Euroopan rakennusperintöpäivät 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan rakennusperintöpäivät 2011"

Transkriptio

1 Euroopan rakennusperintöpäivät 2011 Kaupankäynti kuljettaa kulttuurin reitit Kuva Helsingin kaupunginmuseo Nurmijärven museon materiaalia kouluille

2 Kärrypolulta kestikievariin Ensimmäiset tiet olivat kapeita ratsu- ja kävelypolkuja. Ei ollut harvinaista, että pitkäkin matkoja matkattiin kävellen selässä tuohikontti tai säkki. Kun kuljetettiin tavaroita torille myyntiin, lähdettiin matkaan kesäisin hevoskärryjen ja talvella reen kanssa. Talvella matkantekoa nopeuttivat vesistöjen yli kulkeneet jäätiet. Ne saattoivat oikaista reittiä useilla kymmenillä kilometreillä. Nurmijärvelläkin on ollut jääteitä. Esimerkiksi nykyisin pelloksi kuivatun Nurmijärven ylitse kulkivat talvitiet Palojoelta ja Klaukkalasta. Matkanteko oli hitaampaa kuin nykyään ja matkalaiset pysähtyivät yöpymään kestikievareihin eli majataloihin. Yöpyä saatettiin myös matkan varrelle sattuneessa talossa esimerkiksi uuninpankolla maaten. Teiden varsilla sijainneet kestikievarit olivat entisaikaan tärkeitä paikkoja uutisten leviämisessä. Levähtämisen ohella vaihdettiin uusimmat kuulumiset. Aleksis Kivenkin tiedetään kuunnelleen mielellään matkalaisten tarinoita kotitalonsa lähellä Palojoella sijainneessa pysähdyspaikassa.

3 Helsinki-Hämeenlinna -tien varrella Helsinki-Hämeenlinna -maantie oli keskiajalta asti yksi tärkeimmistä liikennereiteistä ja pitkään ainoa tie sisämaahan, jota pystyi kulkemaan hevosrattailla. Hämeenlinnaan oli perustettu 1200-luvun lopulla valtakunnanlinna, jolloin siitä tuli tärkeä sisämaan kaupunki. Vanha tie Helsingistä Hämeenlinnaan on osin edelleen olemassa, vaikka myöhemmin tielinjausta on monin paikoin oikaistu. Nurmijärvellä tie kulki lähellä Raalan kylää ja ylitti Vantaanjoen Nukarinkosken kohdalla. Kosken ylitys oli yksi Hämeenlinnan tien vaikeimmista kohdista, koska kosken ylittävä silta lähti usein kevättulvien mukaan. Ryhdyttiin sillanparannustöihin. Sillan kunnosta huolehtimiseen palkattiin vakinainen hoitaja Erkki Nukari. Hän rakensi talonsa sillan kupeeseen ja perusti kestikievarin matkalaisille. Myöhemmin Nukarin kylä sai nimensä Erkki Nukarin mukaan. Myös Vantaanjoki vesistöineen oli luonteva yhteys meren ja Hämeen linnaa ympäröivän Vanajan vesistön välillä. Jokea käytettiin esimerkiksi puutavaran kuljetukseen. Nukarin kylänraitti kuvattuna kesällä Kuva Museovirasto.

4 Hevoskyydillä torikaupoille Nurmijärveltä lähdettiin tori- ja markkinamatkoille suurempiin kaupunkeihin: Hämeenlinnaan, Helsinkiin ja Porvooseen. Hämeenlinnassa käytiin erityisesti hevoskaupoilla. Eniten veti kuitenkin puoleensa Helsinki. Kylistä lähdettiin matkaan aamuhämärissä. Usein seurueessa oli kolmesta kuuteen hevosta. Isommalla väellä oli turvallisempaa liikkua metsätaipaleilla silloin tällöin vaanivien rosvojen vuoksi. Myös petoeläimiä, varsinkin susia varottiin. Matkalla pysähdyttiin tutuissa majapaikoissa haukkaamaan evästä ja lepuuttamaan hevosta. Matka Helsinkiin kesti kuudesta kahdeksaan tuntia ja kaupunkiin saavuttiin iltapäivällä. Aikaisin seuraavana aamuna asetuttiin Isolle torille eli nykyiselle Kauppatorille myymään tuotteita. Kotimatkat kauppamatkoilta olivat usein hurjia. Tapana kun oli ajaa hevosilla kilpaa kotiin. Lapsille ja naisväelle tuotiin tuliaisina vehnärinkilöitä ja karamelleja.

5 Kuormilla kaupunkiin Olimme päässeet ajassa talveen, jolloin taas lähdimme kuormilla kaupunkiin. Teimme monta reissua talven mittaan, mutta eräs matka jäi mieleeni niin elävästi, että muistan sen kuin eilisen päivän, kertoi isoisä. Yhdessä isännän kanssa laitoimme kuormat valmiiksi edellisenä päivänä. Teimme aina huolella, ettei tarvinnut matkalla korjailla. Kirveen otimme aina mukaan kuormaan. Iltayöstä tavallisesti lähdimme, siis yötä myötä. Aamulla kuuden aikaan piti olla paikalla, johon kuormat viemme. Isännän ajokki oli nuori tamma, jolla oli reipas jalanjuoksu. Minun hevoseni oli rauhallisempi mutta kovan paikan tullen vahvempi vetämään. Kaupunkimatkan teimme niin kuin eri sakissa, sillä isäntä ehti aina ensiksi 5 pennin tullin lähellä olevaan syötin paikkaan, jossa hän odotti meitä. Oli satanut lunta, joten emme uskaltaneet lähteä oikotietä järven yli vaan lähdimme isoa tietä Perttulan kautta. Oli kuunvalo ja pari astetta kylmää. Ennustimme jo lähtiessämme ilman olevan sellainen, että menninkäiset voivat olla liikkeellä. Olin tavan mukaan kahden hevoseni kanssa, kuorma kolmantena. Isäntää kuormineen ei näkynyt. Hyräilin hiljaa Värmlantilaisten laulua (mielilauluni), kun hevoseni äkisti hirnahti ja pysähtyi. Olimme siinä kohdalla Klaukkalaa niin sanotun pikku tien kohdalla, josta pääsee Mattilan kulmalle. Siellä näkyi tiellä olevan heinäpussin tapainen. Pudonnut tai jotain kaupungista palaavalta, ajattelin ja hoputin hevosta matkaan. Voitteko kuvitella mitä näin: vastaamme juoksi kaksi pientä porsasta, jotka vinkuen kääntyivät sivutielle ja menivät siihen pussiin. Loikkasin kuormalta alas ja muutamalla harppauksella olin säkin luona ja nostin sen ylös. Mitään porsasta ei säkissä ollut. Eikä tiellä näkynyt mitään jälkiä, vaikka olin ihan selvästi nähnyt niiden sorkkien olevan kylmästä punaiset. Kahden litran parru siellä vain oli heiniä. Nostin löytöni kuorman päälle ja lähdimme reippaasti matkaan. Menninkäiset siinä olivat asialla olleet. Rauha Raitanen kertoo isoisänsä Johan Henrik Nykvistin kauppamatkasta, jolla vietiin hevoskuormalla tavaraa Nurmijärveltä Helsinkiin. Isoisä toimi Kirkonkylässä vuoden 1880 paikkeilla muonamiehenä, eli teki päivätöitä maanomistajalle. Muonamiehen nimitys tuli siitä, että osa palkasta maksettiin ruokana.

6 Kaupankäynnin vilskettä torilla ja markkinoilla Nurmijärveläiset myivät tuotteitaan Helsingin Kauppatorilla. Tori oli 1800-luvun lopussa maalaisten ja kalastajien hallussa ja torilta helsinkiläiset hankkivat peruselintarvikkeensa. Nurmijärvellä suurella osalla perheistä oli kotieläimiä ja ainakin pieni palsta viljeltävänään, joten Helsingin torille vietiin myyntiin maatalon tuotteita: lihaa, voita, kananmunia, jauhoja ja perunoita. Kaupan kävivät myös puusta taidokkaasti valmistetut esineet kuten kengät, lusikat ja vispilät. Kun tavarat oli myyty, ryhdyttiin itse tekemään ostoksia kotiin tuomisiksi: Torilta ostettiin kahvia, sokeria, suolaa ja lamppuöljyä. Lisäksi hankittiin kankaita, saippuaa ja apteekkitavaroita. Helsingin syysmarkkinoilta ostettiin erityisesti silakoita. Silakka suolattiin, jolloin se säilyi hyvin ja kuului lähes joka ateriaan. Erityisesti nuorille ensimmäiselle markkinamatkalle pääsy oli tärkeä tapahtuma luvulla markkinat muuttuivat huvituksiksi, joissa oli silmänkääntötemppujen tekijöitä, outoja eläimiä, tanssia ja eläviä kuvia. Kuva Helsingin kaupunginmuseo

7 Kulttuurit kohtaavat 1800-luvun Helsingissä 1800-luvun Helsinki oli monikulttuurinen kaupunki. Venäläisiä kauppiassukuja oli runsaasti. Värikkäät pikkupuodit ja siirtomaatavaraliikkeet kuuluivat katukuvaan. Myynnissä oli monenlaista tavaraa ryyneistä pesusieniin. Helsingissä oli myös saksalaisia kauppiassukuja, juutalaisia kauppiaita Narinkka-torilla, sekä tataareja myymässä käsinommeltuja mattoja. Kaupankäynnin lisäksi tuulahduksia Euroopasta toivat pietarilaiset turistit, teatteri- ja balettiseurueet Pietarista ja Tukholmasta sekä kaupunkiin rantautunut kylpyläkulttuuri. Etelä-Helsinki Esplanadeineen ja Sörnäinen Pitkänsillan toisella puolella muodostivat kaksi toisistaan poikkeavaa kaupunkialuetta. Maaseudulta muutti Helsinkiin väkeä erityisesti ja 1880-luvuilla. Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle alkoi kohota uusi työläisalue. Nurmijärveltäkin lähdettiin Helsinkiin töihin esimerkiksi vossikkakuskeiksi eli hevosajureiksi. Kuva Helsingin kaupunginmuseo

8 Kaupankäynti uutuuksien levittäjänä 1800-luvun lopussa perustettiin useita puoteja Nurmijärven kyliin. Puodeista hankittiin suolaa, sokeria, kahvia ja lamppuöljyä, mutta erikoistavarat ostettiin Helsingistä. Helsingissä oli myynnissä ajan uutuuksia ja ylellisyystarvikkeita kuten soittimia. Kylissä kiersi kulkukauppiaita, joilta ostettiin esimerkiksi hienoja kankaita. Useimmat olivat kotoisin Vienan Karjalasta. He lähtivät kotikylästään tavallisesti lokakuussa ja palasivat pääsiäiseksi kevättöihin. Syrjäisimmillä seuduilla kauppiaiden merkitys uutuuksien levittäjinä oli suuri. Kulkukauppiaiden mukana uudet vaikutteet levisivät suurista kaupungeista, kuten Pariisista ja Pietarista, pikkuhiljaa maaseudun kyliin. Lapsia ostoksilla Lepsämän kyläkaupassa 1940-luvulla.

9 Röykkäläiset markkinamatkalla. Linja-autojen tulo 1920-luvulla muutti matkantekoa merkittävästi. Tehtäviä: 1. Millaista matkanteko mielestäsi oli ennen verrattuna nykypäivään? 2. Pohdi miltä 1800-luvun lopun Helsinki suurena ja kansainvälisenä kaupunkina on mahtanut näyttää ja mitä tuntemuksia se on herättänyt maaseudulta saapuneelle nurmijärveläiselle? Seuraavan sivun kuvassa on vuoden 1843 kartta Nurmijärvestä. 3. Mitä eroja huomaat kartassa verrattuna nykyiseen Nurmijärven kuntaan? Voit esimerkiksi tarkastella miten paikannimet on kirjoitettu ja missä pitäjän eli nykyisin kunnan rajat menevät. 4. Mistä kulkivat isoimmat maantiet? Paikat, joita on pidetty tärkeänä, erottuvat kartasta hyvin. Näitä olivat entisaikaan kartanot, Nurmijärvellä Numlax gård (Numlahden kartano), Rådskoggård (Raalan kartano) ja Näsegård (Kytäjän kartano). 5. Keksitkö mikä mahtaa olla syynä, että nykyisin tärkeät Klaukkala ja Rajamäki eivät juurikaan erotu kartassa?

10

11 Linkkejä Kirjallisuus Eteläisessä Hämeessä. Kirjallisia kuvia Nurmijärveltä. Toim. Pirjo Itkonen. Nurmijärven kunta (Lainaus sivulla 4 on teoksessa Eteläisessä Hämeessä. s ) Helsinki Itämeren tytär. Lyhyt historia. Matti Klinge ja Laura Kolbe. Keuruu Härkätieltä skeittipuistoon. Kulttuurin reitit ja rakennusperintö. (Toim.) Lauri Putkonen. Ympäristöministeriö Suomen kansankulttuuri. Ilmar Talve. (SKS) Karttakuva Uudenmaan läänin pitäjänkartasto. Kartor öfver socknarne i Nylands län Uusintapainos Claës Nybergin pitäjänkartoista. Karttakeskus 2007.

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari

Reittiopas. Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun. Rauno Huikari Reittiopas Härkätie Hämeenlinnasta Turkuun Rauno Huikari Alkusanat Reittioppaan tarkoituksena on esittää ymmärrettävässä ja helposti luettavassa muodossa Hämeen Härkätien reitti valmistusajankohdan kartoilla.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen

ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media / Uuden Suomen kokoelma / rajattu 6. Ahkeraa työntekoa Maaseudulla heinäntekoon lähtivät kaikki. Työhön tarvittiin miehet, naiset ja

Lisätiedot

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,

Lisätiedot

LAUKAA Vanha Laukaantie Vehniän kylän kohdalla

LAUKAA Vanha Laukaantie Vehniän kylän kohdalla I N V E N T O I N T I R A P O R T T I LAUKAA Vanha Laukaantie Vehniän kylän kohdalla Historiallisen ajan tielinjan arkistotutkimus KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT ESA MIKKOLA 2 Tiivistelmä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry Rouva Maria Vrouw Maria (Rouva Maria) oli hollantilainen kauppa-alus. Alus oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 Itämerellä kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa. Vrouw

Lisätiedot

Eerolan tila, Palopuro SYKSY

Eerolan tila, Palopuro SYKSY 1. Kesän kasvukausi Kesän kasvukausi on takana ja tähkät ovat tuleentuneet eli viljat ovat korjuukypsiä. Kesän aikana maanviljelijä on joutunut ruiskuttamaan viljan tuholaiseläinten ja homeiden yms. aiheuttamien

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä)

3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) 3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) Kirkonkylä Hongisoja Taipaleentie Suontaantie Kirkkotie Kirkonkylä 07.15 X X 07.30 X 07.50 + 08.15 X X 08.30 X 08.50 kp 09.05 X X 09.20 X 09.40 12.05

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Lataa 50:50 - Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan - Nina Sarell. Lataa

Lataa 50:50 - Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan - Nina Sarell. Lataa Lataa 50:50 - Helppo tie hoikaksi ja pysyvään painonhallintaan - Nina Sarell Lataa Kirjailija: Nina Sarell ISBN: 9789523124622 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.37 Mb 50:50 haastaa perinteisen dieettiajattelun

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN Puh. (017) 578 440 Fax. (017) 572 555 joroinen.kunta@joroinen.fi Joroinen Keskellä kauneinta Suomea. Niin kaunis on maa Joroinen on Luojan suosikki, se on saanut

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Tuuli-Tytti Sivusaari

Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti ja tytär Sanna Tuuli Tytti Sivusaari syntyi 25.1.1964 Vaasassa. Hänellä on kaksossisar Päivi Piia. Kaksoset Vanhemmat Simo ja Liisa Sivusaari. Tuuli eli avoliitossa Matts

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit

Kolmen vuoden takuu. Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Kolmen vuoden takuu Hiab Loglift- ja Hiab Jonsered -puutavara- ja kierrätysnosturit Pysy huipulla Mikään ei voita kunnon yöunia kovan työpäivän jälkeen. Nukut hyvin, kun tiedät, että aamulla edessäsi on

Lisätiedot

Hilja-mummin matkassa

Hilja-mummin matkassa Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä

Lisätiedot

JOULUPATA-KERÄYS ON SUOMEN ITSENÄISYYDEN AIKANA MUUTTUNUT

JOULUPATA-KERÄYS ON SUOMEN ITSENÄISYYDEN AIKANA MUUTTUNUT JOULUPATA-KERÄYS ON SUOMEN ITSENÄISYYDEN AIKANA MUUTTUNUT Joulupata-keräyksen lahjoitukset ja tarpeet ovat muuttuneet 111 vuoden aikana Joulupata-keräys järjestetään ympäri maailmaa yli 30 maassa ja se

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

KAUHANOJA. Kyläkeskiviikko Suomen maatalousmuseo Sarka Kirsi Laine

KAUHANOJA. Kyläkeskiviikko Suomen maatalousmuseo Sarka Kirsi Laine KAUHANOJA Kyläkeskiviikko 19.9.2012 Suomen maatalousmuseo Sarka Kirsi Laine Mitäs puuttuu, sano Punto Toista aisaa, sano Perho Mettästä saadaan, sano Sakkinen Mun on mettä kaikki, sano Martti On mullaki

Lisätiedot

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on monta taloa.

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on monta taloa. MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000 Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1 Liipolassa on monta taloa. Keskustassa on viisi koulua. Huoneessa on monta hyllyä.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille

Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille 2017 2026 Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Kunnallistekniikan suunnittelu Maantievalaistuksen rakentamisen priorisointi lähivuosille Tässä raportissa

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn 1. YLEISTÄ Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto teki kesällä 2012 valtatien 13 välin Mustola- Nuijamaa

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan

SUOMALAISUUS. Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan SUOMALAISUUS Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee ja mitä siitä haluat ottaa omaksesi? Mitä et? Miksi? Mitä tarkoittavat

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA

SAVUSILAKKAKULINARISTIN MATKASSA Illalla pääni kun tyynyyn pistin väsyneet kädet rinnalle ristin pyysin Herralta isolta ett suojelisi myrskytuulen vihoilta samalla vielä, aivan kuin salaa pyysin ett saisin sopivasti kalaa ei niin paljon

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA

Nurmijärven väestölaskelma HUOMIOITA Nurmijärven väestölaskelma 2019-2040 HUOMIOITA - Vuoden 2018 reipas väestökasvu on korjannut väestölaskelmaa ylöspäin - Asuntotuotannon laadun muutos ja tämän vaikutus väestökehitykseen o 2003 omakotitalovaltaisuus:

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Raportti toukokuulta 2017 31.5.2017 Tanja Hakulinen 1 Toukokuu oli täynnä touhua Tässä kuussa kylähanke toimi maassa ja ilmassa. Kyläelokuvia

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan

Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Suomen sotaa käytiin 200 vuotta sitten tähän aikaan kesästä eri puolilla Suomea. Torstaina 5.6. näyteltiin perimätietojen mukaan ainakin yksi sodan episodi Pieksämäellä.

Lisätiedot

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 O lipa kerran Sussi G:n kaupunki. Siellä oli erittäin lämmintä, + 3000 astetta. Siellä satoi karkkia ja kakkaa. Talvella

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen

Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen Plassi Kalajoen vanha kaupunki on vierailun arvoinen kohde kylämiljöineen ja museoineen. Plassilla vierailija voi sukeltaa vanhan Kalajoen keskukseen markkinatoreineen, jokirantoineen ja puutaloidylleineen.

Lisätiedot

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö 20.10.2015 Hannu Takala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Asikkalan Kalkkisissa toteutettiin sähköverkon maakaapelointia

Lisätiedot

LEMI kunnan pohjoisosan tuulivoimayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2015

LEMI kunnan pohjoisosan tuulivoimayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2015 1 LEMI kunnan pohjoisosan tuulivoimayleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2015 Timo Sepänmaa Ville Laakso Tilaaja: Lemin kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Kartat... 3 Inventointi... 5 Tulos... 6

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa.

Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa. Seuraavat kuvat ovat kirjasta Ankravee! Kirja uitosta, joka ilmestyi viime syksynä. Kirjassa on 1040 sivua ja yli 1200 kuvaa. Lennart Segerstråhlen (1892-1975) öljyvärityö Puiden lauttakuljetus kuvaa vahvasti

Lisätiedot

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Syksy

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.

TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA. Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3. TYÖSSÄOPPIMASSA ACCOMM-PRAGUESSA Vaclavin aukio (Vaclavske namesti) Jenni Jämsä & Marjo Kukkohovi Ma05 Praha, Tsekki 04.01. 1.3.2008 Olimme työssäoppimassa Prahassa, jota kutsutaan kaikkien kaupunkien

Lisätiedot

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA

TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA TALVITIENHOIDON TILASTA KESKI-SUOMESSA Jäsenyrittäjiemme tekemien havaintojen mukaan, talvihoidon keskimääräinen taso Keski-Suomessa on laskenut vuodesta toiseen ja tilanne on joillain alueilla lähellä

Lisätiedot

Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012

Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 8 Vanhat

Lisätiedot

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Miltä koulujen kansainvälistämisen tulevaisuus näyttää? - Näkymiä yleisestä kehityksestä ja kv-valtionavun hakuun lähetetyistä hankekuvauksista. Opetusneuvos

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Raitiovaunujen ja runkolinjojen pysäkkikuulutukset tutkimuksen tulokset 21.1.2019 24.1.2019 2 Esittäjän nimi 13.2.2019 Vastaajien kokonaismäärä = 627 Tavoitetut ratikat ja bussit

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot