1/ AUDIOVISUAALISEN KULTTUURIN EDISTÄMISKESKUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1/12 5.4.2012 AUDIOVISUAALISEN KULTTUURIN EDISTÄMISKESKUS"

Transkriptio

1 1/ AUDIOVISUAALISEN KULTTUURIN EDISTÄMISKESKUS avek-lehti 1/2012 1

2 SISÄLTÖ 1/2012 AVEK-lehti julkaisija Kopiosto ry Hietaniemenkatu 2, Helsinki puh fax Juha Samola (päätoimittaja) Pekka Rislakki (vastaava) Johanna Haapiainen- Makkonen (toimittaja) Erja Mäki-Iso (toimitussihteeri) ISSN taitto: Tiina Paju Kansi: Milja Viita: Coriolis PAAKKANEN 3 Pääkirjoitus 4 Jukka Sihvonen: Maisema, liike 9 Saija Mäki-Nevala: Kalliota rakentamassa 12 Jaana Wahlforss: Bruegelin maisema 16 Mika Koskinen: Haja-ajatuksia ja havaintoja maisemasta 20 Jouko Aaltonen: Maiseman jälkiä tutkimassa 22 Simo Alitalo: Aurajokisinfonia 26 Tuike Alitalo: Korppiparvi 28 Kimmo Turunen: Vaeltelua televisiossa 32 Marikki Hakola: Myytin lavastaminen 38 Jaana Puhakka: Hengen paino 42 Johanna Haapiainen-Makkonen: Ideoita unista 46 Maarit Suomi-Väänänen: Itkettää ja naurattaa 49 Timo Korhonen: Ihmisyyttä vahvistavat totuudet 50 Simo-Jukka Ruippo: Jäätä, lunta ja aurinkoa 52 Eija-Liisa Ahtila: Horizontal vaakasuora 54 Pekka Uotila: Maisemastani 56 Eero Tammi: Satamakaupungin roihu 58 Kyylä: Pääministerin haaste 59 Lyhyesti 60 Erja Dammert: Olipa kerran saari 62 Lyhyesti 63 Les Feux Arctiques rikkoo rajoja 64 Valmistuneita tuotantoja 68 Tukipäätökset syksy 2011 En resa till världens ände, ohj. Simon Bergman, Stormborg Productions Oy, 2011 Keväinen maisema ja Suomi-neito Suomen kohtuullisen rauhallinen kulttuuripoliittinen maisema on muutosten edessä. Yhtä aikaa esille on isoja asioita kuten Yleisradion asemaa säätelevä uusi laki, Taiteen edistämiskeskuksen perustaminen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimenpideohjelma audiovisuaalisen kulttuurin linjauksista. Näiden lisäksi EU:ssa ollaan rakentamassa uutta Luova Eurooppa ohjelmaa, jonka on määrä yhdistää nykyiset kulttuuri-, Media- ja Media Mundus -ohjelmat. EU:ssa on myös vireillä elokuville ja muille avteoksille myönnettävän valtionavun kattoa säätelevä tiedonanto. Ja vielä AVEKin kannalta ehkä kaikkein keskeisimpänä kysymyksenä pitäisi kevään aikana saada selvyys hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut jo toisen selvitysmiehen asiaa valmistelemaan. Toivoa sopii, että tällä kertaa päästään tulokseen, ts. toimivaan ja maksun tason turvaavaan järjestelmään, joka mahdollistaa myös edistämiskeskusten pitkäjänteisen toiminnan. Isoja asioita kaikki, ja joilla on merkitystä sille, miltä kulttuuripoliittinen maisema näyttää vuosia eteenpäin. Kulttuuriministeriön esityksiin ei ole suurempia huomauttamisia. Linjaukset ovat hyviä, ja taustaosio informatiivinen esitys av-kulttuurin nykytilasta. Paperin taustalla ovat Kataisen hallituksen linjanvedot viime kesäkuulta, joiden mukaan kulttuurille myönnettävän tuen tulee painottua sisällön luomiseen ja tehokkaaseen levittämiseen, kulttuuriyrittäjyyden ja luovien alojen työpaikkojen lisäämiseen, kulttuuriviennin edistämiseen sekä lastenkulttuurin aseman vahvistamiseen. Ministeriön linjausten tavoitteeksi on mainittu mm. monipuolisen audiovisuaalisen kulttuurin vahvistaminen sekä kulttuuria tukeva sääntelykehys ja tekijänoikeuspolitiikka sekä toimiva ja joustava tukijärjestelmä. Tavoitteiden tärkeydestä on vaikea olla eri mieltä. Totuttujen linjausten lisäksi kulttuuriministeriön paperissa on yksi mielenkiintoinen avaus. Teleoperaattoreiden rooli ja asema ovat muuttuneet; netin kautta ne ovat asettuneet kiinteäksi osaksi av-kulttuuria. Tältä pohjalta on luontevaa, että operaattorit myös osallistuisivat yhteisen kulttuurin rahoittamiseen. Alan liikevaihdon perusteella niillä pitäisi olla tähän varaa; teleyritysten liikevaihto vuonna 2010 oli 4,8 miljardia euroa. Paperissa kysytään myös, voitaisiinko Yleisradiota velvoittaa vahvemmin osallistumaan kotimaisen av-sisällön tuottamiseen?. Ilmeinen vastaus on kyllä. Yhtiön rahoituksen pitäisi lain hyväksymisen jälkeen olla kunnossa. Hallituksen esitysluonnoksessa rahoitus perustuu YLE-veroon, mikä tekee yhtiöstä vielä aiempaa selvemmin kansallisen kulttuuri-instituution. Kotimaisen elokuvan aseman turvaaminen pitäisi itsestään selvästi olla osa YLEn julkisen palvelun tehtävää, ja kuten mm. elokuvasäätiö lausunnossaan toteaa, pitäisi yhtiön vastuu kotimaisen elokuvan kehittämisestä sisällyttää valmisteilla olevaan lakiin. Pieni ihmetyksen aihe on kulttuuriministeriön linjauspaperin ajoitus suhteessa viestintäministeriössä laadittuun lakiluonnokseen. Nyt yhtäaikainen, mutta selvästi koordinoimaton julkistaminen viestii siitä, että hallituksessa ei Yleisradion asioita pidetä kulttuuriin kuuluvina. Niin kuin ei Suomessa ole toistaiseksi pidetty teleoperaattoreidenkaan toimintaa. Lakiluonnoksessa Yleisradiosta on yksi vähän kitkerän tuntuinen vivahde. Varsin tarkassa julkisessa kontrollissa oleva yhtiö saisi yhden kontrolloijan lisää eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan yhteydessä toimivasta viranomaisesta nykyisten yhtiön hallintoneuvoston ja Viestintäviraston rinnalle. Koska asia näyttää liittyvän yhtiön ns. uusien palvelujen ennakkoarviointiin, lienee taustalla kaupallisten toimijoiden pelko, että YLE häiritsee näiden nettibisneksiä. Nurinkurista, että valvontaa korostetaan juuri YLEn kohdalla, jonka kulttuuritahto on ehkä viime aikoja lukuunottamatta! aina ollut moitteeton. Lähihistoria tuntee ainakin yhden tapauksen, jossa tiukempi valvonta muita tv-toimijoita kohtaan olisi ollut paikallaan. TV-toimilupamaksu poistettiin kaupallisilta toimijoilta lopullisesti vuonna 2007 vedoten siihen, että nämä pystyisivät käyttämään näin säästyneet varat digitaalisen tv-toimintansa kehittämiseen. Kehittyikö yhtiöiden digitaalinen tv-toiminta? Eipä juuri. Puututtiinko asiaan? Ei. Tanssiva Suomi-neito Olisiko jo aika hylätä syvään iskostunut mielikuva käsipuolesta raajarikko-suomesta? Japanilaisten nuorten piirtäjien näkemys Suomen karttakuvasta on virkistävä; kädet pään päällä tanssiva Suomi-neito, jonka letti muodostaa Lapin käsivarren, tai toinen versio, jossa hahmo on käännetty ylösalaisin, ja Lappi muodostuukin neidon jaloista (HS ). Henkinen maisema ei muutu helposti, mutta mahdotontakaan se ei ole. Juha Samola avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/2012 3

3 Maisema, liike Jukka Sihvonen Kirjoittaja on elokuvantutkimuksen professori mediatutkimuksen oppiaineessa Turun yliopistossa. Miten maisema on? Netissä voi tietysti tehdä kuvahakuja esimerkiksi sellaisilla sanoilla kuin maisema, maisemakuva, landscape, scenery, view, ja niin edelleen. Jos niiden perusteella pitäisi määritellä maiseman perusyksiköt, olisivat ne tätä: taivasta (ja pilviä), vettä ja maata. Niiden väriskaala painottuisi sinisen, vihreän ja valkoisenharmaan yhdistelmiin. Rakennettua ympäristöä tai eläviä olentoja niissä olisi hyvin harvoin. Pääosassa olisi luonto. Melkein yhtä tärkeänä sen rinnalla olisi kuvaajan ja kameran taito tuottaa luonnon tietty tunnelma valokuvaksi. unnistaakseen tämän maiseman ei riitä, että sitä katsoo. Lisäksi täytyy lukea kuvateksti, joka kertoo kuvauspaikan ja kenties ajankohdankin. Nettikuvan maisema on siis sana, jonka takaa kuvien joukko avautuu tietynlaisena. Tässä ympäristössä sanalla rasitetusta maisemasta yleensä puuttuu liike. Toisenlainen tapa ajatella maisemaa maisemana on mieltää se nimenomaisesti liikkuvana. Ajan henki Kuvatessaan Robert Smithsonin ja Chris Welsbyn maisemaelokuvia Hanna Johansson (2007) on pohtinut sitä, miten niissä avautuu maiseman ja liikkeen kautta energia, joka pyrkii kielen ja kuvauskonventioiden siis sanan ulkopuolelle. Mihin mittaan tämän ominaisuuden voisi ajatella mahdollisuutena periaatteessa missä tahansa elokuvassa, ei pelkästään kokeelli- 4 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/2012 5

4 Artikkelin kuvat: Edellisella aukeamalla The Thin Red Line, ohj. Terrence Malick, 20th Century Fox, 1998 Kuva :KAVA Tällä aukeamalla Peili, ohj. Andrei Tarkovski, Mosfilm, Kuva: KAVA sen tai taideintensiivisen tekemisen puolella? Maisema liikkuu elokuvassa monella tasolla, niin itsessään kuin siitä syystä, että taltioiva väline eli kamera liikkuu. Tai siitä syystä, että tuollaista liikettä on simuloitu tekniikan keinoin. David Clarkin ja Marcus Doelin mukaan juuri maisemassa eri tavoin liikkuvalla kameralla on ollut keskeinen merkitys siihen, että elokuva saattoi kehittyä liikkuvasta valokuvasta omaperäiseksi taidemuodokseen (ks. Lefebvre 2006, ). Maiseman pysähtyneisyys on toki kosketeltava piirre esimerkiksi Andrei Tarkovskin Polaroid-kuvissa kirjassa Instant Light (2004). Tätäkin vahvempi vaikutelma liittyy siihen, että nuo valokuvat ovat pysähtynyttä liikettä. Tai, koska kyse on juuri Tarkovskista, vielä tarkemmin pysähtynyttä aikaa. Kirjaan esipuheen kirjoittanut, Maisemallisen kokemistapahtuman osat eivät ole irti toisistaan. Avaruuden ja sen kokijan välissä oleva tila on täynnä tasoja. Tarkovskin työtoveri, kuvaaja Tonino Guerra kertoo matkasta Michelangelo Antonionin kanssa Uzbekistaniin, missä he valokuvasivat mm. paikallista muslimiyhteisöä. Antonionin lahjoittaman Polaroid-kuvan yksi vanhuksista kuitenkin antoi takaisin ihmetellen Miksi pysäyttää aikaa? Toki pysähtyneisyyden voi liittää tekniseen perustaan eli siihen, että kuvat on otettu nimenomaan Polaroid-kameralla. Valmis kuva on melkein hetkessä (instant) käsillä. Toisaalta se tuntuisi liittyvän myös yleisempään tapaan suhtautua taltioinnin kohteena olevaan maisemaan. Tavan tarttua kameralla maiseman hetkellisyyteen voi havaita vertaamalla sitä niihin Tarkovskin ottamiin Polaroid-kuviin, joissa on kaupunkinäkymiä, taloja, huoneita, henkilöitä ja eläimiä. Vallitseva periaate on kääntynyt nurin: rakennelmat ja olennot lepäävät paikoillaan, mutta maisemat hämärtyvät, vetäytyvät, ajelehtivat, liukuvat. Saman voi tietysti tunnistaa myös Tarkovskin elokuvista. Tyyppiesimerkki on Peili-elokuvan (1975) alkutekstien jälkeinen, noin kuuden minuutin mittainen jakso, jonka senkin lähtökohta tosin on valokuvassa (ks. Synessios 2001, 92). Koko elokuvaa paaluttavan alkukohtauksen otoksista ensimmäisessä nainen istuu vinottain riukuaidalla ja tupakoi. Taustalla on peltoaukea, lähellä sähkölinja, pusikkoa, vähän kauempana metsänrajat ja horisontissa ehkä taloja. Otos kestää 40 sekuntia, jonka aikana kamera ajaa naisen taitse ja tämän näkökulman rinnalle. Suunnilleen aidan kohdalla kertojanääni aloit- 6 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/2012 7

5 taa kuvauksensa: Tie asemalta kulki Ignatievon läpi, koukkasi sitten lähelle maatilaa, jossa olimme viettäneet kaikki kesät ennen sotaa. Näkymä on tyypillinen maalaismaisema, myös Suomessa. Se liikehtii vienossa tuulessa. Kamera kiertyy sulkien naisen ulos kuvasta vasemmalle. Katseet osuvat maisemassa tummaan liikkuvaan kohtaan. Joku lähestyy pellon poikki. Peltopolkua pitkin saapunut mies osoittautuu lääkäriksi. Hän on unohtanut laukkunsa avaimen. Hän kyselee naulaa tai ruuvimeisseliä naiselta. Tämä kuitenkin suhtautuu mieheen viileästi. Kun myös mies istahtaa aidalle, riuku katkeaa ja molemmat kaatuvat maahan. Lopulta mies jatkaa matkaa polkua pitkin takaisin. Asetelmasta on elokuvaan säilytetty kaksi ottoa, jotka tuottavat hyvin erityisen toistoefektin jo senkin takia, että kummassakin pensaita ja tattaripeltoa liikuttaa voimakas tuuli. Se on helppo ajatella yli maiseman pyyhkiväksi Ajan Hengeksi, johon valokuva voi vain viitata. Toisto on alleviivaus: elokuva näyttää paitsi ajan läsnäolon maisemassa myös sen, millainen kokemus sen näkeminen on. Näkyväksi tulemisen ohella yksi Peilin toistuvista aiheista on kaatuminen. Pudotessaan pystysuorilta jaloiltaan vaakatasoon ihminen menettää hieman ihmisyydestään. Hänestä tulee maisemallinen, sen osa. Tämän sanoo myös aidalta tipahtanut lääkäri, joka ruohikossa selällään maatessaan, toteaa: Kaaduin ja löysin kaikkea omituista: juuria, ruohoa. Onko tullut mieleenne, että kasvit voivat tuntea, jopa ymmärtää. Puut, pähkinäpensaat Tarkovskin komiikantajua kuvaa hyvin tapa, jolla maasta noussut nainen korjaa miehen kommenttia kuin ohimennen: Tämä on leppä. Kaatumisen voisi mieltää paluuksi maan pinnalle, seuraukseksi siitä, että ollaan oltu toinen jalka ilmassa. Ilmaus on Pjotr Tsadajevin luonnehdinta venäläisyydestä. Yhdessä Peilin avainkohtauksista Ignat-poika lukee Pushkinin kirjettä, joka on osoitettu kritiikkinä nimenomaan Tsadajeville ja tämän käsityksille Venäjästä takapajulana. Maisemassa ovat molemmat. Se on outo tila, jossa läheiset taidemuodot, valokuva ja elokuva, koskettavat toisiaan niin intiimisti, että niitä on vaikea erottaa. Maisema liikkuu, siinä oleilee aika. Ajan syke Maisemaan kohdistuva tutkimus on aika uusi ilmiö elokuvan alueella. Vuonna 2006 ilmestyneen artikkelikokoelman Landscape and Film johdannossa kirjan toimittaja, Martin Lefebvre toteaa, että kyseinen teos on ensimmäinen englanninkielinen kokonaisesitys liikkuvasta elokuvallisesta maisemasta. Myös viittaukset muihin kielialueisiin todistavat saman: vasta noin parin viime vuosikymmenen aikana, aluksi yksittäisin artikkelein ja sitten antologioin, elokuvallisen maiseman monimuotoisuutta on alettu tarkastella lähemmin. Lefebvren toimittamassa teoksessa aiheet rajautuvat pääosin paikkojen ja elokuvantekijöiden mukaan. Hieman tuoreempi esimerkki, Graeme Harperin ja Jonathan Raynerin toimittama teos Cinema and Landscape (2010) sitä vastoin tähtää kattavuuteen: elokuvallisia maisemia löytyy laajalti ympäri maapallon. Yksi niistä venäläinen palautuu Tarkovskin Peiliin. Emma Widdisin artikkelissa varsinaisena aiheena on venäläinen road-elokuva, mutta sen maisemalliset taustat kirjoittaja kiinnittää Tarkovskin elokuvan kautta venäläisen maiseman kaksinaiseen luonteeseen, subjektiiviseen muistin maisemaan yhtäältä ja laajaan, kollektiiviseen ja historialliseen maisemaan toisaalta. Peilissä näihin kiinnittyvät lapsuudenajan ympäristöt ja dokumenttielokuvien maisemat. Slaavilaisissa kielissä maiseman avaruudelle on oma käsitekin, prostor. Historiallisesti maisema alkoi liikkua uudella tavalla 1800-luvulla. Sen liikuttamiseen osallistuivat pano- ja dioraamat, rautatiet, kuvalehdet, kirjallisuus eri muotoineen: Ja millaisia uusia ajatuksia herättääkään tutun maiseman näkeminen junavaunun nopeasta kyydistä käsin! (Emerson 2002, 66). Enemmän kuin pelkästään katseita varten, suhde maisemaan alkoi muuttua käsin kosketeltavaksi. Jo aiemmin katsojasta oli kehkeytynyt kuvataiteen maisemissa matkustaja. Vuosisadan lopun sähköistymisen edellä kyvystä matkustaa maisemassa tuli osa arkipäivää. Elokuvan alkuvaiheet todensivat viimein, miltä kolmanteen ulottuvuuteen liittyvä syvyyden vaikutelma tuntui. Nyt vastaavan voi kokea ajamalla videopelissä ralliautolla läpi Keski-Suomen teitä. Maisemallisen kokemistapahtuman osat eivät ole irti toisistaan. Avaruuden ja sen kokijan välissä oleva tila on täynnä tasoja. Kuviin tukeutuvan havaitsemisen historia on paikantanut puutarhan yhdeksi niistä. Se on siis jossakin sisäisen muistin maiseman ja prostorin välimailla. Nykyvenäläinen road-elokuva kuvaa sen tyhjäksi tilaksi. Puutarha on ihmisen tekemää maisemaa. Skotlannista kotoisin olevan taiteilijan, Patricia MacKinnon- Dayn videotyössä Private Views Made Public ( ), puutarhan takainen, täällä ja tuolla olevan välitila on sekin täynnä aikaa, mutta hyvin eri tavalla kuin Tarkovskin pitkissä otoksissa. Kameran kohteena on kivikautinen asuinpaikka nähtynä tämän päivän paikallisen asukkaan yksityisin silmin neljän eri vuodenajan puitteissa. Näkymä on kuitenkin tallennettu ti- me-lapse eli intervallikuvauksena (ks. Lehmuskallio 2008). Näin kuvaan syntyvä kiihkeä syke on hämmentävässä ristiriidassa sen sisältöä määrittävän, tuhansia vuosia pitkän keston kanssa. Ajan olo Oman lukunsa muodostavat maiseman linkit eri lajityyppien elokuviin. Sellainen käsite kuin western tuo heti mieleen tietynlaisen maiseman. Saman voi sanoa tietyistä ohjaajista. Terrence Malick tuo heti mieleen tietynlaisen tavan suhtautua maisemaan. Maiseman näkijän ilme on hänelle melkein kiinnostavampi näkymä kuin itse maisema. Elokuvassa Veteen piirretty viiva (1998) maisema on sotilasjoukon ohessa yksi elokuvan varsinaisista pääosan esittäjistä. Osana luontoa se on arvoituksellinen ja pakottaa liikkumaan muotojaan myötäillen. Malick näyttää sen aina täynnä elämää, jonka pitkään kestoon nähden ihmisen aika on vain ohimenevä humahdus. Ihanteena on sulautua osaksi maisemaa, kasvaa uudestaan kiinni siihen. Tämä puolestaan kasvaa huolesta, jonka johdosta jo Ralph Waldo Emerson (2002, 79) aikoinaan parkaisi: Eikö maisema kaikkine suuruuden sävyineen olekaan osa meitä? Maiseman kuvallisista kiinnekohdista arkisin lienee postikortti. Cahiers du cinéma -lehdessä kriitikkona toiminut Serge Daney (2007, 61) on verrannut sen ihannetta toisessa ajassa ja paikassa olleesta nimettömästä maisemasta lennähtäneeksi kuolleeksi lehdeksi. Siinäkin kuvan ja maiseman suhde mielletään eläväksi, ainakin olleena. Herääkö liikkumaton elokuvassa henkiin vai pysähtyykö liike valokuvaan? Maisemassa ovat molemmat. Se on outo tila, jossa läheiset taidemuodot, valokuva ja elokuva, koskettavat toisiaan niin intiimisti, että niitä on vaikea erottaa. Maisema liikkuu, siinä oleilee aika. Lähteet Daney, Serge. Postcards from the Cinema. Translated by Douglas Grant. Berg: Oxford & New York 2007 (alk. 1994). Emerson, Ralph Waldo. Luonto. Suomennos ja esipuhe Antti Immonen. niin&näin 23 45: Tampere 2002 (alk. 1836) Harper, Graeme & Jonathan Rayner (eds.). Cinema and Landscape. Intellect: Bristol & Chicago Instant Light. Tarkovski Polaroids. Edited by Giovanni Chiaramonte and Andrey A. Tarkovsky. Foreword by Tonino Guerra. Thames & Hudson: London Johansson, Hanna. Maataide, luonto ja liikkuva kuva. Lefebvre, Martin (ed.). Landscape and Film. Routledge: New York & London Lehmuskallio, Jouko. Time-lapse intervallikuvaaminen. Audiovisuaalinen mediatuotanto, opinnäytetyö. Stadia: Helsinki Synessios, Natasha. Mirror. I.B. Tauris: London & New York KALLIOTA RAKENTAMASSA Saija Mäki-Nevala Kirjoittaja on elokuvaaja len Linnanmäen Panoraama-näköalatornissa second unit -ohjaaja Timo Turusen ja kamera-assistentti Aleksi Rytkösen kanssa. Kello käy aamuviittä ja odotamme, että saisimme kuvittelemamme maalailevan kuvan Kallion katoista aamun ensisäteiden hyväilyssä. Meneillään on kuitenkin pitkä hellejakso, joten mitä korkeammalle aurinko nousee, sitä enemmän nousee myös usvaa. Linnanmäen työntekijä avaa tornin seinän, kun on aika ottaa uusi kuva, jossa sumuisen usvainen maisema on muuttanut taas hieman muotoaan. Olen kameran kanssa hyvin lähellä näkötornin seinätöntä reunaa ja on vaikeaa täysin palkein nauttia maalauksellisesta maisemasta. Katselen mieluummin tornin valkoista takaseinää silloin, kun silmääni ei tarvita luupissa. Seinää tuijotellessani mietin aamuista Kalliota. Meidän olisi hyvä saada kuviin postinjakaja, ehkä yksi koirankusettaja ja toivottavasti joku pesisi baarin edessä katua. Ja tietenkin joku viinan kyllästämä hoipertelija olisi hyvä. Päästän pienen sisäisen huokauksen, kun ensimmäinen juna liukuu kuvan alalaidassa kohti rautatieasemaa. Pussikaljaelokuvan ensimmäinen kuva on purkissa ja pääsemme näköalatornin reunalta takaisin katutasoon. Neljäs päähenkilö Ohjaaja Ville Jankerille ja pääkuvaaja Jarkko T. Laineelle oli hyvin pian suunnitteluprosessin käynnistyttyä selvää, että Kallion kaupunginosa itsessään tulisi olemaan yksi hahmoista. Pussikaljaelokuvan alkujuurilla, Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanissa, tapahtumapaikat ovat todellisia paikkoja Kalliossa, joten elokuvaakaan ei ollut mitään syytä viedä pois aidoista lokaatioista. Koska kuvauspaikat olivat todellisia paikkoja, Kallion karttaakaan ei haluttu vääristellä, vaan ehdottoma- Kesällä ihmisetkin ovat jotenkin paremmin esillä eikä pelkästään keveän vaatetuksen takia, vaan selät ovat suoremmassa ja askellus itsevarmempaa. na vaatimuksena oli seurata sankarikolmikon matkaa kaduilla totuudenmukaisesti. Käsikirjoituksessa pitkien dialogikohtauksien väliin oli kirjoitettu kalliovälikkeitä kerrontaa rytmittämään. Ville ja Jarkko päättivät entisestään korostaa elävöittävän dokumentaarisen materiaalin käyttöä. Karttauskollisuuden, runsaan dialogin ja dokumenttimateriaalin lisäksi erikoista on se, että tarinan aikajana on vain alle vuorokausi. Tämä kokonaisnippu perusteli erittäin hyvin kahden kameran käytön, jotta kuvausperiodi saataisiin pysymään mahdollisimman lyhyenä, yhtenäisen sääjakson sisällä, ja jotta pitkän dialogin taakka kevenisi näyttelijöille. 8 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/2012 9

6 Artikkelin kuvat: Pussikaljaelokuva, ohj. Ville Jankeri, Kinotar Oy, Noin kuukauden pituisen kuvausjakson aikana kahta kameraa käytettiin koko ajan. Puolet ajasta olin pääryhmässä B-kamerassa ja toisen puolen second unitissa. Kuvaamalla myös näyteltyjä kohtauksia sain niiden tyylistä ja tunnelmasta paljon eväitä second unit -päiviin. Sen lisäksi, että dokumentaariset väläykset Kalliosta ovat fiktiivisten kohtauksien välissä, aidon katuelämän annettiin tulla myös kohtauksien sisään. Oikeata elämää kontrolloitiin vähemmän kuin yleensä. Vain joitakin toivottomimpia juoppoja siivottiin taustoilta pois ja liikennettäkin pysäytettiin lähinnä vain turvallisuuden takia. Todettakoon, että aitojen ihmisten avustajatoiminta oli jostain-kumman-syystä hyvin miellyttävää katseltavaa. Se oli luontevaa ja uskottavaa, vaikka he olisivat vain seisseet paikallaan. Näkemään opettelu Jokaisen elokuvan alkumetreillä on opeteltava näkemään uudestaan. Niin myös tässä tapauksessa piti opetella näkemään nimenomaan Pussikaljaelokuvan Kallio. Sanallisen suunnittelun lisäksi pääkuvaaja Jarkko jalkautui minun ja Turusen Timon kanssa kaduille. Katselimme ympärillemme, ylös ja alas, etsien elokuvamme maiseman rakennuspalikoita. Jo aikaisemmin oli syntynyt muutama ns. avainkuva, joita ideoimme lisää. Avainkuvat olivat kuin punaisen langan päitä, joihin muiden kuvien tuli enemmän tai vähemmän liittyä. Nämä kaikkein oleellisimmat kuvat päätettiin nostattaa muusta dokumenttimateriaalista. Avainkuvat, muutaman muunkin dokumenttiväläyksen ohella, toteutettiin kamera-ajoilla. Ajojen toivottiin myös yhdentävän dokumentaarista ja fiktiivistä materiaalia. Jos aito elämä valui näyteltyihin kohtauksiin, niin keinotekoinen työntyi tässä aitoon materiaaliin. Avainkuvien keskipisteenä oli jotakin näennäisen epäkiinnostavaa ja tavallista, ja näin kuva-aiheet jatkoivat osaltaan pääosakolmikon antisankaruutta. Sähkölangalla roikkuvat tennarit, karhupatsas ja 60 -lukulainen kerrostaloseinä ovat suoralla lähestymistavalla epäkiinnostavia, mutta kun ne esitetään pussikaljaelokuvakontekstissa, merkittäväksi nousee tennareiden vihreys, karhupatsaan takana loikoileva juopunut ja kameran oudon abstrakti alakulma seinään. Näin jälkeen päin ajateltuna nämä kuva-aiheet voisivat symboloida laajemmin Kallion ihmisiä ja elämää. Karhupuisto yhdistää mummot ja juopot. Jykevä Jussi Mäntysen Mesikämmen muurahaispesällä on kova kuin Kallion kundi. Tennarit roikkuvat kuin nälkätaiteilijoiden ja opiskelijoiden uloskäännetyt taskut, ja seinän graafinen muoto voisi olla aikajana, joka on nähnyt kaupunginosan historiaa ja tulee sen muutosta tulevaisuudessakin seuraamaan. Ennakkosuunnitteluvaiheessa nenälle nakattiin pussikaljalasit, mutta näköä piti silti tarkentaa koko tuotannon ajan. Katsoin Jarkon kanssa second unitin kuvattuja materiaaleja aina niin pian kuin se oli mahdollista, ja tällä tavalla kameratyöskentelyä, mm. kuvakokoja ja operointia saatiin tarkennettua. Jokaisen päivän jälkeen päässä pyöri aiheinventaario filmillä olevista rakennuspalikoista. Paljonko meillä oli juoppoja, koiranpentuja tai pitkätukkia ja tarvittiinko kenties maahanmuuttajia lisää. Ranskalaiset viivat olivat käytössä, ja se taiteltu A4 olisi ollut mielenkiintoista luettavaa ulkopuoliselle: örkki röhnöttää tai lisää mustaa miestä ja pilvee. Elokuvanteossa ihmisistä tulee auttamatta rakennusmateriaalia, oli tekijöiden suhtautuminen kuinka empaattista tai välinpitämätöntä tahansa. Pussikaljaelokuvan dokumentaariset kuvat tehtiin palvelemaan fiktiivistä tarinaa, joten vastoin tavallista dokumenttielokuvien orgaanista tekotapaa, emme voineet antaa aiheen viedä meitä, vaan sitä vastoin meidän piti välillä jopa puoliväkisin taluttaa aihetta lieassa ja puristaa esiin ennakkoon mielikuvitellut näyt ja suunnitellut hetket. Toinen tyypillisestä dokumenttikuvauksesta erottava tekijä olivat lyhyet kuvat. Piti pyydystää suhteellisen nopeita hetkiä, jotka pystyisi leikkausvaiheessa upottamaan annettuun aikakehykseen, ja jotka rytmillisesti eroaisivat muuten hidastempoisesta kerronnasta. Hakemaamme tyyliä voisi määritellä lehtikuvamaisuudeksi ilman turhaa maalailua. Kuvat: Jolle Onnismaa Heinäkuinen epätäydellisyys Kesällä ihmisten askeleet hidastuvat samaa tahtia kuin vaatekerrat vähenevät. Valon ja varjojen kontrastit muokkaavat rakennuksista ja kaduista selkeämpiä, graafisempia. Ihmisetkin ovat jotenkin paremmin esillä eikä pelkästään keveän vaatetuksen takia, vaan selät ovat suoremmassa ja askellus itsevarmempaa. Vaikka ihmiset erottuvat paremmin kiviseinistä kesällä, heitä on myös paljon vähemmän kaupungissa, erityisesti heinäkuussa. Monet kadut pysyivät päivän mittaan lähes autioina Helsinginkatua ja Vaasankadun terassimaailmaa lukuunottamatta. Väen vähyyden lisäksi tai siitä johtuen Kallio oli myös rauhallisempi kuin yleensä. Välillä kävi työstä vältellä hyvin toimeentulevan näköisiä pariskuntia lastenvaunuineen ja ohi suhahtavia sporttisia hahmoja kalliiden polkupyörien selässä. Kallion kaduille tuntui jääneen vain muutama värikkäämpi kulkija, ja hekin parveilivat lähinnä Alkon rappusilla. Piritorilla näkyi useimmiten vain vartijoita tai poliisimaija. Kamerasta tuli ase, jonka kanssa väijyimme laitapuolen kulkijoita, värikkäitä päivähumalaisia ja boheemeja rastapäitä, jotka tuntuivat lentäneen kesäksi pois. Kallion monimuotoisuuden lisäksi jäimme kaipaamaan yllättäen myös sadetta. Olimme onnekkaita tasasäisestä jaksosta elokuvan jatkuvuutta ajatellen, mutta tarina tarvitsi myös sadetta. Luotimme suomalaisen kesäsään takaavan meille muu- taman sadepäivän, mutta kohdalle sattuikin harvinaisen aurinkoinen ja lämmin jakso, jolloin sadetta roiskui lähinnä öisin tai rajuina pikakuuroina silloin, kun emme olleet kaduilla. Saimme lopuksi vain vähän harmaata tihkua ja extrakuvauspäivän viikkojen päähän varsinaisesta kuvausjaksosta. Tällöinkin alkoi sataa kunnolla vasta valon laskettua. Toki pimeä kätki jo kellastuneet lehdet. Osa käsikirjoitukseen valmiiksi kirjoitetuista ja matkan varrella ideoiduista kalliovälikkeistä lavastettiin. Nämä kohtaukset olivat niitä mielikuvia Kallion elämästä, joita todellisuudessa oli enää vaikea löytää. Kallio on auttamatta siistiytynyt. Olisi ollut epätodennäköistä saada kuvaa puistossa aamutuimaan heräävästä miehestä, huutaen puuta vasten kusevasta naisesta tai muista rutjakkeista ilman lavastamista. Lavastettujen kohtauksien haasteena oli saada ne istumaan dokumentaarisen materiaalin joukkoon. Niihin oli pyrittävä saamaan sama satunnaisen hetken tuntu kuin muussa materiaalissa. Lavastetut kuvat kuitenkin pyrkivät venymään liian pitkiksi liian huolellisella ajoituksen rakentamisella, ja kamerallakin oli taipumus hakeutua liian täydelliselle paikalle. Lavastettu pyrkii aina kohti täydellisyyttä kulloinkin valitun tyylin sisällä. Lavastamatonta dokumenttia kuvatessa pyritään tietenkin myös tyylipuhtaaseen suoritukseen, mutta ennalta-arvaamattomuus ja jonkinlainen ennalta-arvaamattomuuden synnyttämä epävarmuus ovat läsnä. Dokumenttikuvien voima lieneekin juuri jonkinlaisen epävarmuuden synnyttämässä herkkyydessä. Näköalatornista Elokuvan alussa on ideana lähestyä aamuista Kalliota kaukana siintävien kattojen kautta ja päätyä katutasolle. Kierrämme Timon kanssa pitkin Helsinkiä etsien näkymää Kallioon. Seuraamme omia ja muiden muistikuvia. Niistä paikoista, joista Kallion on muistettu näkyvän, näkyy todellisuudessa joskus vain vähän kirkon tornia. Pelkkä torni on synnyttänyt mielikuvan kokonaisesta maisemasta. Mielikuvilla on voimaa. Elokuvien tekeminen on jatkuvaa kehää mielikuvien ja todellisuuden ympärillä. Todellisuus synnyttää mielikuvia ja mielikuvien pohjalta kuvaamme todellisuudesta sirpaleita, joista voimme rakentaa mielikuviamme vastaavan maailman. Fiktiota suunnitellessa seisoskelemme ikäänkuin näköalatornissa, josta kattoja katsellessa mielemme kuvittelee, mitä niiden alapuolella tapahtuu. Dokumenttielokuvassa nojaamme enemmän todellisuuteen ja seisomme katutasossa ympärillemme katsellen. Pussikaljaelokuvassa Kalliota kuitenkin katseltiin enemmän kuvitteellisesta näköalatornista ja dokumentaarinen materiaali valjastettiin palvelemaan mielikuvia, joista Kallio rakennettiin. Lavastettu pyrkii aina kohti täydellisyyttä kulloinkin valitun tyylin sisällä. 10 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

7 Bruegelin maisema Jaana Wahlforss Kirjoittaja on Talviaave / Vinterspöket - lastenelokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja. Tunnettu tuntematon Pieter Bruegel on yksi tunnetuimmista ja samalla, paradoksaalisesti, yksi vähiten tunnetuista taiteilijoista maailmassa. Hänen teostensa kopioihin, ja tulkintoihin hänen taiteestaan, törmää missä vain: runoissa, elokuvissa, olutpullon etiketissä ja tietokoneen hiirimatossa. Bruegelin työt tunnetaan, hänestä itsestään ei tiedetä juuri mitään. Emme tiedä yhtään sen enempää hänen poliittisista, yhteiskunnallisista tai uskontoon liittyvistä käsityksistään kuin siitäkään, mitä hän ajatteli ja tunsi työtä tehdessään. Koska kukaan ei tiedä, mitä hän halusi töillään sanoa, jokainen voi tulkita niitä omalla tavallaan. Jotkut näkevät Bruegelissä synkän moralistin, toiset yksinkertaisille talonpojille naureskelevan kansankuvaajan. Minä näen hänessä humanistin, joka eli yhtä väkivaltaisella ja ristiriitaisella aikakaudella kuin omammekin on. Siksi hänen taiteensa tuntuu tutulta ja on lähellä myös omaa aikaamme. Bruegelin elämän ja taiteen taustalla kumisee levoton aikakausi, sodat, uskonnolliset erimielisyydet, ihmisten sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus ja maailmankuvan muutokset vaikuttivat kaikkien elämään tavalla tai toisella. Bruegel kuvaa töissään ihmisiä, jotka kuvataiteessa ja perinteisessä historiankirjoituksessa eivät juuri ole seisoneet eturivissä. Hänen maalauksissaan on talonpoikia, kaupustelijoita, kerjäläisiä, lapsia ja muita yhteiskunnalliselta asemaltaan vähäpätöisiä ihmisiä. Bruegelin aikana oli itsestään selvää maalata muotokuvia aatelisista, kirkon virkamiehistä ja rikkaiden kauppiaiden vaimoista ja tyttäristä. Mutta talonpojat kuuluivat toiseen ihmisryhmään, ja kuten Bruegelin elämäkerran kirjoittaja Carel van Mander toteaa näiden ihmisten iho oli ruma, erilainen kuin kaupunkilaisten iho. Ihminen maisemassa Pieter Bruegel on ennen kaikkea ihmisten ja maisemien kuvaaja. Ihminen on osa maisemaa, hän tekee työtä sen keskellä, hän on matkalla jonnekin maisemassa, tai hänet erottaa pienenä kuin muurahainen mahtavaa luontoa vasten, kuten sotajoukko maalauksessa Kuningas Saulin itsemurha. Bruegelin maisema on aina julkinen tila, usein se on kaupungin tai kylän tori, pelto, kylänraitti tai näkymä kaupunkiin. Se on paikka, jossa eri kansankerrokset tekevät työtä, huvittelevat ja kohtaavat toisensa. Laskiaisilveiden ja paastonajan taistelu käydään kaupungin torilla, sinne ovat kokoontuneet niin herrat kuin kerjäläiset, kauppiaat ja käsityöläiset, lapset ja aikuiset, kirkon palvelijat ja kansannaurattajat. Bruegel kuvaa ihmisjoukkojen käyttäytymistä, päähenkilö on kylän väki, kaupungin asukkaat, armeija tai joukko lapsia. Kuvauksen keskiössä ei ole yksilö, vaan aina kollektiivi. Ihmiset ovat kerääntyneet yhteen, tekemään työtä, huvittelemaan tai seuraamaan dramaattista tapahtumaa. Ihmisjoukon seasta Bruegel poimii esiin yksilöitä ja seuraa uteliaana, kuinka he reagoivat meneillään olevaan tapahtumaan. Hän näkee ihmisten inhimilliset heikkoudet ja viat; kärkkään uteliaisuuden ja kauhistelun halun, ahneuden joka saa ihmiset valtaansa, kun tarjoutuu tilaisuus ottaa, kiihkon, joka tarttuu ihmisestä toiseen ihmismassassa, kuohuttavien tapahtumien pyörteessä. Työt vilisevät ihmisiä, eläimiä ja pieniä tapahtumia, joilla ei ole suurta merkitystä keskeisen kohtauksen kannalta, mutta jotka tekevät maalauksista niin inhimillisiä. Bruegel katsoo ihmisiä ymmärtävällä katseella, vaikkakin usein huvittuneena: Nousu Golgatalle -maalauksessa pieni poika on ryöminyt nelinkontin aikuisten jalkojen välistä eturiviin nähdäkseen paremmin, miten välikohtaus sotilaiden ja Simon Kyreneläisen välillä ratkeaa. Ihmiset elivät jo Bruegelin aikakaudella kahden elämäntavan risteyksessä, kaupunki ja maaseutu, pysyvyys ja muutos määrittivät elämää. Maalaismaisema Pieter Bruegel kuvaa usein maaseutua. Hänen tunnetuimpia töitään ovat kuukausia kuvaavat maalaukset Heinänteko, Viljankorjuu, Karjan kotiinpaluu, Metsästäjät talvimaisemassa ja Synkeä päivä. Maalaismaisemien viehätys on niiden tuttuudessa ja tunnistettavuudessa, pelloilla ja kylissä työskentelevät ihmiset ja eläimet vaikuttavat tutuilta; heinänkorjuu, sen ymmärtää kaupunkilainenkin. Maaseutu, jossa ihmiset tekivät yhdessä työtä, jossa ruoka tuli pelloilta ja metsistä, jossa eläimet olivat osa arkipäivää, sitä ei enää ole. Se on maisema, joka on samanaikaisesti tuttu ja vieras, ja jota nykyajan ihminen katsoo ulkopuolelta, etäisyyden päästä. Luultavasti pelloilla työskentelevät ihmiset eivät olleet yhtään sen tutumpia Pieter Bruegelille. Jako maaseutuun ja kaupunkiin oli olemassa jo hänen aikanaan. Kaupunkilaiset tekivät huviretkiä maaseudulle, kansan pariin. Carel van Mander kertoo, että Bruegel lähti usein ystävänsä kanssa kaupungin ulkopuolelle. Ystävykset pukeutuivat maalaisiksi ja osallistuivat talonpoikien häihin ja huvituksiin tekeytyen morsiamen tai sulhasen tuttaviksi. Viljalyhde ja riikinkukonsulka Bryssel ja Antwerpen, joissa Bruegel asui ja työskenteli suurimman osan elämästään, olivat kansainvälisen kaupan ja politiikan ja eri sosiaaliluokista ja kulttuureista tulevien ihmisten kohtauspaikkoja. Antwerpenin satama oli täynnä laivoja, jotka toivat ja veivät tavaroita, ihmisiä, sairauksia, tapoja ja ajatuksia maasta ja maanosasta toiseen. Ihmiset elivät jo Bruegelin aikakaudella kahden elämäntavan risteyksessä, kaupunki ja maaseutu, pysyvyys ja muutos määrittivät elämää. Talonpoikaishäitä vietetään ladossa, jonka seinälle on ripustettu koristeeksi viljalyhteet. Kotoisen ja tutun koristeen vastaparina on häävieraan hattua koristava eksoottinen riikinkukonsulka. Se on lattialla istuvan, sormella puurolautasta tyhjäksi kaapivan pojan hatussa. Riikinkukot ovat peräisin Intiasta. Kun Vasco da Gama löysi meritien Intiaan 1498, se avasi uuden väylän Euroopan ja Aasian välille. Pojan hattua koristava sulka on varmaankin matkannut maustekauppiaan laivan rahtina. Se on seilannut viikkoja merellä, saapunut Antwerpenin satamaan, siellä maustekauppias on myynyt sen hattukauppiaalle, pojan äiti on ostoksilla käydessään ihastunut siihen, käyttänyt sitä aikansa ja säästäväisenä emäntänä lopulta ommellut sulan lapsensa juhlahatun koristeeksi. Sillä tavalla eksoottinen sulka, palanen suuresta maailmasta, on kulkeutunut pieneen flaamilaiseen maalaiskylään. Koiran katse Ihmisen suhde luontoon on kautta aikojen ollut jatkuvassa muutoksessa luvulla ihmisen ja luonnon suhde oli kiinteämpi kuin se on nykypäivänä. Suurin osa sai elantonsa suoraan luonnosta ja suurimman osan päivittäinen työ oli työtä luonnon ja eläinten parissa. Ihmiset olivat riippuvaisia luonnosta. Kaikki elivät sen oikkujen varassa, kuivuus, kylmyys ja muut sääilmiöt vaikuttivat suoraan ihmisten elämään ja toimeentuloon. Heinänteon ja Viljankorjuun kuvaukset ovat idyllisiä. Ihmiset näyttävät hyvinvoivilta ja tyytyväisiltä, luonto pursuaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, kukkia ja hunajaa. Aurinko lämmittää ja maailma on kaunis. Ihmiset on kuvattu arkisen elämän keskellä. Kylän väki tekee työtä yhdessä ja aikaa on jopa ruokalepoon ja seurusteluun työn lomassa. Todellisuus ei aina ollut yhtä lempeä luvulla Alankomaita piinasi kuivuus ja sitä seurannut kato, joka aiheutti laajan nälänhädän. Kurjuutta lisäsivät poikkeuksellisen kylmät ja runsaslumiset talvet. Lisäksi kuningas vaati alamaisiaan maksamaan aina vain enemmän veroja, joita hän tarvitsi valtansa rahoittamiseen. Metsästäjät talvimaisemassa kuvaa uupuneita miehiä, jotka palaavat koiriensa kanssa kotikylään. Miesten kumarat hahmot kertovat heidän mielentilastaan, kaikkien katse on kohdistunut maahan, raskaat askelet vajoavat lumeen, kukaan heistä ei reagoi millään tavalla ympäristön tapahtumiin. He ovat kääntäneet maailmalle selkänsä ja uppoutuneet omiin synkkiin ajatuksiinsa. Kukaan ei vilkaise perhettä, joka polttaa lyhteitä talon edustalla, kukaan ei katso kauempana näkyvälle lammelle ja siellä luistelevia ihmisiä, vaikka jäältä kuuluva mekastus varmaan kantautuu talvisena päivänä kauas kukkulan laelle, jolla miehet ovat. Maalauksen kalpeankylmä vihreän harmaa maisema on yhtä alakuloinen ja synkkä kuin miesten mieli. Metsästäjien kintereillä tarpovat laihat, väsyneet koirat. Yksi niistä katsoo ulos maalauksesta, suoraan meitä, maalauksen katsojia. Koiran katseeseen tiivistyy maalauksen tunnelma ja mieliala, sen surkea olemus ja alistunut ilme kertovat kaiken olennaisen; miltä tuntuu palata nälkäisenä ja uupuneena pyynniltä ja tietää, että ko- Bruegel kuvaa töissään ihmisiä, jotka kuvataiteessa ja perinteisessä historiankirjoituksessa eivät juuri ole seisoneet eturivissä, vaan pikemmin kuuluneet niihin, jotka on työnnetty syrjään ja unohdettu. 12 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

8 tiin tuomisina ei ole juuri mitään, millä ruokkia perhe. Koiran katseella on maaginen voima, se vetää puoleensa ja hävittää ajan ja paikan tunnun. Umpimieliset metsästäjät eivät katso meitä, mutta Bruegel on antanut koiralle, ihmisen läheiselle kumppanille, kertojan roolin maalauksessa. Kaukainen horisontti Bruegelin maalauksissa näkymä on laaja ja horisontti kaukana. Maisemat on kuvattu ylhäältä alaspäin, katsoja on korkeammalla kuin kuvattu näkymä. Se mahdollistaa laajan maiseman mahduttamisen taulun rajattuun tilaan, mutta samalla se kertoo siitä, että maisemaa katsotaan ja ihaillaan ulkopuolisen silmin. Tauluissa kuvatut maalaiset eivät ihaile maisemia, he ovat keskittyneet työntekoon ja heidän katseena on kohdistunut kulloinkin käsillä olevaan askareeseen. Ihminen häärii ja touhuaa omassa rajallisessa arkitodellisuudessaan ja unohtaa olevansa osa laajemmasta todellisuudesta. Maalari asettaa maalaustelineensä kukkulalle ja näkee sen, mitä laaksossa työnsä puoleen kumartuneet ihmiset eivät näe: pellon takana on kylä, sen takana on joki ja kumpuilevia kukkuloita, niiden takana kaukana kaupungin siluetti, ja sen takana, vielä kauempana meri ja horisontti, jonka takaa aukeaa jälleen uusia maailmoita. Bruegelin aika oli maailmanvalloituksen aikaa. Se vaati rohkeaa mieltä ja seikkailunhalua, yhtä paljon kuin ahneutta ja kunnianhimoa. Meritie Amerikkaan ja Aasiaan oli löydetty, ensimmäinen maailmanympäripurjehdus vuonna 1521 todisti empiirisesti, että maapallo on todellakin pyöreä. Samalla se todisti senkin, että maailma ei lopukaan reunan yli päästyä, ja että helvetti ei sijaitse siellä. Kartat piirrettiin uudelleen. Bruegelin tuttavapiiriin kuulunut kartografi Abraham Ortelius julkaisi ensimmäisen, koko maailman kattavan kartastonsa vuonna Maailma laajeni myös maapallon ulkopuolella, tähtitieteessä, ja ihmisen paikka maailmankaikkeudessa nyrjähti sijoiltaan. Löytöretkiä tehtiin myös lähemmäksi. Kirkko salli virallisesti ruumiinavaukset ja siten ihmisruumiin lääketieteellisen tutkimuksen. Se, mitä auki ratkotun ihon alta paljastui, herätti kysymyksiä ihmisen paikasta luomakunnassa. Joidenkin mielessä totuus Aatamista ja Eevasta ja ihmisen syntyhistoriasta alkoi horjua. Alkoi muotoutua käsitys, että ihminen ehkä onkin enemmän biologinen kuin jumalallinen olento ja sellaisenaan osa luontoa. Eikä edes sen tärkein osa, vaan pelkkä osa. Maailma laajeni silmissä, uuden tiedon vaikutukset ihmisten maailmankuvaan olivat moninaiset. Bruegelin pieniä ihmisiä laajassa maisemassa, taustalla kaukainen horisontti, voi katsella myös tästä näkökulmasta, kertomuksina yhteiskunnan muutoksesta, maailmankuvan murroksesta. Taiteen yleisö Kesti kuitenkin kauan ennen kuin uusi tieto ja uudet aatteet levisivät koko kansan keskuuteen. Ensin ne saavuttivat kaupunkien oppineet ja sivistyneistön, ihmiset, joilla oli aikaa ja varallisuutta keskittyä muuhunkin kuin päivittäisen elannon hankkimiseen. He lukeutuivat myös Bruegelin kaltaisten taiteilijoiden tukijoihin. Maalaismaisemassa ahertavat ihmiset eivät nähneet Bruegelin maalauksia, vaikka ne heitä kuvasivatkin. Taidetta ostava yleisö oli kaupungeissa ja Bruegelin töitä näkivät aikoinaan vain ne, joilla oli siihen varaa. Kuten kaikki taiteilijat kautta aikojen, myös Bruegel oli riippuvainen ostavan yleisön mausta ja mieltymyksistä. Uran alkupuolella Bruegelin työnantaja oli kuvien painattamiseen erikoistunut Hieronymus Cock. Hän kantoi taloudellisen vastuun myytävistä teoksista ja kaiken todennäköisyyden mukaan myös pitkälle vaikutti siihen, minkälaisia töitä Bruegel teki. Maisemat sekä uskonnolliset ja allegoriset aiheet olivat suosittuja yleisön keskuudessa. Perinteisten taiteen mesenaattien, aateliston ja kirkon rinnalle oli syntynyt uusi, vauras yleisö, kaupunkien porvaristo, jolla oli varaa ja kiinnostusta hankkia kotiensa koristeeksi taidetta. Painokuvat, joihin suuri osa myös Bruegelin tuotannosta lukeutuu, olivat hyvin suosittuja. Öljyvärimaalaukset olivat isotöisiä ja kalliita, niihin oli varaa vain yhteiskunnan vauraimmilla kerroksilla. Bruegelin tuotannossa maalaukset syntyivät hänen uransa loppupuolella. Niiden omistajia olivat rikkaat porvarit, aatelisto ja kirkon virkamiehet. Tauluista osa oli hovipiireihin kuuluneen kardinaali de Granvellen omistamia ja useat kuuluivat kauppias ja verovirkailija Niclaes Jonghelinckille. Bruegelin kuukausia kuvaavat maisemat koristivat todennäköisesti Jonghelinckin maaseutuhuvilaa. Rakennus ei kylläkään sijainnut maaseudulla, vaan Antwerpenin kaupunginmuurien ulkopuolella olevassa huvila-kaupunginosassa. Kaupunkimaisema Bruegel tunnetaan talonpoikien, aurinkoisten viljapeltojen, työnteon ja sen vastapainona juhlien ja leikkien kuvaajana. Mutta hän on myös kärsimyksen ja väkivallan maalari. Hän näyttää useissa töissään sosiaalisen kurjuuden ja elämän nurjat puolet, sairauden, köyhyyden ja eriarvoisuuden. Laskiaisilveilyn ja paastonajan taistelussa ihmisvilinän seasta erottuvat kerjäläiset: maassa istuu nainen sairas lapsi vierellään, keppiin tukeutuva sokea mies anelee almua käsi ojossa, raajarikot ja vammaiset ihmiset yrittävät kukin tavallaan herättää parempiosaisten myötätunnon ja huomion. Monet kaupunkien kaduille kerjäläisiksi päätyneistä ovat todennäköisesti entisiä sotilaita. Kädettöminä ja jalattomina he eivät voi palata enää entisiin ammatteihinsa tai kotikyliinsä maaseudulle. Menneisyys sotilaana oli taakka jo itsessään. Ihmiset vihasivat sotilaita, joiden ammattina oli ryöstää, tappaa ja tuhota, ja jotka kaiken lisäksi olivat kansan elämässä kaukaisten hallitsijoiden palkollisia. Sotilaita työssään Bruegel kuvaa maalauksessa Viattomien lasten murha. Tapahtumaympäristö on kylän tori, jolla sotilaiksi pukeutuneet aikuiset miehet teurastavat lapsia. Maalaus ja sen kertoma tarina on kiteytys väkivallan mielettömyydestä ja ihmisten voimattomuudesta vallanpitäjien edessä. Se on ihmisen historian perustarina, joka toistuu toistumistaan, ja jolle ei näy loppua. Maailma laajeni silmissä, uuden tiedon vaikutukset ihmisten maailmankuvaan olivat moninaiset. Bruegelin pieniä ihmisiä laajassa maisemassa, taustalla kaukainen horisontti, voi katsella myös tästä näkökulmasta, kertomuksina yhteiskunnan muutoksesta, maailmankuvan murroksesta. Kirkon torni ja hirsipuu Harakka hirsipuun päällä -maalauksen hirsipuu on tyhjä, siinä ei roiku ketään. Ehkä hirtettyjen ruumiit on jo korjattu pois, ja hirsipuumäellä karkeloivat ihmiset ovat rippeitä kansanjoukosta, joka on ollut aiemmin paikalla seuraamassa julkisia hirttäjäisiä. Sillä tavalla alamaisia varoitettiin ja peloteltiin, hirsipuu oli kauas näkyvä tiedotus: näin teille käy jos ette tottele. Bruegelin maalauksissa valta on aina läsnä siellä, missä kansa kokoontuu. Ikään kuin muistuttamassa siitä, että remutkaa te vain, mutta huomenna alkaa arki. Ja verot on maksettava. Maisemassa kaksi on aina ylitse muiden: kirkon torni ja hirsipuu. Molemmat näkyvät kauas ja kertovat samalla aikakaudesta, jolloin uskonto ja politiikka olivat sama asia. Hallitsija määräsi alamaistensa materiaalisesta elämästä: paljonko piti maksaa veroja, kuka joutui sotaväkeen, kenelle annettiin suosion osoituksena tiluksia. Kirkko määräsi hengellisestä elämästä, se opetti ihmisille, kuinka piti elää, mihin uskoa ja ketä kumartaa. Kirkon torni ja hirsipuu ovat vallan merkkejä maisemassa, ne kohoavat ihmisten päiden yläpuolelle ja vartioivat heidän tekojaan ja ajatuksiaan. Valta on läsnä kaikkialla, vaikka sen haltijaa ei kuvissa näkyisikään. Se on majatalon seinälle kiinnitetyssä kyltissä, johon on kuvattu Habsburgien hallitsijasuvun kaksipäinen kotka, ja sotilaan rintahaarniskan koristelussa. Se on kylän torilla kasvavan puun runkoon kiinnitetyssä Neitsyt Marian kuvassa ja tienvarsien pyhäinkuvien telineissä. Bruegelin elinaikana Alankomaat kuuluivat Habsburgien valtakuntaan. Aikakautta varjostivat sodat ja väkivalta, käynnissä oli taistelu oikean uskon ja kirkon puolesta, katoliset ja protestantit sotivat henkisestä ja materiaalisesta vallasta. Espanjasta käsin hallitseva katolinen kuningas, Filip II, lähetti julmuudestaan tunnetun Alban herttuan kukistamaan vääräuskoisten alamaistensa kapinointia. Alankomaiden protestantit piti käännyttää oikeaan uskoon, vaikka väkisin. Siitä seurasi verinen sorto, joukoittain ihmisiä teloitettiin, hirsipuut kohosivat kukkuloiden laelle. Hirsipuuhun päätyivät talonpojat ja protestanttista uskoa kansan keskuuteen levittävät saarnaajat, aateliset teloitettiin mestauslavalla. Kuolema hirsipuussa oli kaikkein häpeällisin tapa kuolla, sillä tavoin surmattiin erityisen pahatapaisia rikollisia. Maisema ihmisessä Maisema on näyttämö, jolla Bruegelin ihmiset toimivat ja jota vasten heidän elämänsä piirtyy. Maisemilla on mielentila ja usein ihmisen mielentila ja maiseman mielentila ilmaisevat samaa tunnetta. Talvimaisema jossa on lintuansa -taulu kuvaa kaupunkilaisia viettämässä kaunista talvipäivää joen jäällä. Aurinkoa ei näy, mutta maalauksen keltainen yleissävy antaa tunteen sen lämmittävistä säteistä ja ilosta, jonka valo ja lämpö saavat aikaan ihmisten mielessä. Miehet pelaavat keilapeliä, lapset luistelevat, leikkivät hyrrillä ja kiskovat toveriaan kelkalla. Aivan toisenlainen tunnelma on Hullu Griet maalauksessa, jossa maisema on väkivallan ja tuhon maisema: taivas hehkuu verenpunaisena ja koko sekasortoinen, väkivaltainen maailma näyttää juuri niin helvetilliseltä kuin se on. Maalauksen hurja keskushahmo, hullu Griet syöksyy eteenpäin miekka kädessä ja on sokaistunut ryöstelyn ja tappamisen huumasta. Taivaan veren väri on Grietin sekapäisen, ylikiehahtaneen mielen väri. Äärimmillään väkivallan maiseman kuvaus on maalauksessa Kuoleman voittokulku, jossa ei mitään muuta olekaan kuin kidutusta, kuolemaa ja tuhoa. Maa on autio, siinä ei kasva mitään. Kuolema tekee työtään ja korjaa satoa, luurankojen ohjastamat suuret vankkurit kolisevat tuhotussa maisemassa, täynnä pääkalloja. Yhtä mielikuvituksellinen mielen maisema on maalauksessa Laiskurien maa. Se on kuvaus utopiasta, maanpäällisestä taivaasta, jossa ihmisen ikiaikainen toive syödä vatsansa täyteen saa täyttymyksensä. Kuvan keskellä makaavat miehet, sotilas, talonpoika ja oppinut, ovat syöneet ja juoneet itsensä sellaiseen tilaan, että eivät muuta mahda kuin maata retkottaa hervottomina tantereella. Tarun mukaan tähän maidon ja hunajan maahan pääsee vain yhtä tietä: syömällä tiensä puurovuoren läpi, juuri niin on käymässä nuorelle miehelle, joka puurolusikka kädessä roikkuu ylösalaisin tunnelin suulla. Ylensyönti on yksi kuolemansynneistä ja maalausta on tulkittu myös varoituksena ihmisille siitä, mitä paheen harjoittamisesta seuraa. Suurin osa maailman väestöstä, niin 1500-luvulla kuin meidän aikanamme, ei varoitusta kaipaa, ruoka on edelleen toiveuni, johon köyhillä ei ole varaa, ylensyönnistä puhumattakaan. Pieter Bruegelin maisema Bruegelin maalausten maisemat näyttävät totuudenmukaisilta, mutta ne ovat mielikuvituksen maisemia, maantieteellistä fiktiota. Alankomaalaisen peltomaiseman, pienten maalaiskylien ja kumpuilevien kukkuloiden taustalla kohoaa louhikkoinen vuori. Taivaalla lentää lintupari. Synkeä päivä vaikuttaa ensi katsomalla realistiselta, se voisi olla näkymä mihin tahansa rannikon pikkukaupunkiin: vaatimattomat olkikattoiset talot nyhjöttävät vieri vieressä sokkeloisten katujen varsilla, kirkon torni pistää esiin muita korkeampana rakennusten joukosta, ihmiset puuhaavat askareissaan. Mutta kauempana taustalla taivasta vasten piirtyvät jälleen terävähuippuiset, lumiset vuoret, jotka jatkuvat kauas horisonttiin. Maisemat ovat topografisen tarkkoja, mutta Bruegelille tyypillistä on irrota realismista. Sama pätee hänen ihmiskuvaukseensa. Bruegel toimii kuten kaikki taiteilijat; hän luo ja muokkaa ihmisiä ja maisemia oman tahtonsa ja näkemyksensä mukaan. Lopputulos on niin uskottava, että katsoja unohtaa katsovansa taideteosta ja luulee näkevänsä todellisuuteen. Kuvat elokuvasta Talviaave: Ivika Luisk, Mari Bassovskaja, Leo Lätti Animaatioelokuvan hahmot ja taustat pohjautuvat Pieter Bruegelin maalauksiin. Pieter Bruegel -elämäkerta Pieter Bruegel syntyi vuosien välillä, ja hän kuoli vuonna 1569 Brysselissä. Syntymäpaikasta ei ole varmaa tietoa, mitään ei tiedetä hänen perhetaustastaan. Ei ole varmaa sekään, keneltä Bruegel oppi ammattinsa. Mahdollisesti yksi hänen opettajistaan oli taidemaalari Pieter Coecke van Aelst, jonka tyttären, Maykenin kanssa Bruegel myöhemmin solmi avioliiton. Heille syntyi kaksi lasta, Pieter (1564) ja Jan (1568). Molemmista pojista tuli taidemaalareita, ja molemmat tekivät useita kopioita isänsä taideteoksista. Vuonna 1551 Bruegel hyväksyttiin Antwerpenin maalarikillan jäseneksi. Vuosina hän oli opintomatkalla Italiassa, sitä ennen ja sen jälkeen hän eli ja työskenteli pääasiallisesti Antwerpenissä ja Brysselissä. Lyhyen elämänsä aikana Bruegel ennätti tehdä paljon, hänen töistään on säilynyt jälkipolville kymmeniä piirroksia, joista monet on tehty painokuvia varten. Lisäksi hän maalasi noin 50 öljyvärimaalausta. 14 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

9 Haja-ajatuksia ja havaintoja maisemasta Mika Koskinen Kirjoittaja on dokumentaristi VAPAUS Hannibal Lecter Uhrilampaissa (1991) piirsi vankilassa muististaan yksityiskohtaisia maisemia Venetsiasta, ja yhteistyöstä FBI:n kanssa hänelle luvattiin ikkunallinen vankilaselli maisemalla. Maiseman ja vapauden yhteys? Punaisen metsän hotellissa olin huoneessani muutaman päivän melkein kuin vankilassa. Maisema ikkunastakaan ei ollut kehuttava. Betonisia, ruosteisia, kaakelein pinnoitettuja neliskanttisia taloja. Kiinassa talojen ulkoseinät päällystetään kaakeleilla, se on vaurauden merkki. Meillä kaakeloidaan vain vessat. Nyt mietin, onko päähenkilöni lakimies Yang Zaixinin sellissä ikkunaa tai vessaa? Häntä ei voi mennä tapaamaan. Hänelle ei voi soittaa. Oikeudenkäyntikin on vasta myöhemmin, hän on ollut tekaistuin syin vangittuna jo viime vuoden kesäkuusta. Minä olen nämä vuodet vaihtanut maisemaa tiuhaan ja hummannut maailmalla elokuvan kuvauksissa, rahoitusfoorumeissa ja näytöksissä. Vapaana liikkumaan olen katsellut junan ja auton ikkunasta maisemia, päiviäkin junassa, niin raastavia kuin sellumaisemat ovatkin, että ohi viiltäviä puurivejä katsellessa tunnen olevani vankilassa. Vaikka olenkin vapaa. Mitä matkoillani näen ja ajattelen, kun ikkunasta ulos tuijotan? MYYTTI PÄREIKSI Suomalainen maisema on järviä ja metsää. Kiinalainen maisema on riisipeltoa. Yleistyksiä, haalistuneita kadonneita myyttejä. Suomi ei enää elä metsästä, eivätkä kiinalaiset aja töihin vain polkupyörillä. Kiinassa kehitys muokkaa maisemaa ällistyttävää vauhtia. Punaisen metsän hotelli kertoo Kiinan ilmastoteoista ja massiivisista puidenistutuskampanjoista. Lähtökohta oli optimistinen, vaikka tuulivoimalapuistot ja puidenistutuskampanjat jos mitkä ovat maiseman muokkausta rajulla kädellä. Tarkoitus oli tutkia, mitä voisimme oppia Kiinan omista ympäristöteoista, mutta sain huomata, että globalisaatio ja monikansalliset yritykset ovat kaikkialla. Opinkin, mitä suomalaisten rahalla tehdään Kiinassa, miten Suomi nykyään elää metsästä, ja miten meidän metsäteollisuutemme muokkaa kiinalaistakin maisemaa. Valitettavasti kehityksen käsitetään yhä olevan teitä, infrastruktuurihankkeita ja teollistamista. Rahan ruiskuttamista jollekin alueelle. Virkamiehet saavat palkankorotuksen, kun heidän hallintonsa alla olevasta alueesta kiinnostutaan, maan hinta nousee, raha liikkuu ja verotulot nousevat. Guangxissa haastattelin grynderiä, rikasta rakennusalan liikemiestä, yhtä monista mutta samalla harvoista. Hänenkin lompakkonsa perustuu ryöstetyn maiseman muokkaamiseen. Luonnon- tai peltomaisemien tai historiallisesti tuhansiakin vuosia vanhojen arvokkaiden matalien korttelien eli heidän mielestään kehitystä häpäisevien hökkelien tuhoamiseen. Grynderit tekevät likaisen työn. He ovat saaneet viranomaisilta ja investoijilta (pankit, emoyhtiöt, monikansallisetkin) luvan eli toimeksiannon keinolla millä hyvänsä kvartaalitalouttakin nopeammin hankkia maata mahdollisimman halvalla. Jos sitä ei saada Pinokkion nenän pituisella porkkanalla eli yhteisen hyvän ja kehityksen nimissä, niin sitten maa otetaan kepillä. Projekti ei toteudu, ellei viimeinenkin tarvittava maapläntti ole hallussa. Teräksinen, ontto kaksimetrinen vesiputki sattuu ikävästi. Polviin tai keskivartaloon lyötynä se ei tapa, kuolema herättäisi liikaa huomiota. Törkeä pahoinpitely lamauttaa maanviljelijän työkyvyn jopa kuukausiksi, ja kukaan tuskin kyselee, jos viljelijä tai hökkelin omistaja kuolee vähän myöhemmin nälkään, sisäisiin verenvuotoihin tai vainon tuomiin mielenterveysongelmiin. Kuka putkeen tarttuu? Kuka lyö? Röyhkeydellä menestyjät houkuttavat messiin, ovathan hienoilla autoilla ajelevat hyvin pukeutuneet kovikset korkeamman suojeluksessa. Tahoillaan syrjäytyneet nälkäiset kollit voivat liittyä jengiin rahasta ja paremman tekemisen puutteesta ja purkaa pahaa oloaan ja turhautumistaan hakkaamalla vielä niskoittelevia kyläläisiä mukaan yhteiseen kehitykseen. Koskemattomaksi jää vain kapitalismin invisible hand, emoyhtiökonserni ja projektin käynnistäjä jossakin muualla. Heillä esimerkiksi meillä suomalaisilla ei ole muistoarvoa maisemalle kaukana täältä. Keinot ovat kaupunkikeinottelijallekin tutut, mutta mittakaava eri. Suomalaisen paperiyhtiön valta muokata maisemaa eli hankkia ja istuttaa eukalyptus-viljelmiä jopa hehtaarin alueelle järkyttää häntä. Kun eukalyptusta on siellä täällä ja joka paikassa, kotiseudun maisema muuttuu juuriaan myöden. Se koskettaa ja pelottaa lapsuutensa täällä viettänyttä grynderiäkin. PALUU SUOMEEN Palaan taas kerran junalla Guangxista Pekingiin ja Pekingistä Wulanhotiin. Sieltä bussi Manzhouliin josta Trans- Siperian rautateille ja Suomeen. Matkalla katselen tuulipuistoja. Täällä Gobin autiomaan nurkilla eivät näytä häiritsevän ketään. Monia suomalaiselokuviakin innoittanut Trans-Siperian rautatie kerää tietysti enimmäkseen repputuristeja ja Idän pikajunan hengessä kulkevia eurooppalaisia eläkeläisiä. Mukaan mahtuu silloin tällöin myös muutama nuori innokas tietämätön etelä-kiinalainen ihmiskaupan uhri. He ovat vielä vapaita, matkan alussa, tietämättöminä matkan kestosta ja edessä olevista vaaroista. He palelevat. Rahaa ja eväitä on vähän. Mutta he ovat innoissaan matkalla töihin Moskovaan tehtaaseen. Tuttu reitti ja tarina jo Nick Broomfieldin dramatisoidusta kiinalaisten ihmiskaupasta kertovasta dokumenttielokuvasta Ghosts (2006). Kontti odottaa ja pitkä kiertoreitti Eurooppaan, jos matkasta selviää hengissä. Varoitan nuoria, vaikka en haluaisi pilata heidän matkustusintoaan. Tieto lisää tuskaa. He kyselevät paljon. Trans-Siperian junassa viisi vuorokautta kuluu kevyesti, mitenpä muuten kuin ikkunasta ulos maisemia katsellen. Ensikertalainen tietysti odottaa aina uutta nähtävää. Jos matkustaa samaa reittiä usein, matkat yleensä muuttuvat tylsemmiksi. Mutta miksi minäkin tuijotan maisemia, vaikka teen tätä työmatkana jo ties kuinka monetta kertaa? Ehkä pitkän tasaisen matkan kokeminen nykyajan kiireisessä visuaalisen hötön maailmassa on eheyttävä ja lepuuttava kokemus. Viiden vuorokauden kamera-ajo. Lopetin lentämisen ilmastosyistä viitisen vuotta sitten. Lentämisen lopettaminen on tehokkain ja helpoin ilmastoteko minkä voi tehdä. Lähiruokavegaaniksi muuntautuminen tuntuu vaikeammalta, kun en edes kiireessä aina muista syödä, saati miettiä mitä suuhun laittaa. Lentänyt olen vain työnantajani kiireessä uutiskuvauksiin pakottamana, mutta niiltäkin reissuilta olen voinut usein palata junalla. Vaikeaa on kieltäytyä festarikutsuilta, mutta joutuisin tekemään sen usein muutenkin. Olen kuitenkin elokuvassa jo sanonut sen mitä haluan ja skype- tai Q&A ovat helppoja korvikkeita. Paperiteollisuutta seuraavaksi saastuttavin on mediateollisuus. Muistan kuinka joskus, taisi olla v. 2006, Tanskassa Nordisk Forumissa John Webster Katastrofin aineksia -elokuvaa valmistellessaan koki helpottavana, kun löysi jonkun toisenkin, joka kulkee junalla. Halpalentoyhtiöt repivät kaiken irti verottomasta kerosiinista ja kiireestä on tullut ihmisille kiinteä olotila. Kaikkialle on ehdittävä, mutta matkalla on vapaa ajattelemaan, näkemään maisemia. Siperiassa mukanani olisi taaskin monta avaamatonta kirjaa ja läppärissäkin virtaa. Kuitenkin junan ikkunan takana olevat maisemat houkuttavat enemmän. Dokumenttielokuvani aiheeseen jumittuneena katselen metsien tilaa. Edelleenkin järkyttää vastaantulevien tukkijunien vaunumäärät. Siinä menee taas Kiinaan hakattua metsää teollisuuden raaka-aineiksi. Junan ikkunasta maisema ei näytä vieläkään siltä loppumattomalta Siperian luonnonmetsältä, mistä maantiedon koulukirjoissa kerrottiin. Pystyynkuollutta koivikkoa, epäonnistuneita istutusyrityksiä. Aavaa kolhoosipeltoa. Lohduttaudun ajatuksella, että hävitys on pahinta juuri teiden ja junaratojen lähellä. Kun on yhteydet, niin on helppo hakata ja viedä pois. Suomessa metsäteitä on rakennettu kilometriä! Valtion varoilla metsäteollisuutta palvelemaan. Varmaankin Siperian koskematon metsä on jossakin tuolla kauempana. Tiedän kuulostavani Mads Bruggerilta joka Pohjois-Koreassa Red Chapel (2009) elokuvaa kuvatessaan bussin ikkunasta selitti: keskitysleirit ovat varmaan jossain tuolla Betonisia, ruosteisia, kaakelein pinnoitettuja neliskanttisia taloja. Kiinassa talojen ulkoseinät päällystetään kaakeleilla, se on vaurauden merkki. Meillä kaakeloidaan vain vessat. 16 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

10 Artikkelin kuvat: Punaisen metsän hotelli, ohj. Mika Koskinen, Luxian Productions Oy, 2012 kukkuloiden takana...uskottavuus on kovin koetuksella, jos juna- tai bussimatkalla voice-overissa selittää tosissaan, mitä kukkuloiden takana tapahtuu... Venäjän poikki junaillessa koen kuitenkin puiden tilan siellä täällä toivoa antavana. Tänne eivät ole suomalaisinsinöörien metsäopit vielä täysin yltäneet. Puulajistoltaan Venäjän metsät ovat lähes samaa koivua, kuusta ja mäntyä kuin meillä Suomessa, mutta heti näkee, että kasvatusmetsäkin on saanut olla enemmän rauhassa metsänhoidollisilta toimenpiteiltä kuin meidän insinööritehokkuudella hoidetut palstat. Väkkäräiset ja vinoon kasvaneet, eri-ikäiset ja elinvoimaisemmatkin siellä täällä kasvavat puut näyttävät oikeasti monimuotoiselta metsältä eivätkä ylihoidetulta puupellolta kuten Suomessa. Sen huomaa heti, kun ylittää rajan, ja juna tuo Suomen puolelle. SUOMESTA EUROOPPAAN Junamaisemia on tullut mittailtua myös matkoilla rahoitusfoorumeille. Erityisen tutuksi ovat tulleet Ruotsin, Tanskan ja Saksan maisemat matkalla IDFAan Amsterdamiin tai Nordisk Forumeihin Tanskaan ja Norjaan. Edellistäkin elokuvaani varten jo käytiin Idfassa rahaa junailemassa, mutta nyt on tullut kolmen vuoden putki Punaisen metsän hotellin kanssa: kolme kertaa projektia markkinoimassa ja vielä festareilla, kun saatiin leffa kilpailusarjaan. Ruotsin metsät ovat yhtä surkeassa jamassa kuin Suomenkin. Kiitos vaan pohjoismainen metsäosaaminen ja Stora-Enso. Tuulimyllyjen maata Hollantia kohti puksutellessa ekodokkaristi ihailee tietysti Ruotsin, Tanskan ja Saksan tuulimyllyjä ja Saksan aurinkopaneeleja. Länsimaissa kehitys on kuitenkin ollut kitkerää, kuten IDFAssa näkemissäni dokumenttielokuvissa Windfall ja Cape Spin: An American Power Struggle käy ilmi. Näissä elokuvissa amerikkalaiset puolustavat maisemaansa ja yksilönvapauttaan ja tuulipuistohankkeet ovatkin hidastuneet monin paikoin länsimaissa, mm. Britanniassa. Kiinassa hankkeita toteutetaan tai itket ja toteutetaan. Näin ajattelisi länsimaalainen. Mutta kun kollektiivisuus ja yhteishenki ovat enemmän läsnä kuin individualismi, ja muistissa on kovemmatkin ajat, ihmiset eivät lähde taisteluun tuulimyllyjä vastaan esteettisin perustein tai tunnesyistä. Kiinassa ne voidaan nähdä jopa ylpeyttä tuovana edistyksen voimana. Koska maa on valtion, niin voiko yksilöillä olla maisemallekaan vaatimuksia? Ihmiset ovat tottuneet, että valtion projektit ja hankkeet ovat yhteiseksi hyväksi. Kommunismissa siihen uskottiin, vaikka nyt puolue on rikkaiden liikemiesten hallussa. Suomessakin annetaan hyväveliverkoston sotkea, vaikka sotakorvauspuut on jo aikoja sitten toimitettu. Milloin maiseman muokkaus on hyväksyttävissä? Silloin kun se tuo työpaikkoja, hyvinvointia jne yhteistä hyvää... Suomessakin itketään, että tuulivoimalat pilaisivat maiseman. Se tapahtuisi omalla takapihalla. Ydinvoimalaa ei tarvitse katsella kuin Olkiluodossa ja Loviisassa ja Pyhäjoella, ja tietysti ainakin Sotkamossa ja Kuusamossa saadaan sitten nauttia myös uraanikaivoksista. Me olemme se Euroopan nurkka, riittävän kaukana Keski-Eurooppalaisten omilta takapihoilta. SUOMESSA On helmikuu 2012, Punaisen metsän hotelli teatterilevityksessä ja minä kierrän näytöksissä: Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kouvolassa, Iisalmessa, Porissa, Lahdessa. Pendolinot paahtavat asemien välit niin kovaa, ettei maisemiin pysty keskittymään ja silmissä vilisee vain kuva: ohikiitävää puupeltoa, hakkuuaukko, puupeltoa, aukko. Vaunut on varustettu langattomalla netillä - ikkunasta ei tarvitse katsoa ulos. Hitaammin, kiitos. KOSKETUS Punaisen metsän hotellissa löysin Yunnanin provinssista, Kiinan nurkasta Pumi-heimon, jonka ekologinen elämäntapa ja luonnonusko herättivät toivon. Hattupäinen pumimies Yang Jinghui vie meidät metsään, jossa on vuotta vanhoja puita. Hän kertoo, minkä takia puut ovat säilyneet hakkaamatta. He uskovat puiden suojelevan meitä ja siksi kaikkien meidän, joilla on silmät ja korvat, pitää suojella myös puita. Välillä minusta tuntuu, että kaikilla meillä, joilla on silmät ja korvat, ei ole aisteja huomata, että mitään olisi pielessä ja tunnistaa, että puita pitäisi suojella. Planet of Snailin (2011) kuurosokea korealainen Young-Chan koskettelee pienen kaupunkipuiston puita ja vaikuttaa fik- summalta kuin meistä useimmat. Vaimo seuraa vieressä hieman mustasukkaisena. Young-Chan keskustelee, tai niinkuin hän itse sanoo deittailee, puun kanssa tunteja omissa maailmoissaan. LUNTA JA SÄHKÖKATKOJA Suomessa odotin näkeväni lumista metsää ja järviä. Lumettoman joulun alla jo pelkäsin ilmastomuutoksen iskeneen lopullisesti. Hetken jo hiipi pelko: lunta ei enää tulekaan? Puolen vuoden pimeys! Tuleeko lunta enää koskaan? Sitten menivät sähköt. Myrsky kaatoi puut sähkölinjoille. Olisiko otsikoksi kelvannut: Pimeän joulun pyhinä puut päättivät heittäytyä myrskyssä sähkölinjoille kuin itkijänaiset Palestiinan kaduilla. Sähköt olivat poikki jopa vuorokausia. Pakastimet sulivat ja vesipumput jumittuivat. Ihmiset jäivät sormi suussa ihmettelemään. Liika sopeutuminen mukavaan elämään sai muistutuksen. Vai saiko? Entä jos katko olisi ollut pidempi ja täydellinen? Ei vielä, Suomeen saatiin lunta ja sähköt. Meno voi jatkua. Napajäätikkö sulaa, ja lunta leviää nyt laajemmalle alueelle Suomeenkin asti. Skeptikot ilkkuvat: mitäs nyt sanotte viherpiipertäjät, lunta tulee enemmän kuin vuosiin. Helmikuuhun mennessä me autojen raaputtajat olemme jo unohtaneet pimeän joulun ja kilpaa vihaamme lunta. Hjallis Harkimo oikein kuulutti tänään lumivihaansa radio Cityssä. Tyhjäkäyntiä. Olen uutisia ja ajankohtaisohjelmia kuvatessa huomannut, että kerrotaan vain tapahtumista, mutta syitä, seurauksia ja ratkaisuja ei nosteta esiin. Pumi-ajattelu sai miettimään uusiakin näkökulmia kysymykseen, miksi puut kaatuivat sähkölinjojen päälle. Ehkä puut haluavat varoittaa ihmisiä, että meille ja teille käy huonosti, ellette vähennä riippuvuutta sähköstä? Vai oliko kyseessä vain suomalaisen sellupuun huono laatu? Luonnonmetsissä puut kasvattavat vahvan, leveän juuriston ja vanhat puut suojaavat myrskyssä nuorempia. Monipuolinen metsä säilyy myrskyssä paremmin kuin puupelto, jossa kaikki puut ovat samanikäistä, yhden lajin tiukkaan riviin istutettua nuorta huonolaatuista riukua, jonka käsin tai koneellisesti istutetut juuret eivät ulotu syvälle. Onko sähkökatkojen syy suomalaisessa metsäosaamisessa? Pumeille koskematon maisema on pyhä. Samasta ideologiasta on rippeitä jäljellä Lapissa. Maisemaan revitty tie on kuin taulun repisi puukolla halki. Mikä on maiseman arvo, kysyttiin Markku Tuurnan hienossa Selling the Silence (2010) -dokumenttielokuvassa. Onko 15 vuotta Kiinassa tehnyt tehtävänsä? Olen kai vain kulttuurishokissa Suomessa, kun koen maiseman näin negatiivisena. 500 kilometriä Iisalmeen, ja missä kunnossa on vihreä Suomi. Puupeltoa. Puupeltoa. Monokulttuuri-kuusta. Koivua rivi rivissä. Päin mäntyä kaikki. Moottoritiet: Helsinki Tampere, Helsinki Turku, Helsinki Lahti... samaa paahtoa meluaidat piilottavat puupeltoa ja muuta rumuutta. Minne ovat kutistuneet muistikuvieni maisemat, vai oliko niitä olemassakaan? Porissa eräs katsoja kertoi: maiseman ovat metsän hoitajat muokanneet ovelasti niin, että tienvarsilta ei tavallinen ohikulkija edes huomaa hakkuuaukkoja ja yksilajisia, samanikäisiä monotonisia puurivistöjä samalla tavalla kuin Brasilian tai Kiinan eukalyptusplantaaseilla. On haluttu luoda illuusio metsästä ja piilotella maiseman muutosta. Mutta ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen huomatakseen, kuinka tasapäistettyä puupeltoa koko eteläinen Suomi on. Tämä tuntuu melkein pahemmalta kuin rehellinen luonnon tuhoaminen, joka herättäisi nopeita vastareaktioita. Meitä on huijattu. HIIHTÄMÄÄN Hiihtämällä pääsen syvemmälle metsään. Ladulla törmään Ossiin, jonka olin tavannut joskus lapsuudessani, nyt jo vanha mies. Siinä on joku tarvinnu rahhaa hän katsoo surullisena hakkuuaukkoa. Saas nähdä kasvaako tuosta enää mittään. Joskus nuo tahtoo kuivahtaa ku nuon ahneesti otetaan. Maaseutu autioituu ja tilakoot kasvavat. Kun perilliset myyvät ja yhtiö hakee sadon, ei kukaan ole näkemässä, eikä maisema ole enää kenenkään sielunmaisema, josta ammennetaan siellä vaeltaessa. Kosketus luontoon on hukassa. Harvat naapuritkaan eivät jaksa rollaattoreistaan valittaa metsien huonoa kohtelua. Ossi oli ilahtunut, että edes löysi ihmisen laduilta. Päivittelimme maailman menoa pitkään. Helpotusta ei tämä hiihtokaan tuonut. Elokuvan viimeisessä kuvassa pumimies Yang Jinghui palvoo edessään avautuvaa maisemaa. Mekin olemme joskus palvoneet maisemaa ja niin teemme vieläkin, missä se vain on mahdollista. Maiseman menetys on jotain korvaamatonta, koska sitä on rakennettu niin kauan, siihen on uhrattu ja siitä on ammennettu paljon henkistä pääomaa. Tulilientä intiaaneille samalla lääkkeellä meidätkin saadaan unohtamaan. Aika luo kaikkeen patinaa ja keräilyarvoa. Arvo on katsojan silmässä, monesti lapsuuden nostalgian tuomaa, mutta jotakin universaalia on upeissa luonnonmaisemissa. Korvaamatonta paratiisia. Mutta ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen huomatakseen, kuinka tasapäistettyä puupeltoa koko eteläinen Suomi on. Tämä tuntuu melkein pahemmalta kuin rehellinen luonnon tuhoaminen, joka herättäisi nopeita vastareaktioita. Meitä on huijattu. 18 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

11 Jouko Aaltonen Kirjoittaja on dokumenttielokuvantekijä ja tutkija Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella Aalto-yliopistossa TAISTELUN JÄLKIÄ TUTKIMASSA Maisemaan kuuluu muuttuminen, se on vääjäämätöntä. Muutos voi olla hidasta tai nopeaa, luonnollista tai luonnotonta, brutaalia. Muutos voi johtua luonnosta tai olosuhteista, mutta yhä useammin se johtuu ihmisestä. Silloin se on valintojen ja päätösten tulosta. Ja ne päätökset voivat olla viisaita tai lyhytnäköisiä ja tyhmiä.asia ei ole yksioikoinen. Suomen suurin miljöön tuhoaminen tapahtui, kun kokonainen Ruotsin vallan aikainen pikkukaupunki jyrättiin uuden uljaan metropolin tieltä. Jopa kaupunkilaisten rakastama Ulrika Eleanoran kirkko pantiin armotta säpäleiksi, kirkko jossa kaupunkilaiset oli kastettu, vihitty ja siunattu haudan lepoon. Vanha sai mennä, kun valta ja raha puhuivat. Kukaan ei vastustanut, tiesihän mittava urakka töitä ja toimeentuloa. Syntyi ainutlaatuinen, yhtenäinen ja upea Helsingin empirekeskusta, jopa niin hieno, että se kelpasi amerikkalaisille elokuvantekijöille Pietarin korvikkeeksi kylmän sodan aikana yli sata vuotta myöhemmin. Ilmeisesti visionääri muutoksen takana kuitenkin mietti vanhan tuhoamisen ongelmaa, arkkitehti Engel taltioi katoavaa kaupunkia tarkkoihin ja herkkiin akvarelleihin. Väkivaltainen miljöön muutos tapahtui myös Turussa, jossa pohjoismaiden suurin kaupunkipalo tuhosi koko kaupungin Samainen Engel piirsi kaupungin uuden asemakaavan. Vähitellen nousi kaunis kaupunki, jonka turkulaiset sitten itse tuhosivat toisen maailmansodan jälkeisessä sokeassa rakentamishuumassa. ruptio tuli julkisuuteen ja alettiin puhua Turun taudista. Toki turkulaiset aina muistavat muistuttaa, että termi on helsinkiläisten toimittajien keksimä. Termi on joka tapauksessa kuvaava; vanhan tuhoamista ja taloudellisia väärinkäytöksiä oli muuallakin, mutta Turussa oli maamme vanhimpana kaupunkina niin paljon enemmän hävitettävää. Elokuvassa halusimme käsitellä kaupunkimiljöön tuhoamista yleisemmällä tasolla, kertoa ylipäätään suomalaisen kaupungin tarinan. Turku oli, surullista kyllä, elokuvaan sopivin esimerkki. Kun seisoo tänään Turun torilla ja antaa katseen kiertää ympäri muistellen vanhoja rakennuksia, ymmärtää, miten totaalinen muutos on ollut. Samalla näkee, miten rikki maisema nyt on. Hyvä maisema on kokonaisuus. Siinä voi hyvin olla eri-ikäisiä rakennuksia, historian kerrostuneisuus saa näkyä, ehkä sen pitääkin näkyä, mutta miljöön tulisi olla jotenkin yhtenäinen, orgaaninen kokonaisuus. Rakennusten pitäisi olla dialogissa eikä riidellä keskenään. Turussa ei ole yhtenäisiä miljöitä. Kaupungissa on edelleenkin hienoja rakennuksia mutta vain vähän ehjiä kokonaisuuksia. Jos menet Vähätorille joen rantaan, näet upean italialaistyyppisen piazzan vanhoine rakennuksineen kunhan huolehdit, että kauniin Bassin talon paikalle rakennettu betonikerrostalo jää selän taakse. Erik Bryckmanin uusklassiset raken- Turun tauti Miljööasiat ovat pyörineet päässäni muutaman viime vuoden aikana tehdessäni elokuvaa Taistelu Turusta. Olen itse kaupungista kotoisin, siellä viettänyt lapsuuteni ja kouluaikani, ja muistan hyvin, miten kaupunki ympärillä muuttui. Puutalot katosivat ja kerrostalot nousivat. Muistan Julinin tontin, jolta purettiin ainutlaatuista kaupunkihistoriaa Stockmannin tavaratalon tieltä. Tavarataloa ei koskaan tullut, mutta irvokas päätyseinä muistutti kaupunkilaisia peruuttamattomasta tuhosta. Tontti oli tyhjillään toistakymmentä vuotta, koska Turussa purettiin varmuuden vuoksi, ettei vain päästäisi suojelemaan yhteistä perintöämme ja kulttuurihistoriaamme. Vanhassa kauppakaupungissa on aina osattu verkostoitumisen taito. Pieni piiri, johon kuului niin liikemiehiä kuin virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä junaili kaupunkikuvan muutoksen lukujen vaihteessa päätökseen tekoon liittyvä lahjonta ja kornukset taas muodostavat Yliopistonkadulla hienon kokonaisuuden kunhan varot visusti katsomasta taaksesi, jossa on Stockmannin massiivinen ruskea laatikko. Missään ei ole 360 asteen ehjää miljöötä. Ennen oli. Sen näkee vanhoista postikorteista ja valokuvista luvulla ratikat kolistelevat Kauppiaskatua pitkin, maisema voisi olla Prahasta tai Pariisista, kuten yksi elokuvassa haastatelluista toteaa. Tämä sama ehjän ja kaupunkilaisille rakkaan maiseman tuhoamisen tarina on tapahtunut lähes kaikissa suomalaisissa kaupungeissa. Kollektiivinen vastuu Elokuva kertoo myös sielunmaisemasta. Mitä ovat päättäjät ajatelleet tuhotessaan oman kaupunkinsa? Entä mitä nämä tuhot ovat merkinneet kaupunkilaisille? Olisi helppoa ulkoistaa paha ja sanoa, että vika oli vain huonoissa päättäjissä, mutta halusin dokumentaristina ennemminkin selvittää, mitä päättäjien ja kaupunkilaisten päässä on liikkunut. Kuinka kukaan on voinut tehdä näin tyhmiä päätöksiä? Miksei kukaan ole estänyt purkuja tai nostanut meteliä? Leffa on saanut kritiikkiä poliitikkojen hellästä kohtelusta. Mutta siinä se tragedia onkin, ne tekevät sen itse, ne purkavat synnytyslaitoksen, jossa ovat syntyneet ja yliopiston, jossa ovat opiskelleet ja hotelliravintolan, jossa ovat juhlineet, elävän osan omaa kaupunkiaan. Tosin muisti armeliaasti unohtaa yksittäiset junailut ja äänestyspäätökset valtuustossa. Minua järkytti yksituumaisuus, jolla talot tuhottiin ja vielä 1960-luvullakin. Kaikki tuntuivat hyötyvän: rakennusyhtiöt, työntekijät, asukkaat, poliitikot. Rakennusduunarit saivat töitä, kaupunkilaiset asuntoja, poliitikot ja virkamiehet mainetta, rahaa ja ulkomaanmatkoja ja rakennusyhtiö paljon katetta. Yleisönosastokirjoi- Ne purkavat synnytyslaitoksen, jossa ovat syntyneet ja yliopiston, jossa ovat opiskelleet ja hotelliravintolan, jossa ovat juhlineet, elävän osan omaa kaupunkiaan. Alla vas.: Lahja turkulaisille. Hamburger Börs joulukuussa1976. Kuva: V.K. Hietanen Alla kesk.: Vanhan Börsin Kivikabinetti joulukuussa Kuva: Turun museokeskus Alla oik.: 60-luvun Turkua: Nobelin taloa puretaan kadunlevennyksen tieltä. Kuva: Turun museokeskus tukset komppasivat ajan henkeä ja arvostetun poliitikon ja maaherran Paavo Aition röttelöt nurin -linjaa. Kaikki tuntuivat voittavan lyhyellä tähtäimellä. Kaikki menettivät pitkällä tähtäimellä. Osa ainutlaatuista miljöötä ja kulttuuriperintöä katosi lopullisesti. On inhimillistä sortua jälkiviisauteen. Jotkut purkamistapaukset ovat niin räikeitä, että niiden tuomitsemista ei juuri tarvitse epäröidä. Mutta joskus on vaikea nähdä oman ajan arvojen ja arvostusten yli. Jokusen kerran elokuvan esitysten yhteydessä on kysytty mielipidettäni lähiöistä ja ja 70-lukujen elementtikerrostaloista. Nehän ovat rumia ja niitä on loputtomasti, ei kai niitä tarvitse suojella? Itse asiassa niistä puhutaan nyt aika samalla tavalla kuin aikoinaan puhuttiin kaupunkien puutaloista ja puutaloalueista. Puutaloja nousi kortteli toisensa jälkeen kaupunkiin muuttavan teollisuustyöväestön tarpeisiin. Sotien jälkeisillä vuosikymmenillä näitä, parhaimmillaan upeita nikkarijugendin taideteoksia, tuntui riittävän loputtomasti. Niitä ei paljoa arvostettu, ne näyttivät kaikki samanlaisilta, eivätkä niitä olleet kuuluisat arkkitehdit piirtäneet. Bulkkiasumista, varustelutasoltaan heikkoja, usein vähän rähjäisiäkin rötisköjä. Ja ne saivat armotta mennä, ensin yksi, sitten toinen ja huomaamatta miljööt nakerrettiin rikki. Sitten purettiin loputkin, niin että nyt jo muutaman puutalon ryhmää kutsutaan miljööksi. Voiko 1960-luvun rakentamiselle käydä samalla tavalla? Eiköhän joku dokkaristi väännä muutaman vuosikymmenen päästä näistä elementtitaloista nostalgisen dokumentin, jossa ihmetellään päätöksentekijöiden ymmärtämättömyyttä ja lyhytnäköisyyttä. Nämä talot ja tämä rakennusfilosofia ovat olennainen osa suurten ja niitä seuranneiden ikäluokkien sielunmaisemaa. Miljöö ja sen suojeleminen ei ole yksinkertainen asia. Elokuva on myös kertomus taistelusta, jota kaupungista käytiin ja käydään. Ennen 1970-lukua pahimpia tuhoja vastustivat lähinnä museoihmiset. Heidän äänensä jäi vaatimattomaksi piipitykseksi. Vasta 1970-luvun myötä erilaiset miljöökysymykset nousivat esiin ja purkamista ruvettiin vastustamaan. Elokuvassa kuvattu Hamburger Börsin mielenosoitus 1976 oli ensimmäinen kerta, kun Turussa osoitettiin julkisesti mieltä purkamista vastaan. Seuraavan vuosikymmenen alussa vallattiinkin sitten jo puisto. Vastaavia taisteluja on ollut muissakin kaupungeissa ja jokseenkin samaan aikaan. ABC-virus Elokuvan aihe on yleinen. Se on tullut selväksi, kun elokuvan kanssa on kiertänyt eri paikkakunnilla. Yleensä tekijöille esitetään pari kohteliasta kysymystä itse elokuvasta ja sen jälkeen ruvetaan puhumaan asiasta, peilataan elokuvan teemoja omassa miljöössä tapahtuneisiin muutoksiin. Raumalla puhutaan puretusta lyseon rakennuksesta, Tampereella keskustellaan kauppahallin talosta ja Tampereen taudista (joka toki on paljon lievempi kuin turkulaisten sairaus, ainakin tamperelaisten mielestä) ja Sodankylässä keskustelu kääntyy Vuotoksen allashankkeeseen. Keskusteluista huomaa, miten tärkeä asia miljöö on ihmisille. Nämä tilaisuudet ovat myös leffantekijälle hyvin palkitsevia, koska puhutaan olennaisista asioista, ja elokuva on auttanut niiden esiin nostamisessa. Helposti syntyy sellainen ajatus, ettei enää tehdä tai hyväksytä niin typeriä päätöksiä kuin aikoinaan. Noinkohan? Kuin konkreettisena muistutuksena siitä, ettei kyseessä ole historiallinen elokuva, että sen teemat ovat edelleen ajankohtaisia, Turussa purettiin elokuvan ensi-illan aikoina viime kevättalvella kaunis nikkarijugendia edustanut puutalo, ns. Sininen talo. Turussa on paljon tyhjillään olevia kaupungin omistamia puutaloja, joiden purkamista suunnitellaan. Näistä ovat kiinnostuneita nykyiset talonvaltaajat, joita elokuvassa myös seurataan. Valtaajat yrittävät saada itselleen autonomisen kulttuurikeskuksen. Kun dokumentteihin pitää käsikirjoitus tehdä, olin kirjoittanut elokuvaan loppukohtauksen, jossa talonvaltaajat viettävät autonomisen kulttuurikeskuksen avajaisia. Näin ei käynyt, avajaisia ei tullut. Taistelu jatkuu Turussa. Ja se jatkuu muuallakin. Turun tauti on saanut uusia mutaatioita ja maata koettelee rankka ABC-virus. Maaseudulla ja haja-asutusalueilla palvelut keskitetään jättimäisiin kauppakeskuksiin, kaavoitus suosii ratkaisuja, jotka rikkovat toimivan yhdyskuntarakenteen ja tuhoavat miljöön ja maiseman. Maisema muuttuu, mutta kenen ehdoilla? Kenelle maisema kuuluu, kuka siitä päättää? 20 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

12 Aurajokisinfonia Aurajokisinfonia on yhteisöllinen ääniperfomanssi laivojen merkinantolaitteille, kirkonkelloille, väestönsuojelusireeneille ja mustaruutitykeille. Se esitettiin kahdesti Turun jokisataman alueella, Aurajoen suulla, osana Turun kulttuuripääkaupunki-vuoden ohjelmaa Toiveena on, että esityksestä tulee toistuva tapahtuma. Tavoitteena on järjestää seuraava esitys, edes jossain muodossa ja mittaluokassa, perjantaina 1. kesäkuuta tänä vuonna. Esitykseen osallistui 6 väestönsuojelusireeniä Kuvat: Jussi Vierimaa TURKULAISTA ÄÄNIMAISEMAA ETSIMÄSSÄ Simo Alitalo Kirjoittaja on äänitaiteilija Aurajokisinfonia on pitkäaikainen unelmani, joka useiden yritysten jälkeen tuli mahdolliseksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden yhteydessä. Sen toteutuminen varmistui pitkien neuvotteluiden jälkeen alkuvuodesta Samaan aikaan minua pyydettiin Englantiin toteuttamaan melko suurisuuntaista äänimuotokuva-projektia. Vuoden 2010 aikana tutkin ja tallensin pientä lincolnshireläistä lehmusmetsää, sen äänimaisemaa tai pikemminkin sitä mitä siitä oli jäljellä. Residenssin järjestivät paikallinen taidemuseo ja Lontoon Olympialaisten yhteyteen luotu taideohjelma. Vietin metsässä usean kuukauden ajan eri vuodenaikoina, ja projektista syntyi lopulta Lincolnin taidemuseoon tehty Chambers Farm Woodin 16-kanavainen äänimaisema, Carta de Ausculto (2011). Nämä kaksi samanaikaista työtä, englantilaisen lehmusmetsän äänimaisema ja Aurajokilaakson akustisia ominaisuuksia hahmottava Aurajokisinfonia, ovat kasvaneet kiehtovaksi tutkimusretkeksi äänimaiseman ulottuvuuksiin. Aikomukseni on jatkaa tätä retkeä edelleen. Satunnaisia kohtaamisia Aiemmissa ulos tekemissäni ääniinstallaatioissa on ollut tavoitteena luoda tilanteita ja tilaisuuksia, jossa ohikulkijoilla on mahdollisuus kuulla jotain ainutkertaista. Pyrin järjestelemään aikaa ja tilaa sekä äänien kestoa siten, että installaationi tarjoaisivat kuulijoille ainutlaatuisia ja henkilökohtaisia kuulumia. Kuulija voi todentaa tämän käymällä useita kertoja teoksen luona kuuulematta täysin samaa toistamiseen. Olen aina pitänyt työskentelystä ulkoilmassa, koska sattumanvaraisten tilanteiden ja kohtaamisten järjestäminen on siellä luontevaa. Olen vieroksunut esityksiä ja ääniperformanssien tekemistä. Esitys tapahtuu tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Esityksellä on yleisö: joukko ihmisiä kerääntyneenä samaan paikkaan, samaan aikaan, jostakin määrätystä syystä. Yleisöt ovat minusta epäilyttäviä, yleisön joukossa käsitykset ja tunteet tuntuvat leviävän osmoottisesti. Kun ihmiset kerääntyvät yhteen paikkaan, heillä on taipumus muodostaa yleisö. Yleisön osana oleminen rajoittaa usein omaa kokemusta. Tavoitteenani ovat olleet installaatiot, jotka elävät, jos mahdollista, 24 tuntia vuorokaudessa. Julkiset tilat ovat yhteisiä tiloja, mutta niissä viettämämme aika on yleensä yksityistä: olemme matkalla paikasta toiseen, toisten rinnalla ehkä, mutta usein omissa ajatuksissamme. Tilanne vertautuu radioon, jossa aloitin äänien parissa työskentelyn. Radion intimiteettiparadoksi on aina kiehtonut minua: ihmistä saattaa kuunnella ohjelmaani, mutta he kaikki kuuntelevat sitä yksin. Jouduin luopumaan kaupunkikuvaan tehdyistä installaatioista 1990-luvun lopulla. Vastoinkäymisiä tuli vandalismin, poliisimääräysten ja ymmärtämättömyyden muodossa. Juuri kun taiteilija on onnistunut poistamaan raja-aidat taiteen ja arjen välistä, poliisi tulee ja katkaisee kaapelit. Sävellys kirkonkelloille ja tyfooneille Aurajokisinfonia on ensimmäinen merkittävä yritykseni luoda julkiseen tilaan määräkestoinen ääniteos, joka alkaa ja loppuu määrätyllä hetkellä. Sen tekemiseen liittyi aivan uudenlaisia kysymyksiä. Miten esitystilan koko vaikuttaa teoksen vastaanottoon? Miten tilan ja ajan suhde muuttuu, kun saavutetaan tietty suuruusluokka? Mitä tapahtuu, kun esityksellä ei ole yhtä ihanteellista tarkastelupistettä? Alkaako se vähitellen muistuttaa yhä enemmän tilateosta ja installaatiota? Turku 2011 säätiön ja sen ohjelmistovastaavien kanssa käydyissä neuvotteluissa vuoden 2009 aikana ja alkuvuodesta 2010 päädyttiin malliin, jossa AJS esitettäisiin 2-3 kertaa. Tilaaja halusi esityksen kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisiin itse toivoin pääseväni kokeilemaan jokilaakson ääniympäristöä erilaisissa sääolosuhteissa. Lopulta esitykset olivat tammikuussa ja toukokuun lopussa. Muista esityskerroista jouduttiin luopumaan esitys- ja tuotantoteknisistä syistä. Ensimmäinen esitys kesti noin 40 minuuttia alun kirkonkelloista viimei- seen tyfoonin henkäykseen. Toinen esitys oli hieman erilainen: kirkonkelloja oli mukana vain Turun Tuomikirkko sekä Aurajoen lähellä olevat Martin ja Mikaelin kirkot. Laivojen sumutorvien lisäksi mukana oli noin sata puhallinsoittajaa turkulaisista ja seudun puhallisorkestereista. Koko esitys kesti noin 45 minuuttia. Muusikko ja taiteilija Pessi Parviainen teki puhallinsoittajille oman teoksen, Sekvenssin, ja myös harjoitutti tämän eräänlaisena musiikillisena viestinä toteutetun teoksen, jossa äänet siirtyivät soittajalta toiselle pitkin Aurajoen rantoja. Lisäksi Pessi Parviainen sävelsi Sointuseitsikolle Sointuseitsikko seilaa -teoksen, jota tämä soitti Pikku-Förin kannelta matkallaan jokea ylös ja alas. Kummankin Aurajokisinfonian esityksen keskellä oli 23 minuutin sävellys laivojen tyfooneille, mustaruutitykeille ja väestönsuojelusireeneille. Tämä oli minun osuuteni sen lisäksi, että yhdessä Turku kuuntelee -hankkeen tuottajan Tuike Alitalon kanssa vedimme ja tuotimme koko projektin. Tyfooneille sävelletty osuus toteutettiin siten, että vuoden 2010 aikana otin yhteyttä kaikkiin Aurajoessa ja Turun satamassa oleviin tai liikennöiviin aluksiin ja selvitin niiden mahdollisuudet osallistua esityksiin. Sen jälkeen äänitin esitykseen mahdollisesti tulevien alusten tyfoonit, jonka jälkeen sävelsin kullekin niistä oman osuuden teoksessa. Tyfoonien osuus oli pääpiirteissään sama toukokuun esityksessä tosin silloin mukana oli enemmän laivoja. Tammikuussa osa mukaan suunnitelluista laivoista oli joutunut poistumaan joesta jääolosuhteiden takia ja muutama tyfooni jäätyi esityspäivän kovien pakkasten takia. Kirkonkellojen osalta tein myös selvitykset niiden soitosta ja kuulumisesta sekä tallenisin ne. Kirkonkellojen osuus ja toimivuus on oma tarinansa, jossa tuli myös kokemusta ja tietoa. Keskityn tässä kuitenkin ainoastaan Aurajoen rantojen välittömässä läheisyydessä koettuun esitykseen. Esitys installaationa Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisten lähes minuuttiaikataulussa Aurajokisinfonia oli sijoitettu kohtaan, jossa kaupunkilaiset ovat matkalla varsinaisiin avajaisjuhlallisuuksiin Aura- 22 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

13 Verkosta löytyy kaksi videodokumenttia Aurajokisinfonian esityksistä osoitteista: Juho Matilaisen dokumentti kevään esityksestä: com/ Aleksi Tegelin dokumentti yhdistelee materiaalia tammi- ja toukokuun esityksistä: 975MmIuGyDY sekä taltiointi avajaisten esityksestä: Samasta Soundcloudosoitteesta löytyy Carta de Ausculton binauraalinen dokumenttiäänitys Lincolniin tehty Carta de Ausculto ja Aurajokisinfonia ovat saaneet minut kiinnostumaan siitä miten ääni toimii suurissa tiloissa. Uusia tutkimusretkiä tähän suuntaan edustavat myös verkkoon tehty Turun kuuntelukartta: Yhteisöllisyys joen suulle. Esityksen oli tarkoitus siivittää osanottajien kahden-kolmen kilometrin kävelymatkaa. Alusta asti järjestäjät, toimittajat ja kuuntelemaan tulossa oleva yleisö kysyi meiltä vinkkejä ja neuvoja löytääkseen parhaan kuuntelupisteen. Yritimme vakuuttaa, että mikä tahansa paikka kahden kilometrin matkalla Martinsillalta, joka on Aurajokisuun viimeinen silta, aina Forum Marinumiin jonne yleisö oli matkalla, oli hyvä paikka. Forum Marinumin kohdalla sijaitsi Suomen Joutsen yksi teoksen suuriäänisimmistä tyfooneista, mutta laivoja oli itseasiassa myös tästä eteenpäin aina Merivartioston Hirvensalon satamaan, joten hyviä paikkoja olisi ollut vielä edempänäkin. Parhaan kuuntelupaikan vinkkipyyntöihin yritimme vastata, että paras kuuntelupaikka on vähän kuin englantilainen sää jos se ei ole hyvä siellä missä olet, vaihda paikkaa, ja se paranee. Polkupyörääkin yritimme ehdottaa uteliaimmille kuulijoille kevään esityksessä. Jälkeenpäin saimme runsaasti turhautunutta palautetta, jossa monet valittivat, etteivät olleet parhaalla mahdollisella paikalla. Ainoastaan yksi kuulija vakuutti talven esityksessä, että hänen sijaintinsa oli ollut loistava. Merkinantolaitteiden törähdykset olivat ympäröineet hänet ja seuranneet häntä matkalla satamaan kuin koiranpentu. Tämä palaute ja keskustelut saivat minut miettimään, että ehkä Aurajokisinfonia ei sittenkään ollut esitys vaan sitä tulee tarkastella installaationa. Jokisatama-alueen pituus Martinsillalta Forum Marinumiin on noin 2 Aurajokisinfonian esitysten valmistelun myötä tajusin olevani yhteisötaiteilija. Mitään tämänkokoista hanketta ei pysty toteuttamaan ilman paikallisen yhteisön, ystävien ja naapureiden apua. Suomen Akustisen Ekologian Seuran tuki ja mukaantulo olivat ratkaisevan tärkeitä Aurajokisinfonian toteutumiselle. Seuran jäsenistä erityisesti Pessi Parviainen ja Meri Kytö osallistuivat aktiivisesti Aurajokisinfonian suunnitteluun ja auttoivat ongelmien ratkaisussa. Muiden muassa Turun merihistoriallinen keskus Forum Marinum antoi käyttöön laiva- ja satamatietoutensa, turkulaiset laivanomistajat ja laivurit lähtivät rohkeasti mukaan, samoin Aura Brass Bandin soittajat, jotka vastasivat tyfoonien soitannasta. Aboa Mare oppilaitos lainasi teoksen johtamisessa käytetyn meri-vhf aseman. Turun puhallinmusiikkijuhlat auttoi kevään esityksen satapäisen soittajajoukon kokoamisessa, turkulainen Arma Aboa toi paikalle mustaruutitykkinsä ja Varsinais-Suomen pelastuslaitos kaivoi varastoistaan kaikki lähiseudun käsikäyttöiset hälytyssireenit. Yhteistötaiteen perusta lepää vapaaehtoisten pyyteettömässä mukaanheittäytymisessä. Olemme yhdessä Tuike Alitalon kanssa käynnistämässä yhteisöllistä taideprojektia Kuulumia, joka äänitaiteen keinovaroin tutkii ja pohtii suomalaisen äänimaiseman muotoja ja murrosta. Kuulumia ja Turun kuuntelukartta pyrkivät molemmat hyödyntämään yhteisötaiteen, taiteellisen tukimuksen, äänitaiteen, äänimaisematutkimuksen ja joukkohavainnoinnin menetelmiä suomalaisten äänimaisemien eli kuulumien haltuunotossa. kilometriä. Ääni kulkee noin 340 m/s. Ensimmäisen laivan äänen kuuluminen viimeisellä laivalla vie aikaa noin 6 sekunttia. Suunnitteluprosessin alusta alkaen olin ymmärtänyt, että yhteinen aikakoodi ja komentomenetelmä ovat oleellisia tekijöitä teoksen esityksessä. Lukuisten pohdintojen jälkeen päädyimme käyttämän sekunttikelloja, jotka soittajat käynnistivät VHF:n kautta antamani komennon mukaan. Cage ja melun kiehtovuus Käytän opetuksessa mielelläni John Cage lainausta: Missä ikinä olemme suurin osa kuulemastamme on melua. Jos yritämme olla kuulematta sitä, se häiritsee meitä. Jos taas kuuntelemme näitä ääniä, huomaamme niiden kiehtovuuden: ohikiitävä kuorma-auto, kohina radioasemien välillä, sade. Nämä äänet haluamme tallentaa ja käyttää niitä teoksissamme, ei ääniefekteinä vaan musiikki-instrumentteina. Cage tuntuu ajattelevan, että kuunteleminen, tietyyn ääneen keskittyminen voi muuttaa sen melusta musikaaliseksi instrumentiksi. Jos vain kuuntelemme riittävän keskittyneesti kaikista äänistä löytyy jotakin, jota Cage kutsuisi niiden musiikilliseksi ominaislaaduksi. Olen oppilaitteni kanssa miettinyt, voisiko Cagen idean kääntää päälaelleen? Voivatko soittimet muuttua melun lähteiksi, jos siirrämme kuuntelemisen huomiopistettä? Tapahtuuko näin, jos keskitymme johonkin muuhun? En usko, että tämä on mahdollista, musiikki jää silloin vain taka-alalle. Teatterissa työskennelleet tietävät, miten suuri merkitys on esittäjien ja yleisön välisellä etäisyydellä. On aivan eri asia seurata samaa kohtausta keskeltä edestä kuin takavasemmalta riviltä 22. Näyttelijöiden ilmeet, puheen sävyt, valot, äänet, kaikki muuttuu etäisyyden kasvaessa. Esityksen teho tuntuu olevan käänteisessä suhteessa etäisyyden neliöön. Konsertissa tilanne voi olla päinvastainen. Jos istuu liian lähellä orkesteria, saattaa kuulla aivan liian paljon, orkesterin ääni ei sulaudu kokonaisuudeksi. Kuuluvilla on liikaa suoria ääniä ja liian vähän heijastuksia. Soittajien aiheuttamat tahattomat äänet, kenkien natina ja vaateiden kahina, saavat liian suuren huomion osakseen. Ehkäpä konsertissa, ensimmäisellä rivillä istuessa, Cagen idea kääntyy päälaelleen ja musiikki muuttuu meluksi. Meidän tarvitsee vain siirtyä lähemmäs orkesteria tai jopa orkesterin sisään kokeaksemme tämän. Jos istuudumme puupuhaltajien keskelle saamme kuunnella musiikin ohella, miten oboistit ja fagotistit imeskelevät ruokolehtiä taukoja laskiessaan. Jotain tämänkaltaista tapahtui myös Aurajokisinfonian esityksessä. Esitystila oli kaksi kilometriä pitkä, mutta kuuntelijat olivat lähempänä orkesteria. Sen sijaan että yleisö olisi tarkkaillut esitystä etäisyyden päästä, he olivat keskellä sitä. Orkesteri ikään- kuin räjähti yleisön ympärille. Olen usein käyttänyt ns. räjähdyskuvia eri esineistä vertauskuvina siitä, mitä Aurajokisinfoniassa tapahtuu. Kaksi asiaa tapahtuu yhtäaikaa: sekä esitystila että ääniä tuottava koneisto paisuvat samanaikaisesti. Kahden tilan, katsomon ja näyttämön asemesta on vain yksi tila: esitystila muuttuu tapahtumatilaksi. Esitys, jota normaalisti ohjaa kesto, ajan kuluminen, muuntuu tilallisiksi objekteiksi, äänilähteiksi, joiden välissä yleisö liikkuu. Avraamov ja tilan dramaturgia Arseni Avraamovin työ ja teokset ovat kiehtoneet minua pitkään. Ensimmäisen kerran luin Bakussa vuonna 1922 toteutetusta Tehtaanpillien sinfoniasta yli 30 vuotta sitten, 1970-luvun lopulla. Vuosien varrella olen etsinyt tietoja Avraamovista ja esityksestä, paras lähde lienee vieläkin Mel Gordonin artikeli Songs from the Museum of the Future, kokoelmassa Wireless Imagination (1992). Tehtaanpillien sinfonia, Sinfonia Gudkov (Symphony of Sirens) esitettiin Lokakuun vallankumouksen 5- vuotisjuhlissa. Orkesterin muodostivat kaksi tykistöpatteria, Kaspian laivaston alusten sumusireenit, 25 höyryveturia, kaikki Bakun tehtaiden sireenit, työläiskuorot jne. Mielikuva ei ole jättänyt minua rauhaan, vaikka esityksestä ei ole säilynyt kuin pari turhruista valokuvaa, joissa Avraamov johtaa esitystä suurta punalippua heiluttamalla. Aurajokisinfoniaa toteuttaessani löysin verkosta rekonsktruktion Avraamovin Bakun projektista. En kuitenkaan halunnut enkä ehtinytkään paneutua siihen kesken omaa työtäni. Viime syksynä valmistelin Aurajokisinfoniaa kosvevaa esitystäni WFAE:n konferenssiin Korfulla ja kuuntelin Leopoldo Amigon ja Miguel Molinin rekonstruktion sekä katsoin S. Khismatovin Pietarissa Pietari-Paavalin linnoituksessa vuonna 2009 tekemän videon. Molemmat ovat mielenkiintoisia, mutta niistä välittyy vain kahden lähikenttämonitorin ääressä konstruoitu tila. Avraamovin teoksen huikeat tilalliset ulotttuvuudet kutistuvat, ja se muuttuu esimerkiksi konkreettisesta musiikista ennen Pierre Schaefferia. Ajalliset tekijät saavat pääosan ja sivuuttavat teoksen rakenteellisen luonteen. Valtaisa tilallinen installaatio muuttuu mukavaksi musiikkikappaleeksi, jota voidaan helposti levittää cd:nä tai mp3-muodossa. Parhaiten oikea näkö- tai kuulokulma välittyy, jos katsoo kartalta Bakun lahtea. Se on noin 7 kilometriä leveä jos yrittää kuvitella miltä Avraamovin teos on joskus kuulostanut, se on tehtävä tässä mittakaavassa. Aurajokisinfonia esitetään seuraavan kerran Turussa perjantaina 1. kesäkuuta Kahden aikaisemman esityksen taltioinneista ollaan koostamassa dokumentti-installaatiota, kunhan sopiva pitkänomainen, suurehko esitystila löytyy. Bore, Normandia ja Björn jotka kaikki olivat mukana Aurajokisinfonian kantaesityksessä ( ). 24 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

14 Korppiparvi UNEN ÄÄNIMAISEMA KIASMASSA THE MURDER OF CROWS The Murder of Crows, Janet Cardiff & George Bures Miller, 2008 anet Cardiffin ja George Bures Millerin ääni-installaatiot ovat aina elämyksiä. Ne ovat useimmiten suureellisia rakennelmia, jotka kurottavat teknologian äärirajoille. Teosten esillepano on todellinen haaste sekä museoille että kuraattoreille. Äänitaiteen esillepano on yleensäkin museoille vaikeaa ja osaamisen äärirajoilla, mutta Cardiff ja Bures Miller menevät vielä pidemmälle. Korppiparvi (2008) on suuren mittaluokan ääniteos, tällaisten töiden esittäminen on Suomessa harvinaista. Cardiffinin teoksia on meillä kuultu kerran aiemmin, 40-osainen motetti (2001) oli esillä Porin taidemuseossa vuonna Teos on sukua Kiasmassa esillä olevalle Korppiparvelle. Molemmissa on keskeisellä sijalla kuoro, jonka jokainen laulaja on äänitetty ja toistettu erikseen. Yleisöllä on myös mahdollisuus liikkua kovaäänisten välissä ja keskellä. Cardiffin ja Bures Millerin tunnetuimpia yhteisiä teoksia on Paratiisi Instituutti (2001), joka Venetsian Biennalen jälkeen on kiertänyt maailmaa. Elokuvateatterin katsomoon sijoittuvassa tila-ääniteoksessa on siinäkin yhtymäkohtia Korppiparveen: molemmissa teoksissa keskeisenä dramaturgisena ideana on takaa kuuluvien äänien kuulemiskokemus. Takaapäin tuleva ääni saa aina erityisen valppaaksi, pään kääntäminen ja suojautuminen tapahtuu ennen kuin kuulija tajuaa, mitä on tekemässä. Paratiisi Instituutissa kokemus välittyy kuulokkeiden avulla binauraalisena äänityksenä. Taltiointi ja dokumentaatio ovat äänitaiteen keskeisiä kipupisteitä. Äänitaiteen taltioimisen mutkikkuus on eräs syy siihen, miksi se on pysynyt hieman syrjässä tai salassa. Vuosikausia ellei peräti kymmeniä on ennustettu, että äänitaide on seuraava taidemaailman suuri juttu, mutta ennuste ei ole toteutunut. Äänitaide on ja pysyy marginaalissa todennäköisesti äänitaiteen omaksi onneksi. Ääni-installaation tallennus jää aina vajavaiseksi. Ongelma on keskeinen äänitaiteelle ja siitä kiinnostuneelle katsoja-kuulijalle, mutta se koskettaa monin tavoin myös taiteilijoita. Asia tuli esiin myös Janet Cardiffin ja George Bures Millerin kanssa keskusteltaessa Helsingissä, Kiasman näyttelyn avajaisten alla. Janet Cardiff oli ilmeisen liikuttunut kuunnellessaan omaa teostaan Kiasmassa. Hän kertoi, ettei ole kuullut teosta neljään vuoteen, ja sen kuuleminen pitkästä aikaa palautti hänen mieleensä teoksen tekoajan tuntemuksia ja kokemuksia. Taiteilijalla ei ole usein tilaisuutta kuunnella omaa teostaan, jos kuunteluun tarvitaan toistasataa kanavaa, 98 kovaäänistä ja niille sopiva tila. Korppiparvi teoksen taustalla ovat Cardiffin unet, jotka kerrotaan teoksessa. Ne limittyvät ajankohdan tapahtumiin vuonna 2007 ja tekijöiden omaan elämään samana ajankohtana. Taustalla häämöttää myös visio Francisco de Goyan grafiikasta Hirviöt syntyvät järjen uinuessa. Taiteilijapariskunta oli juuri keskellä oman tyttärensä adoptioprosessia, kun Cardiff erään toisen teoksen valmistelun yhteydessä tuli lukeneeksi sotareportaasin Irakista. Siinä kerrottiin irakilaisesta isästä, joka palasi kotikyläänsä, löysi talonsa pommitettuna ja tyttäriensä jalat raunioiden rippeistä roikkumassa. Kuva jäi vaanimaan Cardiffin painajaisiin. Korppiparven äänimaisema on synkkä ja lohduton. Bures Miller sanoo, että lopun kehtolaulussa on kuitenkin toivoa. Korppiparven synkkyys on kuitenkin unenomaista, teos alkaa oven avautumisella ja loppuu kehtolaulun rauhoittavaan säveleen. Unen dramaturgiaa on pyritty jäljittelemään taiteessa lukemattomia kertoja. Korppiparvi saavuttaa jotain ainutlaatuista ja oleellista unen olemuksesta. Kuulija liikkuu teoksessa leijuen: nyt olen jossain suuressa tilassa, mutta sitten kaikki muuttuu. Akustiikka kertoo, että tila onkin pienempi, aivan matala kunnes avautuu ja muuttuu ulkotilaksi. Tilasta toiseen siirrytään aineettomasti liukuen, ei kävellen tai ovista astuen. Kuunneltuani teosta useamman kerran se toi mieleeni erikoisia vertailukohtia. Tarkovskin elokuvat esimerkiksi, mutta Tarkovskista ei muistuta puna-armeijan kuoron ja venäläisen laulun mukana olo, pikemminkin se on ainoa elementti, joka ei viittaa Tarkovskiin. Mieleeni tuli yllättäen myös säveltäjä Louis Hardin eli Moondog, jota en ole muistellut vuosiin tätä ennen. Taiteilijat luonnehtivat teostaan elokuvaksi ilman kuvia. Samoin kuin aiemmissa teoksissaan he tutkivat sitä, miten äänet muovaavat kokemuksiamme, havaintojamme ja tunteitamme. Ystävän neuvo: välttäkää lukemasta näyttelytilassa jaossa olevaa monistetta ja sen käännöstekstejä, ennen kuin olette antaneet itse teokselle mahdollisuuden. Kannattaa kuunnella puolituntinen teos läpi ainakin kerran tai mielellään useammankin kerran, ilman käännöksiä, vaikkei tarinoista saakaan ensi kuulemalla selvää. Jostain syystä museo on päättänyt kääntää suomeksi puhuttujen tekstiosuuksien lisäksi koko teoksen kirjoitetun kuvauksen. Tekstin lukeneen kuulijan osaksi jää tietoisuus siitä, miten koira haukkuu, koneen melu voimistuu. Metallin sahausääniä, koneet käyvät yhä kuuluvammin. Puuta sahataan. Veden valumisääniä Silmänsä sulkenut, kuulemiselle ja äänille avautunut kuulija sen sijaan on samaan aikaan tehnyt unohtumattoman akustisen matkan erilaisissa tiloissa ja unenomaisissa tunnelmissa. Kiitokset käsiohjelman tekijöille teoksen suomenkielisen nimen Korppiparvi taustojen selvitykstä. Ilman käsiohjelmaa olisi jäänyt vaivaamaan, miten ihmeessä varisparveen viittava sanonta the murder of crows kääntyy korppiparveksi tai kråkflockeniksi. Tuike Alitalo Kirjoittaja on toimittaja ja kuraattori Kuva: Valtion taidemuseo / Kuvataiteen keskusarkisto / Petri Virtanen. 26 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

15 VAELTELUA TELEVISIOSSA TV-ohjelman kuvauspaikka, kuvaruutu ja katsoja tuntuvat sijaitsevan samassa tilassa. (3D-malli: K.T.) Televisio on usein koettu pelkkänä sähköisenä ruutuna; massamedian kaksiulotteisia kuvia esittävänä välineenä, jonka lineaarista informaatiovirtaa ohjelmantekijät lähettävät ja katsojat vastaanottavat. Lineaarisessa asetelmassa televisio toimii ensisijaisesti tasona, jolle yksisuuntainen kuvallinen viestintä projisoituu. Kimmo Turunen Kirjoittaja on työskennellyt televisiossa lavastussuunnittelijana yli 20 vuotta. Hän valmistelee tekijälähtöistä tutkimusta tv-ilmaisusta sekä toimii tv-lavastuksen lehtorina Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. yseisen näkemyksen vastaisesti artikkelini tarkastelee televisiota ja sen erästä varsin näkyvää osa-aluetta tv-lavastusta tilallisena ilmiönä. Tila ja syvyysvaikutelma tuovat tv:n katsomiseen elementin, joka liittää ruutujen äärellä olemisen laajempaan yhteyteen: nykyihmisen henkilökohtaisiin, yhteisöllisiin ja kulttuurisiin olemisen tapoihin, kokemukseen oman itsen suhteesta ympäröivään maailmaan. Televisio ei ole irti ja erossa ihmisen elämänpiirin kokonaisuudesta. Siksi tv:n olemuksen ja samalla sen maiseman määrittely kytkeytyy väistämättä niin yksittäisen katsojan ja kuvaruudun väliseen moniselitteiseen suhteeseen kuin siitä laajentuvaan, lukemattomien, monistuneiden kuvaruutujen väliseen tapahtumaan. Television maisemassa ihminen aistii fragmentaarisen ympäristön; ympärillään aukeavan virtuaalisen tilan, joka voi aiheuttaa niin hämmennystä kuin puoleensavetävää uppoutumistakin. Klassinen maisema ja dualismin ylivalta Maiseman merkitys viittaa useimmiten laajaan näkymään, suureen etäisyyteen katsojan ja katsottavan välillä. Tuon laajakulman kautta avautuu samalla myös muita merkityksiä: näkemisellä ja katseella on ollut filosofian tukema vahva ja dominoiva asema länsimaisessa historiassa varsin pitkään, eikä vaikutus vieläkään ole poissa, vaikka monien elämänalueiden maailmankuvat ovat jo kauan kulkeneet myös päinvastaisiin suuntiin. Kartesiolainen, dualistinen maailma erotti ratkaisevalla ja kauaskantoisella tavalla toisistaan sielun ja ruumiin, sisäpuolen ja ulkopuolen. Samalla syntyi ankara raja minän ja toisen välille. Sisäisen järjen ja ulkoisen aistisuuden ero muokkasi osaltaan käsitystä jumalallisesta katseesta ympäristöä ja näkymää hallinnoivasta ja tarkkailevasta hegemonista, jota mm. de Certeau kuvaa osuvasti teoksensa The Practice of Everyday Life luvussa Walking in the City, jossa New Yorkin maisemaa katsotaan edesmenneen World Trade Centerin huipulta: Korkeuksiin kohoaja muuttuu tirkistelijäksi. Hän tulee osaksi etäisyyttä, joka muuttaa riivaavan maailmanlumon silmien eteen avautuvaksi, luettavaksi tekstiksi. Etäinen lukija katsoo alas kuin jumala, auringon kaltaisella Silmällään. Näkemisen gnostinen ylistys: fiktio tiedosta yhdistyy intohimoon olla näkökulma eikä mitään muuta. (de Certeau, 1988, 92. Käännös ja kursivointi: K.T.) Jumalallinen katse on ollut monessa mukana: luomassa niin maisemamaalauksen arvotaulua tuota ympäristöstään irrotettua, esille nostettua, kullalla kehystettyä ja omistettua esinettä kuin kolonialistisia valloituspyrkimyksiäkin. Klassinen maisema vaikutti lopulta itsekin dualistiselta, erottihan sen kantava idea jo peruselementillään, horisontaalisella linjalla, maan ja taivaan toisistaan. Maiseman viattomampi, ihmisläheisempi ja rakentavampi merkitys liittyi etäisyyden houkutukseen. Meren horisontti tai auringonlasku kukkulan takana vetivät puoleensa vaeltajaa, joka halusi nähdä mitä on taivaanrannan tuolla puolen. Hän janosi kokemuksia jostakin ennennäkemättömästä ja kulki kohti uutta maailmaa. Maiseman valloitus voikin ilmaista myös toiseuden, vieraan ja tuntemattoman hyväksymistä sekä kunnioitusta. Tuntemattomuutta kohti kulkeva matkaaja ottaa aina myös riskin vierauden kokemuksesta, torjunnasta ja poissulkemisesta. Siinä mielessä maisema edustaa rohkeutta liikkua pois henkilökohtaisen ja subjektiivisen turvavyöhykkeen suojasta. Maisemaan kuuluva etäisyys on kiinteästi yhteydessä ihmisen tilakokemukseen. Tilallisuus sinänsä merkitsee arkihavainnoissa suuntien, välimatkojen ja objektien positioiden hahmottamista; tieto niistä sopeuttaa ja kiinnittää ihmistä omaan paikkaansa, omaan ympäristöönsä. Samalla se myös helpottaa liikkumista ja suunnistamista. Sopeutumiseen ja liikkumiseen tarvittava tilainformaatio ei kuitenkaan liity yksioikoisesti pelkästään geometrisiin koordinaatteihin, vaan sillä on vaikutuksensa myös ihmisen psyykeen ja aistikokemuksiin. Tila ja paikka synnyttävät monenlaisia aistimuksia ja tuntemuksia; tunteita ja kokemuksia. Ne voivat luoda käsityksiä ja kysymyksiä ihmisen maailmassa olemisesta. Paikalla ja tilallisuudella on sen vuoksi kiistelty, mutta erottamaton suhde ihmisen havainnoimaan, kokemaan ja käsittämään ympäristön kokonaisuuteen, ja samalla myös suhde koko inhimillisen kulttuurin konstruktioon ja sen toimintaan (Casey 1998). Ikkuna maailmaan Ikkunametafora on kulkenut kuvien ja kuvataiteellisesti valmistettujen näkymien mukana vuosisatojen ajan. On luonnollista, että klassisten maisemamaalausten ja nykyajan median virtuaalisten ikkunoiden välillä on juuri tuon metaforan kautta avautuva yhteys. Anne Friedberg määrittelee kirjassaan The Virtual Window asiaa näin: Elokuvan, television ja tietokoneiden kuvapinnat avaavat virtuaalisia ikkunoita, jotka tuulettavat katsojien staattista aineellisuutta ja ajallisuutta. Ikkunoiden raamittamien perspektiivien monimuotoisuus merkitsee läsnäolon uusia lainalaisuuksia ei vain liittyen määritelmiin tässä ja siellä, vaan myös sellaisiin kuin silloin ja nyt. Ikkunasta avautuu ulos moninkertainen näkymä joskus tehostettu, joskus kavennettu. (Friedberg 2006, 4 5. Käännös K.T.) Jumalallinen, etäinen katse on siirtynyt renessanssimaalausten perspektiiveistä osittain myös television esittämiin maisemakuviin, mutta ei kovin yksiselitteisellä tavalla. Ensi alkuun tv-katsoja saattaa vaikuttaa matkan päästä tapahtumia tarkkailevalta välinpitämättömältä silmältä, mutta tarkkailun edellyttämä yksisuuntaisuus ja sitä tukeva paikallaan pysyvän katseen läsnäolo ei toteudukaan täysin television tapauksessa. Tv:n monitasoinen, liikkeessä oleva ja muuttuva kuvavirta on varsin kaukana valvontakameran yhtä näkymää loputtomasti näyttävästä ruudusta. Katsoja ei voi hallita television maisemaa kokonaisvaltaisesti ja ehdottomasti, koska osallistuu tyystin toisenlaiseen tapahtumaan. Tapahtumaan, joka on pirstaleinen ja ristiriitojen värittämä: samaan aikaan yksityinen ja kollektiivinen, etäinen ja läheinen, virtuaalinen ja arkitodellinen. Jo kontakti kuvaruutuun on epävakaa. Liikkuvan kuvan pinnassa ilmenee monia päällekkäisyyksiä ja samanaikaisuuksia: sen näkee yhtaikaa kaksiulotteisena ja kolmiulotteisena; tv-kuva pyrkii meitä kohti assosiaatioiden, mielikuvien ja illuusioiden värittämänä kokemuksena, joka heiluu kaiken aikaa kahden todellisuuden välillä. Lopulta se ei ole ehyesti kumpaakaan, vaan jotain niiden väliltä. Tuo epäröivä heiluminen ääripäiden välillä synnyttää kuitenkin samalla syvyysvaikutelmaa ja tilantuntua, joka pyrkii myös laajentumaan. Esimerkiksi tv-uutisten katsoja jakaa uutisankkurin kanssa yhteisen tapahtumapaikan kokemuksen, vaikka he todistettavasti sijaitsevatkin varsin kaukana toisistaan. Tuo virtuaalisesti koettu, kollektiivinen tvtila tulee jaetuksi myös toisenlaisilla tavoilla: lukemattomien muiden uutisia seuraavien kanssa sekä jokapäiväisen arjen sosiaalisten suhteiden maailmassa; puheenaiheina kodeissa, työpaikoilla ja monenlaisissa julkisissa tiloissa. Televisioverkkoja vielä laajempi globaali mediaulottuvuus, intermediaalisesti siirtyilevine ja muokkautuvine signaaleineen, symboleineen ja kuvastoineen, yhdistää viime kädessä kaikkia mediavälineitä toisiinsa. Tällainen aineeton ja aineellinen yhteen punoutuminen kytkee niin mediavälineiden käyttäjät kuin television katsojatkin samankaltaisen olemisen ja toiminnan äärelle. Ilman dystopia- tai utopiafantasioiden taakkaa voidaan liioittelematta sanoa, että maailmanlaajuiset media- ja tv-verkot luovat virtuaalisen ympäristön, joka kattaa merkittävän osan ihmisyhteisöjen maailmasta. Mediaulottuvuuden laajuus ja mahdollisuus tuossa laajuudessa liikkumiseen saattaakin olla katsojan ja käyttä- Tv-kuva pyrkii meitä kohti assosiaatioiden, mielikuvien ja illuusioiden värittämänä kokemuksena, joka heiluu kaiken aikaa kahden todellisuuden välillä. Lopulta se ei ole ehyesti kumpaakaan, vaan jotain niiden väliltä. 28 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

16 Abstraktin lavastuksen epäpaikan omaisia piirteitä. (Luonnos lavastuksen versiosta, joka ei toteutunut. Ylen ohjelma TV-Nytt Suunnittelu ja 3Dmalli: K.T.). Ohikulkemisen tila synnyttää epäpaikkaan liittyviä ominaisuuksia. Tv-uutisten lavastus ei siis niinkään reflektoi tekijänsä subjektiivista näkemystä tai edes yksittäisen ohjelman ydintä, vaan kaikkien uutisten, koko uutismaailman olemusta. sa merkityksessään televisio on, ja sen on tarkoituskin olla, pirstaleinen. Siksi myös television maisema on fragmentaarinen, moniselitteinen ja ambivalentti. Sen enempää maisema kuin katsojan sijainti tuon näkymän äärellä eivät ole vakaita tai loppuun saakka ratkaistuja (Weber 1996, ). Television suhde todellisuuteen herättääkin paljon kysymyksiä. Missä televisiossa näkyvät ihmiset ja tapahtumat lopulta sijaitsevat? Kuvauspaikalla, katsojan kuvaruudulla vai katsojan arkitodellisuudessa? Televisio näyttää realististen ympäristöjen monitulkintaisia ja moniin eri tarkoituksiin liittyviä kuvauksia: leijonan vaanimassa savannilla, pilvenpiirtäjän sortumassa New Yorkissa, Thelman ja Louisen ajamassa kohti kanjonia. Tv:ssä näkyvät miljööt voivat kuulua sekalaiseen määrään eri ilmaisuvälineitä ja lajityyppejä: elokuvaan, dokumenttiin, uutislähetykseen, keskusteluohjelmaan jne. Tv-ruutu ei erottele ja luokittele kuvaushetkien tilanteita tallentavia ilmaisuvälineitä. Kuvaruutu ja tv:n ohjelmistorakenne heijastelevat kaikkia sille tarjottuja ja sitä varten muokattuja todellisuuskäsityksiä. Televisioon kuuluu niin halpahintaisuus kuin elämää rikastavat ja vavahduttavat kokemuksetkin, niin vallan monimuotoiset lonkerot kuin niitä pilkkaava anarkistinen naurukin. Lavastus ympäristönä Tv-lavastuksen maisema avautuu omaperäisellä tavalla televisiolle ominaisen lajityypistön ei-fiktiivisten tvohjelmien kautta. Lajityyppien kirjo noiden tv-ohjelmien olemuksissa on lavea ja runsas: uutis- ja ajankohtaisohjelmista lastenohjelmien ja keskusteluohjelmien kautta kisastudioihin ja estradiviihteeseen. Ne ovat ohjelmatyyppejä, jotka ovat kaikille tutmalla visuaaliset elementit ja paikan tunnelma viittaavat johonkin outoon ja vieraaseen. Vaikutelma on hieman surrealistinen ja unenomainen; aivan kuin lavastus olisi todellisuuden vino ja vääristynyt tulkinta. Siinä missä tarinallisen elokuvan miljööt tavallisesti keskittyvät ilmaisemaan visuaalisten ratkaisujensa kautta roolihenkilöiden olemuksia ja elämäntiloja, eräänlaisia mielen tiloja, kytkeytyvät tv-ohjelmien lavastukset tapahtuman atmosfääriin. Yksinkertaistaen voitaisiin sanoa, että elokuvalavastus kertoo ihmisestä, kun taas tvlavastus suuntaa huomionsa tapahtumapaikan ympäristöön. Johtuen osin abstraktista tyylilajista ja muotokielestä, osin väliaikaisuudesta ja kiinnittymättömyydestä pysyvään arkkitehtuuriin (lavasteita varastoidaan, siirrellään, puretaan ja pystytetään toistuvasti), tv-lavastus ei ilmennä tavanomaista paikkaa ja tilaa. Tällä tavoin lavastus muistuttaa kaupunkien liepeiden anonyymeja ja keskeneräisiä joutomaita tai urbaanien miljöiden rakennelmia: asemia, hotelleja, moottoriteitä ja kauppakeskuksia. Niiden tavoin myös tv-lavastukselta puuttuu selkeä, paikan elettyyn historiaan kytkeytyvä kontakti. Tv-ohjelman ihmisillä ei ole henkilökohtaista ja intiimiä suhdetta heitä ympäröivään lavastukseen; kukaan ei asu siellä, kukaan ei ole kiinnittänyt siihen oman henkilöhistoriansa kerrostumia ja oman elämänsä sedimenttejä. Tällaiset miljööt ovat eräänlaisia epäpaikkoja (Augé 1995, 61 93; Morse 1990, ). Ne välttelevät pysyvän identiteetin, asumisen ja kotoisuuden tuntua tai ilmenevät eräänlaisina ohikulkemisen ja pistäytymisen tiloina, samalla tavoin kuin lentokenttien transithallit tai tax-free-myymälät. Tv-lavastus ei ole kuitenkaan puhtaasti ja yksiselitteisesti epäpaikka. Sillä on toisaalta myös selkeä identiteetti suhteessa omaan tehtäväänsä toimia ohjelman visualisointina; se omaa kirkkaan ja tietoisen suhteen lajityypilleen ominaiseen estetiikkaan ja sen traditioon. Luonteenomaista tv-lavastukselle on, että se toteutuu samaan aikaan sekä paikkana (ohjelman kotipesänä ) että epäpaikkana (väliaikaisena ohikulkemisen miljöönä). Esimerkki lajityyppinsä estetiikkaa ja traditiota heijastelevasta ohjelmasta ovat tv-uutiset. Television uutishuoneissa on selkeitä visuaalisia, useimmissa lavastuksissa mukana olevia, itsestäänselvyyksinä pidettyjä tunnusmerkkejä; kuten se, että uutisankkurit sijaitsevat yleensä pöytämäisen tason takana tai, että uutishuoneesta on jonkinlainen näkymä virtuaalinen tai realistinen ikkuna-aukko muualle maailmaan. Ikkuna ilmenee joko graafisten elementtien, näyttöjen ja monitorien kautta, tai sitten vain mahdollisuutena katsoa uutismaiseman muille alueille: modernin työpaikan hektiseen hyörinään uutisankkurin taustalla. Tv-uutisten lavastus ei siis niinkään reflektoi tekijänsä subjektiivista näkemystä tai edes yksittäisen ohjelman ydintä, vaan kaikkien uutisten, koko uutismaailman olemusta. Uutishuoneet globaalissa mittakaavassa ovat ikään kuin saman tapahtuman ja ympäristön eri tarkastelukulmia; pisteitä, jotka ovat ympärivuorokautisessa yhteydessä toisiinsa. Ne luovat mielikuvan kansainvälisestä valvomoiden tai komentosiltojen verkostosta, joka ei koskaan nuku. Tv-lavastuksen varsinainen kohde on lopulta pidemmällä kuin vain yksittäisessä tv-ohjelmassa: se kytkeytyy jän kiinnittymisen kannalta lopulta se vetovoimaisin tekijä. Jo pelkkä sisäänmeno mediaympäristöön luo mielikuvan liikkumisesta, saumattomasta siirtymästä paikasta ja näkymästä toiseen. Liikkumisen mielikuva pitää sisällään myös henkilökohtaisia reittivalintoja ja suunnanmuutoksia eräänlaisia katsojan omia taktiikoita (de Certeau 1988, xviii xix). Taktiikat eivät kuitenkaan toteudu täydellisessä vapaudessa ja riippumattomuudessa, ovathan media- ja tv-verkkojen kytkökset taloudelliseen ja poliittiseen valtaan kiistämättömiä. Kuitenkin, juuri mediaympäristön maailmanlaajuinen koko ja henkilökohtaisten kulkureittien suuri määrä pitävät yllä sattumanvaraisuutta ja epäjärjestystä epästabiiliutta, joka viime kädessä onkin se ominaisuus, joka mahdollistaa tietyn määrän päätäntävaltaa omiin valintoihin. Liikkumiseen liittyvä tilakokemus kyseenalaistaa myös täsmällisen ajan merkityksen. Tv-katsoja ei väistämättä ole sidottu reaaliaikaan voidessaan koska tahansa tallentaa reaaliaikaisen ohjelman ja katsoa sen itselleen sopivalla hetkellä. Katsoessaan tallennusta hän sen sijaan aina sijaitsee mediaulottuvuudessa, television maisemassa. Tällöin Friedbergin mainitsemat silloin ja nyt voivat toteutua samalla hetkellä, toisiaan poissulkematta. Katsoja voi elää television ohjelmistovirrassa sekä reaaliajassa että jossain muussa ajassa. Televisio on fragmentaarinen väline. Sen rakenteeseen kuuluu olla monia tasoja ja todellisuuksia simultaanisesti esille tuova ja niitä toisiinsa yhdistelevä ilmiö. Television kokonaisolemus ei kerro elokuvan lailla ehjää, keskittynyttä tarinaa. Toki televisiosta voi katsoa ja nähdä myös kompaktisti avautuvien ja sulkeutuvien narratiivien eläytyneitä ja tunteisiin vetoavia hetkiä, mutta laajimmastuja ja välittömästi televisiokulttuuriin assosioituvia, mutta jotka ovat aina olleet mittaviin draamatuotantoihin verrattuna varsin huomaamattomia. Käytän seuraavassa termejä tv-lavastus ja tv-ohjelma merkityksessä, jossa ne siis viittaavat ainoastaan ei-fiktiivisiin ohjelmiin ei esimerkiksi elokuvallisiin, juonellisia kertomuksia sisältäviin tv-draamoihin. Tv-lavastukselle on historiallisista syistä kehittynyt omintakeinen tyyli ja muotokieli, jota voidaan kutsua abstraktiksi lavastukseksi (Spigel 2008, 47 50; Turunen 2011, ). Abstrakti painottuu tv-lavastuksen tapauksessa sanan käsitteelliseen merkitykseen. Verrattuna elokuvalavastuksissa usein ilmeneviin arkitodellisuuden kuvauksiin, abstrakti ilmaisee moniselitteisempää maailmaa. Esimerkiksi ajankohtaisohjelman ympäristö ei rakennu jokapäiväisiä sisätiloja muistuttavien elementtien varaan: tv-studiossa harvemmin näkyy realistisia seiniä, lattioita ja kattoja tai interiöörien sisustuksia ja kalustuksia. Abstrakti lavastus ilmaisee visuaalisin keinoin suunnittelijan tulkintaa tv-ohjelman atmosfääristä. Abstrakti lavastus ei ole kuitenkaan täysin puhdistettu arkiympäristöjen muotokielestä ja esineistöstä. Tuolit ja sohvat, joilla istutaan, koriste-esineet pöydillä tai tv-näytöt, joihin projisoidaan kuvamateriaalia, ovat usein samanlaisia kuin missä asunnossa tai huoneessa tahansa. Abstraktin ja käsitteellisen lavastuksesta tekee lopulta reaalitodellisten ja tulkinnallisten elementtien yhteensulautuminen, eri todellisuustasojen objektien ja signaalien uudelleenjärjestely ja sommittelu ja erityisesti tuosta asetelmasta syntyvät assosiaatiot ja mielikuvat. Studiomiljöössä on jotakin etäisesti tuttua ja arkisen oloista, mutta saosaksi median ympäristöä, jonka kuvastolta se saa itselleen paljon, mutta jolle se myös antaa jotakin päätyessään potentiaaliseksi tulkintojen kohteeksi. Kohtaaminen television äärellä Vaikka televisiovälineen olemus ei toteudukaan yksiselitteisen ajan ja paikan kautta, ei virtuaalisen kuvaruudun ja ihmisen kohtaamiseen väistämättä kuuluva teknologia silti poista ihmisen aistimaa, elettyä kokemusmaailmaa. Se vain toimii toisella tavalla. Virtuaalinen kokemus kytkeytyy maailmassa olemiseen ja siihen kuulumiseen sosiaalisten suhteiden ja niistä muodostettujen henkilökohtaisten tulkintojen kautta. Televisio ei ole irrallinen ja eristynyt elementti, vaan kulttuurisessa ympäristössä ilmenevä, monimuotoisia toimintoja ja tapahtumia tuottava ilmiö. Televisio ja mediaulottuvuus hälventävät olemuksillaan ja rakenteillaan dualistisia rajoja, mutta samalla näytöt ja kuvaruudut myös tarkentavat väistämättä jäljelle jäävien rajapintojen roolia. Koska suhde kahden elementin välillä ei voi toteutua ilman jonkinasteista erillisyyttä ja välimatkaa, television kuvapinta on juuri se ratkaiseva ero, joka viime kädessä synnyttää suhteita ja moniselitteisiä kohtaamisia. Kohtaaminen on väistämättä virtuaalinen, mutta silti elettyihin ja aistittuihin kokemuksiin liittyvä; ja siksi myös tilaa ja ympäristöä luova. Tuossa tilassa ja ympäristössä siintää television maisema kaikessa kutkuttavassa ristiriitaisuudessaan: toisinaan se on lumoava ja toisinaan luotaantyöntävä. Tv-maisemaan myös kuuluu, että se elää alituisessa liikkeessä ja muutostilassa, heijastellen maailmaamme, joka pitkään on uskonut kykyynsä luoda pysäytetty ja muuttumaton kuva. Lähteet: Augé, Marc (1995) Nonplaces. Introduction to an Anthropology of Supermodernity. London: Verso. Casey, Edward S. (1998) The Fate of Place. Berkeley: University of California Press. de Certeau, Michel (1988/1980) The Practice of Everyday Life. Berkeley: University of California Press. Friedberg, Anne (2006) The Virtual Window. From Alberti to Microsoft. Cambridge and London: The MIT Press. Morse, Margaret (1990) Artikkeli: An Ontology of Everyday Distraction. The Freeway, the Mall and Television, kirjassa Mellencamp, Patricia (toim.) (1990) Logics of Television. Essays in Cultural Criticism. Bloomington and Indianapolis: BFI Publishing. Spigel, Lynn (2008) TV by Design. Modern Art and the Rise of Network Television. Chicago: The University of Chicago Press. Turunen, Kimmo (2011) Ruutu valaisee huoneen. Näkymä television lavastussuunnitteluun ja visuaaliseen ilmaisuun. Helsinki: Aalto-yliopisto. Weber, Samuel (1996) Mass Mediauras. Luku: Television: Set and Screen ( ). Stanford: Stanford University Press. 30 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

17 MYYTIN LAVASTAMINEN Marikki Hakola Kirjoittaja on mediataiteilija, ohjaaja ja tuottaja Maisemakuvan virtuaalisuudesta Käsite virtuaalinen maisema herättää mielikuvan tietokoneavusteisesti toteutetusta maiseman mallinnuksesta tai simulaatiosta. Toisaalta käsite virtuaalinen maisema liitetään tietokonesimulaation tuottamien aistimusten avulla luotuun kuvitteelliseen maisematilaan. Kummatkin määritelmät tuntuvat ahtailta ja harhaanjohtavilta. Virtuaalisen maiseman määrittäminen välineellisesti vain teknisen apparaatin tuotokseksi sivuuttaa virtuaalisen maisemakuvan semioottiset, kokemukseen ja tulkintaan liittyvät kysymykset. Virtuaalista todellisuutta kutsutaan usein keinotodellisuudeksi. Keinotodellisuus on kuitenkin varsin ongelmallinen käsite, koska se viittaisi virtuaalitodellisuuteen vain jonkinlaisena keinotekoisena illuusiona todellisuudesta. Näin yksiulotteinen asia virtuaalitodellisuus ei kuitenkaan ole. Virtuaalinen todellisuus, esim. virtuaalinen maisemakuva on yhtä lailla osa meitä ympäröivää todellisuutta ja luontoa, kuin mikä tahansa muukin ihmisen tuotos. Virtuaalinen tila on todellinen toimintaympäristö. Tässä tapauksessa se on vain osa ihmisen digitaalista toimintaympäristöä. Digitaaliset virtuaalitilat eivät ole sen enempää illuusioita tai luonnolle vieraita, kuin rakennukset, puutarhat, kadut, elokuvat, sävelteokset tai muutkaan ihmisen tuotokset. Maisemakuva on periaatteessa aina virtuaalinen, koska maisemakuva ei ole koskaan maisema itsessään. Maisemakuva viittaa aina kyseisen kuvan inhimilliseen tekijään ja tämän intentioon. On toissijaista, mitä keinoja maisemakuvan toteuttaja käyttää. Hän voi käyttää esim. kameraa, piirustusvälineitä, tilaa, valoa, animointia, kehoaan tai ääniympäristöä maisemakuvan luomiseen. Hän voi myös käyttää luonnossa esiintyvää, mutta ihmisen oman käsitteistönsä kautta määrittämää maisemanäkymän rajausta, katseen rajausta. Maisemakuva on kuitenkin väistämättä aina ihmisen tuotos ja siksi periaatteessa aina myös virtuaalinen. Maisemakuvan symbolisuudesta Maisemakuvan tulkinnassa katsoja yhdistää aiemman kulttuurisen kokemustaustansa ja tietonsa maisemakuvan tekijän tavoitteisiin. Maisemakuvan kokemiseen vaikuttaa vahvasti erilaiset ei-visuaaliset argumentit. Esimerkiksi maiseman kokeminen kansallismaisemaksi on seurausta erittäin pitkästä, lukuisten ihmisten ja sukupolvien kulttuurisesta vuorovaikutuksesta, kerrotusta tarinasta, jonka kokemisen seurauksena on syntynyt kollektiivinen käsitys jostakin tietystä maisemasta erityisesti kansallismaisemana. Niille, jotka eivät tunne koko tarinaa, maisema ei avaudu ja tule tulkituksi kansallismaisemana, olkoonpa kyseessä kuinka vaikuttava maisemanäkymä hyvänsä. Maisema määrittyy narraation kautta. Maisemakuvan toteuttaminen on ensisijaisesti tekijän ja katsojan mielikuvien, havaintojen ja kulttuurisen tajun välistä aistista ja käsitteellistä vuorovaikutusta. Maisemakuvan kokeminen on tästä syystä johtuen myös aina vuorovaikutteinen tapahtuma. Maisemakuvan myyttisyydestä Maisema on eri asia kuin maisemakuva. Luonto on eri asia kuin luontokuva. Vai onko? Tulkitsemme joka tapauksessa aina kaiken kokemamme niin luonnon kuin sitä esittävän kuvankin henkilökohtaisen kokemusmaailmamme ja kulttuuristen olosuhteidemme kautta. Lisäämme tulkinnassamme ns. aitoon luontoon runsaasti meistä itsestämme periytyviä käsityksiä. Inhimilliestä kokijasta täysin riippumattoman maiseman tai luonnon havainnointi ei varsinaisesti ole mahdollista. Luonto, kuten myös kuva luonnosta, on mahdollista havaita ja kokea vain toimimalla luonnossa tai luontokuvan kanssa, tässä maailmassa, tässä todellisuudessa, aiempaan kokemukseemme tukeutuen. Toimijaa, ihmistä itseään, ei voida sulkea pois kokemuksesta. Emme voi uskottavasti esimerkiksi väittää tietävämme, miten sam- 32 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

18 makot tai saniaiset kokevat maailman. Ainut edes jotenkin kelvollinen tiedon lähde on siis ihmisen oma kokemus. Voimme tarkastella uskomuksia, joiden perusteella havaintojemme ja kokemusmaailmamme ulkopuolella on jokin inhimilliselle elämälle tuntematon paikka, luonto tai maisema. Mutta jos emme voi osoittaa näiden paikkojen tai maisemien olemassaoloa ja sijaintia toteen, jää tämänkaltainen pohdiskelu vain transsendentaaliseksi idealismiksi ja uskon asiaksi. Mutta miksi sitten erilaiset myyttiset satujen ja tarinoiden maisemat ja tapahtumat ovat meille niin tärkeitä, vaikka ne eivät ole sinänsä ankaran naturalistisen luonnontieteen lähtökohdista totta? Siksi että sadut ovat omalla tavallaan totta. Uskomukset ovat osa ihmisen mielikuvitusta. Erilaiset sadut, tarinat, myytit, uskomukset ja uskonnot ovat luonnollinen osa ihmisen ajattelua, olemusta ja kulttuuria. Ja koska ihminen on luonnollinen olio, ovat myös ihmisen ajatukset osa luontoa, ja siksi totta. Mieltämme liikuttavat sadut, tarinat ja uskomukset eivät kuitenkaan ole todisteita tuonpuoleisista transsendentaalisista ulottuvuuksista. Ne ovat osoitus ihmisen kyvystä käsitellä symbolisesti ja käsitteellisesti ympäröivää maailmaa ja tulkita sitä. Ja siinä roolissaan ne ovat hyvin merkityksellisiä. Taivas tai joulupukinmaa ovat totta maailmankuvallisina symboleina, mutta vain uskon asioita luonnon ulkopuolisina, fiktiivisinä paikkoina. Kreikan sana mythos piti alun perin sisällään useita erilaisia merkityksiä, kuten puhe, sana ja kertomus. Käsite myytti viittaa ihmisen konseptuaalisen ajattelun konstruoiviin ominaisuuksiin. Myyttisyys on myös yhdistetty sellaiseen maisemakuvaan, jolla on merkitystä kertomuksen tai tarun symboliikan kannalta. Maisemakuvan myyttiset ominaisuudet kertovat omalla tavallaan olennaisia asioita kulttuurihistoriasta ja kansojen historiasta siitä miten tulkitsemme olevaista ja itseämme. Kalevalaisessa maailmassa ja sen tarinoissa panteistinen samaistuminen luonnon ilmiöihin, sekä erilaisten luonnon ilmiöiden ja olioiden tulkinta enemmän tai vähemmän transsendentaalisiksi, toimivat kulttuurisen kommunikaation välineenä. Kuvatut luonnonilmiöt symbolisoivat usein jotakin muuta kuin ilmiötä itseään. Tarujen narratiivinen mielenmaisema on ollut kautta historian tärkeä elementti ihmiskunnan selviytymisstrategiassa. Satujen ja tarinoiden kertominen on ollut käytännöllinen tapa siirtää tietoja, taitoja ja viisautta sukupolvelta toiselle. Aikojen alussa ympäröivistä olosuhteista ja tapahtumista kerrottiin tarinoita laulun, tanssin, kuvan ja runon keinoin, sittemmin myös kirjallisuuden, teatterin ja musiikin keinoin. Tänään tarinoita kerrotaan myös elokuvan, pelien ja virtuaalisten toimintatilojen keinoin. Maisemakuvan naturalistisuudesta Myös nykyaikaisen luonnontieteen löydösten visualisointi on omalla tavallaan selittävää, kuvitteellista, mallintavaa ja usein fiktiivistä. Siten luonnontietellinen havainnollistaminenkin on kokemisen konventioiden soveltavaa toimintaa tieteen omien tarkoitusperiensä lähtökohdista. Luontoaiheen visualisointi tieteen tarkoitusperiin ei kuitenkaan sellaisenaan todista mitään luontoilmiötä sinänsä olemassaolevaksi. Esim. ilmaston lämpenemistä kuvaavat graafit eivät todista ilmaston muuttumisen tosiasioita. Ne kertovat ainoastaan niiden tekohetkeen liittyvän tieteellisen käsityksen kyseisen luontoilmiön tulkinnasta. Tieteellisessä havainnekuvassa estetiikka ja narratiivisuus eivät ole tekijän intention keskiössä, vaikka kuvat saattavat olla konventionaalisessa mielessä kauniita ja myös monin tavoin kerronnallisia. Esimerkkinä toimivat vaikkapa Hubbleteleskoopin tallentamat mielikuvitusta ja esteettistä silmää kiehtovat avaruuden maisemat, tai vastaavasti NASAn animaattorien toteuttamat huikeat, geometrisiin ja fysikaalisiin arvioihin perustuvat kuvitteelliset avaruusnäkymät. Kummatkin kuvaavat jotakin niin isoa, jota meidän ei fyysisesti rajallisina ole mahdollista nähdä. Mutta kuvat kuitenkin pyrkivät havainnollistamaan sen, minkälainen käsitys asiasta vallitsee. Niin taiteen kuin tieteenkin luontoa ja maisemaa kuvaavat mallinnukset todentuvat kokijalleen ymmärrettäviksi samalla tavalla, eli vasta viitekehyksensä myötä. Viitekehys tarkoittaa kulttuurista koulutuksen, sukupuolen, iän, elämäntilanteen, asuinpaikan, harrastuneisuuden ja ammattitaidon tuomaa tietoutta. Kauneus saattaa olla katsojan silmässä. Mutta niin on myös ymmärrys kokijan mielessä. Maisemakuva saa siis kummassakin tapauksessa sekä tieteen havainnollisessa maiseman mallinnuksessa että taiteen narratiivisessa kuvauksessa merkityksensä ja kuvana olemisen tarkoituksensa kontekstinsa kautta. Digitaaliset virtuaalitilat eivät ole sen enempää illuusioita tai luonnolle vieraita, kuin rakennukset, puutarhat, kadut, elokuvat, sävelteokset tai muutkaan ihmisen tuotokset. Musiikin ja tekstin maisema Luonnotar-musiikkielokuvan tapauksessa maiseman ajatusta ja käsikirjoituksen ideointiin liittyvää konseptointia ei voi lähteä avaamaan pelkästään visuaalisista lähtökohdista. Tämän elokuvan lähtökohta on Jean Sibeliuksen uljas sävelteos Luonnotar (1913), joka jo itsessään maalaa tajuntaamme ainutlaatuisen äänimaiseman ja määrittää siten vahvasti myös elokuvan lähtökohtia. Sopraanolle ja sinfoniaorkesterille sävellettyä teosta voi luonnehtia matkaksi äänimaisemassa, joka näyttäytyy välillä keskittyneenä ja intiiminä, mutta välillä se riuhtaisee kuulijan dramaattisiin nousuihin ja laajoihin näkymiin suorastaan hypnoottisella ja manaavalla jylinällään. Sävelteoksen lähtökohtana on Kalevalan ensimmäinen laulu, kertomus siitä kuinka maailma syntyi alkumunasta. Jean Sibelius muokkasi Elias Lönnrotin kansanrunouteen pohjautuvaa tekstiä varsin reippaalla kädellä moderniin musiikkiinsa sopivaksi. Mutta mitä elokuvallisella ilmaisulla on annettavana lisää tällaisen säveltaiteen klassikon kuulijalle? Sibeliuksen sävelteos ei sinänsä tarvitse visuaalista tulkintaa tullakseen täydeksi kokemukseksi. Luonnotar-elokuvan suunnitteluprosessin alkuvaiheessa koin, että tämän sävelteoksen tulkitseminen elokuvan keinoin on käsikirjoittajan ja ohjaajan näkökulmasta äärimmäisen haastava tehtävä. Miten ihmeessä pääsen eroon Sibeliuksen ja Lönnrotin luomasta, Kalevalaan liittyvästä kansallisesta kaanonista? Miten irtautua mieleeni pinttyneestä kollektiivisesta kalevalaisesta maisemasta? Miten pystyn unohtamaan ne kuvissa aina kaislikon yli lentävät joutsenet, kun sibeliaaninen oboe soi? Elokuvan suunnitteluprosessin alkuvaiheen tärkein oivallus oli, että sävelteos teksteineen ja musiikillisine tulkintoineen on jo itsessään lukuisten tarinankertojien pitkän jatkumon tulos. Kalevalaisen maailmansyntymyytin maisema on maalattu jo moneen kertaan. Mutta kukin tarinankertoja voi vuorollaan muokata maisemaa oman tulkintansa ja oman maailmankuvansa lähtökohdista. Ja kertoa siten omasta ajastaan ja arvoistaan. Tämän oivalluksen jälkeen keskityin tutkimaan sitä, mitä tarinalle, maailmansyntymyytille, on tapahtunut ennen Sibeliusta, ennen Lönnrotia ja ennen Kalevalan laulumaiden runonlaulajia. Missä on tarinan maalaaman maiseman alkukoti? Sopraano Riikka Hakola on kuvannut tuntemuksiaan, että laulaja saa tässä sävelteoksessa hypätä ratsastamaan monituhatvuotisen tarinankerronnan siivittämän aallon harjalle ja 34 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

19 liittyä siten kertojien sukupolvista muodostuvan ketjun seuraavaksi lenkiksi. Kapellimestari Leif Segerstam on verrannut sävelteoksen esittämistä Himalajalle kiipeämiseen. Elokuvallisen suunnittelun koordinaatit löytyivät askeltamalla folkloristiikan viitoittamia polkuja kalevalaista mytologiaa varhaisemmille tarinan alkujuurille. Alkoi hidas kiipeäminen kohti elokuvatyöryhmän omaa Himalajan huippua. Kansanrunouden maisema Kansanrunouden tutkiminen ja sävelteoksen teemojen pohdiskelut Myös nykyaikaisen luonnontieteen löydösten visualisointi on omalla tavallaan selittävää, kuvitteellista, mallintavaa ja usein fiktiivistä. johtivat kiinnostavaan yhteistyöhön folkloristiikan emerita professori, akateemikko Anna-Leena Siikalan, Sibeliuksen laulumusiikkiin perehtyneen musiikintutkija Timo Virtasen ja Lönnrotin tuotantoon perehtyneen tutkija Jouni Hyvösen kanssa. Tämän tutkijayhteistyön pohjalta syntyi Luonnotar elokuvan rinnalle myös sävelteosta taustoittava haastatteludokumentti Sibelius ja Luonnotar (28 min., 2010). Törmäsin Kalevalan alkumyyttiä tutkiessani myös teosofi Helena Petrovna Blavatskyn tutkimukseen vuodelta Blavatsky vertaa Kalevalaa intialaisen kirjallisuuden kertomuksiin. Hänen mukaansa Ilmattaren ja Sotkan tarina on lähes identtinen Saraswatin ja Joutsenen tarinan kanssa. Saraswati on hindulainen oppimisen, taiteen, musiikin ja viisauden jumalatar. Blavatskyn näkemys kalevalaisen myytin intialaisista juurista jätti oman jälkensä elokuvaan sen vuoksi, että se auttoi astumaan ulos kansallisen kaanonin ja ennalta annettujen esteettisten reunaehtojen ahtaasta laatikosta. Verkkokalvoille palanut kuva oboen säestyksellä kaislikon yli lentävistä joutsenista siirtyi taka-alalle. Oli mielenkiintoista pohtia, oliko Lönnrot mahdollisesti tutustunut vanhan ja uuden Kalevalan kirjoittamisen välissä hindulaiseen kirjallisuuteen, yli 3000 vuotta vanhoihin Ve- da-kirjoihin. Tästä ei ole varmaa tietoa, mutta vahvoja olettamuksia. Jälkimmäisessä Kalevalan laitoksessa vuodelta 1849 maailman syntyä kuvaava myytti on olennaisesti muuttunut ensimmäisestä ja muistuttaa todella paljon Saraswatin tarua. Toisaalta myös Homeroksen Leda ja Joutsen kertomus on hyvin lähellä Lönnrotin kirjaamaa luomismyyttiä. Anna-Leena Siikalan folkloristiikan tutkimustyön avulla Kalevalan alkumyytin syntykoti asettuu vielä laveammalle pohjalle. Siikalan mukaan karjalaisesta kansanperinteestä löytyy kaksi erilaista maailman syntymisen myyttiä, joista Lönnrotin jälkimmäisessä Kalevalassa esittämä versio, myytti alkumunasta, on lähtökohdiltaan universaali. Tarina linnun munan hajoamisesta ja siitä, kuinka munan kappaleista syntyi taivas, kuu, aurinko, tähdet ja olevainen, on löydettävissä erilaisina versioina lähes kaikkialta maailmasta. Tarinan muunnoksia löytyy mm. vanhimpien Amerikan intiaaniheimojen mytologiasta, Tyynen valtameren alkuperäiskansojen keskuudesta ja persialaisesta kulttuurista. Kalevalan ensimmäinen laulu tarjoaa mahdollisuuden pohtia, miten ihmiset ovat jo tuhansia vuosia sitten pyrkineet ymmärtämään, selittämään ja havainnollistamaan tarinoin erilaisia luonnonilmiöitä. Nykyisen luonnontieteen havainnollistamisen menetelmät ja retoriikka eivät periaatteessa poikkea paljoakaan menneiden aikojen kansanparantajien ja viisaiden vanhusten tavoista havainnollistaa luonnonilmiöitä. Tietopohja on nykytieteissä tietenkin hyvin erilainen, mutta ilmiöitä kuvaavan viestinnän menetelmät ja viestinnän motiivit ovat edelleen kiinnostavalla tavalla samankaltaisia. Semiotiikan näkökulmasta erilaisten merkkien merkitykset muuttuvat aikojen saatossa ja uusien käyttötarkoitusten mukaan. Merkitysten välittäminen ja niiden muuntuminen matkan varrella on osa käsitteellisen ajattelun evoluutiota. Luonnonilmiöistä kertominen on ilmeisesti ollut myös tuleviin luonnonmullistuksiin varautumista ja siten myös keskeinen keino ihmiskunnan hengissä säilymiselle. Tarinankerronnan taidon kehittyessä luontoa kuvaavista tarinoista on myös kehittynyt symbolisia vallankäytön välineitä. Näillä symboleilla on kuvattu luonnonilmiöiden lisäksi myös psykologisia tunnetiloja, valtarakenteita, strategista toimintaa ja historian käänteitä. Se, miten tulkitsemme maailmaa tarinoiden välityksellä, kertoo jotakin olennaista siitä, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mitkä ovat tulevaisuuden suhteen aikomuksemme. Luonnotar virtuaalisessa maisemassa Luonnotar-elokuvan maiseman ja sitä kuvaavan virtuaalisen lavastuksen aineksia ovat erilaiset animaation keinoin hahmotetut luonnon elementit: ilmavirrat, sulavat napajäätiköt, tsunami, vedenalaisen maailman pyörteet ja ensimmäiset elolliset eläimet, merestä nouseva epävakaa maaperä, tuliperäisen maan tuore hedelmällisyys. Elokuvan tarinassa ja visuaalisessa toteutuksessa kulkevat rinnakkain kaksi erilaista toisiinsa kietoutuvaa luomiskertomusta: kalevalainen maailman syntyä kuvaava mytologia ja naturalistiseen luonnontieteeseen viittaava käsitys maapallon ja elämän synnystä. Maailmansyntymyytti on tulkittu suhteessa luonnonilmiöihin. 3D-animaation keinoin toteutettu maisema muodostaa myyttisille tapahtumille virtuaalisen näyttämön. Kuvasto maalaa esiin rajujen luonnonvoimien spektrin, alati mullistuvan ekspressiivisen maiseman, jossa tarinan myyttiset hahmot vaeltavat kertoen uusille sukupolville tuhansia vuosia laulettua tarinaansa. Tarinan mytologista tasoa kuljettavat naishahmot Ilmattaresta Veen Emoseen, Sotkasta Pohjan Akkaan, edustavat kaikki tavallaan yhtä ja samaa myyttistä hahmoa, maailman synnyttäjää. Näin myös nämä fiktiiviset naishahmot vaikuttavat olennaisesti elokuvan symbolisen maiseman syntyyn. Luonnottaren maisema rakentuu kokijan mielikuvien ja havaintojen kohdatessa. Pohdin kuitenkin edelleen, mistä kalevalainen maisema myyttisenä ihmistä ympäröivänä mielen tilana on saanut alkunsa. Tahtoisin ajatella, että alussa ei varmaankaan ollut tyhjyys, ei neito, ei sana eikä muna. Ei alkuräjähdyskään. Kysymys on asetettava toisin. Minkä alussa? Mitä oli sellaisen ajan alussa, jolloin ihmisille alkoi kehittymään kyky kommunikoida, tulkita luonnonvoimia, antaa katseen viipyä horisontissa, kertoa tarinoita, siirtää tietoa ja tunteita sukupolvilta toisille? Mitä oli tällaisen ajan alussa? Laulu? LUONNOTAR Musiikkielokuva, 10 min. Ensiesitys SES Auditorio, Helsinki Master formaatti: PRO RES HQ / DPX, Audio: 5.1 Dolby Digital / Stereo Elokuvaa on esitetty kotimaassa ja kansainvälisesti tapahtumissa ja festivaaleilla, mm. MIDEM Cannes, IMZ Avant Premiere, AAVE, Finnkinon oopperalähetysten Encore alkupala, Golden Prague Tsekki, Bard Music Festivals USA, Cartes Flux 2011 ja Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhla Lisätietoa ja traileri: Stillkuvat Luonnotar -elokuvasta, Kroma Productions Ltd avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

20 KOHTAAMISIA HENGEN PAINO Tapahtuu tavallisena lokakuisena perjantaina Suomen Pankin kyljessä, Säätytalon vinon katseen alla, kummallisen keveästi koristellun rautaportin takana, Tuomiokirkon halkovajassa, jota myös kryptaksi kutsutaan. Paikalla sekalaista seurakuntaa, pääosin kolmekymppistä nuorisoa, mukana pari vanhempaa rouvaa. Holvit rajaavat halkovajan pieniksi kennoiksi, joihin voi melkein piiloutua. Takaosan pylväiden välissä on iso pöytä, pöydällä liina ja kaksi massiivista kynttelikköä, edessä tuoliryhmiä. Asetelmassa on heikkoja signaaleita ehtoollisen ja tuomioistuimen väliltä. Esillä on erään käsityöläisen elämä ja teot AVEKin KOHTAAMISIA-sarjassa: näytelmäkirjailija Heini Junkkaala puhuttaa elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa. Kirjurin vastuita ja vapauksia käyttää Jaana Puhakka. I kohtaaminen: TEEMA Pirjo: Minä en lähde tekemään mitään ilman, että siellä on joku hirveän henkilökohtainen asia, joka on ehkä se suurin kysymys, jota haluan sillä hetkellä kysyä itseltäni. Heini: Pystytkö verbalisoimaan näitä kysymyksiä, kun lähdet tekemään? Pirjo: En minä varmaan pysty. Biologisen prosessin myötä tulee se, että mikä on missäkin kohtaa elämässä olennaista. Ehkä se elokuvan tarve on, että se pitää työntää sinne elokuvaan, muille käsittämättömässä muodossa. Minulla ei ole sellaista intohimoa koskaan ollut, että minun pitäisi itseni laittaa suoraan sinne elokuvaan. Se ei ole merkityksellistä, että katsoja tietää, miksi minä olen tehnyt sen elokuvan. Aina sitä lähtee tekemään puolentoista vuoden elokuvaa ja aina se kestää kolme vuotta, että jos siellä ei ole joku iso kysymys takana, niin... Minä olen kaksi kertaa joutunut tilanteeseen, jossa olen totaalisesti kyllästynyt koko elokuvaan ennen kuin se on valmis. Heini: Liittyykö se siihen, että se kysymys ei ole ollut tarpeeksi henkilökohtainen? Pirjo: Liittyy. Mysterion oli minulle käänteentekevä. Sitä ei pidetä parhaana elokuvanani, mutta se on minulle itselleni ehkä läheisin. Olin sitä ennen päättänyt, että lopetan elokuvanteon kokonaan. Olin tehnyt vain isoja, fiktiivisiä elokuvia. Olin niin syvällä siinä rahamaailmassa, kun me tuotettiinkin ne itse. Ja minä niin syvästi vihasin sitä. Siinä on hirveän suuri ero. Kun on vaikka dokumenttifestarijuryssä, kun katsot elokuvia eri puolilta maailmaa, niin vaikka olisi huono elokuvakin, niin tulet aina sellaisen ajatuspaketin kanssa ulos. Dokumenttielokuvan kiinnostavuus vaikka minä lähden itsestäni on aina kuitenkin siellä maailmassa. Totta kai fiktiivisen elokuvantekijänkin pitäisi olla siellä, mutta se on niin ahdistava se iso raha. Se on kummallista elokuvassa, että mitä enemmän olet marginaalissa, sitä enemmän sinulla on vapauksia. Se alkaa näkyä kankaalla myös dokumenttielokuvassa, on selvästi ns. pitchauselokuvia. On joku dramaattinen ja eksoottinen paikka, jossa tapahtuu jotain paheellista. Semmoista, mitä ei ole koskaan näytetty. Ohjaaja paiskataan sinne ja se tonttu-ukkona siellä näyttää kaikkea ihmeellistä, mihin hänellä ei ole mitään suhdetta. Sitten kun näkee sellaisen elokuvan, että tätä ei ole voitu pitchata, että mistähän rahat on tullut, niin tulee kauhea kunnioitus tekijää kohtaan. II kohtaaminen: TILA Pirjo: Yksi ruotsalainen kriitikko sanoi kerran, että elokuvani ovat klaustrofobisia. Minä olin yllättynyt, ehkä se johtuu opiskeluajasta, kävin elokuvakoulun Ilmalan vesitornissa. Meillä oli tonnia vettä pään päällä. Jos ajatellaan kryptaa, me ollaan Tuomiokirkon alitajunnassa. Elokuvankin pitäisi olla siellä alitajunnassa. Pidän muuten enemmän vanhasta sanasta salatajunta, ollaan Tuomiokirkon salatajunnassa. Meillä on mieletön määrä massaa pään päällä, josta me ollaan ainakin jonkin verran tietoisia. Vaikka me ei voida olla varmoja, onko sitä siellä enää, onko se ylipäätään olemassa, jotenkin me se aistitaan. Heini: Se, mitä me katsotaan elokuvissasi, ei ole päähenkilö. Päähenkilö muuttuu osaksi maisemaa, maisema ja pää ovat erottamattomia. Ajatteletko sinä päähenkilön pään läpi? Aina sitä lähtee tekemään puolentoista vuoden elokuvaa ja aina se kestää kolme vuotta. Meillä on mieletön määrä massaa pään päällä, josta me ollaan ainakin jonkin verran tietoisia. Vaikka me ei voida olla varmoja, onko sitä siellä enää, onko se ylipäätään olemassa, jotenkin me se aistitaan. Kuvat Hannes Vartiainen. Pirjo: Tila on suorassa suhteessa. Se on niitten ihmisten mielen ulkoinen vaate. Melankolian I huone; kävin paljon tsekkaamassa sotilasakatemioita, joissa on periaatteessa samat sällit joka paikassa. Mutta juuri tämä paikka on Kronstadtin saarella. Se on 1800-luvulta, 500 metriä pitkä ja se on saari. Se oli heti niitten poikien päänsisäinen maisema, että täältä ei pääse pois. Ikkunasta näkyy vain jäätä tai vettä. Tämä oli lähinnä sitä, mitä niille pojille tapahtuu. Heini: Minä mietin tarinalähtöistä ja ei-tarinalähtöistä tekemistä elokuvissasi. Sinä rakennat tarinan sijaan maiseman tai tilan, jossa vaeltaa, sen sijaan että pitäisi odottaa juonellista. Koska tarina on paitsi lineaarinen, niin henkilöihinsä nähden valtaa käyttävä rakenne. Pirjo Honkasalo ja Heini Junkkaala. Pirjo: Minä en ole ollut kauhean innostunut tarinoista, enkä koe, että olisin tarinankertoja. Tarina on enemmän lopputulos kuin lähtökohta. Tarinat ovat tulleet pakkomielteeksi nykyään. Jokainen firma on tarina, raha on tarina. Useimmiten tarinat ovat ennalta-arvattavia ja tylsiä. Kaikkia ihmisen kerroksia ei voi tarinalla kertoa. Heini: Miten Iton rakenne syntyi? Oliko se etukäteen tiedossa? Pirjo: Itohan on kutsuelokuva. Sen piti tapahtua Tokiossa ja keston piti olla 110 minuuttia. Olin 30 vuotta aikaisemmin nähnyt Helsingissä näyttelyn, joka käsitteli japanilaista tila-aika-käsitystä. Näyttelyssä oli esillä kolme kuvaa Komachi-emakista, kuvakääröstä, joka esittää aikansa suurimman kaunottaren Ono no Komachin ruumiin mätänemisen yhdeksää astetta. Nämä kuvat olivat kulkeneet kirkkaina sisälläni lähes kolmekymmentä vuotta. Tunsin, että niihin kiteytyi se, mikä juuri nyt oli minulle haavoittavaa. En kirjoittanut elokuvaan käsikirjoitusta, mutta lähetin yli sadan kuvan portfolion. Se hyväksyttiin käsikirjoitukseksi. Kuvakäärö oli siis ensimmäinen lähtökohta. Hakeuduin Japanissa naisvankilaan, kun pitää aina päästä siihen klaustrofobiseen tilaan. Siellä oli 800 vankia, joista 30% vanhuksia. Vankilanjohtaja oli edistyksellinen ihminen, joka näki, että nyt on aika näyttää vankilastakin jotain. Minulla oli vanhusmurhaajia, viisi naista. Vuoden kuvasin siellä heitä. Mutta vankilanjohtaja vaihtui ja uusi sanoi, että mitään ei saa näyttää. Minulla on pöytälaatikossa se elokuva. Siitä jäi ainoastaan vankilan pappi, Fujioka. Loppujen lopuksi kävi hyvin; olin lähtenyt siitä kuvakääröstä, sen kuvakäärön teemat ja siihen liittyvä halu käsitellä kuolemaa, ne olivat Fujiokassa. Itossahan on elämäntarina. Se kerrotaan nurinpäin. Ajattelen, että se johtuu siitä, että kuvakääröjä luetaan lopusta alkuun. III kohtaaminen: VETOVOIMA Heini: Minulle todella monissa sinun elokuvissasi on kyse siitä, että on jonkun muun seurassa ja katsoo todellisuutta jonkun muun aisteilla. Olet kertonut, että aihe löytää sinut, etkä sinä aihetta. Miten Tanjuska päätyi sinulle henkilöksi? Minulla on sellainen eiverbalisoitu taju mitä olen etsimässä, millaista ihmistä. Sitten mietin mikä on sellainen maailma, että mihinkäs päin minä nyt ostan lentoliput. Sitten olen siellä niin kauan, että tulee se tunne, että tuossa se on. Minä en kysy mitään, minä aloitan. Tämä on kissan ammatti. Kyttäät kauan, etkä syö sitä hiirtä heti. Sinällään kaikki olennainen elokuvanteossa tapahtuu pimeässä huoneessa, selin makuulla silmät kiinni. Pirjo: Tanjuska alkoi niin, että me oltiin oltu kuvaamassa Mysterionia Pyhtitsan luostarissa ja jotenkin aloin siinä kohtaa saada pakokauhun niitä luostarin muureja kohtaan. Minä ajattelin, että minun täytyy lähteä vetämään henkeä. Minä jouduin 160 nunnan sortotoimenpiteiden kohteeksi, kun meillä oli viiden hengen ryhmä, josta kolme kääntyi ortodoksiksi ja minä en. Menin siis Peipsijärven rannalle vetämään henkeä ja siinä istuskelin ja ihan siinä rannalla oli taas muuri ja minähän löysin itseni sieltä muurin sisältä. Siellä oli joukkokaste menossa. Isä Vasili räiski hirveellä sudilla vettä jo siinä mennessään. Se oli käsittämätön paikka. Tajusin nopeasti, että tämä on kommunistinen kylä. Tämä oli se alkulähtökohta mitä halusin tehdä. Siinä oli kommunistijohtaja, joka lähetti kirjeitä Moskovaan, että täällä on hirveä pappi, ettekö te voisi kieltää sen toimintaa. Ja sitten Isä Vasili tuuppasi itsensä alttarille, että täällä on hirveä kommunistijohtaja, että ettekö voisi tehdä siitä selvää. Ja minä katsoin sitä touhua siinä kylässä ja tajusin, että ne on riivattuja. Rupesin kunnioittamaan Isä Vasilia. Neuvostoliitossa, jossa mielisairaanhoito oli mitä oli, vuosikymmenet se suostuu ottamaan vastaan kaikki ihmiset, joilla ei ole enää mitään toivoa. Minä rupesin vastoin 38 avek-lehti 1/2012 avek-lehti 1/

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007

NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre. Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN Valokuvia maisemasta ja luonnosta Reino Pajarre Näyttely Pohjanmaan valokuvakeskus 25.4. 20.5.2007 NÄIN NÄIN MAISEMASTA NÄHTYÄ Maisema. Sana tarkoittaa yleensä nähtyä avaraa kohdetta, joskus

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Taide-elämyksiä Berliinissä

Taide-elämyksiä Berliinissä Taide-elämyksiä Berliinissä Pääsin käymään kesäkuussa 2015 Berliinin taidemuseossa Gemäldegalleriessa historian opettaja Veli- Matti Ojalaisen opastamana. Taidemuseosta löytyy maailman suurin kokoelma

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt toisen kerran ja sen kilpailuaika oli 13.3.-6.6.2010. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi)

Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosikurssi) Kenguru 2014 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi OPINNÄYTETIIVISTELMÄ Osasto Kuvataide Tekijä Juhani Tuomi Työn nimi Lopputyön

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Raamatullinen geologia

Raamatullinen geologia Raamatullinen geologia Miten maa sai muodon? Onko maa litteä? Raamatun mukaan maa oli alussa ilman muotoa (Englanninkielisessä käännöksessä), kunnes Jumala erotti maan vesistä. Kuivaa aluetta hän kutsui

Lisätiedot

1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu

1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 1. Kuinka kaikki alkoi? 2. Synopsis 3. Käsikirjoituksen lähtökohdat 4. Käsikirjoitus 5. Kuvausten ennakko suunnittelu 6. Kuvauspaikkojen valmistelu 7. Kuvaukset 8. Ongelmia kuvauksissa 9. Editointi 10.

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Piirrä kuvasi tauluun.

Piirrä kuvasi tauluun. Linus ja Ismenia haluaisivat tutustua sinuun. Piirrä kuvasi tauluun. Artikla 7. Jokaisella lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen. Mikä on sinun nimesi ja kansalaisuutesi? On hauska tutustua uusiin

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle

KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa

Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa METODI JA OTOS N = 1001 Kysely toteutettiin lomakekyselynä M3 Research Finlandin paneelissa maaliskuussa 2015. ASUINALUE Uusimaa

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

SISÄLTÖ TERVETULOA LABORATORIOON 3 MITÄ VERI ON? 4 VERINÄYTTEENOTTO 6 TAIKASALVA ELI EMLA 11 SYDÄNFILMI ELI EKG 12

SISÄLTÖ TERVETULOA LABORATORIOON 3 MITÄ VERI ON? 4 VERINÄYTTEENOTTO 6 TAIKASALVA ELI EMLA 11 SYDÄNFILMI ELI EKG 12 TYKS LABORATORIOT SISÄLTÖ TERVETULOA LABORATORIOON 3 MITÄ VERI ON? 4 VERINÄYTTEENOTTO 6 TAIKASALVA ELI EMLA 11 SYDÄNFILMI ELI EKG 12 Teksti: Marju Aaltonen, Kirsi Kaitanen, Tarja Nyrhinen, Katja Tanner

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2016 Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma Tehtävän materiaalit Lyhytelokuva

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot