Rakit ja Hurtat Katri Valan Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakit ja Hurtat Katri Valan Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti"

Transkriptio

1 puiston Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti Joulu 2003 Tässä numerossa: Me apinahäkissä Koiran ajatus Koirat kärsivät joulustressistä Joulu on herkkujen aikaa, mutta... Koirien Jouluetiketti Pikkujoulut 2003 V.I.D - very important dogs: Manta ja Miina Muistellen Seuraava kokous Hallituksen kokoonpano Jäseneksi liittyminen

2 Me apinahäkissä Monesta suunnasta on viimeaikoina pulpahtanut kysymys tai kommentti siitä, että koirat haukkuvat koirapuistossa. Siihen asiaan on kiinnitetty monella eri taholla paljon energiaa ja aikaa. Ymmärrettävää ja asiallista, jos emme unohda sitä, että koiramme kommunikoivat haukunnallaan. Yksi muoto kommunikointia, joka on koirankin käytettävissä. Koska koiramme sitten haukkuvat koirapuistossa? Omat huomioni ovat seuraavat: leikkiessään, kun joku on tulossa puistoon kera koiran, koiraa ulkoiluttava henkilö kävelee aidan toisella puolella reippaasti ohi, joku ulkoiluttaa koiraansa ja pysähtyy aidan toisella puolella jatkaakseen matkaansa keskusteltuaan puistossa olleen/olevien koirien kanssa, pyöräilijä polkee ohi, kävelyllä olevat ihmiset ovat kävelytiellä tai korkealla kalliolla, roskat noudetaan puistosta, vielä ei pojankoltiaiset ole saaneet pullistelujaan loppumaan ja etsivät nokkimisjärjestystä, tytöt haukkuvat kun kyllästyvät jäbien lyhyeen turvaväliin JA viimeinen huomioni on se, että koiralle se on luonteenomaista. Asukkaat puiston ympärillä eivät tietenkään pidä pitkistä räksytys sessioista, ei myöskään moni koirapuiston ohikulkija. Enkä millän usko, että itsekkään tukisimme tällaista sessiota. Mitä asialle sitten voisi tehdä, vai onko sille aina tehtävä jotain? Jossainhan meidän koiriemmekin täytyisi saada haukkua, koska asuvat kerrostalossa ja sielläkään ei saa haukkua?! Onko koirien haukunta niin kova juttu, ettei urbaani ihminen saa sitä enää mahtumaan muiden äänien sekamelskaan? Jos vaihtoehtona olisi omistajan kova - HILJAA! huuto jatkuvalla syötöllä, kummankohan sitä valitsisi? Asia ei todellakaan ole yksinkertainen, sen olen tullut huomanneeksi. Mitä siis tehdä? Tarkoitus oli pitää puiston tulevaisuutta koskeva kokous , mutta se jouduttiin perumaan sairastumisten takia. Ehdotankin uutta kokouspäivämäärää Jos ei läsnäolollaan voi ottaa osaa, niin ainakin mielipiteensä koirapuiston tulevaisuudesta ilmaisten. Me voimme fyysisesti tehdä räksytykselle jotain, jos esimerkiksi aita olisi toisenlainen, kasvillisuutta olisi äänenvaimentimena, koirapuistolla olisi keskipiste meille koirapuisto ihmisille joka ei sijaitsisi porttien tai kallioitten päällä yms. yms. Sekään, että yrittäisimme saada koirat keskittymään johonkin muuhun ohikulkioiden astuessa kuvaan...taitaisi vain olla aika kova ja pitkäaikainen urakka. Mutta sitäkin kannattaa yrittää. Syynä haukkumiseen ohikulkijoiden astuessa kuvaan, on harvinaisen yksiselitteinen ja looginen. Moni ihminen, terapeutit ja eläinlääkärit, olivat sitä mieltä, että koirapuistomme on liian pieni pinta-alaltaan kun laskee koiramäärän. Reviiri on siis aivan liian pieni koirien lukumäärän ottaen huomioon. Tätä asiaa en itseasiassa itse ole edes ajatellut. Saman vastauksen, lähestulkoon, sain kaikilta joilta asiaa kysyin (eläinlääkärit, terapeutit ja kouluttajat): - Koira on laumaeläin. Koira-aitaus on harvinaisen laadukkaasti ja ymmärrettävästi ympäröity alue jossa koirat ovat emäntiensä, isäntiensä ja toisten koirien parissa. Kun tämän selkeän alueen ohittaa joku, eivä koirat ajattele, että välissä on aita. Heillä on selkeä ajatus: Tätä aluetta tulee suojella ja samalla pyytää apua niiltä jotka hallitsevat tämän homman. Siis muut koirat. Jotkut koirat eivät syystä tai toisesta osallistu haukkumiseen = vartiointi&varoitus, ja hyvä niin, mutta suurin osa kuitenkin näin tekee. Rodulla ei tässä kohdin ole minkäänlaista merkitystä. ALUETTA TULEE SUOJELLA JA HAUKUNALLA SAA NOPEASTI VIESTITETTYÄ VAARAN LÄHESTYVÄN.Ja kuten olette varmasti huomanneet, alkaa haukunta siinä vaiheessa kun lähestyvä vaara on tarpeeksi lähellä koirapuistoa, voimistuu kun vaara on koirapuiston alueella ja taas taantuu kun vaara on tarpeeksi kaukana. Tarkkailkaa, sitä oppii paljon kun tietää mitä tulisi kuunnella tai katsoa. Minä itse ainakin hämmästyin suunnastomasti.

3 Tässä kohdin tahtoisi siteerata taas Ulla Kivimäen kirjasta otettuja pieniä tiedonjyväsiä. -Tietyt eläinten käyttäytymisongelmat johtuvat fyysisestä vaivasta, esimerkiksi niskakivusta riuhtomisen seurauksena. Varsinkin äkillisesti alkaneen häiriökäyttäytymisen jälkeen koira on hyvä tutkia selkärankahoitajalla, osteopaatilla, fysioterapeutilla tai eläinlääkärillä. Ruotsissa v, -91 tehdyn laajan tutkimuksen mukaan agressiivista ja/tai yliaktiivisista koirista 78% oli selkävikaisia. Vasta kun patologiset käyttäytymistekijät on suljettu pois, on syitä ja hoitoja ongelmakäyttäytymiseen etsittävä muualta.(sivu 217) -Nykyään hyväksytään, että ihmiset eivät ole maailman ainoita tuntevia ja älykkäitä olentoja. Koirakin on elävä kokonaisuus, eikä sen mieltä (psyyke) voida erottaa ruumiista (sooma). Psykosomaattiset sairastumiset ovat eläimillä yhtä tavallisia kuin ihmisillä. (sivu 218) Nämä lainaukset otin mukaan tähän omaan kirjoitukseeni, koska katsoin niiden tukevan tätä meidä pientä haukkumis ongelmaa. Toki voimme tehdä koirapuistossa paljon, jotta koiramme eivät haukkuisi AINA ohikulkioita...tosin aitauksemme on koiran huomion herättämiseksi toisaalle suhteellisen pieni alue. Siks, sitä koiran näkökulmasta tuleekin vartioida kalliolta tai aidan vierestä erityisen tarkasti. Jospa siis palaisimme takaisin kokoukseen KELLO Jokainen on saanut kutsun ja tovottavasti ottavat osaa tavalla tai toisella. Koska olemme ryhmä koirakerholaisia tulisi meidän myös ajatella kahta tärkeää asiaa: 1)Tahdomme koirapuiston pysyvän siinä missä se on, tosin hieman muutoksia kokeneena 2)Tahdomme kaikin tavoin helpottaa ohikulkioiden ja ympäristön asukkaiden elämää. Kunhan saamme siihen kaikki edellytykset. JA koska olemme rekisteröitynyt yhdistys, voimme ja saamme, ja meidän tuleekin vaikuttaa siihen miltä puisto näyttää kaikkien silmissä kun se on läpikäynyt suuren remppansa. Toivoisinkin kaikkien osallistuvan ja olevan omalla tavallaan mukana laatimassa kirjettä herra Hiekkalalle, Helsingin kaupungin Katri Valan puisto-projektin vetäjälle lähetettävässä kirjeen laadinnassa. Tahtoisin itse sen olevan asiallisesti ja ajatuksella laadittu, perusteluiden olevan korrekteja, ajatustemme tulevan selkeästi esille sekä sellainen, että sen voisi todella toteuttaa. Siitä syystä olen lähettänyt Teille kartat ja kirjeen, jotta jokainen kotonaan voisi valmiiksi ajatella mitä juuri hän tahtoisi tapahtuvan. Ja sen jälkeen kun sairastuin ja kokous peruttiin, pyysinkin kaikkia mailviestillä ajattelemaan ja lähettämään ajatuksensa valmiiksi minulle. Näin voisin koota kaikki ajatukset, lähettämään kootun ajatusversion jokaiselle jo ennen kokousta. Näin jokaisella olisi mahdollisuus kotonaan ja puistossa miettiä, mitäköhän sekin ajatus = muutos puistossa toisi tullessaan? Tässä toivoisinkin seuraavaa; ajatelkaa pitkällä tähtäimellä, koska koirapuisto ei tule vielä muuttamaan paikkaa eikä sitä suljeta. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2004 Teille kaikille sylintäydeltä, Krista ja Tobbe KOIRAN AJATUS Kun minä tässä pentuna... siksi nuo tornit minua kutsuu..., makailen lattialla tai touhuan ihan omiani, en oikein aina ymmärrä kaikkea. Siitä syystä nuo tornit kumartuvat ylleni ja... apua APUA... näyttävät hampaansaa ja ikenensäkin vielä kaiken lisäksi!!!!!! Tosi pelottavan näköistä, tosin tornit näyttävät samaa kalustoa kavereilleenkin????? Puhuvat siitä nimellä HYMY???? Ovatkohan he sittenkään kavereita? Ja sitten kun tornit päästävät sitä kummalista ääntä suustaan jossa siis on ne kammottavat hampaat!!!...niin arvatkaas mitä!!! Ne tyhmät tujottavat toisiaan suoraan silmiin...ei me vaan saada tehdä niin, kaverit tulee vaan hurjalle tuulelle ja sitten vasta näytelläänkin niitä ikeniä ja hampaita!! Nimimerkki PiAn apuatrvitseva PENTU

4 Koirauutisia muualta: Koirat kärsivät joulustressistä Joulu on koirille stressaavaa aikaa. Patoamaton vieraiden tulva, ylimääräisen puutavaran raahaaminen sisätiloihin, typerä elämöinti joululaulujen kustannuksella ja muu jonninjoutava puuhailu ajavat nelijalkaiset ystävämme hermoromahduksen partaalle. Dallasissa majailevan eläinten hoitolaitoksen johtaja Kent Robertson sanoo, että joulun kieppeillä koirat purevat noin 10 prosenttia hanakammin kuin muulloin. - Perheet kokoontuvat yhteen, ja meluavat lapset käyvät koirien hermoille, Robertson toteaa. Ei ole sattuma, että koirien joulu-uhrit ovat yleensä alle 15-vuotiaita lapsia. Pelkästään yhtäkkinen joulukukkien paljous saattaa hermostuttaa hauveleita. Olohuoneen nurkassa jököttävästä joulukuusesta nyt puhumattakaan. Kun tähän lisää sen, että joulukiireidensä keskellä isäntäväki saattaa unohtaa jopa lemmikkiensä ulkoiluttamisen, puremissoppa alkaa olla valmis. STT Joulu on herkkujen aikaa, mutta Ihmisten suuri jouluherkku; suklaa voi aiheuttaa koiralle myrkytystilan, kuolemaan johtava annos noin 30 kg koiralla on kilo maitosuklaata tai 100 g tummaa suklaata. Koiran aineenvaihdunta ei pysty käsittelemään suklaan sisältämää teobromiinia. Yli 80 % koirista ovat laktoosi-intolerantteja, joille maitotuotteet aiheuttavat ripulia, oksentelua, kaasujen muodostumista ja nestekertymiä. Myös sipuli aiheuttaa koiralle ilmavaivoja. Raa at juurekset eivät sula koiran suolistossa ja saattavat aiheuttaa ummetusta, suolitukoksia ja kaasukäymistä. Jos haluat syöttää koirallesi raakoja juureksia anna ne raasteena. Vaikka koira on lihansyöjä, saattavat linnun ja porsaan luut ja rustot aiheuttaa ummetusta, ripulia ja/tai haavaumia suolistossa ja ruokatorvessa. Myöskin ihmisten jokapäiväiset mausteet: suola ja sokeri ovat sopimattomia koiralle. Joten hankithan koirallesi jouluherkuiksi koirien herkkuja, esim. siankorvia tai saparoita. (lähde:

5 KOIRIEN JOULUETIKETTI Ole erityisen kärsivällinen ihmisiä kohtaan nyt. He näyttävät olevan tavallista stressaantuneempia ja arvostavat lohduttavia koiran nojailuja. He tulevat kotiin mukanaan suuria kantamuksia jotain, jota he kutsuvat lahjoiksi. Älä kuvittele että kaikki lahjat ovat sinulle. Ole pitkämielinen, jos he koristelevat sinut. Heille näyttää tuottavan erityistä nautintoa nähdä, miltä näytät päässäsi valesarvet. He tuovat ison puun sisään näkyvälle paikalle ja peittävät sen koristein ja kynttilöin. Niin oudolta kuin tämä näyttääkin sinusta, se on ihmisillesi tärkeä rituaali, joten sinun täytyy tietää muutamia asioita: - älä pissaa puun päälle - älä juo vettä puun jalustimesta - varo häntääsi kun ihmiset ovat puun lähellä - vaikka puun alla olisi kiinnostavia nimelläsi varustettuja pikkupaketteja, älä revi niitä auki. Ihmisesi voivat väliin kutsua joukon vieraita kyläilemään. Nämä kutsut voivat olla hauskoja, mutta vaativat sinulta tahdikkuutta: - kaikki vieraat eivät arvosta suukkoja ja nojailuja - älä syö tarjoilupöydältä - kerää hienovaraisesti makupaloja - ole miellyttävä, vaikka vieraat istuvatkin sohvallasi - älä juo laseista, jotka jäävät ulottuvillesi. Ihmisesi voivat myös lähteä vierailuille. Tällöinkin tapasi ovat tärkeitä: - ota huomioon kaikki kohdan 4 puita koskevat säännöt vieraissakin taloissa - kunnioita talossa asuvien eläinten reviiriä - siedä lapsia - ota koko charmisi käyttöön. Iso mies, jolla on valkea parta ja hyvin meluisa nauru, voi ilmaantua keskellä yötä. ÄLÄ PURE HÄNTÄ!! - Kirjoittaja tuntematon

6 Pikkujoulut 2003 Koirayhdistyksen Pikkujoulut vietettiin tällä kertaa Ravintola Sävelessä Hakaniemessä. Pääosassa olivat hyvä ruoka, juoma ja seura sekä tietenkin aito ja alkuperäinen Joulupukki! Ilta alkoi yhdistyksen tarjoamilla glögeillä ja jatkui jouluisen buffee-pöydän antimilla. Vatsat täynnä kalaa ja kalkkunaa, oli aika laulaa Pukki paikalle. Ho, Ho, Ho! Onkohan täällä kilttejä lapsia? Pukin säkistä löytyikin paketti melkein jokaiselle ja lahjapaperin rapina täytti Sävelen yläkerran... Mitähän paketista löytyy? Tämän vuoden hittilahjaksi osoittautuivat tunnelmalliset kynttilät. Kiitos kaikille juhlan järjestäjille sekä tietenkin juhlijoille kivasta illasta!

7 V.I.D. - Very Important Dogs: Manta ja Miina Nimi: Manta Syntymäaika: Rotu: Mantan äiti on huskyn ja dobermannin sekoitus, eli huskermanni. Isästä ei ole ihan täyttä varmuutta. Eräs epäilty on koira nimeltä Koira, joka on collien ja saksanpaimenkoiran sekoitus Luonne: Luonteeltaan Manta on kiltti ja vähän turhankin rauhallinen Harrastukset: Mantan lempiharrastuksia ovat lepäily ja mietiskely Kotipuistossa Manta vahtii usein ohikulkuliikennettä koirapuiston aidan vieressä, kallion korkeimmalla kohdalla. Manta on puiston leikeissä usein sivustakatsojan roolissa, koska ei viitsi juosta nuorempien koirien perässä. Miina toimii järjestyspoliisina : Jos muilla on liian kivaa keskenään, Miina pitää räksytyksellään järjestystä (lue: meteliä) yllä. Miina myös mielellään haukkuu ohikulkijat. Takaa-ajoleikit ovat kuitenkin kivoimpia (ainakin ihmisten mielestä), koska silloin Miina ei ehdi räksyttää... Nimi: Miina Syntymäaika: Rotu: Miina on luonnonvalinnan kautta muotoutunut perinteinen kyläkoira Luonne: Luonteeltaan Miina on lähes Mantan vastakohta: terhakka ja vilkas. Ei tarvita herätyskelloa eikä varashälytintä, kun on Miina. Miina myös laulaa päivän tapahtumat ihmisten tullessa töistä Harrastukset: Miinan lempiharrastuksia ovat myyränmetsästys, Mantan kiusaaminen, räksyttäminen ja yleinen touhottaminen Tytöt käyvät silloin tällöin myös retkeilemässä Rajasaaressa. Siellä pääsee haistelemaan meren tuoksua ja tapaamaan uusia koiratuttavuuksia. Mikään ei kuitenkaan vedä vertoja tyttöjen lempipaikalle: omalle saarelle Kustavissa. Siellä saa olla vapaana aamusta iltaan, jahdata myyriä ja jäniksiä tai haistella jälkiä katajapuskissa. Miina on varsinainen myyräkoira. Myyränpesien läheisyyteen on ilmestynyt isoja kuoppia, kun Miina on yrittänyt päästä myyrien jäljille. Mantan lempipuuhaa saaressakin on lepäily, mietiskely ja vahtiminen auringossa pihakalliolla. Välillä Manta innostuu mukaan Miinan jahtipuuhiin, erityisesti oravajahtiin. Liian lähelle kotirantaa tulleet veneilijät haukutaan kuorossa, pitäähän tunkeilijat ajaa pois. Uimisesta tytöt eivät ole kovin innostuneita, paitsi silloin, kun isäntäväki yrittää lähteä saaresta ilman heitä.

8 Taavia muistellen. Koirakerhon väki Syyskokouksessa valittu puiston koirakerho ry:n hallitus Puheenjohtaja: Krista Hagman /Tobbe p Sihteeri: Mervi Kaplas /Rudi Rahastonhoitaja: Elina Kukinto /Manta ja Miina Tiedottaja: Nina Mäntynen /Bella Jäsenet: Pekka Kukinto/Manta ja Miina Lippe Airas /Reetu Seija Hagman/Tobbe Seuraava kokous MAANANTAINA KLO KRISTALLA koskee kaupungin Marjatanmäen suunnittelua ( puisto) ja meidän osallistumistamme siihen suunnitteluun Kaikki, joilla on mahdollisuus, osallistukaa valmiiksi ajateltujen suunnitelmien/ajatusten/piirustusten/materiaali ehdotuksien jne. kera. tai lähetä ehdotuksesi meilitse

9 Jäseneksi liittyminen Voit liittyä jäseneksi täyttämällä osoitteessa ilmoittautumislomakkeen tai voit meilata yhteystietosi osoitteeseen Lisätietoja myös koirapuiston ilmoitustaululta. Liittymismaksu on 5. Jäsenmaksu vuodelle 2003 on 10. Lähetämme sinulle postitse laskun ja kerhomme säännöt Kerhomme on avoin kaikille koiraihmisille. Jos haluat vaikuttaa ympäristömme asioihin, tule mukaan! ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa. -lehti lähetetään puiston koirakerho ry:n jäsenille postitse, niille jotka ovat jättäneen sähköpostiosoitteen sähköpostitse sekä se julkaistaa koirakerhon Internet -sivuilla koirakerho. Osallistuthan sinäkin lehden tekoon? Juttuja ja juttuaiheita sekä valokuvia voi lähettää osoitteeseen Kaikki materiaali on tervetullutta.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Rakit ja Hurtat Katri Valan Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti

Rakit ja Hurtat Katri Valan Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti Puiston Koirakerho ry:n jäsenlehti Syksy 2003 Tässä numerossa: Tervehdys Kristalta Mikä on puiston koirakerho Hallituksen esittely Ajankohtaista asiaa puistosta mm. aita-asiaa Syystalkoot Syyskokous V.I.D

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä.

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä. Luonnekysely Hei Estrelanvuoristokoiran omistaja! Toivomme, että mahdollisimman moni estrelan omistaja täyttää tämän kyselyn, jotta saisimme totuudenmukaisen kuvan rodun tämän hetkisestä tilanteesta luonteen

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Spray Bark Controll Collar

Spray Bark Controll Collar Spray Bark Controll Collar Sitruunapannan käyttöohjeet JOHDANTO Haukkuminen on koiran normaalia käyttäytymistä. Joskus kuitenkin haukkuminen on ongelma omistajalle. Vastuuntuntoinen omistaja ei voi antaa

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90 Kauniit kodit 5,90 Marraskuu 2015 KaritaTykka: Aito ruoka kuuluujouluun TEE ITSE JOULUN HELPOT KORISTEET KIERRÄTÄ & TUUNAA JOULUHERKUT H Vaihtoehtoiset MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE KAUNIIT

Lisätiedot

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010

Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta. Toukokuu 2010 Oral-B Pohjoismainen tutkimus hampaiden hoidosta Toukokuu 2010 Hampaidenhoitotutkimus Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2010 YouGov. Siihen otti osaa noin 3000 18-65 -vuotiasta miestä ja naista Suomesta,

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät. Käsikirjoitus Yhdistyksen kokouksen -video -esitykseen. Kaupunginosayhdistyksen perustamiskokouksen asialista: Kop, kop, kop 1. Kokouksen avaus Avaaja Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat.

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Näytelmä Joulusatu : sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Laatinut: Jaroslava Novikova Opetuskommentit: 1. Kyseessä on draamaa. Esitimme

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ka/5 08.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (6) Yleisten töiden lautakunta Ka/5 08.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (6) 245 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Sanna Hellströmin valtuustoaloitteesta, joka koskee uusien ja laajojen koira-aitausten perustamista HEL 2012-002571

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013

Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013 Suomen Villakoirakerho r.y. Terveyskysely 2013 Finnish Poodle Club 2014 1 Terveyskysely 2013 Yhteensä 726 koiraa ilmoitettiin kyselyyn, vastausmäärä oli ennätys. Vain 6 koiraa jouduttiin jättämään analysoinnin

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Sinähän osaat, Liinu!

Sinähän osaat, Liinu! Sinähän osaat, Liinu! Tässä kirjassa kerrotaan, minkälaista on, kun on tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksia. Niitä voi olla monenlaisia. Tämä kirja kertoo Liinusta, jolle tarkkaavaisuus ja keskittyminen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA

LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA LASTEN KOULURUOKAKAMPANJA Suomen Lasten Parlamentti Me olemme Suomen Lasten Parlamentin hallituksesta. 9-13 -vuotiaat lapset ympäri Suomea vaikuttavat joka viikko sellaisissa asioissa, jotka itse kokevat

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot