Arvoisa lukija. Suupohjan Osuuspankki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvoisa lukija. Suupohjan Osuuspankki"

Transkriptio

1

2 Arvoisa lukija SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Tämä pankkimme virallisen toimintakertomuksen lyhennelmä antaa yleiskuvan Suupohjan Osuuspankista ja sen taloudellisesta asemasta. Virallinen toimintakertomus on saatavissa konttoreistamme sekä internetsivuilta Suupohjan Osuuspankki Suupohjan Osuuspankki on Suomen suurin paikallisosuuspankki, jonka perinteet ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Nykymuotoinen Suupohjan Osuuspankki muodostettiin kuuden osuuspankin kombinaatiofuusiolla vuonna Vuonna 1997 Suupohjan Osuuspankki oli mukana perustamassa Paikallisosuuspankkiryhmää, johon tällä hetkellä kuuluu 38 itsenäistä pankkia. Joulukuussa 2010 julkistettiin paikallisosuuspankkien uusi yhteinen markkinointinimi, POP Pankki, joka otetaan käyttöön keväällä Pääkonttorimme sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella, jonka lähikunnat Suupohjan seutu on päätoimialuettamme. Konttoreitamme on lisäksi pääkaupunkiseudulla, Meri-Lapin alueella sekä Oulun seudulla. Vuonna 2010 vietimme merkkivuotta Meri-Lapissa, kun Arpelan konttorin perustamisesta tuli kuluneeksi 10 vuotta. Suupohjan Osuuspankki on jäsentensä omistama, täysin suomalainen, itsenäinen ja vakavarainen paikallisosuuspankki. Toiminta-ajatuksenamme on tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaista taloudenhallintaa asiantuntevasti, yksilöllisesti ja laadukkaasti. Suupohjan Osuuspankin visio on olla menestyvä ja arvostettu yhteistyökumppani, jonka tavoite on kasvattaa jäsentensä, asiakkaidensa ja henkilöstönsä hyvinvointia. Visiomme on kiteytetty sloganiimme: Hyvä kasvaa.

3 Johdon katsaus Vuosi 2010 oli suurta odottelua rahoitusalalla. Paineet korkojen noususta olivat ilmassa koko kevään, ja syksy toi tullessaan odottelun siitä, miten Eurooppalaisten kriisimaiden pelastusoperaatiot toteutuvat. Ennätysmäisen alhainen korkotaso jatkui koko vuoden aina näihin päiviin asti vuodelle Nämä tosiasiat jatkoivat pankkien tulosten epätasaisuutta ja koko vuoden vallitseva epävarmuus pakotti rahoitusalan etsimään uusia elementtejä tulostasonsa säilyttämiseksi. Peruspankkitoiminnan epäterve rakenne heijastui vahvasti pankkien korkokatteeseen. Talletus-raaka-aineen hinta oli monille pankeille lyhyellä tähtäimellä selkeästi kalliimpaa kuin rahoituksesta saatavat tuotot. Tuloksentekoa edesauttoi kuitenkin positiivinen talouskehitys Suomessa koko vuoden 2010 ajan, mikä heijastui pankkeihin tasaisena kysyntänä. Markkinoiden odottavasta tilanteesta huolimatta Suupohjan Osuuspankin tulos säilyi vuonna 2010 hyvällä tasolla. Alhainen korkotaso painottui pankin korkokatteen negatiivisessa kehityksessä. Vastakkainen kehitys taas korostui palkkiotuottojen kasvussa. Toiminnan volyymit jatkoivat tasaista ja hallittua positiivista kehittymistä. Luotonanto, sekä omasta taseesta että välitetyissä luotoissa, kehittyi maltillisesti, kuten myös talletukset yleisöltä. Asiakas- ja jäsenmäärien lisäys oli edellisten vuosien tasoa. Talletusten aggressiivinen hinnoittelu markkinoilla, alhainen korkotaso ja loppuvuoden suuri volatiliteetti pörssimarkkinoilla loivat haasteita pankkimme varainhankintaan ja maksuvalmiuteen. Onnistuimme hyvin ja maksuvalmiutemme pysyi hyvällä tasolla lähes koko toimintavuoden. Hyödynsimme myös yksittäisiä debentuuri- ja joukkovelkakirjalaina-emissioita, joiden avulla pystyimme vastaamaan rahoituskysyntään. Arvioimme, että pankin tulos vuonna 2011 tulee olemaan edellisen vuoden tasoa. Olemme varautuneet talouden positiivisen kehityksen taittumiseen kuluvan vuoden aikana. Viranomaisvaatimusten lisääntyminen, euroalueen talouspolitiikan kiristyminen ja talouden ulkopuoliset uhkakuvat, tulevat todennäköisesti hidastamaan talouden kehitystä pankkien toimintaympäristössä. Tämän seurauksena mm. luottojen alaskirjausten määrän uskotaan pysyvän ennallaan. Pankkimme on vahva yhteiskunnallinen tukipilari Suupohjan toimialueella. Tästä kertoo mm. pankin suuri markkinaosuus. Jos katsomme toimialueitamme muualla Suomessa, niin olemme erittäin varteenotettava vaihtoehto talouden hallinnan yhteistyökumppanina. Voidaan sanoa, että olemme pankkina joustava haastaja isojen pankkien rinnalla. Työmme määrätietoisuutta ja oikeaa suuntaa vahvistaa yhteistyömme Paikallisosuuspankki- eli POP Pankki -ryhmässä. Toimintamme laatua kuvaa puolueeton valtakunnallinen asiakaspalvelututkimus, jossa sijoituimme ensimmäiseksi jo yhdeksännen kerran. Palkintojen määrästä voidaan vetää johtopäätös, että asiakastyytyväisyyttä ei voiteta pelkästään hyvällä tuotemerkillä, vaan siihen tarvitsemme erityisesti asiakkaiden osoittaman vahvan luottamuksen ja osaavan henkilöstön. Suupohjan Osuuspankissa tämä asia on molemmilta osin järjestyksessä. Suupohjan Osuuspankissa aloitettiin vuoden 2010 aikana organisaation kehittämistä koskevan suunnitelman käytännön toteutus, joka tulee jatkumaan myös vuonna Suunnitelman tavoitteena on pankin toiminnan keskittäminen ja tehostaminen, jonka seurauksena palvelutasoa nostetaan entisestään. Suunnitelman toteutus alkoi viime vuonna toimitusjoh- SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS

4 taja Leo Korpi-Halkolan johdolla ja jatkui nykyjohdon seurannassa loppuvuoden. Pankin pitkäaikainen toimitusjohtaja Leo Korpi-Halkola jäi eläkkeelle Suupohjan Osuuspankin johto ja henkilöstö kiittää Leo Korpi-Halkolaa kaikista niistä 36 pankkivuodesta, jotka hän on tehnyt pankkimme hyväksi. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Haluamme myös kiittää asiakkaitamme ja omistajajäseniämme siitä luottamuksesta, minkä olemme saaneet. Suuri kiitos myös hallintohenkilöille ja erityisesti henkilöstöllemme niistä ponnisteluista, joita olette hyvien palveluiden tuottamiseksi tehneet. Me kaikki voimme olla ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Hyvä Kasvaa! Tarvitaan vain otolliset olosuhteet ja sopivasti huolenpitoa. Ledningens översikt Pekka Nuutinen Hannu Tuominiemi toimitusjohtaja varatoimitusjohtaja År 2010 var ett år av väntan inom finansieringsbranschen. Ett utmanande ränteläge och de eko- likviditeten hölls på budgeterad nivå så gott som hela var mycket tillfredställande. Soliditeten förstärktes och nomiska svårigheterna bland vissa euroländer året. Volymerna i verksamheten utvecklades positivt ökade osäkerheten. Bankerna var tvungna att söka enligt bankens strategi gällande såväl kreditgivning nya sätt att öka sina intäkter. Strukturen i basbankverksamheten påverkade bankernas räntebidrag depositioner från allmänheten. Antalet medlemmar (från egen balans och förmedlade krediter) som negativt. Den hårda konkurrensen i prissättningen och kunder ökade på motsvarande sätt som tidigare. på depositioner förorsakade att bankerna var tvungna att betala mer för depositioner än vad man fick betalt Enligt vår prognos antar vi att resultat- och volymutvecklingen kommer att vara på samma nivå under för t.ex. bostadslån. Den positiva utvecklingen i Finlands ekonomi gjorde att en jämn efterfrågan på bankprodukter år 2011 som under år Vi är förberedda på bibehölls under hela året. att det kan ske en negativ utveckling i euro-områdets ekonomi vilket i så fall kommer att påverka hela Sydbottens Andelsbanks resultat för år 2010 var på finansieringsbranschen. Vi tror också att kreditnedskrivningarna inte kommer att minska under året. en bra nivå. Den negativa utvecklingen i räntebiraget kompenserades av att utvecklingen av övriga intäkter Hannu Tuominiemi ja Pekka Nuutinen

5 Sydbottens Andelsbank hör till Lokalandelsbanksgruppen d.v.s. POP Bank -gruppen. År 2010 vann POP Bank -gruppen för nionde gången första pris i en landsomfattande undersökning om kundnöjdhet. Detta bekräftar vår strategi d.v.s. utöver ett starkt varumärke behöver vi kundernas förtroende och en kompetent personal. På våren 2010 startade vi ett utvecklingsprogram för organisationen under ledning av tidigare VD Leo Korpi-Halkola. Bankens nya ledning tog över ansvaret för utvecklingsprojektet i juli 2010 och arbetet fortsätter under år Vi vill också tacka våra kunder och medlemmar för förtroendet. Vi vill framföra ett stort tack till dem som skött vår förvaltning och speciellt till vår personal. Vi skall alla vara stolta över vår insats. Mera av det goda! Gynnsamma omständigheter och god skötsel är vad som behövs. VD Leo Korpi-Halkola pensionerades den Sydbottens Andelsbanks ledning och personal tackar Leo Korpi-Halkola för de 36 år som han har jobbat för Sydbottens Andelsbank. Pekka Nuutinen verkställande direktör Hannu Tuominiemi vice-verkställande direktör Pankin liiketoiminta Suupohjan Osuuspankin liiketoiminnan kasvu ja tulos saavuttivat pankin liiketoimintasuunnitelmassaan tot sekä Genworth Financial -lainaturvavakuutukset. n ja SEB Gyllenberg Rahastoyhtiö Oy:n sijoitusrahas- tilikaudelle asettamat tavoitteet. Tilikauden aikana solmittiin yhteistyösopimus arvopaperipalvelujen järjestämisestä Nordnet Bank AB Suo- Suupohjan Osuuspankki harjoittaa peruspankkitoimintaa ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta että välittää va yhteistyösopimus eq Pankki Oy:n ja eq Oyj:n men sivuliikkeen kanssa. POP Osakepalvelua koske- yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet kanssa päättyi. käsittävät luotto-, sijoitus- ja vakuutustuotteita. Pankin välittämät eläke- ja henkivakuutustuotteet tuottaa Aktia Henkivakuutus Oy. Yhteistyön tarkoitukse- Välitetyt luotot koostuvat Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kiinnitysluotoista, joiden määrä vuoden 2010 na on turvata kilpailukykyiset eläke- ja säästövakuutuspalvelut paikallisosuuspankkien lopussa oli 67,1 milj. euroa. asiakkaille. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Paikallisosuuspankin tuotevalikoimaan kuuluvat myös yhteistyökumppaneiden, mm. Aktia Rahastoyhtiö Oy: Vuoden lopussa asiakkaillamme oli pankin välittämiä rahasto- ja vakuutussäästöjä 14,4 milj. euroa.

6 SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Maksujenvälityksessä pankki käyttää ACH Finland Oy:n maksujenvälitys- ja clearingpalveluja. ACH Finland on pankkien omistama maksulaitos, joka välittää asiakaspankkiensa maksutapahtumat toisille pankeille. ACH Finland perustettiin vuonna 2008, jolloin se sai luottolaitoslain mukaisen maksuliikeyhteisön toimiluvan. Operatiivinen toiminta käynnistyi vuonna 2009 ja toukokuussa 2010 toimilupa muutettiin maksulaitoslain mukaiseksi maksulaitostoimiluvaksi. Tilikauden aikana paikallisosuuspankeille tuli mahdolliseksi tehdä talletuksia tai ottaa lainaa pankkiryhmän sisällä, kun keskinäisen luototuksen kieltävä osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain 59 kumottiin. Uusi laki tuli voimaan Laki sidotusta pitkäaikaissäästämisestä tuli voimaan Paikallisosuuspankeille luotiin valmiudet ottaa käyttöön lain tarkoittama pitkäaikaissäästämistuote eli PS-tili, jonka tarjonta asiakkaille aloitettiin vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä. PS-tilin rinnalle Suupohjan Osuuspankki kehitti säästämisvaihtoehdoksi POP Tavoitetilin, joka lanseerattiin koko Paikallisosuuspankkiryhmässä PS-tilin kanssa vastaavana ajankohtana. Kesäkuussa 2010 Suupohjan Osuuspankissa julkistettiin sisäisesti operatiivisen organisaation kehittämissuunnitelma, jonka toteuttaminen alkoi varsinaisesti syksyllä 2010 ja jatkuu edelleen vuonna Tarkoituksena on tehostaa pankin toimintaa keskittämällä ja purkamalla toiminnallisia päällekkäisyyksiä. Kehittämissuunnitelmassa on huomioitu myös hallinnon kehittämistarpeet, ja siihen tarkoitukseen perustettu Suupohjan Osuuspankin edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenistä koottu kehittämistyöryhmä aloitti toimintansa joulukuussa Organisaatiokaavio

7 Tulos Suupohjan Osuuspankin liikevoitto oli 5 083,4 tuhatta euroa (7 010,6 tuhatta euroa vuonna 2009). Liikevoitto pieneni edellisestä vuodesta 27,5 %. Liikevoittoprosentiksi taseen vuosikeskiarvosta muodostui 0,7 % (1,0 %). Liiketuloksen aiempaa vuotta heikompi kehitys johtui mm. odotettua alhaisemmasta korkotasosta ja sen vaikutuksesta pankin korkokatteeseen, kilpailutilanteesta mm. talletusmarkkinoilla, joka heijastui jälleenrahoituskuluihin sekä kirjauskäytäntömuutoksesta pankin tasesuojausinstrumentissa. Pankin kulu-tuotto -suhde oli 69,3 % (61,3 %). Pankin keskeiset tuloslaskelmaerät ovat kehittyneet kahteen edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti: Tuhatta euroa 01 12/ / 2009 Muutos- % 01-12/ 2008 Muutos- % Korkokate , ,0 Nettopalkkiot , ,9 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot , ,0 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot , ,8 Muut tuotot , ,0 Tuotot yhteensä , ,6 Henkilöstökulut , ,4 Muut hallintokulut , ,7 Muut kulut , ,7 Kulut yhteensä , ,9 Kulu-tuotto -suhde % 69,3 61,3 60,5 Arvonalentumistappiot luotoista , ,7 Liikevoitto , ,3 Tilikauden tulos , ,1 SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Pankin korkokate oli ,8 tuhatta euroa (17 105,1). Korkokate pieneni 1 059,3 tuhannella eurolla eli 6,2 %:lla edelliseen tilikauteen verrattuna. Korkokatetta vahvistivat suojaavista korkojohdannaisista saadut korot, joiden määrä korkokatteessa oli 5 730,8 tuhatta euroa (3 835,9). Korkotuottojen määrä oli ,7 tuhatta euroa (25 868,4), jossa vähennystä edellisestä vuodesta oli 2 538,6 tuhatta euroa eli 9,8 %. Korkokulut olivat 7 283,9 tuhatta euroa (8 763,2). Korkokulut vähentyivät edelliseen tilikauteen verrattuna 1 479,4 tuhatta euroa eli 16,9 %. Korkokatteen muutoksessa näkyvät edellä mainitut alhainen korkotaso ja talletuskilpailun kiristyminen ja sen vaikutukset jälleenrahoituksen kustannuksiin. Nettopalkkiot olivat 3 980,7 tuhatta euroa (3 296,6). Tästä palkkiotuottojen osuus oli 4 505,1 tuhatta euroa (3 776,7) ja palkkiokulujen 524,4 tuhatta euroa (480,1). Palkkiotuottoihin sisältyy välite-

8 tyistä tuotteista saatuja palkkioita yhteensä 904,8 tuhatta euroa (798,3), josta välitetyistä kiinnitysluottopankin luotoista saadut palkkiot olivat 33,5 tuhatta euroa (96,6) ja muista välitetyistä tuotteista 871,3 tuhatta euroa (701,7). Muista palkkiotuotoista merkittävimpiä olivat palkkiot antolainauksesta 1 418,4 tuhatta euroa (1 217,7), palkkiot maksuliikenteestä 1 615,5 tuhatta euroa (1 317,8) ja palkkiot omaisuuden hoidosta ja lainopillisista tehtävistä 482,5 tuhatta euroa (384,2). Palkkiokulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 9,2 %. Arvopaperikaupan nettotuotot olivat -964,3 tuhatta euroa (1 021,2). Erä sisältää rahavirtaa suojaavista korko-optioista suoraan tulokseen kirjattavan aikaarvon muutoksen ja suojauksen tehottoman osuuden, joiden yhteismäärä tilikaudella oli -977,5 tuhatta euroa (1 032,0). Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot olivat 238,5 tuhatta euroa (-377,6). Tästä myyntivoitot (netto) olivat 238,5 tuhatta euroa (-101,7). Muut tuotot sisältävät tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista, sijoituskiinteistöjen nettotuotot ja liiketoiminnan muut tuotot, joiden yhteismäärä oli 1 198,4 tuhatta euroa (687,9). Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvoivat 250,0 tuhanteen euroon (174,1). Sijoituskiinteistöjen nettotuotot olivat 257,8 tuhatta euroa (246,1), jossa kasvua edellisvuodesta oli 11,8 tuhatta euroa (kasvua 113,7). Liiketoiminnan muut tuotot kasvoivat 690,6 tuhanteen euroon (267,7). Henkilöstökulut muodostuvat palkkakuluista sekä eläke- ja muista henkilösivukuluista. Näiden kulujen kokonaismäärä oli 6 654,6 tuhatta euroa (6 239,6), mikä oli 6,7 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Muut hallintokulut kasvoivat 16,9 prosenttia, 5 167,5 tuhanteen euroon (4 422,3). Suunnitelman mukaisten poistojen määrä oli 609,1 tuhatta euroa (363,3). Liiketoiminnan muut kulut pienenivät 22,1 prosenttia, 1 800,4 tuhanteen euroon (2 312,2). Muutokset Muissa Hallintokuluissa ja Liiketoiminnan Muissa Kuluissa johtuvat pääosin kirjaustavan muutoksista eri kulupositioissa. Arvonalentumistappiot luotoista olivat 1 208,2 tuhatta euroa (1 415,1), jossa vähennystä edellisvuodesta oli 206,8 tuhatta euroa. Arvonalentumistappioiden bruttomäärä oli 1 630,1 tuhatta euroa (2 302,8). Palautuksia aikaisemmin toteutuneiksi luottotappioiksi kirjatuista saamisista saatiin 421,8 tuhatta euroa (803,7). Tase Pankin tase pysyi edellisvuoden tasolla ja oli vuoden lopussa tuhatta euroa. Talletusten kasvu oli tuhatta euroa eli 4,8 %. Talletusten keskikorko oli 2,6 %. Pankin varainhankinta yhteensä oli tuhatta euroa ( ). Taseessa olevien luottojen määrä oli tuhatta euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 6,6 %. Luottojen keskikorko oli 5,3 %. Muut rahoitusvaroihin tehdyt sijoitukset olivat tuhatta euroa ( ).

9 Suupohjan Osuuspankin taseen keskeiset erät ovat kehittyneet kahteen edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti: Tuhatta euroa Muutos-% Muutos-% Luotot Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä , ,6 Sijoitukset Saamiset luottolaitoksilta , ,6 Saamistodistukset , ,3 Osakkeet ja osuudet , ,6 Kiinteistöt , ,6 Johdannaissopimukset Johdannaissaamiset , ,0 Yleisön talletukset *) , ,0 Velat luottolaitoksille , ,6 Liikkeeseen lasketut velkakirjat Yleiseen liikkeeseen lasketut , ,9 velkakirjat *) Velat, joilla on huonompi , ,9 etuoikeus Oma pääoma , ,9 Tilinpäätössiirtojen , ,2 kertymä ROA % 0,5 0,9 0,8 ROE % 5,1 8,6 7,8 Omavaraisuusaste 9,8 9,8 9,6 Vakavaraisuussuhde 18,32 % 17,66 % 17,61 % *) Luku ei sisällä suojauksesta johtuvaa käyvän arvon muutosta Luotonanto Suupohjan Osuuspankin luotonannon kokonaismäärä tilikauden lopussa oli 668,4 milj. euroa (624,9). Luotonanto sisältää pankin taseessa olevat luotot 601,3 milj. euroa (574,0) sekä pankin välittämät Aktia Hypoteekkipankin kiinnitysluotot, jotka eivät sisälly pankin taseeseen. Välitettyjen kiinnitysluottojen määrä vuoden lopussa oli 67,1 milj. euroa (50,9). Pankin valtion varoista välittämät luotot sisältyvät pankin taseeseen erään Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä. Niiden määrä vuoden lopussa oli 6,4 milj. euroa (8,9). Välitetyt kiinnitysluotot mukaan luettuina luottoja nostettiin ja uudistettiin vuoden aikana yhteensä 198,6 milj. euroa. Luotonannon nettolisäys oli 43,5. milj. euroa eli 7,0 prosenttia. Luotonannon kehitykseen vaikuttivat koko vuoden kestänyt alhainen korkotaso, tasainen kysyntä ja kohtuulliset talousnäkymät Suomessa. Luotonanto kehittyi melko tasaisesti eri pääasiakasryhmien eli yksityis-, yritys ja maatalousasiakkaiden keskuudessa. Taseen ulkopuoliset sitoumukset muodostuvat pääasiassa pankkitakauksista ja myönnetyistä nostamat- SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS

10 tomista luotoista. Näiden kokonaismäärä oli 41,5 milj. euroa (33,3). Pankin sijoitukset kohdistuivat pääosin talletuksiin muissa luottolaitoksissa, rahamarkkina-arvopapereihin ja joukkovelkakirjalainoihin, osakkeisiin ja rahasto-osuuksiin sekä kiinteistöihin, jotka sisältyvät taseerään Aineelliset hyödykkeet. Aineelliset hyödykkeet on eritelty liitetiedossa 2.8. Pankin talletukset muissa luottolaitoksissa olivat 100,5 milj. euroa (96,0). Määrä oli 4,5 milj. euroa suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Sijoitukset rahamarkkina-arvopapereihin ja joukkovelkakirjalainoihin olivat tilikauden päättyessä 1,3 milj. euroa (7,9), mikä on 6,6 milj. euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sijoitukset osakkeisiin ja osuuksiin olivat 7,5 milj. euroa (6,4). Tästä toiminnalle välttämättömien osakkeiden ja osuuksien osuus oli 2,7 milj. euroa (2,2) ja muiden osakkeiden ja rahasto-osuuksien osuus 4,8 milj. euroa (4,1). Pankilla ei ole hallussaan julkisesti noteerattuja osakkeita, joilla se kävisi aktiivisesti kauppaa. Pankin kiinteistöomaisuuden arvo taseessa oli 13,1 milj. euroa (12,7). Tästä omassa käytössä olevien kiinteistöjen arvo oli 8,7 milj. euroa (7,9) ja sijoituskiinteistöjen arvo 4,4 milj. euroa (4,8). Sijoituskiinteistöjen käyvät arvot on esitetty liitetiedossa 2.8. Tilikauden aikana aktivoitiin taseeseen 1 190,4 tuhannella eurolla kiinteistöihin kohdistuvia perusparannusmenoja. Vuoden 2010 aikana pankki myi omistamiensa kiinteistöyhteisöjen osakkeita ja kiinteistöjä 361,6 tuhannen euron arvosta. Kiinteistöomaisuuden myynnistä kertyi 167,1 tuhatta euroa myyntivoittoa (netto). Järjestämättömät saamiset olivat 6,5 milj. euroa (8,1) eli 1,6 milj. euroa pienemmät kuin vuotta aiemmin. Järjestämättömien saamisten yhteismäärä oli 1,0 prosenttia (1,3) pankin taseessa olevien luottojen ja taseen ulkopuolisten sitoumusten yhteismäärästä. Sijoitukset Johdannaissopimukset Pankki käyttää johdannaissopimuksia korkoriskiensä suojaamiseen. Tilikauden päättyessä johdannaisten käypä arvo taseen vastaavaa-puolella tase-erässä Johdannaissopimukset oli 4,0 milj. euroa (6,5) rahavirtaa suojaavista johdannaisista. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Rahavirran suojauksella pankki suojasi vaihtuvakorkoisen antolainauksen tulevaa korkovirtaa. Suojausinstrumenttina olivat korko-optiot. Rahavirran suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutoksesta suojauksen tehokas osuus kirjataan käyvän arvon rahastoon ja tehoton osuus suoraan tuloslaskelmaan erään Arvopaperikaupan nettotuotot. Tähän erään kirjataan myös kor-ko-optioiden aika-arvon muutos, jota ei kirjanpidossa käsitellä osana suojaavaa instrumenttia. Suojaavista johdannaisista saadut tai maksetut korot esitetään tuloslaskelmassa korkotuottojen oikaisuna. Johdannaissopimukset eritellään liitetiedossa 2.5. Vakavaraisuuslaskennassa johdannaiset sisältyvät luotto- ja vastapuoliriskin vakavaraisuusvaatimukseen. Yleisön talletukset Talletusten määrä vuoden lopussa oli 616,4 milj. euroa (591,8). Talletukset kasvoivat vuoden aikana 24,7 milj. euroa eli 4,2 prosenttia. Talletukset käyttely- ja säästämistileille kasvoivat vuoden aikana 0,2 milj. euroa ja niiden määrä vuoden vaihteessa oli 397,4 milj. euroa (397,2). Sijoittamis- ja asuntosäästöpalkkiotilien kasvu oli 24,5 milj. euroa eli 12,6 % ja niitä oli vuoden vaihteessa 219,0 milj. euroa (194,5). Pankin markkinaosuus talletuksissa Suupohjan tulosryhmän alueella pysyi edellisten vuosien tapaan vakaana. Kasvu tapahtui pääasiassa Pohjoisen ja Ete-

11 län tulosryhmien toimialueilla. Vallitsevasta alhaisesta korkotasosta johtuen pitempiaikaisten määräaikaistalletusten painoarvo taseessa pieneni ja varoja siirtyi enenevässä määrin sijoitustileille. Muut velat Muut velat muodostuvat pääasiassa veloista luottolaitoksille ja liikkeeseenlasketuista velkakirjoista. Velat luottolaitoksille olivat 3,2 milj. euroa (0,6). Pankki laski liikkeeseen vuoden aikana joukkovelkakirjalainoja 4,0 milj. euroa ja debentuurilainoja 3,6 milj. euroa, yhteensä 7,6 milj. euroa. Tilikauden päättyessä liikkeeseen laskettujen velkakirjojen määrä pankin taseessa oli yhteensä 22,7 milj. euroa (21,1), josta joukkovelkakirjalainoja 9,8 milj. euroa, sijoitustodistuksia 5,3 milj. euroa ja debentuurilainoja 7,5 milj. euroa. Muut vieraan pääoman erät muodostuivat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja tilinpäätössiirtojen kertymä Pankin oma pääoma tilikauden päättyessä oli 55,5 milj. euroa (53,7). Lisäystä edelliseen tilikauteen verrattuna oli 1,8 milj. euroa. Omaan pääomaan sisältyvän käyvän arvon rahaston saldo tilinpäätöshetkellä oli 2,4 milj. euroa (4,6), joka koostui rahavirtaa suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutoksesta 2,0 milj. euroa (4,4) ja myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutoksesta 0,4 milj. euroa (0,2). Tilinpäätössiirtojen määrä oli 22,2 milj. euroa (21,7). Vuonna 2010 luottotappiovarausta kasvatettiin 0,5 milj. euroa (kasvatettiin 2,7 milj. euroa), jonka jälkeen varauksen määrä tilinpäätöksessä oli 4,1 prosenttia saamisista. Varauksesta on 6,6 milj. euroa siirretty vararahastoon. Suupohjan Osuuspankin toiminnan kehittämisessä on asiantuntijatyöryhmien panos merkittävä. Kuvassa lakiasiainjohtaja Mikael Zilliacus, palveluneuvoja Suvi- Päivikki Hakola, henkilöstöjohtaja Paula Nygård-Ojanperä ja liiketoimintajohtaja Harri Kiviharju. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Vapaaehtoiset ja lakisääteiset rahastot Suupohjan Osuuspankki kuuluu jäsenenä Paikallisosuuspankkien Vakuusrahastoon. Vakuusrahaston tehtävänä on paikallisosuuspankkien vakaan toiminnan turvaaminen. Rahasto on velaton. Rahasto ei ole tehnyt vuoden aikana uusia tukipäätöksiä. Rahastolla on varoja 11,5 milj. euroa (10,2 milj. euroa). Vapaaehtoisessa vakuusrahastossa pankki

12 ei kuulu sellaiseen yhteisvastuujärjestelyyn, jossa se vastaisi toisen pankin veloista tai sitoumuksista. Lisäksi osuuspankki kuuluu talletussuojarahastoon, joka turvaa tallettajan saamiset pankilta euroon saakka. Pankin kannatusmaksu rahastolle oli 320,0 tuhatta euroa. Suupohjan Osuuspankki kuuluu myös sijoittajien korvausrahastoon, jonka suojan piiriin kuuluvat kaikki ei-ammattimaiset sijoittajat. Vakavaraisuuden hallinta SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Suupohjan Osuuspankki on määritellyt vakavaraisuuden hallintaprosessin, jonka tavoitteena on pankin riskinkantokyvyn riittävyyden turvaaminen suhteessa toiminnan kaikkiin olennaisiin riskeihin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pankki tunnistaa ja arvioi toimintaansa liittyvät riskit kattavasti ja mitoittaa riskinkantokykynsä vastaamaan pankin riskien yhteismäärää. Vakavaraisuutensa turvaamiseksi pankki asettaa riskiperusteiset pääomatavoitteet ja laatii pääomasuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Vakavaraisuuden hallintaprosessin tavoitteena on myös ylläpitää ja kehittää laadukasta riskienhallintaa. Pankki toimii strategiansa mukaisesti vähittäispankkitoiminnassa. Toimimalla vain tällä liiketoiminta-alueella pankki kykenee pitämään toimintaansa sisältyvät riskit hallittavina ja toiminnan laatuun nähden pieninä. Osuuspankin vakavaraisuuden hallinnasta vastaa pankin hallitus, joka myös määrittelee toimintaan liittyvät riskirajat. Pankin hallitus käy vuosittain läpi pankin vakavaraisuuden hallintaan liittyvät riskit, pääomasuunnitelman ja riskeille asetetut rajat. Vakavaraisuuden hallintaprosessissaan pankki laatii mm. tulos-, kasvu- ja vakavaraisuusennusteet. Ennusteiden perusteella pankki kartoittaa tarvittavat toimenpiteet, joilla liiketoimintastrategian mukainen vakavaraisuustaso kyetään ylläpitämään. misten ryhmässä on määritelty luotonannon hajautukselle vaadittavat vähimmäisrajat. Suupohjan Osuuspankki julkistaa vakavaraisuuslaskennan kannalta olennaiset tiedot vuosittain osana toimintakertomustaan ja tilinpäätöksen liitetietoja. Puolivuosittain tehtävässä osavuosikatsauksessa julkistetaan keskeiset vakavaraisuustiedot. Suupohjan Osuuspankin omat varat yhteensä olivat 77,2 milj. euroa (70,9), kun omien varojen vähimmäisvaatimus oli 33,7 milj. euroa (32,1). Ensisijaisten omien varojen määrä oli 69,3 milj. euroa (64,7). Euroopan pankkivalvojien komitean CEBS:in antamat uudet ehdot oman pääoman ehtoisille ja hybridi-instrumenteille tulivat sovellettavaksi alkaen. Osuuspääomat täyttävät nämä ehdot ja ne luetaan edelleen rajoituksettomiin ensisijaisiin omiin varoihin. Lisäosuuspääomat eivät täytä oman pääoman ehtoisten instrumenttien uusia ehtoja, joten ne luetaan rajoituksenalaisiin omiin varoihin eli hybridi-instrumenteiksi ja niihin sovelletaan siirtymäaikaa vuoteen 2040 asti. Pankilla on siirtymäajan piirissä olevia hybridi-instrumentteja eli lisäosuuspääomia 6 575,0 tuhatta euroa. Toissijaiset omat varat olivat 7,9 milj. euroa (6,2), josta ylempien toissijaisten omien varojen osuus oli 0,4 milj. euroa (0,2) ja debentuurilainojen osuus 7,5 milj. euroa (6,0). Pankki soveltaa vakavaraisuuslaskennassa luottoriskin laskentaan standardimenetelmää ja operatiivisen riskin osalta perusmenetelmää. Standardimenetelmässä vastuut jaetaan vastuuryhmiin, ja vähittäissaa- Pankin vakavaraisuussuhde nousi vuoden aikana 0,66 prosenttiyksikköä 18,32 prosenttiin. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin eriin oli 16,44 % (16,12 %).

13 Vakavaraisuuslaskelma Omat varat Emo Ensisijaiset omat varat ennen vähennyksiä , ,57 Vähennykset ensisijaisista omista varoista , ,81 Ensisijaiset omat varat yhteensä , ,76 Toissijaiset omat varat ennen vähennyksiä , ,37 Ylemmät toissijaiset omat varat , ,67 Alemmat toissijaiset omat varat , ,70 Toissijaiset omat varat yhteensä , ,37 Omat varat yhteensä , ,13 Kokonaisvastuut yhteensä , ,70 Riskipainotetut vastuut Luotto- ja vastapuoliriski , ,48 Taseessa olevat erät , ,21 Taseen ulkopuoliset sitoumukset , ,70 Johdannaiset , ,57 Operatiivinen riski * , ,68 Riskipainotetut vastuut yhteensä , ,16 Omien varojen vähimmäisvaatimus , ,61 Omien varojen vähimmäisvaatimuksen ylittävä määrä , ,52 Vakavaraisuussuhde (%) 18,32 % 17,66 % SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Ensisijaisten omien varojen suhde (%) 16,44 % 16,12 % * Standardi 4.3i, Operatiivisen riskin vakavaraisuusvaatimus, on muuttunut Vuoden 2010 operatiivisen riskin tuottoindikaattoreiden laskennassa huomioidaan suojauslaskennan nettotulos, ja tuotot osakkeista sekä muista vaihtuva- tai kiinteätuottoisista arvopapereista huomioidaan vain konsernin ulkopuolisten yritysten osalta. Muutoksella ei ole olennaista vaikutusta lukujen vertailukelpoisuuteen. Suupohjan Osuuspankin vakavaraisuuden kehitykseen vaikuttivat tuloksen lisäksi käyvän arvon rahaston muutokset, debentuuriemissio ja jäsenten sijoittamien osuuspääomien kasvu.

14 Suupohjan Osuuspankin jäsenet saavat Internetpankin ja yhden POP Visa -kortin käyttöönsä ilman kuukausimaksua. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Hallinto ja henkilöstö Pankin jäsenmäärä oli jäsentä ( vuonna 2009). hyväksyi kokouksessaan esityksen pankin sääntöjen Huhtala, KHT (Ernst & Young Oy). Lisäksi edustajisto 18 :n hallituksen kokoonpanoa koskevan kohdan Edustajiston kokouksia pidettiin kaksi. Edustajiston muuttamisesta. Uudet hyväksytyt säännöt astuvat voimaan vuoden 2011 alussa. kokouksessa vahvistettiin vuoden 2009 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus pankin hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Pankin voitonjakokelpoisista varoista, ,44 euroa, pääro Koljonen sekä varapuheenjohtajina Kaija Latva- Pankin hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi Aatettiin jakaa ylijäämän palautusta ,36 euroa. Osuuspääoman korkoa maksettiin varsinaiselle tui kolme kertaa. Kokouksessaan hal- Käyrä ja Tarja Hautaviita. Hallintoneuvosto kokoon- ja lisäosuuspääomalle yhteensä ,06 euroa, ja pankin vapaaseen omaan pääomaan aikaisen jäsenet Kalevi Haaramon ja Janne Vilénin sekä lintoneuvosto valitsi uudelleen erovuoroiset hallituksempien tilikausien tulokseen lisättiin ,78 varajäsenet Ahti Rinteen ja Juha Palosen. euroa. Suupohjan Osuuspankin hallitukseen kuuluu 7 jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Heikki Edustajiston kokouksessa valittiin hallintoneuvoston jäsenyydestä eroa pyytäneen Kirsi Lahti-Kala ja varapuheenjohtajana Heikki Purtanen. Tuomisen tilalle uudeksi jäseneksi alkaen Toimitusjohtaja Leo Korpi-Halkolan jäädessä eläkkeelle siirtyivät toimitusjohtajan tehtävät Ann-Kristin Kuja-Kyyny. pankin uudelle toimitusjohtajalle Pekka Nuutiselle. Erovuorossa olevat hallintoneuvoston jäsenet Juha Varatoimitusjohtajana on toiminut Hannu Tuominiemi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 24 kertaa. Haikonen, Tarja Hautaviita, Heikki Järviluoma, Aaro Koljonen, Kaija Latva-Käyrä, Annikki Majasaari, Heikki Marttila, Jussi Salomaa, Kerstin Sjöqvist, Kari Uusitalo, Kaisu Viljanmaa ja Raimo Östergård valöä, joista kokoaikaisia oli 133 (131) ja osa-aikai- Pankin palveluksessa oli vuoden lopussa 145 henkilittiin uudelleen. Pankin tilintarkastajaksi valittiin Tatu sia 12 (19) henkilöä. Henkilömäärä väheni vuoden

15 aikana 5 henkilöllä. Henkilökunnan keski-ikä oli tilinpäätöshetkellä 45 vuotta. Henkilökunnan koulutukseen pankki käytti vuoden aikana varoja 139 (150) tuhatta euroa. Koulutuspäiviä kertyi 242. Pankin varsinaisena tilintarkastajana on toiminut Tatu Huhtala, KHT (Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö). Pankin sisäisenä tarkastajana on toiminut Mia Haapala. Pankin compliance-toiminnosta on vastannut Mikael Zilliacus. Kauhajoen konttorin henkilökunta. Palveluverkko e-asiakaspalvelu ja kotisivumme osoitteessa www. suupohjanosuuspankki.fi. SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Kauhajoen konttorin laajennus- ja uudistustyöt saatiin valmiiksi keväällä Internetpankin keskeisiä palveluja voi käyttää myös matkapuhelimella osoitteessa: Laskujen maksua varten asiakkaidemme käytössä on myös palveluautomaatteja. Käteistä asiakkaamme voivat korteillaan nostaa Otto- ja Visa-automaateista. Suupohjan Osuuspankilla on 32 toimipistettä. Konttoriverkoston lisäksi asiakkaidemme käytössä ovat sähköisen palvelun kanavamme: Internetpankki, Vuoden 2010 lopussa oli yli asiakkaallamme Internetpankkisopimus. Itsepalvelun osuus asiakkaidemme kaikista palvelutapahtumista oli 93.8 %

16 Yhteiskuntavastuu SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Suupohjan Osuuspankin yhteiskuntavastuulla tarkoitetaan pankin vastuuta yritystoimintansa vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan ja yrityksen sidosryhmiin. Suupohjan Osuuspankki edistää toimialueensa vaurautta ja hyvinvointia työnantajana, yhteistyökumppanina ja rahoittajana sekä tarjoamalla sijoitus- ja säästämispalveluja. Erityisen velvoitteen tähän asettaa pankin osuuskuntamuotoisuus. Päätoimialueellaan Suupohjan seutukunnassa pankki on keskeinen maatalouden rahoittaja ja vaikuttaa näin omalta osaltaan maaseudun elinvoimaisuuden säilymiseen. Pankki tukee merkittävällä panoksella toimialueensa yhteisöjen ja yhdistysten toimintaa niin urheilun, kulttuurin kuin muunkin yleishyödyllisen toiminnan saralla tuen painottuessa erityisesti nuoriso- ja junioritoimintaan. Kannatus- ja sponsoritoimintaan Suupohjan Osuuspankki käytti vuoden 2010 aikana 114 tuhatta euroa. Lisäksi pankki on osallistunut vuoden aikana useisiin valtakunnallisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin, kuten Nälkäpäivä-, Roosa nauha-, Nenäpäiväja Hyvä Joulumieli -keräyksiin. ekologisempia pankkipalveluja, kuten e-laskua ja verkkotiliotetta. Suupohjan Osuuspankki huolehtii työnantajavelvoitteiden noudattamisesta. Pankin tuloksesta maksettiin vuonna 2010 yhteisöjen tuloveroa 1 419,3 tuhatta euroa. Pankki on myös Suomalaisen Työn Liiton jäsen ja siten oikeutettu käyttämään Avainlippu-tunnusta. Suupohjan Osuuspankki kantaa yhteiskuntavastuuta myös kiinnittämällä huomiota ympäristökysymyksiin ja ekologisuuteen niin erilaisia hankintoja tehtäessä kuin jokapäiväisessä toiminnassakin. Kannustamme ja opastamme myös asiakkaitamme käyttämään Pankki osallistui Nenäpäivä-tempaukseen Helsingin Kalevankadulla.

17 Suupohjan Osuuspankin tuloslaskelma Sydbottens Andelsbanks resultaträkning eur Korkotuotot/ Ränteintäkter (1.1) , ,90 Korkokulut/ Räntekostnader (1.1) , ,27 KORKOKATE/ RÄNTENETTO , ,63 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista/ (1.2) , ,30 Intäkter från egetkapitalinstrument Palkkiotuotot/ Provisionsintäkter (1.3) , ,83 Palkkiokulut/ Provisionskosnader (1.3) , ,90 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot/ (1.4) , ,23 Nettointäkter av värdepapperhandel och valutaverksamhet Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot/ (1.5) , ,21 Nettointäkter från finansiella tillgångar som kan säljas Sijoituskiinteistöjen nettotuotot/ (1.7) , ,48 Nettointäkter från förvaltningsfastigheter Liiketoiminnan muut tuotot/ Övriga rörelseintäkter (1.8) , ,84 Hallintokulut/ Administrationskostnader , ,12 Henkilöstökulut/ Personalkostnader (1.9) , ,74 Muut hallintokulut/ Övriga administrationskostnader (1.10) , ,38 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja (1.11) , ,36 aineettomista hyödykkeistä/ Av- och nedskrivningar av materiella och immateriella tillgångar eur SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Liiketoiminnan muut kulut/ Övriga rörelsekostnader (1.8) , ,45 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista saamisista/ (1.12) , ,64 Nedskrivningar av krediter och andra åtanganden LIIKEVOITTO/ RÖRELSEVINST , ,63 Tilinpäätössiirrot/ Bokslutsdispositioner , ,63 Tuloverot/ Inkomstskatt , ,80 VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO(TAPPIO) VEROJEN , ,20 JÄLKEEN/ VINST (FÖRLUST) AV ORDINARIE VERKSAMHET EFTER SKATTER TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)/ RÄKENSKAPSPERIODENS VINST (FÖRLUST) , ,20

18 SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Suupohjan Osuuspankin tase Sydbottens Andelsbanks balansräkning VASTAAVAA/ AKTIVA Käteiset varat/ Kontanta medel , ,35 Keskuspankkirahoitukseen oikeuttavat saamistodistukset/ 0, ,30 Skuldebrev belåningsbara i centralbanker Saamiset luottolaitoksilta/ Fordringar på kreditinstitut (2.1) , ,13 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä/ (2.2) , ,24 Fordringar på allmänheten och offentlig sektor Saamistodistukset/ Skuldebrev (2.3) , ,79 Muilta/ Övriga , ,79 Osakkeet ja osuudet/ Aktier och andelar (2.4) , ,34 Johdannaissopimukset/ Derivatkontrakt (2.5) , ,61 Aineettomat hyödykkeet/ Immateriella tillgångar (2.7) , ,81 Aineelliset hyödykkeet/ Materiella tillgångar , ,77 Sijoituskiinteistöt ja sijoituskiinteistöosakkeet ja -osuudet/ (2.8) , ,12 Förvalt.fastigheter och aktier och andelar i förvaltningsfastigheter Muut kiinteistöt ja kiinteistöyhteisöjen osakkeet ja osuudet/ (2.8) , ,68 Övriga fastigheter och aktier och andra i fastighets- sammanslutning Muut aineelliset hyödykkeet/ Övriga materiella tillgångar , ,97 Muut varat/ Övriga tillgångar (2.10) , ,48 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot/ Resultatregleringar och förskottsbetalningar (2.11) , ,90 eur eur VASTAAVAA YHTEENSÄ/ AKTIVA SUMMA , ,72

19 VASTATTAVAA/ PASSIVA VIERAS PÄÄOMA/ FRÄMMANDE KAPITAL Velat luottolaitoksille/ Skulder till finansinstitut (2.12) , ,64 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille/ Skulder till allmänheten (2.13) , ,81 och offentlig sektor Talletukset/ Inlåning , ,83 Muut velat/ Övriga skulder , ,98 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat/ (2.14) , ,19 Skuldebrev emitterade till allmänheten Muut velat/ Övriga skulder (2.15) , ,28 Siirtovelat ja saadut ennakot/ Resultatreglering och (2.16) , ,56 erhållna förskott Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla/ (2.17) , ,70 Efterställda skulder Laskennalliset verovelat/ Uppskjutna skatteskulder , ,65 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ/ , ,83 FRÄMMANDE KAPITAL SUMMA TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ/ ACKUMULERADE BOKSLUTSDISPOSITIONER Vapaaehtoiset varaukset/ Frivilliga reserver , ,71 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ YHTEENSÄ/ , ,71 ACKUMULERADE BOKSLUTSDISPOSITIONER SUMMA OMA PÄÄOMA/ EGET KAPITAL (2.22) Osuuspääoma/ Andelskapital , ,00 Muut sidotut rahastot/ Övriga bunda fonder , ,74 Vararahasto/ Reservfond , ,66 Käyvän arvon rahasto/ Fond för värkligt värde , ,08 Vapaat rahastot/ Fria fonder , ,12 Muut rahastot/ Övriga fonder , ,12 Edellisten tilikausien voitto (tappio)/ Balanserad vinst (förlust) , ,12 Tilikauden voitto (tappio)/ Räkenskapsperiodens vinst (förlust) , ,20 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ/ EGET KAPITAL SUMMA , ,18 VASTATTAVAA YHTEENSÄ/ PASSIVA SUMMA , ,72 eur eur SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS eur eur TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET/ ÅTAGANDEN UTANFÖR BALANSRÄKNINGEN Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset/ , ,58 Åtaganden för kunders räkning till förmån för tredje part Takaukset ja pantit/ Garantier och panter , ,58 Muut/ Övriga 9 300, ,00 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset/ , ,31 Oåterkalleliga åtaganden till förmån för kunder Muut/ Övriga , ,31

20 Edustajisto 2010 Ala-Kokko Hannele, Kauhajoki Kiviluoma Ritva, Kauhajoki Peltomäki Arto, Jurva Ala-Kyyny Esa, Kauhajoki Koivula Antero, Karijoki Peltoniemi Timo, Teuva Antila Kristiina, Teuva Koivuniemi Tuomas, Kauhajoki Pesonen Timo, Vaasa SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Anttila Markku, Kauhajoki Arola Soili, Kauhajoki Ekholm Mikael, KRS Eskola John, KRS Hangasluoma Ossi, Kauhajoki Hannuksela Mari, Vantaa Hautala Marjatta, Kauhajoki Hautala Pekka, Kauhajoki Hautamäki Harri, Päntäne Hautaniemi Veli, Karijoki Heikkilä Armas, Kauhajoki Huhta Osmo, Tornio Huolman Urpo, Jurva Ikkelä Sami, Kauhajoki Juntunen Iiris, Kauhajoki Järvi-Laturi Heikki, Teuva Kallio Juhani, Teuva Kauhajärvi Paavo, Kauhajoki Keski-Nirva Jouni, Kauhajoki Keski-Vakkuri Timo, Kauhajoki Kiili Ulla, Teuva Korkeamäki Jaana, Teuva Korpela Arto, Teuva Kronlöf Eivor, KRS Kuoppa Marja, Teuva Kuusinen Merja, Kauhajoki Kytölä Lauri, Teuva Lammi-Talvitie Anita, Kauhajoki Lassila Jaakko, Kauhajoki Lauhaluoma Jari, KRS Luoma Jukka, Kauhajoki Luoma-Pukkila Asmo, Päntäne Mylläri Satu, Karijoki Mäki-Pantti Seppo, Kauhajoki Nevala Pasi, Teuva Nevalainen Eija, Tornio Nurmela Seppo, Kauhajoki Nurminen Sirpa, Kauhajoki Ojala Asko, Kauhajoki Ojala Marja-Liisa, Teuva Ojala Pirjo, Jurva Panula-Lehto Elina, Kauhajoki Pollari Tapani, Teuva Potka Martti, Jurva Puikko Markku, Tornio Pukkila Hilkka, Jurva Rajala Timo, Jurva Rinta-Kyttä Jouko, Kauhajoki Rintala Jarmo, Teuva Rintaluoma Tiina, Kauhajoki Rinta-Runsala Hannu, Teuva Rinta-Valkama Heikki, Kauhajoki Rosenback Kent, KRS Rosenberg Maarit, Päntäne Röksä Terhi, Karijoki Sillanpää Tuula, Jurva Syrjänen Jaakko, Kauhajoki Tamssi Kari, Jurva Uitto Satu, Kauhajoki Väljä Marko, Kauhajoki Yli-Korhonen Merja-Liisa, Kauhajoki Ylimäinen Seppo, Tornio Hallitus 2010 Lahti-Kala Heikki, Kauhajoki Haaramo Kalevi, Karijoki Granskog Christer, Kristinestad Vilen Janne, Teuva Leskinen Antti, Päntäne Purtanen Heikki, Jurva

21 Hallintoneuvosto 2010 Ahtiainen Risto, Kauhajoki Latva-Käyrä Kaija, Päntäne Soini Arto, Kauhajoki Haikonen Juha, Teuva Lauri Tommi, KRS Toratti Markku, Tornio Hakala Vappu, Kauhajoki Leppinen Marjatta, Karijoki Tuominen Kirsi, Kauhajoki Hautaviita Tarja, Karijoki Havunen Sirkka-Liisa, Kauhajoki Hietalahti Vesa, Kauhajoki Järviluoma Heikki, Kauhajoki Kaappola Mauri, Kauhajoki Kaari Harri, Teuva Koivisto Minna, Jurva Koljonen Aaro, Teuva Koskela Pauli, Päntäne Paikallisjohtokunnat 2010 JURVA Hahto Kalle Hakola Jari Mäki Jani Penttilä Seppo Suvanto Olli Majasaari Annikki, Jurva Marttila Heikki, Jurva Niemi Erkki, Jurva Ollikkla Ari, Teuva Paloniemi Ulla-Maija, Kauhajoki Pääkkönen Markku, Kauhajoki Saarela-Mäkynen Eija, Teuva Salomaa Jussi, Kauhajoki Sjöqvist Kerstin, KRS KAUHAJOKI Ahola Tapio Heikkilä Juha Keski-Mattila Sarita Koivumäki Raimo Ojala Vesa Uusi-Kokko Sari, Kauhajoki Uusitalo Hannu, Tornio Uusitalo Kari, Teuva Vainionkulma Hannu, Kauhajoki Vainionpää Arto, Kauhajoki Viertola Jouko, Kauhajoki Viljanmaa Kaisu, Teuva Östergård Raimo, KRS PÄNTÄNE Kangas Hanna-Maija Mäki-Kyyny Veikko Mäki-Uuro Ari Mäkitalo Mikko Rinta-Halkola Juhani SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS KARIJOKI Ketola Keijo Leppäranta Hilkka Malm Jari Pihlajaviita Teija Rinne Ahti KRISTIINANKAUPUNKI Byholm Bror Hoxell Nina Jormanainen Esa Lindbäck John Ulfves Helena TEUVA Koivisto Tanja Latva-Välkkilä Mauri Ojanperä Marja-Leena Palonen Juha Tamsi Esa

22 Konttorit Jurva Kauppatie 3, Jurva Järvenpää Teuvantie 725, Kesti Maalahti Maalahdentie 1115, Långåminne Niemenkylä Niemenkyläntie 311, Niemenkylä Närvijoki Närvijoentie 344, Närvijoki Sarvijoki Vaasantie 686, Sarvijoki SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS Karijoki Kauhajoentie 2, Karijoki Myrkky Peräläntie 10, Myrkky Kauhajoki Topeeka 31, Kauhajoki Aronkylä Keskustie 4 A, Kauhajoki as Hyyppä Könnönkyläntie 179, Hyyppä Kainasto Kainaston Keskustie 59, Kainasto Kyrönlatva Kauhajärventie 836, Kyrönlatva Nummijärvi Nummijärventie 475, Nummijärvi Päntäne Päntäneen paikallistie 1, Päntäne Kristiinankaupunki Raatihuoneenkatu 1, Kristiinankaupunki Dagsmark Åbackantie 18, Dagsmark Härkmeri Härkmerentie 483, Härkmeri Lapväärtti Uudensillantie 3, Lapväärtti Teuva Porvarintie16, Teuva Horo Horontie 1342, Horo Nori Kainastontie 8, Norinkylä Perälä Myrkyntie 66 A 1, Perälä Äystö Pysäkkitie 23, Äystö Helsinki Kalevankatu 3, Helsinki Vantaa Unikkotie 9, Vantaa Espoo Tapiontori 3 A, Espoo Oulunsalo Karhuojantie 2, Oulunsalo Haukipudas Kirkkotie 4, Haukipudas Arpela Sihtuunantie 28, Tornio Tornio Kauppakatu 12, Tornio Kemi Kauppakatu 18, Kemi Liiketoiminnan tuki Topeeka 31, Kauhajoki

23 SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS

24

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

PEDERSÖRENEJDENS ANDB

PEDERSÖRENEJDENS ANDB PEDERSÖRENEJDENS ANDB Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2012 2013 2014 2015 2016 Korkokate 5 239 5 521 5 896 5 729 5 797 t Palkkiotuotot, netto 1 181 1 441 1 768 2 022 2 071 t Hallintokulut

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Hallintohenkilöt... 20 Konttorit... 22

Sisällysluettelo. Hallintohenkilöt... 20 Konttorit... 22 VUOSIKERTOMUS ÅRSBERÄTTELSE 2012 Sisällysluettelo Arvoisa lukija... 2 Johdon katsaus... 3 Pankin liiketoiminta... 4 Tulos... 6 Tase... 8 Vakavaraisuuden hallinta... 11 Vapaaehtoiset ja lakisääteiset rahastot...

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

Arvoisa lukija. Suupohjan Osuuspankki. Pääkonttorimme sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella,

Arvoisa lukija. Suupohjan Osuuspankki. Pääkonttorimme sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kauhajoella, Arvoisa lukija SUUPOHJAN OSUUSPANKKI VUOSIKERTOMUS 2011 2 Tämä pankkimme virallisen toimintakertomuksen lyhennelmä antaa yleiskuvan Suupohjan Osuuspankista ja sen taloudellisesta asemasta. Virallinen toimintakertomus

Lisätiedot

Sisällys. V u o s i k e r t o m u s 2 0 1 3

Sisällys. V u o s i k e r t o m u s 2 0 1 3 2 Sisällys Arvoisa lukija... 3 Johdon katsaus... 4 Pankin liiketoiminta... 5 Tulos... 7 Tase... 9 Luotonanto... 9 Sijoitukset... 9 Johdannaissopimukset... 10 Yleisön talletukset... 10 Muut velat... 10

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 64 185 (44 667) Vakavaraisuussuhde, %: 16,54 % (17,03 %) Liikevoitto (milj. eur): 5,5 (1,7) Varainhankinta (milj. eur): 892,4 (619,9) Koko

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj).

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj). OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 21,02 % (16,54 %) Liikevoitto (milj. eur): 10,2 (10,7) Varainhankinta (milj. eur): 1 480,7 (1 371,5) Koko luotonanto (milj.

Lisätiedot

LÄNSI-KYMEN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

LÄNSI-KYMEN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: LÄNSI-KYMEN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2013 2014 2015 2016 2017 Korkokate 3 171 3 355 3 263 3 115 3 026 t Palkkiotuotot, netto 1 161 1 416 1 514 1 495 1 778 t Hallintokulut

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

LÄNSI-KYMEN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

LÄNSI-KYMEN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: LÄNSI-KYMEN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2012 2013 2014 2015 2016 Korkokate 3 587 3 171 3 355 3 263 3 115 t Palkkiotuotot, netto 870 1 161 1 416 1 514 1 495 t Hallintokulut 2

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN OSUUSPANKKI

ITÄ-UUDENMAAN OSUUSPANKKI ITÄ-UUDENMAAN OSUUSPANKKI Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2011 2012 2013 2014 2015 Korkokate 10 253 10 920 10 402 11 922 11 945 t Palkkiotuotot, netto 4 008 4 380 5 399 5 735 5 855

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

KESKI-POHJANMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: KESKI-POHJANMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2013 2014 2015 2016 2017 Korkokate 8 150 10 059 9 955 11 069 12 168 t Palkkiotuotot, netto 5 475 6 196 6 372 6 710 5 969 t Hallintokulut

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

KESKI-POHJANMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: KESKI-POHJANMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2014 2015 2016 2017** 2018 Korkokate 10 059 9 955 11 069 12 168 12 769 t Palkkiotuotot, netto 6 196 6 372 6 710 5 969 6 207 t Hallintokulut

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

TURUN SEUDUN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: TURUN SEUDUN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2013 2014 2015 2016 2017 Korkokate 23 352 28 030 30 215 29 083 31 317 t Palkkiotuotot, netto 17 493 20 460 22 703 22 036 25 985 t Hallintokulut

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012, konserni Asiakkaita: 8 214(7 961) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 24,02 % (25,37 %), emoyhtiö 23,48 % (24,60 %) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

TURUN SEUDUN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: TURUN SEUDUN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2012 2013 2014 2015 2016 Korkokate 26 893 23 352 28 030 30 215 29 083 t Palkkiotuotot, netto 14 328 17 493 20 460 22 703 22 036 t Hallintokulut

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

TURUN SEUDUN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: TURUN SEUDUN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2014 2015 2016 2017** 2018 Korkokate 28 030 30 215 29 083 31 317 34 625 t Palkkiotuotot, netto 20 460 22 703 22 036 25 985 24 254 t Hallintokulut

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014. www.suupohjanosuuspankki.fi

VUOSIKERTOMUS 2014. www.suupohjanosuuspankki.fi VUOSIKERTOMUS 2014 www.suupohjanosuuspankki.fi 1 Sisällys Arvoisa lukija 2 Pankin liiketoiminta 3 Tulos 4 Tase 5 Luotonanto 5 Sijoitukset 6 Johdannaiset 6 Yleisön talletukset 6 Muut velat 7 Oma pääoma

Lisätiedot

Sisällys. Suupohjan Osuuspankki

Sisällys. Suupohjan Osuuspankki VUOSIKERTOMUS 2015 2 Suupohjan Osuuspankki Sisällys Paprikanviljelijä Carola Sandvik (edessä) ja Suupohjan Osuuspankin palvelupäällikkö Ann-Christine Ingves ovat tehneet yhteistyötä heti tilan ensimmäisestä

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 Asiakkaita: 45 368 (45 902), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 17,01 % (16,88 %) Liikevoitto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

ITÄ-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: ITÄ-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2013 2014 2015 2016 2017 Korkokate 10 402 11 922 11 945 11 800 12 301 t Palkkiotuotot, netto 5 399 5 735 5 855 6 703 7 637 t Hallintokulut

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

LÄNSI-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: LÄNSI-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2014 2015 2016 2017** 2018 Korkokate 9 635 9 878 9 925 10 531 11 429 t Palkkiotuotot, netto 5 415 6 409 6 265 6 634 6 626 t Hallintokulut

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

ITÄ-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: ITÄ-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2012 2013 2014 2015 2016 Korkokate 10 920 10 402 11 922 11 945 11 800 t Palkkiotuotot, netto 4 380 5 399 5 735 5 855 6 703 t Hallintokulut

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja:

LÄNSI-UUDENMAAN OP. Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: LÄNSI-UUDENMAAN OP Taloudelliset tunnusluvut, viiden vuoden aikasarja: 2013 2014 2015 2016 2017 Korkokate 8 758 9 635 9 878 9 925 10 531 t Palkkiotuotot, netto 5 050 5 415 6 409 6 265 6 634 t Hallintokulut

Lisätiedot

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 0180229-1 Postiosoite: PL 11, 61301 KURIKKA Käyntiosoite: Keskuspuistikko 7 Kurikka Kotipaikka: Kurikka SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 2231936-2 Postiosoite: Keskustori 3, 60100 Seinäjoki Käyntiosoite: Keskustori 3, Seinäjoki Kotipaikka: Kuortane SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Yritys- ja yhteisötunnus: 0213006-0 Postiosoite: Hämeentie 14, 31500 KOSKI Tl Käyntiosoite: Hämeentie 14, Koski Tl Kotipaikka: Koski Tl SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS JA

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ TASEKIRJA 2015

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ TASEKIRJA 2015 OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ TASEKIRJA 2015 Yritys- ja yhteisötunnus: 2231936-2 Postiosoite: Valtakatu 32, 53100 Lappeenranta Käyntiosoite: Valtakatu 32, Lappeenranta Kotipaikka: Seinäjoki SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014. 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2014 231/2014 Valtiovarainministeriön asetus rahastoyhtiön, sijoitusrahaston ja vaihtoehtorahaston tilinpäätökseen sisältyvän tuloslaskelman

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2014

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2014 OMA SÄÄSTÖPANKKI OY TASEKIRJA 2014 Yritys- ja yhteisötunnus: 2231936-2 Postiosoite: Valtakatu 32, 53100 Lappeenranta Käyntiosoite: Valtakatu 32, Lappeenranta Kotipaikka: Seinäjoki SISÄLLYSLUETTELO Sisällys

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014

Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 TARJOUSESITTEEN TÄYDENNYS 1 29.8.2014 Eurajoen Säästöpankin Debentuurilaina I/2014 19.5.2014 Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Liikkeeseenlaskija: Eurajoen Säästöpankki Kirkkotie 6 27100 EURAJOKI

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) 201, 202, 203, 210, 211, 212 Kotimaiset luottolaitokset 221, 222 Ulkomaiset luottolaitokset Suomessa Liite 1, 2, 5 1 = Suomi 2 = English 3

Lisätiedot

4-6/2014: Vakaa kehitys

4-6/2014: Vakaa kehitys OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2015 4-6/2014: Vakaa kehitys Liikevoitto oli 19,7 (22,0) miljoonaa euroa. Palkkiotuotot netto kasvoivat 11 %; korkokate pysyi vakaana 24,3 (25,9) miljoonassa eurossa. Liiketoiminnan

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2014 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 4. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 13 prosenttia vuonna 2013 Kotimaisten pankkien rahoituskate oli vuoden 2013 viimeisellä

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002. Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2002 Hyvä kasvu ja vakaa kehitys Kausi lyhyesti Luotonanto kotitalouksille lisääntyi 15,7 % 1 672,9 M¼RRQÃYHUUDWWXQDÃYDVWDDYDDQÃDMDQNRKWDDQÃYXRWWD aiemmin Kotitalouksien säästäminen

Lisätiedot

HELMI SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2014

HELMI SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2014 HELMI SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yritys- ja yhteisötunnus: 2077812-7 Postiosoite: Torikatu 3, 15110 Lahti Käyntiosoite: Torikatu 3, Lahti Kotipaikka: Lahti SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta

SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Toimitusjohtaja Kalevi Hilli: Liiketoiminta SÄÄSTÖPANKKI OPTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 71 896 (69 924) Vakavaraisuussuhde: 19,59 % (18,56 %) Liikevoitto (milj. eur): 8,0 (9,0) Laaja Varainhankinta (milj. eur): 1 093,4 (1 004,4)

Lisätiedot

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA lukien toistaiseksi 1 (6) Talletuspankeille Omistusyhteisöille Osuuspankkilain mukaiselle keskusyhteisölle MÄÄRÄYS TALLETUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUKSESTA Rahoitustarkastus antaa rahoitustarkastuslain 4 :n

Lisätiedot

KATSAUS RIISTAVEDEN OSUUSPANKIN TOIMINTAAN VUONNA 2015

KATSAUS RIISTAVEDEN OSUUSPANKIN TOIMINTAAN VUONNA 2015 Riistaveden Osuuspankki vuonna 2015 KATSAUS RIISTAVEDEN OSUUSPANKIN TOIMINTAAN VUONNA 2015 1 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Takana on Riistaveden Osuuspankin 107. toimintavuosi. Vuosi oli pankillemme erinomainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu kesäkuu 2006 Kausi lyhyesti Konsernin liikevoitto nousi 18,1 % 11,0 milj. euroon (tammi-kesäkuu 2005: 9,3) Korkokate kasvoi 1,5 % 15,9 milj. euroon (15,6) Palkkiotuotot

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 18.2.2005 Julkaisuvapaa klo 13.00 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla hyvin vilkas vuosi Asuntolainojen kysyntä säilyi korkealla tasolla. Uusia luottoja nostettiin ennätysmäärä,

Lisätiedot

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6)

VIRATI. Tiedonantajatasot: A -taulukot: VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot. Liite 2b (vrt. Liite 6) VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) nnettu 240, 241, 242, 247, 249 Kotimaiset sijoituspalveluyritykset 246 Ulkomaiset sijoituspalveluyritykset Suomessa 248 rvopaperimarkkinalaissa

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS 2013

NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS 2013 NOOA SÄÄSTÖPANKKI OY TILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013 Hallituksen toimintakertomus tilikaudelta 1.1. 31.12.2013... 1 Pankin liiketoiminta... 1 Tulos... 2 Tase... 4

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot