op.1988-89 Suomen

Lisätiedot

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus.

VAUVOJEN VÄRIKYLPY ohjaaja Satakunnan lasten kulttuurikeskus. CURRICULUM VITAE MERJA ALA-OLLA Syntynyt 1965, Laitila Ihoden Kylätie 70 27320 IHODE Suomi, Finland +358445331718 artmerkut@gmail.com www.artmerkut.fi AMMATTI JA JÄSENYYDET Kuvataiteilija, taidegraafikko,

Lisätiedot

Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura

Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura Miksi taiteilijan kannattaa tehdä viestintää? Miisa Pulkkinen, Suomen Taiteilijaseura Taiteilijan työn näkyvyys ennen Taiteilija Näyttelytiedote Mediahuomio Kritiikki Haastattelu Nosto Yleisö Taiteilijan

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt:

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: 2008 Galleria Uusitalo, Helsinki 2007 Galleria Aarni, Espoo (yhd.h I Raution kanssa) 2006 Observations, Galleria Aquatinte, Strasbourg, Ranska 2005 Galleria

Lisätiedot

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia

2008 La Regina Di Quadri, Modica, Italia Pekka Hepoluhta s. 1957, asuu ja työskentelee Espoossa Opinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskus 1979-1981 Vapaa Taidekoulu 1978-1982 Näyttelyt 2012 Galleria Ama, Helsinki 2011-12 Tuttuus, Vantaan

Lisätiedot

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS KALLE PUOLAKKA KSEI/PALMENIA LAHTI LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 11.11.2014 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Lisätiedot

HARRO KOSKINEN OPINNOT:

HARRO KOSKINEN OPINNOT: HARRO KOSKINEN OPINNOT: Ylioppilas 1965, Turun Piirustuskoulu 1965-67 (piirustus, maalaus ja grafiikka), 1977 (kuvanveisto), TY:n täydennyskoulutuskeskuksen etätyökurssi 1991-92 (atk-opetus, yrittäjyys

Lisätiedot

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)

1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) 1 / 4 Ulla-Maija Vaittinen ullamaija.vaittinen@gmail.com Puh 050 33 827 86 Hilda Flodininkuja 2 A 7, 00300 HELSINKI OPINNOT 1969 1974 Taideteollinen Oppilaitos (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt Pekka Hepoluhta taidemaalari Näyttelyt 2012 Galleria AMA, Helsinki tulossa elokuussa 2011-12 Tuttuus, Vantaan Taidemuseo 2011 Still und doch leben dig, Galerie Classico, Berlin 2011 Roma - Varese, Galleria

Lisätiedot

NIILO HYTTINEN. born 1940, Puolanka, Finland Lives and works in Puolanka and Oulu STUDIES. 1961-1965 The Academy of Fine Arts SOLO EXHIBITIONS

NIILO HYTTINEN. born 1940, Puolanka, Finland Lives and works in Puolanka and Oulu STUDIES. 1961-1965 The Academy of Fine Arts SOLO EXHIBITIONS NIILO HYTTINEN born 1940, Puolanka, Finland Lives and works in Puolanka and Oulu STUDIES 1961-1965 The Academy of Fine Arts SOLO EXHIBITIONS 1966 Kehysliike Taike, Kajaani 1967 Agricultural exhibition,

Lisätiedot

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com

Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Heta Laitakari Tapionkatu 13 E 42 33500 TAMPERE 044-5622444 laitakari.heta@gmail.com www.hetalaitakari.com Teen valosta ja veistettävistä materiaaleista toteutettuja teoksia. Valo ja hämärän asteet on

Lisätiedot

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen

Lisätiedot

C U R R I C U L U M V I T A E

C U R R I C U L U M V I T A E C U R R I C U L U M V I T A E Juhani Järvinen Kuvataiteilija Simpeleentie 74 56800 Simpele juhanihenrikjarvinen@gmail.com www.juhanijarvinen.net KOULUTUS Kuvataideakatemia JÄSENYYDET Suomen taiteilijaseura/taidemaalariliitto

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE. Arvo ARMAS HURSTI Ammatti ja jäsenyydet

CURRICULUM VITAE. Arvo ARMAS HURSTI Ammatti ja jäsenyydet CURRICULUM VITAE Arvo ARMAS HURSTI 1934-2017 Ammatti ja jäsenyydet Kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen Suomen Taidegraafikot, varsinainen jäsen Taidekoulutus Vapaa Taidekoulu 1959-1961

Lisätiedot

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi OPINNÄYTETIIVISTELMÄ Osasto Kuvataide Tekijä Juhani Tuomi Työn nimi Lopputyön

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6.

ANSIOLUETTELO. JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net. SYNTYNYT 1.6. ANSIOLUETTELO JYRKI POUSSU Kuvataiteilija Pajakatu 3 B 3, 90100 Oulu GSM 0400-933873 jyrki.poussu@dnainternet.net SYNTYNYT 1.6.1960 Kuusamossa TAIDEOPINNOT Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Limingan taidekoulu

Lisätiedot

Sculpture Expanded Liikkuva julkisen taiteen laboratorio

Sculpture Expanded Liikkuva julkisen taiteen laboratorio KUTSU TAITEILIJOILLE Sculpture Expanded Liikkuva julkisen taiteen laboratorio Suomen Kuvanveistäjäliitto kutsuu avoimella haulla suomalaisia ja ulkomaalaisia taiteilijoita tekemään teosehdotuksia touko-syyskuussa

Lisätiedot

KARIN WIDNÄS CV. Opinnot Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio Helsinki Fiskars.

KARIN WIDNÄS CV. Opinnot Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu. Studio Helsinki Fiskars. KARIN WIDNÄS CV Opinnot 1970 1976 Taideteollinen korkeakoulu/keramiikkasuunnittelu Studio 1978 1994 Helsinki 1994 - Fiskars Opetus 1976- Suomi, Ruotsi, USA, Venezuela, Etelä-Korea Jäsenyys 1976 - Ornamo

Lisätiedot