Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KK 898/1999 vp - Hannes Manninen /kesk KIRJALLINEN KYSYMYS 898/1999 vp Alkoholipitoisuuden määritys liikennejuopumustapauksissa Eduskunnan puhemiehelle Liikennejuopumusta koskevia säännöksiä muutettiin lailla ( ) niin, että veren alkoholipitoisuuksien rinnalle rikoksen tunnusmerkeiksi tuli alkoholin määrä litrassa uloshengitysilmaa. Nämä rajat ovat 0,25 milligrammaa (rattijuopumus, RL 23:3) ja 0,60 milligrammaa (törkeä rattijuopumus, RL 23:4). Sittemmin on käynyt ilmi, että monissa tapauksissa rattijuopumuksesta syytetyksija tuomituksi joutuminen riippuu siitä, onko oikeudellisen arvioinnin perusteena hengitysilmasta tarkkuusalkometrillä saatu luku vai verinäytteestä tehty määritys. Käytännössä kuljettajan veren alkoholipitoisuus on 0,65-0,70 promillea, kun hänen hengitysilmastaan mitattu alkoholimäärä on 0,25 milligrammaa litraa kohti. Kun kolmessa tapauksessa viidestä, eli noin tapausta/vuosi, alkoholimääritystä ei tehdä verestä vaan kuljettajan uloshengitysilmasta, niin eri arvioiden mukaan vuosittain useita satoja, jopa toistatuhatta tapausta jää sikseen, vaikka todellisuudessa kuljettaja on syyllistynyt rattijuopumukseen. Vastaava koskee törkeitä tapauksia, jotka ovat rajan tuntumassa (1,2 promillea vs. 0,60 milligrammaa/litra). Vuosittain tämä merkitsee sitä, että sadoissa rajatapauksissa tuomio tulee hengitysilmasta tehdyn määrityksen perusteella rattijuopumuksesta, vaikka kuljettajan veren alkoholipitoisuus -jos sitä käytettäisiin oikeudellisen arvioinnin perustana- ylittää selvästi 1,2 promillea. Tällöin kuljettaja olisi tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta. Vähintään puolen promillen tapausten osuus liikennevirrassa ei ole viime vuosina muuttunut. Alle puolen promillen tapausten osuus sen sijaan on jyrkästi noussut. Vuonna 1998 valtakunnallisessa tutkimuksessa tutkittiin yli kuljettajaa. Heistä 0,88 prosenttia ajoi alle puolen promillen humalatilassa. Osuus on liki kaksinkertainen vuoden 1994lukuun (0,48 prosenttia) verrattuna. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että kuljettajan onnettomuusriski alkaa nousta jyrkästi, kun veren alkoholipitoisuus ylittää puoli promillea. Selvän kuljettajan riskiin verrattuna onnettomuustodennäköisyys on 0,7 promillen tasossa noin kaksinkertainen. Edellä kuvattu problematiikka voi myös käytännössä johtaa erikoisiin tilanteisiin. Kuljettajan hengitysilman alkoholipitoisuudeksi todetaan tarkkuusalkometrillä 0,23 milligrammaa/litra. Koska rangaistavuuden edellytys ei täyty, kuljettaja saa jatkaa matkaansa. Hetken kuluttua hän joutuu ratsiaan. Puhalluskoe osoittaa 0,6 promillea. Kuljettaja viedään jatkotutkimukseen. Verinäytteestä tehty analyysi osoittaa alkoholipitoisuudeksi 0,67 promillea. Kuljettaja tuomitaan rattijuopumuksesta, vaikka hänet hetkei:i,: '1- min vapautettiin toisella menetelmät t~:'>' 1 n mittauksen perusteella. Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 :n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Versio 2.0

2 KK 898/1999 vp- Hannes Manninen /kesk Onko oikeusturvan kannalta perusteltua soveltaa nykyisenlaisia turvamarginaaleja määritettäessä alkoholipitoisuus hengitysilmasta tai verestä ja onko kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta asianmukaista, että lukuisissa tapauksissa syyllisyyden tai syyttömyyden ratkaisee se, tehdäänkö alkoholimääritys epäillyn hengitysilmasta vai verestä? Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Hannes Manninen /kesk 2

3 Ministerin vastaus KK 898/1999 vp- Hannes Manninen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Valtiopäiväjärjestyksen 37 :n momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Hannes Mannisen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 898/1999 vp: Onko oikeusturvan kannalta perusteltua soveltaa nykyisenlaisia turvamarginaaleja määriteltäessä alkoholipitoisuus hengitysilmasta tai verestä ja onko kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta asianmukaista, että lukuisissa tapauksissa syyllisyyden tai syyttömyyden ratkaisee se, tehdäänkö alkoholimääritys hengitysilmasta vai verestä? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Rattijuopumuksesta säädetään rikoslain 23 luvun 3 :ssä. Henkilö on tuomittava rattijuopumuksesta, jos hän kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana tai sen jälkeen on vähintään 0,5 promillea tai että hänellä on tällöin vähintään 0,25 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Rikoslain 23 luvussa säädetään vastaavasti mm. törkeästä rattijuopumuksesta. Suomessa on edellä lausutun perusteella käytössä kaksi erilaista tapaa määritellä rattijuoppoudesta epäillyn henkilön humalatila. Aikaisemmin, ennen 15 päivänä heinäkuuta 1994 voimaan tullutta rikoslain muutosta, alkoholipitoisuus määriteltiin yksinomaan verikokeen avulla. Todettakoon, että humalatilan määritteleminen kuljettajan hengitysilmasta on otettu käyttöön jo ennen Suomea mm. Ruotsissa ja Norjassa. Poliisille on hankittu tarkkuusalkometrijärjestelmä, jota valvotaan keskitetysti. Se otettiin käyttöön vuoden 1998 heinäkuun alussa koko maan alueella. Tarkkuusalkometrijärjestelmän käyttöönotolla on pyritty sekä poliisin että terveydenhoitohenkilöstön työaikasäästöihin ja syylliseksi epäillyn henkilön oikeusturvan parantamiseen mm. vähentämällä aiheettomaksi osoittautuvia ajokieltoja rajatapauksissa. Tavoitteena on se, että prosenttia epäillyistä rattijuopumustapauksista voitaisiin tulevaisuudessa käsitellä siten, että epäilty puhallutetaan tarkkuusalkometrillä. Sisäasiainministeriö on antanut poliisille ohjeet tarkkuusalkometrillä tehtäville hengitysilman alkoholimittauksille. Ohjeiden mukaan humalatilan toteamiseen tulee ensisijaisesti käyttää tarkkuusalkometrijärjestelmää. Henkilö viedään kuitenkin verikokeeseen mm. siinä tapauksessa, ettei hän halua tai hän ei pysty puhaltamaan alkometriin, hänen epäillään olevan alkoholin lisäksi muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, humalatilan määrittämiseksi on tarpeellista suorittaa takaisinlaskenta tai jos verikokeeseen vieminen on muuten, esimerkiksi kuljetusolosuhteet huomioon ottaen, poliisitoiminnan kannalta mielekästä. Mainittakoon, että vuoden 1999 aikana tavatuista rattijuopumuksesta epäillyistä henkilöistä noin joka toisen humalatila määriteltiin tarkkuusalkometrillä. Rattijuopumuksen syylliseksi langettava raja on eri maissa yleisimmin 0,5 promillea. Ruotsissa raja tosin on 0,2 promillea alkoholia veressä tai 0,10 mg alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Puolen promillen rajaa on perusteltu sillä, että kuljettajan virhetoiminnot (kolaririski) alkavat merkittävästi lisääntyä humalatilan ylittäessä puoli promillea. Hyväksyttäessä rikoslakiin hengitysilman syylliseksi langettava raja (0,25 mg) 3

4 KK 898/1999 vp- Hannes Manninen /kesk Ministerin vastaus lienee ollut tarkoitus, että se keskimäärin vastaisi 0,5 promillen verenalkoholipitoisuutta. Peruslähtökohtana pidettiin kuitenkin sitä, ettei ketään tulisi tuomita rattijuopumuksesta hengitysilman perusteella, jos hänen verenalkoholipitoisuutensa olisi samanaikaisesti alle 0,5 promillea. Verenalkoholin ja hengitysilman alkoholin suhde vaihtelee eri henkilöillä. Suomen tarkkuusalkometrijärjestelmässä käytetään sellaista suhdelukua ja laitehajonnasta johtuvaa varmuusvähennystä (yhteensä noin 24 prosenttia), että keskimäärin yksi miljoonasta puhallustuloksesta voi olla liian korkea. Kun otetaan huomioon tällä hetkellä keskimääräinen noin 30 minuutin viive ajotapahtuman ja tarkkuusalkometripuhalluksen välillä, laitehajonnasta johtuva varmuusvähennys sekä verenalkoholin ja hengitysilman alkoholin määrittelyssä käytetty suhdeluku, edellyttää syylliseksi langettavan 0,25 mg:n rajan ylittävän tuloksen puhaltaminen keskimäärin 0,69-0,74 promillen luokkaa olevaa verenalkoholin määrää. Tarkkuusalkometrijärjestelmästä on nyt yli vuoden kokemus, ja sillä käsitelty tapausmäärä onkin jo riittävä varmuusvähennysten uuteen tarkasteluun. Järjestelmän muuttaminen siten, että yksi tuhannesta hengitysilmamittauksesta voisi antaa korkeamman alkoholimäärän kuin sitä vastaava verenalkoholimittaus, edustaisi vieläkin varsin suurta varmuutta. Sisäasiainministeriössä on jo käynnistetty toimenpiteet varmuusvähennyksen pienentämiseksi. Muuttaminen on mahdollista sisäasiainministeriön hallinnollisella päätöksellä. Kansalaisten yhdenvertaisuus eri järjestelmiä käytettäessä on pyritty takaamaan ohjeistamalla poliisin kenttätoimintaa siten, että järjestelmä valitaan kaikkien kohdalla samoilla perusteilla. On kuitenkin selvää, että henkilö, joka esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi ei pysty puhaltamaan, on tässä suhteessa eriarvoisessa asemassa. Liikenneturvallisuuden kannalta ei voida pitää hyväksyttävänä, että rattijuoppouden kiinnijäämisraja nousee. Vaikka Ruotsissa on käytössä vastaava järjestelmä, ei rajan liukumisella ylöspäin ole alhaisemmista verenalkoholin ja hengitysilman rangaistusrajoista johtuen samaa merkitystä. Todellinen kiinnijoutumisraja lienee Ruotsissa siellä käytössä oleva (yksi tuhannesta) virheriskivähennys huomioon ottaen noin 0,42 promillea. Helsingissä 4 päivänä tammikuuta 2000 Sisäasiainministeri Kari Häkämies 4

5 Ministems svar KK 898/1999 vp- Hannes Manninen /kesk Tili riksdagens talman 1 det syfte 37 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru ta1man, tili vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsman Hannes Manninen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 898/1999 rd: Ar det med tanke på rättssäkerheten motiverat att tillämpa de nuvarande säkerhetsmarginalerna vid bestämmande av alkoholhalten i utandningsluften eller blodet och är det med tanke på medborgarnas likställighet och en rättvis behandling av medborgarna lämpligt att en persons skuld eller oskuld i åtskilligafall blir beroende av om alkoholhalten bestäms i utandningsluften eller i blodet? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Om rattfylleri bestäms i 23 kap. 3 strafflagen. En person skall dömas för rattfylleri om han kör ett motordrivet fordon så att alkoholhalten under eller efter fården är minst 0,5 promille i hans blod eller minst 0,25 milligram per liter i hans utandningsluft. På motsvarande sätt bestäms i 23 kap. strafflagen bl.a. om grovt rattfylleri. Enligt det ovan sagda tillämpas i Finland två olika sätt att bestämma berusningstillståndet hos en person som misstänks för rattfylleri. Tidigare, innan en ändring av strafflagen trädde i kraft den 15 juli 1994, bestämdes alkoholhalten enbart på basis av blodprov. Det bör konstateras att bestämmandet av en förares berusningstillstånd enligt alkoholhalten i utandningsluften har införts bl.a. i Sverige och Norge före Finland. Vid polisen har tagits i bruk ett system med precisionsalkometrar som övervakas centralt. Systemet togs i bruk i hela landet i början av juli Genom ibruktagandet av systemet med precisionsalkometrar har man strävat efter att spara in både polisens och hälsovårdspersonalens arbetstid och efter att förbättra rättsskyddet för den misstänkte bl.a. genom att i gränsfall minska körförbud som visar sig vara onödiga. Målet är att % av alla misstänkta fall av rattfylleri i framtiden skall kunna behandlas så att den misstänkte blåser i en precisionsalkometer. lnrikesministeriet har meddelat anvisningar till polisen om hur alkoholhalten i utandningsluften skall mätas med precisionsalkometer. Enligt anvisningama skall berusningstillståndet i första hand konstateras med hjälp av systemet med precisionsalkometrar. Av en misstänkt person tas dock blodprov bl.a. i det fall att han inte vill eller inte kan blåsa i en alkometer, att han misstänks vara påverkad av även andra rusmedel än alkohoi, att det för bestämmande av berusningstillståndet är nödvändigt att göras en s.k. tillbakaräkning eller då det annars, t.ex. med beaktande av transportförhållandena, ur polisens synvinkel är ändamålsenligt att låta ta blodprov. Det kan nämnas att berusningstillståndet hos cirka hälften av de personer som misstänktes för rattfylleri under 1999 bestämdes med hjälp av en precisionsalkometer. Gränsen för straff för rattfylleri i olika Iänder är i allmänhet 0,5 promille. 1 Sverige är gränsen dock 0,2 promille alkohoi i blodet eller 0,10 mg alkohoi per liter i utandningsluften. Gränsen på 0,5 promille har motiverats med att en förares felmanövrar (risken för kollision) börjar öka på ett avgörande sätt då berusningstillståndet överstiger en halv promille. Då rattfyllerigränsen på 0,25 mg alkohoi i utandningsluften godkändes i strafflagen torde avsikten ha varit att denna alkoholhalt i genomsnitt motsvarar en alkohoihait på 5

6 KK 898/1999 vp- Hannes Manninen /kesk Ministerns svar 0,5 promille i blodet. Den grundläggande utgångspunkten var dock att ingen skulle dömas för rattfylleri på basis av utandningsluften om hans alkoholhalt i blodet samtidigt underskred 0,5 promille. Förhållandet mellan alkoholhalten i blodet och i utandningsluften varierar hos olika personer. Inom systemet med precisionsalkometrar i Finland används ett sådant jämförelsetal och ett sådant s.k. säkerhetsavdrag som beror på avvikelser mellan olika apparater (sammanlagt ca 24 %) att i medeltal ett utandningsresultat av en miljon kan vara för högt. Med beaktande av att dröjsmålet mellan körhändelsen och blåsningen i precisionsalkometer för närvarande är i genomsnitt 30 minuter förutsätter det säkerhetsavdrag som beror på avvikelser mellan olika apparater, samt det jämförelsetal som används vid bestärnning av alkoholhalten i blodet och i utandningsluften, att den misstänkte då hans utandningsresultat överskrider den gräns på 0,25 mg som förutsätts för att han skall dömas, har en alkoholhalt på i genomsnitt 0,69-0,74 promille i blodet. Man har nu över ett års erfarenhet av systemet med precisionsalkometrar och de fall som behandlats under den tiden är redan tillräckligt många för att säkerhetsavdraget skall kunna ses över. En ändring av systemet så att ett utandningsresultat av tusen kan ge en högre alkoholhalt än motsvarande blodprov innebär fortfarande att systemet är synnerligen säkert. Vid inrikesministeriet har redan vidtagits åtgärder för att minska säkerhetsavdraget. En ändring är möjlig genom inrikesministeriets administrativa beslut. Man har strävat efter att garantera medborgarnas likställighet då olika system används genom att reglera polisens verksamhet på fåltet så att systemet väljs på samma grunder för alla. Det är dock klart att en person som t.ex. på grund av sjukdom eller skada inte kan blåsa är i en ojämlik ställning i detta hänseende. Med tanke på trafiksäkerheten kan det inte anses godtagbart att gränsen för rattfylleri stiger. Trots att motsvarande system tillämpas i Sverige har en förskjutning av gränsen uppåt inte samma betydelse på grund av att gränserna för straff både då det gäller alkoholhalten i blodet och i utandningsluften är lägre. 1 Sverige torde den verkliga gränsen för att bli fast för rattfylleri, med hänsyn till det säkerhetsavdrag ( ett på tusen) som tillämpas, vara ca 0,42 promille. Helsingforsden 4 januari 2000 Inrikesminister Kari Häkämies 6