Kemikaalilaitosten verkostot ja niiden laajuus

Transkriptio

1 Tukes-julkaisu 1/2010 Kemikaalilaitosten verkostot ja niiden laajuus Aki Ijäs TURVATEKNIIKAN KESKUS 2010

2 ISBN

3 II TIIVISTELMÄ TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Ympäristö- ja energiatekniikan koulutusohjelma IJÄS, AKI: Kemikaalilaitosten verkostot ja niiden laajuus Diplomityö, 78 sivua, 20 liitesivua Marraskuu 2009 Pääaine: Turvallisuustekniikka Tarkastaja: professori Jouni Kivistö-Rahnasto Avainsanat: verkostoituminen, verkosto, prosessiturvallisuus, kemikaalilaitos, visualisointi Työ tehtiin Turvatekniikan keskukselle osana Kemikaaliverkko-projektia. Projektissa pyritään kehittämään toiminnanharjoittajien riskienhallintaa ja selventämään toimintavelvollisuuksia verkostoituneessa toiminnassa. Kemikaaliverkko-projekti liittyy kansalliseen vaarallisia kemikaaleja koskevaan ohjelmaan, jossa on tarkoituksena selvittää, miten toiminnanharjoittajien tehtävien ulkoistaminen, töiden ketjuuntuminen ja verkostoituminen vaikuttavat terveyden- ja ympäristönsuojelun riskienhallintaan ja vastuisiin. Diplomityön tavoitteena oli määritellä, mitä verkostoitumisella tarkoitetaan, minkälaisia verkostoja teollisuuslaitoksella voi olla, miten verkostoja voidaan visualisoida ja kuinka laajaa Tukesin valvomien vaarallisia kemikaaleja käsittelevien laitosten verkostoituminen on. Työn alussa tehtiin kirjallisuusselvitys, jossa perehdyttiin verkostoitumisen ja visualisoinnin teoriaan. Tukesin asiantuntijoille tehtyjen haastattelujen avulla hankittiin aiheesta lisätietoa ja kehitettiin suunniteltuja verkostojen visualisointeja ja laajuuden mittareita. Työssä määriteltiin ja visualisoitiin yhdeksän erilaista osaverkostoa ja teollisuuslaitoksen kokonaisverkosto. Internet-kyselyn avulla selvitettiin kemikaalilaitosten verkostojen laajuutta. Verkostojen määrittelyjen ja visualisointien avulla verkostoon kuuluvia toimijoita ja niiden välisiä suhteita on helpompi ymmärtää. Ne myös yhdenmukaistavat kirjallisuudessa esiintyneitä käsityksiä verkostoituneesta toiminnasta. Tutkimuksissa, lainsäädännössä sekä organisaatioiden ja ihmisten välisessä kommunikoinnissa yhteiset termit auttavat osapuolia ymmärtämään paremmin toisiaan. Työssä esitellyn kaltaisia visualisointeja yritykset ja viranomaiset voivat käyttää teollisuuslaitosten verkostojen havainnollistamiseen sekä ongelmakohtien ja mahdollisuuksien etsimiseen. Työssä esitellyt määrittelyt ja visualisoinnit kuvaavat teollisuuden yleistilannetta. Jokaisen organisaation on itse tiedostettava oma merkittävä verkostonsa, koska kaikki verkostot ovat yksilöllisiä. Kemikaalilaitosten verkostojen laajuudesta tehty selvitys osoittaa verkostoitumisen ja ulkoistamisen yleistyvän yhä teollisuudessa. Kyselyyn vastanneista 51 kemikaalilaitoksesta yli 85 % katsoi olevansa mukana verkostoyhteistyössä ja yli 95 % oli ulkoistanut ainakin yhden toimintonsa. Monissa toiminnoissa, kuten kunnossapidossa ja logistiikassa, verkostot olivat myös laajat. Teollisuuslaitosten alueella työskentelevien ulkopuolisessa palveluksessa olevien henkilöiden määrä on varsin merkittävä. Myös kemikaalilaitosten tekemät sopimukset ovat varsin pitkiä ja kehitys tuntuu menevän kohti pidempiä sopimuksia. Tutkimus osoitti kemikaalilaitoksilla olevan vielä kehittämisen kohteita verkostoihin liittyvässä turvallisuuden hallinnassa. Yhteistyösuhteiden hallintaan liittyville tutkimuksille ja toimenpiteille on tarvetta jatkossakin.

4 III ABSTRACT TAMPERE UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Master s Degree Programme in Environmental and Energy Technology IJÄS, AKI: Networks of Chemical Plants and Their Extent Master of Science Thesis, 78 pages, 20 Appendix pages November 2009 Major: Occupational Safety Engineering Examiner: Professor Jouni Kivistö-Rahnasto Keywords: networking, network, process safety, chemical plant, visualization This study was done for Safety Technology Authority as part of the Chemical Network project. The project aims at developing operators risk management and to clarify responsibilities of networked operations. The Chemical Network project is part of the national program of hazardous chemicals. The national program researches how operators outsourcing, chaining and networking affects risk management and responsibilities of health and environmental protection. The aim of this study was to define what networking means and research what kind of networks industrial plants might have, how the networks can be visualized and how extensive those networks are. Literature survey was done at the beginning of the study and it includes theory of networking and visualization. More information and advices for the visualizations and measuring the extent of the networks was received through the interviews of the experts of Safety Technology Authority. Nine different partial networks and one overall network were defined and visualized in this study. Internet survey was used for clarifying the extent of the networks of the chemical plants. Visualization and definition of networks facilitate understanding of network operators and the relationships between them. The definitions of this study also harmonize the network definitions of the literature. In studies and legislation, as well as in communication between people or organizations, the common terms will help the parties to understand each other better. The visualizations can be used for elucidation or developing networks of industrial plants by companies or authorities. The definitions and visualizations of study illustrate the general situation of the industry. Each organization should become aware of their own significant networks, because all networks are unique. The Internet survey showed that networking and outsourcing have become more general in the chemical industry. In total 51 chemical plants answered the survey and more than 85 % collaborate in networks and more than 95 % had outsourced at least one operation. In many operations, such as maintenance and logistics, the networks were extensive. The amount of employees, who worked at industry plants but were in external service, were also significant. The contracts made by the chemical plants are quite long and the length of the contracts seems to be increasing. The study showed that chemical plants still have to develop safety management of networks. In the future there should also be researches and acts for the management of collaboration relationships.

5 IV ALKUSANAT Haluan kiittää kaikkia henkilöitä ja tahoja, jotka ovat mahdollistaneet tämän diplomityön valmistumisen. Työn aiheesta ja rahoittamisesta haluan kiittää Turvatekniikan keskusta. Päivi Rantakoskea ja Leena Ahosta haluan kiittää mielenkiintoisista keskusteluista, ohjauksesta ja avusta tämän projektin aikana. Tanja Heinimaata kiitän tuesta täällä Tampereen päässä ja neuvoista, joiden avulla pääsin monista vaikeista kohdista eteenpäin. Kiitos koko Tukesin henkilökunnalla avusta ja monista hauskoista hetkistä viimeisen puolen vuoden aikana. Kiitän myös kaikkia Internet-kyselyyn vastanneita henkilöitä ja yrityksiä avustanne. Työn ohjauksesta ja tarkastuksesta haluan kiittää professori Jouni Kivistö-Rahnastoa. Jouni esitti työn aikana kysymyksiä, jotka herättivät ajatuksia ja auttoivat näkemään mahdollisuuksia, jotka muuten olisivat jääneet huomaamatta. Vanhempiani haluan kiittää kaikesta tuesta koulutieni varrella ala-asteelta tämän työn oikolukuun. Niinaa, Iiristä ja tämän työn aikana perheeseemme liittynyttä Rasmusta haluan kiittää kaikesta elämääni tuomastanne ilosta.

6 V SISÄLLYS Tiivistelmä... II Abstract... III Alkusanat... IV Termit ja niiden määritelmät... VII 1. Johdanto Taustaa Tavoitteet ja rajaukset Työn suorittaminen Tausta ja teoria Tukes Tukesin rooli kemikaaliturvallisuuden valvonnassa Kemikaaliverkko-projekti Verkostoituminen ja verkostot Yhteistyökäsitteiden määrittelyä Verkostoitumisen hyödyt ja riskit Verkostoitumisen kehittyminen Verkostoituminen turvallisuuden kannalta Verkostoituneen toiminnan mittaaminen Turvallisuuden mittaaminen Yhteisiä työpaikkoja koskeva lainsäädäntö Erilaisia verkostotyyppejä Visualisointi Visualisoinnin tarkoitus Visualisointimenetelmiä Aineisto ja menetelmät Kirjallisuusselvitys Verkostojen visualisointi Haastattelut Kysely Tulokset Teollisuuslaitoksen verkostoituminen ja verkostot Verkostoituminen, verkostot ja verkostojen visualisointi Teollisuuslaitoksen osaverkostot Verkostojen laajuuden määritys Verkoston laajuutta kuvaavat mittarit Prosessiturvallisuuden kannalta merkittävimmät toimijat Verkostoitumisen laajuus kemikaalilaitoksissa Sopimusten lukumäärät Tehdasalueella työskentelevät henkilöt Sopimusten pituudet... 57

7 VI Sopimusten arvo Vuokratyövoiman käyttö Naapuriverkosto Muut verkostot Yhteistyösopimukset Tulosten tarkastelu Verkostojen määrittely Verkostojen visualisointi Verkostojen laajuuden määrittely Kyselytulosten arviointi Kyselytulosten luotettavuus Kyselytulokset Tulosten vertailua tilastoihin Johtopäätökset Lähteet Liite 1 Haastattelujen kysymysrunko Liite 2 Kyselylomake verkostojen laajuudesta Liite 3 Verkostojen visualisoinnit Liite 4 Taulukot kyselyvastauksista

8 VII TERMIT JA NIIDEN MÄÄRITELMÄT Alihankinta Kemikaalilaitos Partnership Prosessiturvallisuus Teollisuuslaitos Toimija Toiminnanharjoittaja Tukes Ulkoistaminen Vaarallinen kemikaali Verkosto Tuotteen, palvelun tai työn ostaminen ulkopuoliselta palveluntarjoajalta (Kettunen & Reiman 2004). Vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä tai varastointia harjoittava laitos. Kumppanuussuhde, joka on pysyvä tai pysyväksi tarkoitettu (Tsupari et al. 2001). Teollisen tuotantoprosessin turvallisuus, jossa tähdätään henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen sekä tuotannon keskeytysten välttämiseen (Wessberg 2007). Teollista toimintaa harjoittava laitos, joka sijaitsee maantieteellisesti selkeästi rajattavalla alueella. Henkilö, yritys tai muu organisaatio, jolla on vaikutusta tarkasteltavan kohteen ja sen ympäristön toimintaan. Taho, joka valmistaa, tuo maahan, luovuttaa markkinoille, vie maasta, varastoi, pakkaa, jakelee, luovuttaa, pitää hallussaan, säilyttää, käyttää tai muulla kemikaalilaissa tarkoitetulla tavalla käsittelee kemikaalia (Kemikaalilaki 1989). Turvatekniikan keskus. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnanalalla toimiva virasto, joka toimii teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvojana, kehittäjänä ja asiantuntijana. (Tukes 2009) Toiminnon siirtäminen ulkopuolisen palveluntarjoajan vastuulle (Kettunen & Reiman 2004). Terveydelle tai ympäristölle vaarallinen tai palo- ja räjähdysvaarallinen kemikaali, joka voi aiheuttaa jo vähäisenä määränä haittaa terveydelle tai luonnolle tai aiheuttaa fysikaalisten ominaisuuksiensa vuoksi tulipalon tai räjähdyksen. Toimijoiden ja niiden välisten suhteiden muodostama kokonaisuus.

9 VIII Verkostoituminen Visualisointi Toiminta useiden pitkäjänteisten ja kaikkia osapuolia hyödyttävien yhteistyösuhteiden saavuttamiseksi. Kuvallinen tiedon esitys, jonka tarkoitus on helpottaa ymmärtämistä (Card et al. 1999).

10 1 1. JOHDANTO 1.1. Taustaa Yritykset keskittyvät nykyään yhä enemmän ydinosaamiseensa (TIEKE 2005). Töiden ulkoistaminen ja yritysten verkostoituminen saattavat kuitenkin vaikuttaa yritysten turvallisuuden hallintaan (Malmén & Ruohomäki 2008). Suomessa on käynnistetty vuonna 2006 kansallinen vaarallisia kemikaaleja koskeva ohjelma, jonka yksi osatavoite on selvittää, miten toiminnanharjoittajien tehtävien ulkoistaminen, ketjuuntuminen ja verkottuminen vaikuttavat terveyden- ja ympäristönsuojelun riskienhallintaan ja vastuisiin (Ympäristöministeriö 2006). Tämä työ on osa ohjelmaan liittyvää ja Tukesin johtamaa Kemikaaliverkko-projektia, jonka tavoitteena on pyrkiä parantamaan toiminnanharjoittajien riskienhallintaa ja selvittää toimintavelvollisuuksia verkottuneessa toiminnassa (Malmén & Ruohomäki 2008). Yrityksen kokonaisverkosto voidaan jakaa horisontaaliseen ja vertikaaliseen verkostoon. Toisaalta verkosto voidaan jakaa osaverkostoihin, kuten kunnossapitoverkostoon, turvallisuusverkostoon tai raaka-aineverkostoon. (Malmén & Ruohomäki 2008.) Ongelmana on, että eri osapuolilla saattaa kuitenkin olla eri käsitys siitä, mitä erilaisilla osaverkostoilla tai kokonaisverkostolla tarkoitetaan. Tämä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä ja vaikeuttaa kommunikointia Tukesin ja sen valvomien toiminnanharjoittajien välillä. Esimerkiksi verkostoja määrittelemällä ja visualisoimalla niiden ymmärrettävyyttä voidaan parantaa. Kemikaalilaitosten verkostojen laajuus ei myöskään ole selvillä. Kemikaalilaitosten turvallisuutta valvovana viranomaisena Tukes haluaa tietää, mitkä verkostot kemikaalilaitosten toimintaan ja turvallisuuteen vaikuttavat ja kuinka laajoja nämä verkostot ovat. Kemikaalilaitosten turvallisuuden kehittämiselle ja toimenpiteiden kohdistamiselle on paremmat edellytykset, jos verkostoituneen toiminnan laajuus tiedetään tarkemmin. Verkostoitumista on tutkittu viime vuosina paljon, mutta verraten vähän turvallisuuden näkökulmasta. Yleensä verkostoitumista koskevien tutkimusten lähtökohtana on ollut yrityksen liiketoiminnan kehittäminen. Valmiita malleja kemikaalilaitosten verkostojen määrittelylle, visualisoinnille ja mittaamiselle prosessiturvallisuuden näkökulmasta ei ole saatavilla. Esimerkiksi verkostojen mittaamista on tutkittu lähinnä yrityksen sisäisen mittaamisen, toimittaja-arvioinnin ja kustannusten näkökulmista (Valkokari et al. 2006).

11 Tavoitteet ja rajaukset Työn tavoitteena on selvittää, mitä toimijoita kemikaalilaitosten verkostoon kuuluu ja kuinka paljon näitä verkostoon kuuluvia toimijoita on. Verkostoitumiselle ja verkostoille luodaan sanallinen ja kuvallinen määritelmä. Määritelmien ja kuvien tavoitteena on auttaa eri toimijoita ymmärtämään, mitä verkostoitumisella ja verkostoilla tarkoitetaan. Lisäksi mallin avulla on helpompi rajata tutkimus käsittelemään jotain tiettyä verkoston osaa. Määrittelyjä ja visualisointeja hyväksi käyttämällä tutkitaan verkostoitumisen laajuutta Tukesin valvomissa vaarallisia kemikaaleja käsittelevissä laitoksissa. Kemikaalilaitosten verkostojen laajuutta verrataan yleisiin tilastoihin verkostoitumisen laajuudesta. Verkostojen laajuuden tunnistaminen antaa mahdollisuuden kohdistaa verkostoituneen toiminnan turvallisuuden kehittämiseen tähtäävät jatkotutkimukset oikein. Työn alussa käsitellään verkostoitumista liiketoiminnan kannalta, mikä auttaa ymmärtämään verkostoitumisen tarpeen, muodot ja kehityksen. Työn loppuosassa verkostoitumista tarkastellaan enemmän prosessiturvallisuuden kannalta. Määrittelyt ja kuvat luodaan teollisuuslaitoksen näkökulmasta. Niitä ei pyritä rajaamaan liian tarkasti, jotta ne soveltuvat erilaisten toimijoiden verkostoitumisen havainnollistamiseen. Verkostojen laajuuden selvitys pyritään rajaamaan kemikaalilaitosten prosessiturvallisuuden kannalta merkittävään osaan. Prosessiturvallisuuden kannalta merkittävän osan ja sen mittareiden määrittely on yksi tutkimuksen tavoitteista. Työn tulee vastata seuraaviin kysymyksiin: Miten voidaan määritellä ja visualisoida teollisuuslaitoksen verkostoja ja verkostoitumista? Miten verkostojen laajuus voidaan määritellä kemikaalilaitosten prosessiturvallisuuden kannalta ja miten sitä voidaan mitata? Kuinka laajat verkostot vaarallisia kemikaaleja käsittelevillä laitoksilla on? 1.3. Työn suorittaminen Työ koostuu kahdesta osasta: ensimmäisessä osassa määritellään ja kuvataan teollisuuslaitoksen verkostoja ja verkostoitumista ja toisessa osassa selvitetään verkostojen laajuutta. Työ aloitetaan tutustumalla lähdeaineiston avulla Tukesin toimintaan, verkostoitumisen teoriaan ja visualisointimenetelmiin. Tätä teoriaosuutta käytetään hyväksi määrittelyjen ja kuvien tekemisessä. Kirjallisuusselvityksen avulla selvitetään teollisuuslaitoksen verkostoon kuuluvat toimijat ja niiden suhde ydinyritykseen. VTT:n esiselvitysmateriaalia käytetään hyväksi osaverkostojen muodostamisessa ja täydentämisessä. Visualisointimenetelmiä tutkimalla pyritään kehittämään tai löytämään sopiva menetelmä, jolla osaverkostoja ja niiden muodostamaa kokonaisverkostoa voidaan havainnollistaa. Työn toisessa vaiheessa rajataan verkostoista osa, jonka laajuutta selvitetään tekemällä kysely Tukesin valvomille vaarallisia kemikaaleja käsitteleville laitoksille. Tutkittavan verkoston osan määrittelyssä otetaan huomioon sen toimijoiden merkitys kemikaalilaitosten prosessiturvallisuudelle. Verkoston toimijoiden vaikutusta turvallisuuteen

12 tutkitaan teoriaosuudessa ja lisätietoa aiheesta hankitaan Tukesin asiantuntijoille tehtävillä haastatteluilla. Teoriaosuudessa perehdytään myös turvallisuuden mittaamiseen, jotta työn toisessa osassa voidaan valita sopivat mittarit verkoston laajuuden selvittämiseen kemikaaliturvallisuuden kannalta. 3

13 TAUSTA JA TEORIA 2.1. Tukes Tukes (Turvatekniikan keskus) on vuonna 1995 perustettu virasto, joka valvoo teknistä turvallisuutta ja luotettavuutta. Aiemmin Tukesin toimialan viranomaistehtävistä vastasivat Teknillinen tarkastuskeskus ja Sähkötarkastuskeskus. Tukes kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan ja siellä työskentelee 121 vakituista työntekijää. Valvonnan lisäksi Tukes osallistuu toimialansa lainsäädännön valmisteluun sekä kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Valvonnan ja kehitystyön lisäksi Tukes neuvoo ammattilaisia ja kuluttajia turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. (Tukes 2009) Tukesin toiminta on jaettu kolmeen yksikköön: laitosvalvontaan, tuote- ja laitteistovalvontaan sekä tuki- ja kehityspalveluihin. Tukesin toimialoja ovat sähkölaitteet ja -laitteistot, kaasulaitteet, hissit, painelaitteet, vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely ja varastointi, vaarallisten aineiden kuljetuspakkaukset ja -säiliöt, CEmerkityt rakennustuotteet, räjähteet, kaivokset, yleisessä kaupankäynnissä käytettävät mittauslaitteet ja jalometallituotteet. (Tukes 2009) Tukesin rooli kemikaaliturvallisuuden valvonnassa Kemikaaliturvallisuuden valvonta kuuluu Tukesin laitosvalvontayksikön alaisuuteen. Tukes valvoo laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia. Vähäistä käsittelyä ja varastointia valvoo pelastusviranomainen. Toiminnan laajuus riippuu käsiteltävien kemikaalien määrästä ja vaarallisuudesta. Vähäistä toimintaa on esimerkiksi alle 10 tonnia myrkyllisiä kemikaaleja käyttävien pintakäsittely- tai kylmälaitosten ja alle 1000 tonnia haitalliseksi luokiteltuja pesuaineita varastoivien kappaletavaravarastojen toiminta. Polttonesteiden jakeluasemat ovat kemikaalimääristä riippumatta aina vähäistä toimintaa. Jos eri toiminnanharjoittajien harjoittama toiminta muodostaa toiminnallisen kokonaisuuden, valvontaviranomainen on toiminnan laajuudesta riippumatta Tukes. Vaarallisia kemikaaleja käsittelevien laitosten on haettava viranomaisen lupa ennen toimintansa aloittamista. Tukes järjestää käytönvalvojien kokeita ja tekee kohteisiin määräaikaistarkastuksia. (Tukes 2009) Tukesin roolista kemikaaliturvallisuuden valvojana säädetään vuonna 2005 annetussa laissa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki sekä vuonna 1999 annetussa asetuksessa vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista. Kemikaaliturvallisuuslain mukaan laajamittaista vaarallisten kemikaalien käsittelyä suunnittelevan toimijan tulee hakea toi-

14 5 minnalleen lupaa Tukesilta. Hakemuksessa on esitettävä tiedot ja selvitykset toiminnasta ja turvallisuusjärjestelyistä. Luvan saamiseksi toiminnan tulee täyttää riittävät turvallisuusvaatimukset. (Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 2005) Toiminnanharjoittajien tulee hankkia tiedot käsittelemiensä vaarallisten aineiden luokituksesta ja ominaisuuksista. Vahinkojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi on mahdollisuuksien mukaan valittava käyttöönsä olemassa olevista vaihtoehdoista vaarattomin kemikaali. Toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin onnettomuuksien ehkäisemiseksi, huolehdittava turvallisesta käytöstä ja kunnossapidosta sekä otettava huomioon tuotantolaitoksessa tehtävien muutosten ja poikkeustilojen vaikutus kemikaaliturvallisuuteen. Laitteistot tulee suunnitella turvallisiksi ja siten, että ne on helppo huoltaa ja tarkistaa. Alueella olevat laitteistot ja rakennukset tulee sijoittaa ja suojata niin, että onnettomuuden sattuessa se voidaan hallita, rajata pienelle alueelle ja alueelta on mahdollisuus poistua turvallisesti. Toiminnanharjoittajien on estettävä riittävin keinoin asiattomien pääsy alueelle. Tuotantolaitos on sijoitettava alueelle, jossa siitä ei ole vaaraa asuinalueille, ympäristölle tai ulkopuoliselle toiminnalle. Jos vaarallisten kemikaalien varastoinnista tai käsittelystä voi aiheutua suuronnettomuus, on toiminnanharjoittajan laadittava turvallisuusselvitys ja toimitettava se Tukesille toimenpiteiden riittävyyden arviointia varten. (Laki vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta 2005) Kemikaaliverkko-projekti Tukesin johtama Kemikaaliverkko-projekti on osa kansallista vaarallisia kemikaaleja koskevaa ohjelmaa. Kemikaaliohjelma on valmisteltu vuoden 2003 hallitusohjelman mukaisesti ja luovutettu hallitukselle vuonna Ohjelman tavoite on, että kemikaalit eivät aiheuta Suomessa merkittävää terveys- tai ympäristöhaittaa vuonna Tämä tavoite on yhteneväinen kansainvälisen YK:n kemikaalistrategian kanssa. Kemikaaliohjelmassa on 36 toimenpide-ehdotusta haittojen vähentämiseksi. Yksityisiä kuluttajia, kansanterveyttä, työntekijöiden terveyttä ja ympäristöä pyritään suojelemaan kemikaalin koko elinkaaren ajan. (Ympäristöministeriö 2006) Suomeen tuodaan tai täällä valmistetaan yli 5000 vaaralliseksi luokiteltua ainetta. Kemikaaliohjelmassa huomioidaan esimerkiksi teollisuus- ja kuluttajakemikaalit, torjunta-aineet, lannoitteet, rehujen ja elintarvikkeiden lisäaineet, biosidit, lääkeaineet ja eläinlääkkeet, kosmetiikka, tuotteiden sisältämät kemikaalit sekä teollisuus- ja polttoprosesseissa syntyvät haitalliset aineet. Kuitenkaan kemikaalien tahallista väärinkäyttöä, kemikaalionnettomuuksia, kemikaalikuljetuksia tai kemikaalien aiheuttamaa ilmastonmuutosta, happamoitumista ja rehevöitymistä ei huomioida ohjelmassa. (Ympäristöministeriö 2006) Kemikaaliohjelman kohdassa 4.3. Yritysten ja muiden toiminnanharjoittajien kemikaalien riskinarviointi ja riskinhallinta asetetaan tavoitteeksi, että toiminnanharjoittajilla on kemikaaliriskien hallintaan riittävästi tietoa ja menettelyjä. Näitä riskinhallintakeinoja tulisi käyttää kaikenkokoisissa yrityksissä ja toimipaikoissa. Kemikaaliohjelman mu-

15 6 kaan yritykset ovat viime aikoina lisänneet toimintojensa ulkoistamista, verkottumista ja ketjuuntumista. Ohjelmassa asetetaankin tavoitteeksi, että toimintojen ulkoistamisen, ketjuttamisen ja verkottumisen vaikutukset riskienhallintaan ja vastuisiin selvitetään ja tehdään tarvittavat toimenpide-ehdotukset terveyden- ja ympäristönsuojelun varmistamiseksi. Osatavoitteena on auttaa viranomaisia kohdentamaan ja kehittämään toimintaa uudessa, monimutkaisessa toimintaympäristössä. (Ympäristöministeriö 2006) Tukesin johtamalla Kemikaaliverkko-projektilla haetaan kemikaaliohjelman kohtaan 4.3. konkreettisia turvallisuutta edistäviä toimenpide-ehdotuksia, ohjeita, työkaluja ja vastaavia. Projektin ensimmäisessä vaiheessa VTT on tehnyt haastatteluja ja kirjallisuusselvityksen verkottuneen toiminnan turvallisuudesta. Kirjallisuusselvityksessä on pyritty selvittämään viime vuosina tehtyjen tutkimusten tuloksia niin, että uuden tiedon hankkimista ja uusien työkalujen käyttöä voidaan kohdentaa oikein hankkeen toisessa vaiheessa. Haastatteluilla pyrittiin selvittämään, miten pitkälle kemikaaliturvallisuuteen vaikuttavia tehtäviä ja vastuita voidaan ulkoistaa. Ensimmäisen vaiheen tuloksia käytetään toisen vaiheen lähtötietoina. Toisessa vaiheessa keskitytään projektin tavoitteen mukaisten toimenpiteiden kehittämiseen. VTT on antanut ensimmäisen vaiheen pohjalta ehdotuksia jatkohankkeiksi. VTT:n mukaan tutkimusraportit verkottuneesta toiminnasta eivät anna merkittävää pohjaa toimenpiteiden kehittämiseen, joten kehitystyö on aloitettava puhtaalta pöydältä. (Malmen & Ruohomäki 2008) Tämä työ on osa Kemikaaliverkko-projektin toista vaihetta. Työssä pyritään selvittämään ja havainnollistamaan verkostoitumiseen liittyviä käsitteitä, jotta kommunikointi eri osapuolten välillä olisi helpompaa. Työssä selvitetään myös Tukesin kemikaalivalvonnan alaisena toimivien toiminnanharjoittajien verkostojen laajuutta, jotta projektissa kehitettäviä työkaluja osataan kehittää ja suunnata oikein Verkostoituminen ja verkostot Möllerin et al. (2004) mukaan verkostoitunut talous on tullut jäädäkseen. Yritysten yhteistyö alkoi 1970-luvulla alihankintasuhteista, mutta on sen jälkeen voimakkaasti laajentunut ja monipuolistunut. Syitä verkostoitumiselle ovat muun muassa globalisoituvan kilpailun paine, informaatioteknologian kehitys ja vaihdantakustannusten aleneminen. Yhteistyömuotojen lisääntyessä myös toimialarajat ovat hämärtyneet. Hakanen et al. (2007) määrittelee verkostoitumisen prosessiksi, jossa yhteistyöyritysten tieto, osaaminen ja arvot yhdistetään lisäarvoa synnyttäväksi toiminnaksi. Verkostoitunut toiminta on usein luonteeltaan pitkäaikaista, tavoitteellista, ydinprosesseihin keskittyvää ja vuorovaikutteista. Hallikas et al. (2000) mukaan verkostoituminen on tulos kolmen tai useamman riippumattoman yrityksen välisestä strategisesta yhteistyöstä. Verkostoituminen perustuu osaamisen ja tietämyksen vaihtamiseen ja verkostosuhteille on ominaista vuorovaikutteisuus ja keskinäinen riippuvuus. Valkokarin et al. (2009) mukaan verkoston asema on kuvan 1 tapaan kahden organisoitumisen perusmuodon, markkinoiden ja yritysorganisaatioiden välissä. Tämä tekee verkostoitumisen haasteelliseksi, koska verkostoissa toiminta tulee alttiiksi markkinamekanismeille ja

16 7 toisaalta verkostoissa käytetään sellaisia toiminnan johtamistapoja, jotka ovat tyypillisiä yrityksen johtamiselle. Verkostot Yhteistyö Vuorovaikutus Luottamus Markkinat Kilpailusuhteet Hinta keskeinen kriteeri Yritys Kontrolloidut suhteet Auktoriteetti Selkeä rakenne Kuva 1: Verkostoitumisen asema organisaation ja markkinoiden välissä (Valkokari et al. 2009). Valkokari et al. (2009) jakaa verkostot kolmeen eri luokkaan: horisontaalisiin, vertikaalisiin ja moniulotteisiin verkostoihin. Näistä vertikaalisia verkostoja käytetään tyypillisesti liiketoiminnan tehokkuuden ylläpitoon, horisontaalisia verkostoja liiketoiminnan uudistamiseen ja moniulotteisia verkostoja uuden liiketoiminnan synnyttämiseen. Koskisen et al. (1995) käyttämä jaottelu jakaa verkostot toimittajaverkottumiseen, teknologiaverkottumiseen ja asiakasverkottumiseen. Möllerin et al. (2004) verkostoitumisen tasoista voidaan erottaa yrityksen strateginen verkosto, kohdeverkosto ja makroverkostot. Strategiset verkostot on rakennuttu tiettyä tavoitetta varten. Kohdeverkosto on strategista verkostoa laajempi, mutta sen toiminta pystytään vielä hahmottamaan yrityksen näkökulmasta. Makroverkostot ulottuvat yli kansallisten rajojen ja toimialojen. Tsupari et al. (2001) jakaa teollisuusverkoston toimijat päähankkijoihin, järjestelmätoimittajiin sekä osatoimittajiin ja alihankkijoihin. Päähankkija toimii lopputuotteen myyjänä, suunnittelijana ja valmistajana. Päähankkija antaa toimeksiantoja järjestelmätoimittajille ja alihankkijoille. Järjestelmätoimittaja vastaa suurempien kokonaisuuksien valmistuksesta ja kokoonpanosta ja toimittaa niihin liittyviä palveluita päähankkijalle. Alihankkijan tuotteet ja palvelut sisältyvät kokonaan tai osittain päähankkijan tuotteisiin. Alihankkijat voivat olla suorassa suhteessa järjestelmätoimittajiin tai päähankkijaan. Päähankkijan, järjestelmätoimittajien ja alihankkijoiden suhteita on kuvattu kuvassa 2.

17 8 Asiakkaat Päähankkija Järjestelmätoimittaja Järjestelmätoimittaja Alihankkija Alihankkija Alihankkija Alihankkija Kuva 2: Teollisuusverkoston toimijatasot (Tsupari et al. 2001). Tsuparin et al. (2001) mukaan yllä olevan kuvan mukainen jako ei kuitenkaan käytännössä ole näin selkeä. Yritys voi toimia samanaikaisesti järjestelmäntoimittajana ja alihankkijana yhdelle tai useille päähankkijoille. Sama yritys voi myös toimia oman tuotteensa osalta päähankkijana. Samalla tasolla olevilla toimijoilla voi olla kuvan mukaisesti horisontaalisia verkostosuhteita. Myös päähankkijatasolla voidaan verkostoitua horisontaalisesti. Horisontaalinen verkostoituminen voi olla esimerkiksi maantieteellisestä läheisyydestä johtuvaa tai voimavarojen yhdistämistä. (Tsupari et al. 2001; Koskinen et al. 1995; Malmén & Ruohomäki 2008.) Yhteistyökäsitteiden määrittelyä Verkostoituminen ja verkottuminen Verkostoitumisesta on kirjoitettu viime vuosina melko paljon, mutta kirjallisuudessa esiintyvät määrittelyt verkostoitumiselle vaihtelevat. Lisäksi monesti käytetään rinnakkaistermiä verkottuminen. (Heikkilä et al. 2004; Möller et al. 2004; Niemelä 2002.) Niemelä (2002) määrittelee verkoston luonteeltaan sosiaaliseksi ja verkon tekniseksi. Tässä mallissa verkottuminen tarkoittaa tietotekniikan, tietoverkkojen ja verkkoliiketoiminnan käyttöä. Ihminen tai yritys on verkottunut, kun pääsy tietoverkkoihin on auennut ja uusia mahdollisuuksia on otettu käyttöön. Pelkkä tietoverkko ei tee toimivaa yritysverkkoa. Verkostoitumisen Niemelä määrittelee monen keskeiseksi yhteistyöksi, esimerkiksi yritysverkostoksi. Yritykset hakevat yhteistyön avulla ratkaisua ongelmiin, johon niiden omat voimavarat eivät riitä. Verkottuminen on verkostoitumisen apuväline. Verkko ja verkosto ovat saman asian kaksi eri puolta, joista toinen on tekninen ja toinen sosiaalinen.

18 9 Hakasen et al. (2007) mukaan verkostoitumisessa yhteistyöyritysten tieto, osaaminen ja arvot yhdistetään lisäarvoa synnyttäväksi toiminnaksi. Verkottumisen hän määrittelee tiiviin verkostoitumisen muodoksi. Verkottuminen pohjautuu verkostosuhteisiin ja se on tavoitteellinen ja tuloshakuinen prosessi, jossa toimijoiden tieto, osaaminen ja arvot yhdistetään lisäarvoa tuottavaksi toiminnaksi. Samalla tavoin Hakanen et al. määrittelee verkon tiiviiksi ja rajatuksi verkostoksi, johon sisältyy omaa tavoitteellista toimintaa. Verkosto on luonteeltaan rajaton ja jatkuvasti elävä. Raatikainen ja Ahopelto (1994) määrittelevät verkon esimerkiksi toimijoiden verkoksi, toimintojen verkoksi tai voimavarojen verkoksi. Verkostokäsite sen sijaan kuvaa verkostoista koostuvaa kokonaisuutta. Möller et al. (2004) mukaan verkko (englanniksi net ) on tiettyjen yritysten ja muiden organisaatioiden muodostama verkkoorganisaatio, jossa on yhteiset päämäärät ja sovitut roolit. Kullakin jäsenellä on myös omat tavoitteensa. Verkosto (englanniksi network ) taas on toimialat ylittävä ja rajaton verkostokudos. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan sekä verkottuminen että verkostoituminen ovat verkko-sanan johdoksia ja tarkoittavat liittymistä verkkoon tai verkoksi (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 2008.) Yhteenveto voidaan todeta, että verkostoituminen määritellään usein laajemman, useista kokonaisuuksista muodostuvan yhteistyön käsitteeksi ja verkottumisella tarkoitetaan monesti tiiviimpää yhteistyötä. Joskus verkottuminen määritellään koskemaan ainoastaan teknisiä yhteyksiä. Tässä työssä käytetään käsitteenä verkostoitumista ja se käsitellään teollisuuslaitosten näkökulmasta tarkemmin kappaleessa Verkostoituminen, verkostot ja verkostojen visualisointi. Ulkoistaminen ja alihankinta Ulkoistamisella tarkoitetaan määrätyn toiminnon siirtämistä ulkopuolisen palveluntarjoajan vastuulle (Kettunen & Reiman 2004). Tsuparin et al. (2001) mukaan organisaation sisällä olevien toimintojen ulkoistaminen on divergoivaa verkottumista. Tällöin yritys luopuu toiminnoista, jotka eivät kuulu sen ydinosaamiseen ja ostaa ne markkinoilta. Konvergoiva verkottuminen taas tarkoittaa täydentävän osaamisen tai resurssien hankkimista markkinoilta. Olsenin (2006) mukaan joissain ulkomaisissa lähteissä erotetaan sanat offshoring ja outsourcing, jotka yleensä suomennetaan ulkoistamiseksi. Outsourcing viittaa yleensä työn tai prosessin siirtämistä ulkopuolisen palveluntarjoajan vastuulle ottamatta huomioon tämän sijaintia. Offshoring -sanalla viitataan taas työn tai palvelun siirtämistä ulkomaiselle palveluntarjoajalle. Alihankinnaksi sanotaan ulkopuolisen palveluntarjoajan käyttöä. Nykyisin alihankinta pitää käsitteenä sisällään palveluiden tai työn ostamisen, kun taas perinteinen hankintatoiminta eli ostaminen rajoittuu lähinnä materiaaleihin ja komponentteihin. (Kettunen & Reiman 2004.) Alihankinnassa, toisin kuin ulkoistamisessa, vastuu toiminnoista ei siirry ulkopuoliselle palveluntarjoajalle, vaan säilyy yrityksen sisällä. Ainoastaan tuote tai palvelu ostetaan yritykseen sisään. (Viiru & Leiwo 2007.)

19 10 Ulkoistamisen ja alihankinnan voidaan yksinkertaisimmillaan katsoa olevan kahden yrityksen välinen toimittaja-asiakassuhde. Tällainen yhteistyö muodostaa verkostoitumisen peruselementin. (Möller et al. 2004) Klusteri Klusteri voidaan määritellä toisiinsa liittyvien saman toimialan yritysten ja organisaatioiden maantieteelliseksi keskittymäksi (Porter 1998; Koskinen et al. 1995). Paijan (1998) mukaan klusteri on verkoston yläkäsite. Klusterin sisäisiä verkostoja muodostavat yhteistyössä toimivat yritykset. Paija pitää verkostoja klustereita tiiviimpinä yhteistyörakenteina. (Ollus et al ) Osaamisryppäitä luomalla organisaatiot voivat muodostaa klustereita. Tällaisissa ryppäissä keskinäisellä vuorovaikutuksella on selvästi osoitettavia hyötyjä. Klusterissa olevilla yrityksillä on yhteisiä tekijöitä kuten vireä kilpailu, vaativat asiakkaat, klusterin tarvitsemat tuotantotekijät sekä lähi- ja tukitoimialat. (Haikonen 2002.) Möllerin et al. (2004) mukaan klusteri muodostaa toiminnallisesti toisiinsa kytkeytyneiden yritysten verkoston. Klusteri on tutkijoiden tai liikkeenjohdon tarkoitushakuisesti hahmottama osa rajoittamatonta ja pitkälti läpinäkymätöntä makroverkostoa. Suomalaisina esimerkkeinä klustereista ovat esimerkiksi metsäteollisuus ja teleala. Suomeen on keskittynyt paljon osaamista metsäteollisuudesta. Puunjalostusteollisuuden lisäksi maassamme on metsäteollisuuden laitteita valmistavaa teollisuutta ja alan konsulttitoimintaa. Tällaiset toimialakeskittymät tukevat toisiaan luomalla alihankkijaverkostoja, osaavaa työvoimaa sekä palveluja ja markkinakanavia. (Koskinen et al. 1995) Teollisuuspuisto Teollisuuspuiston yritykset toimivat itsenäisesti eikä niillä välttämättä ole tuotantoon liittyvää yhteistoimintaa. Monet turvallisuutta koskevat asiat ovat kuitenkin teollisuuspuiston toimijoille yhteisiä, joten tämän työn näkökulmasta tarkasteltuna niillä on selvä verkostosuhde. Malmén et al. (2008) mukaan teollisuuspuistolla tarkoitetaan rajatulla alueella toimivien itsenäisten tuotantolaitosten, yritysten ja toimijoiden keskittymää. Eri tahot joutuvat ottamaan toisensa huomioon yhteisten tilojen, toimintojen tai maantieteellisen läheisyyden vuoksi. Toisin kuin esimerkiksi alihankinnassa, teollisuuspuistoille on ominaista, että mikään siellä toimivista yrityksistä ei ole hallitsevassa asemassa. Partnership Tsuparin et al. (2001) mukaan partnership eli kumppanuus tarkoittaa pysyvää tai pysyväksi tarkoitettua toimitussuhdetta. Tämä on kiinteää verkostoon sitoutumista. Löyhempiä verkostoon sitoutumismuotoja ovat esimerkiksi vuosisopimukset, projektisopimukset ja kertaluontoiset alihankintasopimukset. Olluksen (1998) mukaan partnershipissä pyritään yhteisen toiminnan kehittämiseen. Partnership on strategista verkostoa väljempi yhteistyötapa. Yrityksellä voi olla useita partnereita. (Tanskanen 2004.)

20 11 Allianssi Sana allianssi kuvaa yritysten välistä yhteistyötä. Ikosen (2002) mukaan strateginen allianssi on läheinen yhteistyösuhde, jossa yritykset ovat tehneet vapaaehtoisen keskinäisen sopimuksen. Toiminta perustuu yritysten strategiaan ja ne ovat valmiita sitomaan siihen omia resurssejaan. Tavoitteet ovat molemmille yhteensopivia ja voivat sisältää esimerkiksi uuden tuotteen tai palvelun kehittämistä Verkostoitumisen hyödyt ja riskit Yritykset pyrkivät keskittymään yhä enemmän ydinosaamiseensa ja parantamaan näin kilpailukykyään. Ydinosaamiseen kuulumattomat tarpeet tyydytetään usein verkostoitumalla. (Ollus et al ) Yksinkertaisesti voidaan sanoa, että yritykset hakevat verkostoitumalla parannusta kannattavuuteen ja kilpailuasemaansa (Haikonen 2002). Yritykset voivat myös yhdistää tietojaan ja taitojaan ja luoda verkostoitumalla jopa täysin uudenlaista liiketoimintaa. Uusille markkinoille päästään nopeammin ja markkinoita voidaan yhdistää tarjoten asiakkaalle laajempi maantieteellinen peitto. (Hakanen 2007.) Vesalaisen (1996) mukaan verkostoituminen antaa yritykselle synergiaetuja. Täydentävyyssynergia syntyy uuden tiedon nopeasta hyödyntämisestä, tuotekehityksen nopeutumisesta ja asiakkaan tarpeisiin paremmin vastaavista tuote- ja palvelukokonaisuuksista. Mittakaavasynergiassa suuremmat volyymit mahdollistavat kustannustehokkaan toiminnan ja verkoston resurssit antavat neuvotteluvoimaa ja uskottavuutta suhteessa sidosryhmiin. (katso Tsupari 2001) Olluksen et al. (1998) mukaan verkosto toimii nopeammin kuin yksityinen yritys. Toiminnot, jotka on aiemmin tehty peräkkäin, toteutetaan verkostomaisessa toiminnassa rinnakkaisesti. Tällä pystytään saavuttamaan aikasäästöjä ja vastaamaan yhä lisääntyneisiin nopeusvaatimuksiin. Kuvassa 3 on esitetty verkostoitumalla saatava nopeusetu. Aika Aikasäästö Kuva 3: Sarjamuotoisesta toiminnasta verkostoituneeseen toimintaan (Ollus et al ) Nopeuden lisäksi verkostoituminen parantaa toiminnan joustavuutta. Tämä on tärkeää, koska kansainvälinen ja pirstoutunut kysyntä rakenne on herkkä muutoksille ja vaikeasti ennakoitavissa. Joustava toiminta pystyy vastaamaan markkinoiden muutoksiin nopeas-

21 12 ti. (Koskinen et al ) Kysynnän kasvaessa kapasiteettia voidaan lisätä hajautetusti ja nopeasti useiden toimittajakumppaneiden avulla (Möller et al. 2004). Verkostoitumalla voidaan jakaa myös riskejä verkon toimijoiden kesken esimerkiksi investointien kohdalla (Hakanen et al. 2007). Verkostoitumalla voidaan myös luoda uutta liiketoimintaa. Uusien innovaatioiden kehittäminen helpottuu huomattavasti monen yrityksen välisellä yhteistyöllä. Uutta liiketoimintaa luodaan usein projektimaisten kehitysverkkojen avulla. Tavoitteena on saavuttaa nykyistä teknologiaa ulkoisesti tehokkaampia ja laadullisesti parempia ratkaisuja. (Möller et al. 2004) Verkostoitumisen suosiota selittävänä tekijänä voidaan pitää myös verkostoitumisen muodostumista jopa muoti-ilmiöksi. Yritykset haluavat matkia onnistuneita edelläkävijöitä. Tämän kaltainen matkiminen saattaa parantaa yrityksen uskottavuutta ja tuoda suuruusimagoa. Toisaalta riskinä on, että toisen yrityksen taktiikka ei sovellu omiin olosuhteisiin. (Hakanen et al. 2007) Pitkälle verkostoituneessa toiminnassa häiriöt heijastuvat laajalti koko talouteen (Ollus et al. 1998). Tämä on ollut nähtävissä myös nykyisen taloudellisen laskusuhdanteen aikana. Myös yritysten erilaiset tavat toimia asettavat omat riskinsä ja haasteensa verkostoituneelle toiminnalle. Tästä esimerkkejä ovat johtamistapojen tai teknisten vaatimusten erilaisuus ja työvoiman yhteensopimattomuus. (Haikonen et al ) Rissasen mukaan ongelmia voivat aiheuttaa myös tavoitteiden erilaisuus, erityisosaamisen katoaminen verkoston hyväksi, henkilöstön ylikuormittuminen yhteistoiminnan vuoksi ja liiallinen riippuvaisuus verkostosta (katso Haikonen et al. 2002). Yritys joutuu verkostoituessaan pohtimaan, kuinka pitkälle toiminnot voidaan ulkoistaa vaarantamatta yrityksen olemassaoloa. Ketjun uloimmille toimijoille kuormitus saattaa olla hyvin epätasaista. Pienet yritykset toimivat suurten yritysten joustavuuden lähteinä ja kantavat varastoriskin monesti yksin. (Ollus et al ) Verkostoitumisen vaikutuksia turvallisuuteen käsitellään tässä työssä omassa kappaleessaan Verkostoitumisen kehittyminen Verkostoista alettiin puhua 1970-luvulla. Massatuotantoon luodut organisaatiot eivät enää olleet riittävän joustavia muuttuvilla markkinoilla. Toisaalta myös teknologia antoi paremmat mahdollisuudet verkostoitumiselle luvulla uudet tuotantomuodot ja teknologiat levisivät ja vuosikymmenen lopussa alettiin puhua verkostovallankumouksesta luvulla tietoverkot ja Internet vauhdittivat edelleen verkostoitumisen kehitystä. (Ollus et al. 1998) Yritysten välisten yhteistyöhankkeiden määrä on kasvanut erittäin paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Verkostoitumisesta puhutaan ja kirjoitetaan valtavan paljon, vaikkakin termillä tarkoitetaan usein eri asioita. Suuryritykset ovat olleet verkostoitumisen edelläkävijöitä. Suomessa tästä esimerkkinä on Nokia, jolla on erittäin laajat kumppanuussuhteet. (Hakanen et al ) Ulkoistuksista on tullut osa yritysten normaalia liiketoimintaa. Ulkoistuksia tehdään valmistukseen, tutkimus- ja tuotekehitystoimintoihin sekä palvelupuolelle. Ulkoistusten kehitystä kuvaa se, että vuonna 2006 tehdyssä

22 13 kyselyssä yli 60 % teollisuusyrityksistä oli ulkoistanut 2000-luvulla toimintojaan. (Valkokari et al ) Vuoden 2000 lopulla Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitossa käynnistetyssä projektissa Kohti strategisia yritysverkkoja tutkittiin teollisuusyritysten verkostoitumista. Joulukuun 2000 ja helmikuun 2001 välisenä aikana tehtyyn kyselyyn vastasi 298 teollisuusyritystä. Kyselyn mukaan 71 % teollisuusyrityksistä oli mukana verkostoyhteistyössä. Suurin osa vastanneista koki olevansa mukana päähankkijan roolissa. (Tsupari et al ) Kuvassa 4 on esitetty kyselyn tuloksia. Ei verkostoyhteistyötä 29 % Järjestelmätoimittajat 12 % Alihankkijat 17 % On verkostoyhteistyötä 71 % Päähankkijat 71 % Kuva 4: Verkostoyhteistyö ja verkoston toimijatasot teollisuudessa vuonna 2002 (Tsupari et al. 2002). Henkilöstöä kyselyyn vastanneissa yrityksissä oli yhteensä , mikä on lähes 40 % koko teollisuuden henkilöstöstä. Monet vastaajista olivat mukana useissa yritysverkostoissa ja saattoivat näin ollen toimia samaan aikaan eri toimijatasoilla. Huomioitavaa on myös se, että tutkimus on tehty pääasiallisesti vertikaalisen verkottumisen näkökulmasta. Noin kolmannes verkoston ulkopuolella olleista yrityksistä aikoi aloittaa verkostoyhteistyön lähivuosina. Pienissä yrityksissä verkostoituminen oli vähäisintä (Taulukko 1). (Tsupari et al. 2002) Taulukko 1: Verkostoyhteistyö kokoluokittain teollisuudessa (Tsupari et al. 2002) Henkilöstö Vastaajien lukumäärä (kpl) Verkostoyhteistyötä harjoittavat (%) Alle Yli

23 14 Taulukko 2: Verkostoyhteistyö toimialoittain teollisuudessa (Tsupari et al. 2002) Toimiala Vastaajien lukumäärä Verkostoyhteistyötä harjoittavat (%) (kpl) Metalli- ja elektroniikka Metsä Kemia Elintarvike TEVA Muut toimialat Toisesta taulukosta nähdään, että verkostoyhteistyötä harjoittavien osuus on ollut selkeästi pienin kemianteollisuudessa. Metalli- ja elektroniikkateollisuudessa verkostoyhteistyössä on ollut 88 % yrityksistä. Vielä yleisempää verkostoituminen oli sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa. Kaikki kyselyyn vastanneet sähkö- ja elektroniikkateollisuutta edustavat olivat aloittaneet verkostoyhteistyön. (Tsupari et al. 2002) Myös muita tutkimuksia teollisuusyhteistyön yleisyydestä on Suomessa tehty tällä vuosikymmenellä. Kesä elokuussa vuonna 2006 toteutetussa tutkimuksessa haastateltiin 350 teollisuusyritystä ulkoistusten syiden ja onnistumisten selvittämiseksi. Tutkimuksessa teollisuusyritykset jaettiin teknologiayrityksiin ja muihin yrityksiin. Lisäksi ulkoistamisen kohteet jaettiin valmistukseen, T&K-toimintaan ja palvelutoimintoihin. Tuloksia on esitelty taulukossa 3. Tutkimuksen mukaan ulkoistustoiminta on lisääntynyt suomessa voimakkaasti 2000-luvulla. (Valkokari et al. 2009) Taulukko 3: Ulkoistetut toiminnot 2000-luvulla ja niiden sijainti teollisuudessa (Valkokari et al. 2009). Teknologiateollisuus Muu teollisuus Valmistus 33,7 % 31,0 % T&K 32,2 % 23,0 % Palvelut 50,9 % 54,6 % Ulkoistanut ainakin yhtä toimintoa 60,9 % 68,4 % Yleisimpiä ulkoistettuja toimintoja ovat palvelut. Ulkoistettuja palveluita ovat esimerkiksi siivous, tietotekniikan ylläpito, vartiointi ja puhelinkeskuspalvelut. Vajaa kolmannes teollisuusyrityksistä on 2000-luvulla ulkoistanut myös T&K- sekä valmistustoimintaansa. (Valkokari et al ) Verkostoitumisen lisääntymisen ohella sen luonne on muuttunut luvuilla yritysten yhteistyö oli yleensä tuotannollista alihankintaa ja merkittävin ostokriteeri oli hinta. Sopimukset olivat yleensä kertaluonteisia. (Tsupari et al ) Ongelmaksi muodostui laajan ja hajanaisen alihankintarakenteen hallittavuus. Alihankinta alkoi kehittyä kohti syvempää ja pitkäjänteisempää yhteistyötä. On alettu puhua strate-

24 15 gisista verkostoista. (Kuitunen et al ) Tsupari et al. (2001) on selvittänyt tutkimuksessaan erilaisten sopimusten osuuksia ja kehittymistä vuosien 1993 ja 2000 välillä. Taulukon 4 mukaisissa tuloksissa huomattavaa on partnership-tyyppisten sopimusten suuri kasvu. Taulukko 4: Verkostoitumisen syventyminen vuosina (Tsupari et al. 2002) Kertaluonteinen sopimus Projektikohtainen sopimus Vuosisopimus Partnershipsopimus % 21 % 47 % 18 % % 17 % 35 % 38 % Verkostoitumisen hyödyt nähdään yleisellä tasolla haittoja suuremmiksi ja yritysten verkostoitumisen uskotaan edelleen lisääntyvän (Haikonen 2001). Näköpiirissä ei tällä hetkellä ole mitään, mikä pysäyttäisi verkostoitumisen jatkuvan kasvun. Parhaiten menestyvät yritykset pystyvät hyödyntämään toisten osaamisen ja vahvuudet. Suomen yrityksistä 95 % on alle 10 henkilön pk-yrityksiä, joiden kasvu perustuu vahvasti verkostoitumiseen. Näiden yritysten kautta verkostoituminen lisääntynee Suomessa voimakkaasti myös tulevaisuudessa. (Hakanen et al ) Verkostoituminen turvallisuuden kannalta Yritysten toimintaympäristön riskit monimutkaistuvat ja niiden hallinta on entistä vaikeampaa (Miettinen 2002). Organisaatioissa uudenlaisia riskejä aiheuttavat tietotekniikan ja sähköisen kommunikaation yleistyminen, toimintojen ulkoistaminen, pitkien toimitusketjujen yleistyminen sekä terrorismin uhka. Riskienhallinnassa painopiste on siirtynyt teknisestä riskienhallinnasta kohti kompleksisuuden, monimerkityksisyyden ja epävarmuuden hallintaa. (Lanne 2007.) Verkostoituneella toiminnalla on turvallisuuden kannalta sekä hyviä että huonoja puolia. Verkostoitunut toiminta voi esimerkiksi suuronnettomuuden yhteydessä mahdollistaa pelastustoiminnan tehokkaan organisoinnin. Toisaalta verkostoituneisuus voi moninkertaistaa ja vahvistaa epäsuotuisten tapahtumien leviämistä. (Räikkönen & Rouhiainen 2003.) Sarjamuotoisessa teollisuustuotannossa yhden vaiheen kaikki tiedot ovat käytettävissä seuraavan vaiheen alkaessa. Rinnakkaisessa, verkostoituneessa toiminnassa ajan tasalla olevaa tietoa tarvitsee siirtää vaiheiden välillä sitä mukaa, kun toiminto etenee. Toiminnot voivat olla maantieteellisesti kaukana toisistaan ja eri organisaatioissa. Tehokkaan ja turvallisen toiminnan takaamiseksi tarvitaan vapaata ja sujuvaa tiedonkulkua. Esimerkiksi tärkeitä tuotetietoja voi olla syytä antaa partnereiden käyttöön. (Ollus et al ) Möllerin et al. (2004) mukaan verkostokumppaneiden vahva erikoistuminen saattaa aiheuttaa yhteistyötä haittaavan kuilun kumppaneiden välille. Erikoisosaajilla on oman erityisosaamisensa lisäksi erilaiset ammatilliset käytännöt, erilainen ammattikieli, oma kulttuuri ja normit sekä mahdollisesti hiljaista tietämystä asioista. Tämä vaikeuttaa tie-

25 16 donkulkua ja voi haitata yhteistyötä ja aiheuttaa turvallisuusriskin verkostoituneessa toiminnassa. Yleisimmin verkostoyhteistyöhön liittyvien riskien koetaan esiintyvän yhteisillä työpaikoilla. Erityisesti prosessiteollisuudessa huolena ovat monesti ulkopuoliseen asennus- ja kunnossapitotyöhön liittyvät turvallisuuskysymykset. (Ruohomäki & Karlund 2001.) Ulkoistaminen ja alihankkijoiden käyttö eivät sinänsä aiheuta turvallisuustason laskua. Ulkoistamishankkeiden käytännön toteuttaminen ja organisaation selviäminen keskeisistä velvoitteistaan on ratkaisevaa. (Kettunen & Reiman 2004.) Vaihtuva toimintaympäristö ja toteuttajaorganisaatio vaikeuttavat monesti turvallisuuden kehittymistä. Turvallinen työskentely vaatii paikallisten käytäntöjen omaksumista, yhteistoimintaa ja sujuvaa tiedonkulkua. Useat tilaaja- ja toimittajaosapuolet ja pitkät alihankintaketjut lisäävät turvallisuuden kokonaishallinnan merkitystä. (Ruohomäki & Karlund 2001) Kuvassa 5 on kuvattu toimitusketjuissa ja yhteisillä työpaikoilla vaadittavia toimia turvallisuuden varmistamiseksi. Tilaaja 1 Tilaaja 2 Tilaaja 3 Toimintajärjestelmät Hankintaperiaatteet Vaatimukset Riskit ja turvallisuussuunnittelu Tiedonkulku ja yhteistyö Koulutukset Kehitystoiminnat Toimittaja 1 Toimittaja 2 Toimittaja 3 Toimittaja A Toimittaja B Toimittaja C Kuva 5: Tilaaja toimittaja -ketjut ja turvallisuus yhteisillä työpaikoilla (mukaillen Ruohomäki & Karlund 2001). Ruohomäki ja Karlund (2001) pitävät alihankinnan suurimpina turvallisuusriskeinä huonoa ammattitaitoa, puutteita töiden ennakkosuunnittelussa ja heikkoa paikallisten työolosuhteiden tuntemusta. Paikallistuntemuksella tarkoitetaan esimerkiksi tietoa ja kokemusta käsiteltävistä laitteista, aineista ja prosesseista sekä toimintatavoista, ympäristöstä, olosuhteista ja maastosta (Heikkilä et al. 2004). Myös asennetason ongelmat saattavat aiheuttaa riskin turvallisuudelle. Kemikaalit ja niiden käsittely, töiden aloitus, telineet ja tikkaat, säiliötyöt, tulityöt, jätehuolto, biologinen puhdistus ja öljyt mainitaan tekijöinä ja tilanteina, joihin liittyy tavallista korkeampi riski. Alihankintaan liittyviä ongelma-alueita ovat myös käyvä tuotantoprosessi, töiden yhteensovittaminen tuotannon ja kunnossapidon kanssa sekä velvollisuudet ja vastuukysymykset monitoimijaympäristössä. (Ruohomäki & Karlund 2001) Kuitusen et al. (1999) mukaan alihankkijan ja päämiehen toimien yhteensopimattomuus lisää riskejä yhteisellä työpaikalla. Seisokit ja muut tilanteet, joissa työpaikalla on runsaasti eri toimijoita ja töitä tehdään tiukassa aikataulussa, aiheuttavat turvallisuusris-

26 17 kejä. Monesti töihin osallistuvien paikallis- ja prosessituntemus on myös huonoa. Partnerisuhteissa näitä riskejä on helpompi hallita kuin lyhytaikaisissa yhteistyösuhteissa. (Kuitunen et al. 1999) Tilaaja toimittaja -ketjujen turvallisuusriskit ja -vaatimukset riippuvat yhteistyön syvyydestä. Esimerkiksi satunnaiset kävijät aiheuttavat erilaisia riskejä kuin yhteistyötai projektikumppanit. Satunnaisia kävijöitä voivat olla esimerkiksi konttorikoneiden korjaajat, työvaatehuollon henkilöstö tai pientarvikkeiden toimittajat. Näiden toimijoiden aiheuttamaa riskiä pidetään monesti pienenä, mutta ongelmana saattaa olla esimerkiksi kävijöiden huono tietämys tehtaasta ja sen toiminnasta. Satunnaiset kävijät saattavat myös impulsiivisesti tavata tehdasalueella jotain muuta tahoa, kuin oli alun perin tarkoitus. Yhteistyökumppanit (partnership) tekevät tiivistä ja pitkäaikaista yhteistyötä päämiehen kanssa. Yhteistyökumppanit tuntevat yleensä tehdasalueen hyvin, mutta tekevät monesti vaativia ja itsenäisiä kunnossapitotöitä. Projektitoiminnassa riskit voivat liittyä esimerkiksi liian kiireellisistä aikatauluista aiheutuvaan riskienottoon. (Ruohomäki & Karlund 2001.) Työssä tehdyissä haastatteluissa ilmenneiden ajatusten mukaan turvallisuuden hallinta on käytännön teollisuusympäristössä muuttumassa yhden kokonaisuuden hallinnasta useiden osakokonaisuuksien ja niiden välisten rajapintojen hallintaan. Ennen teollisuuslaitoksen alueella turvallisuuden hallinta oli yhden toimijan hallitsema kokonaisuus. Nykyisin ulkoistusten ja muun yhteistoiminnan myötä yritysten alueella toimii useita toimijoita omissa tehtävissään. Tehtävien turvallisuuden hallinta on yhä enemmän jokaisen toimijan omalla vastuulla. Tehtävien yhteensovittaminen ja vastuurajoista sopiminen ovat huomioitavia asioita verkostoituneessa ympäristössä. Vaarana on myös se, että vastuualueiden väliin jää aukkoja, joiden turvallisuudesta kukaan ei ota vastuuta (Kuva 6). YHDEN TOIMIJAN HALLITSEMA KOKONAISUUS VERKOSTOITUNUT YMPÄRISTÖ Vastuut Kokonaisvastuun hallinta Yhteistyö rajapinnoissa Kuva 6: Turvallisuuden hallinta verkostoituneessa ympäristössä. Verkostotyöntekijä voi olla samaan aikaan usean eri vastuuhenkilön toiminta-alueella. Toisaalta voi olla tilanteita, joissa työntekijällä ei ole lainkaan päällikköä työpaikalla.

27 18 Turvallisuusohjeita annettaessa ei välttämättä ole huomioitu kuin omat työntekijät, jolloin ulkopuolinen henkilöstö voi jäädä ilman ohjeistusta. Yhteiselle työpaikalle tulevat uudet toimijat aiheuttavat aina uusia riskejä, joista kaikki alueen toimijat eivät välttämättä ole tietoisia. (Kuitunen et al. 1999) Verkostoituneessa toiminnassa on mahdollista ulkoistaa myös turvallisuuden varmistamiseen liittyviä toimia. Turvallisuus tulee kuitenkin nähdä kokonaisuutena, eikä sitä voida koskaan täysin ulkoistaa yhden toimittajan vastuulle. Turvallisuuden varmistamisen tulee olla osa jokaista toimenpidettä. (Heikkilä et al. 2004) Ruohomäki ja Karlund (2001) sekä Malmén ja Ruohomäki (2008) ovat listanneet työtehtäviä, joita yritykset usein ulkoistavat. Yhteenvetona voidaan todeta ainakin seuraavien tehtävien olevan usein ulkoistuksen kohteina: kone- ja laiteasennukset, mekaaninen kunnossapito sähköistys, automaatio ja instrumentointi, kunnossapito ja asennukset rakennus- ja aluekunnossapito kuljetus- ja satamapalvelut, raaka-ainetoimitukset koneiden ja laitteiden huoltotoiminnot prosessien erikoisammattityöt puhtaanapito ja siivous tekninen suunnittelu varaosa- ja varastointitoiminnot tehdaskiinteistön hallinnointi energiahuolto vartiointi ruokalapalvelut työterveyshuoltopalvelut tehdas- ja prosessikohtaiset erikoisammattityöt tehdaspalokunta tarkastukset Työilmapiiri yhteisillä työpaikoilla voi olla huono. Päämiehen omien työntekijöiden tekemien tehtävien ulkoistaminen voi joskus aiheuttaa ristiriitoja ja vaikeuttaa tiedon siirtymistä uudelle toimijalle. Uudelle toimijalle opastettavia asioita ovat esimerkiksi vieraiden työkalujen käyttö, sisäinen liikenne ja kuljetukset, työprosessin vaarat, henkilösuojaimet, toiminta onnettomuustilanteissa sekä turvallisuusohjeet ja -järjestelmät. Tiedon tulisi kulkea myös verkostohenkilöltä päämiehen suuntaan, jotta työpaikan turvallisuuden kehittäminen saataisiin varmistettua. (Kuitunen et al. 1999) Epätietoisuus vastuista saattaa aiheuttaa ongelmia nykyisin yhä suositumman vuokratyövoiman kohdalla. Vuokratyösuhteessa vastuu turvallisuudesta jakaantuu työntekijän, vuokrayrityksen ja käyttäjäyrityksen kesken. Vastuunjako on monesti epäselvää myös vuokratyövoimaa käyttävälle yritykselle. Päävastuu työturvallisuudesta on käyttäjäyrityksellä, koska sillä on työnjohto- ja valvontaoikeudet sekä määräysvalta työpaikan

28 19 olosuhteisiin. Vuokrayrityksenkin tulee varmistua työntekijän perehdytyksestä, työolosuhteista ja ammattitaidosta. (Achrén 2007; Viitala & Mäkipelkola 2005) Verkostoyhteistyö ei aina ole vain uhka turvallisuudelle, vaan oikein toteutettuna se mahdollistaa turvallisuuden paranemisen. Parhaiten turvallisuuden parantaminen onnistuu yleensä pitkäaikaisissa yhteistyösuhteissa. Esimerkiksi kunnossapitoyrityksellä voi olla erinomaiset tiedot kohteen riskeistä ja kokemuksia muilta vastaavilta työmailta. Tällöin alihankkijan turvallisuustietoa ja kokemusta voidaan siirtää päämiehen käytettäväksi. (Malmén & Ruohomäki 2008.) Edellä mainituista ulkoistettavista toiminnoista tilastoja tarkasteltaessa erityisen riskialttiita ovat huolto- ja kunnossapitotyöt. Vuosina teollisuudessa sattui 33 TOT-tutkintaan ja työntekijän kuolemaan johtanutta tapaturmaa huolto- ja kunnossapitotöissä. Työnopastus liittyi 40 prosenttiin tapaturmista niihin vaikuttaneena puutteena. Selostuksissa yli 60 prosentissa tapauksista suositeltiin lisäämään ja tarkentamaan opastusta ja ohjausta. (Lind et al ) Tämä huolto- ja kunnossapitotöiden alttius huonosta kommunikoinnista johtuville tapaturmille tekee huolto- ja kunnossapitotöistä ongelmallisia myös verkostoituneen toiminnan turvallisuuden kannalta, koska siinä ongelmat liittyvät usein tiedonkulkuun. Tukesin ylläpitämästä VARO-rekisteristä löytyy 1181 teollisuuslaitoksissa aiheutunutta kemikaaleihin liittynyttä vaaratilannetta tai tapaturmaa. Toiminnan mukaan jaoteltuna näistä 153 liittyy kemikaalien kuljetukseen tai siirtoon, 771 prosessitoimintaan, 7 täyttö- ja pakkaustoimintaan, 179 varastointiin, 14 energiantuotantoon ja 56 muuhun toimintaan (Kuva 7). Yhtä tapausta ei ollut luokiteltu. (VARO-rekisteri 2009) Kuva 7. Teollisuuslaitoksissa sattuneet kemikaalionnettomuudet toiminnan mukaan jaoteltuna (VARO-rekisteri 2009). Jos jakona käytetään työvaihetta, 506 tapaturmaa tai vaaratilannetta sattui normaalissa käytössä; 98 prosessin ylösajossa tai koneen käynnistyksessä; 20 prosessin alasajossa tai

29 20 koneen pysäytyksessä; 50 prosessihäiriön tai sen poiston aikana; 155 korjauksen, asennuksen, huollon tai muutostyön aikana; 6 kuljetuksen tai ajoneuvolla ajon aikana; 46 viikonloppuna, yöllä tai muuten työajan ulkopuolella ja 35 muussa työvaiheessa (Kuva 8) (VARO-rekisteri 2009). 10 tapauksessa työvaihe ei ollut tiedossa ja 255 tapauksessa sitä ei ole ilmoitettu Kuva 8. Teollisuuslaitoksissa sattuneet kemikaalionnettomuudet työvaiheen mukaan jaoteltuina (VARO-rekisteri 2009). Normaalissa prosessitoiminnassa sattuu siis eniten vahinkoja, mikä onkin ennakoitavissa, koska siihen käytettävä aika on muita osa-alueita huomattavasti suurempi. Ruohomäen ja Karlundin (2001) sekä Ruohomäen ja Malménin (2008) mainitsemista ulkoistettavista toiminnoista korjaus-, asennus- ja huoltotoiminta, kuljetukset ja niihin liittyvät lastaukset ja purut sekä varastointi esiintyvät merkittävinä piikkeinä oheisissa VAROrekisterin pohjalta tehdyissä kuvaajissa. VARO-rekisteri ei kuitenkaan erittele, mitkä näistä onnettomuuksista tai vaaratilanteista ovat sattuneet ulkoistetussa toiminnassa. Edellä kuvatut verkostoituneen toiminnan aiheuttamat ongelmat turvallisuudelle koskevat vertikaalista verkottumista eli palvelu- tai ostosopimuksiin perustuvia verkkoja. Ongelmia voi kuitenkin esiintyä myös horisontaalisissa verkostoissa. Tällöin yritysten välillä ei ole keskinäisiä ostosopimuksia. (Malmén & Ruohomäki 2008.) Yksi horisontaalisen verkostoitumisen muodoista ovat teollisuuspuistot. Teollisuuspuistoissa häiriö- ja onnettomuustilanteet voivat vaikuttaa nopeasti myös muihin alueen toimijoihin maantieteellisen läheisyyden vuoksi. Lupa-asioissa viranomaiset saattavat asettaa teollisuuspuiston toimijoille yhteistoimintavaatimuksia. Myös yhteinen infrastruktuuri, rakenteet ja palvelut asettavat vaatimuksensa yhteistoiminnalle. Kuten vertikaalisessa verkostoitumisessakin, myös horisontaalisessa verkostoitumisessa turvallisuusvastuut ovat merkittävä tekijä riskienhallinnassa. Infrastruktuuriin liittyvät vastuut kuten liiken-

30 21 neturvallisuus tai kemikaaliputkien kunnossapito saattavat jäädä epäselviksi ellei sopimusten tekovaiheessa olla huolellisia. (Malmén et al ) Horisontaalisessa verkostoitumisessa, kuten teollisuuspuistoissa, riskit saattavat liittyä esimerkiksi kaasu- tai nestevuotoihin tai vaarallisten aineiden kuljetuksiin. Myös työmatkoihin ja työpaikalla tapahtuvaan liikkumiseen voi teollisuuspuistoissa liittyä tavallista suurempia riskejä, koska liikenneväylät ovat pääosin kaikkien puiston yritysten käytössä. Koska yritykset toimivat teollisuuspuistossa lähekkäin, voivat esimerkiksi pölyn, melun ja hajun leviäminen aiheuttaa haittaa naapureille. (Malmén et al. 2008) Verkostoituneen toiminnan mittaaminen Verkostoituneen toiminnan mittaamiseen on kehitetty toistaiseksi vähän mittausmenetelmiä. Analyysimenetelmät ovat kohdistuneet lähinnä yritysten sisäiseen mittaamiseen, toimittaja-arviointiin ja kustannuksiin. Verkostoituneen toiminnan mittaamisella tarkoitetaan kaikki verkoston yritykset ja toiminta-alueet kattavaa ja kaikille jäsenyrityksille läpinäkyvää analyysia ja mittaamista. Nykyisin käytettävät mittarit ovat yleensä suoritusmittareita, jotka keskittyvät yhden yrityksen toimintaan. Verkostojen kehittämisen kannalta olisi kuitenkin syytä kehittää mittareita niiden näkökulmasta. (Valkokari et al. 2006) Yritysten sisäiseen mittaamiseen keskittyminen saattaa johtaa verkostojen kokonaisuuksien kannalta haitalliseen osaoptimointiin. Verkostoituneen toiminnan kannalta kokonaisuuden ei aina voida sanoa muodostuvan yksittäisten osien summana. Tarvetta verkostojen kokonaisvaltaiselle mittaamiselle on, mutta ongelman muodostaa usein verkostoilta puuttuvat yhteiset visiot ja tavoitteet. Verkostojen mittaamisessa mittauskohteiden tunnistamista merkittävämpi ongelma on, miten mittaus ja toiminnan ohjaus toteutetaan. Yhteisen strategian ja mittauskohteen valinnan jälkeen tulee huolehtia mittareiden hyödyntämisestä ja ohjausvaikutuksista (Kuva 9). (Valkokari et al. 2006) Yhteinen tavoite Ohjausvaikutusten arviointi Mittauskohteen valinta Mittareiden hyödyntäminen Mittauksen suunnittelu Mittaaminen Kuva 9. Verkostoituneen toiminnan mittausprosessi (Valkokari et al. 2006).

31 22 Toiminnan johtaminen puutteellisten tietojen varassa on epävarmaa ja joskus jopa vaarallista, joten on perusteltua luoda verkostoituneelle toiminnalle kokonaisvaltaisia mittaristoja. Näiden mittaristojen avulla voidaan eri näkökulmista tutkia verkoston vaikutusta yksityiseen yritykseen sekä yrityksen vaikutusta verkostoon. Yksi ongelma mittariston luonnissa on mitattavan verkoston tai sen osan rajaaminen. Haikosen (2002) teoriaa klusterin rajaamisesta voidaan osittain soveltaa myös verkostoituneen toiminnan mittaamisen rajaamiseen. Haikosen mukaan klusterin rajaaminen voi olla vaikeaa eritasoisten yritysverkostojen vuoksi. Rajaus onkin osittain valintakysymys. Kriteerinä voidaan käyttää esimerkiksi sitä, kuinka suuri osa klusterin yritysten liiketoiminnasta liittyy avaintuotteen valmistukseen. Klusteriin valittujen yritysten välillä tulisi olla keskinäisiä vuorovaikutussuhteita tai sisäisiä synergioita. Klusterin laidoilla olevilla yrityksillä ei välttämättä ole tällaisia syviä vuorovaikutussuhteita. (Haikonen 2002.) Möllerin et al. (2004) mukaan verkostoilla ei ole mitään luonnollista rajaa. Ne ovat periaatteessa rajattomia ja globaaleja. Verkostoilla on kuitenkin ominaisuuksia, joiden avulla on mielekästä tunnistaa erilaisia verkostoja ja määritellä niiden rajoja Turvallisuuden mittaaminen Työssä selvitetään kemikaalilaitosten verkostojen laajuutta. Tukesin näkökulmasta verkostojen laajuutta on merkittävintä tarkastella kemikaalilaitosten prosessiturvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden avulla. Tässä kappaleessa tarkastellaan turvallisuuden mittaamisen teoriaa, jotta laajuuskyselyä varten osattaisiin valita prosessiturvallisuuden kannalta kuvaavimmat mittarit verkostojen laajuuden selvittämiseen. Jos mittareita turvallisuuden parantamiseksi ei ole olemassa, ei ole myöskään motivaatiota parantaa työtapoja turvallisuuden parantamiseksi (Vuorinen et al. 2001). Nykyään oletetaan jokaisen tapaturman olevan torjuttavissa, joten turvallisuuden kehittämisessä ei voida enää turvautua vain jälkikäteisten tilastojen analysointiin (Henttonen 2000). Turvallisuusmittarit voivat antaa varoituksen kriittisen toiminnan tason heikkenemisestä turvallisuuden kannalta. Mittarit voivat auttaa myös tunnistamaan ensisijaisesti tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Usein oletetaan, että toiminnan taso säilyy vakiona, mutta muutokset tapahtuvat monesti huomaamatta aikojen kuluessa, jolloin seurauksena saattaa olla tapaturma tai onnettomuus. Tarkastuksia ja auditointeja tehdään monesti liian harvoin, jotta ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa. (OECD 2008.) Vaarallisten tapahtumien puuttumista ei voida käyttää mittarina siitä, että kaikki on kunnossa. Vakavan onnettomuuden todennäköisyys on yleensä niin pieni, että tilastollisestikin tulee pitkiä jaksoja ilman onnettomuuksia. Ennakoivilla mittareilla voidaan arvioida ja mitata turvallisuuden tason heikkenemistä jo ennen kuin onnettomuus on tapahtunut. (Tukes 2000.)

32 23 Turvallisuuden mittaamisella voidaan (Vuorinen et al. 2001) ohjata käyttämään turvallisia työtapoja tunnistaa riskejä, ongelmien syitä ja kehitystarpeita seurata korjaavien toimenpiteiden vaikutusta seurata vahinkojen taloudellisia ja laadullisia vaikutuksia vertailla ketjun eri yritysten, työvaiheiden tai ammattiryhmien vahinkoja vertailla tilannetta kilpailijoihin tai vastaaviin toimialoihin seurata turvallisuustilanteen muutoksia. Mittareiden valintaan tulee kiinnittää riittävästi huomiota. Verkostoyhteistyössä yritysten tulee yhdessä sopia tavoitteista eli hyväksytystä laatutasosta. Asetetut tavoitteet ohjaavat mittareiden ja niiden tunnuslukujen valitsemista. Mittaustulos kertoo tavoitteen ja todellisen tilanteen eron. Mittarin antaman informaation tulee olla yksiselitteistä. Usein tarvitaan monta erilaista tunnuslukua eri näkökulmien selvittämiseksi. (Vuorinen et al ) Turvallisuusmittarit jaetaan usein seuranta- eli reaktiivisiin mittareihin ja ohjaaviin tai ennakoiviin eli proaktiivisiin mittareihin (Henttonen 2000; Hämäläinen & Anttila 2008; Hämäläinen & Lanne 2001; Reason 1997; van Steen 1996) Seurantamittareiden tunnuslukuja ovat esimerkiksi tapaturmien lukumäärä, poissaolopäivät, tapaturmien taajuus, tuotannon keskeytykset, tuotevahingot, ympäristövahingot ja kuljetusonnettomuudet. Tunnuslukuja tulee aina suhteuttaa eri tavoin, jotta todelliset riskit saadaan selville. Esimerkiksi tuotteen siirtäminen manuaalisesti kymmenen kertaa aiheuttaa todennäköisesti enemmän työtapaturmia, kuin yhden siirron tekeminen. (Vuorinen et al. 2001) Seuraavassa taulukossa on selvennetty erilaisia suhteutusmahdollisuuksia. Taulukko 5: Turvallisuutta kuvaavien tunnuslukujen suhteutusmahdollisuuksia (Vuorinen et al. 2001). Suhteutusperuste Esimerkkejä yksiköistä Tavaramäärä /tn, /m 3, kpl/kontti, kpl/lava, % toimituksista Työntekijä- tai työmäärä tapaturma- tai sairaspoissaolotaajuus/konetunti, onnettomuutta/ajo-km Taloudelliset volyymit % liikevaihdosta, % kustannuksista, % voitosta Organisaatio- tai työntekijäryhmä tapaturmia/toimiala, tapaturmia/asiakas, tapaturmia/toimitusketju Tuotteen ominaispiirteet /tuoteryhmä, /pakkaustyyppi, kpl/yksikkötyyppi, %/lasituote Ennakoivilla mittareilla tarkoitetaan mittareita, jotka kertovat tapahtumista ennen vahinkoa tai toiminnasta vahinkojen välttämiseksi. Ennakoivilla mittareilla voidaan ohjata toimintaa analysoimalla tekijöitä, jotka voivat johtaa onnettomuuteen. Parhaimmillaan

33 24 mitataan asioita, joiden tiedetään pienentävän riskiä kuten esimerkiksi turvallisuuskoulutettujen määrää. Monet ennakoivat mittarit vaikuttavat turvallisuuden lisäksi myös muihin asioihin, kuten asiakastyytyväisyyteen tai toiminnan tehokkuuteen. (Vuorinen et al ) Turvallisuutta tulisi mitata sekä ennakoivilla että seurantamittareilla (Henttonen 2000; van Steen 1996). Henttosen (2000) mukaan ennakoivia mittareita käytetään edelleen varsin vähän yrityksissä ja pääosa turvallisuuden mittaamisesta tehdään seurantamittareilla Van Steenin (1996) mukaan turvallisuuden mittaamisen tulisi kattaa seuraavat neljä osa-aluetta: yritys ja välineet, ei-toivotut tapahtumat, johtamisjärjestelmä ja menettelytavat sekä ihmiset. Henttonen (2000) on esittänyt turvallisuusmittareiden jaottelua kuvan 10 mukaisesti. -luotettavuustiedot - tapaturmien vakavuus - kunnossapitotiedot - tapaturmataajuus - riskien arvioinnit - vaaratilanteet - siisteys ja järjestys - tapaturmien syyt - käytettävyys - kumppaneiden tapaturmat - häiriötiedot - sairauspoissaolot - ammattitaudit Tekniset järjestelmät Ei toivotut tapahtumat - poissaolokustannukset - vastaanottokäynnit - ongelmajätteet - satunnaispäästöt - auditoinnit - koulutus - työilmapiiri - henkilösuojainten Turvallisuuskulttuuri Johtamisjärjestelmät ja menettelytavat - auditoinnit - aloitteet käyttö - ergonomia - johdon kierrokset - työkyky ja kuntotestit - paloturvallisuus ja - turvallisuuskustannukset hätätilannevalmius - turvallisuustoimenpiteet - lakien ja asetusten noudattaminen - turvallisuuskierrokset - pienryhmätoiminta Kuva 10: Esimerkkejä turvallisuuden eri osa-alueiden mittareista (Henttonen 2000). Ei-toivotuista tapahtumista voidaan johtaa seurantamittareita ja muilta osa-alueilta ennakoivia mittareita (Henttonen 2000; Reason 1997). Ei-toivottujen tapahtumien osalta pyritään jatkuvaan parantamiseen (van Steen 1996) Yhteisiä työpaikkoja koskeva lainsäädäntö Useissa Suomen laeissa käsitellään työntekijöiden ja toiminnan turvallisuuteen sekä ympäristönsuojeluun liittyviä määräyksiä. Yhtä verkostoitumisen muotoa, yhteisiä työpaikkoja, on käsitelty laajimmin työturvallisuuslaissa (2002). Myös esimerkiksi kemi-

34 25 kaalilainsäädännössä on vaatimuksia toiminnanharjoittajien yhteistoiminnalle. (Malmén et al. 2008) Työturvallisuuslaki määrittelee yhteiseksi työpaikaksi työpaikan, jolla yksi työnantaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa ja jolla samanaikaisesti tai peräkkäin toimii useampi kuin yksi työnantaja siten, että työ voi vaikuttaa toisten työntekijöiden turvallisuuteen tai terveyteen. Työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien on lain mukaan huolehdittava yhteistoiminnalla ja tiedottamisella työn turvallisuudesta. (Työturvallisuuslaki 2002). Huomionarvoista on, että jo yhteisten työpaikkojen määrittelyssä otetaan huomioon niiden vaikutus turvallisuuteen. Työturvallisuuslaki antaa määräyksiä myös yhteisten vaarojen torjunnalle. Yhteiset vaarat esiintyvät yhteisistä työpaikoista poikkeavissa tilanteissa, joissa teollisuus- tai liikehallissa taikka vastaavassa yhtenäisessä tilassa toimivien yhden tai useamman työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan työ tai näiden yhteiset toiminnot aiheuttavat haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Työturvallisuuslain mukaan yhteisten vaarojen työpaikalla on tiedotettava toisille osapuolille haitta- ja vaaratekijöistä ja niiden poistamiseen tähtäävistä toimenpiteistä sekä tarpeellisesta toimintojen yhteensovittamisesta. (Työturvallisuuslaki 2002.) Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan tulee yhteisillä työpaikoilla varmistaa, että muut työnantajat, työntekijät ja itsenäiset työnsuorittajat ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet (Malmén et al. 2008; Työturvallisuuslaki 2002) työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä työpaikan ja työnturvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista palontorjuntaan, ensiapuun ja evakuointiin liittyvistä toimenpiteistä sekä niihin tehtäviin nimetyistä henkilöistä. Myös muiden yhteisen työpaikan toimijoiden tulee ilmoittaa aiheuttamistaan haitta- tai vaaratekijöistä. Pääasiallista määräysvaltaa yhteisellä työpaikalla käyttävää työnantajaa koskevat tiedottamisen lisäksi seuraavat velvoitteet (Malmén et al. 2008; Työturvallisuuslaki 2002) työpaikalla toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien toimintojen yhteensovittaminen työpaikan liikenteen ja liikkumisen järjestelyt työpaikan yleisestä siisteydestä ja järjestyksestä sekä muusta työpaikan yleissuunnittelusta huolehtiminen työolosuhteiden ja työympäristön yleisestä turvallisuudesta ja terveellisyydestä huolehtiminen eri osapuolten välisen työsuojeluyhteistyön käynnistäminen Vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä ja varastointia koskevan asetuksen (59/1999) mukaan toiminnallisen kokonaisuuden muodostavien toimipaikkojen tulee (Malmén et al. 2008; Asetus 59/1999) antaa alueen toisille tuotantolaitoksille tiedot tuotantolaitoksellaan olevista suuronnettomuus- ja muista onnettomuusvaaroista

35 26 ottaa huomioon muiden tuotantolaitosten aiheuttamat suuronnettomuus- ja muut onnettomuusvaarat toimintaperiaatteissaan, turvallisuusjohtamisjärjestelmässään, sisäisessä pelastussuunnitelmassaan ja muissa selvityksissään tehdä yhteistyötä yleisölle tiedottamisessa ja tietojen toimittamisessa Turvatekniikan keskukseen ulkoisen pelastussuunnitelman laatimista varten. Tukes määrittelee toiminnallisen kokonaisuuden yrityksiksi, jotka käsittelevät tai varastoivat vaarallisia kemikaaleja samassa paloteknisessä osastossa, samoissa vallitiloissa tai suoja-altaissa, tai toimittavat toisilleen vaarallisia kemikaaleja putkistoa pitkin (Malmén et al. 2008). Tulevaisuuden lainsäädännössä tultaneen ottamaan verkostoitunut toiminta yhä paremmin huomioon. Työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemassa vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvontaa koskevan lain luonnoksessa annetaan entistä tarkempia ohjeita toimijoiden yhteistoiminnalle. Voimaan tullessaan uusi asetus korvaa asetuksen 59/1999. Uuden asetuksen luonnoksen mukaan toisiinsa vaikuttavien toiminnan harjoittajien tulee laatia yhteiset periaatteet muun muassa kulunvalvonnan, liikenteen, keskinäisen viestinnän ja pelastusharjoitusten toteuttamiseksi. Lisäksi luonnoksessa säädetään varastoalueeksi vahvistamiseen liittyvästä tarpeesta selvittää yhteiskäyttöön tarkoitettujen laitteistojen ja varusteiden omistussuhteet, toteutus, rakenne, käyttö ja kunnossapito- ja huoltojärjestelyt. (Luonnos asetuksesta vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin valvonnasta 2008) Erilaisia verkostotyyppejä Verkostoitumissuhteiden taustalla ovat nykyisin monissa tapauksissa ulkoistukset. Ulkoistajayrityksestä tulee tyypillisesti asiakas ja palvelun tarjoajasta toimittajayritys. Tässä mielessä ulkoistukset johtavat asiakas toimittaja -verkostosuhteeseen, mitä voidaan pitää yksinkertaisimpana verkostoitumisen tasona. (Valkokari et al. 2009; Möller et al ) Möller et al. (2004) määrittelee tällaisen verkostoitumisen tason kahdenväliseksi vaihdannaksi kuvan 11 mukaan. Kahdenvälisen vaihdannan taustalla on transaktiokustannusteoria, jonka ydin on ostaa vai valmistaa itse -päätöksenteko. Kuvan 2 mukaisesti alihankinnassa muodostuu usein pitkiäkin ketjuja, jolloin voidaan puhua toiminnan ketjuuntumisesta. (Tsupari et al. 2001; Malmén & Ruohomäki 2008). Rinnakkaiset ketjut taas muodostavat yrityksen verkoston, johon kuuluu myös muita yhteistyöpohjaisia liiketoimintasuhteita (Möller et al. 2004). Kuvassa 11 on kuvattu eri tason verkostojen rakennetta. Strategiset verkostot on rakennettu tiettyjen yritysten tiettyä tavoitetta varten. Paikallinen verkosto tai kohdeverkosto voidaan kuvata strategista verkostoa laajemmaksi, mutta kuitenkin rajatuksi ja yritysten käytännössä hahmottamaksi yhteistyöverkostoksi. Makroverkostot ulottuvat yli kansallisten rajojen ja toimialatasojen. Makroverkostojen rajoja on vaikea havaita ilman tarkoitushakuista rajaamista (Möller et al )

36 27 Yritys Kahdenvälinen vaihdanta Strateginen verkko Paikallinen verkosto Klusteri, makroverkosto Kuva 11: Yhteenveto verkostoitumisen tasoista (Möller et al. 2004). Edellä kuvattujen eri tasojen lisäksi verkostot voidaan jakaa horisontaalisiin ja vertikaalisiin verkostoihin (Koskinen et al. 1995; Niemelä 2002; Malmén & Ruohomäki 2008; Ollus et al. 1998). Vertikaalinen verkosto yhdistää saman tuotantoprosessin tai arvoketjun eri vaiheissa toimivia organisaatioita (Koskinen et al. 1995). Malmén ja Ruohomäki (2008) määrittelevät vertikaalisen verkoston esimerkiksi alihankinnan tai raaka-aine- ja energiatoimitusten kautta muodostuneeksi ja palvelu- tai ostosopimuksiin perustuvaksi verkostoksi. Vertikaalisen verkon eri yritysten toimiessa samalla työpaikalla, työpaikkaa kutsutaan yhteiseksi työpaikaksi. Horisontaalisilla verkostoilla ei ole ostosopimuksia, vaan verkosto muodostuu muilla tavoin. Yritykset, jotka toimivat maantieteellisesti merkittävän lähellä toisiaan kuuluvat samaan horisontaaliseen verkostoon. Samoin myös yritykset, jotka ovat saman yrityksen alihankkijoita olematta keskenään sopimussuhteessa. (Malmén & Ruohomäki 2008.) Maantieteellisesti lähekkäin olevat yritykset voivat olla kytkeytyneet toisiinsa esimerkiksi käyttöhyödykkeiden, viemäröinnin, liikenne- ja kulkuväylien ja pelastustoimenjärjestelyiden kautta. Myös toiminnan häiriö- ja onnettomuustilanteet vaikuttavat lähekkäin olevilla yrityksillä nopeasti toisten toimintaan. (Malmén et al. 2008) Koskinen et al. (1995) määrittelevät horisontaalisen verkostoitumisen jakeluketjun samassa vaiheessa olevien loppukäyttäjien tai yritysten integroitumiseksi. Tavoitteena on yhdistää eri jäsenten voimavarat ja saavuttaa siten paremmat neuvotteluasemat suhteessa verkoston muihin pelaajiin sekä ylös- että alaspäin toimitusketjussa (Koskinen et al. 1995). Olluksen et al. (1998) mukaan horisontaalinen verkostoituminen on kilpailijoiden tai yrityksen ja tutkimus- tai koululaitosten välistä yhteistyötä tietyssä arvoketjun osassa. Kuvassa 12 on kuvattu horisontaalista ja vertikaalista verkostoitumista. Vertikaalisessa verkostoitumisessa useat yritykset tekevät oman osuutensa samaan arvoket-

37 28 juun. Horisontaalista ulottuvuutta tarvitaan, kun hankkeessa hyödytään eri tahojen osaamisesta tai voimien yhdistämisestä. (Niemelä 2002.) Arvoketju HYÖTY Vertikaalinen verkostoyhteistyö Horisontaalinen verkostoyhteistyö Kuva 12: Vertikaalinen ja horisontaalinen verkostoituminen (Niemelä 2002). Möller et al. (2004) jakavat verkostot keskitettyihin, monikeskeisiin ja hajautettuihin verkostoihin. Nämä verkostot on kuvattu kuvassa 13. Keskitetty verkosto muistuttaa huippuunsa hiottua hierarkkista toimittajaverkkoa. Yksittäiset verkoston jäsenet ovat erikoistuneet oman roolinsa toteuttamiseen. Keskusyrityksellä on yleensä paras näkemys siitä, millaista tietämystä tarvitaan verkoston tarjooman tuottamiseen. Monikeskinen verkosto muistuttaa valtaosaa Suomen klusteroituneista toimialoista, kuten esimerkiksi metsäklusteria. Useimmat yritykset ovat yhteydessä vain oman verkostonsa ydinyritykseen. Keskeisin ydinyritys on linkittynyt kaikkiin muihin ydinyrityksiin ja sillä on paras idea-, tieto-, ja visiopotentiaali. Hajautetussa verkostossa toimijat ovat suhteellisen samantasoisia. Toimijat ovat rajoittamattomassa yhteydessä keskenään. Tällainen verkosto mahdollistaa joustavan ideoiden vaihdon. (Möller et al. 2004) Keskitetty verkosto Monikeskinen verkosto Hajautettu verkosto Kuva 13: Verkostojen keskittyneisyys (Möller et al. 2004) Malmen ja Ruohomäki (2008) jakavat verkostot erilaisiin osaverkostoihin verkoston toimijoiden perusteella. Verkostotyypit on esitelty taulukossa 6. Turvallisuuden hallintaan liittyviä tarpeita esiintyy kaikissa verkostotyypeissä (Malmén & Ruohomäki 2008). Horisontaalisen ja vertikaalisen verkostoitumisen määrittelyn perusteella

38 29 naapuriverkostoa voidaan pitää voimakkaasti horisontaalisena verkostona ja kunnossapitoverkostoa, raaka-aineverkostoa sekä turvallisuusverkostoa vertikaalisina verkostoina. Muissa verkostoissa on sekä horisontaalisen että vertikaalisen verkostoitumisen piirteitä ja niiden määrittely on tapauskohtaista. (Koskinen et al. 1995; Malmén & Ruohomäki 2008; Niemelä 2002; Ollus et al. 1998) Verkostoitumisen turvallisuudesta tehdyissä tutkimuksissa on perehdytty yleensä vertikaalisiin alihankintaverkostoihin (Malmén & Ruohomäki 2008). Taulukko 6: Esimerkkejä erilaisista osaverkostoista (Malmén & Ruohomäki 2008). Verkostotyyppi Esimerkkejä verkoston toimijoista Kunnossapitoverkosto Raaka-aineverkosto Projektiverkosto Turvallisuusverkosto Naapuriverkosto Palvelu- ja muut verkostot Kunnossapito, siivous ja logistiikka Raaka-aine-, tarvike- ja energiatoimitukset Suunnittelu-, tutkimus- ja kehitystyö sekä rakentaminen ja laitetoimitukset Vartiointi, tietoturva, pelastuspalvelu, työterveydenhuolto, ympäristöturvallisuus Fyysisesti lähellä sijaitsevat naapurit Posti, vierailijat, tarkastukset 2.3. Visualisointi Visualisointi on yhdessä mittauksen kanssa mahdollistanut nykyaikaisen tieteen valtavan kehityksen (Crosby 1997; Huhtamäki 2008). Visualisointi auttaa ymmärtämään monimuotoistakin informaatiota. Visualisointi voidaan määritellä mielikuvan muodostamiseksi tai jonkin tekemistä silmin nähtäväksi. Nämä kaksi asiaa ovat käsitteinä varsin erilaiset. Mielikuvan muodostaminen tapahtuu muistin ja mielikuvituksen avulla, silmin nähtävät asiat ovat taas monesti huomattavasti ymmärrettävämpiä ja konkreettisempia. Visualisointi auttaa muodostamaan käsityksen, miten jokin toimii oikeassa elämässä. (Siirtola 2007.) Card et al. (1999) määrittelevät visualisoinnin tietokoneen avulla tapahtuvaksi, interaktiiviseksi tiedon visuaaliseksi esittämiseksi, jonka tarkoitus on vahvistaa ihmisen kognitiota. Kognitio on tiedonhankintaa tai soveltamista ja visualisoinnin tarkoituksena on oivallusten aikaansaaminen. (Card et al. 1999; Kähkönen & Piiroinen 2002) Tiedon visualisointi voidaan jakaa kahteen osin päällekkäiseen osaan: tieteelliseen visualisointiin ja informaation visualisointiin. Ensin mainittu keskittyy fyysisemmän tiedon kuvaamiseen, kuten molekyyleihin, ihmiskehoon ja maapalloon. Jälkimmäisessä taas käsitellään abstraktimpia aiheita kuten hierarkioita tai tilastoja. (Siirtola 2007)

39 30 Visualisoinnin historia ulottautuu melko kauas. Ihmiset ovat jo kauan tehneet erilaisia piirroksia, joita voidaan kutsua visualisoinniksi. Kuitenkin visualisointi käsitteenä on melko nuori. Descartes kehitti 1600-luvulla analyyttisen geometrian ja suorakulmainen koordinaatisto on nimetty hänen mukaansa karteesiseksi koordinaatistoksi luvun lopussa ja 1800-luvulla kehitettiin monia uusia tiedon esitystapoja kuten histogrammi, sektoridiagrammi ja viivadiagrammi luvun lopussa muun muassa teollistuminen loi tarvetta numeerisen tiedon visualisoinnille luvulla tietokoneet ovat mullistaneet visualisointia ja tehneet esimerkiksi 3D-grafiikan käytön yleiseksi. (Siirtola 2007) Visualisoinnin tarkoitus Hyvä informaation visualisointi esittää asian selvästi ja tarkasti. Se palvelee selvää tarkoitusta ollen selittävä, tutkiva, kaunistava tai taulukoiva. Hyvällä informaation visualisoinnilla on selvä yhteys tilastolliseen tai suulliseen kuvaukseen alkuperäisdatasta. Se saa myös katsojan pohtimaan ennen kaikkea kuvaajan sisältöä, ei niinkään graafista ulkoasua tai tapaa, jolla se on tehty. (Lahdenkangas 2006; Tufte 2001.) Vaikka hyvä visualisointi esittää informaation ytimen tarkasti, sen ei tule vaatia suurta keskittymistä tiedon ymmärtämiseksi (Lee & Vickers 1998). Visualisointi edistää mentaalimallien luomista vähentämällä työmuistin tarvetta. Visualisoinnin tarkoitus on myös saada ihminen ajattelemaan ja oivaltamaan. Tämä helpottaa usein ongelmanratkaisua. (Kähkönen & Piiroinen 2002) Visualisoinnilla voidaan korostaa tai häivyttää piirteitä sekä esittää informaatiojoukkojen välisiä yhteyksiä ymmärrettävällä tavalla. Visualisoinnilla saadaankin aineisto kuvattua sen esittäjän kannalta edullisella tavalla. Kuvassa 14 on esitetty kaksi erilaista tapaa ilmaista kuvaajalla sama lähdeaineisto. (Lahdenkangas 2006) Kuva 14: Kehityksen vähättely ja korostus skaalaamalla y-akselia (Lahdenkangas 2006). Teollisuudessa visualisoinnin yhtä muotoa, prosessikaavioita, voidaan käyttää hyväksi analyysivaiheessa. Esimerkiksi riskikartoituksissa voidaan prosessikaavioiden avulla säilyttää ymmärrys tehtävien liittymisestä kokonaisuuteen. Ketjuissa yhden pisteen toiminnan vaatimukset ovat vahvasti sidoksissa edeltäviin ja seuraaviin vaiheisiin. Mitä karkeampia prosessikaaviot ovat, sitä helpompi niillä on hahmottaa kokonaisuuksia.

40 31 Toisaalta tarkat riskikartoitukset tarvitsevat tuekseen tarkempia työnkulkukaavioita. (Vuorinen et al. 2001) Visualisointimenetelmiä Tuften (1997) mukaan ei ole oikeaa tai väärää tapaa esittää tietoa; on vain esitystapoja, jotka ilmentävät totuutta, ja esitystapoja, jotka eivät tee sitä. Visualisoinnissa datatyypeistä voidaan erottaa nominaalinen (nimellinen), ordinaalinen (järjestys-) ja kvantitatiivinen (määrällinen) data. Visualisointimenetelmiä taas voidaan jakaa esimerkiksi datan dimensioiden, visuaalisten muuttujien tai visuaalisen rakenteen mukaan. (Siirtola 2007) Dimensiot eli ulottuvuudet ovat yksi käytetyimmistä käsitteistä visualisoinnissa. Dimensioilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi datan ulottuvuuksia (1D, 2D, 3D ja 4D) tai visuaalisen rakenteen dimensioita (1D, 2D, 2,5D, 3D). 1D-tekniikalla voidaan kirjoittaa tekstiä, 2D-tekniikalla muodostaa karttoja tai pohjapiirroksia ja 3D-tekniikalla kuvataan muotoja, kuten ihmiskehoa tai rakennuksia. 4D sisältää 3D informaation lisäksi aikamuuttujan. (Siirtola 2007) Visuaalisia muuttujia ovat sijainti, koko, värin vaaleus tai tummuus, tekstuuri, väri, suuntautuminen ja muoto. Visuaalisilla muuttujilla on tärkeitä ominaisuuksia kuten liitännäisyys tai valinnaisuus. Visuaalinen muuttuja on liitännäinen eli assosiatiivinen, jos se voidaan jättää huomioimatta kunnes muiden muuttujien arvot on selvitetty. Esimerkiksi pieni koko ja vaaleus häiritsevät värin, tekstuurin ja muodon havainnointia. Näin ollen koko ja värin vaaleus eivät ole assosiatiivisia muuttujia. Kaikki muut visuaaliset muuttujat paitsi muoto ovat selektiivisiä eli valinnaisia muuttujia, mikä mahdollistaa muuttujan poimimisen rajaamalla muut pois. (Siirtola 2007) Visuaalisilla muuttujilla on erilaiset kyvyt välittää informaatiota. Informaation esitystapa vaikuttaa siis ihmisen havaintojen tarkkuuteen. Objektin sijainti on yleensä vaikuttavin tekijä havaintojen teossa. Tätä seuraavat pituus, kulma, ala, tilavuus ja väriominaisuudet. Kuitenkin se, onko informaatio nominaalista, ordinaalista vai kvantitatiivista vaikuttaa visuaalisten muuttujien tehokkuuteen. (Siirtola 2007) Visuaaliset rakenteet voidaan jakaa esimerkiksi lineaarisiin rakenteisiin, ympyrän muotoisiin rakenteisiin, vapaamuotoisiin kuvioihin, järjestettyihin kuvioihin ja stereogrammeihin. Stereogrammit ovat kaksiulotteisia kuvia, jotka näyttävät kolmiulotteisilta. Visuaalisia rakenteita on esitelty kuvassa 15. (Siirtola 2007)

41 32 Lineaarinen rakenne Ympyränmuotoinen rakenne Vapaamuotoinen kuvio Järjestetty kuvio Stereogrammi Kuva 15: Visuaaliset rakenteet (Siirtola 2007). Erilaisia verkostojen visualisoinnissa käytettyjä menetelmiä ovat muun muassa graafit, matriisit ja käsitekartat. Nämä menetelmät on esitetty kuvassa 16. Taulukko on perinteinen tapa esittää informaatiota. Taulukkoa tai matriisia voidaan käyttää esimerkiksi verkostojen kuvaamisessa asettamalla pysty- ja vaaka-akseleille verkoston solmukohdat eli verkoston osapuolet. Verkostosuhde kuvataan antamalla solulle arvo. Matriisit ovat tietokoneella käsiteltäviksi tehokkaita, mutta visualisointimielessä ne voivat olla varsin hankalia ymmärtää. (Lahdenkangas 2006.) Matriiseista on hyötyä esimerkiksi sosiaalisten verkostojen kvantitatiivisen tutkimuksen välineinä (Miilumäki 2009). Graafit ovat yksi yleisimmistä verkostojen rakenteen ja suhteiden visualisointimenetelmistä. Graafit koostuvat solmuista ja kaarista: solmut kuvaavat verkoston toimijoita ja kaaret näiden välisiä suhteita. Graafit ovat monikäyttöisiä ja suhteita voidaan kuvata esimerkiksi erivärisin ja vahvuisin viivoin. (Lahdenkangas 2006.) Graafeilla pyritään muodostamaan mahdollisimman todenmukainen ja valokuvamainen visualisointi verkostosta (Miilumäki 2008). Yksi graafeihin perustuva menetelmä on neuroverkot. Neuroverkot soveltuvat monipuolisesti luonnollisen datan analysointiin ja kuvaamiseen. Neuroverkkojen uskotaan olevan menetelmä, jota ihmisen hermosto todennäköisimmin hyödyntää. Neuroverkkojen taustalla on ajatus verkon osien kilpailusta keskinäisissä suhteissa. (Lahdenkangas 2006.) Käsitekartat sisältävät joukon käsitteitä, jotka on järjestetty hierarkisesti. Käsitekarttamenetelmät ovat yleensä helppo- ja nopeakäyttöisiä ja niiden käyttö on levinnyt lasten opetuksesta laajalti myös yritysmaailmaan. Yksi yleisimmistä käsitekarttatyökaluista on ilmaisohjelma CmapTools. (Salustri et al ) CmapToolissa käytettävä concept map -tekniikka eroaa tavallisesta mind map - tekniikasta. Concept map -tekniikassa ei pyritä vain parantamaan muistamista, vaan

42 33 ennen kaikkea jäsentämään tietoa. Tekniikkaa voidaan käyttää uusien asioiden oppimiseen ja vanhan tiedon jäsentämiseen. (Teknillinen yliopisto 2004.) A = Kuva 16: Matriisi, graafi ja concept map käsitekartta (mukaillen Lahdenkangas 2006; CmapTools 2009). Verkostojen visualisointimenetelmillä voidaan kuvata esimerkiksi ihmisten välisiä suhteita (sosiaalisten verkostojen visualisointi), tietoliikenneverkkojen kuormitusta, Internetiä tai teollisuusverkostoja. Monesti verkostokuvaukset koostuvat solmuista ja niiden välisistä linkeistä, jolloin verkostosuhteiden laatu voi jäädä kuvaamatta. Lisäksi monia osapuolia sisältävien verkostojen kuvaukset voivat olla epäselviä ja sotkuisen näköisiä. Puumallit ovat verkostomalleja yksinkertaisempia kuvauksia. Puumalleissa ei ole silmukoita tai risteäviä linkkejä, vaan ainoastaan yhden suuntainen hierarkinen rakenne. Sekä puu- että verkostomalleissa on tärkeää kiinnittää huomiota solmujen sijoitteluun. Solmun sijoitus ratkaisee muuttujan aseman ja arvon ketjussa tai verkostossa. (Jacko & Sears 2002) Teollisuuden yhteistyöverkostojen rakenteiden visualisointi on ollut toistaiseksi verrattain harvinaista. Yleensä verkostoista on tyydytty tekemään tilastoyhteenvetoja tai analysoitu pieniä verkoston osia. Kuvassa 17 on esitetty yksi tapa kuvata laajempia teollisuuden yhteistyöverkostoja. (Rosenkopf & Schilling 2008)

43 34 Puuvillakutomot Paperitehtaat Nahkajalkineet Lentokoneteollisuus Epäorgaaninen kemianteollisuus Lääketieteelliset instrumentit Tietokone- ja toimistotarvikkeet Viestintävälineet Moottoriajoneuvot Kuva 17: Yhdeksän erilaista teollisuusverkostoa (Rosenkopf & Schilling 2008). Kuten ylläolevasta kuvasta havaitaan, verkostojen rakenteissa on eri riveillä selvät erot. Ylimmällä rivillä olevien puuvilla-, paperi- ja nahkajalkineteollisuuden verkostojen rakennetta Rosenkopf ja Schilling kutsuvat hajanaiseksi verkostoksi. Tällaisessa verkostossa toimijoita on suhteellisen vähän ja toimijoiden välillä on niukasi yhteyksiä. Alimmalla rivillä olevia verkostoja voidaan kutsua hämähäkinseittiverkostoiksi, koska ne useiden toimijoiden ja yhteyksien takia mudostavat seittimäisen rakenteen. Tällainen verkosto kehittyy usein keskimmäisen toimijan ympärille ja vahvistaa sen toimintaa. Keskimmäisen rivin verkostot ovat hybridiverkostoja, joiden toimijoiden ja yhteyksien määrä on edellisten verkostojen väliltä. Hybridiverkosto ei ole keskittynyt yksittäisen toimijan ympärille, mutta siitä on erotettavissa selviä yritysryppäitä. (Rosenkopf & Schilling 2008)

44 35 3. AINEISTO JA MENETELMÄT 3.1. Kirjallisuusselvitys Kirjallisuusselvityksellä pyrittiin antamaan pohja verkostoitumisen ja verkostojen määrittelylle ja visualisoinnille sekä verkostojen laajuuden määrittelylle ja sen mittaamiselle. Tiedonhakukanavina työssä käytettiin Tampereen teknillisen yliopiston kirjastoa, kansainvälisiä artikkeli- ja kirjatietokantoja sekä muita Internet-hakuja. Huomattavan osan verkostoitumiseen liittyvistä lähteistä muodostivat VTT:n tutkimukset. VTT on useissa viime vuosina julkaistuissa tutkimuksissa käsitellyt teollisuuslaitosten verkostoitumista. Kansainvälisistä tiedonhakukanavista käytetyimpiä olivat teknistieteellinen tietokanta Elsevier ScienceDirect ( ja hakuohjelma Google Scholar ( Kansainvälisten lähteiden käyttö oli useissa työn osissa haasteellista, koska työn tavoitteet vaativat tarkkuutta termien käytössä. Esimerkiksi verkostoitumista ja muita yhteistyömuotoja käsittelevässä osassa pyrittiin käyttämään pääasiassa suomenkielisiä lähteitä väärinymmärrysten välttämiseksi. Verkostoituminen, verkottuminen ja niiden englanninkielinen vastine networking ovat monimerkityksellisiä termejä ja niiden määrittely vaihtelee suuresti lähteestä riippuen. Kirjallisuudessa verkostoitumista oli käsitelty suurimmaksi osaksi yrityksen kilpailukyvyn kannalta, mikä teki turvallisuusnäkökohtien löytämisen haasteelliseksi. Turvallisuuden huomioineet lähteet käsittelivät pääosin yksittäisiä verkostoitumisen osaalueita, kuten huoltoa ja kunnossapitoa. Lähteitä voidaan pitää yleisesti luotettavina ja puolueettomina. Työntekijän vähäinen kokemus tieteellisen tutkimuksen teosta vaikeutti aluksi aineiston löytämistä ja analysointia. Kirjallisuusselvityksessä löydettiin kuitenkin riittävästi luotettavia lähteitä kaikkiin osa-alueisiin. Koska verkostoitumisen tutkiminen on vielä suhteellisen uusi tieteenala, jouduttiin joihinkin osa-alueisiin käyttämään yleisellä tasolla pysyneitä lähteitä tarkemman tutkimustiedon puuttuessa Verkostojen visualisointi Visualisoinnin teoriaan perehtymällä pyrittiin parantamaan piirrettävien verkostokuvien informatiivisuutta ja löytää sopiva tekniikka verkostojen visualisointiin. Verkostojen visualisointiin päätettiin käyttää CmapTools -käsitekarttatyökalua. Käsitekarttatekniikka sopii hyvin verkostoyritysten välisten suhteiden kuvaamiseen. CmapTools -työkalun etuja ovat sen helppokäyttöisyys, hierarkkisten suhteiden esitysmahdollisuus ja mahdollisuus muokata kuvia helposti työn edistyessä. CmapTools mahdollistaisi sanallisen

45 36 selityksen lisäämisen käsitteiden välisiin suhteisiin, mutta tässä työssä käytettiin vain erilaisia nuolia suhteiden symboleina, jotta kuvat pysyisivät mahdollisimman yksinkertaisina ja nopeasti hahmotettavina. Verkostojen visualisoinnissa käytettiin kuvan 18 mukaisia symboleita. Kuva 18: Visualisoinnissa käytetyt symbolit. Teollisuuslaitoksen symboli ympäröitiin mustalla paksulla viivalla. Viivan paksuudella haluttiin korostaa, että verkostojen visualisointi tehdään yksittäisen teollisuuslaitoksen näkökulmasta. Osaverkostoon kuuluvien toimijoiden symbolit kehystettiin sinisellä tai vihreällä viivalla riippuen siitä, katsottiinko toimija kuuluvaksi horisontaaliseen vai vertikaaliseen verkostoon. Horisontaalisuutta kuvattiin vihreällä ja vertikaalisuutta sinisellä värillä. Symbolia kehystävän viivan paksuus oheni, kun verkostossa siirryttiin kauemmas tarkasteltavasta laitoksesta. Tällä kuvattiin verkoston laidalla olevien toimijoiden vaikutuksen vähenemistä teollisuuslaitosta lähinnä oleviin toimijoihin verrattuna. Yhteistyösuhdetta kuvaavissa nuolissa käytettiin edellä mainittua logiikkaa värien suhteen. Vertikaalisia suhteita kuvattaessa pyrittiin käyttämään kumppaneiden ja nuolien sijoittamista pystysuoraan tasoon ja horisontaalisia suhteita kuvattaessa vaakasuoraan tasoon. Horisontaalisia suhteita kuvaavat nuolet tehtiin kaksisuuntaisiksi. Tällä pyrittiin korostamaan horisontaalisten suhteiden tiedonvaihtoon ja yhteistyöhön perustuvaa luonnetta sekä hierarkkista tasa-arvoisuutta. Vertikaalisia suhteita kuvaavat nuolet piirrettiin osoittamaan tavaran tai palveluiden kulkusuuntaan. Vertikaalisuutta kuvaavilla yksisuuntaisilla nuolilla kuvattiin tilaaja toimittaja -suhteiden hierarkkista luonnetta. Työssä verkostot jaettiin yhdeksään osaverkostoon kappaleen mukaisesti. Kaikille osaverkostoille luotiin oma visualisointi. Lisäksi osaverkostot yhdistettiin vielä kokonaisverkostoksi. Kaikki verkostot visualisoitiin siten, että horisontaaliset verkostosuhteet näkyivät myös valmiissa kuvissa vaakatasossa ja vertikaaliset suhteet pystytasossa. Kuvissa keskipisteenä on aina teollisuuslaitos, jonka verkostoa tarkastellaan. Kokonaisverkostoon ja naapuriverkostoon on lisätty myös tehdasalueen rajat, jotta voidaan tarkastella erikseen toimijoita, jotka toimivat saman aidan sisäpuolella. Kuvat on pyritty luomaan siten, että niistä on helppo hahmottaa kokonaiskuva kustakin verkostosta. Kuvat ovat luonteeltaan myös esimerkinomaisia, koska käytännössä yritysten verkostot ovat aina yksilöllisiä. Kuvien ensimmäiset luonnokset luotiin kirjallisuusselvityksen jälkeen. Kirjallisuusselvityksen pohjalta verkostoihin kerättiin toimijoita, luotiin jaottelu osaverkostoille ja

46 37 valittiin käytettävä visualisointitekniikka. Haastatteluissa saatiin ajatuksia puuttuviksi toimijoiksi, verkostojen informatiivisuuden parantamiseksi ja verkostojen todenmukaistamiseksi. Tämän jälkeen luotiin kuvien lopulliset mallit Haastattelut Haastattelujen tarkoituksena oli selvittää kemikaalilaitosten prosessiturvallisuuden kannalta merkittävimmät verkostokumppanit. Haastattelussa pyrittiin myös löytämään sopivia mittareita kemikaalilaitosten verkostojen laajuuden mittaamiseen. Verkostoitumisen vaikutuksia turvallisuuteen ja verkostojen laajuuden mittaamista oli tutkittu jo kirjallisuusselvityksessä, mutta Tukesin asiantuntijoiden avulla saatiin näkökulmaa syvennettyä kemikaalilaitosten ja prosessiturvallisuuden suuntaan. Toinen haastattelujen tavoitteista oli saada kehitysehdotuksia verkostojen visualisointeihin. Haastateltavina oli seitsemän Tukesin laitosvalvontayksikön asiantuntijaa. Kaikilla haastateltavilla oli työnsä kautta kokemusta kemikaalilaitosten turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Haastattelut toteutettiin Kaikki haastattelut toteutettiin henkilökohtaisesti paikanpäällä. Haastattelujen kysymysrunko on esitetty liitteessä 1. Tarvittaessa haastattelutilanteessa esitettiin tarkentavia kysymyksiä. Haastattelujen luotettavuutta paransi se, että haastateltavilla oli kokemusta useista erilaisista teollisuusyrityksistä. Viranomaisen on myös oletettavasti helpompi antaa objektiivisia vastauksia kuin yritysten omien edustajien. Joissain haastatteluissa vaikeuksia aiheutti se, että haastateltavalla ei välttämättä ollut kokemusta kaikista käsitellyistä aihepiireistä, esimerkiksi yritysten välisistä sopimuksista Kysely Diplomityössä lähetettiin kysely 146:lle Tukesin valvoman kemikaalilaitoksen yhteyshenkilölle. Yhteystiedot saatiin Tukesin prosessiturvallisuusryhmän työntekijöiltä. Kyselyllä pyrittiin selvittämään Tukesin valvomien kemikaalilaitosten verkostojen laajuutta. Kysely lähetettiin Internet-kyselynä. Kyselytyökaluna käytettiin Webropol kyselyja tiedonkeruusovellusta. Kysely lähetettiin ja vastausaika päättyi Kyselyyn oli vastannut mennessä 33 teollisuuslaitosta. Tämän jälkeen lähetettiin vastaamattomille laitoksille välimuistutus. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi 51 teollisuuslaitosta. Kyselyn vastausprosentti oli 34,9 %. Kyselyn kysymykset on esitetty liitteessä 2. Kyselyyn vastanneiden ammattinimikkeitä olivat esimerkiksi työsuojelupäällikkö, tehdaspäällikkö, turvallisuuspäällikkö, ympäristöpäällikkö, laatupäällikkö, tehdaspalopäällikkö ja tuotantojohtaja. Turvallisuutta koskeviin kysymyksiin vastaajilla oli Tukesin yhteyshenkilöinä tarvittava tietämys luotettavien vastausten antamiseen. Toisaalta Tukesin lähettämässä kyselyssä saatettiin korostaa turvallisuuden merkitystä laitoksen toiminnassa.

47 Laajuuden mittareina käytettiin yhteistyökumppaneiden kemikaalilaitoksen toimintaan vaikuttavien työntekijöiden lukumäärää, yhteistyösopimusten lukumäärää, sopimusten rahallista arvoa ja sopimusten kestoa. Verkostojen osalta kysely rajattiin koskemaan kunnossapitoa, kuljetus- ja varastotoimintaa, vartiointia, riskienarviointipalveluita, ympäristöturvallisuuspalveluita, vuokratyövoimaa ja naapureita. Mittarit ja rajaukset valittiin kirjallisuusselvityksen ja Tukesin asiantuntijoiden haastatteluiden perusteella. Kyselyssä huomioitiin ainoastaan laitoksen normaalin käynnissäolon aikainen toiminta. Esimerkiksi laitoksen rakentaminen, käyttöönotto, käytöstäpoisto, seisokit ja rakennusprojektit jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Kyselyssä pyrittiin myös selvittämään, kuinka hyvin turvallisuus on otettu huomioon yritysten yhteistyössä ja sopimusten tekovaiheessa. Pääpaino kyselyssä oli kuitenkin kvantitatiivisella laajuuden selvittämisellä. Kvalitatiivinen osuus oli luonteeltaan jatkotutkimuksen tarpeita tunnusteleva. 38

48 39 4. TULOKSET 4.1. Teollisuuslaitoksen verkostoituminen ja verkostot Verkostoituminen on noussut yritysmaailmassa merkittäväksi puheenaiheeksi. Googlehakukone antaa suomenkielisellä hakusanalla verkostoituminen lähes osumaa. Verkostoitumista on tutkittu teollisuuden näkökulmasta vielä melko vähän eikä verkostoitumiselle ole terminä vielä kovinkaan vakiintuneita määritelmiä. Kirjallisuudessa käytetään termejä verkostoituminen ja verkottuminen hyvin erilaisissa merkityksissä. Tämä vaikeuttaa eri tutkimusten vertailua keskenään ja saattaa aiheuttaa myös käytännössä väärinkäsityksiä. Visualisoinnilla voidaan parantaa verkostojen ymmärrettävyyttä. Visualisoimalla verkostoja voidaan helpommin rajata niiden käsittely tutkimuksen kannalta oleelliselle alueelle. Visualisointi on myös sopiva apuväline yritysten verkostotoiminnan kehittämiseen. Tässä työssä visualisoiduilla verkostoilla pyritään myös hahmottamaan turvallisuuden kannalta verkostotoiminnan kriittisimmät osa-alueet. Verkostot on jaettu määrittelyä ja visualisointia varten yhdeksään teollisuuslaitoksen osaverkostoon Malménin ja Ruohomäen (2008) verkostotyyppien määrittelyn pohjalta Verkostoituminen, verkostot ja verkostojen visualisointi Yritysten välisistä alihankintasuhteista alkanut yhteistyö on vähitellen kehittynyt verkostoitumiseksi. Kahdenvälistä vaihdantaa, esimerkiksi ulkoistamista tai alihankintaa, voidaan pitää verkostoitumisen esiasteena. Myös alihankkijalla on usein omat alihankkijansa, joiden toiminta vaikuttaa vääjäämättä myös ydinyrityksen toimintaan. Tällöin puhutaan toiminnan ketjuuntumisesta. Tällaiset tilaaja toimittaja -ketjut ovat yleensä kuvan 2 mukaisesti selkeästi hierarkkisia rakenteita. Ne muodostavat myös vertikaalisen verkostoitumisen rungon. Samalla tasolla oleville toimittajille voimien yhdistäminen on usein kannattavaa. Toisaalta myös ydinyrityksellä on usein tarve käyttää monia samalla tasolla olevia alihankkijoita. Samalla tasolla olevien alihankkijoiden voidaan myös katsoa olevan horisontaalisesti ketjuuntuneita Myös ydinyritys voi ketjuuntua horisontaalisesti voimavarojen yhdistämiseksi. Maantieteellisesti läheisillä naapuriyrityksillä on vääjäämättä vaikutusta toisiinsa esimerkiksi yhteisen infrastruktuurin tai yhteisten turvallisuusriskien kautta, joten niilläkin esiintyy horisontaalista ketjuuntumista. Lukuisten yhteistyökumppaneiden ja toimittajatasojen sekä risteävien horisontaalisten ja vertikaalisten suhteiden vuoksi voidaan puhua yritysten verkostoitumisesta.

49 40 Verkostot eivät ole selkeästi järjestäytyneitä, vaan verkostojen rajat ovat myös usein epäselvät ja yritys voi kuulua samaan aikaan useaan eri verkostoon. Verkoston lopullinen rakenne riippuu monesta tekijästä. Verkoston rakenteeseen vaikuttavat esimerkiksi verkoston maantieteellinen sijainti, toimiala ja se, mihin tarkoitukseen verkosto on rakennettu. Lisäksi verkoston määrittelijä tai rajaaja vaikuttaa itse suuresti siihen, mitkä verkoston osat hän ottaa tutkimuksessaan huomioon. Sekä termejä verkostoituminen että verkottuminen käytetään verkostoyhteistyöstä puhuttaessa. Osa alan tutkijoista käyttää termejä samassa merkityksessä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan niillä on selkeä merkitysero. Sanaa verkostoituminen voidaan pitää kuitenkin yleisempänä ja turvallisempana vaihtoehtona. Verkottumisella tarkoitetaan usein teknisten verkkojen käyttämistä yhteyksien luomiseen. Toisaalta verkottumisella saatetaan tarkoittaa tiivistä, verkostoitumista tiiviimpää ja selkeämmin rajattavaa verkostoyhteistyötä. Englanninkielinen sana network viittaa myös usein yhteistyöverkoston lisäksi tekniseen verkostoon, kuten tietoverkkoon. Myös termit verkosto ja verkostoituminen on erotettu työssä toisistaan. Verkostoituminen kuvataan aktiiviseksi verkostojen muodostamiseksi ja verkosto yrityksen tai muun organisaation yhteistyösuhteista muodostuvaksi verkostoksi. Verkostoituminen ja verkosto voidaan määritellä teollisuuslaitoksen näkökulmasta seuraavasti: Verkostoituminen on toimintaa yhteistyösuhteiden luomiseksi ja kehittämiseksi. Verkostoituminen tähtää pitkäjänteisten, kaikkia osapuolia hyödyttävien yhteistyösuhteiden kehittämiseen. Yhteistyösuhteet eivät rajoitu aina kahden toimijan välille, vaan voivat olla monenkeskeisiä. Verkosto on teollisuuslaitoksen ja sen ympärillä olevien laitosten, yritysten ja muiden organisaatioiden sekä näiden välisten suhteiden muodostama kokonaisuus. Verkosto on luonteeltaan rajaton ja sen tarkempi mittaaminen ja analysointi edellyttävät aina sen rajaamista. Verkosto voidaan jakaa horisontaalisesta ja vertikaalisesta verkostoitumisesta muodostuneisiin verkostoihin. Kahdenvälisiä yhteistyösuhteita voidaan pitää verkostoitumisen perustana, joten rajan vetäminen verkostoitumisen ja yksittäisten yhteistyösuhteiden välille on vaikeaa. Verkostoituminen voi olla esimerkiksi alihankintaa, ulkoistamista, voimavarojen yhdistämistä, tutkimus- ja kehitysyhteistyötä, organisaation sisäistä yhteistyötä tai yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että yrityksen kokonaisverkosto muodostuu kaikista edellä mainitun kaltaisista yhteistyömuodoista eikä mistään niistä yksistään. Laajempi verkostoituminen ei ole yksittäisten tai nopeasti vaihtuvien alihankkijoiden käyttämistä tai muuta toimintaa, jossa toimijoiden välille ei muodostu pitkäjänteistä suhdetta. Yrityksille voi tietyissä tilanteissa, kuten dynaamisessa ja nopeasti muuttuvas-

50 41 sa toimintaympäristössä, olla tehokkaampaa ja taloudellisempaa käyttää nopeasti vaihtuvia toimittaja- ja muita yhteistyösuhteita. Tällöin yhteistyöhön ja tiedonkulkuun esimerkiksi turvallisuusasioissa tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota, jotta myös lyhytaikaisesti tai satunnaisesti tehdasalueella vierailevat tai muuten yrityksen toimintaan vaikuttavat toimijat ovat riittävän tietoisia toiminnan vaaroista ja riskeistä Jako horisontaaliseen ja vertikaaliseen yhteistyöhön on monesti vaikeaa. Verkostoituminen on usein luonteeltaan sekä horisontaalista että vertikaalista. Näiden erojen ymmärtäminen on silti tärkeää, koska esimerkiksi turvallisuuden hallinnan kannalta horisontaalisessa ja vertikaalisessa verkostoitumisessa joudutaan ottamaan huomioon osittain erilaisia asioita. Tässä työssä vertikaaliseksi verkostoitumiseksi on määritelty toiminta, jossa tavara tai palvelut siirtyvät maksua vastaan toiselle yritykselle. Yhteistyöstä on yleensä laadittu yhteinen sopimus. Horisontaaliseen verkostoitumiseen kuuluvat muut yhteistyösuhteet: tiedonvaihto kumppaneiden tai kilpailijoiden kesken, maantieteellisestä läheisyydestä tai yhteisistä riskeistä johtuva yhteistyö, lakisääteinen yhteistyö turvallisuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi viranomaisten kanssa sekä kaikki muu tilaaja toimittaja - suhteisiin liittymätön yhteistoiminta eri organisaatioiden kesken. Horisontaalisessa verkostoitumisessa on tärkeää ymmärtää tiedonkulun ja vastuurajojen merkitys. Myös vertikaalisessa verkostoitumisessa näiden asioiden lisäksi huomiota tulee kohdistaa erityisesti yritysten välisiin sopimuksiin. Turvallisuus tulisi huomioida jo sopimuksen tekovaiheessa. Lisäksi sopimuksen aikainen työn turvallisuuden valvonta ja töiden turvallinen ja hallittu lopettaminen tulee ottaa huomioon Teollisuuslaitoksen osaverkostot Malmén ja Ruohomäki (2008) ovat jakaneet VTT:n Tukesille tekemässä tutkimusraportissa verkostot kuuteen erilaiseen verkostotyyppiin taulukon 6 esittämällä tavalla. Nämä verkostotyypit ovat olleet lähtökohtana myös tämän työn jaottelussa. Tässä työssä teollisuuslaitoksen kokonaisverkosto jaettiin yhdeksään osaverkostoon. Osaverkostoja ovat: Kunnossapitoverkosto Logistiikkaverkosto Naapuriverkosto Raaka-aineverkosto Turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkosto Kehitysverkosto Kilpailijaverkosto Yrityksen sisäinen verkosto Muut verkostot Kaikki osaverkostot on esitetty kuvina liitteessä kolme. Seuraavassa esitetään osaverkostojen sanalliset määritelmät.

51 42 Kunnossapitoverkosto Kunnossapitoverkosto on luonteeltaan selvästi vertikaalinen. Kunnossapitonsa ulkoistaneilla teollisuuslaitoksilla on monesti useita eri kunnossapitosopimuksia. Ulkoistettavia kunnossapitopalveluita ovat esimerkiksi mekaaninen-, sähkö- ja automaatiokunnossapito (Ruohomäki & Malmén 2008). Sopimuksia voi olla useita myös samalla kunnossapitoalueella, kuten automaatiokunnossapidossa. Kunnossapitoyrityksellä on omat alihankkijansa ja näillä taas omat alihankkijansa. Toimiessaan suorassa suhteessa sekä tarkasteltavaan teollisuuslaitokseen että sen alihankkijaan, toimija voi olla samaan aikaan ensimmäisellä ja toisella toimittajatasolla. Ketjussa kauimpana olevat yritykset ja niiden väliset suhteet vaikuttavat myös tuotteiden ja palveluiden laadullaan osaltaan teollisuuslaitoksen prosessiturvallisuuteen. Ketjussa tarkasteltavaa laitosta lähimpänä olevien toimijoiden voidaan kuitenkin olettaa olevan turvallisuudenhallinnan kannalta kaikista merkittävimpiä, koska niillä on suorat sopimukset tarkasteltavaan laitokseen ja ne tekevät eniten töitä sen alueella. Siivouspalveluita koskevat sopimukset kuuluvat myös kunnossapitoverkostoon. Vuokratyövoiman käyttäminen on ehkä yleisintä juuri kunnossapitoverkostossa. Vuokratyövoimaa käytetään monesti erilaisiin kunnossapitotehtäviin ja siivoukseen. Vuokratyövoiman tilaaja saattaa olla tarkasteltava teollisuuslaitos tai joku sen alihankkijoista eli vuokratyövoima voi kuulua mille tahansa toimittajatasoista. Samalla toimittajatasolla olevat yritykset ovat horisontaalisesti verkostoituneita. Esimerkiksi kunnossapitoyritysten täytyy toimia yhteistyössä toimiessaan yhteisellä työpaikalla. Niitä sitovat myös samat isäntäyrityksen antamat alueella työskentelyä koskevat ohjeet. Raaka-aineverkosto Raaka-aineverkoston kautta yritys saa tarvitsemansa raaka-aineet, tarvikkeet ja energian. Tällä verkostolla on yleensä merkittävä yhteys yrityksen logistiikkaverkostoon, jonka kautta raaka-aineiden, tarvikkeiden ja energian jakelu voidaan hoitaa. Jos sama yritys hoitaa sekä tavaran myymisen että sen kuljetuksen, kuuluu se sekä raakaaineverkostoon että logistiikkaverkostoon. Raaka-aineverkosto on kunnossapitoverkoston tapaan luonteeltaan vertikaalinen. Raaka-aineiden, energian ja tarvikkeiden toimittamista koskevia sopimuksia yrityksellä on usein myös useita. Myös tässä verkostossa toiminta on usein pitkälle ketjuuntunutta. Horisontaalinen verkostoituminen muodostuu samojen toimittajatasojen kautta teollisuuslaitoksen toiminnan muutosten ja vaatimusten vaikuttaessa kaikkiin saman tason toimijoihin. Logistiikkaverkosto Logistiikkaverkostoon kuuluvat alihankkijoilta yritykselle tavaraa toimittavat yhteistyökumppanit ja yritykseltä asiakkaan suuntaan lähtevistä kuljetuksista vastaavat kumppa-

52 43 nit. Logistiikkaverkostoon kuuluvat myös varastopalvelut, joiden ulkoistaminen on nykyään varsin yleistä. Se on myös luonteeltaan vertikaalinen perustuessaan tilaaja toimittaja -suhteisiin. Logistiikkaverkostoa käytetään usein hyväksi raaka-aineverkoston tuotteiden toimittamiseen teollisuuslaitokselle. Teollisuuslaitoksen prosessiturvallisuuden kannalta toimitusketjun lähimmät kuljetusyritykset ovat erityisen merkittäviä, koska ne suorittavat lastaus- ja purkutehtäviä laitoksen alueella. Horisontaalinen verkostoituminen muodostuu logistiikkaverkostossa edellisten verkostojen tavoin samoille toimittajatasoille. Turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkosto Turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkostossa horisontaalinen verkostoituminen korostuu. Turvallisuuteen, terveydenhuoltoon ja ympäristönsuojeluun liittyviä palveluita voidaan tilata laitoksen ulkopuolelta, jolloin muodostuu vertikaalisia verkostoja. Viranomaisten tekemä valvontatyö ja neuvonta voidaan laskea kuitenkin luonteeltaan horisontaaliseksi. Horisontaalisuus korostuu tässä verkostossa, koska turvallisuudenhallinta tulee nähdä kokonaisuutena. Verkoston toimijoilla saattaa olla myös muita toimijoita hyödyttävää turvallisuuteen liittyvää tietoa. Turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkossa toimivien tulee tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa toisilleen kaikkien laitoksen turvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden huomioon ottamiseksi. Turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkostoon kuuluvista toimijoista poliisi, vartiointi- ja tietoturvayritykset sekä pelastuspalvelu huolehtivat yrityksen turvallisuudesta, onnettomuuksien ehkäisystä ja onnettomuuksien rajaamisesta. Yritys saattaa ulkoistaa myös esimerkiksi jätevedenpuhdistamonsa tai laboratorionsa toiminnan, jolloin vastuu ympäristöturvallisuudesta siirtyy osittain yhteistyöyritykselle. Työterveyshuolto huolehtii työntekijöiden terveydestä ja osallistuu yleensä myös yrityksen riskienhallinnan kehittämiseen. Viranomaiset valvovat, että yrityksen turvallisuudesta, terveydestä ja ympäristöstä huolehtiminen on vähintään lainsäädännön vaatimusten mukaisella tasolla. Kehitysverkosto Kehitysverkoston avulla yritys pyrkii kehittämään liiketoimintaansa. Usein kehitystoiminta on projektiluonteista. Yritys voi tehdä yhteistyötä tutkimuslaitosten, yrityskumppaneiden ja oppilaitosten kanssa. Yritys voi myös tilata konsulttipalveluita tai esimerkiksi ulkoistaa suunnittelu-, tutkimus-, tuotekehitys-, markkinointi- tai mainontatoimintonsa. Myös uuden infrastruktuurin rakentaminen katsotaan tässä kehitysverkoston toimintaan kuuluvaksi. Yhteistyö yrityskumppaneiden, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten kanssa on horisontaalista. Tilatut asiantuntija- tai rakennuspalvelut ovat taas vertikaalista verkostoitumista. Kehitysverkoston analysoinnin tekee haasteelliseksi sen dynaamisuus. Kaikilla sen toimijoilla on yleensä omat projektinsa, joilla on selkeä alku ja loppu. Näin ollen kehitysverkoston laajuus ja riskit muuttuvat jatkuvasti. Kehitysverkoston toimijoiden projektit saattavat vaikuttaa toisiinsa, joten kehitysverkoston toimijoiden horisontaalisten suhteiden ymmärtäminen on tärkeää.

53 44 Naapuriverkosto Naapuriverkostoon kuuluvat maantieteellisesti ja yhteisten riskien kannalta merkittävän lähellä tarkasteltavaa teollisuuslaitosta sijaitsevat naapurit. Samalla tehdasalueella tai teollisuuspuistossa toimivat yritykset kuuluvat naapuriverkostoon. Myös yritykset, jotka maantieteellisen läheisyyden vuoksi ovat toistensa kanssa yhteistyössä esimerkiksi kuljetusten, energiaverkostojen tai yhteisten turvallisuusriskien vuoksi kuuluvat naapuriverkostoon. Naapuriverkostoon lasketaan kuuluvaksi myös esimerkiksi laitoksen läheisyydessä sijaitsevat koulut, päiväkodit, liiketilat ja asukkaat. Saman aidan sisäpuolella saattavat toimia tarkasteltavan laitoksen lisäksi esimerkiksi voimalaitos ja kunnossapitoyritys. Niiden toiminnan turvallinen yhteensovittaminen on tärkeää ja yritykset ovat siten horisontaalisesti verkostoituneita. Samoilla yrityksillä on usein myös tilaaja toimittaja -suhteita keskenään ja ne voivat kuulua teollisuuslaitoksen muihinkin verkostoihin. Tehdasalueen ulkopuolella, mutta kuitenkin yhteisten riskien alueella sijaitsevasta toiminnasta esimerkki ovat muun muassa satama-alueet. Öljyonnettomuuden sattuessa vaikutukset saattavat levitä vesiteitse kauas laitoksen alueelta. Kemikaalilaitosten kohdalla vaarallisten kemikaalien pääseminen ilmaan aiheuttaa usein vaaratilanteen naapuriverkoston turvallisuudelle. Kilpailijaverkosto Kilpailijaverkosto koostuu teollisuuslaitoksesta ja sen kilpailijoista. Kilpailijoilla on keskenään ainakin osittain samat markkinat. Kilpailijoilla voi olla myös yhteisiä yhteistyöyrityksiä. Esimerkiksi samankaltaisia tuotteita valmistavien kilpailijoiden raakaaineverkostoissa on monesti yhteisiä toimijoita. Toisaalta kilpailijat voivat tehdä myös yhteistyötä keskenään. Yksi kilpailijoiden mahdollisista yhteistyömuodoista ovat toimialakohtaiset järjestöt, kuten kemianalalla Kemianteollisuus ry. Yhteistoimintaa voi olla myös kansainvälisten järjestöjen kautta. Järjestöjen kautta yrityksillä on mahdollisuus jakaa tietojaan ja kehittää toimintaansa esimerkiksi turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Alan turvallisuus koetaan monesti yhteiseksi asiaksi ja kilpailijoiden onnettomuudet rasitteeksi koko alalle. Toisaalta yhteistyötä voi vaikeuttaa turvallisuuteen liittyvien tietojen salassapito kilpailijoilta. Yhteistyö järjestöjen ja kilpailijoiden kesken on horisontaalista. Kilpailijoilla on mahdollisuus kuitenkin myös vertikaaliseen yhteistyöhön, jos ne tilaavat tuotteita tai palveluita toisiltaan. Tällainen toiminta voidaan kuitenkin laskea toiminnasta riippuen myös esimerkiksi raaka-aineverkon alaisuuteen. Yrityksen sisäinen verkosto Yrityksen sisäiseen verkostoon kuuluvat saman yrityksen eri laitokset. Suuremmilla yrityksillä on useita laitoksia kotimaassa ja joskus myös ulkomailla. Eri laitokset voidaan katsoa keskenään horisontaalisesti verkostoituneiksi. Hyvin toteutetussa turvallisuuden hallinnassa tiedot tehdyistä parannustoimenpiteistä ja sattuneista onnettomuuk-

54 45 sista tulevat kaikkien laitosten tietoon. Periaate on siis sama kuin kilpailijaverkostossa eli tieto turvallisuuden kehittämismahdollisuuksista kulkee kattojärjestön tai johdon kautta kaikille toimijoille. Tällaisella verkostoitumisella turvallisuuden tasoa on mahdollisuus parantaa huomattavasti nopeammin kuin ainoastaan omaan toimintaan keskittymällä ja sen virheistä oppimalla. Yleensä toiminta laitosten välillä on tiedonvaihtoa, mutta joskus laitokset voivat toimittaa toisilleen raaka-aineita. Esimerkiksi paperialan yrityksen yksi laitos saattaa tuottaa sellua myös toisten laitosten paperikoneiden tarpeisiin. Muut verkostot Muita laitoksen ulkoistamia palveluita voivat olla esimerkiksi ruokala- ja tietotekniikkapalvelut. Tehdasalueella vierailevat satunnaiset vieraat ja posti kuuluvat myös yrityksen verkostoon. Näistä muut paitsi vierailijat voidaan laskea sopimuksiin perustuvina vertikaaliseen verkostoon kuuluviksi. Ongelmalliseksi turvallisuuden kannalta tämän verkoston tekee se, että alueella vierailevilla satunnaisilla kävijöillä ei ole välttämättä riittävää tuntemusta alueesta ja laitoksen prosesseista. Riittävä opastus ja kulunvalvonta tulee huomioida myös tähän verkostoon kuuluvien toimijoiden kohdalla. Kokonaisverkosto Kokonaisverkoston visualisointiin on koottu edellä mainitut osaverkostot. Naapuriverkosto, kilpailijaverkosto ja yrityksen sisäinen verkosto voidaan laskea horisontaalisiksi verkostoiksi. Näissä yhteistyö perustuu pääosin tiedonvaihtoon toimijoiden kesken. Kunnossapitoverkosto, logistiikkaverkosto ja raaka-aineverkosto ovat taas selkeästi vertikaalisia verkostoja. Vaikka samalla toimittajatasolla olevilla alihankkijoilla voidaankin katsoa olevan horisontaalisia verkostosuhteita keskenään, on alihankkijoilla ydinyritykseen yleensä sopimukseen perustuva tilaaja toimittaja -suhde. Kehitysverkostossa, turvallisuus-, terveys- ja ympäristöverkostossa sekä muiden toimijoiden verkostossa on sekä horisontaalisia että vertikaalisia verkostosuhteita tarkasteltavan laitoksen ja muiden toimijoiden välillä. Kunnossapitoverkoston työ tapahtuu tyypillisesti tehdasalueella. Logistiikkaverkoston toimijat vierailevat alueella ja toimittavat siellä purku- ja lastaustehtäviä. Kilpailijaverkosto, raaka-aineverkosto ja yrityksen sisäinen verkosto sijaitsevat yleensä tehdasalueen ulkopuolella. Muissa verkostoissa on toimijoita sekä tehdasalueella että sen ulkopuolella. Esimerkiksi kehitysverkostossa mainostoimisto saattaa tehdä työnsä täysin tehdasalueen ulkopuolella, mutta rakennusmiehet voivat tehdä työnsä täysin tehdasalueella. Kokonaisverkostoa, niin kuin muitakin verkostoja arvioitaessa on otettava huomioon, että ne ovat vain esimerkinomaisia. Kaikkien teollisuuslaitosten verkostot ovat aina omanlaisiaan. Vaikka kokonaisverkoston kuvauksessa raaka-aineverkosto on laskettu tehdasalueen ulkopuolella sijaitsevaksi, voi hyvin olla, että laitos hankkii sähkön ja höyryn tehdasalueella sijaitsevalta, toisen toimijan vastuulla olevalta voimalaitokselta.

55 Verkostojen laajuuden määritys Verkostojen laajuuden määrittelemiseen tai mittaamiseen on kirjallisuudesta löydettävissä verrattain vähän tietoa. Yksi malli verkostojen laajuuden mittaamiseksi on Möllerin et al. (2004) määrittelemä liiketoimintaverkon laajuutta kuvaava malli. Kuva 19: Liiketoimintaverkon laajuus (Möller et al. 2004). Möllerin et al. (2004) mukaan verkon rakenne muodostuu sen leveydestä ja syvyydestä. Toimittajapuolen laajuuden määrää se, montako eri teknologiaa hallitsevaa yritystä tarvitaan yrityksen palveluiden tai tuotteiden tuottamiseen. Osatoimittajien määrä voidaan määritellä verkon leveydeksi kuvan 19 tapaan. Vertikaalisessa suunnassa tarvittavien eritasoisten toimittajien lukumäärä muodostaa verkon toimittajapuolen syvyyden. Verkon syvyyteen liittyvät myös kumppaneiden erikoistumisen taso ja kumppaneiden korvattavuus uusilla kumppaneilla. Myös asiakaspuolelta voidaan erottaa erilaisia asiakastasoja ja samalla tasolla olevia eri asiakkaita. Kyseisen määritelmän käyttäminen laajuuden mittaamiseksi on haastavaa, koska verkon syvyyden määritteleminen on vaikeaa. Periaatteessa monet vertikaalisista ketjuista ovat päättymättömiä, koska jokaiselle toimittajalle on aina löydettävissä uusia alihankkijoita. Toisaalta ketjun kauimmaisten toimijoiden vaikutus tämän työn tarkaste-

56 47 lukohteelle, prosessiturvallisuudelle, on varmasti lähimpien toimijoiden vaikutusta vähäisempää. Tsuparin et al. (2001) mukaan verkostoitumisen syvyyttä voidaan tarkastella analysoimalla siinä käytettyjä sopimustyyppejä. Pidemmät sopimukset osoittavat syvempää ja vakiintuneempaa yhteistyötä kuin lyhyet sopimukset. Sopimukset voidaan jakaa kertaluonteisiin, projektiluonteisiin, vuosisopimuksiin tai partnership-tyyppisiin sopimuksiin Verkoston laajuutta kuvaavat mittarit Prosessiturvallisuuden näkökulmasta vertikaalisen verkoston laajuutta voidaan mitata yhdistämällä edellisessä kappaleessa 4.2. esitellyt Möllerin et al. ja Tsuparin et al. määritelmät verkoston syvyydelle ja leveydelle (Kuva 20). Tässä työssä vertikaalisen verkoston laajuus koostuu sen syvyydestä ja leveydestä, jotka voidaan määritellä seuraavasti: Verkoston leveys tarkoittaa tarkasteltavan laitoksen ensimmäisellä toimittajatasolla olevien kumppaneiden lukumäärää, jota mitataan sopimusten määrällä. Verkoston syvyys tarkoittaa sen toimijoiden välisten yhteistyösuhteiden kiinteyttä ja vakiintuneisuutta, joita mitataan sopimusten pituudella. Kuva 20: Verkoston leveys ja syvyys. Laajuus kasvaa leveyden ja syvyyden kasvaessa ja on niiden yhdistelmä. Sopimusten pituuden kasvaessa verkoston syvyys kasvaa ja sopimusten lukumäärän kasvaessa verkosto levenee. Kuvassa 21 on esitetty leveyden ja syvyyden vaikutus verkoston laajuuteen. Antamalla leveys- ja syvyysakseleille arvot, voidaan laajuutta tarkastella esimerkiksi matriisityyppisesti luokittelemalla.

57 48 Kuva 21: Verkoston laajuus. Verkoston leveyden tarkastelu rajataan tässä työssä ensimmäiselle toimittajatasolle. Verkoston leveyden mittaamisessa käytetään yhtenä mittarina ensimmäisen toimittajatason toimittajien lukumäärää. Kyselyssä kysytään myös toimittajien teollisuuslaitoksen alueella työskentelevien henkilöiden lukumäärää suhteessa laitoksen oman henkilökunnan lukumäärään. Toisella mittarilla pyritään kuvaamaan, kuinka suuri osuus alueella työskentelevistä on ulkopuolisen toimittajan palveluksessa. Verkoston syvyyttä tarkastellaan ensimmäisen toimittajatason toimijoiden ja tarkasteltavan laitoksen välisissä suhteissa. Mittarina käytetään sopimuksen pituutta eli sitä, ovatko laitoksen ja sen toimittajien väliset sopimukset kertaluonteisia, projektiluonteisia, vuosisopimuksia vai partnership-tyyppisiä jatkuvia sopimuksia. Lisäksi kyselyssä kysyttiin sopimusten rahallista arvoa vuositasolla. Suhteuttamalla sopimusten arvo yrityksen liikevaihtoon, saadaan kuva verkoston kyseisen osan taloudellisesta merkityksestä yrityksen toiminnalle. Seuraavassa listassa esitetään yhteenvetona työssä käytetyt tunnusluvut verkoston laajuuden mittaamiselle: Toimittajien lukumäärä Alueella työskentelevien ulkopuolisessa palveluksessa olevien lukumäärä / teollisuuslaitoksen oman henkilöstön lukumäärä Toimittajien ja teollisuuslaitoksen välisten sopimusten kesto Sopimusten rahallinen arvo vuodessa / teollisuuslaitoksen oma liikevaihto Prosessiturvallisuuden kannalta merkittävimmät toimijat Koska teollisuuslaitoksen koko verkoston laajuuden selvittäminen on lähes mahdotonta, täytyi kyselyyn mukaan otettavat verkoston osat määritellä. Kirjallisuusselvityksen ja Tukesin asiantuntijoille tehtyjen haastattelujen perusteella pyrittiin löytämään kemikaalilaitosten prosessiturvallisuuden kannalta tärkeimmät verkoston osat. Toisaalta verkos-