TALTTUMATON TAPPAJAHAUKI POKA 1997

Transkriptio

1 TALTTUMATON TAPPAJAHAUKI Polyteknikkojen Kalastusseuran monivuotinen pää-äänenkannattaja joka sisältää hurjien kalatarinoiden lisäksi mainion läpileikkauksen vuoden tapahtumista. O(s)ta omasi ja nauti! POKA 1997

2 Kulunut vuosi on ollut POKAlaisen kannalta monella tavalla mielenkiintoinen. Viime syksynä väännettiin kättä läänikohtaisesta viehekortista. Vastustajien ja puoltajien kiihkeä keskustelu tiedotusvälineissä alkoi saada uskonsodan piirteitä. Meidän urheilukalastajien onneksi ylilyönteihin sortuivat lähinnä luvan vastustajat, joihin tosin kyllä hyvin äänekkäästi kuului eräs ns. urheilukalastusseurakin. Näillä ylitse ampuvilla kommenteilla ja suurella rahalla ostetuilla ilmoituksilla taisi kyllä olla vaikutus päätöksen syntyyn, onneksi meidän kannalta oikeaan suuntaan. Luvan synnyttyä on kohu onneksi laskenut. Ainakin suurin osa läänikohtaisella kalastavista on käyttäytynyt asiallisesti, joten rähinöitä ei ole liiemmin syntynyt. Vesialueiden omistajatkin ovat suhtautuneet asiallisesti, joten luotiliivit eivät olekaan vapakalastajan pakollinen varuste kuten alkukaudesta vielä pelättiin. Seuran toiminnan kannalta kulunut vuosi on ollut välillä vaikea. Toimintaan on kovasti, välillä vähän väkisinkin, koitettu saada uutta intoa. Ajoittain vanha hiillos onkin syttynyt uudelleen roihuamaan, mutta ei tulta ylläpidetä pelkän hiilloksen avulla. Onneksi kevään haukireissulle saatiin mukaan uusia naamoja, jotka siitä lähtien ovat alkaneet olla mukana muussakin toiminnassa. Toivottavasti myös tänä syksynä liittyneet ja liittyvät tulevat aktiivisesti mukaan toimintaan, niin saadaan hommat sujumaan ilman, että puuhamiehinä ovat aina samat henkilöt. PÄÄKIRJOITUS 2 Se niistä höpinöistä ja asiaan On edellisen Tappiksen ilmestymisen jälkeen kalasteltukin.. POKAn ennätystä on korotettu ainakin kuuden lajin kohdalla ja harmittavan harvalukuiseen kymppihauen saaneiden joukkoon on yltänyt kolme uutta POKAlaista. Asterholmassa lyötiin vanha syyshaukireissun ennätys ja Houtskarissa paranneltiin keväthaukireissun ennätyslukemaksi lähes neljäsataa haukea! Onneksi molemmilla reissuilla haukihumala pysyi hallinnassa ja lähes kaikki hauet jäivät kotiseuduilleen kasvamaan eli odottamaan seuraavaa tapaamista. Vaan ei se POKAlaisenkaan kalastus aina ole tolkutonta kalan kiskomista. Mielyttävissä olosuhteissa voi nollankin vetäminen olla ihan mukavaa, mutta yli viisi peräkkäistä nollareissua madepilkillä, tuulessa ja tuiskussa, voi jo alkaa syödä vähemmän sitkeää miestä Muistutanpa tässä vielä, ettei millään kaloilla pääse kehumaan jos niiden kanssa ei selviydy rantaan asti. Mikään puku ei tee kalastajasta kuolematonta jos joutuu kylmän veden varaan. Myrskyssä ja pimeässä veneilijä eksyy helposti vaikka osaisi lukea merikorttia ja olisi aivan selvinpäin Pitäkää siis itsenne veneen laitojen sisäpuolella ja huolta siitä, että selviätte rantaan ennen myrskyä tai pimeää. Antoisia lukuhetkiä tappajahauen parissa ja elämysrikasta kalavuotta. Petri Polyteknikkojen Kalastusseura POKA TKY/POKA PL ESPOO poka@otax.tky.hut.fi WWW: Pankki: Merita Tappajahauen apinalaatikko: TAPPAJAHAUKI Seitsemäs vuosikerta Painos: Toimitus: Taitto : Kuvat: Kiitämme: 300 kpl POKA Harri Huuskonen POKA Oraakkeli Kala-Pekka BT-mikro Oy Tietovelho Oy Wobbleri

3 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA on kahdeksanvuotias, alunperin hauen heittokalastuksen ympärille perustettu teekkarien kalastuskerho. Sadan jäsenen raja rikottiin jo vuosia sitten ja POKAn toiminta on nykyisellään hyvin monipuolista. POKAn piirissä harjoitetaan tänä päivänä lähes kaikkia Suomessa mahdollisia kalastusmuotoja. Uusia tekniikoita ja ideoita kokeillaan ennakkoluulottomasti ja aika ajoin POKAn jäsenet ovatkin olleet aloittamassa uusia, valtakunnallisiksikin levinneitä kalastuksellisia muotivirtauksia. Seuran jäsenistö koostuu joukosta kalastusharrastuksen yleismiehiä, joille mikään laji ei ole vieras. Tämän lisäksi POKAsta löytyy leegio eri alojen taitajia, jotka harvoin jättävät ominta kalastusmuotoaan. Pilkimme madetta ja perhokalastamme sorvia, kahlaamme luodoilla syyshaukien perässä ja istumme joen mutkassa suutariongella. POKAn jäsenistä löytyy opastusta ja kalaseuraa joka lähtöön. Toiminnan runko koostuu lukuisista vuosittain toistuvista suosituista tapahtumista sekä jatkuvalla syötöllä tapahtuvista yksittäisten jäsenten organisoimista spontaaneista kalareissuista. Vuoden päätapahtumat ovat kevään ja syksyn haukireissut jotka järjestetään joko Ahvenanmaalle tai saaristomerelle, marraskuun alun meritaimenreissu Kotkan Kaunissaareen, kesän perhokalastusreissu ja Korkeakosken kalastuslaiturin valtaus elokuussa lohien ja lokakuussa siikojen pään menoksi. Tämän lisäksi tietysti legendaariset POKAn pikkujoulut sekä eri teemojen ympärille järjestettävät saunaillat. POKAssa kalastus ei ole salailua vaan uudet kalapaikat ja muu tieto löytävät tiensä nopeasti seuran news-palstalle tky.kalayhd.poka. Reissuraportteja, uusia löytöjä ja keksintöjä sekä kaikkea kalastuksellista pohdintaa - kannattaa lukea ja etenkin kirjoittaa. Lisäkanavana toimii POKAn postituslista poka@otax.tky.hut.fi joka tavoittaa aktiiviporukan (listan tilaus samasta osoitteesta). POKAn ilmoitustaulu sijaitsee C-salin viereisellä seinustalla ja POKAn WWW-sivuilta löytyy hirmuinen määrä lisäinformaatiota. Jokavuotinen Tappajahauki-julkaisu (siis tämä jota pidät kädessäsi) on läpileikkaus vuoden aikana tky.kalayhd.poka -uutisryhmään kirjoitetuista artikkeleista. Näitä juttuja jopa niiden kirjoittajat lukevat kuin ensimmäistä kertaa. POKAan liityt maksamalla jäsenmaksun tilillemme, tai jollekin hallituksen jäsenelle (muista pyytää kuitti). Jäsenmaksu on 40 mk perus- ja jatkoopiskelijoille ja 60 mk vanhoille- ja ulko-jäsenille. Ulkojäseneltä vaaditaan ennen liittymistä jäsenanomus, jonka hallitus käsittelee. Jäsenmaksu on lukuvuosikohtainen ja se maksetaan pääsääntöisesti syyskuun aikana. POKAn pankkitili on Merita Espoo-Otaniemi, Koska pankki perii meiltä 3mk/ saapunut suoritus, pyydämme välttämään tätä maksukanavaa pienten summien yhteydessä. Vaihtoehtoisesti lisää tuo 3mk maksun summaan. Tervetuloa mukaan toimintaan! POKAn hallitus 1997 TAPPAJAHAUKI 1997 Puheenjohtaja: Petri Aarnio p Sihteeri: Harri Huuskonen p Rahastonhoitaja: Olli Timonen p Muut jäsenet: Kari Kulonen p Teemu Marjamäki p Tapio Rissanen p Jouni Siren p Kisamestari: Arto Kojo p

4 Suomen suosituimmat kalastussivut Internetissä tehdään POKAn kalastustarvikkeiden hovihankkija Espoon Niittykummussa. OCTEK TERVETULOA tietokoneilla. 4 BT-mikro Oy, Mechelininkatu 15, Helsinki Puh Fax octek@btmikro.fi Liikkeemme avoinna ma-pe la Internet-kauppa ja tarjouslaskuri 24h Avoinna arkisin 10-18, la 10-14, p

5 Oraakkelin Ennustus POKA Houtskarissa S-97 ( ) TAPPAJAHAUKI 1997 Pauli Aurola, Raato Aromaa, Vilkki I, Perttu Seppälä, Petri Aarnio, Kari Kulonen, Heikki Kulonen, Jukka Veltheim, Anssi Keskinen, Pauli Hemminki, Aki Tilli, Rami Eloranta, Arto Kojo, Harri Huuskonen, Juhani Huuskonen, Juha Ruokari POKAn syksyisen toiminnan eräs kulmakivi on Syyshaukireissu, joka joskus virheellisesti myös pienillä kirjaimilla kirjoitetaan. Tällä kertaa Reissu suuntautuu Houtskarin kuntaan, Lömsön saaren samaa nimeä kantavaan mökkikylään, joka jo keväällä tuli monille lähtijöille tutuksi. Jopa niin hyväksi tutuksi, että lähes kollektiivisesti päätimme estää sen tulemasta yhtä tutuksi ensikertalaisille paikan kokijoille: Kaikki halusivat uusinnan keväisestä. Retken kohdekala on Haukki, joka joskus virheellisesti myös yhdellä K:lla k:irjoitetaan. Haukkia saadaan uistimilla, joita on olemassa kolme: Kuusamon Puukala, Nils Master Invincible ja Helmi-Jakki. Lisäksi Haukkia voi saada melkein kaikilla muillakin vedessä liikkuvilla objekteilla (mm. perämoottoreilla on eräskin lähtijöistä etukäteen harjoitellut) Itse asiassa retken kohdekala on monille Iso Haukki (Esox Enormousius Lucius), jota myös tiedetään Houtskarin vesissä liikkuvan. Iso Haukki syö isoja uistimia, silloin kun se ei löydä oikeita uistimia tai edes pieniä uistimia. Lisäksi Iso Haukki syö joskus pieniä kaloja, kertovat. Isossa Haukkessa on tuntomerkkeinä kellertäviä laikkuja siellä täällä vartalossa ja limainen, hiukan eltaantuneen näköinen vihreä selkä. Kuulostaa tutulta. Minullakin on luultavasti pakkasessani Iso Haukki. Yök. Reissun majoituskunta on siis Houtskari, joka joskus virheellisesti myös ää-pisteillä kirjoitetaan ja oudosti lausutaan. Houtskarissa on monia Haukkipaikkoja, joista tässä paljastan kolme huonointa. Näistäkin saa tosin kalaa niin paljon, ettei edes naapurille kehtaa mainita. Ei edes että kalassa oltiin. Ylivoimaisesti Haukkisin suunta alueella on koko Sördön saaristo, johon sopivassa sorbetissa on hyvä suunnata. Keväisen virheinformaation vuoksi kaikki kuitenkin menevät sille samalle pläntille kuin keväälläkin, jolloin oikeilla Sördön kalapaikoilla tulee sopivan väljää ja Haukkia nousee. Haukki-kakkonen on Armon saaristo, jossa siinäkään kukaan ei kalasta, koska se on niin lähellä. Tutut Armon kaakkoislaita ja Mossalasundin kupeet ovatkin ainoastaan suurten Haukkien seutua, pieniä niistä tuskin nousee viittäkymmentä, maksimissaan sataa enempää. Kolmosspotti onkin sitten suoraan mökkikylästä etelään oleva Houtskarin ja Saverkeitin välinen aukko, jossa herkkiä kaislikkorantoja riittää, ja kalaa kanssa. Rutakkolahden unohtamalla täällä voi päästä paikoittaisiin aivan huippusaaliisiin, viisi viitosta samasta kaislikosta ja silviisiin. Reissun Haukkiykkönen saa 38 Haukkea, toinen 35, ja kolmas 32 Haukkea. Epäonnisin saa 4 Haukkea ja 3 Änkyrää. Joku saa taas Taimenen, mutta viskaa sen ei-tavoiteltuna kalana takaisin. Pari laajaa parvea varttikilon abborraa bongataan. Säyneet pysyvät piilossa, kirjoista ei enää hajuakaan. Suurimmat Haukket ovat 8-9 kg haarukassa, siis monikossa. Mökkiskabassa hokkasvapaa partymökki yltää jälleen huippusuoritukseen ja sijoittuu jälleen toiseksi, kriteereinä tutusti PinnaHaukket. ORAAKKELI 5

6 TAPPAJAHAUKI 1997 Läänin viehettävin! V Tietovelho Oy puh (09) fax (09) Mahdollisten ja mahdottomien tietoteknisten ongelmien ohjelmallinen ratkaisija. Erikoisväreillä Bomber ShalloMac Big Mac Nils Master Testivoittaja- vavat ja kelat sekä kaikki pinnahauen metsästäjän tarvikkeet - hookoutit, perukkeet, punotut siimat, erikoiskoukut jne.

7 Kalastuksenvalvoja Heiskanen - pitäjän tehokkain rysämies Arto Kojo 1994 Heiskanen oli älykäs ja mukava mies, mutta hänessä oli toinenkin, ikävämpi puoli. Aina vesillä ollessaan hänestä tuli pirullisen viekas kalastuslupa-asioiden penääjä. Takametsien mökkien kamareissa Heiskasesta puhuttiin kettumaisena miehenä, ja melko usein muuten puhuttiinkin. Jukaraisen Antti oli eräs Heiskasen vakiotuttavuuksista vesillä. Kuusissakymmenissä, lyhyehkö, sitkeä, ja hyvin hyvin itsepintainen. Jukarainen oli aikojen kuluessa itsekseen ymmärtänyt, että kalastussäännökset eivät ole häntä varten, ja jos hän joskus keksi pitää verkkojaan Heiskasen vesillä, niin myös piti. Muut kalastuksenvalvojat katsoivat Jukaraisen puuhia jo läpi sormien, ja jotkut jopa tervehtivät iltahämärissä polulla törmätessään, mutta Heiskasen jyrkkä luonto ei antanut tässäkään asiassa periksi. Jos Heiskanen olisi laskenut kaikki ne verkot, jotka hän oli Jukaraiselta takavarikoinut, olisi hän päätynyt lukuun neljäkymmmentäkaksi. Ja katiskat vielä päälle. Jälleen kerran oli Jukarainen vetäissyt verkkojadan laajan kutulahden suulle, rannasta rantaan, kuinkas muuten. Heiskanen haistoi kyllä asian jo keleistä ja kevään merkeistä, mutta ihan varma hän ei ollut, mistä lahdesta verkkoja pitäisi nyt hakea. Kun hauen kutu alkoi olla jo lopuillaan ja Jukaraisen vene makasi vielä talviteloillaan, voimistuivat Heiskasen jo kauan orastaneet epäilyt. Aina joitain kertoja vuodessa hän, passiivisten pyydysten mies, lähti järvelle uistelemaan, ja nyt oli tullut se hetki. Vieheeksi Heiskanen otti mukaansa vain ainoan varman ottipeltinsä, eli Hackmannin Magnumin, kolmikiloisen hara-ankkurin. Kolmisen tuntia eri paikoissa uisteltuaan Heiskasella vihdoin tärppäsi ja Jukaraisen jadan keskimmäinen verkko tarttui yläpaulastaan ankkuriin. Heiskasen riemulla ei ollut rajoja, tunne oli varmasti sama kuin naapurin pojalla, kun se toissa syksynä sai tuosta selältä kolmikiloisen taimenen. Aktiivikalastus ei kuulunut Heiskasen mielipuuhiin. Kotirannassaan hän ei juuri heittäjiä suvainnut. Niin sisukkaasti hän jaksoi käydä kysymässä lupia jopa tutuiltakin veneiltä, että kalamiehet nykyään mielummin kiersivät paikan kaukaa, jos näkivät rannassa liikettä. Heiskasen kotirannan edessäpä sattui kuitenkin sijaitsemaan yksi järven parhaista paikoista, kuudesta metristä kohoava laaja, runsaskasvustoinen matala. Pikkukalaa riitti paikalla läpi kesän ja isommat tulivat syönnökselle melko säännöllisiin aikoihin ilta- ja aamuhämärissä. Usein isomuksien mukana tuli vihreä soutuvenekin, vastarannalta. Kaipaisten nuori veljespari tunsi järven tavat jo niiltä ajoilta, kun heittolupia ei järvelle vielä saanut. Heiskasenkin tavat olivat oppineet tuntemaan. Nuorten miesten kesäinen kalastusharrastus ei sekään lupia tarvinnut, joten Heiskanen oli päässyt pariinkin kertaan keskustelemaan välineiden omistussuhteista. Naapurisuhteet olivat siis normaalia lämpimämmät, varsinkin kun Heiskanen oli tavannut pojat alkukesästä Lumpukanjärveltä luvatta virveloimästä ja ottanut poikien kalavehkeet kuukaudeksi vajaansa kuivumaan. Kalavelkoja oli siis maksettavana puolin ja toisin. Illansuussa oli sen verran tyyntä, että pieni kala roiski pinnassa melko reilusti ja näytti, että isompikin voisi olla liikkeellä. Tyynessä kelissä Kaipaisten mökiltä kantautui sen verran selvästi myös puheen ääni, että Heiskanen erotti Kaipaisten poikien laituripuheet. Olivat ryökäleet tulossa luvatta luodolle kalaan, kunhan vanha kääkkä ensin menisi nukkumaan. Heiskanen saunoi hyvissä ajoin, poltteli rannassa grillitulet ja vetäytyi mökkiinsä, josta valot sammuivat heti alkuillasta. Takakautta mies livahti kuitenkin samantien ulos ja ryömi kuusiaidan viertä rantaan, mihin oli varustanut vanhan ruskean sadetakin näkösuojaksi ja telttapatjan alustaksi. Vene oli huolettoman näköisesti jätetty rantaan, se kellui kevyesti laineiden liplatuksessa ja oli vain löysästi rantalepässä kiinni. Heiskanen tiesi saavansa soutaen liikkeellä olevat pojat varmasti kiinni, jos he tulisivat luodolle asti. Kolme ja puoli tuntia joutui Heiskanen värjöttämään yöhämärässä sadetakin alla ilman villapaitaa, sillä se oli jäänyt sisälle mökkiin tuolille. Vasta sitten syttyi vastarannan mökissä tuikku, aamuauringon värittäessä jo koko koillista taivaanrantaa. Olivat tulossa aamusyönnille. Silmä kovana Heiskanen seurasi valojen sammumiset, kuunteli kolinat venerannasta ja airojen äänen poikien soutessa aamun usvakiekuroiden halki kohti luotoa. Heiskanen odotti raskauttavaa todistetta, ensimmäistä heittoa ja uistimen loiskahdusta hänen mökkirantansa eteen. Vene pysähtyikin, ankkuri molskahti veteen ja minuutin hiljaisen näpertämisen jälkeen hahmo veneessä nousi ylös ja molskautti raskaan lusikkauistimen pitkässä kaaressa melkein Heiskasen laiturille asti. Muuta merkkiä ei Heiskanen tarvinnutkaan. Sadetakki lennähti sivuun, mies ponkaisi hiukan puutunein jaloin veneeseen, irrotti mennessään köyden ja nykäisi vanhan Evinruden ensivedolla käyntiin. Moottorin ääni kajahti heräävässä järviaamun luonnossa sävähdyttävän voimakkaana. Kokka kohisten Heiskanen suuntasi kohti soutuvenettä, vetäisi viime hetkessä keulan sivuun ja tarttui tukevalla otteella soutuveneen laitaan. Hu-huomenta, mistäs se Heiskanen näin äkkiä ilmestyi, kysyi kalpean ja pelästyneen näköinen hahmo, Kaipaisten vanha isäntä. Heiskanen nielaisi ison palan kurkustaan, punastui tummanpunaiseksi ja sopersi jotain anteeksipynnön tapaista kääntäessään veneensä ja ohjatessaan sen takaisin laiturin kupeelle. TAPPAJAHAUKI 1997 Kaipaisten vanha Eemeli, pitkästä aikaa aamukalalle herännyt ja kyennyt, oli ostanut kaikki luvat ja merkit tunnollisesti joka kevät jo kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan. Pilkkijöitäkään Heiskanen ei juuri suvainnut. Pilkkikorttiensa voimalla verottivat kalliilla ostettuja siianpoikasia, toista se oli ennen, kun pilkkiä sai vain kalastuskunnan luvalla. Silloin sai Jukarainen epävirallisesti kyytiä useammankin kerran, jäniksenmetsästyksen nimissä tosin. Kuuden pilkkijän joukko oli eräänäkin aurinkoisena kevätpäivänä ryhmittynyt järven keskellä olevan syvänteen laidalle. Heiskanen katseli koko aamupäivän miesten puuhia, mutta ei viitsinyt töiltään lähteä lupia kysymään. Mutta kun naapurin isäntä soitti ja kertoi kuulleensa miesten sopineen punnituksesta kello kahdeksi autoilla, sai Heiskanen hyvän syyn lähteä jäälle kilpailulupaa tivaamaan. Pelkällä pilkkikortillahan ei kilpailua saa pitää vaan siihen tarvitaan kalastuskunnan erillinen kilpailulupa. Niitä Heiskanen taas ei ollut myöntänyt miesmuistiin. Heiskanen hiihteli nyt hiukan hajaantuneen miesporukan keskelle ja esitteli itsensä, kaivoi kalastuskunnan paperit taskustaan ja tivasi puuttuvaa kilpailulupaa. Lopulta Heiskanen uhkaili jo poliisillakin, vetosi omaantuntoon ja tappionsa vihdoin todettuaan ryhtyi tarkistamaan valtion kalakortteja. Yksi kuudesta liukeni kauas sivulle, ei tainnut olla valtion kortti mukana, vai olikohan edes vielä ostettukaan. Mökkirantaan takaisin hiihdellessään Heiskanen mietti vielä nimismiespiiriin soittamista, olihan Martikainen kuullut rannassa sanan punnitus. Sitten Heiskanen kuitenkin luopui ajatuksesta, kun sana sanaa vastaan ei riittänyt nimismiehelle todisteeksi. Eipä tiennyt Heiskanen-raukka, että yhdellä miehistä, sillä lyhimmällä ja kalpeimmalla, oli koko keskustelun ajan ollut kalapussissaan sellainen pari senttiä alamittainen järvitaimen, miehen ensimmäinen pilkki-sellainen. 7

8 Miljoonapilkissä Arto Kojo Minä, Harri ja Pauli käytiin lauantaina miljoonapilkissä eikä saatu mitään ylös. Matkasimme mennen tullen kivuttomasti junalla, välitaipaleet kivuttomasti bussilla ja jäällä kivuttomasti jalan. Normaali 30 cm umpihanki oli järjestäjien toimesta korvattu 1-2 cm lumikerroksella kovan jään päällä. Kävelymatka pysyi alle kilometrin luokassa. Harrin vuoro oli tosin tänä vuonna noteerata tärppi. Muuta positiivista oli se, ettei tällä kertaa kummastakaan kasituumaisesta pudonnut terää järveen. Edes Paulin järjestämä salainen syöttiaine ei toiminut kaloja houkuttelevasti. Alueella, missä pilkimme, saatiin kolme kalaa. Kun koko järvestä saatiin noin 2000 kalaa, päättelimme, ettei paikka (sama paikka muuten kuin vuosi sitten) ollut ainakaan ihan kuumimpia hot spoteja. Isoniemen Antti kertoi että takarajalla (viimevuotisen lähtöpaikan seuduilla) kala söi hyvin. Näköpiiristä oli noussut satakunta kalaa päivän aikana ja mm. yksi neljän kalan saalis. Kehnosta kisamenestyksestä huolimatta on suuri vaara, että ensi vuonnakin joutuu paikalla käymään. On ilo seurata sujuvia kisajärjestelyjä, ei ruuhkaa oikeastaan missään, vaikka osallistujia on 3-4 kertaa enemmän kuin SM-pilkeissä. 8 Snapparissa Kari Kulonen Käytiin Aarnion Petrin kanssa pariinkin otteeseen koluamassa Snapparin ahvenmestoja, ensin lauantaina ja viimeksi eilen keskiviikkona. Lauantain sessiolla tarvoimme aluksi muutaman kilometrin parkkikselta etelään vain toteamaan pakan jo miehitetyksi. Äijä kehui saaneensa edellisenä viikonloppuna kalaa muovikassikaupalla, ja ihmetteli nyt syönnin heikkoutta. Eipä ne elukat paljoa meidänkään viehkeistä perustaneet, kun läheisen saarenkärjessä niitä uitimme, joten ei auttanut kuin tallustaa uudet viisi kilsaa seuraavalle paikalle, josta kalaa sitten nousikin kauhean tahkoamisen jäljiltä 1+1 kiloa. Päivän viimeinen mesta olikin sitten läheinen saarenkärki. Paikka olikin selvästi edellistä ihmisystävällisempi, sillä ajoittain navakasti puhallellut tuuli ei löytänyt tänne, mutta sama aurinko paistoi lärviin kuin edelliselläkin paikalla. Kala ei tietenkään syönyt täälläkään, paitsi nanosekunnin ajan tunti auringonlaskun jälkeen. Raatojen laskenta tuotti tuloksena minulle vähän yli ja Petrille vähän alle kymmenen ahventa. Suurin taisi olla omani, jonka painoksi..rrrkeleen digitaalivaaka ilmoitti 399 g, vaikka punnasi miten moneen kertaan. Keskiviikkona talsittiin nelisen kilsaa kaakkoon koluamaan paria pakkaa ja saarenkärkeä. Menomatkalla jäätä löytyi sen verran runsaasti, että ensimmäiseen paikkaan päästiin vain kolme kertaa sulapaikkoja saarten rantojen kautta kierrellen. Ko. paikka antoikin päivän parhaan saaliin, noin 3 kiloa mieheen. Kalat eivät olleet suuren suuria, parhaatkin vain niukin naukin kolmesatasia. Mesta oli vielä kokonaan jääketon peitossa, mutta jäänraja oli jo ahvenenheittämän päässä. Kalat pussiin ja viereiselle pakalle, jonka jäätilanne oli jännimpiä, mihin olen Snapparissa törmännyt. Suurin osa pari kuukautta vanhoista lävistä oli auki (ja metrin halkaisijaltaan), joten alkuun ei kairailtu vaan pilkittiin vanhoista, ja hyvä näin, koska eka kairaus selvitti jään paksuudeksi viitisen senttiä ei enään ihan teräsjäätä. Sattuneesta syystä päätettiin singahtaa vartti peninkulma pohjoiseen päivän viimeiselle talikointitantereelle. Onneksi kalaa ei täälläkään ollut, sillä autolle talsiessa alkoi näiden jäiden kupletin juoni selkiintyä. Kaikki vähänkin virtaavat paikat olivat sulia, tosin sulapaikkoja oli muuallakin. Siinä saarenrantoja tallatessa ja pulkkaa kantaessa kevyt kalapussi oli mukava varuste. Näillä näpyttimillä näyttäisi kovasti siltä, että jos meriahventa meinaa vielä pilkkiä, niin alkaa olla pikkuisen hoppu. Jäätä on paksuimmillaan parikymmentä senttiä, mutta sula-alueita on todella paljon, ja ne ovat laajoja. Seuraava myräkkä tehnee näistä jäistä silppua.

9 POKAn Pilkkimestaruus Petri Aarnio Viime lauantaina ratkottiin POKAn pilkkimestaruus Snappertunan haukilahdella. Kisakalana toimi hauki. Puolenpäivän aikoihin yhdeksän POKAlaista oli kokoontunut ottamaan mittaa toisistaan ja mahdollisesti lahdella majailevista hauista. Muutaman ensimmäisen tunnin ajan jotakuinkin kaikki istuivat ensimmäisellä lahdella tai sen suulla. Yllättävän nopeasti jäälle saatiinkin hauen alku. Saamamiehenä oli Perttu ja ottipelinä valio (?). Jo tässä vaiheessa oli siis selvillä ettei mestaruutta tänä vuonna helpolla heltiä (vertaa viime vuotisen mestarin melko varma tärppi). Jonkin ajan kuluttua Raato raportoi tärpistä, muttei saanut todistusaineistoa jäälle. Tämän hurjan alun jälkeen olikin hieman hiljaisempaa ja Raato ja Pauli heittivät jo pyyhkeen kehään. Jäljelle jäänyt väki valui, Harri jopa kiisi, kohti merelle johtavia salmia, joissa alkoi raivoisa rypistys Pertun etumatkan kiinni kuromiseksi. Itse jäin Pertun kanssa seuraavaan salmeen, jonka porasimme kermajuustoksi. Tuloksena oli minulle yksi hallusinaatio ja yksi karkuutus. Muiden saaliista meillä ei ollut minkäänlaista aavistusta ja odottelimme jännityksellä heitä palaaviksi. Ensimmäisenä kohdallemme palasi jääkiitäjä Harri, jopa oli saanut aikaiseksi ainoastaan jonkin asteisen humalatilan. Hetken manattuaan hän jatkoi matkaa ja heti pian paikalle saapui Tillin Aki, jonka ainoa mainittava saavutus oli yhden Nilsun etukoukun katkaisu. Hän alkoi kuitenkin uitella isoa nilsua meidän vanhoissa reijissä ja kiskaisikin ylös pienehkön hauen, jolla siirtyi kisan kakkoseksi. Jonkin verran myöhemmin paikalle saapuivat Kuloset, tosin kilometrin aikavälillä. Hötky oli käynyt Gotlannista, tai ainakin Maarianhaminasta, ostamassa kiloisen hauen. Koska rahan siirtoa ei voitu todistaa siirtyi Hötky kisan kärkeen. Kuljimme yhtämatkaa takaisin ja kokeilimme vanhoja reikiä. Viimeisen mahdollisen reijän kohdalla tein hieman kalataikoja, uhkasin lopettaa pilkkimisen ja polttaa välineet, ilmeisesti loitsu meni perille ja Ahti armahti minua valtaisalla hauella. Hauki oli kuitenkin hieman pienempi kuin se jonka Hötky oli jostain ostanut. Näin POKAn pilkkimestaruus 97 meni siis Hötkylle (alias Kari Kulonen) ONNEKSI OLKOON! Nimesi tulee loistamaan tähdissä seuraaviin mestaruuskisoihin asti. TAPPAJAHAUKI

10 Porkkalassa haukkikalassa Kari Kulonen Käväistiin Petrin kanssa testaamassa Lähteelän haukimaastot koko päivän sessiolla Porkkalanniemen itärannoille. Kauhean ähellyksen jälkeen vene saatiin moottorilla liikahtavaan kuntoon, elikä eiku mättämään. Veneenvuokraajan (jonka tanestussession aiheuttamamme työkiire pahasti keskeytti) neuvomat haukimestat olivat tieteskin perseestä, eikä ahvenpaikkoja edes löydetty ilman kaikua, joten aamupäivä menikin sitten himpan verran hiljaisisa merkeissä. Iltapäiväksi hötkyiltiin niemeä ylöspäin ainakin kartan mukaan mehevämmille vesille. Ensimmäisen kaislikon reunasta tälläsikin sitten reissun eka pinna tivoli Mäkiseen. Jööranille ei ilmeisesti ollut luontoenon oppi imeytynyt ihan sellaisenaan nuppiin, sillä aikansa pinnassa pärskittyään se otti kurssin suoraan haaviin. Seuraavasta heinikosta tuli vielä pari likemmän tarkastelun jälkeen hauiksi tuomittua otusta, jotka viskattiin saatesanojen ryydittäminä keräämään lisää limaa ruhoonsa. Vähitellen siirryttiin avoimemmille vesille, ja yhden luodon kupeesta sitten yhytinkin pinna nro kakkosen. Hiukan taisi olla isompi kuin eka, luokkaa kolmejapuoli SI-yksikköä. Ilta meni varsin hyvän näköisiä, vähäkalaisia mestoja peratessa ja kuolatessa. Yksi seurio taisi olla, ei muuta. Huonompana päivänä olisi voinut vituttaa. 10 Reissun saldo oli meikäläiselle 4 (2+2 ) jeddaa, Petrille muutama vähemmän. Mökkejä kasvoi paikolla sen verran tiuhassa, ettei taida tarvii viikonloppuisin lähteä Lähteelään. Vantaanjoen ukkotaimen Kari Kulonen Vantaanjokeen alkoi tunkea lohikalaa sankemmin joukoin jo heinäkuun puolella, tiesivät sikäläiset vaarit kertoa. Itse kerkesin joelle siis hyvissä ajoin jo syyskuun kuudentena. Ensivisiitti tuotti tieteskin juhlanollan (kymmenes lohinolla tänä vuonna), eikä seuraava ja sitä seuraavakaan sessio tuottaneet pataan pantavaa paria suomua enempää. Porukkaakin oli jo siinä määrin, että ajattelin tulla seuraavan kerran heti aamusta, ettei tarvis mättää ihan kylki kyljessä. Kahden tunnin pohjanruokinnan jälkeen kello näytti kahdeksaa ja usko alkoi pikku hiljaa hiipumaan. Padon alla kävi kuitenkin sen verran ahkera kuhina, että poiskin olisi ollut paha lähteä. Pintojat olivat viiden kilon molemmin puolin, tanea ja neekerilohta. Vartin yli kahdeksan perhojigiä sitten vihdoin viimein purtiin, ja karkeamman puoleinen mertsari ponkaisi kuravellistä korkealle ilmaan. Ihmetytti kovin. Erityisen akrobaattinen elukka ei ollut, sillä hypyn jälkeen se tyytyi kyntämään pohjassa uiden ylös ja alas padonalusränniä (liukkailla kivillä kalan perässä joukseminen pistää elämän jännäksi). 8 jalan kukkakepillä ja haspelilla tanen väsytys ei ollut ihan helppoa, mutta yllättävän hyvin sen silti sai pohjasta ylös kammettua. Jostain paikalle ilmestynyt lasten leikkihaavi kävi ja 5,420 kiloa aavistuksen tummunutta meritaimenta sätki partaan paremmalla puolella musta, fosforipyrstöinen perhojigi tukevasti silmäkuoppaan junttautuneena. Tappokalikkaa ei meinannut löytyä mistään ja kun sitten lopulta löytyi, ei sitä meinannut lohilärveiltään osata käyttää. Henki saatiin kuitenkin erkanemaan fisusta. Onnittelijoita riitti ja yksi tarjosi jopa puntariaan. Kalibroitu digitaali näytti 8,1 kiloa. Tuppasi hymyilyttämään. Kotona suoritettu tarkistuspunnitus puolen kilon biiteissä tipautti kuitenkin maanpinnalle, tosin eipä 75 cm ukkotaimen oikein kahdeksaa kiloa voi painaakaan.

11 Eckerö Arto Kojo Eckerö lyhyesti: Pääsiäinen, Arto & Harri, Käringsundsbyn, Buster RS 40 hp, aurinkoa, ei tuulta, neljä kalapäivää, kuusi taimenta 1-2 kg, noin 4500 mk. Jees. Tällä kertaa erittäin hyvin ajoittunut Eckerön neljän päivän pitkä kalastusrupeama oli varsin nuivakalainen, mutta keleiltään mitä upein (joka päivä täysaurinkoa), maisemiltaan kepittämätön, liikkumiseltaan helppo (mökkikylän isäntä halusi välttämättä tarjota käyttööni oman RS Busterinsa), kalastuksellisesti opettavainen (kala ei välttämättä viihdykään lämpimässä vedessä), uusien paikkojen bongaamisessa huippuhyvä (koko Ahvenenmaan etelärannikko ja suurin osa länsilaitaakin) ja muutenkin reissu, jonka tekisi koska tahansa uudelleen. Ekana päivänä Eckerön eteläkärjessä löysimme todella lämmintä, umpisameaa vettä, mutta emme tärpin tärppiä. Kalat kuulemma saatiin (mm. naapurimökkiläiset) kirkkaasta +2 asteen vedestä syyspaikoilta. Toisena päivänä oli yöllä puhaltanut 10+ tuuli puhdistanut eteläkärjen kirkasvetiseksi, mutta kylmäksi. Korotimme saaliin nollasta yhdeksi tärpiksi per äijä (vieraana veneessä oli Harry Hammar Ahvenanmaalta). Kuulemma saaliit, mm. useita 3-4 ja yksi 5,3 kg taimen, saatiin silloin lämpimämmästä sameasta vedestä, perkules! Kolmantena päivänä vielä kerran eteläkärjessä ja aurinko lämmitti kirkkaan rantaveden jo 3-4 asteiseksi. Saimmekin aivan rannasta (me ja rannalta kalastajat olisimme helposti voineet heittää toistemme jalkoihin, jos olisimme olleet kohdakkain) muutaman tärpiön ja kaksi kalaa ylös: Harrin oli lievästi ylämittainen ja minun lievästi alamittainen kolme heittoa myöhemmin. (Tässä vaiheessa pääsimme vihdoin korkkaamaan tulomatkalla ensimmäisen taimenen kunniaksi ostetun Dom Perignon shampanjapullon, hinta hulppeat 320 mk. Harvoinpa on kalastusta keskeytetty taimenparven tultua kohdalle shampanjapullon korkin paukautuksella) Neljäntenä päivänä päätimme lykästää lähdön Siljan yölautalle ja kalastaa erään ahvenanmaalaisen ammattikalastajan, joka on ryhtynyt virvelöimään taimenia, vieraana koko maanantaipäivän. Hyvällä veneellä kävimme läpi paikat Maarianhaminasta lähes Marsundiin asti ja saaliskin vihdoin tyydytti: Neljä taimenta joista kaksi Harrille ja kaksi minulle. Isäntämme jäi tällä kertaa ilman. Loppuillan turinoimme vielä Petterssonin Kallen kotona Kallen miekkakalajuttujen ja uuden Hammarudda-kartan parissa. Kesän lohenkalastusta mietittiin ja kahden viikon päästä starttaavaa Slemmernin haukireissua arvuuteltiin: Slemmern on vielä nimittäin hyvässä jäässä. Kaiken kaikkiaan retken trendi oli mukavan nouseva sarja (nollaa-tärppi-kala-kaksi kalaa TAPPAJAHAUKI 1997 molemmille), upeat tuulettomat kelit ja kokemukset, jotka ajanevat tuonne vastaisuudessakin. Lahjoitimme pois myös ilmainen viikko Käringsundsbyn mökkikylässä lipukkeen, jonka Harri oli viime vuonna voittanut kisan suurimmalla kalalla, koska ilmaiset mökit ja veneet tulevat aina pirun kalliiksi. Nytkin reissusafkat, A la Carte -laivalla, täydet Tax Free -ostokset mennen tullen, autobensat, venebensat, lauttamatkat, hytti paluumatkalla yms. kulut muodostuivat yhteensä 4,5 kmk arvoisiksi eli ylös otetulle taimenkilolle tuli hintaa keskimäärin 700 mk. Kokonaan itse maksetulla reissulla pääsee aina halvemmalla! 11

12 Pitkä perjantai Petri Aarnio Perjantaista muodostuu helposti pitkä, jos aikoo tähän aikaan keväästä keritä ahvenen aamusyönnille ja odottaa jäällä vielä iltasyönninkin. Jostakin syystä kuitenkin löysin itseni parkkipaikalta ja Hötky kaartoi pihaan heti kohta sen jälkeen. Kaappasimme Tillin Akin Veikkolasta ja lähdimme köröttelemään kohti Hankoa. Ilma oli varsin lupaavan tuntuinen, puolipilvistä ja muutama aste pakkasta. Odotukset saaliin suhteen olivat muutenkin korkealla, sillä joku Hötkyn tuttu oli vetänyt kohdealueelta alkutalvesta yli 20 kg ja vielä sanonut reissua tavallista kehnommaksi. Minulla oli vakaa aikomus saavuttaa se pilkkiahven pinna, joka oli niin monta kertaa jo ollut joidenkin grammojen päässä. Pienten mutkittelevien teiden jälkeen löysimme autolle parkkipaikan ja pääsimme jäälle. Ainoa ongelma oli se, että olimme ajaneet ulos kartalta eli meillä ei ollut kuin heikkoja arvauksia siitä, missä olemme. Pienen hapuilun jälkeen saimme itsemme paikannettua jopa jotakuinkin sinne, minne oli tarkoitus. Jäätäkin oli riittävästi ja lähes kaikki salmet pystyi kulkemaan jäätä pitkin. Jäällä kävellessämme bongasimme kymmenkunta joutsenta ja ainakin saman verran kanadanhanhia sekä suuren parven 12 joitakin muita tirppoja. Taitaa se kevät sittenkin olla tulossa. Ensimmäinen pakka löytyi melko helposti eikä paikalla ollut edes tuoreita reikiä. Eikä muuten ollut kalaakaan, parin tunnin sitkeä yrittäminen tuotti tulokseksi Akille pari juuri ja juuri paljain silmin havaittavaa ahventa, minulle ja Karille nollaa. Nokka kohti seuraavaa pakkaa, jonne oli vain 500 metrin kävely. Alku siellä olikin ihan lupaava. Kari kiskaisi tasarilla ensimmäisestä reijästä kolme varttikilon ahventa, mutta siihen se sitten hyytyikin. Sitkeän yrittämisen jälkeen, muiden syödessä eväitä, minä sain morrin avulla kiskottua jäälle muutaman pienen ja pari pannukarkeaa ei kuitenkaan yli kolmesatasta. Tämän jälkeen olikin sitten pidempi ja luultua vaikeampi siirtymä. Jäät alkoivat olla hieman vähissä ja jouduimme suorittamaan muutaman ylimääräisen rantautumisen. Lisäksi kauempaa tarkastellen alkoi näyttää siltä, ettei pakkamme päällä ollut muuta kuin ahtojäätä. Onneksi paikalla oli kuitenkin jäätä ja ahtojään reuna olikin yli kahdenkymmenen metrin päässä. Nyt oli minun vuoro syödä eväitä; Kari ja Aki koittivat sitkeästi löytää paikalta kalaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Syötyäni tein muutan reijän ja sain jokaisesta yhden kokoluokkaa räkä olevan kalan. Koska olin aika hyvin pakan päällä, tein muutaman reijän siirtyen ulospäin pakalta. Ensimmäinen reikä tuottikin heti kunnon tällin ja hetken päästä jäällä potki 31 cm pitkä ja yli 400 grammaa painava ahven. Ensimmäinen pilkkiahven pinnani oli hyväksynyt lounaakseen 7 cm pinkkiselkäisen nilsun. Karikin tuli kauempaa tätä ihmettä katselemaan. Valitettavasti kala tuntui olevan paikan ainoa iso, koska muita ei alueelta löytynyt kunnes VALTAVA tärppi, luulin kyseessä olevan ahvenen kokoluokka kilo, mutta kun valtava suu alkoi näkyä, selvisi ettei kyseessä ollutkaan ahven vaan simppu. Jään päällä erittäin kaunis kala tunnistettiin isosimpuksi. Pituutta 27 cm ja painoa 239 g. Koska simpun jälkeen kalaa ei löytynyt, päätimme tehdä hötkähdyksen Snappariin auringon laskun paikalle. Paikalle pääsi vielä ihan mukavasti, kun kulki yhden saaren läpi. Kalaakin oli määrällisesti mukavasti, mutta koko oli pääasiassa g. Oli joukossa toki muutama kolmesatanen. Parhaiten näitä suurempia tuli taas vasta auringonlaskun jälkeen. Kuka pystyy luotettavasti selittämään tämän ilmiön? Illan paras tärppi oli Karilla, joka kuitenkin päätti jättää kalan vielä kasvamaan, valitettavasti nilsu huulessa. Karin arvio kalasta oli kuha, todennäköisesti jopa pinna kuha. Yhteensä kalaa saatiin jään päälle n. 8-9 kg. Kalan keskikoko vain oli valitettavan pieni. Tulipa kuitenkin saatua pinnaahven. Tästä on hyvä jatkaa ensi talvena.

13 Kymijoen suvantopeto Harri Huuskonen Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja heikko pohjoisenpuoleinen tuuli liikuttelee pilvenhattaroita. Heinäsaaren päällä on puolimetrinen jääkansi joka rajautuu tarkasti rantaviivan mutkia myötäillen. Eteläpäädyssä seisoo kalastaja neopreenihousuissa ja öljykangastakissa. Heittää viehettä silmiinpistävän harvaan tahtiin. Heittotahti johtuu kelausnopeudesta, yhteen kammen kierrokseen menee neljä-viisi sekuntia. Kymmenjalkaisen vavan päässä roikkuu jokikalastuksessa harvemmin nähty laitos, sininen Big Mac haukiuistin. Vapa lähtee kiihtyvällä vauhdilla takaheittoon, jännittyy äärimmilleen ja Big Mac lentää perä edellä monofil- siimaa perässään vetäen kohti Väkinäisten yläniemeä. Heiton viimeiset metrit nostavat Abun hyrräkelalta jonkin löysän kierroksen siimaa mutta vavan pyyhkäisy taaksepäin kelauksen aloitushetkellä korjaa tilanteen. Neljä nopeaa kammen kiertoa imaisee vaapun pinnan alle matkalle kohti keväthaukien asentomonttua. tämän jälkeen vaappu ui eteenpäin sentti kerrallaan, ikäänkuin reittiään tunnustellen. Yhdentoista kilon keväthauki valpastuu ulkoisen häiriön ilmaantumisesta havaintopiiriin. Vaappu lähestyy haukea vasemmalta puolelta suunnaten kulkunsa metrin puolitoista hauen edestä. Raskaasta mätilastista huolimatta hauki kääntyy hiljalleen kohti lähestyvää häiriötä. Aikaa on, koska vaappu kulkee niin hitaasti. Nyt vaappu on hauen kohdalla. Hauen evät värähtävät. Vaappu kulkee kymmenen, kaksikymmentä senttiä eteenpäin. Hauki jännittää lihaksensa tulossa olevaa syöksyä varten. Big Mac osuu pohjassa lojuvaan kymmenen senttiä paksuun oksankarahkaan. Vaapun keskikoukku rouhaisee puuta ja kalastajan napakka nykäisy vie vaapun yhdessä sekunnissa hauen näköpiirin ulkopuolelle. Hauki pysyy jännittyneessä tilassa lähes puoli minuuttia ikäänkuin tajuamatta mitä tapahtui. Aika ei kuitenkaan riitä ja kun noin kolmen minuutin päästä vaappu jälleen kulkee hauen reviirin halki, katsoo kala toiseen suuntaan ja on päättänyt levätä ainakin kolme päivää. Pellinkiläishauet... Mikael Fröberg Kävinpä tuossa parin kaverin kanssa Pellingissä pitkän viikonlopun haukireissulla, laihoin tuloksin. Keskiviikkkoilta meni iloisesti kaasaria iroittaessa, purkaessa ja kootessa - onneksi oli vain uimuri juuttunut. Torstai melko paha tuuli häiritsi hommaa. Perjantaina pääsimme käymään läpi kaikki kartalta paikannetut hotspotit - kaikki kutulahdet umpijäässä. Myös ulkosaaristoon johtavat salmet ja selät olivat jäässä kuten olivat myös kaikki sisälahdet mutta välisaaristo oli lähes jäätön,mielenkiintoista sillä jäiden esiintymispaikoille ei löytynyt mitään kaavaa tai järkiselitystä eikä tukea löytynyt kartaltakaan. TAPPAJAHAUKI 1997 Lauantaina kävimme kaupalla tankkaamassa ja kaupan hoitaja totesi että määrällisesti haukea ei löytyisi kuin vasta juhannuksesta eteenpäin mutta kalaa toki löytyisi matalasta harvakseltaan mutta koko olisi hyvä. No mehän heitimme matalia kivikko-rakkis etelä-länsi rantoja ja ensimmäinen kolmonen suvaitsi tarttua nilsuuni mutta putosi kaukana veneestä. Huristelimme aivan ulkosaaristoon jäitä kierrellen ja erään saaren rannasta mulla paukkaa nilssiin kala joka tuntuu hyvältä, näyttää paremmalta ja painaa 7.75 kg. Pienipäinen ja lyhyt silakkahauki, vatsassa kymmenkunta enemmän tai vähemmän sulanutta silakkaa. Kala tuli aivan avomeren laidalta kivien ja rakkolevien seasta. Mäti oli kovaa ja kutu vissiin vielä kaukana. Kaverilla on vielä vastaavassa mestassa tärppi joka tuntuu varpaissa saakka - ei jää. Ulkosaariston - sillä sitähän Pellinki on - hauet elävät ihan oman rytmin mukaan autuaan tietämättöminä kalastuslehtien kevätvinkeistä. Kahden viikon kuluttua teemme uuden yrityksen, jäät ovat poissa ja tiedämme minne mennä - vielä jäi vähän hampaankoloon ja asiaan palataan. 13

14 Kotalassa koskikalassa Heikki Kulonen Päästäisen mentyä puihin liika suuren sääennusteluottamuksen vuoksi otettiin revanssi männä viikonloppuna. Maukka kerkesi jo maanantaina varaamaan Herraskosken herkku- sumariniskan (ja muunkin kosken) ja elämä hymyili torstaihin asti. Silloin kun ilmestyy viikonlopun sää. Ja sitähän piisasi. Räntää ja lunta, vain ukkonen uupui. Pääsiäisestä viisastuneina päätimme luottaa tähänkin ennusteeseen ja peruttiin Herraskoski. Perjantaiiltapäivään mennessä Ilmatieteenlaitos sai aikaan hiukka korjatun version lauantaista: aurinkoa ja plussaa. Siinä vaiheessa taisi vähän *#*. Ripeä toiminta kykeni onneksi pelastamaan tilanteen, kun Maukka löysi sunnuntaiksi tilaa Kotalan koskilta. Sinne mentiinkin, mutta ensteksi Honkasen pariskunta kestitsi viimeisen päälle muuta retkikuntaa (Aarno ja minä) Tampesterin residenssissään. Kotalan kosket majailevat Virroilla ~140 km Tampereelta pohjoiseen. Kalastusalueita onpi kaksi a 10 hemmoa, toinen on vain pervokalastajille. Sunnuntain luvat olivat sille ei-puristimestalle, se kun on hitaampaa virtaa. Koskissa lirisee kirkasta (näkösyvyys noin metri), humuspitoista, ruskeaa siis, vettä luokkaa Jaalan Sonnanjoki. Paikka avautui hyvintehdyn kunnostuksen jälkeen viime kesänä. 12 h maksaa 87 mk, talvella 47 mk. 14 Tarkoitus oli kalastaa sakeassa sumukorentoparvessa himokkaasti mussuttavia taimenia. Kalastuksellinen osa meni jotakuinkin loistavasti: taimenia saatiin jokaista nähtyä sumukorentoa kohden 0,2. Aika kunnioitettava suhde kauniina, aurinkoisena ja lämpimänä päivänä. Nyt ei vain ollut järin lämmintä. Eikä paljon korentojakaan. Taimen sentään saatiin (30 cm, minä sain). Oli muuten täysin ehjät evät. Ehkä ne sitten Kotalassa lapsosia ovat saaneet. Saas kattoa, jos sitä jaksaisi Jaalaan hötkyä viikonloppuna. Kalaravussa tiistaina Aki Tilli Tuli tässä oltua ravustamassa eräällä järvellä lähellä Veikkolaa. Ensirituaalihan oli tietysti täkykalojen pyynti, joka tapahtui nyt hieman epätavallisella menetelmällä. Tavoitekala ei nimittäin ollut hopeansuomuinen pieni päällepaskantaja, vaan vihreänsävyinen, n. 1-2kg painava limatuubi jota pyydettiin lähinnä räminäuistimilla (paikan erikoisuus: räminärules!) Tyyni, viileähkö ja täysin kirkas sää ei vaikuttanut lupaavalta, mutta eipähän tarvinnut kiroilla hikoilemista tai kastumista huonon kalantulon lisäksi. Alku vaikutti yllättävän hyvältä: 15 minuuttia kalastusta, 2 haukea ylös minulle ja tärppi kaverilleni. Toinen saaduista mönteistä oli tosin n. 25cm pitkä, joten tunsin pienen omantunnon pistoksen antaessani sille puukolla toisenlaisen pistoksen otsalohkoon. Kalantulo tyssäsikin siihen, lieneekö sitten rangaistus pahasta teostani. Joka tapauksessa illan pimetessä olimme vain 2 tärppiä ja pientä ahventa rikkaampia, kun oli aika aloittaa itse pääasia eli ravustus. Hauet paloiksi, hieman niukan kalansaaliin takia pieniksi sellaisiksi, palat keppienrakoihin ja kepit pystyyn rantaveteen. Ja sitten odottelemaan; makkarankäristystä pienellä nuotiolla, upean tähtitaivaan tutkimista ja paskanpuhumista. Parin makkaran jälkeen oli aika tehdä ensimmäinen kierros. Heti 1. kepillä oli kovaa kuhinaa, joukossa jopa 1 otettavan kokoinen, jonka kaverini nosti vedestä. Lupaava alku kuitenkin lopahti; useita keppejä oli noussut irti pohjasta, ja vaikka rapuja oli joka kepillä, olivat ne auttamattoman pieniä. Tuloksena 35 kepin kierrokselta vain 2 otettavaa rapua ja useita verinaarmuja rantatiheikön oksista. Ei kun takaisin nuotiota sytyttämään ja vielä makkaraa paistamaan.toinen kierros; Tulos muuten sama, vain 1 otettava rapu. Ennen lähtöä nostimme vielä syvemmälle asettamamme pöntöt. Tulos : joka pöntössä 5-15 rapua, yhteensä 12 otettavaa. Soudimme takaisin autolle ja nopeasti kotiin. Tulos oli pettymys, mutta saimmepahan jonkin verran rapisijoita ämpärin pohjalle. Ja tärkeintähän oli elämys; pilkkopimeässä, vain hiilloksen hohteessa voi paistaa makkaraa, katsella linnunrataa ja kuunnella rapujen rapinaa ämpärissä. Ravustuksessa on Fiilistä!

15 Slemmernin kutumörssärit Arto Kojo Katsokaa ulos juuri nyt (ma klo 11:45). Tuollaista oli keskimäärin Slemmernillä viikonloppuna. Mökki ainakin oli kiva. TV, pakastin, sähkösauna, mikroaaltouuni, tavallinen, takan tapainen, astianpesukone, keraaminen liesi jne. ja hinta kohtuulliset 1200 mk per viikonloppu. Sijainti Slemmernin itälaidalla, Archipelagon valot vilkuttivat ikkunasta nukkumaan käydessä. Isännät vilkuttivat toisesta ikkunasta, sillä mökki oli isännän pihapiirissä oleva kakkosasunto. Paras näkemäni venesatama, muuten, ja kesäkeleissä loistavat veneet (pikku-askeladden ja vastaava). Perjantaina tuuli noin 25 m/s (puuskissa 30) pohjoisesta ja ei edes mökkikylän pikkukipoilla voinut lähteä 200 metrinpäässä oleville Slemmernin huippupaikoille. Kiertelimme autolla Önningebyn (Lumparnin) kalastusalueen suojan puoleisia rantoja ja heittelimme muutaman niemen keskustellen välillä alkuasukkaiden kanssa. Ihme tapahtui helvetillisen lumipyryn keskellä, sillä Harri sai tiikeri-bomberilla 4,7 hauen. Rannalta. Matalasta. Kauheassa myrskyssä. Lahti vieressä vielä aivan jäässä. Lauantaina tuuli enää 15 m/s (puuskissa 20) eikä mökin kipoilla ollut vieläkään ulos menemistä, varsinkin kun meitä oli kolme (Raato, Harri, minä) ja joku olisi joutunut yksinään kippoon. Niinpä lainasimme tyylikkäästi kysymällä mökki-isännän naapurin Busteria. Jo toinen reissu peräkkäin laina- Busterilla! Mökkikippojen ja koneiden vuokra olisi ollut kai 700 mk/pitkä viikonloppu, joten jouduimme pulittamaan Busterista 200 mk plus bensat. Ns. Hyvä Ostos. Sain minä lauantaina kalankin. Noin nelonen leväpuska tarrasi uuteen Possuväriin ja tuli käymään haavissakin sinnikkäistä ravisteluista (minä ravistin, ei kala) huolimatta. Harri ja Raato saivat rää t mieheen. Oli kiva kipata rommituikku kalan kunniaksi, kun kaikki irtaimisto (myös se rommipullo) oli jääkerroksen peitossa, käsissä ei ollut kahteen tuntiin kiertänyt veri ja lunta ja vettä tuppasi vaakatasossa veneeseen lisää koko ajan. Sunnuntaina aukeni taivas. Outo valoilmiö pilkahti ennen lumisateen alkua taivaalla ja tuuli oli laskenut alle 10 m/s nautinnolliseen TAPPAJAHAUKI 1997 keväthenkäykseen. Heti alkuun muutama kala (Harrille kaksi, Raadolle yksi), sitten loppui. Lopulta minäkin sain putken auki ja tasaisella parin tunnin tahdilla vedin kolme aivan peräperää. Tunnustimme tappiomme. Lähdimme heti vesiltä tultua Kotipizzan vierren epäilyttävään murjuun tarjottimen kokoisille pizzoille ja ykkösoluille. Katsoimme mökeissä vielä telkkarista Cliffhangerin, pakkasimme, ajoimme yölautalle ja olimme aamukahdeksalta Turussa. Loppu olikin yhtä nautintoa viiden sentin sohjossa luistellessa. Retkellä kehittettyä termistöä: Rane : Epäilyttävän näköinen, mutta vedessä ihan hyvää työtä tekevä saksalaisvaappu (Cormoran) Kapteeni Morgan : Koko Saaristomeren ja Ahvenenmaan halvin Charter-kippari (vain noin 100 mk/päivä), oppaanamme lauantaina Dr. Loosen : Edellisen sivupersoona Pläkä : Tuuli alle 10 m/s, pakkanen alle 2 astetta ja vain niukasti lumipyryä (sunnuntain keli) Picture this. Autenttinen tilanne mökissä lauantaiiltana: Harri Raadolle: Ajattelen jotain lukua. Jos arvaat mikä se on, käyn hakemassa meille ulkoa kaljat. Muuten sinä käyt hakemassa meille kaljat. Raato: Kymmenen Harri: No voi vi**u (nousee, pukee saappaat jalkaan ja lähtee hakemaan kaljoja..) 15

16 Lisää Houtskaria Juha Ruokari Haukireissu on nyt onnellisesti takana ja kalaakin tuli, ei tosin niin paljon kuin POKAn kevätreissun perusteella olisi voinut toivoa. Yksi syy (kalamiesten osaamattomuuden lisäksi) oli erittäin kova tuuli: koko ajan lännesta/lounaasta m/s. Tuo rajoitti kalapaikoille menemistä ja vaikeutti kalastamista. Paikat piti valita tuulen mukaan. Itse keskityin Rutakkolahteen sen läheisyydessa oleviin suojaisiin poukamiin. Haukia on tosiaan alueella tosi paljon. Tärppeja ja seurioita oli kaikilla venekunnilla koko ajan. Hauki ilmeisesti aloittelee juuri kutuaan ja oli sen takia erittäin huonolla syonnilla. Kokonaissaaliimme oli (11 miesta + poika) 37 haukea, suurin 3,9 kg ja yli 3-kiloisia 6 kpl. Oma saaliini oli 5 haukea veneeseen suurimmat 3,2 ja 3,1 sekä 1,950 kiloinen säyne (oma ennätys). Itselläni oli Rutakkolahdella kiinni joko iso hauki tai hylje tai sukellusvene tai vastaava: vavassa ei tuntunut potkun potkua, siima juuttui ensin paikalleen ja lähti sitten arvokkaasti menemään sivulle jarrun laulaessa. Tätä kesti n. 5 sekuntia ja sitten irti. Paikalle jäi vain iso pyörre veden pinnalle. Lisäksi kaverin Bomberia seurannut kiloinen, joka kääntyi takaisin parin metrin päässä veneestä, otti heti kiinni sille heittämääni omaan Bomberiini ja demonstroi meille n. 4 metrin päässä veneestä, kuinka se uistin ravistetaan irti leuasta - se kävi kyllä ihmeen helposti! Hieno paikka, kannattaa mennä uudestaan! 16 Tappajahauen tietotoimistosta: Kuoreko kutee? Jyrki Riikinsaari Eilen illalla kymmenen tienoissa Tappajahauen huomiota kiinnitti valtaisa nauru- ja harmaalokkien parveilu Laajalahden siltojen tienoilla. Varmasti useita tuhansia lokkeja lenteli Retuperän lahdessa ja molemmin puolin Lehtisaaren sillan pieltä, sekä Ramsayn rannassa sillan luona ja kivilaiturin kupeella. Harvoin lokit turhaan jonnekin kerääntyvät joten tästä oli otettava selvää. Kotvan kestäneen tarkkailuhetken aikana varmistui, että lokkien kiinnostuksen oli herättänyt jokin suurina parvina rantautunut pikkukala. Vuodenaika huomioiden mitä ilmeisimmin kysessä oli kuore eli norssi joita lokit jahtasivat kiivaasti kirkuen. Lokit lepattivat hyvin matalalla veden yllä sukeltaen aina silloin tällöin mustaan veteen. Useimmiten myös onnistuen nappaamaan kiiltävän sukkulamaisen pikkukalan. Tappajahauen mieleen tuli etsimättä sekin, että lokkien lisäksi oli varmaan paikalla muitakin saalistajia kuoreiden hääjuhlan kuokkavieraina. Lusikkaa heittämällä saattaisi tuosta Retuperän lahdesta saada nyt vaikka kuhia ja miksei taimenenkin... Juhannusaluskuhat Särkisalosta Arto Kojo Torstain ja perjantain vastaisen yön vietimme Jarmon kanssa Särkisalossa jigistellen kuhaa. Paikalle meidät olivat houkutelleet huhut seitsenkiloisista kuhista. Saalis oli odotettu, mutta ei kuitenkaan nolla: Viisi kuhaa, suurin Jarmon reilu kiloinen. Liikuimme Särkisalon pohjoispuolisilla vesillä etsien (turhaan) karikkoja ja sorapohjia. Yhdellä alueella näimme heti alkuillasta kolme venettä uistelemassa, mistä myöhemmin yöllä saimmekin neljä viidestä kalastamme. Kolme tuli jigeillä, yksi uistellen. Kuhien lisäksi ennen puoltayötä napsi jigeihin myös muutama hauki, tosin vain yksi puolikiloinen tuli ylös. Venekalustona oli siitä pokankin retkelle tarjotusta majapaikasta vuokrattu nelimetrinen pikkukippo 20 hp koneella. Hyvin se kyllä liikkui. Näimme ensimmäistä kertaa myös aiotun majoituksen ja päätimme epävirallisesti siltä seisomalta järjestää paikalle PPW:n retken silloin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Samana yönä kuin olimme siellä saatiin jostain alueelta (jälkikäteen kuultuna) 6,5 kilon kuha.

17 Jurmo Jarmo Laine Nyt tätä luvattua tarinaa.. Menimme perjantaina lautalla ylitse Jurmoon. Vähän kamoja kuntoon, henkistä valmistatumista ja rentoutumista kemiallisten aineiden avulla ja nukkumaan. Lauantaina pääsimme vesille jo yhdentoista aikoihin. Kohteena oli varsin umpinainen sisälahti, jossa oli syvyyttä riittävästi. Varma ankastuspaikka. Olimme kuulleet edellisen viikon- lopun saaliista eli 5 ahventa 5.5kg, suurin 1.5kg. Lisäksi oli tullut pikkuhaukea suhteellisen runsaasti. Saapuessamme lahdelle sielä oli vieras vene. Vene oli rantautuneena, ja siinä olijat tarkkailivat meitä. Selkeästi vv:llä olijoita. Oli kiva katsella niiden kärvistelyä ja kyräilyä, kun tiesi itse olevansa luvallisilla vesillä. Kun ryhdyimme kalastamaan, niin he häipyivät suhteellisen nopeasti. Ensimmäinen regaus oli täysi nolla. Toisella regauksella odotukset saivat pikkuhiljaa pohjaa. Petri sai vähän alle kiloisen ahvenen ja tiputti toisen. Minulle taisi tulla pikkuhauki. Kaatoryyppyjen ja mukavan kalantulon myötä tuli selkeä haukihumala. Muistikuvat mikä ahven mistäkin tuli ovat hieman hatarat. Onneksi meillä oli kirjanpito, muuten olisi kalojenkin määrät ja painot hataralla pohjalla. Noin kol...nelj.. jossain vaiheessa siirryimme rannalle makkaran paistoon. Siinä syödessä teimme päätöksen, että rupeamme jahtaamaan ennätystaimenta, kun molemmat olivat saaneet jo uudet ahvenennätykset ja hauki ei ollut mitään jättikokoista. Heittelimme hyvän näköisiä karikoita. Ei merkkiäkään taimenista. Keli olisi ollut aivan mainio eli mieto tuuli ja maininkia. Kalattomuuden pistimme pohjoistuulen syyksi. Illalla söimme kalaaterian (lihapullia ja ranskalaisia) ja joimme valkoviinipullon. Kaikki kalat olimme laskeneet kasvamaan. Sunnuntaina pääsimme jo kymmenen aikoihin liikkeelle. Teimme päätöksen, että otamme tiukkaa kaatoryypyksi ainoastaan taimenille, pinnahauille ja yli kiloisille ahvenille. Muille sai kelvata oluthuikka. Koska tuuli oli sopivan mieto, niin me menimme heittämään jälleen taimenta. Ei vieläkään havaintoa yhdestäkään. Kahdessa tunnissa kypsyimme ja läksimme kohti edellisen päivän mestoja. Syönti oli rajua. Isoja ahvenia tuli harvakseen. Hauista oli paikoitelle jopa kiusaa. Keli oli kaunis, aurinko paistoi, oli lähes tyyntä. Todella huippukalastusta. Kauheaa, miten voikaan turtua kiloisiin ahveniin. Kaksi ahventa otettiin haavilla ylös. Ne olivat Petrin 1.5 ja Muut nostettiin perukkeesta ylös. TAPPAJAHAUKI 1997 Ennätyshaukeenkin olisi ollut täydet mahdollisuudet, mutta meillä oli 2kg:n ahvenen kuvat silmissä. Keskityimme jigaamaan vain pienillä 3 ja 4 tuuman jigeillä. Uistelu tai isojen ankkojen heittely olisi saattanut tuoda kunnon haukiakin. Saalistilastot: - Ahvenia yhteensä 22kpl, joista pinnoja 22kpl, joista SUKLeja 19kpl suurimmat 1830g(Petri), 1540(Petri) ja 1530(Jarmo) - Haukia yht.58kpl, joista pinnoja 12kpl. - Yhteensä 36 pinnaa kahdessa päivässä kahdelle hengelle (Pokan Houstkarin reisu 20 henkeä, 4 päivää, 82 pinnaa suhteessa, jotta he olisivat yltäneet samaan tulokseen heidän olisi pitänyt saada 10*2*36=720 pinnaa eli 8.7 kertaa enemmän pinnakaloja:-) Jos pelkät hauet lasketaan, niin Houstkar 377kpl, me 58kpl, suhde 10*2*58=1160 eli 3.1 kertaa enemmän haukia, ja me keskityimme ahveneen :-) Kyllä tilastoilla on hauska leikkiä.:-) Kaloja tapettiin 1kpl. Petrin ennätysahven oli pakko tappaa, jotta siitä saataisiin virallinen (kauppapuntari) mittaustulos. Muut kalat jatkavat toivottavasti sukuaan. 17

18 Houtskarin reissuni Janne Halme Wapun jo vaivuttua unholaan, lunastan lupaukseni ja kirjoitan jotain tuosta fantastisesta reissusta. Totean heti, että niinkin hienon ja kattavan raportin, kuin mitä tuo reaaliaikaisesti laadittu on, ollessa kaikkien luettavissa, en pyrikään mihinkään täydelliseen selvitykseen reissun tapahtumista vaan kirjoitan omista kokemuksistani. Lähdin matkaan luottavaisin mielin: retkiseura olisi varmasti Suomen asiantuntevimmasta päästä ja tuloksiakin voisi odottaa. Merellä en ollut kalastellut juuri ollenkaan aikaisemmin, joten pientä epävarmuutta kuitenkin oli ilmassa. Ensimmäisen illan pieni käväisy osoitti ainakin pullahuhut oikeiksi: veneeseemme tuli Sampsan vetämänä yksi. Illan hämärtyessä kirjot iskevät Rapalan Magnumiin. Toisena päivänä päästiin jo kunnolla matkaan ja suunnaksi P.Saarisen kanssa otimme idässä olevan saariryhmän ( paljon lahdukoita, pienet välimatkat ). Ohimennen kopaisimme Petrin ja Karin ottipaikan Långvikenin päässä: vedimme tyhjää edellämainittujen kiskoessa ylös joitain räkiä. Epäilys: onko tämä sittenkin kiinni näpeistä? Gloetiin (Kluuvi!) sukeltaessamme saimme myöskin me osamme paikallisen väen vinkeistä kalastuspaikkojen suhteen: Ukon käsi huitoi vinhasti aivan toiseen suuntaan kuin mihin me tietämättömät olimme aikeissa mennä. Lisäksi 18 näimme jotain tuttua mars-mars-merkkiä muistuttavaa husimista: syöntiaika oli ilmeisti niillä paremmilla paikoilla jo alkanut, siksi kiire! Matka jatkui aurinkoisessa säässä pohjoisempaan, mutta rantamatalien kiertely ei tuottanut tulosta ennen kuin vasta saavuttuamme mikäsenytoli -holmin itärannalle jossa olikin sitten vipinää kasvuston reunassa: paljon yrittäjiä, mm. 5kg-seurio, ja parit pinnattomat ylös. Kiersimme vielä takaisin tullessa lukuisia kaislikoita tyhjää vetäen, jälkikäteen voisi viisaampana sanoa, että kalastimme liian matalassa. Perjantain retki suuntautui samoille seuduille osittain siitä syystä, että siellä oli vielä paikkoja katsastamatta ja osittain siksi, että tuo eilispäivän ottilahti antoi mielestämme aihetta parempaan tutustumiseen. Matkan varrella kalastimme Långholmin eteläkaislikkoa, josta Petteri nappasikin 5.5kg:n. Kalojen taisteluhaluttomuus, suoranainen flegmaattisuus, vei vähän kyllä hohtoa tuonkin kalan saamisesta. Seuraava episodimme tapahtuukin erään jo eilen kalastamamme lahdelman edessä: tuulen mukana purjehtien sai helposti vedettyä 12cm-magnumia pohjaa pitkin ja kolisihan se myös kaloihinkin, 3 ylös 2p. minulle ( mm. ensimmäinen kalajigi-haukeni ). Eilisellä ottilahdella tapasimme Lappeenrannan venekunnat ja totesimme paikalla olevan myös paljon kalaa, tosin pientä. Launtaina oli lähdettävä kauemmas. Lisää polttoainetta ja eikun pöröttelemään. Suuntana oli luoteessa oleva saariryhmä jossa, ainakin kartan mukaan, näytti olevan paljon suojaisia lahtia. Eka paikka oli pettymys: vain muutama hassu kaislikon pläntti siellä täällä kallioiden välissä. Päätimme kokeilla kuitenkin yhtä sellaisella kun nyt kerran täällä ollaan -fiiliksellä, mutta saimme jälleen kerran seuraa paikallisilta. Terveiset kajahtivat iloisesti ilmoille, kun vahingossa ajauduimme liian lähelle Håkanin verkkoa. ( Merkkeinä 25cm puukapula ja puoliksiuponnut litistettä litran muovipullo ). Mielessä liikkui jo ajatus turhasta ajomatkasta, kunnes ajoimme sisään Sördön pidempään kutulahteen. Niin, loppu näkyy saalistiedoissa: minulla 15/1 Petterillä 9/1. Lahti oli nimittäin aivan täynnä kalaa kp.2kg. Parhaimmillan meillä taisi olla viidellä heitolla peräkkäin kiinni ja ylös. ( = arvio,eihän siinä juuri laskea kerinnyt ). Kun alkoi näyttää silta että vainajia tulee tässä leikissä liikaa, vaihdoimme yksikoukkuisiin ja lopulta jätimme poloiset rauhaan. Eipä ole aiemmin tarvinnut moisiin toimiin ryhtyä, kun on Päijänteelläkin etsinyt edes sitä yhtä kotiinvietävää. Olisi kai pitänyt etsiä vähän syvempää vettä jostain sieltä lahden edustalta, jos vaikka olisi tullut suurempia...(ks. Perttu & kumppanit -saalistilastot, lauantai ). Lauantaina emme jaksaneet enää juurikaan panostaa kalastukseen, kävimme kuitenkin katsomassa rutakkoa, josta oli eilen tullut se Suuri. Hiljaista oli, paitsi kalastajista. Lahden perällä oli jotain säyneitä? kudulla ja tulipa sieltä ohimennen pari pulikkaa fileinä kotiin vietäväksikin. Reissusta ei suoraan sanoen jäänyt kuin hyvää sanottavaa: kaikki toimi, kalaa tuli ( enemmän kuin koskaan ennen henk.koht ) ja ilmat olivat suorastaan kesäiset. Kiitokset järjestäjille ja matkakumppaneille!

19 Keväistä Kaunissaarta Jyrki Riikinsaari Keväinen Kaunissaari on arvaamaton paikka. Syksystä lähtien on ollut mielessä, että Kaunissaareen pitää päästä keväälläkin heti kun mahdollista. Heti mentiin kun ensimmäinen vuoromoottori kulki perjantaina Vapun jälkeen. Matkaan lähti minun lisäkseni Uimari, Aarno ja Maaretin isä Pekka. Jäät olivat lähteneet Kotkan seudulta ja Terhon pihassakin oli lunta vain parissa kasassa. Terhon mukaan taimen katoaa jäiden mukana joten kalaa ei nähty kuin lautasella. Mika oli saanut kolmikiloisen viikkoa aiemmin Ahströmin niemestä. Mielenkiintoisinta oli mittailla veden lämpötiloja eri paikoissa. Virittelin lämpömittarin anturin nilkkaan kiinni ja näytön rintataskun läppään. Siitä sen näki mukavasti tarpeen vaatiessa. Sitten vaan kahlailin ympäriinsä ja ihmettelin lukemia. Lauantaina tuuli etelälounaasta aika reippaasti mutta aurinko paistoi ja lämmitti rantavedet yllättävän lämpimiksi. Ei Terho eikä kukaan muukaan meistä ollut uskoa kun raportoin muutamasta paikasta rantaveden lämpötilaksi noin neljätoista astetta! Tosin Ahlströmin niemen riutalla kahlatessani sain alimmat lukemat eli 4,5 astetta. Olikin aika kylmä jaloista. Johtui kyllä myös siitä, että vasen polvitaive vuoti... Merkittävin havainto oli se, että veden lämpö tosiaan vaihtelee voimakkaasti paikasta riippuen. Joissain leväpohjaisissa (tummissa) lahdenpohjukoissa oli lämpö luokkaa astetta aallokosta riippumatta. Esimerkiksi molemmin puolin Suurkaria oli sama lämpötila, , mutta karin päissä riutalla kävi virta syvemmältä ja lämpötila oli melkein kymmenen astetta vähemmän. Siitä lämpimän ja kylmän rajalta tuli yriteltyä, mutta tuloksetta. Sunnuntaina ei paistanut aurinko kuin aikaisin aamulla, mutta suojan puolella oli lämpö säilynyt yli kymmenessä asteessa. Ahlströmin niemessä oli kylmä, 2,8 astetta riutalla. Siirryin nopeasti muualle. TAPPAJAHAUKI 1997 Kevät on tosiaan arvaamatonta aikaa ja ilmeisesti taimen on jo katoamassa/kadonnut sieltä ilmestyäkseen uudelleen elo-syyskuussa. Eivät verkkomiehetkään kuulemma saa enää juuri mitään ennen elokuuta. Korkkarilla 10.9 Perttu Seppälä Tuli oltua taas Korkkarilla yöteurastusvuorossa. Vesi oli edelleen lämmintä, 18 astetta. Mutta vesi alkoi nousta rajusti jo iltapäivällä, joten oli luvassa lupaava yö (päivävuoro oli vetänyt puhdasta nollaa) Pari ensimmäistä tuntia olivat hiljaisia, kunnes puoli kahdeksan aikaan alkoi alalaiturilla näkymään runsaasti nuosevien lohien pintakäyntejä. Sitten kahdeksan aikaan alkoi kalaa nousemaan laiturillekin asti. Kalaa tuli tasaisesti koko ajan, syönnin loppuen siinä neljän aikaan yöllä. Laiturille yhteensä 17 lohta + taimenta. Suurin lohi 10.5 kg (ainoa yli kymppä) ja suurin taimen 6.0 kg. Itselleni pari kirjoa (suurempi 2.9 kg, erittäin rasvainen ja täydessä mätilastissa) sekä vähän yli kilon turpa. Ilmeisesti tänä vuonna Korkkarilla tulee kalaa vain silloin kun vesi nousee. Mistähän Korkkarin veden nousu/laskusuhdanteesta saisi luotettavaa tietoa? Onko sillä tehtaalla jotain tiettyjä päiviä, jolloin vettä lasketaan enemmän? 19

20 Vuoden MERITAimenkalastaja Aki Anttila Aikaisemmin moisiin pippaloihin osallistumattoneina kävimme Aarnon kanssa kopaisemassa kisat eilen. Tulos oli Aarnolla hyvä (kaksi) ylös ja mulla huono (yksi trutta pohjaan, ei kaloja). Mutta kerrotaanpa alusta: Paatti kohti Sipoon Kaunissaarta lähti Kauppatorilta puksuttelemaan hyvän aikaa etuajassa eli noin Meripeili henki tyyneyttään ja tuurinmoottorin katolla oli hyvää aikaa turinoida ja keskittyä auringon ottoon. Vasta loppumatkasta tuntui, että vilu alkaa painella läpi vaatteiden jolloin oli aika lämmitellä moottorin kajuutassa. Saapuminen kisakeskukseen tapahtui puoli kymmenen maissa. Nopea kamojen kokoaminen johti siihen, että kisajärjestejät saivat kevennettyä lompakkoamme mm. makkaran ja lihiksen muodossa. Varsinainen siirtyminen kohti kalapaikkoja alkoi klo ja startti (eli kalastuksen aloitus) Pongasimme heti kättelyssä hyvän näköisen luotoryppään saaren (olikohan se nyt sitten länsiranta) toisessa päässä. Koska halusimme säästää kuntomme punnitukseen juoksemiseen, 20 emme olleet ravanneet alussa ja näin ollen luodot olivat täynnä muutakin vavanheiluttajaa. Tyhjä paikkahan se oli. Samoin seuraava. Ja sitä seuraava. Mutta sitten saavuimme pienimuotoiseen lahdelmaan, missä oli selkeästi suuren kalapaikan tuntua. Kahlailimme rannasta hieman eteemmäs, minä pellepuvulla ja Aarno Blue Balls -merkkisillä kahluuhousuillaan. Sitten se tapahtui. Huomasin silmänurkastani Aarnon vavan taipuilevan omituisesta ja olin varman jonkin nykivän siiman toisessa päässä. Pieneltä näytti ja Aarno poimikin sen varmasti talteen. Oli nimittäin Samba - merkkinen lusikka. Pian tämän jälkeen sain Truttani kiinni pohjaan ja jouduin kahlaamaan kaulaa myöten. Heitin ulommas ja taas kiinni. S****, nyt ei auttanut kuin kellutaktiikka, eli vedin ruhoni kelaamalla uistimen päällä. Pari nykäisyä ja siima poikki. Sellaista sattuu. Pari paikkaa myöhemmin olin kahlannut luodolle (jälleen kaulaa myöten) ja olin varma että se oli korkkaamaton ja sisältäisi kisan voittotaimenen. Ei sisältänyt mutta Aarnolla toimi taas. Kahlailtuaan aikansa luodon rannanpuolelle luonnollinen tarve yllätti ja Aarno pongasi rannasta jo toisen uistimensa. Onneksi tällä kertaa en itse menettänyt yhtäkään. Pari paikkaa myöhemmin kisa alkoikin olla jo lopuillaan (klo 1500) ja poistuimme kisapaikalle ihmettelemään saalista. Osallitujista (noin 200) vain neljä henkeä oli onnistunut taimenen väsytyksessä ja yksi muun kalan (1 g tuulenkala, voitti 1000 mk vavan!). Voittajan kala painoi 1960 g, toisen 1505 g ja kolmennen 1065g (muistaakseni). Keli oli kiva ja järjestelyt toimivat. Kyllä ensi vuonnakin pitää koittaa tuonne lähteä auringonottoreissulle (mulla lippis varjosti niin, että muu naama on ihan punainen ja otsa valkea, heheehhe).