Tuotantokonsultointi Ilpo Karinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuotantokonsultointi Ilpo Karinen"

Transkriptio

1 Tuotantokonsultointi Ilpo Karinen Tuotto+ ja jatkokehitysprojekti Oy Leinolat Ab Konsultin esittely Nimeni on Ilpo Karinen ja kotipaikkani on Pohjanmaan aurinkoinen merenrantakaupunki Vaasa. Työurani aloitin Vaasan Kenkätehtaalla myöhemmältä nimeltään Topman Oy. Alussa työtehtäväni oli työntutkimus, eli työvaiheiden aikojen mittaus, joka tehtiin uusille sesonkituotteille kaksi kertaa vuodessa. Myöhemmin meitä työntutkijoita, kellokalleja, oli kolme ja vedin työntutkimustoimintaa. Työskentelin yrityksessä 17 vuotta, joista 6 viimeistä vuotta olin tuotannonjohdossa. Kengänteon loppuessa Vaasassa, päätin vuonna 1986 ryhtyä tuotantokonsultiksi, jonka työn painopisteenä oli palkkausjärjestelmien teko PK yrityksille. Alkuvuosina työt keskittyivät huonekaluteollisuuteen ja myöhemmin kaikille varsin erilaisille aloille. Kohdeyrityksiä on kertynyt yli 50 kpl. Tuottoanalyysejä olen tehnyt vuodesta 1997 lähtien 32 kpl. Tuotto + analyysi Kauppa- ja teollisuusministeriö on yhteistyökumppaneineen tehnyt yritysten käyttöön Tuotto+ kehittämisohjelman, jossa kokenut ja erikoiskoulutuksen saanut konsultti käy läpi yrityksen kaikki keskeiset tuottavuustekijät. Tällä hetkellä suomessa on runsaat 40 sertifioitua konsulttia. Ohjelman toteutukseen osallistuu yritysjohdon lisäksi koko henkilöstö. Analyysi on suunnattu kehittymishaluisille tuotannollista toimintaa harjoittaville ja kehittämiseen sitoutuneille pk-yrityksille. Palvelu on voimakkaasti tuettu, eli koko analyysi raportteineen ja kehitysohjelmineen maksaa yritykselle henkilöstön määrästä riippuen vain Tuotto-ohjelman jatkotyöhön on mahdollista sopia lisäkonsulttipäiviä, joista veloitetaan 300 päivätä. Käytännössä analyysi etenee yrityksessä seuraavasti: Kirjataan yrityksen perustiedot ja tutustutaan toimintaa yleisesti kuunnellaan toimitusjohtajan murheet. Sen jälkeen tehdään koko yrityksen toiminnan kattava henkilöstökysely, johon osallistuu koko henkilöstö. Seuraavaksi konsultti haastattelee sovittuja avainhenkilöitä ja työntekijöitä analyysin asiarunkoa hyväksi käyttäen. Analyysiin sisältyy myös tehtaan järjestyksen ja siisteyden kartoitus, sekä helposti toteutettava talousosio. Konsultti on yrityksessä analyysin laajuudesta riippuen 3 5 pv. Yritysjakson jälkeen konsultti tekee toimistossaan raportin, jonka keskeisenä osana on ehdotettu kehittämisohjelma vastuuhenkilöineen ja aikatauluineen. Kehittämisohjelma sisältää kolme tällä hetkellä tärkeintä kehityskohdetta. Muut esille tuotavat asiat kirjataan riesalistaan. Raportti käydään yrityksessä yksityiskohtaisesti läpi, joko koko henkilöstön tai haastatteluihin osallistuneiden henkilöiden kanssa. Analyysi lähestyy asioita monelta taholta ja käytännössä ne osoittavat samaa lopputulosta. Erittäin merkittävää on myös, että analyysi on luottamuksellinen foorumi, jossa henkilöt kertovat konsultille asiat sellaisina kuin ne ovat ja nimenomaan myös ne asiat, joita esimiehelle tai kollegalle ei voi suoraan sanoa. Tuotto+ analyysin voi tilata lähimmästä TE-keskuksesta. 1

2 Henkilöstökyselyn grafiikka on monipuolinen ja tässä muutama esimerkki tuloksista.. 2

3 Kellotutkimuksen lähihistoria Yhdeksänkymmentäluvun alkuun asti kellotutkimus oli yksi tuottavuuden kehittämisen perustyökalu. Sitten tulivat tiimit ja kaikki muuttui. Vallalle tuli asenne, että kelloja ei enää tarvita ja ne voidaan upottaa vaikka Pohjanlahteen. Mutta miten sitten kävikään? Tiimeillä saatiin paljon hyvää aikaan, mutta sitten huomattiin, että tiimitkin tarvitsevat normeja ja tavoitteita, joita oli monesti mahdoton mitata ilman kelloja. Siitä seurasi, että 2000-luvulla kellot kaivettiin uudelleen esiin ja nyt suurissakin yrityksissä tehdään taas mittavia tutkimusprojekteja. Lyhyet työvaiheet mitataan kellolla. Pitkissä vaiheissa voidaan käyttää mikrotutkimusta. Mikrolle tehty mittausohjelma jossa voidaan mitata usean henkilön työtä samanaikaisesti Nykyään teen myös lyhyiden kellotutkimusten kirjauksen suoraan mikrolle, jolloin ylimääräinen paperille kirjaus ja käsin laskenta jää pois. Tätä varten minulla on oma pöytä, johon kello on kiinnitetty. 3

4 Jatkokehitysprojekti Oy Leinolat Ab, Vaasa Oy Leinolat Ab on ohutlevytyöhön keskittynyt PK-yritys Vaasassa. Liikevaihto on 7,5 milj ja henkilömäärä 60. Toiminta jakautuu ilmanvaihtourakointiin ja tuotetehtaaseen, jossa tuottokonsultti Antero Kiviniemi teki Tuotto+ analyysin keväällä Tuloksena saatiin hyvin selkeät kehittämistarpeet, joista ilmeni, että kehitystyö on mittava ja vaatii myös työaikojen mittauksia. Tällöin yritysjohto otti minuun yhteyttä ja TE-keskuksen tukema jatkokehitysprojekti käynnistettiin syksyllä Oleellista oli kuitenkin, että Antero Kiviniemen Analyysillä saamat kehitysehdotukset olivat selkeitä ja niiden pohjalta työ oli helppo aloittaa. Analyysin kokonaistulos oli, että tuotteiden laadun ja henkilöstön ammattitaidon osalta asiat olivat lähes kunnossa, mutta tuottavuus oli viime vuosina heikentynyt. Parannustoimenpiteitä tarvittiin heti. Tuotetehtaan valmistussolut ovat: Bobisolu - Bobi-postilaatikot Luukkusolu - Ilmastointituotteet, tarkistusluukut yms. Konepajasolu - Ilmanvaihtokontit voimalaitosten jäähdytykseen Eristesolu - Laivadieselmoottorien pakoputken erityssuojat Erikoistyöt Käyn seuraavassa läpi Bobisolun kehittämistoimenpiteet. Muiden solujen osalta toimenpiteet olivat perustaltaan hyvin samanlaisia. Seuraavassa on lyhyesti selvitetty, miten tähän myönteiseen tulokseen on päästy. Konkreettiset kehittämisen alueet yksinkertaistettuna ovat: Että työ sujuu hyvin, täytyy olla Ennen työtä 1. Materiaalit ja osat, mistä voi tehdä 2. Toimintaedellytykset pitää olla kunnossa 3. Jokaisen pitää tietää mitä tehdään 4. Jokaisella oltava selkeät tavoitteet Työn jälkeen 5. Esimiehillä on tieto siitä, mitä on saatu aikaan. 6. Solun henkilöt kokevat onnistuneensa ja esimies on siitä kiinnostunut 7. Tulokset näkyviin mittarit palkkiot 4

5 Bobisolun kehittämistarpeet 1. Materiaalit ja osat, mistä voi tehdä Yksikertaisesta ulkonäöstään ja standardisoinnista huolimatta Bobi-postilaatikossa on paljon osia, joiden määrä sitten kertautuu laajan tuotevalikoiman myötä (maalattavia malleja 16 tuotetta ja ruostumattomasta teräksestä valmistettuja 10 tuotetta.) Akuuttina ongelmana oli jatkuva osien puuttuminen, mikä johti keskeytyksiin, jatkuviin vaihtoihin ja ennen kaikkea huonoon tuottavuuteen. Tehtiin osille yksinkertainen Excel-pohjainen suunnittelutiedosto, johon levytyökeskus päivittää osat ja valmistustiedolla poistetaan valmiit. Sarjakoot optimoitiin ja sovellettiin vakiotuotteille ennakoivaa valmistusta. Käytännössä työhön jouduttiin kuitenkin käyttämään paljon aikaa, ennen kuin järjestelmä alkoi toimia. 2. Toimintaedellytykset pitää olla kunnossa Kokoonpanossa sarjakoot vaihtelevat muutamasta kappaleesta kymmeniin ja se edellytti osien nopeaa keräämistä. Nyt heikoimmillaan osien keräys kesti paljon kauemmin, kuin työvaiheiden teko. Vaippaosat olivat kasoina lattialla ja muut osat epäjärjestyksessä hyllyssä kuormalavoilla, joten edellytyksiä tehokkaaseen työhön ei ollut. Etulevyjen käsittely ja säilytys tuotti eniten hankaluuksia. Ratkaisuna oli kuitenkin yksinkertainen kaksitasoinen pyörävaunu, johon osat laitetaan heti taivutuksessa ja voidaan siirtää työpisteeseen nopeasti. Toinen apuvaunu kehitettiin vaipoille ja se osoittautui todella hyvin toimivaksi. Lisäksi hyllyt kooditettiin ja laitettiin järjestykseen. Pienosille tehtiin oma lokerohylly, josta osien riittävyyttä on helppo seurata manuaalisesti. Myös layout-ratkaisu tehtiin kokonaan uusiksi. Etulevyjen säilytys- ja siirtovaunut Vaippojen säilytys- ja siirto työpisteelle 3. Jokaisen pitää tietää mitä tehdään Myös tällä sektorilla oli puutteita. Työntekijät seurasivat tilauskantaa ja säätelivät työtään sen mukaan. Valmistusjärjestys ei myöskään aina osunut oikeaa ja ennen kaikkea tulevia sesonkihuippuja ei ennakoitu riittävästi. 5

6 Tämä asia oli helpoimmin ratkaistavissa yksikertaisella Excel-suunnittelutiedostolla, jossa on kuormitustieto mukana. Solu tekee tasaista suunnitelman mukaan tasaista päivävauhtia ja sesonkihuiput ennakoidaan suunnitelmassa. 4. Jokaisella on oltava selkeät tavoitteet Tavoitteiden mittaaminen ja sisäänajo oli projektin suuritöisin alue. Tuotteiden työajat mitattiin normaalilla kellotutkimuksella, jossa samalla käytiin läpi työmenetelmät. Käsityönä tehtävät kokoonpanot olivat selkeämpiä, mutta automaattikoneen osalta tarvittiin useita tutkimuksia. Samalla koneen kuluneet työkaluosat päätettiin uusia. Lopputuloksena olivat työvaihe- ja tuotekohtaiset tavoiteajat, joihin lähdettiin pyrkimään. 5. Esimiehillä on tieto siitä, mitä on saatu aikaan. Tässä lähdettiin liikkeelle lähes nollatasosta. Myyntiluvut olivat tiedossa, mutta valmistusmäärät olivat vain solun sisällä pienessä vihossa jota ei kukaan lukenut. Aloitettiin valmistusmäärien kirjaus alussa mainittuun materiaalien suunnittelutaulukkoon, jossa valmistusmäärä poistaa materiaalitarpeen. 6. Solun henkilöt kokevat onnistuneensa ja esimies on siitä kiinnostunut Onnistumista oli vaikea mitata, koska tavoitteita ja seurantaa ei ollut. Tässä on se maailman vanhin asia, eli motivoiminen hyviin tuloksiin. Se lähtee liikkeelle tavoitteista, jotka tekijöille annetaan. Sen jälkeen annetaan positiivista palautetta, kun päästään lähemmäs tavoitetta. Tämä on jatkuvaa vuorovaikutusta, jolla vähitellen edetään. 7. Tulokset näkyviin mittarit palkkiot Nyt tullaan yhteen projektin päätavoitteeseen, eli tuottavuuden seurantajärjestelmän tekemiseen, jonka avulla voidaan rakentaa motivoiva palkkausjärjestelmä. Se rakennettiin edellä kuvattujen elementtien avulla solukohtaisesti. Samassa yhteydessä saatiin tarkat tiedot vaihekustannuksista tarjous- ja jälkilaskentaa varten. Tuottavuusmittarissa verrataan laskennallisia tunteja toteutuneisiin tunteihin ja saadaan tuottavuus, jonka trendi näyttää kehittymisen. Laskennalliset tunnit määriteltiin solun toiminnan edellyttämällä tavalla kellotutkimuksilla, käyttöasteen mukaan tai mikrolla tehtävällä tutkimuksella. Muiden solujen kehittämisessä seurattiin tätä samaa 7:n kohdan peruskaavaa. Painopistealueet vain vaihtelivat solun toiminnanluonteen mukaan. 6

7 Projektin tulokset Tuottavuus alkoi nousta ja jatkokehitys näyttää hyvältä. Tuotteiden menekki on kasvanut, mutta työntekijöiden määrä ei ole noussut. Tuottavuusseurannan lopullisena tavoitteena oli luoda motivoiva palkkausjärjestelmä. Palkkauksen pohjana on tuottavuus, joka määritetään vuosineljänneksittäin. Sovitun tavoitteen ylityksestä maksetaan tuotantopalkkio. Palkkioon oikeuttavaan tasoon päästiin syksyllä Tuotteiden laatu ja henkilöstön ammattitaito olivat kunnossa. Näihin asioihin ei projektin aikana tarvinnut puuttua. Vuoden 2002 tulos oli kohtalaisen hyvä, mutta heikkenevä tuottavuus alkoi näkyä tuloksessa. Tilanteeseen reagoitiin nopeasti ja kehitystoimien avulla tulos kääntyi nousuun jo vuonna Näkymätön toiminta ajatusmallien muuttuminen Raporteissa ei ilmene se suuri työmäärä, joka on tarvittu ajatusmallien muuttamiseen, että esimiehet ja vetäjät ovat käytännössä lähteneet toteuttamaan uusia toimintatapoja. Ajatusmallien muuttaminen merkitsee sitä, että tehdään asioita eri tavalla tai tehdään sellaisia asioita, joita ennen ei ole tehty ja ylläpidetään ne. Muuten ei toiminnan taso nouse. Yhteystiedot: Tuotantokonsultointi Ilpo Karinen Hellaksentie 4, Vaasa

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille

Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille

Lisätiedot

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA

TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi

Lisätiedot

Yritysbarometri Q4/2015. Julkaistu 17.12.2015

Yritysbarometri Q4/2015. Julkaistu 17.12.2015 Yritysbarometri Q4/2015 Julkaistu 17.12.2015 Yritysbarometri lyhyesti Uusi tapa tuottaa ajantasaista taloustietoa Kattava taustalla tuhansien suomalaisten pkyrityksien taloutta koskevat tiedot Ajantasainen

Lisätiedot

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta

Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 1.12.2014 ja 8.12.2014 Yhteistyötoimikunta 18.12.2014 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Häiriöttömyyden ja riskienhallinnan merkitys toimitusvarmuudelle, rakennusalan pk-yrityksen näkökulmasta.

Häiriöttömyyden ja riskienhallinnan merkitys toimitusvarmuudelle, rakennusalan pk-yrityksen näkökulmasta. Häiriöttömyyden ja riskienhallinnan merkitys toimitusvarmuudelle, rakennusalan pk-yrityksen näkökulmasta. Ari Kammonen 10/2/2007 1 Ari Kammonen Rakennusmestari Noin 15v työmaiden johdossa Noin 8v ESRL:n

Lisätiedot

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 12.02.2014 Sivu 1 / 1 675/02.06.01/2014 4 Espoo Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen ennakkotilinpäätös tilanteesta 31.12.2013 Valmistelijat / lisätiedot: etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Toimitusjohtaja

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. SIIVOUSPALVELUJEN TARJOUSPYYNNÖN LIITE NUMERO 5 1 (12) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 2012 Siivouspalvelut (Hämeenlinnan Asunnot Oy) Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous-

Lisätiedot

TKL -LEX TEKNISEN KAUPAN TIETOPALVELU

TKL -LEX TEKNISEN KAUPAN TIETOPALVELU TKL -LEX TEKNISEN KAUPAN TIETOPALVELU Ennakoivaa säädöstietoa liiketoiminnan tarpeisiin TKL -LEX yritysjohdolle myynnistä vastaaville markkinoinnista vastaaville asiantuntijoille Teknisen kaupan yritysten

Lisätiedot

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö

Pientyöpaikoilla uudistuminen mistyö Pientyöpaikoilla uudistuminen (Punk)-hankeen kehittämisty mistyö Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutussäätiö Pirkko Mäkelä-Pusa 17.3.2011 ESR-hanke 2009 2012, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan

Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan Sivu 1 / 6 Hankkeen toteutuminen suhteessa hankesuunnitelmaan / Länsi- ja Keski-Uusimaa Tavoite Arvio tavoitteen toteutumisesta Selvitys miten toteutumista arvioidaan 1. Nykytilakuvaukset 1.1 Palveluprosessien

Lisätiedot

Yritykset tässä vertailussa:

Yritykset tässä vertailussa: Yritykset tässä vertailussa: This comparison contains the following companies Jouni Sakki Oy Rälssintie 4 B, FIN 72 HELSINKI tel. +358 9 22438785, GSM +358 5 6828 e-mail jouni.sakki@jounisakki.fi Tilaus

Lisätiedot

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,

Lisätiedot

Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1

Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1 Hyvää huomenta Hyvää huomista 13.3.2016 1 Kemianteollisuus ry TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Ammattiliitto Pro ry Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Työhyvinvoinnin kehittäminen on kemian alan työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007

Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2002-2005 ja seurantakierros 2007 Teknologiateollisuuden Haastamme kilpailu 2-25 ja seurantakierros 27 Tavoitteena vauhdittaa turvallisuuden ja tuottavuuden kehitystä 1 Metallituote- ja koneteollisuuden työympäristön taso ja tuottavuus

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Liite G 28 Pohjanmaa TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Raporttiaika: 1.5.2007-31.12.2010 (Työttömille suunnatut hankkeet) 1. Taustatiedot 1.1 Hankkeen nimi ALMA (Alkava

Lisätiedot

Työn kaari kuntoon. avulla

Työn kaari kuntoon. avulla Työn kaari kuntoon Kevan Kaari-palveluiden Kevan Kaari-palveluiden avulla Miksi Kaari-palvelut? Haluamme tukea jäsenyhteisöjä ja julkisen sektorin työntekijöitä työssä jatkamisessa: työhyvinvointitoiminnan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla 5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen

Lisätiedot

Koulutuksen näkökulma. Kaivosseminaari 5.6.2008 Kajaani, Kaukametsän sali Kainuun TE-keskus Leena Meriläinen Erikoissuunnittelija

Koulutuksen näkökulma. Kaivosseminaari 5.6.2008 Kajaani, Kaukametsän sali Kainuun TE-keskus Leena Meriläinen Erikoissuunnittelija Koulutuksen näkökulma Kaivosseminaari 5.6.2008 Kajaani, Kaukametsän sali Kainuun TE-keskus Leena Meriläinen Erikoissuunnittelija 1 Koulutuksen näkökulma Yliopisto- ja korkeakoulutasoinen koulutus Toisen

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla

Lisätiedot

Henna Nurminen Hankkeen esittely

Henna Nurminen Hankkeen esittely Henna Nurminen 1.4.2016 Hankkeen esittely Perustiedot Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten yhdessä toteuttama ESR-hanke Tiimi (paikkakunta): Projektipäällikkö Henna Nurminen (Rovaniemi) Projektikoordinaattori

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu 22.1.2016. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet Vastaanottava maaseutu 22.1.2016 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rahoituksen jako rahastojen välillä (pl. alueellinen yhteistyö)

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide

Talousarvion 2016 laadintaohjeen liite 1. Kuntalainen ja asiakas. Tilaajan eli valtuuston asettama tavoite ja toimenpide Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen Varhaisen puuttumisen resurssien kohdentaminen ja palveluiden kehittäminen poikkihallinnollisesti 1. Liikuntapalveluissa

Lisätiedot

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto

Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla. Martti Kairinen Turun yliopisto Keskeiset tulokset paikallisesta sopimisesta yksityisellä sektorilla Martti Kairinen Turun yliopisto Tutkimus paikallisesta sopimisesta Turun yliopiston työoikeuden oppiaineessa on tehty useita selvityksiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016

Kasvun ja oppimisen palvelualue 2016 Kaupunginhallitus 5.10.2016 Kuopion kaupungin talousarvio 2016 sekä vuosien 2016-2019 toimintaja taloussuunnitelma Sivu 87: sivun loppuun lisätään kasvun ja oppimisen palvelualueen toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013

Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Aki Jääskeläinen Tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto aki.jaaskelainen@tut.fi www.tut.fi/pmteam 17.5.2013 Esityksen sisältö Keskeiset käsitteet Mittaamisen tila kuntien teknisessä toimessa Näkökulmia

Lisätiedot

Loppuraportti OPE-OKA

Loppuraportti OPE-OKA Projektin nimi: Pohjalaisten kouluttaminen hyödyntämään osaamisen arvointimenetelmää (OPE-OK) Yhteystiedot: Seppo Tuominen, Nelikon Oy, Hovioikeudenpuistikko 16, 65100 Vaasa email:stuomine@walli.uwasa.fi

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus 2013

ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus 2013 Julkaisuvapaa ma 28.10.2013 klo 06.00 Tyytyväisyys televiestintäpalveluihin nousee - Terveen kilpailutilanteen säilyttäminen on nyt ratkaiseva ICT (Matkaviestintä, laajakaista ja maksu-tv) - Asiakastyytyväisyystutkimus

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi

Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Palveluverkkoselvitys - Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Alustava hankesuunnitelma Laura Käsmä 8.10.2013 Palveluverkkoselvitys Mikkeli sote Palveluverkkoselvityksen tavoitteena on tuottaa 1. Tietoa

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

Miten yritys voi soveltaa Leania käytännössä Michael Johansson

Miten yritys voi soveltaa Leania käytännössä Michael Johansson Miten yritys voi soveltaa Leania käytännössä Michael Johansson 1. LEAN Työkalut: Componenta Pistons 2. LEAN Johtaminen: J&P Hoiva Oy 3. LEAN Kulttuuri: Oy Wikar Ab 4. Lean turkistarhauksessa? 1. LEAN Työkalut:

Lisätiedot

Fingrid Oyj Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Näkökulmia urakoitsijan laadunhallintaan 19.5.2016 / Kimmo Honkaniemi, Mikko Luoma

Fingrid Oyj Omaisuuden hallinnan teemapäivä. Näkökulmia urakoitsijan laadunhallintaan 19.5.2016 / Kimmo Honkaniemi, Mikko Luoma Fingrid Oyj Omaisuuden hallinnan teemapäivä Näkökulmia urakoitsijan laadunhallintaan 19.5.2016 / Kimmo Honkaniemi, Mikko Luoma Näkökulmia urakoitsijan laadunhallintaan Esityksen sisältö Turvallisuus etulinjassa

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus 12.8.2013

Tiedotustilaisuus 12.8.2013 Hae CAD-osaaja- tai Energiaasiantuntija koulutukseen Tiedotustilaisuus 12.8.2013 Koulutusten toteuttajat Tilaaja: Pirkanmaan ELY-keskus Valvoja: Pirkanmaan TE-toimisto Koulutuksen järjestäjä: Primetieto

Lisätiedot

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1 Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTIMYLLYT

TYÖHYVINVOINTIMYLLYT TYÖHYVINVOINTIKARTOITUS TYÖHYVINVOINTIMYLLYT STRATEGINEN TYÖHYVINVOINTI JOHTAMINEN TYÖSSÄ JAKSAMINEN KOGNITIIVINEN ERGONOMIA M i k s i h y v i n v o i n t i k a r t o i t u s? Yhä useampi yritys on huomannut

Lisätiedot

A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen

A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen A. SMD-kytkennän kokoaminen ja mittaaminen Avaa tarvikepussi ja tarkista komponenttien lukumäärä sekä nimellisarvot pakkauksessa olevan osaluettelon avulla. Ilmoita mahdollisista puutteista tai virheistä

Lisätiedot

Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja

Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Columbus- palkkausjärjestelmä Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Suomen ympäristökeskus 11.1.2008 2 1. JOHDANTO Henkilökohtainen palkka muodostuu Columbus- palkkausjärjestelmässä tehtävän vaativuuteen

Lisätiedot

2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016?

2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016? Osa A Johtaminen 1 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten toimipaikassa tehtyjä toimenpiteitä, kun tuotannossa havaittiin ongelma vuosina 2011 ja 2016? Esimerkki: laadullisen vian löytäminen tuotteesta tai koneiston

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS. Seinäjoen osahanke LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Seinäjoen osahanke Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan ja Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja 28.1.2011 1 NCC-konserni Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa on myös Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa. NCC-konserni Liikevaihto 4,9 Mrd Henkilöstö

Lisätiedot

Jakopalkka 2015. Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo

Jakopalkka 2015. Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo Jakopalkka 2015 Ratkaisun sisällöstä Juho Ajo versio 1.0 21.10.2014 Kiekun palkkakustannusten jaon kehittäminen 2013-2015 - > 31.12.2013 2014 2015 - > Jakopalkkalaskennan tulosten siirto kirjanpitoon Laskenta

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Tausta Peili TM -johtajuusarvion pohjana ovat IPMA:n (International Project Management Association) määrittelemät projektijohtamisen käyttäytymispätevyydet (IPMA Competence Baseline

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 23.3.2016 TILAAJAVASTUUVALVONTA 2015 TYÖSUOJELUN

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Glaston Insight. Online palveluilla tuottavuuden parannus. Miikeal Leskinen

Glaston Insight. Online palveluilla tuottavuuden parannus. Miikeal Leskinen Glaston Insight Online palveluilla tuottavuuden parannus Miikeal Leskinen Glaston lyhyesti Kansainvälinen lasiteknologiayhtiö ja lasiprosessoinnin pioneeri Laaja tuote- ja palveluvalikoima ja alan laajin

Lisätiedot

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012

TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 PROJEKTISUUNNITELMA 2010 Yleistä Tsemppiä työttömille - projekti on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Projekti on saavuttanut ja ylittänytkin joka vuosi sille asetetut

Lisätiedot

Palvelukonseptimme NestorMetodi

Palvelukonseptimme NestorMetodi Palvelukonseptimme NestorMetodi Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa löytää ratkaisuja yrityksen haasteisiin Kokemus syntyy vain kokemalla Lisäarvoa asiakkaille

Lisätiedot

Yritysbarometri Q1/2016. Julkaisuvapaa

Yritysbarometri Q1/2016. Julkaisuvapaa Yritysbarometri Q1/2016 Julkaisuvapaa 19.4.2016 Yritysbarometri lyhyesti Uusi tapa tuottaa ajantasaista taloustietoa Kattava taustalla tuhansien suomalaisten pkyrityksien taloutta koskevat tiedot Ajantasainen

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun

KEVEYTTÄ TYÖHÖN. Työstressi ja kuormitus haltuun KEVEYTTÄ TYÖHÖN Työstressi ja kuormitus haltuun Tammikuu 2013 VALTIOVARAINMINISTERIÖ PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO Puhelin 0295 16001 (vaihde) Internet: www.vm.fi Taitto: Pirkko Ala-Marttila/Anitta

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

Aloita omistajanvaihdos ajoissa Loppi 28.4.2011

Aloita omistajanvaihdos ajoissa Loppi 28.4.2011 Aloita omistajanvaihdos ajoissa Loppi 28.4.2011 Luopujan pohdintaa JATKAJA? OSTAJAN LÖYTÄMINEN? YEL? RAHOITUS? VEROTUS? LAKIASIAT? LIIKETOIMINTAKAUPPA? SOPIMUKSET? LAHJAVEROT? Paljon kysymyksiä, jotka

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012

Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus. Helsinki 29.11.2012 Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Helsinki 29.11.2012 TOIMIALAN KUVAUS JA RAJAUS Muiden rakennuspuusepän tuotteiden valmistus TOL 1623, joka jakaantuu kahteen alatoimialaan: Puutalojen

Lisätiedot

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen

STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN. Ossi Aura & Guy Ahonen STRATEGISEN HYVINVOINNIN JOHTAMINEN Ossi Aura & Guy Ahonen Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media ja kirjoittajat ISBN 978-952-14-2780-0 ISBN 978-952-14-2781-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2782-4

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Janne Göös Toimitusjohtaja

Janne Göös Toimitusjohtaja Kehotärinän altistuksen hallittavuuden parantaminen: vaihe 2 kehotärinän osaamisen ja koulutuksen hyödyntäminen tärinän vähentämisessä - LOPPURAPORTTI Projektin nimi: Kehotärinän hallittavuuden parantaminen

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS. Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus.

HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS. Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus. HUS:N TUOTTAVUUDEN MITTAUS JA TUOTTAVUUSKEHITYS Laskentapäällikkö Taru Lehtonen Yhtymähallinto, talousryhmä taru.k.lehtonen@hus.fi TUOTTAVUUDEN MITTAUS DRG-pisteet / htv (tuotos / panos mittari) Tuottavuus

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.

UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,

Lisätiedot

Paremmin tekemisen kulttuuri

Paremmin tekemisen kulttuuri Paremmin tekemisen kulttuuri Kuinka nousimme finanssikriisin jälkeen jaloillemme? - TRIOplus Tampereen alihankintamessut 2013 Ke 25.9.2013 1 Lähtö kuopasta Saalasti runsaan 40 hengen 15 Me lv teollisuusyritys

Lisätiedot

Tuottavuutta ja tyytyväisyyttä palkkiopalkkauksella Case ABB

Tuottavuutta ja tyytyväisyyttä palkkiopalkkauksella Case ABB Tuottavuutta ja tyytyväisyyttä palkkiopalkkauksella Case ABB 28.11.2012 Rolf Gustafsson, Oy GLM Consulting Ab EK:n ja työnantajaliittojen palkitsemiskonferenssi Oy GLM Consulting Ab / Rolf Gustafsson 1

Lisätiedot

MITTAROINNIN YLEISOHJEET

MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 1 (7) MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 2 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet... 4 3.1 Standardit...

Lisätiedot

AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM

AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM AIKA ON RAHAA. VARSINKIN TYÖAIKA. CAT PRODUCT LINK TM NYT TIEDÄT. Nyt tiedät, mitä koneellesi kuuluu. Tarkka, ajantasainen tieto koneesi sijainnista, käytöstä ja kunnosta tehostaa toimintaasi ja pienentää

Lisätiedot

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016

STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 STT Viestintäpalvelut Oy ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa 2.2.2016 Johdanto STT Viestintäpalvelut Oy ja ProCom ry tutkivat viestinnän mittaamisen

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

Ketjuauditoinnit. TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira

Ketjuauditoinnit. TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira Ketjuauditoinnit TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira Auditointijärjestelmien tavoitteena: onko rehu- ja elintarvikelainsäädäntöön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskeviin sääntöihin

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua

Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua Eero Hyttinen Edupoli 20.03.2009 Kotityöpalveluyritysten substanssi- ja liiketoimintaosaaminen

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja 1 (ex M-real) lyhyesti Liikevaihto noin 2,1 miljardia euroa, henkilöstömäärä noin 3 300 Johtava eurooppalainen ensikuitukartongin,

Lisätiedot

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015

OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 OMAHOIDON TUKI JA SÄHKÖISET PALVELUT -HÄMEENLINNAN TARINA- Palvelupäällikkö Suna Saadetdin, TtM, MBA 16.4.2015 21.4.2015 Tarve kehittää palveluita Tilanne vuonna 2010 palveluiden saatavuus ei ollut riittävä

Lisätiedot

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen

Kuntien tuottavuuden mittaaminen. KEHTO-FOORUMI 3.10.2013 Kauko Aronen Kuntien tuottavuuden mittaaminen KEHTO-FOORUMI Kauko Aronen Miksi? V. 2009 hallitus kehysriihessä asetti 20 suurimalle kaupungille tehtävän laatia tuottavuusohjelma ja päätti sen seurannasta Tuottavuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Hankkeen valmistusaste on määritetty laskemalla hankkeen suoriteperusteella toteutuneiden menojen suhde hankkeen arvioituihin kokonaismenoihin.

Hankkeen valmistusaste on määritetty laskemalla hankkeen suoriteperusteella toteutuneiden menojen suhde hankkeen arvioituihin kokonaismenoihin. 1 (8) Liite 1 Esimerkit tulon kirjaamisesta tuotoksi valmistusasteen perusteella Esimerkki 1 Hankkeen valmistusaste on määritetty laskemalla hankkeen suoriteperusteella toteutuneiden menojen suhde hankkeen

Lisätiedot

Kotona annettava apu

Kotona annettava apu Kotona annettava apu Kotona annettava apu Kotona annettava apu käsittää hoivatoimenpiteet, palvelutoimenpiteet ja turvahälyttimen. Hoivatoimenpiteet Voit saada apua henkilökohtaisen hygienian hoidossa

Lisätiedot