Heimosanomat 1/2016. Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heimosanomat 1/2016. Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti."

Transkriptio

1 1/2016 Heimosanomat Hämeen Heimoliitto ry:n jäsenlehti. Sisältöä mm. Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kesäretki Kolmen kartanon kierros Suomi 100 -juhlavuoden kilpailu

2 Sisältö 2 Sisältö 3 Pääkirjoitus 4 Kutsu vuosikokoukseen 4 Esityslista 6 Toimintakertomus Toimintasuunnitelma Kolmen kartanon kierros 14 Suomi 100 juhlavuodenkilpailu 16 Vanhoista sääennustuksista Längelmäellä 18 Elinvoimaa taloille ja kylille 19 Uusia kirjoja 20 Hämäläinen maailmalla 22 Retkikuvia Muista tehdä osoitteenmuutos yhteisön osoitteen muuttuessa, samoin henkilöjäsenen muuttaessa uuteen osoitteeseen. Jäsentiedote on luettavissa myös netissä pdf-tiedostona / jasentiedotteet 2

3 Pääkirjoitus Tervehdys Hämeen Heimoliitosta Oikein hyvää kevättä teille. Hämeen Heimoliiton vuosikokousasiakirjoja tehdessä, voi vain todeta, että paljon on saatu aikaan. Tästä suurin kiitos teille hyvät jäsenemme ja toiminnanjohtaja Sinikka Keinolle ja hallituksellemme. Nettisivuillamme olleen kyselyn palaute oli meille hyvä. Kaikkein eniten meiltä toivottiin seminaarien järjestämistä ja oman kotiseutulehden julkaisemista. Nämä toiveet olemme ottaneet huomioon tämän vuoden toimintasuunnitelmassamme. Työlistalla on myös mm. Häme-teko sääntöjen päivittäminen, kesäretki Itä-Hämeen kartanoihin, syksyn seminaarin suunnittelu ja Suomi 100 kilpailu. Hämeen Heimoliitto julkisti Suomi 100 suunnittelukilpailun maaliskuun alussa. Kilpailu sai paljon huomiota maakunta - ja paikallislehdissä sekä radiossa ja teksti TV:ssä. Kilpailu suunniteltiin Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi ja paikallisen kotiseutuhengen nostamiseksi Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla. Kilpailun nimi on Suomi vuonna 2017 hämäläisin silmin ja se on kaikille avoin kuvataidetöiden suunnittelukilpailu ammattitaiteilijoita lukuun ottamatta. Työt voivat olla piirroksia, valokuvia, kuvakollaaseja, maalauksia, käsitöitä, videoita. Töiden aihe muodostuu siitä minkälainen sinun henkilökohtainen näkemyksesi Suomesta on vuonna Miten koet ja näet Suomesi maisemat, rakennukset, ihmiset miten koet kaiken ympärilläsi olevan taiteen silmin. Kilpailun säännöt löytyvät Hämeen Heimoliiton nettisivuilta Hyvät jäsenemme, kiitämme teitä kaikkia saamastamme tuesta. Toivomme jatkossakin hyvää yhteistyötä kanssanne ja enemmän kuin mielellään odotamme ja toivomme teiltä palautetta ja uusia ajatuksia sekä ideoita toimintaamme. Tästä kaikesta kiitos jo etukäteen. Tervetuloa vuosikokoukseemme klo Kauppakeskus Tuuloseen. Nähdään vuosikokouksessa. Kaikille teille aurinkoista kevättä ja kesää aktiivisessa kotiseutuhengessä. Elisa Göös Hämeen Heimoliiton hallituksen puheenjohtaja Kuvassa 2014 Häme-teko laatalla palkittu Elisa Göös. Palkinto luovutettiin Heimoliiton vuosikokouksessa

4 Kutsu vuosikokoukseen Hämeen Heimoliitto ry:n sääntömääräinen vuosikokous on torstaina 28. huhtikuuta klo alkaen kauppakeskus Tuulosessa 2. kerros. Ennakkoilmoittautuminen mennessä tai (myös tekstiviestit) Valtakirjat Vuoden 2015 Heimoliiton jäsenmaksun maksanut yhteisö voi valtakirjalla valtuuttaa henkilön edustamaan yhteisöään Heimoliiton vuosikokouksessa. Jokaisella jäsenmaksun maksaneella yhteisöllä on käytettävissä viisi (5) ääntä. Henkilöjäsenellä on yksi (1) ääni. Ainais- ja vuosijäsenet eivät yhdistyslain mukaan voi siirtää äänioikeuttaan valtakirjalla hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yksi henkilö voi edustaa valtakirjalla enintään kolmea yhteisöä. Esityslista Hämeen Heimoliitto ry:n sääntömääräinen vuosikokous Aika: Torstaina klo Paikka: Hämeenlinnan kaupungin kokoustila 2. kerros Kauppakeskus Tuulonen, Tuulosentie 1, Tuulos 1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kolme (3) ääntenlaskijaa. 4

5 3 Päätösvaltaisuus hyväksyttyjen sääntöjen mukaan kutsu Heimoliiton kokouksiin toimitetaan joko kutsu kirjeenä tai kirjallisen sopimuksen mukaan sähköpostiviestinä tai sanomalehti-ilmoituksella halli tuksen päättämissä sanomalehdissä vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsu on postitettu kutsukirjeenä (Hämeen Heimosanomat) jäsenille Kokouksen esityslistan hyväksyminen 5 Vuoden 2015 toimintakertomuksen hyväksyminen. 6 Tilit ja tilintarkastajien kertomus vuodelta 2015 Luetaan tilintarkastajien kertomus. Hyväksytään tilit ja vahvistetaan tilinpäätös. Myönnetään vastuuvapaus vuodelta 2015 hallituksen jäsenille ja toimihenkilöille. 7 Hallituksen vahvistama toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Valitaan Heimoliiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Puheenjohtajana vuonna 2015 on toiminut Elisa Göös Janakkalasta ja varapuheenjohtajana Heikki Heino Valkeakoskelta. 9 Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä 2014 hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti valitaan 12 hallituksen jäsentä. 10 Valitaan jäsenet hallitukseen erovuoroisten tilalle Hallituksen jäsenistä erovuorossa ovat Martti K. Lehto, Jouko Hannu, Timo Musturi ja Timo K. Nukari. 11 Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa Tilintarkastajina ovat toimineet HTM Pekka Siltala ja KHT Jari Määttänen sekä varalla HTM Vesa Kivilä ja HTM Heikki Itkonen. 12 Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta. Vuonna 2015 jäsenmaksut olivat: Vuosijäsen 15 euroa Ainaisjäsen 150 euroa Kotiseutuyhdistykset 20 euroa Kunnat, seurakunnat ja muut yhteisöt 35 euroa Kannattajajäsen euroa Hallitus esittää, että jäsenmaksut pidetään ennallaan. 13 Kokouksen päättäminen Tilinpäätös 2015 ja Talousarvio 2016 esitellään kokouksessa. 5

6 Toimintakertomus HEIMOLIITON HALLINTO Vuosikokouksen valitsema hallitus: Elisa Göös, puheenjohtaja, Janakkala* Heino Heikki, varapuheenjohtaja, Valkeakoski* Lehto Martti K., Lahti* Murto Ilkka, Asikkala Hannu Jouko, Hämeenkyrö* Keskinen Ari, Orivesi Koskentausta Kimmo, Hämeenlinna* Laaksonen Pekka, Helsinki Musturi Timo, Juupajoki Nukari Timo, Forssa Pihlflyckt Olli, Hausjärvi Pietilä Leena, Hämeenlinna* Unnaslahti Seppo, Kuhmoinen Virta Kirsti-Liisa, Hollola Tilintarkastajina ovat HTM Pekka Siltala ja KHT Jari Määttänen sekä varalla HTM Vesa Kivilä ja HTM Heikki Itkonen. Heimoliiton hallitus esittää vuosikokoukselle, että tilikauden tulos ,48 liitetään aikaisempien vuosien voittovaroihin. Hallitus toteaa, että osa tuloksesta on edelleen vanhoista kopiokonesopimuksista johtuvia kuluja. Sovitteluoikeudenkäynnissä 2. marraskuuta 2015 on Kimmo Andersson tuomittu maksamaan Heimoliitolle sopimuksen vastaisesti perityistä kopiomaksuista ja purkamatta jätetyistä leasingsopimuksista yhteensä ,66 euroa korkolain 4 :n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen lukien. Summasta on tehty ulosottohakemus heti tuomion tultua voimaan. Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Lisäksi hallitus oli kutsuttu koolle lauantaina 16. huhtikuuta pidettyyn seminaariin miettimään Heimoliiton nykyistä toimintaa, tulevaisuuden tavoitteita ja toimintoja. Hallituksen työvaliokunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Työvaliokunnan jäsenet on merkitty tähdellä. Hallitus lopetti aikaisemmin toimineet tiedotustoimikunnan ja julkaisutoimikunnan toiminnat toistaiseksi. Liiton toiminnanjohtajana ja sihteerinä on toiminut Sinikka Keino. 3. JUHLA- JA KOTISEUTUTOI- MINTA 3.1. Vuosikokous 2. HEIMOLIITON TALOUS Etelä-Hämeen Osuuspankin sijoitusneuvojan avulla yhdistyksen taloudenhoito on hyvässä hoidossa. Maailmanlaajuisesta tilanteesta johtuen sijoitetun varallisuuden arvon muutokset vaikeuttivat sijoitussuunnittelua. Vuoden aikana ei ole jaettu apurahoja. Heimoliiton kirjanpidon on hoitanut Etelä- Hämeen Tilikeskus Oy. Kokouksessa Heimoliiton hopeisella mitallilla palkittiin Jukka Sirén, Tarmo Palonen, Heikki Heino, Seppo Unnaslahti ja Martti K. Lehto. Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina 7. päivänä toukokuuta klo Museo Militariassa Hämeenlinnassa. Paikalla oli 25 henkilöä, joista jäseniä 11 henkilöä. Valtakirjoja annettiin ennakkoon 17 kpl. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Hämeenlinnan kaupunginhallituksen 6

7 puheenjohtaja Sari Rautio. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Elisa Göös Janakkalasta ja varapuheenjohtajaksi turvallisuuspäällikkö Heikki Heino Valkeakoskelta. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat Kirsti-Liisa Virta, Ari Keskinen, Seppo Unnaslahti ja Olli Philflyckt. Puheenjohtajaksi valitun Elisa Göösin tilalle hallitukseen valittiin Martti K. Lehto Lahdesta yhdeksi vuodeksi. Erovuoroiset Kirsti-Liisa Virta, Ari Keskinen, Seppo Unnaslahti ja Olli Philflyckt valittiin uudelleen. Hallituksessa jatkavat Kimmo Koskentausta, Timo Nukari, Timo Musturi, Pekka Laaksonen, Leena Pietilä, Jouko Hannu ja Ilkka Murto Hämeen Heimojuhla Hämeen Heimojuhlaa vietettiin Sakari Pälsin hengessä sunnuntaina 2. elokuuta Sajaniemen Taidemäellä Lopella yhteistyössä Loppi-Seuran ja Sakari Pälsi Seuran kanssa. Ennen juhlaa oli Täällä kirjani syntyivätnäyttelyn avajaiset Lopen kirjastossa. Sen jälkeen vietettiin kulttuurikeskipäivää Taidemäellä. Pääjuhla oli Taidemäen ulkoilmateatterissa. Juhlassa tervehdyspuheenvuorot esittivät Loppi-Seura, Lopen kunta ja Heimoliitto. Juhlapuheen piti museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet. Musiikkia esitti Lopen mieskuoro sekä myös juhlan juontajat Seppo Lankinen ja Seppo Soittila. Juhlan lopuksi oli kävelykierros Sakari Pälsin lapsuuden pihapiirissä Tapahtumat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Päijät-Hämeen kotiseutuseminaari lauantaina 14. helmikuuta Lahden kaupunginmuseolla. Seminaarin järjestivät Suomen Kotiseutuliitto, Lahden historiallinen museo, Hämeen Heimoliitto sekä Päijät-Hämeen kylät. Museomarkkinat pidettiin lauantaina 23. toukokuuta Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon ja Vankilamuseon pihalla. Heimoliitto oli mukana tapahtumassa yhdessä Linnaseutu ry:n kanssa. Markkinoiden järjestäjä oli Hämeenlinnan historiallinen museo. Häme-seminaari 22. elokuuta Hämeen linnalla. Seminaarin aiheena oli keskiaikaisen linnan asema sodassa ja rauhan aikana. Järjestäjänä toimi Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Museovirasto/Hämeen linnan, Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry:n, Hämeen Heimoliitto ry:n, Hämeen linnan keskiaikayhdistyksen, Glossa ry:n ja Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kanssa. Hämäläistä kotiseututyötä -seminaari lauantaina 7. marraskuuta Hämeen linnalla. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo, Hämeen Heimoliitto ja Kansallismuseo - Hämeen linna. Seminaari oli samalla myös Heimoliiton 90-vuotisjuhla. 7

8 3.4. Retket Kesäretki Tuusulanjärven kierros lauantaina 6. kesäkuuta. Kohteina olivat Ainola ja Ainolan puutarha, Majatalo Onnela, Halosenniemi ja Lottamuseo. Retkellä oli mukana 38 henkilöä (kuvia sivulla 22). Yhdessä Linnaseutu ry:n kanssa järjestettiin perjantaina 12. joulukuuta retki Tuomaan markkinoille Helsinkiin. Menomatkalla poikettiin aamukahvilla ja ostoksilla Knihtilän tilalla Hyvinkäällä. Retkellä oli 34 henkilöä Häme-teko 2015 Hämeen Heimoliiton hallitus myöntää vuosittain Häme-teko palkinnon hämäläisen perinteen, kotiseututyön, kulttuurin tai kulttuurimaiseman hyväksi tehdystä työstä. Palkinto myönnetään tapahtumalle, talkootempaukselle, julkaisulle, yksityiselle henkilölle tai yhteisölle merkittävästä ja ansiokkaasta työstä. Hämeen Heimoliiton hallitus on kokouksessaan 9. joulukuuta myöntänyt viisi Häme-teko 2015 kunniakirjaa. Varsinaista palkintolaattaa ei tänä vuonna jaettu. Lentojätkä Reino Halin, Lammi. Reino Halin on hämäläisen metsäperinteen taitaja. Hänen työnäytöksensä, joilla hän tuo esiin vanhaa perinnettä, työtapoja ja esineitä, ovat suosittuja erilaisissa tapahtumissa. Vanajavesikeskus, Hämeenlinna on julkaissut kirjan Pisaroita, joka kertoo Vanajaveden monimuotoisuudesta, sen äärellä asuvista ihmisistä sekä työstä Vanajaveden hyväksi. Vanajavesikeskus hoitaa Hämeen vesiä ja kulttuurimaisemaa, virkistää elinkeinoelämää sekä sopeuttaa seutua ilmastonmuutokseen. Mansikki maatalousnäyttely, Jokioinen Erityisesti lapsille suunnattu tapahtuma, joka on huomioitu ei vain katseleminen vaan myös lasten itse tekeminen. Elonkierto-puistossa eläimiä siliteltäväksi, puuhapisteitä, vanhoja ja uusia koneita joihin saa kiivetä sekä nautittavaksi lähiruokaa. Haaviston tila, Kangasala Toimiva maatila 1500-luvulta lähtien. Perinnemaisema rakennuksineen, peltoineen ja tuulimyllyineen, josta on kehittynyt kyläyhteisön kohtauspaikka. Tilalla on oma kotimuseo, myllypäivät vuosittain, pieni musiikkifestivaali, kesätori, tallinparvella galleria kesänäyttelyineen. Kirja Kun tää sota loppuis Kirjaan on kerätty lähes 350 kirjettä, jotka Lyydi ja Sulo Porttikivi kirjoittivat toisilleen sotavuosina. Arkisia asioita, vähän rakkautta ja tulevaisuuden suunnitelmia. Vain kansakoulun käyneiden nuorten hämäläinen murre ja puhekieli on säilytetty aitona jopa kirjoitusvirheineen. Aito hämäläinen ajankuva koko elämän kirjona Toimiston toiminta Heimoliiton toimisto, osoitteessa Linnankatu 1 Hämeenlinnassa, tuli tutuksi monelle yhdistystoimijalle. Lokakuun alussa toimisto muutti tarkoituksenmukaisempiin tiloihin osoitteeseen Palokunnankatu 15 D. Heimoliiton omistama tila Hallituskatu 22:ssa toimii kokoustilana, jota vuokrataan edullisesti yhdistysten käyttöön kerta- tai vuosivuokralla. Vuoden aikana Heimoliiton tiloissa pidettiin 180 erilaista tilaisuutta 16 eri yhteisön toimesta. Kopiointi ja toimistotyöpalvelujen käyttö on ollut runsasta vuoden aikana. Lisäksi toimistolla ja uusituilla internetsivuilla myydään liiton omia ja muiden yhdistysten kotiseutuaiheisia julkaisuja. Kirjojen myyntiprovisiota on peritty 15 % kirjan myyntihinnasta. 8

9 4. TIEDOTUS Heimotiedotteita jäsenille lähetettiin kertomusvuonna kaksi, joista ensimmäinen oli laajempi 90-vuotisjuhlajulkaisu nimeltään Heimosanomat. Heimosanomat sisältää mm. katsauksen Heimoliiton historiaan, kirjoituksia useilta eri tahoilta, tietoa vuoden tapahtumista sekä vuosikokouskutsun. Lehdessä on huomioitu myös alueella merkkivuosia viettäviä henkilöitä. Juhlalehti on luettavissa myös yhdistyksen internet-sivuilla ja sitä jaettiin yhdistyksen tilaisuuksissa. Heimoliiton henkilöjäsenille on lähetetty kutsu yleisiin kokouksiin. Heimosanomat lähetettiin jäsenmaksun maksaneille kunnille ja seurakunnille sekä kotiseutuyhdistyksille ja muille yhteisöille. Heimoliitosta kertovaa materiaalia jaettiin erilaisissa juhla-, tori- ja messutapahtumissa sekä myytyjen kirjojen ja lähetettyjen tiedotteiden yhteydessä. Lehdistölle toimitettiin useita tiedotteita tapahtumista sekä yhdistyksen toiminnasta. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset esitteli Heimoliiton toimintaa ilmestyneessä numerossaan. Myös Heimoliiton internetsivut uusittiin alkuvuodesta nykyaikaisemmiksi. Sivujen uuden ulkonäön ja rakenteen valmisti LAMK:ssa mediatekniikkaa opiskeleva Marika Kantola. Uusittujen sivujen kautta yhdistys on tullut tutuksi yhä useammille ja saanut kiitettävästi yhteydenottoja. Heimoliitto tiedottaa tapahtumista myös Facebookissa. 5. HUOMIONOSOITUKSET JA EDUSTA- MINEN Luettelo sisältää Heimoliiton hallituksen ja työvaliokunnan kokoukset. Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja ovat osallistuneet Linnaseutu ry:n toimintaan Kylätiimin jäsenenä sekä osallistuneet myös muiden yhdistysten ja yhteisöjen kokouksiin Työvaliokunnan kokous 3.2. Heimojuhlakokous Loppi Seminaari, Lahti Työvaliokunnan ja hallituksen kokous 5.2. Työvaliokunnan kokous Suomi 100- ideointi ja infotilaisuus, Hämeenlinnan raatihuone Hallituksen suunnitteluseminaari, Tuulos Kylätiimin kokous, Heimoliiton toimisto Kotiseutuyhdistysten kokous, Heimoliiton toimisto 7.5. Heimoliiton vuosikokous, museo Militaria Hämeenlinna Hallituksen kokous Museomarkkinat, Hämeen linna 6.6. Tuusulanjärven kierros 2.8. Hämeen Heimojuhla, Loppi Hollolan kotiseutuyhdistyksen 70 vuotisjuhlassa ansiomerkkien jako ja tervehdys Työvaliokunnan kokous Kylätiimi 2.9. Hallituksen kokous, Hausjärvi 7.9. Linnaseutu ry, Tuulos Foorumi, Raatihuone Hämeenlinna Museoviikko koululaisille, Janakkala Museoviikko koululaisille, Renko Museoviikko koululaisille, Lammi ja Hauho Työvaliokunnan kokous Pisaroita kirjan julkistamistilaisuus, Hämeenlinnan Raatihuone Heimoliiton juhlaseminaari, Hämeen linna Suomi tapahtumien työseminaari Kylätiimi, Heimoliiton toimisto Työvaliokunnan ja hallituksen kokous, Kotiseutuyhdistysten kokous, Hauho Retki Tuomaan markkinat, Helsinki Edellä mainittujen lisäksi on osallistuttu erilaisten tapahtumien järjestelyihin yhteistyössä muiden tahojen kanssa. 9

10 Heimoliitto 90 vuotta Heimoliiton 90 vuotisjuhlaseminaari Hämeen linnan luentosalissa 7. marraskuuta. Sointuryhmän esitys aloitti seminaarin juhlavasti. Maakuntajohtaja Timo Reina kysyi puheessaan Onko olemassa hämäläistä kotiseuturakkautta? Tutkija Juha Vitikainen, Hämeenlinnan historialliselta museolta ja Heimoliiton puheenjoht. Elisa Göös avasivat seminaarin. Kyläkoordinaattori Johanna Henttinen oli koonnut katsauksen Heimoliiton historiaan. Suomen Museoliiton Pääsihteeri Kimmo Levä kertoi museoalan valmistautumisesta itsenäisyyden juhlavuoteen. Väliajalla saatiin onnitteluja ja nautittiin leivoskahvit. Kotiseutuneuvos Birgitta Stjernvall-Järvi kertoi Itähämäläisestä kartanokulttuurista. Heimoliiton varapuheenjohtaja Heikki Heino tutustutti seminaariyleisön Nurkkapatriootin kotiseututyöhön. 10

11 6. JÄSENET 6.1. Kotiseutuyhdistykset Toiminnassa haettiin aktiivisesti yhteyksiä historiallisen Hämeen kotiseutuyhdistyksiin ja vieraillaan erilaisissa tilaisuuksissa. Kotiseutuyhdistyksistä ja vastaavista yhteisöistä 52 maksoi jäsenmaksunsa (20 ) toimintavuodelta. Jäsenrekisterissä on 87 yhdistystä/yhteisöä. Jäsenmaksun 2015 maksaneet: Ahveniston asuntoyhdistys, Asikkalan kotiseutuyhdistys, Eräjärvi-Seura, Hauho-Seura, Hausjärvi-Seura, Hollolan kotiseutuyhdistys, Hämeen museoseura, Hämeen vanhan linnan kilta, Hämeenkyrö-Seura, Hämeenlinnan Seudun Kainuulaiset, Hämeenlinnan seudun kalevalaiset naiset, Hämeenlinna-Seura, Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys, Hämeenlinnan mieskuoron seniorit, Janakkala-Seura, Kanta-Hämeen Kirjailijayhdistys Vana-66, Kalvola-Seura, Kangasala-Seura, Kihniö -Seura, Komu, Kippari, Vesto sukuseura, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys, Kuhmalahden kotiseutuyhdistys, Kuorevesi-Seura, Kylmäkoski-Seura, Kärkölä-Seura, Lahti-Seura, Lammi-Seura, Loppi-Seura, Linnaseutu, Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys, Längelmäki -Seura, Myllymäki yhdistys, Nokia-Seura, Oriveden Kotiseutuyhdistys, Oriveden seudun perinteentallennus, Pispalan moreeni, Pirkkala-Seura, Pohjaslahti-Seura, Pälkäne-Seura, Renko-Seura, Riihimäki-Seura, Ruoveden kotiseutuyhdistys, Sahalahti-Seura, Somero seura, Sysmä seura, Teisko-Seura, Tuulos-Seura, Tyrväntö-Seura, Valkeakoski-Seura, Wanaja-Seura, Ylöjärvi seura. Akaa, Forssa, Hollola, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kuhmoinen, Kärkölä, Lempäälä, Loppi, Nastola, Padasjoki, Pälkäne, Urjala, Ypäjä, Vesilahti Seurakunnat Heimoliitto on lähestynyt aktiivisesti myös seurakuntia, jotta olennaisena osana hämäläiseen kulttuuriin kuuluva kristillinen perinne tulisi otettua paremmin huomioon. Seurakunnista 7 maksoi jäsenmaksun (35 ) kertomusvuonna. Jäsenrekisterissä on 24 seurakuntaa. Jäsenmaksun 2015 maksaneet: Forssa, Hausjärvi, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna -Vanaja, Riihimäki, Tampere ev.lut Henkilöjäsenet Jäseniä ilmoittautui kertomusvuonna vuosijäseniksi kaksi henkilöä. Heimoliitossa oli kertomusvuoden lopussa 141 henkilöjäsentä, joista ainaisjäseniä 86 ja vuosijäseniä 55, joista jäsenmaksun maksoi 43. Ainaisjäsenen jäsenmaksu on kertamaksu 150 ja vuosijäsenen 15 /vuosi Jalmari Finnen Säätiö Hämeen Heimoliiton edustajina säätiön hallituksessa olivat kertomusvuonna Jouko Hannu ja Lauri Pohjakallio. Kiitämme kaikkia jäseniä ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Erityiskiitokset juhlavuottaan viettäneelle yhdistykselle annetuista huomionosoituksista. Hämeenlinnassa Hämeen Heimoliitto ry:n hallitus 6.2. Kunnat Heimoliiton näkemys on, että historiallisen Hämeen alueen kaikki kunnat ovat yhteisen alueen muodossa osa Hämettä ja sen kokonaisuutta edustavaa Heimoliittoa. Kertomusvuonna jäsenmaksun (35 ) maksaneita kuntia oli 17. Jäsenrekisterissä on 35 kuntaa. Jäsenmaksun 2015 maksaneet: 11

12 Toimintasuunnitelma 2016 Hämeen Heimoliiton toiminnan 91. vuosi Tarkoitus Yhdistyksen tarkoitus on kulttuurijärjestönä - edistää hämäläisen kulttuurin tuntemusta - vaalia paikallisperinnettä - toimia yhteistyössä paikallisten kotiseutujärjestöjen kanssa Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys - edistää kotiseutujärjestöjen yhteistyötä - toimeenpanee kotiseutuhenkisiä tilaisuuksia - edistää hämäläisyyttä koskevaa tutkimustyötä - julkaisee hämäläisyyttä koskevaa kirjallisuutta - vaalii hämäläisyyteen liittyviä historiallisia muistomerkkejä - vaalii hämäläisten suurmiesten muistoa - tukee hämäläiseen kulttuuriperintöön kuuluvia museoita ja arkistoja - tekee henkistä ja taloudellista kehitystä edistäviä aloitteita Toimintansa tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa ja hallita toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä osakkeita, harjoittaa tarkoituksensa toteuttamiseksi pienimuotoista myyntitoimintaa sekä kustannustoimintaa sekä asianmukaisella luvalla järjestää arpajaisia ja rahankeräyksiä. Pyritään löytämään uusia toiminnan rahoitusmuotoja ja kartoitetaan mahdollisuudet esim. Morkun tapaiseen hankkeeseen. Toiminnan rahoitus Hyvällä aktiivisella varainhoidolla luodaan mahdollisuudet sääntöjen mukaiselle toiminnalle. Tehdään myyntisopimuksia muiden yhteisöjen kanssa sekä jatketaan omien julkaisujen ja tuotteiden myyntiä toimistolla sekä internetsivujen kautta. Myydään toimistopalveluita ja vuokrataan toimistoa kokoustilaksi jäsenyhdistyksille. Pyritään löytämään uusia rahoitusmuotoja toiminnan turvaamiseksi. Toiminta Hämeen Heimoliiton vuosikokous torstaina 28. hutikuuta klo Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous ja Valtakunnalliset Kotiseutupäivät Kajaanissa. Lauantaina 11. kesäkuuta Kolmen kartanon kierros Sysmässä. Lähtö Hämeenlinnasta klo 8. Seminaari marraskuussa aiheena mitä kotiseutu merkitsee. Paikka avoin. Häme teko Hyvästä kotiseututyöstä valitaan vuosittain merkittävä hämäläisyyttä korostava Häme-teko. Ehdotukset kirjeitse tai sähköpostilla liiton toimistolle 30. marraskuuta mennessä. Yhteistyö Vuokrataan kokoustilaa yhdistyksille sekä myydään kopio- ja toimistopalveluja sekä yhdistysten julkaisuja. Osallistutaan kotiseututyötä edistäviin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja seminaareihin. Järjestetään perinteinen kotiseuturetki sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kotiseutuaiheisia tapahtumia esim. museovierailuja, teatteriretkiä, seminaareja. Annetaan pyydettäessä lausuntoja erilaisiin kotiseututyötä koskeviin hankkeisiin. Tiedotus Tiedotetaan tapahtumista ja toiminnasta tiedotusvälineissä. Lähetetään jäsenille kaksi jäsentiedotetta. Vuoden ensimmäinen tiedote on laajempi kokonaisuus nimeltään Hämeen Heimosanomat. Ajankohtaiset asiat ovat luettavissa myös liiton internet-sivuilla osoitteessa sekä Facebookissa. Facebookin kautta tiedotetaan myös muiden yhteistyökumppaneiden tilaisuuksista. 12

13 Kotiseuturetki Kolmen kartanon kierros Sysmässä La Retken hinta: 75 euroa / hlö sisältäen matkan, kartanoiden sisäänpääsymaksut, lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit. Mukaan mahtuu 40 henkilöä. Sitovat ilmoittautumiset 1.5. mennessä netissä lomakkeella tai toimisto@hameenheimoliitto.fi tai puhelin arkisin klo Muista kertoa ruokarajoitteet ilmoittautuessasi Lähtö Hämeenlinnasta. Ilmoittautumisen jälkeen maksu 5.5. mennessä tilille FI , Viitenumero jälkeen tehdyistä peruutuksista pidätämme 20 % retkimaksun hinnasta Aamukahvit Lintan Kammarissa, joka on tunnelmallinen ja kodikas kahvila ja sisustuskammari pian 100-vuotta vanhassa Meijerin työntekijöiden entisessä kodissa. Kotileivonnaisia menneiltä ajoilta, Sysmä-ässistä tuorejuustokakkuihin, unohtamatta lusikkaleipiä ja kotipullaa Saapuminen Nordenlundin kartanoon Nuoramoisten kylään. Nordenlundin kartano tai entinen säteri on vuodesta 1740 ollut saman suvun hallussa. Nordenlund sijaitsee Nuoramoisjärven rannalla, kahden muun kartanon naapurissa. Isäntä Ole Silén kertoo tunnelmallisessa salissa kartanon historiasta ja pihvikarjasta, joka käyskentelee yli 200 vuotta vanhan päärakennuksen ympäröimillä luonnon laitumilla Saapuminen Virtaan kartanoon, jossa syömme maittavan buffet lounaan. Virtaan kartano on reilut 200 vuotta vanha, osittain 2-kerroksinen ja noin 800 neliön hirsirakennus. Tämä kartano tunnetaan kattomaalauksistaan. Kartanon historiasta kertoo isäntä Juhani Stjernvall Lähtö naapuriin, Vanha-Kartanoon, joka sijaitsee kahden kilometrin päässä Virtaan kartanossa samaisen Tainionvirran tuntumassa. Virtaan kartano ja Vanha-Kartano ovat olleet yhteisomistuksessa. Vanha-Kartanon isäntä Jocke Stjernvall kertoo kartanon historiasta ja nykypäivästä, mahdollisuus tutustua myös pajaan ja vanhaan navettaan, joka nykyään toimii juhlatilana ja konserttisalina Sysmän Suvisoiton konserteille, samoin näette Vanha Alasin -pubin ja pienen kotimuseon. Täällä nautimme päiväkahvit esittelyn päätteeksi Lähtö kotimatkalle Hämeenlinna 13

14 Suomi 100 kilpailu Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi ja paikallisen kotiseutuhengen nostamiseksi julkistamme Suomi vuonna 2017 hämäläisin silmin kuvataidetöiden suunnittelukilpailun, joka on kaikille avoin ammattitaiteilijoita lukuun ottamatta. Työt voivat olla piirroksia, valokuvia, kuvakollaaseja, maalauksia, käsitöitä, videoita. Töiden aihe muotoutuu siitä minkälainen sinun henkilökohtainen näkemyksesi Suomesta on vuonna Miten koet ja näet Suomesi maisemat, rakennukset, ihmiset eli miten koet kaiken ympärilläsi olevan taiteen silmin. Tervetuloa mukaan! Hämeen Heimoliitto ry järjestää Suomen 100 -vuotisjuhlan kunniaksi eri taidemuodoista kiinnostuneille avoimen kilpailun Suomi vuonna hämäläisin silmin Kilpailuun voi osallistua kuvataidetöillä. Töiden tekniikka on vapaa esimerkiksi piirroksia, valokuvia, kuvakollaaseja, videoita, maalauksia, käsitöitä. Kilpailuaika Kilpailussa on kolme sarjaa: Lapset 0-12 Nuoret Aikuiset Töistä kootaan näyttely, joka kiertää Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pirkanmaalla vuoden 2017 aikana. Lue säännöt ja osallistumisohjeet osoitteesta Hämeen Heimoliitto ry 14

15 Säännöt 1. Kilpailun nimi on Suomi vuonna hämäläisin silmin 2. Kilpailun järjestäjä on Hämeen Heimoliitto ry 3. Kilpailussa on kolme sarjaa: Lapset 0-12, Nuoret 13-18, Aikuiset. Töistä kootaan näyttely, joka kiertää Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä Pirkanmaalla vuoden 2017 aikana. 4. Kilpailuun voi osallistua kuvataidetöillä. Töiden tekniikka on vapaa esimerkiksi piirroksia, valokuvia, kuvakollaaseja, videoita, maalauksia, käsitöitä. Töiden tulee olla osallistujan itsensä tekemiä ja niihin tulee olla täydet oikeudet. Kilpailija voi osallistua useammalla kuin yhdellä työllä. Töiden ei tarvitse olla varta vasten kilpailua varten tehtyjä. 5. Kilpailu avataan Kilpailuaika päättyy Kilpailuun osallistumalla hyväksyy nämä säännöt. 6. Työt tulee toimittaa Hämeen Heimoliiton toimistolle kilpailuaikana joko postitse (postikulut maksaa lähettäjä) tai henkilökohtaisesti (Palokunnankatu 15 D, Hämeenlinna). Työt voi noutaa takaisin erikseen sovittavana aikana. Postitse palautettavien töiden palautuksen maksaa osallistuja. 7. Osallistujan pitää töitä luovuttaessaan ilmoittaa kirjallisesti nimensä, täydellinen osoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa, töiden mahdolliset nimet sekä lyhyt selostus töistä. 8. Kilpailun parhaat valitsee Heimoliiton hallituksen nimeämä raati. Raati päättää myös 1000 euron palkintosumman jaosta kilpailutöiden kesken. Lisäksi raati voi antaa kunniakirjoja. 9. Voittajat julkistetaan tammikuussa Voittajien nimet julkaistaan Heimoliiton www-sivuilla. Voittajille ilmoitetaan myös kirjallisesti. 10. Osallistuja luovuttaa Heimoliitolle teosten käyttöoikeuden korvauksetta kilpailun, siihen liittyvän näyttelyn sekä näihin liittyvän tiedotuksen, viestinnän ja markkinoinnin puitteissa - ripustaa kilpailutyönsä näytteille, - julkaista kilpailutöidensä kuvat Heimoliiton www-kotisivuilla sekä - luovuttaa kilpailutöidensä kuvia lehdistökäyttöön. 11. Heimoliitto pidättää oikeuden valikoida näytteille asetettavat tai muutoin julkaistavat kilpailutyöt. Kotirauhan, iän yms. suojan piirissä kuvatuilta henkilöiltä on oltava kirjallinen lupa kuvan julkaisuun (alaikäisiltä vanhempien kirjallinen lupa). Heimoliitto ei vastaa kilpailuun luovutetuille töille mahdollisesti aiheutuneista vahingoista eivätkä näistä tai palautusjärjestelyistä aiheutuvista mahdollisista välillisistä vahingoista. 15

16 Hämeenmaa VII Längelmäellä elämää ja oloja Vanhoista sääennustuksista Längelmäellä Kertojat Emanuel Tarkkala, Talviainen, 76 v. ja Vanha isäntä Johannes Iso-Tarkkala, Talviainen, 80 v. Haastatteluista koonnut Terttu Helminen. Julkaisuvuosi Koko taivaarrustinki on ollut ennen vanhaan ihmisille tärkeä elämän säätäjä. Taivaanmerkistä (tähdistä) ne ennen ylösnousummerkinkin ottivak, kum puhteellen nousivat. Vuodenajoittain on tarkastettu taivasta erilaatuisten säiden ja ihmisten tulevien toimien ennustajana. Tähdistä tunnetaan mm. Otava, jonka häntä kääntyy aina päivänkoittoo - siittähän ne vanhanaikaiset ihmiset tiäsi kuinka pitkä puhle o. Pohjantähti, Väinämöisevviikate ämmänrukki, jok on ninkun seittemän merkki, ninkur rukin käsivarsi. Seulanen, semmonen pikkunen nuttura joss om paljo tähtiä. Ehlontähti, joka samalla on kointähti. Putoava meteori on noilannuoli - kum mennee semmonen soihtu, tähti elellä. Taivaan rantaa seuraava tähtiryhmän sarja on elläirrata, se liikkuu toisten tähtien mukana. Taivaan poikki kulkee linnurrata. Jos linnunradassa on kaakonpuolella, alkupäässä on samuriaista, ts. Tähtisumu tiheämpää, se tietää aikaisia lumisateita, jos luoteispäässä taas tähtisumu on pöykkypäistä, se tietää myöhäisiä lumisateita keväällä. Almanakassa eli annakassa olevien tähtimerkkien mukaan ennustetaan myös ilmoja. Saturnus on sattemmerkki, Merkurius pahan ilman, Venus ja Mars kuivan ilman ja Juppiter (Jupiteri) pahan ilman merkki. Sappi eli punertva kehä aurinkon elellä tiätää saletta. Kun kuu on kehässä, tullee pyry. Kuun esiintyminen ilmaistaan kortteleissa. Sen mukaan, millä korttelilla kuu milloinkin on, on täysikuu, loppukuu vai uusikuu, suoritetaan määrättyjä toimia. Tiedetään, että viimesep päivät (kuussa ) on kuivia, alkukuu on tuarempaa. On määrättyjä hyviä ja huonoja päiviä, ja tämän mukaan suoritetaan mm. tautien parannuksia. Kuun viimeinen perjantai on hyvä päivä. Sateenkaaren sanotaan tietävän sateen loppumista. Kun usein ainakin toinen pää loppuu järveen, sanotaan sen imevän vetensä järvestä. Taivaallinen sotajoukko siä taas nin sottii, sannoo ämmä kur revontulep pallaa, ei ne ymmärräs sitä, että se kajastos sinnet taivaalle maasta tullee. Lullaan tulevam pahat ilmak kur revontulet hyvin kirkkaasti häärää. Kum pohjanem pallaa, se tiätää pyryjä ja pakkasia. Pilvistä ennustetaan tulevia säitä. Kun Taivas on rastaanrinnalla, täynnä tiheää poulampilvee, sanotaan sen tietävän kesällä poutaa ja talvella kuivaa pakkasta. Jos pilvissä illalla kukostaa, näkyy punertava hehku, se tietää useimmiten ukkossadetta seuraavana päivänä. Syksyllä näkyy joskus iläm pualella semmonen muta pilvejjylhä, jonka reuna on terävä ja 16

17 Hämeen Heimoliiton julkaisuja numero 16, Hämeenlinna 1947 tasainen ja taivas muualta selkeä ja kirkas. Tätä pilveä sanotaan talvenpenkiksi ja sen näkymisestä lasketaan olevan yhdeksän viikkoa talven tuloon. Keväällä näkyy lännessäpäin samanlainen pilvi, suvempenkki. Siitä lasketaan taas yhdeksän viikkoa kesään. Talven ja kesän tulon ennustuksia edelleen: Syksyllä ku kolmek kertaa or ruoko helmikaulassa, pitäs järvet jäätymän. Siähen ruokoon tullee ninkun nappi, kun tuuli läiskyttää, eik ole järvet mualta jäässä. Keväällä taas käy semmottek karmutuulet tualta luateelta ne käy, niit on kolmekin tuulta, mutta ottakoov viimesestä merkin - se on siinä ykstoista viikkoo ennen sitä aika kuj jäät lähtee. Ensimmäinen karmutuuli, joka käy kynttilämpäiväj jälkeen, selliittää taivaam puhtaaks. Ennustetaanpa pitkällekin eteenpäin säitä ja tapahtumia. Kun uudenvuoden jölkeen on ensimmäinen suoja, sanotaan että siitä 200 päivän päästä on ruis kypsää leikkavaksi. Sanotaan, että kum pohjaspualelta räystää tipahtaa saa mennäl leikkuväkiä hakkeen. Noitahan ne kans, kun koivusta pihkalehtiä irtoo, on yhleksän viikkoo sittek ku leikataan. Jos talvella on suoja ja sataa sillon lunta ja vettä sekaisin, niin että se jäätyy puiden oksiin ja jäätyneet tipat jäävät oksien päihin riippumaan, tietää se sitä, että niinkauan kun nämä tipat ovat puissa sulamassa niin kauvam pualev vualem päästä suvella sattaa. Jos mettä on kuiva talvella, om pouta puolev vuolem päästä suvella. Kun joulun aikaj ja syksytalvesta pakkasella yän aikana nosee kaasua (sumua) ja pyssyy aamuun asti, se tiätää suvihalloja pualev vuolem päästä - mitä likempänä se om maam pintaa, sen kovemmin halla kossee viljaa. Kun keväällä aamulla kaste paljastaa maassa olevat hämähäkinseitit ja niitä sattuu olemaan tavallista enemmän, sanovat vanhat, että tulee hyvä touon aika. Sateen enteitä on monia: Kun kanat noukkii ruahoja nin sanotaan että salet tullee. Salet tullee kun sika meni rapakkoon. Kun kissa vaan syä ruohoja nin kyllä siittä pian salet tullee. Eköhän siittä pian salak ku ol ehtoolla tommosta punertavvaa aurinkollaskun kantissa. Kuv vaan tolta ilmalta (etelästä) kellok (lehmänkellot) kuuluu, nin kyllä pian sattaa (käy siis tuuli mereltä = etelästä). Kun sattaa ja päivä paistaa nin sattaa huamennakin. Vihuratuuli käy kovastij ja toisessa paikas on ihan tyyntä; on semmottet suanet tua selläällä, sannoovat että se saletta ennustaa. Tuulem mukana tullee semmonen äkkinäinem puuska, semmonen vaarusale. Useimpien näistäkin kansanomaisista ennustuksista, jotka perustuvat luonnosta tehtyihin havaintoihin, täytyy olla pitkällisen tarkastelun ja kokemuksen tuloksia. Niillä on nähtävästi aikaisemmin ollut melkoinen käytännöllinen arvo. Nykyään ne ovat jokseenkin vailla merkitystä. 17

18 Elinvoimaa taloille ja tuville! Hämeenlinnan seudulla on poikkeuksellisen suuri vilinä paraikaa uunissa olevan juhlataloesitteen sivuilla. Seudun yhteisöllisistä ja vuokrattavista juhlataloista sekä kokoustiloista on siis valmisteilla yhteisesite, johon osallistuu huimat 45 kohdetta Hattulasta, Hämeenlinnasta ja Janakkalasta. Valinnanvaraa siis riittää mukana on pitkän historian omaavia perinteisiä seurantaloja sekä myös uudempia kyläkohteita. Kohteet antavat erinomaiset puitteet onnistuneiden juhlatilaisuuksien ja kokoontumisten järjestämiseen niin pienelle kaveri- tai työporukalle, kuin suurellekin juhlayleisölle. Erilaiset juhlatalot ja kokoontumistilat niin maaseudulla, kuin taajamissa ovat palvelleet kotipitäjiensä asukkaita usein jo monien vuosikymmenten ajan. Ilahduttavaa on, että näin moni pitkän historian omaava talo on edelleen loistossaan. Lisäksi uusia tiloja remontoidaan ja jopa rakennetaan toimimaan sekä asukkaiden yhteisinä kokoontumistiloina, että upeina juhla- tai kokouspaikkoina. Juhlataloesitteen tavoitteena on lisätä entisestään näiden upeiden talojen ja tilojen tunnettavuutta ja käyttöä. Varsinaisen paperiesitteen virallista julkistamistilaisuutta vietetään toukokuulla ja samalla valmistuu rinnalle oma sähköinen juhlatalorekisteri osoitteeseen www. linnaseutu.fi/juhlatalot Esitteen takana on Hämeenlinnan seudulla toimivan Leader-ryhmä Linnaseutu ry:n Kylistä pitäjiin hanke. Johanna Henttinen Kyläkoordinaattori Leader Linnaseutu 18

19 Uusia kirjoja Kansainvälinen kirjataidenäyttely Hämeenlinna 2015, International Book Art Exhibition Hämeenlinna 2015 on Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys ry:n Sibeliuksen syntymän 150 juhlavuoden kunniaksi järjestetyn kirjataidenäyttelyn teoksista koottu kirja. Kuvien taideteokset ovat kansainvälisestikin tunnettujen taiteilijoiden kunnianosoituksia Jean Sibeliukselle. Näyttelyssä oli 36 kirjataideteosta 52:lta taiteilijalta 12:sta eri maasta. Kirjan aukeamalle on kuvattu kokonainen teos ja toiselle sivulla on pieni yksityiskohta teokseta. Julkaisija Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistys ry. Kirjan hinta on 20 eur. Häme-teko 2015 kunniakirjalla palkittu KUN TÄÄ SOTA LOPPUIS... Sulon ja Lyylin kirjeet on aito ajankuva koko elämän kirjosta sotavuosien aikana. Sulo ja Lyyli Porttikivi kirjoittivat toisilleen lähes päivittäin ja kirjeissä on säilytetty murre ja puhekieli aitona. Teksti tempaa lukijan mielenkiintoiselle aikamatkalle. Tätä tarinaa et voi ohittaa. Kirjan kirjoittajat Marjatta Järvi ja Seppo Pirhonen. Julkaisija Urjamedia. Kirjan hinta on 25 euroa. PISAROITA - tarinoita Vanajaveden seudun ihmisistä ja vähän vedestäkin kirjaan on haastateltu yli 20 Vanajaveden seudun ystävää, muun muassa Pentti Linkolaa, Sisko Siiankoskea ja Erkki Korhosta. Jokainen heistä kertoo oman näkökulmansa Vanajaveteen. Englanninkielisen painoksen nimi on Droplets - Stories from Lake Vanajavesi. Kirjan kustantaja on Vanajavesisäätiö. Lisää tietoa löytyy Kirjan hinta on 39 euroa. Nettisivuiltamme löydät lisää kirjoja

20 Hämäläinen maailmalla Mitä tekee perihämäläinen insinööriopiskelija? Lähtee vaihto-oppilaaksi Skotlantiin tietysti! Määränpääni on Edinburgh, Skotlannin pääkaupunki, jossa on noin asukasta. Kyseessä on vanha kaupunki linnoineen ja historiallisine rakennuksineen, jossa luonto on silti lähellä lukuisten puistojen muodossa. Se on siis täydellinen opiskelupaikka hämäläiselle maalaistytölle. Matkani kestää tammikuun alusta toukokuun alkuun. Siinä ajassa ehtii tutustua kaupunkiin ja paikallisiin erittäin hyvin. Ensimmäisen kokemukseni paikallisista sain jo lentokentällä etsiessäni tietä eteenpäin. Paikalliset ovat ystävällistä, avuliasta ja huumorintajuista väkeä. Näin hämäläisenä tuo ystävällisyys tuntuu paikoin jopa tungettelevalta, mutta kynnys kysyä apua on paljon pienempi, kun tietää saavansa apua murahduksen sijaan. Tosin vahvan skottiaksentin alta siitä saadusta avusta ei paljoa irtoa. En kehtaa joka ikisen puheen päätteeksi kysyä niin mitä sanoit?, vaan nyökyttelen kuin olisin ymmärtänyt joka sanan nopeasta pitkästä papatuksesta. Onneksi kaikki eivät sentään puhu vahvalla aksentilla. Naisia on mielestäni helpompi ymmärtää kuin miehiä sekä niitä, jotka ovat tekemisissä turistien kanssa, sillä he osaavat pehmentää aksenttiaan ymmärrettävälle tasolle. Vanhemmilla miehillä taasen on tapana puhua hyvin rouhealla aksentilla matalalla äänellä. Siinä tyhmänä seistessä kiusaantunut hymy naamalla voi miettiä kertoiko mies oikean reitin hotellille vai veistikö hän vitsin. Toki on hyvin mahdollista, että hän teki molemmat. Jo muutamana ensimmäisenä päivänä tein erään terävän huomion. Skotlannissa sataa paljon. Paikalliset ovat niin tottuneita sateeseen, että eivät juurikaan käytä sateenvarjoja tai muitakaan sateensuojia. Itseasiassa olen aivan varma, että paikallisille on kehittynyt jonkin sortin mutaatio, minkä ansiosta he hylkivät vettä eivätkä juurikaan kastu. Kun Skotti kaivaa sateenvarjon esiin, kyseessä on rankkasade. Muutama muukin pieni asia on kiinnittänyt huomioni. Muun muassa se, että uuden kassan avautuessa kassalle ei Suomen tapaan rynnätä kilpaa juosten, vaan jonot puretaan järjestyksessä. Sekä se, että kaikki ovet avautuvat sisäänpäin, mikä on todella hankalaa pienissä vessakopeissa. Pitäisikö ison ihmisen kiivetä pöntön päälle, jotta hän saa oven kiinni? Olen myös huomannut, että taloissa on mahdotonta hiipiä hiljaa, sillä lattiat narisevat 20 kaikkialla. Se vaikeuttaa varmasti murtomiesten puuhia. Tietokoneen lataaminenkin meinasi olla työn ja tuskan takana, ennen kuin tajusin painaa pistokkeeseen valokatkaisijan näköisestä napista virran päälle. Töpselin voi siis huoletta jättää seinään, kunhan vain katkaisee virran napista. Olen varmasti kävellyt ensimmäisen kuukauden aikana enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Edinburgh ei ole kaupunkina iso, mutta se on sitäkin upeampi. Vanhat rakennukset, isot puistot ja koristeellisuus kutsuvat tutustumaan kaupunkiin. Historialliset, ruskeat kiviset rakennukset yhdistyvät moderneihin lasipalatseihin. Kävellen näkee ja kokee paljon enemmän. Pieniä kujia kulkien saattaa myös löytää jotakin todella yllättävää. Isot mäet takaavat, että lenkille ei tarvitse lähteä erikseen. Ole kuitenkin varovainen katuja tallatessa. Irtonaiset laatat yllättävät varomattoman kulkijan ja roiskivat vettä kintuille. Jalkoja ei myöskään kannata laahata perässään, sillä möykkyisillä kaduilla kompastuu helposti. Edinburgh on hyvin kansainvälinen kaupunki. Ihmisiä on maailman joka kolkasta, joko turisteina tai muualta muuttaneina. Kansainvälisyys näkyy etenkin ravintolakulttuurissa, on japanilaisia, thailaisia, ruotsalaisia, intialaisia, italialaisia, amerikkalaisia ja ties minkä muun maalaisia ravintoloita. Aitoa paikallista ruokaa tarjoavaa ravintolaa tuntuu olevan vaikeampi löytää, kuin neulaa heinäsuovasta. Pubeja löytyy melkein joka kadunkulmasta ja varmasti jokaiseen makuun omansa. Mutta koska kirjoittaja ei ole pubi-ihmisiä, ei tästä sen enempää. Kiireinen, vilkas kaupunki on hitaalle hämäläiselle stressaava paikka. Liikenteessä mennään Pois alta, mulla on kiire! meiningillä. Torvet soivat joka kadunkulmassa ja tien yli päästäkseen

21 on tehtävä lennokas hyppy autojen sekaan. Ellet sitten halua seistä seuraavaa 20 minuuttia tuulessa ja tuiskussa odottaen valojen vaihtumista, jotta pääset tekemään spurtin tien ylin vihreän valon pikaisesti näyttäytyessä. Sateisella kelillä ei kannata talsia aivan autokaistan vieressä. Paikallisilla on niin kiire, etteivät he varo isoja lammikoita katujen varsilla. Sateenvarjokaan ei pelasta kulkijaa auton alta pakenevalta vesisuihkulta. Ei, älä astu siihen! Pidä katse maassa, sillä koirankakka tai jokin muu roska voi yllätää koska tahansa. Edinburghia ei voi sanoa siistiksi kaupungiksi. Näin suomalaisena kummastelen roskisten pitämistä kaduilla kaikkien nähtävillä. Kaikki roskat ja etenkin hajut ovat siellä, missä kaikki ihmiset kulkevat. Suomessa roskikset sentään pidetään sisäpihoilla ja useimmiten katoksissa, omana erillisenä alueenaan. Edinburghissa saattaa olla hieman ennen risteystä 20 roskista molemmin puolin katua epämääräisessä järjestyksessä. Ja kaikki varmasti tietävät mitä tapahtuu, kun roskikset ovat täynnä. Aivan, roskat jätetään lojumaan roskisten viereen tuulen ja sateen armoille. Iloinen mieli laantuu nopeasti, kun astuu ruskeaan läjään kadulla. Loppupäivä kuluukin sitten pohtiessa oliko se ruskea läjä vettynyttä pahvia vaiko koirankakkaa. Edinburghin lukuisissa puistoissa on hieno ulkoilla aurinkoisella kelillä. Suupielet kääntyvät hymyyn katsoessa koiria kirmaavassa vapaina vihreällä nurmella palloja noutaen. Koiria löytyykin monessa eri koossa ja värissä talsimassa omistajiensa kanssa pitkin katuja. Monet näyttävät ottavansa lemmikkinsä mukaan myös työpaikalle, sillä olen monesti nähnyt koiria katsomassa puotien ikkunasta maailman menoa. Yksi suosikeistani on kuitenkin lemmikkitarvikekaupan harmaa kissa, joka nukkuu joka päivä ikkunalla korissa. Koulusta palatessa on mukava rauhoittua hetki ja katsoa tyytyväisenä nukkuvaa harmaata kerää. Asuminen vieraassa maassa on avartanut näkemystäni todella paljon. Olen oppinut arvostamaan Suomea ja suomalaisuutta, mutta olen myös samalla oppinut missä asioissa Suomi voisi ottaa oppia muilta. Minulla kuitenkin on vielä paljon opittavaa tästä upeasta kaupungista ja sen ihmisistä ja kulttuurista. Uusien tapojen opettelu vie aikaa ja nekin tavat opitaan kantapään kautta. Hämmentäviä tilanteita ja eri kulttuurien yhteen törmäyksiä tulee olemaan vielä jatkossakin. Mutta yhdestä asiasta olen kuitenkin täysin varma. Hämäläinenkin pärjää maailmalla! Kuvat ja teksti Marika Kantola. Kirjoittaja on asunut ikänsä Kanta-Hämeessä ja nyt muutaman vuoden Päijät-Hämeessä. Opiskelujen myötä päätti avartaa maailmaa lähtemällä vaihto-oppilaaksi. Opiskelujen ohella toimii aktiivisesti mukana Heimoliiton toiminnassa. 21

22 Tuusulanjärven kierros Heimoliiton kesäretkenä oli Tuusulanjärven kierros lauantaina 6. kesäkuuta. Kohteina olivat Ainola ja Ainolan puutarha, Majatalo Onnela, Halosenniemi ja Lottamuseo. Oppaana toimi Leena Jäntti. 22

23 Huomionosoituksiin Standaari Yhdistyksellä on virallisesti hyväksytty pöytästandaari, jonka voi antaa merkkipäivälahjana tai muuna tunnustuksena kotiseututyössä ansioituneille. Standaarin hinta on 35 euroa ja sitä voi tilata toimistolta. Mitalit Mitalit on suunnitellut kuvanveistäjä Heikki Häivänoja, ja niitä on myönnetty vuodesta Mitalia on kultaisena, hopeisena sekä pronssisena. Kultaisen mitalin myöntää Heimoliiton hallitus erittäin merkittävistä saavutuksista Hämeen ja hämäläisen kulttuurin puolesta. Mitalit on numeroitu. Hopeisen mitalin myöntää anomuksesta Heimoliiton hallitus. Mitali myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta elämäntyöstä Hämeen ja kotiseudun hyväksi. Esityksen mitalin myöntämisestä voi tehdä kotiseutuyhdistys, kunta tai muu yhteisö. Mitalia voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella tai nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Pronssista mitalia yhdistykset ja yhteisöt voivat ostaa oman harkintansa mukaan jaettavaksi. Hämeen HEIMOSANOMAT 1/2016 -Hämeen Heimoliitto ry:n tiedotuslehti- Toimitus: Hämeen Heimoliitto ry, Palokunnankatu 15 D, Hämeenlinna Puh , sähköposti Kotisivut: 23

24

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. HEIMOLIITON HALLINTO Vuosikokouksen 24.4.2014 valitsema hallitus: Lehto Martti K, puheenjohtaja, Lahti* Heino Heikki, varapuheenjohtaja, Valkeakoski* Göös Elisa, Janakkala* Murto

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. 1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011

16.02.2011. Jääskentie 6 B 02140 Espoo 16.02.2011 Patentti ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1 (5) Rekisterinumero: 205.034 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Tapiola Golf ry Espoo Jääskentie

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Tikkakosken Reserviläiset ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän maalaiskunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys - Finnish Greenkeepers Association r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus ja tehtävät Yhdistyksen

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt

Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.11.2009 Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry ja kotipaikka

Lisätiedot