Baltic Queen -risteily ja 4 yötä Pärnussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Baltic Queen -risteily ja 4 yötä Pärnussa"

Transkriptio

1 Baltic Queen -risteily ja 4 yötä Pärnussa Esittely Risteily Baltic Queenilla ja 4 hotelliyötä Pärnussa. Vietä ensimmäinen yö Baltic Queenilla ja 4 seuraavaa yötä Pärnussa. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla on aikaa tutustua paikallisiin nähtävyyksiin ja nauttia kaupungin tarjonnasta. Liittymäkuljetukset kymmeniltä paikkakunnilta. Lähtöpäivät lauantaisin 2.7., 9.7., 16.7., 23.7., 30.7., 6.8. ja Matkaohjelma 1. matkapäivä Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus Helsingin satamaan, jossa maihinnousukorttien jako. Helsingistä tulevat voivat noutaa maihinnousukortit Länsisataman 1. kerroksesta Pohjolan Matkan lähtöselvityksestä alkaen klo Baltic Queen lähtee Helsingistä klo Vietä rentouttava ilta merellä nauttien laivan monipuolisista palveluista. 2. matkapäivä Maihinnousu Tallinnassa alkaen klo Halutessaan laivassa voi olla klo saakka. Pärnuun menevät bussit odottavat terminaalin parkkialueella. Bussikuljetus kohteeseen suomenkielisen oppaan johdolla (pienryhmillä vain kuljettajan johdolla) lähtee terminaalin edessä olevalta parkkialueelta klo 11.00*. Bussin tuulilasissa on kyltti "Pohjolan Matka" ja kylpylän/kaupungin nimi. Majoitus. Omatoimista tutustumista Pärnuun. * Huom! Ajalla kuljetus Pärnuun lähtee vasta klo (kun Tallink Shuttlelta saapuvat asiakkaat saapuvat). Auto saapuu parkkipaikalle n. klo matkapäivä Aamiainen hotellissa. Omaa aikaa Pärnussa. Rentoudu kauneussalongeissa ja palaa lomalta virkistyneenä kotiin. Pärnun ostosmahdollisuudet ovat hyvät. Poikkea torilla tai tutustu erikoisliikkeiden valikoimiin ja tavarataloihin. Vatsa tyhjänä Pärnussa ei tarvitse olla, sillä ruokapaikkoja on tarjolla kansanpaikoista tasokkaisiin ravintoloihin. Aurinkoisena kesäpäivänä voit viettää koko päivän Pärnun leveillä valkoisilla hiekkarannoilla. Käy keilaamassa, golfaa, pelaa tennistä

2 tai osallistu erilaisiin kesätapahtumiin. Strand hotellissa 18 reikäinen sisäminigolf! Sateen sattuessa poikkea Tervise Paradiisin vesipuistoon. Siellä odottavat 4 erilaista putkiliukuria, vuoristojoki ja kosket, seikkailuallas ja paljon muuta. 6. matkapäivä Aamiainen ja huoneiden luovutus. Opas ilmoittaa tarkan lähtöajan hotellista. Tieto lähtöajasta on myös kylpylän ilmoitustaululla. Bussikuljetus Tallinnan satamaan. Liittymäkuljetuksen ostaneilla on mahdollisuus tuoda matkatavarat (Huom! ei alkoholijuomia tai savukkeita) D-terminaalin parkkialueella olevaan Pohjolan Matkan bussiin klo välisenä aikana. Bussin ikkunassa kyltti "ostosbussi". Laivaannousu Tallinnassa alkaa klo ja päättyy 20 min. ennen laivan lähtöä. Baltic Queen lähtee Tallinnasta klo ja saapuu Helsinkiin klo Liittymäkuljetuksen ostaneille bussikuljetus lähtöpaikkakunnille. Hintaan sisältyy - laivamatkat Helsinki-Tallinna B-hyttiluokassa ja Tallinna-Helsinki kansipaikoilla Baltic Queenilla - kuljetus Tallinna-Pärnu-Tallinna - majoitus kahden hengen huoneessa - aamiaiset hotellissa - Strand SPA & Conference hotellissa majoittuville Spa-osaston uima-altaat ja saunat vapaasti käytettävissä aukioloaikoina - Pärnu hotellissa majoittuville aamusauna ja kuntosalin käyttö - Spa Hotel Viikingissä majoittuville aamusauna ja uinti (vanhassa saunakeskuksessa) ma-pe ja la-su klo Uuden sauna- ja vesikeskuksen Viiking Saaga käyttö ma-pe sekä la-su ja Viron kansallisina pyhäpäivinä * - Medical Spa Estoniassa majoittuville rajoittamaton TERMID-sauna- ja allasosaston käyttö , lähtöpäivänä sisäänpääsy kello saakka (aamuisin kello saunojen käyttö rajoitettu: käytössä vain höyrysauna ja suomalainen sauna). - Resort & Spa Estoniassa majoittuville sap- ja saunakeskuksen rajaton käyttö aukioloaikoina - Spa Terviksessä majoittuville pääsy sauna- ja allasosastolle Kuntosalin vapaa käyttö aukioloaikoina Tervise Paradiisissa majoittuville uimahalllin ja saunan sekä kuntosalin käyttö Vespuiston vapaa käyttö aukioloaikoina. Lisämaksusta - muut hyttiluokat laivalla - yhden hengen huone - ruokailut ja muut lisäpalvelut laivalla Laivatiedot Baltic Queen/risteilyaikataulu Menoaikataulu Helsinki Länsisatama Lähtöaika 18:30 Tallinna D-terminaali Saapumisaika 08:00 Paluuaikataulu Tallinna D-terminaali Lähtöaika 12:30 Helsinki Länsisatama Saapumisaika 16:00 Majoitus

3 Health Center & Hotel Wasa **+ Vihreällä puistoalueella sijaitsev alta hotellilta on merenrantaan minuutin matka (n. 100 m) ja kauniiseen y dinkeskustaan noin 10 minuutin v erran (n. 800 m). Kodikkassa ja v iihty isässä hotellissa on y hteensä 83 huonetta (162 v uodepaikkaa) kahdessä eri siiv essä Vasa, Eha ja v iereisessä kesähotellissa Villa Wasa. Villa Wasa, joka on tänään osa ny ky istä Wasa hotellia on rakennettu Talon kahta siipeä Eha, jossa tarjotaan hoitoja sekä historiallista Wasa-taloa y hdistää ruokasali. Majoitus tarjolla my ös Villassa, joka on av oinna v ain kesäisin ja sesongin ulkopuolella tilauksesta. Wasa (päärakennus): Rakennettu 1938 / peruskorjattu kerrosta, 24 huonetta: y hden, kahden ja kolmen hengen (perhe- )huoneet, juniorsv iitit Eha: Rakennettu 1968 / peruskorjattu 2000, 3 kerrosta, 46 huonetta: kahden hengen huoneet, huone liikuntarajoitteisille. Villa: Rakennettu 1903 / korjattu kerrosta, 13 huonetta: y hden, kahden ja kolmen hengen (perhe- )huoneet, juniorsv iitit. Ei suositella liikuntaesteisille, talon hissi toimii v ain päiv äsiakkaan. Kaikissa huoneissa on suihku/wc, kaapeli-tv ja puhelin (paitsi Villassa). Puu/laminaattilattia. Osassa huoneista internet-y htey s. Suurin osa huoneista parv ekkeellisia (ei y hden hengen huoneissa). Kaikki huoneet sav uttomia. Eha-talossa ov at ruokala ja uusi pieni kahv ila, lääkärien v astaanotot, hoitotilat, sauna ja majoitushuoneet. Wasa-talossa ov at kauneushoidot, sauna, inf rapunasauna. Eha 2, Pärnu Hotel Carolina ** Kesällä 2006 v almistunut hotelli lähellä keskustaa ja rantaa sekä historiallista v allihautaa ja Pärnun porttia. Siisti perustason hotelli. Aamiaisrav intola, kampaamo ja kauneushoitola. 5 kerrosta, hissi. 25 huonetta, joissa suihku, wc ja tv. Laminaattilattia. Lisäv uode lapsille. Hotellissa 3 perhehuonetta. Vastaanotossa polkupy örien ja käv ely sauv ojen v uokraus. Carolina-autov uokraus. Ringi 54 B, Pärnu in/index.php Hotel Pärnu *** Kaupungin keskustassa sijaitsev a hotelli Pärnu on liikemiesten ja lomailijoitten suosima erinomaisen sijaintinsa v uoksi. Hotelli on kauppakeskusten, v apaa-ajanv iettopaikkojen ja linja-autoaseman v älittömässä läheisy y dessä. Hotellissa on 80 huonetta, joista jokainen on sisustettu asiakkaiden toiv eet huomioon ottaen. Hotellihuoneet sijaitsev at kerroksessa ja niistä av autuu unohtumaton näköala Pärnun keskustaan tai v ehreisiin puistoihin. Kaikissa huoneissa on puhelin, kaapeli-tv, ilmainen langaton nettiy htey s, minibaari, hiustenkuiv ain, suihku, wc, energiansäästö- ja palohäly ty sjärjestelmä ja parv eke. Huoneissa laminaattiparkettilattia ja ilmastointi. Premium ja Deluxe huoneissa sekä sv iiteissä taulutelev isio, Smart Internet TV, tallelokero kannettav alle tietokoneelle latauspistokkeineen sekä sv iiteissä my ös ilmaiset Sky pe v ideopuhelut ja iphone telakointiasema. Hotellissa on my ös sav uttomia huoneita ja allergiahuoneita. Huoneen hintaan sisälty y aamiainen sekä saunojen ja kuntosalin käy ttö aamuisin. Rav intola Embecke, baari ja terassikahv ila. Kauneushoitola, kuntosali sekä kuntokeskuksessa sauna ja poreallas. Rahanv aihto ja tallelokerot v astaanotossa. Huone- ja pesulapalv elu. Housuprässiä, sility srautaa ja -lautaa lainataan. Kokoustiloja 75 hengelle. Hotellia on kauttaaltaan remontoitu ja huoneita sekä parv ekkeita uusittu. Rüütli 44, Pärnu i/

4 Medical Spa & Hotel Estonia **** Hotelli sijaitsee Pärnun puistokaupunginosassa, n. 1 km keskustaan ja n. 350 m uimarannalle. Rakennettu Remontoitu (ulkoremontti, huoneet ja hoitotilat). Ruokala uusittu 2004 ja aula Toukokuussa 2008 av attu sauna -ja allasosasto Estonia Termid, jossa 3 erilaista allasta, joista y ksi lastenallas, 3 höy ry saunaa, suolasauna japanilaisen altaan kanssa, sähkösauna ja 2 poreallasta, ky lmä- kuuma-käv ely rata jaloille, erikoissuihkut. HUOM! sauna- ja uintikeskus ei sov ellu liikuntaesteisille portaiden v uoksi. Huoneita 177, joissa suihku, wc, puhelin, tv, erilliset v uoteet. Muov i- tai laminaattilattia. Osassa huoneita parv eke. Kaikki huoneet sav uttomia. 1 lisäv uode lapselle/huone. Majoitusrakennus y htey dessä sauna- ja allasosastoon. Majoituskerroksissa seurustelutilat. Kerroksia 8/4. Hissi. Huom! 4. kerroksisessa talossa hissi menee 3. kerrokseen asti. Hoitotilat, ruokasali, kahv ibaari, kioski, apteekki, kauneussalonki. Tilaussauna, jossa poreallas. Rakennuskompleksin muut tilat eiv ät v astaa Estonia Termidin tasoa. Vastaanoton y htey dessä tallelokerot, rahanv aihto ja internetin käy ttömahdollisuus. Internety htey s Puistatalossa 4., 6. ja 7 kerroksessa. Ky lpy takkien, käv ely sauv ojen ja hiustenkuiv aajien v uokraus. Pärna 12, Pärnu Resort Hotel & Spa Estonia Hotelli sijaitsee Pärnun puistokaupunginosassa, n. 1 km keskustaan ja n. 300 m uimarannalle. Koko hotelli remontoitu ja uudistettu täy sin v uoden 2015 aikana. Uusi hotelli noudattaa sisäarkkitehtuuriltaan v irolaista ty y liä, suunnittelussa on otettu v aikutteita niin Viron luonnosta, kuin kansanperinteistä, tav oista ja kulttuuristakin. Hotellissa on 106 neljän tähden hotellihuonetta, mm. sv iittejä joissa sauna tai poreamme. Kaikissa huoneissa on ilmastointi. Koko hotelli on täy sin sav uton. Superiorhuoneet ov at tilav ampia, allergiay stäv ällisiä ja kaikissa huoneissa suihku, puhelin, TV, nopea langaton internety htey s sekä parv eke. Huonepalv elu 24h. Lisäksi hotellissa hy v änolon keskus, jossa tarjolla perinteisiä v irolaisia hoitomenetelmiä. Inspiraatio on tullut Viron luonnosta että muinaisilta luontaishoitajilta, jotka ov at aikojen alusta täy dentäneet v irolaisten kansanv iisauksia ja perinteitä. Lisämaustetta tuov at intialaisesta ky lpy läkulttuurista peräisin olev at hoitomenetelmät. Uusi sauna- ja allasosasto, jossa perinteiset löy ly saunat, sav usauna, höy ry sauna, suolasauna,kuiv a sauna, aromisauna, v ihtasauna. Iso allas eri alueineen, lämmitetty kiv ipenkit, ulkoterassi jossa kaksi poreallasta, Kuolleenmeren allas (suolanpitoisuus 33%), allasosaston baari. Lisäksi hotellissa suuret kokoustilat, A la-carte-rav intola, kesäkaudella kesäterassi, lobby baari. A.H. Tammsaare pst 4a/6, Pärnu i/ Spa-hotel Viiking ***- Ky lpy lähotelli sijaitsee Pärnu-joen rannalla. Matkaa Pärnun keskustaan n. 700 m ja rannalle n. 500 m. Viikingissä on neljä ny ky aikaista ja modernia rakennusta, joista ensimmäisen on av attu v uonna 1993 Taloa laajennettu ja remontoitu v. 2006, 2012 ja Kaikki rakennukset ov at y hdistetty keskenään käy täv illä. 4 hissiä. 154 huonetta, 135 kahden hengen huoneita, 5 perhehuonetta, 6 suitea ja 2 inv ahuonetta. Huoneissa suihku, wc, kelloradio, tv ja puhelin, v iileäkaappi, muov i/laminaattilattiat. Huoneet eri kokoisia ja -mallisia. Kaikki huoneet sopiv at allergikoille. Tupakointi huoneissa on kielletty. Viileäkaappi kaikissa huoneissa. Parv eke ja ilmastointi standard luokka huoneissa. Ky lpy lässä on hoito-osasto, rav intola, kahv ila-baari jossa tv, biljardi ja keitto-buf f et, kesäisin my ös terassi, my y mälä, lasten leikkihuone. 2 saunaa ja uima-allas (6 x 14m). Pienemmässä saunassa my ös pulahdusallas. Vuonna 2015 av attu uusi sauna- ja allasosasto. Kauneussalonki, kasv o-, käsi- ja jalkahoito sekä parturi-kampaamo. Vastaanoton y htey dessä tallelokerot, posti- ja tietoliikennepalv elut, ky lpy takkien ja käv ely sauv ojen (hoitorespasta) v uokraus. Silmälääkäri. Apteekki sekä optiikkatuotteet. Maksuton internet -y htey s hoito-osastolla. Langaton internet -y htey s A-talon kokoustiloissa, baarissa ja hotellihuoneissa. Py säköinti hotellin edessä on maksutonta. Ky lpy lässä järjestetään illanv iettoja, tanssi-iltoja ja retkiä. Retkille ilmoittautumiset ja maksut oppaalle. Hotellissa on my ös kaksi kokoushuonetta. Pienempään mahtuu enintään 35 henkilöä ja isompaan 60. Kokoushuoneissa piirtoheitin, diaprojektori, v ideo, telev isio, paperitaulu ja magneettitaulu. Huoneiden luokitus: Economy (AB-talo), Standard (CD-talo + A-talo 4. krs.) HUOM! Ky lpy lä ei sov ellu liikuntaesteisille. Hotelli pidättää oikeuden muuttaaa buf f et-lounaan ja -illallisen tarjoulumuotoa ja kellonaikaa. Buf f et-tarjoilu alk. 20 henkilöä, pienemmille ry hmille mahdollinen my sö pöy tiintarjoilu. Sadama 15, Pärnu iiking.ee/f i

5 Spa Tervis *** Sijainti rauhallisella alueella kaupungin laidalla. Keskustaan n. kilometri. Ky lpy lä koostuu kolmesta hotellirakennuksesta, ky lpy lästä ja kulttuurikeskuksesta, jotka on y hdistetty toisiinsa katetuin käv ely silloin. 1.talo ja 2.talo rakennettu 1975/2005, 1.talon huoneet peruskorjattu 2010 ja 2.talon huoneet talo rakennettu 2002 ja 3.talon huoneet remontoitu Terv iksessä on 498 v uodepaikkaa. Kaikki hotellihuoneet ov at sav uttomia sekä sopiv at allergikoille. 5 inv alidihuonetta isommalla suihkuhuoneella. Huoneissa on suihku, wc, puhelin, tv, v aatekaappi, jääkaappi. 3.talon/superiorluokan huoneissa huoneissa lisäksi hiustenkuiv ain, minibaari ja tallelokero sekä aamutakki ja tossut. Parketti- tai muov imattolattia. Erilliset v uoteet. Suurimmassa osassa huoneita on parv eke. Hoidot 1-, 2- ja 3-talossa. Sairaanhoitajan päiv y sty s 1.talossa klo Sähköv irta 220 V. Hissi. Yleisiä tiloja ov at ruokala, kahv ila, baari, kirjasto, tanssisali ja auditorio, v oimistelusali, v apaa-ajankeskus johon kuuluu sekä Spa- ja saunakeskus että kuntokeskus. Spa -keskuksessa 4-ratainen uima-allas, porealtaita, lastenallas. Saunakeskuksessa v iisi erilaista saunaa. Spa ja saunakeskuksen huoltopäiv ät 2016: 16.2., 19.4., ja Näinä päiv inä altaat ja saunat suljettuna. Terv is on suljettu huoltotöiden v uoksi Ky lpy lässä my ös kauneuskeskus, parturi-kampaamo ja kuntosali. Rakennuksessa on my ös elintarv ikeliike ja kaksi lahjatav aramy y mälää. Optikko ja silmälasiliike. Hotelli v uokraa ky lpy takkeja, polkupy öriä ja käv ely sauv oja. Suomalaisia lehtiä my y täv änä. Maksuton internet-y htey s 3.talon huoneissa sekä sv iiteissä. Asiakkaille maksuton internetpiste 2.kerroksessa. Hotelli järjestää kulttuuriohjelmia ja retkiä. Suomenkielellä tulee hy v in toimeen. Pohjolan Matkan opaspäiv y sty s y kköstalossa. Purje kahv ila on koko kesäkuun remontissa eli asti. Seedri 6, Pärnu is.ee/f i (y kköstalo) Strand Spa & Conference Hotel ***+ Monipuolisia palv eluja tarjoav a hotelli ranta-alueella. Hy v ätasoinen Pärnun suurin hotelli sijaitsee n. 1 km uimarannalta ja n. 1,5 km päässä keskustasta. 5 kerrosta. Hissi. 187 huonetta. Hotellin y leisiä tiloja ja huoneet uusittu v iime v uosien aikana. Huoneissa suihku, wc, puhelin, tv, hiustenkuiv aaja ja osassa maksullinen minibaari. Parkettilattia. Kaikki huoneet sav uttomia. Osassa huoneita parv eke/ranskalainen parv eke. Ky lpy takit huoneissa. My ös perhehuoneita ja suiteja. Hotellissa rav intola, y ökerho, Lobby -baari, kokouskeskus, kauneussalonki, kuntosali, 3 saunaa, 2 poreallasta, uima-allas (16 m) ja lastenallas. Kuntosalin, uima-altaiden ja saunojen päiv ittäinen käy ttöoikeus sisälty y matkan hintaan. Vastaanotossa rahanv aihto, tallelokerojen, polkupy örien ja käv ely sauv ojen v uokraus. HUOM! Tav alliseen 2-hengen huoneeseen ei saa lisäv uodetta. Hotellin y ökerho suljettu alkaen. A.H Tammsaare pst 35, Pärnu Tervise Paradiis **** Terv ise Paradiis on maaliskuussa 2004 Pärnunlahden rannalle v almistunut kokonaisuus, johon kuuluu kahdeksankerroksinen ky lpy lähotelli ja kaksikerroksinen v esipuisto. Keskustaan n. 1,5 km ja uimarannalle n. 300 m. Hotellissa on 122 huonetta, 10 saunallista sv iittiä ja 6 v äliov ellista perhehuonetta, 4 huonetta liikuntaesteisille, kaikki huoneet sav uttomia. Huoneissa suihku, wc, puhelin, tv, ky lpy takit, hiustenkuiv aaja, tallelokero, maksulliset minibaari, parv eke ja parketti/laminaattilattia. Superior-luokan huoneissa (7. ja 8. kerros, huoneet saatav illa lisämaksusta) my ös teen/kahv in v almistusmahdollisuus ja pullov että. Sv iiteissä lisäksi (olo- ja makuuhuone) sauna, ilmastointi, housuprässi, tossut, suuremmat parv ekkeet sekä leponurkkaus sohv ineen. Koko hotelli on ilmaista WLAN-aluetta. Vesikeskus, jossa 4 liukumäkeä, v uoristojoki ja v esiputoukset, kiipeily allas, hy ppy rimäki, seikkailuallas, porealtaat, saunat, 25 m uima-allas, lämmitetty maauimala. Vesipuisto sisälty y hintaa kaikille Terv ise Paradiisn paketin ostaneille asiakkaille joka päiv ä klo saakka. Muille kuin talon asiakkaille v esipuistoon on erillinen pääsy maksu. Vesipuiston lisäksi asiakkaiden käy tössä ov at keilahalli, aerobic- ja kuntosalit, kauneushoitola ja kauppa. Ny ky aikaiset kokouspalv elut jopa 48 osallistujalle. 190-paikkainen buf f et- ja á la carte - rav intola, 40-paikkainen pikaruokarav intola. Vastaanotosta v oi v uokrata polkupy öriä ja käv ely sauv oja. Romantic baari on koko kesäkuun remontissa eli asti. Side 14, Pärnu iseparadiis.ee/?q=/f i Palvelumaksut internet-varauksissa 0 /varaus, muilla varaustavoilla 12 /varaus. Alle 3 arkivuorokautta ennen lähtöä tehdyistä muutoksista veloitamme 12 muutoskuluja, muutokset tehtävä ma-pe klo Vastuullinen matkanjärjestäjä Pohjolan Matka. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Matkalle tarvitaan voimassa oleva passi, myös kaikilla lapsilla on oltava oma passi. Viroon ja muihin Schengen-alueen

6 maihin matkustettaessa käy myös uudenmallinen henkilökortti. Venäjälle matkustettaessa on passin oltava voimassa vähintään 6 kk matkan päättymisen jälkeen.

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 3 yötä 5.2.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 5.2.2016 Pärnu 3 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista 40

Lisätiedot

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina **

Pärnu 4 yötä 28.1.2016. Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Hedon SPA & HOTEL (superior) **** Hotel Carolina ** 28.1.2016 Pärnu 4 yötä Hedon SPA & HOTEL (standard) **** Kesäkuussa 2014 avattu Hedon SPA & HOTEL sijaitsee Pärnun rannassa historiallisen mutakylpylän rakennuksessa. Hotellissa on 72 huonetta, joista

Lisätiedot

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi".

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi. 4.7.2016 Pärnu 3 yötä Esittely Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi". Kaupungissa elämä keskittyy kävelykaduille, joita reunustavat

Lisätiedot

Joulumatka Pärnu 5 pv

Joulumatka Pärnu 5 pv 25.11.2015 Joulumatka Pärnu 5 pv Esittely Hedon SPA & HOTEL, Hotel Pärnu, Spa Tervis, Strand Spa & Conference, Tervise Paradiis sekä Resort & Spa hotel Estonia 23.-27.12.2015. Anna aikaa itsellesi, perheellesi

Lisätiedot

Joulumatka Pärnu 4 pv

Joulumatka Pärnu 4 pv 18.12.2015 Joulumatka Pärnu 4 pv Esittely Hedon SPA & HOTEL, Hotel Pärnu, Rannahotell, Spa Tervis, Strand Spa & Conference, Tervise Paradiis ja Villa Wesset 23.-26.12.2014. Anna aikaa itsellesi, perheellesi

Lisätiedot

Käsityömessut Tallinnassa 3 pv

Käsityömessut Tallinnassa 3 pv 2.7.2016 Käsityömessut Tallinnassa 3 pv Esittely Käsityömessut järjestetään Tallinnan kauniilla Laulukentällä sisätiloissa ja esillä sekä myynnissä on laajasti virolaisia käsityötuotteita ja herkkuja,

Lisätiedot

Pärnu 4 yötä. Esittely. Matkaohjelma 27.10.2015. Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi.

Pärnu 4 yötä. Esittely. Matkaohjelma 27.10.2015. Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi. 27.10.2015 Pärnu 4 yötä Esittely Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi. Pärnu on helppo kaupunki sinne ensi kertaakin tuleville, sillä kaikki olennainen kaupungissa

Lisätiedot

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi.

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi. 7.1.2016 Pärnu 3 yötä Esittely Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi. Kaupungissa elämä keskittyy kävelykaduille, joita reunustavat kauniit

Lisätiedot

Kylpyläloma 6 pv 24.11.2015. Spa Hotel Meri ***+

Kylpyläloma 6 pv 24.11.2015. Spa Hotel Meri ***+ 24.11.2015 Kylpyläloma 6 pv Spa Hotel Meri ***+ Spa Hotel Meri avattiin 2000, uusi siipi 2006. Kylpylä sijaitsee kauniilla rantapromenadilla, Kuressaaren kaupunginpuiston ja purjesataman välittömässä läheisyydessä.

Lisätiedot

Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen

Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen 3.2.2016 Talviloman perhematka Tallinnaan 3 pv / Baltic Queen Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Baltic Queenilltä löytyy perheen pienimmille hienot leikkitilat, josta löytyy mm. pallomeri,

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa 8.10.2017 Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line

Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line 30.6.2016 Joulumatka Tallinna 4 pv Viking XPRS+Eckerö Line Esittely Hotellimatka Tallinnaan 23.-26.12! Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot ja kynttilät

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa 17.1.2017 Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa 22.2.2017 Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi.

Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi. 27.10.2015 Pärnu 3 yötä Esittely Pärnun kylpyläkaupunkia on kuvattu osuvasti "idylliseksi, leppoisaksi, lehmusten ja puistojen kaupungiksi. Kaupungissa elämä keskittyy kävelykaduille, joita reunustavat

Lisätiedot

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv

Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv 20.9.2015 Europa -risteily ja yö Tallinnassa 3 pv Esittely Yhdistä Europa-risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja toinen yö Tallinnassa valitsemassasi hotellissa. Valittavanasi

Lisätiedot

Pärnu 4 yötä. Esittely. Matkaohjelma 25.11.2015. Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi.

Pärnu 4 yötä. Esittely. Matkaohjelma 25.11.2015. Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi. 25.11.2015 Pärnu 4 yötä Esittely Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi. Pärnu on helppo kaupunki sinne ensi kertaakin tuleville, sillä kaikki olennainen kaupungissa

Lisätiedot

Esittely. Matkaohjelma 11.10.2015. Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa!

Esittely. Matkaohjelma 11.10.2015. Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa! 11.10.2015 Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa Esittely Viking XPRS -risteily ja yö Tallinnassa! Yhdistä Viking XPRS -risteily ja Tallinnan hotellimatka. Matkalla pääset nauttimaan laivan tarjoamasta

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Star

Tallinna 2 yötä / Tallink Star 9.1.2016 Tallinna 2 yötä / Tallink Star Esittely Vietä kaksi yötä Tallinnassa, laivamatkat nopealla Tallink Starilla. Hotellimatkalla ehdit tutustua nähtävyyksiin ja tehdä ostoksia rauhassa. Nauti lisäksi

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen 6.2.2016 Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 2 yötä, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Kun vietät perillä kaksi yötä, ehdit käymään läpi Tallinnan

Lisätiedot

HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT

HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT Viroon virkistäytymään www.matkapeura.fi Multiantie 20 63800 SOINI myynti@matkapeura.fi Puh. (06) 5212 200 Fax (06) 5281 669 PÄRNU on 44 000 asukkaan keskus, jossa käydään töissä,

Lisätiedot

Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3

Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3 23.11.2015 Tallinna ja monipuolinen Rocca al Mare 3 pv Esittely Tiesithän, että Rocca al Mare on muutakin kuin kauppakeskus Tallinnassa? Koplinlahden rannalla sijaitsevasta alueesta on kehittynyt mukava

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 8 pv

Joulun kylpyläloma 8 pv 22.11.2015 Joulun kylpyläloma 8 pv Aqva Hotel & Spa **** Vuonna 2008 Rakveren keskustaan valmistunut koko perheelle soveltuva hotelli. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rakveren kaupungissa. Vieressä

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 5 pv

Joulun kylpyläloma 5 pv 22.11.2015 Joulun kylpyläloma 5 pv Aqva Hotel & Spa **** Vuonna 2008 Rakveren keskustaan valmistunut koko perheelle soveltuva hotelli. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rakveren kaupungissa. Vieressä

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka 19.12.2015 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv / aamulaiva 26.9. saakka Esittely 5 päivän hemmottelevat kylpylälomat, kesto sunnuntaista torstaihin. Sunnuntaista torstaihin asti kestävälle kylpylälomalle löydät

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 4.9.2015 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Esittely Kahden yön hotellimatkat Tallinnassa. Vietä Tallinnassa kaksi kokonaista päivää. Tarjolla on useita hotellivaihtoehtoja eri puolilta kaupunkia.

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka 20.12.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 31.5. saakka Esittely Yhdistä Baltic Queen -risteily ja Tallinnan hotellimatka. Yhdistä Baltic Queenin viihderisteily ja Tallinnan hotellimatka. Valittavanasi

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 22.11.2015 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on oikea käsityöihmisten paratiisi - käsityökauppoja ja -putiikkeja on useita, joista on valittu parhaimmat tälle matkalle. Tarjolla on mm. upeita

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 20.9.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa Esittely Yhdistä Baltic Queen-risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Baltic Queenilla ja toinen yö Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle 10.2.2016 Joulumatka Tallinna 4 pv Tallink Shuttle City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola Café

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen

Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen 18.8.2015 Baltic Queen -risteily ja yö Tallinnassa 1.6. alkaen Kalev Spa (Spa-luokka) ***+ Hotelli rakennettu vuoden 2005 lopussa. Hotellissa tehty remonttia 2013-2014. Sijaitsee Tallinnan keskustan tuntumassa

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka 9.10.2015 Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 31.5. saakka Kalev Spa (Spa-luokka) ***+ Hotelli rakennettu vuoden 2005 lopussa. Hotellissa tehty remonttia 2013-2014. Sijaitsee Tallinnan keskustan

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen 16.10.2015 Tallinna 2 yötä / Viking Mariella/Gabriella+Baltic Queen City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola

Lisätiedot

Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen 24.8.2015 Tallinna 1 yö / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 1 yö, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Valitse mieleisesi keskustahotelli ja vietä rentouttava

Lisätiedot

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen

Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen 15.12.2015 Tallinna / Hemmotteluloma 5 pv 27.9. alkaen Esittely 5 päivän hemmottelevat kylpylälomat, kesto sunnuntaista torstaihin tai keskiviikosta sunnuntaihin. Sunnuntaista torstaihin tai keskiviikosta

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 8 pv

Joulun kylpyläloma 8 pv 9.11.2015 Joulun kylpyläloma 8 pv Esittely 8 päivän joulumatka kylpylään 20.-27.12.2015. Vietä rentouttava joulu Viron kylpylämatkalla! Kylpylöissä on hoitojen lisäksi myös tarjolla jouluista erikoisohjelmaa.

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 11.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenillä. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Tallinna 1 yö/tallink Star

Tallinna 1 yö/tallink Star 28.8.2015 Tallinna 1 yö/tallink Star Esittely Tallinnan 1 yön hotellimatka, laivamatkat Tallinkin Starilla ja Superstarilla. Tallinnan hotelliloma tarjoaa joka käyntikerralla jotain uutta. Yhden yön hotellimatkalla

Lisätiedot

Perhematka Tallinnaan 3 pv

Perhematka Tallinnaan 3 pv 25.2.2017 Perhematka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Europalta iki-ihana Muumi viihdyttää tuttuun tapaan lapsia, joten hauskuutta on luvassa koko matkan ajan! Tallinna

Lisätiedot

Kylpyläloma 6 pv Spa Hotel Meri ***+

Kylpyläloma 6 pv Spa Hotel Meri ***+ 22.1.2017 Kylpyläloma 6 pv Spa Hotel Meri ***+ Spa Hotel Meri av attiin 2000, uusi siipi 2006. Ky lpy lä sijaitsee kauniilla rantapromenadilla, Kuressaaren kaupunginpuiston ja purjesataman v älittömässä

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 7.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa

Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa 9.7.2019 Yö Europalla ja 4 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 4 hotelliyötä Pärnussa. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja 4 seuraavaa yötä Pärnussa. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla on

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 5 pv

Joulun kylpyläloma 5 pv 4.11.2015 Joulun kylpyläloma 5 pv Esittely 5 päivän joulumatka kylpylään 23.-27.12.2015. Lähde hoitamaan terveyttäsi samalla nauttien kylpylöiden valmiista joulupöydistä ja lämpimästä joulutunnelmasta.

Lisätiedot

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa 20.12.2015 Baltic Queen -risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Baltic Queenin risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Baltic Queenilla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 4 pv

Joulun kylpyläloma 4 pv 5.9.2015 Joulun kylpyläloma 4 pv Esittely 4 päivän joulumatka kylpylään 23.-26.12.2014. Lähde hoitamaan terveyttäsi samalla nauttien kylpylöiden valmiista joulupöydistä ja lämpimästä joulutunnelmasta.

Lisätiedot

Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv

Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv 27.3.2019 Kauneusmessut Tallinnassa 3 pv Esittely Kauneusmessut Tallinnassa. Tallinnan kauneusmessut, eli Ilu Sõnum Kauneuden sanoma -messut, ovat Viron suurin kauneusalan messutapahtuma, jossa on esillä

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen 14.12.2015 Tallinna 2 yötä / Tallink Shuttle+Baltic Queen Esittely Tallinnan hotellimatka 2 yötä, menomatka Tallink Shuttlella, paluu Baltic Queenilla. Kun vietät perillä kaksi yötä, ehdit käymään läpi

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 26.1.2016 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa 17.2.2019 Europa-risteily ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle 19.11.2015 Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle Hotel Barons **** Vanhan kaupungin ydinkeskustaan vanhaan pankkikiinteistöön restauroitu ylellinen boutique-hotelli. 33 huonetta, joissa kylpy/suihku,

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 20.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 20.12.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Baltic Queenilla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana

Lisätiedot

5. matkapäivä Aamiainen ja huoneiden luovutus. Lähtö kohti Tallinnaa. Tieto lähtöajasta hotellin ilmoitustaululla. Liittymäkuljetuksen

5. matkapäivä Aamiainen ja huoneiden luovutus. Lähtö kohti Tallinnaa. Tieto lähtöajasta hotellin ilmoitustaululla. Liittymäkuljetuksen 19.9.2016 Pärnu 4 yötä Esittely Pärnu, Viron kesäpääkaupunki, on vuosi vuodelta tullut suositummaksi lomakohteeksi. Pärnu on helppo kaupunki sinne ensi kertaakin tuleville, sillä kaikki olennainen kaupungissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 10.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 11.10.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** hintaan. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on

Lisätiedot

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle

Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle 3.11.2015 Joulumatka Tallinna 3 pv Tallink Shuttle Esittely Hotellimatka Tallinnaan 24.-26.12.2015! Tallinna tarjoaa keskiaikaista joulutunnelmaa, maistuvia herkkuhetkiä. Tuhannet jouluvalot ja kynttilät

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 7.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen City Hotel Portus *** Yksinkertainen ja retrohenkinen hotelli Tallinnan matkustajasatamassa, aivan D-terminaalin vieressä. Hotellin kahvilaravintola Café Retrossa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Baltic Queen 14.11.2015 Tallinna 2 yötä / Baltic Queen Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, vanhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi kerrosta,

Lisätiedot

Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa

Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa 2.4.2019 Europa-risteily ja 4 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 4 hotelliyötä Pärnussa. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja 4 seuraavaa yötä Pärnussa. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 9 pv

Joulun kylpyläloma 9 pv 5.1.2017 Joulun kylpyläloma 9 pv Esittely 9 päivän joulumatka kylpylään 18.-26.12.2016. Vietä rentouttava joulu Viron kylpylämatkalla! Kylpylöissä on hoitojen lisäksi myös tarjolla jouluista erikoisohjelmaa.

Lisätiedot

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv

Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv 30.12.2016 Hiihtoloman perhematka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna on mukava minilomakohde perheille! Europalta löytyy perheen pienimmille hienot leikkitilat, josta löytyy mm. pallomeri, kiipeilyseinä,

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 6 pv

Joulun kylpyläloma 6 pv 4.7.2016 Joulun kylpyläloma 6 pv Esittely 6 päivän joulumatka kylpylään 21.-26.12.2014. Lähde hoitamaan terveyttäsi samalla nauttien kylpylöiden joulupöydistä sekä joulutunnelmasta. Sunnuntaista perjantaihin

Lisätiedot

Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa

Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa 10.8.2019 Yö Europalla ja 3 yötä Pärnussa Esittely Risteily Europalla ja 3 hotelliyötä Pärnussa. Matkalla voit yhdistää Europa-risteilyn ja Pärnun hotelliloman. Viron suosikkikohteessa Pärnussa sinulla

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 5 pv

Joulun kylpyläloma 5 pv 7.1.2017 Joulun kylpyläloma 5 pv Esittely 5 päivän joulumatka kylpylään 22.-26.12.2016. Lähde hoitamaan terveyttäsi samalla nauttien kylpylöiden valmiista joulupöydistä ja lämpimästä joulutunnelmasta.

Lisätiedot

Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 9 pv

Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 9 pv 30.9.2019 Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 9 pv Spa Hotel Meri ***+ Spa Hotel Meri avattiin 2000, uusi siipi 2006. Kylpylä sijaitsee kauniilla rantapromenadilla, Kuressaaren kaupunginpuiston ja purjesataman

Lisätiedot

Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö

Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö 2.4.2019 Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö Esittely Europa-risteily ja Bon Jovi konserttimatka Tallinnaan 1 yö Mikä kesän aloitus! Tallinnan hotellimatka yhdistettynä Bon Jovin

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 9 pv

Joulun kylpyläloma 9 pv 2.10.2016 Joulun kylpyläloma 9 pv Esittely 9 päivän joulumatka kylpylään 18.-26.12.2016. Vietä rentouttava joulu Viron kylpylämatkalla! Kylpylöissä on hoitojen lisäksi myös tarjolla jouluista erikoisohjelmaa.

Lisätiedot

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv

Käsityömatka Tallinnaan 3 pv 19.10.2017 Käsityömatka Tallinnaan 3 pv Esittely Tallinna, joulunaika ja käsityöt mikä olisikaan parempi yhdistelmä? Tällä jouluisella käsityömatkalla päästään tutustumaan mm. kuuluisaan Marjan Tilkkutaidetaloon

Lisätiedot

Kylpyläloma 9 pv / Europa 8.6. saakka

Kylpyläloma 9 pv / Europa 8.6. saakka 8.3.2019 Kylpyläloma 9 pv / Europa 8.6. saakka Spa Hotel Rüütli *** Spa Hotel Rüütli valmistui v. 2002. Kylpylä sijaitsee vain muutaman askeleen päässä kuvankauniista Merenlahdesta, Piispanlinnan ja linnanpuiston

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 5 pv

Joulun kylpyläloma 5 pv 7.1.2017 Joulun kylpyläloma 5 pv Esittely 5 päivän joulumatka kylpylään 23.-27.12.2015. Lähde hoitamaan terveyttäsi samalla nauttien kylpylöiden valmiista joulupöydistä ja lämpimästä joulutunnelmasta.

Lisätiedot

Europa-risteily ja yö Tallinnassa

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 1.2.2017 Europa-risteily ja yö Tallinnassa Hotel Euroopa **** Hotelli sijaitsee historiallisessa Rotermannin korttelissa, matkustajasataman, v anhan kaupungin ja keskustan lähellä. Hotellissa on kuusi

Lisätiedot

Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä hotelli- ja ravintola-alan messutapahtuma.

Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä hotelli- ja ravintola-alan messutapahtuma. 22.1.2019 Europa-risteily ja FoodFest Tallinnassa Esittely Europa risteily ja FoodFest Tallinnassa. Lähde keräämään inspiraatiota ja uusia ideoita Tallinnasta - FoodFest on Viron suurin elintarvike- sekä

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 5 pv

Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 5 pv 23.7.2019 Kylpylä- ja hemmottelulomat Virossa 5 pv Spa Hotel Meri ***+ Spa Hotel Meri avattiin 2000, uusi siipi 2006. Kylpylä sijaitsee kauniilla rantapromenadilla, Kuressaaren kaupunginpuiston ja purjesataman

Lisätiedot

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa

Kokousta. tapahtumien keskipisteessä. Rukahovissa Kokousta tapahtumien keskipisteessä Rukahovissa KEMIJÄRVI 116 KM 5 Rukatunturi KUUSAMO 25 KM CUMULUS RESORT RUKAHOVI RUKATUNTURI KUUSAMO Elämyksellinen tunturihotelli kokouksiin ja tapahtumiin Cumulus

Lisätiedot

Kylpylälomalle. Viron Kylpylälomat. MiniSpa-lomat. SpaFlex-lomat Euroopassa. Hotellilomat

Kylpylälomalle. Viron Kylpylälomat. MiniSpa-lomat. SpaFlex-lomat Euroopassa. Hotellilomat Kylpylälomalle Viron Kylpylälomat MiniSpa-lomat SpaFlex-lomat Euroopassa 2011 Hotellilomat Saga Matkat mukavampia matkoja! 20-vuotisella kokemuksella ja vahvalla ammattitaidolla tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

Kylpylämatkalle Pärnuun syyskuussa la-la

Kylpylämatkalle Pärnuun syyskuussa la-la 14.09.2019 Pärnuun kylpylälomalle la - la 14.9-21.9.2019 Eteläisen Viron syyskuu on parhaimmillaan mukavan lämmin, ilmassa ainakin häivähdys kesää. Kylpylöiden poreissa on lämmintä ja mukavaa. Lähde mukaan

Lisätiedot

Saga Matkojen juhlavuosi edullisemmat hinnat, enemmän matkavaihtoehtoja!

Saga Matkojen juhlavuosi edullisemmat hinnat, enemmän matkavaihtoehtoja! 2010 Kylpylälomalle Saga Matkojen juhlavuosi edullisemmat hinnat, enemmän matkavaihtoehtoja! Saga Matkat juhlistaa 20-vuotista taivaltaan tarjoamalla monipuolisemman matkavalikoiman erittäin kilpailukykyisillä

Lisätiedot

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka

Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka 27.4.2019 Europa-risteily ja yö Tallinnassa 2.9. saakka Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista.

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 2.12.2018 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6

Kylpyläloma Haapsalu, 8 pv. Esittely. Kylpyläloma Haapsalu. Haapsalu. Miksi valita Haapsalu kylpyläloma? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Kylpyläloma Haapsalu Se on ihanteelinen lomakohde perheille ja pariskunnille, jotka nauttivat picniceistä, kävelystä, kylpylöistä ja mutakylvyistä, purjehtimisesta ja uimisesta. Kylpylöistä

Lisätiedot

Viron HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT. Puh. (06) Multiantie 20, SOINI

Viron HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT. Puh. (06) Multiantie 20, SOINI Viron HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT 2019 Puh. (06) 5212 200 myynti@matkapeura.fi, www.matkapeura.fi Multiantie 20, 63800 SOINI KYLPYLÄKAUPUNKI PÄRNU Viron aurinkoisena kesäpääkaupunkina tunnettu Pärnu oli

Lisätiedot

www.matkapeura.fi Multiantie 20 63800 SOINI myynti@matkapeura.fi Puh. (06) 5212 200 Fax (06) 5281 669

www.matkapeura.fi Multiantie 20 63800 SOINI myynti@matkapeura.fi Puh. (06) 5212 200 Fax (06) 5281 669 2016 HOTELLI- JA KYLPYLÄMATKAT Viroon ään m y t y ä t s i virk www.matkapeura.fi Multiantie 20 63800 SOINI myynti@matkapeura.fi Puh. (06) 5212 200 Fax (06) 5281 669 Liikennöitsijä Toivo Peura kuljettajineen.

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock

Hyvä tietää. Rostock Helsinki. Tallink Superfast Helsinki Rostock Tallink Superfast Helsinki Rostock Rostock Helsinki Hyvä tietää YLEISTÄ: Passi/viisumi: Jokaisen Saksaan matkustavan on oman turvallisuutensa takia pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä tarvittaessa

Lisätiedot

Kylpyläloma 6 pv / Europa 8.6. saakka

Kylpyläloma 6 pv / Europa 8.6. saakka 13.5.2019 Kylpyläloma 6 pv / Europa 8.6. saakka Spa Hotel Rüütli *** Spa Hotel Rüütli valmistui v. 2002. Kylpylä sijaitsee vain muutaman askeleen päässä kuvankauniista Merenlahdesta, Piispanlinnan ja linnanpuiston

Lisätiedot

Kylpyläloma 5 pv / Europa saakka

Kylpyläloma 5 pv / Europa saakka 13.5.2019 Kylpyläloma 5 pv / Europa 12.6. saakka Spa Hotel Rüütli *** Spa Hotel Rüütli valmistui v. 2002. Kylpylä sijaitsee vain muutaman askeleen päässä kuvankauniista Merenlahdesta, Piispanlinnan ja

Lisätiedot

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä.

Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Sivu 1 / 7 Esittely 23h Päivä Tallinnassa risteily Lähdöt lähes päivittäin (ei lauantaisin) klo 21:30 tai 20:00 (sunnuntaisin) Helsingistä. Suositulla Ostosristeilyllä vietät yön laivalla ja Tallinnassa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Europa

Tallinna 2 yötä / Europa 17.7.2017 Tallinna 2 yötä / Europa Esittely Kahden yön Tallinnan hotellimatkat, laivamatkat Europalla. Kun vietät Tallinnassa kaksi yötä, ehdit nähdä hyvin kaupungin monet kasvot. Laivana on molempiin

Lisätiedot

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa

Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa 20.1.2017 Europa-risteily ja 2 yötä Tallinnassa Esittely Yhdistä Europan risteily ja Tallinnan hotellimatka. Vietä ensimmäinen yö Europalla ja kaksi seuraavaa yötä Tallinnassa valitsemassasi hotellissa.

Lisätiedot

Tallinna 1 yö / Megastar

Tallinna 1 yö / Megastar 8.7.2018 Tallinna 1 yö / Megastar Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa on 81

Lisätiedot

Kodikas huoneistohotelli keskustan tuntumassa.

Kodikas huoneistohotelli keskustan tuntumassa. Huoneistohotelli MAGI DDD perushinta 620EUR Kodikas huoneistohotelli keskustan tuntumassa. HOTELLI: Rakennettu 1996, vastaanotto ja aula remontoitu 2002, 28 huoneistoa, 5 kerrosta, 1 hissi. Vastaanotossa

Lisätiedot

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto

JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012. Esittelyt / Hinnasto JHL Talvipäivät 2012 23.-25.3.2012 Esittelyt / Hinnasto Tahkovuori Chalets ***** Kalliolantie 1 B Tasokkaat ja viihtyisät huoneistot v. 2008 valmistuneessa hissitalossa. Kaikki huoneistot ovat täysin sisustettuja

Lisätiedot

Tallinna 3 yötä / Europa saakka

Tallinna 3 yötä / Europa saakka 24.5.2019 Tallinna 3 yötä / Europa 14.6. saakka Centennial Hotel Tallinn **** Neljän tähden business-hotelli Tallinnan keskustan alueella, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Hotellissa

Lisätiedot

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen

Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen 18.8.2016 Tallinna 2 yötä / Viking XPRS+Baltic Queen Esittely Kahden yön hotellimatkat Tallinnassa. Vietä Tallinnassa kaksi kokonaista päivää. Tarjolla on useita hotellivaihtoehtoja eri puolilta kaupunkia.

Lisätiedot

Joulun kylpyläloma 9 pv

Joulun kylpyläloma 9 pv 12.10.2017 Joulun kylpyläloma 9 pv Aqva Hotel & Spa **** Vuonna 2008 Rakveren keskustaan valmistunut koko perheelle soveltuva hotelli. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rakveren kaupungissa. Vieressä

Lisätiedot

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv 10.11.2015 Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv Esittely Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden "Euroopan aarteita" lukijamatka Italia-Slovenia-Kroatia Lähde Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden

Lisätiedot