Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt: YKSITYISELÄMÄN SUOJA LAILLISUUSVALVONNAN NÄKÖKULMASTA

Transkriptio

1 Helsinki JOENSUUN YLIOPISTO OIKEUSTIETEIDEN 10-VUOTISJUHLA Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt: YKSITYISELÄMÄN SUOJA LAILLISUUSVALVONNAN NÄKÖKULMASTA Yhden määritelmän mukaan laillisuusvalvonta kattaa ylimmän laillisuusvalvonnan lisäksi ainakin ylempien tuomioistuinten harjoittaman valvonnan alempiin nähden, eri hallinnonalojen sisäisen valvonnan, lääninhallitusten harjoittaman valvonnan sekä erityisasiamiesten omilla toimialoillaan harjoittaman valvonnan. Ylintä laillisuusvalvontaa edustavat valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Valtiovallan kolmijako-opissa ylin laillisuusvalvonta sijoittuu oikeastaan kolmijaon kaikkien kolmen sektorin ulkopuolelle. Niinpä vaikka oikeusasiamies toimiikin eduskunnan yhteydessä, olemme käsittelemiemme asioiden ja niiden lopputuloksen suhteen täysin riippumattomia eduskunnasta. Oman taustani vuoksi käsittelen tässä esityksessä erityisesti oikeusasiamiehen kannanottoja, mutta joiltain osin myös oikeuskansleria. Eduskunnan oikeusasiamies valvoo laillisuutta viranomaisten toiminnassa. Viranomaisten lisäksi hänen valvontansa ulottuu muihinkin silloin, kun nämä hoitavat julkista tehtävää. Valvonnasta vastaavat oikeusasiamies ja kaksi apulaisoikeusasiamiestä. Oikeusasiamiehen laillisuusvalvontaa hoidetaan ensisijaisesti kanteluja ratkaisemalla, mutta myös tarkastuksin ja muin oma-aloitteisin toimin sekä oikeusasiamiehen erityistehtävistä huolehtimalla. Oikeusasiamiehen erityistehtäviä ovat varsinkin jo vuosikymmenten ajan varusmiesten ja suljetuissa laitoksissa olevien olojen ja kohtelun valvonta sekä suhteellisen uutena erityistehtävänä poliisin ja eräiden muiden viranomaisten käyttämien salaisten pakkokeinojen ja tiedonhankintakeinojen valvonta. Tätä ei ole suorastaan laissa säädetty erityistehtäväksi, mutta se on sellaiseksi muotoutunut; säädettäessä uusista salaisista keinoista on nimittäin usein annettu niiden seuranta oikeusasiamiehen tehtäväksi. Eduskunnan oikeusasiamiehen toiminnan viime vuosikymmenien kehityspiirteitä ovat esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuraamisen korostuminen, taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien nousu muiden perus- ja ihmisoikeuksien rinnalle sekä oikeusasiamiehen toiminnan muuttuminen ohjaavaan ja neuvovaan suuntaan. Yhtenä toimintaan vaikuttavana keskeisenä tekijänä on syytä mainita kanteluiden ja muiden laillisuusvalvontaasioiden määrän huomattava kasvu 2000-luvulla. Yksityiselämän suoja miksi aiheena? Perustuslain 10 :n (Yksityiselämän suoja) mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Säännöksessä suojataan siis ensinnäkin oikeutta yksityiselämään. Tätä suojaa täydentävät siihen läheisesti liittyvät oikeus kunniaan ja kotirauhaan sekä luottamuksellisen viestin suoja. Eu- Postiosoite: Eduskunta Käyntiosoite: Sähköposti: Internet: Puhelin: (09) 4321 Faksi: Arkadiankatu 3 (09)

2 roopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa yksityiselämään on rinnastettu nimenomaisesti myös perhe-elämä. 2/8 Yksityiselämän suojaa koskevassa säännöksessä on mainittu myös henkilötietojen suoja osana yksityiselämän suojaa. Säännös viittaa tarpeeseen lainsäädännöllisesti turvata yksilön oikeusturva ja yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä, rekisteröinnissä ja käyttämisessä. Perusoikeusuudistusta koskeneen hallituksen esityksen mukaan yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämän suojan käsitettä ja sen eri ulottuvuuksia olisi toki mahdollista pohtia syvällisemminkin esimerkiksi oikeuskirjallisuuden nojalla, mutta tässä yhteydessä en siihen mene, vaan keskityn lähinnä käytännön esimerkkeihin laillisuusvalvonnasta. Miksi valitsin juuri yksityiselämän suojan puheenvuoroni aiheeksi? Tähän on kolme syytä. Ensinnäkin yksityiselämän suojaan kohdistuvat paineet ovat ajankohtaisia. Paineita kohdistuu ainakin kahdelta taholta. Toisaalta yksityiselämän suojaa kaventaa toteutumassa oleva kontrollipolitiikan tiukkeneminen, eli viranomaisten laajenevat valtuudet. Kehityksen taustalla ovat varsinkin terrorismin torjunta, rikollisuuden muutokset, vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa, kansainväliset velvoitteet ja viestintäteknologian kehitys. Toisaalta yksityiselämän suojaa saattaa kaventaa tiedotusvälineiden aikaisempaa kärkkäämpi uutisointi ihmisten yksityiselämästä. Tiedotusvälineiden toiminta ei toki ole oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan kohteena. Yksi kehityspiirre, joka lienee osaksi reaktio kuvaamiini muutospaineisiin, on se, että kansalaiset tuntuvat olevan yhä valppaampia ja valveutuneempia yksityiselämän suojansa suhteen. Toiseksi yksityiselämän suojaan liittyy kiinnostavia oikeudellisia kysymyksiä. Yksityiselämää ja siihen läheisesti liittyviä perusoikeuksia suojattaessa joudutaan usein vaikeisiin intressivertailuihin, kun muiden perusoikeuksien, kuten esimerkiksi sananvapauden ja siihen liittyvän julkisuusperiaatteen turvaaminen vaatii tietynasteista yksityiselämään puuttumista tai siihen liittyvien seikkojen paljastamista. Sananvapauden lisäksi toisena usein yksityiselämän suojaa vasten punnittavana kokonaisuutena ovat poliisin tarpeet. Tältä osin on tosin oikeudellisesti epävarmaa, missä määrin oikeus tulla suojatuksi rikollisuudelta voidaan palauttaa perusoikeuksiin, ja jos voidaan, voiko sillä käytännössä perustella poliisin valtuuksia. Kolmanneksi voisin mainita henkilökohtaisen mielenkiinnon. Voin tässä vaiheessa, runsaat kolme vuotta apulaisoikeusasiamiehenä oltuani, jo tarkastella kauttani taaksepäin. Jos kysyttäisiin, mitä perusoikeutta olen erityisesti koettanut painottaa, vastaus olisi varmaankin yksityiselämän suoja. Usein on kysymys tilanteesta, jossa yksityinen kansalainen tarvitsee suojaa yksityiselämälleen suhteessa johonkin häntä isompaan ja voimakkaampaan organisaatioon. Jatkossa käyttämieni esimerkkien valinnassa painottuvat liikaakin omat päätökseni. Luonnollisesti kaikki edeltäjäni ja nykyiset kollegani myös oikeuskanslerinviraston puolella ovat tehneet lukuisia tärkeitä yksityiselämän suojaa koskevia päätöksiä. Muistutan myös tietosuojavaltuutetun keskeisestä roolista yksityiselämän suojan yhtenä takaajana. Esimerkkejä terveydenhoidon ja vankeinhoidon alalta Käsittelen lähinnä yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa jättäen kunnian ja kotirauhan sekä luottamuksellisen viestin suojan tässä esityksessä vähemmälle. Yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa koskevista laillisuusvalvojien ratkaisuista ei todellakaan ole pulaa. Toistuvasti on pohdittu esimerkiksi terveystietojen suojaa. Kyse on voinut olla esimerkiksi potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen luovuttamisesta ilman suostumusta (esim. päätös , dnro 1370/4/99, OA:n kert. v:lta 2001, s ). Kuvaavia ovat myös tapaukset, joissa on

3 3/8 muistutettu jo pelkän terveydenhuollon asiakkaana olemisen olevan salassa pidettävä tieto (esim. päätös , dnro1955/4/05 ja päätös , dnro 2496/4/06, OA:n kert. v:lta 2007, s. 49). Huomiota on kiinnitetty myös esimerkiksi yksityisyyden suojan vaarantumiseen, jos psykiatrisen sairaanhoidon osastot ovat ylikuormitettuja (päätös , dnro 909/4/05, OA:n kert. v:lta 2007, s ). Terveydenhuollon ja vankeinhoidon aloja sivusi apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen viimevuotinen päätös, jonka mukaan myös vankipotilaan yksityisyyden suojaan kuuluu, että hoitotilanteessa ei ole läsnä ulkopuolisia ilman potilaan suostumusta. Jos vartijan läsnäoloa hoitotilanteessa pidetään välttämättömänä, tulee se kussakin yksittäistapauksessa pystyä perustelemaan. Sinänsä perusteena voi olla esimerkiksi se, että hoitohenkilökunnan turvallisuus olisi muuten vaarassa. (Päätökset , dnrot 1302/4/05 ja 1456/4/05 sekä 1643/4/05, OA:n kert. v:lta 2007, s ) Pohtimaan on myös jouduttu vanginvartijan virkapuvun käyttöä saattotehtävässä; vankikantelijan mielestä hän joutui tämän vuoksi häpeälliseen asemaan muiden silmissä. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio piti mahdollisena, että virkapuvun käyttö tämänkaltaisessa tilanteessa voi loukata yksityisyyttä. Toisaalta oli punninnassa otettava huomioon, että vartijat ovat velvollisia valvomaan vankeja, jolloin joissakin tapauksissa yksityisyyden suojaa joudutaan olosuhteiden pakosta kaventamaan. (Päätös , dnro 3105/4/05.) Näiden lyhyiden esimerkkien jälkeen käsittelen tarkemmin erilaisia valokuvaustilanteita sekä yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa poliisin työssä. Lopuksi muutama sana yksityiselämän suojaa sivuavasta negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Sananvapaudesta, erityisesti valokuvaamisesta Perustuslain 12 :n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Sananvapaus kuuluu siis jokaiselle, ja yhtenä osana sananvapautta on pidetty myös valokuvaamisen oikeutta. Muutaman viime vuoden sisään on kansliastamme annettu kaksi varsin laajaa päätöstä valokuvaamisen oikeudesta. Eräs vuonna 2003 kantelun tehnyt toimittaja paheksui sitä, että TV-kuvaajilta oli vaadittu kuvauslupia rautatieasemalla, Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Helsingin metrossa. Apulaisoikeusasiamies Jääskeläisen vuonna 2005 tekemän päätöksen mukaan tiedotusvälineen suorittama kuvaaminen kuuluu perustuslaissa turvatun sananvapauden piiriin. Kuvaamiseen liittyvä sananvapauden ja yksityisyyden suojan välinen rajanveto on tuon päätöksen mukaan tehty salakatselua koskevassa rikoslain 24 luvun 6 :ssä. Kyseessä eivät tässä tapauksessa olleet rikoslaissa tarkoitetut kotirauhan suojaamat tai yleisöltä suljetut tilat. Vaikka kuvien käyttö voisikin periaatteessa tulla arvioitavaksi myös muuna rikoksena, kuten yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä, ei sekään oikeuttaisi kuvaamiskieltoa. On nimittäin pidettävä erillään itse kuvaaminen ja toisaalta kuvamateriaalin myöhempi käyttö. Päätöksen mukaan tällaista kuvaamista liikenneasemilla ei voikaan kieltää. (Päätös , dnro 405/4/03, OA:n kert. v:lta 2005, s ) Tuohon päätökseen vetosi sittemmin kantelija, joka oli ottanut valokuvia terveyskeskuksen vastaanottotiloissa. Vartija oli keskeyttänyt kuvaamisen, vaikkei se ollut kohdistunut kehenkään henkilöön. Kuvaamisesta oli ylilääkärin suulliset ohjeet, joiden tarkoituksena oli suojata terveyskeskuksessa asioivien yksityisyyttä. Päätöstä tehtäessä pohdimme esittelijän kanssa, että tällaisessa tapauksessa jyrkkä rajanveto kielletty salakatselu/sallittu toiminta ei ole riittävä. Yksityisyyden suoja terveydenhuollossa antoi nimittäin asiaan lisäpiirteitä liikenneasematilanteisiin verrattuna. Jo pelkkä tieto siitä, että joku on

4 4/8 terveydenhuollossa potilaana, on salassa pidettävä. Potilaasta on kysymys jo silloin, kun henkilö on ilmoittautunut terveyskeskuksessa asiakkaaksi. Lähdin myös siitä, että odotukset yksityisyydestä ovat erilaiset terveyskeskuksen julkisessa odotustilassa kuin liikenneaseman julkisessa odotustilassa. Pidin mahdollisena, että kameran kanssa terveyskeskuksen yleisötiloissa työskentelevä henkilö saa aikaan liikenneasema-esimerkkiä suuremman tunteen yksityisyyden loukkauksesta tai yksityisyyden loukkauksen vaarasta, vaikka kuvaaminen ei kohdistuisikaan kehenkään henkilöön. Kuitenkaan sananvapauden vuoksi ei voitu edellyttää ennakkolupaa kuvaamiselle terveyskeskuksen odotustilassakaan, mutta päätöksen mukaan ohjaus ottaa ennen kuvaamista yhteys terveysaseman henkilökuntaan olisi aiheellinen toimenpide. Kun ei ollut selvää, oliko tässä tapauksessa varsinaista ennakkolupaa vaadittu, ei ylilääkäri kuitenkaan ollut menetellyt virheellisesti. (Päätös , dnro 3447/4/05.) Päätös lähetettiin oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle tiedoksi sen arvioimiseksi, antaako potilaan yksityisyydensuojasta lausuttu aihetta lainsäädäntötoimenpiteisiin. Sosiaalija terveysministeriön vastausta ei ole vielä saatu. Päätöksestä on, ehkä hieman rivien välistä, luettavissa myös painotuksiin vaikuttaneen jonkin verran, että kyse oli yksityishenkilöstä kuvaajana. Päätöksen mukaan kysymys ei nyt nimittäin ollut sananvapauden ydinalueeseen, jota olisi yhteiskunnallissävytteinen (poliittisesti päämäärähakuinen) kansanvallan toteutukseen tähtäävä viestintä, kuuluvan oikeuden käyttämisestä. Huomattavasti pidemmälle eriteltynä on samaa asiaa pohtinut hiljattain Sakari Huovinen ( Medianvapaus sananvapauteen perustuvana oikeusperiaatteena, Lakimies 5/2008). Kirjoituksen yksi lähtökohta on, että medianvapaus saattaa joissain tapauksissa laajentaa sananvapauden soveltamisalaa eikä medianvapaus ole Huovisen mukaan aivan sama kuin jokaiselle kuuluva sananvapaus. Huovinen viittaa erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, jonka on nähty antavan tiedotusvälineille erityisen korkean suojan. Parhaillaan on tutkittavanani kansalaisen kantelu siitä, että poliisi kielsi häntä kuvaamasta julkisella paikalla diplomaattiauton sisälle niin, että autossa oleva henkilö olisi kuvasta tunnistettavissa. Tässä tapauksessa asiaan antaa lisäpiirteen diplomaattinen koskemattomuus. Tämä juttu on vielä kesken. Poliisin toiminta ja yksityiselämän suoja Poliisin toimenpiteet koskettavat laajasti ihmisen yksityiselämän, kotirauhan ja luottamuksellisen viestin suojaa ja tietenkin myös muita läheisiä perusoikeuksia, kuten henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Selvimmin tämä näkyy pakkokeinoja käytettäessä ja aivan erityisesti silloin, kun kysymys on salaisista pakkokeinoista, kuten telekuuntelusta ja -valvonnasta, tai salaisista tiedonhankintakeinoista, kuten peitetoiminnasta ja valeostosta. Tällaiset uudentyyppiset poliisin toimivaltuudet tuntuvat jatkuvasti laajentuvan. Niiden seuranta on, kuten totesin, yksi oikeusasiamiehen erityistehtävistä. Velvollisuus raportoida oikeusasiamiehelle ei ole kuitenkaan mikään patenttiratkaisu oikeusturvaongelmiin. Oikeusasiamiehen harjoittama valvonta kun on jälkikäteistä ja parhaimmillaankin varsin yleisluonteista. Oikeusasiamies ei voi jo periaatteellisistakaan syistä seurata huomattavan konkreettisesti salaista poliisitoimintaa: silloin olisi vaarana, että laillisuusvalvonnallisten kannanottojen ja operatiivistakin ulottuvuutta saavan oikeudellisen neuvonnan raja hämärtyisi. Keskeisen tärkeitä ovatkin poliisin ja muiden tällaisia salaisia keinoja käyttävien viranomaisten sisäinen laillisuusvalvonta, jokapäiväinen esimiestyö ja viranomaisten oikeat asenteet. Samoin tärkeää oikeusturvan kannalta on tuomioistuimen harkintavallan käyttö varsinkin niissä tapauksissa, joissa tuomioistuimet ovat pakkokeinojen käytön ratkaisevia lupaviranomaisia.

5 5/8 Oikeusasiamiehen toiminnasta salaisten pakko- ja tiedonhankintakeinojen valvonnassa olen kirjoittanut muussa yhteydessä ("Turvallisuus, kontrollipolitiikka ja laillisuusvalvonta", Lakimies 7 8/2007), joten en käsittele tässä yhteydessä sitä puolta enempää. Tuon kirjoitukseni keskeisenä lähteenä olivat jokaisessa oikeusasiamiehen toimintakertomuksessa olevat laajat näitä keinoja koskevat jaksot. Tilanteita, joissa toisaalta poliisin tai poliisin toiminnasta kertovien tiedotusvälineiden tarpeet ja toisaalta yksityiselämän ja henkilötietojen suoja voivat törmätä, on useita. Esitän esimerkkitapauksia, jotka liittyvät ensinnäkin esitutkinnasta ja kuolemantapauksista tiedottamiseen sekä niin sanottuihin tietovuotoihin, toiseksi tarpeettomaan osoitetietojen ja henkilötunnusten käyttöön, kolmanneksi rikostietojen antamiseen työnantajalle, neljänneksi kaikkiin vastaantulijoihin kohdistuviin poliisin toimiin ja viidenneksi poliisin toimintaa kuvaaviin TV- ja vastaaviin dokumentteihin. 1) Aina välillä kansalainen kantelee oikeusasiamiehelle katsoen rikosepäilynsä tulleen liian aikaisin tai liian näkyvästi uutisoiduksi katsoen syynä olevan poliisin tiedotuskäytännön. Tiedotusvälineiden toimintaa asiassa oikeusasiamies ei luonnollisesti tutki, mutta kuten viime aikoinakin on nähty, kansalainen saattaa itse käydä tällaisessa tapauksessa oikeutta tiedotusvälinettä vastaan. Poliisilla on harkintavaltaa epäillyn nimen julkistamisen suhteen, mutta lähtökohtaisesti julkistaminen edellyttää erityisen painavaa syytä. Yhdessä tapauksessa tapahtumista oli jo kirjoitettu paikallisessa lehdistössä näyttävästi ja kumpikin epäilty oli tällöin jo ollut mainittu nimeltä. Tähän nähden en nähnyt aiheelliseksi moittia poliisia siitä, että se tiedottaessaan esitutkinnan aloittamisesta mainitsi epäillyt nimeltä. Lisäksi kyseessä olivat olleet julkisessa virassa toimiva henkilö ja paikallispolitiikassa toimiva henkilö. Pidin kynnystä tiedottamiseen tällöin alhaisempana kuin ns. jokamiehen ollessa kysymyksessä. Moitetta sen sijaan tuli siitä, että toisen epäillyn osalta tieto tuli julkisuuteen ennen kuin hänelle itselleen ilmoitettiin esitutkinnan aloittamisesta. (Päätös , dnro 2783/4/04.) Toisessa, sattumalta samaa poliisilaitosta koskevassa tapauksessa puolestaan en moittinut poliisia, kun se ei ollut asiassa aktiivinen tiedottaja, vaan oli vastannut toimittajan kysymyksiin. Toimittaja oli jo tiennyt muualta rikoksesta epäiltyjen henkilöllisyyden ja heidän asemansa politiikassa ja kysyi vahvistusta tiedoilleen. (Päätös , dnro 3113/4/06.) Sen sijaan moitin poliisia tapauksessa, jossa poliisilla ei mielestäni ollut erityisen painavaa syytä sellaiseen tiedottamiseen, jossa epäillyn henkilöllisyys käytännössä paljastui. Julkisuuteen annetut tiedot olivat olleet tarpeettoman yksilöityjä. Poliisi oli uutisoinut osakeyhtiön kotipaikan ja nimen sekä sen, että epäilty on yhtiön entinen toimitusjohtaja. Katsoin henkilöllisyyden olleen tämän perusteella kenen tahansa helposti selvitettävissä. Kysymyksessä ei ollut yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Poliisi oli perustellut tiedottamista mm. siipien katkaisemisella huhuilta; en pitänyt poliisin tehtävänä yrittää kumota jokaista huhua. (Päätös , dnro 2886/4/06.) Samantyyppinen oli tilanne, jossa poliisi tiedotti kuolemantapauksesta, vaikka kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Vaikka vainajan nimeä ei ilmoitettu, oli pienellä paikkakunnalla helppo yhdistää, kenestä oli kysymys, koska vainaja oli paikkakunnalla tunnettu henkilö. Tässäkin tapauksessa viitattiin kylällä liikkuvien huhujen katkaisemiseen, jota en pitänyt riittävänä perusteena. (Päätös , dnro 846/4/07.) Poliisin tiedottamista sivuavat tietovuodot. Vuonna 2005 antamassaan päätöksessä oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio katsoi, että julkinen valta ei ole onnistunut varjelemaan rikoksesta vasta epäiltyä ja syyttömyysolettaman suojaamaa [kantelijaa] ennenaikaiselta ja leimaavalta julkisuudelta. Selvittämättä jäi, yrityksistä huolimatta, miten tieto kantelijaa koskevasta esitutkinnasta pääsi julkisuuteen. Paunio piti tapahtunutta vakavana. (Päätös , dnro 1585/4/03, OA:n kert. v:lta 2005, s ) Tuon päätöksen oma-aloitteiseen jälkiseurantaan liittyy oikeusasiamies Paunion hiljattain antama päätös, jossa pidettiin varsinkin tahallisia tieto-

6 6/8 vuotoja vakavina ja vaadittiin poliisia estämään ne. Päätös sivuaa myös poliisin yhteyksiä toimittajiin. (Päätös , dnro 278/2/05.) 2) Muutamassa viimeaikaisessa päätöksessä olen kiinnittänyt huomiota henkilötietojen antamiseen poliisin toimesta kolmannelle taholle. Yhdessä tapauksessa kantelija paheksui sitä, että hänen alaikäisen tyttärensä (vasta lapsen) nimi- ja osoitetiedot olivat esitutkinnan päätöksen myötä menneet epäillylle tiedoksi. (Epäilty oli 14-vuotias, joten asiaa ei käsitelty rikosoikeudellisesti.) Totesin, että asianosaisella on kyllä oikeus saada nämä tiedot tietoonsa, mutta niitä ei pitäisi tällaisessa tapauksessa ilmoittaa rutiininomaisesti. (Päätös , dnro 2173/4/06.) Toisessa tapauksessa kantelija puolestaan arvosteli sitä, että hänelle ja muille asianosaisille oli ilmoitettu esitutkinnan päättämisestä tiedoksiantokirjeellä, joka sisälsi asianomistajien ja asianosaisten henkilötunnukset sekä nimi- ja osoitetiedot. Tässäkin asiassa asianosaisina oli lapsia. Katsoin, että asiassa ei ollut henkilötunnuksen käsittelyssä noudatettu henkilötietolain mukaista tarpeellisuusvaatimusta, ja menettely oli myös yksityiselämän suojan suhteen kritiikille altis. (Päätös , dnro 1/4/07.) Tässä yhteydessä, vaikka asia ei poliisia koskekaan, voidaan mainita hätäkeskuksia koskeva oma aloitteeni: siinä annetun päätöksen tuloksena hätäkeskuslaitos muutti medialle suunnattua infopalvelua niin, että pelastustoimenpiteen tapahtumapaikan osoitetta ei julkaista huoneiston tarkkuudella (päätös , dnro 3185/2/05, OA:n kert. v:lta 2006, s ). 3) Rikollisuuden ehkäisemismielessä poliisi on toisinaan oma-aloitteisesti ilmoittanut työnantajalle tietoja työntekijän aikaisemmasta rikollisuudesta. Laillisuusvalvojien kiitosta menettely ei ole kuitenkaan saanut. Eräässä tällaisessa tiedottamistapauksessa apulaisoikeusasiamies Rautio katsoi, että poliisilain 1 :n säännös poliisin tehtävistä ei ole sellainen täsmällinen ja oikeuttava normi, jonka perusteella ylikonstaapeli olisi voinut rikkoa työntekijän yksityisyyden suojaa. Kun kysymys oli työntekijän elinkeinon ja oikeuksien kannalta näin olennaisesta asiasta, ei oikeutta tietojen antamiseen voinut johtaa myöskään vakiintuneesta tavasta tai yleisestä poliisikäytännöstä. Tiedon antaminen työntekijän rikollisesta taustasta ei kuulunut poliisin toimivaltaan tämänkaltaisessa tilanteessa. (Päätös , dnro 1556/4/02, OA:n kert. v:lta 2004, s ) Vastaavaan tapaan päätti viime vuonna apulaisoikeuskansleri, joka antoi komisariolle huomautuksen lainvastaisesta menettelystä: komisario oli kertonut epäillyn esimiehelle, että poliisi epäili erittäin todennäköisesti työntekijän käyttävän huumausaineita. Komisario totesi selvityksessään katsoneensa velvollisuudekseen ilmoittaa turvallisuusriskistä ja tulkitsi kyseessä olleen julkista tehtävää hoitava yhteisö (kyseessä oli Oy Matkahuolto Ab). Apulaisoikeuskansleri ei tietenkään pitänyt tätä perustelua oikeana. (Päätös , dnro 471/1/06, OKa:n kert. v:lta 2007, s. 114.) 4) Edellä jo sivuttiin vieläkin toisinaan henkiin heräävää oppia poliisin yleisvaltuudesta, jonka mukaan poliisin tehtävästä sinänsä olisi johdettavissa valtuutus tiettyihin toimiin. Eräitä kaikkiin vastaantulijoihin kohdistuvia ratsiatyyppisiä toimia on koetettu perustella tällä, kun muutakaan perustetta ei oikein ole ollut. Erään alueen rippikoululeireillä poliisi teki huumekoiraa käyttäen yllätystarkastuksia. Poliisin mukaan kyse oli rikosten ennalta ehkäisemisestä eikä konkreettisia rikosepäilyjä ollut. Apulaisoikeusasiamies Raution mukaan poliisilain 1 :ssä oleva tehtävänmäärittely, johon poliisi oli vedonnut, ei ole toimivaltasäännös. Poliisi ei voi esimerkiksi sattumanvaraisesti tarkastaa, mitä vastaantulevalla henkilöllä on hallussaan. Rautio pitikin poliisin menettelyä virheellisenä. (Päätös , dnro 1634/4/01, OA:n kert. v:lta 2003, s ) Apulaisoikeuskansleri puolestaan arvioi menettelyä, jossa poliisi antoi huumekoiran tarkastaa kaikki Helsingissä metroasemalla tiettyyn aikaan liikkuneet henkilöt riippumatta siitä, olivatko he olleet menossa eräälle festivaalille, joka siis vaikuttaa olleen poliisin erityisseurannassa. Selvi-

7 7/8 tyksissä vedottiin poliisilain 1 :stä johdettavaan valtuuteen ja tavanomaiseen oikeuteen ; näitä perusteita apulaisoikeuskansleri ei hyväksynyt, vaan piti tällaista kehen tahansa kohdistuvaa tarkastusta perusoikeusnäkökulmasta arveluttavana. (Päätös , dnro 1050/1/02, OKa:n kert. v:lta 2004, s ) Tarkkaa rajaa edelliseen tapaukseen tehtiin apulaisoikeuskanslerin seuraavana vuonna antamassa päätöksessä. Tällä kertaa huumekoira oli sijoitettu festivaalialueen pääportille johtaneen kävelytien reunaan, jossa se oli (selvityksen mukaan) haistellut ilmavirtauksia. Kantelija piti tällaista huumevalvontaa yksityisyyttä loukkaavana, vaikka koiralla ei siis tällä kertaa ollutkaan nuuhkitutettu kaikkia ohikulkijoita. Apulaisoikeuskanslerin mukaan tällaisesta valvonnasta ei lähtökohtaisesti ole haittaa sellaiselle, jolla ei ole hallussaan huumausaineita, eikä toiminta eroa perusoikeuksien suojan kannalta esimerkiksi poliisimiehen omin näkö- ja kuulohavainnoin tekemästä valvonnasta. Apulaisoikeuskansleri ei nähnyt tarvetta puuttua asiaan. (Päätös , dnro 907/1/04, OKa:n kert. v:lta 2005, s ) 5) Kun asia on vielä keskeneräinen, jätän tässä yhteydessä pelkälle maininnalle kantelun, joka koski erästä poliisin arkityötä kuvaavaa TV-dokumenttia. Kantelija arvosteli ohjelman tehneitä poliisimiehiä kiinniottotilanteensa kuvaamisesta siten, että hänet voitiin omasta mielestään tunnistaa. Hän ei ollut antanut lupaa kuvaamiseen. Selvitettäväksi tuli myös se, että mukana kotihälytyksessä oli ollut, dokumentin aiheen mukaisesti, ulkopuolinen henkilö eli Kuopion piispa. Asia ratkaistaneen lähiaikoina. Lisäksi on, osaksi tästä kantelusta ja osaksi muista tiedoista poikineena vireillä oma aloite, jossa pohditaan varsinkin yksityiselämän suojan kannalta laajemminkin ulkopuolisten, kuten kansanedustajien ja toimittajien, kuljettamista poliisipartion mukana. Hieman negatiivisesta uskonnonvapaudesta Lopuksi muutama sana negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Se nimittäin on nähdäkseni varsin läheistä sukua yksityiselämän suojalle. Molempien taustalla voidaan nähdä olevan yksilön itsemääräämisoikeus, joka kuuluu osana perusoikeusjärjestelmäämme, vaikkei sitä olekaan perustuslaissa nimenomaisesti mainittu. Vuonna 2006 tekemäni päätökset, jotka koskivat seurakuntalehtien jakelua myös henkilöille, jotka halusivat jakelun lopetettavan, herättivät paljonkin keskustelua (OA:n kert. v:lta 2006, s. 216). Päätös, jonka mukaan tällainen tahdonvastainen jakelu rikkoi negatiivista uskonnonvapautta, herätti päätöstä kritisoivia lisäkanteluita, joihin on jo vastattu. Sittemmin asiaan on ottanut kantaa myös eduskunnan perustuslakivaliokunta, toki yleisemmällä tasolla. Toisaalta ratkaistavana on vielä useita uusia kanteluita henkilöiltä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin alkuperäiset kantelijat eli eivät haluaisi seurakuntalehtiä. Muitakin kiinnostavia negatiivista uskonnonvapautta koskevia juttuja on parhaillaan vireillä: erään kantelijan mielestä varusmiesten, tässä tapauksessa kirkkoon kuuluvien, velvoittaminen osallistumaan iltahartauksiin ja jumalanpalveluksiin rikkoo negatiivista uskonnonvapautta. Omasta aloitteestani puolestaan on vireillä juttu, jossa pohditaan, onko kutsuntojen järjestäminen seurakuntien tiloissa asianmukaista. Vuonna 1995 annetussa apulaisoikeusasiamiehen varamiehen päätöksessä tällaisessa käytännössä ei nähty kritisoitavaa (päätös , dnro 1665/4/94). Toisaalta vuonna 1999 oikeusasiamies katsoi seurakuntien tiloja äänestyspaikkana koskevassa päätöksessään, että (n)egatiivista uskonnonvapautta koskevalla säännöksellä on myös laajemmalle oikeusjärjestykseen ulottuva heijastusvaikutuksensa. Sillä voidaan yleisesti puoltaa esimerkiksi sellaisia järjestelyjä, joilla vältetään ihmisten pakottaminen heidän vakaumustaan loukkaaviin tehtäviin tai tilanteisiin. (Päätös , dnro 2009/4/96, OA:n kert. v:lta 1999, s ) Näidenkään vireillä olevien juttujen lopputulosta en lähde ennakoimaan. Lopuksi

8 Edellä valitsemani esimerkit toivottavasti osoittivat sen, miten monissa yhteyksissä yksityiselämän suoja voi tulla laillisuusvalvonnassa esiin. Laillisuusvalvojalta vaaditaan myös herkkyyttä havaita, että kantelussa tai vaikkapa tiedotusvälineistä tietoon tulleessa viranomaiskäytännössä voi olla yksityiselämän suojan kannalta kiinnostavia ulottuvuuksia. Niitä voidaan löytää myös sellaisista käytännöistä, jotka ovat vakiintuneita ja joita ei ole aikaisemmin huomattu asettaa kysymyksenalaiseksi; tällaisetkin käytännöt on voitava alistaa kriittiseen tarkasteluun. Yksityiselämän suoja on perusoikeus, jota pidän tärkeänä. Usein se edellyttää intressivertailuja. Joku toinen saattaisi tehdä toisenlaisia painotuksia ja asettaa intressivertailussa esimerkiksi käytännön poliisitoiminnan tarpeet painavampaan asemaan kuin itse olen tehnyt. Tällaisessa vertailutilanteessa olen koettanut pitää mielessä, että laillisuusvalvoja on valittu valvomaan yksityisen kansalaisen etua, ei viranomaisten etuja. Päätän puheenvuoroni onnittelemalla nyt 10-vuotisjuhlaansa viettävää Joensuun oikeustieteen opetusta ja toivomalla sille pitkää ikää ja menestystä jatkossakin, myös vuonna 2010 aloittavassa Itä-Suomen yliopistossa. 8/8