Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo. Latvala voiton tuntumaan. Lännen mies s.4-5 s.8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo. Latvala voiton tuntumaan. Lännen mies s.4-5 s.8"

Transkriptio

1 Suomen ensiesittely Maxpossa: Lännen Forestohjaamo Lännen mies s.4-5 helppo valinta s. 6-7 aivan ylivoimainen s.8 Latvala voiton tuntumaan Neste Oil rallissa s.11 LÄNNEN NYT! - - ASIAKASLEHTI 2/2011 2/2011

2 mielenkiintoiset haasteet Aloitin Lännen Tractorsin myynti- ja markkinointijohtajana elokuun alussa. Uusi tehtävä vaikuttaa haastavalta, sillä yrityksemme vahva kasvupyrkimys ja monipuolinen toimenkuva tuovat mielenkiintoa työpäiviin. Olen erityisen ilahtunut voidessani tutustua osaavaan kotimaan myyntitiimiimme ja tietysti asiakkaisiimme ympäri Suomen erilaisissa tilaisuuksissa jo kesän aikana. Menestyvä asiakas on yksi Lännen Tractorsin keskeisimmistä arvoista. Mielestäni Lännen kilpailukykyiset tuotteet, asiakkaiden vahva luottamus tuotteisiimme ja asiakaspalveluun sitoutunut henkilöstö antavat hyvän pohjan menestykselle. Lopulta asiakkaamme kokema lisäarvo tuo lisää tilauksia tehtaallemme ja siten myös työpaikkoja kotimaahan. Omalta osaltani haluan työskennellä aktiivisesti, jotta koneiden käyttäjien kokemukset ja palaute tehtaalle otetaan vastaan. Palautteen saamisen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää esitellä asiakkaalle eri ratkaisuvaihtoehdot. Odotan innolla perehtymistä konekauppaan. Olen aikaisemmin työskennellyt telekommunikaation, prosessiteollisuuden automaation ja ilmailun alueilla, joissa olen toiminut useissa myyntiin ja markkinointiin liittyvissä tehtävissä. Lännen Nyt! esittelee muutamien asiakkaidemme kokemuksia ja valintaperusteita edustamistamme tuotteista. Sen lisäksi voimme perehtyä työkoneiden päästönormien muutoksiin ja Jyväskylän MMrallin loppuanalyysiin Jari-Matti Latvalan osalta. Sisällys Pääkirjoitus s. 2 Työkoneiden päästönormit kiristyvät s. 3 Lännen mies s. 4-5 Helppo valinta s. 6-7 Aivan ylivoimainen s. 8 Monipuolinen MultiOne s. 9 Palaute- / tilauslomake s. 10 Latvala voiton tuntumaan Neste Oil Rallissa s. 11 Yhteystiedot s. 12 Lännen Tractors Oy mukana seuraavissa tapahtumissa: Huolimatta talouden vaihtelevista uutisista haluan toivottaa menestystä ja uusia mahdollisuuksia loppuvuodelle Mika Hänninen myynti- ja markkinointijohtaja Huolto-osat Lännen varaosapisteistä Hyvinkää Osasto B215 Lännen Center avajaiset Oulu Elmia Nordic Rail Jönköping Maxpossa osastollamme B215 Lännen huoltopakettitarjous! Verkonrakennuttaja- ja verkostourakointipäivät Vantaa

3 työkoneiden päästönormit kiristyvät Lännen Tractors on valmiina päästönormien tiukentumiseen; uudet 3B-moottoreilla varustetut tuotteet tulevat markkinoille uusien säädösten mukaisesti ensi vuoden alussa. Henkilö- ja kuorma-autojen pakokaasupäästöihin liittyvät säädökset ovat yleisesti tunnettuja. Työkoneita koskettavat hyvin samankaltaiset normit, jotka astuvat voimaan muutaman vuoden viiveellä. Päästöjen raja-arvoille ja niiden kehittymiselle on Euroopan unionissa säädetty aikataulu, jota kaikki valmistajat noudattavat. Nämä vaiheet eli stage 1, 2 ja 3A ovat jo toteutuneet ja astuneet voimaan vuosina 1999, 2003 ja Raja-arvojen alittamiseksi dieselien paloprosessin hallinta on kehittynyt isoin harppauksin. Vakiintuneiksi käytännöiksi ovat muodostuneet commonrail, korkeat ruiskutuspaineet, useampivaiheinen ruiskutus, kehittynyt ahdinteknologia ja sisäinen pakokaasun kierrätys. Normit on saavutettu perusmoottoritekniikkaa kehittämällä, eikä mitään pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita ole tarvittu. Seuraavissa vaiheissa 3B ja 4, jotka teholuokassa alle 130 kw astuvat voimaan 2012 ja 2014, tilanne onkin jo toisenlainen. Säädösten täyttäminen edellyttää jatkokehitystä moottoriteknologiassa, mm. neliventtiilitekniikka tulee olemaan arkipäivää ja ruiskutuspaineet nousevat tasolle baaria. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan jälkikäsittelylaitteiden käyttäminen on välttämätöntä. Katalysaattorit, hiukkassuodattimet ja ulkoinen pakokaasun kierrätys yleistyvät. Seurattavat päästöt Dieselmoottorien haitallisimmat aineosat ovat typen oksidit (NOx) ja hiukkaspäästöt. Siirryttäessä vaiheisiin 3B ja 4 muutokset päästöjen määrissä ovat dramaattisia. Vaiheessa 3B hiukkaspäästöt pudotetaan kymmenesosaan ja vastaavanlainen pudotus tapahtuu typen oksidien kohdalla mentäessä vaiheeseen 4. Tämän jälkeen pakokaasuissa ei ole näitä ainesosia käytännössä lainkaan. Henkilöautoissa suurimman kasvihuonekaasun hiilidioksidin (CO2) päästöt ovat hyvin keskeinen asia, ja päästömäärien mittaukseen on kehittyneet menetelmät. Työkonepuolella hiilidioksidipäästöjä ei kuitenkaan seurata, ja yhtenäinen mittaustapa puuttuu. Urakoitsijalle hiilidioksidipäästöt ovat kiinnostavia siitäkin syystä, että päästöjen määrä on lähes suoraan verrannollinen polttoaineen kulutukseen. Päästönormien 12 vuoden historia on osoittanut, että typenoksidien ja hiukkaspäästöjen pienentäminen lisää polttoaineen kulutusta, jolloin myös hiilidioksidipäästöt kasvavat. Käyttämällä järkevää teknologiaa vaiheissa 3B ja 4 hiilidioksidipäästöt pysyvät hallinnassa ja polttoaineen kulutus on hyvällä tasolla jo nyt. Kehityspotentiaali on kuitenkin suuri. On ilmeistä, että tulevaisuudessa myös hiilidioksidi tulee seurattavien päästöjen listalle. Moottoriteknologian vaihtoehdot Dieselmoottoreissa on kaksi erilaista teknologista vaihtoehtoa vaiheen 3B päästörajojen alittamiseksi. Ensimmäinen vaihtoehto on ulkoinen pakokaasun kierrätys (EGR) ja hiukkassuodattimen käyttö (DPF). Kierrättämällä pakokaasuja uudelleen imusarjaan typen oksideja saadaan laskettua ratkaisevasti. Tek- nisesti tämä on helposti toteutettavissa. Haittapuolena on jäähdytystarpeen merkittävä kasvu, ja tyypillisesti ratkaisu lisää polttoaineen kulutusta. EGR lisää myös hiukkaspäästöjä ja vaatii tuekseen pakolinjassa olevan hiukkassuodattimen, jolla partikkelipäästöt saadaan hallintaan. Käytön aikana DPF-suodatin pitää aika ajoin puhdistaa hiukkasista. Tämä regenerointi tapahtuu nostamalla suodattimen lämpötilaa ruiskuttamalla suodattimeen polttoainetta. Tämä jälkipoltto polttaa hiukkaset pois. Toinen vaihtoehto on SCR-katalysaattorin käyttö. Tässä järjestelmässä pakolinjaan ruiskutetaan urealiuosta (AdBlue), joka reagoi katalysaattorissa typen oksidien kanssa pudottaen NOx-pitoisuuksia erittäin tehokkaasti. Jotta hiukkaspäästöt saadaan alhaiselle tasolle, SCR-järjestelmä saattaa tarvita tuekseen DOC-katalysaattorin tai yksinkertaisen PF-hiukkassuodattimen. SCR-järjestelmän avulla dieselin ruiskutus voidaan optimoida niin, että palamistapahtuma on mahdollisimman tehokas. Moottori tuottaa haitallisia aineosia, mutta jälkikäsittelylaitteilla epäpuhtaudet poistuvat. SCR-järjestelmän hyöty on optimaalinen paloprosessi, jonka ansiosta polttoaineen kulutus voi laskea 5 10 %. Samalla moottorin lämmöntuotto laskee. Toisaalta järjestelmä edellyttää kehittynyttä urean ruiskutus- ja katalysaattoriteknologiaa. Urean kulutus on noin 3 % polttoaineen kulutuksesta ja käyttäjän on huolehdittava tämän lisäaineen tankkauksesta. Siirtyminen uuteen teknologiaan Virallisesti vaihe 3B astuu voimaan teholuokassa alle 130 kw, isommissa moottoreissa tämä on tapahtunut jo vuotta aikaisemmin. Lainsäätäjä on kuitenkin pehmentänyt käyttöönottoa niin, että valmistajien ei ole pakko siirtyä 3A:sta 3B:hen yhden vuorokauden aikana. Joustosäännön avulla konevalmistaja voi tehdä työkoneita 3A-säädökset täyttävillä moottoreilla tietyn määrän, vaikka vaihe 3B on jo astunut voimaan. Yleensä konevalmistajat hyödyntävät tätä mahdollisuutta. Lännen Tractors on yhteistyössä moottorivalmistajien kanssa kehittänyt ja testannut uutta moottoriteknologiaa sekä Lännen-pyöräkuormainkaivureihin että Lännen Lundberg-monitoimikoneisiin. Uudet 3B-moottoreilla varustetut tuotteet tulevat markkinoille ensi vuoden alussa uusien normien mukaisesti, mutta joustosäännön ansiosta myös nykyteknologialla varustetut 3A-moottorit jäävät ohjelmaan tietyn ylimenokauden ajan. Kannattaako siis 3B-moottoreihin siirtyä heti ensi vuoden alusta? Tähän kysymykseen jokaisen koneenomistajan on hyvä miettiä itselleen sopiva lähestymistapa. Mikäli uuteen teknologiaan siirtyminen on peruste korkeammille tuntihinnoille tai uusille työmaille, kannattaa siirtymistä harkita. Kun kuitenkin kustannuksiltaan kilpailukykyistä 3Amoottorilla varustettua mallistoa on vielä saatavissa, nyt on hyvä aika harkita uuden koneen ostoa ja säästää hankinta- ja käyttökustannuksissa. Tuotekehityspäällikkö Topi Ritakallio, Lännen Tractors Oy 3

4 Lännen mies Kolmekymmentä vuotta urakoitsijana toiminut Taito Hämäläinen luottaa Länkkäreihin. Mynämäkeläinen Taito Hämäläinen on pitkän linjan urakoitsija ja viimeisen päälle Länkkärimies. Miehen tuorein hankinta on Lännen 8600 Ge -pyöräkuormainkaivuri. Kolmekymmentä vuotta olen näitä hommia vääntänyt. Velipoika aloitteli jo hiukan aiemmin. Alkukesästä sain käyttööni jo viidennen Länkkärin, mitäpä sitä hyvää merkkiä vaihtamaan. Mukavasti on töitä piisannut, jatkuvasti ollaan liikkeellä. Teen verkostourakointia monille firmoille: on Vertekiä, Elteliä ja Voimateliä. Viimeiset pari vuotta olen työskennellyt paljon Rauman suunnalla Vertekin ja Rauman Energian hommissa. Parhaillaan täällä nostelemme 12-metristä A-pylvästä, ja hyvin nousee, Taito Hämäläinen kertoilee puhelimitse uusimman Länkkärinsä viihtyisästä hytistä. Haastatteluhetkellä uusi pyöräkuormainkaivuri on ollut Hämäläisen käytössä vasta muutaman päivän. Tietenkin uudessa koneessa on aina vähän sovittelemista, mutta ihmeen nopeasti tämä alkoi kuskiaan totella. Poika tosin vähän autteli, kun tämä nykytekniikka on mennyt niin hienoksi. Sanoin pojalle aamulla, että hoida sinä tuo naputtelu koneelle, jotta saadaan nopeudet ja muut kohdilleen. Sitten ei tarvinnutkaan muuta kuin säätää istuinpenkki oikealle korkeudelle ja ruveta töihin. Hyvin tämä toimii ja voimaa riittää! Edellinen Länkkäri palveli kovassa käytössä loistavasti kuusi vuotta. Siitä saa joku vielä hyvän vehkeen. Uskon, että tämä uusi toimii vähintään yhtä hyvin. Moitteetonta yhteistyötä Taito Hämäläinen kiittelee myös monivuotista yhteistyötä Lännen Tractorsin kanssa. Yhteistyö on sujunut hyvin. Aina olen apua saanut, kun olen sitä tarvinnut, toisinaan myös viikonloppuisin. Ovat kuunnelleet tarkasti toiveitani ja ottaneet onkeensa. Huollot ja varaosapalvelut ovat nekin pelanneet erinomaisesti. Eipä ole moittimista. Kolmekymmentä vuotta tiukkatahtista urakointia on melkoinen savotta. Mynämäen miehellä onkin suunnitelmissa vauhdin hiljentäminen. Poika tuli sähköpuolen koulusta ja on ollut tämän kesän vahvasti mukana apumiehenä. Viime kesänä hän jo vähän harjoitteli näitä töitä. Sukupolvenvaihdos on siis hiljalleen tulollansa, mutta en minä ihan vielä ole lopettelemassa, Taito Hämäläinen sanoo ja jatkaa pylväiden pystyttämistä. 'Huollot ja varaosapalvelut ovat pelanneet erinomaisesti.' Taito Hämäläinen (vas.) sai kesällä jo viidennen Länkkärinsä, tällä kertaa Lännen 8600Ge:n. Kuvassa myös työntekijä Arto Nurminen ja Hämäläisen 4

5 Lännen-pyöräkuormainkaivuri - Infrarakentamisen ja ympäristötekniikan monitoimikone - Sopii erinomaisesti kunnallisteknisiin töihin kuten lämpö-, vesija sähköverkostojen rakentamiseen. - Voimakas, nopea, maastokelpoinen ja monipuolinen työkone erilaisiin haasteellisiin työtehtäviin - Koneessa yhdistyvät tasapainoisesti monipuolinen pyöräkuormain ja tehokas kaivuri. - Helppo hallittavuus ja hyvä ergonomia - Lännen 8600Ge -pyöräkuormainkaivurin lisäksi myynnissä olevia malleja ovat 8600G ja 8800G. Lännen Forest-ohjaamo - Kehitetty erityisesti metsäkoneeseen, harvesteri- tai kuormaustyöskentelyyn - Virallinen hyväksyntä myös metsäkäyttöön, panssarilasit vaadituilla paikoilla - Erittäin hyvä näkyvyys eteen, sivuille, taakse ja erityisesti taakse ylös - Voidaan käyttää myös muissa Länkkäri-sovelluksissa - Erityisen käyttökelpoinen myös linjarakentamiseen ja muihin hyvää taka-ylänäkymää vaativiin tehtäviin - Pyyhinjärjestely hyvin pois näkökentästä, helpottaa tekemistä - Kaikki muut hyvät ominaisuudet, kuten automaattinen ilmastointi ym. saatavilla lisävarusteena, samoin kuin perusohjaamoon Tule ja tutustu uuteen Lännen Forest -ohjaamoon Suomen ensiesittelyssä Maxpossa Hyvinkäällä ! poika Samuli Hämäläinen, joka on sukupolvenvaihdoksen myötä hiljalleen astumassa urakoitsija-isän suuriin saappaisiin. 5

6 Helppo valinta Turun Talo Team Oy hankki kaksi uutta Lännen Lundbergia, koska kokemukset edellisistä Lundbergeista ovat niin hyvät. Lännen Tractorsin aluepäällikkö Ari Keinumäki (vas.) esitteli Lundberg-mallistoa Turun Talo Teamin Mika Kyrölälle ja Tomi Virtaselle elokuussa Lepaa näyttelyssä. Turun Talo Team Oy luottaa Lundbergeihin. Turkulaisen perheyrityksen kiinteistönhuollon ammattilaiset saavat tämän lehden ilmestymisen aikoihin käyttöönsä kaksi uutta Lundberg 4200 Ls -monitoimikonetta. Jo ennestään yrityksellä on kolme Lundbergia, joista kaksi on vähän isompaa ja yksi samaa kokoa kuin uudet ja kaikki luonnollisesti kovassa käytössä. Päädyimme Lundbergeihin, koska kokemuksemme niistä ovat niin hyvät. Vanhat koneemme ovat toimineet hyvin ja näiden uusienkin hinta laatusuhde oli kohdallaan, perustelee kahden uuden Lundbergin hankintaa Turun Talo Team Oy:n toimitusjohtaja Tomi Virtanen. Talo Teamin porukoilla on siis jo rutkasti kokemusta Lundbergeista, myös 4200 Ls -mallista. Mutta kehitystä on tapahtunut; uusissa koneissa on aiempaa tilavampi ja monin tavoin toimivampi ohjaamo, josta kerromme tarkemmin tämän jutun ohessa. Lännen Tractors toimittaa uudet koneet Talo Teamille kerralla monipuolisesti varusteltuina, mukana tulevat muun muassa hiekoitus- ja aurausvarusteet sekä lumikauhat. Hiljainen ja tehokas Mitkä sitten ovat Lännen Lundbergien parhaat puolet kokeneen ammattilaisen mielestä? Koneiden hiljaisuus on erittäin tärkeä ominaisuus, koska teemme töitä kaupungin keskustassa ja liikumme paljon yöaikaan. Toinen tärkeä pointti on Lundberg-monitoimikoneiden tehokkuus, joka on todella kovaa luokkaa. Lisäksi huolto ja muut palvelut ovat pelanneet mutkattomasti, joten valinta oli oikeastaan aika helppo. Kaupanteko Lännen Tractorsin kanssa sujui sekin mallikkaasti, Tomi Virtanen kertoo. Kun kerran kysymyksessä ovat sananmukaisesti monitoimikoneet, uudet Lundbergit pääsevät hyvin monipuolisiin töihin. Ne tulevat meille kiinteistönhuoltohommiin, eli kaikkeen mahdolliseen, mitä kiinteistöjen hoitoon liittyy. Pihojen laitosta talviaurauksiin ja hiekoituksiin. Töitä toden totta riittää. Keskimäärin 25 henkeä työllistävän Turun Talo Teamin palveluihin kuuluvat muun muassa kiinteistönhuolto- ja siivouspalvelut, harjaukset, auraukset, hiekoitukset, pienkorjaukset ja graffitien poistot. Koneiden hiljaisuus on erittäin tärkeä ominaisuus, koska teemme töitä kaupungin keskustassa ja liikumme paljon yöaikaan. Asiakkaat ovat isännöintitoimistoja ja kiinteistöjen omistajia yrityksiä, yksityisiä ja julkisen sektorin edustajia. Sitä varten täällä ollaan, että asiakkaiden ongelmia ratkaistaan. Se on meidän tärkein tehtävämme. Kun sen pitää mielessä, niin hyvin pärjää, Tomi Virtanen kiteyttää. 6

7 Lännen Lundberg Kiinteistö- ja ympäristöhuollon monitoimikone Nopea, ketterä ja voimakas joka vuodenaikaan Toimii näppärästi myös ahtaissa paikoissa Työ sujuu nopeasti ja varmasti toimintaympäristöä vahingoittamatta Yhdellä koneella hoituvat kaikki työvaiheet Nopeat työkohteiden ja työlaitteiden vaihdot Soveltuu hyvin markkinoilla oleville lisälaitteille Kestävä kokonaisuus: varma tekniikka ja luotettavat komponentit Säästää kuljettajaa, kustannuksia ja luontoa Markkinoiden hiljaisin ohjaamo Ruotsalainen Lundberg Hymas on osa Lännen MCE -konsernia. Lännen Tractors Oy huolehtii Lundberg-monitoimikoneiden jälleenmyynnistä Lännen Center -palvelukonseptilla. markkinoiden hiljaisin ohjaamo avarammaksi Uusissa Lundberg-malleissa on nyt entistä toimivampi ja tilavampi ohjaamo. Asiakkaiden palautteen pohjalta hyttiin on tehty monia muutoksia. Kuljettajan istuin sopii aiempaa paremmin myös vähän isommalle kuljettajalle, kun säätömahdollisuutta on parannettu 60 milliä taaksepäin ja 35 milliä matalammalle. Ohjaamoa on levennetty edestä, samalla on pyöristetty kulmia, jolloin jalkatilaa ja tilantuntua on saatu lisää. Näiden muutosten ansiosta myös näkyvyys on parantunut ja kulku ohjaamoon helpottunut, kun jalkatilaa on aiempaa enemmän ja penkki on taaempana ja matalammalla. Lisäksi ohjaamon lämmitys- ja ilmastointijärjestelmää on tehostettu. Samalla huollettavuus on helpottunut, koska lämmitys- ja ilmastointijärjestelmän voi huoltaa ja avata ulkoapäin. Kokonaisuutena ottaen Lundbergin ohjaamo on ergonomisesti huipputasoa. Mutta mikä mahtaa olla Lundbergin ohjaamon hämmästyttävin ominaisuus? Aivan varmasti sen melutaso. Täydellä nopeudella maantielläkin taso jää hämmästyttävän alhaiseksi. Täysin henkilöautomaista menoa tarjoaa Lundberg. - Konepörssi-lehden Lännen Lundberg-koeajo, testaajana ja toimittajana Olli Päiviö. 7

8 Aivan ylivoimainen Stadin parhaaksi pyöräkuormaajakuskiksi kehuttu Rabbe Nyberg ihastui vahvaan, taloudelliseen ja nopeaan Ljungby L9:ään. Voimaa tässä on yllättävän paljon näinkin pieneksi koneeksi. Lasti nousee tosi korkealle ja helposti. Tällä pääsee kätevästi kapeisiinkin paikkoihin, mutta muuten kone vastaa ominaisuuksiltaan huomattavasti isompaa vehjettä, luonnehtii Ljungby L9 -pyöräkuormaajaansa helsinkiläisen Oy Rawalde Ab:n toimitusjohtaja Rabbe Nyberg. Ennen kuin kerromme lisää Nybergin Ljungby-kokemuksista, pari sanaa Rawaldesta. Vuonna 2002 perustettu yritys pystyy Nybergin mukaan tarjoamaan laajan yhteistyöverkostonsa avulla kuljetuksen kuin kuljetuksen, melkeinpä minne tahansa. Kuljetukset hoituvat nykyaikaisella ja ympäristön huomioon ottavalla kalustolla. Rawalden palveluita ovat myös nostopalvelut, kaivuutyöt, maansiirto sekä lumenajo ja -auraus. Kalustoon kuuluu muun muassa neljä kuorma-autoa, joista kolme on vaihtolava-autoja ja yksi puoliperävaunu. Ljungby L9:n kuski Rabbe Nyberg on älyttömän tyytyväinen uuteen pyöräkuormaajaansa. Ljungby L9 -pyöräkuormaajan Rabbe Nyberg osti Lännen Tractors Oy:ltä viime syksynä ja käyttöönsä hän sai sen tämän vuoden alussa. Olen ollut siihen aivan älyttömän tyytyväinen. Voiman lisäksi sen parhaita puolia ovat nopeus ja taloudellisuus. Edellinen koneeni vei polttoainetta litraa tunnissa, Ljungby kuluttaa keskimäärin vain 7,4 litraa. Ohjekirjassa todetaan siihen malliin, että toivottavasti tämä kone täyttää odotuksesi luultavasti se jopa ylittää ne. Se on osuvasti sanottu! Eihän tällä ole edes kilpailijoita Kone tuli meille sopivasti viime talvena ja pääsimme heti testaamaan sitä reippaissa lumihommissa. Niissä se osoittautui vähintäänkin odotusten mukaiseksi. Lumitöiden lisäksi olemme käyttäneet tätä kaikenlaisissa sekalaisissa hommissa, kuten harjaamisessa ja maa-ainesten kuormaamisessa, ja onpa tällä käyty rekkojakin purkamassa ja tehty muitakin trukkihaarukkahommia. Mutta lumityöt ovat se tärkein juttu taas tulevana talvena, Rabbe Nyberg kertoo. Uskon, että ne jotka pääsevät tätä kokeilemaan, eivät halua enää muilla vehkeillä ajaakaan. Ljungby-pyöräkuormaaja Kone yksilöllisten tarpeittesi mukaan Matalat kokonaiskustannukset Huoltoystävällinen Markkinoiden hiljaisin Lännen Tractors Oy toimii Ljungby-tuotteiden edustajana Suomessa. Jälleenmyyntisopimus kattaa Ljungby-tuotteiden markkinoinnin ja myynnin sekä varaosa- ja huoltopalvelut. Lännen Center -konseptin alla toimivat myynti-, varaosa- ja huoltopalvelut kattavat koko maan. Ljungby L9-pyöräkuormaajan lisäksi myynnissä olevia malleja ovat L11, L13, L15, L18, L20, C22, L25, L30 ja C35. Väistämättä herää kysymys: onko harkinnassa toinenkin samanmoinen, kun se noin hyvältä tuntuu? Toistaiseksi pärjäämme tällä yhdellä. Mutta jos nämä pysyvät hinnaltaan tolkuissaan, niin kyllä seuraavakin pyöräkuormaaja on näillä näkymin samaa merkkiä. Olen vertaillut vastaavan painoluokan koneita ja tullut siihen tulokseen, että eihän tällä ole edes kilpailijoita. Tietenkään minulla ei ole vielä kokemusta kovin pitkäaikaisesta käytöstä. Aika näyttää, miten komponentit kestävät ja kuinka varaosapolitiikka toimii. Uskon, että ne jotka pääsevät tätä kokeilemaan, eivät halua enää muilla vehkeillä ajaakaan, sanoo Rawalden pomo Rabbe Nyberg, alan piireissä stadin parhaaksi pyöräkuormaajakuskiksikin kehuttu ammattimies. 8

9 Monipuolinen MultiOne Länsi-Turunmaan kaupunki päätyi näppärään vuokrausvaihtoehtoon, ja Houtskarin nurmikot pysyivät aisoissa. MultiOne-pienkuormaajat pitävät pihapiirit siisteinä. Kuvassa MultiOne GT 950. Länsi-Turunmaan kaupungin johtava huoltomies Roger Tengström on tyytyväinen kesäkuiseen hankintaan; vanhan ja loppuun ajetun traktorin tilalle hankittiin upouusi MultiOne 835 -pienkuormaaja. Kaupungin budjetista ei löytynyt alkukesästä varoja uuden koneen nopeaan ostoon, joten ratkaisuksi keksittiin vuokraus eivätkä Houtskarin nurmikot ehtineet vallan villiintyä. Vertailin Turun Messukeskuksessa monia eri koneita. MultiOne osoittautui meidän tarpeisiimme parhaaksi ratkaisuksi. Vielä kun löytyi tämä kätevä vuokrausvaihtoehto, homma oli sillä selvä. Hinta ja laatu olivat sopivasti kohdallaan, Tengström kertoo. Ripeää palvelua Uusi kone on toiminut oikein hyvin. Tähän mennessä sillä on pääasiassa leikattu nurmikkoa. Kunhan talvi koittaa, lumityöt ovat sen ykköstehtävä. Monipuolisuutensa ansiosta sillä on helppo tehdä kaikenlaisia kiinteistönhoitoon liittyviä töitä. Se on todellinen täyden palvelun kone piikkeineen, kauhoineen ja lämpimine hytteineen. Uuden pienkuormaajan lisäksi Roger Tengström on kovin tyytyväinen MultiOne Nordicilta saamansa palvelun laatuun ja ripeyteen. Palvelu on pelannut mainiosti. Kaikki on hoitunut juuri niin kuin on sovittu ja erittäin nopeasti. Uskon, että myös huolto pelaa hyvin, kun meille vanhastaan tuttu Valtra hoitaa huollot. Toivottavasti voimme hankkia toisenkin MultiOnen. Tätä uutta konetta käytämme Houtskarissa, mutta tarvetta on muuallakin Länsi-Turunmaan laajalla alueella, etenkin Korppoossa. Mutta nämä ovat niitä budjettiasioita, joten aika näyttää, Tengström pohtii. Monipuolisuutensa ansiosta MultiOnella on helppo tehdä kaikenlaisia kiinteistönhoitoon liittyviä töitä. MultiOne Nordicin tuotepaletti sisältää koko MultiOne-pienkuormaajien malliston, johon kuuluu 15 konetyyppiä 390 kilosta 2500 kiloon. Vuonna 2010 perustettu MultiOne Nordic Oy Ab on osa Lännen Mobile Construction Equipment (Lännen MCE) -ryhmää. Ryhmään kuuluvat lisäksi Suomessa Lännen Tractors Oy ja Ruotsissa Lännen Tractors AB ja Lundberg Hymas AB. MultiOne-pienkuormaaja Nostaa helposti painavia taakkoja ja hydraulipumppujen tuotto riittää vaativammankin työlaitteen tarpeisiin. Helppo ajaa ja kevyt kuljettaa Pieni ulkomitoiltaan ja mahtuu liikkumaan helposti ahtaissakin paikoissa Nelivedon ja hydrostaattisen voimansiirron ansiosta nopea ja tehokas Käytettävissä lähes sata erilaista lisälaitetta Sopii mm. maatalouteen, viherrakentamiseen, kiinteistönhoitoon ja rakennusteollisuuteen. Kuvassa MultiOne SL

10 ILMOITUS Kasvata kaivutyösi turvallisuutta lisäämällä EziDig-kaapelihakujärjestelmä Lännen-pyöräkuormainkaivuriin LUO MAHDOLLISUUKSIA KYLLÄ! Olen kiinnostunut Lännen-pyöräkuormainkaivurista Lännen Lundberg-monitoimikoneesta Ljungby-pyöräkuormaajasta MultiOne-pienkuormaajasta ja haluan, että minuun otetaan yhteyttä KYLLÄ! Tilaan ilmaisen Lännen Nyt! -asiakaslehden (2 x vuodessa) Lännen Tractors Oy Tunnus VASTAUSLÄHETYS Leikkaa ja postita Nimi / Yritys Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 10

11 Latvala kiri voiton tuntumaan Neste Oil rallissa Jari-Matti Latvalan ajo Suomen MM-rallin päätöspäivän viimeisillä erikoiskokeilla oli hurjaa. Latvalan kiri nosti Lännen Tractorsin tukeman kuljettajan aivan voittajan Sebastien Loebin tuntumaan. Maalissa kaksikon eroa oli enää 8,1 sekuntia. - Tämä ralli osoitti, että vieläkin on rallissa opittavaa. Taktikointi ja uuden auton säätäminen vaatii hiomista. Harmittavan lähelle voitto lopulta jäi, Latvala kertasi Jyväskylän MM-rallin kulkua. Vaikka voitto uran 100:nnessa MM-rallissa jäi toteutumatta, oli Latvalan ilme kuitenkin kirkas ja iloinen. Tärkeää tietoa ja kokemusta auton säätämisestä nopeille teille kertyi roppakaupalla. - Takalukon asetuksien kanssa oli hakemista. Kun sitten lauantain päivähuollossa takalukon kireyttä löysennettiin, lähti auto kulkemaan haluttuun suuntaan mutkien jälkeen. Jotenkin tulin ulos mutkista liikaa poikittain ja silloin kello ei tykkää, Latvala analysoi ajoaan. Opetus on se, että taktikointi ei tällä kerralla auttanut Koko rallin ajan kuljettajat ja tallit suuntasivat katseensa taivaalle. Oliko sadetta tulossa vai ei? No, sade jäi muutamaa pientä kuuroa lukuun ottamatta tulematta, mutta silti keli yllätti kuljettajat. Taktikointi lähtöpaikkojen suhteen lauantaille tuottikin odotusten vastaisen tuloksen. Latvala jättäytyi perjantaina taktisesti kolmanneksi, jolloin lähtöpaikka oli kahden ranskalaisen Citroen -kuljettajan, Sebastien Loebin ja Sebastien Ogierin takana. Mutta rallin seitsenkertainen maailmanmestari Loeb löi muille luun kurkkuun lauantaiaamuna. Yön jäljiltä soratiet olivat kosteita ja maailman paras rallikuljettaja näytti nuoremmilleen kaapin paikan. Loebin repäisy kesti maaliin saakka ja Latvalalta jäi voiton uusiminen unelmaksi, kylläkin niukasti. - Opetus oli se, että taktikointi ei tällä kertaa kannattanut. Toisinaan taktikoimalla voi voittaa, mutta Jyväskylässä kävi toisin päin. Itse en ole mikään tällaisen pelaamisen kannattaja. Ajoin kyllä paikoin huonostikin, Latvala arvioi armottomasti omaa esitystään. Vaikka Loeb jäi Latvalan edelle, pystyi suomalainen Lännen nopeimman nimikirjoitukset olivat haluttuja muistoja Jyväskylän MM-rallissa. Ford-kuljettaja rutistamaan kolmannelta sijalta Ogierin ohi. Henkisesti tällaiset puristukset ja ohitukset ovat tärkeitä. Rallin päättäneellä tv-erikoiskokeella Latvala oli Mikko Hirvosen jälkeen toinen. Sija toi kaksi arvokasta lisäpistettä MM-sarjassa. Jyväskylän MM-ralli oli kauden kahdeksas osakilpailu. Jäljellä olevista viidestä rallista kolme ajetaan asvaltilla, joten haastetta riittää suomalaisille. 11

12 lännen center puh Myynti Etelä-Suomi Lännen Center Espoo Minttupelto ESPOO Mika Hänninen Itä-Suomi Lännen Center Lappeenranta Myllymäenkatu LAPPEENRANTA Länsi-Suomi Lännen Center Tampere Valimotie PIRKKALA Ari Keinumäki Pohjois-Suomi Lännen Center Oulu Liitintie OULU Vaihtokonekeskus Loimaa Hirvikoskentie LOIMAA Multione Nordic Oy Hirvikoskentie LOIMAA Jälleenmyyjät Amados Markkinointi Oy Mikkeli Jari Ikonen Mantools Oy Jyväskylä Jari Hakanen Lännen Konepalvelu Oy Lieto Jarkko Turvanen Arto Seppänen Jari Rahkonen Pertti Tuomi Varaosa- ja huoltopisteet Varaosapisteet - Valtra Oy Ab VALTRA - ESPOO Minttupelto Espoo Peter Lindberg Matti Sysmäläinen Sonja Turtia VALTRA - IISALMI Kivirannantie Iisalmi Teemu Leinonen Hanna-Mari Rönkkö VALTRA - JOENSUU Lylykoskentie Joensuu Jouko Turunen Ville Juvonen VALTRA - KAJAANI Opintie Kajaani Esa Moilanen VALTRA - KOKKOLA Kauppakaari Kokkola Jukka Hakunti Jerker Mattsson VALTRA - KOUVOLA Korjalankatu Kouvola Henry Hietanen Esko Rihu VALTRA - KUOPIO Leppälammentie Kuopio Anssi Pietikäinen Marko Röntynen VALTRA - LAHTI Äijälänkatu Lahti Jukka Arpiainen Matti Herranen VALTRA - LAPPEENRANTA Alaniitynkatu Lappeenranta Pekka Piirainen Tomi Kosonen VALTRA - LOIMAA Patruunankuja Loimaa Kimmo Jäppinen Hannu Rautiainen VALTRA - MIKKELI Kaapelikatu Mikkeli Erkki Lintunen Ville Kosonen VALTRA - OULU Takojantie OULU Arto Kela Jari Kuivaniemi VALTRA - PORI Mikkolantie Pori Heimo Koivisto Ilpo Kallio VALTRA - ROVANIEMI Alakorkalontie 9 / PL Rovaniemi Markku Haapalainen Teemu Saajo VALTRA - SALO Salitunkatu Salo Pasi Rasimus VALTRA - SAVONLINNA Kiesitie Savonlinna Ari Harmoinen Janne Kosonen VALTRA - SEINÄJOKI Rengastie Seinäjoki Matti Mäkynen Eero Kauppila Juha Ahoketo VALTRA - SUOLAHTI/ ATRIUM Valmetinkatu Suolahti Antti Salimäki VALTRA - TAMPERE Valimotie Pirkkala Juha Jokipakka Niko Aho VALTRA - TURKU Kärsämäentie Turku Arvi Heino Olli-Heikki Arkkila VALTRA - VARKAUS Käpykankaantie Varkaus Heimo Asikainen Raimo Räisänen VALTRA - YLIVIESKA Ruutihaantie Ylivieska Esa Peltola Olli Pudas Juha Mattila Valtran yksityiset varaosapisteet A&K Heikura Asema-aukio Lieksa Kiteen Konediesel Ay Peltotie Kitee Konehuolto Marander Silmukkatie Vaasa Traktori-Huolto Posio & Lampela Autoilijantie Keminmaa Valkor Huolto Oy Porokylänkatu Nurmes Valmeka Oy Luukkaankatu 2B Hämeenlinna Valttori Oy Lasimestarinkuja Viitasaari / Valttori Oy Pääskyntie Jyväskylä Wetteri Oy Kitkantie Kuusamo Muut varaosapisteet Lännen Konepalvelu Oy Yrjönalhontie 4A Lieto Nastolan Forest Huolto Oy Asetie Nastola Suomen Rakennuskone Oy Metallitie Pirkkala Huoltopisteet AV Catkor Oy Mullukantie Kempele FA-Työkonehuolto Oy Mikkolantie Pori Huolto Kaurala Oy Venakontie Iisalmi / Huolto Kaurala Tampere Lentokonetehtaankatu 4B Tampere Tommi Kaurala Iskon Raskaskonehuolto Oy Kaarnatie Oulu Itä-Suomen Konehuolto Oy Ketunniementie Mikkeli / Jari Ikonen Konehuolto Marander Silmukkatie Vaasa Konehuolto Mikael Sabel Jänismaantie Kokkola Konehuolto Mika Jaakola Kedonperäntie Liminka Konekorjaamo Lavonen Puralantie Hytti (Lappeenranta) Kuopion Traktorihuolto Oy Leppälammentie Kuopio Lännen Konepalvelu Oy Yrjönalhontie 4A Lieto Metsäkonehuolto J Lahtela Oy Puulammenpolku 5, Isokylä Mikkelin Forest Huolto Arinakatu Mikkeli Jukka Kuuva Nastolan Forest Huolto Oy Asetie Nastola Pirkanmaan Konehuolto Ky Melakatu 10 C Tampere Pule Korjauspalvelu Ky Wahlforssinkatu Joensuu Raskone Kouvola Savontalontie Kuusankoski Jari Haikonen valtak. päivystys 24h Raskone Ylivieska Ouluntie Ylivieska Suomen Rakennuskone Oy Metallitie Pirkkala Traktorihuolto I Kemppi Oy Kiesitie Savonlinna Petteri Auvinen Traktorihuolto Oulujärvi Jouni Oy Pohjajoentie Jormua (Kajaani) TunturiAuto Oy Kittiläntie Sodankylä Toimelankatu Kemijärvi Valttori Oy Pääskyntie Jyväskylä Vantaan Konehuolto Oy Minttupelto Espoo Ove Sandberg Kiitoradantie 3, Vantaa Timo Haapala

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI KYLMÄKONEHUOLTO PEKKA UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOO EURA FORSSA ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki 3 02740 Espoo puh. 09 250 5700

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo

Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET

VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET 1/6 VALTUUTETUT HUOLTOLIIKKEET ALAJÄRVI ESPOO ESPOO EURA FORSSA HAAPAJÄRVI HARTOLA HELSINKI KYLMÄKONEHUOLTO UKONMÄKI KY Keskuskatu 4 62900 Alajärvi puh. 06 557 3160 ESPOON KODINKONEHUOLTO OY Torpanmäki

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

LÄNNEN RAIL SYSTEMS. Lännen - Rataympäristön monitoimikone. Luo mahdollisuuksia

LÄNNEN RAIL SYSTEMS. Lännen - Rataympäristön monitoimikone. Luo mahdollisuuksia Luo mahdollisuuksia LÄNNEN RAIL SYSTEMS HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN RAIL MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA, TURVALLINEN JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN SÄHKÖRATARAKENTAMISESSA JA RATAYMPÄRISTÖN KUNNOSSAPIDOSSA Lännen - Rataympäristön

Lisätiedot

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014 Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Atte Dahlman Tomi Hurme

Atte Dahlman Tomi Hurme Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S.

KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S. YLÖJÄRVI SIIRTYI LÄNKKÄRI-AIKAAN S. 3 UUDET MALLIT ENSIESITTELYSSÄ S. 6-7 KOKONAISUUTENA PARAS RATKAISU S. 8-9 KETTERYYS RATKAISI S. 12-13 Sisällys YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS TUO MYÖS SÄÄSTÖJÄ Lännen-ryhmän

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 31/10/2015 Time: 17:22. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 31/10/2015 Time: 17:22 Best team details Tournament: Miesten Liittomylly 2015 Event: Alkukilpailu Squads: Maanantai 26.10 kello 18.00,

Lisätiedot

Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa

Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa Dimex Pohjoismaiden suurimmilla Logistiikka -ja kuljetusalan messuilla kesäkuussa Logistiikka Kuljetus on teollisuuden, kaupan ja logistiikan palvelutarjoajien suurin kotimainen tapahtuma, joka järjestetään

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Atte Dahlman. Tomi Hurme

Atte Dahlman. Tomi Hurme Atte Dahlman Atte Dahlman aloitti McDonald s-yrittäjänä huhtikuussa 2015. Hän omistaa Tammiston ravintolan. Ennen yrittäjyyttä Atte on työskennellyt it-alalla myyntitehtävissä. Tomi Hurme Tomi Hurme aloitti

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Rankingkiertue

Rankingkiertue Rankingkiertue 2014-2015 Tali 29.11.2014 8 sarjan karsinta tas. tulos yht. ka. 1 Jarmo Sinilaakso Mistral, Porvoo 2042 2042 255,3 2 Juuso Tiainen Siniset, Riihimäki 1931 1931 241,4 3 Sanna Pasanen Giants,

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S.

LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S. KOTIMAINEN JA ERGONOMINEN S. 4-5 LUOTETTAVA JA MONIPUOLINEN S. 6-7 LUNDBERG LIIKKUU JOUTUISASTI S. 10-11 SATA TARINAA LÄNNESTÄ S. 14-15 Sisällys SATAVUOTIAS SUOMI LÄNNEN KUUSISSA KYMMENISSÄ Pääkirjoitus

Lisätiedot

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi

Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 Varsinais-Suomi Indeksitalo 2016 tilaisuus, Turku, 14.9.2016 Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Kiinteistöliitto V-S Kiinteistöliiton Indeksitalo Vertailee kuntakohtaisesti määrittyviä

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 60 SR 0 Toleranssi nyt myös

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ

VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ VOLVO V-70 D5 (2008) 136 KW DIESELHIUKKASSUODATIN - JÄRJESTELMÄ JÄRJESTELMÄN KOMPONENTIT KOMPONENTIT JA TOIMINTA Ahtimen jälkeen ensimmäisenä tulee happitunnistin (kuva kohta 1). Happitunnistin seuraa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20...

Sisällysluettelo. Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 20x Asennuskanava LHD 32x Asennuskanava LHD 40x20... Newlec-minilistat 2 Sisällysluettelo Asennuskanava LHD 20x10... 3 Asennuskanava LHD 20x20... 4 Asennuskanava LHD 32x15... 5 Asennuskanava LHD 40x20... 6 Asennuskanava LH 60x40... 7 3 Asennuskanava LHD

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä 1 Mikä ajaa liikenteen muutosta EU:ssa? 2 Kohti vuotta 2020 Optimoidut diesel- ja bensiinimoottorit vastaavat

Lisätiedot

Kaivosalaan investoidaan

Kaivosalaan investoidaan Kaivosalaan investoidaan Suomessa tapahtuu kaivosalalla paljon hyviä asioita. Toukokuun lopulla nähtiin taas merkittävää panostusta tulevaisuuteen kun Suomen Rakennuskone Oy luovutti E. Hartikainen Oy:lle

Lisätiedot

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-joulukuu Taulu 1. Kuukausittain. Ensirekisteröinnit. Autot. Kuukausi. yhteensä. yhteensä

ENSIREKISTERÖINNIT Tammi-joulukuu Taulu 1. Kuukausittain. Ensirekisteröinnit. Autot. Kuukausi. yhteensä. yhteensä Taulu 1. Kuukausittain Kuukausi Nelipyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit Moottorityökoneeperävaunuperävaunut Matkailu- Puoli- Muut L7/L7e perävaunut Helmikuu 70 89 578 481 662 519 373 373 170 172 46 52

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO

REXEL TEOLLISUUSAUTOMAATIO N KOKONAISRATKAISUT Toimiva teollisuusautomaatio toimii koko tehtaan prosessitoiminnan keskitettynä työkaluna. Lisäksi oikeaoppinen automaatiokokonaisuus vähentää energiankulutusta jopa 30 prosenttia!

Lisätiedot

Tulokset Results. SM Pohjanmaa Ralli Pohjanmaa Ralli ry yk1 / Epävirallinen yleiskilpailu luokat Rengastien Autotarvike 10,92 KM

Tulokset Results. SM Pohjanmaa Ralli Pohjanmaa Ralli ry yk1 / Epävirallinen yleiskilpailu luokat Rengastien Autotarvike 10,92 KM Tulokset Results SM Pohjanmaa Ralli 6. 7.3.2015 Pohjanmaa Ralli ry yk1 / Epävirallinen yleiskilpailu luokat 1 6 2 Rengastien Autotarvike 10,92 KM 1 17 Teemu Suninen 1 4:53,3 2 14 Ari Vihavainen 1 4:56,2

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Hinnasto. Sonera Ethernet. Julkinen

Hinnasto. Sonera Ethernet. Julkinen 1.1.2017 1 (6) Sonera Ethernet Yleistä Tämä hinnasto sisältää Sonera Ethernet Operator ja Sonera Ethernet Capacity -tuotteet. Ethernet Operator - tuote koostuu nieluliittymästä (MEOD) ja siihen kytkettävistä

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 48 kg 1. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Jarkko Ala-Huikku Ilmajoen Kisailijat 52 kg 2. Janne Vakkila Kyrön Voima 3. Teppo Haukilahti Tampereen Voimailijat 57 kg

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55

Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55 Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille. Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria

Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille. Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria Taloudellisen ajon koulutusta viljelijöille Koulutuspaketti Hämeenlinna 11.12.2013 Fredrik Ek, Markku Lappi, Maarit Kari, ProAgria Historiaa Kasvihuonekaasupäästöjen päälähteet maataloudessa Typen oksidit;

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30-

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Pendelöivien osuus työllisistä 1960-2005* 1960 1970 1975 1980 1985 10,3 17,9 19,8 23,2

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

kutunkierros kaikki tulokset XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M

kutunkierros kaikki tulokset XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M Sij. No. Kuljettaja Kartanlukija Seurat Auto Tulos np 1 14 Jukka Viljanen Jaakko Viljanen LapUA/LapUA PRP.fi

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT

JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT JOUKKUEIDEN KOKOONPANOT Numero: 1 Joukkue: Konnekuljetus Team Paikkakunta: Konnevesi Johtaja I: Laura Huhta Kristian Oljakka Väritys: Musta Ari Huhtala Härmä 113573 L: Ismo Lampinen Punkalaidun 115335

Lisätiedot

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

MARKKINAT. Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Voimassa 27..31.12.2015 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. RAKETTI MARKKINAT Valiorakettilajitelma, 8 kpl/pkt Neljä erilaista, upeaa ja värikästä tähtikuviota. Tuhti avauspanos, isot tähtikuviot. 14

Lisätiedot

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA PERUSAJATUS JA TAVOITE LASTEN KIEKKOILU ALUEVALMENTAJAT SJL TUTOR- VALMENTAJAT valmennuspäälliköt. seuravalmentajat.

Lisätiedot

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki TULOKSET Miehet Yl. nro nimi seura / paikkakunta aika 1 14 Ville Heikkilä Lakeuden maanrakennus 34:01,1 2 2 Antti Rönkkö KeU 35:11,1 3 3 Pasi Silvennoinen Riihimäen Kehä-Ketut

Lisätiedot

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi %

yhdistys tai muu organisaatio % toiminimi % PDF-tiedosto yhdistys tai muu organisaatio - toiminimi - oy tai oyj - 2.0% ay tai ky - 4 toiminimi ay tai ky 4 20 ten lukumäärä 0 oy tai oyj 2.0% 14 yhdistys tai muu organisaatio 0 tai enemmän - 1 - -

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 11.12.2016 18.6.2017 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 6.6. 30.10.2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset 1 Helsinki Turku satama,

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari,

Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Liikenteen hiilidioksidipäästöt, laskentamenetelmät ja kehitys - mistä tullaan ja mihin ollaan menossa? Auto- ja liikennetoimittajat ry:n seminaari, Kuljetuskuutio 26.3.2008 Kari Mäkelä Pakokaasupäästöjen

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot