SALON VILPAS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALON VILPAS 2010-2011"

Transkriptio

1 SALON VILPAS

2

3 PUDOTUSPELIT YHÄ TAVOITTEENA Koripallokausi on ehtinyt jo puolivälin krouvin ohi, ja nyt onkin mainio paikka peilata syyskautta. Missä ollaan ja minne mennään? Edustusjoukkueen osalta kausi ei ole mennyt kaavailujen mukaan, se on myönnettävä. Sarjasijoitus liigan kymmenentenä on alempana, mitä syksyllä odotettiin. Kesän aikana teimme merkittäviä hankintoja pelaajapuolelle. Viimevuotisen perusmiehistön ympärille hankimme Kouvolasta apuvoimia Jukka Katajan ja Matti Nuutisen muodossa, ja päävastuun pelinjohdosta otti tuttu mies Kaarinasta, monissa liemissä keitetty Kimmo Vyyryläinen. Kesätreenit sujuivat erinomaisesti, vaikka Lahden Urheilukoululaiset Roope Ahonen ja Matti Nuutinen viettivät lämpökuukaudet U20-maajoukkueen mukana. Amerikkalaispelaajat rantautuivat Saloon elokuun lopulla ja harjoituspelit osoittivat joukkueen iskukyvyn olevan kunnossa. Syyskuun lopulla käynnistynyt Korisliiga osoitti kuitenkin nopeasti, että käyrä oli laskeva. Miksi näin kävi? Syitä on varmasti useita, ja pelit ovat loksahtaneet uudelleen uomiinsa vasta vuoden vaihteen aikana. Onneksi edes nyt, sillä kaikki on vielä auki. Kevääseen on vielä pitkä matka, ja sarjapisteitä on jaossa riittävästi. Kauden tavoite pudotuspelit ovat edelleen Vilppaan kiikarissa. Fakta 1 Syyskauden aikana kolme pelaajaa oli armeijan harmaissa, ja se ei voinut olla vaikuttamatta. Nyt ongelmat ovat takana. Ahonen, Nuutinen ja Lauri Tiainen ovat kaikki reservissä, ja joukkue pääsee loppukauden treenaamaan yhdessä. Fakta 2 Samu Kaaresvirran olkapää. Viime kevään viimeisessä pelissä loukkaantunut olkalihas meni loppukesästä remonttiin ja toipuminen vei useita kuukausia. Samu is back ja se näkyy kentällä! Fakta 3 Amerikkalaispelaajat näyttelevät erittäin tärkeää roolia jokaisessa liigajoukkueessa. Niin meilläkin. Jenkkien draftauksessa emme onnistuneet huippuvuosien malliin. Kesän aikana teimme paljon töitä sopivan trion löytämiseksi, ja elokuun kolmikosta DiJuan Harris, Cory Cooperwood, Theron Wilson yksikään ei ole enää Salon katukuvassa. Eli suomeksi sanottuna pakka meni täysin uusiksi. Fakta 4 Cooperwoodin taidot todettiin liian köykäisiksi liigaan jo ennen runkosarjan alkua, ja tilalle hankittiin tuuraajaksi Damion Dantzler Tallinnasta. Pikatahdilla iso mies vaihtui Nicchaeus Doaksiin. Toisena joukkueen jätti huippunopea Harris. Valitettavasti, sillä pienikokoisen taskuraketin olisimme pitäneet ilomielin loppukauden ajan. Perheasiat USA:ssa muuttivat kuitenkin suunnitelmat, ja tilalle tuotu David Godbold ehti pelata viikinkipaidassa vain kolme ottelua. Uusi takamies Nick Okorie on väläytellyt taitojaan aivan eri malliin. Pomppu on kunnossa, ja kuumana päivänä Okorie on täysin pitelemätön. Kolmas alkuperäisjäsen Theron Wilson ei sopeutunut joukkuekemiaan. Vaihdon yhteydessä tehtiin myös tärkeä päätös. Laiturin tilalle hankittiin lisää pituutta, ja kokenut 208-senttinen Ronald Thompson saapui tukkimaan korinalustaa. Jälleen astui Murphyn laki kuvioihin, ja Thompson loukkaantui kahdeksannen ottelunsa aikana. Big Ron nivusleikkaukseen ja uutta miestä kehiin! Näin jälkikäteen ajateltuna valinta oli varmasti oikea. Sarjan lyhin ja nuorin joukkue ei ollut enää kumpaakaan. Konkreettisesti se näkyi heti sarjataulukossa. Thompsonin tulon myötä Vilpas voitti kahdeksasta pelistään kuusi, ja kiri kohti pudotuspeliviivaa oli alkanut. Korvaaja on myös sisäpelaaja. Blokkikone Ronald Douglas tuo Vilppaasen levypallovoimaa ja pelotetta korin alle. Matka pudotuspeleihin on vielä pitkä, ja takaiskuja tulee jatkossakin. Se on varmaa. Joukkue on kuitenkin rakennettu nyt niin, että jokaiselle pelipaikalle löytyy mitat täyttävä pelaaja, ja valmentaja Vyyryläinen voi jakaa lepominuutteja joka ukolle. Menestyksessä on kyse pitkälti pelaajien itseluottamuksesta. Sitä ei rakenneta kuntoon häviämällä. Toivotaan, että muutokset joukkueen sisällä on nyt tehty, ja miehistölle annetaan rauha pistää pakka kuntoon. Upea asia on, että salolaisyleisö ei ole hylännyt joukkuettaan vaikeillakaan hetkillä. Salohalli on edelleen vastustajille paha paikka. Peliareenana on valtakunnan upein korishalli, korit ovat Suomen vaikeimmat ja yleisömäärissä ja itse ottelutapahtumassa voimme haastaa kenet tahansa. Tuoreen tutkimuksen mukaan Vilpas vetää Salossa enemmän yleisöä kuin kaksi lentopallon liigajoukkuetta yhteensä. Sille pohjalle on hyvä rakentaa. Kun vielä saamme yleisön riehaantumaan samaan fiilikseen kuin viime kevään karsintapeleissä, vastustajan on yhä vaikeampi hakea pisteitä meidän keittiöstä. Siinä haastetta myös teille, hyvät kannattajat! Myös Korisliigan takana tehdään pitkäjänteistä työtä jatkuvuuden eteen. Tänäkin vuonna puolet edustusjoukkueen pelaajista tulee Vilppaan juniorimyllystä. Pyrimme siihen jatkossakin. Junioripuolella Vilpas on mukana kaikilla tasoilla SM-jahdissa. Tero Järvisen valmentama A-poikajoukkue taistelee mitalinkiilto silmissä Urheilutalolla, samoin tekee Harri Laihon käskyttämä B-poikien ryhmä ja tammikuussa aloittaa SM-urakkansa myös Pasi Järvisen ja Ismo Saarisen luotsaama C-poikien edustusryhmä. Eli pullat on hyvin uunissa junnupuolella ja tulevia maajoukkuepelaajia on varmasti tulossa. Muistakaa vierailla myös junnupeleissä. Kaikkiaan Vilpas pyörittää kolmen aikuisryhmän lisäksi 18 juniorijoukkuetta, kahta supermikro- ja kahta palloilukouluryhmää. Nuorisotyön merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kiitokset kaikille seuran eteen töitä tekeville. Ilman teitä mahdollisuutta tämän kokoisen organisaation pyörittämiseen ei olisi. Tämän päivän Suomessa se ei ole enää itsestään selvyys. Kiitokset myös Salon kaupungille. Pidetään salivuokrat jäissä jatkossakin, se on hyvä tapaa pitää nuoret pois kaduilta. Pidetään lippu korkealla jatkossakin. Keijo Poutiainen, Viikinkipäällikkö 3

4 LÄNSIRANTA 8, SALO Puh. (02) (myös ilt.) HAMMASLÄÄKÄRIT: SEPPO TULONEN HANNA TULONEN HAMMASHOITOA NUKUTUKSESSA IMPLANTTI- ELI KEINOJUURIHOITOA 4

5 4 Nick Okorie cm 88 kg Texas Tech 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Making big money! 2. ESIKUVA - My mother, Sharon White 3. PAHIN VASTUSTAJA - Myself 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Finishing college at Texas Tech 5. LEMPIMUSIIKKI - Hip hop, rap, R&B - Lil`Wayne, J.Cole, Michael Jackson 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Chinese food, pork chops / Cherry coke, Root beer 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Internet in my room, Salohall 8. LEMPILAUSAHDUS - It is enough time to sleep when you`re dead LÄNSIRANNAN HAMMASLÄÄKÄRIT 5

6 6

7 5 Nicchaeus Doaks cm 110 kg UT Chattanooga 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Playing in NBA 2. ESIKUVA - My parents, Tommy and Rose Mary 3. PAHIN VASTUSTAJA - Myself 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Finishing college at UT Chattanooga 5. LEMPIMUSIIKKI - Hip hop, rap, R&B - Jay Z, J.Cole, Joe Budden, BIG K.R.I.T 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Taco Bell food, Italian food, Soul food / Kool-Aid, Gatorade 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - My room, Salohall 8. LEMPILAUSAHDUS - Tough times don`t last SSPNET OY 7

8 8

9 6 Jussi Savolainen cm 85 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Pystyä pelaamaan mahdollisimman kauan. Suullinen sopimus Vilppaan kanssa vuoteen ESIKUVA - Patrick Pate Ewing, kova äijä 3. PAHIN VASTUSTAJA - Himbergin Sami, kentällä ja ulkopuolella 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Minipoikien aluemestaruus, finaalissa FoKoPo johti puoliajalla 26 pistettä ja voitimme kuudella pisteellä! 5. LEMPIMUSIIKKI - Leevi & the Leavings, Popeda 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Kiinalainen, ribsit / keskioluet 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Toimisto 8. LEMPILAUSAHDUS Katotaan sitä si PASSELIAUTO 9

10 10

11 7 Matti Nuutinen cm 95 kg Ura Basket 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Pelata ammattilaisena ulkomailla 2. ESIKUVA - Jukka Kataja 3. PAHIN VASTUSTAJA - Jukka Kataja 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Ei vielä tapahtunut 5. LEMPIMUSIIKKI - Laidasta laitan 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Mutsin pöperöt / rasvaton maito 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Antonion silta 8. LEMPILAUSAHDUS No joo RADIO SATA 11

12 12

13 9 Samu Kaaresvirta cm 92 kg Kaarinan Ura C 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Voittaa mahdollisimman paljon pelejä, silloin koris on yleensä kivaa 2. ESIKUVA - Michael Jordan 3. PAHIN VASTUSTAJA - Seuraavan pelin vastustaja 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Suomen mestaruus LEMPIMUSIIKKI - Rokista räppiin 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Mamman läskisoosi / maito 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Home sweet hima 8. LEMPILAUSAHDUS No juu kato nii SOMERON SÄÄSTÖPANKKI 13

14 Baden -koripallot ovat Koripalloliiton hyväksymiä pelipalloja SM -sarjoista juniorisarjoihin JÄLLEENMYYJÄ SALOSSA JÄLLEENMYYJÄ SALOSSA Turuntie 4, SALO p

15 10 Tuomas Tenkanen cm 80 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Voittamisen kulttuuri 2. ESIKUVA - Iippo Vinetto 3. PAHIN VASTUSTAJA - Tuomari 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Tiainen donkkasi ja rikkoi alastullessaan Urheilutalon parketin 5. LEMPIMUSIIKKI - Melkein kaik kolahtaa, fiiliksen mukaan 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Pastaruuat, pihvit / maito ja olut 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Oma soffa 8. LEMPILAUSAHDUS Emmää jaks SUUR-SEUDUN OSUUSKAUPPA 15

16 Projekti :49 Sivu1 FALICO OY Adabterit, haaroittimet, suunnanvaihtimet, vikavirtasuojat, tömaakeskukset ja varavoimageneraattorit varastoi ja markkinoi Finnparttia Oy Joutnantie 76, Perniö, puh

17 11 Riku Ahonen cm 82 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Ammattilaiskoripalloilija 2. ESIKUVA - Roope Ahonen 3. PAHIN VASTUSTAJA - Roope Ahonen 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Scania Cupin hopea C-pojissa 5. LEMPIMUSIIKKI - Räppi ja hip hop - 50 cent 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Äidin kotiruoka / Mountain Dew 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - McDonald`s 8. LEMPILAUSAHDUS Rauha! 17

18 18 SALON AUTOTALO Meriniitynkatu SALO Puh: Fax:

19 12 Ronald Douglas cm 105 kg South Alabama 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - One day in NBA 2. ESIKUVA - Kevin Garnett, I like his passion of the game, plays always hard 3. PAHIN VASTUSTAJA - Louisville, they pressed like there were seven players on the court 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - First dunk in highschool game 5. LEMPIMUSIIKKI - R&B - The Dream, TuPac 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Soul food, fried chicken / Root beer 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Nothing yet, just arrived 8. LEMPILAUSAHDUS Hard work beats talent if talent don`t work hard SALON AUTOTALO OY 19

20 Vuosikymmenien kokemuksella vesikattourakointia bitumikatot yksikerroskatteet bitumieristystyöt kattojen kuntotarkastukset vuotokorjaukset Kattamisliike TALLQVIST puh , (02) , fax (02) LIIKENTEENHARJOITTAJA TIMO STOCKLIN KULJETUS JA KAIVUUTYÖT PUH , (02)

21 13 Sami Himberg cm 82 kg Perniön Urheilijat 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Suomen mestaruus 2. ESIKUVA - Tim Kisner 3. PAHIN VASTUSTAJA - Savolainen 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Palkittiin 17-vuotiaiden maajoukkueen parhaana pelaajan Serbiassa 5. LEMPIMUSIIKKI - Suomi-räppi - Popeda 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Meksikolainen ruoka / olut 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Koti 8. LEMPILAUSAHDUS Ei ne halut haluamalla lähde KATTAMISLIIKE TALLQVIST OY 21

22 AJP-Tekniikka Oy Kappaleen käsittelyyn: - kuljettimet - mekanisoinnit - automatisoinnit Svinhuvudinkatu 13 D 16 A LAHTI Puh fax (03) ajp-tekniikka@nettilinja.fi 22

23 14 Lauri Tiainen cm 100 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Kehittyä ja katsoa mihin rahkeet riittävät 2. ESIKUVA - Lukuisia 3. PAHIN VASTUSTAJA - Jesse Niemi 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Biddy Basket -turnaus USA:ssa 5. LEMPIMUSIIKKI - Hurriganes ei oikein iske, muuten menee lähes mikä vaan 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Kunnon pihvi / olut 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Antonion silta 8. LEMPILAUSAHDUS - SALON OSUUSPANKKI 23

24 24

25 20 Tommi Huolila cm 103 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Oppia pelaamaan ja harjoittelemaan oikein sekä luottamaan omaan tekemiseen ja osaamiseen 2. ESIKUVA - Kimmo Muurinen 3. PAHIN VASTUSTAJA - Tommi Huolila 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Nousu 18-vuotiaiden maajoukkueen kanssa A-divisioonaan 5. LEMPIMUSIIKKI - Trance ja kaikki hyvä musiikki 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Pihvi / maito 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Urheilutalo ja Salohalli 8. LEMPILAUSAHDUS Yesterday is yesterday. If we try to recapture it, we will only lose tomorrow 25

26 meckelborg TUOTTEESI MERKITSEVÄ ASIANTUNTIJA Meckelborg Oy, Tinankuja 3, FI MASALA Puh , Fax

27 21 Jukka Kataja cm 95 kg Forssan Koripojat 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Saada pelata terveenä ja kehittyä 2. ESIKUVA - Kaikki elämäniloiset, rehelliset ja määrätietoiset ihmiset, ketkä ottavat myös muut huomioon 3. PAHIN VASTUSTAJA - Henkimaailman jutut 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Juniorivuodet, maaottelut, SM-mitalit 5. LEMPIMUSIIKKI - Monipuolinen, lukuunottamatta aivan ääripäitä 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Pihvi / kokis 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Koti 8. LEMPILAUSAHDUS Ei onni saavu etsien, se saapuu eläen FINNPARTTIA 27

28 RAKENNUS KÄMI OY Rkm Jussi Kämi Puh

29 23 Roope Ahonen cm 84 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Pelata ammattilaisena ulkomailla 2. ESIKUVA - Michael Jordan 3. PAHIN VASTUSTAJA - Vesikauhuinen Mäyrä 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS -U20 maajoukkueen EM-pronssi LEMPIMUSIIKKI - Hip hop 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Kotiruuat / maito 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Antonion silta 8. LEMPILAUSAHDUS - RAKENNUS KÄMI OY 29

30 30

31 24 Ilmari Kallio cm 85 kg Salon Vilpas 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA - Kehittyä koripalloilijana 2. ESIKUVA - Kevin Durant 3. PAHIN VASTUSTAJA - Eturauta 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - Minipoikien aikakausi 5. LEMPIMUSIIKKI - Räppi - Jedi Mind Tricks 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Makaronilaatikko / Vital 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Koti 8. LEMPILAUSAHDUS Turha murehtia huomista 31

32 Harry Keskvaara p Kylänportti ESPOO KAIVOJEN TYHJENNYKSET VIEMÄREIDEN HUUHTELUT VAIHTOLAVA- KULJETUKSET SALON TYÖVÄENTALOSSA vuokrattavana eri kokoisia tiloja juhla-, koulutus- ja kokouskäyttöön Salon Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry Vilhonkatu 9 Puh

33 PÄÄVALMENTAJA Kimmo Vyyryläinen 1. kausi 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA -Pelaajana takana, valmentajana tavoitteet edessä, Vilpas mestariksi 2. ESIKUVA - Niilo Yli-Mainio 3. PAHIN VASTUSTAJA -Oma itseni 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS -ensimmäiset harjoitukset 5. LEMPIMUSIIKKI - Paula Koivuniemi, Kari Tapio, Hurriganes, Diana Ross 6. MIELIRUOKA / JUOMA -Kaikki vaimon laittama ruoka / portviini 7. MIELIPAIKKA SALOSSA -Salohalli 8. LEMPILAUSAHDUS Laiskoja ei ruokita APUVALMENTAJA Tommi Sainio 1. kausi 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA -Voittaminen 2. ESIKUVA - Matt Banlon 3. PAHIN VASTUSTAJA -FoA 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS - A-poikien Suomen mestaruus LEMPIMUSIIKKI - Hurriganes 6. MIELIRUOKA / JUOMA -Pippuripihvi / cokis 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Hoodin toimisto 8. LEMPILAUSAHDUS - 33

34 SALON SOS.DEM. KUNNALLISJÄRJESTÖ RY MARJA KANKARE Lounaskahvila ja Juhlapalvelu Salossa Salon Metallityöväen Ammattiosasto ry n:o 57 TOIMISTON AUKIOLOAJAT maanantaina ja tiistaina keskiviikkona ja torstaina ja perjantaina ja aattopäivinä Helsingintie 16, SALO Puh

35 THE PRESIDENT Keijo Poutiainen 17. kausi 1. UNELMA KORIPALLOILIJANA: - Jos olisi joskus ylettynyt korirenkaaseen, mahdollisuudet pienenee päivä päivältä 2. ESIKUVA - Katajan joukkueenjohtaja Törmälän Jukka, jolla on nakinkeitin bussissa 3. PAHIN VASTUSTAJA - Aallon Jarkka Vilppaan bussin Trivial Pursuitissa 4. IKIMUISTOISIN KORIPALLOKOKEMUS -12 kolmosta sisään yhdessä ottelussa, heti Leningradin viikonlopun jälkeen 5. LEMPIMUSIIKKI - Lauri Tähkä & Elonkerjuu, nykyään myös raskaampi putoaa ja tietysti Hurriganes ja muu Old School -musa 6. MIELIRUOKA / JUOMA - Monikan pippuripihvi tai Sveitsinleike, juomaksi Aecht Schenkerla Rauchbeer. Ennen ja jälkeen icecold Jägermeister 7. MIELIPAIKKA SALOSSA - Oma sohva ja kaukosäädin, jos joskus sille ehtii. 8. LEMPILAUSAHDUS Jekku pakkasesta! Yhteistyökumppaneille Vilpas Vikings on Korisliigan parhaisiin kuuluva joukkue mitattaessa medianäkyvyyttä ja yleisömääriä. Näkyvyydessä viikingit tavoittavat koko maan urheiluväen, aidoimmat Korisliigan tunnelmat taas aistitaan tietysti paikan päällä Salohallissa. Vilpas Vikings haluaa tarjota yhteistyökumppaneilleen erilaisen tavan näkyä ja profiloitua Salon talousalueen ylivoimaisesti suosituimpaan joukkueeseen, jota seurataan ja kannustetaan vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Toimiva kumppanuus tuottaa aidon vuorovaikutuksen joukkueen ja kaikkien sen sidosryhmien välille. Näin pystymme maksimoimaan yritykselle kumppanuuden hyödyt. Mennyt kesä ja syksy oli Vilppaan markkinoinnille onnistunut. Yhteistyöhön lähti mukaan useita kymmentä uusia yrityksiä. Parhaat kiitokset kaikille Vikings-yhteistyössä oleville yrityksille, ilman Teitä emme kykenisi pelaamaan Korisliigaa! Tervetuloa mukaan markkinointiyhteistyöhön myös kaikki uudet yritykset! Yhteydenotot: Salon Vilpas Koripallo ry/vilpas Vikings Jari Laurila, myyntijohtaja p , jari.laurila@vilpasvikings.fi 35

36 TUPURIN MAJA käytössäsi Luonnonläheinen ja helposti saavutettava Tupurin maja turvaa tilaisuutesi onnistumisen! Tupurin majan hinnat: Koko talo 200 Sali + keittiö pe, la, su 140 Muut päivät 100 Saunat (2 kpl) 120 Grillikatos 30 Jaostot 30 Tupurin majan aikavaraukset ja tiedustelut: Puh TERVETULOA TUPURIN MAJALLE! 36

37 FYSIIKKAVALMENTAJA Ville Salmi FYSIOTERAPEUTTI Timo Lammi HUOLTAJA Petri Koskinen MENTAALIVALMENTAJA Vesa Sormunen 37

38 Vilpas Vikings fanituotteet myynnissä Sportiassa! Vilppaan virallinen yhteistyökumppani Turuntie 4, SALO p

39 Korisliigan runkosarja Helmikuu :30 Vilpas Vikings - Lappeenrannan NMKY Salohalli :30 UU-Korihait - Vilpas Vikings Uusikaupunki :30 Porvoon Tarmo - Vilpas Vikings Tarmo :00 Vilpas Vikings - Namika Lahti Salohalli :30 Torpan Pojat - Vilpas Vikings Helsinki :30 Vilpas Vikings - Tampereen Pyrintö Salohalli Maaliskuu :30 Vilpas Vikings - Joensuun Kataja Salohalli :00 Kauhajoen Karhu - Vilpas Vikings Kauhajoki :00 Kouvot - Vilpas Vikings Kouvola :00 KTP-Basket - Vilpas Vikings Kotka :30 Vilpas Vikings - Espoon Honka Salohalli :30 Lappeenrannan NMKY - Vilpas Vikings Lappeenranta 39

40 VALHOJAN MAANSIIRTO OY SALO SALON GALTMAN OY Uhrilähteenkatu 4, SALO P Lihat, makkarat, palvituotteet, ja lihanleikkuupalvelut Huom. saatavana myös suomalaista luomulihaa Asianajotoimisto Rainer Åkerberg Oy Asemakatu 5 Salo Puh SALON MAALARIT Heikki Laaksonen RAKENNUS- INSINÖÖRITOIMISTO TOIVONEN & KESKITALO OY LÄNSIRANTA 8 A 10, SALO P. (02) , fax (02) Peltisepänliike J.LEHTINEN KY Perämiehenkatu 5 P Autopuh

41 Miehet III-div :45 Vilpas Basket - Basketiers Salon urheilutalo :00 SalPa Satellites - Vilpas Basket Salon urheilutalo :45 Vilpas Basket - Urakoris Salon urheilutalo :45 Vilpas Basket - Sixty Salon urheilutalo NAISET III div :30 Vilpas Basket - TuJu Moision koulu Vilpas Basket - KaaRo-94 Moision koulu :30 Vilpas Basket - Unikoris Moision koulu :30 Vilpas Basket - NoKo Moision koulu 41

42 Laskuri Oy Yrittäjän apuna arjessa Tilitoimistopalvelut Katrineholminkatu 6 3. krs, Salo P. (02) SALON SAMMUTINHUOLTO KY Röykkälänkatu 5 SALO p , HORNINKATU 11 B SALO Puh.(02) GSM MA PE LA

43 Salon Vilpas Koripallo ry Vilhonkatu 9, 2.krs SALO vilpaskoripallojuniorit.sporttisaitti.com Junioritoiminnanjohtaja Sakke Ojala Junioripäällikkö Marko Vihiniemi Valmennuspäällikkö Pasi Järvinen Hallitus Puheenjohtaja Keijo Poutiainen Varapuheenjohtaja Antero Jokinen Jäsen Petri Koskinen Jäsen Vesa Tallqvist Jäsen Leena Ahonen-Ojala Jäsen Katja Taimela Jäsen Olli Lehto Jäsen Kari Nikkinen Seurasihteeri Tommi Sainio Juniorijaosto Puheenjohtaja Jukka Palokankare Varapuheenjohtaja Jouni Niemi Jäsen Mikko Viitanen Jäsen Petri Niemelä Jäsen Tero Lautiala Jäsen Minna Juuti Jäsen Tiina Pelander Jäsen Petri Lehtonen Jäsen Saija Hurve Taloudenhoitaja Virva Koski

44 44

45 PASSELI-LIIGA Kuudennen toimintakautensa aloittanut Passeli-liiga on kokenut uudistuksia. Uutena liiga-päällikkönä on syksyllä aloittanut Antti Järveläinen. Liigaa uudistettiin myös muuttamalla pelattavia sarjoja. Kuluvalla kaudella liigaa pelataan kahdessa sarjassa. Passeli-liigassa pelattavat sarjat kaudella : K-Rauta sarja: Sarja on tarkoitettu syksyllä 2010 pelaamisen aloittaneille mikroille ( ), Supermikroille (2003) sekä koripallokoululaisille (2004). K-Rauta sarjan ottelut pelataan 3 vs 3 peleinä. Expert sarja: Sarja on tarkoitettu kauemmin mukana olleille mikroille ( ) sekä syksyllä aloittaneille mini-ikäisille ( ). Sarjan ottelut pelataan 3 vs 3 tai 5 vs 5 peleinä. Ottelut pelataan 3 vs 3 ja 5 vs 5 peleinä. Joukkueen sopiva koko on 6-8 pelaajaa. Liigan sääntöpoikkeuksia: Peliaika 2 * 15 minuuttia suoraa aikaa. Puoliaikatauko 3 minuuttia. Korin tehneen joukkueen on palattava puoleen kenttään korin jälkeen. Peleissä EI heitetä vapaaheittoja. Liigateam pyrkii saamaan kaikkiin otteluihin aloittelevia erotuomareita. Mikäli erotuomareita ei järjestäjän puolesta ole saatu rekrytoitua niin pelaavien joukkueiden ohjaajat toimivat peleissä erotuomareina. Sarjan toivotaan toimivan samalla ponnahdus-lautana aloitteleville erotuomareille. Liigassa mukana on järjestävä seura Vilpas, Perniön Urheilijat, Salon Palloilijat sekä Arska Basket Somerolta. Liigan nettisivut osoitteesta: passeli-liiga/ TERVETULOA KATSOMAAN JA KANNUSTAMAAN NUORIA KORIPALLOILIJOITA! Liiga Team toimenkuva nimi puhelinnumero sähköposti Liigapäällikkö Antti Järveläinen antti.jarvelainen@salonvilpas.fi jäsen Petri Lehtonen petri.lehtonen@electrolux.fi jäsen Kari Aaltonen kari.j.aaltonen@nokia.com 45

46 A-POJAT SM-Sarja Takarivi: Juha Ketonen, Illar Niitväli, Tero Lautiala, Tero Järvinen Keskirivi: 20 Riku Ahonen, 32 Jere Lehtinen, 33 Ilmari Kallio, 31 Mikko Mäkinen, 30 Juho Suutari, 11 Tommi Huolila Eturivi: 24 Riku Koski, 35 Aku Laine, 21 Juhi Ketonen, 25 Vesa-Pekka Laine, 23 Tanel Niitväli Kuvasta puuttuu: 12 Santeri Himanto päävalmentaja Tero Järvinen valmentaja Tero Lautiala joukkueenjohtaja Juha Ketonen

47 A-POJAT SM-Sarja Helmikuu :15 Salon Vilpas - Namika Lahti Salohalli Maaliskuu :30 Salon Vilpas - Torpan Pojat Salon urheilutalo :30 Salon Vilpas - PuHu Juniorit Salon urheilutalo Vuonna syntyneistä pojista koostuva Vilppaan A-poikien ykkösjoukkue raivasi syksyllä hienosti tiensä ikäluokkansa SM-sarjaan. Tero Järvisen luotsaama joukkue rankattiin ennen karsintoja sijalle 4. ja karsinnat sujuivatkin hienosti ilman tappioita. SM-sarjassa joukkue on pystynyt myös säilyttämään hyvin tasonsa pienistä vaikeuksista huolimatta. Vilpas löytyy sarjataulukosta kolmannelta sijalta kuuden pelatun kierroksen jälkeen. Järvisen mukaan joukkue on alkukauden aikana kärsinyt hivenen loukkaantumisista, eikä parasta mahdollista kokoonpanoa ole saatu vielä yhteenkään peliin. Valmentaja uskoo joukkueen parantavan vielä otteitaan, kunhan miehiä saadaan terveeksi ja harjoituksiin. Joukkue on asettanut yhteiseksi tavoitteeksi Final Fouriin pääsyn. Mikäli tuohon tavoitteeseen ylletään, niin valmentajan mukaan edetään peli kerrallaan. A-poikien runkopelaajista Ilmari Kallio, Tommi Huolila ja Riku Ahonen kuuluvat tänä vuonna myös Vikingsin miehistöön. Jatkossakin joukkueen tavoitteena on kehittää juniorimyllystä entistä enemmän ja valmiimpia pelaajia edustusjoukkueeseen. A-poikien edesottamuksia pääsee seuraamaan lauantaisin Urheilutalolla. Kaikki paikanpäälle kannustamaan ja nauttimaan hyvästä ja vauhdikkaasta koripallosta! 47

48 A-TYTÖT Divisioona Ylärivi vasemmalta: Tiina Pelander, Antti Järveläinen, Marko Vihiniemi Keskeltä vasemmalta: Janina Järvi, Reetta Hämeenoja, Essi Iivonen, Mari Rintakoski, Emmi Mäenpää Alhaalla vasemmalta: Veera Mäenpää, Jenna Hellman, Aino Härkki, Emmi Iivonen Kuvasta puuttuu: Miina Junkkarinen, Sofia Pelander, Vilma Ranta valmentaja Marko vihiniemi valmentaja Antti Järveläinen joukkueenjohtaja Tiina Pelander

49 A-TYTÖT Divisioona Helmikuu :30 Salon Vilpas - Vimpelin Veto Salohalli Maaliskuu :00 Salon Vilpas - Wartti Basket Salon urheilutalo :00 Salon Vilpas - Hyvinkään Ponteva Salon urheilutalo Vilppaan A-tyttöjen joukkue pelaa kuluvalla kaudella valtakunnallisessa 1.divisioonassa. Joukkueen tavoitteena kauteen lähdettäessä oli saavuttaa paikka ikäluokan SM-sarjasta. Paikka jäi kuitenkin harmillisesti yhden voiton päähän edellisen vuoden tapaan. Valtakunnalliseen ykkösdivisioonaan pääsykin oli kuitenkin hyvä saavutus ja alku kausi onkin osoittanut divarin olevan tytöille hyvä sarja. Sarja on lähtenyt joukkueen osalta vaikeasti käyntiin. Marko Vihiniemen ja Antti Järveläisen valmentama joukkue on sarjataulukossa kuudentena viiden pelatun kierroksen jälkeen. Joukkueen muutenkin melko kapeaa materiaalia ovat nakertaneet lukuisat ja pahat loukkaantumiset. Alkukaudesta otteluitakin on jouduttu siirtämään. Joukkue on joutunut pelaamaan kapealla materiaalilla ja se on näkynyt ennen kaikkea väsymyksenä pelien lopussa. Joukkueen taisteluilme on kuitenkin säilynyt hyvänä ja voitoista on taisteltu loppuun asti joka pelissä. Valmentajien mukaan joukkueen tavoitteena on selviytyä neljän parhaan joukkoon, joka avaisi paikan lopputurnaukseen. Paikka lopputurnaukseen on täysin mahdollinen kunhan joukkueen sairastilanne hieman helpottaa ja pelaajia saadaan myös harjoituksiin. A-tyttöjen valtakunnallista 1.divisionaa pääset seuraamaan Urheilutalolla lauantaisin. Luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita! 49

50 B-POJAT SM-Sarja Takarivi vasemmalta: Janne Vihiniemi, Harri Laiho, Jouko Troberg, Juha Helminen Keskirivi: Joona Juuti, Teemu Uusitupa, Joonas Poutiainen, Jesse Virtanen, Lauri Kankaanpää, Timo Niitynperä, Juho Aaltonen, Veikka Vienonen Alarivi: Teemu Heikkola, Klaus Troberg, Waltteri Vihiniemi, Jarno Helminen, Riku Lehto, Eetu Karlstedt päävalmentaja Harri Laiho valmentaja Janne Vihiniemi joukkueenjohtaja Juha Helminen

51 B-POJAT SM-Sarja Helmikuu :00 Salon Vilpas - Äänekosken Huima Salon urheilutalo Maaliskuu :00 Salon Vilpas - Turun NMKY Salon urheilutalo :00 Salon Vilpas - BC Nokia Salon urheilutalo B-poikien 1.joukkue koostuu kokonaisuudessaan lahjakkaasta vuonna -95 syntyneestä ikäluokasta. Joukkue selvitti syksyllä odotetusti tiensä ikä-luokkansa Sm-sarjaan karsintaturnauksen sujuessa voitosta voittoon. Erittäin tasainen SM-sarjakin on alkanut mukavasti joukkueen majaillessa sarjataulukon kakkossijalla. Joukkue on valmentajiensa johdolla asettanut runkosarjassa tavoitteeksi neljän parhaan joukkoon pääsyn, joka oikeuttaisi paikkaan Final Fourturnauksessa. Mikäli joukkue tuohon tavoitteeseen pääsee uskoo päävalmentaja Harri Laiho joukkueella olevan mahdollisuudet vaikka mihin. B- poikien SM-sarja on osoittautunut todella tasaiseksi sarjaksi, jossa päivän kunto on todella ratkaisevassa osassa. Joukkueen menestymistavoitteiden lisäksi pelaajat ja valmentajat ovat asettaneet henkilökohtaisia tavoitteita. Valmentajan mukaan henkilö-kohtaisella tasolla tavoitteena on kasvattaa ja kehittää pelaajia tulevai-suudessa Vikingsin miehistöön ja maajoukkueisiin. Viime vuonna joukkueesta onkin useampi pelaaja päässyt näyttämään taitoja nuorten maajoukkueleireillä. B-poikien edesottamuksia pääset seuraamaan legendaarisella Urheilutalolla sunnuntaisin, ei muuta kuin kaikki kannustamaan pikkuviikinkejä! 51

52 A-POJAT Red/white Santeri Himanto, Niko Juvonen, Jani Koskinen, Lorik Qerimi, Jarno Koivula, Lauri Tuomela, Joonas Laine, Hannes Eskola, Mikko Haavisto, Niklas Niemelä, Jere Suominen, Sami Saloranta, Jussi-Pekka Palokankare, Tuukka Honkanen, Esa-Matti Näreoja, Juuso Laiho, Oskari Viitaniemi, Antton Hento, Matias Liljavirta, Micke Ojala, Joonas Nikkanen päävalmentaja Sami Lehtinen sami.lehtinen(a)satel.fi valmentaja Juhani Lammi joukkueenjohtaja (white) Petri Koskinen joukkueenjohtaja (red) Jukka Palokankare Yrityskummi: SRS Fenno-El

SALON VILPAS 2011-2012

SALON VILPAS 2011-2012 SALON VILPAS 2011-2012 Kaikki palvelut saman katon alta! OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen, jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000. OP-bonuksilla

Lisätiedot

SALON VILPAS 2012-2013

SALON VILPAS 2012-2013 SALON VILPAS 2012-2013 SALON VILPAS - LOGO & TUNNUS Uusi asunto? Olipa syysi uuden kodin hankintaan mikä tahansa, lainan hakeminen sujuu helposti netissä. Osoitteessa op.fi/kotiin kerrotaan paitsi lainan

Lisätiedot

SALON VILPAS 2012-2013

SALON VILPAS 2012-2013 SALON VILPAS 2012-2013 SALON VILPAS - LOGO & TUNNUS Uusi asunto? Olipa syysi uuden kodin hankintaan mikä tahansa, lainan hakeminen sujuu helposti netissä. Osoitteessa op.fi/kotiin kerrotaan paitsi lainan

Lisätiedot

On mukava saada lasku, joka on jo maksettu OP-bonuksilla. Yhä useammat Osuuspankin asiakkaat maksavat esimerkiksi kotivakuutuksensa

On mukava saada lasku, joka on jo maksettu OP-bonuksilla. Yhä useammat Osuuspankin asiakkaat maksavat esimerkiksi kotivakuutuksensa 2 On mukava saada lasku, joka on jo maksettu OP-bonuksilla. Yhä useammat Osuuspankin asiakkaat maksavat esimerkiksi kotivakuutuksensa pankkiasioinnistaan saamillaan bonuksilla. Sitä kutsutaan keskittäjän

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

HISTORIA. Mesuca Fashion Sports perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä

HISTORIA. Mesuca Fashion Sports   perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä 9.10.2009 1 / 6 Mesuca Fashion Sports www.mesuca.com www.sport3.net mesuca@mesuca.com perustettu 1978 / pääkonttori Hong Kong / henkilökunta 350 henkilöä Mesuca Basket ry Tiikarinkatu 23 24240 Salo puh.

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla:

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla: JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HYVINKÄÄ JS HARRI OVASKAINEN - 30 KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG - 32 KG Kilpailija: ANTTI KUMPULAINEN 31,2 KG - 34 KG Kilpailija: NIKO LÖFBERG 32,65 KG - 38 KG

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

CUP-Finlandia Veikkaus Tour

CUP-Finlandia Veikkaus Tour CUP-Finlandia Veikkaus Tour 2009-2010 Osakisa 1 14.11. 09 Osakisa2 6.12. 09 Taivalkoski Osakisa3 20.12.09 Osakisa4 10.1. 10 Osakisa5 24.1. 10 Osakisa6 13.2.10 Osakisa7 14.2.10 1 Mika Kauhanen Puijon Hiihtoseura

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

SALON VILPAS 2013-2014

SALON VILPAS 2013-2014 SALON VILPAS 2013-2014 3 Puheenjohtajan terveiset And1 Tournament Tällä hetkellä mielessäni on vielä päällimmäisenä AND1 Tournament, joka järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Turnaus on seuramme suurin

Lisätiedot

VILPAS MINIPOJAT SYYSKAUDEN 2016 OTTELUT

VILPAS MINIPOJAT SYYSKAUDEN 2016 OTTELUT VILPAS MINIPOJAT SYYSKAUDEN 2016 OTTELUT PÄIVITETTY 30.10.2016 Sunnuntai 2.10.2016 Myllyhaan koulu, Hirsimäenkatu 30 Nokia Lähtö: klo 5:30 Virtasen moottori Aamupala Forssan autokeitaalla Pelit: 9:30 BC

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

Class AR 11-14A. 20 Shot Rifle

Class AR 11-14A. 20 Shot Rifle Class AR 11-14A 20 Shot Rifle 1 Lassi Luomaniemi KaA AR 11-14A 97.9 98.8 196,7 2 Panu Puisto KaA AR 11-14A 95.1 96.5 191,6 3 Aleksi Vähävihu KaA AR 11-14A 91.6 93.1 184,7 4 Roope Tuulinen KaA AR 11-14A

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu

Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu Tytöt 2013 ja myöhemmin syntyneet 30 m juoksu 1.Kankare Matilda 13,47 2.Laaksonen Emilia 13,83 3.Auramo Meeri 14,33 4.Nurminen Emilia 19,38 5.Koivusaari Ella 20,46 6.Nummila Petra 23,80 7.Auramo Elli 24,77

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

8 157 Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame

8 157 Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame Lauantai 8.9.2007 09:00 Joukkueenjohtajien kokous Lähtö 1 10:00 Pojat 12-v + Tytöt 12-v K-2 200 Finaali 1 155 Jere Virvalo, Petteri Halli Kame 2 46 Max Majander, Elias Paakkinen C 3 156 Roope Kalliovalkama,

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa 31.01.2016 Merikarvian Into tulosluettelo Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4, 31.01.2016, Merikarvia N6 : 0,5 km Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty:

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

1 Elmeri Ali-Rantala Punkalaitumen Kunto 9,5 2 Viljami Kuusela Loimaan Jankko 10,2

1 Elmeri Ali-Rantala Punkalaitumen Kunto 9,5 2 Viljami Kuusela Loimaan Jankko 10,2 Nuorten yleisurheilu-aluekisat Humppilassa 28.6.2013 Järjestäjänä Humppilan Veikot Tytöt 7v 40m Tytöt 7v pallonheitto Pojat 7v 40m Pojat 7v pallonheitto 1 Emilia Paatela HKV 7,3 2 Viivi Välimäki Urjalan

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65

Elli Lehto, Roosa Kalliovalkama Kame 1:26:65 Lauantai 08/09/07 09:00 Joukkueenjohtajien kokous Lähtö 1 10:00 Pojat 12-v + Tytöt 12-v K-2 200 Finaali 1 2 46 Max Majander, Elias Paakkinen C 59:05 2 5 154 Henrik Hellman. Konsta Lehto Kame 1:00:97 3

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

Rankingkiertue

Rankingkiertue Rankingkiertue 2014-2015 Tali 29.11.2014 8 sarjan karsinta tas. tulos yht. ka. 1 Jarmo Sinilaakso Mistral, Porvoo 2042 2042 255,3 2 Juuso Tiainen Siniset, Riihimäki 1931 1931 241,4 3 Sanna Pasanen Giants,

Lisätiedot

Koripallo B-pojat 1991-1992

Koripallo B-pojat 1991-1992 Sivu 1/11 Koripallo >> B-pojat 1991-1992 Koripallo B-pojat 1991-1992 Ylärivi vas: Henry Sanmark, Lauri Kuorikoski, Patrik Frisk, Johannes Lehtonen, Timo

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV) Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Tuukkanen Aleksi 520 60 580 Kaukovalta Patrick 440 135 575 Stenfors Marcus 460 115 575 Kulta Oskari 340 170 510 Ahti Valtteri 260 30 290 Antonen Eero 180 85 265 Happonen Henri 210 50 260

Lisätiedot

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013 Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 10. - 22:07:12 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Juho Kurki KaA 99 99 99 100 99 100 596 2. Tommi Tella JA 99 99 99 100 100 98 595 3. Teemu Mesiäinen KuusA 100 98 99 100

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Koitossa pelataan salibandyä ympäri vuoden kesää lukuun ottamatta. Kuka voi tulla mukaan? Ihan kaikki! Mitä me tehdään? Pelataan ja pidetään hauskaa! Miksi me harrastetaan? Siksi kun se on kivaa! Tule

Lisätiedot

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö

Suomen Cup - Vöyri Miehet 30 km (P) yhteislähtö Apulais- 1 2 22471565 Ari Luusua 13:54.0 (2) 28:16.4 (8) 42:43.9 (4) Ski Team Mäenpää 57:08.2 (3) 1:11:44.7 (3) 1:25:32.5 2 9 275649 Juho Mikkonen 13:54.5 (3) 28:14.0 (4) 42:46.9 (9) 57:09.1 (5) 1:11:46.1

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

Pojat 17 v. aluemest. Meldeliste. Mannin Matsit, Suomi Cup osak. ja L-S:n aluemest. Nimi Seura Alue. Paulus Tuomisto. Seinäjoen Paini-Miehet

Pojat 17 v. aluemest. Meldeliste. Mannin Matsit, Suomi Cup osak. ja L-S:n aluemest. Nimi Seura Alue. Paulus Tuomisto. Seinäjoen Paini-Miehet 29 kg Paulus Tuomisto Aaron Tuomisto Oliver Pada Vallu Mäntymäki Riku Koski Hugo Lehtimäki Aapo Hakala Lauri Perkka Akseli Perkka Topi Kujala Aatu Karjalainen Eetu Lamberg Ylistaron Kilpa-Veljet Kauhajoen

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 13.9.2016 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA POJAT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Anni Pärtty Virojoki 10,80 1 Teemu Lindholm Virojoki 10,03 2 Sanni Malm

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Pojat alle 17 v. 29 kg

Pojat alle 17 v. 29 kg 29 kg 29 kg N 1. Runde Nino Oksanen (Turun Voimamiehet) - Marcus Törhönen (Tampereen Voimailijat 5,0 : 0,0 10 : 0 00:51 TÜ 244; N 1. Runde Joonas Koivisto (Turun Voimamiehet) - Veeti Kuukkanen (Turun Voimamiehet)

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Myllypuro La NurTS vs Efes 1-5 (22-31) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu

Lisätiedot

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 Tilanne rasteilla Sija Nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. Tulos 1. Jutila Konsta 1-1.12 1-2.13 5-5.50 1-12.02 1-14.03 1-16.03 1-18.15 1-20.43

Lisätiedot

Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset. Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Miehet

Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset. Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Miehet Finnish Freestyle Tour kokonaistilanne / Kumpareet Naiset 1 Nieminen Jonna 1991 JFS 80 100 100 100 100 100 580 2 Cedercreutz Isabella 1991 MOE 100 80 80 80 80 420 3 Cedercreutz Camilla MOE 60 60 60 50

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

JU SHS 7.7. Kaka Fyren JaJa KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU SHS Epah KaKa SHS YHT N 7 1 Ella Penttilä

JU SHS 7.7. Kaka Fyren JaJa KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU SHS Epah KaKa SHS YHT N 7 1 Ella Penttilä JU 23.6. SHS 7.7. Kaka 15.7. Fyren 23.7. JaJa 30.7. KaKa 8.8. KaKa 9.8. JU 23.8. SHS 29.8. Epah 30.8. KaKa 26.9. SHS 24.10. YHT N 7 1 Ella Penttilä JU 2 3 3 4 4 3 2 4 15 1 Jasmiina Nelimarkka SHS 4 3 3

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot