Insinöörinä ja kyläkirjurina Pertti Vuento

Transkriptio

1 1 Insinöörinä ja kyläkirjurina Pertti Vuento

2 2 Insinöörinä ja kyläkirjurina Pertti Vuento Papeille noitarumpu oli pirun työtä, kuten rovasti Henrik Forbus vuonna 1730 asian ilmaisi. Ruotsin valtiomiesten valistuneisuuden ja kaukonäköisyyden ansiosta ja saksalaissyntyisen Ernst Mankerin tutkimustyön tuloksena on jälkimaailmalle säilynyt 81 noitarumpua. Näistä yksikään ei ole varmasti peräisin Suomen alueelta. Tornion kirkkoherra Gabriel Tuderus ja muut papit polttivat ne 1600-luvun lopulla. Kansikuvassa näkyvä noitarumpu on Schefferuksen Lapponia-teoksen sivulta 194 ja sitä sanotaan Kemin Lapin noitarummuksi, koska monet Keminmaan noidat ovat sen todistaneet. Lappeenrannassa maaliskuussa 2012 koostaneet Aimo ja Sinikka Vuento. Alkuperäinen monisteena tehty kappale joululta 1995

3 3 JOHDANTO Isäni Pertti Vuento kirjoitti nämä muistelmat vuosina sillä ajatuksella, että jälkipolvet saisivat tietoa hänen omista ja Vuennon suvun vaiheista. Hän oli tuolloin 80- vuotias. Osa tekstistä on tosin ilmeisesti aikaisemmin tuotettua. Kirjoitus sisältää tutkimusmatkan esi-isiemme maailmaan sekä tarinoita isä-pertin omasta henkilöhistoriasta. Pertti innostui kansatieteestä oman kertomansa mukaan vuonna 1945 ollessaan työtehtävissä Viitasaarella. Hän hankki kahden vanhan naisen omistamasta kirkonkylän kirjakaupasta kaksi Samuli Paulaharjun kirjaa. Ne olivat siemenenä Pertin ja Marjan hankkimalle laajalle Paulaharju-kirjastolle. Toimiessaan maanviljelysinsinöörinä Lapissa Pertti joutui pitämään taloissa lukemattomia kuivatus- ja tiekokouksia. Niissä hän havaitsi, kuinka kiinnostuneita ihmiset olivat perimätiedosta. Pertti ryhtyi jututtamaan kylien iäkkäitä asukkaita ja sukulaisiaan ja käytti aineistoa kylähistorioissaan. Hän ehti kirjoittaa kaikkiaan seitsemän kyläkirjaa. Pertti kirjoitti tutkimuksistaan artikkeleita myös Tornionlaakson vuosikirjaan ja muihin julkaisuihin. Kiinnostus historiaan vei Pertin luontevasti selvittämään oman sukunsa vaiheita. Hän pystyi seuraamaan sukupuuta 1600-luvulle saakka. Ensimmäinen aikakirjoista löydetty esi-isamme oli Anders Jönsson Maunu (s.1621). Tässä kirjoituksessa Pertti tekee selkoa Trukkilanmäen talojen historiasta. Tällä alueella, jossa meidänkin kantaisämme aikoinaan asustelivat, eli vauraita talonomistajia, lohenpyytäjiä ja metsämiehiä, ruotusotamiehiä ja kauppiaita, mutta myös veijareita, jotka eivät aina noudattaneet lain kirjainta omaisuutta hankkiessaan tai rakkauselämäänsä hoitaessaan. Pertti vietti sotatantereilla monien muiden tavoin viisi vuotta parhaasta nuoruudestaan. Hän toimi joukkueenjohtajana ja esikuntatehtävissä sekä Kannaksella että Lapin sodassa. Hän haavoittui jatkosodan aikana saatuaan luodin keuhkoihinsa, mutta palasi jo kuukauden loman jälkeen takaisin palvelukseen. Sotamuistojen joukossa on sekä järkyttäviä että hauskoja, kuten kertojan luonteeseen sopii. Tekstin mausteena on myös kuvia, joiden toivon tuovan havainnollisuutta aika ajoin melko faktapitoiseen tekstiin. Lappeenrannassa Aimo Vuento LAPSUUS RAUMON TRUKKILANMÄELLÄ Yliraumon kylän Trukkilanmäestä saa käsityksen saksalaissodan aikana syksyllä l944 otetusta kuvasta (kuva 1). Kuva on ns. SA-kuva ja se esittää suomalaisten joukkojen etenemistä rautatien vartta Trukkilanmäkeä kohti. Paikalla olleen Esko Vuennon kertoman mukaan se on otettu noin neljä tuntia ennen kuin kuvassa näkyvä TRUKIN NISSIN talo (numero 3) sai tykkitulessa osuman ja syttyi tuleen. Muut kuvassa näkyvät talot ovat HANNU eli HANNUNERKKI (numero 1), KANSAKOULU (numero 4) ja LAURI- KAISEN VAHTITUPA (numero 5). Kuvan ulkopuolelle vasemmalle ovat jääneet PERÄ- TALO ja YLITRUKKI sekä MIUKKI eli VUOTI. Siihen on lisättävä vielä etualalla

4 4 Kuva 1. SA-kuva saksalaissodan ajalta Trukkilanpäästä. Eero Vuennon pääesikunnan kuvakeskuksesta hankkima kuva. näkyvä Keroputaanjoki, jonka ylitti teräksinen kaksiaukkoinen rautatien kaarisilta. On syytä mainita myös vasemmalla YLITRUKIN taloryhmään kuulunut KYLMÄLÄN eli PÖRHÖLÄN talo sekä sen ja Perätalon välissä ollut OJALAN pikkutalo. Kuvassa näkyvässä maisemassa on ikivanhoja peltoja, joiden laitoja, ojien vieriä pitkin kulkivat polut talosta taloon. Mäen korkeimmille kohdille kuvassa näkyvien rakennusten taakse oli painautunut kärrytie, jota tiedetään myös Liakan kylän hevosmiesten aluksi kulkeneen. Se yhdisti talot kansakoulun takaa Laavalan mäelle ja sen yli Alaraumolle vievään kylätiehen, vanhaan maantiehen. Noin sadan metrin etäisyydellä kärrytien takana alkoivat talojen kotimetsät, jotka oli ympäröity pystyaidoilla, koska ne olivat karjahakoina. Tämä oli lapsuuteni maisema. SAVUSAUNAN KATKUA JA UROTEKOJA Isäni Erkki Arvid (Arppa) Trukki (s.1892) oli Hannun talon isännän Erkki Aleksanterinpoika Trukin eli Kermanin (s.1847) ja hänen vaimonsa Fanny Johanintyttären (s.1857) neljäs eloonjäänyt lapsi. Muut lapset olivat Ellen (s.1880), Akseli (s.1885), Hilda (s.1890), Kaarlo eli Kalle (s.1896) ja Antti (s.1900). Tyttäret Ellen ja Hilda menivät Amerikkaan, joten vuonna 1912 otetussa kuvassa (kuva 2) esiintyy vain veljessarja Hannun talon pihalla. Fannyemännän sylissä näkyy vanhimman pojan Akselin poika Veikko (s.l9ll). Talossa oli tilava pirtti oikealla ja pienempi tupa vasemmalla ja niiden välissä porstua ja porstuankamari. Mentyään vuonna 1915 naimisiin Laivaniemen kylän Karvalan eli Ylikarvalan tyttären Hilja Sofian (s.1891) kanssa isäni rakensi talon kotitilan maalle. Perimätiedon mukaan se rakennettiin Hannun talon riihen hirsistä ja riihen paikallekin, mikä näyttääkin todennäköiseltä, sillä rakennuksen ikkunan alla kasvoi pihlaja ja tuomipuu. Talossa oli tupa, kamari ja porstua. Alusta lähtien näyttää rakennetun kohtisuoraan päärakennusta vastaan kolmen lehmän navetta ja sen jatkoksi pieni heinälato sekä navetan eteen kaivo, joka pakkasi kyllä tal-

5 5 visin kuivumaan, jolloin vesi oli tehtävä lumesta. Navetassa muistan olleen Heluna-nimisen lehmän ja pienikokoisen Putte-hevosen. Saunaa ei taloon tehty, vaan käytettiin tieuran toisella puolella ollutta savusaunaa, joka lienee alunperin kuulunut Miukin taloon, mutta oli siirtynyt samoin kuin osa tilastakin jostakin velasta Akseli-sedälle. Kyläryhmässä oli talvisaikaan tapana lämmittää vain yhtä saunaa, jossa kaikki kävivät. Useimmiten se oli Perätalon savusauna, jonka kitkuinen löyly on Kuva 2. Leski Fanny sylissään Akselin poika Veikko, sitten veljessarja Akseli, Arvid, Kalle ja Antti Hannun talon edessä vuonna Eero Vuennolta saatu kuva. muistissani piinan paikkana. Saunassa käytiin perheittäin, miehet, naiset ja lapset tietysti samassa löylyssä. Isäni oli luonteeltaan iloinen ja avoin. Nykyään käytetyn sanonnan mukaan hän oli "menevä mies". Nuorena hän harrasti urheilua, ainakin hiihtoa ja polkupyöräilyä. Jälkimmäisessä lajissa hän kehittyi kerrassaan mestariksi voittaen kerran jopa silloisen Suomen mestarin Jaakonahon. Hänellä olikin iso kangaspussillinen mitaleita - rahaa tai tavaraa siihen aikaan ei palkintona annettu, vain kunniaa mitalin muodossa. Isäni kertoi kerran ajaneensa keskelle tietä makaamaan panneen lehmän päälle ja suistuneensa sen yli. Ei siitä kuitenkaan liene hänelle suurempaa vahinkoa tullut, koska en muista hänen sellaisesta maininneen. Ennen avioliittoa hän meni valtion rautatien palvelukseen toimien junamiehenä ja tavaratoimistossa, lopuksi sen päällikkönä eli pakkamestarina. Työpaikka oli aluksi Rovaniemellä ja vuoden parin päästä Kemissä, jossa hän kulki kesällä polkupyörällä ja junalla. Polkupyörään hän rakensi apumoottorin siten, että moottori itse oli kiinnitetty takana olevalle tavaratelineelle ja siitä meni kiilahihna takarattaaseen laitettuun rumpuun. Se lienee ollut ensimmäinen moottoripyörä paikkakunnalla. Veljeni Pentti muistaa, että se särkyi usein ja jäi välille. Junalla kulkiessaan ratavartija Laurikainen moitti isää siitä, että hän oli usein sopinut veturinkuljettajan kanssa hiljentämisestä Laurikaisen ylikäytävällä, että hän pääsi hyppäämään junasta pois, niinkuin Pentti muistaa. Talvisin isä kulki töissä suksilla Kyläjoen pysäkille ja siitä Kemiin junalla. Melkoista uh-

6 6 karohkeutta ja uskallusta osoittaa se, että Kemistä tultuaan hän nosti Kyläjoen pysäkillä sauvat viimeisen vaunun puskurien päälle ja niistä kiinni pitäen asettui suksineen raiteiden väliin suksilla liukumaan. Piti tuntea tarkoin rautatie, että saattoi esteiden kohdalla nostaa itseään sen verran ylös, etteivät sukset tökänneet ylikäytäviin, siltoihin ja vaihteisiin. Raumonjoen ylittämisen jälkeen hän päästi irti puskureista ja antoi kiskojen välissä liukua Ookerin talon kohdalle asti, josta hän hiihteli sitten kyytiin tyytyväisenä kotiin. Muistan hänen vain valittaneen, että ratavartija Laurikainen tuotti hänelle kiusaa hakkaamalla ylikäytävien Kemin puoleiset päät aivan jyrkiksi sillä matkalla, jossa hänen oli voitava liukua ilman puskureista saatavaa tukea. Varhaisilta vuosiltani ovat mieleeni jääneet äitini kutomat kutittavat lampaanvillasukat ja vähän myöhemmältä ajalta pimeä syksyinen ilta, jolloin näin ikkunasta valoja tuikkivan ulkoa Hannulle vievältä polulta. Vaadittuani äidiltä selitystä näihin tuikkeisiin sain vastauksen, jonka merkityksen olen vasta aikuisena ymmärtänyt: "Antti ja Miina sielä paistavat särkeä." Lapsuusvuosilta on muistissa äitini aamuinen komennus: "Aurinko persheesheen paistaa ja halkopino pääle kaatuu, nouskaa lapset ylös!" Toinenkin aamuiseen heräämiseen viittaava sanonta on johdettavissa isoäitiini Tilda Karvalaan o.s. Kulmuniin. Rautatien rakentamisen aikaan oli Karvalassa kortteerannut kivityömies Reijonen kahden poikansa kanssa. Pojat olivat pitkäunisia, jolloin Reijonen työmaalle lähtiessään sanoi: "Nouskaa pojat ylös, Reijonen jo mennee!" Nämä leikilliset komennukset jäivät perheessä pysyviksi, vaimoni Marjakin ne vielä muistaa. Näihin aikoihin posti toi Liakkaan menevän tien varressa olevaan Molperin pikkutaloon osoitetun Amerikan kirjeen ja äiti lähetti minut sisareni Bertan kanssa viemään sitä. Oli kesäaika ja kuljimme Miukin rajalla olevaa polkua Perätalon hakaa kohti. Setäni Akselin jälkeen Pikku-Ookerin mökkiin asettuneella suutari Jokelan Otulla oli emälammas köydessä Trukin maalla matkan puolivälissä. Sen ympärillä irrallaan pyöriskellyt pässipoika kiinnostui meistä lapsista ja ryhtyi harjoittelemaan puskemista, mikä on pässin virka. Se saikin pusketuksi minut selälleni polun laidassa kiviraunion takana olevaan ojaan, mutta ottaessaan vauhtia uutta puskua varten pääsin kierähtämään puskun tieltä syrjään niin, että pusku kohdistuikin ojan penkkaan. Oikealla hetkellä hyppäsin pässin selkään, otin sarvista kiinni ja ratsastin Kuva 3. Vanhempiemme vihkikuvan on Kyllikki-sisaremme säilyttänyt. Lähetekirjeessään hän sanoo isällä olevan ilmeisesti näärännäppy silmässä hääpäivänään. Palauttaessani hänelle alkuperäisen kuvan kirjoitin, ettei se johdu näärännäpystä, vaan sukuviasta, sillä minullakin on vasen silmä oikeaa pienempi. Kuva 4. Pentti-veljeltäni saamani kuvan isä on otattanut mentyään VR:n palvelukseen

7 7 siinä pässillä siihen asti, kunnes sisareni sai haetuksi isän apuun. Isä otti puolestaan pässiä sarvista kiinni ja heitti sitä niin kuin moukaria toiselle saralle. Tämä oli minun ensimmäinen urotekoni, josta olen vieläkin ylpeä. KYLÄN ÄIJIÄ JA MUITA MUISTETTAVIA Kuva 5. on otettu ilmeisesti vuonna Kuvan säilyttänyt veli Pentti huomauttaa, että perheen takana näkyy isälle rakas moottoripyörä ja vasemmalla minulle rakkaat onkivavat. Karvalan äiji Edvard (Eetu) piti tapanaan kaupunkireissulta palatessaan ottaa minut kyytiin varsinkin ollessaan pienessä hiprakassa. Hänellä oli punainen erittäin vireä hevonen ja trillat eli nelipyöräiset kaksiakseliset rattaat. Laavalan mäen alla seppä Matti Lipposen talon kohdalla hän kysyi minulta, ajetaanko mäki juosten päälle. Minä olin tietysti siihen valmis, jolloin Eetu löi hevosta suittiperillä selkään sillä seurauksella, että hevonen pillastui ja lähti laukkaamaan tien oikealla puolella olevaan kivikkoon. Trillat kaatuivat ja Eetu ja minä kivikkoon. Eetu riippui suitsista kiinni, jolloin hevonen rupesi kiertämään ympyrää ja oli juuri tulossa päälleni, kun tien toisella puolella asuva Kurtti-Kalle sai minut siepatuksi syliinsä ja kannetuksi hevosen edestä pois. En ole aivan varma, olenko muistanut kiittää rautatieläinen Kalle Kurttia täpärästä pelastuksestani. Eetu-äiji sai onnettomuudessa kylkeensä suuren vamman, joka esti häntä vuosikausiksi tekemästä raskasta työtä. Siinä Laavalan mäen päällä tien pohjoislaidassa oli Priita-Kaisan mökki. Priita-Kaisa oli nimeltään Kurtti, miehensä kanssa Kuusamosta muuttanut. Mies oli vanhimman poikansa kanssa mennyt Amerikkaan, jossa molemmat olivat saaneet surmansa kaivosonnettomuudessa. Priita-Kaisa elätti itseään naisten karvalakkien teolla. Hänen kaksi poikaansa Kalle ja Iikka olivat tuohon aikaan jo rautatiellä töissä, mutta asuivat vielä äitinsä mökissä ja onneksi huomasivat kivikkoon ajomme. Tien samalla puolella oli toinen torppa, jota lienee sanottu Pikku-Faariseksi. Siinä on tarinan mukaan asunut mm. lossarina Raumonjoella toiminut iso-

8 8 isän isäni Aleksanteri Mölö eli Vaaranpää, joka myöhemmin osti Kermannin eli Ookerin talon maakauppias Juho Pölhön konkurssihuutokaupasta ja muutti sinne asumaan. Aleksanteri siirtyi eläkkeelle jäätyään Pikku-Ookerin mökkiin, jossa myöhemmin asui suutari Ottu Jokela, kertomani pässin omistaja. Aleksanteri kuoli vuonna 1908, joten häntä minulla ei ole mahdollista muistaa. Se on ollut joku muu vainaja, jonka makaaminen Pikku-Ookeria vastapäätä olleessa riihessä on lapsen mieleeni jäänyt. Vallolankoski, jota sanottiin myös Lepänkoskeksi sen nimisen rautatien vahtituvan mukaan, oli lapsuudessani harvinaisuus siinä suhteessa, että siitä sai harreja. Ollessani niitä onkimassa ja heittäessäni siimaa veteen koukku meni varpaasta läpi. Ei siinä muu auttanut kuin lähteä kotiin varvas ongen päässä. Opettaja Salosen lääkäriksi opiskeleva vanhempi tytär Aune oli onneksi lomalla ja päästi Kuva 6. Oulussa Suomelan meidät pälkähästä katkaisemalla koukun hohtimilla ja pujottamalla sitten sen pois varpaasta. Akselin valokuvaamossa ilmeisesti vuonna 1920 otettu kuva minusta. Jalassa saunan päässä kärrytien takana oli iso kuusi, jossa vihaamani äidin kutomat lampaanvillasukatmiselviä lehmiä. oli suuria käpyjä. Niillä leikimme, nehän olivat il- Verraten varhain oli osallistuttava myös talon töihin, äidin auttamiseen. l920-luvun alussa olin äitini kanssa pyykkiä viruttamassa Hannun ja Perätalon välissä sulamisvettä täynnä olevassa ojassa. Kiinnostuin seuraamaan Haaparannan suunnassa lentävää lentokonetta, joka oli siihen aikaan harvinaisuus. Näin kuinka se lähti tekemään surmansilmukkaa, mutta potkurin veto loppui kesken ja kone retkahti selälleen, toinen siipi irtosi ja kone putosi lepattaen maahan. Jälkeenpäin kuulin, että siinä oli ollut Haaparannan rikkain mies, joka oli vaatinut lentäjää tekemään kaikki temppunsa. Kone oli pudonnut Torniosta Haaparannalle menevän pukkisillan korvaan. Parkin kuoriminen pajuista oli keväisin lapsille sopivaa kevyttä työtä, jota tehtiin ainakin Hepo-ojan varrella. Kuoret käärittiin parkkinipuiksi, jotka kuivatettiin ladoissa ja vietiin ennen heinäntekoa häkissä Tornioon Pekka Suorsalle. Hän maksoi niistä muutaman lantin. Parkkia käytettiin nahan parkitsemiseen. Pajujen kuoriminen oli hyödyllistä siksikin, että ne kuivuivat ja rungot voitiin polttaa pirtissä hellan uunissa ja oksat navetan padan alla. Osattiin sitä tehdä joskus "pirruuttakin". Antinollin Iida vei päivittäin tinkimaitoja Tornioon ja Haaparannalle kolukärryillä, jotka uursivat syvät kurut Trukkilanpään talojen välille painautuneeseen tiehen. Näihin uriin panin Vuotin Viljon kanssa tiiliskiven palasia, joiden yli kärryt joutuivat hyppelemään ja keikkumaan. Seurauksena oli tietysti ainakin kilometrin päästä kuuluva Iidan huutaminen. KAHVITROKARINA Sähköt saatiin Raumolle 1920-luvun alussa. Sähkö oli silloin kuitenkin niin kallista, että meilläkin poltettiin vain yhtä lamppua pirtissä. Sekin heilui tuulella kovasti, jolloin sanottiin, että "Kulju kummittellee". Kuljun Ville oli sähköyhtiön johtaja, joka kävi perimässä myös sähkömaksut.

9 9 Jo ennen koulunkäyntini alkamista tehtäviini kuului kahvin hakeminen Haaparannalta. Kahvi oli siihen aikaan "pöönäkahvia", joka paahdettiin kotona prännärissä ja jauhettiin kahvimyllyssä. Tullisäännön mukaan oli lupa tuoda varttikilo kerralla. Kun me pojat havaitsimme, ettei säännöissä ollut rajoitettu käyntien lukumäärää, perustimme Tornion tullia lähimpien talojen pihojen polttiaisiin kukin oman varastomme, johon polkupyörän tangossa pussimme Haaparannan kaupasta kuljetimme. Poikien kesken kehittyi kilpailu siitä, kuka eniten sai päivässä kuljetetuksi. Kauppiaat osallistuivat kilpaamme punniten tiskille valmiiksi varttikilon pussakoita. Jouduttaaksemme puuhaa otimme mukaan säkin, johon ostimme kaupasta päivän annoksen pussakoita ja sijoitimme sen tullien puolivälissä olevan rajapaalun juureen. Kuljetusmatka lyheni tällöin puoleen. Minä tein sitten vielä sen keksinnön, ettei tullisäännössä ollut kielletty valtakirjojen käyttöä. Otin valtakirjat Hannun ämmiltä, Perätalon Juusefiinalta, Vuotin Miinalta, sokealta hierojalta Piuvan Altrikilta, hänen kanssaan ikivanhassa maavaraisessa mökissä Antinollille menevän tien laidassa asuvalta kuppari Fiialta ja Urposen Juusefiinalta. Ostin Ökvististä niin monta pussakkaa kuin valtakirjoja oli, panin ne kangassäkkiin ja ajoin Tornion tulliin. "No mitäs pojala säkissä on?", kysyi lihava tullimies. Selitin, että nämä vanhat ja sairaat eivät ole päässeet hakemaan kahvia, vaan ovat antaneet minulle valtakirjan. Tullipäällysmies tutki lakia ja kun ei löytänyt kieltoa valtakirjan käytöstä, päästi minut menemään säkkeineni. Seuraavana lauantaina uusin hankkeen, mutta nyt minulle näytettiin valtakirjojen käyttökielto ja pussakat Kuva 7. Hannunerkin pihapiiri n. vuonna 1890 Hilda Mellinin kertoman mukaan. Rantatien varrella oli lisäksi Niilo Trukin rajassa savusauna. Uuteen asuinrakennukseen muutettiin juhannuksena Mittauksen suorittanut Esko Vuento otettiin yhtä lukuun ottamatta takavarikkoon, mutta annettiin lupa kerran viikossa hakea ne tullista. Niistä hakureissuista tuli niin raskas urakka, että kun seuraavana kesänä tapasin tuon lihavan tullimiehen toisen tullimiehen kanssa hillareissulla Liakan Ahonjängän takana eksyksissä, jolloin he kysyivät suuntaa Ahon taloon, minulla oli rääpyä näyttää heille päinvastainen suunta eli Arpelaan. Parhaan ystäväni ja sukulaiseni Ahon Kallen kertoman mukaan he olivat päässeet autolleen vasta seuraavana päivänä. Puolustuksekseni voin vedota myös rajaseudulla yleisesti tunnettuun antipatiaan tullimiehiä kohtaan. RUKOUKSEEN EI KUULU KAHTA AAMENTA Alatornion ensimmäisen "ylhäisemmän kansakoulun" työskentely alkoi Yliraumolla vuokrahuoneissa Kuussaaren talossa Otto Antipas Salonen on laatinut siitä historiikin, jonka olen saanut hänen tyttäreltään Sirkku Paloheimolta. Sirkun kanssa hautasin aikoinaan lankaan lentäneen ja kuolleen pääskysen. Kansakouluun pääsin 9-vuotiaana, alakoulut syntyivät maahamme vasta vuoden l921

10 koululain perusteella. Sitä ennen oli Alatorniolla seurakunnan ylläpitämiä kiertokouluja, joihin äidit lähettivät mielellään lapsiaan, olivathan he siten poissa tieltä arkipäivisin noin kuukauden ajan. Olen käynyt kerrassaan viidet kiertokoulut, joista muistan Miukin, Ookerin, Rantavuodin, Mäkivuodin ja Kasalan talon pikkupuolella olleet. Ei niissä paljon kirjoja ollut eikä ruokaa tarjottu. Eväsvoileivät kuljetettiin mukana taskussa tai suksisauvassa ja opetus oli opettajan varassa. Rantavuodin kiertokoulusta on mieleeni jäänyt huvittava tapaus. Oli talvisaika. Sukset jätettiin pystyyn talon seinän vierille tai tikapuita vasten. Matka koulusta kotiin tehtiin kilpaa hiihtäen, joten jokainen pyrki pääsemään ensimmäisenä ladulle. Koulu alkoi ja päättyi rukouksella. Niinpä kerran sattui, että opettaja koulun päätteeksi luki Isämeidän ja sen päälle aamenen, jolloin minä jo ponkaisin ylös ja ulos suksia jalkaan panemaan. Opettaja jatkoi kuitenkin rukousta lukien Isämeidän päälle vielä Herran siunauksen ja sen jälkeen uuden Aamenen. Vasta sitten muut tulivat ulos. Opettaja kutsui minut takaisin ja piti sisällä siihen asti, että toiset ehtivät hiihtää tavoittamattomiin. Olin opettajan teosta niin loukkautunut, etten pitkään aikaan puhunut hänelle mitään. Mielestäni se oli hänen taholtaan petos, sillä rukoukseen ei kuulu kahta aamenta. Perheessämme ei ollut lapsuudessani paljon muita kirjoja kuin vihkiraamattu ja virsikirja. Kerran ilmestyi kuitenkin piirretyillä kuvilla varustettu kirja, jota pidettiin lapsilta salassa keittiön loukossa ruokapussien takana. Sen verran pääsin kuitenkin siihen salaa kurkistamaan, että näin sen runokirjaksi, jossa luki muun muassa: "Hallin Janne kun häihin lähti, niin aisalla istui piru." Sen vieressä oli kuva aisalla istuvasta hännällisestä pirusta. Kirja kiersi ilmeisesti kylässä, sillä se hävisi pian. Ensimmäinen opettaja Elias Kauranen on "ylhäisemmän kansakoulun" historiikin johdantoon kirjoittanut sanat: "Kansamme hengetär ei ole unohtanut Pohjolatammekaan, koska on sallinut päiwänsä ruweta kajastelemaan maamme pohjoisimmassakin osassa." Se oli kauniisti sanottu. Mutta ensimmäiset oppilaat eivät ilmeisesti olleet näiden sanojen arvoisia. Isäni on kertonut, että nämä olivat aikuisia miehiä, jotka tekivät opettajalle kaikenlaista kiusaa, juoksuttivat häntä perässään pitkin peltoja ja vainioita. Niinpä jo syksyllä 1877 Kauranen väsyi opettamiseen ja erosi. Parin välivaiheen jälkeen opettajaksi tuli Siikajoelta J.V.Kallén, josta Otto Salonen on kirjoittanut vuoden 1888 kertomuksen loppuun: "Tämä lukuvuosi teki muutoksen opettajaan. Hän väsyi koulun hoidantoon. Terveys väsyi. Nämä lukuvuodet oli koulu kerrassa rappiotilassa. Se johtuu opettajan mielisairaudesta ja johtokunnan huolimattomuudesta. Oppilaslukukin väheni melkein mitättömän pieneksi. Toisinaan ei tullut oppilaaksi pyrkimään muita, kuin opettajan omat lapset. Näytti koko koulu häviönsä partaalla rimpuilevan. Kansakoulun irvikuvana oli Raumon koulu viimeksimainitut kuusi vuotta." Kalle Faarinen on antanut asiasta seuraavan havainnollisen haastattelukuvauksen: "Kuussaaressa asui piirilääkäri tohtori Bromsi. Siitä tuli semmoisten huumausten nauttija. Kansakoulunopettaja Kallénista tuli samanlainen. Yhessä net kulkivat tielä ja keppuroivat paksut ulsterit päälä kesäkuumala ja ko väsyivät, niin istahtivat tien poskeen ja taas ryyppäsivät pullosta. Meistä pojista se oli hauska seurata äijiä. Niin Broms ko Kalleeniki joutu parantolhaan etehlään. Bromsi kirjotti Kalleenille semmosen toistuksen, että 'Tänään olen minä tutkinut kansakoulunopettaja Valdemar Kallénin terveydentilaa ja minä olen huomannut hänet ruumiinrakenteeltaan erittäin vankaksi, mutta hänessä on havaittavissa eräänlaisia sielun oikkuja. Tällaisen toistuksen hän toi koulun johtokunnalle. Kalleeni kuoli Niuvanniemen parantolassa." Lukuvuoden koulu oli Miukin talossa meidän naapurissa ja jälkimmäisenä vuonna ostettiin Stenuddin, entisen Antrukin talo koulun "vakinaiseksi taloksi". Otto Antipas Salonen tuli koulun johtajaksi Rautalammilta elokuun 1. päivänä 1894 ja siitä lähtien koulun ohjat ovat olleet tukevissa käsissä. Otto Antipas osallistui myös yleisiin rientoihin, mm. Rau- 10

11 11 mon Nuorisoseuran ja Peräpohjolan Kansanopiston perustamiseen ja toimintaankin sekä kuului Alatornion kunnanvaltuustoon. Koulun päätyttyä lauantaisin hän lähti astelemaan Torniota ja Haaparantaa kohti vakain askelin juurikori vasemmassa kädessä ja oikean käden keskisormea peukaloa vastaan napsutellen. Se oli hänen kuntovoimistelunsa, jonka varmaan kaikki ikäiseni raumolaiset muistavat. Seuraus siitä oli, että tähän sormeen kasvoi vahva kynsi, joka olikin tarpeen, sillä hänellä oli luunappi herkässä ja se oli kuin varsan potku. Sain minäkin sen kolmannella luokalla ollessani kokea. Laskutehtävien kuulustelussa Otto pani Fräkin Viljon ensin kertomaan tehtävän suorituksensa ja kysyi sitten, onko kaikilla sama tulos. Olin seurannut huonosti Viljon esitystä ja viittasin. Otto sanoi: "Näytäppä vihko tänne!" Ojensin vihkoni Otolle, jolloin hän huomasi, että minulla olikin sama lopputulos, jolloin Otto sanoi: "Sinä junkkari" ja nosti kätensä antaakseen kuuluisan luunappinsa. Olin kuitenkin jo siihen aikaan kokolailla ripeä liikkeissäni ja pystyin väistämään pahimman potkun, niin että se vain hipaisi takaraivoani. Otto Antipas oli huumorintajuinen mies. Muistan, että hän kerran luonnonhistorian tunnilla kysyi mainitulta Fräkin Viljolta, mitä muurahainen tekee, tarkoittaen muurahaiskekoa. Viljo vastasi kovalla äänellään: "Kusasee". Sekös Ottoa nauratti, pitkän tovin hän hykerteli;: "Vai kusasee, vai kusasee." Otto Salosen vaimo Hanna o.s. Lyytikäinen oli tullut toiseksi opettajaksi kouluumme elokuun 1. päivänä Oton ripeyttä kuvannee se, että hän jo saman kuun 10. päivänä meni naimisiin tämän kanssaan. Olin toisella luokalla, kun Hannan toisen lapsen saannin takia hänen tilalleen tuli Hilja Uusitalo. Oli tulossa koulun 50-vuotisjuhla keväällä vuonna l925. Hilja Uusitalo valitsi minut esittämään ulkoa tarinan koivusta, joka vihannoi onnellisena, se kaadettiin ja sen oksista tehtiin luuta, joka lopuksi heitettiin tunkiolle. En ole sitä tarinaa sen jälkeen tavannut, enkä tiedä sen kirjoittajan nimeä. Siinä juhlassa yläluokilla ollut Lankilan Heikki luki kuuluvalla äänellään jonkin pitkän kertomuksen, olin niin jännittynyt, etten muista sen sisällöstä mitään. Heikistähän kehittyi aikuisena huomattava vaikuttaja Alatorniolle. Hänen komea äänensä säilyi loppuun asti. HANNUN TALON VAIHEISTA Isäni ERKKI ARVID TRUKKI oli Hannun talon poika ja hänen isänsä oli ERKKI ALEKSANTERINPOIKA ÅKERMAN eli HANNUNERKKI. Tämä oli ostanut puolet Trukin talosta N:o 12 haaparantalaisen kauppiaan Isak Nuoliniemen saatavasta, joka käsitti 6823:78 mk ynnä 6 % koron vuodesta l876 alkaen. Se oli talon edellisen omistajan, kuudennusmies (sexman) ERKKI HANNUNPOIKA DRUCKIN (s. 18l6) tuolta haaparantalaiselta kauppiaalta ottama velka. Kuinka sexmanni oli näin suureen velkaan sortunut, ei asiakirjoista selviä. Perimätieto kertoo, että hän oli velkaantunut anteliaisuutensa ja l800-luvun katovuosien aikana syntyneiden takuuksien vuoksi. Toisen puoliskon tilasta piti kuitenkin Nuoliniemi itse 3000 markalla, joten Erkki Aleksanterinpoika Åkermanin maksettavaksi jäi noin 4800 markkaa. NIILO JEREMIAANPOIKA MARTTI osti tämän puoliskon Nuoliniemeltä vuonna 1885 Amerikasta palattuaan. Hän jatkoi kirkon sexmannien perinteitä, sillä hän oli kirkkoväärti ja kunnioitusta nauttiva henkilö. Sellaisista tehdään usein sananparsia, jotka elävät kansan suussa. Niilo Trukista (sillä nimellä hänet virallisiin asiakirjoihinkin seudun tavan mukaan kirjattiin) muistan lapsena hoetun: "Kaksi on Raumolla hankalaa, Trukin Nissi ja Sankalaa."

12 12 SAA OTTAA JOS EMÄNTÄ ANTAA Kuva 8. Hylkeenpyyntiä. Olaus Magnus kävi Torniossa juhannusmarkkinain aikana vuonna 1519, joten hän oli asiantuntija. Hän julkaisi teoksen Historia de Gentibus Septentrionalibus Romae vuonna 1555, josta tämä kuva. Trukki oli vieraanvarainen talo. Siellä pidettiin kerran vuodessa suuret juhlat, joihin kutsuttiin kirkon papitkin - olihan Nissi kirkkoväärti. Talon emäntä Maria (Maija) o.s. Pörhölä (s.1851) oli taitava juhlien järjestäjä ja ruokien laittaja. Lähimpinä naapureina meidän perhe sai sinne kutsun. Muistan mielihyvällä jälkiruuan, joka oli "kräämi". Kaksi vuotta nuoremman sisareni Bertan kanssa minulla oli tapana usein pistäytyä Trukissa. Äiti oli ehdottomasti kieltänyt "kerjäämästä", mutta sanonut, että "saa tietysti ottaa, jos emäntä antaa". Kerran taas menimme Trukkiin ja istuimme ovensuupenkille, niin kuin tavallisesti. Muurin takana olevan hellan loukosta tuli nokkaamme makea tuoksu. Sisareni ei sitä kestänyt, vaan sanoi kovalla äänellä: "Äiti on kieltänyt kerjäämästä, mutta äiti on sanonu, että saa ottaa, jos emäntä antaa". Silloin minä luiskahdin ovesta ulos ja menin takaisin kotiin sanoen: "Taas se Bertta kerjäsi." Erkki Hannunpoika Drukki kuoli vuonna Hänellä oli ollut kolme vaimoa, ensin nimeltään Anna, josta ei tiedetä muuta kuin etunimi, sitten Maria Tuomaantytär Oravainen (s.1820) ja kolmantena Eeva Karoliina Salmi eli Hookana (s.1823). Maria Oravainen synnytti hänelle pojan, mutta tämä kuoli heti. Erkki Hannunpojan perunkirja on säilynyt Oulun maakunta-arkistossa. Sen mukaan häneltä jäi mm: Kultavitjat eli koljat, kultainen sormus, hopeinen pikarija kauha, 6 hopeista ruokalusikkaa ja 6 teelusikkaa, hopeinen sikelli (sinetti) ja taskukello. Vaskea oli kaffepannu, 5 kynttiläjalkaa ja fati. Kotieläimiä oli 2 lehmää (Elämänkukka ja Tähinki). Huonekaluja oli 2 sänkyä, 4 pöytää, 10 stoolia, 2 piironkia, loukkokaappi, piippuhylly, 4 arkkua, 2 maitohyllyä, 12 maitopyttyä, kirnu, 3 saavia, 3 leiliä, väävistooli, 2 torttia ja peili. Pitovaatteita oli turkki, päällystakki, 8 paitaa ja kalsongit. Alushousujen käyttö ei ollut viime vuosisadalla yleistä. Niinpä Sesilia Ylitrukilta jäi 1881: "Polsteri, lakana ja matressi, 2 hametta, 2 tröijyä, vyölinä, 2 huivia ja 5 paitaa (mutta ei housuja)". Otsikon "kaikenlaista" alla on lueteltu mm. kartat, laavermanni (peräruisku), nassakka ja leipomaneuvot. Paitsi perunkirjoista saa tietoja myös lainhuudatuspöytäkirjoista, joita on säilynyt arkistoissa 1800-luvulta. Asiallisen mahtava on vuoden 1884 talvikäräjien pöytäkirjan 16 :n alku: "Talokkaan Erkki Aleksinpoika Kermannin puolesta esille tuli rättäri Jaakko Kurtti - -". Erkki Aleksinpoika Åkermanin vaimo FANNY MATILDA JOHANINTYTÄR SALMI (s.1857 k.1944) oli mainitun Erkki Hannunpoika Drukin kolmannen vaimon EEVA KARU- LIINA SALMEN eli HOOKANAN tytär tämän ensimmäisestä avioliitosta, joten tila ei mennyt aivan vieraallekaan Erkin sen ostaessa. Fanny on kertonut, että velan maksaminen tuotti perheelle suuria vaikeuksia varsinkin Erkin kuoltua vuonna Näiden esivanhempien Amerikkaan mennyt tytär Hilda Maria (s.1890, k.1983) on lähettänyt kertomuksen elämästä talossa Eero-serkulleni huhtikuussa vuonna 1967: "Kotini oli kuten tiedätte siellä Raumolla. Isäni oli ahkera työntekijä. Eli rehellisesti ja toivoi että kerran

13 13 vielä tulee parempi aika. Hän yritti, mutta halla usein vei leivän. Äitini oli ahkera karjan kansa ja hän piti huolen maksoista. He molemmat rakastivat meitä lapsia joita oli 6. Berheessä oli vielä äitin äiti. Hän oli rakastettu perheen jäsen. Voi miten monta hämärä iltaa kuuntelimme, kun mummo meille lauloi ja opetti ruotsia jota vähän osattiin. Iso äiti oli Tornion asukkaita ja äitini oli syntyny Tornion kaupunkissa. Muistan niin selvästi kun mummo tuli Miukin talosta ja sanoi: "Olen ollu kuin kissa kipeä koko päivän ja tulin kotiin yöksi" (Hän joskus oli lapsia hoitamassa siellä) - Ja hän meni nukkuun ja aamulla oli kuolleena. Hän rakasti meitä kaikkia. Mutta Arviiti oli sen lempilapsi. - Meillä ei ollu rikkautta, mutta ruokaa saatiin kylläksi ja oli oma koti. Mutta velka taakka rasitti suuresti, joka vei suurimman osan tuloista. Nuoruuden meni siinä ja Ellen siskoni oli täällä kultalassa (Amerikassa). Kun isäni kuoli, jäimme orvoiksi. Vaikka äitini koitti pitää huolta kaikesta, niin aloin ajatella muuttoa tänne ja nyt elämäni ilta on käsissä 86 vuotta jo täyttäny. Tänne tulin 1909 joulukuussa, olin 19 vuotia. Olen koittanu elää rehellisesti, etten häpäsisi syntymä maatani. Tämä maa on nyt minun maani Mutta rakastan Kuva 9. Vieno Mannisen museovirastolla lahjoittama suomea syntymä maatani. kuva, joka esittää, kuinka rospuuton aikana ennen liikuttiin Tornionjoen suulla. Veneestä käytettiin nimeä toivon sydämmestä, ettei suomen Jumala siunatkoon suomea Ja Eestokka. kansa koskaan hylkäisi isien Jumalaa. Joka johtaa vieläki kansojen ja yksityisten elämän. Täällä on vielä Ellen lapsia Vieno ja Eero. Mary sai kutsun kotiin. Vieno on herttainen. Olenhan hänen tätinsä. Hän käy täällä meillä Chevelantista. Eeroa en näe paljon. Hän asuu Misikaanissa ja meillä on 2 lasta Carlo ja Laila. Lailalla on 3 poikaa, Caarlolla 2 poikaa ja 4 tyttöä ja 6 neljännessä polvessa. Niin on elämäni menny tähän asti Toivon Teille kaikille Hyvää onnea. Tiedän että en koskaan sinne enää tule Jumala Teitä kaikkia siunatkoon. Tervehdys Hilda." Tähän liittyen on syytä todeta, että Hannunerkin talossa oli vuosien rippikirjojen mukaan mäkitupalaisena (Backstugahjon) Takavainiossa M. Jaakkola ja myöhemmin torpparina Grönlund-niminen mies. Isäni hallusta olen löytänyt Hilda-tätini hänelle Amerikasta kirjoittaman kirjeen, jossa hän vastaa torppari Grönlundin vaatimukseen saada lunastaa tuon torpan. Jäljennän tuon kirjeen jonkin verran lyhennettynä, koska siitä saa hyvän kuvan kansalaissodan aikaisesta tilanteesta Tornion seudulla: "Niin sinä puhuit siitä Grönluntin torppari jutusta. En tiedä, sanon ainoasti, ettei pahalla saisi pahaa maksaa, unhoittaa pitäs ja anteeksi antaa enempi, ei saisi kantaa pitkää vihaa. Ja toivon sydämmestäni, että ei tehdän mitään hullusti, sillä usein ajattelen, että jos kotona on jotaki jäämistä, että me muut kyllä jo elätämmä itsemmä mutta Antti veli on nuorin ja hän tarttee vielä turvaa, että parempi on pitää ja säilyttää itse jos on jotaki säilyttämistä kuin antaa vieraalle. Minä Alle merkinnyt en hyväksy, että kukaan vieras tulee asumaan perintö tilallemme. Hilda Maria Trukki. Erie Pa. 13.p. kesäk Kävin vaimoni Marjan sekä serkkuni Eero Vuennon ja hänen vaimonsa Sirkan kanssa v.1890 syntynyttä Hilda-tätiä tervehtimässä Ohiossa Ashtabulan kaupungissa vuonna 1982.

14 14 Hän oli vielä varsin pirteä ja kertoi muistojaan, joita Eero ja minä nauhoitimme. Vuonna 1906 Amerikkaan muuttaneesta sisarestaan Ellenistä (s.1880, k.l960) hän kertoi, että tämä oli junamatkalla New Yorkista ostanut hedelmiä myyvältä pojalta banaanin, jota hän ei ollut ennen nähnyt, eikä siis tiennyt, miten sitä syödään. Kun kukaan muu matkustaja ei ollut banaania ostanut, hän oli heittänyt sen ikkunasta ulos, ettei joutuisi naurunalaiseksi. Hildan kirjoitus on erittäin hyvää suomen kieltä siitä johtuen, että hän oli käynyt Peräpohjolan Kansanopiston vuonna Hänen kirjeensä ottaminen tähän on siten todistus siitä, kuinka hyvä oli kansanopiston koulutus. Hilda kuoli seuraavana talvena vuonna 1983 tapaturmaisesti myrskytuulen riuhtaistua oven mukana hänet alas kiviportailta. ISOVANHEMMISTA ESI-ISIIN Isoäitini Fanny Salmi oli lähtöisin Torniosta. Hänen äitinsä oli EEVA KAROLIINA SALMI eli HOOKANA (s. 1823) ja isänsä kirvesmies (joidenkin merkintöjen mukaan puuseppä) JOHAN ERIK SALMI (s. 1823). Fannyn kertoman mukaan perhe asui Tornion vanhan urheilukentän luona korttelissa n:o 19. Eeva Karoliina samoin myös veljensä Matts (s. 1857) olivat Laivaniemen Hookanan talon tyttären Eevan (s. 1795) lapsia, jotka muuttivat Tornion kaupunkiin. Matts on merkitty perämieheksi (styrman) ja haudattu Tornion kirkkomaahan. Eeva Karoliina meni ensimmäiseen avioon Johan Salmen kanssa ja tämän vuonna l862 kuoltua toiseen avioon kirkkoväärti Erkki Hannunpoika Drukin kanssa. Eeva Karoliinalla oli myös sisar nimeltään Hilda Amalia (s. 1860). Serkkuni Eeron saaman tiedon mukaan Hilda Amalia on mennyt Amerikkaan Minnesotan valtioon. Johan Salmen ja Eeva Karoliinan taustasta on olemassa kaksi tietoa. Toisen mukaan molemmat olisivat olleet lähtöisin Vuonon Kuva 10. Venelaituri Hellälässä. Taustalla vasemmalla Pukulmin saari, josta Pertti ja Marja löysivät Harjulan tilan eläkevuoksikseen

15 15 kylästä, johon viittaa tieto, että perheessä puhuttiin myös ruotsin kieltä sekä se, että Vuonon kylässä on sekä Salmi että Hookana (Håka) nimiset talot. Tämä tieto ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan Johan Salmi oli lähtöisin Alaraumon Salmen talosta ja siten sotamiessukua. Talon nimi oli maakirjassa vuonna 1674, 1690-luvulla ja kirkon rippikirjassakin vuonna 1750 Lera (savi). Ruotsinkielinen nimi oli tullut korpraali Pekka Olavinpoika Lerasta, josta on vuoden 1694 ruoturullassa seuraava havainnollinen kotiuttamisilmoitus suomennettuna: "Vanha ja kykenemätön, palvellut (tienat) 19 vuotta, saa eron ja eläkkeen, vaikka hänellä on 1/6 manttaalin viljelys, koska hän niin miehekkäästi Skånessa on palvellut, ja siellä hän makasi haavoittuneiden joukossa ja pelasti hän Majuri Walterin, joka oli haavoissaan, jolloin tämä korpraali kappasi (fattade) Muskettinsa ja ampui sen tanskalaisen hengiltä ja istutti Majurin saman hevosen selkään." Erkki Hannunpoikaa edeltävässä polvessa Hannun talossa oli isäntänä ERKKI JUHANINPOIKA DRUCKI (s.l769,k.l852), joka myös oli kuudennusmies eli sexman. Hän oli kaksi kertaa naimisissa, ensin Greta Niilontyttären kanssa ja sitten Sofia Margareetta Niilontytär Laavan kanssa (s.1771 k. l840). Heillä oli 7 lasta. Myös heidän perunkirjansa on säilynyt. Se osoittaa, että kuudennusmiehellä oli mm. "Parempi sininen sarkatröijy hopeanapeilla ja siihen kuuluvat housut sekä hillerinnahkainen lakki". Sen sijaan hänellä ei ollut viinapannua, joka sisältyi hänen isänsä perunkirjaan. Hänen vaimollaan Margareetalla oli "pumpuli-kläninki, mustakläninki ja ruskea puolivillanen kläninki, kaksi mustaa silkkistä pöytäliinaa, kolme ruskeaa pellavaliinaa, palttinaliina ja esiliina". Kuva 11. Olaus Magnuksen piirustus Pohjanlahden perukasta ja Tornionjoen suusta, jossa näkyy lohinuotta, valtiolle lähdössä olevat tynnyrit ja kymmenykset. Erkki Hannunpoikaa edelsi talon isäntänä tämän vanhin veli JUHO HANNUNPOIKA DRUCKI (s. 1723), jonka vaimo oli Margareetta Niilontytär Kemheikki (s. 1735) Alaraumolta. Heillä oli 5 poikaa. Toiseksi vanhin veli Hans (s. 1727) alkoi sotamieheksi tilan ruotuun n:o 24 Mört ja palveli siinä vuosina Kolmas veli Erkki Hannunpoika Drucki (s. 1724) ryhtyi Tornion kaupungin laamannin Olof Raménin rengiksi ja kuoli vuonna Hänen perunkirjansa on säilynyt ja julkaistu Eino Tamelanderin kokoelmassa "Tornion kaupungin pesäluetteloja " Ottaen huomioon varhaisen ajankohdan se kannattaa tähän jäljentää: "Varoja 162:9:8 mm. hopeata 4:44:0, 1 tuumalasi 2«luotia, 2 lappalaislusikkaa 5:«:1, 1 sormus 0:2:8, 1 kullattu sormus 0:5:4, kullatut 3-kertaiset ketjut 1:32:0, pari nivelnappeja 0:8:0, 1 lapinsormus 0:8:0, käteistä 12:44:3 mm. 4 kupariplootua sekä hopearahaa, jonka vainajan Ella-sisar oli jättänyt neito Katarina Maria Buchtin haltuun, saatavia 119:10:8, johon sisältyi laamanni Olof Raménin nyttemmin maksama renginpalkka, kirjoja 0:12:0, lyhennyksiä 48:9:2 mm. testamentti Ella-sisaren hyväksi 4;12:0." Juho Hannunpoika Druckin isä oli Liakan ruodun n:o 38 sotamies Hans Hansson Grop (s k. 1755), joka oli mennyt naimisiin Hannun talon isossavihassa ( ) säästyneen tyttären Ella Juhanintyttären (s k. 1769) kanssa. Hans Hansson Grop sai eron vuonna

16 ruodun todistettua hänen sairastavan kaatumatautia (fallande siukan). Tästä sotamiehestä tai Ella Juhanintyttären isästä Johan Druckista periytyy siis luultavasti talon kansan keskuudessa käytetty nimi Hannu. Raumon kyläkirjassa (RAUMON WIRTOJEN WARSILLA, 1986) olen kertonut Trukkilanpään asutuksen synnystä ja talojen vanhoista vaiheista lähinnä Johan Nordlanderin julkaisun NORRLÄNDSKA SAMLINGAR (l906) mukaan. Kustaa Vaasan ensimmäisen maakirjan teon aikaan vuonna l543 asui tällä mäellä ollutta kylän suurinta, kokomanttaalin taloa OLLI PEKANPOIKA DRUCKEN. Tästä Ollista tiedetään muiden lähteiden perusteella enemmänkin. Hän toimi lautamiehenä kesäkäräjillä vuonna l539. Se ei estänyt häntä saamasta 3 markkaa sakkoa tottelemattomuudesta, ilmeisesti ei ollut saapunut käräjille haasteesta huolimatta. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai yhdessä Heikki Lafwan (Laavalan talon isäntä) kanssa sakkoa 40 markkaa kuninkaankirjeen vastaisesta kalastamisesta, olivat ilmeisesti kalastaneet kuninkaanväylällä eli väylän keskimmäisellä kolmanneksella, jota nykyään kutsutaan valtaväyläksi. Vuonna 1556 mainitaan tuomiokirjassa OLAVI DRUCKEN ja hänen poikansa JÖNS eli Juntti. Edellinen joutui usein tekemisiin oikeuden kanssa. Hänelle tuomittiin vuonna markan sakko ja vuonna 1547 hän sai 25 markkaa sakkoa kerettiläisyydestä (för ketteri). Armas Luukon mukaan (Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntahistoria II s. 609) kerettiläisyydellä tarkoitettiin raskasta aviorikosta. Hänet tuomittiin myös väkivallanteosta jotakin Vuonon kylän Hookanaa kohtaan 80 markan sakkoon ja jälkimmäiseltä kaula katkaistavaksi sen vuoksi, että hän oli lyönyt kuoliaaksi jonkun Heikki Reuan (Oravaisen). Kuten oli tavallista, Jöns sai ilmeisesti kuolemantuomionsa muutetuksi sakoksi, sillä hänen sanotaan kymmenen vuotta myöhemmin "lahjoittaneen", (ilmeisesti testamentanneen, sillä samana vuonna esiintyy kirjoissa Jöns Druckin leski) kuninkaalle puolet omistamastaan laivasta. Olihan Jönsillä varaa lahjoittaakin, sillä vouti tilitti kuninkaalle tästä laivanpuoliskosta 200 markkaa. Tämä oli suuri summa, sillä esimerkiksi vuonna 1543 koko Tornion pitäjän eli Tornionlaakson maavero oli melko tarkkaan 100 markkaa. Vuoden l559 maaveroluettelon mukaan tällä Jönsillä, niin kuin hänen isälläänkin, oli l0 markanmaata peltoa ja 4 äyrinmaata niittyä. HYLKEEN- JA LOHENKALASTAJIA Jouko Vahtola on vuonna 1980 ilmestyneessä väitöskirjassaan TORNIONJOKI- JA KE- MIJOKILAAKSON ASUTUKSEN SYNTY s. 301 sanonut, että "nimi Drucken lienee yhdistettävä muutamiin läntisiin nimiesiintymiin: Hendrick Drockin 1550, Druckin 1551, 1552, ym. (Ulvila), And. Drucken 1440 (Mustasaari) ja Pether Drukkin aff Nyland Nauvossa oli 1500-luvulla kylä, jonka nimi esiintyi asussa Druckensby 1540 (myös Druckis). Näihin rannikollisiin yhteyksiin sopii myös Raumon Drucken-nimi luontevasti yhdistettäväksi. Ehkä on kyse nimenomaan ulvilalaisesta suvusta siltäkin pohjalta, että Ulvilan porvarit saivat 1365 privilegiot pohjoiseen kauppaan, jolloin kauppiaita epäilemättä jäi myös pysyvästi Pohjaan asumaan. Näihin läntisiin saaristoihin viittaa myös se, että varhaiset kalastusmaakirjat osoittavat Drukkien olleen hylkeen ja lohen kalastajia. Vuonna 1559 raumolaisen Lasse Druckenin venekunta kalasti yhdellä keihäällä (fångstarm) HYLKEENRASVAA Storestenin luona 5 tynnyriä, mistä Drucken luovutti verona kruunulle 2 leiviskää 10 markkaa. Lasse oli ainoa, joka pyysi keihäällä, siis jäältä. Hänen ei tarvinnut maksaa kymmenyksiä, koska niiden maksaminen alkoi vasta vesien auettua. Olavi Druckenin venekunta pyysi Sällössä neljällä verkolla hylkeitä saaden 3 tynnyriä rasvaa, mistä luovutti kruunulle 15 markkaa ja saman verran kymmenyksiä. Hänen poikansa Juntti (Jöns) Druckenin venekunta pyysi hylkeitä Seittenkarissa saaden 3 tynnyriä rasvaa ja luovuttaen valtiolle 15 markkaa ja saman verran kymmenyksiä. LOHENPYYNTI oli tuottoisaa puuhaa. Olavi Drucken kalasti vuonna 1559 Vasikaressa 7

17 17 verkolla saaden 2,5 tynnyriä ja luovuttaen valtiolle verona 0,5 tynnyriä ja neljänneksen kymmennyksiä. Juntti (Jöns) Druckenin lohenkalastus oli kyseisenä vuonna samaa luokkaa. Vuoden 1543 maaveroluettelon mukaan Olavi Pekanpojalla oli 20 kuorman heinämaan lisäksi panttina l8 kuorman heinämaa (Innehar pant l8 lass hö). KONNANTÖITÄ JA ARMAHDUKSIA Jo mainitussa vuoden l559 maaveroluettelossa Olof Drucken maksoi peräti 13 harmaanahkaa (gråskinn eli oravannahkaa) ja Jöns 4 harmaanahkaa veroina. Heidän taloissaan oli siten monta jousellista miestä. Tuomiokirjojen mukaan esiintyykin vuonna l566 paitsi Jöns Druckenin leski myös HANNU, LASSE, OLAVI ja PEKKA sekä vuonna 1589 vielä ANTTI DRUCKEN. Vuonna l590 esiintyy tuomiokirjoissa JÖNS, OLAVI, PEKKA, ANTTI ja ERKKI DRUCKEN. Näistä voidaan kertoa muutama ajalle tyypillinen tarina. Joku näistä pojista oli ollut sotaväessä ja sitten kutsuttu uudelleen palvelukseen, minkä johdosta pitäjänmiehet, "köyhät miehet, jotka rakentavat ja asuvat Tornion pitäjässä" (de fattiga män, som bygga och bo i Torneå socken) todistivat 29.3.l561, että nuori mies oli äsken mennyt naimisiin ja oli isänsä ainoa apu. He anoivat, että poika saisi pysyä isänsä luona siihen asti, että toinen poika tulisi miehen ikään ja astuisi hänen tilalleen. Pekka Drucken tuomittiin vuonna l markan sakkoon huorinteosta (gjort hor med sin legekona) ja Anders Drucken tuomittiin kolme vuotta myöhemmin oksaan hirtettäväksi (till galga och gren) sen vuoksi, että oli varastanut ja tappanut joitakin lampaita saaristossa. Kun hänen todistettiin olevan köyhä mies ja "hyvät miehet" pyysivät hänen puolestaan armoa, kuningas muutti hirttotuomion tynnyriksi lohta, joka arvioitiin 7 talariksi. Seuraavana vuonna Antti oli saatu kiinni veljiensä Jönsin,Olavin, Pekan ja Erkin kanssa luvattomasta kalastuksesta Puuluodon luona (vid Polotw), josta heille oli tuomittu sakkoa 1,5 tynnyriä lohta. Samalla todettiin kuitenkin, etteivät veljekset suuren köyhyyden ja säälittävien olosuhteiden vuoksi (vanhan vihan aika) voineet sakkoa maksaa. Kuinka lienee ollut köyhyyden laita, kaikki nämä viisi veljestä on merkitty vuonna 1585 Raumon eri talojen omistajiksi. Vuonna 1619 mainitaan Erich Drucken niiden miesten joukossa, jotka olivat rakentaneet laittoman lohipadon kuninkaanväylän yli. Vuonna 1633 sai Lasse Erichson Drucken Yliraumolta 6 markkaa sakkoa "för dombrott". Nämä Druckenien edesottamukset tuntuvat meistä melko karmeilta, mutta eivät ne liene poikkeustapauksia olleet, vaan ajalle tyypillisiä. Ne ovat vain jääneet historian lehdille sen vuoksi, että heillä oli nimi. Samantapaisiahan ovat olleet esim. Oravaisen (Orfwain) nimeä kantaneista säilyneet tiedot tältä ajalta. Aivan varmasti ei ole todettavissa, mitkä tilat olivat kulloinkin edellä mainittujen Druckien tiloja. Älfsborgin lunnaiden luettelossa vuonna 1571 esiintyy OLOF JÖNSSON DRUCKEN Raumon kylän tilojen N:o 2 Isotalo ja N:o 3 Antti omistajana. Hänen kolme poikaansa HANS, ANDERS ja OLOF OLOFSON omistivat myöhemmin TRUKIN, ANTRUKIN ja KUUSSAAREN tilat, mikäli Arvid Oukan ilmoitus on oikea. Professori Luukon mukaan Druckenien suku paisui l570-luvulla mahtaviksi ja se omisti 5-6 taloa. MAHTITALOJEN ISÄNTIÄ 1500-luku oli pirkkalaisten valta-aikaa, niin kuin olen Vojakkalan kyläkirjassa todennut. Pirkkalaiset olivat kauppiaita, joille Kustaa Vaasa oli antanut lappalaisten verotusoikeuden. Kuninkaan oli vaikea tavoittaa liikkuvaa elämää harjoittavia lappalaisia, mutta kauppiaalle se oli helpompaa, sillä myös lappalainen tarvitsi suolaa, verkaa ja metallista tehtyjä työ- ja pyyntivälineitä. Vojakkalasta tunnetaan sellaiset pirkkalaissuvut kuin Oravaiset, Pakkaset, Pelttarit ja Kourit. Nämä suvut olivat samalla myös pitäjän rikkaimmat. Rikkaus oli ilmeisesti peräisin siitä, että pirkkalaiset käyttivät verotusoikeuttaan mielivaltaisesti, mikä 1600-luvun alussa

18 18 johti verotusoikeuden ottamiseen heiltä pois. Druckenit eivät näytä kuuluneen pirkkalaisiin. Raumon pirkkalaisista on säilynyt tietoja vain HEIKKI ERKINPOIKA KEMISTÄ, pitäjänmiesten KEM-HEIKIKSI kutsumasta, joka kantoi vuonna 1553 veroa Porsangerin vuonolta asti, HEIKKI LAVISTA, jota vuoden l547 kesäkäräjillä sakotettiin huorinteosta lapinnaisen kanssa ja OLLI ALKUSTA, joka oli vuonna 1571 paitsi pirkkalainen myös Tornion seitsemänneksi suurin karjanomistaja. Kem- Heikki ja Heikki Lavi olivat myös lautamiehiä. Vuodelta 1626 olevan karjaluettelon mukaan Pohjanmaan suurimpiin karjatiloihin kuuluivat Yliraumon kylässä oleva Antti Tapaninpojan tila (luultavasti Heikkuri), jossa oli 2 hevosta, 1 härkä, 1 sonni, 23 lehmää, 11 nuorta eläintä, l8 lammasta ja 2 sikaa, yhteensä 37,4 nautayksikköä. Vauras oli myös Ruottalan kylän perustajan Olli Ruotsalan tila, jossa oli 2 hevosta, 20 lehmää, l5 nuorta karjaa, 28 lammasta, 2 härkää, sonni ja 2 sikaa. Hyvien niittymaiden ansiosta karjanhoito oli jo 1500-luvulla Alatorniolla voimissaan. Trukkilanpään laitumet olivat ilmeisesti sekä Keroputaalla että Liakanjoella, koska nämä talot ovat saaneet niittypalstat Isossajaossa molempien jokien varrelta. Liakanjoelta on säilynyt asiakirjatietoja kahdestakin karjakentästä eli karjamaja-alueesta (VA 4734:122; RKA Tull och Accis; VA 4677) 1500-luvulta. Trukkilanpäässä on aluksi ollut vain yksi Drucken-niminen talo luvun alkupuolella oli maakirjojen mukaan kuitenkin jo kaksi taloa, Eric ja Anders Druckenin tilat. Jälkimmäinen on myöhemmin tunnettu nimellä Antrukki eli Stenudd. Eric maksoi vuonna 1623 viljakymmenyksiä 4 kieloa (skel) ja Anders 2 kieloa. Kaksi vuotta myöhemmin edellinen maksoi myllytullia 1 dalerin 20 äyriä ja jälkimmäinen 16 äyriä. Heikkurin talo (Staffan Staffanson) oli Yliraumon suurin. Se maksoi viljakymmenyksiä tynnyrin ja tuulimyllystä ja käsimyllystä yhteensä 1 dalerin 31 äyriä. ERIC DRUCKEN oli merkitty isännäksi vielä vuonna 1669, jolloin tila oli kokomanttaalin veroinen ja hän luovutti veroina vuodessa 14 naulaa (skålpund) voita, 6 kannua tervaa sekä maksoi vielä 5:4:9:6 daleria niiden lisäksi. Heikkurin talo oli tähän aikaan 7/8 manttaalin arvoisena kylän toiseksi suurin ja merkitty postitaloksi (påstbonde). ISONVIHAN PALO Kokomanttaalin Drucken jakaantui vuonna 1689 kahtia. Talot näkyvät jo vuoden 1681 verotuskartassa kahtena eri savuna. Vuonna l695 Tornion pitäjän ruodutuksen aikana Ylitrukin puoliskoa N:o 10/11 isännöi Olavi Juntinpoika Drucken ja Trukin puolta RN:o 12/l3 JUNTTI ERKINPOIKA DRUCKENIN leski Anna. Nämä suvut jakaantuivat edelleen kahtia kohtalokkaan isonvihan aikana, jolloin vihollinen poltti kaikki Trukkilanpään talot ja ilmeisesti tappoi kaikista isännät. Näihin ennen niin vahvoihin taloihin ei ilmeisesti jäänyt yhtään miestä, ainoastaan tyttöjä. Ylitrukin talon Anna Erkintytär otti miehekseen Kaakaman ruodun sotamiehen Jaakoppi Antinpoika Björkbergin, josta suku jatkui. Maakirjojen mukaan Jaakopin poika Antti oli Ylitrukissa isäntänä vuonna l783 ja hänen jälkeensä poika Olli. Tila oli näihin aikoihin kestikievarina, mistä johtuen talosta kylän kesken käytetty nimi ANTINOLLI on peräisin. Vanhan Druckenin talon toiselle puoliskolle asettuivat Immon talon poika, Liakan ruodun HANNU HANNUNPOIKA GROP (Groop) ja Kaakaman ruodun HEIKKI HEIKINPOIKA MJUK, joista edellinen nai ELLA JUHANINTYTÄR DRUCKIN ja jälkimmäinen ELLA ERKINTYTÄR DRUCKIN. Näistä tytöistä suku taloissa jatkui. Hannu Groopin mukaan tilapuoliskoa on kutsuttu HANNUKSI ja Heikki Mjukin mukaan toista puoliskoa MIUKIKSI. On syytä kuitenkin vielä mainita ilmeisesti Perätalossa ollut kirkollinen virkamies UNI- LUKKARI ERKINPOIKA DRUCKI (s k. 1746), joka säästyi tuholta isonvihan aikana siksi, että hän siirtyi Keroputaan varrella olevan Yliraumon Törmän talon RN:o 6 isännäksi. Hänen vaimonsa Maria Juhanintytär (s. 1695, k. 1772) esiintyy talossa leskenä Erkin

19 19 kuoltua. Alatornion kirkkohan säästyi tuholta ja ryöstöltä, mutta kirkonkellot joutuivat ryssän ratsupartion ryöstämiksi Korpikylässä kirkkoherra Henricus Forbuksen ollessa kuljettamassa niitä sekä muutakin arvokasta kirkon omaisuutta turvaan Lappiin. Ryöstö onnistui ratsupartiolle siitä syystä, että korpikyläläiset eivät muiden kylien tavoin kuljettaneet kelloja kylästään eteenpäin Ylitornion puolelle, mistä Forbus ei väsynyt sodan jälkeen korpikyläläisiä syyttämästä. PERTTI EERIKIN KOULUTIE ALKAA Kuva 12. Vuoden 1927 (?) kevään luokkakuva. Luokanvalvoja V. Tikanoja keskellä. Oppilaat ylärivissä vasemmalta: Lähtevänoja,?,?, Torvinen, Aaltonen, Jokelainen ja Ukkola. Keskirivissä:?, Kurkela,?,?, Mehtonen,?. Alarivissä:?, Roslund,?,?,?, Vuento (silloin Trukki),?. Keväällä l928 lähdin kävellä taputtelemaan Kyläjoen pysäkkiä kohti ja siitä matkustin ensimmäistä kertaa yksin junalla Kemiin yhteiskoulun pääsykokeeseen. Sain ehdot suomenkielessä, mutta kesällä harjoiteltuani tarinankirjoitusta sain ne suoritetuksi ja selvisin koulun ensimmäiselle luokalle. Alkuun tuotti kasvien keräys vaikeuksia (200 kasvia), sillä kesällä tahtoi aina olla mielenkiintoisempaa puuhaa, mm. korkeushyppyä omatekoisilla telineillä, joihin oli isketty naulat 10 sentin välein. Tällä telineellä muuten Kalle-setä iski Saarenpään erottelulta lähteneitä sortteerimiehiä selkään, kun nämä olivat tunkeutuneet taloon ja "pesorkanneet" ruuat äidin pöydästä. Isä puolestaan haki pirtistä brovninkinsa ja ampui kuulan Talus- Matin keräämään Trukin risukasaan, jonka taakse miehet olivat kyyristyneet. Selvitin 8-vuotisen koulun vuosi ja luokka, taisinpa olla jopa priimuksena opettajien mielestä, vaikka oppilastoverit (Kuusikon Helvi) viidennen luokan kronikassa arvioivatkin parhaaksi Rannan Einon: "Eino se on luokkamme napa, vaikka ei luvuilla aikaansa tapa." Eino oli Torvisen Martin ohella paras kaverini, joten en ollut ollenkaan loukkaantunut tuosta arvioinnista - pelasimme edelleen yhdessä shakkia Torvisen talon yläkerrassa.

20 20 Kuva 13. Kemin yhteislyseon voimisteluseura Vauhdin harjoituksissa vanhalla koululla noin vuonna Voimistelunopettaja Ervola vasemmalla ja olympiavoimistelija Savolainen oikealla. Savolaisella oli tapana antaa palkinnoksi marmeladikaramelli, kun ensimmäisen kerran onnistui tekemään jättiläisen. Kuva 14. Parhaitten luokkatoverieni ja shakkikaverini Eino Rannan ja Martti Torvisen kanssa kuvassa. POLITRUKISTA TULI VUENTO Sukunimeni Trukki oli seudun tavan mukaan tullut isän kotitalosta Trukista, joka oli aikojen kuluessa kansan suussa muovautunut talon alkuperäisestä nimestä Drucken. Kun käsitimme nimen ruotsalaisperäiseksi ja merkitsevän "juopunutta", olimme suvun keskuudessa jo pitkään suunnitelleet nimen suomalaistamista. Vuonna 1935 siihen tarjoutui oiva tilaisuus, kun järjestettiin Kalevalan julkaisemisen l00-vuotispäivän kunniaksi nimien yleinen suomalaistamiskampanja. Uudeksi nimeksi otettiin isän vanhimman veljen, keskikoulun käyneen Akselin ehdottama Tornionjoen Vuennonkoskesta saatu nimi Vuento (nimenmuutoksen historiasta on myös hieman erilainen Eero Vuennon kertomus, toim. huom.). Muistan, että kuultuaan nimien Trukki ja Drucken merkitsevän "juopunutta", isä ja kaikki hänen veljensä sanoivat: "Se muutetaan, ei me niin juoppoja olla!" Itse olin valmis nimenmuuttoon, mutta aivan eri syystä. Olin päättänyt hakeutua opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun eli Polille ja käsitin, että minusta tehtäisiin siellä välittömästi "Politrukki", jos Trukki-nimisenä sinne menisin. Ylioppilaskirjoituksen selvitin tuona vuonna 1935 neljällä ällälla ja yhdellä cl:llä eli par-