ihastuttaa Kappelimäen koulu laitilassa 2012 Uusi koti löytyi Laitilasta English notes on every page oman pitäjän herkkuja Matka kylien maailmaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ihastuttaa Kappelimäen koulu laitilassa 2012 Uusi koti löytyi Laitilasta English notes on every page oman pitäjän herkkuja Matka kylien maailmaan"

Transkriptio

1 laitilassa 2012 Kappelimäen koulu ihastuttaa English notes on every page Uusi koti löytyi Laitilasta LAITILAN ASIAKASLEHTI 2012 oman pitäjän herkkuja Matka kylien maailmaan

2 THIS MAGAZINE WILL PRESENT THE SPLENDID CITY OF LAITILA FROM MANY ANGLES: LIVING, SERVICES, CULTURE, VILLAGES AND SPORTS. WELCOME! Meillä on mainiompi ote asioihin Pitelet käsissäsi kolmatta Mainio koti Laitilassa -asukaslehteä. Seuraavilla sivuilla tutustut Laitilaan monelta eri kantilta. Toivon, että lehdellä on paljon annettavaa myös sinulle. Tervetuloa mukaan! Oma koti kullan kallis, kuuluu tuttu sananlasku. Meiltä niitä löytyy koteja omia ja ihania, kullan kalliita. Laitila houkuttelee monenlaisia ihmisiä ja perheitä asumaan. Joskus ihan ulkomailta asti, kuten sivuilla 6 7 kerrotaan. Asumisen tekevät mieluisaksi myös toimivat ja helposti ulottuvilla olevat palvelut. Ne ovat asia, johon Laitilassa panostetaan tosissaan. Hyvä esimerkki tästä on uusi Kappelimäen koulu, jonka loistoon tutustut sivuilla Elävät kylät ja niiden aktiiviset asukkaat ovat merkittävä osa maaseudun elinvoimaa ja viehättävyyttä myös meillä Laitilassa. Katselmus kyliemme vauhdikkaaseen maailmaan löytyy sivuilta Lehden loppupuolella tutustut myös kaupunkimme kulttuuritarjontaan sekä nuoriin urheilijalupauksiin valmentajineen. Leppoisia lukuhetkiä toivottaen Jukka Alkio kaupunginjohtaja j Päätoimittaja: Jukka Alkio Toimitus ja taitto: Mainostoimisto SST Oy Julkaisija: Laitilan Kaupunki, PL 25, Laitila, Puh

3 poimintoja sisällöstä Laitila hinkuu s.12 energiatehokkaaksi ksi Toimiva ja valoisa Kappelimäen koulu ihastuttaa s.8 10 Uusi koti löytyi Laitilasta s.6 7 y y Laitilan mainioimmat s.4 5 Oman pitäjän herkkuja s.13

4 LAITILAN M Eipähän pääse tylsistymään LAITILASSA OSATAAN PITÄÄ LYSTIÄ: PITKIN VUOTTA JÄRJESTETÄÄN TOINEN TOISTAAN MAINIOIMPIA TAPAHTUMIA! KATTAVA OHJELMATARJONTA VARMISTAA, ETTÄ METKAA ON JOKAISELLA. Ikimuistoinen Hullun kukon -päivä Hullun kukon -päivällä on paitsi vekkuli nimi, myös runsaasti annettavaa niin paikallisille kuin ohikulkijoillekin. Tätä ohjelmallista toritapahtumaa vietetään vuosittain elokuun viimeisenä lauantaina Laitilan Torilla. Päivän aikana pääsee nauttimaan niin markkinahumusta kuin tarjouksista, tuote-esittelyistä sekä esiintyvien taiteilijoiden ohjelmanumeroista. Viikoittainen ilopilkku Torstaitori Torstai on perinteisesti toivoa täynnä ainakin Laitilassa! Torstaitori kokoaa yhteen torikaupalla myytävää sekä leppoisaa ohjelmaa koko perheen iloksi. Teemojakin on vaikka mitä, aina treffi torstaista lastentoriin! 4

5 AINIOIMMAT Maankuulut Munamarkkinat Kun juhannuskokon sytyttämiseen on viikko aikaa, on syytä suunnistaa vuosittaisille Munamarkkinoille. Tätä maanmainiota kaksipäiväistä kesätapahtumaa on vietetty jo vuodesta Munamarkkinat vetävät Laitilaan tuhatmäärin väkeä, eikä ihme, sillä luvassa on mm. monipuolista ohjelmaa, käsittämättömän kivoja löytöjä sekä ennen kaikkea mahtavaa meininkiä! Munamarkkinoilla jaetaan perinteisesti Vuoden Kukko -palkinto ansioituneelle laitilalaiselle. Vuonna 2011 palkinnon sai ringeten ja jääkiekon pelaaja Susanna Tapani. maukkaat Kekri-juhlat Syyskuussa pitäjä täyttyy ruoan ja oluen ystävistä, kun mahtavat Kekri-juhlat järjestetään toista kertaa. Viime vuonna tapahtuma houkutteli paikalle henkilöä, lipputuloilla saatiin puolestaan kerättyä euroa Tyksin lastenklinikalle tehdäänköhän tänä vuonna uusi ennätys? Juhlien järjestäjinä häärii Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, muut paikalliset yritykset sekä Laitilan-Pyhärannan Yrittäjät ry. Edellisellä kerralla ohjelmassa oli mm. jääkiekkoa ja musiikkia, vuoden 2012 ohjelma tulee sekin lyömään ällikällä... Kurkista lisää: THE CITY IS FULL OF EVENTS ALL YEAR ROUND; FUN FOR RESIDENTS AND VISITORS OF ALL AGES. ONE OF THE HIGHLIGHTS OF THE SUMMER IS THE MUNAMARKKINAT FAIR (EGG FAIR), WHERE, AMONG OTHER EVENTS, THE VUODEN KUKKO (ROOSTER OF THE YEAR) AWARD IS PRESENTED. Suus sulava Laitlast Laitila esiintyi oivallisesti edukseen Turun Ruokamessuilla Iloisen meiningin ja maistuvan ruuan täyttämän viikonlopun aikana Laitilan lavalla nähtiin myös leikkimielinen munaruokakisa, jossa paistinpannun varteen ja vatkaimeen tarttuivat muun muassa kansaedustaja Ilkka Kanerva ja kaupunginjohtaja Jukka Alkio. Paikalla piipahti myös murrerunoistaan tuttu Heli Laaksonen. 5

6 Uusi koti löytyi Laitilasta MIKA GRÖNROOSIN KUUSIHENKINEN PERHE VALITSI KOTIPAIKAKSEEN LAITILAN. VALINTA OSUI MAINIOSTI KOHDALLEEN. Uutta asuntoa etsitään nykyään usein internetistä. Iso-Britanniasta Suomeen muuttaneella Grönroosin perheellä oli muutama vuosi sitten edessään hiukan suurempi savotta, sillä sopivan asunnon lisäksi internetin syövereistä haettiin myös sitä juuri oikeaa asuinpaikkakuntaa. Kriteerit olivat alusta lähtien selvät: lapsilla pitää olla rauhallinen kasvuympäristö ja suureen kaupunkiin ei haluta. Lopulta lähdin tietysti ihan paikan päällekin Suomeen tutustumaan. Kiersin Turun lähellä sijaitsevia pienempiä kaupunkeja, Mika Grönroos kertoo. Laitila teki Mikaan ja hänen vaimoonsa Saraan heti myönteisen vaikutuksen, ja kun neljälapsiselle perheelle löytyi tarpeeksi tilava koti kaupungin keskustasta, oli valinta selvä. Perheen muuttoauto saapui Laitilaan elokuussa Kaikki palvelut lähellä Grönroosien uusi koti sijaitsee idyllisellä pientaloalueella aivan Laitilan keskustan tuntumassa. Kaikki lapsiperheen tarvitsemat palvelut ovat kätevästi ulottuvilla, lyhyiden kävelymatkojen päässä. Turkuun suuntautuvien työmatkojen ja satunnaisten sukuloimisten lisäksi emme käytä autoa juuri lainkaan. Paitsi mitä nyt joskus laiskuuttaan, Mika nauraa. Perheen arki on lähtenyt Laitilassa kaikin puolin mukavasti rullaamaan. Jos verrataan vanhaan arkeemme Englannissa, oli elämä täällä Laitilassa aluksi vähän turhankin verkkaista. Totuimme muutokseen kuitenkin nopeasti ja nykyään emme muuhun vaihtaisi. Perheen neljästä lapsesta nuoremmat ovat perhepäivähoidossa ja vanhemmat käyvät Kappelimäen alakoulua. Koko ikänsä Englannissa asuneet 7- ja 10-vuotiaat pojat kotiutuivat hyvin uuteen, suomenkieliseen oppimisympäristöön. On ollut mukava huomata, kuinka ammattitaitoiset opettajat pojillamme on tässäkin suhteessa. Kappelimäessä on muutenkin Kerrostalo, rivitalo, omakotitalo? Meitä on moneen junaan: yhdelle riittää kodiksi pienempi asunto, toinen tahtoo ehdottomasti oman pihan ja kolmas haluaa rakentaa unelmatalonsa itse. Laitilan monipuolinen asumistarjonta täyttää monet tarpeet ja haaveet. Laitilan keskustan kerrostalohanke on hyvässä vauhdissa: asuntoihin päästään muuttamaan tänä kesänä. 21 vuokra-asunnon kerrostalo sijaitsee keskeisellä paikalla, monien palveluiden kupeessa. Talossa on neljä kerrosta, hissi ja jokaisessa asunnossa on oma sauna! Avarat ja valoisat vuokrahuoneistot ovat pinta-alaltaan neliömetriä. Lisäksi aivan ydinkeskustaan valmistuu kesäksi omistusasunnon kerrostalo. Uusia kerrostaloja keskustassa 6

7 oppimisen puitteet mallillaan, nykyaikaiset älytaulut ja kaikki, Mika kehuu. Iloa luonnosta ja ihmisistä Grönroosien vapaa-aika kuluu muun muassa ulkoilun ja liikunnan merkeissä. Monet suomalaisille tutut asiat, kuten marjastus ja hiihto, ovat tarjonneet perheen lapsille eksoottisia elämyksiä. Täällä Laitilassa on luonto ihan lähellä, mikä tarjoaa paljon mahdollisuuksia harrastuksille. Lapsemme ovat olleet aivan innoissaan esimerkiksi luistelusta. Kesällä Grönrooseilla on tapana käydä uimassa Laitilan uimarannoilla, talvella perheen vesipedot pääsevät irti läheisessä uimahallissa. Ja kun kaivataan rentoutumista reippaan päivän päätteeksi, löytyvät leppoisat lukemiset kirjastosta vain kiven heiton päästä kodista. Vapaa-aikaa vietetään myös naapureiden seurassa. Täällä asuu todella avointa porukkaa. Meillä kävi hyvä tuuri naapureidenkin suhteen. Järjestämme yhdessä monenlaista mukavaa tekemistä grillijuhlista pikkujouluihin, Mika hymyilee. Grönroosin perhe on siis kotiutunut Laitilaan mainiosti. Ja kun asiat ovat mallillaan, on uutta kotikuntaa helppo suositella myös muille. Mielestäni Laitila sopii loistavasti esimerkiksi lapsiperheille, joiden vanhemmat arvostavat rauhallista ja hyvää kasvuympäristöä lapsilleen, Grönroos tiivistää tuntemuksensa lopuksi. Vuonna 2010 Laitilaan muuttaneeseen Grönroosin perheeseen kuuluvat isä Mika ja äiti Sara sekä lapset Cameron (Kalle) 10 v, Oliver (Olli) 7 v, Lily (Lilli) 5 v ja Clara Rose (Klaara) 4 v. Rivitaloasumista luonnon helmassa Valkojärven rauhalliselle ja metsäiselle alueelle rakentuu kaksi uutta vuokrarivitaloa toukokuussa Kuuden asunnon joukossa on kahden huoneen ja keittiön sekä kolmen huoneen ja keittiön koteja. Asunnot on rakennettu yhteen tasoon ja niissä kaikissa on oma sauna. Valkojärvi on mainio valinta esimerkiksi nuorelle pariskunnalle. tutustu laitilan omakotitontteihin takakannesta! LAITILA ATTRACTS RESIDENTS FROM ALL OVER FINLAND AND ABROAD. NO WONDER, AS SERVICES ARE READILY AVAILABLE AND NATURE IS ALWAYS CLOSE BY. THE HOUSES AND PLOTS OFFERED BY THE CITY FULFILL THE HOUSING NEEDS AND DREAMS OF MANY. Kysy lisää asumismahdollisuuksista Laitilassa: Satu Lähteenmäki, asuntoasioidenhoitaja puh ja satu.lahteenmaki@laitila.fi 7

8 Toimiva ja valoisa Kappelimäen koulu ihastuttaa LAITILAN UUSI KOULU ON MERKITTÄVÄ PANOSTUS KAUPUNGIN JA SEN LÄHIALUEEN TULEVAISUUTEEN. Laitilalaisilla, ja aivan erityisesti paikkakunnan lapsiperheillä, on syytä hymyyn: Kappelimäen alakoulun laajennusosa otettiin käyttöön lokakuun 2011 lopussa. Uusi opinahjo tarjoaa elämän eväitä noin 360 koululaiselle. Työt uusissa kauniissa tiloissa ovat lähteneet loistavasti käyntiin. Sekä henkilökunta että oppilaat oikein nauttivat olostaan. Uusi koulu on pieni ihme, Kappelimäen koulun rehtori Heli Kiertokari-Laitinen iloitsee. Oppilaiden ehdoilla Kappelimäen uusi koulu on suunniteltu erityisesti oppilaiden ehdoilla. Koulurakennus on 8

9 toteutettu ns. solukoulumallin mukaan: siinä on neljä sisäänkäyntiä ja eteisaulaa eli solua. Uudenlainen koulumalli muun muassa rauhoittaa oppilaitoksen joskus vilkastakin arkea. Nykyään lapset viettävät enemmän aikaa pienemmissä joukoissa kuin aiemmin. Uusi koulu on yksi iso kokonaisuus, jossa on ikään kuin pienempiä kouluja sisällä. Solumalli lisää myös vuorovaikutusta. Yhdessä solussa on aina kolmesta neljään luokkaa. Kaksi luokkaa voidaan yhdistää esimerkiksi ryhmätöiden ajaksi toisiinsa avaamalla luokkien välinen siirtoseinä, ja kaksi opettajaa voi opettaa yhtä ryhmää yhtä aikaa, Kiertokari-Laitinen kuvailee. Uudet monipuoliset tilat ovat herättäneet ihastusta valoisuudellaan ja keränneet kehuja toimivuudestaan. Vanha koulu on yhdistetty uuteen kätevällä yhdyskäytävällä. Koulumme toimii nyt yhdessä kiinteistössä, mikä helpottaa meidän kaikkien päivittäistä työskentelyä. Esimerkiksi koulun sisäinen tiedonkulku toimii paremmin. Kappelimäen koulu toimii Laitilassa lähikouluna myös useille erityisen tuen lapsille, syksystä 2012 alkaen myös kehitysvammaisille oppilaille. Monipuolisten tilojen ansiosta erilaiset oppijat voivat käydä koulua sujuvasti yhdessä muiden kanssa. Nykyaikaisia opetusvälineitä Maailma muuttuu ja kehitys kulkee eteenpäin myös kouluissa. Modernista Kappelimäen koulusta löytyy esimerkiksi mediateekki, jonka tietokoneita käytetään niin internetin pelisääntöjen kuin tiedonhaun opetteluun. Kuuntelemme jatkuvasti myös vanhempien ja oppilaiden ajatuksia, kun kehitämme toimintaamme, rehtori Heli Kiertokari-Laitinen sanoo. 9

10 10

11 THE NEW KAPPELINMÄKI PRIMARY SCHOOL IS A WORTHWHILE INVESTMENT IN THE NEAR FUTURE OF THE CITY AND ITS SURROUNDING AREAS. THE SCHOOL HAS BEEN DESIGNED ACCORDING TO THE NEEDS OF THE STUDENTS AND IT HAS, FOR EXAMPLE, IMPLEMENTED THE USE OF MODERN TEACHING EQUIPMENT. ADDITIONALLY, SERVICES FOR THE ELDERLY ARE ALSO IN GOOD SHAPE IN LAITILA. Luokkahuoneetkaan eivät ole enää ihan sitä, mitä muutama vuosi sitten: kouluun on saapunut uusi tulokas, älytaulut. Tietokoneet ja muut tekniset laitteet ovat nykyajan lapsille tuttuja jo pienestä pitäen. Älytaulut saavat lapset osallistumaan aktiivisemmin, ja ne madaltavat luokan eteen taululle tulemisen kynnystä. Älytaulut myös monipuolistavat opetusta. Niiden avulla voidaan käyttää kätevästi esimerkiksi videoita opetuksessa, Kiertokari-Laitinen kuvailee. Välitunnitkin sujuvat Kappelimäessä vastedes rattoisammin. Koulun kannatusyhdistys lahjoitti viime syksynä isompien oppilaiden yläpihalle oppilaiden iloksi pihan täydeltä monenlaista kieputinta ja härveliä. Leikkipaikkalaitteet ovat olleet hurjan suosittuja myös iltaisin lähiseudun lasten parissa. Panostus tulevaisuuteen Uusi koulu on suuri investointi ja merkittävä panostus alueen koulupalveluihin. Kappelimäen koulu tuleekin palvelemaan Laitilan lapsiperheitä useiden vuosikymmenten ajan. Kaupungin iskulause Mainiompi Laitila pitää siis paikkansa myös tällä saralla. On kuitenkin muistettava, etteivät pelkkä uusi rakennus ja nykyaikaiset opetusvälineet tee koulusta mainiompaa. Koulun koko henkilöstö on tärkeässä roolissa. Meillä kaikki tekevät hyvää työtä hyvässä yhteishengessä. Koulunkäynnin yleiset puitteet ovat Kappelimäessä mallillaan. Myös sitä kaikkein tärkeintä, eli opetusta, kehitetään jatkuvasti. Monet lasten tulevaisuudessa tarvitsemat taidot ja tiedot ovat sellaisia, joita opettajat eivät itse ehkä osaa ajatella tarvitsevansa. Kuuntelemmekin jatkuvasti myös vanhempien ja oppilaiden ajatuksia, kun kehitämme toimintaamme, Kiertokari-Laitinen sanoo. Laitilan tarjoamat kuntoutuspalvelut ylläpitävät senioreiden toimintakykyä näin he voivat asua pidempään omissa kodeissaan. Aktiivista arkea ja vireitä vuosia Laitila palvelee myös varttuneempia kuntalaisiaan mallikkaasti. Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat toimivat tiiviissä yhteistyössä, jolla on yksi päämäärä ylitse muiden. Tavoitteena on tuottaa ihmisille hyvä ikääntyminen ja vanhuus, Laitilan kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen tiivistää. Palveluja omassa kodissa Senioreille suunnattujen palveluiden valikoimaan kuuluvat Laitilassa mm. kolmen kunnan yhdessä omistama vanhainkoti, tehostetun palveluasumisen ja kotihoidon yksiköt sekä omaishoidon tuki. Pyrimme aina ensisijaisesti palvelemaan asiakasta omassa kodissaan, Rantanen kertoo. Kaupungilla on yhteistyökumppaneina useita yksityisiä toimijoita, kuten Laitilan Terveyskoti, Hoivakoti Mamma Mia sekä Laitilan Hoivalinna. Palveluiden saatavuus onkin paikkakunnalla yleisesti ottaen hyvä. Esimerkiksi omaishoidontukea on pystytty antamaan kaikille, jotka ovat siihen oikeutettuja. Jatkuvaa kehitystä Senioreiden palveluja kehitetään Laitilassa jatkuvasti tulevaisuutta silmälläpitäen. Kehityksen keskiössä ovat mm. uudenlaiset hoivateknologiat. Uusista teknologioista ja laitteista on toki hyötyä, mutta ne eivät korvaa ihmisen auttavia käsiä. Omaisille, henkilökunnalle ja vanhuksille annettava asennekasvatus onkin uuden teknologian käyttöönotossa tärkeää. Mielestäni Laitilan valtteja vanhusten palveluiden tuottamisessa on se, että henkilökunta ja päättäjät ovat molemmat sitoutuneita tekemään töitä yhteisen asian eteen, Rantanen summaa lopuksi. 11

12 THE CITY TAKES RESPONSIBILITY FOR ITS CARBON EMISSIONS AND WORKS TO LESSEN THEM. IT IS ALSO WORKING TO INSTIL ENERGY EFFICIENCY IN THE COMPANIES IN THE REGION. kaupunki on käyttänyt kotimaista kaukolämpöä jo vuodesta 1978 asti. Laitila hinkuu energiatehokkaaksi Laitilassa on viime vuodesta lähtien kiinnitetty entistä enemmän huomiota hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, kun kaupunki ryhtyi HINKU (Kohti hiilineutraalia kuntaa) -kumppanuuskunnaksi. Aluksi Laitilassa keskitytään tutkailemaan kaupungin omia energiankäyttötapoja, mutta vähitellen energiapihiys pyritään istuttamaan myös laitilalaisiin yrityksiin. - Toivottavasti jo kaksi kertaa järjestetyistä energiamessuistakin saadaan jokavuotinen perinne, toivoo Laitilan kaupungin ympäristösihteeri Pekka Simula. Selvitimme, miten kolmessa esimerkillisessä laitilalaisyrityksessä ponnistellaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi jo nyt. Asiakkaat arvostavat vihreyttä Jo 25 vuotta Laitilassa toiminut Dewaco Oy toimittaa jätevedenpuhdistuslaitteistoja ympäri maailmaa, joten myös yrityksen omat jätteenkäsittelyprosessit ovat viimeistä huutoa. - Lajittelemme jätteemme niin pitkälle kuin mahdollista, yrityksen toimitusjohtaja Hannu Turunen sanoo. Ympäristöystävällisyys huomioidaan myös tuotteiden suunnittelussa ja materiaalivalinnoissa. Esimerkiksi lietteentiivistyslaitteet kuluttavat huomattavasti vähemmän sähköä kuin kilpailevat teknologiat. - Vihreät arvot ovat tärkeitä asiakkaillekin, Turunen muistuttaa. Ympäristöystävällisyys hyödyttää myös työntekijää Klapikoneita valmistavan Laitilan Rautarakenne Oy:n tuotantotiloja on päivitetty nykyaikaan monin tavoin viimeisen parin vuoden aikana. Kaupungin vesi- ja viemäriverkkoon liittymisen ja hakelämmitykseen siirtymisen lisäksi Laitilan Rautarakenne kantaa kortensa kekoon maalaamalla tuotantokoneensa liuotinpohjaisen märkämaalin sijasta jauhemaalilla. - Uuden jälkikäsittelylaitoksemme ansiosta liuotinpäästömme ovat täysin nollassa. Tämä on yksi tärkeimmistä uudistuksistamme, sillä se parantaa lisäksi tuotteidemme laatua ja työntekijöiden työolosuhteita, yrityksen toimitusjohtaja Henri Nurminen perustelee. Maalämpö lämmittää talvipakkasillakin Sahakoneita ja sahanteriä valmistavan ja maahantuovan Tommi Laine Tradingin teollisuushalli lämpiää lähes yksinomaan maalämmöstä johdetun energian avulla. - Ainakin vielä on lämpöä riittänyt, myhäilee toimitusjohtaja Tommi Laine mittarin näyttäessä viittätoista pakkasastetta. Lähivuosille suunnitteilla on energian säästöön liittyen ainakin kimpparahtijärjestelyjä, tuotantohallin lisäeristystä ja lämmön talteenoton kehitystä. - Moniin näistä toimista liittyy bisnesmahdollisuuksia. Ja tietysti myös luonto kiittää, Laine toteaa. 12

13 Oman pitäjän herkkuja IN LAITILA, EVERYDAY LIFE TASTES BETTER. THE PRODUCTION OF FOODSTUFFS PREVIOUSLY FOCUSING ON PRIMARY PRODUCTION HAS FOUND A NEW FOOTING IN THE VARIOUS FIELDS OF FOOD PROCESSING. LAITILASSA ARKIKIN ON MAUKKAAMPAA. AIEMMIN ERITYISESTI ALKUTUOTANTOON KESKITTYNYT ELINTARVIKETEOLLISUUS ON LÖYTÄNYT UUTTA PONTTA MYÖS JATKOJALOSTUKSEN ALOILTA. Meiltä Laitilasta löytyy iso joukko yrityksiä, joiden maistuvat tuotteet ovat kysyttyä tavaraa jopa maan rajojen ulkopuolella, kaupungin elinkeinoasiamies Esa Buri kuvailee. Seuraavassa tutustut muutamiin laitilalaisiin lähiruokayrityksiin, jotka olivat näyttävästi esillä kaupungin osastolla vuoden 2011 Turun Ruokamessuilla. Laitilalainen leipä maistuu ulkomaillakin Laitilan Leivän menestystarina alkoi vuonna 1974 käsittämättömän maistuvilla kääretortuilla. Nykyään valikoima sisältää vaikuttavan kattauksen muitakin suussa sulavia tuotteita aina pikkuleivistä piirakoihin, kakkuihin ja leivoksiin. Laitilan Leivästä on innostuttu ulkomailla saakka: ensimmäisinä herkkuleivonnaisten makuun ovat päässeet ruotsalaiset. Viime syksynä esiteltiin uutuutena Kukko Mallaslimppu, jonka yhtenä raaka-aineena on käytetty Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko-olut-maltaita. Suuren menestyksen saavuttanutta limppua on nyt saatavilla koko Suomessa. Samalla kauppoihin on ilmestynyt Juhlalimppu sekä Juhlapitko. Vaikuttavien makujen juustola Rapiat yksitoista vuotta toiminut Saloniemen Juustola on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen lukuisiin lehmän- ja vuohenmaitojalosteillaan. Paitsi maku, myös niiden nimet ovat vertaansa vailla: miltä kuulostaisi vaikkapa Ensilempi eli kutun veta, Eliksiiri eli vuohen raakamaito, Työvoitto eli lehmän gouda tai Salakaato eli lehmän valkosipuliveta? Tilalta lähtee joka viikko kauppoihin tuhat litraa raakamaitoa eli käsittelemätöntä maitoa maistuisi varmaan sinullekin? Tuoretta, hyvää ja terveellistä Potut pottuina! Tuorekartano Oy:n toimittamat tasakokoiset ja tasaisesti kypsyvät, tarkoin valitut laatuperunat maistuvat kulinaristeillekin ensiluokkaisia kun ovat! Yritys toimittaa kaupoille ja suurkeittiöille lisäksi korkeatasoisia kotimaisia vihanneksia, juureksia, yrttejä sekä hedelmiä. Tuorekartano yhdistää suomalaisen viljelijän ja kuluttajan tavalla, joka edistää kotimaista viljelyä ja tuo tuoreutta, terveyttä, helppoutta sekä makuelämyksiä suomalaiseen ruokapöytään. Tuotteiden laatu ja tuoreus on taattu: tuntia pellolta pöytään! Lähiruokaa parhaimmillaan, olkaa hyvä. he ovat, sillä jokainen vuosittain tuotetusta 15 miljoonasta kananmunakilosta lunastaa lupauksensa korkealaatuisuudesta. Tämä vuonna 2003 perustettu yritys tuntee tarkalleen toimintaketjun aina kanojen munimispaikoista lopputuotteen pakkaamiseen. Lisäksi jokainen muna kuvataan ja punnitaan unohtamatta pikkuvasaralla napauttavaa tietokonetta, joka varmistaa kuoren ehjyyden. Melko vaikuttavaa! lähiruokaa laitilasta olkaa hyvät! Munia ensiluokkaisia Parhaat herkut keitä ja paista, Laitilan munista laadukkaista, kuuluu luomumunia ja vapaita kananmunia tuottavan Munax Oy:n motto. Oikeassahan 13

14 Laitilasta kajahtaa PITKÄJÄNTEINEN NUORISOLIIKUNNAN KEHITYSTYÖ KANTAA HEDELMÄÄ: NUORET URHEILIJALUPAUKSET VIEVÄT NYT PIKKUKAUPUNKIA MAAILMANKARTALLE. Laitilan pitkät urheiluperinteet ovat siivittäneet kaupungin nuorisoa hurjaan urheilumenestykseen useammassakin lajissa. Pienen kaupungin urheiluseurasta löytyy useita kansainvälisellä tasolla kilpailevia nuoria lupauksia. Kisamenestyksen taustalla vaikuttavat kaupungin tuki ja asialleen omistautuneet valmentajat. urheilu-uran. Hän joutui vetäytymään heittoradoilta lähes puoleksitoista vuodeksi. Viime kesänä leikattu käsi alkaa nyt palautua heittokuntoon. - Enää treenaamista ei tarvitse rajoittaa, kertoo Kiiski. Haaveissa siintävät jo kesä-heinäkuun vaihteessa Helsingissä järjestettävät yleisurheilun EM-kisat. Joukkuekokoonpanot ilmoitetaan kesäkuussa siihen asti on aikaa harjoitella. Vaikeuksien kautta voittoon Haastatteluhetkellä keihäänheittäjä Sini Kiiski, 21, on harjoitusleirillä Teneriffan auringon alla. Leirillä valmistaudutaan jo täyttä päätä kesän koitoksiin, kuten Kalevan kisoihin ja SM-kisoihin. Laitilan kasvatti vakuutti suuren yleisön lahjoistaan viimeistään vuonna 2007, kun hän voitti pronssia 17-vuotiaiden tyttöjen keihäänheiton MM-kilpailuissa. Kesällä 2010 vihoitellut kyynärpää katkaisi kuitenkin Kiiskin lupaavasti alkaneen Poikien kaukalosta naisten maailmanmestariksi Susanna Tapanille, 18, vuosi 2011 oli yhtä juhlaa; hän sai juhlia joukkueineen niin ringeten maailmanmestaruutta ja Suomen mestaruutta kuin jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-pronssia ja naisten MM-pronssiakin. Ringetteä Tapani on pelannut 6-vuotiaasta asti, mutta jääkiekon peluun hän aloitti vasta viitisen vuotta sitten poikien joukkueen valmentajan pyynnöstä tosin pienen epäröinnin jälkeen. - En lähtenyt pelaamaan heti ensimmäisestä pyynnöstä, vaan vasta vuoden päästä, Tapani naurahtaa. Haastatteluhetkellä Tapani valmistautuu huhtikuisiin naisten jääkiekon MM-kisoihin, maaliskuisiin ringeten SM-sarjan playoffeihin ja ylioppilaskirjoituksiin. - Urheilulukiossa opiskelu on mahdollistanut lukio-opintojen ja urheilun joustavan yhdistämisen. Aamuisin treenaan jääkiekkoa ja iltaisin ringetteä, kertoo yliopisto-opinnoista haaveileva Tapani. Aituri uskoo yhteishenkeen Nuorten 300 metrin aitajuoksun Suomen mestari Joni Vainio-Kaila, 18, vastaa haastattelijan puhelinsoittoon välitunnilta. Laitilan lukiossa opiskeleva Vainio-Kaila on niittänyt menestystä aitaradoilla, vaikka lajin treenausta on takana vasta nelisen vuotta. - Laitilassa on panostettu nuorten liikuntaan, ja täällä on hyvä yhteishenki. Treenaaminen on mukavaa siksi se tuottaa hyviä tuloksiakin, Vainio-Kaila arvelee. Tulevalla kaudella nuoren aiturin tärkeimpinä tavoitteina siintävät SM-kisat ja nuorten yleisurheilun MM-kisat. MM-kisoihin Vainio- Kaila aikoo valmistautua muun muassa valmennusleirillä Portugalissa. Muille urheilijatähteydestä haaveileville nuorille Vainio-Kailalla on antaa yksi vinkki: - Innolla vaan liikkeelle, siitä se lähtee! 14

15 LONG-SIGHTED DEVELOPMENT OF YOUTH SPORTS IS BEARING FRUIT IN LAITILA. YOUNG, PROMISING ATHLETES ARE NOW PUTTING THE SMALL CITY ON THE MAP. Hyvä valmentaja seuraa aikaansa Rami Hyytiän tausta urheiluvalmentajana on pitkä ja polveileva. Kipinä urheiluun syttyi jo nuorena Hyytiän harrastaessa lajeja hiihdosta koripalloon. Vuonna 1988 hän ryhtyi lasten urheilukoulun vetäjäksi, ja kymmenen vuotta myöhemmin vuorossa oli ensimmäinen oikea valmennettava. Nykyään Hyytiä keskittyy yleisurheilijoiden valmentamiseen. Tuloksiakin on vuosien varrella tullut. - Laskin joskus, että valmennettavani ovat voittaneet yhteensä yli kolmekymmentä SMmitalia, vuonna 2009 piirin parhaaksi valmentajaksi valittu Hyytiä toteaa. Laitilan nuorten urheilijoiden menestyksen taustalla hän näkee monta tekijää. Pitkien urheiluperinteiden myötä Laitilassa on hyvät liikuntapaikat, laadukasta seuratoimintaa ja asiantuntevia valmentajia. - Ei riitä, että urheilijoille on ohjausta he tarvitsevat oikeaa valmennusta. Hyvä valmentaja on ajan hermolla, Hyytiä sanoo, ja lisää vielä vaatimattomasti: - Lahjakkaasta urheilijasta se kaikki kuitenkin lähtee. Lapset liikunnan pariin! Mika Koski palasi valmentajan rooliin lähes parinkymmenen vuoden tauon jälkeen vuonna 2004, kun omat pojat tulivat jääkiekkoikään. Toissa vuonna Jääkiekkoliitto palkitsi Kosken Vuoden tekijä -palkinnolla. - Kyllä me treenataan jo ihan tosissaan ja kovaa, Koski toteaa länsirannikon AAAsarjaa pelaavasta Laitilan Jyske D-99 -joukkueestaan. Laitilan kaupunki on panostanut nuorison liikuntamahdollisuuksiin jo vuosien ajan, ja kaupungin jäähalli saakin Koskelta varauksetonta kiitosta. - Tavoitteenani on saada pojat pysymään lajin parissa jatkossakin, hän toteaa valmentamiseen liittyvistä tulevaisuudensuunnitelmistaan. 15

16 Hengenravintoa kaikelle kansalle TEATTERIA, KUVATAIDETTA, KONSERTTEJA, ELOKUVIA, KIRJALLISUUTTA JA PALJON MUUTA LAITILAN KULTTUURITARJONTA YLLÄTTÄÄ MONIPUOLISUUDELLAAN. Laitilan kulttuuritarjonta on varsin hyvällä mallilla. Toiminta perustuu ennen kaikkea paikallisiin kykyihin, mutta myös vierailevia esiintyjiä nähdään, kuullaan ja koetaan monta kertaa vuodessa, Laitilan kaupungin kulttuurisihteeri Jukka Vehmas kertoo. Laitilan kirjastoauto palvelee myös syrjäisempien kylien lukutoukkia ja tiedonetsijöitä. Tammikuussa 2012 neljättä kertaa järjestettävä Kustaa Hiekka -kulttuuriviikko on Laitilan vuosittaisista kulttuuritapahtumista suurimpia. Se kokoaa yhteen monia taiteenaloja. Viime vuoden kulttuuriviikolla oli kävijöitä yhteensä yli Vuonna 2012 teema on romantiikan aikakausi, mikä näkyy niin musiikissa, kuvataiteessa kuin laajemminkin. Laitilalainen teollisuusneuvos Kustaa Hiekka on antanut nimensä kulttuuriviikon ohella paikalliselle lukutuvalle, joka on myös Suomen maaseutukuntien ensimmäinen kirjastotalo. Vuonna 1937 valmistunut rakennus toimii talvisin musiikkiopistona, missä voi opiskella vaikka cembalon soittoa. Kesäkaudella lukutupa täyttyy kuvataiteesta tasokkaiden näyttelyiden muodossa. Myös uudessa kirjastossamme järjestetään monenlaisia näyttelyitä, Vehmas erittelee kulttuuritarjontaa. Konsertteja kaupungintalolla ja Kaukolassa Elävän musiikin ystäville järjestetään Laitilassa konsertteja muun muassa kaupungintalolla. Meillä on hyvät tilat konserteille, ja esimerkiksi kaupungintalon akustiikka on mitä mainioin, Vehmas kertoo. Konsertteja kuullaan myös 1800-luvun alkupuolella rakennetussa Kaukolan kartanossa, jonka peruskorjaus valmistui vuonna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävät klassisen musiikin konsertit ovat olleet viime vuosina erittäin suosittuja. Esiintyjinä on ollut niin kansallisesti kuin kansainvälisesti tunnettuja nimiä. Kartanon suuri sali on ollut monesti loppuunmyyty, ja innokkaat ihmiset ovat asettuneet kuuntelupaikoille myös pienempiin sivukammareihin. Olemme saaneet kiitosta paitsi yleisöltä myös esiintyjiltä. He ovat kehuneet kartanoa intiiminä esiintymispaikkana, jossa syntyy aivan erityinen yhteys esiintyjien ja yleisön välille. On ollut erittäin mielenkiintoista kuulla esiintyjien kertovan omin sanoin teosten ja kappaleiden taustoista, kartanon omistaja Atte Laine kertoo. 16

17 THE CHOICE OF CULTURAL EVENTS IS SUPRISINGLY DIVERSE: THEATRE, VISUAL ARTS, MOVIES, LITERATURE AND MUCH MORE! THE MOVIE HÄRMÄ WAS FILMED ON LOCATION AT KAUPPILAN UMPIPIHA. THE PREMIERE OF THE FILM WILL BE IN FEBRUARY SPECIAL EVENTS AT THE LAITILA KINO INCLUDE, FOR EXAMPLE, OPERA PERFORMANCES. Koe oopperan lumo laitilan historiallisessa kinossa! Kulttuurikohde Kauppilan umpipihalla on kuvattu myös elokuvia. Kuvassa Härmä-elokuvan tähtikaartia: Eero Milonoff, Aku Hirviniemi ja Olavi Uusivirta. wanhanajan tunnelmaa ja eläviä kuvia LAITILAN ELOKUVATEATTERI ON LAJISSAAN PIENOINEN HARVINAISUUS. SE TOIMII EDELLEEN VUONNA 1936 NIMENOMAAN ELOKUVATEATTERIKSI RAKENNETUSSA FUNKKISTALOSSA. TEATTERIA SYKSYSTÄ 2010 LÄHTIEN HOITANUT HENRY ERKKILÄ KERTOO, ETTÄ KAUPUNGIN ELOKUVAKULTTUURI VOI HYVIN. Suosittu Kaivolan kesäteatteri täytti 50 vuotta! Lue lisää s. 19 Elettyä elämää ja elokuvia Alkuperäisellä paikallaan seisova Kauppilan umpipiha on harvinaislaatuinen kulttuurikohde Laitilan Koukkelan kylässä, noin 5 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Museona ja erilaisten kulttuuritapahtumien pitopaikkana toimivalla umpipihalla voi tutustua maaseudun elämänmenoon aina 1600-luvun lopulta lähtien. Kauppilan umpipiha on nähtävyys jo itsessään. Siellä voi aistia historian siipien havinaa ja tutustua vanhan kansan elintapoihin. Umpipihan lampaat herättävät varmasti perheen pienimpien kiinnostuksen, Jukka Vehmas hymyilee. Umpipiha ja sen ainutlaatuinen miljöö on huomattu myös elokuvantekijöiden parissa. Kauppilassa on kuvattu muun muassa Härmä-elokuvaa, jonka ensi-ilta on vuoden 2012 helmikuussa, Vehmas mainitsee lopuksi. On ollut todella mukava huomata, miten aktiivisesti laitilalaiset käyvät elokuvissa. Oma teatteri on tämänkokoiselle kaupungille iso juttu. Tiedän monta suurempaakin kaupunkia, joissa ei ole omaa teatteria, Erkkilä kertoo. Teatterirakennus on pysynyt Laitilassa vuosikaudet samana, ja elokuvatekniikka on samassa ajassa kehittynyt hurjaa vauhtia. Laitilan Kino ei ole jäänyt kehityksessä paitsioon: teatteritekniikka uusittiin kesällä 2011 perusteellisesti. Päivitimme teatterin esitystekniikan aina valkokankaasta, projektorista ja äänentoistojärjestelmistä lähtien. Nyt teatteri on kokonaisuudessaan digitaalinen, mikä mahdollistaa myös modernien 3D-elokuvien näyttämisen, Erkkilä kertoo. Laitilan Kinossa nähdään monipuolisesti niin kotimaisia kuin ulkomaisia elokuvia. Erityisen suosittuja ovat olleet ennakkonäytökset, joita on järjestetty yhteistyössä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa. Esimerkiksi Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan ennakkonäytösliput vietiin käsistä. Toivon, että voimme järjestää vastaavia ilmaisnäytöksiä myös jatkossa. Pian Kino tekee uuden aluevaltauksen, kun valkokankaalla aletaan nähdä oopperaesityksiä Lontoon Covent Gardenista. Tammikuussa 2012 alkavat oopperaesitykset ovat hyviä tilaisuuksia tulla tutustumaan tähän monille vieraaseen ja usein hiukan fi inimmäksi miellettyyn taidemuotoon. Lippujen hinnat ovat ainakin perinteisiin oopperalippuihin verrattuna erittäin kohtuulliset, Erkkilä vinkkaa hymyillen.

18 Laitilan kylissä on elämää ja elinvoimaa MUNAPITÄJÄ, KUKKO-OLUEN KOTI JA KAUPUNKI KASITIEN VARRELLA? KYLLÄ VAIN, MUTTA LAITILA ON MYÖS PALJON MUUTA. SEN 45 ELINVOIMAISTA KYLÄÄ OVAT PULLOLLAAN KIINNOSTAVAA YHTEISTOIMINTAA, ILOISIA TAPAHTUMIA JA ENNEN KAIKKEA AKTIIVISIA IHMISIÄ. TÄLLÄ AUKEAMALLA LÄHDET MATKALLE MAINIOIDEN KYLIEN MAAILMAAN. Pato Yhteinen ympäristöteko THE VILLAGES OF LAITILA ARE FULL OF LIFE AND VITALITY: IDYLLIC SETTINGS, INTERESTING CO- OPERATION, CAPTIVATING EVENTS AND ACTIVE PEOPLE. Haukka, Viikainen ja Palttila Ikivihreää iskelmää Laitilan kylien asukkailla riittää ideoita ja intoa yhdessä tekemiseen myös musiikin saralla. Farmari Sisters -lauluyhtye on kolmen kirkkokuoroa harrastavan maatilan emännän, Anna Setälän, Heljä Raitamäen ja Mirja Palttilan projekti, joka sai alkunsa puolivahingossa keväällä Alun perin meidän piti esiintyä vain kerran, Heljän 50-vuotisjuhlissa. Laulujen harjoittelu, esiintymisasujen valitseminen ja kaikki muu tähän liittyvä oli vaan niin hauskaa, että päätimme myös jatkaa Farmari Sistersinä, Anna Setälä kertoo. Padon kylän Kauljärvi oli vielä muutama vuosi sitten umpeenkasvamisen uhan alla. Kylän asukkaiden ja paikallisen metsästysseuran yhteistyönä toteutettu kosteikkohanke käänsi kuitenkin kehityksen kelkan uusille urille. Tänään alue on täynnä monenlaista elämää. Projekti alkoi vuonna 2008 hankesuunnittelulla ja rahoitushakemuksilla. Kun ELY-keskuksen rahoitus varmistui, pääsimme aloittamaan vesakon raivauksen ja kaivutyöt keväällä ja kesällä Itse kosteikon perustaminen sujui mainiossa talkoohengessä, kosteikkovastaava Kari Laaksonen metsästysseura Laitilan Kaiusta kertaa projektin kulkua. Luonnon monimuotoisuutta ylläpitävästä kosteikosta on erityisesti kesäaikaan iloa alueen asukkaille, ihmisille ja eläimille. Kosteikko on ympäristöteko myös laajemmassa mittakaavassa. Kosteikko kasaa maatalouden ympäristökuormituksia ja vaikuttaa näin ollen positiivisesti esimerkiksi Itämeren hyvinvointiin, Kari selventää. Kosteikkohanke jatkuu edelleen ylläpito- ja jälkihoitovaiheilla aina vuoteen 2017 saakka. Yhtyeen repertuaariin kuuluvat pääasiassa lukujen iskelmät. Kappaleita on lainattu kultaisten iskelmävuosien suurilta nimiltä, mm. Metro-Tytöiltä ja Harmony Sistersiltä. Meillä oli syksyllä 2011 muutamia keikkoja ja jatkamme samalla linjalla myös tänä vuonna. Olemme saaneet esiintymisistämme mukavan positiivista palautetta. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun voi piristää muiden päivää suosikkikappaleillaan, Anna hymyilee. 18

19 Leinmäki Joukossa on voimaa myös maalaushommissa. Laitilan koilliskulmalla sijaitsevan Leinmäen kylän asukkaat maalasivat yhdessä kylätalon ulkoasun uuteen uskoon. Kaivola Draamaa, komediaa, tragediaa Kaivolan Myllymäellä sijaitseva kesäteatteri on ilostuttanut näyttämötaiteen ystäviä jo yli puolen vuosisadan ajan. Toiminnan moottori ja kantava voima on Kotiseutuyhdistys Suhina ry. Teatteri tuo tänne Kaivolaan joka kesä paljon elämää. Se kokoaa ihmisiä yhteen talkoohengessä. Teatteriesityksen suunnittelu ja toteutus alusta loppuun pitää sisällään näyttämöroolien ohella myös paljon muita tehtäviä, lavasteiden rakentamista, lipunmyyntiä, makkaranpaistoa ja niin edelleen. Ne hoidetaan yhteisvoimin, pitkänlinjan kesäteatterilainen Ismo Raitio sanoo. Kesällä 2011 Kaivolassa vietettiin teatteritoiminnan 50-vuotisjuhlia, ja murrerunoistaan tunnetun Heli Laaksosen Tääl Tänäp Tähthousu -näytelmän maailman ensi-ilta täytti Myllymäellä katsomot kerta toisensa jälkeen. Kesällä 2012 nähdään Saun!, komedia löylyhuoneen höyryistä. Teatterin tuotot käytetään kylän ja sen asukkaiden hyväksi. Tähän mennessä varoilla on rakennettu muun muassa leikkipuisto ja rantasauna, Raitio kertoo. Untamala Historiaa ja talkoohenkeä Untamalan elinvoimainen raittikylä sijaitsee kaksin puolin Kasitietä Laitilan pohjoispuolella. Samalla paikalla on asuttu jo 2000 vuoden ajan: kylän pitkään historiaan voi tutustua Arkeologiakeskus Untamalassa ja sen pihapiiristä lähtevällä kulttuuripolulla. Nykyään Untamalassa on n. 380 asukasta ja heidän ilonaan aktiivinen kyläyhdistys, Unmalan kylä ry. Yhdistyksemme järjestää kyläläisille monenlaisia tapahtumia aina Pietarin päivän markkinoista puurojuhliin ja isänpäivän tansseihin saakka. Tapahtumat pidetään yleensä kylätalo Ventolassa, joka on kunnostettu aikanaan nimenomaan tähän käyttöön. Tiloissa toimii kesäisin myös kesäkahvila, yhdistyksen puheenjohtaja Lasse Hilakari kertoo. Untamalassa elää siis vahvasti perinteinen talkoohenki ja yhteisöllisyys. Hihat on kääritty ja hommiin ryhdytty yhteisen hyvän eteen monesti. Talkoilla on kunnostettu esimerkiksi kylän yhteiset kentät ja vedetty tievalaistusta. Viimeksi rakennettiin yhteneväiset postilaatikkokatokset. Kesäteatterin ohjelmistossa 2012: lämminhenkinen komedia Saun! 19

20 Valtavan tärkeä valtatie E8 TIEN LIIKENNÖINTIOLOSUHTEINEN PARANTUMINEN ON ELINEHTO MYÖS LAITILALLE JA SEN LÄHISEUDULLE. THE MAIN ROAD 8 (E8) IS ONE OF FINLAND S MOST IMPORTANT ROADS IN THE NORTH-SOUTH DIRECTION. IMPROVING TRAFFIC CONDITIONS ON THE ROAD IS ESSENTIAL FOR LAITILA AND IT SURROUNDINGS. Yksi Suomen tärkeimmistä pohjois-eteläsuuntaisista teistä, valtatie 8 (E8), kulkee Turusta Laitilan poikki Poriin, Ouluun ja Eurooppa-tienä aina Kilpisjärvelle saakka. Sillä on merkittävä paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen rooli valtatie kun yhdistää kaikki läntisen Suomen kunnat ja niiden tärkeimmät maakuntakeskukset, länsirannikon kuusi lentoasemaa sekä valtakunnan merkittävimmät satamat. Sujuvampia yhteyksiä ja lisää turvallisuutta Valtatie on elinehto sen varren teollisuudelle ja muulle elinkeinoelämälle, matkailulle, satamille ja asutukselle. Jo pelkästään tien varren kuntien asukasmäärä on yli , lisäksi sen varrella on lähes työpaikkaa. Tällä hetkellä tien liikennemäärät ja -turvallisuus edellyttävät selvästi nykyistä parempia liikennöintiolosuhteita. Suunnitelmista toteutukseen Hyvin toimiva valtatie 8 varmistaa Laitilan elinkeinoelämän kehittymisen ja asumisen monimuotoisuuden säilymisen. Tiehen kohdistuvat parantamistoimenpiteet tukevat koko länsirannikon kehittämistä. Tavoitteena on, että vuonna 2030 valtatie 8 (E8) on laadullisesti ja toiminnallisesti yhtenäinen osa kansainvälistä ja valtakunnallisesti tärkeää rannikkoseudun päätieyhteyttä, kuuluu Suomen tiestön runkoverkkoon ja on osa yleiseurooppalaista TEN-verkkoa. Tietä kehitetään hankkeittain, suunnitelmista toteutukseen. Tavoitteena on, että hyvin edenneet suunnitelmat ovat kaikilta osin valmiina tämän vuoden aikana, ja rakentaminen voidaan aloittaa vuonna Turku Pori-välin ensimmäisen vaiheen toimenpiteisiin kuuluvat mm. ohituskaistat, liittymä-, yksityistie- ja kevyen liikenteen järjestelyt sekä tievalaistus. Suunnitelmien mukaan tälle välille rakennetaan kolme kaistaa koko yhteyden pituudelle. Lähde: Kasitie ry Kasvua kasitiestä! laitilan yritystontit - Hyvät liikenneyhteydet, toimivat tontit - Koveronummen, Samppanummen ja Kaukolan alueilta - Edulliset hinnat 1-3,5 /m 2 Tulossa! KASITIEN YRITYSPUISTO TEKNOLOGIAYRITYKSILLE Lisätiedot ELINKEINOASIAMIES Esa Buri Puh , , esa.buri@laitila.fi KARTOITTAJA Veijo Pohjalainen Puh , veijo.pohjalainen@laitila.fi 20

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin.

Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin. Vähäkyrö Aito maalaismiljöö Vaasassa Elämäntäyteinen tulevaisuus Vaasassa sijaitseva Vähäkyrö on idyllinen maalaismiljöö, jossa on panostettu ihmisten hyvinvointiin. Vähässäkyrössä on erinomaiset puitteet

Lisätiedot

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA

TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA TURHA SITÄ ON KAINOSTELLA, MAISTA ROHKEASTI JOTAKIN UUTTA ROHKEASTI SUOMALAINEN Luumäellä Saparokujan päässä perinteisellä maatilalla on harjoitettu maataloutta jo vuodesta 1721. Jo silloin oli tilan isännällä

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA kotiloimaalta.fi Tontit 2018 KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III

Kysely kotona asuville kehitysvammaisille. Seutu III Kysely kotona asuville kehitysvammaisille Seutu III Tietoja Vastausmäärä seuduittain 80 60 40 20 0 Seutu I Seutu II Seutu III Kaikki vastaukset 70 44 41 Seutu I Seutu II Seutu III Yhteensä Kotona asuvat

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Täyden palvelun senioritalo Attendo Korkeavuori

Täyden palvelun senioritalo Attendo Korkeavuori Täyden palvelun senioritalo Attendo Korkeavuori Attendo Korkeavuori on helmikuussa 2019 Kotkaan valmistuva laadukas ja viihtyisä täyden palvelun senioritalo, joka on tarkoitettu ikäihmisille, joilla on

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on kuusipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi

TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA 1969 2019 Tontit 2019 kotiloimaalta.fi KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista

Lisätiedot

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBA TARINA JATKUU 1 10.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBAN RYTMINVAIHDOS 2016-2 11.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 PKO OMISTAJAKSI 1.2.2016 : UUDISTUMISTARVE KAIKILLA

Lisätiedot

MEIDÄN VESANNON KOULU

MEIDÄN VESANNON KOULU MEIDÄN VESANNON KOULU Mikä on meidän visio? Ajatukset lentoon! Kouluhankkeen työpajapäivät 23.-24.8.2017 Vesannon kunnan hankesuunnittelutyöryhmä yhdessä WSP Finlandin asiantuntijoiden (Monika Gardini

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA

TYRNÄVÄN KUNTASTRATEGIA TAUSTAA Markkuun seudun kyläyhdistys ja aiemmin kylätoimikunta on toiminut aktiivisesti pian 20 vuotta Kylän alueella asuu tällä hetkellä arviolta yli 300 henkeä Aktiivista ja elinvoimaista ydinmaaseutua

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan Oulaisiin!

Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, OMAKOTITALO 2 6h+k+s, 301 m, 1 490 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Voisitko ostaa palan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Sulkavan elinvoimastrategia

Sulkavan elinvoimastrategia Sulkavan elinvoimastrategia 2018-2021 Johdanto Elinvoimastrategia on osa Sulkavan kunnan kuntastrategiaa, ja se luo toimintalinjat Sulkavan elinvoiman kehittämiseen. Sulkavan kunnan elinvoima riippuu oleellisesti

Lisätiedot

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala

Lintu Sininen. Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Lintu Sininen Karjaan yhteiskoulun ja Karjaan lukion kouluruokala Karjaan yhteiskoulu ja Karjaan lukio Koulumme toimivat läheisessä yhteistyössä, samansuuntaisin arvoin ja toimintatavoin, lähtökohtana

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ IDEAT TALTEEN KODIN JA KOULUN PÄIVÄ LÄHDE MUKAAN Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman

Lisätiedot

MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä.

MERIKARTANO PUISTOKARTANO. Oma koti palveluiden äärellä. MERIKARTANO PUISTOKARTANO Oma koti palveluiden äärellä. ITSENÄISTÄ ELÄMÄÄ Merikartanossa ja Puistokartanossa oma kotisi on palveluiden äärellä. Katso esittelyvideot asumisesta ja palveluistamme Ritva,

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot