Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi"

Transkriptio

1 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi yitkoti.fi IENTALOJA HÄMEENKYLÄ

2 2 Asetu Alakylän kotoisaan pihapiiriin. Vantaan Hämeenkylän eteläpäähän, Linnaisten pientaloalueen tuntumaan syntyy uusi moderni kylä. Hämeenkylän kartanon maille rakentuvassa Alakylässä vihreä, nykyaikainen rakentaminen ja toimelias perinneympäristö elävät sulassa sovussa keskenään. Alakylä on luonnonläheinen ja rauhallinen asuinympäristö niin lapsiperheille kuin pariskunnillekin. Tärkeimmät palvelut sijaitsevat reilun kilometrin säteellä. Bussipysäkit sijaitsevat parin sadan metrin päässä ja Helsingin keskustaan pääsee reilussa puolessa tunnissa.

3 Kävellen ruokakauppaan, isommat ostokset Myyrmannista ja Sellosta Hämeenkylässä elät monipuolisten palvelujen äärellä. Ruokakauppa ja neuvola ovat noin kilometrin päässä. Isommat ostokset hoituvat kätevästi Varistossa, Sellossa, Leppävaarassa tai Myyrmäessä, jossa on myös lähin juna-asema. Energia Areena Myyrmäessä tarjoaa urheilua, kulttuuria ja tapahtumia. Kohtaamis- ja leikkipaikkoja kaikenikäisille Uudelle asuinalueelle rakentuvissa kerros- ja pientaloissa on suojaisat pihapiirit sekä viheralueita oleskelu- ja leikkipaikkoineen. Alueen erikoisuutena ovat pientalojen väliin jäävät kylämäiset raitit, joilla tullaan tutuiksi naapureiden kanssa. Vehreät tilukset kutsuvat ulkoilemaan Hämeenkylässä voit lähteä metsäretkelle Linnaisiin, joka sijaitsee Alakylän länsipuolella. Sieltä löytyy mm. Tuomelan tammimetsä, noin 10 hehtaarin laajuinen metsäalue ja suosittu ulkoilukohde. Alakylän pohjoispuolella on Lammaslampi liikunta- ja leikkipaikkoineen. Aivan alueen vieressä kohoaa merkittävä luontokohde öllökallio. Kulttuurihistorian havinaa, modernin elämän harmoniaa Vantaan Hämeenkylän alueella sijaitsi yli 500 vuotta sitten satama, josta hämäläiset kauppa-laivat matkasivat yli Suomenlahden Viroon. Sittemmin alueella on vaikuttanut monta kartanoa. Hämeenkylän kartano on perustettu 1580-luvulla ja toimii nykyään tilausravintolana ja kokous- ja juhlapaikkana. Historiallisia rakennuksia Linnaisissa ovat mm. Linnaisten kartano, Tuomelan tilan asuinrakennukset ja Kålabackan torpan rakennuskokonaisuus. Uuden kodin ostajan edut Tutustu rahoituksen joustaviin vaihtoehtoihin sivuilla Mitä aikaisemmin teet kaupat, sitä enemmän voit vaikuttaa uuden kotisi sisustukseen! YIT lus -palvelu antaa sinulle tärkeää tietoa uuden taloyhtiösi asioista. Lue lisää uuden kodin ostoon liittyvistä eduista yitkoti.fi/tiesitkö tai tämän esitteen sivuilta Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi

4 4 As Oy Vantaan Asemapiiru < 1,5 km Ruokakauppa Neuvola alstaviljelyalue alvelutalo Kirjasto, koulut äiväkoti ähkinärinteessä < 5 km Myyrmanni, Sello, Varisto HopLop Energia Areena Myyrmäki-halli Myyrmäen jäähalli Myyrmäen urheilukenttä Helmi kodiksi Hämeenkylästä Tavastinhelmen kaksikerroksiset kodit kohoavat Hämeenkyläntien varteen. unamullan sävyisissä, persoonallisissa kodeissa valittavanasi on erilaisia, joustavia pohjaratkaisuja. Oleskelutilojen yhteydessä on huoneiston levyinen, lasitettu terassi ja yläkerrassa ranskalainen parveke. Näkymät avautuvat yli piha-alueen lounaaseen. Varusteluun kuuluu saunan lisäksi lähes kaikissa kodeissa takkavaraus tai kaksi wc:tä. Tilava irtaimistovarasto tuo pihapiirille suojaa tien suunnasta. Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi rakennetaan vuokratontille. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontista huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. Bussipysäkki aivan vieressä Rajatorpantiellä Matonpesupaikka Jousiammuntapaikka Hämeenkylän kartano itkäjärvi Sieni- ja marjametsät

5 35 LE T stus LUONNONTILAISENA SÄILYTTÄVÄ ALUE G17 G17 TALO G LEIKKI G17 H19 TALO H TALO J 5 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi TALO F TALO E TALO K TALO D TALO C LE- K23 K23 TALO B L25 TALO L TALO M L25 L25 sp A3 TOMU- TUS JÄTE A3 A3 Karttakeskus J. 7, ,5 30 1:750 37,5m 0 GSublisherEngine

6 6 Taiteilijan näkemys UNAMULLAN LÄMÖÄ JA SUJUVAA ASUMISTA Vehreyden ympäröimä Tavastinhelmi erottuu edukseen Tavastinhelmen kotien tulee mukautua helposti eri elämäntilanteisiin. Rakennusten suuntaus, tilojen valoisuus ja näkymät ympäristöön ovat tärkeitä. Rakennusten pääväri on punamulta. ääväriä on käytetty sekä katossa että julkisivuissa. Näin korostetaan rakennusten noppamaista muotokieltä. ääväriä on rytmitetty keltaisella tehosteväripaletilla. Kotien erikoispiirteinä ovat koko huoneiston levyiset, lasitetut terassit pääoleskelutilojen yhteydessä. kaupunkikuvallisesti tärkeästä Rajatorpantien suunnasta. Kaava-alue on jaettu osa-alueisiin, joilla on omat teemavärinsä. Värit ovat voimakkaimmat suunnittelualueen pohjois- ja länsiosassa ja vaalenevat etelää kohti. Arkkitehti Mika Ukkonen Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Alueella käytetään lämpimiä ja täyteläisiä värejä korostamassa ympäristön vehreyttä. Tärkeimmät värit ovat punainen ja keltainen. Tavoitteena on yhtenäinen kokonaisuus, jossa kerrostalokorttelit sitoutuvat yhteen pientalojen kanssa. Oleellista on, että kokonaisuus hahmottuu yhtenäisenä

7 YHTIÖN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Kolmikallionkuja 2, Vantaa Yhtiössä on kaksi 2-kerroksista rivitaloa ja kymmenen 2-kerroksista paritaloa ASEMAKAAVA Alueella on vahvistettu asemakaava. Alueen asemakaavasta saa tietoja Vantaan kaupungilta p TONTIN TIEDOT Kortteli: Tontti: 1 Kaupunki: Vantaa Kaupunginosa: Hämeenkylä Tontin pinta-ala: 8600 m² Asuntojen lukumäärä: 28 kpl Huoneistoala: 2509,0 m² Tontti on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontista huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. AIKOITUS Yhtiöllä on yhteensä 42 autopaikkaa. Jokaiselle asunnolle kuuluu yksi autopaikka. Autopaikat ovat kattamattomia ja ne ovat varustettu sähköpistokkeilla. Yhteisautopaikoitusalueella on yhteensä 14 autopaikkaa, näistä 12 kpl myydään erillisinä osakkeina. HUONEISTOTYYIT 2 h+kt+s 62,5 m² 4 kpl 3 h+kt+s 75,0 m² 2 kpl 3 h+kt+s 75,5 m² 2 kpl 4 h+kt+s 92,0 m² 10 kpl 4 h+kt+s 94,5 m² 4 kpl 4(5) h+kt+s 110,0 m² 4 kpl 5 h+kt+s 110,0 m² 2 kpl YHTEISTILAT JA TEKNIS TILAT A-talon kellarikerroksessa sijaitsevat talovarasto, sähköpääkeskus, lämmönjakohuone ja irtaimistovarasto/väestönsuoja. Yhtiön jätekeräyspiste sijaitsee Kolmikallionkujan vieressä. ARKKITEHTISUUNNITTELU Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy 7 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Kodissasi on huoneiston levyinen, lasitettu terassi ja osassa asuntoja yläkerrassa ranskalainen parveke Katso huoneistojen hinnat ja varaustilanne nettisivuiltamme:

8 8 Valitse upea kokonaisuus ilman lisähintaa Kun ostat uuden YIT Kodin ennen materiaalivalintojen tilauspäivää, saat samaan hintaan valita minkä tahansa kohteen kolmesta valmiista teemakokonaisuudesta (Kuura, Luoto, Hehku). Voit myös yhdistellä eri teemojen materiaaleja ja varusteita ilman lisäveloitusta. Huomioithan, että rakentamisen aikana esimerkiksi kodinkonetyyppi voi muuttua toiseksi vastaavanlaiseksi tuotteeksi valmistajasta johtuen. Tästä ei luonnollisestikaan aiheudu sinulle lisäkustannuksia. Mieti rauhassa, toimi ajoissa Materiaalit valitaan kaupanteon jälkeen. Tarkista vielä saatavilla olevat materiaalivaihtoehdot YIT Asuntomyynnistä. alauta valintalomakkeet täytettyinä nimetylle muutostyöinsinöörillesi tai Asuntomyyntiin. Viimeisen tilauspäivän ja muut tärkeät tiedot löydät YIT Kodin Materiaalit -esitteestä. Huomioithan, että tilauspäivät ovat sitovia ja että niiden umpeuduttua YIT Rakennus Oy valitsee kotien materiaalit. Myöhemmin esitettyjä valintatoiveita emme voi toteuttaa. YIT Rakennus Oy hankkii ja asentaa kaikki tarvittavat materiaalit. Aukeaman kuvat ovat esimerkkejä jo toteutuneista YIT Kodeista. Irtaimisto ei sisälly tuotekokonaisuuteen. Kuvien todellinen värimaailma voi painoteknisistä syistä poiketa alkuperäisestä. YIT Kodin sisustusteemat yitkoti.fi/tiesitkö»

9 9 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi

10 10 YIT Kodin rahoitusratkaisut yitkoti.fi/tiesitkö» Uusi asunto edullisella maksuehdolla 15 % rahoitusetu tarkoittaa, että maksat kaupanteon yhteydessä vain 15 % asunnon velattomasta hinnasta. Loppuosa maksetaan vasta lähellä asunnon valmistumista. Toimi ajoissa, hyödyt enemmän 15 %:n maksuehto mahdollistaa kaupan tekemisen jo rakentamisen alkuvaiheessa. Tästä on sinulle etua: Valittavanasi on enemmän vapaita asuntoja. Alussa voit vaikuttaa enemmän oman kodin sisustusratkaisuihin. Et maksa nykyisen kotisi asumiskulujen lisäksi rakenteilla olevan asunnon kuluja. 15 % rahoitusetu antaa sinulle aikaa järjestellä asunnon lopullisen rahoituksen. Saat aikaa vanhan asuntosi myymiseen. Yhtiölainan edut Yhtiölaina sopii sinulle, jos et halua sitoutua henkilökohtaiseen pankkilainaan. Saat yhtiölainan ilman erillisiä vakuuksia.*) Säästät aikaa ja vaivaa, sillä yhtiölaina on valmiiksi kilpailutettu. Yhtiölainassa maksetaan yleensä aluksi vain korkoja, jolloin rahaa voi käyttää esim. sisustamiseen. Asunto voi olla helpompi myydä, jos siinä on yhtiölainaa. Tällöin ostajat eivät karsiudu siksi, etteivät saa pankista niin isoa henkilökohtaista lainaa. *) Jos asunnon yhtiölainaosuudeksi jää enemmän kuin 50 % asunnon velattomasta hinnasta, maksetaan asuntoyhtiön ennakkotilille 3-4 kuukauden pääomavastikkeita vastaava summa. Kysy lisää YIT Asuntomyynnistä. Yhtiölaina joustaa Ensimmäiset 1 2 vuotta asunnon valmistumisen jälkeen maksat yhtiölainasta yleensä ainoastaan korkoa. Tämän jälkeen korkoihin lisätään myös yhtiölainan lyhennykset, jolloin pääomavastikkeen suuruus nousee. Halutessasi voit maksaa osittain tai kokonaan oman osuutesi taloyhtiön lainasta juuri ennen kotisi valmistumista. Jos maksat yhtiölainan kokonaan pois jo ennen asunnon valmistumista, et maksa pääomavastiketta lainkaan.

11 Voit myös myöhemmin lyhentää yhtiölainaa joko osittain tai kokonaan. Ylimääräinen lyhennys on yleensä mahdollista 1 2 kertaa vuodessa lainaehdoista riippuen. Jos myyt asunnon ennen laina-ajan umpeutumista, siirtyvät jäljellä oleva yhtiölaina ja siihen liittyvät pääomavastikkeet uuden omistajan vastuulle. Tarkemmat lainaehdot kerrotaan asunto-osakeyhtiön asiakirjoissa, joihin ostaja on velvollinen tutustumaan ennen kaupan tekoa. 11 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Joustava vuokratontti yitkoti.fi/tiesitkö» Valinnainen vuokratontti joustaa elämäntilanteesi mukaan. Vuokratontille rakennetun YIT Kodin ostajana voit halutessasi maksaa taloyhtiölle huoneistokohtaisen lunastusosuuden tontista ja vapautua tontin vuokranmaksuvelvollisuudesta. Jos taas et tahdo sijoittaa varojasi tonttiin, voit maksaa osuutesi tontinvuokrasta kuukausittaisena vastikkeena. Tällöin pääset asunnon omistajaksi pienemmällä alkupääomalla. Lunasta osuutesi silloin kun sinulle sopii... Voit maksaa lunastusosuutesi kerralla pois heti asunnon valmistumisen yhteydessä tai myöhempinä vuosina, rahatilanteesi muuttuessa. Osuuden maksettuasi et enää maksa tontista vuokraa....tai maksa tontinvuokraa vastikkeena Kun maksat osuuttasi tontinvuokrasta vastikkeena, pääset pienemmällä pääomalla kiinni uuteen kotiin. Huomaathan, että tontinvuokramaksut eivät pienennä tontin huoneistokohtaista lunastusosuutta. äätät lunastuksestasi itse, riippumatta siitä mitä muut osakkaat tekevät. Lunastusoikeuden käyttö ja siirtäminen Tontin lunastusosuus ei sisälly huoneiston velattomaan hintaan. Mahdollisuus osuuden maksamiseen on kerran vuodessa ja lunastusoikeutta käytettäessä on maksettava koko summa kerralla. Jos myyt myöhemmin asuntosi etkä ole käyttänyt lunastusoikeuttasi, se siirtyy uudelle omistajalle. Tontin lunastushinta Lunastushinta säilyy kohtuullisena, sillä tonttien tai asuntojen hintojen nousu ei vaikuta siihen. Lunastushintaan lasketaan mm. varainsiirtovero*, elinkustannusindeksin nousu sekä eräitä pienempiä kuluja. Laskelman tekee kyseisen kohteen rakennuttaja-asiamies tai isännöitsijä. Heiltä saat myös tarkempaa tietoa laskelman määräytymisestä ja maksamisesta. Tilaisuus lunastushinnan maksamiseen on vuosittain vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti. *) Lisää tietoa varainsiirtoverosta tarjoaa verohallinnon palvelunumero

12 12 YIT lus -palvelu yit.fi/plus» Oman kotitalosi asukkaiden kohtaamispaikka 24/7 YIT lus on kaikille YIT Kodin ostajille tarkoitettu uusi, sähköinen palvelu. Se on uuden kotitalosi oma foorumi, jolla saat vaivattomasti yhteyden naapureihisi, pysyt perillä taloyhtiön ja oman kotisi tärkeistä asioista, seuraat tuoreimpia uutisia, ilmoittaudut mukaan tärkeisiin kokouksiin tai järjestät sellaisen itse. Voit myös tilata erilaisia tuotteita ja palveluita. YIT lussan avulla seuraat kotitalosi asioita aitiopaikalta - ja liityt mukaan parilla klikkauksella! TON Kaikki omasta kodista Saat mahdollisuuden rekisteröityä YIT lus -palveluun kaupanteon yhteydessä. Näin pääset seuraamaan kotitalosi valmistumista vaihe vaiheelta. YIT lus -palvelusta löydät sinulle tärkeät tiedotteet ja dokumentit: asunnonostajan opas, kodinkoneiden käyttöohjeet, taloyhtiön asiakirjat, hyödylliset linkit huoltopalveluun ja taloyhtiön turvallisuusohjeet. Näet myös oman kotisi pohjakuvat, materiaalit ja kalusteet. Ota yhteyttä, osallistu tai järjestä itse! YIT lus -palvelun kautta voit myös ottaa yhteyttä naapureihisi ja keskustella heidän kanssaan. Kotitalosi yhteisellä foorumilla tai kahden kesken, ihan miten itse haluat. YIT lus -palvelusta näet, mitä tapahtumia on tulossa. Voit myös itse järjestää tilaisuuden ja toimia kokoonkutsujana. Taloyhtiön kokoukset, pihajuhlat, kirpputorit, tupaantuliaiset, merkkipäivät paljon mahdollisuuksia kaikille! YIT lus -palvelu kehittyy ja täydentyy uusilla toiminnoilla jatkuvasti.

13 ALUSTAVA Talo A, Julkisivut TALO A 13 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi TONTIN RAJA JULKISIVU KOILLISEEN TIN RAJA JULKISIVU KAAKKOON JULKISIVU LUOTEESEEN JULKISIVU LOUNAASEEN Mittakaava 1:200 5 m 1: m

14 ALUSTAVA TALO B Talo B, Julkisivut JULKISIVU KOILLISEEN TIN RAJA JULKISIVU KAAKKOON JULKISIVU LUOTEESEEN JULKISIVU LOUNAASEEN Mittakaava 1:200 5 m 1: m

15 ALUSTAVA Talo E, Julkisivut TALO E 15 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi JULKISIVU KOILLISEEN TONTIN RAJA JULKISIVU KAAKKOON JULKISIVU LOUNAASEEN TONTIN RAJA JULKISIVU LUOTEESEEN Mittakaava 1:200 5 m 1: m

16 ALUSTAVA TALO F Talo F, Julkisivut TONTIN RAJA JULKISIVU KOILLISEEN TONTIN RAJA JULKISIVU KAAKKOON TONTIN RAJA JULKISIVU LOUNAASEEN TONTIN RAJA JULKISIVU LUOTEESEEN Mittakaava 1:200 5 m 1: m

17 ALUSTAVA Talo G, Julkisivut TALO G 17 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi JULKISIVU KOILLISEEN JULKISIVU KAAKKOON JULKISIVU LOUNAASEEN JULKISIVU LUOTEESEEN Mittakaava 1:200 5 m 1: m

18 18 62,5 m² 2H++S 62,5m² ASUNTO As Oy Vantaan Tavastinhelmi 2 h + kt + s ASUNTO 2H++S ASUNTO 62,5m² K /K H +KU K /K (/KV) Y H +KU (/KV) Y LASITTU LASITTU G17 H19 G17 H19 LE- LE- J. G17 K23 L25 LE- LE- J.. G17 K23 L25 A3 L25 L m A3 A3 A3 IONKUJA

19 A 62,5 m² 2H++S 62,5m² 2 h + kt + s ASUNTO ASUNTO 2H++S ASUNTO 62,5m² 19 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi +KU +KU /K K /K K +KU +KU H H Y (/KV) Y (/KV) S-LUUKKU S-LUUKKU LASITTU LASITTU G17 G17 LE- LE- J m. G17 K23 L25 H19 LE- J. LE- G17 K23 L25 L25 A3 A3 A3 L25

20 20 62,5 m² 2H++S 62,5m² ASUNTO 2 h + kt + s ASUNTO 2H++S ASUNTO 62,5m² K /K +KU +KU K /K H (/KV) Y H (/KV) Y LASITTU LASITTU H19 G17 G17 J. LE- LE- J. G17 K23 L25 LE- LE-. G17 K23 L25 A3 L m L25 A3 A3 A A

21 A 62,5 m² 2H++S 62,5m² 2 h + kt + s ASUNTO ASUNTO 2H++S ASUNTO 62,5m² 21 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi /K K /K K +KU +KU H H Y (/KV) Y (/KV) Alapohjan huoltoluukku LASITTU LASITTU Alapohjan huoltoluukku G17 H19 G17 LE- LE- J m. G17 K23 L25 H19 LE- J. LE- G17 K23 L25 L25 A3 A3 A3 L25

22 A 22 75,0 m² 3H++S 75,0m² 3 h + kt + s ASUNTO A3 ASUNTO 3H++S A3 ASUNTO A3 75,0m² +KU K (KK) /K +KU (KK) /K K H H TAKKAAUS TAKKAAUS (/KV) Y (/KV) Y AUS AUS LASITTU LASITTU G17 G17 H19 LE- LE- LE- J m. G17 K23 L25 J. LE- G17 K23 L25 A3 A3 A3 L25 L25

23 75,0 m² 3H++S 75,0m² 3 h + kt + s ASUNTO ASUNTO 3H++S ASUNTO 75,0m² 23 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi +KU K (KK) /K +KU (KK) /K K +KU +KU H H (/KV) Y (/KV) Y TAKKAAUS AUS AUS TAKKAAUS LASITTU LASITTU G17 G17 H19 LE- J. LE- LE- J m. G17 K23 L25 LE- G17 K23 L25 L25 A3 A3 A3 L25

24 24 75,5 m² 3H++S 3 h + kt + s 75,5m² ASUNTO 3H++S 75,5m² ASUNTO (KK) /K (KK) +KU /K +KU K K AUS H H Y (/KV) Y (/KV) TAKKAAUS AUS TAKKAAUS LASITTU LASITTU G17 H19 G17 H19 LE- J. LE- LE- J m. G17 K23 L25 A3. LE- G17 K23 L25 L25 A3 A3 L25 tekn.t kella

25 75,5 m² 3H++S 75,5m² 3 h + kt + s ASUNTO ASUNTO 3H++S ASUNTO 75,5m² 25 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi (KK) /K (KK) +KU /K K +KU K H H Y (/KV) Y (/KV) TAKKAAUS TAKKAAUS AUS AUS LASITTU LASITTU G17 G17 H19 LE- LE- J m. G17 K23 L25 LE- J. LE- G17 K23 L25 L25 A3 A3 A3 L25

26 26 92,0 m² 4 h + kt + s ASUNTO 4H++S 92,0m² 4H++S ASUNTO 92,0m² ASUNTO RANALAINEN ARVEKE K K RANALAINEN MH ARVEKE 3 K K +KU +KU H (K/KR) Y TAKKAAUS H (K/KR) Y AUS TAKKAAUS AUS ASTO 3 LASITTU ASTO 3 LASITTU G17 H19 J. LE- G17 LE- H19 J. HÄMEE G17 K23 L2. G17 K23 L25 L m LE- A3 LE- A3 K23 L25

27 A 92,0 m² As Oy As Vantaan Oy Vantaan Tavastinhelmi 4 h + kt + s 4H++S ASUNTO 4H++S 92,0m² 92,0m² ASUNTO ASUNTO 27 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Alapohjan Alapohjanhuolto- luukku huoltoluukku RANALAINEN RANALAINEN ARVEKE ARVEKE K K K K +KU +KU TAKKAAUS AUS Y (K/KR) Y (K/KR) H H TAKKAAUS AUS ASTO 4 ASTO 4 LASITTU LASITTU G17 G17 H19 LE- J. H19 H19. LE- LE- J m HÄMEENKYLÄN G17 K23 L25 LE- G17 K23 L25 A3 L25 A3 L25

28 A 28 92,0 m² As Oy 4 h Vantaan + kt + s Tavastinhelmi ASUNTO 4H++S 92,0m² 4H++S ASUNTO 92,0m² ASUNTO RANALAINEN ARVEKE K K RANALAINEN MH ARVEKE 3 K K +KU +KU H (K/KR) Y TAKKAAUS H (K/KR) Y AUS TAKKAAUS AUS ASTO 4 LASITTU ASTO 4 LASITTU G17 G17 LE- LE- J. H19 H19. G17 K23 L25 H19 LE m J. HÄMEEN G17 K23 L25 L25 A3 LE- K23 L25 A3

29 92,0 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + s 4H++S ASUNTO 4H++S 92,0m² 92,0m² ASUNTO ASUNTO 29 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE K K K K +KU +KU TAKKAAUS AUS Y (K/KR) Y (K/KR) H H TAKKAAUS AUS ASTO 5 ASTO 5 LASITTU LASITTU G17 LE- G17 J. H19. LE- LE- J m HÄMEENKYLÄ G17 K23 L25 LE- G17 K23 L25 H19 B A3 L25 A3 L25

30 B 30 92,0 m² 4 h + kt + s As Oy Vantaan 4H++S Tavastinhelmi ASUNTO 92,0m² ASUNTO 4H++S 92,0m² ASUNTO RANALAINEN ARVEKE K K RANALAINEN ARVEKE K K +KU +KU H (K/KR) Y TAKKAAUS H (K/KR) Y AUS TAKKAAUS AUS ASTO 5 LASITTU ASTO 5 LASITTU G17 H19 J. H19 LE- LE- G17. G17 K23 L25 H19 G17 K23 L m LE- A3 LE- J. HÄM A3 L25

31 92,0 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + s 4H++S ASUNTO 4H++S 92,0m² 92,0m² ASUNTO ASUNTO 31 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE K K K K +KU +KU Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS ASTO 6 ASTO 6 LASITTU LASITTU G17 LE- G17 J. H19. LE- LE- J m HÄMEENKYLÄ G17 K23 L25 LE- G17 K23 L25 H19 B A3 L25 A3 L25

32 32 92,0 m² As Oy 4 Vantaan h + kt + stavastinhelmi ASUNTO 4H++S 92,0m² 4H++S 92,0m² ASUNTO ASUNTO RANALAINEN ARVEKE K K RANALAINEN ARVEKE K K +KU +KU TAKKAAUS H H (K/KR) Y (K/KR) Y AUS TAKKAAUS AUS ASTO 6 LASITTU ASTO 6 LASITTU G17 H19 H19 LE- LE- G17 J.. LE- J. G17 K23 L25 G17 K23 L m A3 L25 LE- A3 HÄMEENKY L25

33 92,0 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + s 4H++S ASUNTO 4H++S 92,0m² 92,0m² ASUNTO ASUNTO 33 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE K K K K +KU +KU Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS ASTO 7 ASTO 7 LASITTU LASITTU G17 LE- G17 J. H19. LE- LE- J m HÄMEENKYLÄ G17 K23 L25 LE- G17 K23 L25 H19 B A3 L25 A3 L25

34 34 92,0 m² As Oy 4 Vantaan h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S L25 92,0m² 4H++S 92,0m² ASUNTO L25 ASUNTO L25 Alapohjan huoltoluukku K Alapohjan huoltoluukku K RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE K K +KU +KU Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS Y (K/KR) H TAKKAAUS AUS LASITTU LASITTU ASTO 12 L25 G17 H19 ASTO 12 J. L25 G17 H19 LE- LE-. LE- J. HÄMEENKY G17 K23 L25 G17 K23 L m A3 L25 LE- A3 L25

35 92,0 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S 92,0m² 4H++S ASUNTO 92,0m² ASUNTO 35 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi RANALAINEN ARVEKE K K RANALAINEN ARVEKE K K +KU +KU H (K/KR) Y TAKKAAUS H (K/KR) Y AUS TAKKAAUS AUS LASITTU LASITTU G17 H19 J. G17 H19 LE- LE- J m HÄMEENK G17 K23 L25 G17 K23 L25 L25 LE- LE- A3 A3 L25

36 L ,5 m² As Oy 4 Vantaan h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S K23 94,5m² 4H++S ASUNTO K23 94,5m² ASUNTO K23 Alapohjan huoltoluukku +KU Alapohjan huoltoluukku RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE +KU K K K K H H (K/KR) Y Y TAKKAAUS AUS (K/KR) TAKKAAUS AUS LASITTU LASITTU ASTO 11 K23 G17 ASTO 11 J. K23 G17 H19 H19 LE- LE-. J. G17 K23 L25 H19 L m HÄMEE G17 K23 L25 LE- A3 LE- A3 K23 L25

37 94,5 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S 94,5m² 4H++S ASUNTO 94,5m² ASUNTO 37 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE +KU +KU K K K K Y H (K/KR) Y H (K/KR) TAKKAAUS AUS AUS TAKKAAUS LASITTU LASITTU G17 J. G17 H19 LE- LE- J m HÄMEENK G17 K23 L25 G17 K23 L25 H19 L25 LE- LE- A3 A3 L25

38 L ,5 m² As Oy 4 Vantaan h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S 94,5m² 4H++S ASUNTO 94,5m² ASUNTO Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE +KU +KU K K K K H H (K/KR) Y Y TAKKAAUS AUS (K/KR) TAKKAAUS AUS LASITTU LASITTU ASTO 13 G17 ASTO 13 J. G17 H19 H19 LE- LE-. J. G17 K23 L25 H19 L m HÄMEE G17 K23 L25 LE- A3 LE- A3 K23 L25

39 A 94,5 m² As Oy Vantaan 4 h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 4H++S 94,5m² 4H++S ASUNTO 94,5m² ASUNTO 39 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE +KU +KU K K K K Y H Y H (K/KR) (K/KR) TAKKAAUS AUS AUS TAKKAAUS LASITTU LASITTU G17 H19 J. G17 H19 H19 LE- LE- J m HÄMEEN G17 K23 L25 G17 K23 L25 LE- LE- A3 A3 L25 M L25

40 L ,0 m² As Oy 4(5) Vantaan h + kt Tavastinhelmi + s ASUNTO (4)5H++S H19 110,0m² (4)5H++S ASUNTO H19110,0m² ASUNTO H19 Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku MH 4 RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE KH KH MH 4 K K TAKKAAUS K U K AUS H (K/KR) Y TAKKAAUS U AUS H (K/KR) Y () LASITTU () LASITTU ASTO 9 H19 G17 ASTO 9 J. H19 G17 H19 H19 LE- LE-. G17 K23 L25 H19 L25 J m HÄMEE G17 K23 L25 LE- A3 LE- A3 L25

41 B 110,0 m² As Oy 4(5) Vantaan h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO (4)5H++S 110,0m² (4)5H++S ASUNTO 110,0m² ASUNTO 41 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE MH 4 KH MH 4 KH K K K K U U TAKKAAUS TAKKAAUS Y Y (K/KR) (K/KR) H H AUS AUS () () LASITTU LASITTU G17 H19 J. G17 LE- H19 LE m J. G17 K23 L25 HÄMEENK G17 K23 L25 LE- A3 L25 LE- A3 L25 M2 A

42 L ,0 m² As Oy 4(5) Vantaan h + kt Tavastinhelmi + s ASUNTO (4)5H++S 110,0m² (4)5H++S ASUNTO 110,0m² ASUNTO KH K Alapohjan huoltoluukku K K Alapohjan huoltoluukku K K K MH 4 MH 4 RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE KH +KU +KU H TAKKAAUS AUS H (K/KR) Y TAKKAAUS AUS (K/KR) Y () () LASITTU LASITTU ASTO 10 G17 ASTO 10 J. G17 H19 H19 LE- LE- J m HÄMEE G17 K23 L25 H19 L25 G17 K23 L25 LE- LE- A3 A3 K23 L25

43 110,0 m² 4(5) h + kt + s As Oy ASUNTO Vantaan (4)5H++S Tavastinhelmi 110,0m² (4)5H++S ASUNTO ASUNTO 110,0m² RANALAINEN ARVEKE 43 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi K K RANALAINEN ARVEKE MH 4 K K +KU KH MH 4 KH +KU H TAKKAAUS Y (K/KR) H AUS TAKKAAUS Y (K/KR) AUS () LASITTU () LASITTU G17 J. G17 H19 LE- LE- LE- LE- J. G17 K23. G17 K23 L25 H19 L m A3 A3 L25 HÄM

44 L ,0 m² As Oy 5 Vantaan h + kt + Tavastinhelmi s ASUNTO 5H++S G17 110,0m² 5H++S ASUNTO G17110,0m² ASUNTO G17 Alapohjan huoltoluukku Alapohjan huoltoluukku MH 4 RANALAINEN ARVEKE RANALAINEN ARVEKE KH KH MH 4 K +KU H TAKKAAUS TAKKAAUS K +KU K K AUS AUS H Y (K/KR) Y (K/KR) LASITTU LASITTU ASTO 8 G17 G17 ASTO 8 J. G17 G17 H19 H19 LE- LE-. G17 K23 L25 H19 L25 J m HÄMEE G17 K23 L25 LE- A3 LE- A3 L25

45 B 110,0 m² 5 h + kt + s As Oy Vantaan 5H++S Tavastinhelmi ASUNTO 110,0m² 5H++S ASUNTO ASUNTO 110,0m² RANALAINEN ARVEKE 45 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi RANALAINEN ARVEKE MH 4 KH MH 4 KH +KU K H +KU K K TAKKAAUS (K/KR) H Y AUS K TAKKAAUS (K/KR) Y AUS LASITTU LASITTU G17 J. G17 H19 LE- LE-. G17 K23 L25 H19 G17 K23 A3 L m LE- LE- J. HÄM A3 L25

46 46 TALO A KELLARIKERROS S-LUUKKU G17 / IRTAIMISTOASTO H19 L25 K23 IRT.. TALO SK A3 LÄMMÖNJAK.

47 RAKENNUSTASELOSTE ASUNTOYHTIÖ Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi sijaitsee Vantaalla Hämeenkylän kaupunginosassa. Tontti 12319/1 on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. Osakkaalla on oikeus lunastaa tontista huoneistokohtainen osuutensa kerran vuodessa. Yhtiössä on kaksi 2-kerroksista rivitaloa ja kymmenen 2-kerroksista paritaloa. ULKOSEINÄT Ulkoseinät ovat pääosin puurakenteisia ja lämmöneristeenä on 250 mm mineraalivillaa. Julkisivuverhouksena on pääosin puuverhous. KALUSTE JA USTE Keittiöiden kiintokalusteet ovat kotimaisia vakiokalusteita. Keittiöissä on tasoon upotettu keittotaso sekä kalusteuuni, liesikupu, astianpesukone sekä tilavaraus mikroaaltouunille. 2h- ja 3h-asunnoissa on jääkaappipakastin. 4h-, 4(5)h- ja 5h-asunnoissa on jääkaappi ja pakastinkaappi. SAUNAT JA ESUTILAT Asunnoissa on sauna, jossa on sähkökiuas. Lauteet ovat kuusta. esutiloissa on tilavaraukset ja liitännät pyykinpesukoneelle sekä kuivausrummulle. 47 Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi VÄLISEINÄT Huoneistojen väliset seinät ovat alakerrassa betonirakenteisia ja yläkerrassa puurakenteisia. Huoneiden kevyet väliseinät ovat pääosin teräsrunkoisia kipsilevyseiniä. Märkätilojen seinät ovat pääosin teräsrankaisia, kosteisiin tiloihin soveltuvia levyseiniä, ja ne vesieristetään sertifioiduin menetelmin. ALJAT JA VÄLIJAT Asuinrakennuksissa on pääosin kantava ontelolaatta-alapohja. Välipohjat ovat pääosin ontelolaattarakenteiset. VESIKATTO JA KATON USTE Asuinrakennusten katot ovat pulpettikattoja ja vesikatteena on konesaumattu peltikate. Tarvittavissa paikoissa on lumiesteet. Sadevesikourut ja syöksytorvet ovat peltiä. LATTIAT Keittiöiden, makuu-, vaate- ja olohuoneiden lattioissa on tammilautaparketti. esuhuone-, sauna- ja wc-tiloissa on keraaminen laatta. Eteisen lattia on osin keraamista laattaa ja osin parkettia. Ulkovarastojen lattiat ovat hierrettyä betonia. SEINÄÄÄLLYSTE Kuivien tilojen seinät on tasoitettu ja maalattu. esuhuoneiden ja wc-tilojen seinät on laatoitettu. Keittiöissä kalusteväli on laatoitettu. Saunojen seinät on paneloitu. KATOT Katot ovat yleensä ruiskutasoitepintaisia. Alaslasketut katot ovat pääosin maalattu. Saunojen, pesuhuoneiden ja erillis-wc:iden katot paneloidaan. OV ääsisäänkäyntien ulko-ovet ovat lämmöneristettyjä ovia. arveke- ja terassiovet ovat ikkunaovia. Sisäovet ovat huullettuja laakaovia. Saunoissa on kokolasiovi. VAATESÄILYTYSTILAT Vaatekomerot ovat melamiiniovilla varustettuja tanko- ja hyllykomeroita. YHTEISTILAT, ASTO- JA TEKNIS TILAT Talovarasto, tekniset tilat ja väestönsuoja/irtaimistovarasto sijaitsevat A- talon kellarikerroksessa. Asuntokohtaiset kylmät varastot sijaitsevat asunnon pihan yhteydessä. AIKOITUS Jokaisen huoneiston käyttöön kuuluu huoneiston edessä tai läheisyydessä oleva avopaikka. Lisäksi yhtiöllä on paikoitusalueella 14 autopaikkaa. Näistä 12 kpl myydään erillisinä osakkeina. Kaikki autopaikat ovat sähköistettyjä. KONEKNIS TYÖT Rakennukset liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon. Rakennuksissa on vesikeskuslämmitys (kaukolämpö) toteutettuna vesikiertoisena patterilämmityksenä. Lisäksi laatoitetuilla alueilla on pääosin huoneiston sähköön liitetty mukavuuslattialämmitys. Asunnoissa on lämmöntalteenotolla (-kone) varustettu, huoneistokohtainen koneellinen tulo-poistoilmanvaihto. -kone on kytketty huoneistosähköön. Lämmityskaudella -koneen tuloilmaa esilämmitetään sähköllä. Asunnoissa on huoneistokohtainen käyttövedenmittaus. Kiinteistössä on tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetyhteyden, sekä kaapelitelevisiojärjestelmän. ULKOUOLIS TYÖT Maan kanssa kosketuksiin joutuvat puuosat ovat painekyllästettyjä. Istutukset, nurmikot ja piha-alueen varusteet tehdään erillisen pihasuunnitelman mukaisesti. Tämä esite on laadittu ennakkotietojen antamiseksi asuntojen markkinoinnista annetun asetuksen mukaisesti. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. IKKUNAT Asuntojen ikkunat ovat kolminkertaisia, puurakenteisia MSE-ikkunoita. Ulkopuolen puitteet ovat alumiinia.

48 48 facebook.com/yitkoti yitkoti.fi ESITTELY JA MYYNTI YIT Asuntomyynti Arkadiankatu Helsinki uh * RAKENTAJA YIT Rakennus Oy Asuintalot Uusimaa L 36, Helsinki, uh * *uhelun hinta 0,088 eur/min * yitkoti.fi

Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi

Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi Asunto Oy Vantaan Tavastinhelmi yitkoti.fi IENTALOJA HÄMEENKYLÄ 2 Asetu Alakylän kotoisaan pihapiiriin. Vantaan Hämeenkylän eteläpäähän, Linnaisten pientaloalueen tuntumaan syntyy uusi moderni kylä. Hämeenkylän

Lisätiedot

Espoon Luotsi. Pientaloasumista rauhallisella alueella. Ystävällinen hinnaltaan, järkevä luonteeltaan. HANSAVALKAMA. Taiteilijan näkemys

Espoon Luotsi. Pientaloasumista rauhallisella alueella. Ystävällinen hinnaltaan, järkevä luonteeltaan. HANSAVALKAMA. Taiteilijan näkemys Espoon Luotsi HANSAVALKAMA Ystävällinen hinnaltaan, järkevä luonteeltaan. Taiteilijan näkemys Pientaloasumista rauhallisella alueella 2 PIHA JA LUONTO KOSKETUS- ETÄISYYDELLÄ Kotikylässä asun tutussa ja

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA

Asunto Oy Vantaan Torppari PAKKALA PAKKALA 2 3 Jumbosti viihtyvyyttä maksisti mukavuutta Torpparin uusissa kodeissa on tilaa kasvaa ja nauttia elämästä. Loistava sijainti, mahtavat palvelut Vantaan Pakkalanrinne on viehättävä asuinalue

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA

Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA Asunto Oy Vantaan Kraatari PAKKALA 2 yitkoti.fi/kraatari 3 Mukava pesä Asunto Oy Vantaan Kraatari mukavalta alueelta isommallekin perheelle KRAATARISSA MAHTUU VIIHTYMÄÄN SISÄLLÄ JA ULKONA Asunto Oy Vantaan

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE

AS OY HUMPPILAN LINKKITIE UUSI RIVITALO HUMPPILAAN RAKENTAA: AS OY HUMPPILAN LINKKITIE Linkkitie, 31640 Humppila ESITTELY JA MYYNTI: RS-PANKKI: Forssan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Tero Rämö LKV, KiAT 050-364 5126 Hannu Pehkonen

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Asunto Oy Tuusulan Petäjä. koskenmäki

Asunto Oy Tuusulan Petäjä. koskenmäki Asunto Oy Tuusulan Petäjä koskenmäki 2 yitkoti.fi/petäjä 3 ASUNTO OY Tuusulan Petäjä Kyläidyllin tunnelmaa, asumisen mukavuutta Asunto Oy Tuusulan Petäjän kodeissa valittavanasi on erikokoisia saunallisia

Lisätiedot

Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA

Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA Asunto Oy Sipoon Tuhkimo SÖDERKULLA 2 yitkoti.fi/tuhkimo 3 Asunto Oy Sipoon Tuhkimo Tuhkimon maisemat ovat melkein kuin Saduissa Asunto Oy Sipoon Tuhkimo kohoaa kallioiden kuvioimalle mäelle, ympäristön

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Asunto Oy Vihdin Vaskiseppä NUMMELA

Asunto Oy Vihdin Vaskiseppä NUMMELA NUMMELA Monipuolista ja luonnonläheistä elämää Nummelan kyläidyllissä Hiidenveden huikeisiin rantamaisemiin sijoittuva Nummela luonnonkauniine hiekkaharjuineen on etenkin pientaloon muuttavien lapsiperheinen

Lisätiedot

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta

Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo

ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 Maria Jotuninkatu 2, 06100 Porvoo ASUNTO OY PORVOON MARIA JOTUNINKATU 2 MARIA JOTUNINKATU 2, 06100 PORVOO Arvioitu valmistuminen 5/2017 Hornhattula

Lisätiedot

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu

ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia

Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia Asunto Oy Vantaan LAVASTE Navethalia Asunto Oy Vantaan LAVASTE 25 Viihdy ja säästä! Matalaenergiakoteja Navethaliaan Navethalian uusi kyläidylli kutsuu aitiopaikalle Tikkurilan naapuriin. Ensimmäisinä

Lisätiedot

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA

Asunto Oy Nurmijärven Kuukivi KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA KIRKONKYLÄ K IVINUMMI K I RKONKYLÄN PORTILLA K IVINUMMI K IRKONKYLÄ N PO RTILLA Samalla kun Nurmijärvi vaalii Aleksis Kiven rikasta perintöä, sen katse suuntautuu tarmokkaasti tulevaisuuteen ja asukkaiden

Lisätiedot

Lahden Lehtikuusi LAUNE KERROSTALO. Palvelut vieressä. Salpausselkä lähellä.

Lahden Lehtikuusi LAUNE KERROSTALO. Palvelut vieressä. Salpausselkä lähellä. Lahden Lehtikuusi LAUNE KERROSTALO alvelut vieressä. Salpausselkä lähellä. 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää ja vapautta

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla

ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE Kalliokielontie 2, 01150 Söderkulla ASUNTO OY SIPOON KALLIOKIELONTIE KALLIOKIELONTIE 2, 01150 SÖDERKULLA Arvioitu valmistuminen syyskuu 2016 Asumisoikeuskohde Sipoon Kalliokielontie

Lisätiedot

As Oy KuOpiOn savolanhovi

As Oy KuOpiOn savolanhovi As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle

Lisätiedot

ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela

ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI Selmantie 2, 05400 Jokela ASUNTO OY TUUSULAN PUISTOKAARI SELMANTIE 2, 05400 JOKELA Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja lapsiystävällisellä Lepolan alueella

Lisätiedot

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä

Asunto Oy Hyvinkään Martinhovi. Moderni koti Hyvinkäällä Moderni koti Hyvinkäällä Talo A Kortetie Jäte Martinlähteenpuisto 1 ap Jäte Talo B Oleskelu- ja leikkialueet Autokatos 1 7 ap Autokatos 2 9 ap Hyvinkäällä on ihanteellinen logistinen sijainti ja erinomaiset

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka. Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Maalämpö Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle ja rauhalliselle Palokan asuinaluelle,

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion Kippari

Asunto Oy Kuopion Kippari Asunto Oy Kuopion Kippari ENNAKKOMARKKINOINTI yitkoti.fi KERROTALO AARITOKAPNKI 2 yitkoti.fi/kippari Huoleton kaupunkikoti luonnonystävän ehdoilla Vuokratontille valmistuvan Kipparin kodissa neliöt on

Lisätiedot

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12

Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12 Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu

Valoisat kodit Uudessa Alppilassa. Alppilan Kaisla, Oulu Valoisat kodit Uudessa Alppilassa Alppilan Kaisla, Oulu Muuttovalmiita koteja Alppilan Kaislassa Kodikkaan Kaislan valoisat läpitalonhuoneistot sijaitsevat osoitteessa Muottikatu 10, 90530 Oulu. Ota meihin

Lisätiedot

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!

TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä! Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kiulukangas Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Samo VIIKKI

Asunto Oy Helsingin Samo VIIKKI VIIKKI e on leijan liidossa kevättuulessa. Pienissä versoissa kasvimaalla ja pikkuvasikan märässä pusussa kämmenelle; eväsrepussa retkellä meren rantaan ja lintutornissa, aamuvirkkujen hiljaisessa vartiossa.

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy

HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,

Lisätiedot

Asunto Oy Vaasan Punostie 5

Asunto Oy Vaasan Punostie 5 Asunto Oy Vaasan Punostie 5 PUROLA, Punostie 5 Vaasa BOBÄCK, Snoddvägen 5 Vasa TAITEILIJAN NÄKEMYS KUVA VIITTEELLINEN Arvioitu valmistuminen: kevät 2015. Uppskattad färdigställning: våren 2015. Myllykatu

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Sahramirinne

Asunto Oy Helsingin Sahramirinne Asunto Oy Helsingin Sahramirinne yitkoti.fi PARITALOJA METSÄLÄ 2 Uusia, avaria koteja vehreään Metsälään Asunto Oy Helsingin Sahramirinteen kaksikerroksiset paritalokodit sijoittuvat idylliselle pientaloalueelle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3

Paritalo Lehmo. Saappanintie 3 Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,

Lisätiedot

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1

Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1 Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI

Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Asunto Oy Joensuun Vehkaraitti VEHKALAHTI Veden äärellä elämä virtaa vilkkaammin Muuta asumaan rantamaisemiin, joissa sielu lepää ja keho virkistyy! Ulkoilmaelämästä ja luonnon läsnäolosta nauttiva löytää

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio

Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

Tuusulan Majapaikka. Hyvien palveluiden ja yhteyksien äärellä. JOKELA KERROSTALOKOTEJA. Taiteilijan näkemys

Tuusulan Majapaikka. Hyvien palveluiden ja yhteyksien äärellä. JOKELA KERROSTALOKOTEJA. Taiteilijan näkemys Tuusulan Majapaikka JOKELA KERROSTALOKOTEJA Taiteilijan näkemys Hyvien palveluiden ja yhteyksien äärellä. 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä

Lisätiedot

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.

Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Asunto Oy Klaukkalanportti

Asunto Oy Klaukkalanportti Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti

Lisätiedot

Vihdin Tammela. Viihtyisästi palvelujen vieressä NUMMELA KERROSTALO. Taiteilijan näkemys

Vihdin Tammela. Viihtyisästi palvelujen vieressä NUMMELA KERROSTALO. Taiteilijan näkemys Vihdin Tammela NUMMELA KERROSTALO Taiteilijan näkemys Viihtyisästi palvelujen vieressä 2 HYVIEN TARINOIDEN KULMAKUNTA Haluan asettua paikkaan, jossa viihdytään ilman ikärajaa! Täällä on tilaa hengittää

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Rosetti LINTUVAARA

Asunto Oy Espoon Rosetti LINTUVAARA LINTUVAARA 3 Fiksu kodin paikka Siellä, missä kolme suurta kaupunkia: Espoo, Helsinki ja Vantaa kohtaavat sijaitsee metropolin Kuninkaan kolmio. Luonnonläheinen alue, josta on hyvät yhteydet kaikkialle

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot...

Rivitalohuoneisto 4h+k+kph+s+wc+vh+ak+lasitettu terassi... 88,0 m² Asunto Oy Lahden Jahtikatu 12 -nimisen yhtiön osakkeet nrot... MYYNTIESITE v.164 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Jahtikatu 12 as 4, 15610 Lahti Nikkilä, Ala-Nikkilä Rivitalohuoneisto

Lisätiedot

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat.

Yhtiön hallintaan jäävissä tiloissa lamellitalon 5A kellarissa sijaitsevat asukkaiden yhteistilat. 1 (7) AS OY HELSINGIN LALLUKANKULMA VARTIOKYLÄ 45, Kortteli 45585 tontti 2 Lallukankuja 5, 00920 HELSINKI YLEISTÄ Kohteen suunnittelusta on käyty arkkitehtuurikilpailu Myllypuron SUTA. Jatkosuunnitteluun

Lisätiedot

Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE

Asunto Oy Lahden Lähteenpuisto LAUNE LAUNE 2 Lempeään Lähteenpuistoon on helppo asettua Launeen rauhallisiin maisemiin sijoittuvat uudet YIT Kodit on suunniteltu sujuvaan asumiseen kaikenikäisille. Kahdessa nelikerroksisessa ja hisseillä

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Kupari RATAVALLI

Asunto Oy Kirkkonummen Kupari RATAVALLI RATAVALLI 2 yitkoti.fi/kupari 3 Kupari Huoleton kerrostalokoti vehreistä maisemista Ratavallin kortteliin, omalle tontille kohoava Asunto Oy Kirkkonummen Kupari tarjoaa uusia, tyylikkäitä YIT Koteja erilaisiin

Lisätiedot

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA

ASUNTO OY SULKULAN HUVITUS, JYVÄSKYLÄ Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 MUUTOKSET MAHDOLLISIA Ryytipolku 6 40520 Jyväskylä lainaosuus MYYNTIHINNASTO 22.4.2014 vuokratontin Huoneisto- Pinta- Myynti- Pitkäaik. Velaton arvioitu Osake- Osake Asunto Krs tyyppi ala hinta lainaosuus hinta lunastusosuus

Lisätiedot

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5

Lisätiedot

Asunto Oy Sipoon Laventeli. Söderkulla

Asunto Oy Sipoon Laventeli. Söderkulla Söderkulla Sipoon sinisen taivaan alla kohtaat luonnon ja upeat järvimaisemat Sipoon Söderkullassa asut kuin maalla, lähellä vehmasta luontoa ja järviä, eikä merellekään ole pitkä matka. Porvoon moottoritie

Lisätiedot

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA

TERVETULOA LIETOON LIETO - KASVAVA KUNTA LÄHELLÄ TURKUA As Oy Liedon Ruutu TERVETULOA LIETOON Upea Asunto Oy Liedon Ruutu koostuu keskeiselle paikalle, aivan ydinkeskustan tuntumaan rakennettavasta kerrostalosta jossa on tarjolla 33 huoneistoa. Suunnittelun

Lisätiedot

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA

Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA Asunto Oy Lehtokurppa I VANTAA ENNAKKOMARKKINOINTI - LINTUPOLKU 13, 01450 VANTAA Tietoa kohteesta Vantaan Kulomäkeen nousee tyylikkäät rivitaloasunnot 11 taloudelle. Asunnot sijaitsevat rauhallisella pientaloalueella,

Lisätiedot

Kerrostalo Kouvola, Keskusta Kohdenumero Kalevankatu 15.

Kerrostalo Kouvola, Keskusta Kohdenumero Kalevankatu 15. Kerrostalo Kouvola, Keskusta Kohdenumero 630890 3h, kt, s, parveke, 77,0 m² Kov. 2019 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 75 712,50 Vh. 252 375,00 Tontin lunastushinta 33 841,50 Kalevankatu 15. Ennakkomarkkinoinnissa.

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI

ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI ASUNTO OY VANTAAN KANNISTON REHTORI As Oy Vantaan Kanniston Rehtori Murtopakantie 14, 01730 Vantaa Rakentaja pidättää oikeuden muuttaa tämän esitteen tietoja ja kuvia sekä materiaaleja. Asunnonostajan

Lisätiedot

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE

TAMPEREEN ASUNTAMAANRINNE TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE Asuntamaanrinne 1, KARTTA A OY TAMPEREEN AUNTAMAANRINNE AEMAPIIRRO VUOREKEN PUITOKATU TALO B TALO C TONTTI 2 TALO A TONTIN RAJA LEII JÄTE- KERÄY P-LAITO AUNTAMAANRINNE T AJO TONTILLE

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka

Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Mikkola. Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa. Asumisoikeusasuntoja. 37 kpl

Mikkola. Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa. Asumisoikeusasuntoja. 37 kpl Mikkola Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa Asumisoikeusasuntoja 37 kpl Sisällys Mikkolan alue 2 3 Asokodit 4 5 Asemapiirros 6 7 Huoneistoluettelo 8 9 Kerrospohjat 10 11 Asuntojen pohjapiirrokset 12 26 Rakennustapaseloste

Lisätiedot

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto

Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,

Lisätiedot

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha

ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,

Lisätiedot

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI

AS OY VUOREKSEN LEINIKKI UUDIDE A OY VUOREEN LEINII oukkuaurankatu 7, Vuores, Tampere Taiteilijan luonnos Vuoreksen oukkurann alueelle rakennetaan puistoon rajoittuvalle tontille nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja. Lämmitysmuoto

Lisätiedot

Vantaan Akaatti KIVISTÖ KERROSTALO. Sujuvat yhteydet, monipuoliset palvelut.

Vantaan Akaatti KIVISTÖ KERROSTALO. Sujuvat yhteydet, monipuoliset palvelut. Vantaan Akaatti KIVISTÖ KERROSTALO Sujuvat yhteydet, monipuoliset palvelut. AVENTURIINI 2 SAVUKVARTSI AURINKOKVARTSI VUORIKIDE AMETISTI RUUSUKVARTSINKATU KARNEOLI AKAATTI KEIMOLANTIE (VANHA NURMIJÄRVENTIE)

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Levin Stara

Kiinteistö Oy Levin Stara Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

Vantaan Tavastintähti

Vantaan Tavastintähti Vantaan Tavastintähti VANTAA HÄMEENKYLÄ Ystävällinen hinnaltaan, järkevä luonteeltaan. Taiteilijan näkemys Moderni kyläidylli. Oma, iso terassi. 2 yitkoti.fi/tavastintähti yitkoti.fi/hämeenkylä PIHA JA

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA Jaspiuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA JAPIKUJA 10, 01700 VANTAA Arvioitu valmistuminen 9/2015 Vantaan Jaspinkuja on Vantaan Kivistön uudelle asuinalueelle valmistuva,

Lisätiedot