lauantaina viikko Pyhäjoen kirkkokuoro teki levyn

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lauantaina 19.9.2009 viikko 37-38 Pyhäjoen kirkkokuoro teki levyn"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN 20v KUULUMISET lauantaina viikko PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoen kirkkokuoro teki levyn Piia Laitinen Pyhäjoen kirkkokuoro on tehnyt levyn. Projektin ohjaajana on toiminut Outi Krank: Kirkkokuoro on haaveillut oman levyn tekemisestä jo muutaman vuoden ajan. Kun äänitettä alettiin tehdä, kysyttiin kuorolaisilta vinkkejä, mitä lauluja he haluaisivat levylle mukaan. Lista sisälsi 30 laulua, joista alettiin karsia. Useat levyn lauluista ovat pohjavireeltään iloisia ja toivorikkaita; osittain sattumalta laulujen välille tuntui kehittyvän punaiseksi langaksi sana taivas. Levyn nimeksi valittiin Ilolaulu taivaasta. Musiikkityyliltään laulut vaihtelevat perinteisestä kirkkomusiikista kansanmusiikkiin ja gospeliin. Yhteensä lauluja on 17. Levyn toteutuksessa mukana monta ihmistä Äänityksiä tehtiin keväällä 2009 Pyhäjoen kirkossa ja seurakuntatalolla. Meillä on omassa pitäjässä kaksi niin hyväakustista paikkaa, että emme nähneet tarpeelliseksi lähteä kauemmas äänitysreissulle, Krank kiitteli. Äänityksen hoiti JSA-audio Kalajoelta. Äänitys toteutettiin enemmän kevyelle musiikille tyypilliseen tapaan lähimikityksellä. Kirkkoäänityksen hoiti Ylivieskan Centria-ammattikorkeakoulun opiskelijat opettajansa Mikko Himangan johdolla. Tässä äänityksessä käytettiin klassisen musiikin äänitystyyliin vain tilamikitystä. Levyllä on kuultavissa siis kaksi eri äänityspaikkaa ja äänitystapaa. Levyllä laulaa 28 kirkkokuorolaista. Muutamassa laulussa on mukana myös Pyhäjoen Kirkonkylän koulun kuorosta 19 laulajaa. Kaikkiaan levyä on ollut toteuttamassa lähes 60 henkeä. Levyllä kuullaan monenlaisia säestyskokoonpanoja. Osa lauluista on a cappellaa eli säestyksettömiä lauluja; osassa lauluja säestyssoittimena toimivat urut (Veli Ainali),piano tai harmoni (Jouko Kantola), osassa lauluista on säestyssoittimen lisäksi mukana huilu (Ulla-Maria Tornberg), viulu (Riikka Suni-Lajunen), sello (Heikki Tuomela) sekä rytmisoittimet (Sami Krank). Aikaisemmin kirkkokuoro on ollut mukana parilla äänitteellä muutaman laulun verran. Näillä äänitteillä on ollut mukana paljon muitakin ryhmiä. Vuonna 2004 kirkkokuoro piti 70-vuotisjuhlakonsertin. Itse asiassa nyt on jälleen juhlan paikka; kuoro täyttää tänä vuonna jo 75 vuotta. Outi Krank on johtanut kirkkokuoroa vuodesta Välillä olen pistäytynyt äitiyslomalla pariin otteeseen, joten aktiivinen kuoronjohtoaika on ollut kuusi vuotta. Äitiyslomien aikana kuoroa on johtanut Jukka Partanen. Perheemme majailee Jyväskylässä nyt väliaikaisesti vielä vuoden, joten tulevana kautena kuoroa johtavat Riikka Suni-Lajunen ja Jukka Partanen, Krank kertoo. Kirkkokuoro palvelee Pyhäjoen seurakuntaa Kirkkokuoron ensisijaisena tehtävänä on palvella Pyhäjoen seurakuntaa jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa. Kirkkokuoro palvelee myös Kirkonkylän lapsikuoro on myös mukana levyllä. kuorolaisia itseään tarjoten heille sosiaalista kanssakäymistä, musiikillista nautintoa, haasteita sekä hengellistä ravintoa hyvien laulujen muodossa. Rohkaisen uusiakin laulajia tulemaan mukaan toimintaan konsertin jälkeen. Erityisesti miesäänissä tarvitaan vahvistusta. Kuorolaulu on mukava harrastus, Krank kehottaa. Äänitteen voi ostaa konsertissa 10 euron hinnalla. Konsertin jälkeen äänitettä on saatavilla kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana. Levyn tuotto menee lähetystyön tukemiseen. Julkaisukonsertti on Pyhäjoen kirkossa sunnuntaina 27.9 kello 15. Konserttiin on vapaa pääsy. Pyhäjoen kirkkokuoron levystä kyläläiset pääsevät nauttimaan sunnuntaina 27. syyskuuta klo Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita konserttiin.

2 sivu 2 Onnittelemme Pyhäjoen Kuulumiset Helena Keski-Panula, 50 vuotta Syyskuun kolmantena päivänä tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Helena Keski-Panula syntyi Simojärvellä, saunassa, tutun kotikätilön avustamana. Hän on jo parin kymmenen vuoden ajan asunut Pyhäjoella ja toiminut erityisopettajana Pyhäjoen ala-asteella. Lapsuus ja nuoruus Ranualla Syntymäpaikkakunnallaan Ranualla lapsuutensa viettänyt Keski-Panula kokee lapsuutensa olleen turvallista maalaisympäristössä: Huomaan päivä päivältä arvostavan enemmän maalaisympäristöä, jossa sain kasvaa. Lapsuudestani on jäänyt monia hyviä muistoja. Nuorena kaverit ja musiikki olivat tärkeitä asioita hänelle: Kavereiden luona kuljettiin pitkistäkin välimatkoista huolimatta. Minulla oli myös muutama ulkomainen kirjekaveri, joille tietenkin sitten kirjoitin kirjeitä. Nykyajan nuorison opettaja kokee olevan paljon avoimempi ja hänestä nuoret uskaltavat olla persoonallisempia kuin ennen Se on mielestäni hyvä, että nuoret ovat avoimempia ja hyväksyvämpiä kuin ennen. Tosin media tahtoo vieraannuttaa nuoria arjen elämästä. Opiskelemaan Lappiin ja Jyväskylään, töihin Pyhäjoelle Päästyäni ylioppilaaksi Ranuan lukiosta vuonna 1979 lähdin opiskelemaan kasvatustieteitä Lapin yliopistoon vuonna Valmistuin kasvatustieteiden maisteriksi vuonna Sen jälkeen tein laaja-alaisen erityisopettajan tutkinnon vuonna 1989 Jyväskylän yliopistossa. Kiinnostuin erityisopettajan ammatista, kun olin sijaisena kasvatustieteitä opiskellessani. Lopuksi tein vielä luokanopettajan aineopinnot vuonna 1990 Jyväskylän yliopistossa. Erityisopettajan työ on monipuolista ja haastavaa. Työn haastavuutta lisää entisestään tehtäväkentän laajeneminen opetustyöstä hyvinkin kokonaisvaltaisen kasvatuksen puolelle. Se vie myös aikaa opetukselta. Työssä kannustavaa on löytää pieniä palkintoja joka päivä, ihan pienistäkin asioista. Helena asuu Pyhäjoella miehensä Paul Keski-Panulan ja kolmen lapsensa kanssa. Vapaa-ajalla on monenlaisia aktiviteetteja. Hän käy laulamassa kirkkokuorossa ja on mukana Raahe-opiston järjestämässä verhoilupiirissä. Kotona opettaja nauttii leipomisesta ja ruuanlaitosta sekä lukemisesta että luonnosta. Lomilla hän menee usein mökille rentoutumaan. En koe, että viisikymppisyys tuo mitään suuria muutoksia, hän miettii. Toivon vain, että terveys tulee säilymään ennallaan. Juhlapäivää hän vietti perheensä kanssa ja järjesti pienimuotoiset juhlat suvun ja ystävien kesken. Pyhäjoen kunta URHEILUKENTÄN RAKENTAMINEN Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi Kirkonkylän urheilukentän rakentamista koskevat urakkatarjoukset. Uusi urheilukenttä rakennetaan keskuskoulun, lukion ja monitoimitalon viereen osittain nykyisen pallokentän paikalle, VU-alueelle. Urheilukentän rakentamisurakka on jaettu kahteen eri urakkaan, joista kentän pohja- ja kuivatustyöt rakennekerroksineen toteuttaa Pekka Tirilä & Co ja pinnoitustyöt Lemminkäinen Infra Oy. Rakennustyöt ovat jo alkaneet urakka-alueen mittauksilla ja maastoon merkitsemisellä. Pohjatöiden urakoitsija aloittaa varsinaiset rakennustyöt Koko alue on työmaa-aluetta saakka ja alueen käyttöä turvallisuussyistä rajoittavat yleiset rakennustyömaita koskevat kiellot ja rajoitukset. Koulukeskuksen pallokenttää ei voi käyttää liikunta eikä palloilutarkoituksiin välisenä aikana. Vanha kirkon vieressä oleva urheilukenttä on käytössä niin pitkään, että uusi urheilukenttä on valmis ja käyttökunnossa. TEKNINEN LAUTAKUNTA Helena Keski-Panula on viihtynyt Pyhäjoella todella hyvin.

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 Pyhäjoen kunnan koulujenväliset yleisurheilukilpailut M 1-2 lk TYTÖT 1. Milja Raitanen KK Pietilä Jenna PL Salo Maire YPP Pisilä Oona YPP Luoto Erika KK Sipilä Sofia PL 8.07 ( 6 kilpailijaa välierien jälkeen) 40 M 1-2 lk POJAT 1. Puhakka Petteri KK Kallio Luukas KK Rinkinen Jesse KK Översti Ville YPP Sarpola Karim PL Pirkola Konsta KK 8.47 (6 kilpailijaa välierien jälkeen) 60 M 3-4 lk TYTÖT 1. Seppä Sonja KK Möttönen Henna PK Malinen Emilia KK Oravisjärvi Julia PK Pietilä Miia PL (5 kilpailijaa välierien jälkeen) 60 M 3-4 lk POJAT 1. Kittilä Vesa PL Impola Teijo YPP Tiirola Veeti KK Suni Tapani YPP Korpela Riku KK Westerlund Janne KK (6 kilpailijaa välierien jälkeen) 60 M 5-6 lk TYTÖT 1. Heikkilä Annika KK Kaivosoja Maija YPP Piilola Raija KK Suni Jasmin KK Kangas Riikka PL Keskinen Helen PL (6 kilpailijaa välierien jälkeen) 60 M 5-6 lk POJAT 1. Mustonen Mikko KK Luoto Sami KK Kylmälä Tommi KK Brusin Tommi PK Tiikkaja Jyri KK Impola Aleksi YPP (6 kilpailijaa välierien jälkeen) 600 M 3-4 lk TYTÖT 1. Tuikkala Milja YPP 2.28,7 2. Kaurala Milja KK 2.37,6 3. Keskinen Tiia KK 2.38,7 4. Karsikko Tytti PL 2.43,8 5. Malinen Emilia KK 2.47,7 6. Heikkilä Janika KK Pisilä Inka YPP 2.56,1 8. Kunnasmäki Vilma KK 3.00,1 9. Simonen Pinja KK 3.01,4 10. Impola Venla YPP 3.05,4 (10 kilpailijaa) 600 M 3-4 lk POJAT 1. Kittilä Vesa PL 2.12,5 2. Korpela Riku KK 2.14,3 3. Impola Teijo YPP 2.16,5 4. Kallio Kasper KK 2.20,6 5. Tuikkala Jimi YPP 2.26,9 6. Puhakka Santeri KK 2.34,3 7. Luoma Aleksi YPP 2.44,0 8. Niemelä Lauri YPP 2.45,0 9. Tiikkaja Ilari KK 2.45,9 10. Louhimaa Mikko KK 2.46,2 (13 kilpailijaa) 600 M 5-6 lk TYTÖT 1. Kaivosoja Maija YPP 2.12,9 2. Impola Miia YPP 2.21,5 3. Kopisto Roosa KK 2.26,4 4. Piilola Raija KK 2.30,4 5. Heikkilä Annika KK 2.31,9 6. Impola Anniina YPP 2.33,0 7. Myllylä Pinja PL 2.51,7 8. Nikki Sonja KK 2.52,8 (8 kilpailijaa) 600 M 5-6 lk POJAT 1. Mustonen Mikko KK 2.02,1 2. Tiikkaja Jyri KK 2.11,7 3. Heikkilä Matias YPP 2.12,7 4. Tiirola Vikke KK 2.17,2 5. Airaksinen Joona PK 2.19,0 6. Impola Samuel YPP 2.19,5 7. Heikkilä Niko KK 2.24,2 8. Mustonen Miika KK 2.31,7 9. Haapakoski Viljami PK 2.32,0 10.Suni Timo YPP 2.32,4 (17 kilpailijaa) SUKKULAVIESTI 1. Kirkonkylän eteläinen Kirkonkylän pohjoinen Pirttikoski Parhalahti Yppäri PITUUS 1-2 lk TYTÖT 1. Raitanen Milja KK Pietilä Jenna PL Korpela Oona PK Mattila Elina PK Luoto Erika KK Lehtelä Milla KK Pisilä Oona YPP Sipilä Sofia PL Alatalo Laura KK Mikkonen Ella KK 217 (14 kilpailijaa) PITUUS 1-2 lk POJAT 1. Puhakka Petteri KK Kallio Luukas KK Impola Joel YPP Kopisto Topias PK Linna Pietari KK Rinkinen Jesse KK Kittilä Niko KK Pirkola Konsta KK Sarpola Matti PK Haapakoski Kimi PK 200 (18 kilpailijaa) KORKEUSHYPPY 3-4 lk POJAT 1. Kittilä Vesa PL Tiirola Veeti KK Impola Teijo YPP Haikola Jesse YPP Suni Tapani YPP Muikkula Anton KK Keskitalo Aleksi KK Salmela Vili KK Jatkola Jami KK Peltola Lassi KK 90 (12 kilpailijaa) KORKEUSHYPPY 5-6 LK POJAT 1. Impola Aleksi YPP Mustonen Mikko KK Tiirola Vikke KK Kylmälä Tommi KK Hirvikoski Elias KK Mustonen Miika KK Impola Eero YPP Airio Valtteri KK Airaksinen Joona PK Haapakoski Viljami PK 105 (16 kilpailijaa) KUULA 3-4 LK TYTÖT 1. Pehkonen Sanni YPP 5,15 2. Oravisjärvi Julia PK 4,72 3. Seppä Sonja KK 4,51 4. Muurinen Oona PL 4,31 5. Mikkonen Vaula KK 4,00 6. Heikkilä Janika KK 3,67 7. Anttila Jutta KK 3,56 8. Impola Venla YPP 3,56 9. Impola Hanna YPP 3, Rautio Hilja KK 3,19 (10 kilpailijaa) KUULA 3-4 LK POJAT 1. Helaakoski Tomi KK 7,00 2. Keskitalo Aleksi KK 5,59 3. Matela Janne KK 4,93 4. Viirret Pyry YPP 4,47 5. Yrjänä Julius KK 4,26 6. Pehkonen Santeri KK 4,20 7. Puhakka Santeri KK 4,08 8. Haikola Jesse YPP 4,06 9. Luoto Arttu KK 4, Niinimaa Joonas PL 3,95 (18 kilpailijaa) KUULA 5-6 LK TYTÖT 1. Kestilä Annu KK 6,80 2. Impola Miia YPP 6,32 3. Nuorala Josefiina PK 6,05 4. Myllylä Pinja PL 5,42 5. Kunnasmäki Venla KK 5,20 6. Kopisto Roosa KK 5,12 7. Rauta Sanna KK 5,12 8. Översti Niina YPP 5,08 9. Impola Anniina YPP 4, Keskitalo Taina PK 4,35 (13 kilpailijaa) KUULA 5-6 lk POJAT 1. Koskela Matias YPP 7,88 2. Pietilä Niko KK 7,40 3. Airio Valtteri KK 7,17 4. Tiikkaja Jyri KK 6,99 5. Ahonen Joona PL 6,88 6. Lindelä Arttu KK 6,45 7. Mustonen Miika KK 6,10 8. Westerlund Kevin KK 6,04 9. Leppälä Jere 5, Brusin Tommi 5,88 (22 kilpailijaa) PITUUSHYPPY 3-4 lk TYTÖT 1. Möttönen Henna PK Mikkonen Vaula KK Karsikko Tytti PL Malinen Emilia KK Martin Julia PL Kunnasmäki Vilma KK Kaurala Milja KK Tuikkala Milja YPP Keskinen Tiia KK Muurinen Oona PL 246 (22 kilpailijaa) PITUUSHYPPY 5-6 LK TYTÖT 1. Heikkilä Annika KK Impola Miia YPP Kestilä Annu KK Kunnasmäki Venla KK Suni Jasmin KK Piilola Raija KK Silvola Janika PL Halunen Sanna PK Kestilä Emmi YPP Kopisto Roosa KK 293 (18 kilpailijaa)

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset Opinto- ja kulttuurimat Sari Rintamäki Kirjoittaja oli mukana Oulun lääninhallituksen sivistysosaston järjestämällä opettajien opinto- ja kulttuurimatkalla Vienan Karjalassa. Oulun lääninhallituksen sivistysosasto järjesti yhdessä Kostamuksen kaupungin opetustoimen kanssa opettajille suunnatun täydennyskoulutusmatkan Kostamukseen ja Venehjärvelle. Osallistujia Suomen puolelta oli 11 ja kuljettaja, Karjalan tasavallan puolelta 10. Matkan johtajana toimi lääninhallituksesta koulutoimentarkastaja Arja-Sisko Holappa: Tavoitteena matkalla oli tutustua toisesta kulttuurista tuleviin opetusalan ammattilaisiin ja samalla madaltaa ennakkoluulojen kynnystä. Mukana oli myös täydennyskoulutuksen elementti, mutta se ei ollut pääasiana, mikä näkyi esimerkiksi siinä, ettei mukaan haettu pelkästään liikunnan tai kuvataiteen opettajia. Kuvataidetta ja tanssia voi tekemällä oppia, jolloin kielitaito ei nouse esteeksi. Mielelläni myös ujutan vieraita aineksia täydennyskoulutukseen saadakseni väen pohtimaan työn tarkoitusta. Matkan aloittaminen pelotti hieman Holappaa: Sillä lähdin vieraan ryhmän kanssa vieraaseen paikkaan. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt, miten sopeutuva ja positiivisesti ajatteleva ryhmä loi hyvän ilmapiirin. Nautin kovasti kouluvierailuista, Venehjärven tunnelmasta ja leppoisasta tekemisestä sekä uusiin ihmisiin tutustumisesta. Ammatillisesti olin tyytyväinen nuorten kostamuslaisten opettajien positiiviseen palautteeseen. Ehkäpä he saivat myönteisiä mielikuvia meistä suomalaisista. Toivon myös, että osa sai kokeiltavaa omille tunneille. Luovan tanssin opettaja Pia Orell-Liukkonen aloittelee nauruharjoituksia. Hänen mielestään on tarpeellista opettaa kaikille uskaltautumista kehon vapaaseen liikkeeseen ja nauruun.

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 kalla Vienan Karjalassa Luovaa liikettä ja naurujoogaa Oululainen luovan tanssin opettaja Pia Orell-Liukkonen haluaa viedä luovan tanssin ideaa ja käsitettä opettajille: Että he itse saisivat tanssista kokemuksen, mitä se on ja mitä se voi keholle ja mielelle tehdä. Mutta myös, että he innostuisivat kokeilemaan sitä kouluissa eri -ikäisten oppilaiden kanssa. Käsitykseni on, että koulu on yhä vieläkin suorituskeskeinen paikka, jossa tunteet ja keho helposti unohtuvat. Luovalla tanssilla sekä naurujoogalla kehollisuutta ja tunteiden tunnistamista voidaan kouluissa ja työpaikoilla lisätä. Naurulla on terveysvaikutuksia, jotka on tieteellisesti todistettu. Keho ei huomaa eroa teeskennellyn ja oikean naurun välillä, joten voimme lisätä terveyttä, rentoutta ja iloa molemmilla tavoin. Ryhmässä katsekontaktien kautta teeskennelty nauru muuttuu oikeaksi nauruksi. Ja kun nauruharjoitteisiin lisätään joogan syvähengityksiä, saavat kehomme ja aivot lisää happea ja tunnemme itsemme energisimmiksi ja terveemmiksi, Orell-Liukkonen miettii. Tanssin opettajan mielestä liike on pelon pahin vihollinen. Mieli voi olla sulkeutunut, masentunut, väsynyt, pyörittää samoja ajatus- ja asennemalleja. Liike avaa kehoa; samalla se avaa myös meidän mieltämme. Tulemme joustavimmiksi sekä kehollisesti että mielen tasolla. Ryhmä oli lämminhenkinen, avoin ja vastaanottavainen sekä innostunut, helposti mukaan lähtevä. Yhteistyö oli hedelmällistä. Tulkki oli todella ihastuttava ja ammattitaitoinen. Hän osaltaan loi sitä ilmapiiriä, mitä saimme kokea, lämminhenkisyyttä ja välittömyyttä: Opintomatka oli hyvin merkityksellinen itselleni henkilökohtaisesti ja ammatillisesti. Olin ensimmäistä kertaa itärajan toisella puolella tutustumassa karjalaiseen perintöön ja elämäntapaan, ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Ammatillisesti näin taas kerran konkreettisesti sen, kuinka tarpeellista on opettaa kaikille uskaltautumista kehon vapaaseen liikkeeseen ja nauruun. Matkalle menneeseen ja tulevaan Opintomatkalaiset vierailivat Kostamuksen kouluissa. Vasemmalta Kostamuksen koulun opettaja, koulutoimentarkastaja Arja-Sisko Holappa, tulkki Olga, tanssin opettaja Pia Orell-Liukkonen ja Vihannin lukion kielten opettaja Marita Aronen. Monta kertaa Vienassa käynyt raahelainen luokanopettaja Helena Pieskä tiesi odottaa erilaista ja arjesta irtaantumista: Reissuun lähdin avoimin mielin. Olin myös tyytyväinen, etten ollut missään vetovastuussa ja että uusia tuttavia tulisi vastaan. Opinto- ja kulttuurimatkan ohjelma oli hänen mielestään todella hyvin järjestetty: aiheet, luova liikunta ja kuvataide, alakoulun opelle virkistystä, mutta myös tiukasti työhön liittyvää. Kostamuksen vierailukoulut olivat hyvässä kunnossa. Hän on nähnyt Vienan maalaiskouluja ja niiden huonossa ulkoisessa kunnossa olevia tiloja. Nyt oli mukava nähdä, että Karjalassa on myös tällaisia kouluja: Koulumuseot ovat sydäntä lähellä sekä venäläisillä että minullakin. Olen niihin ihastunut ja myös mukana paikallisessa koulumuseo -toimikunnassa. Suomalaisten rakentamassa koulussa oli vaikuttava museo, jossa nuorten sodassa kuolleiden poikien kuvat seinällä pysäyttivät. Itku silmässä tallensin nuoria kasvoja ja nimiä kameraan ja Hectorin (alkuperäinen Buffy-Sainte Marien) laulu Palkkasotilas soi päässä. Tänäkin päivänä jossain soditaan - ja äidit itkevät. Tuliaisina olisi Helena Pieskä halunnut venäläisen makeisten lisäksi tuoda Olga -tulkin naurua : Sekä myös Pian hyviä ideoita naurujoogaan ja leikinomaiseen yhdessäoloon. Natashan, kuvisopettajan, hyvät ideat toinkin näytille ja hyvät ideat jakoon. Se kissakin jäi piirtämättä, kun aika loppui ja illalla sähkö ja muukin virta. Elämä Venehjärvellä on satua kaupunkilaisopettajalle. Tällä reissulla matkalaiset saivat hyvää tietoutta ortodoksisesta hautauskulttuurista. Saattomatka tuon ilmaisiin on surutyötä suvun ja ystävien kanssa. Ollaan luonnon kanssa kaikissa elämänvaiheissa sinut. Ja Lesosen emännän luomuruoka oli kyllä kaikkien gourmet-ruokien ***** -luokitusta. Santeri-isännän kädentaidot olivat myös vertaansa vailla. Karjalainen kekseliäisyys on käsite. Konjakkipullosta ja hammasharjoista tehdään upea seinäkello. Toivoa sopii, että muutkin opettajat pääsivät tällaiselle matkalle menneeseen ja tulevaan. Itse koin olevani palkintomatkalla. Olenhan ollut Karjalan lasten kanssa tekemisessä jo viisitoista vuotta. Välillä se on ollut työntäyteistä, mutta aina siitä on saanut jotakin itselleen! Raahelainen luokanopettaja Helena Pieskä toi lahjoja Kostamuksen koululaisille.

6 sivu 6 Uni Lensin yli kuoleman virran toisella rannalla odotti tuo valkeavaatteinen joukko oi, sitä onnea taivaan. Etsin kasvoja rakkaan en niitä löytänyt. Ei hän täällä, ei täällä ei tääl lauloi tuo valkeavaatteinen joukko. Heräsin, elossako olen? Näin lakanat rypistyneet ylläni hiestä märkä paita. Sydän takoi, tuo uskollinen niin voimakas sydän pyysi apua, kuin sanoen Jatketaan vielä, ei periksi anneta Ei vielä, ei periksi anneta Ei viel meillä on voimaa juuri sen verran kuin tarvitaan! Sitten rauhaan lasketaan. Toisella rannalla laulaa tuo valkeavaatteinen joukko. Täällä odottaa Hän, Hän on täällä. Lauloi tuo valkeavaatteinen joukko. - Anni Mikkonen Pyhäjoen Kuulumiset EU-ruokatukea Puhtolassa Niina Yrjänä Suomi on saanut vuodelle 2009 EU:lta ruokatukea. Ruokatuki on tarkoitettu ensisijaisesti lapsiperheille ja nuorille. Tänä vuonna jaetaan vehnäjauhoja, sämpyläjauhoja, makaronia, puurohiutaleita, näkkileipää, hapankorppuja, keksejä, mysliä, pastaa tomaattikastikkeessa ja Ensirakkauteni maitojauhetta. Pyhäjoen MLL:n paikallisosasto jakaa elintarvikkeita (n. 1500kg) Puhtolan torimökissä to la 3.10 kello Torstaina jaetaan elintarvikkeita ainoastaan lapsiperheille ja loppuviikosta kaikille tarvitseville. Ruokatuki on tarkoitettu pyhäjokisille. Ota oma kassi mukaan! Olin nuori, juoksin metsässä pakoon rakkauden tuskaa. Mätkähdin mahalleni kuusen vihreään hämärään, pehmeälle sammalmättäälle. Kyyneleet tulvivat valtoimenaan. Ensirakkauteni oli mennyt pois, en häntä enää koskaan näkisi, ei ikinä, ei koskaan. Lopulta nostin päättäni, poski oli märkä ja vihreä. Näin edessäni käärmeen, jolla oli sinun kasvosi. Suutelin käärmettä utuisin huulin. - Anni Mikkonen VAPAA-AIKATOIMEN SYKSY: Nuorisotilat avoinna: - ti klo ilta - pe klo Nuorisokahvila Kahaveli yläkoululaisille ja sitä vanhemmille nuorille. (Nuorisokahvila Kahaveliin tarvitaan kipeästi uusia vapaa-ehtoisia valvojia! Nyt kaikki vanhemmat tai muuten nuorten tekemisistä kiinnostuneet ottakaa yhteyttä maire. ekoluoma@pyhajoki.fi) Retki IKEAAN la yhteistyössä Vihannin kunnan kanssa. Ilmoittautumiset virastotalon neuvontaan (p ) mennessä. Lähtö Shelliltä klo 7.30 ja osallistumismaksu 12. Syyslomalle säpinää: - syysloman aloitus DISCO Ti ilta klo Ke Kahaveli auki klo Nuorisotilalla elokuvailta klo kaiken ikäisille Halloween-bileet nuorisotilalla Alakoululaiset klo 17-20, Yläkoululaiset ja vanhemmat klo Paras puku palkitaan! Pyhäjoen kunta ja sählynharrastajat hakevat 96 syntyneitä tyttöjä ja poikia sählyjoukkueeseen, joka lakaisi pelata kyläsarjaa lähikuntien kanssa. Joukkueeseen otetaan n. 15 nuorta. Tiedustelut Jukka-Pekka Hietalalta p Aiempi pelikokemus olisi suotavaa! Yhteydenotot pe mennessä. Rohkeasti mukaan! Syksyllä tulossa vapaa-aikatoimen ja 4H-yhdistyksen harrastepäivä, jossa sekä nuoret että yhdistykset pääsevät esittelemään harrastusmahdollisuuksia alueellamme. Tapahtumassa keskitytään pääosin kulttuuripainotteisiin harrastuksiin. Jos kiinnostuit ja haluat mukaan toteutukseen ota yhteyttä 4h-toimistoon ( ) tai kuntaan ( ). Mukaan kaivataan sekä nuoria että yhdistyksissä toimijoita! Senioripasseja voi edelleen ostaa Raahen uimahallilta 20e hintaan 65-v täyttäneet pyhäjokiset. Passi on voimassa vuoden ostopäivästä ja se oikeuttaa Monitoimitalon kuntosalin käyttöön ma-pe klo , Raahen uimahallissa uintiin ja kuntosalin käyttöön ma-pe klo ja keskiviikkoisin aamu-uintiin klo 6-8 ( sis. pe seniorijumpan klo 14), sekä Rautiperän avantouintipaikan käyttöön. Avantouintipaikan pukukopin avaimen saa kunnanviraston neuvonnasta senioripassia näyttämällä.

7 Seurakunta tiedottaa Kuollut: Aino Lydia Seppälä Pirttikoskelta 94 v 4 kk 23 pv Jouko Pentti Henrik Mämmelä Etelänkylältä 74 v 11 kk 10 pv Matti Eliel Ojala Pohjankylältä 74 v 2 kk 10 pv Avioliittoon kuulutettu: Arto Väinö Matias Impola ja Heidi Mari Aittola Kastettu: Ava Unna Annele Linna Vanhusten kirkkopyhä ja HPE kirkossa su 20.9 klo 10. Kirkkokahvit seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen Laulu- ja soitinryhmä Yppäristä avustaa. Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa ke klo Konserttiharjoitus. Perhekerho Sarpatissa to klo Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10 Kirkkokuoron äänitteen Ilolaulu taivaasta julkaisukonsertti Pyhäjoen kirkossa su klo 15. Mukana myös Kirkonkylän koulun kuoro, Veli Ainali, Jouko Kantola, Ulla Tornberg ja Riikka Suni-Lajunen. Vapaa pääsy! Levyn hinta 10e. Seuraava ystäväkerho seurakuntatalolla ke klo 13. Arvontaa ja kahvit ja ohjelmaa. Tervetuloa uudet ja entiset kerholaiset. Lähetysarpajaiset tulossa. Otamme mielihyvin vastaan arpajaisvoittoja syyskuun loppuun saakka. Niitä voi toimittaa kirkkoherranvirastoon, pappilaan tai johtokunnan jäsenille (Marja Peltoketo, Elisa Arola, Ritva Höglund, Marjatta Impola, Jaakko Jukkola, Aaro Leipälä, Jutta Pyhäluoto, Lilja Viirret). KIRKKOKUORO: - Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa ke klo Konserttiharjoitus. - Kirkkokuoron äänitteen Ilolaulu taivaasta julkaisukonsertti Pyhäjoen kirkossa su klo 15. Mukana myös Kirkonkylän koulun kuoro, Veli Ainali, Jouko Kantola, Ulla Tornberg ja Riikka Suni-Lajunen. Vapaa pääsy! Levyn hinta 10e. - Kirkkokuoro aloittaa syyskautensa ke klo srk-talolla. Tervetuloa myös uudet laulajat! Vahvistusta kaivataan erityisesti miesääniin. Johtajina Riikka Suni-Lajunen ja Jukka Partanen. LAPSET: Päiväkerhot toimivat Sarpatissa, Parhalahdella, Yppärissä ja Pirttikoskella. Tiedustelut Tuula Karjalainen RY: Raamattuluokka la A-ryhmä klo Risto Pitkälällä ja Y-ryhmä klo 20. Veikko Ahosella. Pyhäkoulu su klo 12 Risto Pitkällä ja Esa Impolalla. Hartaus to klo Jokikartano (Matti Pahkala). Seurat su klo 17 ry:llä (Leevi Saukko, Hannu Hintsala). KUULUTUS: Kirkkoherranvirasto p avoinna ma 8-12, ti ja ke Tarvittaessa voitte sopia virastoasioista muulloinkin ja ottaa tarvittaessa yhteyttä papistoon: Jukka Malinen p / tai Niko Rantanen Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry. Äijäkööri kokoontuu Iltaruskossa klo 18. Tervetuloa kaikki entiset ja uudet jutustelijat mukaan. Ti klo 12 Päiväkahvit Iltaruskossa. Vieraaksemme tulee Aaro Haikola, hänen aiheenaan on Syövän kanssa eläminen. Arvontaa. Tervetuloa kaikki mukaan! Teemme teatterimatkan Vaasaan MY FAIR LADY-musikaalia katsomaan. Yöpyminen Sokos Hotelli Vaakunassa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset puh /Anna-Liisa. Hanhikiven Kiertäjät ry Räiskäle, lpk:n syysretki Rajaniemessä. Ilmoittautumiset kirjallisena omalle johtajalle mennessä. Lisätietoja retkikirjeestä. MLL:n perhekahvila maanantaisin klo monitoimitalon kahviossa, myös salin 1. lohko käytössä. Ma Avoin kerho, vapaata keskustelua päivän aiheista. Kahvilaan voit tulla sinä äiti, isä, mummu, pappa lastesi tai lastenlastesi kanssa. Lapset saavat leikkiä toisten lasten kanssa ja aikuiset voivat vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Kahvilasta voi myös ostaa kahvia ja pullaa pikkurahalla, yhdistys tarjoaa aina mehut lapsille. Tervetuloa! MLL Pyhäjoki järjestää koko perheen retken Oulun Hop- Lopiin la 7.11., tiedustelut ja ilmoittautumiset Pirjolle puh Pirttikosken Maaseutunaiset ry. Jo perinteinen Syyskirppis Iltaruskossa la Siivotessasi kaappeja laita ylimääräiset tavarat myyntiin kirppikselle. Myymme ne puolestasi, kun hinnoittelet valmiiksi. Pöytävuokra 5 euroa. Varaukset Aira tai Paula Vesijuoksuohjaus/jumppa Raahen uimahallilla ke klo Lähtö yhteiskyydeillä Pirttikosken koululta klo Tervetuloa mukaan! Kökkä Asta Nuoralalla ma klo Mukana Laukkufriikki Kaija Alatalo. Tervetuloa! Pyhäjoen Reserviläiset ry. Sääntömääräinen syyskokous pidetään Puhtolassa 5.10 klo 18. Kaikki joukolla mukaan, kahvitarjoilu. Pyhäjoen Sotaveteraanit ry. Valtakunnallinen sotiemme veteraanien keräys Pyhäjoella suoritetaan varusmieskeräyksenä pe Keräys suoritetaan lipaskeräyksenä ovelta ovelle. Varusmiehet saapuvat Kajaanista klo 14. Keräysaika on klo Toivomme myötämielistä suhtautumista keräykseen. SPR Pyhäjoen osasto Verenluovutustilaisuus tulossa Pyhäjoelle Seurakuntatalolla. Koulujen ruokailut viikolla 39 Ma 21.9.: Broilerikastike, riisi, salaatti, mustaherukkahillo Ti 22.9.: Possukastike, perunat, salaatti Ke 23.9.: Kalapuikot, perunamuusi, tartarkastike, salaatti To 24.9.: Lasagnette, salaatti Pe 25.9.: Toivepäivä * kirjastossa Reijo Haukian näyttely Hulda penkkatiellä ja muita valokuvia: ma, to 11-16, ti, ke, pe * su klo 15 Pyhäjoen kirkossa Kirkkokuoron äänitteen Ilolaulu taivaasta julkaisukonsertti. Mukana myös Kirkonkylän koulun kuoro sekä Veli Ainali, Jouko Kantola, Ulla Tornberg ja Riikka Suni-Lajunen. Vapaa pääsy. Levyn hinta 10 e. * la 3.10 Messumatka Seinäjoen käsityömessuille. Hinta 25 e sis. matka ja pääsylippu. Paluumatkalla käynti Kauhavan Kangasaitassa. Aikataulu: Raahe mh Kalenteri 7.00, Pyhäjoki Shell 7.30, paluu noin klo Mukaan mahtuu 50 opiskelijaa. Ennakkoilmoittautuminen Raahe-opiston toimistoon ma alkaen puh , Järj. Raahe-opistolaiset ry * la Konserttibussi Kokkolan Snellman-saliin. Syksyinen serenadi, joht. Johannes Gustavsson, Elina Vähä viulu. Aikataulu: klo Raahe mh, klo Pyhäjoki Shell. Ei ennakkoilmoittautumista. Hinta: kyyti 7 e/ hlö + liput: 17 e/ aikuinen, 14 e/ eläkeläinen, 8 e/ opiskelija, työtön. Kuulumisten mielipiteet Mielipidekirjoitusten enimmäismitta on puoli konekirjoitusliuskaa. Myös selkeitä käsin kirjoitettuja juttuja voi lähettää julkaistavaksi. Mielipiteen kirjoittaminen ei tietenkään maksa mitään. Nimimerkkikirjoituksia julkaisemme vain todella poikkeustapauksissa. Kaikkien kirjoitusten mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoitusten valinta, otsikointi, muokkaaminen ja lyhentäminen jäävät toimituksen tehtäväksi. Tekstejä ei palauteta. Mielipiteen voi lähettää sähköpostilla suoraan päätoimittajalle osoitteeseen sari.rintamaki@pyhajoki.fi. Mielipiteen voi lähettää myös faksilla tai postin kautta Pyhäjoen Kuulumiset, Koulutie 8, Pyhäjoki. Aihetta Kiitokseen Kuulumiset julkaisee Aihetta Kiitokseen -palstaa. Lukijoilla on mahdollisuus lähettää ilmaiseksi lyhyitä viestejä, joissa kiitellään arkipäivän tapahtumia, tekoja tai sanoja. Kiitoksen aiheen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen sari.rintamaki@pyhajoki.fi tai käydä tuomassa lukiolle. Laita viestiin teksti Aihetta Kiitokseen, oma nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Kiittää voi nimellä tai nimimerkillä. Yläaste tiedottaa Lukio tiedottaa Lukion ykkösten opinto- ja kulttuurimatka Helsinkiin tiistaina 22. syyskuuta. Lukion ykkösten työnäytepäivä 30. syyskuuta aamupäivällä. Oppiaineina psykologia, kirjallisuus ja kuvataide. Aiheena Eugene O Neillin näytelmä Pitkän päivän matka yöhön ja Suomen kansallisteatterin teatteriesitys Pitkän päivän matka yöhön. Kokeet ma a,8b,8c biologia, 9a fysiikka ke a, 7b biologia, 8a kemia, 8b, 9b, 9c englanti, 8c matematiikka pe a, 7b historia, 8b, 8c terveystieto, 8a englanti, 9a matematiikka, 9b,9c yhteiskuntaoppi ma a historia, 9a uskonto Tapahtumia ti lk vanhempainilta P YHÄJOEN KUULUMISET PäätoimittajaT Sari Rintamäki Arvo Helanti Taittaja Ville Korpela Toimittaja Ville Korpela kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) Fax (08) Taittaja: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (nro 39) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 38: 1800 kpl >> vko 39: 1780 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 22%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh

8 sivu 8 Nuorten oma kirjallisuuspalkinto Nuori Aleksis valitaan kymmenettä kertaa Loppukilpailukirjat on valittu Palkinto luovutetaan Helsingin Kirjamessuilla Pyhäjoen Kuulumiset Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinto myönnetään tänä vuonna kymmenettä kertaa. Toisen asteen opiskelijoista (ammatilliset oppilaitokset ja lukiot) koostuva raati on valinnut loppukilpailuun kuusi kirjaa viime vuonna (2008) ilmestyneistä kotimaisista kaunokirjallisista teoksista. Nuoret valitsivat parhaiksi seuraavat teokset: Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen, Gummerus Banerjee-Louhija, Nina: Tiikerinhetki, WSOY Hakalahti, Niina: Uimataito, Tammi Itkonen, Juha: Huolimattomia unelmia, Otava Oksanen, Sofi: Puhdistus, WSOY Sinisalo, Johanna: Linnunaivot, Teos Kymmenes Nuori Aleksis -palkinnon saaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla, Louhilavalla, lauantaina 24. lokakuuta 2009 klo Viime vuonna Nuori Aleksis palkinnon voitti Juha Itkonen kirjallaan Kohti (Otava). Nuori Aleksis -palkitut kautta aikojen: 1999 Leena Krohn: Pereat Mundus: Romaani, eräänlainen, WSOY Pentti Saaritsa: Elävän mieli, WSOY Jukka Heikkilä: Antigonos, jumalten poika, Karisto Maria Peura: On rakkautes ääretön, Tammi Reko Lundán: Ilman suuria suruja, WSOY Palkintoa ei jaettu 2005 Maarit Verronen: Keihäslintu, Tammi Tuomas Kyrö: Liitto, WSOY Tina ja Reko Lundán: Viikkoja, kuukausia, WSOY Juha Itkonen: Kohti, Otava.

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KP-Cup ( P ) ja pm-viestit ( 1P + 2 V ) Alavieskan Viri

KP-Cup ( P ) ja pm-viestit ( 1P + 2 V ) Alavieskan Viri Tulostettu 29.01.17 klo 14.17.50 Sivu 1 N16 Lähti : 4 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1 104 Haapajärven Kiilat 34.07,6 Osuus 1 Hanna Alahäivälä 2 10.17,6 Osuus 2 Jennina Salmela 2 22.38,7 2 12.21,0 Osuus 3 Laura

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Heinävesi, Wikärit

Heinävesi, Wikärit Heinävesi, Wikärit 1.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet LeppVi 281 VarkKV 212 HeinYU 143 P15 600m 1 Valtteri Saukkonen LeppVi 1.42,7 P15 Pituus 1 Riku Rundelin VarkKV 502-0.4 2 Henri Vierimaa LeppVi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Inarin Kunnan yläluokkien väliset yleisurheilukilpailut

Inarin Kunnan yläluokkien väliset yleisurheilukilpailut Laji Sija Etunimi Sukunimi Tulos 800m P7lk. 1. Tuomas Leppäkangas 2.30,9 2. Taito Ranta 2.55,7 3. Ville Ikonen 2.58,3 4. Joel Angeli 3.02,6 5. Mikko Orassalo 3.06,0 6. Paulus Lopina 3.16,1 7. Konsta Björkstedt

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

varaus on päivänäytökseen klo 13, syömme ja tunnelmoimme esityksen jälkeen. Musiikin makuista syksyn alkua toivottaa JiiPee!

varaus on päivänäytökseen klo 13, syömme ja tunnelmoimme esityksen jälkeen. Musiikin makuista syksyn alkua toivottaa JiiPee! P YHÄJOEN KUULUMISET Keskiviikkona 10.9.2008 viikko 37 Solisevaan! Taas ollaan vakiintumassa kesämylläkän jälkeen kestoarkeen. Niinpä Solisevakin aloittaa ja kutsuu riveihinsä lauluintoista pyhäjokista.

Lisätiedot

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos 1.lk tytöt 200m 1.lk tytöt 50m 1.lk tytöt pallonheitto I Darja Trubitson 40,16 I Darja Trubitson 9,09 I Ella Lehtola 13,93 II Sofia Vuorela 45,01 II Emilia Saarinen 9,76 II Inkeri Tikka 13,33 III Emilia

Lisätiedot

Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä

Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä Nuorten piirikunnalliset heittokisat Kiimingissä Nuorten piirikunnalliset heittokisat, Kiiminki 12.6.2010 Tulokset Kuula N19 1. Kallo Leena Pellon Ponsi 9,68 T15 1. Perätalo Merja Ylikiimingin Nuijamiehet

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat Ei tuulimittausta, käsiajanotto

Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat Ei tuulimittausta, käsiajanotto Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat 28.7.2011 Ei tuulimittausta, käsiajanotto M19 1. Konsta Latvala AlajA 57,45 2. Eetu Kangas SeinäjsU 57,28 3. Kimmo Soranummi VirtU 35,28 M17 Kuula 5 kg 1. Mika Mannio

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki

Seniori A 32 Timo Huhtinen Päivi Karvinen Comets Helsinki 34 Esa Kuivanen Asta Usvakari Comets Helsinki ROCK'N'SWING GP kilpailut Hämeenlinna 13.2 BOOGIE WOOGIE A yleinen 3 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 4 Samuli Kalliala Pinja Sarviluoma Baunssi Hämeenlinna 44 Olli Rasi Rosanna Valtonen

Lisätiedot

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI Boogie Woogie Yleinen GP 1 51 Päivinen Juha Munne Mari Baunssi 1 1 1 1 1 2 27 Ojala Pasi Vammeljoki Hanna Comets 2 3 2 2 2 3 2 Rasi Olli Valtonen Rosanna Swing Team 3 2 3 3 3 4 28 Eerola Jussi Leskinen

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmapistooli 60 ls 1. Reijo Rantakangas LehA 95 93 93 98 93 92 564 2. Tuomo Passi KA 93 94 89 94 93 93 556 3. Marko Talvitie LehA 90 93 95 93 91 93 555 4. Risto Kantola LehA 92 91 89 91

Lisätiedot

Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat

Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat Oulaisten Huiman 100- vuotisjuhlakisat Oulainen, Huiman 100-vuotisjuhlakilpailut 19.7.2009 M kuula Petri Käräjäoja Haapaveden Urheilijat dns Marko Koskelo Kajaanin Kipinä dns Jani Santala Himangan Urheilijat

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät P YHÄJOEN KUULUMISET Keskiviikkona 24.9.2008 viikko 39 Onnistuneet messut tänäkin vuonna Paneelikeskustelu kiinnosti messuvieraita Kunnallisvaalit sähköistävät Pyhäjoellakin. Vaalipaneelissa pohdittiin

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs

Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa sähköajat. M 400 m. 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80. M keihäs Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulassa 5.9.2011 sähköajat M 400 m 1. Miikka Laiho RaisKu 54,80 M keihäs 1. Petri Korte RaisKu 53,42 2. Petteri Soininen RaisKu 39,41 3. Juha-Pekka Triipponen RaisKu

Lisätiedot

Liminka, Laidunkauden avauskisat

Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat 10.6.2010 M 60m: +1,6m/s 1. Jaakko Tornberg Raahen Vesa 7,07 2. Kari Asumaniemi Oulun Pyrintö 7,27 3. Ari Laitinen Oulun Pyrintö 7,36 4.

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat

Pm-aikuiset Kitinkangas Kilpailijat Ainali Markku Kokkolan Veikot M 400 m Ainali Markku Kokkolan Veikot M 800 m Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N 100 m 31942632 Anttiroiko Maria Lohtajan Veikot 15.10.1993 N Pituus 31942632 Arkkukangas

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

P7 40m T7 40m Finaali Finaali Alkuerät Alkuerät P7 40m T7 40m P7 Pituus T7 Pituus

P7 40m T7 40m Finaali Finaali Alkuerät Alkuerät P7 40m T7 40m P7 Pituus T7 Pituus P7 40m T7 40m 1. Topias savitaipale 7,2 1. Enni-Alisa Sorvoja 7,7 2. Santtu Kolho 7,7 2. Julia Saarinen 8,1 3. Kaarle Luukkaala 8,2 3. Siiri Toropainen 8,5 4. Jesse Kinnunen 8,6 4. Laura Murto 8,6 5. Olavi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN AMPUMAURHEILIJAT ry

KANKAANPÄÄN AMPUMAURHEILIJAT ry KANKAANPÄÄN AMPUMAURHEILIJAT ry TULOKSET LOUNAIS - SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU KANKAANPÄÄ 23.-24.2.2019 Ilmapistooli - M -60 ls 1. Niko Roos RSA 93 93 93 95 97 92 563 2. Klaus Tupi TSA 93 88 90 94 93

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

ROCK'N'SWING GP-KILPAILUT TULOSLISTA

ROCK'N'SWING GP-KILPAILUT TULOSLISTA BOOGIE WOOGIE BW YLEINEN AB (GP) 1 30 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 2 19 Pasi Ojala - Hanna Vammeljoki Comets Helsinki 3 4 Olli Rasi - Rosanna Valtonen Swing Team Tampere 4 21 Jussi Eerola

Lisätiedot

14.6. Piirikunnalliset Vihannissa

14.6. Piirikunnalliset Vihannissa 14.6. Piirikunnalliset Vihannissa Piirikunnalliset kilpailut 14.6.2009 Vihanti M Keihäs 1) Joni Pajala RaahVe 37.18. M19 Korkeus 1) Pasi Sarajärvi LapLu 200 2) Mika Vaara LapLu 185 3) Topi Hyttinen VeitsilKV

Lisätiedot

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama

Lisätiedot

1. Jukka Laakso TammRy 20,48 1. Paula Laakso TammRy 10,23

1. Jukka Laakso TammRy 20,48 1. Paula Laakso TammRy 10,23 M Kiekko N Kuula 1. Jukka Laakso TammRy 20,48 1. Paula Laakso TammRy 10,23 P7 40 m N Kiekko 1. Pyry Hakala TammRy 8,10 1. Paula Laakso TammRy 28,60 2. Oskari Uusitalo TammRy 8,20 3. Antti Maijala TammRy

Lisätiedot

Aloittelija 23 kg. Tulosluettelo. XXIX Joulumaapainit

Aloittelija 23 kg. Tulosluettelo. XXIX Joulumaapainit Aloittelija 23 kg Aloittelija 23 kg N 1. Runde Milan Gardniya (Kajaanin Juntta) - August Schmitt (Muhoksen Voitto) 4,0 : 1,0 13 : 4 TÜ 4122;4 2;2 N 2. Runde Ante Harju (Lapin Veikot) - Milan Gardniya (Kajaanin

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto 1lk tytöt, pallonheitto Marttila Kiiramaaria 12,99 Lehtola Jonna-Julia 11,9 Greus Jenna 11,68 9,9 Hirvasniemi Meeri 8,91 Sutela Aada 8,71 Klaavo Anri 8,06 Myllynen Peppiina 7,81 Eskola Ella-Mari 6,66 6,63

Lisätiedot

Luokka/ohjaaja Aineenopettaja/didaktikko 1A Kuusisto, Anttila, Risto eao

Luokka/ohjaaja Aineenopettaja/didaktikko 1A Kuusisto, Anttila, Risto eao OKLS511 Ohjattu Soveltava harjoittelu 5opintopistettä Tiedotustilaisuus harjoittelusta Amandassa 30.3.2009 kello 14.15-16.00 Harjoittelujakso 14.4. 29.5. 2009 16 h OKLS511 harjoittelussa Luokka/ohjaaja

Lisätiedot

Tornio, 34. kans. Rajakisat

Tornio, 34. kans. Rajakisat Tornio, 34. kans. Rajakisat 12.6.2010 M 110 m aj +0,3 1. Arttu Hirvonen OulPy 14.23 Ville Lahtela LapLu DNF M 200 m +2,1 1. Antti Vainionpää OulPy 22.65 2. Antti Kokkonen VeitsilKV 23.08 3. Jari Jukkola

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

BOOGIE WOOGIE. BW LAPSI 2 C NIMI NIMI SEURA KAUPUNKI Kimi Manner - Nea Saurio Baunssi Hämeenlinna

BOOGIE WOOGIE. BW LAPSI 2 C NIMI NIMI SEURA KAUPUNKI Kimi Manner - Nea Saurio Baunssi Hämeenlinna BOOGIE WOOGIE BW YLEINEN A (GP) Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna Benjamin Nousiainen - Anniina Laine Comets Helsinki Pasi Ojala - Hanna Vammeljoki Comets Helsinki Masi Saurén - Evgenia Salakhutdinova

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY

SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2012, OULU 11.-12.2. liikesarjat, naiset 1.dan liikesarjat, miehet 1.dan 1. Julia Pätsi, Taekwon-Do Akatemia 1. Samuli Rossi, Taekwon-Do Akatemia 2. Jutta Jakkila, Taekwon-Do

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset

Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset Yleisurheilun Siikalatvacup 2015, lopputulokset T9 Nimi Sara Raesalmi Seura Ra1 Ra2 Ke1 Ke2 Py1 Py2 Pu1 Pu2 Pi1 Pi2 Yht. Sija KKV 19 20 20 19 19 20 0 0 19 20 156 1 Milla Kangas RaRa 20 19 0 0 20 19 20

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Esikoulu tytöt 60 m Esikoulu tytöt pallonheitto 1. Mehtätalo Carola 13.15 1. Mehtätalo Carola 10,16 2. Lehto Meeri 13.51 2. Toppila Hanna 9,95 3. Toppila Alma

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) Juoksu 30m, 2v. tytöt (2015) Juoksu 30m, 3v.

Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) Juoksu 30m, 2v. tytöt (2015) Juoksu 30m, 3v. Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) 1. Santikko Jooa 27,1 Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) 1. Lepistö Iisa 27,5 Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) 1. Välimaa Rasmus 15,9 2. Välimäki Samuel 25,9 3. Niiniharju Väinö 29,8

Lisätiedot

SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT. La

SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT. La SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT La 31.8.2019 SALLAN KUNNAN YLEISURHEILUN PITÄJÄNMESTARUUSKILPAILUT LAUANTAINA 31.8.2019 klo 10:45-18:00 SALLAN URHEILUKENTÄLLÄ Sarjat: PT 4 v. 40m,

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 43,07 5.6.2017 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Saila Konttinen HeiYU 38,12 15.6.2017 Heinävesi 4 Milla Pesonen Ylämylly 31,33

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio 4.9.2018 T9 rata Tytöt 40m: sija aika 2 Elli Huotari,Ku 1. 7,27 1 Joanna Hämeenniemi,Po 2. 7,33 5 Petriina Määttä,Ku 3. 7,41 3 Jenna Konttila,Pu 4. 7,42

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot