Petri Sutinen. Johtaminen erityistilanteissa. 1. Johdanto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Petri Sutinen. Johtaminen erityistilanteissa. 1. Johdanto"

Transkriptio

1 1 Petri Sutinen Johtaminen erityistilanteissa 1. Johdanto Poikkeustilanne vaatii johtajalta suhtautumisen muutosta ja tyylin vaihtoa normaalitilanteeseen nähden. Johtaminen kriisin aikana toimii parhaiten, mikäli johtamistaidolla on luotu valmiiksi hyvää ryhmän toimintapohjaa normaalissa aktiviteetissa. Hyvä johtaja osaa johtamisen taidon niin normaalitilanteessa kuin erityisessäkin tilanteessa. Kriisitilanteen johtamistaito voi vaatia hyvinkin erilaisia ratkaisuja johtajalta. Normaali yleinen johtamistaito on pohja kaikelle toiminnalle kriisitilanteissa. Ei voida nähdä, että keskittymällä pelkästään johtamiseen erityistilanteissa voisi kehittyä hyväksi johtajaksi kaikissa kuviteltavissa olevissa pulmallisissa tai vaarallisissa tapahtumissa. Ilman pohjalla olevaa hyvää johtamistaitoa on toiminta erityistilanteissa vain kulissi, joka voi romahtaa. On muistettava, että normaali retkitoiminta ei ole sillä tavoin alisteiseen hierarkiaan sidottua, kuten on esimerkiksi yritysten tai armeijan sisäinen toiminta. Retkijohtajan asema ei ole sama kuin yrityksen johtajan. Kaikki tietävät, että työpaikalla työntekijä on ainakin periaatteessa johtajan palvelija. Retken tai koulutuksen asiakkaalla on kuitenkin olemassa (osittain täysin oikea!) valmis ennakko- odotus ja pohjakäsitys siitä, että asiakas on tunnetason pyrkimyksissä aina oikeassa ja opas on vain maksettu palvelija, ei isäntä. Retken johtaja voi juuri tästä syystä helposti menettää johtajuutensa retkillä erilaisissa kriisitilanteissa. 2. Johtajuuden perusta Johtajuudesta ja johtamistaidosta on olemassa kymmeniä, jollei satoja erilaisia teorioita. Tässä paketissa keskitytään johtajuuteen, lyhennellen ja mukaellen, retkeilytoimintaan erikoistuneen National Outdoor Leadership Schoolin teoreettisen formaatin kautta. Tämä näkemys mielestäni kuvaa erinomaisen hyvin johtamista ylipäätäänkin, ja aivan erityisen hyvin kuvaa juuri retkikuntien ja ulkoilmatoimintojen johtajuutta. Näkemys on hyvin käytännöllinen ja käytännönläheinen. (NOLS on Pohjois- Amerikan suurin opas- ja ohjaajakoulutuslaitos.) Johtajuus näyttäytyy erilaisessa valossa yritystoiminnassa, ja selkeästi erilaisessa valossa esim. armeijassa. Käsitykseni mukaan samoja käytännön piirteitä ja pyrkimyksiä toki esiintyy kaikissa näissä johtamistoiminnoissa, mutta

2 2 eroavaisuuksia, lähtökohtien perustavanlaatuisista eroista johtuen, kieltämättä on olemassa. Samat teoriat eivät yksiselitteisesti sovi viihteeseen, työhön, tai toisten kuolemaan lähettämiseen, vaikka samoja perusasioita ilmenee kaikissa näissä toiminnoissa. Tärkeää on tunnistaa tilanteet, jotka eroavat lähtökohtaisesti peruspyrkimyksiltään toisistaan. Suoraan yritysmaailmasta tai armeijasta siirretty johtamistaito ei ole vuorostaan parasta mahdollista retkitoiminnan johtajuutta. Tämä esitys keskittyy johtamistaitoon nimenomaan retkitoiminnan kautta, mikä ei suinkaan ole johtamisen helpoin muoto. 3. Hyvän retkijohtamisen periaatteita luettelona: RETKIKÄYTÖS: Muista asemasi, olet palvelija. Palvele aina ryhmän tarpeita ja päämääriä. Ole yhtä huolissasi muista ryhmäläisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, kuin olet itsestäsi. Kohtele kaikkia kunnioittavasti ja arvostuksella. Ole tasapuolinen myös huomiosi ja ohjauksen suhteen, Tue itsenäisyyttä ja sisäistä johtajuutta jokaisessa ryhmäläisessä. Kunnioita kaikkia kulttuureja jotka kohtaat. Ole ystävällinen ja avosydäminen. Tee osuutesi ja pidä organisaatio tiukasti hallussasi. Auta toisia. Älä milloinkaan ala rutiininomaisesti tekemään toisten osuutta. Ole aina rehellinen, silloinkin kun se vaikuttaa itsellesi epäedulliselta. Tunnusta virheesi selkä suorana. Kerro syyt, jotta toisetkin voivat oppia. Ole ylpeä onnistumisistasi. Omaa vahva itsetunto, joka ei rakennu toisten ajatuksille ja odotuksille sinusta. Sano kyllä ja toteuta, jos pystyt, sano selkeästi ei jos et pysty tai pidät riskejä liian suurina. Älä tee liikaa töitä. Sinäkin olet vain ihminen. TAIDOT: Kehitä jatkuvasti: a) kovia lajitaitojasi b ) ihmissuhdetaitojasi c) yleisiä organisoimisen ja hallinnon taitojasi

3 3 KOMMUNIKAATIOTAIDOT: Puhu kun se on kohteliasta ja ole hiljaa kun se on kohteliasta. Opettele luomaan avoin ilmapiiri. Anna ryhmän tietää, mitä sinä haluat heistä, ja mitä he voivat tai eivät voi odottaa sinulta. Muista informoida ihmisiä kaikista heitä koskevista tilanteista ja tilanteiden muutoksista. Opettele kuuntelemaan aktiivisesti. Opettele kysymään tarkennusta, jos jokin asia jäi epäselväksi. Omista rohkeus, jolla voit kertoa, mitä tunnet, ajattelet ja haluat. Kun kerrot mielipiteitäsi, muista aina aloittaa: minun mielestäni (Omaa mielipidettä ei voi toinen ihminen kiistää. Yleisistä asioista voi sen sijaan olla montaa eri mieltä.) Yritä kuvitella ongelmatilanteissa itsesi kriisissä olevien ihmisten tilalle. Ymmärrä heidän tunteitaan jos voit. Kun annat palautetta: Anna palaute pian tilanteen jälkeen, älä jätä sitä myöhemmäksi! Käytä pääsääntöisesti positiivista palautetta. Hae negatiivisella palautteella kasvatusta, älä rankaisua. Ole realistinen ja tarkka kommenteissasi. Kuuntele, pyydä tarkennusta. Kuuntele, pyydä tarkennusta. Tee valmiiksi kantava suunnitelma seuraaville vaihtoehtoisille toimille. Ole yhtä innokas ottamaan kritiikkiä kuin antamaan sitä!!! 4.Johtamistyylit Johtamiseen on olemassa monia erilaisia perustyylejä. Lyhyesti voidaan esitellä seuraavat: A) Autoritaarinen B) Konsultatiivinen C) Demokraattinen D) Automaattinen (tarkkaileva)

4 4 Perussääntö on: hyvä johtaja hallitsee kaikki nämä tyylit. Nimenomaan fyysisissä kriisitilanteissa ja ryhmän toiminnan alkuvaiheessa pitää jokaisen hyvän johtajan olla kykeneviä autoritaariseen, hallitsevaan johtamiseen. Johtaja puhuu ja määrää toiminnan, jonka ryhmä toteuttaa. Autoritaarinen tyyli ei kuitenkaan tarkoita maskuliinista komentelua. Normaali luentotilannekin, missä yksi puhuu ja kolmekymmentä kuuntelee, on autoritaarisesti johdettu. Autoritaarinen johtamistapa vaatii äänenkäyttöä, varmaa esiintymistä ja fyysistä elehdintää, joka kertoo muillekin automaattisella tavalla, kuka on juuri nyt tilanteen todellinen johtaja. Kyse ei ole ihmisen fyysisestä koosta, vaan johtajan eleistä, ilmeistä ja toiminnan varmuudesta. Hyvä lajikohtainen ammattitaito antaa automaattisesti hyvän pohjan autoritaariselle esiintymiselle. Jokainen lajin osaaja kertoo kehon viesteillään aloittelijaryhmälle: Hei, homma hallussa. Seuraahan minua. Henkinen epävarmuus ei sovi hyvin minkäänlaiseen johtamiseen. Aloitteleva johtaja voi joutua korostamaan autoritatiivista puoltaan jos ohjaaminen ei vielä ole rutiinia, on parempi pitää langat käsissä ja antaa löysää vasta, kun tietää osaavansa ottaa tilanteen haltuun myöhemmin vaikeuksitta. Jos esimerkiksi retken ensimmäisenä päivänä johtaja ei pidä ryhmän yhteisistä turvallisuusvaatimuksista kuten kaikille sopivasta vauhdista kiinni, toisena päivänä vaikeammissa oloissa ryhmää voi olla vaikea saada noudattamaan vaatimuksia. Asiallinen tiukkuus voi olla myös varautumista erityistilanteisiin. Psyykkisissä kriisitilanteissa ja vakiintuvan ryhmän normaalitoiminnassa on konsultatiivinen lähestymistapa yleensä hedelmällisin. Ryhmäläiset oppivat toimimaan osittain itsenäisesti ja pystyvät itse tekemään osan päätöksistä. Johtaja neuvoo ja ohjaa aktiivisesti tässä päätöksenteossa. Johtaja mahdollisesti kieltää autoritaarisesti jotkin vaihtoehdot. Tällöinkin johtamistapojen kirjo sekoittuu tilanteen aikana, hyvällä johtajalla on erilaisia toimintatapoja. Henkisissä kriiseissä konsultatiivinen lähestymistapa on se oikea tapa. Toisen ihmisen ajatukset ovat hänen omiaan ja henkiset muutokset tulevat hänen ajatustensa kautta. Kaikki rakentava, minkä henkisissä kriiseissä voi saada aikaan, tapahtuu kommunikointitaitojen, ihmissuhdetaitojen, kuuntelemisen ja keskustelun kautta. Autoritaarisesti ongelma voidaan korkeintaan hetkiseksi lakaista maton alle. Demokraattinen lähestymistapa toimii vuorostaan parhaiten, kun tulkitaan ryhmän todellisia haluja ja tarpeita. (Muistathan että olet palvelija!)tällöin on johtaja kokouksen puheenjohtaja joka kyselee ihmisten tunteita ja toiveita. Enemmistön kanta saattaa ratkaista tulevan toiminnan linjauksia. Motivaatio toimintaa kohtaan on kaiken onnistuneen toiminnan peruslähtökohta. Hyvä johtaja varmistaa, että ryhmä on aidosti motivoitunut haasteeseen, jonka he itse tai taho x on heille tilannut. Tämä voi, ja sen ehkä pitäisi, vaikuttaa tapaan, millä johtaja jatkossa tulee toimimaan. Luonnollisesti, mitään fyysiseen tai henkiseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä ei voi ratkoa demokraattisesti. Retkeläisiltä ei voi olettaa asiaan liittyvää syvää tietoa tai ymmärrystä. Joissakin henkisissä kriiseissä avoin tupakeskustelu voi kuitenkin olla hyvinkin hedelmällinen ratkaisu, ryhmäläisten keskinäisen ymmärryksen lisääntyessä. Tällöin kuitenkin tarvitaan demokraattiseen lähestymistapaan paljolti konsultatiivista, tai ajoittain jopa autoritaarista, otetta tilanteen hallitsemiseksi. Automaattinen johtamistapa sopii vuorostaan passiivisille jaksoille, kuten iltatoimiin, ruoanlaittoon, etc. Tämäkään johtamisen malli ei ole helppo kaikille persoonille. On myöskin osattava ajoittain taka- alalle

5 5 jäämisen kyky. Johtaja, joka ei osaa antaa ryhmälle yhtään omaa aikaa, kiristää hiljalleen ryhmän stressikynnystä. Erityisesti pitkissä ryhmän toiminta- ajoissa tästä voi tulla osa ongelmaa. Hyvä johtaja hallitsee kaikki johtamistyylit. 5. Erityistilanteet ja kriisit: Ennen Suurin osa kriiseistä, niin henkisistä kuin fyysisistäkin, olisi ollut vältettävissä ennakkotarkastelulla ja harkinnalla. Niin fyysisessä kuin henkisessäkin kriisissä vaaditaan johtajalta suurta ymmärrystä. o Fyysisissä kriiseissä vaaditaan tietotaitoa säästä, lajiteknisistä seikoista, ryhmän jäsenistä ja mahdollisista riskeistä. Lisäksi tarvitaan ymmärrystä pelastautumissuunnitelman ja pelastussuunnitelman realistisuudesta. o Henkisissä kriiseissä taas vaaditaan suurta ymmärrystä ihmisestä, ihmisen psyykestä ja ihmisyydestä. On huomattavaa, että valitettavan usein henkisiä kriisejä seuraa retkellä jonkinasteinen fyysinen kriisi. Hyvä johtaja tarkkailee aina ryhmää, sen fyysistä ja henkistä tilaa, käytössä olevan tekniikan toimivuutta ja luontoa jossa toimitaan. Hyvä johtaja miettii kaikkia mahdollisia seuraavien tuntien seuraamuksia. Kaikki kriisit ovat helpompia torjua etukäteen kuin jälkikäteen. Hyvä retkenjohtaja ei tee optimistisia oletuksia. Oletus on suurten mokausten pääasiallinen lähtökohta. Hyvä retkenjohtaja luottaa vain varmaan tietoon, ja varman tiedon puuttuessa retken vetäjä sisäisesti varautuu pahimman kuviteltavissa olevan skenaarion mukaisesti ja suunnittelee tulevaa toimintaa ottaen tämänkin mahdollisuuden huomioon. Kriisit seuraavat useimmiten näiden perussääntöjen unohtamisesta. Hyvä johtaja on turvallisuusajattelultaan äärimmäinen pessimisti. Rajaa alkoholin käyttö minimiin. Voimakkaasti humaltunut ryhmä on niin henkinen kuin fyysinenkin riski jopa rantaleirissä oltaessa. Turvallinen raja on hyvin matalalla. Harkitse tarkoin, mitä riskejä haluat tietoisesti ottaa asian suhteen! Estä huumaavien aineiden käyttö. Pessimistinen oletus on turvallisuusajattelun lähtökohta. Ryhmänjohtajan kriisitoiminta jakautuu siis mielestäni kahteen haaraan: ennaltaehkäisyyn ja toimintaan itse kriisissä. Monesti ymmärretään vain jälkimmäinen toiminta varsinaiseksi kriisitoiminnaksi. Tämä ajatusmalli ei käsitykseni mukaan kestä kriittistä tarkastelua. Kriisillä on nousu- ja kehitysvaiheensa ennen kriisin laukeamista. Johtajan kriisitoiminta kattaa koko erityistilanteen ajan. Parasta johtajuutta on kriisin tukahduttaminen ennen sen puhkeamista.

6 6 6.Itse kriisi Johtajalle on vaikein kuviteltavissa oleva tilanne joutua todellisen kriisin prässiin. Todellisessa kriisissä johtajan tulee ottaa tilanne vahvasti hallintaansa. Toimenpidevaihtoehtojen pitää olla ennalta harkittuja, määrätietoisia ja nopeita. Johtaja ei saa selitellä, puolustella, kerjätä, kärttää, anoa tai kerätä pisteitä. Ainoa asia, mitä hyvä johtaja kriisissä ajattelee, on kriisiä laukaisevien toimenpiteiden tehokkuus ja nopeus. Kriisissä tähän pyritään täysin totaalisella tavalla, kaikki muut asiat ovat väliaikaisesti täysin toissijaisia. Johtajan ajatukset keskittyvät 100%täydellisesti vakavan kriisin laukaisuun. Ryhmä on hinnalla millä tahansa saatava järkiperäiseen toimintaan kriisin laukaisemiseksi. Hyvä johtajuus normaalitilanteessa antaa parhaan pohjan toiminnalle kriisitilanteissa. Ihmiset ja ryhmä ovat poikkeusoloissa samoja kuin mitä ne olivat normaalitilanteessakin: Johtajan selkeästi erottuva tyylinvaihdos, joka hyvin määrätietoisesti ohjeistaa ja pyrkii aktiivisesti purkamaan kriisiä, tuo tehokkuutta ja luo toivoa ryhmään paremmin kuin mikään muu saatavilla oleva keino. Itse johtajan on rakennettava mielessään valmis toimintakaavio erilaisia kriisejä varten. Monet kriisit, niin henkiset kuin fyysisetkin, ovat käyntiin päästyään erittäin nopeita. Monesti itse tilanteessa ei juurikaan jää jäljelle enää aikaa ajatella. Mikäli valmiit toimintakaaviot eri vaihtoehtoineen puuttuvat johtajan mielestä, on kuitenkin parempi ajatella ensin kuin hosua. Kynnys hätänumeroon soittamiseen ei saa olla liian korkea. Fyysisiin kriiseihin lajitaidot, fysiologian tuntemus ja ensiaputaidot antavat hyvät ratkaisumallit. Henkisiin kriiseihin tarvitaan vuorostaan ihmissuhdetaitoja ja kokemusta. 7. Henkiset kriisit, itse ratkaisumallit, sekä toimintatavat fyysisen kriisin jälkeen Kriisipalautetta antaessasi: Muista, että kukaan ei halua tulla nolatuksi. Muistathan aloittaa asiakeskeiset lauseet väittelyssä: minun mielestäni Suoraan annettu negatiivinen palaute voi johtaa torjuntareaktioon. Opettele antamaan negatiivinen palaute hyödyllisemmällä tavalla. Käytä negatiivisen palautteen annossa hampurilaismallia. Päällimmäinen sämpylä on positiivisen yhteyden luominen. Kerro positiivisia asioita palautteen kohteelle. Pyri luomaan ja säilyttämään positiivinen lataus, yritä edes välittää kyseisestä ihmisestä koko viestinnän keston ajan. Itse pihvi yhteyden luomisen jälkeen on sinällään negatiivinen asiasisältö. Älä käytä sanaa mutta, joka tuhoaa yhteyden. Kerro sen sijaan, että miten hienoa olisi vielä sekin, jos jatkossa tekisitkin tämän asian jotenkin toisin. Sämpylän alaosa sisältää sen jälkeen harkitun korjauskehotuksen. Älä tee noin! vai: Sehän meni lupsakkaasti ja sitä voi tehostaa vielä kun teet noin ja noin. Älä tohtoroi tai laadi kuvia oikeasta ihmisyydestä. Kuuntele, HARKITSE ja kommentoi aina yksilöllisesti HARKITEN.

7 7 Pyri luomaan tappio, tappio tai voitto, tappio kaksintaisteluasetelmia voitto, voitto tilanteiksi. Tähän päästään suuntaamalla ajatukset hiljalleen kysymykseen: Mitä juuri nyt me kaikki voimme tästä uudesta kokemuksesta oppia. Valitse sanasi harkiten, vältä makaabereja tai teennäisiä tilanteita. Käytä vaikeissa tilanteissa mielellään suoran palautteen sijasta epäsuoraa. Jos esim. jokin ryhmän jäsen aiheuttaa suurta stressiä koko ryhmälle makaamalla aamuisin kaksi tuntia muita pitempään teltassa, voi lähestymisen aloittaa esim. lauseella: No, onhan meillä nyt ryhmässämme kerrankin aivan loistava tekosyy viettää hyvin joutilasta aamua, kun emme muutakaan voi. Ehkä se tekee hyvääkin työkiireiden jälkeen. Tällaista viestiä on vaikeaa pitää hyökkäyksenä, kuitenkin se kertoo kohteelle viestin perussisällön. Jos suoraa nopeaa negatiivista palautetta ehdottomasti tarvitaan, tee se järkähtämättä. Älä riitele, kinaa, kärtä, äläkä ainakaan milloinkaan kerjää. Ilmoita asia äläkä anna mitään vaihtoehtoja. Ole tiukka jos tiukkuus on välttämätöntä. Ole tällöin ehdottoman järkähtämätön pehmeällä ja sovittavalla tavalla. Älä alennu riitelemään. Riehuminen murentaa auktoriteettia. Selvitä, kuuntele, tarkenna ja keskustele, jälleen kerran. Käytä muuta ryhmää väkenäsi jos lisävoiman tarvetta ilmenee. Ryhmäpaine taltuttaa yksityisen ihmisen useimmissa tapauksissa. Jos saat koko ryhmän vastaasi, olet jo tehnyt aiemmin suuren luokan virheitä. Jos surutyötä tarvitaan, anna sille tilaa. Älä anna yksittäisten periaatteiden rajoittaa toimintasi tehokkuutta. Jokainen tilanne on erilainen ja voi vaatia hyvinkin erilaista toimintaa. Kriisin jälkeen on ensisijaista estää lisävahinkojen syntyminen. Näihin kuuluvat niin fyysiset, aineelliset kuin henkisetkin vahingot. 8. Johtajuuden tukemisen rakenne Retken johtajan asema lepää ryhmän kunnioituksen varassa. Parhaiten toimiva johtajuus on koko ryhmän toimintaan perustuvaa. Johtajuuden tukeminen nousee ryhmän sisältä. Johtajan tekemät virheet, jotka johtavat vetäjän auktoriteetin kyseenalaistamiseen, tuovat koko toiminnan kriisiin. Johtajuuden tukeminen nousee hyvästä ryhmähengestä. Kukaan meistä ei ole täydellinen missään suhteessa. Tämän takia on hyödyllistä ymmärtää johtajuuden tukemisen karkea perusrakenne. Johtajuus, jota ryhmä aktiivisesti tukee, seisoo kuitenkin kokemuksieni mukaan järkähtämättömän lujalla kivijalalla. Piilojohtajat on tällöin valjastettu hyödylliseen toimintaan. Ryhmän yhdistetty tietotaito on käytössä ja patoutumia puretaan, ilman, että johtajan arvovalta on missään vaiheessa uhattuna. Tämä on ryhmädynaaminen ja aktiivinen johtajuuden malli.

8 8 Johtajuuden kiistämistä on nouseminen piilojohtajaksi, joka kumoaa johtajan ohjeet ja pystyttää vallankumouksen. Passiivista olemista on vaikeneminen virheellisen toiminnan havaitsemisen jälkeen. Johtajuuden tukemista on vaikeneminen ryhmän edessä ja kahdenkeskisesti hampurilaismallin ja positiivisen yhteyden kautta esiin tuotu korjauskehotus ryhmän johtajalle. Vain hyvin poikkeuksellisissa (vaaralliseksi nopeasti kehittyvissä) tilanteissa voi suositella tästä ohjeesta poikkeamista. Ollessasi johtaja, opi ottamaan vastaan tarjottu johtajuuden tukeminen! Ollessasi johtajan alaisuudessa, muista yrittää tukea johtajuutta, jos tarvetta ilmenee! Suuri osa johtajista ei välttämättä ole tähän valmis. Älä milloinkaan ole piilojohtaja, ilman äärimmäisiä syitä, ollessasi toisen johtajan alaisuudessa! Tekstin yhtenä lähteenä on käytetty yhdysvaltalaisen National Outdoor Leadership Schoolin tekstiä NOLS Leadership Pamphlet Petri Sutinen (2003)

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS

KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Kehitys- ja urakeskustelu urakehitysmahdollisuuksien ja uudelleensijoittumisen edistäjänä

Kehitys- ja urakeskustelu urakehitysmahdollisuuksien ja uudelleensijoittumisen edistäjänä 1 Kehitys- ja urakeskustelu urakehitysmahdollisuuksien ja uudelleensijoittumisen edistäjänä Miten tuloksellisia keskusteluja työurasta käydään? Mistä hyvä työurakeskustelu koostuu? Miksi urakehitysmahdollisuuksista

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Arkipäiväisestä ainutlaatuista. Fatbardhe Hetemaj

Arkipäiväisestä ainutlaatuista. Fatbardhe Hetemaj Arkipäiväisestä ainutlaatuista Fatbardhe Hetemaj Esityksen aiheet Oma tausta, ura ja keskeiset käännekohdat siinä. Omia kokemuksia esimiestyöstä - miten nuori henkilö kehittää/on kehittänyt johtamistaan

Lisätiedot

Lastentuntien opettaminen Taso 1

Lastentuntien opettaminen Taso 1 Lastentuntien opettaminen Taso 1 OSA 2: JAKSOT 8-12 LEIKIN MERKITYS JA OHJAAMINEN BAHÀ Ì-LASTENTUNNEILLA Ruhi-instituutti Kirja 3 JAKSO 8 Sanotaan, että leikkiminen on lasten työtä. Itse asiassa leikit

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A 1 Otteita osallistujalle jaettavasta materiaalista Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A Nimi Päivämäärä TUTUSTUMINEN NAAPURIIN Naapurin kertomat tiedot itsestään TOTUUDEN HETKI o Totuuden

Lisätiedot

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

Ikäjohtaminen ja yhteistyön haasteet

Ikäjohtaminen ja yhteistyön haasteet Ikäjohtaminen ja yhteistyön haasteet KTT Raili Kiviranta Dosentti, Jyväskylän yliopisto Toimitusjohtaja, Arki&Ilo Oy Raili Kiviranta (ent. Moilanen) 1980-1990-luvuilla Jyväskylän yliopiston AVANCE Johtamiskoulutuksessa

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Teoksen kirjoittajat toimivat Poliisiammattikorkeakoulussa turvallisuusalan opetus- ja asiantuntijatehtävissä.

Teoksen kirjoittajat toimivat Poliisiammattikorkeakoulussa turvallisuusalan opetus- ja asiantuntijatehtävissä. SATU RANTAESKOLA JARI HYYTI JAAKKO KAUPPILA MARI KOSKELAINEN Teoksen kirjoittajat toimivat Poliisiammattikorkeakoulussa turvallisuusalan opetus- ja asiantuntijatehtävissä. Poliisiammattikorkeakoulun koulutustarjontaan

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista 1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen Koulutuksen rakenne Ryhmästä syntyy turvallinen oppimista ja itsen reflektointia edistävä ympäristö Tukihenkilönä toimimisen lähtökohdat: mikä

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6

Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6 Johtajuus Mihin johtajuutta tarvitaan? 2. Moos 32:1-6 Johtaminen Tietyt lainalaisuudet ovat johtamisessa läsnä 1. Organisointi 2. Ihmissuhteet Tietyt asiat voivat vaikuttaa lopputulokseen johtamistaidoista

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Tullinkulman Työterveys

Tullinkulman Työterveys Tullinkulman Työterveys aloitti toimintansa 1.10.1975 Työterveyshuoltolaki voimaan v. 1979 työterveyshuollon palveluita Tampereen alueella toimiville yrityksille ja Tampereen kaupungin henkilökunnalle

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus

Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus Vastuullinen osaaja Miten kannan vastuuta ja kehitän osaamistani työyhteisössä? Liisa Luukkonen Seurakuntien Lapsityön Keskus Kenen vastuu Kuvaile henkilöä, joka toimii työssä vastuullisesti! Työnantajan

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin:

Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: Toimintamme perustuu seuraaviin arvoihin: ARVOT SUHTEESSA LAPSIIN - turvallisuus o rajat - rakkaus, lämpö ja välittäminen - oikeus lapsuuteen - mahdollisuus uuden oppimiseen o oikeus esiopetukseen o oikeus

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen Varpu Ylhäinen Lyhyt katsaus strategiaan ja strategiajohtamiseen Klubin toimintasuunnitelma 2013-2014 Johtaminen Fasilitointijohtaminen 6.11.2013 Varpu Ylhäinen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Essi Gustafsson Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Dispositio WASI hanke taustaa & hankkeen kuvaus Metal Age menetelmä osallistujien mielipiteitä Johtopäätöksiä - mitä

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän kehittyminen Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän toiminta Ryhmän toiminnassa on lainalaisuuksia ja kehitysvaiheita, joita kaikki ryhmät joutuvat työskentelynsä aikana käymään

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Ohjelman hallinto, verkostoituminen ja viestintä Reijo Keränen 22.1.2013 Aluksi Esitys keskittyy ohjelman hallintoon ml. verkostot ja viestintä Taustalla

Lisätiedot

Johtajan dilemma - metsää ja puita. Helena Ahonen

Johtajan dilemma - metsää ja puita. Helena Ahonen Johtajan dilemma - metsää ja puita Helena Ahonen Minäkö johtaja? Johtaminen ei ole eteen tulevien asioiden hoitamista vaan tietoista vaikuttamista toisten ihmisten työhön Johtaja tekee johtamistyötä Asiantuntija

Lisätiedot

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3 MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Oheisen tekstin tarkoituksena on vastata kysymykseen, mitä työnohjaus on?. Teksti ei millään muotoa tee oikeutta työnohjauksen monimuotoisuudelle ja jättää luonnostaankin määritelmän

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Verkostot kehittämistyössä

Verkostot kehittämistyössä Verkostot kehittämistyössä Lääkkeiden käytön järkeistämisen verkosto, työpaja 27.9.2012 Timo Järvensivu, KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen

TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen TERVETULOA! Järjestörallin kehittämismalli Koillis-Savosta hanke Tapahtuman järjestäminen / Asiakaspalvelu 23.2.2011 Tiina Kuosmanen Asiakaspalvelu tapahtumassa Laatu Asiakkaan huomioiminen Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander

Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander Ympäristö muuttuu muuttuuko johtaminen? 30.9.2014 Pääjohtaja Erkki Moisander Kuinka johtaminen tukee työntekoamme? Nykytila: 1. Valveillaoloajastamme lähes puolet töissä 2. Kesälomat pidetty talvilomaa

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus

VASTUULLINEN ITSEOHJAUTUVUUS oman toiminnan arviointi ja suunnittelu yhteisissä keskusteluissa - ennakoiva työote, monitaitoisuus JOHTAMISEN MUUTOS ESIMIESTYÖN UUDET OSAAMISET -valmentava ote ja fasilitoivat menetelmät -strateginen ajattelu -asiakastyö JOHTAMISVOIMA määrääminen ohjeina, vaatimuksina ja kontrollina Hieararkinen johtaminen

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Yrityskaupan muistilista

Yrityskaupan muistilista Yrityskaupan muistilista Aloita ajoissa * Yleisemmin yrityksen myyntiprosessi kestää noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Valitettavasti kaikkein yleisintä on, että yrityskauppa

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013

Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Toplaaja, logistiikka ja terveystieto syksyllä 2013 Terveystietoa ja fysiikkaa 3h/vko Terveystiedon osaamiskokonaisuus ja ammattipätevyystunnit. Taulukon jälkeisessä osiossa on tummennettu ne ammattipätevyysosat,

Lisätiedot

Jaettu johtajuus avaimena uudenlaiseen johtajuuteen. KT, lto 9.10.2010 Vaasa

Jaettu johtajuus avaimena uudenlaiseen johtajuuteen. KT, lto 9.10.2010 Vaasa Jaettu johtajuus avaimena uudenlaiseen johtajuuteen Leena Halttunen KT, lto 9.10.2010 Vaasa Esityksen sisältö Esityksen taustalla olevat tutkimukset Millaisista lähtökuopista lähdemme: Päivähoitotyö, johtajuus

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009

Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009 Ammattina johtaminen Kommenttipuheenvuoro Tehy:n johtajuusseminaarissa Helsinki, 5.2.2009 Ainomaija Haarla, Dr(Tech.), MBA Toimitusjohtaja, ProConsilium Oy Tehy:n johtajuusseminaari 5.2.2009: Ammattina

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat

Lisätiedot

ARKISTA TEHOA TYÖHÖN. Risto Harisalo Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto. risto.harisalo@uta.fi 1

ARKISTA TEHOA TYÖHÖN. Risto Harisalo Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto. risto.harisalo@uta.fi 1 ARKISTA TEHOA TYÖHÖN Risto Harisalo Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto risto.harisalo@uta.fi 1 LÄHTÖKOHTA Organisaatio Ympäristö risto.harisalo@uta.fi 2 Tilanne 1 Ympäristö Organisaatio Ympäristö

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita

Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita Kesto: 3 tuntia (3*45 min) Ryhmä: noin 15 henkeä Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus-

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot