Kasvatuksen strategia 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kasvatuksen strategia 2016"

Transkriptio

1 Kasvatuksen strategia

2 Kasvatuksen strategia helmikuu/2016 Kasvatuksen strategian tarkoituksena on olla toimiva, muunneltavissa oleva työrukkanen kristillisen kasvatuksen tekemisessä näkyväksi seurakunnan sisällä, mutta ennen kaikkea ulospäin. Tavoitteenamme on että vahvistamalla arjen keskellä läsnäoloa, opetusta ja hartauselämää, lauttasaarelaiset voisivat kokea ja nähdä entistä selvemmin pyhän Jumalan läsnäolon jokapäiväisessä elämässään. Toivomme, että seurakunta koettaisiin paikkana, johon on helppo tulla kaikenlaisissa elämäntilanteissa ja myös niin, että me osaisimme entistä paremmin mennä sinne, missä meitä tarvitaan. Työskentelyssämme olemme kartoittaneet koko kristillisen kasvatuksen tämänhetkisen tilanteen työmuodoittain sekä sen, mitä kohti mielestämme olisi syytä tulevina vuosina kulkea. Strategian teossa on huomioitu toimintaympäristömme eri toimijoiden kuuleminen kouluista yrittäjiin ja tiedusteltu heidän toiveitaan yhteistyön tiivistämiselle seurakunnan kanssa. Käynnistimme keväällä 2013 seurakuntamme Kasvatuksen strategian tekemisen. Työryhmän jäsenet ovat: Annette Markkunen, Varpu Koivunen, Eija Härkänen, Reima Niemelä, Teijo Junnola, Marjukka Andersson sekä Annukka Sorjonen. Olemme kokoontuneet neljä kertaa ja saaneet aikaiseksi raakaversion Kasvatuksen strategian suuntaviivoista vuosina Strategiatyöskentely ei edennyt v. 2015, mutta työtä tehdään strategian mukaisesti. Helmikuussa 2016 Kalle Kuusniemi kutsuttiin tukemaan strategian valmiiksi saamisessa. Kasvatuksen strategia ankkuroituu Strategia Strategiatyöskentelyä on tehty Meidän kirkko osallisuuden yhteisö strategian arvojen pohjalta. Ne ovat 1. Pyhän kunnioitus, 2. Vastuullisuus, 3. Oikeudenmukaisuus, 3. Totuudellisuus. Kasvatuksen Strategia on päivitetty niin, että se sopii yhteen koko kirkon uusimman strategian Kohtaamisen kirkko kanssa. Kirkon arvot 2020, Kohtaamisen kirkko Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta. Toivo Jeesuksen lupaus tulevaisuudesta tuo toivon. Rakkaus Pyhä Henki rohkaisee meitä rakastamaan toisiamme. Nämä arvot tulevat näkyviksi toiminnassamme, kun teemme kasvatustyötä suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti lauttasaarelaisten tarpeet huomioiden. Kasvatuksen strategian painopisteet ovat sanoma ja kohtaaminen. Kirkon perustehtävä on toteuttaa kaste- ja lähetyskäskyä, joka pitää sisällään valtuudet opettaa tulevia sukupolvia tuntemaan kristillinen sanoma. Kirkon vaikutus suuntautuu sekä jäseniin että ulospäin. Jäsenten hengellisen elämän ja kasvun tukeminen sekä lähimmäisenrakkauteen kannustaminen tähtäävät siihen, että jäsenet elävät kristittyinä omilla paikoillaan omien kutsumustensa mukaan ja kutsuvat muita ihmisiä kirkon yhteyteen. Kristillinen seurakunta yhdistää ihmisiä yli inhimillisten rajojen. Seurakunta yhdistää eri kulttuurit, kielet ja sukupolvet. Seurakunta luo tilaa järjestöjen, seurojen, organisaatioiden ja viranomaisten yhteistyölle yhteisön hyväksi. Seurakunta tukee kotien ja perheiden hengellistä elämää. Tiimit ja vastuuryhmät jatkavat strategisten toimien toteuttamista ja hiomista. Työryhmän puolesta Annette Markkunen Kasvatuksen pappi 2

3 TYÖALA JA TOIMINTA Lapsityö - Päiväkerhot - Aamuklubi (ei enää) - Pyhäkoulu Kouluyhteistyö - Päivänavaukset - Koulukirkot: Koulun aloituskirkko, joulu- ja kevätkirkot, pääsiäiskirkko - Ekaluokkalaisten siunaaminen - Yhteistyöprojektit kuten Opettajat ilman rajoja. - Satunnaiset työntekijöiden tuntivierailut koululla opettajien pyynnöstä sekä kirkkovierailuja Miten kristillinen kasvatus näkyy tällä hetkellä? v pienten piirit, kynttilähetket, ruokarukous, pikku kirkot, pienten pääsiäisvaellus - Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus, jossa koko toiminta perustuu kristittynä kasvamiseen, turvallisen Jumalauskon vahvistamiseen ja lapsiperheiden kristillisen kasvatuksen tukemiseen. Alakoulu: Aiheet perustehtäväämme kytkettyjä, oppilaiden kirkkovierailuja satunnaisesti, koulukirkkojen vahva perinne, ympäristöagenttiprojekti. Yläkoulu: päivänavaukset, ryhmäytyksiä yht.työssä opettajien kanssa Tätä kohti v Opetuksen ja hartauselämän vahvistaminen (Painopisteinä sanoma ja kohtaaminen) - Viikoittaiset hartaushetket vakiinnutetaan, luontevuus - Avoimeen päiväkerhoon erilaisia hartaushetkiä - Kirkkovaellukset - Aktivoidutaan somessa - Kummiuden tukeminen, retket koko lapsityössä. - Rinnalla kulkeminen ja kasvatuskumppanuus, tarjotaan mahdollisuus pyhän kokemiseen arjessa ja juhlahetkissä. - Eletään vahvasti kirkkovuodessa. -Alakouluilla 4 koulukirkkoa vuodessa, uusimpana v.2016 pääsiäiskirkko -Ala-asteen salipäivänavaukset haastava järjestää. Koulu toivoo modernia otetta. -Pajalahdessa päivänavaukset helpompi järjestää. -Alakoulu ei toivo koulupappia niin, että koululla olisi päivystyksiä. -Työntekijöiden tuntivierailuja toivotaan - virsiopetuksen vahvistaminen - Musiikkikonsertit - kirkkovierailujen vakiinnuttaminen ikätason mukaisesti 1-4 lk. -tavoitetaan kokonaisia ikäluokkia -Pääsiäisvaelluksen tarjoaminen esim. 5-6 lk. mahd. mukaan. - Kouluyhteistyön tiivistetty strategia (Varpu Koivunen) 3

4 Iltapäiväkerho Varhaisnuorisotyö - 10 v. syntymäpäivät - Kerhot - Krypta - Retket ja leirit - Lapsikuoro -Ruokarukous, kynttilähetket, kirkkovuoden teemojen huomioiminen -10v. juhlat (pieni hartaus+esiintyjät katsottu sen mukaan, että ne sopivat arvomaailmaamme) -Kerhot: kertomukset/ pitäjäsidonnainen -Krypta: Avoimet ovet, kirkkovuoden tärkeimmät juhlat huomiodaan -Retket/leirit: Hartaudet osana ohjelmaa - Lapsikuoro: kytkeytyminen perhemessuun -Pikku raamis? -vahvistetaan yht.työtä diakoniaan mm.vierailut vanhustentaloissa ja - kerhoissa. - 10v. juhlat: sekä kirkolla että seurakuntien yhteiset 10 v. juhlat. (Viime vuosina Linnanmäellä). - varhaisnuorisotyön perinteiset toimintamuodot ovat murroksessa. Millainen toiminta vastaa tämän päivän varhaisnuorten tarpeita? - Kerhoihin uusia hartausvinkkejä, työntekijävierailut, lasten töitä esille esim. perhemessuihin, Kirkkokahvilaan näyttely, Kryptan viihtyvyyttä parannettava, toimintapäiviä esim. kummien kanssa. Rippikoulu - Ilmoittautumisesta konfirmaatioon, rippikoulu jakaantuu kolmeen osaan: 1. Etukäteisjakso, jossa tutustutaan seurakuntaan. 2. Leirijakso 3. Konfirmaatio - Aikuisrippikoulu, aikuisrippikoululaisille räätälöidään heidän aikatauluihinsa sopiva ohjelma -Rippikoulussa ollaan kasteja lähetyskäskyn ytimessä - Lauttasaaressa nuorille annetaan paljon tilaa mm. leireillä suunnitella ja toteuttaa itse hartauksia ja jumalanpalveluksia. - Leirien aamujumalanpalvelukset kytketty kirkkovuoteen. - Seurakuntaan tutustumisjaksolla pääsiäinen tulee kirkkovuoden pyhistä parhaiten esille. - Nuorten maailman, trendien seuraaminen ja hyödyntäminen ripariopetuksessa (mm. somen mahdollisuudet) -kummiuden tukeminenympäristö näkökulman huomioiminen, vihreät riparit - Srk:aan tutustumisjakso pidetään elävänä, vahvistetaan yhteistyötä diakoniatyön kanssa (kevät 2016 mm. diakoniapäivä) - Kertausripari aikuisille? - Aikuisrippik.: tavoitteena monipuolinen kuva 4

5 Nuorisotyö - Isoskoulutus (Vapa 1 ja Vapa 2) - Leirit - Krypta - Messuelämä: Bändimessusta Saarimessuun - Nuorten messuja ei tällä hetkellä ole - Saarimessusta uusien ideoiden etsimiseen: Rov.kunnallista messuyhteistyötä? Nuoret aikuiset - Raamattupiiri (2 krt/kk) - Nuorten aikuisten krypta n. kerran/kk - Pääsiäisvaellus - Nuorten aikuisten pappi Nuorten aik. Raamatturinkeli Aikuistyö - Raamattupiiri - Rukouspiiri - Parisuhdepäivät - Syntymäpäiväjuhlat - Savenvalajat Vapa 1: Opetellaan ryhmänohjaajavalmiuksia, harjoitellaan hartauksien tekoa, oppitunteja vaihtelevista aiheista Vapa 2: Tavoitteena kasvaminen ihmissuhdetaidoissa Leirit ja retket: Säännöllinen hartauselämä (aamu- ja iltahartaudet, ruokarukous) Krypta: Loppuhartaus Nuorten aikuisten toiminnan läpäisee kristittynä kasvaminen, itseohjautuvaa, viikkotoiminta aktiivinuorten varassa. Aikuistyön tapahtumissa alku- ja loppuhartaudet Parisuhdepäiviin kutsuttu vihittyjä, parisuhteen tukeminen. seurakunnasta. - Työntekijäkiertoa tuntivetovastuisiin, tarjotaan aktiivisesti konfirmaation yhteyteen ehtoollisen viettoa. Vapa 1: Kaivataan hengellisyyden vahvistamista, mietitään yhdessä nuorten kanssa keinoja hengellisen elämän virvoittamiselle. - Kryptan tilanne muutosprosessissa: nuoria vaikea saada kirkolle. Lisätään yhteistyötä mm. kaupungin nuorisotoimen kanssa. - Mennään sinne missä nuoret ovat mm. nuoria tavoittaviin tapahtumiin. - Nuoret mukaan kaikkeen heitä koskevaan suunnitteluun. -Nuorten hengellisen elämän tukeminen rov. kunnallisessa yhteistyössä nuorten ja kasvatuksen vastuuhenkilöiden kanssa, millainen messu koskettaa nuoria? -Tiedotuksen vahvistaminen, erityisesti somessa. -Kahvilaillat Kirkkokahvilassa. -Saunaillat kesällä. -Kutsutaan kohdennetusti nuoria aikuisia mukaan. - Suunnittelu- ja vetovastuuta nuorille aikuisille. -Somessa vahvistuminen. -Yhteistyön tiivistäminen eri työmuotojen, mm. lapsityön kanssa. 5

6 - Ekumeeniset kirkkovierailut Diakoniatyö - Torstaipiiri - Käsityö-piiri - Hyvän mielen kahvihetki - Lähimmäispalvelu - Tukikoti - Sururyhmä - Leirit ja retket - Yhteisvastuu -keräys Jumalanpalvelus - Klo 11 Messut - Viikkomessut - Pikkukirkot - Vauvakirkot - Perhemessut - Sanan ja rukouksen illat (ei toistaiseksi) - Erityismessut mm. tervetulomessut, popahtavat messut Toimitukset - kasteet, vihkimiset, avioliiton siunaamiset, hautajaiset, kodin siunaamiset Musiikki - Konsertit - Kamarikuoro - Lapsikuoro - Päiväkerhon lauluhetket - Musakerho -Syntymäpäiville kutsutaan kohdennetusti eri ikäluokkia. -Savenvalajat: raamatunteksteillä vankka asema. -Diakoniatyön kokoontumisissa hartaudet. -Leirit ja retket: Kohteet vallittu harkiten, hartauselämä osana ohjelmaa. - Jumalanpalvelus kokonaisuudessaan kristillistä kasvatusta - Yhteistyö musiikkiopiston kanssa - Toimitukset hoidetaan tasokkaasti. - Yhteydenotto kasteperheisiin. -Toimitukset tavoittavat laajasti jäsenistöä, myös kirkkoon kuulumattomia. Laadukkaasti hoidetut toimitukset edistävät evankeliumin eteenpäin viemistä, johon koko kristillinen kasvatus tähtää. -Konsertit: Kiinteä side kristinuskon musiikkiperinteeseen, kaikki ohjelmisto lähtökohtaisesti hoitavaa, evankelioivaa. -Kamarikuoro palvelee jumalanpalveluksissa n. kerran/kk, kuorolaiset saavat -Kesäisiä saunailtoja jatketaan virsilaulujen merkeissä. - Lapsi- ja diakoniatyön yhteistyöprojektit - Koulumummo - diakoniatyön näkyvyyttä rippikoulutyössä vahvistetaan. Tarjotaan nuorille kokemusta lauttasaarelaisesta diakoniasta mm. vanhustyössä. - Julistustiimi koordinoi jumalanpalveluselämän toimintaa yhdessä kirkkoherran sekä työntekijöiden ja toimijoiden kanssa, joita jumalanpalvelus erityisesti koskettaa. -Ollaan mukana Pienelle parasta hankkeessa, yhteisissä kastepäivissä, sitoudumme kasvatuksen helminauhaajatteluun. -Parisuhdetyö yhteistyössä mm. Kataja ry:n kanssa. - Toimitukset hoidetaan tasokkaasti, ihmisläheisesti. - Jatketaan yhteydenottoa kasteperheisiin. -Pidetään opetuksellinen aines vahvasti mukana koko musiikin kentällä. -Virsilaulun vahvistaminen -Lapsikuoro: kytkeytyminen perhemessuun. Pv. kerhon lauluhetket: Yhteys pikkukirkkoihin, 6

7 Kansainvälinen työ, lähetystyö, Kirkkokahvila - International afternoon - Englanninkieliset viikkomessut 1 krt/kk (loppuivat syksyllä 2014) - Nimikkolähettityö - Äiti Teresa talkooryhmä (ei enää tilkkuja) - Lähetyksen kahvihetket - Opettajat ilman rajoja projektissa mukana olo Laitoshartaudet - Senioritalo, Untuva, Poukama, Hesevakoti, vankila, Killinmäki, Puotilan vanhainkoti, (Tukikoti?) Muut - Herännäisseurat - Hiljaisuuden iltapäivä - Liikunta- yms. piirit kirkkomusiikkikasvatusta viikoittaisissa harjoituksissa ja välittävät sitä messujen kautta eteenpäin. -Lapsikuoro: kytkeytyminen perhemessuun. -Päiväkerhon lauluhetket: Kiinteä yhteys pikkukirkkoihin. Harjoitellaan pikkukirkkojen virret ja hengelliset laulut. -Musakerho: Virret ja rukous - Kutsutaan aktiivisesti vapaaehtoisia mukaan ja annetaan heidän luoda toimintaa, jossa saavat toteuttaa omia lahjojaan ja kutsumustaan. - Hartaudet toteutetaan kirkkovuoden pyhiä seuraten. -Ehtoollishartaudet sovitusti muutaman kerran vuodessa. - syksystä 2015 pappien raamattuluennot Senioritalossa. Herännäisseurat: Siionin virret ja puheet Hiljaisuuden iltapäivä: meditatiivinen, rukouselämää vahvistava, päättyy annetaan tilaa lapsille ja lapsiperheille saada myönteisiä oppimiskokemuksia lasten hengellisestä musiikista. Tuetaan kotien kristillistä musiikkikasvatusta. -Koululaiskonsertteja -Nuorisotyössä käytetään paljon NSV:aa, lapsityössä uutta Lasten virsikirjaa -Kirkkomuskarikirjan hankkiminen -Keskiviikkoiltojen kehittäminen yhdessä työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa -Kaikenikäisten lauttasaarelaisten olohuone -Luodaan puitteita sukupolvien välisille kohtaamisille. -Kansainvälisyys ja Yhdessäprojekti -Vapaaehtoisten kutsuminen ja kuunteleminen, mielekkäiden tehtävien löytyminen -Mahdollisuus projektiluonteiseen vapaaehtoistyöhön - Tekniikan päivittäminen keskeisin parannustoimenpide paikoissa, joissa se toistuvasti takkuilee. -Olemme hereillä saamamme palautteen suhteen. - Laitoshartauksia toivotaan toisinaan enemmän, resurssit? -Kuuluvuusongelmiin pitäisi löytää ratkaisut. 7

8 Yrittäjät, muut toimijat - Lahnalahden puisto - MLL - Larun yrittäjät - Kataja ry. - Apaja - Kirjasto - Neuvola ehtoolliseen -Yhteistyö yrittäjien kanssa jatkuu. On kysytty heidän toiveitaan yhteistyön tiivistämiseksi srk:n kanssa sekä palautetta yrittäjien kirkkopyhästä. -Syksyllä 2015 ollut hätämajoitus toi uutta yhteistyötä eri yrittäjien kanssa, saimme mm. ruokalahjoituksia yhteisiin tilaisuuksiimme. - Parannetaan näkyvyyttä suurempien kirkkopyhien aikaan saarella. - v Kauneimmat joululaulut laulettiin muutamassa ravintolassa. Palaute oli erittäin myönteistä. Lauttasaaren päiväkodit ja perhepäivähoito -Yhteistyön lähtökohtana on: 1. Tarjota myönteisiä kirkko- ja jumalanpalveluskokemuksia 2. Kasvattaa tärkeimpien kirkollisten juhlapyhien tuntemisessa musiikin, sanojen, kirkkotilojen ja lempeän läsnäolon kautta. 3. Seurakunnan läsnäolon vahvistaminen lapsiperheiden arjessa. -Kutsutaan pikkukirkkoihin, aktiivinen osallistuminen joulu- ja pääsiäiskirkkoihin sekä pienten pääsiäisvaelluksiin, päiväkotihartaudet pyydettäessä. -Satunnaiset työntekijävierailut päiväkodeissa, hartauksia ja keskusteluja. -Kirkkokonserttien tarjoaminen päiväkodeille. -Kuullaan päiväkotien toiveita. -Pienten kirkkovaellukset Kotikirkko tutuksi teemalla. - Vahvistetaan päiväkotiyhteistyötä resurssien puitteissa, kutsutaan kirkkoon sekä lisätään mahd. mukaan työntekijävierailuja päiväkodeisssa. -Srk-yhtymän mentorointiyhteistyössä ja mukana olo. -Sitoudumme seuraamaan lapsi- ja perhetyön ajankohtaisia teemoja Viestintä Vapaaehtoistyö - mm. Näkyvyys lehdissä (Kirkko ja kaupunki, Lauttasaari-lehti), netissä: omat kotisivut, seurakunnan toiminnan esite jakoon 2 krt/vuodessa - Ei tiedottajaa tällä hetkellä -Vapaaeht.työn koordinaattorina aloittanut pappi Marjut Mulari -Somessa vahvistuminen - Nettisivujen ajan tasalla pitäminen -Vakiinnuttaa vapaaehtoistyö luonnolliseksi, näkyväksi ja kaikkea toimintaa 8

9 -Kartoitettu vapaaeht.työn mahdollisuuksia ja tarvetta. -Koulutetaan työntekijöitä ymmärtämään ja soveltamaan vapaaeht.työn prosesseja, esimerkkinä Suurella sydämellä sivustojen käyttäminen työkaluna. läpäiseväksi osaksi seurakuntaelämää. -Jokaisella seurakuntalaisella tulisi olla mahdollisuus olla ja elää kristittynä omat lahjat ja voimavarat huomioiden. 9

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Keskellä elämää LÖYTÖRETKIÄ MIKAELINSEURAKUNTAAN

Keskellä elämää LÖYTÖRETKIÄ MIKAELINSEURAKUNTAAN Keskellä elämää LÖYTÖRETKIÄ MIKAELINSEURAKUNTAAN Mikaelinseurakunta meidän Osallisuuden, lähimmäisenrakkauden ja aidon läsnäolon seurakunta Keskellä kylää sijaitseva Mikaelinkirkko näkyy kauas. Monet seurakuntalaiset

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Lauttasaaren seurakunta TOIMINTASUUNNITELMAT 2013 Sisällysluettelo

Lauttasaaren seurakunta TOIMINTASUUNNITELMAT 2013 Sisällysluettelo Lauttasaaren seurakunta TOIMINTASUUNNITELMAT 2013 Sisällysluettelo SEURAKUNTANEUVOSTO... 2 SEURAKUNTATOIMISTO... 3 JULISTUKSEN VASTUURYHMÄ/ JUMALANPALVELUSELÄMÄ... 4 JULISTUSTIIMI AIKUISTYÖ... 7 NUORET

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla

TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla TUM-412 Opetuksen ja kasvatuksen harjoittelu työelämäjaksolla 5.11.2018 (Yoleht. Sini Hulmi & yo-op. Maria Buchert) Mitä on opetus ja kasvatus kirkossa? Keiden parissa opetusta ja kasvatusta tehdään? Mitä

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote

Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Lapsen & perheen kirkkopolku ja perhelähtöinen työote Raija Ojell ja Minna Tuominen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen Neuvottelupäivät Vantaalla 26.-27.9.2019 Lapsen ja perheen kirkkopolku

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 6/2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Anttila Mika-Olli Järvinen Hanna Saari Ullla-Maija

Anttila Mika-Olli Järvinen Hanna Saari Ullla-Maija LAUKAAN SEURAKUNTA KASVATUSTYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Aika: 03.02.2016 klo 17.00, tarjoilu 16.30 alkaen Paikka: Laukaan seurakuntatalon kokoushuone Jäsenet: Lehto Ari puheenjohtaja Ek Terhi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ

KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ KIRKOT JA USKONNOLLISET YHTEISÖT TUKENA LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ JUHA ANTIKAINEN KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI, SUOMEN EV.LUT. KIRKKO ARVOT Lapsen/nuoren etu etusijalla

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen

LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Opas vihkimisen järjestelyihin

Opas vihkimisen järjestelyihin Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 15:9 12 Jyväskylän seurakunnan Opas vihkimisen järjestelyihin Avioliittoon vihkiminen K ristillisen uskomme mukaan

Lisätiedot

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä

Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET... Yhdessä Pyhässä ja arjessa Hollolan seurakunnan strategia 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 1. Kaksi kuntaa 1.1. Hollolan kunta 1.2. Hämeenkosken kunta 2. Hollolan seurakunta 2.1.

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki!

Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2015 2016 31.8.2015 Tervehdys arvoisa seurakuntamme alueen kouluväki! Uusi lukuvuosi iloineen

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI

Lisätiedot

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Mitä Jumala voi tehdä yhden papin kautta kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön? Tätä kaikkea on Kohtaamispaikka Johtoryhmä Näky-ryhmä Iltamessu Solut Alfa-tiimi Rukoustiimi

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä

Lisätiedot

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso

Rippikoulun seurakuntayhteysjakso Rippikoulun seurakuntayhteysjakso vuoden 2011 rippikoulussa Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Ohjeita: Kynä mukaan Vastaa kysymyksiin ennen kuin tulet hakemaan merkintää seurakunnan työntekijöiltä 1.

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä

Kummipäivä Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä Kummipäivä 2.6.2019 Osa valtakunnallista Kaste ja kummius hanketta Tavoitteena vuonna 2019, että jokaisen hiippakunnan alueella vähintään yhdessä seurakunnassa vietettäisiin Kummipäivää 2.6.2019 Vuonna

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Nimeltä kutsuttu seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Tämä on meille tärkeää Kun pienen lapsen läheiset ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, välittyy rakkautta ja huolenpitoa.

Lisätiedot

Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi. Taustakysymykset: Nimi, ikä

Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi. Taustakysymykset: Nimi, ikä Kaikille yhteiset seurakuntavaalikonekysymykset 2018 SEURAKUNTA Valitse listalta seurakuntasi Taustakysymykset: Nimi, ikä Mikä seuraavista on sinua lähinnä oleva hengellinen taustayhteisö? Evankelisuus

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Vuorossa ovat Tauno Satomaa ja Sari Savela. 1 ILMOITUSASIAT 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Vuorossa ovat Tauno Satomaa ja Sari Savela. 1 ILMOITUSASIAT 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 10/2014 Aika 2.12.2014 klo 16.30 18.15 Paikka Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot