Dubai KOHDEOPAS..f i

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Dubai KOHDEOPAS..f i"

Transkriptio

1 Dubai KOHDEOPAS.f i

2 Tervetuloa Lomamatkojen Dubaihin! Yhdistyneet Arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista: Abu Dhabi, Dubai, Sharjah, Ras Al Khaimah, Fujairah, Ajman ja UMM Al Quwain. Dubai on emiraateista väkirikkain ja merkittävä kaupan ja matkailun keskus. Ennen maan itsenäistymistä ja liittovaltion muodostamista emiirikunnat olivat brittien alaisia sopimuspartnereita. Brittien kiinnostus alueeseen oli vähäistä ja liittyi etupäässä Intian yhteyksien turvaamiseen. Brittien ilmoitettua vuonna 1968 siirtyvänsä pois alueelta ja lopettavansa kyseiset sopimukset 1971 lähtien, emiirikunnat muodostivat Arabiemiirikuntien liiton. Creekillä paljon. Illallisristeilylle voi lähteä vanhalla dhow-aluksella. Lahden rantaa reunustavat soukit eli markkina-alueet. Kapeat kujat ja mauste-, kulta- ja kangassoukit sekä tunnelmalliset basaarit houkuttelevat kävelylle ja ostoksille. Jättimäiset kauppakeskukset ovat nähtävyyksiä jo itsessään. Keskustasta länteen sijaitsevalla Jumeraihin alueella sijaitsevat hienoimmat lukushotellit sekä rannat. Jumeraihissa sijaitsee tärkeä moskeija ja maamerkki Grand Mosque, jossa on kaupungin korkein minareetti sekä 9 suurta ja 45 pientä kupolia. DUBAI on kehittynyt muutamassa vuosikymmenessä hiekka-autiomaan kalastajakylästä moderniksi kaupungiksi. Alueen lähes ainoa luonnonvara öljy on mahdollistanut tämän hurjan muutoksen. Maan öljyvarat luovat perustan kehitykselle, mutta yhä suurempi osa maan tuloista muodostuu muilta aloilta, esimerkiksi matkailusta, palveluista ja teollisuudesta. Moderni Dubai tarjoaa matkailijalle mahtavia ostosmahdollisuuksia, ensiluokkaisia kulinaristisia elämyksiä, hienoja hotelleja, upeita rantoja, monenlaisia nähtävyyksiä sekä aktiviteetteja. Dubai tunnetaan myös huikentelevista rakennushankkeistaan: esim. maailman korkein rakennus 828 metriin kohoava Burj Khalifa, purjeenmuotoinen keinotekoiselle saarelle rakennettu seitsemän tähden hotelli Burj Al Arab, palmunmuotoiset keinotekoiset Palm Islands -saaret sekä kokonainen keinotekoinen saaristo The World. Elämyksiä on tarjolla lukematon määrä, mm. Ski Dubai -laskettelukeskus, golfkentät, vesi- ja huvipuistot, akvaariot, jeeppisafarit autiomaassa sekä kameliravit. Dubain jakaa kahtia pitkälle sisämaahan ulottuva merenlahti eli Creek, jonka varrelle kaupunki alunperin alkoi kasvaa. Vanhimmat kaupunginosat ovatkin Deira Creekin itärannalla ja Bur Dubai länsirannalla. Lahden voi edelleen ylittää perinteisellä pienellä puuveneellä, abralla, joita liikennöi KOHDEOPAS / DUBAI

3 HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Liittovaltio Pääkaupunki: Abu Dhabi Pinta-ala ja väestö: m² / asukasta, Dubaissa m² / asukasta Virallinen kieli: arabia Uskonto: islam Rahayksikkö: dirhami AED Aikaero Suomeen: talviaika +2 tuntia, kesäaika +1 tunti Luottokorteilla ja Visa Electronilla voit nostaa käteistä automaateilla, joita löytyy pankeista ja ostoskeskuksista. MATKUSTUSASIAKIRJAT Suomen kansalainen tarvitsee matkustusasiakirjaksi passin, jonka tulee olla voimassa 6 kuukautta matkan jälkeen. Väliaikaista passia ei hyväksytä maahantuloon oikeuttavaksi asiakirjaksi. Arabiemiraattien liiton virallisen käytännön mukaan Israelin leima passissa estää maahanpääsyn. Käytännössä maahantulo on yleensä onnistunut Israelin leimasta huolimatta. Uuden passin hankkiminen jää matkustajan oman harkinnan varaan. Suomen kansalaisilta ei toistaiseksi vaadita viisumia alle 30 päivän oleskeluun. Muiden kuin Suomen kansalaisten tulee itse tarkistaa tarvitsevatko he passin lisäksi viisumin tai muun asiakirjan. Kohdemaan viranomaiset voivat muuttaa vaatimuksia passin voimassaoloajasta. Osanottajatodistus toimii matkalippuna, joten muista ottaa se matkalle mukaan. Tarkista, että passisi on ehjä ja ota nimisivusta kopio matkalle mukaan. MATKALLE LÄHDETTÄESSÄ LÄÄKKEET JA ROKOTUKSET Säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä kannattaa varata mukaan koko loman ajaksi. Pakkaa lääkkeet käsimatkatavaroihisi alkuperäispakkauksissa. Nestemäisten lääkkeiden aitous on pyydettäessä todistettava turvatarkastuksessa. Matkalle suositeltavan matka-apteekin sisältöön saa vinkkejä esim. Yliopiston apteekin sivuilta fi. Hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä on syytä varmistaa, että kaikki perusrokotukset ovat kunnossa. Lisäksi tulee ottaa selvää suositellaanko tai vaaditaanko kohdemaahan muita rokotuksia tai estolääkityksiä. Matkustaja on itse velvollinen huolehtimaan tarvitsemistaan rokotuksista. Eri maihin tarvittavista lisärokotuksista saat tietoa kotipaikkakuntasi terveyskeskuksesta ja rokotuspoliklinikoilta. Kohdemaasi terveyteen liittyvät ajankohtaiset tiedot sekä rokotussuositukset löytyvät Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen julkaisemasta Matkailijan terveysoppaasta oppaat_ja_kirjat/matkailijan_terveysopas/ Huom! Arabiemiraatiessa on tiukat säädökset koskien lääkkeiden maahantuontia. Matkalle mukaan otettavien tavallisten reseptilääkkeiden reseptistä on oltava mukana englanninkielinen käännös. Lupa mukana tuotavien narkoottisten ja muiden vahvojen lääkkeiden maahantuonnille on pyydettävä etukäteen terveysministeriöltä, fax: , sähköposti: Lisätietoja puh Lista eräistä kielletyistä lääkkeistä sekä lääkkeitä koskevia ohjeita löytyy sivulta MATKAVAKUUTUS Suosittelemme, että otat matkustaja- ja matkatavaravakuutukset, jotka saat kätevästi Internet sivuiltamme sekä soittamalla tai käymällä Matka-Vekan toimistossa. Tarkista myös matkavakuutuksesi ehdot. LUOTTOKORTIT Tunnetuimmat kansainväliset luottokortit käyvät maksuvälineinä suurimmissa liikkeissä, hotelleissa, ravintoloissa ja autonvuokraamoissa. MATKATAVARAT Finnairin lennoilla ruumassa saa kuljettaa veloituksetta yhden laukun, joka saa painaa enintään 23 kg ja maksimitat ovat 190 cm x 75 cm x 65. Yhdeksi laukuksi voidaan myös laskea näihin mittoihin mahtuva erikoismatkatavara, kuten pienet urheiluvälineet (golfvarusteet/sukset/lumilauta) tai soittimet. Yhden yksittäisen matkatavaran suurin sallittu paino on 32 kg kg painavasta laukusta veloitetaan lisämaksu. Lisäksi matkustamoon saa ottaa yhden käsimatkatavaran, jonka maksimikoko on 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg. Lisäksi saa tuoda koneeseen pienen käsilaukun, pienen kameralaukun, lastenruokaa, matkalukemista, päällystakin sekä tarvittaessa kävelykepin, kyynärsauvat tai vastaavat kävelyä helpottavat apuvälineet. Soittimet, jotka eivät ylitä käsimatkatavaroille sallittuja mittoja, voidaan tuoda koneeseen osana käsimatkatavarakiintiötä. Lapsella, jolle on oma varattu istuinpaikka lennolla, saa olla yhtä paljon matkatavaraa kuin samassa luokassa matkustavalla aikuisella ja lisäksi kokoontaitettavat lastenrattaat ja turvaistuin. Turvaistuin voidaan tilan ja turvamääräysten salliessa ottaa matkustamoon. Sylilapsella saa olla yksi enintään 23 kg painava laukku matkustusluokasta riippumatta, sekä lisäksi kokoontaitettavat lastenrattaat ja turvaistuin. Turvaistuin voidaan tilan ja turvamääräysten salliessa ottaa matkustamoon. Sylilapsella ei saa olla käsimatkatavaroita. PAKKAAMINEN Pakkaa kaikki lääkkeet, särkyvät esineet, rahat, korut, arvotavarat, avaimet, matkapuhelin ja lennolla tarvitsemasi tavarat käsimatkatavaroihin. Yksi henkilö voi viedä matkustamoon nesteitä käsimatkatavarana, kun - nesteet on pakattu enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin ml pakkaukset mahtuvat enintään 1 l kokoiseen uudelleensuljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin - 1 pussi/matkustaja. Lisäohjeita ja -tietoa lomamatkojen esitteestä ja sivuilta Ryhmämme matkatavaroiden tunnistamisen helpottamiseksi kiinnitä laukkuihisi lomamatkojen osoitelaput omilla tiedoillasi täydennettyinä. YLIMÄÄRÄINEN/ERIKOIS -MATKATAVARA Finnairin lennoilla ylimääräisestä matkatavarasta veloitetaan ylipainomaksu. Kuljetusmaksu sallitun matkatavarakiintiön ylittävistä kiloista tai lisälaukuista sekä urheiluvälineistä ja muista erikoismatkatavaroista, on mahdollista maksaa etukäteen, jolloin hinta on usein edullisempi kuin lentokentällä maksettuna. VAHINGOITTUNUT TAI KADONNUT MATKATAVARA Mikäli matkatavarasi eivät saavu ajoissa tai ne ovat vahingoittuneet, siitä KOHDEOPAS / DUBAI

4 tulee tehdä vahinkoilmoitus (pir) lentoasemalla välittömästi saapumisen yhteydessä. Vahinkoilmoitus tarvitaan lento- tai vakuutusyhtiölle tehtävään korvaushakemukseen. Kohteessa opas auttaa tarvittaessa matkatavaroihin liittyvissä ongelmissa. ATERIA JA ERIKOISRUOKAVALIOT LENNOLLA Finnairin lomalennoilla tarjotaan hintaan sisältyvä ateria tai välipala kahvin ja teen kera. Mannertenvälisillä lennoilla on yleensä kaksi ruokatarjoilua. Lisäksi lennoilla on myynnissä snack-tuotteita. Ruuat ovat vähälaktoosisia. Jos noudatat erityisruokavaliota sairauden, allergian tai muun syyn takia, voit tilata lennolle erikoisaterian. Ilmoita erikoisruokavaliosi hyvissä ajoin lomamatkoille/matkatoimistoosi tai varaa finnairin lomalento sivulta (viimeistään 2 päivää ennen lähtöä). Vesi, mehu, virvokkeet ja alkoholijuomat ovat maksullisia. Lomalennoille on myös mahdollista tilata maksullinen, juhla-ateria. Juhla-ateria on varattavissa aikaisintaan 30 päivää ja viimeistään 48 tuntia ennen lähtöä. ISTUMAPAIKAT LENNOLLA Mikäli haluat istua lennolla mieleiselläsi paikalla tai haluat varmistaa vierekkäiset paikat matkakumppaneidesi kesken, voit varata istumapaikat etukäteen maksusta. Paikkavarauksia voi tehdä aikaisintaan 30 vuorokautta ennen lähtöä, kuitenkin viimeistään 3 vuorokautta ennen lähtöä. Lisää tietoa hinnoista ja paikoista TAX-FREE OSTOKSET Finnairin lennoille voi tehdä tax-free ostoksia etukäteen osoitteessa www. finnairshop.fi YHTEYSTIEDOT LÄHEISILLE Jätä hotellisi nimi ja osoite sekä lentosi numero ja aikataulut läheisillesi. LENTOLIPPU JA LÄHTÖSELVITYS Esitteen lentoaikataulu on alustava. Tarkista koneen lähtöaika lentolipustasi! Lähtöselvityksessä lentoasemalla tulee olla viimeistään 2 tuntia ennen koneen lähtöä. Lähtöselvitys suljetaan 1 tunti ennen koneen lähtöä. Varaathan riittävästi aikaa tiukentuneet turvatoimet hidastavat. TEE LÄHTÖSELVITYS FINNAIRIN LENNOLLE ETUKÄTEEN Finnairin lähtöselvitysterminaali helsinki-vantaalla on T2. Tutustu lähtöselvitys ohjeisiin finnairin sivuilla: Internetissä tai matkapuhelimella Tee lähtöselvitys finnairin lennolle internetissä tai älypuhelimella verkossa jopa 36 tuntia ennen lentoa. Itsepalveluautomaatilla lentoasemalla lähtöselvityksen voi tehdä myös itsepalveluautomaatilla lentoasemalla. päästäksesi alkuun tarvitset vain passin tai finnair plus -jäsenkorttisi. Näytön yksityiskohtaisten ohjeiden avulla lähtöselvitys sujuu helposti koko matkalle. Saat automaatista tulostetun tarkastuskortin. Tutustu itsepalveluautomaatilla tehtävän lähtöselvityksen ohjeisiin finnairin sivuilla. Tee lähtöselvitys viimeistään 1 t 30 min ennen koneen lähtöä. Lähtöselvitys edellisenä iltana Seuraavan päivän lennoille lähtöselvitys onnistuu Helsinki-Vantaalla myös edellisenä iltana klo Tällöin yksi matkalle lähtevistä perheenjäsenistä voi luovuttaa koko perheen matkatavarat, mikäli hänellä on mukanaan kaikkien lentoliput ja matkustusasiakirjat. Lähtöpäivänä voi siirtyä suoraan turvatarkastukseen. Jos mukanasi on vain käsimatkatavaroita ja sinulla on lentoaseman hyväksymä tarkastuskortti, voit siirtyä suoraan turvatarkastukseen ja lähtöportille jos et voi avata mobiilitarkastuskorttia puhelimestasi, nouda paperinen tarkastuskortti bag drop -tiskiltä. Ruumaan menevät matkatavarat voit jättää lähtöselvitys- tai bag drop -tiskille normaalien lähtöselvitysaikojen puitteissa. LOMAMATKOJEN EDUSTAJA LENTOKENTÄLLÄ Helsinki-Vantaan lentoasemalla kenttäedustajamme on paikalla 2 tuntia ennen lennon lähtöä matkanjärjestäjien palvelupisteessä 1.krs tuloaula 2:n ja kotimaan terminaalin välisessä yhdyskäytävässä. Jos matkalle lähtösi estyy viime hetkellä, ilmoita peruutuksesta edustajallemme puh. (09) Muiden lentoasemien yhteystiedot MAAHANTULOMUODOLLISUUDET Dubain lentokenttä on hyvin vilkas ja ihmisiä saapuu eri puolilta maailmaa. Portilta on melko pitkä matka passintarkastukseen. Passintarkastustiskejä on useita ja niille johtaa rajatut jonotusalueet. Riippuen saapuvien lentojen määrästä sekä viikonpäivästä, saattaa passintarkastus kestää pitkäänkin. On hyvä varautua odottamaan. Passintarkastuksen jälkeen on käsimatkatavaroiden läpivalaisu, jonka jälkeen matkalaukut voi noutaa matkatavarahihnoilta. Tullin jälkeen mennään vielä eteenpäin kohti uloskäyntiä, jonka lähettyvillä oppaamme yleensä odottaa. OPASPALVELUT KOHTEESSA LOMAMATKOJEN OPAS JA LENTOKENTTÄKULJETUS Kohteeseen saavuttuasi tapaat oppaamme lentokentällä terminaalin ulkopuolella. He ohjaavat oikeaan bussiin. Huom! Lentokenttäkuljetus tulee ostaa etukäteen Suomessa. Ajoaika Dubain lentoasemalta hotelleihin kestää noin 30 min. -1,5 h. KOHDEOPAS / DUBAI

5 KOHDEKANSIO Hotellisi ala-aulassa on oppaidemme keräämä suomenkielinen kohdekansio, jossa on paljon lomaa helpottavaa asiaa, esim. aikatauluja ja aukioloaikoja. Kansiossa on tietoa myös retkistämme. Kansio on tarkoitettu lomalaisten yhteiseen käyttöön, joten ethän vie sitä huoneeseesi! OPPAAT Lomamatkoilla on Dubaissa rajoitetut opaspalvelut. Opas käy hotelleilla kerran viikossa ja muina aikoina hänet tavoittaa puhelimitse. Hotellipäivystysajat ja hätätapauksia varten tarkoitetun Lomamatkojen päivystyspuhelinnumeron (24 t/vrk) saat oppailtamme perillä kohteessa. MAASSA MAAN TAVALLA TAKUUMAKSU HOTELLEISSA Hotellit perivät asiakkailta alkaen 500 AED:n takuumaksun hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluita tai ostoksia varten. Takuumaksun voi suorittaa avoimena luottokorttimaksuna, jolloin summa varataan luottokortilta. Takuumaksun voi maksaa myös euroilla. Mikäli palveluita tai ostoksia ei tehdä takuumaksun edestä, vapautetaan varaus luottokortilta tai palautetaan käteinen lähtöpäivänä. Käteinen saatetaan palauttaa euron sijasta myös dirhameina. SÄHKÖJÄNNITE 220 V. Välikappale eli adapteri yleensä tarvitaan. PUKEUTUMINEN Kohteliaisuudesta paikallista kulttuuria kohtaan on hyvä pukeutua niin, että polvet ja olkapäät peittyvät kaupungilla liikuttaessa. Tämä koskee sekä miehiä että naisia. Dubai on tärkeä liike-elämän keskus ja tämä näkyy myös pukeutumisessa. Paljastaviin kesävaatteisiin, kuten shortseihin, uimaasuihin ja hihattomiin yläosiin sopii pukeutua vain rannoille ja uima-altaille. Useimmat sisätilat ovat viileitä ilmastoinnin vuoksi. JUOMARAHA Juomarahaa on tapana jättää hyvästä palvelusta. Ravintoloissa 5-10 % laskun loppusummasta. Ravintoloissa laskuun lisätää usein palvelumaksu 10 % ja vero 10%. Retkibussin kuljettajalle, huonesiivoojalle, huonepalvelu tarjoilijalle ja laukunkantajalle voi halutessaan antaa 5-10 AED. ALKOHOLI Alkoholin käyttö ei kuulu islamilaisten kulttuuriin. Alkoholia tarjoillaan vain hotellien ravintoloissa sekä baareissa. Kaupoissa ei myydä alkoholia. Alkoholia voi ostaa ainoastaan passintarkastuksen jälkeen sijaitsevasta lentoaseman tax free -kaupasta. Maahan saa viedä 24 tölkkiä olutta tai 4 litraa mitä tahansa muuta alkoholia. Maasta lähdettäessä alkoholin kuljettaminen on kiellettyä. Matkatavaroista tai muualta löydetty alkoholi otetaan pois ja siitä seuraa 1000 sakko, joka on maksettava heti lentokentällä. Alkoholia voi kuitenkin ostaa viemisiksi lähtöselvityksen jälkeen sijaitsevasta tax-free myymälästä. LAKI Maassa on käytössä ankarat rangaistukset ja lait poikkeavat suomalaisista. Esim. julkisella paikalla päihtyneenä esiintyminen on rangaistava teko. Myös julkisia hellyydenosoituksia ja liian paljastavia asuja tulee välttää. Huumeiden käytöstä, ostamisesta tai myymisestä saattaa rangaistuksena olla kuolemantuomio. VALOKUVAAMINEN Valokuvaaminen on yleisesti sallittua, mutta kielletty sotilaskohteissa, palatsien ja hallintorakennusten sekä teollisuuslaitosten läheisyydessä. Kultakaupoissa ja basaareissa voi myös olla kuvauskieltoja. Ihmisiä, varsinkaan naisia ja lapsia, ei tule kuvata pyytämättä lupaa. PYHÄPÄIVÄ Perjantai on muslimien pyhäpäivä ja paikallinen viikonloppu muodostuukin perjantaista ja lauantaista. Perjantaisin ostoskeskukset ovat avoinna Pikkuliikkeet avavaat ovensa iltapäivällä. Virastot ja pankit ovat kiinni. KANSALLISET JUHLAPÄIVÄT Arafat (Haj pyhiinvaelluksen päivä) Eid al-adha (pyhiinvaelluksen loppuminen, uhrilammasjuhla) Al Hijra (islamilainen uusivuosi) Arabiemiraattien kansallispäivä 1.1. uudenvuodenpäivä Shopping festival Ramadan-paasto alkaa Eid Al Fitr -sokerijuhla paaston päättyminen TERVEYS JA TURVALLISUUS MATKUSTUSTURVALLISUUS Ulkoministeriön sivuilta löytyvät kohdemaasi matkustustiedotteet. APTEEKKI Apteekit (Pharmacy) ovat avoinna la-to n. klo 9-13 ja pe Osa apteekeista palvelee myös vuorokauden ympäri. LÄÄKÄRI Hotelleilla on yleensä omat lääkärit jotka tarvittaessa on kutsuttavissa paikalle. Dubaissa suurin osa sairaaloista on yksityissairaaloita. JUOMAVESI Vesijohtovesi on juomakelpoista ja se on tehty puhdistamalla merivedestä. Pullotettua vettä saa supermarketeista. VARKAAT Rikollisuutta maassa on vähän. Turisteja kehotetaan tavanomaiseen varovaisuuteen. LOMAVINKIT NÄHTÄVYYKSIÄ Burj Al Arab on purjeen muotoinen seitsemän tähden hotelli, joka on rakennettu keinotekoiselle saarelle rannan tuntumaan. Hotellissa ei voi vierailla, mutta ravintolat ovat avoinna kaikille. Pöytävaraus tulee tehdä hyvissä ajoin ja ravintolaan tulee pukeutua tyylikkäästi. Burj Khalifa on maailman korkein rakennus, 828 metriä. At the Top -näköalatasanteelle pääsee Dubai Mall -ostoskeskuksen LG-kerroksesta. Lipun voit ostaa etukäteen osoitteesta tai paikan päällä. Näköalatasanteelle saattaa joutua jonottamaan joskus pitkiäkin aikoja. Heritage Village ja Diving Village sijaitsevat Creek-lahden varressa, sheikki Saeedin talon vieressä. Alue on perinteiseen Arabianlahden tyyliin rakennettu ja alueella on paljon ravintoloita. Iltaisin ravintolat täyttyvät ihmisistä ja alueella on mukava tunnelma. Osoite: Al Shindagha Jumeirahin Moskeija on yksi alueen suurimmista moskeijoista. Opastetuiden kiertokävelyiden aikana moskeijaan pääsee myös länsimaalaiset. Dubai Museum on Bur Dubaissa sijaitseva näyttely, joka kertoo alueen menneisyydestä. Osoite: Al Fahidi Street. Sheikki Saeedin talo on entisen hallitsija asuintalo, jossa on nykyään museo. Esillä vanhoja valokuvia Dubaista. Osoite: Sheikh Saeed Al Maktoum s House, Shindagha. KOHDEOPAS / DUBAI

6 Taidemuseo jossa on näytteillä suuri kokoelma modernia ja perinteistä taidetta sekä vaihtuvia näyttelyitä. Osoite: Arts Area Vesipuistoja: Aquaventure on iso vesipuisto Palm Islandilla. Wild Wadi on koko perheen vesipuisto Jumeirahin alueella, Burj Al Arab hotellin vieressä. Wonderland sijaitsee Dubai Garhound sillan vieressä ja kostuu vesipuistosta, merimaailmasta ja huvipuistosta. OSTOKSET Ostoksia voi tehdä lukuisissa moderneissa ostoskeskuksissa tai perinteisissä soukeissa. Suosittuja tuliaisia ovat mausteet, korut, kulta, elektroniikka, silmälasit, vaatteet, kankaat, kengät, matot ja teetetyt vaatteet. Ostoskeskuksissa on kiinteät hinnat, soukeissa tinkiminen kuuluu asiaan. Kuukauden pituisia ostosjuhlia Shopping Festivaaleja vietetään keväällä Festivaalien aikana on paljon erikoistarjouksia ja alennuksia myös laatutuotteissa. Dubai Mall on Dubain suurin ostoskeskus, peräti 1200 liikettä ja monia nähtävyyksiä, kuten akvaario, luistinrata, pelimaailma, elokuvateatteri. Edessä on tekojärvi, jonka edustalla on iltaisin puolen tunnin välein upea vesi- ja valoshow. Tarjolla on isoja tavarataloja sekä pienempiä liikkeitä ja useita eritasoisia kahviloita ja ravintoloita. Ostoskeskuksen edestä johtaa silta Souk Al Bahariin, joka on sisätiloissa toimiva soukalue täynnä kahviloita, ravintoloita ja pieniä liikkeitä. Madinat Jumeirah Souk on moderni ja kauppa- ja ravintola-alue, joka on rakennettu basaarityyliin vanhaan linnoitukseen. Kauppakujilla on itämainen tunnelma varsinkin ilta-aikaan. Tuhannen ja yhden yön satuun pääset gondoliajelulla, joka kiertää linnoitusta ympäröivillä kanavilla. Mall of the Emirates sijaitsee Sheik Zayed roadin varrella Al Barshan alueella lähellä Dubai Abu Dhabi -moottoritietä. Se tarjoaa täyden valikoiman ostosmahdollisuudet sekä toimintaa ja viihdettä. Tarjolla on useita satoja kansainvälisiä huippu- ja perusmerkkejä muotia, urheilua, elektroniikkaa, sisustusta. Lapsille on Magic Planet ja keskuksessa on myös maailmankuulu sisätiloihin rakennettu laskettelu- ja lumimaailma Ski Dubai. Karama Soukin alueella on paljon pikkuliikkeitä, jotka ovat intialaisten ja pakistanilaisten ylläpitämiä. Kelloja, pelejä, kenkiä, nahkatavaroita, laukkuja, pashminahuiveja ja hajuvesiä. Tinkiminen kuuluu asiaan. Tarjolla on paljon piraattituotteita, joiden maahantuonti Suomeen on kiellettyä. Kulta- ja maustesoukit sijaitsevat Deiran puolella. Maustesoukin kadut ovat täyttyneet lukuisista myyjistä, väreistä ja itämaisista tuoksuista. Kultasoukin satojen liikkeiden kimallus on jo itsessään nähtävyys. Mercato sijaitsee Jumeirahin rantatiellä. Paljon vaateliikkeitä ja elokuvateatteri. Festival City Center sijaitsee Deiran puolella Business Bay -sillan lähellä. Mark & Spencer tavaratalo, Hard Rock Cafe Dubai sekä useita liikkeitä ja ravintoloita, vastapäätä IKEA. Lamzy Plaza sijaitsee Bur Dubaissa Oud Methan alueella. Suosittu ostoskeskus, jossa on tarjolla edullisempaa tavaraa ja vaatetta, mutta merkkiliikkeitäkin löytyy. Wafi City on egyptiläistyyliin tehty alue ja keskusaukion pyramidit ja patsaat ovat jo itsessään nähtävyys. Ostoskeskus tarjoaa 350 tasokasta liikettä, kuten Chanel, Escada, Rolex, Burberry. Useita kansainvälisiä ravintoloita. RUOKA JA JUOMA Arabiemiraattien ravintoloissa on edustettuna lähes koko maailman keittiöt. Ravintoloita on joka makuun ja kukkaroon. Intialaiset, libanonilaiset ja kiinalaiset ravintolat ovat yleisiä ja edullisia. Näissä kadunvarsiravintoloissa voi ruokailla huolettomasti, sillä yleisesti hygieniataso on hyvä. Hotellien ravintolat ovat korkeatasoisia ja kalliita. Hotelleissa järjestetään noutopöytäillallisia, joiden teemat vaihtelevat. Illallisen hintaan kuuluu usein myös rajoittamattomat juomat. Pöytävaraus on suositeltava. Ostoskeskukset tarjoavat myös rajattomasti erilaisia ruokapaikkoja pikaruokaloista fine dining -paikkoihin. Hyviä ravintolavinkkejä saa ostamalla Time Out tai What s on -lehden, jotka ilmestyvät viikoittain. Paikallinen ruoka on arabialaista ruokaa. Ruokailu on arabialaisille tärkeä yhdessäolon hetki, he tilaavatkin useimmiten pöytään paljon yhteisiä ruokalajeja. Aterioihin kuuluu usein pitaleipä, riisi ja hoummus, joka on kikherneistä, öljystä ja valkosipulista tehty tahna. Pääruokana syödään usein lammasta tai kanaa. ILTAELÄMÄ Dubain hotelleista löytyy paljon erilaisia pubeja, baareja ja yökerhoja. HARRASTUKSET Harrastusmahdollisuudet on lähes rajattomat. Voit pelata golfia korkeatasoisilla kentillä, kalastaa, keilailla, lasketella, sukeltaa, luistella, ratsastaa, vesiurheilla, pelata tennistä tai squashia. UIMARANNAT Dubain rannat sijaitsevat Jumeraihin alueella. Kaupunkihotellit järjestävät

7 kuljetuksia yleiselle rannalle tai vesipuistoon. Noin 12 km keskustasta Sharjahin suuntaan on maksullinen suuri vehreä rantapuisto Mamzar Park, josta löytyy allas-alueet, puisto ja lasten leikkialueet (naisten päivät sunnuntai ja tiistai). Hotellien omat rannat ovat yksityisiä ja niihin on mahdollista päästä maksamalla sisäänpääsymaksu. LIIKKUMINEN Dubai on suuri kaupunki, jonka on levinnyt laajalle alueelle. Kaupunginosia on useita ja rannalle on keskustahotelleista matkaa. Kaupunkirakenne on tehty autoliikennettä varten ja jalkakäytävät puuttuvat paikoitellen. Liikkuminen paikasta toiseen onnistuu parhaiten julkisilla tai taksilla. AUTON VUOKRAAMINEN Dubaissa on lukuisia kansainvälisiä autovuokraamoja. Vaatimuksena on EUajokortti ja 21 vuoden ikä. Lisäksi tarvitaan aina luottokortti. Liikenne on ajoittain aika hektistä, varsinkin ruuhka-aikoina. Parkkipaikan löytäminen kaupungissa saattaa myös olla haasteellista. Kaupungilla kannattaakin käyttää taksia, mutta jos kauemmaksi haluaa suunnata, niin autonvuokraus on yksi mahdollisuus. Vakuutukset ovat voimassa vain Arabiemiraateissa eli esim. Omanin puolelle ei ole mahdollista ajaa. JULKINEN LIIKENNE Voit liikkua bussilla, metrolla tai abra-veneellä. Bussit liikennöivät ympäri kaupunkia. Bur Dubain puolella sijaitsee linja-autoasema Dubai Al Ghubaibah, josta löytyy kaksi terminaalia. Sisäiset bussit lähtevät Pubic Transport terminaalista. Linja 8 ajaa Jumeraihin rantakatua Dubai Marinaan. Transport-terminaalista lähtee busseja mm. Abu Dhabiin. Metro on helppo tapa matkustaa, se kattaa kaupungin tärkeimmät paikat. Metro kulkee Deirasta Jebel Alin suuntaan halkaisten koko kaupungin. Asemia on mm. isommissa ostoskeskuksissa sekä vanhan ja uuden keskustan alueella. Merenlahden eli Creekin yli päsee kätevästi abralla. Kummallakin puolella, Deirassa ja Bur Dubaissa, on kaksi abra-asemaa. Vene lähtee, kun se on tullut täyteen ihmisiä. Voit vuokrata abran myös yksityiskäyttöön, kunhan sovit hinnan etukäteen. TAKSI Takseja on runsaasti ja helpointa on ottaa taksi lennosta, mutta sen voi myös tilata. Kannattaa katsoa etukäteen kartasta osoitteen lähellä oleva maamerkki kuten souk, hotelli tai ostoskeskus ja tarvittaessa ilmoittaa se osoitteeksi. Keskustasta Jumeirahin rannalle taksi maksaa noin AED, keskustassa taksimatka maksaa noin AED. KOTIINPALUU PELKKÄ LENTO Jos olet ostanut pelkän lennon ja kuljet omia teitäsi, muista varmistaa paluulennon aikataulu hyvissä ajoin ennen lähtöä Lomamatkojen oppaalta. TULLIMÄÄRÄYKSET Maasta lähdettäessä alkoholin kuljettaminen on kiellettyä. Matkatavaroista tai muualta löydetty alkoholi otetaan pois ja siitä seuraa 1000 sakko, joka on maksettava heti lentokentällä. Alkoholia voi kuitenkin ostaa viemisiksi lähtöselvityksen jälkeen sijaitsevasta tax-free myymälästä. Tuomisille EU:n ulkopuolelta on arvo- ja määrärajat. Kun matkustat EUmaiden ulkopuolella, on hyvä muistaa verottoman tuonnin arvorajat ja rajoitukset. Voit tuoda mukanasi tavaroita 430 euron arvosta Voit tuoda alkoholijuomia vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi: 4 litraa hiilihapotonta viiniä (puna-, valko- ja rosé-) ja 16 litraa olutta. Lisäksi:1 litra väkeviä alkoholijuomia (yli 22 %) tai 2 litraa alkoholijuomia (maks. 22 %), kuten aperitiivit (mm. vermutit, katkerot, liköörit, sherryt, long drinkit, siideri ja kuohuviinit) Voit tuoda tupakkatuotteita vain rajoitetun määrän omaan käyttöösi tai lahjaksi: 200 savuketta TAI 100 pikkusikaria (maks. 3 g/ kpl) TAI 50 sikaria TAI 250 g piippu- ja savuketupakkaa. Huomioi myös, että tupakkatuotteissa on oltava terveyshaitoista varoittavat pakkausmerkinnät suomeksi ja ruotsiksi. Jos merkinnät puuttuvat, ei tupakkatuotteita saa edes verot maksamalla tuoda edellä mainittua enempää. Tuontioikeus on henkilökohtainen eli esimerkiksi avioparin tuomisia ei voi yhdistää tai jakaa. Elintarvikkeiden tuontirajoitukset EU:n ulkopuolelta, tarkista tiedot Mieti, mitä matkakohteesta ostat, sillä monien tuotteiden maahantuonti on rajoitettua, luvanvaraista tai jopa kiellettyä. Eksoottinen matkamuisto tai merkkilaukku kannattaa jättää hankkimatta, ellet ole varma tuotteen

8 alkuperästä. Tarkista tuontirajoitukset ja -ehdot jo etukäteen ainakin näistä lääkkeet ja lääkeaineet uhanalaisista lajeista valmistetut tuotteet kasvit ja eläinperäiset elintarvikkeet tekijänoikeutta loukkaavat tallenteet ja piraattituotteet Huom! Nämä kuitenkin sisällytettävä sallittuihin matkatavaramääriin, ks. Matkatavarat-kohta. Lisätietoja HYÖDYLLISIÄ YHTEYSTIETOJA Suomen suurlähetystö Al Masaood Tower, 12th floor, office 1202 Hamdan Street Abu Dhabi Puh: Fax: Sähköposti: Verkkosivut: Facebook: Virka-aika: su-to Asiakaspalvelu: su-to Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella voi soittaa (Suomen ulkoasiainministeriö). Asiakaspalvelu: su-to Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella voi soittaa (Suomen ulkoasiainministeriö). VERKKOSIVUJA Ohjeita lentomatkustajalle: Matka-apteekki: Suomen ulkoministeriö: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, matkailijan terveysopas: Tiedot on päivitetty marraskuussa 2014.

Lomamatkojen Dubai ja Fujairah

Lomamatkojen Dubai ja Fujairah Lomamatkojen Dubai ja Fujairah Yhdistyneet Arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista: Abu Dhabi, Dubai, Sharjah, Ras Al Khaimah, Fujairah, Ajman ja UMM Al Quwain. Dubai on emiraateista väkirikkain

Lisätiedot

DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA

DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA DUBAIN-RISTEILY MSC MUSICALLA Lomasi alkaa pian. Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Mukavaa matkaa! Päivä 1: Dubai Päivä 2: Abu Dhabi Päivä 3: Merellä Päivä 4: Khor Fakkan

Lisätiedot

SOUSSE JA PORT EL KANTAOUI

SOUSSE JA PORT EL KANTAOUI 1 SOUSSE JA PORT EL KANTAOUI HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Tasavalta Pääkaupunki: Tunisian pääkaupunki on Tunis (n. 2 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Tunisian pinta-ala on n. 164 000 km 2 ja asukkaita maassa

Lisätiedot

Phuket KOHDEOPAS..f i

Phuket KOHDEOPAS..f i Phuket KOHDEOPAS.f i THAIMAAN HISTORIAA Thai-valtion historia voidaan jakaa kausiin pääkaupungin mukaan: Ensimmäinen pääkaupunki oli Sukhothai, jonka perustivat v. 1238 eteläisestä Kiinasta nykyisen Pohjois-Thaimaan

Lisätiedot

Rodos KOHDEOPAS..f i

Rodos KOHDEOPAS..f i Rodos KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin

Lisätiedot

Rodos KOHDEOPAS..f i

Rodos KOHDEOPAS..f i Rodos KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin

Lisätiedot

Ilkka Mäntyvaara. Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015

Ilkka Mäntyvaara. Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015 Ilkka Mäntyvaara Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015 Tämä esitys perustuu käyntiin Dubaissa marraskuussa 2014. Dubai on yksi Yhdistyneiden Arabiemiraattien seitsemästä emiraatista. Se sijaitsee Persian

Lisätiedot

Hyvä tietää. Portugali. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Portugali. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Portugali Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Portugalista Pääkaupunki Asukasluku Kieli Lissabon 10,7 miljoonaa Pääosa väestöstä puhuu portugalia Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisia

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kreikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kreikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kreikka Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kreikasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ateena noin 11 miljoonaa Uskonto Valuutta Pinta-ala Virallinen kieli on kreikka Ortodoksinen Euro

Lisätiedot

Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Australia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Australia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyva tietää Australiasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Canberra n. 19,9 miljoonaa Kristinusko Australian dollari Tällä sivulla on tärkeää tietoa ennen

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kanada. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanada Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kanadasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Ottawa Väestöstä 71 prosenttia kuuluu kristillisiin kirkkoihin. 34,5 miljoonaa Kanada on kaksikielinen

Lisätiedot

ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY COSTA MAGICALLA

ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY COSTA MAGICALLA Risteily ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY COSTA MAGICALLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI

Lisätiedot

Phuket KOHDEOPAS..f i

Phuket KOHDEOPAS..f i Phuket KOHDEOPAS.f i Thaimaan historiaa Thai-valtion historia voidaan jakaa kausiin pääkaupungin mukaan: Ensimmäinen pääkaupunki oli Sukhothai, jonka perustivat v. 1238 eteläisestä Kiinasta nykyisen Pohjois-Thaimaan

Lisätiedot

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Brasilia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasilia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Brasiliasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Brasilia 201 milj. Portugali Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen ja lukuisia muita uskontoryhmiä

Lisätiedot

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Japani. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japani Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Japanista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Tokio Japani 130 milj. Uskonto Valuutta Pinta-ala Shintolaisuus ja buddhalaisuus Yen Tällä sivulla

Lisätiedot

Tervetuloa. Arabiemiraatteihin!

Tervetuloa. Arabiemiraatteihin! Tervetuloa Arabiemiraatteihin! Vihdoinkin lomalla! Tervetuloa Arabiemiraatteihin Finnmatkojen vieraaksi. Tähän kirjaseen olemme koonneet tietoa, josta toivomme olevan sinulle hyötyä lomasi aikana. Esittelemme

Lisätiedot

Fuerteventura KOHDEOPAS..f i

Fuerteventura KOHDEOPAS..f i Fuerteventura KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle Kanarian saarten toiseksi suurin saari on Fuerteventura, jolla on rantaviivaa n. 340 km. Pituudeltaan saari on n. 100 km ja kapeimmalta

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle

Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle Tervetuloa Lomamatkojen Fuerteventuralle Kanarian saarten toiseksi suurin saari on Fuerteventura, jolla on rantaviivaa n. 340 km. Pituudeltaan saari on n. 100 km ja kapeimmalta kohdaltaan ainoastaan n.

Lisätiedot

Hyvä tietää. Etelä-Afrikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Etelä-Afrikka. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Afrikka Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etelä-Afrikasta Pääkaupunki Kielet Asukasluku Pretoria Kristinusko ja erilaisia afrikkalaisia uskontoja 11 virallista kieltä esimerkiksi:

Lisätiedot

Kuuba KOHDEOPAS..f i

Kuuba KOHDEOPAS..f i Kuuba KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan. Kuubassa vallitsee subtrooppinen ilmasto. Vuodenaikoja on kaksi: sadekausi toukokuusta lokakuuhun ja ns. kuiva kausi marraskuusta huhtikuuhun. Lämpimin

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Zakynthokselle.

Tervetuloa Lomamatkojen Zakynthokselle. Tervetuloa Lomamatkojen Zakynthokselle. Zakynthos tunnettu merikilpikonnistaan ja ainutlaatuisen kodikkaasta tunnelmasta. Saaren maisemat ovat vaihtelevia ja vesi kimmeltää turkoosinsinisenä. Merikilpikonnien

Lisätiedot

Hyvä tietää. Etiopia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Etiopia. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etiopia Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Etiopiasta Pääkaupunki Kielet Asukasluku Addis Abeba Kristittyjä 63% ja noin 40% muslimeja Etiopiassa puhutaan yli 80 kieltä. Tärkeimmät

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kuuba. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kuuba. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kuuba Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kuubasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Havanna 11 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisuus Kuuban peso (CUC) Tällä sivulla on

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock Tallink Superfast Helsinki Rostock Rostock Helsinki Hyvä tietää YLEISTÄ: Passi/viisumi: Jokaisen Saksaan matkustavan on oman turvallisuutensa takia pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa

Lisätiedot

Hyvä tietää. Israel. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Israel. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Israel Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Israelista Pääkaupunki Kielet Asukasluku Jerusalem juutalaisuus, islamilaisuus ja muita pienempiä uskontoryhmiä heprea ja arabia Israelin

Lisätiedot

KUUBAN-RISTEILY LOUIS CRISTALILLA

KUUBAN-RISTEILY LOUIS CRISTALILLA Risteily KUUBAN-RISTEILY LOUIS CRISTALILLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI

Lisätiedot

Kypros KOHDEOPAS..f i

Kypros KOHDEOPAS..f i Kypros KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kyprokselle. HYVÄ TIETÄÄ KYPROKSESTA Valtiomuoto: tasavalta. Pääkaupunki: Nikosia (n. 220 000 asukasta). Pinta-ala ja väestö: Kyproksen pinta-ala on 9250 km2

Lisätiedot

ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY MSC MUSICALLA

ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY MSC MUSICALLA Risteily ETELÄ-KARIBIAN-RISTEILY MSC MUSICALLA Käytännön tietoja matkasta TIETOA RISTEILYSTÄSI Matkasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllisiä tietoja risteilystä. Hyvää matkaa! REITTI

Lisätiedot

Kreeta KOHDEOPAS..f i

Kreeta KOHDEOPAS..f i Kreeta KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle Kreeta on kuin pienoismanner, joka tarjoaa monenlaista maisemaa korkeista vuoristoista ja syvistä rotkoista viljaviin tasankoihin ja pohjoisrannikon

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle.

Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle. Tervetuloa Lomamatkojen Rodokselle. Rodos on Dodekanesian saariryhmän suurin saari. Ihanteellisen ilmastonsa, lukuisten uimarantojensa ja pienten poukamiensa ansiosta saari sopii hyvin auringonpalvojille

Lisätiedot

Hyvä tietää. Ecuador. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Ecuador. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Ecuador Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Ecuadorista Pääkaupunki Asukasluku Kielet Quito 15,4 milj. Espanja ja quechua Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolilaisuus Yhdysvaltain

Lisätiedot

KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA

KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA KARIBIAN-RISTEILY MSC OPERALLA TIETOA RISTEILYSTÄSI Lomasi alkaa pian! Olemme koonneet sinulle sitä varten hyödyllistä tietoa risteilystä. Hyvää matkaa! Päivä 1: Lento Helsinki Havanna Päivät 1 2: Varadero

Lisätiedot

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi

TARJOUS 1 Tiina Aalto Puh. 0205 61 5306 Fax 0205 61 5333 11.8.2010 tiina.aalto@kavevatravel.fi TARJOUS 1 Turun Kaupunki Pertti Heinonen Puh. 02-262 4802 pertti.heinonen@turku.fi RYHMÄMATKA RUOTSIIN JA NORJAAN Kiitämme tarjouspyynnöstänne ja tarjoamme ryhmällenne seuraavia matkapalveluita: Kohde

Lisätiedot

Kreeta KOHDEOPAS..f i

Kreeta KOHDEOPAS..f i Kreeta KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle Kreeta on kuin pienoismanner, joka tarjoaa monenlaista maisemaa korkeista vuoristoista ja syvistä rotkoista viljaviin tasankoihin ja pohjoisrannikon

Lisätiedot

Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38

Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38 Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38 Sisältö Matkustaminen Aikataulut, Check In Varusteet, valmistautuminen Matkavakuutus, turvallisuus, UM matkustustiedote Toiminta leirillä Päiväohjelma

Lisätiedot

Hyvä tietää. Espanja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Espanja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Espanja Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Espanjasta Pääkaupunki Kieli Asukasluku Madrid Katolilaisia noin 94%, muita uskontoja noin 6% Espanja (pääkieli), katalaani (català), galicia

Lisätiedot

Hyvä tietää USA. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää USA. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää USA Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää USA:sta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Washington DC Kristinusko 310 miljoonaa Englanti Uskonto Valuutta Pinta-ala Yhdysvaltain dollari Tällä

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Teneriffalle

Tervetuloa Lomamatkojen Teneriffalle Tervetuloa Lomamatkojen Teneriffalle Kanarian saaria ei suotta kutsuta onnellisten saariksi. Teneriffa on saarista suurin, ja sen etelärannikolla aurinko paistaa lähes vuoden jokaisena päivänä. Kanarian

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan.

Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan. Tervetuloa Lomamatkojen Kuubaan. Kuubassa vallitsee subtrooppinen ilmasto. Vuodenaikoja on kaksi: sadekausi toukokuusta lokakuuhun ja ns. kuiva kausi marraskuusta huhtikuuhun. Lämpimin kuukausi on heinäkuu

Lisätiedot

AIKATAULU 01.04.- 31.12.81 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI

AIKATAULU 01.04.- 31.12.81 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI AIKATAULU 01.04.- 31.12.81 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI AIKATAULU MS GEORG ÜTS 1981 HELSINKI-TALLINNA-HELSINKI 01.04-30.04.1981 MA Tl KE TO RE LA SU Helsinki 10.30 10.30 - - 10.30 10.30 - Tallinna 15.30

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle

Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle Sanotaan, että Gran Canarialla vallitsee ikuisen kevään leppeääkin leppeämpi sää. Saaren luonto ja maisemat vaihtelevat tuhansiin metreihin nousevista tuliperäisistä

Lisätiedot

Gran Canaria KOHDEOPAS..f i

Gran Canaria KOHDEOPAS..f i Gran Canaria KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Gran Canarialle Sanotaan, että Gran Canarialla vallitsee ikuisen kevään leppeääkin leppeämpi sää. Saaren luonto ja maisemat vaihtelevat tuhansiin metreihin

Lisätiedot

Hyvä tietää. Peru. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Peru. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Peru Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Perusta Pääkaupunki Asukasluku Kielet Lima 29,8 milj. Quechua ja espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen Sol Tällä sivulla on

Lisätiedot

Hyvä tietää. Meksiko. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Meksiko. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Meksiko Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Meksikosta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Mexico City 120 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Roomalaiskatolinen Peso 1.967.183 km2 Ennen

Lisätiedot

Katuosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: Sähköposti: Puhelin: (alle 2-vuotias)?

Katuosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: Sähköposti: Puhelin: (alle 2-vuotias)? LENTOMATKUSTAJAN OIKEUDET EU:N VALITUSLOMAKE LOMAKE VALITUKSEN TEKEMISEKSI LENTOYHTIÖLLE JA/TAI KANSALLISELLE VALVONTAELIMELLE Matkustajan oikeudet asetuksen (EY) N:o 261/2004 mukaisesti lennolle pääsyn

Lisätiedot

Matkustusohjeita opiskelijoille

Matkustusohjeita opiskelijoille 1/10 Matkustusohjeita opiskelijoille ENNEN MATKAA Matkustusasiakirjat - Tarkista, että passisi on voimassa vielä Suomeen palatessasi. Ainoastaan Schengen-alueella voit matkustaa henkilökortilla. - Hanki

Lisätiedot

opintomatka 2. 7.9.2013

opintomatka 2. 7.9.2013 ALUSTAVA OHJELMA Opintomatkalla tutustutaan amerikkalaiseen vanhusten ja muis;sairaiden hoidon toiminnansisältöön, sen kehi@ämiseen sekä Green House Project konsep;in. Nähtyä ja kuultua työstetään Proud

Lisätiedot

Lentomatkat. Tietoa pyörätuolin kanssa matkustavalle!

Lentomatkat. Tietoa pyörätuolin kanssa matkustavalle! Lentomatkat Kaikki reittiliikenteen lentoasemat ovat liikuntaesteettömiä ja varustettu Inva-WC:llä. Lentopalvelut ovat joustavat ja kohtelu myönteistä. Lentokoneeseen on helppo siirtyä matkustasiltaa pitkin

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Egyptiin

Tervetuloa Lomamatkojen Egyptiin Tervetuloa Lomamatkojen Egyptiin HYVÄ TIETÄÄ Valtiomuoto: Tasavalta Pääkaupunki: Egyptin pääkaupunki on Kairo (noin 14 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Egyptin pinta-ala on noin 1 001 450 km², ja asukkaita

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Turkkiin.

Tervetuloa Lomamatkojen Turkkiin. Tervetuloa Lomamatkojen Turkkiin. HYVÄ TIETÄÄ TURKISTA Valtiomuoto: tasavalta Pääkaupunki: Turkin pääkaupunki on Ankara (n. 4 milj. as.) Pinta-ala ja väestö: Turkin pinta-ala on n. 780 580 km 2 ja asukkaita

Lisätiedot

Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry

Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry Hämeenlinnan kansalliset seniorit ry Ihmeiden Dubai ja Abu Dhabi 20. 25.1.2017 Persianlahden rannalla Arabiemiraateissa sijaitseva Dubai on tunnettu paitsi eksoottisesta kulttuurista, myös pilvenpiirtäjistä,

Lisätiedot

Matkustusohjeita opiskelijoille

Matkustusohjeita opiskelijoille kesäkuu 2012 Matkustusohjeita opiskelijoille ENNEN MATKAA Matkustusasiakirjat (passi, henkilökortti, viisumi, matkaliput) - Tarkista, että passisi on voimassa koko matkan ajan. Huomaa, että joidenkin maiden

Lisätiedot

Hyvä tietää. Kiina. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Kiina. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kiina Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kiinasta Pääkaupunki Asukasluku Kielet Peking 1,3 miljardia Kiinassa on 7 päämurretta, jotka ovat kuin omia kieliään. Mandariinikiina tai

Lisätiedot

Osanottajatodistus/Matkalippu

Osanottajatodistus/Matkalippu Sivu 1 (6) Tämä on lntolippunn Valri Wårvik Varausnumro 47533280 Varauspäivä 08.01.2013 Asiakirja luotu 08.01.2013 20:35 Varattu TJÄREBORG INTERNET-08 Puhlin 03 03 80 80 Intrnt Tjärborg.fi Mnomatka Lähtöaika

Lisätiedot

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km

Lisätiedot

Mikko Niemelä & Jonne Roppola

Mikko Niemelä & Jonne Roppola Mikko Niemelä & Jonne Roppola Tietoa Japanin vaihtokohteista Kv- toimistosta. Kumamoto National College Of Technologyyn voi hakea Tietotekniikan, Automaatiotekniikan ja Hyvinvointitekniikan opiskelijat.

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Malesiaan

Tervetuloa Lomamatkojen Malesiaan Tervetuloa Lomamatkojen Malesiaan HYVÄ TIETÄÄ MALESIASTA Valtiomuoto: Malesia on liittovaltio (14 osavaltiota), perustuslaillinen monarkia. Pääkaupunki: Kuala Lumpur (n. 4,5 milj. asukasta esikaupunkialueineen).

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Sunny Beachiin, Nessebariin ja Sozopoliin!

Tervetuloa Lomamatkojen Sunny Beachiin, Nessebariin ja Sozopoliin! Tervetuloa Lomamatkojen Sunny Beachiin, Nessebariin ja Sozopoliin! SUNNY BEACH Mustanmeren rannikko on kuin luotu joutilaaseen lomaelämään. Aurinko paistaa, hulppeaa rantaviivaa riittää silmänkantamattomiin

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014

Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Helsinki 26.9.2013 GOLMATKA KAMBODZA JA THAIMAA 15 28.3.2014 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Kambodzaan ja Thaimaahan. Luvassa on loistava vaihtoehto ainutlaatuista golfmatkaa etsiville laadukkaissa olosuhteissa,

Lisätiedot

Matkustusohjeita opiskelijoille

Matkustusohjeita opiskelijoille kesäkuu 2016 Matkustusohjeita opiskelijoille ENNEN MATKAA Matkustusasiakirjat (passi, henkilökortti, viisumi, matkaliput) - Tarkista, että passisi on voimassa koko matkan ajan. Huomaa, että joidenkin maiden

Lisätiedot

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun.

Kalastuspäiviä on neljä, aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Majoituksemme hotelli Bahari Beach issa sisältää all inclusivepalvelun. Mombasan alue on tunnettu Marliinien, purjekalojen ja Doradojen urheilukalastuspaikka. Kalat alkavat siirtyä joulukuun puolessa välissä pohjoisesta etelään merivirtojen mukaan. Mombasan edustalla on hyviä

Lisätiedot

KYLPYLÄ/HOTELLILOMA. sunnuntai - torstai 5 pv

KYLPYLÄ/HOTELLILOMA. sunnuntai - torstai 5 pv KYLPYLÄ/HOTELLILOMA sunnuntai - torstai 5 pv Virkistävä irtiotto arjesta! Hemmottele itseäsi rentouttavilla hoidoilla! Laukut Lehtimäen bussissa Tallinnaan asti! www.lehtimaenmatkat.fi varaukset 24 h Bussikuljetukset

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Krabiin

Tervetuloa Lomamatkojen Krabiin Tervetuloa Lomamatkojen Krabiin HYVÄ TIETÄÄ THAIMAASTA Valtiomuoto: Thaimaa on perustuslaillinen kuningaskunta. Pääkaupunki: Bangkok (n. 8,5 milj. asukasta). Pinta-ala ja väestö: maan pinta-ala on n. 514

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Samokselle.

Tervetuloa Lomamatkojen Samokselle. Tervetuloa Lomamatkojen Samokselle. Samoksen saari sijaitsee lähellä Vähän-Aasian rantaviivaa, Egeanmeren itäosassa. Sen erottaa Turkista salmi, joka on kapeimmalta kohdaltaan vain noin 1,2 km. Samos on

Lisätiedot

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;

Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat; Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012

Lisätiedot

Käyttöohje e-travel Single View

Käyttöohje e-travel Single View e-travel Single View Carlson Wagonlit Travel Online Helpdesk Puhelin: +358 (0)205 615 531 Sähköposti: Copyright 2007-2013 CWT SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on Single View... 3 2 e-travel kirjautuminen... 3 3

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

Kappale kauneinta Suomea

Kappale kauneinta Suomea Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.

Lisätiedot

Suomen tullin harmaan talouden torjunta

Suomen tullin harmaan talouden torjunta Suomen tullin harmaan talouden torjunta Lentäisitkö turvallisin mielin koneella, jonka moottorin laakeri olisi peräisin täältä? Kyseessä on miljardibisnes, jossa rahat menevät ketjun yläpäähän, ei todellakaan

Lisätiedot

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016

Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin pitkät lomat talvella 2015-2016 Turkin etelärannikon leuto talvi sopii hyvin talvehtimiseen! Kaikki pitkät lomat räätälöidään aina yksilöllisesti matkustajan toiveiden mukaan. Matkan keston, matka-ajankohdan,

Lisätiedot

Kohdeopas Ras al Khaimah

Kohdeopas Ras al Khaimah Kohdeopas Ras al Khaimah Ras al Khaimah Arabiemiirikuntien Ras al Khaimah on rauhallisempi kuin kiireinen Dubai, ja siten lapsiperheille täydellinen valinta. Ras al Khaimahin tyylikkäät hotellit ottavat

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam

Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam Guyanas Ranskan Guyana, Guyana, Surinam 15.11-29.11.2014 Tässä se vihdoin tulee! Matkaohjelma, jonka valmistuminen kesti kauemmin kuin talon rakentaminen. Guyanas on pioneerimatka Etelä-Amerikkaan, poluille,

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

VIINIMAJOITUS UNKARIN LÄMMÖSSÄ Besnyőssä, Budapestin miljoonakaupungista 48 km länteen.

VIINIMAJOITUS UNKARIN LÄMMÖSSÄ Besnyőssä, Budapestin miljoonakaupungista 48 km länteen. VIINIMAJOITUS UNKARIN LÄMMÖSSÄ Besnyőssä, Budapestin miljoonakaupungista 48 km länteen. Talo tarjoaa, Heti Varaajalle, ilmaiset kotiin vietävät tuliaiset, 20 pulloa hyvälaatuista punaviiniä, arvo 300.00

Lisätiedot

LIPUNMYYNTI-, MATKUSTAJA- JA MATKATAVAROIDEN KULJETUKSEN SÄÄNNÖT

LIPUNMYYNTI-, MATKUSTAJA- JA MATKATAVAROIDEN KULJETUKSEN SÄÄNNÖT LIPUNMYYNTI-, MATKUSTAJA- JA MATKATAVAROIDEN KULJETUKSEN SÄÄNNÖT LIPUNMYYNTI 1. KÄSITTEET 1.1. Asiakas (jäljempänä Matkustaja) solmii varaamalla ja ostamalla Matkustajapalvelun (jäljempänä Matkalipun)

Lisätiedot

Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä.

Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Rantakylän terassiasuntoja lähellä Marseillen kaupunkia. Nauti rennosta rantaelämästä ja Provencen rannoista sekä nähtävyyksistä. Lomailijoille tarkoitettuja terassiasuntoja Välimeren ranta-alueella Six

Lisätiedot

Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle.

Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle. Tervetuloa Lomamatkojen Kreetalle. Kreetan saarella on pituutta itä-länsisuunnassa 256 km ja leveimmillään pohjois-eteläsuunnassa saari on 57 km. Pohjoisrannikon loivien rantojen vastapainona ovat etelän

Lisätiedot

Hyvästit ylipainomaksuille! Ultrakevyet

Hyvästit ylipainomaksuille! Ultrakevyet Hyvästit ylipainomaksuille! Ultrakevyet Lennoilla yhä tiukemmat laukkujen painorajat. Vertailimme testissä VERTAILEE matkalehti TEKSTI: TUISKU PIRTTIMÄKI JA TESTIRYHMÄ KUVAT: JORMA AULA höyhensarjan matkalaukkuja:

Lisätiedot

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013

Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Helsinki 27.2.2013 GOLMATKA VIETNAM 5 18.10.2013 Tervetuloa mukaan golfmatkalle Vietnamiin. Kohteina pääkaupunki Hanoi ja tunnin lennon päässä Keski- Vietnamissa Danang. Hanoissa on sekä pikkukaupungin

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta

TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta OMA YRITYS 19.-20.3.2014 TULLI Tavaroiden maahantuonti EU:n ulkopuolelta Kirsi Azaize Tulliylitarkastaja Tulli 4.4.2014 Tullin koulutus 1 Tullin tehtävät turvaa osaltaan EU:n sisämarkkinoiden häiriöttömän

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Maaliskuu 2013 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakysely Innolink

Lisätiedot

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament

Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament ESIMERKKIOHJELMA Lauantai / 26.12 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen Sunnuntai / 27.12 Jääharjoitus

Lisätiedot

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv 10.11.2015 Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv Esittely Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden "Euroopan aarteita" lukijamatka Italia-Slovenia-Kroatia Lähde Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden

Lisätiedot

Azorit KOHDEOPAS..f i

Azorit KOHDEOPAS..f i Azorit KOHDEOPAS.f i Tervetuloa Lomamatkojen Azoreille! Saarista suurin São Miguel toivottaa lomamatkalaiset lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan uskomattoman upeaan luontoonsa sekä viehättävään kaupunkiinsa

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

Ylellinen Dubai Kaupunki heijastaa mielikuvitusta, rohkeutta ja rahaa.

Ylellinen Dubai Kaupunki heijastaa mielikuvitusta, rohkeutta ja rahaa. historia Marina Dubaita rakennetaan yhä. Ylellinen Dubai Kaupunki heijastaa mielikuvitusta, rohkeutta ja rahaa. Tuskin mikään kaupunki hamuaa huomiota yhtä hanakasti kuin Dubai. Jatkuvat, suuret rakennusprojektit

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä!

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä! VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE.8. - 4.6.16 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com EDULLISET

Lisätiedot

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02 Sivu MOBERG TOMI Varausvahvistus/lasku 03.02.206 Varausnumero 5075095 Turvanumero 4395 Teitä palveli Henriikka T. Pakettialennukset Meno-paluu Tuotteet Erikoishinta urheiluryhmille Varaus nimellä: HYPO

Lisätiedot

Hyvä tietää. Norja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä

Hyvä tietää. Norja. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Norja Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Huippuvuorista Kieli Uskonto Valuutta Norja Evankelisluterilainen Norjan kruunu Mitä erityistä on risteilymatkassa arktisille alueille? Risteily

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot