V U O D E S T A PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "V U O D E S T A 1 9 2 8 PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET"

Transkriptio

1 V U O D E S T A PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET Vähittäiskauppa

2 MYLLYN PARAS SUOMALAISEN MYLLYN TARINA Vuonna 1928 Hyvinkään seudun viljelijät ajattelivat saavansa kaurastaan paremman hinnan perustamalla oman myllyn. Ensimmäinen Tuottajain Mylly Oy:n merkkituote oli Oma Jyvä -kaurahiutaleet, joita mainostettiin lauseella: Sitä syömällä saa loppumatonta tarmoa ja kimmoisaa nuoruutta. Uusi tuotemerkki sai palkintoja elintarvikemessuilla ja tuli sitä kautta tunnetuksi kuluttajille. Kauratuotteiden menestyksen myötä myllyllä alettiin jauhaa myös ohraa, ruista ja vehnää. Johtokunnan pöytäkirjoista löytyy näiltä ajoilta merkintä: Vehnäjauho on siksi hyvää, että se kelpaa helsinkiläisillekin leipureille. Sotien aikana mylly toimi keskeytyksettä, sähkökatkoja lukuun ottamatta, mutta tiukasti valtiovallan ohjatessa myllytoimintaa. Ruokahuolto sekä rintamalle että kotijoukoille oli taattava. Säännöstely ja kovat ajat jatkuivat myös pitkään sotien jälkeen luvun lopulla yhtiön palvelukseen tuli säästöpankkimies Maino Savela, joka pian osti itselleen osakeenemmistön - yritys muuttuikin Savelan perheyhtiöksi 1970-luvun alussa. BEETAGLUKAANI Makaroniruoat, etenkin makaronilaatikko, kasvattivat suosiotaan. Niinpä vuonna 1983 lanseerattiin Myllyn Paras -makaroni kotimaan markkinoille. Näin sai alkunsa tuotemerkki, joka on nyt käytössä kaikissa yhtiön tuotteissa - ja myös yhtiön nimenä luvun lopulla Maino Savela keksi Pariisin leipomomessuilta automaattisen laminaattorilaitteen. Sillä yhtiö aloitti ensimmäisenä Suomessa valmiiksi kaulittujen pakastetaikinoiden teon. Tämä merkittävä innovaatio loi vahvan pohjan pakastetehtaan kehitykselle ja oli suunnannäyttäjänä nykyiselle suomalaiselle pakastetaikinatuotannolle. Myllyn Paras -torttutaikinalevyjä markkinoitiin kuluttajille vuosikymmenien ajan tv-mainoksella Mä tuun puolen tunnin kuluttua. Vienti Neuvostoliittoon aloitettiin 1980-luvulla aluksi pastatuotteilla ja laajeni sitten hiutaleisiin ja jauhoihin. Vuosikymmenien myötä Venäjän osuus koko konsernin liikevaihdosta on noussut noin vajaaseen 20 %:iin. Tuontitullit ja korkeat kuljetuskustannukset sekä toisaalta pitkät asiakassuhteet, kasvanut kysyntä ja oma myyntiorganisaatio ovat osaltaan olleet tukemassa päätöstä hiutalemyllyn rakentamisesta Domodedovoon, Moskovan lähelle. Mylly otettiin käyttöön vuonna Myllyn Paras Oy sai vuonna 2008 Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon, jonka perusteluissa todettiin yrityksen liikeidean kantavan vaikeiden aikojen ja kansallisten rajojen ylitse. Plus runsaasti kuitua -merkki on kaikissa runsaskuituisissa Myllyn Paras Oy:n tuotteissa. Näissä tuotteissa kuidun määrä on vähintään 6 g / 100 g. Beetaglukaani-merkki on kaikissa niissä Myllyn Paras Oy:n kaura- ja ohratuotteissa, jotka täyttävät beetaglukaania koskevien EU:ssa hyväksyttyjen terveysväittämien kriteerit. Avainlippu on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä ja valvoma merkki, joka myönnetään suomalaiselle tuotteelle tai palvelulle. Lisätietoja: Myllyn Paras -pakastetuotteet saattavat sisältää pieniä määriä maitotuotteita, soijaa, seesaminsiemeniä ja kananmunaa. Käyttövinkkejä ja lisätiedot tuotteistamme löydät kotisivuiltamme: Myllyn Paras -tuotemerkki sai alkunsa vuonna Kirsti Paakkasen johtama Womenamainostoimisto sai tehtäväkseen kehittää tuotemerkin, jonka avulla yrityksen omat tuotteet erottautuisivat kilpailijoista ja jota mainostamalla markkina osuuksia olisi hyvä kasvattaa. Kirsti Paakkasen sanoin: Tuotetta saa kehua, mutta kehulle on oltava myös kate. Tuotteen pitää olla sankari ja tuotteen kautta myös yrityksen imago nousee. On ihanaa, jos tuotteen nimi voi antaa asiakkaalle miellyttäviä assosiaatioita. Taloustutkimus Oy:n Brändien arvostus - tutkimuksissa Myllyn Paras -tuotemerkki on jo vuosikymmenen ajan noussut elintarvikebrändien kärkijoukkoon. Korkean tunnettuuden lisäksi Myllyn Paras -arvoissa korostuvat kotoisuus ja luotettavuus, uuden kehittäminen ja itse tekemisen hauskuus. Myllyn Paras Tekemisen Maku 2

3 MYLLYN PARAS VÄHITTÄISKAUPPATUOTTEET Myllyn Paras Oy on innovatiivinen suomalainen yritys, jolla on pitkät perinteet mylly- ja pakaste-elintarviketuotannossa. Perheyrityk se nä mylly on toiminut 1970-luvun alusta lähtien. Myllyn Paras Oy Konserni työllistää Hyvinkäällä kahdessa tehtaassaan ja Venäjän myllyllä yhteensä yli 200 henkilöä ja koko konsernin lliikevaihto vuonna 2014 oli 62 milj. euroa. EKOLOGISTA LÄHIRUOKAA Myllyn Paras Oy on Suomen vanhin kauppa mylly. Se on ollut toiminnassa yhtäjaksoisesti yli 85 vuotta. Mylly on toiminut samalla paikalla alusta asti ja toiminta on laajentunut alkuvuosien kauramyllystä nykyaikaiseksi, kor keasti automatisoiduksi ja tehokkaaksi tuo tantolaitokseksi. Tuotannossa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon kotimaista viljaa vuosittaisesta satotilanteesta riip puen. Hyödyntämällä bioenergianlähteenä hiutaletuotannossa syntyvää kauran kuoriainesta, on myllyssä pystytty korvaamaan kokonaan fossiilisten polttoaineiden käyttö. Ylijäävä bioenergia, jota Myllyn Paras Oy toimittaa Hyvinkään Lämpövoima Oy:lle, vastaa n. 1-2 % koko Hyvinkään kaukolämmön tuotannosta. Tästä toiminnasta Myllyn Paras Oy sai vuonna 2013 Hyvinkääläisyritysten energia te hok kuuspalkinnon. Yritys on markki na johtaja makaro nituotteissa sekä mark ki na kakkonen hiu ta leissa ja jauhois sa. Tuotekehitys on suuntautunut vahvasti terveellisiin ja runsaskuituisiin viljatuotteisiin. Myllyssä jalostetaan vuosittain noin tonnia viljaa. PAKASTEISTA APU ARKEEN JA JUHLAAN Kaurankuorenpolttolaitos tuottaa myl lylle bioenergiaa. Pakastetaikinoiden markkinajohtajuus ja vuosikymmenien tuotantokokemus takaavat vahvan tietotaidon, joka on ollut perustana myös leivonnaispakasteiden tuotekehityksessä. Tuotteiden herkullisuus, taikinoiden kuohkeus tai lehtevyys ja täytteiden mehevyys pystytään säilyttämään pakkassäilytyksessä entistä paremmin. SISÄLTÖ: Myllyn tarina...2 Johdanto...3 Leivonnaispakasteet...4 Pakastetaikinat...6 Jouluiset taikinat ja leivonnaiset...8 Hiutaleet ja leseet...10 Suurimot ja riisit...13 Tattari...15 Pastat...16 Jauhot...20 Yhteystiedot...23 Nykypäivän kuluttaja arvostaa arkipäivän ruoanlaitossa leivonnaispakasteiden kätevyyttä. Erilaiset makeat ja suolaiset leivonnaiset soveltuvat niin koululaisten välipaloiksi kuin kahvipöydän tarjottaviksi. Myös juhlatarjoiluun leivonnaispakasteet ja pakastetaikinat tuovat helpotusta ja nopeutta. Taikinat tarjoavat laajan valikoiman niin piirakoihin, pulliin, pikkuleipiin kuin pasteijoihinkin. Lehtevien taikinoiden yli 100 kaulintakerrosta eivät synny kotikeittiöissä, valmiin pakastetaikinan myötä jokainen voi tarjota ne rapeimmat joulutortut. LAATUSERTIFIKAATIT JA TULEVAISUUS Elintarviketurvallisuusstandardeilla yritys pystyy takaamaan tuoteturvallisuuden korkean laadun ja hallinnan. Molemmille tuotantolaitoksille on myönnetty ISO ja FSSC sertifikaatit. Myllyn Paras panostaa tulevaisuuteen jatkamalla systemaattista tuotekehitystä ja luottaa puhtaan, suomalaisen ruoan arvostuksen ja kysynnän jatkuvaan kasvuun. Myllyn Paras Tekemisen Maku 3

4 LEIVONNAISPAKASTEET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: Raakapakaste 6101 PINAATTIFETA PASTEIJA 450 g * 7 pss / me Raakapakaste 6103 TOMAATTI- MOZZARELLA PASTEIJA 450 g * 7 pss / me Raakapakaste 6105 LIHAPASTEIJA 450 g * 7 pss / me Raakapakaste 6107 KASVIS-JUUSTO- PASTEIJA 450 g * 7 pss / me

5 6102 RIISI-OHRAPIIRAKKA 560 g * 5 pss / me LEIVONNAISPAKASTEET 6116 KINUSKIKAMPA 480 g * 5 pss / me me / EUR-lava LEIVONNAIS- PAKASTEET Raakapakaste Vähälaktoosinen Raakapakaste 6096 KORVAPUUSTI 560 g * 6 pss / me me / EUR-lava Esinostatettu raakapakaste 5

6 PAKASTETAIKINAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: PYÖREÄ SUKLAATAIKINA 380 g * me / EUR-lava 6779 PYÖREÄ RUIS-KAURA PIIRAKKATAIKINA 380 g * me / EUR-lava UUTUUS 6775 PYÖREÄ PIIRAKKATAIKINA MAKEA 380 g * me / EUR-lava 6776 PYÖREÄ PIIRAKKATAIKINA SUOLAINEN 380 g * me / EUR-lava, kuidun lähde 6016 KAURAMURO- TAIKINA 400 g * 9 ras / me me / EUR-lava 6015 MUROTAIKINA 400 g * 20 ras / me me / EUR-lava 6

7 PAKASTETAIKINAT, sokeriton 5029 LEHTITAIKINA * 20 ras / me me / EUR-lava, sokeriton 6024 ISO LEHTITAIKINA- LEVY 600 g L kt it * 8 ras / me me / EUR-lava PAKASTETAIKINAT 5025 VOITAIKINA * 6018 RUISTAIKINA * Vähälaktoosinen, sokeriton 20 ras / me me / EUR-lava 9 ras / me me / EUR-lava Vähälaktoosinen 6037 VOITAIKINATASKU 420 g * 12 ras / me me / EUR-lava UUTUUS 7

8 JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: sokeriton 5027 TORTTUTAIKINA 20 ras / me me / EUR-lava, sokeriton 6020 TORTTUTAIKINA * * 12 ras / me Vähälaktoosinen, sokeriton 6022 VOITAIKINA * 12 ras / me Vähälaktoosinen 6026 PERINTEINEN PIPARKAKKU- TAIKINA (voi) * 20 ras / me me / EUR-lava 6750 LAKTOOSITON PIPARITAIKINA (marg.) * 6751 LAKTOOSITON PIPARITAIKINA (marg.) * pss / me me / EUR-lava 105 me / EUR-lava 8

9 JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET 6012 LUUMUTORTTU 440 g 6029 JOULUTORTTU 360 g * * 6 pss / me me / EUR-lava 8 ras / me me / EUR-lava JOULUISET TAIKINAT JA LEIVONNAISET 9

10 HIUTALEET JA LESEET 291 KAURAHIUTALE * 8 kot / me me / EUR-lava katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: KAURAHIUTALE 2,5 kg * 4 pss / me BEETAGLUKAANI kot / puolilava * BEETAGLUKAANI pss / puolilava * 568 ISO KAURAHIUTALE 8 kot / me PIKAKAURAHIUTALE * * me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI kot / puolilava * 085 PIKAKAURA+KUITU HIUTALE * BEETAGLUKAANI 10

11 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi HIUTALEET JA LESEET 371 KAURALESE 650 g KUIDUKAS KOLMEN VILJAN LESESEOS * * 6 kot / me me / EUR-lava BEETAGLUKAANI 292 NELJÄN VILJAN HIUTALE 850 g 8 kot / me me / EUR-lava kot / puolilava 347 VEKKULI NELJÄN VILJAN PIKAHIUTALE 450 g * * * HIUTALEET JA LESEET 309 KARU PIKAKAURA- RUISHIUTALE 450 g KARU PIKAKAURA- RUISHIUTALE 2 kg * * 4 pss / me kot / puolilava * 11

12 HIUTALEET JA LESEET katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: RIISIHIUTALE 700 g KAURA+RIISI HIUTALE * * RUISHIUTALE 600 g *

13 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi SUURIMOT JA RIISIT 261 ESIKYPSYTETTY KOKONAINEN OHRASUURIMO 6 kot / me ESIKYPSYTETTY RIKOTTU OHRASUURIMO * * 6 kot / me me / EUR-lava 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI 607 IRTONAINEN KAURA+RIISI * 6 kot / me IRTONAINEN RIISI+OHRA * SUURIMOT JA RIISIT 75 me / EUR-lava BEETAGLUKAANI BEETAGLUKAANI 679 PIKARIISI 800 g PITKÄRIISI * * kot / puolilava * 13

14 SUURIMOT JA RIISIT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: BASMATI RIISI JASMIINI RIISI * * PUURORIISI * 12 pss / me me / FIN-lava 605 VILLIRIISISEOS * 6 kot / me me / EUR-lava pss / puolilava * 14

15 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi SUURIMOT JA RIISIT 108 MANNASUURIMO me / EUR-lava 128 KAURAMANNA- SUURIMO * * me / EUR-lava TATTARI SUURIMOT TATTARI JA SUURIMOT RIISIT JA RIISIT 502 TATTARIJAUHO TATTARIHIUTALE 600 g * * me / EUR-lava 15

16 PASTAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: MAKARONI 400 g * 20 pss / me me / FIN-lava 172 MAKARONI * me / FIN-lava pss / puolilava pss / puolilava * * 074 TUMMA MAKARONI 400 g * 20 pss / me me / FIN-lava pss / puolilava * 078 TUMMA MAKARONI * me / FIN-lava pss / puolilava * 224 LUOMU MAKARONI 400 g * 20 pss / me me / FIN-lava 194 TÄYSJYVÄ FUSILLI MAKARONI * me / FIN-lava FI-EKO

17 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi 060 RAKETTI SPAGETTI 350 g * 20 pss / me me / FIN-lava pss / puolilava * UUTUUS 610 TÄYSJYVÄ RAKETTI SPAGETTI 350 g 20 pss / me me / FIN-lava PASTAT * 175 RAILAKAS RAKETTI SPAGETTI 350 g * 20 pss / me me / FIN-lava 282 JYVÄPASTA * 20 pss / me RUIS-KAURAPASTA 280 g * 20 pss / me PASTAT 50 me / FIN-lava UUTUUS 17

18 PASTAT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: TOMAATTI-CHILIPASTA * me / FIN-lava 286 PESTOPASTA * me / FIN-lava 283 PIPPURIPASTA * me / FIN-lava 327 VEKKULI ELÄINMAKARONI 400 g * 20 pss / me me / FIN-lava 288 KELTAINEN SYDÄN MAKARONI 400 g 20 pss / me KELTAINEN KUKKA MAKARONI * * me / FIN-lava 60 me / FIN-lava 18

19 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi PASTAT 052 LASAGNE TÄYSJYVÄLASAGNE * * me / EUR-lava 48 me / EUR-lava 197 CANNELLONI 250 g * 10 kot / me me / EUR-lava 177 SPAGETTI * me / EUR-lava pss / puolilava * 276 SPORTTI TÄYSJYVÄSPAGETTI * 20 pss / me me / EUR-lava 234 PUTKI SPAGETTI * me / EUR-lava PASTAT 19

20 JAUHOT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: EMÄNNÄN PUOLI- KARKEA VEHNÄJAUHO 2 kg me / EUR-lava pss / puolilava 038 EMÄNNÄN PUOLI- KARKEA VEHNÄJAUHO 5 kg * * * 4 pss / me me / EUR-lava 332 ERIKOISVEHNÄJAUHO ERIKOISVEHNÄJAUHO 2 kg * * me / EUR-lava 32 me / EUR-lava pss / puolilava * 333 KARKEA VEHNÄJAUHO me / EUR-lava 016 GRAHAM TÄYSJYVÄ- VEHNÄJAUHO * * me / EUR-lava 20

21 ylin viivakoodi on GTIN-koodi toinen viivakoodi on puolilavan GTIN-koodi JAUHOT 130 HIIVALEIPÄJAUHO 2 kg 132 SÄMPYLÄJAUHOSEOS 2 kg * * me / EUR-lava me / EUR-lava 148 RUISJAUHO 483 EMÄNNÄN RUISJAUHO 2 kg * * me / EUR-lava me / EUR-lava UUTUUS 136 PIZZAJAUHO 244 DURUMVEHNÄJAUHO * * JAUHOT 50 me / EUR-lava 50 me / EUR-lava 21

22 JAUHOT katso tarkemmat tuote- ja ravintosisältötiedot: OHRAJAUHO * me / EUR-lava 086 LETTU- JA VOHVELI- JAUHO 250 g me / EUR-lava pss / display * * 034 KORPPUJAUHO 400 g 15 pss / me me / EUR-lava pss / puolilava 598 RUISKORPPUJAUHO 400 g * * * 15 pss / me me / EUR-lava 22

23 Myllyn Paras Yhteystiedot Myllyn Paras Oy PL Hyvinkää Myllyn Paras Oy mylly Verkatehtaankatu Hyvinkää fax Myllyn Paras Oy Pakasteet Varastokatu Hyvinkää fax Kaupallinen johtaja Timo Jokela puh timo.jokela@myllynparas.fi VK-myyntipäällikkö Pekka Kiiskinen puh pekka.kiiskinen@myllynparas.fi Kuluttajaneuvonta myös ammattilaisille arkisin klo 9-13 puh info@myllynparas.fi Myyntikenttä Teolliset tuotteet: Pakastetuotteet: Heinola, Lahti, Uusimaa, Hanko Tommi Pekkanen puh tommi.pekkanen@myllynparas.fi Heinola, Lahti, Uusimaa, Hanko Tommi Pekkanen puh tommi.pekkanen@myllynparas.fi Pohjois-Suomi Salesmart Oy/Heikki Juutilainen puh Pohjois-Suomi Salesmart Oy/Heikki Juutilainen puh Keski-Suomi, Savo Salesmart Oy/Juha Puustinen puh Sisä-Suomi Salesmart Oy/Juha Puustinen puh Itä-Suomi Salesmart Oy/Ville Hiltunen puh Itä-Suomi Salesmart Oy/Jami Surakka puh Turku, Salo Salesmart Oy/Tommi Heinonen puh Jyväskylä Salesmart Oy/Jari Kotivuori puh Pori, Rauma Salesmart Oy/Marika Kivelä puh Turku, Tampere, Satakunta Salesmart Oy/Anna Kivistö puh Ahvenanmaa Oskars Agenturer Oy Ab Ltd Styrbjörn Oskarsson puh Ahvenanmaa Oskars Agenturer Oy Ab Ltd Styrbjörn Oskarsson puh Lisätietoja tuotteista, reseptejä sekä avoin kuvapankki 23

24 2015 Vk TAMMIKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HELMIKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MAALISKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HUHTIKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk TOUKOKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk KESÄKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk HEINÄKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk ELOKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk SYYSKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk LOKAKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk MARRASKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su Vk JOULUKUU 2015 Ma Ti Ke To Pe La Su T-Print Ky, Hyvinkää

V U O D E S T A PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET

V U O D E S T A PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET V U O D E S T A 1 9 2 8 PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET Vähittäiskauppa MYLLYN PARAS SUOMALAISEN MYLLYN TARINA BEETAGLUKAANI Vuonna 1928 Hyvinkään seudun viljelijät perustivat Tuottajain Mylly Oy:n. Yrityksen

Lisätiedot

PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET

PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET V U O D E S T A 1 9 2 8 PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET Vähittäiskauppa MYLLYN PARAS SUOMALAISEN MYLLYN TARINA Vuonna 1928 Hyvinkään seudun viljelijät perustivat Tuottajain Mylly Oy:n. Yrityksen ensimmäinen

Lisätiedot

PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET

PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET V U O D E S T A 1 9 2 8 PAKASTE- JA MYLLYTUOTTEET Vähittäiskauppa MYLLYN PARAS SUOMALAISEN MYLLYN TARINA BEETAGLUKAANI PARASTA ARJESSA! myllynparas.fi/parastaarjessa Vuonna 1928 Hyvinkään seudun viljelijät

Lisätiedot

RAVINTOSISÄLTÖ KESKIMÄÄRIN 100 g:ssa MYLLYN PARAS -PAKASTETUOTETTA 19.1.2009

RAVINTOSISÄLTÖ KESKIMÄÄRIN 100 g:ssa MYLLYN PARAS -PAKASTETUOTETTA 19.1.2009 RAVINTOSISÄLTÖ KESKIMÄÄRIN 100 :ssa MYLLYN PARAS -PAKASTETUOTETTA 19.1.2009 Eneriaa PIIRAKKALEVYT JA KAKUT 6271 Mustia Piiraalevy 1250 1600/380 4,6 52,0 52,0 0,0 18,0 10,0 1,1 0,1 0,3 x x x 10 6272 Tosca

Lisätiedot

josta tyyd. rasvah. g josta laktoosia g josta sokereita g Rasvaa g

josta tyyd. rasvah. g josta laktoosia g josta sokereita g Rasvaa g RAVINTOSISÄLTÖ KESKIMÄÄRIN 100 :ssa MYLLYN PARAS -PAKASTETUOTETTA Huom. Ravintoarvot ovat raaoille tuotteille, jos kyseessä ei ole kypsäpakaste. 1.1.2013 Eneriaa tyyd. SÄMPYLÄT JA LEIVÄT 6739 Lippa Ruissämpylä,

Lisätiedot

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET 2016 LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 206 KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu alentavan veren

Lisätiedot

Myllyn Paras Oy. Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela.

Myllyn Paras Oy. Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela. Myllyn Paras Oy Myllyn Paras Oy on vuodesta 1928 toiminut perheyritys, omistaja Pekka Savela. Valmistaa, myy ja markkinoi pastaa, hiutaleita, suurimoita ja, jauhoja sekä pakastetaikinoita, leivonnaispakasteita

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

LIITE 1: Gluteenittomien elintarvikkeiden keskimääräiset hinnat, vähimmäishinnat ja enimmäishinnat elokuussa 2011

LIITE 1: Gluteenittomien elintarvikkeiden keskimääräiset hinnat, vähimmäishinnat ja enimmäishinnat elokuussa 2011 LIITE 1: Gluteenittomien elintarvikkeiden keskimääräiset hinnat, vähimmäishinnat ja enimmäishinnat elokuussa 2011 Myyntihinta, Kg-hinta, Havaintoja Jauhot ja jauheseokset 3,86 2,06 10,34 5,69 3,25 13,79

Lisätiedot

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016

Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Innovaatioaamupäivä 18.3.2016 Kauran tuotteistaminen Tuula Laukkanen 1 18/3/16 Fazer. All rights reserved Fazer Mylly osa Fazer konsernia Fazerin tarina alkoi vuonna 1891 Karl Fazerin avattua ensimmäisen

Lisätiedot

VILJA VILJALAJIT LEIPOMOT JA VILJATEOLLISUUS TUOTTEIDEN TUNNISTUS JA TUOTETIETOUTTA. A ryhmä 17.11.2005

VILJA VILJALAJIT LEIPOMOT JA VILJATEOLLISUUS TUOTTEIDEN TUNNISTUS JA TUOTETIETOUTTA. A ryhmä 17.11.2005 LEIPOMOT JA VILJATEOLLISUUS TUOTTEIDEN TUNNISTUS JA TUOTETIETOUTTA A ryhmä 17.11.2005 Lehtonen Mäkinen Mäkipää Niemi Pentikäinen VILJA Ihmiskunnan valtaosan pääravintoa Käytetty ravintona jo 10 000 vuotta

Lisätiedot

GLUTEENITTOMAT TUOTTEET

GLUTEENITTOMAT TUOTTEET GLUTEENITTOMAT TUOTTEET GLUTEENITTOMAT TUOTTEET eivät sisällä vehnää, ohraa eikä ruista. Ne saavat sisältää prosessoitua vehnätärkkelystä ja puhdasta kauraa. LUONTAISESTI GLUTEENITTOMAT TUOTTEET eivät

Lisätiedot

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET

LEIPOMO- JA ELINTARVIKETEOLLISUUS- TUOTTEET Tuoteluettelo 203 LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu

Lisätiedot

ISS Ruokailupalveluiden kuivatuotteiden hankintasopimus 2 + 1 vuotta

ISS Ruokailupalveluiden kuivatuotteiden hankintasopimus 2 + 1 vuotta ISS Ruokailupalveluiden kuivatuotteiden hankintasopimus 2 + 1 vuotta Info Version 2 URL http://com.mercell.com/permalink/35479797.aspx Anbudstyp Upphandling Betalningsvillkor Uppgiven i förfrågningssdokument

Lisätiedot

ERIHYVÄ HANKE. Helsingin Mylly Gluteenittomat Kauratuotteet 30.3.2016. Riitta Salenius-Mela

ERIHYVÄ HANKE. Helsingin Mylly Gluteenittomat Kauratuotteet 30.3.2016. Riitta Salenius-Mela ERIHYVÄ HANKE Helsingin Mylly Gluteenittomat Kauratuotteet 30.3.2016 Riitta Salenius-Mela 5.4.2016 Agenda Helsingin Mylly Oy Kaura suomalainen voimavilja Myllärin Gluteenittomat Kauratuotteet Helsingin

Lisätiedot

1(107) Hankintakeskus HANKINTAOHJELMA 2. Pakkala Säätiöt Tarjoaja:

1(107) Hankintakeskus HANKINTAOHJELMA 2. Pakkala Säätiöt Tarjoaja: 1(107) HELSINGIN KAUPUNKI H063-12-1 Hankintakeskus HANKINTAOHJELMA 2 Kettumäki/ka Palmian toimipisteet Pakkala Säätiöt Tarjoaja: Po- Pak- Kulutus- Tuote Tuote- Valmistaja ja Lak- Suola- Pak- Myyntierä

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kauratuotteet. terveellisiin leipomuksiin

Kauratuotteet. terveellisiin leipomuksiin terveellisiin leipomuksiin Kaura (Avena sativa) Kauran vatsaa hellivä vaikutus on tiedetty jo pitkään. Kaurapuuro on kuulunut moniin suomalaisiin aamiaispöytiin jo vuosikymmenet. Viime vuosien tutkimuksissa

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KAURA - SUOMALAINEN SUPERRUOKA

KAURA - SUOMALAINEN SUPERRUOKA LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 208 KAURA SUOMALAINEN SUPERRUOKA Euroopan elintarvikevirasto EFSA on myöntänyt kauralle kolme terveysväitettä. Kauran beetaglukaanin on osoitettu alentavan veren

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 8-1 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnan apuaineet Ässä Maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri, riisijauho, gluteeniton jauhoseos [riisijauho,

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 2-7 Keksit, jauhot ja jauhoseokset sekä leivonnanapuaineet Jauhopakkaukset uudistuivat Ässä Perinteisen maukas kanelikeksi kahvin kaveriksi. AINESOSAT: laktoositon voi (24 %), sokeri,

Lisätiedot

Tampereen Maan ystävien luomuruokapiiri

Tampereen Maan ystävien luomuruokapiiri Tampereen Maan ystävien luomuruokapiiri TUOTEHINNASTO päivitetty viimeksi 8.12.09 Tuotteet tilataan laittamalla sähköpostia Tampereen Maan ystävien toimistolle (tampere@maanystavat.fi) tai soittamalla

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Tero Hirvi Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä Tärkeää

Lisätiedot

Menestyksesi reseptit

Menestyksesi reseptit Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2015 UUTUUSOululainen RuisSata ruisleipä 18 x 300 g Vahva ja aito rukiin maku Oululainen RuisSata ruisleipä on 100 % täysjyvärukiista leivottu ruisleipä. Se sopii

Lisätiedot

Ruokaa suurella sydämellä. Terveyttä meille ja maapallolle.

Ruokaa suurella sydämellä. Terveyttä meille ja maapallolle. LEIPOMO JA ELINTARVIKETEOLLISUUS TUOTTEET 209 Ruokaa suurella sydämellä. Terveyttä meille ja maapallolle. Hyvä ja terveellinen ruoka on luonnollista ja tulee tekijänsä sydämestä. Vastuullisena yhtiönä

Lisätiedot

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset

Lisätiedot

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com

RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com RUOKALEIPÄ RESEPTIT Kurssiralli 2010 www.leipurin.com Leipurin Oy Leipomoteollisuus PL 40 (Kutojantie 4), 02630 Espoo Puh. (09) 52170 Fax. (09) 521 2121 Ruokaleipä RUISLEIPÄ SONEXTRA SUSTAINILLA ilman

Lisätiedot

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita

Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Kuvia toimitukselliseen käyttöön: www.akvamariini.fi/ffmmedia2016 Gluteeniton leivonta inspiroi nyt kotileipureita Mitä teet, kun juhlavieraasi ilmoittaa noudattavansa gluteenitonta ruokavaliota? Älä hätäänny,

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Lasse Katavisto Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä

Lisätiedot

HINTAVERTAILU KESPRO Meiranova Oy WIHURI

HINTAVERTAILU KESPRO Meiranova Oy WIHURI JOUTSAN KUNTA JA LUHANGAN KUNTA Liite 4 Tekninen toimi/ TUKKUTUOTTEET (KUIVAT ELINTARVIKKEET) Ravitsemispalvelut HINTAVERTAILU KESPRO Meiranova Oy WIHURI tai NÄKKILEIPÄ, KORPUT JA KEKSIT Koulu-näkkileipä,

Lisätiedot

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri

Moilas Oy. Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955. 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri Moilas Oy Hyvää pöytäseuraa jo vuodesta 1955 24.3.2006 Janne Poikselkä, Laatu- ja ympäristöinsinööri. Moilas Oy Perustettu 1955 Perheyritys kolmannessa polvessa Yhtiöittäminen ja sukupolvenvaihdos 1.1.2006:

Lisätiedot

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat

Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Ruis on taitolaji -ruisilta Mäntsälässä ke 6.4.2016 Kotimaisen rukiin markkinat Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 6.4.2016 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,576

Lisätiedot

UUTUUDET LOPETUKSET LOPETUKSET. Uutuudet. Lopetettavat 1.6.2014 1.6.2014 1.5.2014 1.5.2014 1.5.2014 1.6.2014. Tuotenro Tuotenimi ME GTIN GTIN OP

UUTUUDET LOPETUKSET LOPETUKSET. Uutuudet. Lopetettavat 1.6.2014 1.6.2014 1.5.2014 1.5.2014 1.5.2014 1.6.2014. Tuotenro Tuotenimi ME GTIN GTIN OP Raision vk-tuotekuvasto 2014 UUTUUDET Uutuudet Tuotenro Tuotenimi ME GTIN GTIN OP 81406 Elovena Plus Kaura & Maito Annospikapuuro 240 g 9 6411200108764* 6411200208761* 81407 Elovena Plus Metsämarja & Maito

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Gluteeniton ruokavalio. terveyttä ja hyvää oloa ruoasta

Gluteeniton ruokavalio. terveyttä ja hyvää oloa ruoasta Gluteeniton ruokavalio terveyttä ja hyvää oloa ruoasta Mikä on keliakia? Keliakia on sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä proteiini, gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehduksen ja

Lisätiedot

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014

Luomu ammattikeittiöissä. Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 Luomu ammattikeittiöissä Näe hyvä LÄHELLÄSI -seminaari 29.1.2014 EkoCentria lyhyesti Kehittämisyksikkö, joka edistää kestävien valintojen toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa Rahoitukset maa- ja metsätalousministeriö,

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5.2011

2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5.2011 2010 - / FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 30.5. Tammikuu 5.1. S koulutus S koulutus Kukkasidonta ja Anne Friman Marika Perämäki Kaire Uueni-Martikainen Jari-Pekka Kahelin 7.1. Yrkesakademin

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly

Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly Päijät-Hämeen Viljaklusterin myllyvilja- ja mallasohraseminaari 2015 Myllyviljakatsaus uutta satokautta kohti Tero Hirvi, Fazer Mylly 1 21.1.2015 FAZER LYHYESTI Fazer on perustettu 1891 Konsernin liikevaihto

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

PIENIN TOIMITUS- ERÄ

PIENIN TOIMITUS- ERÄ HÄMEENKYRÖN KUNTA JA IKAALISTEN KAUPUNKI LIITE 3 ELINTARVIKEHANKINNAT VUOSILLE 2015-2017, kaikkiin keittiöihin TUOTE PAKKAUS- KOKO PIENIN TOIMITUS- ERÄ VALMISTAJA/ PAKKAAJA KULUTUS YHTEENSÄ YKSIKKÖ- HINTA/KG/L,

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Puhelutiedot

Puhelutiedot Puhelutiedot 1.1.215-3.5.215 12 Soitetut1 Hoidetut1 Soitetut2 Hoidetut2 Soitetut3 Hoidetut3 Soitetut4 Hoidetut4 Soitetut5 Hoidetut5 Siilaisen ta 9 997 4 652 7 54 4 626 1 8 4 967 8 17 4 36 6 485 4 54 Niinivaaran

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

LEIPOMOTUOTTEET Tuotenumero Pakkau s-koko ME (gr / kpl) Kulutus yks. LEIPOMOTUOTTEET arvio Leipä tuoreena,tänään leivottuna: Sämpylä 12000 1 kpl Annosleipä tumma 4800 1 kpl Annosleipä vaalea 4800 1 kpl

Lisätiedot

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.

Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään. Miska Kuusela / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11. Suomalaista luomua maailmalle Kokemuksia luomun viennistä länteen ja itään / Helsingin Mylly Oy Pro Luomu ry Syyskokous 24.11.2014 Helsingin Mylly Oy ammattitaitoa ja kokemusta jo vuosisatojen takaa perheyritys,

Lisätiedot

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin

Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin Perinteisiä ja herkullisia ruokia juhlakauden kattauksiin 2012 2(7) Kimmon omat perinteiset survokset joululaatikoiden pohjaksi (survoksissa tilausrytmi 48 H) 1123007 Kimmon oma lanttusurvos tuore 5kg/dyno

Lisätiedot

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa

Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Suljetun kierron kasvihuone - ympäristömyötäistä huipputekniikkaa Kari Jokinen, Erikoistutkija, MMT ja MTT:n Poveri-tiimiläiset Risto Tahvonen, Liisa Särkkä, Timo Kaukoranta Kasvihuoneviljelyn merkitys

Lisätiedot

Hasselpähkinämaitosuklaa

Hasselpähkinämaitosuklaa MAKEISET Hasselpähkinämaitosuklaa Jogurttihedelmät Luomulakritsi Mantelimaitosuklaa Pehmeät nallekarkit Tumma inkiväärisuklaa Tumma minttusuklaa Tummat ja vaalea suklaa MAKEUTUSAINEET Appelsiininkukkahunaja

Lisätiedot

Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet Maaliskuu syyskuu 2018

Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet Maaliskuu syyskuu 2018 Valikoima Vaasan Kotiuunin pakasteet aaliskuu syyskuu 2018 Kotiuunin auttaa saimaannorppaa! Sesongissa aurinko, juhlat ja rakastetut herkuttelutuotteet Odotettu uutuus koko riisipiirakkakategoriaan! Joutsenon

Lisätiedot

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU

Leivonnaispakasteet. Laadukkaita ja helppokäyttöisiä LT TUKKU Leivonnaispakasteet Laadukkaita ja helppokäyttöisiä 75033 Leipurin Pizzanen kinkku-meetwursti LT-Tukun Leivonnaispakasteista löytyy laadukkaita ja helppokäyttöisiä tuotteita suolaisista makeisiin. Pienellä

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista

Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista 9.1.2013 Päivittäistavarakaupan ketjuohjaus 1 Kaupan näkemykset luomun mahdollisuuksista Jussi Kaartinen Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, Satakunnan Osuuskauppa Luomu vastaa useisiin kuluttajatrendeihin

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 8.3. Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia

Lisätiedot

Pakastetuotevalikoimamme

Pakastetuotevalikoimamme Pakastetuotevalikoimamme Voimassa 1.9.2018 alkaen www.mondofresco.com FINGERFOOD Uusi pakkauskoko 8 718692 472235 RATATOUILLEPYÖRYKKÄ, UUNIVALMIS SAP 21510130 ME: 6 x 1 kg (n.300 x 20 g) ÄYRIÄISNYYTTI

Lisätiedot

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakauppa. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakauppa Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 3 Toiminta-alue Jäsenrakenne Tanska 13 Ruotsi 16 Norja 1 Suomi 1 Baltia 3 Tukiyritykset Osuuskuntien kärki Euroopassa Osuuskunnat Euroopassa 2011 EUR

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi

Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi Raisio Oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 18 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi 7.11.18 Raision Q3/18 lyhyesti Kalanrehujen vientikielto Venäjälle painoi kolmatta vuosineljännestä Raisioaquan liikevaihto

Lisätiedot

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat Puhelutiedot 215 kuukausitt Soitetut ja hoidetut puhelut terveysasemittain, Joensuun terveysasemat Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Soitetut Hoidetut

Lisätiedot

UUTUUS MaalaisCiabatta

UUTUUS MaalaisCiabatta UUTUUS MaalaisCiabatta Myllyn Paras Vierasvara -sarjaan on tullut toinen leipätuote kesäksi tulleen Ruis-Valkosipulipatongin rinnalle, MaalaisCiabatta. Uutuusleivillä loihdit kätevästi ja nopeasti tuoretta

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia Ahlman vk 5-7 EAT

Lisätiedot

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla

Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Kun joulukiireet pukkaavat päälle, voi leipomista helpottaa käyttämällä valmiita pakastetaikinoita tai jopa valmiita pakastepullia. Pullataikina

Lisätiedot

tapahtumakalenteri helmikuu maaliskuu Mäntsälän Rauhanyhdistys

tapahtumakalenteri helmikuu maaliskuu Mäntsälän Rauhanyhdistys helmikuu to 09.02. 18:00 Sisarilta Rauhanyhdistys Tarjoiluryhmä C pe 10.02. 19:00 Raamattuluokka Rauhanyhdistys pe 10.02. 20:00 nuortenillanvietto Rauhanyhdistys la 11.02. 08:00 Yksityistilaisuus su 12.02.

Lisätiedot

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta Miten lisää arvoa? Kuinka saada lisää arvoa kalalle ja kalan kasvattajalle? Osallistujat ohjattiin ideoimaan keinoja kalan ja kalankasvattajien

Lisätiedot

2(19) METRO FUSILLI 8KG 8 1x8kg 0,99 Wihuri Kierremakaroni 10 kg 1200 9764267 PASTA ZARA 5KG. 5 Kaurahiutale luomu sk-pkt 10 kg 960 Prominent

2(19) METRO FUSILLI 8KG 8 1x8kg 0,99 Wihuri Kierremakaroni 10 kg 1200 9764267 PASTA ZARA 5KG. 5 Kaurahiutale luomu sk-pkt 10 kg 960 Prominent HELSINGIN KAUPUNKI LIITE 1 TARJOUSPYYNTÖÖN H063-12-1 HANKINTAKESKUS TEOLLISET ELINTARVIKKEET Kettumäki/ka HANKINTAOHJELMA 1 1(19) CATERING PAKKALA 20.3.2013 Pos. Toivottu Kulutus- Tuote- Tuote Pakkaus-

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat

Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat Luomu- ja lähiruoantuotanto ja markkinat 1.8.2012 31.12.2014 Kehitetään paikallis- ja luomuelintarvikeketjun yhteistyötä, jotta asiakaslähtöisten tuotteiden määrä lisääntyy. Luomustatus ja paikallisen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy

Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy Viljakaupan näkymät muuttuvassa toimintaympäristössä Tarmo Kajander Hankkija-Maatalous Oy 2 DLA viljakaupassa Kokonaisvolyymi yli 4 miljoonaa tonnia Vienti ylittää miljoona tonnia Oman rehuteollisuuden

Lisätiedot

Tuulan ateriapalvelujen noutomyyntihinnasto 2017

Tuulan ateriapalvelujen noutomyyntihinnasto 2017 Tuulan ateriapalvelujen noutomyyntihinnasto 0 0 Tervehdys Aholafarmilta! Kiitos, kun olet kiinnostunut noutomyyntipalveluistamme :) Olemme Aholafarmilla ylpeitä voidessamme kertoa valmistavamme aitoa lähiruokaa.

Lisätiedot

LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry

LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry LUOMUTUOTTEIDEN mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry marja-riitta.kottila@proluomu.fi Selvityksen tarkoitus ja toteutus Selvityksen tarkoitus oli tunnistaa

Lisätiedot

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa!

Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Artikkeli: Näillä ohjeilla onnistut piirakan leipomisessa! Erilaiset piirakat ovat herkullisia tarjottavia niin suolaisina kuin makeinakin. Täytteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa, vain mielikuvitus

Lisätiedot

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT

PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT UUTUUSTUOTTEET PERINTEISET OTSIKKO PIIRAKAT Aito karjalanpiirakka 4337 100 x 65 g Kypsäpakaste 6 10 220ºC Höyrytä. Voitele lämpimällä voisulalla. Jäisen tuotteen mitat: pituus 130 mm, leveys 80 mm, korkeus

Lisätiedot

Asematie 7, 50670 OTAVA puh.015-170459 e-mail: info@leipurinpuoti.fi VÄHITTÄISHINNASTO. Hinnat voimassa 01.01.2011 alkaen

Asematie 7, 50670 OTAVA puh.015-170459 e-mail: info@leipurinpuoti.fi VÄHITTÄISHINNASTO. Hinnat voimassa 01.01.2011 alkaen Asematie 7, 50670 OTAVA puh.015-170459 e-mail: info@leipurinpuoti.fi VÄHITTÄISHINNASTO Hinnat voimassa 01.01.2011 alkaen TN:O EAN koodi VIINERIT: ALV 13% 104 6430029891046 Vaniljaviineri (pitkä) L 1,60

Lisätiedot

Sunnuntaina 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Liikkeemme on suljettu.

Sunnuntaina 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Liikkeemme on suljettu. Keskiviikko 2.12.2015 N:o 49 Taivalkosken Sanomat Kuusamon kokonainen kirjolohi 4 95 3 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) pkt Saludo Kahvi suodatinjauh., 450 g (7,31/kg) 5 kg ke la 2. 5.12. 98 ras.

Lisätiedot

Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck. Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt. Mediacom Irma Salminen

Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck. Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt. Mediacom Irma Salminen Kantolan tuoteryhmäpäällikkö Annika Lybeck Lahtinen&Mantere Saatchi&Saatchi Lea von Fieandt Mediacom Irma Salminen Kantolan Ballerina täytekeksisarja Spontaani tunnettuus alhainen Ballerina keksejä pidettiin

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Pakastetuotevalikoimamme

Pakastetuotevalikoimamme Pakastetuotevalikoimamme Voimassa 1.9.2018 alkaen www.mondofresco.com FINGERFOOD MINIPAISTOS VULKAANI 20 G KOODI 8063109 ME: 120 x 20 g, vegaani, maidoton LISÄKKEET MINI-PARTY SNACK KOODI 212894 ME: 4

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

Yksinkertaista, monipuolista pastaa

Yksinkertaista, monipuolista pastaa Yksinkertaista, monipuolista pastaa Pasta on tyypillisesti vedestä ja vehnäjauhoista valmistettu elintarvike, jonka valmistukseen voidaan lisäksi käyttää munaa ja suolaa sekä muita aineita, kuten pinaattia

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

LAATUKAURASTA LISÄARVOA TEOLLISUUDELLE ja KULUTTAJALLE

LAATUKAURASTA LISÄARVOA TEOLLISUUDELLE ja KULUTTAJALLE Lounais-Hämeen Kansalliset Seniorit ry, Forssa LAATUKAURASTA LISÄARVOA TEOLLISUUDELLE ja KULUTTAJALLE Veli Hietaniemi Uudet liiketoimintamahdollisuudet Luonnonvarakeskus Johdanto Kuluttaja arvostaa elintarvikkeissa

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT VELI-PEKKA PÄIVÄNEN KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen matkailuparlamentti 16.11.2010 1 KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KESKI-SUOMEN MATKAILUN KEHITTÄMINEN Matkailuparlamentti

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division

Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Luomulastenruokaa kotimaasta - mistä raaka-aineet? Jussi Hautala Supplier Development Agronomist Nestrade Procurement Division Nestlé lastenruokaa Turusta Nestlé on globaali yritys myös lastenruuassa -

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot