1. YHTEENVETO TALOUSARVION TOTEUTUMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. YHTEENVETO TALOUSARVION TOTEUTUMASTA 1.1.-31.3.2016"

Transkriptio

1 1. YHTEENVETO TALOUSARVION TOTEUTUMASTA Talousarvion toteutumaraporttiin on kerätty tiedot talouden toteutumasta ajalta sekä hallintokuntien tulossopimusten toteutumatiedot sellaisina, kuin ne on taloushallintoon toimitettu. Talousarvion toteutumisvertailu perustuu kirjanpitoon ajalta Kirjanpidossa on huomioitu suoriteperusteisesti tiedossa olevat tulo- ja menoerät. (Tekstissä sulkeissa olevat luvut ovat vertailutietoja vuoden 2015 vastaavalta ajanjaksolta.) Yleinen taloudellinen tilanne Valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen 12a/2016 mukaan Suomen kansantalous kasvoi tilastokeskuksen alustavien tietojen perusteella vuonna ,5 % kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta eritoten investoinnit. Ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa kuluvana vuonna 0,9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vuosien 2017 ja 2018 kasvuksi ennustetaan vaimeat 1,2 %. Ennusteessa ei ole otettu huomioon mahdollisen yhteiskuntasopimuksen vaikutuksia. Huolimatta hienoisesta talouden piristymisestä Suomen taloustilanne pysyy lähivuosien ajan heikkona. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun lopussa yhteensä työtöntä työnhakijaa. Se on enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Edellisestä kuusta työttömien työnhakijoiden määrä väheni :lla. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,3 prosenttia, joka on 0,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Väestö ja työllisyys Saarijärven väkiluku väheni vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 35 (78) henkilöllä, joten vuoden 2015 vastaavan ajankohdan vähennys puolittui. Kuntien välinen nettomuutto oli 23 (-56) henkilöä. Vuodenvaihteen tilanteesta työttömyysaste laski hiukan ja oli maaliskuussa 21,6 (21,0) %. Keskiarvo tarkastelujaksolta on 22,1 (20,4) %. Koko Keski-Suomessa se oli 17,2 (17,2) %, eli edelleenkin merkittävästi korkeampi kuin koko maassa. Keski-Suomen työttömyysaste on kuitenkin ollut hienoisessa laskussa alkuvuoden ajan. Erilaisissa palveluissa (palkkatukityöllistetyt, työvoimakoulutus, työkokeilu, vuorotteluvapaa) oli Saarijärvellä tammi-maaliskuussa 2015 keskimäärin 5,9 % työvoimasta (koko vuoden 2015 keskiarvo oli 5,7 %). Käyttötalouden toteutuma suhteessa talousarvioon Koko kaupungin toimintakatteen toteutuma on 25,0 (24,4) %. Verotulokertymä on toteutunut talousarvioon nähden hiukan etupainotteisesti. Kuntaliiton toukokuussa päivitetty verotuloennuste kuluvalle vuodelle ennakoi budjetoitujen tulojen toteutumista. Tulossopimukset Hallintokuntien tulossopimukset on siirretty talouden seurantaraporttiin hallintokuntien laatimassa muodossa. Rahoitusasema ja investoinnit Investointien toteutumisaste oli 11,1 (15,2) %. Kokonaislainamäärä oli 28,768 (27,424) M. 1

2 2. TYÖLLISYYDEN KEHITYS TYÖTTÖMYYSASTEEN VAIHTELU KUUKAUSITTAIN % VUOSINA I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII , ,9 13,8 11,9 13, ,2 12,5 12,3 13,9 15, ,8 16,3 15,6 14,7 12, ,6 13,0 12,0 13,8 15,9 17, ,8 16,9 16,2 14,1 15,2 16,2 15,0 16,0 16,1 18,1 20, ,6 20,7 19,9 17,8 15,5 17,0 17,8 16,9 17,4 17,7 19,5 21, ,3 22, ,2 18,3 19,6 19,9 18,4 19,1 19,4 20,3 22, ,7 21,9 21,6 LÄHDE: Keski-Suomen ELY-keskus, työllisyyskatsaus 2

3 3. VÄESTÖNMUUTOKSET Lähde: Tilastokeskus, väestön ennakollinen ikärakenne 3

4 Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Vuosi, Alue, Vuosineljännes ja Väestönmuutos Muutos/ vuosineljännes Syntyneiden Kuntien välinen Nettomaahan Väestönlisäys enemmyys nettomuutto muutto 2011 Vuosineljännekset yhteensä vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes Vuosineljännekset yhteensä vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes Vuosineljännekset yhteensä vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes Vuosineljännekset yhteensä vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes Vuosineljännekset yhteensä vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes vuosineljännes

5 4. TULOS- JA RAHOITUSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TULOSLASKELMA TP 2015 TA 2016 TOT. 1-3/2016 TOT. % Toimintatulot ,9 Myyntitulot ,4 Maksutulot ,2 Tuet ja avustukset ,8 Muut toimintatulot ,1 Toimintamenot ,8 Henkilöstömenot ,9 Palvelujen ostot ,0 Aineet, tarvikkeet, tavarat ,6 Avustukset ,6 Muut toimintamenot ,3 TOIMINTAKATE ,0 Verotulot ,9 Valtionosuudet ,1 Verorahoitus yht ,0 Rahoitustuotot ja -kulut ,7 Korkotulot ,0 Muut rahoitustulot ,1 Korkomenot ,6 Muut rahoitusmenot ,1 VUOSIKATE ,7 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman muk. poistot ,9 Kertaluonteiset poistot Arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS ,7 Poistoeron lis. (-) tai väh. (+) Varausten lis.(-) tai väh.(+) Poistoeron lis. (-) tai väh. (+) Varausten lis.(-) tai väh.(+) Rahastojen lis.(-) tai väh.(+) ,0 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ ,0 KERTYNYT YLI-/ALIJÄÄMÄ ,5 5

6 Saarijärven kaupunki(eur) :28:44 Lainat jaksotetuin koroin Vuosi Tunnus Pääoma alussa Nosto Lyhennys Pääoma lopussa Korko 2016 Tam - Maa , , , , ,69 Asuntolaina , , , ,82 Asuntolaina , , , ,82 Lyhytaik.luotto , , ,00 Lyhytaik.luotto , , ,00 Muu laina , , , ,87 Muu laina , , , ,87 TALOUSARVION RAHOITUSOSA TP 2015 TA16 YHT. Tot. 1-3/2016 Tot. % Toiminnan rahavirta ,6 Vuosikate ,7 Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät ,0 Investointien rahavirta ,9 Investointimenot ,1 Rahoitusosuudet investointimenoihin ,0 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot ,0 Toiminnan ja investointien rahavirta ,5, Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset ,0 Antolainasaamisten lisäykset ,0 Antolainasaamisten vähennykset ,0 Lainakannan muutokset ,9 Pitkäaikaisten lainojen lisäys ,3 Pitkäaikaisten lainojen vähennys ,4 Lyhytaikaisten lainojen muutos ,0 Oman pääoman muutokset ,0 Muut maksuvalmiuden muutokset ,2 Vaikutus maksuvalmiuteen ,4 Rahavarat Rahavarat

7 5. KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMA HALLINTOKUNNITTAIN/VASTUURYHMITTÄIN VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT TILINPÄÄTÖS TALOUS- Toteuma ARVIO /2016 Tot. % KEHITTÄMINEN JA HALLINTO Työllisyys ,6 Kehittäminen ,6 Keskushallinto + omistajaohjaus ,9 Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta ,9 Yhteensä ,2 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ Metsät ,0 Muut kiinteistöt ,7 Tontti- ja karttapalvelut ,5 Maankäyttö ja kaavoitus ,5 Asunnot ,8 Yhteensä ,5 OMARAHOITUSOSUUDET SOTE- palvelut ,8 Palo- ja pelastuspalvelut ,0 Yhteensä ,8 TUKIPALVELUT Hallinnon tukipalvelut, netto ,8 Tekniset tukipalvelut, tilaaja ,4 Yhteensä ,7 SIVISTYSLAUTAKUNTA Hallinto ,9 Varhaiskasvatus ,8 Kansalaisopisto ,5 Perusopetus ja lukio ,6 Yhteensä ,8 VIITASALO-OPISTON JOHTOKUNTA YHT ,3 KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNTA Kulttuuritoimi ,3 Kirjasto ,4 Museo ,8 Vapaa-aika ,1 Yhteensä ,2 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Hallinto ja viranomaispalvelut ,6 Maaseutupalvelut ,1 Suunnittelu ja kehittäminen ,4 Yhteensä ,0 TEKNINEN LAUTAKUNTA ,4 Kunnallistekniset palvelut ,2 Vesi- ja viemärilaitos ,9 Tekninen tukipalveluyksikkö, tuottaja ,0 Yhteensä ,5 JÄTELAUTAKUNTA Tulot ,4 Menot ,4 Yhteensä ,0 TOIMINTAKATE ,0 7

8 6. VEROTULOJEN SEURANTA Kiinteistöverot Kunnallisverot Yhteisöverot Kaikki yhteensä kum. Tammikuu Helmikuu Maaliskuu ,0 Verotilitykset kumulatiivinen %-kertymä koko vuoden verotulosta 100,0 90,0 86,2 91,8 78,5 70,0 59,7 67,9 % vuoden tilityksistä 50,0 30,0 17,5 18,8 25,4 33,4 26,9 43,3 50,9 *2016 verrattu ,0 8,2 9,0-10,0 8

9 VEROTILITYKSET Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

10 7. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN, TULOSSOPIMUKSET KEHITTÄMINEN JA HALLINTO TYÖLLISYYS HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ MÄÄRÄ YHTEENSÄ /suorite Toteuma 1-3/2016 Toteuma 1-3/2016 /työllistäminen htv htv Työllistämisen hallinto , , /tukityöpaikka tukityöpaikat htv yht. tukityöpaikat htv yht. Palkkatukityöllistäminen kaupungille , , /kesätyöntekijä kesätyöntekijät yht. kesätyöntekijät yht. Omat kesätyöntekijät /kesätyöntekijä kesätyöntekijät yht. kesätyöntekijät yht. Yhteisöjen kesätyötuet /kk, kuntalisää saava kuntalisät, kpl kuntalisät, kpl Työllistämisen kuntalisä yrityksille /henkilötyövuosi velvoitetyöllistetyt, htv velvoitetyöllistetyt, htv Velvoitetyöllistäminen , /vuosi Pajapojat-projekti, kuntarahaosuus /vaikuttavuushtv vaikuttavuushtv vaikuttavuushtv Työvalmennuspalvelut työpajalla , , /toimintapäivä toimintapäivät yht. toimintapäivät yht. Kuntouttava työtoiminta, ryhmätoiminta /vuosi 3D-Työpaja, projekti ( ), kuntarahaosuus /henkilötyövuosi tukityöpaikat htv yht. tukityöpaikat htv yht. Elevaattori/työllistäminen , , /kk, oppisopimus oppisopimustuet, kpl oppisopimustuet, kpl Oppisopimusavustus TYÖLLISYYDEN KOKONAISTAVOITE Lähtö Tavoite Toteuma Työmarkkinatuen kuntaosuus Työmarkkinatukea yli 300 pv saavien lukumäärä Nuorten työttömien määrä, alle 25 v Pitkäaikaistyöttömien määrä KEHITTÄMINEN JA HALLINTO KEHITTÄMINEN Elinkeinopalvelut Matkailun kehittäminen ja markkinointi Maaseudun kehittäminen yritysneuvonta, kehittäminen Matkailun ja kaupan kehittämispalvelu HINTA / asukas Yritysten määrä, Yritysten määrä toimenpiteissä toimenpiteissä YHTEENSÄ maaseudun kehittämispalvelut Sidosryhmäyhteistyö ja elinkeinoelämän edunvalvonta Sidosryhmäyhteistyö, tapahtumat ja elinkeinoelämän edunvalvonta Muut menot, eläkemenoperustaiset TOT YHTEENSÄ Elinkeinopalvelut yhteensä

11 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO KESKUSHALLINTO JA OMISTAJAOHJAUS HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ Tot 1-3 Luottamuselinhallinto ilman valmistelua /päätös asiat yhteensä Menot Yhteensä valtuuston käsittelemät asiat kaupunginhallituksen käsittelemät asiat omistajaohjauksen käsittelemät asiat toimikuntien käsittelemät asiat 0 Toimikunnat Palvelustrategia, laajakaistasuunnittelu Luottamushenkilöhallinto yhteensä Valmistelut, johtaminen, kehittäminen, hallinto, henkilöstöhallinto, talous- ja hankintajohtaminen Viranhaltijajohto yhteensä euroa/henkilö henkilöstömäärä Työsuojelu Työmarkkinasopimusmenettely Järjestelyvaraerät Henkilöstön terveydenhuolto /kpl käyntimäärät Henkilöstöpalvelut ja koulutus Virkistys Henkilöstöhallinto yhteensä Kansainvälinen toiminta Edustus Vakuutukset Osuudet, jäsenmaksut kannatusilmoitukset, yleiset toiminta-avustukset Harkinnanvaraiset avustukset Sotaveteraanien tuki Muu yleishallinto Muu hallinto yhteensä Kunnallisverotus Oikeusapu Keskushallinto yhteensä KEHITTÄMINEN JA HALLINTO VAALIT HINTA /vaalitoimitus MÄÄRÄ vaalien määrä YHTEENSÄ Vaalit 0-22 KAIKKI YHTEENSÄ -22 KEHITTÄMINEN JA HALLINTO HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ Toteuma TARKASTUS määrä /kokous kokoukset yht. tarkastuslautakunnan kokous /tarkastuskäynti tarkastuskäynnit yht. tarkastuskäynti KAIKKI YHTEENSÄ

12 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ TOTEUTUMA 1-3/2016 HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ metsät % /m 3 m 3 Raakapuun myyntitoimeksiannot MHY 0, % /ha ha Metsäarviot MHY % /ha ha Hoitotyöt: mätästys, istutus, viljely MHY % /ha ha Hoitotyöt: taimikonhoito ym. MHY % /km km Teiden perusparannus MHY % /km km Yksityistiemaksut % /ha ha Metsäsuunnitelman teko. MHY % /tunti tuntia Puistometsien ja työmaiden raivaustyö MHY Metsien virkistys- ja hyötykäyttöön liittyvä asiakaspalvelu / tunti tuntia % % / tunti tuntia Talous- ja puistometsien hallinto % KAIKKI YHTEENSÄ TUOTTO YHTEENSÄ NETTO KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ muut kiinteistöt HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ / kpl Kiinteistötoimitukset, lainhuudot jne. (maksut MML) Toteuma 1-3/2016 määrä á-hinta Alueiden kunnossapitomaksut (tiemaksut, rakentamispalvelut yms.) Painatukset ja ilmoitukset Vuokramaksu MENOT YHTEENSÄ TUOTTO YHTEENSÄ (tavoite) NETTOTUOTTO YHTEENSÄ (tavoite)

13 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ tontti- ja karttapalvelut HINTA /kiinteistönluovutusilmoitus % Etuosto-oikeusasiat % /tontti myynti ja vuokraus/valmistelu % /kauppa (tontti) MÄÄRÄ: lukumäärä/ toimenpiteet/ päätökset/ sopimukset/selvitykset / palvelut YHTEENSÄ toteutuma 1-3/2016 Kiinteistönmuodostus, maastotyöt, lainhuudot, kiinnitykset yms % /tapaus Yleinen asiakaspalvelu % /h Maan arvomäärittelyt, kaavalaskenta % /palvelutoimenpide Osoitepalvelut % Emätilaselvitykset, erityisselvitykset /selvitys /sopimus % Maankäyttösopimukset % /sopimus Käyttöoikeussopimukset % /selvitys Kiinteistötekniset tehtävät % / selvitys erityisselvitykset ja neuvottelut % / tunti Rakennusvalvonnan aputyöt % /mittaustoimenpide Rakennusten sijainnin merkitseminen % /tunti Mittaus- ja paikkatietopalvelut % Pohjakartan ja johtokartan ylläpitoon liittyvät mittaustehtävät /mittaustoimenpide % MENOT YHTEENSÄ TUOTTO YHTEENSÄ NETTOMENOT

14 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ HINTA MÄÄRÄ Yhteensä Toteuma 1-3/2016 kaavoitus- ja aluearkkitehtipalvelut määrä á-hinta Yleishallinto, tulostus- ja skannaustyöt, tiedot verottajalle, internetsivujen ylläpito, laskujen käsittelyt, arkistointi (tuntimäärä) 35, ,51 Kaavakohteiden kaavahallintotyöt (ei sisällä kaavojen laadintaa), vain Saarijärven kohteet, esittelyaineistot. Kaavakohdemäärä. 4450, ,00 Kaavakohteiden hallintotyöt, aluearkkitehtipalvelut 3211, ,39 Kaavanlaadinta (kartat, selostus), maankäyttösopimusmenettelyt, kaavojen omana työnä laadittavat selvitykset. Laadintamäärä. 8000, ,50 Kaavahankkeisiin liittyvät ostopalvelut (biologi, liikennesuunnittelija, rakennettavuus, kaava-aineistot).kokonaissumma talousarviossa , ,63 % Poikkeamiskäsittelyt ja poikkeamislausunnot, poikkeamishakemusten laadinnan opastus asiakkaille (työaikakustannus). 400, ,00 Kaavaotteet, rakennusoikeustietojen antaminen, maankäytön asiakaspalvelu 3-6 hlö /päivä, rakennuslupalausunnot 18, ,00 Kehittämishankevalmistelu, yritysten hankeasiat, kaupungin edustaminen maankäytön asioissa, asiantuntijaryhmät (KS liitto, ym), kaavoituksen koulutukset (päivähinta) 250, ,00 TULOT myyntihinta tuntia/ vuosi Poikkeamiskäsittely- ja kopiotulot (talousarvion mukainen) ,62 Myyntitulot ( aluearkkitehtipalvelut). Laskutus kerran vuodessa! Tuntiseurannan mukainen toteuma. 51, ,74 NETTOMENOT KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ Toteuma 1-3/2016 ASUNTOTOIMI /suorite määrä á-hinta /uusi vuokrasopimusopimuksia vuokra- 64 hallinnollinen isännöinti /vuokram2 m2 Isännöinti ja toimistopalvelut -0, ,38 Vika- ja kunnossapitokorjaukset (sis. Osakkeet) -0, ,97 Osakkeiden vastikkeet -4, , , ,97 Energia (vesi, lämmitys, sähkö) -1, ,93 Kiinteistönhoitokulut ja siivous -0, ,75 Jätehuolto -0, ,22 Muut kulut (KTV, vakuutus, pankkikulut yms.) -0, ,70 hallinnollinen isännöinti yhteensä Vuokratuotot (sis. Osakkeet) 8, ,09 Käyttökorvaukset 0, ,52 Muut toimintatuotot (myyntivoitot) 0, ,00 Tuotot yhteensä YHTEENSÄ

15 OMARAHOITUSOSUUDET HINTA /asukas TP 2014 TP 2015 TA 2016 YHT. (1000 ) HINTA /asukas YHT. (1000 ) HINTA /asukas YHT. (1000 ) toteuma 1-3/2016 HINTA /asukas YHT. Sosiaali- ja terveydenhuollon nettokustannukset * Saarikan vahvistamattoman neljännesvuosiraportin mukaan Palo- ja pelastutoimen nettokustannukset -83, , , Ympäristöterveydenhuollon nettokustannukset -31, , , Työmarkkinatuki ja Saarikkalisä -50, , , Toteutetut eläkeselvittelyt KPL KPL KPL / / / KPL 1 / Nuorten ja lapsiperheiden parissa tehtävien avotoimenpiteiden osuus lapsiperheiden sosiaalipalveluista % Kuntouttavan työtoiminnan kustannukset /asukas Ehkäisevän toimeentulotuki suhteessa toimeentulotukimenoihin Varhaisen tuen palveluiden kustannukset />65-vuotiaat Laitoshoidossa yli 75-vuotiaista % Asumispalveluissa yli 75-vuotiaista % 43,1 31,7 40 0,00-1,2-4,0 1,26 2,36 3,6-155,0-130,0-48,8 3,6 0,4 0 9,9 46-2,6 1,3-9,7 0,2 10,5 15

16 HALLINNON TUKIPALVELUT 2016 Tot. Asianhallinta- ja asiakaspalvelut määrä á-hinta TA 1-3/2016 Asianhallinta ja asiakaspalvelu Kaupungin ja valtion palveluiden asiakaspalvelu sekä Saarijärven kaupungin asianhallinta ja puhelinvaihde Tulot Yhteensä Tot. Talous- ja toimistopalvelut määrä Kaupungin kirjanpitotoimen Kirjanpitopalvelut 1 á-hinta TA / Ostolaskujen käsittely / kpl kpl Myyntilaskujen käsittely / kpl kpl Myyntipalvelut Kuntayhtymälle Tytäryhtiöille Tulot Vesi- ja viemärilaitokselle Yhteensä Tot. Henkilöstöpalvelut määrä á-hinta TA 1-3/2016 Palkanmaksuprossessit tilinauhat/vuosi kpl henkilöä/vuosi kpl Matkalaskut hallinnointi ja kpl Kela-,vak.yhtiö,Keva hakemukset kpl palkka-ym.todistukset todistus,raportti,tilitys kpl Kulut Tulot Yhteensä Tot. Ict-palvelut määrä á-hinta TA 1-3/2016 ATK-tuki Työasemien ylläpito oheislaitteineen/työasema Tietojärjestelmien ylläpito/tietojärjestelmä Palvelinten ylläpito/palvelin atk-tukipyynnöt/palvelutoimeksianto Tietoliikenne Puhelinten ja älypuhelinten ylläpito/laite Taajamaverkon ylläpito, suunnittely ja hallintointi/verkkoon liitetty laite Tulot Yhteensä

17 SIVITYSLAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2016 HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ Toteuma SIVISTYSTOIMEN HALLINTO TUOTTEET /x (netto) Yleishallinto Joukkoliikenne Yhteensä PERUSOPETUS JA LUKIO TUOTTEET /oppilas oppilasmäärä /oppilas tilastopvm (netto) Perusopetus Lukio Yhteensä VARHAISKASVATUS TUOTTEET / 0-6v lapsi 0-6v lapsi / 0-6v lapsi (netto) Päiväkotihoito (netto) Perhepäivähoito(netto) Avustukset perheille (kotihoidontuki+muut avustukset) / esioppilas esioppilasmäär / esioppilas (netto) ä Esiopetus Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta (netto) / 1-2 luokan oppilas oppilasmäärä 1-2 luokka / 1-2 luokan oppilas (netto) Yhteensä KANSALAISOPISTO TUOTTEET /opetustunti opetustunnit á-hinta määrä (tunnit) (netto) Opetustunnit - Saarijärvi, kans.opisto: Vapaan sivistystyön opetus - Kannonkoski, kans.opisto: Vapaan sivistystyön opetus - Kuvataidekoulu: Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista visuaalisten taiteiden perusopetusta kouluikäisille lapsille ja nuorille 61, , , , , , Yhteensä 60, , Sivistyslautakunta yhteensä

18 VIITASALO-OPISTO 2016 TUOTTEET kuvaus tunnit/v uosi Opetustunnit Varhaisiän musiikkikasvatus Musiikkileikkikoulu Ryhmäopetuksena alle kouluikäisille kulut tuotot netto /tunti netto / tunti v.osuus huomioitu na määrä (tunnit) Toteuma 1-3/2016 (netto) á-hinta ,16-28, ,93 Varhaisiän musiikkikasvatus Soitinvalmennus Yksilöopetuksena vuotiaille ,52 7, ,04 Musiikin perusopetus (perustaso, opistotaso, aikuisosasto) Päättötutkintoon tähtäävää musiikin yksilöopetusta, opetustunnit sisältävät myös musiikin perusteiden opetuksen ja yhteissoiton ,51 9, ,20 Tanssin perusopetus (sisältää myös lasten tanssin) Päättötutkintoon tähtäävää tanssin ryhmäopetusta, opetus sisältää myös tanssin perusteiden opetusta ,07-13, ,14 Yhteensä ,09 8, ,48 KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN TULOSOPIMUSHINTA MÄÄRÄ YHTEENS TOTEUTUMA 1-3/2016 Ä KULTTUURIPALVELUT määrä á-hinta Palvelut kaupungin hallintokunnille -kansalliset juhlat -kansainvälinen yhteistyö -lahjaesineiden luettelointi Vanhusneuvosto Kulttuuripalvelut työ päivinä arvio pv 225 työ päivinä arvio arvio pv 338 arvio /asukas Avustukset järjestöille /järjestö 6,68 1,79 järjestöt yhteensä 0/ Avustukset /as 1 1,02 0 Juholan toiminta KAIKKI YHTEENSÄ

19 KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN TULOSSOPIMUS KIRJASTO TUOTTEET /laina määrä á-hinta Lainoja 2, ,2 /asukas Kirjallisuuskulut 7, ,6 Kirjastossa käynnit /tapahtuma Tapahtumia (näyttelyt, satutunnit jne.) 21, ,7 Käyttäjäkoulutuksia (kirjavinkkaukset, kirjastokäytön opetukset jne.) YHTEENSÄ HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ Toteuma 1-3 as KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN KUSTANNUS/ YHTEENSÄ MÄÄRÄ TULOSSOPIMUS SUORITE Toteutuma 1-3/2016 MUSEO määrä á-hinta SUORITE lukumäärä Näyttelykohteet yhteensä kpl Kävijät yht Erikoisnäyttelyjä yht Tapahtumia, tilaisuuksia Tutkimuksia, julkaisuja, esityksiä Kokoelmien kartunta kpl YHTEENSÄ , , KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN TULOSSOPIMUS Vapaa-aikatoimi HINTA MÄÄRÄ KUSTANNUKSE T TOTEUTUMA 1-3/2016 Yleiset liikuntapalvelut /kuntalainen määrä hinta 11, ,46 Liikuntapaikat Uimahalli/Kuntokeskus /kävijäkerta 3, ,74 Monitoimihalli Koko hallin kesk. Monitoimihalli nettomeno/ Käyttötunti 19, Hoidettavat liikuntapaikat; /kuntalainen (kentät, alueet, Paavonrinne, Pylkönmäen ulkoliikunta-alue + Pylkönmäen kuntosali) 21, ,17 Liikunta-avustukset /kuntalainen 2, ,00 Yhteensä

20 KULTTUURI- JA VAPAA- AIKALAUTAKUNNAN TULOSSOPIMUS NUORISOTYÖ HINTA MÄÄRÄ KUSTANNUS TOTEUTUMA 1-3/2016 Nuorten toimintakeskus /kävijä määrä hinta 11, ,43 Muu nuorisotyö (erityisnuorisotyö+etsivä nuorisotyö+erityistapahtumat) /kuntalainen 6, ,10 Nuorisoavustukset /kuntalainen 0, ,00 Yhteensä YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, TULOSSOPIMUS 2016 Toteuma 1-3/2016 HINTA MÄÄRÄ TALOUS- ARVIO Ympäristöosaston hallinto- ja viranomaispalvelut -vastuualue YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA /kokous kokouksia määrä á-hinta kokouksia HALLINTO toimintakate RAKENNUSVALVONTA /kpl kpl Luvat ja ilmoitukset YMPÄRISTÖSUOJELU /kpl kpl luvat, ilmoitukset ja lausunnot KIERRÄTYSKESKUS tulos Maaseutupalvelut -vastuualue TUOTTEET /tila kpl aktiivitilat muu järjestystoimi Suunittelu- ja kehittäminen -vastuualue TUOTTEET /kpl kpl hankkeet Lautakunta yhteensä

21 TEKNINEN LAUTAKUNTA Talousarvio + HINTA MÄÄRÄ YHTEENSÄ muutos Toteuma 1-3/2016 TULOSSOPIMUS 2016 määrä á-hinta Kunnallistekniikan -vastuualue TUOTTEET /ha, /km, /yksityistie km ha, km Kunnallistekniikan hallinto Puistot - ja yleiset alueet Liikenneväylät Väline - ja konekeskus Yksityistiet Yksityistie hallinto Kunnossapito (avustusluokat I-III) Perusparannus Vesi- ja Viemärilaitos -vastuualue TUOTTEET /m3 m3/arvio puhdas vesi (myyty vesi) 0, ,73 jätevesi (käsitelty vesi) 1, ,89 Tuottajapalvelut -vastuualue TUOTTEET /m2/kk /ateria m2, ateriat Tilapalvelun hallinto Myyntipalvelut Lämpölaitokset Toimitilojen ylläpito 3, ,46 Toimitilojen kunnossapito 0, ,71 Toimitilojen siivous 1, ,77 Aterian hinta 3,11 /ateria ,84 Tekninen lautakunta, lautakunta TUOTTEET /kokous kokouksia Kokouksia Lautakunta yhteensä JÄTELAUTAKUNTA TULOSSOPIMUS YHTEENSÄ MÄÄRÄ HINTA TOTEUMA JÄTELAUTAKUNTA kokoksia / kokous Kokouksia /kokous Yhteensä Kokoukset , , JÄTEVIRANOMAISTOIMINTA (pl. lietehuolto) kpl /asiakas kpl /asiakas Pientalot Vapaa-ajan kiinteistöt Rivi- ja kerrostalot Kuntien omistamat kiinteistöt Jätehuollon asiakkaat (kiinteistöt) yhteensä , , LIETEHUOLTO kpl /asiakas kpl /asiakas Lietehuollon asiakkaat , , Menot yhteensä Tulot yhteensä

22 8. INVESTOINTIOHJELMAN TOTEUTUMA VASTUURYHMÄ/ INVESTOINTI- KOHTEET TUKIPALVELUT TOIMENPIDE/ SELOSTUS KOKO HANKKEEN KUSTANNUS- ARVIO Aktivoimattomat kohteeseen aiemmin käytetyt ja TA 2015 varatut kulut ht. TA 2016 Tot 1-3/2016 Tot % TIETOHALLINTOPALVELUT ATK-LAITTEET Laitteiden uusinta ,6 TAAJAMAVERKON AKTIIVILAITTEET Laitteiden uusinta ,6 ATK-OHJELMISTOT Lisenssit 5, kiinteistötietoj ,5 TUKIPALVELUT YHTEENSÄ ,4 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ Kiinteistöjen ja huoneistojen myyntitulot kiinteistö- ja osakekaupat ,7 Kiinteistöjen osto varaus tontinostoon ,0 ASUNNOT Mäntykonttila (Rajatie 12) öljylämmitys muutetaan maalämpöön ,0 Eteläpellontie 3 öljylämmitys muutetaan maalämpöön ,0 Einarintie 4 ikkunat ,0 KIINTEISTÖT JA MAANKÄYTTÖ YHTEENSÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA Hallinto Koulut, tietotekniikka VARHAISKASVATUS MENOT ,8 TULOT ,0 NETTO ,0 toiminnanohjausjärjestelmän hankkiminen ,0 PERUSOPETUS JA LUKIO laitteet, tabletit ja latausvaunut ,0 SIVISTYSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ ,0 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA KIRJASTO asiakaspalvelutiskin uusiminen ,0 lehtisalin muutokset ,0 VAPAA-AIKATOIMI Ulkoilualueet, reitit ja kentät mönkijä ,0 Kentät tekojään laidat ,0 suunnittelu ,0 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA YH- MENOT ,0 TEENSÄ TULOT 0 0 0,0 NETTO ,0 22

23 TEKNINEN LAUTAKUNTA VESI- JA VIEMÄRILAITOS Viemärien saneeraus SJ:betoniverkon sanee-raus muoviverkoksi 2016, Pylkönmäki ,9 Pumppaamoiden uusiminen ja saneeraus Ahvenlampi 2016, Pakkala 2016, Palvasalmi ,4 Saarilammen puhdistamon saneeraus II-laitos, selkeyttämä, laaha, valvomo ja sosiaalitilat ,3 Saarilammin puhdistamohankkeen kokonaiskustannus on 2,1 ME: Vuosien toimenpiteet yhteensä -320t. Lupamenettely toteutetaan v. 2016, jonka jälkeen laaditaan toteutussuunnitelma lopulliselle saneeraukselle. Päätoteutus tehdään vuosina Heikkilänmutkan viemäröinti ,5 Vuodelle 2016 varataan suunnitteluun ja hankkeen aloitukseen -190t. Hankkeen toteutus edellyttää littyvien talouksien kartoitusta sekä sitoutumista liittymiskustannuksiin, hankkeen kannattavuuslaskennan tekemistä ja kannattavuuden arviointia aiemmin hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Linnan uusi teollisuusalue, viemäröinnen kadunrakentamisen paineviemärin rakentamiti yhteydessä ,0 VESI- JA VIEMÄRILAITOS YHTEENSÄ ,6 KUNNALLISTEKNISET PALVELUT Kaavateiden asfaltointi päällystys/uudelleen pääl- Rakennettujen kaavateiden lystys ,1 Aittokalliontie; Tuomitie- Koirankoukunpolku Veikontie Kirjapainontie- Rentontie Koiralammen asuntoalue Linnankylän teollisuusalue Kaavateiden valaistus Kotiniemi Kävelytien suunnittelu (2016) ja toteutus ( ) ,0 Kävelytie Veikontie - Sivulankuja ,0 Stabilointi, verkotus, päällystys ,0 Rakentamattomien katujen peruskorjaus ,0 Kadunrakentaminen (Ratavartijankatu) ,0 Valaisimien ja ohjauskeskuksen uusinta ,4 Uimarannan ja venevalkaman rakentaminen ,5 Ennalta arvaamattomat kadunrakennuskohteet ,2 Tuumalantie tien siirto kehittämishankkeen ed. tavalla ,9 IRTAIMEN OMAI- SUUDEN HANKINTA 2016 traktorihiekoituskärry ,9 KUNNALLISTEKNISET PALVELUT YHTEENSÄ ,6 TUOTTAJAPALVELUT Herajärven koulu vanhojen ikkunoiden uusiminen ,1 23

24 Keskuskoulu jätekatoksen tekeminen ,0 kameravalvonta ,0 sisäilmakorjausten suunnittelu ja toteuttaminen, alustava kustannusarvio ,9 Uusi lukio suunnittelu, toteutus, n hum2, alustava kustannusarvio ,0 Hankkeen toteutus edellyttää periaateratkaisun tekemistä lukiokoulutuksen toteutuksesta ja sijainnista, hankekokonaisuudesta sekä aikataulusta. Uudisrakentamisen karkea kustannusarvio 7,5 M. Kivikauden kylän huoltorakennus Lanneveden koulu Saarijärven paloasema Leikkipuistotalo (Nuppula) Pikku-Mäntylän päiväkoti Terveyskeskus Toimintakeskus Uimahalli Pylkönmäen ala-aste Yrittävän lämpölaitos kioskin katon uusinta, terassin teko ,0 päiväkodin leikkipihan rakentaminen ,2 pelastuslaitoksen tarveselvittelyn jatkosuunnittelu, peruskorjaus v , alustava kustannusarvio ja aikataulu ,0 keittiön uusiminen /ergonomia ,0 sisäilmatutkimuksen jatkosuunittelu, korjaukset ,6 Helmiinan jatkosuunittelu ja muutostyöt ,8 aluskatteen asennus (puuttuu ½-katosta) ,4 pukutilojen valaisimien uusiminen ,0 kameravalvonta korjaus/uusiminen ,0 korjaussuunnittelu (kuntotutkimus tehty) ,4 Maanalaisten lämpökanaalien uusinta ,0 Sivulanpellon uusi päiväkoti (urakoiden loppusuoritukset) ,7 KULTTUURIKOHTEET Juhola (Navetan katon kunnostus ja talon kuistin oikaisua) työt työllisyystyönä ,0 Kulttuurikohteet, investointisuunnitelmat ja rahoitusavustukset tekee kulttuuri- ja museotoimi, toteutus tuottajapalvelut TUOTTAJAPALVELUT YHTEENSÄ MENOT ,8 TULOT 0 0 0,0 NETTO ,8 TEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ MENOT ,4 INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ TULOT 0 0 0,0 NETTO ,6 MENOT ,1 TULOT ,0 NETTO ,9 24

TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015

TOTEUTUMA /2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 TA 2015 POIKKEAMA TA 1-8/2015 - POIKKEAMA TA 1-9/2015 - POIKKEAMA TA 1-10/2015 - VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA T0T 1-8/2015 TOTEUTUMA T0T 1-9/2015 TOTEUTUMA

Lisätiedot

POIKKEAMA TA TOT. 1-8/2015 - T0T 1- VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) 1 000

POIKKEAMA TA TOT. 1-8/2015 - T0T 1- VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) 1 000 TA 2015 POIKKEAMA TA TOT. 1-8/2015 - T0T 1- VASTUURYHMÄT / HALLINTOKUNNAT (2. muutos) TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA TOTEUTUMA 8/2014 8/2015 1 000 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 Asunnot % % % % % %

Lisätiedot

TALOUSARVION TOTEUTUMA 1.1.-30.9.2015

TALOUSARVION TOTEUTUMA 1.1.-30.9.2015 TALOUSARVION TOTEUTUMA 1.1.-30.9.2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarvion toiminnallisten tavoitteiden ja määrärahojen seuranta toteutetaan aikataulutetaan seuraavasti:

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2016 Tilanteessa 31.3.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.326.582 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 276.404 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660 // TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-3 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-3 / 218 Kirjanpitotilanne 2.4.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) maaliskuun toteutuman perusteella 3 3 2 1 - - Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 218 Kirjanpitotilanne 7.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) toukokuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-4 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-4 / 218 Kirjanpitotilanne 17.5.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) huhtikuun toteutuman perusteella 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 218 Kirjanpitotilanne 22.1.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-korjattu TA) syyskuun toteutuman perusteella 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-11 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-11 / 218 Kirjanpitotilanne 2.12.218 7 Nettomenojen tilinpäätösennuste marraskuun toteutuman perusteella 6 5 4 3 2 - -2 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki Soster Tekninen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus 31.03.2015 Kunnanhallitus 11.05.2015 ALAVIESKAN KUNNAN TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN TAMMI-MAALISKUU 2015 (sisäiset ja ulkoiset erät mukana) Tammi-maaliskuu 2014 TA 2015

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2017 Tilanteessa 31.3.2017 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 2.174.234 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 887.457 euroa ylijäämäinen. Talousarvion mukaiset

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat.

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten 2.1 kohdan mukaan Tehtäväalueen määräraha on kaupunginvaltuuston vahvistama menojen yhteissumma ottaen huomioon talousarvion ensikertaisen hyväksymisen jälkeen tehdyt

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-6 / 2018 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-6 / 218 Kirjanpitotilanne 8.8.218 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) kesäkuun toteutuman perusteella 45 4 35 3 25 2 15 1 5-5 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot

TALOUSARVIO KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot TALOUSARVIO 2018 14.8.2017 KEHYSLASKELMA TOIMIALOITTAIN Sisäiset ja ulkoiset toimintatulot ja toimintamenot OVK1 Ennuste 2017 KEHYS TAE 2018 Muutos talousarvioon 2017, euroa Kokonaismuutos-% TA 2017:een

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-5 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-5 / 217 Kirjanpitotilanne 2.6.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA-TA) tammi-toukokuun toteutuman perusteella 4 3 2 1-1 -2-3 -4-5 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja musiikki

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2015 Tilanteessa 30.9.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.484.701 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.429.172 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) 1 31.5.2015 Väestö 0,00 Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.448, josta Lieksassa 12.052, Nurmeksessa 8.049 ja Valtimolla 2.347 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.111. Toukokuussa Nurmeksen

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-10 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-1 / 217 Kirjanpitotilanne 22.11.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-lokakuun toteutuman perusteella - - -6-8 -1 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-9 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-9 / 217 Kirjanpitotilanne 19.1.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-syyskuun toteutuman perusteella 6 4 2-2 -4-6 -8 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri

Lisätiedot

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne

TALOUSSEURANTA 1-8 / 2017 Kirjanpitotilanne TALOUSSEURANTA 1-8 / 217 Kirjanpitotilanne 2.9.217 Nettomenojen tilinpäätösennuste (erotus TPA- korjattu TA) tammi-elokuun toteutuman perusteella 5-5 -1-15 -2-25 Kaupunginhallitus Koulutus Kulttuuri ja

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 31.7. Toimintatuotot 12 548 5 635 9 713 9 713 6 334 65,2 Myyntituotot 2 234 1 038 1 637 1 637 1 103 67,4 Maksutuotot 4 708 2 542 4 324 4 324 2 537 58,7 Tuet ja

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Hattula - Hämeenlinna Janakkala Hattula - Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden nykytilatarkastelua 5.2.2014 Riitta Ekuri 5.2.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2016 Tilanteessa 30.9.2016 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.062.473 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 918.870 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2016

Lisätiedot