asukas invånaren A-yhtiöt asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "asukas invånaren www.a-yhtiot.fi A-yhtiöt asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja"

Transkriptio

1 asukas invånaren A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti A-bolagens info- och intressenttidning A-yhtiöt asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja

2 2 Pääkirjoitus l Ledare A-passiivitalojen rakentaminen alkaa ja peruskorjauksia jatketaan A -yhtiöissä on tulossa kiireinen ja työntäyteinen loppuvuosi. Uudisrakentamispuolella käyntiin lähtee A-passiivitalohanke. Kohde on uraauurtava niin passiivikivitalopuolella kuin A-yhtiöissäkin. Passiivikivitaloja on rakennettu Suomeen jo jonkin aikaa, ja kokemukset ovat hyviä tai erittäin hyviä. Uutta A-passiivitaloissa on se, että kohde on ensimmäinen isompia rakennuksia sisältävä passiivikivitalokohde. Tähän asti kyseisellä tekniikalla toteutuneet rakennukset ovat olleet omakotitaloja. A-passiivitaloista rakentuvat yhtiön ensimmäiset aktiivisen asukkaan kodit. Vuokralaiset pääsevät itse aidosti päättämään omista lämmitys- ja muista asumiskuluistaan. Kohteessa on myös pyritty panostamaan ekologisuuteen ja uusiutuviin luonnonvaroihin perustuviin menetelmiin. Kohteen isoihin asuntoihin asennetaan tulilattialämmitys, joka toimii takan kautta puilla tai jos puita ei polta sähköllä. Aktiivinen asukas säästää, koska yhtiö tarjoaa puut takkojen lämmittämistä varten. Lisäksi ilmanvaihtokojeisiin asennetaan esilämmityspatterit, jotka saavat energiansa maalämpöpiireistä. Maalämpöä hyödynnetään kesällä ilman esijäähdytykseen ja talvella esilämmitykseen. Asukkaan energiansäästöä helpottamaan asennetaan vielä asuntojen tuulikaappeihin kotona/pois -katkaisin, josta voi varmistua, ettei ylimääräinen valo tai sähkölaite jää päälle. Näillä toimilla A- yhtiöiden kehitys energiaystävällisenä asuttajana ottaa taas uuden askeleen. Peruskorjauspuolella yhtiöllä on suunnittelun alla Joukahaisentie 3:n perusparannus, jonka yhteydessä kohteesta pyritään tekemään esteetön. Työn alla myös muita kohteita. Suunnitteluvaiheessa on tällä hetkellä Mannerheiminkatu 25:n tuleva peruskorjaus sekä jo kilpailutuksessa oleva Hansatie 10:n julkisivu-, lisälämmöneristyssekä ikkunanvaihtotyö. Lisäksi valtuusto hyväksyi kaavamuutoksen, joka mahdollistaa opiskelijatalon suunnittelutyön jatkamisen. Länsirannalle sijoittuva talo on tärkeä hanke Porvoolle opiskelijakaupunkina. Yhtiömme on saanut uuden hallituksen toukokuun lopulla. Haluan kiittää hallituksessa toimineita ja toivottaa onnea ja menestystä heille sekä hallituksessa jatkaville ja uusille jäsenille. Kesä on tullut ja loma-ajat koittavat osalle meistä ja kesätyöt opiskelijoille. Hyvää ja rentouttavaa kesää. Mika Vuori toimitusjohtaja Byggandet av A-passivhusen inleds och grundreparationerna fortsätter A -bolagen har framför sig ett jäktigt och arbetsdrygt slutår. På nybyggnadssidan startar A-passivhusprojektet, som är banbrytande både när det gäller passivstenhus och för A-bolagen som sådant. Passivstenhus har redan en tid byggts i Finland och erfarenheterna är goda eller rent av mycket goda. Det nya med A-passivhusen är det första projektet, som omfattar större byggnader. Hittills är det bara egnahemshus, som byggts med den här tekniken. A-passivhusen blir bolagets första hem för aktiva invånare. Hyresgästerna kan själva på riktigt bestämma nivån på sina uppvärmnings- och andra boendekostnader. Lägenheterna förses med vattenmätare och faktureringen sker på basen av den faktiska förbrukningen. Strömmen till elradiatorer och varmvattenberedare går via respektive lägenhets elmätare. Den normala uppvärmningen sker med luftväxlingsaggregat, som fungerar med bolagets el. Man kommer också att satsa på ekologi och metoder baserade på förnybara naturresurser. De stora lägenheterna förses med golvvärme, som fungerar med ved via en eldstad eller med el om eldstaden inte används. En aktiv invånare förtjänar på det här, för bolaget bjuder på veden till eldstaden. Luftväxlingsaggregaten utrustas dessutom med förvärmningselement, som får sin energi från jordvärmekretsar. Jordvärmen utnyttjas på sommaren till förkylning av luften och på vintern till förvärmning. För att underlätta invånarnas energisparande installeras hemma/borta -avbrytare i bostädernas vindfång. Med avbrytaren kan man försäkra sig om att belysning och apparater, som inte behöver vara påkopplade, verkligen stängts av. På dessa sätt tar A-bolagen igen ett nytt steg på sin energivänliga boendeutvecklingslinje. I fråga om bolagets planerade grundreparationer förtjänar Joukahainenvägen 3 nämnas, där det är meningen att man i samband med reparationerna skall försöka göra husen och bostäderna så hinderfria som möjligt. Också andra projekt förbereds. Planeringen av Mannerheimgatan 25:s grundreparation pågår och fasad-, tilläggsisolerings- och fönsterbytesarbetena på husen vid Hansavägen 10 har konkurrensutsatts. Planeringen av studenthuset kan slutföras efter att stadsfullmäktige godkänt den nödvändiga stadsplaneändringen. Det kommande huset på det västra åstrandsområdet är ett viktigt projekt med tanke på Borgås renommé som studiestad. Vårt bolag har fått en ny styrelse i slutet på maj. Jag vill passa på att tacka dem, som arbetat i styrelsen och önska dem samt dem, som fortsätter i styrelsen, och de nya medlemmarna lycka och framgång. Trevlig sommar och avkopplande semester. Mika Vuori verkställande direktör YHTIÖT - BOLAGEN ASUMISPALVELUJA VAUVASTA VAARIIN - ASUMISEN VAHVA OSAAJA Toimisto Kontor ma-pe / må-fre Vuorikatu Porvoo Berggatan Borgå Puh./tel (019) Fax (019) toimisto@a-yhtiot.fi Asiakaspalvelu Kundbetjäning Pernilla Kastrén asiakaspalvelusihteeri kundbetjäningssekreterare Anne Hannus kiinteistösihteeri fastighetssekreterare Hallinto Administration Mika Vuori toimitusjohtaja VD Teppo Riski kiinteistöpäällikkö fastighetschef Carola Gustafsson talouspäällikkö ekonomichef Jukka Sulin isännöitsijä disponent Terhi Toppinen-Häyrinen isännöitsijä disponent Päivi Nousiainen kiinteistösihteeri fastighetssekreterare henkilökohtaiset sähköpostisoitteet etunimi.sukunimi@a-yhtiot.fi Huolto Service Arkisin/vardagar (019) Huoltopäivystys Servicedejour i nödfall A-yhtiöiden tiedotus- ja sidosryhmälehti A-bolagens info- och intressenttidning Päätoimittaja Toimittaja Svensk text Summary Paino asukas invånaren Mika Vuori Kaisa Viitanen Rolf Gabrielsson Jörgen Wollsten Painotalo tt-urex Porvoo 2013 KANNESSA A-yhtiöiden toukokuussa saaman peruskorjauspalkinnon kunnialaatta. A-asukas A-invånare 2/2013

3 Rakentaminen ja korjaukset l Byggande och reparationer Palkinnonjaossa Porvoon Kiinteistöyhdistyksen puolesta Olavi Kailari (vasemmalla) ja Marika Sipilä (oikealla). A-yhtiöiden puolesta palkinnon vastaanottivat Teppo Riski, Carola Gustafsson ja Mika Vuori. Suomentalon peruskorjaus toi A-yhtiöille palkinnon A-yhtiöt pääsi toukokuussa viettämään mieluista juhlahetkeä, kun Porvoon Kiinteistöyhdistys myönsi Asunto Oy Suomentalolle vuoden 2012 peruskorjauspalkinnon. Porvoon Kiinteistöyhdistys on jakanut arvostettua, valtakunnallisesti harvinaista tunnustuspalkintoaan jo 14 kertaa. Peruskorjauspalkintoja jaetaan kaksi: toinen Porvooseen ja toinen Loviisaan. Loviisasta palkittiin tänä vuonna Bostads Ab Åsbrinken, jossa tehtiin vuonna 2012 sähkösaneeraus ja turvallisuuden parantaminen. Pyrimme palkintoa jakaessamme kiinnittämään huomiota siihen, että palkittavan kiinteistön peruskorjaustyö on systemaattista ja että se samalla lisää asukkaiden viihtyvyyttä. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana paljon hyviä kohteita palkintoraadin pohditta- vaksi, totesi Kiinteistöyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Kailari palkitsemistilaisuudessa. A-yhtiöiden omistaman Suomentalon eli Runeberginkatu 36:n peruskorjaus oli vuoden 2012 suurin saneerausurakka Porvoossa niin töiltään kuin kustannuksiltaan. Vuonna 1963 valmistuneessa talossa tehtiin mittava julkisivuremontti, jonka yhteydessä vanhat, käyttöikänsä päässä olleet parvekkeet korvattiin uusilla. Lisäksi samalla uusittiin mm. kiinteistön sähköistys ja rakennettiin yleis- ja valokaapeliverkko sekä antenniverkko. Talon niissä huoneistoissa, joita ei jo aiemmin ollut peruskorjattu, tehtiin mittava saneeraustyö. Suomentalon remontti kesti maaliskuusta vuoden loppuun. Budjetti oli euroa ja loppuhinta ,8 euroa. Hanke toteutui budjetin mukaisesti, koska varsinaisen hankesuunnittelun ulkopuolelta tilatut työt maksoivat noin euroa. On korostettava, että hankkeemme oli muutenkin harvinaislaatuinen. Talon asukkaiden kanssa päästiin niin hyvään yhteistyöhön, että valtaosa asukkaista pystyi asumaan omissa kodeissaan tai ainakin omassa kotitalossaan koko peruskorjauksen ajan. Osalle iäkkäämmistä asukkaista A-yhtiöissä taas oli tarjota asuntoja kesällä 2012 valmistuneesta Aleksanterinkaaren senioritalosta, selvitti A-yhtiöiden toimitusjohtaja Mika Vuori. Peruskorjauspalkintojen lisäksi Kiinteistöyhdistys luovutti kunniakirjan. Sen sai Asunto-osakeyhtiö Nordenskiöldinkatu 19 Porvoosta. Energiatekopalkinnon sai Asunto Oy Pernajan Isnäs Loviisasta. Aiemmat palkinnot Porvoon Kiinteistöyhdistys on palkinnut aiemminkin A-yhtiöitä peruskorjauksista. Aiemmat tunnustukset ovat: Vuoden 2006 palkinto Sibeliuksenbulevardi 6:n peruskorjauksesta Vuoden 2008 palkinto Huuhkajantien-Kurjentien A-talojen peruskorjauksesta. Vuoden 2009 kunniamaininta Viikintietie 7-9:n peruskorjauksesta Vuoden 2011 kunniamaininta Ilmarisentie 4-6:n korjauksista LISÄÄ peruskorjauspalkinnosta sekä A-yhtiöiden rakennus- ja peruskorjaustoiminnasta seuraavilla sivuilla. 3

4 Rakentaminen ja korjaukset l Byggande och reparationer A-bolagen premierades för grundreparationen av Suomihuset A-bolagen fick uppleva en extra trevlig feststund i maj då Borgå Fastighetsförening gav 2012 års grundreparationspris åt Asunto Oy Suomentalo. Fastighetsföreningen har delat ut sitt uppskattade och också nationellt sett sällsynta pris redan 14 gånger. Grundreparationsprisen är två till antalet, ett för Borgå och ett för Lovisa. I Lovisa gick priset i år till Bostads Ab Åsbrinken, som i fjol elsanerades och där också säkerheten förbättrades. Grundreparationen av Suomihuset eller Runebergsgatan 36, som ägs av A-bolagen, var fjolårets största saneringsprojekt i Borgå såväl vad arbetsmängden beträffar som ifråga om kostnaderna. Huset blev färdigt år 1963 och genomgick nu en omfattande fasadreparation. I samband med den ersattes också de uttjänta gamla balkongerna med nya. Samtidigt förnyades elinstallationerna och kabelnäten. Vidare installerades ett optiskt fibernät och ett antennät. I de lägenheter, som inte tidigare grundreparerats, gjordes omfattande saneringsarbeten. Fastighetsföreningen lanserade vidare ett energidådspris. Det gick till Bostads Ab Pernå Isnäs i Lovisa. Fastigheten har gått över från olje- till pelletuppvärmning. Reparationen av Suomihuset pågick från mars 2012 till årets slut. Budgeten gick på euro. Projektet höll sig helt inom budgetramarna även om sluträkningen steg till ,80 euro. Den ca euro stora skillnaden mellan budget och totalkostnad utgörs av arbeten, som beställdes utöver den egentliga projektplanen. Projektet var också såtillvida extraordinärt att största delen av invånarna kunde bo kvar i sina bostäder eller åtminstone i huset medan grundreparationen pågick, vilket i regel inte är möjligt. Utöver grundreparationspriset åt A-bolagen gav Fastighetsföreningen också ett hedersdiplom åt Nordenskiöldsgatan 19 i Borgå. Marika Sipilä, Porvoon Kiinteistöyhdistys Onnistunut korjausrakentaminen vaatii myös suunnitelmallisuutta Kiinteistönhoitoa ja kunnossapitoa ei tulisi leimata rakennuksen valmistumisen jälkeiseksi välttämättömäksi pahaksi, vaan rakennuksen koko elinkaaren kustannuksia ajatellen sen tulisi olla tärkein osa. Parhaimmalla mahdollisella tavallakaan rakennettu talo ei kestä ikuisesti. Säät ja ilmansaasteet syövät julkisivuja, kosteus lahottaa ikkunanpuitteita ja muillakin rakentamisessa käytetyillä materiaaleilla on omat, useimmiten rajalliset kestoikänsä. Ihan jokainen taloyhtiö tarvitsee korjaamista. Siksi onkin tärkeää, että korjausasiat hoidetaan siten, että niistä on mahdollisimman vähän huolta ja että asumiskustannukset eivät muodostu kohtuuttomiksi. Tähän päästään suunnitelmallisella korjaamisella. Asuinkiinteistöt Suomessa ovat yleisesti ottaen huonossa kunnossa ja vaativat järjestelmällistä kunnossapitoa. Kolmessa neljästä yhtiöstä on tekemättä välttämättömät peruskorjaukset, putkiremonttien tarve on kymmenkertaistunut ja julkisivujen korjaustarve nelinkertaistunut vielä seuraavien vuosien aikana. Kun peruskorjauksia lykätään, vauriot laajenevat ja korjaaminen kallistuu. Monessa yhtiössä uhkana on myös asunnon arvon aleneminen. Totuudenmukaista kuvaa hyvästä ja edullisesta yhtiöstä ei voida antaa pelkästään alhaisena pidetyillä vastikkeilla tai vuokrilla. Taloyhtiön korjausasioissa tulisi huomioida suunnitelmallisuus ja oikea-aikaisuus. Hyvin suunnitellut ja ajoissa toteutetut korjaukset tulevat pitkällä tähtäimellä edullisemmiksi asukkaille ja edistävät samalla asumisviihtyvyyttä. Koska kiinteistö on pitkäikäinen, kiinteistönpito on aina kiinteistöpääoman säilyttämistä sekä rakennuskulttuurin vaalimista. Kun taloyhtiössä on tehty kuntoarvio ja kunnossapitotarvesuunnitelma, yhtiössä on tiedossa tulevat korjaus- ja rahoitustarpeet. Tällöin talo voidaan pitää jatkuvasti 4

5 Joukahaisentie 3 korjataan korkotukilainan rajoissa A-yhtiöiden seuraava mittava peruskorjaus tehdään Kevätkummun kakkosalueella sijaitsevissa Joukahaisentie 3:n taloissa. Saneeraus on tarkoitus rahoittaa korkotukilainalla, joten remontin suunnittelu ja toteutus on mietittävä sen ehdoilla. Saneerauksen suunnittelu on A-yhtiöissä jo käynnistynyt, ja tässä vaiheessa se painottaa erityisesti julkisivukorjausta ja hissien asentamista taloihin. Muu suunnittelu täsmentyy vasta sitten, kun näiden urakoiden hintatasosta on tarkempaa tietoa. Joukahaisentie 3:n eruskorja- Avsikten är att finansiera saneringen med ett räntestödslån, varför planeringen och förverkligandet av reparationerna måste uksessa on monta haastetta. Yksi niistä on tavoite saada 1970-luvulla valmistuneet talot mahdollisimman esteettömiksi. Talojen vuokralaisten asuminen Joukahainenvägen 3 grundrepareras inom ramen för ett räntestödslån A-bolagens följande stora grundreparationsprojekt gäller husen vid Joukahainenvägen 3 i Vårberga. kunnossa ja ajanmukaisena. Hyvä tiedottaminen on ikuisuuskysymys taloyhtiöissä, erityisesti korjausrakentamisessa. Siihen on kiinnitettävä huomiota ja sovittava pelisäännöt jo paljon ennen kuin ensimmäiset työkalut tuodaan taloon. Hallituksen tehtävänähän on organisoida viestintäpalvelut. Kaikki eivät lue ilmoitustaulua ja tiedote saattaa mennä mainospostin joukossa roskiin. Sähköinen viestintä ei tavoita jokaista, koska kaikilla ei ole tietokonetta. Jokaisella hyvin hoidetulla yhtiöllä pitäisi siis olla viestintäsuunnitelma. Tiedottamisen monimuotoisuus on valttia. Suunnitelmallista ja laadukasta asumista tukemassa! Porvoon Kiinteistöyhdistys Borgå Fastighetsförening ry Joukahaisentie 3:n kaksi taloa menevät peruskorjaukseen vuorotellen. ske utgående från de krav den här finansieringsformen ställer. Planeringen av saneringen har redan påbörjats med fokus satt på reparation av fasaderna och installering av hissar i husen. Den övriga planeringen preciseras när det finns exaktare uppgifter att tillgå om kostnadsnivån för dessa åtgärder. jatkuu toistaiseksi ihan normaalisti. A-yhtiöt muistuttaa, että asukkaille asiat konkretisoituvat puolta vuotta ennen toteutusta ja A-yhtöt tiedottaa tarpeeksi ja ajoissa. Utmaningarna är många. Strävan är till exempel att göra dessa hus så hinderfria som möjligt. - Allt fortsätter tillsvidare helt som vanligt för invånarna i de aktuella husen. Planerna konkretiseras för dem senast ett halvt år före realiseringen och vi kommer att ge tillräcklig information om allt och i god tid, lovar Teppo Riski. Marika Sipilä työskentelee Kiinteistöliitto Uusimaan asiakkuuspäällikkönä ja toimii samalla Porvoon Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtajana. LYHYESTI I KORTHET Hansatie 10 kilpailutuksessa A-yhtiöt on vielä tänä vuonna käynnistämässä Hansatie 10:ssä, Kevätkummun ykkösalueella, kahden kerrostalon julkisivuja ja ikkunoita koskevan peruskorjauksen. Sekä julkisivuremontti että ikkunaurakka ovat parasta aikaa kilpailutuksessa. Kilpailutus ratkeaa juhannukseen mennessä, ja urakat pyritään saamaan käyntiin nopeasti. Julkisivut saavat lisälämmöneristyksen ja uuden levytyksen. Ikkunat ja parvekeovet vaihdetaan uusiin. Remontti parantaa asumismukavuutta merkittävästi eikä remontista aiheudu asumishaittaa. Ikkunanvaihto tapahtuu nopeasti, huoneistoa kohti työaika on parisen päivää. Uudet ikkunat on tarkoitus saada paikoilleen ennen kylmän tuloa. Julkisivutöiden yhteydessä työskennellään hetki myös jokaisen asukkaan parvekkeella, jotta parvekkeen takaseinän lämmöneristys ja levytys saadaan kuntoon. A-yhtiöt informoi aikanaan Hansatie 10:n asukkaita remontista ja remonttiaikatauluista tarkemmin. Höghussaneringen vid Hansavägen 10 A-bolagen har för avsikt att ännu detta år starta ett grundsaneringsprojekt i Vårberga omfattande fasaderna och fönstren vid Hansavägen 10. Både fasadreparationen och fönsterarbetena har konkurrensutsatts och vi räknar med att ha entreprenörsvalen avklarade före midsommaren, varefter bolagen försöker få bägge entreprenaderna i gång fort. Fasaderna får extra värmeisolering och nya ytskivor. Fönstren och balkongdörrarna ersätts med nya. Ur invånarnas synvinkel sett är sanering här en positiv sak, eftersom reparationerna förbättrar boendetrivseln utan att förorsaka boendeolägenheter under den tid arbetena pågår. Fönsterbytena sker snabbt, ett par arbetsdagar per lägenhet. Avsikten är att få de nya fönstren på plats före det blir kallt. I samband med fasadarbetena jobbas det givetvis också en stund på varje balkong, där värmeisolering och fasadskivor skall fås på plats. A-bolagen informerar i sinom tid invånarna i husen närmare om de förestående reparationerna och tidtabellen för dem. 5

6 Rakentaminen ja korjaukset l Byggande och reparationer A-passiivitalot valmistuvat Peippolankaaren varrelle aivan Tolkkistentien varteen, kuvassa oikealla näkyvän metsikön paikalle. Sijainti on erinomainen, sillä niin kaupalliset kuin terveys- ja terveyspalvelut ovat lähellä. A-passiivitalot käyntiin A-yhtiöt pääsee käynnistämään lähiviikkoina merkittävän uudiskohteensa Tolkkistentien varressa osoitteessa Peippolankaari 2-4. Rakentamisen kilpailutukset saatiin valmiiksi ja käsitellyiksi touko-kesäkuun vaihteessa, ja maanrakennustöihin tontilla on tarkoitus ryhtyä jo nyt kesällä. Tontille tulevat viisi luhtitaloa Under de närmaste veckorna kommer A-bolagen att inleda projektet med sitt nybygge på Pepotbågen 2-4 vid Tolkisvägen. Alla erhållna byggofferter har behandlats under maj-juni, och byggandet torde påbörjas redan under sommaren. Byggnadstekniken möjliggör en låg energiförbrukning för de fem lofthusen, och även miljöaspekten beaktas. Uppvärm- rakennetaan alusta alkaen niin, että ne kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa ja ottavat samalla huomioon ympäristönäkökulmat. Lämmitysenergiaa tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä, ja talojen asukkaiden omalla aktiivisuudella on suuri merkitys omien energiakulujensa suuruuteen. A-passiivitaloihin tulee 40 erikokoista huoneistoa. Niistä suurimpiin rakennetaan takka. A-yhtiöiden passiivitalojen rakennustekniikka poikkeaa perinteisestä rakentamisesta myös siinä, että talorungot valmistuvat nopeasti. A-yhtiöissä tavoitellaan talojen valmistumisajankohdaksi jopa ensi vuoden alkupuolta. Passiivitalojen rakentamisesta Byggandet av A-passivhusen påbörjas ningsenergi produceras med förnybara energikällor. Byggnadstekniken för A-bolagens passivhus avviker också från traditionellt byggande i.o.m. att stommen snabbt kan färdigställas. kerrotaan tarkemmin ja laajemmin tämän lehden seuraavassa numerossa syys-lokakuun vaihteessa. Kun rakennustyöt ovat riittävän pitkällä, A-yhtiöt laittaa normaaliin tapaansa asunnot julkisesti haettaviksi. Asuntojen hausta ilmoitetaan niin tässä lehdessä kuin A-yhtiöiden sivuilla Målet är att husen skall stå klara redan i början på nästa år. Då arbetena framskridit hyr A-bolagen offentligt ut bostäderna. 6

7 Opiskelijatalo nyt eteenpäin Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen. Yksi A-yhtiöiden lähitulevaisuuden suurhankkeista, opiskelijatalon rakentaminen Porvoonjoen länsirannalle, pääsee vihdoin suunnittelun viimeistelyyn Porvoon kaupunginvaltuusto hyväksyi toukokuun lopulla asemakaavan muutoksen, joka tukee jo nyt tehtyjä perussuunnitelmia. Porvoon Campuksen aloitettua toimintansa länsirannalla tammikuussa 2011 nousi saman tien esiin tarve saada lisää opiskelijaasuntoja kaupunkiin. Porvoon kaupunkisuunnittelu tutki mahdollisuuksia rakentaa noin sata uutta opiskelija-asuntoa länsirannan alueelle. Sopiva paikka löytyi Tolkkistentien ja Aleksanterinkaaren kulmasta, ja A-yhtiöiden emoyhtiö Porvoon A-asunnot sai tehtäväkseen toteuttaa hanke. Tuolloin voimassa olleessa asemakaavassa alue oli merkitty liike- ja toimistorakennusten kortteliksi, joten opiskelijataloa varten tarvittiin asemakaavan muutos. Kaavamuutoksen valmistelu aloitettiin loppuvuodesta Samaan aikaan A-yhtiöt käynnisti opiskelijatalon suunnittelun. Kaava-asiat vievät monesti aikaa. Niin nytkin. Porvoon kaupunginvaltuusto antoi kaavamuutokselle lopullisen siunauksen kokouksessaan 29. toukokuuta. A-yhtiöiden kannalta tämä merkitsee, että voimme nyt jatkaa suunnittelua jo aiemmin tekemältämme pohjalta, sanoo kiinteistöpäällikkö Teppo Riski A-yhtiöistä. Rakennusaikataulusta ei uskalla sanoa vielä mitään, kun osa suunnittelusta on tekemättä ja kilpailutukset käymättä. Meidän tavoitteemme on kuitenkin sama kuin ennenkin: eteenpäin niin nopeasti kuin mahdollista. Opiskelijataloon on tulossa satakunta asuntoa, joista lähes 80 prosenttia on pieniä yksiöitä. Talon maantasakerrokseen tulee liiketilaa. Porvoon kaavoitukselle opiskelijatalo oli ja on haastava projekti. Kaavoittaja Pekka Mikkola sanoo, että niin paikan etsiminen kuin talon vaatiman massan sopeuttaminen ympäristöön aiheuttivat mietintää. Olemme kaupunkisuunnittelusa sitä mieltä, että paikkä kestää nykyisen massan. Kaupunkikuvallisesti on kuitenkin merkittävää, että lopullinen rakennussuunnittelu tehdään harkiten ja hyvässä yhteistyössä. Studenthuset tog ett steg framåt Studenthusbygget på västra åstranden, som är ett av A- bolagens storprojekt under den närmaste framtiden, kan äntligen börja slutplaneras. Borgå stadsfullmäktige godkände i slutet på maj en länge aktuell ändring av stadsplanen på området. Stadsplaneändringen stöder den redan gjorda grundplaneringen av projektet. Efter att Borgå Campus startat sin verksamhet i januari 2011 på västra åstranden uppstod det genast ett behov av mera studentbostäder i Borgå. Stadsplaneringsavdelningen började undersöka möjligheterna att bygga ca på det västra åstrandsområdet. En lämplig plats kunde anvisas i hörnet av Tolkisvägen och Alexandersbågen och Borgå A-bostäder fick i uppgift att realisera projektet. Enligt stadsplanen var kvarteret avsett för affärs- och kontorsbyggnader och stadsplanen måste därför ändras. Ändringsarbetet inleddes i slutet på år A-bolagen startade planeringen av studenthuset. Stadsplaneändringar tar ofta tid. Så också denna gång. Borgå stadsfullmäktige godkände slut- Studenthuset kommer att rymma ett hundratal bostäder, av vilka nästan 80 procent blir små ettor. Gatuplanet får affärsutrymmen. giltigt stadsplaneändringen på sitt möte den 29 maj. Ur A-bolagens synvinkel sett betyder det här att vi nu kan fortsätta planeringen utgående från de planer, som redan gjorts upp, säger fastighetschef Teppo Riski. Beträffande tidtabellen är det för tidigt att ännu säga någonting eftersom planeringen delvis är på hälft och konkurrensutsättningen av entreprenaderna inte ännu kunnat göras. Vår målsättning är ändå den samma som tidigare, att komma vidare så fort som möjligt. 7

8 A-yhtiöiden hallitus l A-bolagens styrelse Uusi hallitus aloitti Porvoon A-asunnot Oy:lle valittiin uusi hallitus toukokuun loppupuolella. Hallituksessa on kaksi jo aiemmin tehtävässä työskennellyttä ja kaksi aivan uutta jäsentä. A-konsernin omistajan, Porvoon kaupungin, edustajina hallituksessa työskentelevät kaupunginvaltuutetut Torolf Bergström, sdp, Jarmo Grönman, kok, ja Anders Rosengren, rkp. Torolf Bergström jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Bergström ei säästele kiitoksia kertoessaan kokemuksistaan viimeisen vuoden ajalta. Meillä oli mielestäni viime kaudella hyvä ja hyvin toimiva hallitus. Samoin A-yhtiöissä on loistavasti toimiva henkilökunta. A-yhtiöistä voi ottaa mallia siinä, kuinka tehokkaasti pienellä henkilökunnalla toimitaan. Bergströmin tapaan toista kauttaan A-asuntojen hallituksessa aloittava Jarmo Grönman käyttää maltillisempia ilmaisuja. Ensimmäinen hallituskauteni vahvisti käsitystäni siitä, että yhtiö ja sen tuottamat palvelut ovat tärkeä osa Porvoon kaupunkikonsernia. Rosengren on kotoisin Jakarista ja on ammatiltaan maanviljelijä. Hänellä on pitkä kokemus Porvoon kaupungin erilaisista luottamustehtävistä, samoin hän toimii yksityisellä sektorilla asunto-osakeyhtiön hallituksessa. Hallituskauteen hän on varustautunut opiskelemalla lisää tietoa A-yhtiöistä. Vuokralaisia edustaa A-asun- tojen hallituksessa Harri Rainio. Hänen ei ole tarvinnut hankkia lisätietoja, sillä ennen keväistä eläköitymistään hän työskenteli A-yhtiöiden palveluesimiehenä. Rainio on myös ollut pitkään aktiivisesti mukana asukastoiminnassa. Asukasjäsenen tehtävänä on esitellä hallitukselle asukkaiden näkökulmia ja koettaa sillä tavoin vaikuttaa konsernitason päätöksentekoon. Asukkaat voivat ottaa minuun yhteyttä. Helpoimmin se käy sähköpostin harri.rainio@pp.inet.fi kautta. A-YHTIÖIDEN HALLITUKSELLA on edessä tärkeiden päätösten vuosi, sillä A-yhtiöillä on monta uudisrakennus- ja peruskorjaushanketta lähdössä käyntiin, ja uusiakin valmistellaan. Sekä hallituksen puheenjohtaja Bergström että varapuheenjohtaja Rosengren pitävät tämän perustyön tärkeyttä ja jatkuvuutta. A-asuntojen tulee jatkossakin rakentaa uutta ja peruskorjata vanhoja asuntoja. Tärkeää on myös rakentaa asuntoja erikoisryhmille, vauvasta vaariin. Edullisia vuokra-asuntoja tarvitaan myös tulevaisuudessa Porvoossa, kiteyttää Rosengren. Hän viittaa myös omistajan eli Porvoon kaupungin tahtoon. Saman asian, omistajansa asuntopoliittisen linjausten toteuttamisen, kokee myös Jarmo Grönman keskeiseksi konsernin tavoitteeksi kaikessa työskentelyssään. Rainio korostaa hänelle työuransa perusteella tuttua asiaa. Kun Suomen taloustilanne on mikä on, jokaisessa yrityksessä haetaan tietysti säästöjä. Luulen tietäväni säästömahdollisuudet kiinteistönpidossa, ja aion myös näistä asioista puhuttaessa tuoda hallituksessa aktiivisesti kantani ja kokemukseni kaikkien tietoon. Uskon myös, että meillä A-asukkailla vielä nykyistäkin enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kulujen kurissapitämiseen. PORVOON VUOKRA-ASUNNOT ja niiden tuleva hallinnointi on parasta aikaa kaupungin tilaamien konsulttien tutkinnassa. Torolf Bergström on liputtanut julkisesti sitä, että hänen mielestään ainoa oikea hallintomalli on muiden vuokrataloyhtiöiden ja yksittäisten asuntojen yhdistäminen A-yhtiöihin on ainoa järkevä malli. A-yhtiöt toimii loistavasti. Lisäksi pelkään, että jos hallintomalli muuttuu, kaikkien tärkeiden A-yhtiöissä nyt käynnissä olevien hankkeiden toteutus väkisinkin venähtää. Samaan malliin, kaiken yhdistämiseen yhteen hallintoyksikköön eli A-yhtiöihin kertoo päätyneensä pitkän pohdinnan jälkeen myös Harri Rainio. Anders Rosengren kertoo miettineensä kahden yhtiön mallia. Uskon, että jos Porvoossa olisi yksi yhtiö aravavuokra-asunnoille ja toinen yhtiö vapaarahoitteisille vuokra-asunnoille, hallinto olisi tehokkaampi ja palvelutaso parempi. Nyt on monta eri yhtiötä, ja niiden hallinta on vaikeaa kaupungille. Jarmo Grönman puolestaan viittaa konsulttiselvityksen keskeneräisyyteen ja vasta sen valmistumisen jälkeen tehtäviin päätöksiin, eikä siksi lähde lyömään lukkoon kantaansa vielä. Tämä asia selviää kuluvan vuoden aikana, muistuttaa kuitenkin Grönman tavoitellusta aikataulusta. Borgå A-bostäders nya styrelse trädde till Borgå A-bostäder Ab fick en ny styrelse i slutet på maj. Två omvaldes och två är helt nya. Borgå A-bostäders ägare, Borgå stad, representeras av stadsfullmäktigeledamöterna Torolf Bergström (sd), Jarmo Grönman (saml) och Anders Rosengren (sfp). Torolf Bergström fortsätter som styrelsens ordförande och sparar inte på tacken, när han går igenom erfarenheterna från det senaste året. Enligt honom har styrelsearbetet fungerat väl och A-bolagens personal varit effektiv. Jarmo Grönman inleder liksom Bergström sin andra mandatperiod i A-bolagens styrelse. För jordbrukaren Anders Rosengren från Jackarby är styrelsearbetet i A-bolagen en ny erfarenhet. Harri Rainio är hyresgästernas representant i styrelsen. Han gick i våras i pension från A-bolagen, där han jobbat som underhållsförman. Han har också länge varit aktivt med i invånarverksamheten. Invånarna får gärna ta kontakt med mig. Lättast går det per e-post, harri.rainio@pp.inet.fi, säger den nya invånarrepresentanten. A-bolagens styrelse har framför sig ett år, under vilket många viktiga beslut skall fattas. Många nybygg- 8

9 A-ASUNTOJEN TUNNUSLUVUT A-BOSTÄDERNAS NORMVÄRDEN Käyttöaste Andvändningsgrad Keskimääräinen käyttöaste ajalla (asunnot) Genomsnittlig användningsgrad (bostäder) Tuloutetut vuokratuotot Redovisade hyresintäkter ,31 Laskennalliset vuokratuotot ,21 99,51 % Kalkylerade hyresintäkter Irtisanomisten Vaihtuvuus Förändring määrä (myös i hyresförhållande as.vaihdot) Antal uppsägningar (också bostadsbyten) 39 3,15 % Asuntojen lukumäärä yhteensä Totalantal bostäder Saamiset kiinteistön tuotoista Hyresfordringar (myös liikehuoneistot / inkl. affärsutrymmen) Vuokra- ja jälkiper.siirretyt saamiset ,15 Hyresfordringar Vuokralla olevat huoneistoneliöt ,00 0,63 /m2 Uthyrda lokal-kvm Keskineliövuokra Medelhyra per kvm asunnot (lasketaan huhtikuun mukaan) / bostäder (räknas per april) Huhtikuun 2013 laskennalliset vuokratuotot Kalkylerade hyresintäkter, april ,87 10,45 /m2/kk Huoneistoneliöt / Lägenhets-kvm ,00 Keskimääräiset hoitokulut Genomsnittliga skötselkostnader (myös liikehuoneistot, mukaan ei lasketa pääoma-, korjaus- ja tontinvuokrakuluja) (inkl. affärsutrymmen, icke inkl. kostnader för kapital, reparationer) Hoitokulut Skötselkostnader ,41 4,99 /m2/kk Huoneistoala / Lägenhetsyta ,50 Korjauskustannukset Reparationskostnader (myös liikehuoneistot / inkl. affärsutrymmen) Korjauskustannukset ,93 0,69 /m2/kk Reparationskostnader Huoneistoala / Lägenhetsyta ,00 nads- och grundreparationsprojekt ligger i startgroparna och också nya planeras. Samtidigt väntar A-bolagens styrelse på besked om hur alla de hyresbostäder i framtiden skall administreras, vilka Borgå stad antingen direkt eller via sina bolag äger. Saken utreds som bäst av konsulter, som staden engagerat för uppgiften. Efter att de blivit klara med sitt uppdrag är det de politiska organens sak att fatta de avgörande besluten om framtiden. A-konsernin emoyhtiön, Porvoon A-asunnot Oy:n, hallituksessa työskentelevät Jarmo Grönman, vasemmalla, Torolf Bergström, Harri Rainio ja Anders Rosengren. Styrelsen i Borgå A-bostäder Ab består av Jarmo Grönman, till vänster, Torolf Bergström, Harri Rainio och Anders Rosengren. A-yhtiöillä on tätä nykyä noin 1500 asuntoa eri puolilla Porvoota erityyppisissä taloissa. Kuva F.E. Sillanpään katu 4:n pihasta. 9

10 A-yhtiöiden kiinteistönhuolto l A-bolagens fastighetsservice A-yhtiössä työskentelee 15 kesänuorta A-yhtiöt tarjoaa tänä kesänä erimittaisia kesätyösuhteita kiinteistönhuollossaan peräti kolmelletoista porvoolaisnuorelle. Lisäksi A-yhtiöissä on kaksi työharjoittelijaa Edupolista. A-yhtiöt on kautta historiansa kuulunut firmoihin, joille nuoret kesätyöntekijät ovat ehdottoman tarpeellisia. A-yhtiöiden kiinteistönhuollolla on iso määrä pihakuntia hoidettavanaan, ja kesätyöntekijät mahdollistavat yhtiön vakinaisen henkilöstön lomailun keskenään toisiaan lomittaen. Kesätyöntekijät ovat meille erittäin hieno ja välttämätön apu. Heitä tarvitaan niin isompitöissä pihahommissa, kuten esimerkiksi istutusten kitkennässä ja pihojen hiekka-alueiden yms. kunnossapidossa. Samoin heidän apunsa on suuri nurmikonleikkuissa, koska vakituinen huoltohenkilöstömme lomailee vuorotellen, kertoo huollon työnjohtaja Rami Niemi. Suurin osa kesänuorista työskentelee vaihtelevissa tehtävissä, mutta joukossa on myös rempparyhmä, jonka vastuulla on esim. huoltomaalauksia. Henkilöstön lomien hyvällä rytmittämisellä A-huolto pyörittää kiinteistönhuollon tänäkin kesänä oman ammattiväen voimin. Myös huoltopäivystys toimii läpi kesän aivan normaalisti. Nuorten kesätyöläisten ohella A-yhtiöissä on toukokuun alusta lähtien työskennellyt määräaikaisena puutarhurina Hanna Härö- Alanko, joka on jo useana aiempanakin vuonna huolehtinut istutusten ammattihuollosta. Vaikeus saada kesätöitä on tuttu uutisaihe. Timi Lindroos, 17, haki yli kymmeneen työpaikkaan. Suurin este työpaikan saannille oli se, etten koulun alkamisen vuoksi voinut työskennellä niin pitkään kuin olisi haluttu. Monet työnantajat halusivat kesätyöläisen olevan töissä myös elokuun. Timille pääsy A-yhtiöille oli mieluista: Asun itse A-yhtiöillä ja työpaikkailmoitus oli kiinnostava. A-yhtiöissä työskentelevällä tyttökolmikolla Elina Vänttinen, Mira Jääskeläinen ja Ninni Johansson on mielenkiintoinen yhteinen tausta. Tytöt A-bolagen gav sommarjobb åt vuotias Ninni Johansson työskentelee jo toista kesää A-yhtiöiden pihatöissä. Kokemukset ovat erittäin myönteiset. A-bolagen erbjuder i år sommaranställning av olika längd åt 13 borgåungdomar. De jobbar med fastighetsunderhåll. Dessutom gör två studerande från Edupoli sin arbetspraktik i A-bolagen. A-bolagen har ända från början hört till de företag, för vilka unga sommaranställda är absolut nödvändiga. A-bolagens fastighetsunderhåll har ett stort antal gårdsplaner att sköta och tack vare sommarjobbarna kan bolagens fast anställda sommarsemestra och däremellan vikariera varandra. Sommarjobbarna är en mycket fin och samtidigt nödvändig hjälp. Vi behöver dem i både större jobb så som rensning av planteringar och skötsel av sand- 10

11 LYHYESTI I KORTHET Fredrika Runebergin katu saa aidot asuntopihat Kesä on käynnistänyt erilaisia korjaushankkeita useissa A-yhtiöiden kiinteistöissä. Tämän kesän kiinnostavin ja myös näkyvin hanke on käynnissä Fredrika Runebergin kadulla Johannesbergissä. Siellä jo nyt epävirallisina asuntopihoina olleet alueet aidoitetaan aidoiksi asuntopihoiksi. Samalla talojen kadun puolen hieman sekava yleisilme muuttuu tyylikkäämmäksi. Kunnostustyön jälkeen asuntopihojen hoito jää asukkaiden vastuulle aivan samoin kuin esimerkiksi rivitaloissa on tapana. A-yhtiöiden jatkaa luonnollisesti edelleen yhteisten alueiden hoitoa. Gårdsplaner vid Fredrika Runebergs gata Under sommaren görs reparationer av olika slag i många av A-bolagens fastigheter. Ett av de mera intressanta och också synligare projekten har inletts vid Fredrika Runebergs gata i Johannesberg. De inofficiella gårdsplanerna i anslutning till en del av bostäderna ingärdas till äkta gårds- planer och ger samtidigt husen en snyggare framtoning från gatan sett. I och med den här åtgärden flyttas ansvaret för skötseln av gårdsplanerna över på invånarna på samma sätt som är praxis i till exempel radhus. A-bolagen fortsätter givetvis att sköta de allmänna områdena. pelaavat joukkuekavereina jalkapalloa FC Futurassa ja kävivät ennen kesätöiden alkua hakemassa Stadi Cupista joukkueineen ikäsarjahopeaa. A-yhtiöiden kesätyöntekijät Aaro Halonen, Joona Häkkinen, Ninni Johansson, Mira Jääskeläinen, Timi Lindroos, Sara Nenonen, Joonas Nousiainen, Jani Sadonkorpi, Melinda Silander, Rasmus Vahtera,, Veera Uusimäki, Riku Väisänen, Elina Vänttinen områden på gårdsplanerna, men också i andra underhållsarbeten. Likaså är de till stor hjälp i gräsklippningen, eftersom vår ordinarie personal håller ledigt och turar varandra, förklarar arbetsledare Rami Niemi. Största delen av sommarfåglarna har varierande arbetsuppgifter, men det finns också en liten remontgrupp bland dem med ansvar för exempelvis målningsarbeten av underhållstyp. A-service sköter också denna sommar fastighetsunderhållet med sin egen yrkeskunniga personal, som håller semester i jämn rytm. Också servicejouren fungerar normalt hela sommaren. De unga sommarjobbarna har sällskap av Hanna Härö-Alanko, som är visstidsanställd trädgårdsmästare från början av maj för att liksom förr om åren ha hand om den professionella skötseln av bolagens planteringar. Fredrika Runebergin kadulla sijaitsee A-yhtiöiden 12 isoa perheasuntoa puisissa paritaloissa. 11

12 LYHYESTI I KORTHET Asukastoiminta l Invånarverksamhet Pihajuhla jälleen elokuussa A-yhtiöiden vuokralaisten jo perinteeksi muodostunut yhteistapahtuma, kesäinen pihajuhla, pidetään tänä vuonna 17. elokuuta. Aiempien kesien pihajuhlat ovat olleet sikamaisia : tarjolla on ollut kokonainen palvattu sika ja sen ohessa tykötarpeita. Tänä vuonna on juhlaa järjestävä A-asukasyhdistys miettinyt ja myös pyytänyt tarjouksia hieman erityyppisistä tarjoiluvaihtoehdois- Gårdsfest igen i augusti Kesäteatteria luvassa A-asukasyhdistys viimeistelee parasta aikaa tarjouskierrosta kesäteatterilipuista kahteen porvoolaiseen kesäteatteriesitykseen. Toinen kesäteatterikäynti on luvassa Porvoon Teatterin tämän kesän suurproduktioon Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Esityspaikkana on Kokonniemi. Sommarteater på agendan A-invånarföreningen förhandlar som bäst om biljetter till två sommarteater pjäser i Borgå. Pjäsen, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen är en storproduktion av Porvoon Teatteri, som utspelas i Kokon. ta. Lopulliset päätökset olivat vielä tämän lehden painoon mennessä tekemättä. Tarjoiluvaihtoehdoista valinta ratkaisee myös tämän kesän pihajuhlan pitopaikan. Pihajuhlia on pyritty järjestämään vuorotellen A- yhtiöiden eri pihapiireissä. A-asukasyhdistys informoi tarkemmin asiasta talojen ilmoitustauluilla hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Den traditionella sommarfesten för A-bolagens hyresgäster hålls i år den 17 augusti. Tidigare om åren har festen gått i grisiga tecken, då det bjudits på helstekt rökt gris med tillbehör. I år har arrangören, A-invånarföreningen, begärt anbud på serveringsalternativ av litet annan typ. Då tidningen gick i tryck var anbudsfrågan inte ännu avgjord. Avgörandet dikterar också valet av festplats. Strävan har varit att ordna festen på någon av A-bolagens många gårdsplaner. A-invånarföreningen informerar närmare om festen och festplatsen på husens anslagstavlor i god tid före festdagen. Toisena valmisteilla on teatteriretki Ilolan Postimäelle, jossa ruotsinkielinen Akans ungdomsteater esittää oman versionsa William Shakespieren klassikkonäytelmästä Kesäyön unelma. Teatteriesityksistä tulee infoa talojen ilmoitustauluille mahdollisimman pian. Den andra pjäsen En midsommarnatts dröm av William Shakespiere, utförs av Akans ungdomsteater och äger rum på Postbacken i Illby. Mer om detta informeras snart på anslagstavlorna vid fastigheterna. Tätä täytyy saada lisää! A-yhtiöiden vuokralaisten oman A-asukasyhdistyksen tämänvuotinen kesäretki, risteily J.L. Runebergilla, ylitti sekä järjestäjien että matkalaisten kaikki odotukset. A-asukasyhdistys on vuosien mittaan järjestänyt erilaisia kesäretkiä. Esimerkiksi viime kesänä retkeiltiin kesäkuussa Viroon, Porvoon ystävyyskaupunkiin Viljandiin seuraamaan sikäläisiä Hansapäiviä. Tänä vuonna kesäretkeksi valittiin risteily J.L. Runebergilla Helsingistä koti-porvooseen. Retkeen sisältyi luonnollisesti myös tilausbussikuljetus ensin Helsinkiin. Matkalle voitiin ottaa mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä rajattu määrä porukkaa kaikkiaan reissuun pääsi 37 A-asukasta, mutta tulijoita olisi ollut huomattavasti enemmän. Retkipäivänä 8. kesäkuuta Suomenlahden rannikkoa helli mitä ihanin kesäsää. Rannikko näyttäytyi kauneimmallaan, laivalla oli mukavaa ohjelmaa ja varustamon lounassoppa teki kauppansa. A-asukasyhdistyksen puheenjohtaja Aarne Laakso ilmoittamassa ryhmää laivaan Helsingin eteläsatamassa. Kaikki matkalaiset olivat yksituumaisen kiittäviä kommenteissaan. Tämäntyyppisille tapahtumille on ilmiselvä tilaus, ja näyttää itsestään selvältä, että näitä pyrimme järjestämään tulevaisuudessakin, sanoo A-asukasyhdistyksen puheenjohtaja Aarne Laakso. Kryssningen gav mersmak! Porvoon kesätapahtumat löydät kätevästi netistä Porvoo on todellinen kesätapahtumien paratiisi, erilaista tekemistä ja kokemista on tarjolla kaikenikäisille ja kaikenlaisiin makuun. Jos olet tuskastunut selvittämään, mitä milloin ja missä tapahtuu, käy ihmeessä kurkkaamassa osoitetta Porvoon matkailutoimi on koostanut sivustolle kattavan ja myös vi- suaalisesti kivan tarjottimen kaupunkimme kesätapahtumista. Mukana on paljon muuta, esimerkiksi majoitus- ja ruokailuvinkkejä. Mikäli arvostat enemmän painettuja oppaita, Porvoon matkailutoimen palvelupisteissä on saatavissa ilmaiseksi erilaisia kesäesitteitä. Den sommarutfärd, som A-bolagens invånarförening i år ordnade med J.L. Runeberg, överträffade både arrangörens och resenärernas alla förväntningar. Utfärden gjordes med J.L. Runeberg från Helsingfors till Borgå. Och före det hade man givetvis åkt charterbuss från Borgå till Helsingfors. Det gick bara att ta med ett begränsat antal deltagare i anmälningsordning. Betydligt fler än de 37 A-invånare, som fick plats, hade velat delta. Sommarvädret längs Finska vikens kust var ypperligt på utfärdsdagen den 8 juni. Kusten visade sig från sin bästa sida, ombord bjöds på trevligt program och rederiets lunchsoppa hade god åtgång. Alla resenärer hade enbart lovord att komma med efter seglatsen. Det finns en uppenbar efterfrågan på dylika arrangemang och det ter sig självklart att vi försöker bjuda på sådana också i framtiden, säger A-invånarföreningens ordförande Aarne Laakso. 12

13 Risteilyn tunnelmia asukastoimikunnan puheenjohtajan Usko Tuukkasen kuvaamana. 13

14 LYHYESTI I KORTHET Valmistaudu alkusyksyn talokokouksiin riittävän ajoissa Elokuu käynnistää talokohtaisten asukaskokousten sarjan A-yhtiöiden kaikissa talokunnissa. Vuosittain elotai syyskuussa talossa järjestettävällä asukaskokouksella on A-yhtiöiden asukasdemokratiamallissa erittäin suuri merkitys, joten valmistaudu osaltasi vaikuttamaan oman talosi kokouksessa. Talokohtaisessa asukaskokouksessa valitaan asukasluottamushenkilö sekä talotoimikunta. Nykyiset luottamushenkilöt pitäisi löytyä jokaisen talokunnan ilmoitustauluilta. Asukasluottamushenkilöllä on merkittävät vaikutusmahdollisuudet, sillä hän kuuluu A-yhtiöiden asukastoimikuntaan, joka käsittelee vuosittain tärkeimpiä asukasdemokratian asioita, kuten Porvoon A-asuntojen budjettia ja sen perusteella laskettavia aravavuokria. Jokaisen talokunnan kokouksessa asukkaiden toivotaan myös keskustelevan kiinteistön tärkeäksi koetuista korjaus- tai parannusehdotuksista. Aikaa talokuntien esityksiä varten ei ole määrättömästi, niiden tulee olla isännöitsijällä viimeistään syyskuun loppuun mennessä. Vaikka kaikkia korjauksia/parannuksia ei ole mitenkään mahdollista ottaa A-yhtiöiden isännöinnin ja kiinteistönhoidon vuosibudjettiin, hyvät talokuntien esitykset auttavat konsernin ammattilaisia näkemään vuokralaisten tärkeinä näkemät asumisturvallisuuden ja viihtyvyyden osatekijät. Gör dig redo för höstens husmöten i god tid I augusti inleds den årliga serien möten i A-bolagens samtliga hus. De här invånarmötena, som hålls i augusti-september, spelar en mycket central roll i A-bolagens invånardemokrati. Gör dig därför beredd att påverka på mötet i just ditt hus. På mötena väljs en invånarförtroendeperson för respektive hus samt också en huskommitté. En företeckning över de nuvarande förtroendepersonerna borde finnas på anslagstavlorna. Invånarförtroendepersonerna har betydande påverkningsmöjligheter. Han eller hon hör till A-bolagens invånarkommitté, som varje år behandlar de viktigaste invånardemokratifrågorna, så som A-bostäders budget och de aravahyror, som räknas ut på basen av den. Förhoppningen är att man på husmötena också skall diskutera viktiga reparations- och förbättringsförslag i fastigheten. Förslagen skall vara inlämnade till disponenten före slutet av september. Fastän det är omöjligt att realisera alla föreslagna reparationer och förbättringar inom ramen för den aktuella årsbudgeten för A-bolagens disponentverksamhet och fastighetsunderhåll hjälper goda förslag de sakkunniga att definiera faktorer, som invånarna bedömer som viktiga med tanke på boendetrivseln och -säkerheten. Asukastoiminta l Invånarverksamhet Kevättalkoot jälleen suurmenestys A-yhtiöiden vuokralaisten pitkäaikaisin jokavuotinen tapahtuma, kevättalkoot kotitalojen ympäristön siistimiseksi, pitää tiukasti pintansa. Tänä vuonna asukkaiden kevättalkoot järjestettiin lauantaina 4. toukokuuta, ja lähes 200 asukasta puuhasi haravointitehtävissä eri talokunnissa. Vuokranantaja muisti talkooväkeä tarjoamalla grillattavat ja kahvitustarvikkeet sekä lämmittämällä talkoosaunat. Lisäksi talkoolaisten kesken arvottiin lahjakortteja.onni suosi seuraavia A-asukkaita: Hyresvärden kom ihåg talkofolket med något att grilla samt kaffe med dopp. Dessutom bjöds det som vanligt på talkobastu. Presentkort lottades också på sedvanligt sätt ut bland talkodeltagarna. Runsaslukuisin talkoojoukko, peräti 24 osanottajaa, oli töissä Pappilanpellolla Linjatie 34:n pihamaalla ja sen ympäristössä. Muutamassa talokunnassa, joiden ympäristössä ei ole siivottavia yleisiä alueita, asukkaat järjestivät talkoopäivän kunniaksi grillaustapahtuman. Vårtalkot en stor framgång Det sedvanliga vårtalkots popularitet håller i sig. Det handlar om A- invånarnas långvarigaste arrangemang, som går ut på att hålla rent kring husen och i grannskapen. I år hölls talkot lördagen den 4 maj då nästan 200 invånare från de olika husbolagen fattade krattorna. Det största deltagarantalet noterades på Prästgårdsåkern, där hela 24 personer var i full gång på gårdsplanen vid Linjevägen 34 och i dess grannskap. I några husbolag, i vars närhet det inte finns allmänna områden att vårstäda, ordnade man i stället en grilltillställning talkodagen till ära. Onnetar suosi Utlottning av presentkort Den här gången föll Fru Fortunas lott på följande A-invånare: Evert Humla, Harriet Rautanen, Irma Vilén, Katja Luumi, Tuomo Väliheikki, Erkki Holmlund, Lauri Häyhä, Georg Johansson, Anja Päivärinta, Mikael Björkendahl, Ann Klinga, Juhani Vainio, Töhu Kuriks, Oskar Silfver, Timo Karjalainen, Markus Turunen ja Sebastian von Etter. Muista vuokra loma-aikaankin! Jos et hoida vuokranmaksuasi suoraveloituksena, muista ehdottomasti pitää huoli vuokrasi maksamisesta ajallaan, vaikka kuinka itse lomailisit ja rentoutuisit. A-yhtiöiden tehokas vuokravalvonta ei lomaile, maksumuistutus viivästysmaksuineen tulee jo muutaman päivän päästä eräpäivän jälkeen. Kom ihåg hyran också på semestern! Om du inte sköter hyresbetalningen med direktdebitering är det viktigt att du kommer ihåg att betala hyran i tid även om du själv är på semester. A-bolagens hyresövervakning semestrar inte. En betalningspåminnelse inklusive förseningsavgifter skickas genast redan några dagar efter förfallodagen. 14

15 Viikinkitiellä siivottiin laajaa aluetta. Talkooinnostusta parhaimmillaan Joukahaisentiellä. Suomentalossa vietettiin grillijuhlaa. Jousitiellä oli tänäkin keväänä paljon talkoolaisia. A-yhtiöiden huoltohenkilöstö auttoi talkoissa. A-asukas A-invånare 2/

16 Summary A-companies receives award At the end of May, A-companies received a significant award. Porvoon Kiinteistöyhdistys awarded A-companies for the best renovation work in Porvoo in A-companies received the award for the extensive renovation at Runeberginkatu 36. The building, completed in 1963, was significantly revised both on the outside and in the flats. A-companies received similar recognitions for renovation works also before. Construction of passive houses to begin This summer A-companies will launch the construction of new houses at Peippolankaari 2-4, along the road to Tolkkinen. Five smaller houses will be built, all so-called passive houses, meaning that they consume as little energy as possible. The residents own activity level will also play an important role, both in saving energy and at the same time at keeping their own living cost reasonable. A total of 40 rental apartments of varying sizes will be built. A new government for A-asunnot Porvoon A-asunnot, the parent company of A- companies has a new Board of Directors. The City of Porvoo has named its representatives on the Board. They are Torolf Bergström, Jarmo Grönman and Anders Rosengren. The residents are represented by Harri Rainio, a resident at Laamanninpolku. Plenty of renovation work In the near future A-companies is about to start very large renovations at Joukahaisentie 3 in Kevätkumpu. The houses, built in the Seventies, will among other things be fitted with lifts. In addition, the houses will be made as accessible as possible. One of the young maintenance employees, Melinda Silander, 16. Before the works starts at Joukahaisentie 3, renovations will begin in two blocks of flats at Hansatie 10 in Kevätkumpu. The facades will be renovated and the windows and balcony doors will be replaced. The inhabitants of the houses will be informed in more detail of the renovation work. Summer jobs for young people Several new, young maintenance employees will be seen working in the yards this summer. A-companies has employed as many as 13 young people this summer to help the permanent maintenance staff. In addition, the horticultural professional Hanna Härö-Alanko will be working in the yards of A-companies during the summer. Summer events for A-residents A-companies residents association will organize a variety of events during the summer. The cruise on J. L. Runeberg on 8 June from Helsinki to Porvoo was a success and there were about forty A-residents on board. In middle of the summer the residents association will organize visits to open-air theaters. And in August there will once again be a big garden party. The date for the party is 17 August. The theme and the place of the party are still open. Information on the events will be posted on the notice boards of the houses. Asukastapahtumia heinä-joulukuussa Invånarevenemang i juli-december Heinäkuu Juli 2013 Elokuu Augusti 2013 Lokakuu October 2012 A-asukasyhdistyksen kesäteatteriretki Ilolan Postimäelle, En midsommarnattsdröm esitykseen Tarkemmat tiedot talojen ilmoitustauluilla. A-invånarföreningens sommarteaterutfärd till Postbacken i Illby och föreställningen av En midsommarnattsdröm Närmare uppgifter på anslagstavlorna. A-asukasyhdistyksen kesäteatteritapahtuma Kokonniemessä, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen esitykseen. Tarkemmat tiedot talojen ilmoitustauluilla. A-invånarföreningens sommarteaterutfärd till Kokon och Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -föreställningen. Närmare uppgifter på anslagstavlorna. Asukaskokouksia eri talokunnissa Invånarmöten i husbolagen A-asukasyhdistyksen kesäjuhla la Tarkemmat tiedot juhlan paikasta ja tämänvuotisesta teemasta myöhemmin talojen ilmoitustauluilla. A-invånarföreningens sommarfest lördagen Närmare uppgifter om festplats och -tema senare på anslagstavlorna. Syyskuu September 2013 Asukaskokouksia eri talokunnissa Invånarmöten i husbolagen Asukashallituksen kokous Invånarstyrelsens möte Asukastoimikunnan kokous: järjestäytyminen ja asukashallituksen valinta Invånarkommitténs möte: konstituering och val av invånarstyrelse Asukastoimikunnan kokous: A-yhtiöiden talousarvio Invånarkommitténs möte: A-bolagens budget Marraskuu November 2013 Asukashallituksen kokous Invånarstyrelsens möte A-asukasyhdistyksen ostosretki Tallinnaan la A-invånarföreningens shoppingresa till Tallinn lördagen Joulukuu December 2013 Talotoimikuntien järjestämiä jouluglögitilaisuuksia eri taloissa. Huskommittéernas glöggtillställningar 16 A-asukas A-invånare 2/2013

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

1 / 2. Porvoon kaupunki PL Porvoo A-YHTIÖIDEN PUOLIVUOTISRAPORTTI

1 / 2. Porvoon kaupunki PL Porvoo A-YHTIÖIDEN PUOLIVUOTISRAPORTTI 1 / 2 Porvoon kaupunki PL 23 06101 Porvoo A-YHTIÖIDEN PUOLIVUOTISRAPORTTI Toimitamme oheisena Porvoon A-asunnot Oy:n ja sen tytäryhtiöiden Kiinteistö Oy A-Lukaali Ab:n, Asunto Oy Suomentalon ja Kiinteistö

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

ASUKAS INVÅNAREN. www.a-yhtiot.fi A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja

ASUKAS INVÅNAREN. www.a-yhtiot.fi A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja ASUKAS INVÅNAREN 1 2014 A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti A-bolagens info- och intressenttidning A-YHTIÖT asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja www.a-yhtiot.fi 2 Pääkirjoitus l

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Ännu större kanalutbud för våra fiber- och kabel-tv-kunder Vieläkin laajempi kanavavalikoima kuitu- ja kaapeli-tv-asiakkaillemme

Ännu större kanalutbud för våra fiber- och kabel-tv-kunder Vieläkin laajempi kanavavalikoima kuitu- ja kaapeli-tv-asiakkaillemme Trevlig sommar! Hauskaa kesää! Ännu större kanalutbud för våra fiber- och kabel-tv-kunder Vieläkin laajempi kanavavalikoima kuitu- ja kaapeli-tv-asiakkaillemme KUNDINFORMATION ASIAKASTIEDOTE 4/2011 Snart

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

12 25.01.2010. Tulosalue, kustannuspaikka Hyväksyjä Varahenkilö. 4000 Rakennusvalvonta Rakennusvalvontapääll. Rakennusvalvontasiht.

12 25.01.2010. Tulosalue, kustannuspaikka Hyväksyjä Varahenkilö. 4000 Rakennusvalvonta Rakennusvalvontapääll. Rakennusvalvontasiht. Tekniikka- ja ympäristövlk/utsk. f tekn. och miljö 12 25.01.2010 Laskujen hyväksyminen 2010 / Godkännande av räkningar 2010 840/V1.14.141/2005 TEYMPVLK 12 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta / Utskottet

Lisätiedot

Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/ Byggnadstillsynen i Pargas

Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/ Byggnadstillsynen i Pargas Miljöministeriets förordning om byggnaders fukttekniska funktion 782/2017 25.5.2018 Byggnadstillsynen i Pargas Nordiskt Byggsymposium Soveltamisala Tämä asetus koskee uuden rakennuksen kosteusteknisen

Lisätiedot

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ

Mr. Adam Smith Smith's Plastics 8 Crossfield Road Selly Oak Birmingham West Midlands B29 1WQ - Osoite Mr. J. Rhodes Rhodes & Rhodes Corp. 212 Silverback Drive California Springs, CA 92926 Osoitteen ulkoasu amerikkalaisittain: katunumero + katuosoite kaupungin nimi + osavaltion nimi + osavaltion

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Valtuutetut Fullmäktigeledamöterna. Valtuutetut. Valtuutetut. Valtuutetut. Valtuutetut

Valtuutetut Fullmäktigeledamöterna. Valtuutetut. Valtuutetut. Valtuutetut. Valtuutetut VALTUUSTOALOITTEET FULLMÄKTIGEMOTIONER 1 28 Loviisanlahden verkkokalastussäännöt Bestämmelser för nätfiske i Lovisaviken 27 Keskusosoitetietokannan ja yhteisten sähköpostilistojen luominen luottamushenkilöille

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 9 29.01.2014 43 11.02.2014 72 27.08.2014 6 09.09.2014

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät

Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Kirkkonummen kunnan yrittäjäkysely / Kyrkslätts kommuns företagarenkät Raportti ajalta 02.03.7-2.04.7. Vastauksia annettu yhteensä 37 kpl. Millä toimialalla yrityksesi toimii? / Inom vilken bransch verkar

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

ASUKAS INVÅNAREN A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja

ASUKAS INVÅNAREN A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja ASUKAS INVÅNAREN 3 2013 A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti A-bolagens info- och intressenttidning A-YHTIÖT asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja 2 Pääkirjoitus l Ledare Asumispalveluita

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA

MALAX KOMMUN MAALAHDEN KUNTA 1-1 Dokument / asiakirja BILAGA/LIITE 2 Projekt / projekti Åminne kolonilottsområde utvidgning och ändring av detaljplan Åminnen siirtolapuutarha-alue asemakaavan laajennus ja muutos Datum / päivämäärä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

SANAJÄRJESTYS. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin:

SANAJÄRJESTYS. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin: SANAJÄRJESTYS RUB1 Virke ja lause. Virke on sanajono, joka ulottuu isosta alkukirjaimesta pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin: Minä en ole lukenut päivän lehteä tarkasti tänään kotona. Tulepas

Lisätiedot

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1362/2010 vp Ruotsissa työskennelleiden henkilöiden eläkepäätösten käsittelyajat Eduskunnan puhemiehelle 1960- ja 1970-luvuilla Suomesta lähti satojatuhansia suomalaisia Ruotsiin töihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

ASUKAS INVÅNAREN. www.a-yhtiot.fi A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja

ASUKAS INVÅNAREN. www.a-yhtiot.fi A-YHTIÖT. asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja ASUKAS INVÅNAREN 2 2014 A-yhtiöiden tiedotusja sidosryhmälehti A-bolagens info- och intressenttidning A-YHTIÖT asumispalveluja vauvasta vaariin - asumisen vahva osaaja www.a-yhtiot.fi Pääkirjoitus l Ledare

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET

JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET JUBILEUMSÅRET 2017 FÖR FINLANDS SJÄLVSTÄNDIGHET 2 TIDTABELL 2012 Förhandsutredning 2013 Tillsättandet av projektet 2014 Planering & organisering 2015 2017 2016 Utarbetandet av programmet för jubileumsåret

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 VisitKimitoön.fi VisitKemiönsaari.fi VisitKimitoon.fi Facebook.com/VisitKimitoon Instagram.com/VisitKimitoon Tagboard.com/Visitkimitoon Weibo.com/Kimitoon

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 20.10.2014 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Ruotsi Suomi Bäste herr ordförande, Arvoisa Herra Presidentti Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Bäste herrn, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Lisätiedot

Liike-elämä Sähköposti

Liike-elämä Sähköposti - Aloitus Suomi Ruotsi Arvoisa Herra Presidentti Bäste herr ordförande, Erittäin virallinen, vastaanottajalla arvonimi jota käytetään nimen sijasta Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Lisätiedot

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt

Hyvien yhteyksien solmukohdassa. I förbindelsernas knutpunkt Perspektiivi-2-heinä15 klo12 Monien mahdollisuuksien liiketilaa energisen alueen ytimessä Det nyaste företagscentret i energiska Runsor WAASA KIINTEISTÖ WASAPLAN OY JUHA KOIVUSALO, RA RUNSOR Toimisto-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017 ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015

Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 2/2015 Gemensamma kyrkofullmäktiges sammanträde 2/2015 Aika Tid ti/tis 19.5.2015 klo/kl. 17.00 18.23 Paikka Plats Kauniaisten kirkko, Kavallintie 3 Grankulla kyrka, Kavallvägen

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen

Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten. Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen Anslutningsskyldighet och befrielse från anslutningsskyldigheten Liittämisvelvollisuus ja siitä vapauttaminen 10 Lag om vattentjänster 119/2001 Vesihuoltolaki 119/2001 Anslutning av fastigheter till vattentjänstverkets

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

8 23.01.2012. Kustannuspaikka, tulosalue Hyväksyjä Varahenkilö. 4000-4020 Talous ja hallinto Hallintosihteeri Tekninen johtaja

8 23.01.2012. Kustannuspaikka, tulosalue Hyväksyjä Varahenkilö. 4000-4020 Talous ja hallinto Hallintosihteeri Tekninen johtaja Tekniikka- ja ympäristövlk/ Utsk. f tekn. och miljö 8 23.01.2012 Laskujen hyväksyminen 2012 / Godkännande av räkningar 2012 44/02.02.02/2012 TEYMPVLK 8 Tekniikka- ja ympäristövaliokunta / Utskottet för

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa.

Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Tervetuloa tähän Pohjanmaan liiton järjestämään laajakaistaseminaarin, joka kantaa nimeä Sadan megan Pohjanmaa. Välkomna till Österbottens förbunds bredbandsseminarium, som fått namnet Österbotten kör

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Tehtävä 1 / Uppgift 1

Tehtävä 1 / Uppgift 1 Tehtävä 1 / Uppgift 1 /5 p Arvioi alla esitettyjen väittämien oikeellisuus valintakoetta varten lukemiesi artikkelien perusteella. Merkitse taulukkoon, onko väittämä mielestäsi oikein vai väärin. Bedöm

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja

Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja Protokoll för Drumsö Paddlarklubb r.f:s vårmöte 2014 Drumsö Paddlarklubb r.y:n kevätkokouksen 2014 pöytäkirja Mötet ägde rum i klubbhuset den 3.4.2014 Kokous pidettiin kerhon tiloissa 3.4.2014 1 Öppnandet

Lisätiedot

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015

96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ 96 23.10.2013 344 05.11.2013 59 04.06.2014 191 17.06.2014 6 28.01.2015 Pähkinälehdon

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16

Tiedotustilaisuus PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 PÖYTÄKIRJA 2012-05-16 Tiedotustilaisuus Aika Torstai 16. toukokuuta 2013 klo 18 20 Paikka Kaupunginjohtotoimisto, Köpmansgatan 20, Informationssalen Läsnä 27 henkilöä Antti Yliselä, suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35)

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) Substantiivit jaetaan viiteen taivutusluokkaan (deklinaatioon) monikon tunnuksen mukaan. Taivutusluokissa 1 3 on pääasiassa en-sukuisia sanoja ja taivutusluokissa 4 5 pääasiassa

Lisätiedot

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen

Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen Asiantuntijat avuksi taloyhtiöstrategian työstämiseen ANU NORROS ILMASTOINFON SUUNNITELMALLISEN KIINTEISTÖNPIDON KOULUTUS SYKSY 2017 TALOYHTIÖSTRATEGIA HYVIN TEHTY TALOYHTIÖ- STRATEGIA ON YHDESSÄ SOVITTU

Lisätiedot

Tonttijohdot - Mitä ne ovat - Missä kunnossa ne ovat - Miten ne kunnostetaan

Tonttijohdot - Mitä ne ovat - Missä kunnossa ne ovat - Miten ne kunnostetaan Tonttijohdot - Mitä ne ovat - Missä kunnossa ne ovat - Miten ne kunnostetaan Tomtledningar - Vad är det - I vilket skick är de - Hur kan man sanera dem Porvoo/Borgå 14.9.2017 Tonttijohdot / Tomtledningar

Lisätiedot

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken?

Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter: 1. Organisaatio / Organisation Kunta, mikä kunta? / Kommun, vilken? Kommenttipyyntö Tulevaisuuden kunta-parlamentaarisen työryhmän väliraportista / Begäran om kommentarer till mellanrapporten från parlamentariska arbetsgruppen för Framtidens kommun Taustatiedot / Bakgrundsuppgifter:

Lisätiedot

Takoa eller maakunnallista samlingspolitik. Tako-seminaari Leena-Maija Halinen ja Lena Dahlberg

Takoa eller maakunnallista samlingspolitik. Tako-seminaari Leena-Maija Halinen ja Lena Dahlberg Takoa eller maakunnallista samlingspolitik Lohjan Museo - kulttuurihistoriallinen museo - perustettu vuonna 1911, kunnallistettiin vuonna 1977 - toiminut vuodesta 1980 kartanomiljöössä Lohjan Iso-pappilassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä

Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella. Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt. Tornionjoen vesiparlamentti Kattilakoski Pekka Räinä Vesienhoito Tornionjoen vesienhoitoalueella Vattenvård i Torne älvs vattendistrikt Tornionjoen vesiparlamentti 30.5.2007 - Kattilakoski Pekka Räinä Yhteistyö vesienhoidon suunnittelussa Samarbete i vattenvårdsplaneringen!

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 319 11.12.2012 14 04.06.2013 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 426/2007 vp Isännöitsijän pätevyyden valvonta Eduskunnan puhemiehelle Isännöitsijä on asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöyhtiön operatiivinen johtaja, jonka tärkein tehtävä on johtaa

Lisätiedot

8 29.01.2014 42 11.02.2014

8 29.01.2014 42 11.02.2014 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 8 29.01.2014 42 11.02.2014 Tontinvaraushakemus asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamista varten/avain Yhtiöt / Ansökan om

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Språkbarometern Kielibarometri 2012

Språkbarometern Kielibarometri 2012 Språkbarometern Kielibarometri 1. Service på svenska (svenskspråkiga minoriteter, N=0) Palveluita suomeksi (suomenkieliset vähemmistöt, N=1) Får du i allmänhet service på svenska? KOMMUNAL SERVICE 0 0

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

Kehoa kutkuttava seurapeli

Kehoa kutkuttava seurapeli Kehoa kutkuttava seurapeli Pelaajia: 2-5 henkilöä tai joukkuetta Peliaika: 30 45 min Välineet: pelilauta, 112 korttia, kaksi tavallista noppaa, yksi erikoisnoppa ja viisi pelinappulaa. Kisa Pelin tarkoituksena

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot