SELVITYS YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTÖSTÄ JA SIJOITTAMISESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SELVITYS YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTÖSTÄ JA SIJOITTAMISESTA"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Tekninen virasto Kunnallistekninen osasto Kaavoitusosasto WSP Finland Oy SELVITYS YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTÖSTÄ JA SIJOITTAMISESTA

2 SELVITYS YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AU- RAUSLUMIEN HYÖTYKÄYTÖSTÄ JA SIJOITTAMISESTA Kaupunginhallitus ( 592 )

3

4 ESIPUHE Ylijäämämaiden ja aurauslumen hyötykäyttöön ja sijoittamiseen liittyvän selvitystyön laatiminen on ollut jo jonkin aikaan Kuopion kaupungin teknisen viraston tavoitteena. Aikaisempina vuosina aihealueesta on tehty useita eritasoisia osaselvityksiä, mutta nyt tarkoituksena oli laatia kattava ja perusteellinen koko keskeistä kaupunkialuetta koskeva selvitys. Tavoitteena on, että hankkeen tulokset ohjaavat niin Kuopion kaupungin kuin muidenkin tahojen toimintaa ylijäämämaita ja aurauslunta käsiteltäessä, kuljetettaessa ja sijoitettaessa. Hankkeessa kehitettyjä uusia toimintatapoja on mahdollista hyödyntää myös muilla alueilla kuin Kuopiossa. Hankkeen toteuttamisen vastuutahona on toiminut Kuopion kaupungin kunnallistekninen osasto. Hankkeen aikana on tehty yhteistyötä kaupungin eri hallintokuntien ja muiden sidosryhmien, kuten alan yritysten ja yhdistysten kanssa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on sujunut hyvin. Selvitystyön toteuttamisen mahdollisti Pohjois-Savon ympäristökeskuksen hankkeelle myöntämä osarahoitus Euroopan aluekehitysrahastosta. Hanke on toteutettu kokonaisuudessaan vuoden 2009 aikana, ja hankkeessa muodostettuja uusia toimintatapoja on jo osin ehditty hyödyntää. Selvitystyön tulosten perusteella selkiytetään ylijäämämaiden ja aurauslumen sijoittamiseen liittyvää prosessia ja otetaan käyttöön sellaisia toimintatapoja, joissa huomioidaan entistä paremmin sekä toiminnan kustannustehokkuus että ympäristönäkökohdat. Selvitystyötä on ohjannut ja valvonut hankkeelle nimetty ohjausryhmä. Ohjaus-ryhmän puheenjohtajana on toiminut Juha Romppanen kaavoitusosastolta. Lisäksi ohjausryhmään ovat kuuluneet Lea Pöyhönen ympäristönsuojelutoimistosta sekä Ismo Heikkinen ja Saija Pöntinen kunnallistekniseltä osastolta. Rahoittajan asiantuntijaedustajana on ohjausryhmässä toiminut Eeva Könönen Pohjois-Savon ympäristökeskukselta. Selvitystyön toteuttamisesta on huolehtinut hankkeen työryhmä ja selvitystyön laatinut konsultti, WSP Finland Oy. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut Ismo Heikkinen kunnallistekniseltä osastolta. Lisäksi työryhmän toimintaan ovat osallistuneet Aarno Lietola, Pekka Rautiainen, Mauri Pesonen, Erkki Oinonen ja Saija Pöntinen kunnallistekniseltä osastolta, Tuula-Anneli Kinnunen ja Jouni Hoffrén ympäristönsuojelutoimistosta, Martti Lehtinen ja Pekka Mustonen kaavoitusosastolta sekä Hannu Pöllä vapaa-ajankeskuksesta. Konsultin yhdyshenkilöinä ovat toimineet Paula Leppänen ja Olli Haveri. Konsultin työryhmään ovat kuuluneet lisäksi Anu Kiiskinen, Timo Birling, Saara Salmela ja Pentti Ruokokoski. WSP Environmental Oy:stä mukana ovat olleet Marko Sjölund, Milja Vepsäläinen, Satu Aho ja Jussi Kuusola. Raportin ulkoasu on viimeistelty Kuopion kaupungin yleiskaavatoimistossa, jossa työstä on vastannut suunnitteluavustaja Pirjo Jokiniemi Kiitämme kaikkia hankkeeseen osallistuneita kaupungin hallintokuntia sekä Kuopion seudun yrityksiä, yhdistyksiä ja muita hankkeen sidosryhmiä selvitystyöhön annetusta arvokkaasta työpanoksesta. Kuopiossa hankkeen työryhmä

5 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1.1 Tausta Selvityksen tavoitteet Ylijäämämaat Auraulumet Selvityksen toteuttaminen 7 2. OSA A: YLIJÄÄMÄMAAT Nykytila ja lähtökohdat Läjitysalueet Hyötykäyttö Kannot 0 3. YLIJÄÄMÄMAIDEN MUODOSTUMINEN KUOPIOSSA 3.1 Kaavoitus ja kaupunkirakenteen kehittyminen Kuopiossa 3.2 Arvio Kuopion alueella syntyvistä ylijäämämaista vuoteen 2020 asti YLIJÄÄMÄMAIDEN HALLINTA Tavoitteet ja seuranta Ylijäämämaiden käsittely kaavoituksessa ja lupaprosessi Ylijäämämaiden materiaaliluokitus ja hyötykäyttömahdollisuudet Ylijäämämaiden käyttö- ja sijoitussuunnitelma Lähisijoituksen periaatteet Väliaikaiset jalostus- ja varastointipaikat Maankaatopaikat Kustannus- ja ympäristötarkastelut Ylijäämämaiden jalostaminen Hyödynnettävien ylijäämämaiden sijoittaminen ja kuljetuskustannukset Kuljetusmatka- ja päästötarkastelut Sijoitussuunnitelman alustava ympäristövaikutusten tarkastelu Haasteita ja toiminnan kehittämisen osa-alueita Massapankki Massapankki kaupungin sisäisenä työkaluna Massapankki ulkoisille toimijoille Kantojen sijoittaminen ja hyötykäyttö Kantojen sijoittaminen Hyötykäyttö energiantuotannossa Muu hyötykäyttö Vieraslajien tarkastelu Vieraslajit Vieraslajitilanne Kuopiossa Ylijäämämaiden varastoinnin aiheuttamat vieraslajiongelmat ja keinoja niiden välttämiseksi OSA B: AURAUSLUMET Nykytila Kumpusaari Kirveslahti Lähiläjityspaikat Ympäristönäkökohtia Hyötykäyttömahdollisuudet Hiekoitushiekka Aurauslumien sijoittamistarkastelut Lähiläjitysalueet Lumenkaatopaikat Investointi- ja kuljetuskustannukset sekä hiilidioksiidipäästöt Uusien ja vanhojen sijoituspaikkojen ympäristötarkastelu Hiekoitushiekka 6. YHTEENVETOPALAUTTEESTA JOHTOPÄÄTÖKSET Ylijäämämaat ja kannot Aurauslumet Jatkotoimenpiteet 60 LÄHTEET 63 LIITTEET Raportin karttojen oikeudet: Kuopion kaupungin mittausosasto 2

6 TIIVISTELMÄ Tässä selvityksessä tarkasteltiin Kuopion keskisellä kaupunkialueella (välillä Hiltulanlahti-Sorsasalo) syntyvien ylijäämämaiden ja aurauslumien sijoittamista. Tavoitteena on ollut löytää taloudellisesti ja ympäristön kannalta mahdollisimman edullisia ratkaisuja. Kuopion kaupungin asettama tarkastelun tavoitevuosi on ollut Käytännössä tarkastelut tehtiin massojen arvioinnin osalta vuoteen Massamäärien arviointi oli tälläkin tarkkuudella haastavaa tarpeeksi luotettavien laskelmien aikaan saamiseksi. Tuloksia voidaankin pitää suuntaa antavina. Selvityksen lähtökohtana on ollut ylijäämämaiden hyödyntäminen/sijoittaminen mahdollisimman lähelle syntypaikkaansa. Tarkastelua varten Kuopion keskeinen kaupunkialue jaettiin neljään suuralueeseen rakentamisen sijoittumisen mukaan. Kuopion alueelta on löydetty uusia, logistisesti edullisia sijoituspaikkoja jalostus- ja välivarastointi- sekä maankaatopaikoille. Uusien kohteiden sijoittelussa on huomioitu kaavoituksen ja ympäristönäkökohtien asettamat ehdot. Alueille on kuitenkin tehtävä vielä tarkempi sijoittamistarkastelu, jossa mm. liikenteelliset ja ympäristölliset vaikutukset selvitetään lain edellyttämällä tarkkuudella. Selvityksessä asetettiin määrällinen tavoite Kuopiossa syntyvien ylijäämämaiden uusiokäytettävästä osuudesta. Tehtyjen karkeiden kustannus- ja ympäristötarkasteluiden perusteella voidaan jo suhteellisen vähäisillä hyödyntämismäärillä saavuttaa vuositasolla huomattavia säästöjä kuljetuskustannuksissa (arviolta noin ) ja kuljetusten hiilidioksidipäästöissä (arviolta 75 t CO2). Vaikka hyötykäyttömahdollisuuksia on työssä esitetty laajalti, on maa-ainesten läjittäminen maankaatopaikoille hyvin todennäköisesti tarpeen suurelle osalle muodostuvia ylijäämämaita. Urakoitsijat tulee sitoa tarjouspyynnöissä esitettyjen vaatimusten kautta ylijäämämaiden hyödyntämistavoitteisiin. Ylijäämämaihin liittyvän prosessin hallinta on keskeisessä osassa tehokkaan toiminnan mahdollistamiseksi. Eri osapuolten vastuut ja tehtävät havainnollistettiin kolmena prosessikaaviona. Työssä esitettiin myös koordinaattorin tehtävän perustamista kaupungille, jolloin ylijäämämaiden koordinointi pysyisi kaupungin hallinnassa; valtaosa massoista liikkuu kaupungin omistamien tonttien rakennushankkeissa. Massapankin perustaminen ensi vaiheessa kaupungin sisäisenä järjestelmänä helpottaa massojen ohjausta. Seuraavissa vaiheissa voidaan ottaa myös muita toimijoita (Siilinjärven kunta, Tiehallinto, Ratahallintokeskus ym.) mukaan toimintaan, kunhan järjestelmä saadaan toimintavarmaksi ja sen edut voidaan kiistattomasti esittää. Rakennettavilta tonteilta nostettavien kantojen hyödyntämistä on tutkittava laajemmin, mm. bioenergiakäytön osalta yhteistyössä Kuopion Energian kanssa. Kantoja voitaisiin myös entistä tehokkaammin hyödyntää katteina ja kompostoinnissa. Edelleen kantojen käsittelyä rakennustyömailla on ohjeistettava paremmin. Selvityksessä tarkasteltiin aurauslumien sijoittamista hakemalla uusia läjityspaikkoja sekä periaatteita erityisesti uusien kaupunginosien lähiläjityspaikkojen sijoittamiselle. Nykytilan tarkastelun lisäksi tutkittiin viittä erilaista sijoitusvaihtoehtoa ja niiden vaikutuksia. Pelkkä lähiläjityspaikkojen lisääminen (vaihtoehto 0+) vähentää kustannus- ja ympäristövaikutuksia parhaiten. Tällöin Kumpusaari ja Kirveslahti säilytetään ja niitä kehitetään edelleen lumenläjitysalueina. Uusia lähiläjityspaikkoja tulisi perustaa seuraavasti: Kelloniemi 2 kpl, Neulamäki 2 kpl, Lehtoniemi 2 kpl ja Rautaniemi- Pirttiniemi 3 kpl. Varsinaisista uusista läjitysaluevaihtoehdoista kustannustasoltaan edullisimmaksi osoittautui vaihtoehto 5 eli Kumpusaaren ja Kirveslahden kapasiteetin vähentäminen ja uuden keskisuuren läjitysalueen perustaminen Pienen Neulamäen alueelle. Monet Kuopiossa toimivat yritykset ilmaisivat selvityksen aikana mielenkiintonsa tiivistää yhteistyötä kaupungin kanssa ylijäämämaiden hallintaan liittyvissä asioissa. Massojen vaihto, läjittäminen, jalostamis- ja välivarastointipaikkojen järjestäminen

7 sekä kuljetukset tulee koordinoida tehokkaammin kaupungin ja yksityisten toimijoiden kesken. Apuvälineitä tähän ovat ennakoiva suunnittelu, kattava tiedottaminen mm. massapankin avulla, rakentajien laajamittainen ohjeistus ja neuvonta sekä toimivat valvontakäytännöt.

8 1. Johdanto 1.1 Tausta Tässä selvityksessä tarkastellaan Kuopion kaupungin keskeisellä kaupunkialu-eella syntyvien ylijäämämaiden sijoittamista ja massatalouden hallintaa yleisesti Kuopion kaupungilla. Ylijäämämailla tarkoitetaan rakennuskohteesta poistettuja, sellaisenaan rakentamiseen kelpaamattomia maamassoja, kuten savia, silttejä, humus- ja turvemaita, hienoa hiekkaa tai moreeneja. Ylijäämämaita ovat myös puhtaat ruoppausmassat ja rakennuskohteista poistetut kalliolouheet. Ylijäämämaiden jalostaminen edelleen hyvälaatuisiksi rakennusmateriaaleiksi on Suomessa vielä varsin vähäistä. Ympäristöministeriö onkin asettanut yleiseksi tavoitteeksi ylijäämämaiden uusiokäytön tehostamisen ja kaatopaikoille läjitettävien maa-ainesmäärien vähentämisen. Massatalouden hallintaan halutaan lisää suunnitelmallisuutta. Taustalla on rakennustoiminnan ympäristövaikutusten tiukentunut arviointi ja siihen liittyvät tavoitteet. Uusiutumattomien maa-ainesten otto ja kuljetukset kuormittavat luonnonympäristöä ja tuottavat monenlaista vaikutuksia myös asukkaille. Raskaan liikenteen tuottamat melu- ja päästöhaitat sekä liikenneturvallisuusongelmat erityisesti asuinalueilla ovat tärkeitä tekijöitä arvioitaessa ylijäämämaiden käsittelyn hyötyjä ja haittoja. Massatalouden järjestämiseen kaivataankin nyt laajempaa alueellista suunnittelua ja yhteistyötä. Kaupunkien, urakoitsijoiden ja jätteiden käsittelystä vastaavien yritysten on panostettava ylijäämämaiden hallinnan suunnitteluun osana rakennushankkeitaan. Maa-ainesten jalostamista uusiokäyttöön on tehostettava ja kuljetusmatkat minimoitava. Ylijäämämaille tulee löytää sijoituspaikka mahdollisimman läheltä syntypaikkaansa ja hankkeita on aikataulutettava siten, että yhden rakennuskohteen massoja voidaan hyödyntää toisaalla. Kaupunkien ja kuntien tulisi tehdä aluevarauksia maa-ainesten välivarastointi- ja jalostuspaikoille ja niiden hyödyntäminen tulisi tehdä mahdollisimman joustavaksi huolellisen ympäristölupa- ja arviointimenettelyn avulla. Suuri osa ylijäämämaista läjitetään Kuopiossakin maankaatopaikoille tai pienemmille läjitysalueille. Jonkin verran ylijäämämaita myös hyödynnetään maisemoinnissa tai meluvallien rakentamisessa. Sekä kaupungin että Kuopion alueella toimivien rakennuttajien taholta on esitetty tarpeita ylijäämämaiden hallinnan parantamiseksi. Edullista Kuopion tapauksessa on, että asemakaavoitetusta alueesta peräti 80 prosenttia on kaupungin omistuksessa, jolloin kaupunki voi päättää ylijäämämaiden sijoittelusta näiden alueiden osalta. Edelleen kaupungin organisaation koko mahdollistaa eri viranhaltijoiden välisen jousta-van vuoropuhelun. Toisaalta Kuopion alueen topografia on rakentamisen kannalta hyvin haasteellinen ja kaupunki on varsin tiiviisti rakennettu. Myös Kuopion alueen heikkolaatuinen maaperä on koettu ongelmaksi. Selvityksen toinen osio koskee aurauslumia, jotka tuottavat kaupungille vuosittain merkittäviä kustannuksia. Kustannukset koostuvat lumen ajosta ja läjityspaikkojen ylläpitämisestä. Myös lumien auraamisella on vaikutuksensa ympäristöön; vaikutukset koostuvat lumen läjittämisen osalta muun muassa liikenteen vaikutuksista, läjitysalueiden maisemavaikutuksesta, sulamisvesien mukana pinta- ja pohjaveteen kulkeutuvista haitta-aineista sekä lumen mukana kulkeutuvista roskista. Ympäristövaikutuksiin ja läjityksen aiheuttamiin kustannuksiin voidaan vaikuttaa merkittävästi läjityspaikkojen sijainnilla. Kuopion kaupunki on laatinut ilmastostrategian vuosille Myös ylijäämämaiden ja aurauslumien tehokkaammalla käsittelyllä on vaikutuksensa strategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumiseen ja haitallisten vaikutusten torjumiseen. Tätä selvitystä koskevia tavoitteita asiakirjassa ovat (mukaillen): Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 40% vuoden 1999 tasosta, mm. liikenteestä aiheutuvat kasvihuonekaasut 5

9 Uusiutuvan energian osuus energiantuotannossa kasvaa, mm. biopolttoai neet Vuorovaikutuksen, ohjauksen ja neuvonnan tehostaminen Strategiassa on mainittu eräitä tämän selvityksen kannalta olennaisia toimijoita, joiden osalta on tavoitteiksi asetettu mm. Materiaalien ja luonnonvarojen käytön tehostaminen Jätteiden lajittelun ja hyötykäytön tehostaminen, jätteen määrän vähentä minen Biopolttoaineiden käytön lisääminen 1.2 Selvityksen tavoitteet Ylijäämämaat Kuopion kaupungilla ei tähän saakka ole ollut pitkän aikavälin suunnitelmaa sille, miten ylijäämämaiden läjitys tulisi toteuttaa. Käsillä olevan selvityksen tarkoituksena on ollut kartoittaa, miten Kuopion kaupungin keskeisellä kaupunkialueella syntyvät ylijäämämaat voidaan sijoittaa paitsi mahdollisimman kustannustehokkaasti, myös ympäristön kannalta oikealla tavalla. Ympäristön suhteen tavoitteita asettavat kaupungin ilmasto- ja ympäristöstrategiat. Ylijäämämaiden syntyä ja sijoittamista tarkastellaan Kuopion keskeisellä kaupunkialueella Hiltulanlahdesta Sorsasaloon. Tavoitteellinen tarkastelujakso ylijäämämaiden hallinnan selvityksessä on kaksikymmentä vuotta, mutta käytännössä arviointien tekeminen jo kymmenen vuoden aikajänteellä on haasteellista. Rakentamisessa syntyvien ylijäämämaiden määrien ennustaminen on tehtävä hyvin karkealla tasolla; rakennushankkeiden ajoittuminen ja niiden tuottamat massamäärät tiedetään yleensä tarkasti vasta hankesuunnitelmien valmistuttua. Arvioita tarkastelualueella syntyvistä massoista on esitetty luvussa 3. Tulevina vuosina rakennettavista Kuopion maa-alueista osassa on tai epäillään olevan pilaantuneeksi luokiteltuja maa-aineksia; näitä ei työssä ole huomioitu erikseen. Kaupungin keskeinen tavoite on vähentää maamassojen kuljetus- sekä läjittämistarvetta edistämällä niiden hyötykäyttöä mahdollisimman lähellä syntypaikkaansa. Tässä selvityksessä tavoitetta on arvioitu seuraavien osa-alueiden avulla: ylijäämämaiden hallinnan nykytilanteen analyysi tarkastelujaksolla muodostuvien ylijäämämaiden määrän, laadun ja synty - paikkojen arviointi ylijäämämaiden hyötykäyttömahdollisuuksien kartoittaminen ylijäämämaiden sijoituspaikkojen ja eri kohteiden massatarpeiden tarkastelu maa-ainesten kuljetuksista aiheutuvien kustannusten ja ympäristöhaittojen tarkastelu ilmoitusfoorumin tarve ja toteuttaminen Kuopiossa prosessikaavio ylijäämämaiden synty- ja sijoittamisprosessin kulusta sekä eri toimijoiden rooleista kussakin prosessin vaiheessa Maa-ainesten lisäksi selvityksessä on tarkasteltu kantojen hyötykäyttöä ja sijoittamista Aurauslumet Aurauslumien käsittelyn tarkastelun lähtöoletuksena on, että tehokkaalla lumenkaatopaikkojen sijoittelulla ja toiminnan tehostamisella voidaan tuottaa merkittäviä

10 taloudellisia säästöjä. Ajomatkoja lyhentämällä pyritään myös vähentämään raskaan liikenteen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Selvityksessä on haettu ratkaisua erityisesti Kuopion kasvavissa eteläisissä kaupunginosissa syntyvien lumien läjittämiseen. Aurauslumien osalta myös niiden läjittämisen aiheuttamat muut ympäristövaikutukset saattavat olla merkittäviä. Vaihtoehtoisten toimintamallien tarkastelussa eri ympäristövaikutusten huomiointi on tärkeässä roolissa. 1.3 Selvityksen toteuttaminen Selvityksen lähtöaineistona ovat olleet Kuopion kaupungin teknisen toimen alueiden kaavoitusta ja rakentamista koskevat suunnitelmat sekä saatavilla olevat tiedot meneillään olevien tai alkavien rakennushankkeiden maamassojen määristä ja käsittelystä. Aurauslumien osalta on saatu tietoa nykyisistä läjityspaikoista. Lisäksi on haastateltu viranhaltijoita kaupungin teknisestä toimesta, ympäristökeskuksesta sekä vesilaitokselta ja alueella toimivista jäte-, huolto- ja metsäalan yrityksistä. Massapankin järjestämisen kustannuksia ja käytäntöjä on selvitetty suomalaisilta palveluntarjoajilta. Lisäksi on tiedusteltu kokemuksia vastaavanlaisista järjestelmistä Helsingin ja Tampereen kaupungeilta. Vieraslajeista on koottu tietoa Kuopion ympäristökeskuksen ja luonnontieteellisen museon lisäksi Suomen ympäristökeskuksesta sekä Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. Työn alkuvaiheessa järjestettiin ylijäämämaita koskien erityinen työpajatilaisuus, jossa oli mukana kaupungin viranhaltijoiden lisäksi edustajia alueella toimivista rakennus- ja maansiirto- sekä jätealan yrityksistä. Tilaisuudessa keskusteltiin massatalouden järjestämiseen Kuopion alueella liittyvistä käytännöistä, ongelmista ja kehittämistavoitteista. Erityisenä kysymyksenä oli eri sidosryhmien yhteistyömahdollisuuksien tunnistaminen ylijäämämaiden käsittelyssä sekä tämän prosessin kuvaaminen jatkoa varten. Kuopion kaupunki on selvityksen aikana koonnut olemassa olevaa tietotaitoa työn tueksi. Muun muassa kantojen käsittelyprosessia on pohdittu kaupungin omien toimijoiden palaverissa. Selvitysraportissa ylijäämämaita ja aurauslumia koskevat osuudet käsitellään erillisinä; ylijäämämaat ovat raportin osiossa A ja aurauslumet osiossa B. Johtopäätökset ovat raportin lopussa. Laajemmat karttaesitykset ja prosessin hallintaa kuvaavat kaaviot ovat liitteinä. 2 OSA A: Ylijäämämaat 2.1 Nykytila ja lähtökohdat Rakentaminen on Kuopiossa painottunut viime vuosina voimakkaasti kaupungin eteläisille alueille Rautaniemen, Lehtoniemen, Savolanniemen ja Pirttiniemen muodostamaan Saaristokaupunkiin. Uusien alueiden rakentamisessa syntyy paljon ylijäämämassoja, jotka Kuopiossa ovat menneet valtaosin läjitykseen. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana Kuopiossa on ollut käytössä kymmenkunta ylijäämämaiden läjitysaluetta. Alueiden vastaanottokapasiteetin täytyttyä ne on maisemoitu ja jätetty virkistys- ja ulkoilualueiksi. Kuopion pohjoispuolella sijaitsevassa Siilinjärven kunnassa on meneillään useampia rakennushankkeita varsin lähellä Kuopion rajaa. Siilinjärvi kuljettaa suurimman osan alueella tuotetuista ylijäämämaista läjitettäväksi Säyneenjoen maakaatopaikalle vanhan viitostien varressa. Jonkun verran maita myös luovutetaan yksityisille 7

11 rakentajille. Kuopio ja Siilinjärvi eivät ole tähän saakka tehneet yhteistyötä massatalouden järjestämisessä Läjitysalueet Nykyisin Kuopiossa on käytössä kaksi maanläjityspaikkaa. Saaristokaupungista tulevat massat on läjitetty Rautaniemen maankaatopaikalle. Muulta kaupunkialueelta tulevat maat on ohjattu niin ikään eteläpuolella kaupunkia sijaitsevalle Heinjoen ampuma- ja moottorirata-alueelle (kuva 1, seuraava sivu). Kuva 1 Nykyisten maankaatopaikkojen sijainti (lähde Kuopion kaupunki) Rautaniemen maankaatopaikalle on ajettu erityisesti lähellä sijaitsevan Saaristokaupungin uuden kaupunginosan maamassoja. Vuonna 2007 massoja ajettiin Rautaniemeen m3, seuraavana vuonna määrä oli hieman pienempi. Rautaniemen maankaatopaikalle vievän tien läheisyyteen on rakennettu runsaasti pientaloasutusta ja edestakainen rekkaliikenne on poikinut yhteydenottoja asukkailta. Vuoden 2008 huippukuukautena heinäkuussa Rautaniemessä vastaanotettiin jopa kuormaa ylijäämämaita (taulukko 1). Hiljaisinta oli lokakuussa, jolloin kuormia oli kpl. Rautaniemeen on aikaisemmin vastaanotettu myös kantoja. Rautaniemen kaatopaikalla ei ole tehty massojen jalostamista tai muuta jatkokäsittelyä. 8

12 Taulukko 1 Ylijäämämassojen kuljetukset Heinjoelle ja Rautaniemeen vuonna (lähde Kuopion kaupunki) YLIJÄÄMÄMASSAT 2008 HEINJOKI MASSAT RAUTANIEMI MASSAT kuormat (kpl) m 3 itd k l m kuormat (kpl) m 3 itd tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu YHTEENSÄ k = kannot l = louheet m = maat Heinjoella kuormatilavuudeksi on arvioitu 12 m3itd Rautaniemessä kuormatilavuudeksi on arvioitu 10 m3itd Kannot on kuljetettu kesästä 008 alkaen Heinjoelle, jossa ne on läjitetty alueelle. Rautaniemestä kantoja on toimitettu jonkin verran hyötykäyttöön UPM-Kymmene Oyj:n toimesta Kuva 2 Ohjeistusta Rautaniemen maankaatopaikalle saapuville (kuva:wsp Finland Oy) Rautaniemen maankaatopaikan ympäristölupa on voimassa vuoteen 2010, jonka jälkeen alue ei todennäköisesti ole enää käytössä. Kaupunki on suunnitellut maankaatopaikan alueelle jatkokäyttöä sen sulkemisen jälkeen; alue on tarkoitus maisemoida ja se tulee vuoden 2009 suunnitelmien mukaan toimimaan ulkoilu- ja virkistysalueena. Näin on toimittu myös aikaisempien käytöstä poistettujen maankaatopaikkojen suhteen. Yleiskaavassa Rautaniemen alueella on merkintä VU, urheilu- ja virkistyspalvelujen alue ja Lehtoniemen - Rautaniemen osayleiskaavassa VU:n lisänä on merkintä eo-2, maaainesten läjitys ja käsittelyalue. Heinjoelle kuljetettuja maamassoja on hyödynnetty moottori- ja ampumarata-alueen meluvallien rakenteisiin. Vuonna 2007 alueelle kuljetettiin massoja yhteensä m3, seuraavana vuonna määrä oli huomattavassa kasvussa (taulukko 1). Ylijäämämaita on tuotu erityisesti Matkuksen uudelta yritysalueelta. Maa-aineksia ei ole Heinjoen alueella jatkojalostettu; valleihin on voitu sijoittaa myös huonolaatuisempia pintamaita sekä kantoja. Rakentaminen Heinjoella jatkuu, joten alueella on sijoituskapasiteettia myös tulevina vuosina (ks. kpl 4.4.4). Yksityisiä kaupungin omistamien omakotitonttien rakentajia on ohjeistettu kuljettamaan ylijäämämaat Rautaniemeen, ellei maamassoja ole voitu hyödyntää omalla tontilla. Heinjoen alueelle yksityisiä kuormia ei juuri ole tullut johtuen mm. alueen arkipäiviin rajoittuvista aukioloajoista. 9

13 Selvityksen aikana on Kuopion alueella toimivilta urakoitsijoilta saatu palautetta, että kuljetusmatkat Rautaniemeen (kuva 2) ja Heinjoelle ovat etenkin kaupungin keski- ja pohjoisosista liian pitkiä. Ajomatka torilta Rautaniemeen (valtatien 5 kautta) ja Heinjoelle on hieman yli 15 km Hyötykäyttö Ylijäämämaiden laajempaa hyötykäyttöä ei Kuopiossa ole systemaattisesti suunniteltu ja maiden todellinen hyödyntäminen uudelleen onkin ollut varsin vähäistä. Yleis- ja asemakaavoissa ei ole ohjeistettu rakennushankkeiden ylijäämämaiden sijoittelua eikä voimassa olevissa yleis- ja asemakaavoissa ole pääsääntöisesti aluevarauksia välivarastointi- tai murskauspaikoille. Rakennushankkeen alkaessa urakoitsijoita on ohjeistettu läjittämään maa-ainekset Rautaniemeen tai Heinjoelle. Kaupunki on kehottanut urakoitsijoita lisäämään maamassojen hyötykäyttöä, mutta tämä on urakoitsijoiden taholta koettu eri syistä vaikeaksi. Ylijäämämaita on jonkin verran sijoitettu erilaisten kaupungin rakentamiskohteiden aluerakenteisiin, kuten puistot, urheilukentät, meluvallit ja satama. Merkittävin hyötykäyttökohde on viime vuosina ollut Jynkänvuoren kupeessa sijaitseva Lippumäen liikuntakeskus, jonne on ajettu katujen ja teollisuustonttien rakentamisen yhteydessä syntynyttä ylijäämälouhetta yhteensä m3. Yleensä kaupungin eri hankkeista vastaavat viranhaltijat ovat keskenään sopineet massojen siirrosta tarpeen mukaan. Puistotoimen rakennushankkeissa ylijäämämassojen hyötykäyttö on ollut kasvualustoiksi soveltuvien massojen osalta aktiivista. Louhetta, moreenia ja mursketta on käytetty rakennusmateriaalina mm. tasauksen nostoissa sekä kantavuudeltaan huonojen rakennusalueiden massojen vaihdossa. Puistotoimi sopii viikoittain massojen jatkokäytöstä. Ylijäämämaiden jalostamista murskaamalla kokeiltiin kaupungin toimesta ensimmäisen kerran syksyllä Lehtoniemen asuntomessualueen rakentamisen aikana syntyneitä massoja ohjattiin alueelle välivarastointiin ja murskattiin edelleen hyödynnettäväksi lähialueen rakennuskohteissa. Rakennettavan alueen massatarpeen kustannusten arvioitiin jääneen noin puoleen tilanteesta, jossa tarvittava maa-aines olisi ostettu muualta. Maa-ainesten ostokustannusten lisäksi onnistuttiin vähentämään kuorma-autokuljetusten aiheuttamia haittoja. Kuopiossa syntyvän ylijäämämaan hyötykäyttöä on koettu vaikeuttavan merkittävästi alueen maaperän heikko laatu. Alueelta saadaan paljon kallioainesta, joka on liuskeista eikä sovellu käytettäväksi esimerkiksi asfaltin valmistukseen. Tällainen kalliomurske soveltuu kuitenkin hyvin maisemointiin ja mm. katualueiden välikaistojen toteutukseen. Kalliomursketta on myös hyödynnetty muissa katurakenteissa, ja saatujen kokemusten perusteella on tehty arvio, että murske soveltuu periaatteessa kaikkiin katurakenteisiin. Kallioainesta on myös läjitetty runsaasti Heinjoen valleihin ja Rautaniemeen. Sekalaisen maa-aineksen läjittäminen Heinjoen meluvalleihin ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta; huonolaatuinen maa vaikeuttaa rakentamisen hallintaa ja käyttötarkoituksesta riippuen vain noin 10-20% rakenteista voi olla pintamaita ja kantoja Kannot Kantojen syntypaikoista ei ole saatu tarkempia tietoja. Oletettavaa kuitenkin on, että varsinkin hyödyntämätöntä kantojätettä syntyy samoilta alueilta kuin ylijäämämaita. Lisäksi kantoja syntyy hakkuutyömailta, joilta kannot usein hyödynnetään energiantuotantoon. Yksityisiltä tonteilta tulee usein pieniä määriä kantoja, joita tarjotaan maankaatopaikoille. 10

14 Kuopion kaupunki on tehnyt UPM-Kymmene Oy:n kanssa sopimuksen kantojen korjaamisesta ja hyödyntämisestä. Sopimuksen mukaan UPM maksaa kannoista Kuopion kaupungille. UPM korjaa kannot laajoilta (>1 ha) kuusivaltaisilta alueilta; nykyisin prosessiin kelpaavat myös männyn ja koivun kannot, vaikka maan ja kivien erottelu näistä on hankalaa. UPM pilkkoo ja nostaa kannot, jotka tämän jälkeen kuivatetaan nostoalueella 2-4 viikkoa ja tienvarsilla yhden kesäkauden. Kannot murskataan käyttöpalakokoon joko heti välivarastointipaikalla tai välimurskauksen kautta käyttöpaikalla. Kuopion alueella ei ole kantomurskeelle sopivaa energialaitosta, joten murske kuljetetaan lähinnä Joensuuhun, Jyväskylään tai Kajaaniin. Kantoja on läjitetty Rautaniemen maankaatopaikalle (kuva 3); vuonna 2008 läjityksen määrä oli tammi-kesäkuun aikana 212 kuormaa. Rautaniemi on toiminut kantojen välivarastointipaikkana ja UPM Kymmene on hakenut kannot pois energiantuotantoon. Vastaanotto on kuitenkin nyt lopetettu ja yksityisiltä tulevat kuormat ohjataan Heinjoen maanläjitysalueen valleihin, joka on niiden loppusijoituspaikka, vaikka kannot haittaavatkin täyttöä. Kuva 3 Kantoja läjässä Rautaniemen maankaatopaikalla (kuva:wsp Finland Oy) Kuopion seudulla toimiva, kuntien yhteinen jäteyhtiö Jätekukko Oy ottaa vastaan pieniä määriä kantoja lähinnä yksityisiltä. Ongelmana on kantojen murskaus, johon ei ole sopivaa kalustoa. Kantomurske käytetään yhdessä mm. risuhakkeen kanssa lantakompostoinnin tukiaineena. Jätekukko on omavarainen tukiainetuotannon suhteen. 3 YLIJÄÄMÄMAIDEN MUODOSTUMINEN KUOPIOSSA 3.1 Kaavoitus ja kaupunkirakenteen kehittyminen Kuopiossa Kuopion rakentamista ohjaa vuonna 2001 voimaan tullut Kuopion keskeisten alueiden yleiskaava. Yleiskaavaan liittyen on tehty yleispiirteinen maankäyttöluonnos asutusrakenteesta vuonna 2025; siinä keskeisen kaupunkialueen kasvusuunta on edelleen vahvasti etelässä (kuva 4, seuraava sivu). Asuinrakentaminen jatkuu lähivuosina Saaristokaupungissa; lisäksi etelässä aletaan rakentaa Hiltulanlahden ja Vanuvuoren alueita. Kaupungin keski- ja pohjoisosiin rakennetaan uusia pienempiä asuinalueita, mm. Pappilanmäki ja Pihlajalaakso sekä täydennetään vanhoja, mm. Rypysuo ja Maljalahti. Asuinrakentamisen reservija selvitysalueita, mahdollisia rakentamiskohteita vuoden 2020 jälkeen, ovat Pieni Neulamäki, Neulaniemi ja Laivonsaari. 11

15 Yritysrakentamista on tulossa suuremmassa mittakaavassa Matkuksen ja Pienen Neulamäen alueille sekä pienemmille tonteille vitostien varrelle näiden välille. Muita teollisuus- ja yritystoiminnan rakentamiskohteita on Särkiniemessä, Haapaniemellä ja Ranta-Toivalassa. Palvelujen ja hallinnon käyttöön varattuja alueita on isompien keskittymien Matkuksen, Särkilahden ja Haapaniemen lisäksi myös Saaristokaupungissa, Savilahdessa, Itkonniemi-Kelloniemi -alueella sekä Kettulanlahdessa. Kaupungin lähivuosien suurimpia rakennuskohteita on nk. Alatorihanke, jossa laajennetaan pysäköintihallia torin alla sekä muutetaan torin ympäristön katuosuuksia kävelykaduiksi. Kuva 4 Kuopion asutusrakenteen kasvusuunnat (lähde Kuopion kaupunki) 12

16 Selvitys ylijäämämaiden ja aurauslumien Kuvassa 5 on esitetty vuosina käyttöön otettavat alueet sekä arvio vuosille Kartan tiedot ovat olleet ensisijaisena lähteenä rakennettavien alueiden pinta-alojen, maa-ainesten laadun sekä syntyvien ylijäämämassojen määrän arvioinnissa. V KÄYTTÖÖN OTETTAVAT ALUEET ASUNTORAKENTAMISEN ETENEMINEN SORSASALO ALOITUSVUODEN MUKAAN T T PK PK PÄIVÄRANTA JULKULA KETTULANLAHTI 16 PK/T PK KELLONIEMI PK/T PEIPPOSENRINNE RYPYSUO 19 RAHUSENKANGAS PK PK käyttöön otettavat alueet P,PK = palvelujen ja hallinnon alueet T, TV = teolisuus- ja varastoalueet 12 PUIJONLAAKSO PUIJO MÄNNISTÖ käyttöön otettavat alueet P,PK = palvelujen ja hallinnon alueet T, TV = teolisuus- ja varastoalueet LINNANPELTO 11 Keskustan kehittäminen ITKONNIEMI 9 MALJALAHTI 3 PK SAVILAHTI 13 MULTIMÄKI HATSALA Selvitysalue Alueiden käyttöönotossa on ehdollisuuksia, mistä johtuen maankäyttö tai ajoitus saattaa muuttua VAHTIVUORI 7 NIIRALA KUOPIONLAHTI 5 NEULAMÄKI VÄINÖLÄNNIEMI 1 26 LIIKENNE PK PK KAUDELLA RAKENNETTAVA KATU RÖNÖ PK 18 PK T/PK SÄRKINIEMI 15 HAAPANIEMI 8 KAUDELLA RAKENNETTAVA KATU PK E PK KAUDELLA RAKENNETTAVA KEVYEN LIIKENTEEN V PK PK KOLMISOPPI 30 T/PK PK LEVÄNEN NEULALAMPI T/PK T/PK LEHTONIEMI 33 PK P P P JYNKKÄ 25 MALJALAHTI 3 T/PK PK PK PK T/PK T/PK HATSALA 6 PK PK T/PK MULTIMÄKI 4 VAHTIVUORI 2 P PK P RAUTANIEMI 37 PK LITMANEN PITKÄLAHTI T PIRTTI 34 P PK PK PK KUOPIONLAHTI 5 PK PK HILTULANLAHTI Kh Kuva 5 Vuosina käyttöön otettavat alueet (lähde Kuopion kaupunki) 13 VÄINÖLÄNNIEMI 1

17 3.2 Arvio Kuopion alueella syntyvistä ylijäämämaista vuoteen 2020 asti Arvio Kuopion keskeisellä kaupunkialueella syntyvien ylijäämämaiden määrästä ja laadusta on esitetty taulukossa 2 (seuraava sivu); taulukon ja laskentojen yksinkertaistamiseksi kaupunki on jaettu neljään loogiseen suuralueeseen (kuva 6). Tulevien rakennuskohteiden tuottamien ylijäämämaiden kuutiomäärät on ilmaistu tarkemmin vain niissä kohteissa, joissa se on ollut kaupungilla saatavilla. Muissa kohteissa on pitäydytty rakennettavan alueen pinta-alaan perustuvaan, hyvin karkeaan arvioon. Arviot on tehty lähdeaineistosta saadun tiedon perusteella. Hyödynnettävissä olevien maamassojen määrän arviointiperusteet on esitetty jäljempänä. Kuva 5 Selvityksen suurakueet ja Kuopion kaupungin määrittelemät rakennettavat alueet 14

18 Taulukko 2 Arvio Kuopion tulevista rakennushankkeista syntyvistä ja hyödynnettävissä olevista olevista ylijäämämaista ylijäämämaista vuosina vuosina MUODOSTUVAT MASSAT (m3itd) SUURALUE pohjoinen alue keskeinen alue vt5 varrella Levänen- Hiltulanlahti Saaristokaupunki YHTEENSÄ (m3itd) HYÖDYNNETTÄVISSÄ OLEVAT (m3itd) Syntyvien ylijäämämassojen määrä vuoden 2015 jälkeen on laskelmissa vuositasolla suhteellisen pieni, mikä johtuu siitä, ettei vuoden 2015 jälkeisistä rakennuskohteista ole tarkkoja tietoja. Todennäköisesti suuruusluokka pysyy vuositasolla samansuuruisena kuin vuoteen 2015 asti. Osa ylijäämämaista oletetaan hyödyntämiseen kelpaamattomaksi ja läjitettäväksi jo tässä vaiheessa. Näitä massoja ei käsitellä jatkossa, vaan laskelmissa keskitytään hyödynnettävissä olevien ylijäämämaiden käyttömahdollisuuksien arviointiin. Taulukossa 3 on esitetty maaperäkarttojen perusteella arvioitu maalajijakauma suuralueittain. Taulukko 3. 3 Maalajijakauma alueittain Kuopion keskeisellä kaupunkialueella. tiheys (t/m3) OSUUDET Moreeni Kallio Savi Täyttömaa Hiekka pohjoinen alue 0 % 0 % 0 % 0 % keskeinen alue 0 % 0 % 0 % 50 % 0 % vt5 varrella Levänen-Hiltulanlahti 50 % 50 % eteläinen saaristokaupunki 5 % 55 % Tilastotietoja ylijäämämaista on saatu Pirkanmaalla ja muissa suurissa keskuksissa tehdyistä massojen hyötykäyttöä käsittelevistä selvityksistä (Perälä & Nippala, 1998, Nihtilä, 1998). Tässä raportissa on esitetty tilastotietoja rakennusalojen ja syntyvien massojen suhteesta. Taulukoissa 2 ja 3 esitetyt arviot perustuvat Kuopion kaupungin suunnittelemiin tulevien kohteiden rakennusaloihin ja tilastoissa esitettyihin massamääriin suhteessa pinta-aloihin. Arvioissa on oletettu, että tiiviimmällä keskusta-alueella ylijäämämassoja syntyy enemmän, koska niiden sijoittamiselle on vähemmän tilaa. Jari Nihtilän selvityksessä Pirkanmaan maa- ja vesirakentamisen materiaalivirroista vuonna 1997 todetaan, että Maa- ja vesirakentamiskohteiden massoista 34% oli ylijäämämassoja Ylijäävistä maa-ainesmassoista noin 80% oli hyödynnettävissä Kuopion rakennettavista kohteista syntyvän ylijäämämaan laadun arviointi perustuu tilastotietoihin erityyppisten massojen käytöstä. Lajiteltujen maa-ainesmassojen hyötykäyttöaste Pirkanmaalla oli Nihtilän tutkimuksessa jakautunut seuraavasti (Nihtilä,1998): Louhe 68% Hiekka. sora, murske, sepeli 99 % Moreeni 99% Savi, lieju, saviset siltit 66% Pintamaat, kivet, kannot 18 % Multa ja kasvualustoihin sopivat massat hyödynnettiin lähes täydellisesti 15

19 Kuva 7 Kivilouhetta Rautaniemen maankaatopaikalla Lukuja tulkitessa on kuitenkin huomattava, että Pirkanmaan ja Kuopion kallio- ja maaperä poikkeavat toisistaan. Kuopiolle tyypillistä on, että kallioperä on suurelta osin huonolaatuista ja siitä saadut murskeet ovat kantaviin rakenteisiin sopimattomia. Murskeiden hyödyntäminen Kuopiossa on täten haastavampaa ja hyödynnettäviä massoja syntyy vähemmän. Kuopion kaupungin rakentamisessa syntyneet orgaaniset ylijäämämassat käytetään kuitenkin haastatteluissa annettujen tietojen mukaan tehokkaasti hyväksi. Nihtilän tutkimuksessa on todettu, että myös Pirkanmaalla on kasvualustoiksi soveltuvat massat saatu tehokkaaseen hyötykäyttöön. Taulukossa 4 on esitetty arvio Kuopiossa hyödynnettävissä olevien maa-ainesten osuuksista. Osuudet toimivat hyödynnettävien massojen laskennan perustana (luku 4.5). Eri massatyyppien hyötykäyttömahdollisuuksia Kuopiossa tarkastellaan seuraavassa luvussa 4. Taulukko 4. Arvio maalajien hyödynnettävyydestä.. Taulukko 4 Arvio maalajien hyödynnettävyydestäpirkanmaa Kuopio (arvio) Louhe 8 % 50 % Hiekka, sora, murske, sepeli 99 % 99 % Moreeni 99 % 70 % Savi, lieju, saviset siltit % % Täyttömaa 99 % 4 YLIJÄÄMÄMAIDEN HALLINTA 4.1 Tavoitteet ja seuranta Selvityksen tavoitteet ylijäämämaiden osalta on esitetty luvussa 1. Keskeistä on kehittää koko ylijäämämaiden muodostumiseen ja käsittelyyn liittyvää prosessia siten, että nykyisiin läjityspaikkoihin läjitetään vähemmän ylijäämäaineksia ja hyötykäyttöä lisätään. Ylijäämäainesten hallinnan yhteistyötä tulee kehittää kaikkia osapuolia hyödyttäväksi kaupungin ja eri toimijoiden kesken. Samalla voidaan minimoida kuljettamisesta ja aiheutuvat kustannukset ja ympäristövaikutukset. Tavoitteiden saavuttamisessa keskeistä on asettaa ajalliset ja määrälliset tavoitteet edellä mainittujen näkökohtien konkretisoimiseksi. Lopulliset tavoitteet asettaa kau- 16

20 punki yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yleisellä tasolla voidaan kaikkien ylijäämämaiden jatkokäsittelylle määritellä aiempien selvitysten (mm. Nihtilä, 1996; Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2005) perusteella seuraavat tavoitteet: 1/3 hyödynnetään lähellä, 1/3 välitetään muille kohteille, 1/3 läjitetään maankaatopaikalle. Edellisessä luvussa maalajeittain esitetyt hyötykäyttöasteet antavat tarkemman käsityksen nykytilanteesta ja siitä, miten paljon kunkin maalajin hyödyntämistä tulisi kehittää. Näiden pohjalta on myös tehty laskelmat hyötykäytön lisäämisen kustannuksista suhteessa tilanteeseen, jossa kaikki ylijäämämassat kuljetetaan maankaatopaikoille. Ajallisesti hyötykäyttötavoitteen saavuttaminen riippuu vahvasti kaupungin ohjauksen lisäksi toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista, esimerkiksi kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisen yhteisön (EU) suunnalta tulevista paineista. Kaupungin on asetettava tavoitteensa riittävän tiukaksi, mutta realistiseksi, esimerkiksi vuonna 2015 toteutuvaksi. Tällöin hyötykäyttötoimintaa on voitu organisoida ja kehittää nykyisten tiedossa olevien hankkeiden aikana, kuten Lehtoniemessä on kokeiluluontoisesti jo tehtykin. Ylijäämämaiden käsittelyn seurantaa voidaan kehittää esimerkiksi seuraavanlaisten mittareiden avulla: Sijoituspaikoille ajettujen maa-ainesten määrä, m3 (itd) Hyödyntämisaste rakentamiskohteittain (tarjouspyynnössä asetetut tavoitteet vs. toteuma) Laatupoikkeamat Kuljetetut tonnikilometrit (suorite) Maansiirtourakoiden kustannukset, työsuoritusten seuranta Yhteistoiminnan arviointi vuosittain eri kaupungin virastojen ja mui den julkisten rakennuttajien välillä Prosessin eri vaiheiden vastuut ja tehtävät tulee olla selkeästi määritelty. Liitteenä 1 olevissa prosessikaavioissa on tätä toimintakenttää kuvattu yleisemmältä tasolta yksityiskohtaisempaan tehtävänkuvaukseen. Prosessikaavioissa esitetty massapankki (luku 4.7) on yksi mahdollinen menetelmä toiminnan ohjaukseen ja seurantatiedon tuottamiseen. Toiminnan koordinoinnin keskittäminen (yhdelle henkilölle) sekä eri toimijoiden välinen yhteistyö on ratkaisevassa asemassa ylijäämämaiden hallinnan edistämisessä. Toiminnan hallinta esitetään säilytettäväksi kaupungilla. Kaupungin eri hallintokuntien ja liikelaitosten lisäksi prosessiin on jatkossa kytkettävä myös valtion viranomaiset ja yksityiset toimijat sekä Siilinjärven kunta. Toiminnan koordinointia esitetään hoidettavaksi kunnallisteknisen toimen katuyksiköstä, jossa esimerkiksi ns. massainsinööri vastaa siitä. Tiedonkulku eri toimijoiden välillä kaavoituksesta rakentamiseen ja kaikissa vaiheissa massavastuuhenkilön kautta on tärkeää tehokkaan toiminnan mahdollistamiseksi. 4.2 Ylijäämämaiden käsittely kaavoituksessa ja lupaprosessi Kaavoituksessa voidaan rakentamisen massataloutta suunnitella jo yleiskaavoituksen taustaselvitysten ja vaikutusten arvioinnin yhteydessä. Massatalouden huolellisella valmistelulla voidaan vähentää massojen syntyä ja tarvetta ja näin säästää rahaa ja luonnonvaroja. Ylijäämämaiden sijoittuminen luontevasti yhdyskuntarakenteen sisään lähelle syntypaikkaa on kaikin puolin edullista ja ympäristöystävällistä. Kaavoituksessa voidaan ottaa huomioon maisemarakenne ja -kuva niin, että rakennusten massoittelu sekä teiden ja katujen linjaukset myötäilevät maastoa. Näin syntyy vähemmän maa- ja kallioleikkauksia, mikä vähentää massojen syntyä. Rakentamista ei pääsääntöisesti tulisi sijoittaa maastoon, missä joudutaan tekemään massanvaihtoja huonon kantavuuden takia. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi Kuopiossa joudutaan erityisesti puistoja rakentamaan huonolaatuisemmalle maaperälle, jolloin massojen vaihto on jossain määrin välttämätöntä. 17

21 Rakentamisen vaiheistuksen ja massatalouden suunnittelu uusilla alueilla voi lisätä paikallisesti hyödynnettävien massojen määrää. Jo kaavoituksessa voidaan rakennettavien alueiden luonnetta ja rakentamistapaa suunnitella mahdollisia massansijoitustarpeita silmälläpitäen. Kaavoituksessa tulisi huomioida ylijäämämaiden loppusijoitus varaamalla riittävästi tilaa sijoitettaville massoille. Kuopiossa voitaisiin joissakin kohteissa hyödyntää ylijäämämaita meluvallien rakentamiseen; tämä mahdollisuus kannattaisi selvittää yhdessä väyläviranomaisten kanssa. Selvitystä varten haastatellun urakoitsijan mukaan ylijäämämaiden välivarastointija jalostuspaikkojen perustamisessa eivät useinkaan kynnyksenä ole siitä koituvat kustannukset, vaan aikaa vievä ja monimutkainen lupaprosessi. Läjitysalueiden kaavoittaminen helpottaa lupamenettelyjä. Kaavan vaikutukset tutkitaan jo kaavan valmistelun yhteydessä, jolloin myös osallisia ja kuntalaisia kuullaan. Maisematyölupaa haetaan jos läjitys poikkeaa kaavan mukaisesta rakentamisesta tai toiminnasta. Maisematyölupaa ei tarvita yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten taikka myönnetyn rakennus- tai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen eikä vaikutuksiltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Lupa ei ole myöskään tarpeen, jos toimenpide perustuu maantielain mukaiseen hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan tai ratalain mukaiseen hyväksyttyyn ratasuunnitelmaan. Maisematyölupaa koskevia säännöksiä ei sovelleta sellaiseen maa-ainesten ottamiseen, johon tarvitaan maa-aineslaissa tarkoitettu lupa. (MRL, 128) Mikäli kyseessä on massojen laajempi tai pitkäaikaisempi varastointi ja mahdollisesti jatkokäsittely, vaaditaan ympäristölupa. Yhteenveto ylijäämämaita koskevasta lupatarpeesta on esitetty seuraavassa taulukossa:..009 / SP Ylijäämämaiden käsittely- ja sijoittamiskohteiden lupatarve Taulukko 5 Ylijäämämaiden käsittely- ja sijoittamiskohteiden lupatarve Ylijäämämaiden hyötykäyttö maarakentamisessa Ylijäämämaiden väliaikainen jalostus- ja varastointipaikka Maankaatopaikka Maisematyölupa vaaditaan maisemaa muuttaviin töihin ) asemakaava-alueella ) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään ) alueella, jolla on voimassa rakennuskielto Maisematyölupaa ei vaadita ) yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten töiden suorittamiseen ) myönnetyn rakennus- tai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen ) hyväksytyn tiesuunnitelman tai ratasuunnitelman mukaisiin töihin Ympäristölupaa ei vaadita ) pelkkään massojen väliaikaiseen varastointiin ) vähäiseen tai kertaluontoiseen jalostukseen Ympäristölupa vaaditaan ) laitosmaiseen massojen käsittelyyn ja jalostukseen, kun toiminta pitkäkestoista ja säännöllistä Ympäristölupa vaaditaan Lähisijoitusalueiden suunnittelu tulisi käynnistää uusissa kohteissa jo kaavoituksen yhteydessä. Maankäyttö- ja rakennuslaki antaa hyvät puitteet massojen sijoittelun periaatteille osana hyvää ympäristöä. Massojen sijoittelua voidaan tutkia osana yleis- ja asemakaavojen vaikutusten arviointia. Asemakaavan taustasuunnitelmaksi tulisi aina laatia myös massataloussuunnitelma. Tavoitteena tulisi olla suuralueiden 18

22 mahdollisimman suuri omavaraisuus hyödynnettävien massojen suhteen. Jo kaavoitetuilla alueilla tulisi massojen sijoittelu ratkaista osana tonttien, yleisten alueiden ja maiseman suunnittelua. Jokaiselle suuralueelle olisi varattava tilaa myös läjitettäville massoille, joita ei voida käyttää rakentamiseen. 4.3 Ylijäämämaiden materiaaliluokitus ja hyötykäyttömahdollisuudet Hankkeen suunnitteluvaiheessa arvioidaan rakentamisessa syntyvien massojen määrä ja laatu tarkempien pohjatutkimusten perusteella. Ylijäämämaiden uudelleen käyttö edellyttää massojen erottelua jo talteenottopaikassa. Tavoitteena tulisi olla massojen kattava lajittelu, sillä lajittelemattomien massojen hyötykäyttöä on vaikea järjestää. Kuopion Heinjoelle ajetaan läjitykseen jatkuvasti erottelemattomia maamassoja, joiden joukossa olisi paljon hyötykäytön kannalta arvokkaita maa-aineksia. Tehokas hyötykäyttö vaatii toimijoilta tarkkaa massojen laadun tutkimusta ja seurantaa. Kuntien jäteyhtiöillä ja yksityisillä jäteyrityksillä on jonkin verran massatarpeita ja heille on mahdollista toimittaa tietyn laatuisia maamassoja. Ylijäämämaat tulisi mm. massapankissa luokittaa tarkoituksen mukaisesti. Maa- ja vesirakentamisen massoille voidaan käyttää EU:n jäteluokitukseen perustuvaa materiaaliluokitusta (taulukko 6). EU:n luokitus on kuitenkin karkea ja se vaatii tarkennuksia, sillä orgaaniset maa-ainekset on eroteltu on vain multaan ja muihin pintamaihin; laadukkaat kasvualusta-ainekset sekoittuvat huonolaatuisiin. Ainakin peltomaa tulisi erottaa omaksi luokakseen, koska se on arvokasta ja suoraan sellaisenaan hyödynnettävissä. Nippala, Taulukko 1998) 6 EU:n jäteluokitukseen perustuva materiaaliluokitus (lähde Perälä & Nippala 1998) 19

23 Yleisissä työselostuksissa on luokituksia kantaville rakennekerroksille; esimerkiksi Tiehallinnolla on oma ohjeensa kantavien ranteiden kelpoisuusluokista (Tiehallinto, 2005). Näitä luokituksia voidaan hyödyntää purettavien rakennekerrosten uudelleen käytössä. Koska em. luokitukset eivät sellaisenaan ole riittävän kattavia, on seuraavassa esitetty alustava luokitusehdotus hyötykäyttöön ylijäämämaille Kuopiossa: 1.Orgaaniset maa-ainekset - lajittelu kasvupaikkatyyppien mukaan - peltomaa - muut orgaaniset pintamaat - turve 2. Neitseelliset kiviperäiset ainekset - louheiden lajittelu kantavuuden mukaan - hyvälaatuiset louheet - huonolaatuiset louheet - kiviainesten lajittelu ruotivuuden mukaan - moreenit - hiekat - sora - savi- ja silttimassat 3. Kiviperäiset ainekset puretuista rakennekerroksista - lajittelu kantavuuden mukaan - luokittelussa voidaan käyttää esim. Tiehallinnon materiaali luokituksia 4. Ruoppausmassat 5. Erityisaineet 6. Lajittelemattomat massat Hyvälaatuisille kantaviin rakenteisiin ja pinnoitteisiin soveltuville louheille on Kuopiossa kysyntää. Ongelmallisempia Kuopiossa ovat heikkolaatuiset louheet. Näitä voidaan käyttää ainakin puistokäytävien ja pelikenttien rakenteissa, joiden kantavuusvaatimukset eivät ole katujen tasoa. Huonolaatuista kivimursketta voidaan käyttää kasvualustojen katteena yhdessä katekankaan kanssa. Lisäksi niitä voidaan hyödyntää pinnoitteina ja kevyenliikenteen väylien rakentamisessa. Keskeistä on, että ylijäämämassat käytetään aina vaativimpaan mahdolliseen kohteeseen. Jalostamattoman moreenin käyttöä voidaan lisätä mm. meluvalleissa ja kaatopaikkojen tiivistysrakenteissa. HUUMA-tutkimuksen (Korkiala-Tanttu et al. 2008) perusteella moreenin jalostuksella sen käyttöä voidaan lisätä maantierakenteissa jopa 15 prosenttia. Moreenin jalostamiseen parhaiten soveltuvia menetelmiä ovat murskaus, erottelu, kivien poisto, karkeampien ainesten sekoitus sekä stabilointi. Moreenirakenteet ovat osoittaneet olevansa kustannus-, toimivuus-, tuotanto- ja ympäristöominaisuuksien kannalta kustannustehokkaita, toimivuudeltaan hyviä sekä ympäristöystävällisiä ratkaisuja verrattuna tavanomaisiin murskeratkaisuihin. Jopa 10 prosentin suuruisia säästöjä voitiin havaita käytettäessä murskeen sijaan lievästi routivaa moreenia jakavassa kerroksessa. (Korkiala-Tanttu et al. 2008) Moreenit ovat Kuopion alueella pääasiassa hiekka- ja silttimoreeneja. Moreenit ovat paljolti routivia, ja niiden laatua heikentävät yleensä suuret kivet ja korkeahko hienoainespitoisuus. Routimattomat kiviperäiset ainekset voidaan välittää hyötykäyttöön sellaisenaan tai ne voidaan seuloa haluttuun raekokoon. Ainekset soveltuvat esimerkiksi rakenneker- 20

24 roksiin, rakennusten vierustäyttöihin ja tukipenkereisiin. Routivien massojen käyttökohteita voivat olla pengertäytöt, viheralueiden kasvualustojen täytöt ja meluesteet. Kuva 8 Puistoon rakennettu pengerrakenne Kööpenhaminassa (kuva WSP Finland Oy) Savi ja siltti soveltuvat maaperän tiivistämiseen maisemarakentamisessa. Myös tierakentamisessa savitiivistystä on käytetty eristämään ojia pohjavesialueilla. Savea voidaan käsitellä käsiteltävyyden ja kantavuuden parantamiseksi ja käyttää rakentamisessa tiivistysrakenteissa ja kasvualustojen pohjilla kerroksissa. Orgaanisten massojen uudelleen käyttöä tapahtuu Kuopiossa jo nyt ainakin puistoosaston toimesta. Puistoalueilta talteen otetut orgaaniset massat käytetään pääosin uudestaan kasvualustatuotannossa ja talteen kerätyt kasvualustoiksi soveltuvat pintamaat voidaan hyödyntää paikallisesti lähes täydellisesti. Kasvualustojen tuottaminen on mahdollista tuotteistaa maa-ainespörssin yhteydessä, sillä tuotteisiin tarvittavia massoja sijoitetaan tällöin samalle alueelle. Potentiaalisia massan toimittajia kasvualustojen tuotantoyksikölle ovat mm. Kuopion kaupungin viheryksikkö, Kuopion Vesi (lietteen kompostointi) ja Jätekukko Oy (lantakompostointi, mahdollinen biojätteen kompostointi tulevaisuudessa). Peltomaa on valmista myytäväksi eteenpäin sellaisenaan ja sen kysyntä ylittää yleensä tarjonnan. Muut orgaaniset pintamaat voidaan kerätä talteen. Niistä voidaan sekoittaa kasvualustaseoksia rakentamiskohteen vaatimusten mukaan. Kasvualustoihin voidaan sekoittaa myös kiviperäisiä aineksia kuten savea, silttiä, hiekkaa tai hienojakoisimpia murskeita. Hienojakoista kantomursketta voidaan myös hyödyntää kompostimassan parantamiseen. Nykyisin Kuopion kaupungin hankkeissa ei synny merkittäviä määriä ruoppausmassoja. Ruoppausmassojen kompostointia ja käyttö kasvualustojen tuotantoon voidaan tutkia ja kehittää. Mahdolliset haitta-ainespitoisuudet voivat vaikuttaa niiden sijoittamistoimenpiteisiin. 21

YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTTÖ- JA SIJOITTAMISSELVITYS

YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTTÖ- JA SIJOITTAMISSELVITYS YLIJÄÄMÄMAIDEN JA AURAUSLUMEN HYÖTYKÄYTTÖ- JA SIJOITTAMISSELVITYS Selvityksen keskeisiä tuloksia Hyvät rakennuskäytännöt Jätteet ja hyötykäyttö Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen 11.12.2010 HANKKEEN TAVOITTEET

Lisätiedot

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014

Maisematyöluvat. KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 Maisematyöluvat KAAVOITUS JA METSÄTALOUS Pori 9.1.2014 130 Lupamenettelyn perusteet Rakennusluvan, toimenpideluvan, purkamisluvan ja maisematyöluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Maisematyölupa

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008)

YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) YHDYSKUNTARAKENTEELLISEN TARKASTELUN TÄYDENNYS (maaliskuu 2008) Kustannustarkastelua Ramboll Finland Oy on arvioinut eri vaihtoehdoissa ne investoinnit, jotka tiehallinto joutuu tekemään uuden jätteenkäsittelykeskuksen

Lisätiedot

HELSINGIN MASSAT JA UUMA 23.10.2015

HELSINGIN MASSAT JA UUMA 23.10.2015 HELSINGIN MASSAT JA UUMA 23.10.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori ALUERAKENTAMISHANKKEET 23.10.2015 Nimi (pvm:n ja nimen vaihto: Näytä > Ylä- ja alatunniste) 2 MAA-AINESHUOLTO 2010 Pääkaupunkiseutu

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

ITÄHARJUN ALUE, TURKU MASSASUUNNITTELU PILAANTUNEET MAAT JA JÄTTEET. Kim Brander

ITÄHARJUN ALUE, TURKU MASSASUUNNITTELU PILAANTUNEET MAAT JA JÄTTEET. Kim Brander ITÄHARJUN ALUE, TURKU MASSASUUNNITTELU PILAANTUNEET MAAT JA JÄTTEET Kim Brander 11.10.2018 KOHDE Kohde sijaitsee Turun kaupungin Itäharjun alueella. Alueen pinta-ala on noin 60 ha. Alueella on 62 erillistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KH 316/2006 LIITE 3 Ydinkeskustan osayleiskaavan 2002-2015 muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS 2008 Kuusankosken kaupunki Kuusankosken kaupungin

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Kiviaineshuollon kehittämishanke Konsultteina Sito ja GTK

Ympäristöministeriö Kiviaineshuollon kehittämishanke Konsultteina Sito ja GTK Ympäristöministeriö Kiviaineshuollon kehittämishanke Konsultteina Sito ja GTK 2 Kestävä käyttö Oikea tuote oikeaan paikkaan Pitkäaikaiskestävyys: miten seurataan tai ymmärretään Resurssitehokkuus: Muutakin

Lisätiedot

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala

MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011. KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala MAANKÄYTTÖASIOITA HUITTISISSA 2011 KARMA:n kokous 29.3.2011 Ulla Ojala Suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut SMP Maankäyttö Maankäyttöpäällikkö Kiinteistösihteeri Paikkatietopalvelut Paikkatietoinsinööri

Lisätiedot

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto

Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Rakentamis- ja toimenpiderajoitukset, rakennuskielto Prof. Kai T. Kokko Lapin yliopisto, syksy 2011 Tentit 24.11. ja 26.1. Sisältö Rakentamisrajoitukset Toimenpiderajoitus Rakennuskiellot 1a Ehdollinen

Lisätiedot

HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013

HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013 HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013 Mikko Suominen Mikko Suominen VALTUUSTOSTRATEGIA 2013-2016 3 Toimiva Helsinki Kaupungin toiminta on kestävää ja tehokasta Ympäristökriteerien käyttöä

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä

KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE. Tiivistelmä KUOPION KAUPUNKIRAKENNE (KARA) 2030-LUVULLE Tiivistelmä Strategisen maankäytön palvelut 8.6.2015 Kuopion strategia vuoteen 2020 Kuopion kasvusopimus Kuopion väestöennuste vuoteen 2030 Kaupunkirakennesuunnitelma

Lisätiedot

YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN

YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN YLIJÄÄMÄMAA-AINESTEN SYNNYN EHKÄISEMINEN MAAPANKKI / MATERIAALIPANKKI = SÄÄSTÖÄ / INS. YAMK JUKKA HUPPUNEN NYKYTILANNE, HYÖDYNNETTÄVÄT MATERIAALIT Pirkanmaalla: puhtaat maat / YLIJÄÄMÄMAAT 2 000 000 m

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE

HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE arkis KUOPION KAUPUNKI HEINJOEN YLIJÄÄMÄMAIDEN LÄJITYSALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU 2.2.2018 Kansikuva: Kuvasovitus Heinjoen uudesta ylijäämämaiden läjitysalueesta, näkymä Korsumäeltä. TIIVISTELMÄ Kuopion

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030

NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030 SEINÄJOEN KAUPUNKI NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen

Lisätiedot

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia. KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO

LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 17. ALANURMON KAUPUNGINOSAN ASEMA- KAAVAN LAAJENNUS, VIERULANPELTO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on ALANURMON

Lisätiedot

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013

MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 Kaavoitus ja metsien käsittely MRL:n toimivuusarviointi 2011-2013 MRL tuli voimaan 1.1.2000 Arvioitu vuosina 2001 ja 2002 sekä 2005 HO: Ympäristöministeriö toteuttaa maankäyttö- ja rakennuslain uuden kokonaisarvioinnin

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki

Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki 27.8.2014 1 Taustatiedot Suonenjoen kaupungin keskustassa on käynnissä asemakaavatyö, jonka

Lisätiedot

VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ

VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ FCG Planeko Oy Naantalin kaupunki VANHOJEN KAATOPAIKKOJEN SELVITYSTYÖ Raportti 141-D3325 24.9.2009 FCG Planeko Oy Raportti I SISÄLLYSLUETTELO 24.9.2009 1 Yleistä... 1 2 Kohteet... 1 2.1 Yhdyskuntajätteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Östersundomin maa-aines-yva

Östersundomin maa-aines-yva Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

UUMA2 UUMA2-VUOSISEMINAARI 14.11.2013 UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen.fi

UUMA2 UUMA2-VUOSISEMINAARI 14.11.2013 UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017. www.uusiomaarakentaminen.fi UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA -VUOSISEMINAARI 14.11.2013 www.uusiomaarakentaminen.fi koordinaattori: pentti.lahtinen@ramboll.fi UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA INFRARAKENTAMISEN UUSI MATERIAALITEKNOLOGIA

Lisätiedot

Keinot tiskiin! Miten kiviainekset pannaan riittämään kestävästi? Jukka Annevirta, INFRA ry

Keinot tiskiin! Miten kiviainekset pannaan riittämään kestävästi? Jukka Annevirta, INFRA ry Keinot tiskiin! Miten kiviainekset pannaan riittämään kestävästi? Jukka Annevirta, TARVITAANKO KIVIAINEKSIA VIELÄ 2020- LUVUN SUOMESSA? JA MISTÄ LÄHTEISTÄ KIVIAINEKSET OTETAAN? Maa- ja vesirakennus-, asfaltti-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut. Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015

Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut. Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015 Yhdyskuntatekniikka Lausunto Dnro: Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut Anna Hakamäki 11.11.2015 718/11.01.00/2015 Kirkkonummen kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta Lausunto Perikunta c/o Christian

Lisätiedot

Pilaantuneet maat kaavoitusnäkökulmasta. Kaarina Laakso Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto MUTKU-päivät 11.3.2008

Pilaantuneet maat kaavoitusnäkökulmasta. Kaarina Laakso Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto MUTKU-päivät 11.3.2008 Pilaantuneet maat kaavoitusnäkökulmasta Kaarina Laakso Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto MUTKU-päivät 11.3.2008 Alueiden käytön suunnittelujärjestelmä (MRL 4 ) Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) 331 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta aurinkosähkön edistämisestä HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus

ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus ASSUU Kuopiossa Asuntoalueohjelma ja asukasosallisuus Valtakunnallinen lähiöhanke 2008-11 Projektisuunnitelma Ver1.05.09 Asuntotoimi ja projektit Sisällysluettelo 1. Projektin tavoite...2 2. Projektin

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

Saarenmaa-Rusko kaavoitus, rakennemallit. Massatarkasteluselvitys

Saarenmaa-Rusko kaavoitus, rakennemallit. Massatarkasteluselvitys KANGASALAN KUNTA Saarenmaa-Rusko kaavoitus, rakennemallit. Massatarkasteluselvitys Selvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35818 Selvitys 1 (4) SKu, KHi, JRu Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 SIJAINTI

Lisätiedot

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015

Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa. KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Haasteet orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon toteuttamisessa KokoEko-seminaari, Kuopio, 10.2.2015 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 17.2.2015 1 Tavanomaisen jätteen kaatopaikka VNA kaatopaikoista

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 150 Asianro 4539/10.00.01/2014 Maa-alueiden ostaminen Savilahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Suomen valtio omistaa Savilahdessa

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen

Lisätiedot

HELSINGIN MASSAT 7.9.2015

HELSINGIN MASSAT 7.9.2015 HELSINGIN MASSAT 7.9.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori YLEISTEN ALUEIDEN KAIVUMAAT 2010 500 000 t maa-ainesjätteenä maankaatopaikoille 2012 180 000 t 2013 10 000 t 2014 0 t (hyötykäyttöön

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510024178 RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO RAUMAN KAUPUNKI MELUARVIO Päivämäärä 15.1.2016

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS VESIHUOLTO 2016 8.6.2016 HÄMEENLINNA 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti tai peräkkäin

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010. Teija Tohmo

PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010. Teija Tohmo PIUHA Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönottohanke MUTKU 22.-23.3.2010 Teija Tohmo PIUHA-hanke PIUHA-hanke ( Vanhojen pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleen käyttöönotto hanke) on

Lisätiedot

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys

Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys Kouvolan kaupunki Kaavaselostuksen liite 14 Kouvolan Keskeisen kaupunkialueen osayleiskaavan maanläjitysalueselvitys Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Nykytilanne... 1 2.1 Tiedot ylijäämämaista... 1 2.2

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1. Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004. Korso-Savio maankäyttöselvitys

Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1. Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004. Korso-Savio maankäyttöselvitys Yleiskaavatoimikunta 22.4.2004 liite 5/1 Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu YK0012 / 22.4.2004 Korso-Savio maankäyttöselvitys Johdanto Vantaan ja Keravan kaupunginhallitukset ovat 27.1.2003 hyväksyneet

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS HÖYLÄÄMÖNKADUN POHJOISPÄÄ Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06)

Lisätiedot

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos

GOLFKLUBIN asemakaavamuutos GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset

Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020 Jätehuolto -määräykset Hannele Tiitto, jätehuoltosuunnittelija, Forssan kaupungin jätelautakunta Ohjelmatyön tekijät Jätelautakunta

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014

SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 3697 SEINÄJOEN SEURAKUNTA NURMON HAUTAUSMAAN LAAJENNUKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 27.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET 1 2. TUTKIMUSTULOKSET 1 2.1 Rakennuspaikka

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta

Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Teettäjän kokemuksia monipilaantuneen raskaanteollisuuden alueen kunnostuksesta Pekka Puska/Kalmar Industries Oy Ab 12.3.2008 1 16 April 2008 Teollisuusalueen ilmakuva 2 16 April 2008 Esitysrunko 1. Yleistä

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/202 (5) 57 Aluevarauksen jatkaminen ja laajentaminen Kauppahuone Laakkonen Oy:lle, Broman Group Oy:lle, Ativa Oy:lle ja A-Katsastus Oy:lle liike- ja toimitilahankkeiden

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot