KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2013) 658 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus humanitaarista apua ja pelastuspalvelua koskevista Euroopan unionin politiikoista ja niiden täytäntöönpanosta vuonna 2012 FI FI

2 1. JOHDANTO Katastrofitilanteessa apua tarvitaan nopeasti. Kansainvälisen yhteisön ripeällä toiminnalla voidaan säästää ihmishenkiä. Euroopan unioni (EU) ja sen jäsenvaltiot rahoittavat yli puolet ihmisen aiheuttamien katastrofien ja luonnononnettomuuksien uhreille maailmanlaajuisesti annettavasta hätäavusta 1 ja edistävät aktiivisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioittamista. Tässä vuosikertomuksessa luodaan katsaus Euroopan komission tärkeimpiin saavutuksiin ja toimintoihin humanitaarisen avun alalla vuonna Toiminnasta vastaa pääasiassa humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosasto (ECHO). Siinä ei kuvata yksityiskohtaisesti kaikkia toteutettuja toimia, vaan pääpaino on yleistä mielenkiintoa herättävissä toiminnoissa ja tapahtumissa. Vuodesta 2010 ECHOn toimiala on käsittänyt sekä humanitaarisen avun että pelastuspalvelun. Näiden kahden mekanismin avulla Euroopan unioni voi varmistaa avun toimittamisen nopeasti ja tehokkaasti katastrofien välittömistä seurauksista kärsiville ihmisille. EU:n humanitaarista apua annetaan sitä tarvitseville EU:n ulkopuolella. Se toimii usein katastrofin uhrien pelastusrenkaana. Humanitaarisesta avusta annetun asetuksen 2 mukaisesti EU:n tehtävä on pelastaa ja suojella ihmishenkiä. Sen tehtävänä on myös ehkäistä ja vähentää kärsimystä sekä turvata uhrien koskemattomuus ja ihmisarvo tarjoamalla hätäapua ja suojelua humanitaarisissa kriiseissä. Komissio myös edistää humanitaariseen apuun liittyvän toiminnan ja politiikan yhteensovittamista jäsenvaltioiden kanssa ja niiden kesken. Tärkeimpänä tavoitteena on varmistaa, että apua hallinnoidaan mahdollisimman tehokkaasti. Näin taataan, että hädänalaisille toimitettava EU:n apu on mahdollisimman tuloksellista ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaista. EU noudattaa kaikissa tilanteissa humanitaarisia periaatteita eli puolueettomuutta, tasapuolisuutta, humaanisuutta ja riippumattomuutta. EU:n toinen tärkeä avustusväline on pelastuspalvelu. Komissio pyrkii ECHOn välityksellä kannustamaan ja helpottamaan pelastuspalvelumekanismiin osallistuvien 32 valtion välistä yhteistyötä 3. Tavoitteena on parantaa luonnononnettomuuksien sekä teknologian ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyä ja niiltä suojautumista sekä Euroopassa että sen ulkopuolella. EU antoi näiden välineiden kautta merkittävää tarvekartoitukseen perustuvaa apua vuonna Avustussitoumukset olivat yhteensä miljoonaa euroa 4. Apu käsitti muun muassa seuraavat: Humanitaaristen avustustoimien kohteena oli noin 122 miljoonaa 5 luonnononnettomuuden, ihmisen aiheuttaman katastrofin tai pitkittyneen kriisin uhria. Apua annettiin yli 90:ssä EU:n ulkopuolisessa maassa. 1 Tuoreimpien (2012) käytettävissä olevien tietojen mukaan: 2 Neuvoston asetus (EY) N:o 1257/96, annettu 20 päivänä kesäkuuta 1996, humanitaarisesta avusta. 3 EU:n pelastuspalvelumekanismissa on mukana 32 valtiota (27 EU:n jäsenvaltiota sekä Kroatia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Islanti, Liechtenstein ja Norja), jotka tekevät pelastuspalvelualan yhteistyötä. Apu voi olla tavara-avun, välineistön, avustustyöntekijöiden tai tilannearvioita laativien asiantuntijoiden lähettämistä. Pelastuspalvelu on riippuvainen valtioiden resursseista. Silloin kun apua tarvitaan kolmansissa maissa, sitä annetaan yleensä rinnan humanitaarisen avun kanssa tai sitä edeltävässä vaiheessa. Pelastuspalvelun operatiivisena keskuksena toimii Euroopan hätäapukeskus (ERC, aikaisemmalta nimeltään seuranta- ja tiedotuskeskus, MIC), joka toimii ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä. Mikä tahansa EU:ssa tai sen ulkopuolella sijaitseva maa, joka kamppailee katastrofin seurausten kanssa, voi pyytää apua MIC:stä/ERC:stä miljoonaa euroa humanitaariseen apuun ja 27 miljoonaa euroa pelastuspalveluun. 5 Humanitaarista apua ja elintarvikeapua sai 108 miljoonaa ihmistä ja katastrofivalmiusohjelmien puitteissa

3 Pelastuspalvelumekanismia käytettiin 38 kertaa 6 vuonna 2012 (lukuun sisältyvät avustuspyynnöt, ennakkovaroitukset ja seuranta.) 2. KANSAINVÄLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Vuonna 2012 koettiin erittäin monia humanitaarisia ja muita katastrofeja, ja sitä leimasi suuri haavoittuvuus. Tarpeet ovatkin ylittämässä käytettävissä olevat resurssit. Humanitaarisen avun antaminen ja pelastuspalvelun toimittaminen on sekin käymässä yhä monimutkaisemmaksi. Seurauksiltaan vakavien luonnononnettomuuksien yleisyydestä ja voimakkuudesta johtuen humanitaarisista kriiseistä saadaan harvemmin ennakkovaroitus. CRED:n 7 (Centre for Research on the Epidemiology of Disasters) ja katastrofiriskien vähentämiseen erikoistuneen YK:n alaisen UNISDR:n 8 julkaisemien tilastojen mukaan vuonna 2012 koettiin 310 erisuuruista luonnononnettomuutta. Niissä kuoli lähes ihmistä, ja ne vaikuttivat 106 miljoonan ihmisen elämään eri puolilla maailmaa. Kokonaisuutena tarkasteltuna Aasia kärsi luonnononnettomuuksista eniten sekä onnettomuuksien määrässä (42 % kaikista onnettomuuksista) että uhrien määrässä (64 %) mitattuna. Luonnononnettomuuksien vaikutukset vähemmän kehittyneisiin talouksiin ovat huomattavia. Esimerkkeinä voidaan mainita taifuuni Bophan aiheuttamat vahingot Filippiineillä ja tulvat Pakistanissa. Afrikassa toisaalta kuivuus ja toisaalta tulvat kylvivät tuhoa. Katastrofien seuraukset ovat lohduttomia ja monimuotoisia: ihmishenkiä menetetään, ja kodit, sadot ja toimeentulolähteet tuhoutuvat. Katastrofiriskien maailmankartta Maan sisäiset aseelliset konfliktit ovat edelleen yksi suurimmista syistä ihmisen aiheuttamien katastrofien syntyyn, ja yhä useammin siviiliväestö joutuu kokemaan väkivaltaa ja kärsimystä. Tämäntyyppisille konflikteille on tyypillistä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja sen periaatteiden polkeminen. Tämän seurauksena humanitaarinen toimintatila eli alueet, joilla humanitaarista hätäapua voidaan antaa annettavaa apua 14 miljoonaa ihmistä 6 Kuten 2.2 kohdasta käy ilmi, kerroista 16 koski maita, jotka osallistuvat mekanismin toimintaan, ja 22 muita maita

4 tasapuolisesti ja puolueettomasti, on kaventunut. Humanitaarisen avun toimittamisesta sitä tarvitseville samoin kuin siviiliväestön ja avustustyöntekijöiden turvallisuudesta ja suojelusta on tullut entistä ongelmallisempaa. Kokonaistilanne ja työskentelyolosuhteet ovat tältä osin huonontuneet varsinkin Syyriassa, Nigerissä, Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Muissa maissa, eritoten Somaliassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Afganistanissa, turvallisuuden ei ole havaittu kohentuneen viime vuodesta. Vaikka tässä kertomuksessa ei yksilöidä kuin muutama katastrofi, niiden vaikutukset ovat koetelleet ankarasti humanitaarista apua antavien kansainvälisten toimijoiden valmiuksia. YK esitti 8,9 miljardin Yhdysvaltain dollarin rahoitusvetoomuksen vuonna Se poiki 5,6 miljardia humanitaaristen tarpeiden kattamiseen 21 maassa. Maailmanlaajuisten humanitaaristen tarpeiden ja niiden täyttämiseen käytettävissä olevien varojen välillä on kasvava kuilu. Tilanne on seurausta erityisesti talous- ja finanssikriisistä, joka on koetellut monia läntisiä avunantajamaita. Kansainvälinen talouskriisi pahentaa pitkäkestoista haavoittuvuutta, jota esiintyy eri puolilla maailmaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että avunantajien on tehostettava toimiaan, jotta ne pystyvät reagoimaan katastrofeihin tehokkaammin ja käyttämään rajalliset voimavaransa entistäkin paremmin. Komission kannalta tämä tarkoittaa, ett' tehostamiskohteita on etsittävä yhteistyössä kumppanien kanssa. Tätä varten ECHO käynnisti prosessien uudelleentarkastelun. Kyseessä on sisäinen hanke, jolla pyritään muuttamaan toimintaprosesseja ja tukijärjestelmiä toiminnan tehostamiseksi sekä laadun ja tuloksellisuuden parantamiseksi. Tavoitteena on katastrofeista selviytymiseen tarvittavien valmiuksien parantaminen ja sen myötä väestöön ja elinkeinoihin kohdistuvien tuhojen vähentäminen. Lisäksi EU on osana kansainvälistä yleistä humanitaarista järjestelmää keskeisessä asemassa kannustaessaan muita maita ja alueita lisäämään osallistumistaan humanitaarisen valmiuden ja avustustoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on käyttää nousevien talouksien maiden kasvavia resursseja tuloksellisemmin humanitaarisiin toimiin ja katastrofivalmiuteen. Samalla kehitetään humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun välisiä synergioita. Vuonna 2012 jatkettiin valmisteluja ERC:n avaamiseksi vuonna Tavoitteena on parantaa komission pelastuspalvelualan keskitettyjä valmiuksia ja koordinoida paremmin pelastuspalvelualan ja humanitaarisen avun toimia kriisitilanteessa. 4

5 Vakavilla kriiseillä, joista esimerkkeinä mainittakoon Haitin maanjäristys vuonna 2010 ja toistuvat kuivuusjaksot Afrikan sarvessa ja Sahelissa, on pitkäkestoinen vaikutus ihmisten elämään ja elinkeinoihin, mikä tekee haavoittuvien yhteisöjen valmiuksien ja selviytymiskyvyn parantamisesta entistä tärkeämpää. Tällaiset katastrofit osoittavat sen, että pidempiaikaisiin kunnostus- ja kehitystarpeisiin on äärimmäisen tärkeää vastata tarkoituksenmukaisella tavalla humanitaarisen avustustoiminnan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ainoastaan humanitaarisen avun toimijoiden ja kehitysyhteistyön toimijoiden tiiviin yhteistyön avulla on mahdollista lieventää toistuvien katastrofien tuhoisia vaikutuksia ja aidosti parantaa kestävän kehityksen edellytyksiä. Siksi komissio onkin laatimassa toimintasuunnitelmaa ja ohjeita selviytymiskyvystä sekä hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämisestä. Komissio edistää aktiivisesti hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämistä ja pyrkii vahvistamaan yhteistyötä komission muiden yksikköjen ja muiden avunantajien kanssa. Vuonna 2012 humanitaaristen organisaatioiden ongelmana oli yhä useammin se, miten päästä apua tarvitsevien luo. Hallitukset ja puolisotilaalliset tai aseelliset ryhmät usein kaventavat humanitaarista toimintatilaa ja joskus myös vähät välittävät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesta vähimmäissuojelusta. Humanitaarisilla organisaatioilla oli eniten ongelmia kohteeseen pääsyssä alueilla, joilla vallitsee konflikti ja/tai joilla poliittiset syyt estävät oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen (esim. Syyria, Mali, Somalia ja Sudan/Etelä-Sudan). Monilla konfliktialueilla (esim. Kongon demokraattisessa tasavallassa, Somaliassa ja Sudanissa) humanitaarisen avun toimijat ovat joutuneet todistamaan poikkeuksellisen julmia sodankäynnin muotoja, kuten siviilien ottamista sotatoimien kohteeksi ja seksuaalisen väkivallan käyttöä sota-aseena. Avustustyöntekijöihin kohdistuvien hyökkäysten, myös sieppausten, karkotusten ja tappojen, määrä kasvoi vuonna Avunantajat ovat joutuneet hallitsemaan ja lieventämään riskejä, jotka kohdistuvat avustustyöntekijöiden turvallisuuteen, rahoitukseen 5

6 ja toimitettuun infrastruktuuriin. Jotkut hallitukset ovat pakkolunastaneet tai lainanneet avustusvaroja ja avunantajien rahoittamaa omaisuutta ja karkottaneet humanitaarisia avustusjärjestöjä riistettyään ensin niiden omaisuuden. Tämä on huolestuttava ilmiö Humanitaariset avustustoimet Luonnononnettomuudet aiheuttivat vuonna 2012 jälleen kärsimystä ja tuhoa eri puolilla maailmaa. Komissiolla on niiden varalta kaksiosainen strategia: nopea reagointi toimittamalla humanitaarista apua sekä helpottamalla ja koordinoimalla pelastuspalvelualan apua, jota EU:n jäsenvaltiot antavat vapaaehtoispohjalta muille (joko EU:ssa tai sen ulkopuolella) sijaitseville maille, jotka osallistuvat pelastuspalvelumekanismiin; katastrofivalmius eli luonnononnettomuuksille eniten alttiina olevien alueiden ja väestöjen määritteleminen ja erityisten katastrofivalmiusohjelmien laatiminen niitä varten. EU jatkoi vuonna 2012 DIPECHO-ohjelmien 9 tukemista eteläisessä Afrikassa, Kaukasiassa, Keski- ja Kaakkois-Aasiassa ja Keski-Amerikassa. EU antoi vuonna 2012 humanitaarista apua seuraavien katastrofien seurauksista toipumiseen: maanjäristykset Costa Ricassa, Guatemalassa ja Filippiineillä kuivuus Länsi-Afrikassa (Burkina Faso, Mauritania, Mali, Niger, Tšad), Afrikan sarvessa (Djibouti, Etiopia, Kenia, Somalia) ja Afganistanissa tulvat Pakistanissa, Bangladeshissa, Intiassa, Sri Lankassa, Filippiineillä, Myanmarissa, Fidžillä, Perussa, Ecuadorissa, Paraguayssa, Boliviassa, Costa Ricassa, Panamassa, Nigeriassa, Nigerissä, Senegalissa, Beninissä, Gambiassa ja eteläisessä Afrikassa syklonit / hurrikaanit / trooppiset myrskyt Intiassa, Kaakkois-Aasiassa (Kambodža, Laos, Filippiinit, Thaimaa, Vietnam), Karibialla (Haiti, Kuuba, Dominikaaninen tasavalta) ja Intian valtamerellä (Madagaskar, Mosambik) epidemiat lähinnä Länsi-Afrikassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Sudanissa, Etelä-Sudanissa, Norsunluurannikolla, Haitissa, El Salvadorissa, Laosissa ja Pakistanissa. Ihmisen aiheuttamista kriiseistä Syyrian kauaskantoinen konflikti ja sisällissota luonnollisestikin edellyttivät huomattavaa humanitaarista panosta EU:lta. Syyrialaisia on myös paennut massoittain naapurimaihin Turkkiin, Jordaniaan ja Libanoniin. Vuoden 2012 loppuun mennessä EU oli antanut Syyrialle 149,3 miljoonaa euroa humanitaarista apua, jolla on pelastettu ihmishenkiä sekä Syyrian rajojen sisällä että ulkopuolella, jonne monet ovat paenneet maan väkivaltaisuuksia. Kyseinen humanitaarinen apu on käsittänyt Syyriassa maan sisäisten pakolaisten ja heidät vastaanottaneiden yhteisöjen tapauksessa: muun muassa ensiavun, suojelun, ravinnon, veden, sanitaation, suojan, talveen valmistautumisen ja psykososiaalisen tuen sekä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien palestiinalaispakolaisten tarpeet. Syyrian ulkopuolella niiden ihmisten, jotka ovat paenneet kodeistaan hakeakseen suojelua naapurimaista, ja heidän vastaanottaneiden yhteisöjen tapauksessa: muun muassa suojan, talveen valmistautumisen, ravinnon, veden ja sanitaation, uusien 9 DIPECHO on katastrofivalmiuteen keskittyvä ECHOn ohjelma. Sen kohderyhmänä ovat erittäin haavoittuvassa asemassa olevat väestöryhmät, jotka asuvat eräillä maailman katastrofialtteimmilla alueilla. 6

7 vammojen syntymisen estämiseksi haavoittuneille annetun kiireellisen kuntoutuksen ja oikeusavun. Komission eri yksiköiden 10 kesken järjestettiin monia koordinointikokouksia päällekkäisyyksien välttämiseksi toimissa ja rahoituksessa sekä sen varmistamiseksi, että toimet täydentävät toisiaan. Toinen esimerkki ihmisen aiheuttamasta kriisistä löytyy Kolumbiasta. Vaikka maassa on käynnissä ratkaiseva rauhanprosessi, riesana ovat edelleen ihmisoikeusloukkaukset, rankaisemattomuus, siviilien pakkosiirrot ja joukkomurhat sekä kansalaisten jääminen konfliktin vangeiksi. Kolumbiassa on Syyrian jälkeen eniten maan sisäisiä pakolaisia. Heidän vuotuinen, kasvussa oleva määränsä on Valtiosta riippumattomien järjestöjen mukaan Kolumbiassa on kaikkiaan 5 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Maan hallituksen mukaan määrä on 3,5 miljoonaa. EU on kehottanut muita avunantajia myöntämään lisärahoitusta ja pyrkinyt varmistamaan, että kyseisellä lisärahoituksella vastataan maan sisäisten pakolaisten tarpeisiin kaikkialla Syyriassa eikä vain kaikkein kriittisimmillä alueilla. EU on myös pyrkinyt siihen, että useammille humanitaarisille organisaatioille myönnettäisiin lupa toimia Syyriassa, jotta kasvavista tarpeista voitaisiin selvitä. Edellytyksenä on siviilien (avustustyöntekijät ja lääkintähenkilöstö mukaan lukien) ja toimitilojen asianmukainen suojelu ja esteetön pääsy konfliktialueille koko maassa. Vaaleista alkunsa saanut kriisi Norsunluurannikolla jatkui, ja sen vaikutukset levisivät pakolaisten myötä naapurimaihin, eritoten Liberiaan ja Ghanaan. Malissa sota yhdessä elintarvike- ja ravitsemuskriisin kanssa lisäsi väestön haavoittuvuutta. Molemmissa maissa ECHO tuki aktiivisesti pakolaisia käynnistämällä uudestaan terveydenhoitopalvelut, keskittymällä ravitsemustilanteen kohentamiseen ja tarjoamalla suojelu-apua. Intian Assamissa puhkesi yhteisöjen välisiä väkivaltaisuuksia, joiden johdosta sadattuhannet ihmiset joutuivat siirtymään asuinsijoiltaan. Vastaavia väkivaltaisuuksia koettiin Rakhinen osavaltiossa. EU tarjosi peruspalveluja, kuten juomavettä, sanitaatiota, suojaa, non-food-tuotteita, suojelua, ravintoa ja sairaanhoitoa. Myanmarissa ihmistä joutui siirtymään asuinsijoiltaan. Lisäksi monet avustusjärjestöt joutuivat keskeyttämään toimintansa ja evakuoimaan henkilöstönsä YK:hon ja valtiosta riippumattomiin järjestöihin kohdistuvan voimakkaan vastustuksen vuoksi. Joissain tapauksissa tilanne johti avustustyöntekijöiden pidätyksiin. Kachinin osavaltiossa jatkuneella sisäisellä konfliktilla oli raskaat seuraukset siviiliväestölle, kun ihmistä joutui siirtymään asuinsijoiltaan. He ovat saaneet elintarvikeapua, vettä, sanitaatio- ja hygieniapalveluja, suojaa, non-food-tuotteita ja suojelua. Koska pääsy alueelle oli erittäin vaikeaa, yli maan sisäistä pakolaista jäi ilman järjestöjen tarjoamaa apua. Komissio vastasi useisiin pitkittyneisiin ja monimutkaisiin hätätilanteisiin muun muassa seuraavissa paikoissa: Sudan ja Etelä-Sudan. Sen jälkeen, kun Sudan heinäkuussa 2011 jakaantui kahteen maahan, konflikti maiden rajalla sijaitsevien Etelä-Kordofanin ja Sinisen Niilin osavaltioissa on jatkunut: ihmistä on paennut Etelä-Sudaniin ja Etiopiaan. Olosuhteet rajan tuntumassa sijaitsevilla pakolaisleireillä olivat vuonna 2012 erittäin vaikeat. Vuoden lopussa 1,7 miljoonalla maan sisäisellä pakolaisella oli edelleen tuntuva avuntarve Darfurissa, Sudanissa. Etnisten ryhmien väliset ajoittaiset yhteenotot Etelä-Sudanissa ajoivat ihmistä kodeistaan. Komissio on tullut väliin pääasiassa 10 Humanitaarinen apu ja pelastuspalveluasiat (ECHO), kehitys- ja yhteistyöasiat EuropAid (DEVCO), ulkopolitiikan välineiden hallinto (FPI), Euroopan ulkosuhdehallinto (EEAS), sisäasiat (HOME), laajentumisasiat (ELARG), talous- ja rahoitusasiat (ECFIN), budjettiasiat (BUDG). 7

8 varmistamalla ravinnon, puhtaan veden, sanitaation ja terveyspalvelujen saannin. Lisäksi on toteutettu ennaltaehkäisy- ja valmiustoimia ja rokotuskampanja. Palestiinassa väestö kärsi edelleen ankarista elinoloista ja sosiaalisesta ahdingosta. Pitkittynyt sosioekonominen kriisi tiukkoine liikkumisrajoituksineen ja toistuvine aineellisen omaisuuden hävityksineen johti siihen, että valmiiksi korkea köyhyys- ja työttömyysaste nousi entisestään. Länsirannalla Israelin siirtokuntien kasvu, siirtokuntalaisten väkivalta palestiinalaisia kohtaan, rakennusten hävittäminen, häädöt sekä maan ja muun omaisuuden pakkolunastukset lisääntyivät, johtivat väestön pakkosiirtoihin ja vaikeuttivat edelleen jokapäiväistä elämää. Palestiinalaisten pääsyä Israeliin ja Itä-Jerusalemiin valvottiin edelleen tiukasti, ja viljelijöiden oli entistä vaikeampi päästä turva-aidan ja siirtokuntien läheisyydessä sijaitseville mailleen. Lisäksi kahdeksan päivää kestänyt konflikti Gazassa marraskuussa lisäsi osaltaan alueen väestön haavoittuvuutta. Komissio antaa edelleen suoraa apua vesihuollon, elintarvikkeiden ja terveydenhoidon aloilla. Se myös jatkaa strategisen painopisteen siirtämistä perinteisestä humanitaarisesta ohjelmasta suojeluun ja vaikuttamiseen. Humanitaarinen tilanne Kongon demokraattisessa tasavallassa jatkui epävarmana, koska maan noin 60 miljoonasta asukkaasta 2,5 miljoonaa on maan sisäisiä pakolaisia. Tilanne on vaikea etenkin maan itäosassa, jossa lukuisat aseelliset ryhmät ja maan armeija taistelivat alueen ja sen runsaiden luonnonvarojen hallinnasta. Armeijan pataljoonien uudelleen sijoittaminen Pohjois-Kivuun M23-kapinallisten torjumiseksi johti turvallisuustyhjiön syntymiseen Pohjois- ja Etelä-Kivussa. Sen seurauksena kymmeniätuhansia kongolaisia pakeni Ugandaan, Ruandaan ja Burundiin vuonna Komissio jatkoi suoran avun toimittamista maan sisäisille ja muille pakolaisille samalla, kun se kannusti kehittämään valmiutta ja helpompaa pääsyä haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien luo. Keski-Afrikan tasavallassa puhkesi vuoden lopussa kriisi, kun Selekakapinallisryhmittymä alkoi marssia kohti maan pääkaupunkia Banguita. Se kohtasi matkan varrella vain vähän vastustusta ja alisti kaupungin toisensa jälkeen komentoonsa. Kymmenettuhannet ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan. Avustustyöntekijät piti evakuoida, ja jotkut avustusjärjestöjen tukikohdat ryöstettiin ennen kuin neuvottelut johtivat hataraan aselepoon ja olot palautuivat kutakuinkin normaaleiksi. Kyseessä on yksi maailman unohdetuista kriiseistä, joissa EU oli yksi harvoista humanitaarisista toimijoista paikalla. Komissio myönsi tukea useilla aloilla, muun muassa suojelua ja pääsyn terveydenhoitoon, sekä toimitti peruskotitaloustavaroita, juomavettä, sanitaatiopalveluja ja elintarvikeapua. Kaiken kaikkiaan EU:n kokonaisvaltainen vastaus kriiseihin oli edelleen tarvelähtöinen, monipuolinen ja monialainen. Se kattoi muun muassa terveydenhoidon (myös psykologisen tuen ja klinikoiden rahoittamisen), suojelun (myös seksuaalisen väkivallan osalta), elintarvikkeet ja non-food-tuotteet, suojan, veden/sanitaation, jälleenrakennuksen ja kunnostuksen. Oheisessa taulukossa esitetään avun jakaantuminen toimialoittain vuonna Jakaumaa on yksinkertaistettu siten, että hankkeet esitetään yhden ainoan alan hankkeina. Käytännössä useimmat hankkeet liittyvät useampaan alaan. Esimerkiksi katastrofivalmiuteen liitetyllä luvulla (5,49 %) viitataan EU:n rahoittamiin hankkeisiin, jotka liittyvät ensisijaisesti katastrofivalmiuteen. Mutta jos otetaan huomioon kaikki sopimukset, joissa katastrofivalmiustoimet ovat merkittävässä osassa mutta joiden päätoimiala ei ole katastrofivalmius, luku nousee 15 prosenttiin. 8

9 Avun jakautuminen toimialoittain (2012) Terveydenhoito 13,22% Kotitaloustuotteet ja -laitteet 0,02% Logistiikka / Tekninen tuki 0,02% Elintarvikeapu 40,33% Ravitsemus, aliravitsemuksen hoito 5,89% Suojelu 7,64% Psykososiaalinen tuki 0,18% Suoja 7,72% Tuki erityisoperaatioille 2,25% Koulutus 0,18% Kuljetus 1,58% Koordinointi 3,23% Vesi/sanitaatio 12,04% Miinanraivaus 0,22% Katastrofivalmius 5,49% 2.2. Pelastuspalvelutoimet Pelastuspalvelumekanismia käytettiin vuoden aikana 38 kertaa, joista 31 liittyi luonnononnettomuuksiin (lumimyrskyt, poikkeuksellisen kylmä sää, tulvat, maanjäristykset, tsunamit, lumivyöryt, myrskyt, metsäpalot) ja 7 ihmisen aiheuttamiin katastrofeihin (räjähdykset, pakolaisleirien syntyminen, merten pilaantuminen). Käyttökerroista 16 koski maita, jotka osallistuvat EU:n pelastuspalvelumekanismiin, ja 22 muita maita. Luonnononnettomuuksissa oli kyse metsäpaloista Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa, Italiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Länsi-Balkanin maissa, tulvista Bulgariassa, Komoreilla, Tšadissa ja Nigeriassa sekä ankarista sääoloista Keski- ja Itä-Euroopassa. Pelastuspalvelumekanismia käytettiin myös trooppisten hirmumyrskyjen takia Ranskassa (Uusi-Kaledonia), Yhdysvalloissa, Filippiineillä, Fidžillä ja Haitissa sekä maanjäristysten takia Italiassa, Meksikossa, Guatemalassa ja Indonesiassa. Pelastuspalvelumekanismiin osallistuvat maat tarjosivat Turkille ja Jordanialle apua tukeakseen niiden hallitusten ponnisteluja pakolaisleirien pystyttämiseksi Syyrian kriisin seurauksena. Humanitaarisen avun ja pelastuspalveluavun keskinäinen täydentävyys varmistettiin esimerkiksi niin, että Jordaniassa sijaitsevan Zaatarin leirin asukkaille annettiin lisätukea non-food-tuotteiden muodossa. Mekanismia käytettiin myös Bulgariassa ja Kongon tasavallassa sattuneiden räjähdysten johdosta ja merten pilaantumisen torjuntaan Italiassa. ECHOn seuranta- ja tiedotuskeskus (MIC) seuraa kaikkia näitä katastrofeja. Se toimii myös tietokeskuksena ja avunpyyntöjen ensisijaisena vastaanottokeskuksena ja koordinoi pelastuspalvelumekanismiin osallistuvien maiden myöntämää apua. Vuonna 2012 jatkettiin valmisteluja MIC:n uudistamiseksi ja muuttamiseksi uudeksi hätäapukeskukseksi (ERC), jolla on paremmat valmiudet koordinoida pelastuspalvelua katastrofitilanteissa. ERC toimii myös pelastuspalveluun ja humanitaariseen apuun liittyvien katastrofitoimien koordinointikeskuksena ECHOn sisällä. ERC:llä on ollut vuodesta 2013 tärkeä rooli myös katastrofitoimia edellyttäviin tilanteisiin liittyvän tietoisuuden lisääjänä komissiossa, muissa toimielimissä ja jäsenvaltioissa, koska sillä on valmius toimia samanaikaisesti useissa hätätilanteissa eri aikavyöhykkeillä, kerätä ja analysoida reaaliaikaista tietoa katastrofeista, 9

10 seurata vaaratilanteita, laatia suunnitelmia asiantuntijoiden, tiimien ja välineistön lähettämiseksi sekä tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa käytettävissä olevien resurssien kartoittamiseksi ja EU:n katastrofitoimien koordinoimiseksi sovittamalla aputarjoukset katastrofin koetteleman maan tarpeisiin. Komissio tukee myös katastrofivalmius- ja ennaltaehkäisytoimia EU:n sisällä osana pelastuspalvelupolitiikkaa ja yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. Tämä käsittää muun muassa pelastuspalveluhenkilöstön kouluttamisen ja suuren mittakaavan simulointiharjoitukset, asiantuntijavaihdon sekä yhteistyössä toteutettavat ehkäisy- ja valmiushankkeet, joihin osallistuu toimijoita yhdestä tai useammasta jäsenvaltiosta. Komissio toimitti EU:n jäsenvaltioille ja toimintaan osallistuville käyttäjille kenttätyön tueksi vuonna 2012 satelliittikuvia GIO-EMS-palvelua (hätätilanteiden GMES-hallintapalvelun alkuvaiheen palvelu) käyttäen. Palvelu on ollut käytössä 1. huhtikuuta 2012 alkaen, ja sen aktivointi on mahdollista ainoastaan ECHOn MIC:n kautta. Vuoden 2012 loppuun mennessä palvelu oli aktivoitu 23 kertaa ja erityyppisistä katastrofeista ja kriiseistä oli laadittu yli 170 satelliittikarttaa Taloudelliset ja inhimilliset resurssit EU:n humanitaarisen avun alustavia 874 miljoonan euron määrärahoja kasvatettiin vuoden mittaan moneen otteeseen, jotta niillä voitiin vastata uusiin kriiseihin ja luonnononnettomuuksiin. Esimerkkejä tällaisista uusista haasteista ovat konfliktin puhkeaminen Syyriassa, konfliktit Malissa, kuivuuden paheneminen Sahelissa, konfliktin syveneminen ja pakolaisvirtojen kasvu Sudanissa ja Etelä-Sudanissa, konfliktin uudelleen 10

11 leimahtaminen Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa, yhteisöjen välisten väkivaltaisuuksien puhkeaminen Myanmarissa ja hurrikaani Sandy. Lisärahoitusta saatiin lähinnä siirtämällä varoja hätäapuvarauksesta ja tekemällä joitakin lisäsiirtoja kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta, jonka varoista osa on varattu Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maille tarkoitettuun humanitaariseen apuun. Määrärahoja kartutettiin myös EFTA-maiden osuuksilla ja siirroilla muista EU:n talousarvion otsakkeen 4 (ulkoinen apu) kohdista, mikä nosti vuoden 2012 lopullisen budjetin miljoonaan euroon maksusitoumusmäärärahoina 12. EU:n humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun vuotuiset määrärahat eivät ole koskaan aikaisemmin olleet yhtä suuret. Rahoitusta myönnettiin seuraaville alueille (luvut on pyöristetty, miljoonaa euroa maksusitoumusmäärärahoja): miljoonaa euroa maksumäärärahoina (82 % maksusitoumusmäärärahoista). 13 Pelastuspalvelun osalta taulukon lukuja ei eritellä maittain/alueittain. 11

12 Maa/Alue Määrä % Afrikka Sudan ja Tšad 207 Keski-Afrikka 92 Afrikan sarvi 162 Eteläinen Afrikka ja Intian valtameren alue 32 Länsi-Afrikka 188 Lähi-itä ja Välimeren alue Lähi-itä 255 Välimeren alue 10 Aasia, Tyynenmeren alue Keski- ja Lounais-Aasia 110 Keskinen Etelä-Aasia 32 Kaakkois-Aasia ja Tyynenmeren alue 56 Latinalainen Amerikka, Karibian alue 68 5 Latinalainen Amerikka 30 Karibian alue 38 Maailmanlaajuiset katastrofit 19 1 Pelastuspalvelu 27 2 EU:ssa 21 EU:n ulkopuolella 6 Maailmanlaajuinen apu ja tuki 86 6 YHTEENSÄ Edellisvuosien tapaan valtaosa EU:n vuoden 2012 rahoituksesta kohdennettiin Afrikkaan (51 %). Tuntuvaa apua toimitettiin myös Lähi-itään (Syyriaan ja sen naapurimaihin) samoin kuin Myanmarin/Burman kriisin sekä Kaakkois-Aasian ja Karibian alueen luonnononnettomuuksien johdosta. ECHOn päätoimipaikassa Brysselissä työskenteli 302 henkilöä vuonna Jotta komissio voisi vastata katastrofeihin EU:n ulkopuolella, se on pitänyt yllä ainutlaatuista ECHOn asiantuntijaverkostoa, joka kattaa koko maailman. Verkostoon kuuluu 145 asiantuntijaa ja 293 paikallistyöntekijää, eli ECHOn paikallistoimistoissa työskenteli 31. joulukuuta 2012 yhteensä 438 henkilöä. Kyseiset toimistot sijaitsivat 38 maassa. Humanitaarisen avun asiantuntijat saapuvat heti katastrofin jälkeen paikalle arvioimaan avuntarvetta, ja he myös vastaavat EU:n rahoittamien humanitaaristen hankkeiden täytäntöönpanon seurannasta. 12

13 Komissio ei itse toteuta avustusohjelmia. 14 Se täyttää humanitaarisen avun antajan roolinsa rahoittamalla EU:n humanitaarisia toimia sellaisten kumppaniorganisaatioiden välityksellä, jotka ovat allekirjoittaneet ECHOn kumppanuutta koskevan puitesopimuksen. Komissiolla on monenlaisia kumppaneita: eurooppalaisia valtiosta riippumattomia järjestöjä ja kansainvälisiä organisaatioita, kuten Punainen Risti ja lukuisat YK:n alaiset järjestöt, joiden kanssa komissio on tehnyt puitesopimuksen rahoituksesta ja hallinnosta. Jäsenvaltioiden erityisvirastot luetaan nekin kumppaneiksi. Kumppanien moninaisuus mahdollistaa sen, että EU voi tyydyttää jatkuvasti lisääntyvät tarpeet yhä mutkikkaammiksi käyvissä tilanteissa eri puolilla maailmaa. Komission hallinnoimia avustuksia ja rahoitusosuuksia myönnetään valitsemalla sille tehdyistä ehdotuksista parhaat. Vuonna 2012 allekirjoitetut humanitaarisen avun sopimukset jakaantuivat seuraavasti: toimista 47 % toteutti valtiosta riippumattomat järjestöt (118 kumppania), 44 % YK:n järjestöt (15 kumppania) ja 9 % kansainväliset järjestöt (3 kumppania). Komissio ryhtyi lisätoimiin vahvistaakseen omaa turvallisuuden hallintajärjestelmäänsä. Turvallisuutta parannettiin sekä päätoimipaikassa että paikallistoimistoissa lisäämällä koordinointia ja yhteistyötä humanitaaristen kumppaneiden kanssa. Tämä toteutettiin seuraamalla hankkeita paikalla sekä tekemällä jälkitarkastuksia ja -arviointeja. 3. HUMANITAARISEN AVUN JA PELASTUSPALVELUALAN POLITIIKKA Toiminnan tasolla komissio käytti aikaa ja resursseja useisiin strategisesti tärkeisiin aloitteisiin: Komissio jatkoi neuvotteluja neuvoston ja Euroopan parlamentin kanssa uudesta EU:n pelastuspalvelumekanismia koskevasta lainsäädännöstä 15, jonka tarkoituksena on tukea, koordinoida ja täydentää jäsenvaltioiden pelastuspalvelualan toimia, joilla tehostetaan luonnononnettomuuksien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyä sekä niihin valmistautumista ja reagointia koskevia järjestelmiä. Komissio ehdotti tässä yhteydessä useita innovatiivisia aloitteita, joista tärkeimpiä olivat seuraavat: o vapaaehtoisuuteen perustuvien, ennalta sidottujen toimintavalmiuksien luominen (etsintä- ja pelastuspartioista kenttäsairaaloihin ja hätäaputarvikkeisiin). Asianomaiset jäsenvaltiot luovuttaisivat nämä resurssit EU:n pelastuspalveluoperaatioihin, ja niitä varten luotaisiin laatuvaatimukset ja sertifiointiprosessi; o puutteiden kartoitusprosessi ja mahdollisuus rahoittaa tietyntyyppisiä toimintavalmiuksia EU:n tasolla; o o koulutusverkosto; uusi lähestymistapa jäsenvaltioiden tukemiseen katastrofiriskien hallinnassa. Vapaaehtoisjoukkojen perustamisen valmistelutyöt. 16 Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkoja koskevan säädösaloitteen valmistelut etenivät merkittävästi vuonna 2012; ehdotus ohjelman hyväksymiseksi hyväksyttiin syyskuussa. Ehdotuksen mukaan vapaaehtoisten kouluttamiseen ja lähettämiseen myönnetään rahoitusta EU:n ulkopuolella toteutettavien humanitaaristen avustustoimien täydentämiseksi. Tarkoituksena on myös parantaa vapaaehtoistyön valmiuksia EU:n ulkopuolisissa maissa. Komissio jatkoi vuosina 2011 ja 2012 aloitettuja valmisteluja. 14 Yhdestä ohjelmasta komissio vastaa itse. Kyseessä on Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Keniassa toteutettava ECHOn lento-ohjelma, jonka puitteissa annetaan logistista tukea vaikeakulkuisella alueella. 15 KOM(2011) 934 lopullinen. 16 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 214 artiklan 5 kohta. 13

14 Viidelle uudelle pilottihankkeelle, joihin osallistuu noin 150 vapaaehtoista, päätettiin myöntää selviytymiskyvyn ja pelastuspalveluvalmiuksien kehittämiseen tarkoitettua rahoitustukea. Komissio painotti edelleen humanitaarista apua koskevasta eurooppalaisesta konsensuksesta juontuvia sitoumuksia ja politiikan valittuja horisontaalisia painopisteitä. Humanitaarista apua koskevan eurooppalaisen konsensuksen täytäntöönpanossa tapahtui vuonna 2012 tasaista edistystä. EU:n jäsenvaltiot ja komissio jatkoivat työtä konsensukseen liittyvän toimintasuunnitelman keskeisten osien toteuttamiseksi sisäisten ja ulkoisten aloitteiden avulla. Komissio laati neuvoston päätelmien johdosta ensimmäisen vuosikertomuksen konsensuksen täytäntöönpanosta edellisenä vuonna. Kertomuksessa luotiin katsaus EU:n toteuttamiin toimiin, muun muassa EU:n jäsenvaltioiden ja komission yhteiseen koordinoituun lähestymistapaan. EU:n ja sen jäsenvaltioiden toimien keskinäisen johdonmukaisuuden ja koordinoinnin lisääminen katastrofitilanteessa tai pitkittyneessä kriisissä on yksi tärkeimmistä tekijöistä pyrittäessä tehostamaan EU:n yleistä avustustoimintaa. Vuodesta 2009 koordinointi jäsenvaltioiden kanssa on tapahtunut pääasiassa neuvoston humanitaarisen avun ja elintarvikeavun työryhmässä. Strategisella tasolla EU on työryhmän ansiosta lisännyt komission ja jäsenvaltioiden humanitaarisen avustustoiminnan keskinäistä johdonmukaisuutta ja täydentävyyttä: toiminnasta ja strategioista vaihdetaan vuosittain tietoja, jäsenvaltiot käyttävät komission tuottamia tietoja ja analyysejä, ja kriiseissä toteutettavia yksittäisiä EU:n avustustoimia koordinoidaan paremmin. Komissio on myös lisännyt pyrkimyksiään seurata Euroopan parlamentin valiokuntien työtä ja myötävaikuttaa siihen. Euroopan parlamentille tiedotettiin toiminta-aloitteista ja painopisteistä sekä komission toiminnasta yksittäisissä kriiseissä. Kriiseistä kärsineiden väestöryhmien selviytymiskyvyn kehittäminen uusien kriisien varalta pysyi painopisteenä koko vuoden ajan. Komissio antoi tiedonannon, jolla pyrittiin vauhdittamaan selviytymiskykyä kehittäviä toimia osana EU:n ulkoista toimintaa. Afrikan sarven ja Sahelin elintarvikekriiseistä saadut kokemukset toimivat toimintakehyksen lähtökohtana. Tiedonannossa korostettiin EU:n sitoutumista humanitaaristen ja kehitykseen liittyvien näkökohtien välisten kytkösten tiivistämiseen, jotta voidaan puuttua sekä kriisin oireisiin että perimmäisiin syihin. Aloitteen vauhtiin polkaisemiseksi aloitettiin yhteisen toimintasuunnitelman valmistelu. Komissio käynnisti julkisen kuulemisen selvittääkseen sidosryhmien näkemyksiä haasteista, tavoitteista ja vaihtoehdoista, jotka liittyvät EU:n humanitaarisen avun tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseen entisestään. Se otti huomioon 2000-luvun alun muutostilan kansainvälisessä toimintaympäristössä. EU:n humanitaarisen avun tarkoituksenmukaisuutta selvittäneen kuulemisen tulokset huomioidaan komission vuoden 2013 ja 2014 aloitteissa, joilla avun vaikutusta pyritään lisäämään entisestään. Komissio oli vuoden mittaan säännöllisesti yhteydessä asiaankuuluviin kansainvälisiin organisaatioihin, erityisesti YK:hon ja Punaiseen Ristiin, politiikan kehityksestä ja operatiivisista kysymyksistä. Tärkeimpien kumppaneiden kanssa järjestettiin säännöllisiä tapaamisia. Erityisesti painotettiin tiivistä yhteistyötä YK:n hätäapukoordinaattorin kanssa, varsinkin pyrittäessä luomaan osallistavampi humanitaarinen järjestelmä uusiin kumppaneihin vetoamalla, sekä muutosvoimaista ohjelmaa, jonka IASC 17 hyväksyi vuonna Muutosvoimaisella ohjelmalla pyritään lujittamaan kansainvälistä humanitaarista järjestelmää johtajuuden (erityisesti humanitaarisen avun koordinaattoreiden rooli), koordinoinnin (tehokkaammat klusterijärjestelmät) ja vastuuvelvollisuuden (mm. koordinoidummat tarvearviot) osa-alueilla. 17 YK-järjestöjen välinen pysyvä komitea. 14

15 Komissio osallistui edelleen aktiivisesti uudesta elintarvikeapua koskevasta yleissopimuksesta käytäviin neuvotteluihin EU:n puolesta. Sopimus ratifioitiin marraskuussa Puitesopimus on kansainvälinen asiakirja, jolla vahvistetaan avunantajien sitoutuminen kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien ruoka- ja ravitsemustarpeista huolehtimiseen. Myös humanitaarisen elintarvikeapupolitiikan käyttöönottoa jatkettiin. Tiedonantoa äitien ja lasten ravitsemustilanteen parantamisesta valmisteltiin yhdessä kehitys- ja yhteistyöpääosaston (EuropeAid) kanssa. Lisäksi aloitettiin tiedonannon kanssa annettavan, aliravitsemusta hätätilanteissa käsittelevän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (Addressing Under-nutrition in Emergencies) ja siihen liittyvien käytännön ohjeiden laatiminen. Komission yksiköt laativat humanitaarisia vesi-, sanitaatio- ja hygieniatoimia käsittelevän valmisteluasiakirjan, johon on koottu tämän tärkeän humanitaarisen toiminnan osa-alueen parhaat käytännöt ja jossa annetaan käytännön ohjeita. Komissio myös jatkoi tukeaan humanitaarisen valmiuden ja toimintakyvyn kehittämiselle ja vahvistamiselle maailmanlaajuisesti. Tehostettujen humanitaaristen toimintavalmiuksien ohjelmiin oli vuonna 2012 käytettävissä 23 miljoonaa euroa. Niitä toteutettiin YK:n järjestöjen, valtiosta riippumattomien järjestöjen ja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton alaisuudessa. Ohjelmissa keskitytään kansainvälisten humanitaaristen organisaatioiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen tuloksellisuuden ja valmiuksien kasvattamiseen. Tähän kuuluu kyky arvioida ja analysoida humanitaarisia tarpeita sekä valmentautua ja vastata niihin koordinoidulla ja osallistavalla tavalla ihmisen aiheuttamissa katastrofeissa ja/tai luonnononnettomuuksissa ja välittömästi niiden jälkeen; ja kansainvälisten humanitaaristen organisaatioiden ja valtiosta riippumattomien järjestöjen valmiuksien kehittämiseen, jotta ne pystyisivät toimittamaan monipuolisempaa ja tarkoituksenmukaista elintarvikeapua hätätilanteissa ja välittömästi niiden jälkeen. EU rahoitti vuonna 2012 hanketta, jolla kartoitettiin humanitaaristen periaatteiden soveltamista käytännössä ja jolla haluttiin tukea niiden täytäntöönpanoa. EU antoi myös lisätukea kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja siihen liittyviä normeja koskevan koulutuksen tarjoamiseksi valtiosta riippumattomille aseellisille toimijoille. Lisäksi tuettiin kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja humanitaarisia periaatteita koskevan tietoisuuden lisäämistä konflikteille alttiissa tai konfliktista toipuvissa maissa työskentelevien eurooppalaisten humanitaaristen organisaatioiden ja niiden täytäntöönpanokumppaneiden keskuudessa. 4. PÄÄTELMÄT Komissio toimi vuonna 2012 tehokkaasti vastatessaan maailmalla jatkuvasti kasvavaan hätäavun tarpeeseen. Vaikka EU antoi vuonna 2012 apua edellisvuosia enemmän, se ei pystynyt vastaamaan kaikkien uhrien kaikkiin tarpeisiin siitä yksinkertaisesta syystä, että katastrofien määrä maailmassa kasvoi. Koska maapallon lämpeneminen on tosiasia, siihen liittyvien katastrofien määrä tulee kasvamaan. Vallitsevassa finanssikriisissä toimintaa on pyritty yhtenäistämään entisestään, jotta jokainen euro tuottaisi tulosta. Tämä tarkoittaa toisaalta sen varmistamista, että oikeanlainen apu saadaan oikeaan aikaan sitä eniten tarvitseville, ja toisaalta sitä, että entistä vähemmillä varoilla pyritään saamaan entistä enemmän aikaan. Vuonna 2012 painopisteenä oli lisätä nopeutta ja tehokkuutta sekä karsia prosessien ja toimien päällekkäisyyksiä. Lisäksi edistyttiin tärkeissä uusissa aloitteissa, joista esimerkkinä mainittakoon hätäapukeskuksen toiminnan valmistelu. Keskus tulee 15

16 merkittävällä tavalla parantamaan valmiuksia jatkaa komission työtä vuonna 2013 ja sen jälkeen. Rahoitustietoja komission vuonna 2012 toteuttamasta humanitaarisesta avustustoiminnasta ja pelastuspalvelusta: Tietoa käytännön toiminnasta löytyy: 16

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 319 final ANNEXES 1 to 7 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tiettyjen keskeisten lääkkeiden Euroopan unionin markkinoille kulkeutumisen

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Kehitysyhteistyövaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Kehitysyhteistyövaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 21.8.2012 2011/0461(COD) LAUSUNTOLUONNOS kehitysyhteistyövaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnalle

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.9.2012 COM(2012) 489 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Kertomus Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikoista ja niiden

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.8.2014 COM(2014) 537 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Vuosikertomus humanitaarista apua ja pelastuspalvelua koskevista Euroopan unionin politiikoista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto

Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto 13/06/2018-10:55 FAQS Kysymyksiä ja vastauksia: Euroopan rauhanrahasto Korkea edustaja Federica Mogherini ehdottaa tänään komission tukemana Euroopan rauhanrahaston (European Peace Facility, EPF) perustamista.

Lisätiedot

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 597 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA SÄÄNTELY- JA TOIMINTAPUITTEET

OIKEUSPERUSTA SÄÄNTELY- JA TOIMINTAPUITTEET HUMANITAARINEN APU Euroopan unioni on maailman suurin humanitaarisen avun antaja. Komissio ja jäsenvaltiot yhdessä rahoittavat huomattavan osan maailmanlaajuisesta hätäavusta. EU:n pelastuspalveluasioiden

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01301. ALI-30 Virtanen Pirjo(UM), Lehtiranta Sari 15.10.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01301. ALI-30 Virtanen Pirjo(UM), Lehtiranta Sari 15.10.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01301 ALI-30 Virtanen Pirjo(UM), Lehtiranta Sari 15.10.2015 Asia EU:n hätärahasto/muuttoliike (EU Emergency Trust Fund for Stability and Adressing Rootcauses of

Lisätiedot

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00 Päivärahat 2016 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä (euro) yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 AF/ACP/CE/2005/fi 2 Seuraavien täysivaltaiset edustajat: HÄNEN MAJESTEETTINSA BELGIAN KUNINGAS, TŠEKIN TASAVALLAN PRESIDENTTI, HÄNEN MAJESTEETTINSA TANSKAN KUNINGATAR,

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA SÄÄNTELY- JA TOIMINTAPUITTEET

OIKEUSPERUSTA SÄÄNTELY- JA TOIMINTAPUITTEET HUMANITAARINEN APU Humanitaarinen apu on EU:n ulkoisen toiminnan erityisala, joka reagoi ihmisen aiheuttamista ja luonnonkatastrofeista johtuviin tarpeisiin. EU:n pelastuspalveluasioista ja humanitaarisen

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi: PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille

EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto EHDOTUSPYYNTÖ EACEA/13/2019 EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite: Tekninen tuki lähettäville organisaatioille Vastaanottavien organisaatioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD)

Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 15519/1/12 REV 1. Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. joulukuuta 2012 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0260 (COD) 15519/1/12 REV 1 CODEC 2495 ACP 210 WTO 339 UD 259 PARLNAT 385 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1

100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/ACP/CE/2005/fi 1 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte finnisch (Normativer Teil) 1 von 11 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/ACP/CE/2005/fi 1 2 von 11 100 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 47 Schlussakte

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita 4258 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippa-eläimiä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.3.2011 KOM(2011) 155 lopullinen Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta (komission esittämä) PERUSTELUT

Lisätiedot

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys

Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Maahanmuuton nykytilanne ja kehitys Muuttoliike, pakolaisuus, turvallisuus: Haaste Suomelle ja EU:lle 2.12.2016 Rafael Bärlund Euroopan muuttoliikeverkosto Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN) Tutkimus-

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA

JULISTUS I YHTEINEN JULISTUS COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA JULISTUS I COTONOUN SOPIMUKSEN 8 ARTIKLASTA Cotonoun sopimuksen 8 artiklaa kansallisen ja alueellisen vuoropuhelun osalta sovellettaessa 'AKTvaltioiden ryhmällä' tarkoitetaan AKT-suurlähettiläskomitean

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0183(NLE) 4.9.2012

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0183(NLE) 4.9.2012 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kehitysyhteistyövaliokunta 2012/0183(NLE) 4.9.2012 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi elintarvikeapua koskevan yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Täydellinen myrsky? Pekka Reinikainen Vaikuttamistyön ja viestinnän suunnittelija Suomen Punainen Risti, kansainvälinen avustustoiminta

Täydellinen myrsky? Pekka Reinikainen Vaikuttamistyön ja viestinnän suunnittelija Suomen Punainen Risti, kansainvälinen avustustoiminta 2050 Täydellinen myrsky? Pekka Reinikainen Vaikuttamistyön ja viestinnän suunnittelija Suomen Punainen Risti, kansainvälinen avustustoiminta RISKIEN KESKELLÄ VAIKUTTAMISTYÖPAJA TEHTÄVÄ: 1. TUTUSTUA ILMASTONMUUTOKSEN

Lisätiedot

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1

7204/1/99 REV 1 rir,nh/jpo,pma/aj FI CAB 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. syyskuuta 1999 (29.09) (OR. f) 7204/1/99 REV 1 LIMITE PV/CONS 17 JAI 25 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Neuvoston erityisistunto (oikeus- ja sisäasiat) Luxemburg, 7. huhtikuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 LIMITE Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. fr) 7250/14 PUBLIC LIMITE COAFR 74 CSDP/PSDC 136 POLMIL 25 PESC 229 COHAFA 28 DEVGEN 59 ACP 41 COPS 60 ILMOITUS: I/A-KOHTA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7873/17 DCL 1 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: RECH 98 MED 23 AGRI 179 MIGR 43 RELEX 286 7873/17 Päivämäärä: 30. maaliskuuta

Lisätiedot

RISKIEN KESKELLÄ AVUSTUSTYÖN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

RISKIEN KESKELLÄ AVUSTUSTYÖN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ RISKIEN KESKELLÄ AVUSTUSTYÖN TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 9.11.2018 Suomen Punaisen Ristin VAPAAEHTOISRISTEILY Pekka Reinikainen, vaikuttamistyön ja viestinnän suunnittelija Suomen Punainen Risti, kansainvälinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot