Reilu viikko sitten istuin junassa matkalla

Transkriptio

1 Metsän hiljaiset Metsätyön rakennemurrosten kolme sukupolvea Katja Tervo Joensuun yliopisto, sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan oppiaineryhmä Lectio Praecursoria ; Metsän hiljaiset. Metsätyön rakennemurrosten kolme sukupolvea. Julkaisu: Katja Tervo: Metsän hiljaiset. Metsätyön rakennemurrosten kolme sukupolvea. Suomalaisen Kirjallisuuden Toimituksia 1177, Tiede. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Reilu viikko sitten istuin junassa matkalla Pariisista idylliseen Annecyn kaupunkiin, joka sijaitsee Ranskan Alpeilla. Ajatuksissani mietin sitä, mitä lektiossani kertoisin. Junamatkalla kiinnitin huomiota ohikiitäviin maisemiin, jotka pysyivät samana koko matkan ajan, tuon reilun viidensadan kilometrin matkalla. Junan ikkunasta avautui jatkuvasti peltomaisemia silmän kantamattomiin. Jos olisin matkustanut saman matkan Suomessa, esimerkiksi Helsingistä Lieksaan, niin maisema olisi ollut kovin erilainen. Olisin nähnyt peltojen sijasta paljon enemmän metsää etenkin kun juna tavoittaisi itäisen Suomen. Nämä näkemäni havainnot tukevat sitä tosiasiaa, että Suomen maa-pintalasta on noin 72 prosenttia metsää, kun vastaavasti Ranskan metsä-pintalan osuus on vain noin 28 prosenttia. Tilastokeskuksen luokituksen mukaan tarkasteltuna, kun Suomen metsäalan osuus suhteutetaan koko maapinta-alaan, on Suomi koko maailmassa kymmenenneksi metsäisin maa. Euroopan maiden joukossa Suomi on metsäisimpänä maana jättäen jopa naapurimaamme Ruotsin kakkossijalle. Lisäksi, jos tarkastelemme Suomen ja Ranskan välistä eroa maatalousmaana, erot ovat merkittäviä. Kun suhteutamme viljelyalan osuuden koko maapinta-alaan, niin sijoitumme viljelyalan seitsemän prosentin osuudellamme maailman valtioiden joukossa vasta sijalle 148. Junamatkalla näkemäni laajat pelto-alat selittyvät sillä, että Ranska puolestaan sijoittuu reilun 35 prosentin viljelyalan osuudellaan sijalle 28. Kuvaamani luvut ovat Tilastokeskukselta vuodelta Näiden tilastonumeroiden tarkastelu muistuttaa meille siitä, että metsä ja metsätalous ovat olleet suomalaisille merkittäviä elannonantajia sukupolvesta toiseen, joskin viime vuosikymmeninä metsätalouden merkitys työllistäjänä on vähentynyt. Tutkimuksessa Metsän hiljaiset. Metsätyön rakennemurrosten kolme sukupolvea olen tarkastellut metsätyön muutosta viime vuosikymmeninä kolmen eri metsäammattilaissukupolven näkökulmasta. Ensimmäinen sukupolvi työskenteli metsässä miesvoimin, kun seuraa- Maaseudun uusi aika 2/

2 valle sukupolvelle metsätyön koneellistuminen oli merkittävä kokemus. Kolmannen sukupolven keskeisiksi kokemuksiksi nousivat tietoteknologia, luonnonsuojelu, markkinat ja siihen keskeisesti liittyvinä kokemuksina kiire ja kilpailu. Koneellistumisen kokeneen sukupolven kertomus kuvasi yhteiskunnan siirtymistä maatalousyhteiskunnasta teolliseen, jossa koneet korvasivat monet aikaisemmat käsityönä tehdyt metsätyöt. Myöhemmin tietoteknologiset uudistukset tulivat työhön mukaan ja viimeisimpänä tarkastelussa onkin jälkiteollinen yhteiskunta, jolle leimallista ovat jo edellä mainitsemani markkinat ja tieto. Tutkimuksessa keskitytään ja 1990-lukujen taitteen murrokseen, jolloin metsätyö koneellistui ja myöhemmin voimakkaasti informaatioteknologian kehityksen seurauksena teknistyi. Tutkimuksen taustalla on ollut käsite metsätalouden sosiaalisesta kestävyydestä, joka viittaa ennen kaikkea ihmisen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin huomioon ottamisesta metsiin liittyvissä asioissa. (Hytönen 2001: ) Sosiaalinen kestävyys voi merkitä esimerkiksi ihmisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia, metsien monikäyttöä, työtä tai virkistäytymismahdollisuuksia. Tässä työssä sosiaalista kestävyyttä on tarkasteltu metsätyön kautta ja se liittyy kysymyksiin ihmisten kyvyistä ja mahdollisuuksista hallita elämäänsä yhteiskunnallisissa muutoksissa. Sosiaalinen kestävyys on osa laajempaa kestävyyden määritelmää, joka usein paikannetaan Brundtlandin komission raporttiin Our Common future, (Yhteinen tulevaisuutemme) jossa kestävä kehitys määriteltiin kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. (WCED 1987: 43). Brundtlandin raportissa tavoiteltu kestävyys on sellaista, joka toteutuu nykyisten, mutta myös tulevien sukupolvien kohdalla. Kestävyyden määritelmään liittyy siis vahvasti ajatus sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Tässä tutkimuksessa metsätyön sosiaalisen kestävyyttä tarkastellaan eri sukupolvien kokemusten kautta. Ensinnäkin tutkimuksessa tarkastellaan sukupolvia yhteiskunnan sukupolvina. Tämä sukupolvimääritelmä on Karl Mannheimin (1952) esittämä. Mannheimin sukupolvi käsitteen määrittelyllä tarkoitetaan sitä, että sukupolven syntymiselle keskeistä on ihmisten samankaltainen sijainti yhteiskunnan historiallisessa prosessissa ja sama yhteisesti jaettu kokemus. Esimerkiksi metsäammattilaiset, jotka jakavat yhteisen yhteiskunnallisen kokemuksen tietoteknologian tulosta metsätyöhön, voidaan tyypitellä metsätyön tietoteknologian murroksen kokeneeksi sukupolveksi. Yhteiskunnallisen sukupolven tunnistaminen on mahdollista avainkokemuksen avulla. Työn muutoksen kokemuksena on tietoteknologian tulo työhön. Tämän lisäksi kerronta sukupolvitietoisuudesta eli metsäammattilaisten oma tietoisuus omaan sukupolveen kuulumisesta ovat yhteiskunnallisen sukupolven tunnusmerkkejä. Yksilölliset kokemukset saavat kertomuksissa me-muodon, eli kokemus on tapahtunut laajemmin kuin kertojalle itselleen. Kuten eräs haastateltu kuvaa tietokoneiden tuloa metsätyöhön Meikäläisen sukupolvelle, niin se oli aika iso muutos. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan yhteiskunnallisten sukupolvien lisäksi myös perinteisintä sukupolven muotoa eli perheen sukupolvia. Tällöin sukupolvi ymmärretään perinteisesti sukulaisuuden jatkumona isovanhempien, vanhempien ja lasten välillä. Perhesukupolvinen tarkastelu on myös perusteltua, sillä yhteiskunnallista sukupolvea suppeammassa perhesukupolven merkityksessä muutos ja jatkuvuus tulevat esille konkreettisemmin. Sukupolvinen tarkastelu tuo esille hyvin muutoksen ja jatkuvuuden sekä sosiaalisen uusintamisen sukupolvien ketjussa. Metsätalouden sosiaalista kestävyyttä on tutkittu ensisijaisesti metsätieteen alalla. Perinteisesti kestävän kehityksen käsitettä on tarkasteltu taloudellisen kasvun ja ympäristökysymysten yhteensovittamisen yhteydessä. Kestävyyden kysymyksiä puolestaan tarkastellaankin usein metsäluontoon ja metsän suojeluun liittyvien teemojen ympärillä. Joku kuu- 60 Maaseudun uusi aika 2/ 2008

3 lijoista voikin miettiä, miten metsään ja metsätyöhön liittyvät yhteiskuntatieteiden tutkimuksen alaan. Sosiologi Tarmo Koskinen (2000: 35) on huomauttanut, ettei sosiaalitieteiden ongelmana voi olla metsä, vaan yhteiskunta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin tarkastella kestävän kehityksen osa-alueista sosiaalista kestävyyttä, joka edustaa kestävyyden sosiaalista puolta. Tällöin tutkimuksen tarkoituksena on tuoda ihmisen omat kokemukset mukaan sosiaalisesta kestävyydestä käytävään keskusteluun. Väitöskirjatutkimukseni kuuluu yhteiskuntapolitiikan tieteen alaan. Joensuun yliopistossa yhteiskuntapolitiikan oppiaine on määritelty seuraavasti: Yhteiskuntapolitiikka on yhteiskuntatieteellinen tieteenala ja oppiaine, jolle keskeistä on se, miten kansalaiset voivat hallita ympäristön kannalta kestävällä tavalla omia olosuhteitaan. Yhteiskuntapolitiikan keskeiset haasteet nousevat kansalaisille tärkeistä kysymyksistä: miten yhteiskunnassa sovitetaan yhteen hyvinvointi, kilpailukyky ja oikeudenmukaisuus. Tästä määritelmästä käsin voimme ymmärtää, miksi metsätyö ja metsätyöntekijät ovat olleet tämän yhteiskuntapoliittisen tutkimuksen kohteena. Tutkimuksessa yhdistyy yhteiskunnan, yksilöiden ja metsän välinen tutkimus: kuinka metsäammattilaisten hyvinvointi on mahdollista toteutua yhteiskunnallisissa muutoksissa ja toisaalta sivutaan myös sitä kuinka julkisen vallan harjoittama yhteiskuntapolitiikka vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen toimijoihin. Tutkimuksessa ollaan siis kiinnostuneita siitä, miten metsäammattilaiset ovat kokeneet metsätyössä tapahtuneet muutokset ja kuinka he ovat niihin sopeutuneet. Tähän kysymykseen vastauksia on lähdetty etsimään metsäammattilaisten omien kokemusten ja kertomusten kautta. Tutkimusalueena on ollut Pohjois- Karjalassa Lieksan alue, josta on tarkasteltu kaiken kaikkiaan 54 metsäammattilaisen kokemuksia metsätyön muutoksista eri aikoina. Tutkimuksen metodologiset ratkaisut pohjautuvat elämäkertatutkimukseen. Elämäkerta tarkoittaa sitä, että tutkittavat kertovat oman elämänkertomuksensa. Elämäkerta voi olla joko kirjoittamalla tai haastattelemalla tuotettu. Tämän tutkimuksen kertomukset ovat kerätty haastattelun avulla, jolloin haastattelija on pyytänyt haastateltavaa kertomaan elämästään, erityisesti työn näkökulmasta. Elämäkerta on yksilön kertomus omista elämäntapahtumista ja kokemuksistaan. Elämäkerran ei siis nimestään huolimatta tarvitse kattaa koko elämänkulun tapahtumia. (Bertaux 1981: 8.) Elämäntarina rakentuukin pikemminkin yksilön elämänkulun merkityksellisimmistä kokemuksista. Palaan hetkeksi alussa esittämääni lyhyeen kertomukseen junamatkastani. Elämäkertaa voi mielestäni luonnehtia hyvin matka-metaforan avulla. Matkalla oleva henkilö on aina tulossa jostakin oman historian, menneisyytensä ja kokemustensa kanssa ja on matkalla johonkin. Elämäkertaa kertoessaan yksilö on kertomishetkellä nykyisyydessä, josta käsin hän muistelee menneitä tapahtumia, mutta on samalla suuntautunut jo tulevaisuuteen. Tutkimusaineistona kertomuksiin liittyy aina yksilön subjektiivisuus, sillä kertomukset ovat aina yksilön itsensä valitsemia. Kertomuksen muodostumiseen vaikuttavat esimerkiksi sellaiset tekijät kuten yksilön oma muisti, paikka missä kertomus kerrotaan, kenelle kertomus kerrotaan tai miksi kertomus kerrotaan. Jotkut kertomukset jäävät kertomatta ja joitain asioita korostetaan enemmän kerronnassa. Kertomukset ovat eräs mahdollinen aineisto ja menetelmällinen ratkaisu yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa kuvata ja ymmärtää yhteiskunnallisia muutoksia yksilöllisten kokemusten kautta. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, kuinka sosiaalinen kestävyys toteutuu metsätyön muutoksissa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että vaikka metsäammattilaisten työhyvinvointi on ajan saatossa parantunut, tarvitaan edelleen huomion kiinnittämistä metsäammattilaisten työhyvinvointiin. Vaikka hyvinvointi on lisääntynyt, on metsätyössä havaittavissa edelleen epäkohtia, jotka antavat viitteitä sosiaalisesti kestämättömästä kehityksestä. Tästä esimerkkinä ovat erityisesti metsäkoneyrittäjät ja -ko- Maaseudun uusi aika 2/

4 neenkuljettajat, joiden työssä sosiaalinen kestävyys ei välttämättä toteudu. Heidän työssään näkyy esimerkiksi työtahdin kiristymistä, kiirettä, kilpailua ja epävarmuutta. Erityisesti pienet metsäkoneyritykset ovat sosiaalisen kestävyyden kannalta tarkasteltuna ongelmallisia. Pienissä yrityksissä yrityksen vastuu henkilöityy ja vastuun kantajaksi jää usein yrittäjä yksinään julkistettiin metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmän väliraportti, jossa pohdittiin metsäsektorin ja metsäteollisuuden pitkän tähtäimen toimintaedellytysten parantamista sekä kotimaisen puun saatavuuden lisäämisen parantamisen mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Raportin laatimisen taustalla ovat viimeaikaiset kehityskulut ja erityisesti Venäjän puutullien voimaatulo. Raportissa kiinnitetään yhtenä osa-alueena huomiota myös työvoiman riittävyyden varmistamiseen liittyviin toimenpiteisiin. Työvoiman osalta raportissa ollaan huolissaan ammattitaitoisen työvoiman riittävyydestä ja etenkin metsäkoneyrittäjien ja puutavara-autonkuljettajien tarvetta korostetaan. Raportissa huomioidaan, että kaksi vuotta valmistumisen jälkeen metsäkoneenkuljettajista on työllistyneenä alalla enää prosenttia. Selvityksestä käy ilmi, että syynä tähän ovat palkkauksen huono taso, pätkätyöt ja vaikeat työolot. Raportissa on yllättävää, että näiden mainittujen ongelmien parantamiseksi esitetään keskittymistä erityisesti metsäteknologian kehittämiseen. Ratkaisulla voidaan nostaa työn tuottavuutta ja vähentää lisätyövoiman palkkaamisen tarvetta. Raportissa tarjotaan siis riittävän työvoiman tarpeen tyydyttämiseksi ratkaisua lyhyiden intensiivikurssien tai täydennyskoulutuskurssien tarjoamisen muodossa. Nämä ratkaisut ovat kuitenkin reagoimista lyhyellä aikavälillä, eivätkä pitkällä aikavälillä ole kestäviä. Raportissa esitetty ajatus siitä, että mikäli työntekijöitä ei hakkuille riitä, niin kouluttamalla pikaisesti uutta tekijäjoukkoa ja lisäämällä koneenkorjauskalustoa, ongelmat poistuvat. Tällaiset ratkaisut eivät kuitenkaan auta kuitenkaan metsäkoneyrittäjän työn varsinaisiin ongelmakohtiin. Tutkimuksessani tuli esille, että metsäkoneyrittäjien- ja koneenkuljettajien työssä pysyvyyteen ja työssä jaksamiseen liittyvät ongelmat liittyvät ennen kaikkea työn huonoon palkkaukseen ja huonoon arvostukseen. Tulevaisuuden kannalta tarvittaisiin myös toimia, jotka vaikuttaisivat myös kestävästi pitkällä aikavälilläkin. Parhaillaan metsäteollisuuden katseet ovat kuitenkin tiukasti nykyhetkessä ja sen ensisijaisena huolenaiheena on puun riittävyys. Viime sunnuntaina ( ) kaikki jotka lukivat päivän lehden, pystyivät tuskin välttymään näkemästä MTK:n ja Metsäteollisuuden kampanjamainosta, joka on suunnattu metsänomistajille. Näin näyttävästi mainostilaa kampanja sai muun muassa Helsingin Sanomissa ja Karjalaisessa. Nämä ilmoitukset julkaistaankin kaiken kaikkiaan 24 sanomalehdessä ympäri maata. Kampanjan tavoite on saada suomalainen puu metsästä markkinoille: Saamme viitteitä sanoman sisällöstä, aikaa ei ole paljon, sillä kello on jo viittä vaille kaksitoista. Ilmoituksessa lukee: Nyt tarvitaan suomalaista puuta. Puukauppasi pitää Suomen pyörät pyörimässä. Lisääntyvät hakkuut merkitsevät työtä myös metsäammattilaisille ja työllisyyden kohdalla sosiaalisen kestävyys määrällisesti kasvavaa. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Kauppalehti uutisoi taannoin lisääntyvän puukaupan seurauksista: kotimaisen puunkorjuuseen joudutaan kouluttamaan lisävauhtia uusia metsäkoneenkuljettajia. Heitä houkutellaan työhön mm. lupaamalla, että työssä pääsee hyville ansioille. Samassa yhteydessä on kuitenkin unohdettu mainita minkä verran työtunteja hyville ansioille pääseminen vaatii. Pikaisen laskutoimituksen avulla saamme selville, että mikäli nuori metsäkoneenkuljettaja on valmis noin 70-tunnin työviikkoon, niin hän voi saavuttaa kohtuullisen korvauksen tehdystä työstä. Mahdolliset lisähakkuut tuovat lisää työtä, mutta puun myyntikampanjan sivussa olisi hyvä kiinnittää huomiota myös jo aikaisemmin 62 Maaseudun uusi aika 2/ 2008

5 kuvaamiini, metsätyöntekijöiden hyvinvointiin keskeisesti liittyviin seikkoihin, kuten työolojen, työehtojen, ja sopimusten tasa-arvoisempiin neuvotteluratkaisuihin. Palkkauksen ja yhteiskunnallisen arvostuksen kysymyksiä ei voi myöskään sivuuttaa. Metsätyössä tapahtuneet muutokset ja niistä kumpuavat työn epäkohdat eivät kohdistu vain koneenkuljettajiin ja yrittäjiin, vaan myös muissa metsäammateissa toimiviin. Myös metsätoimihenkilöiden puheissa ilmenee työn muutoksien kielteisinä seurauksina esimerkiksi työtahdin kiristyminen. Metsätoimihenkilöiden sukupolvisessa tarkastelussa työn kerronnassa voidaan havaita lisäksi selvä laadullinen muutos. Aikaisemmin työssä nähtiin olevan metsäromantiikkaa, jolle tyypillistä oli kiireettömyys ja hyvä henki. Nyt puheissa korostettiin kuitenkin kiireen lisääntymistä, tehokkuusvaatimuksia, ja tulostavoitteita. Metsätyössä kuin monessa muussakin haetaan kilpailukykyistä ja tehokasta työntekijää, joka vastaa tulostavoitteisiin tehokkaalla tavalla. Vuonna 1972 ilmestyneessä metsätyöntekijöitä käsittelevässä tutkimuksessa teoksessa nimeltä Suomalainen metsätyömies kirjoitettiin metsätyömiehen oloista seuraavaa: Seuraavat metsätyömiespolvet työskentelevät jo usein monitoimikoneiden ohjaamoista käsin: heidän ongelmiaan emme vielä tiedä. Tässä muuttumisvaiheessa on paikallaan kuvin ja tekstein luoda katsaus meidän nykytilanteeseemme ja siihen johtaneeseen kehitykseen ja pohtia, onko kansallinen häpeä hoidettu, ja jos ei, mitä olisi tehtävissä. Suomalainen metsätyömies on joutunut odottamaan; nyt toivoisi, että vallan kahvasta pitelevien velvollisuudentunto heräisi mitä pikemmin hoitamaan hänen asiaansa. (Heikinheimo ym. 1972: alkusanat.) Käsillä oleva tutkimus antaa osaltaan vastauksia Lauri Heikinheimonkin miettimään kertomukseen metsäammattilaissukupolvesta, joka työskentelee metsässä koneen ohjaimista käsin. Tutkimukseni otsikoksi muodostunut Metsän hiljaiset näyttää edelleenkin yllättävän osuvalta, kun tarkastelemme parhaillaan käytävää yhteiskunnallista keskustelua metsätyöstä ja sen tulevaisuudesta. Palataan lopuksi alussa esittämääni pieneen kertomukseen tutkijan junamatkasta Ranskassa, missä tulee esille piirre liikkuvuudesta, kansainvälistymisestä. Tottuneesti puhumme globalisaatiosta. Pari sukupolvea taaksepäin ihmisten liikkuvuus oli vähäisempää, mutta nykyään yksittäisten ihmisten liikkuminen paikasta toiseen on aikaisempaa helpompaa. Oikeastaan meidän ei edes tarvitse konkreettisesti liikkua paikasta toiseen, sillä verkottuneessa maailmassa voimme olla monessa tilassa yhtä aikaa, ainakin henkisesti. Ihmiset ja tavarat liikkuvat, mutta etenkin talous. Suomen metsätalous on joutunut kohtaamaan myös kansainvälistymisen ja se koskettaa metsätalouttamme ja metsäteollisuutta ehkä juuri nyt voimakkaammin kuin koskaan. Tämä vaikuttaa merkittävästi metsätyöhön ja sen tekijöihin. Metsätyötä ei voi enää tarkastella ainoastaan paikallisesta merkityksestä käsin, vaan joudumme kiinnittämään huomiomme yhä laajemmalle. Metsän toimintatila laajenee ja muuttuu jatkuvasti. Metsätyön paikallisiin olosuhteisiin vaikuttavat yhä enenevässä määrin kansainvälisen markkinatalouden määrittelyt. Tällöin yksittäisen metsätyöntekijän kertomus metsätyön muutoksissa jää helposti kuulematta. Uskon, että myös pienten alueiden kysymysten tarkastelua tarvitaan jatkossakin, mikäli haluamme säilyttää kykymme visioon kestävästä yhteiskunnasta, jossa myös sosiaalinen kestävyys on mahdollista. LÄHTEET Bertaux, Daniel 1981: Introduction. Teoksessa Bertaux, Daniel (toim.) Biography and Society. The Life History Approach in the Social Sciences. Sage Studies in International Sociology 23. Sage, Beverly Hills, California Heikinheimo, Lauri Heikinheimo, Matti Lehtinen, Martti Reunala, Aarne 1972: Suomalainen Maaseudun uusi aika 2/

6 metsätyömies. WSOY, Porvoo. Hytönen, Marjatta 2001: Metsätalouden sosiaalisen kestävyyden käsite Suomessa ja maailmalla. Teoksessa Kangas, Jyrki & Kokko, Ari (toim.) Metsän eri käyttömuotojen arvottaminen ja yhteensovittaminen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 800. Kannuksen tutkimusasema, Koskinen, Tarmo 2001: Suomi metsäsektoriyhteiskuntana. Helsinki. Mannheim, Karl 1952: The Problem of Generations. Teoksessa Mannheim, Karl Essays of the Sosiology of Knowledge. Routledge, London WCED 1987: Our Common Future. The World Commission on Environment and Development. Oxford University Press, Oxford & New York. 64 Maaseudun uusi aika 2/ 2008