JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS L. A. GEELHOED 10 päivänä maaliskuuta

Transkriptio

1 JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS L. A. GEELHOED 10 päivänä maaliskuuta I Johdanto 1. Korkein oikeus on esittänyt esillä olevassa asiassa yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymyksiä annetun direktiivin 72/166/ETY 2 (jäljempänä ensimmäinen direktiivi), annetun direktiivin 84/5/ETY 3 (jäljempänä toinen direktiivi) ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän lakisääteisen vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevien jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen lähentämisestä annetun direktiivin 90/232/ETY 4 (jäljempänä kolmas direktiivi) tulkinnasta. aiheutunut vahinkoa ja joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja ajoi onnettomuushetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena, kansallisen oikeuden nojalla sulkea kokonaan tai osittain sen suojan ulkopuolelle, joka hänelle myönnetään moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevissa yhteisön direktiiveissä. II Yhteisön oikeus 2. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii esittämillään kysymyksillä selvittämään, voidaanko matkustaja, jolle on 3. Vuodesta 1972 lähtien yhteisön lainsäätäjä on pyrkinyt direktiivien avulla yhdenmukaistamaan moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän lakisääteisen vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevia jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä. 1 Alkuperäinen kieli: hollanti. 2 Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annettu neuvoston direktiivi 72/166/ETY (EYVL I. 103, s. 1). 3 Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annettu toinen neuvoston direktiivi 84/5/ETY (EYVL 1983, L 8, s. 17). 4 Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annettu kolmas neuvoston direktiivi 90/232/ETY (EYVL L 129. s. 33). 4. Ensimmäisessä direktiivissä säädetään vihreiden korttien rajatarkastusten poistamisesta ja siitä, että kaikissa jäsenvaltioissa otetaan käyttöön pakollinen vastuuvakuutus, joka kattaa yhteisön alueella aiheutuneet vahingot. I

2 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS - ASIA C-537/03 5. Ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa, jossa lähdetään periaatteesta, jonka mukaan liikenneonnettomuuksien uhreille on korvattava vahinko, kun vastuu on vahvistettu, säädetään seuraavaa: "1. Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun liikennevakuutuksen on katettava sekä omaisuusvahingot että henkilövahingot. "Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella. Vakuutetun vastuun laajuus sekä vakuutusturvan ehdot määräytyvät näiden toimenpiteiden mukaisesti." 2. Jäsenvaltioiden on vaadittava, tämän kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden mahdollisesti asettamien korkeampien vastuurajojen soveltamista, että ne vastuumäärät, joiden osalta tällainen vakuutus on pakollinen, ovat vähintään: henkilövahingossa ECUa, jos kyseessä on vain yksi vahingon kärsinyt; jos yhdessä vahinkotapauksessa on useampi vahingon kärsinyt, tämä vastuumäärä kerrotaan vahingon kärsineiden lukumäärällä; 6. Toisella direktiivillä yhteisön lainsäätäjä pyrki yhdenmukaistamaan tämän vakuutuksen sisältöön liittyviä eri seikkoja, jotta liikenneonnettomuuksien uhreille taattaisiin vähimmäissuoja ja jotta yhteisössä tämän vakuutuksen laajuuden osalta vallitsevia eroja voitaisiin pienentää. omaisuusvahingossa ECUa vahinkotapausta kohti, riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä. 7. Toinen direktiivi koskee vakuutussuojan kattavuutta eli laajuutta, ja siinä säädetään tätä koskevista vähimmäismääristä. Toisen direktiivin 1 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa: Jäsenvaltiot voivat edellä olevien vähimmäisvastuumäärien sijasta määrätä henkilövahingosta vähimmäisvastuumääräksi ECUa, jos yhdessä vahinkotapauksessa on useampi kuin yksi vahingon kärsinyt, tai henkilövahingosta ja omaisuusvahingosta yhteisen ECUn vähimmäisvastuumäärän vahinkotapausta kohti, riippumatta vahingon kärsineiden lukumäärästä tai vahingon laadusta." I

3 8. Toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa: "Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että mitään vakuutuskirjan sisältämää lakisääteistä määräystä tai sopimuslauseketta, jolla evätään korvaus tapauksissa, joissa ajoneuvoja käyttävät tai kuljettavat: määräystä tai lauseketta voidaan kuitenkin soveltaa sellaisten henkilöiden vahingoksi, jotka ovat vapaaehtoisesti menneet vahingon tai vamman aiheuttaneeseen ajoneuvoon, jos vakuutuksenantaja voi osoittaa heidän tienneen ajoneuvon olleen varastettu. henkilöt, joilla ei ole nimenomaista tai muutoin annettua lupaa siihen, 10. Kolmas direktiivi annettiin tiettyjen vakuutusta koskevien säännösten selventämiseksi, koska vakuutuksesta suoritettavien korvausten laajuudessa oli yhä huomattavia eroja. henkilöt, joilla ei ole kyseisen ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia, tai henkilöt, jotka ovat rikkoneet kyseisen ajoneuvon kuntoa ja turvallisuutta koskevia lakisääteisiä teknisiä vaatimuksia, 11. Kolmannen direktiivin johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan, että tietyissä jäsenvaltioissa erityisesti moottoriajoneuvojen matkustajien pakollinen vakuutusturva on puutteellinen. Tämän erityisen vahinkoalttiin mahdollisten vahingonkärsineiden ryhmän suojelemiseksi puutteet olisi korjattava. ei sovelleta vahinkoa kärsineiden kolmansien korvausvaatimuksiin." 12. Kolmannen direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa: 9. Saman artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan edellä ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittua "Direktiivin 72/166/ETY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta vakuutuksesta on korvattava ajoneuvon käytöstä kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahin- I

4 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS ASIA C-537/03 got, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 84/5/ETY 2 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan soveltamista." aiheuttanut itselleen henkilöön kohdistuneen vahingon tahallaan tai törkeällä tuottamuksella, suoritetaan siitä korvausta ainoastaan siltä osin, kun muut olosuhteet ovat vaikuttaneet vahingon syntymiseen." III Asiaa koskeva kansallinen oikeus 13. Pakollista liikennevakuutusta koskevat yleiset säännökset sisältyvät liikennevakuutuslakiin. Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö- tai omaisuusvahinko korvataan vakuutuksesta siten kuin sanotussa laissa säädetään. 15. Liikennevakuutuslain 7 :n 3 momentissa oli seuraava erityissäännös matkustajan oikeudesta liikennevakuutuksesta henkilövahingon johdosta suoritettavaan korvaukseen silloin, kun kuljettaja oli päihteiden vaikutuksen alainen: 14. Liikennevakuutuslain 7 :n 1 momentissa säädetään vahinkoa kärsineen myötävaikutuksesta omaan vahinkoon seuraavaa: "Jos se, jota liikennevahinko on kohdannut, itse myötävaikutti sen syntymiseen, voidaan hänen korvauksensa muiden kuin henkilöön kohdistuneiden vahinkojen osalta alentaa tai evätä sen mukaan, mikä oli hänen syytään, miten ajoneuvoa kuljetettiin ja mitkä muut olosuhteet vaikuttivat vahinkoon. Jos joku on "Jos joku on aiheuttanut itselleen henkilöön kohdistuneen vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään 0,60 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, taikka hän on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa muuten alkoholin tai muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, suoritetaan korvausta ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli kuin siihen on erityinen syy. Mitä edellä on sanottu kuljettajan oikeudesta korvaukseen, koskee myös matkustajaa, milloin tämä vahingon sattuessa oli mukana ajoneuvossa, vaikka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää edellä mainitusta kuljettajan tilasta." I

5 IV Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet 16. Katja Candolinin äiti Tanja Candolin sekä Jari-Antero Viljaniemi ja Veli-Matti Paananen olivat matkustajina Paanasen omistamassa autossa, jota Jarno Ruokoranta kuljetti. Ruokoranta kuljetti autoa 180 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa nopeusrajoitus oli ensin 80 ja sitten 60 kilometriä tunnissa. Kuljettaja menetti kuljettamansa auton hallinnan, jolloin se sinkoutui tieltä. Ruokorannan veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 2,08 promillea. Myös matkustajat olivat humalassa. 17. Onnettomuuden seurauksena Tanja Candolin sai surmansa. Viljaniemen lonkka meni sijoiltaan ja Paanaselle aiheutui täydellinen selkäydinvamma, alaraajojen halvaus ja aivovamma. Viljaniemen vaatteita vahingoittui. 19. Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt Porin käräjäoikeus katsoi Ruokorannan syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenteen vaarantamiseen, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeisiin vammantuottamuksiin. Käräjäoikeus tuomitsi hänet näistä rikoksista vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi Paanasen syyllistyneen kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle mutta ottaen huomioon hänelle aiheutuneet vaikeat vammat jätti hänet siitä rangaistukseen tuomitsematta. 20. Käräjäoikeus velvoitti Ruokorannan suorittamaan Katja Candolinille kuukausittaista elatusapua saakka ja korvausta hautaukseen liittyneistä kustannuksista. Se velvoitti Ruokorannan suorittamaan Viljaniemelle korvausta sairaalakuluista, vaurioituneista vaatteista sekä kivusta ja särystä. Käräjäoikeus velvoitti Ruokorannan suorittamaan Paanaselle korvausta hoito- ja lääkekuluista, kivusta ja särystä ja pysyvästä viasta ja haitasta sekä korvausta ansionmenetyksestä kuukausittain 24 vuoden ajan. Koska Ruokorannan teot olivat pääosin tahallisia ja teot oli luokiteltu törkeiksi, käräjäoikeus katsoi, ettei korvauksia ollut kohtuullista alentaa. 18. Auto oli liikennevakuutettu Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolassa. 21. Siltä osin, oliko tuomitut korvaukset maksettava Ruokorannan kuljettaman auton liikennevakuutuksesta, käräjäoikeus lausui, että koko seurue oli ollut useita tunteja I

6 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS - ASIA C-537/03 yhdessä ja nauttinut alkoholia ja että tämän jälkeen he olivat omin avuin menneet Ruokorannan kuljettamaan autoon. Kaikkien oli täytynyt havaita Ruokorannan humalatila. Näin ollen kenelläkään heistä ei ollut liikennevakuutuslain 7 :n 3 momentin mukaan oikeutta saada korvausta vakuutusyhtiöltä, paitsi mikäli korvauksen suorittamiseen oli sanotussa säännöksessä tarkoitettu erityinen syy. sovitella hänen maksettavakseen tuomittuja korvauksia hänen taloudellisten olojensa perusteella tai sen vuoksi, että matkustajat olisivat myötävaikuttaneet heille aiheutuneisiin vahinkoihin. Liikennevakuutuksesta suoritettavan korvauksen osalta hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion lopputulosta vain niin, että myöskään Ruokorannan Paanaselle maksettavaksi tuomittuja korvauksia ei ollut maksettava liikennevakuutuksesta. 22. Käräjäoikeus totesi Paanasen osalta, että tämä oli saanut vaikeat, pysyvät vammat ja että Ruokorannan taloudelliset olot huomioon ottaen korvauksen ehdoton menettäminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ja määräsi, että Paanaselle tuomittavat korvaukset tuli suorittaa Ruokorannan kuljettaman auton liikennevakuutuksesta. Sen sijaan Katja Candolinin ja Viljaniemen osalta ei käräjäoikeuden harkinnan mukaan ollut esitetty erityisiä syitä sille, että korvaukset tulisi maksaa liikennevakuutuksesta. 24. Valituksissaan korkeimmassa oikeudessa Katja Candolin, Viljaniemi ja Paananen vaativat korvausten määräämistä suoritettaviksi liikennevakuutuksesta. Korkein oikeus on esittänyt tekemällään päätöksellä seuraavat ennakkoratkaisukysymykset: 23. Turun Hovioikeus totesi valitusta käsitellessään Ruokorannan korvausvelvollisuuden osalta, että huomioon ottaen Ruokorannan syyllisyyden aste ei ollut perusteita "1) Asettaako kolmannen direktiivin (90/232/ETY) 1 artiklan vaatimus, jonka mukaan vakuutuksesta on korvattava ajoneuvon käytöstä kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot, tai jokin muu yhteisön oikeuden säännös tai periaate rajoituksia arvioitaessa kansallisen oikeuden mukaan matkustajan oman myötävaikutuksen merkitystä, kun kysymys on hänen oikeudestaan pakollisesta liikennevakuutuksesta suoritettavaan korvaukseen? I

7 2) Onko yhteisön oikeuden mukaista missään muussa tilanteessa kuin toisen direktiivin (84/5/ETY) 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainituissa tapauksissa evätä tai rajoittaa ajoneuvon matkustajan menettelyn perusteella hänen oikeuttaan saada korvausta liikennevahingon johdosta pakollisesta liikennevakuutuksesta? Voiko tämä tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun henkilö on mennyt matkustajaksi ajoneuvoon, vaikka hän on voinut havaita, että onnettomuuden ja hänen vahingoittumisensa vaara on ollut tavallista suurempi? komission ja Paanasen esittämiin huomautuksiin. Koska Suomen, Ruotsin, Itävallan, Saksan ja Norjan hallitukset sekä Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta esittäneet lähestulkoon samanlaisia huomautuksia, sisällytän ne Suomen hallituksen esittämiä näkemyksiä koskevaan esitykseeni. 3) Asettaako yhteisön oikeus estettä sille, että tällaisena huomioon otettavana seikkana pidetään kuljettajan päihtymystä, joka vaikuttaa hänen kykyynsä kuljettaa ajoneuvoa turvallisesti? 4) Asettaako yhteisön oikeus estettä sille, että autossa matkustajana olevan auton omistajan oikeutta pakollisesta liikennevakuutuksesta suoritettavaan korvaukseen henkilövahingon johdosta arvioidaan muita matkustajia ankarammin sen perusteella, että hän on sallinut päihtyneen ajaa autoaan?" V Osapuolten huomautukset 26. Suomen hallitus toteaa, että yhteisön oikeuden tarkoituksena ei ole yhdenmukaistaa vahingonkorvausvastuusäännöstöjä. Tämä käy ilmi asiassa Mendes Ferreira ja Delgado Correira Ferreira annetusta tuomiosta, 5 jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että yhteisön oikeudessa ei määritellä sen vahingonkorvausvastuun laatua ankara tai tuottamukseen perustuva vastuu joka vakuutuksen täytyy kattaa. Direktiiveissä asetetaan vain velvollisuus varmistaa, että ajoneuvojen käyttöön liittyvä vastuu katetaan vakuutuksella. Tämän vuoksi jäsenvaltioille on jätetty toimivalta antaa vahingonkorvausvastuusäännökset, joita sovelletaan sellaisiin vahinkotapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet ajoneuvon käyttämisestä liikenteessä. 25. Huomautuksia koskevassa arvioinnissani keskityn ennen kaikkea Suomen hallituksen, 5 - Asia C-348/98, tuomio (Kok. 2000, s. I-6711, 23, 28 ja 29 kohta). I

8 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS - ASIA C-537/ Yhteisön oikeudessa ei Suomen hallituksen mukaan millään tavalla rajoiteta sitä, miten vahingonkärsijän myötävaikutuksen merkitystä yksittäistapauksessa arvioidaan. Kansallisessa vahingonkorvausoikeudessa periaatteena on, että vahingonkärsijälle, joka on myötävaikuttanut vahingon syntymiseen, aiheutunutta vahinkoa ei korvata tai se korvataan vain osittain. Kansallisten tuomioistuinten asiana on määrittää, missä määrin yleisiä vahingonkorvausvastuusäännöksiä on sovellettava yksittäistapauksissa. 29. Saksan hallitus toteaa, että direktiivit koskevat vain liikennevakuutuksen antajan ja moottoriajoneuvon omistajan välistä oikeussuhdetta. Direktiivit eivät koske vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen välistä oikeussuhdetta. Viimeksi mainittuun sovelletaan kansallisia vahingonkorvaus- ja vastuusäännöksiä. 28. Vahingonkorvaus voidaan Suomen hallituksen mukaan evätä tai sitä voidaan rajoittaa, jos vahinkoa kärsinyt on voinut havaita onnettomuuden vaaran olleen tavallista suurempi. Tuomioistuin voi yleisten vastuusäännösten perusteella evätä korvauksen tai rajoittaa sitä, jos henkilö on noussut ajoneuvoon tietoisena siitä, että hänellä on ajomatkan aikana huomattavasti tavanomaista suurempi riski vahingoittua. Yhteisön oikeus ei aseta esteitä sille, että korvausta alentavana seikkana pidetään kuljettajan päihtymystä. Yhteisön oikeus ei myöskään aseta esteitä sille, että mukana olleen ajoneuvon omistajan, joka on sallinut päihtyneen henkilön ajavan autoaan, oikeutta korvaukseen arvioidaan muita matkustajia ankarammin. Itävallan hallitus huomauttaa vielä, että ajoneuvon omistaja tai haltija ei ole vahinkoa kärsinyt kolmas henkilö, vaan sopimussuhteessa vakuutuksenantajaan, minkä vuoksi ajoneuvon omistajan oikeutta korvaukseen voidaan arvioida muita matkustajia ankarammin. 30. Ruotsin ja Itävallan hallitukset esittävät vielä joitakin lisähuomautuksia. Ruotsin hallitus toteaa, että vahingonkorvauksen sovittelu ei voi merkitä sitä, että oikeus korvaukseen suljettaisiin kokonaan pois tietyiltä henkilöryhmiltä tai tietyn tyyppisistä vahingoista. Itävallan hallitus katsoo, että pakollista vakuutusta koskevassa sopimuslausekkeessa ei voida määrätä, että vakuutuksenantajan vahingonkorvausvelvollisuutta matkustajien osalta rajoitetaan tai se suljetaan pois tapauksissa, joissa ajoneuvon kuljettaja oli juopunut. 31. Komissio toteaa, että ennakkoratkaisukysymykset koskevat vakuutuksenantajan ja vahingon kärsineen henkilön välistä suhdetta. Vahinkoa kärsineen henkilön vastuuta ja tähän liittyvää vahingonkorvausvelvollisuutta koskevaa kysymystä on arvioitava kansallisen oikeuden perusteella. I

9 32. Se toteaa lisäksi, että pakollista vakuutusta koskevassa sopimuksessa ei voida määrätä, että erityisesti ajoneuvon kuljettajan oltua päihtynyt vakuutuksenantajan ei tarvitse korvata vakuutetussa ajoneuvossa olleille matkustajille aiheutuneita henkilöjä omaisuusvahinkoja. 6 Komissio viittaa näkemyksensä tueksi erityisesti asiassa Ruiz Bernaldez annettuun tuomioon. 7 Tuosta tuomiosta käy ilmi, että yhteisöjen tuomioistuin ottaa huomioon sen, että vahingonkärsijät ovat itse aiheuttaneet tilanteen, mutta ainoastaan toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa; tuossa säännöksessä on lueteltu ne erityistapaukset, jotka voidaan jättää vakuutussuojan ulkopuolelle. Paananen toteaa, että pääsääntönä on oltava vahingon korvattavuus, koska matkustajien on mahdotonta näyttää toteen, että he eivät tienneet kuljettajan päihtymystilasta. VI Arviointi asiasta 33. Lisäksi komission mukaan on yhteisön oikeuden vastaista tarkastella ajoneuvossa matkustajana ollutta ajoneuvon omistajaa ankarammin, koska kolmannen direktiivin 1 artiklassa tehdään vahingonkorvauksen osalta ero ainoastaan kuljettajan ja matkustajan välillä. 34. Paananen katsoo, että direktiivistä ilmenee, että liikennevakuutuksesta on korvattava kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot. Vain poikkeustilanteissa voidaan evätä vahingonkorvaus. 6 - Ks. asia C-129/94, Ruiz Bernáldez, tuomio (Kok. 1996, s. I-1829, tuomiolauselman toisen kohdan seitsemäs virke luettuna yhdessä kolmannen direktiivin 1 artiklan kanssa). 7 Mainittu alaviitteessä 6, ks koilta. 35. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pyrkii kysymyksillään selvittämään, voivatko jäsenvaltiot säätää kansallisessa lainsäädännössään muita kuin direktiiveissä mainittuja poikkeuksia matkustajien oikeuteen saada korvausta liikennevahingon johdosta pakollisesta liikennevakuutuksesta. Mikäli jäsenvaltiot eivät saa säätää muita kuin direktiiveissä mainittuja poikkeuksia, on selvitettävä, voidaanko vahinkoa kärsineeltä matkustajalta, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja ajoi onnettomuushetkellä päihtyneenä, kansallisen oikeuden nojalla evätä kokonaan tai osittain oikeus saada vahingonkorvausta. Lopuksi herää kysymys, voidaanko ajoneuvossa matkustajana ollutta ajoneuvon omistajaa arvostella muita matkustajia ankarammin sillä perusteella, että hän on luovuttanut ajoneuvonsa päihtyneen henkilön kuljetettavaksi. I

10 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS ASIA C-537/03 A Alustavia huomautuksia 36. Kyseisiin kolmeen direktiiviin sisältyy moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevia vähimmäissäännöksiä. Ensimmäisessä direktiivissä säädetään sellaisen pakollisen vastuuvakuutuksen toteuttamisesta kaikissa jäsenvaltioissa, joka kattaa yhteisön alueella aiheutuneet vahingot. Aluksi jätettiin jäsenvaltioiden asiaksi antaa vahingon korvaamista koskevat säännökset ja säätää pakollista vakuutusta koskevista edellytyksistä. Vuonna 1984 toisella direktiivillä säädettiin pakollisesta vakuutuksesta omaisuusvahinkojen ja henkilövahinkojen johdosta suoritettavien korvausten määrää koskevista vähimmäissäännöksistä, ja tällä tavoin Euroopan yhteisöjen alueella matkustavien henkilöiden vahingonvaara konkretisoitiin. Tämän jälkeen kolmannella direktiivillä henkilöllinen soveltamisala laajennettiin koskemaan kaikkia muita matkustajia paitsi kuljettajaa. edellyttämä vakuutusturva. 10 Sillä, että korvaukset yhdenmukaistetaan koko yhteisön tasolla, voidaan taata, että vahingon kärsineet saavat riittävän korvauksen riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa vahinko on tapahtunut Näillä direktiiveillä pyritään yhdessä varmistamaan sekä ajoneuvojen, joilla on pysyvä kotipaikka yhteisön alueella, että niiden kyydissä olevien henkilöiden vapaa liikkuvuus, ja toisaalta takaamaan, että näillä ajoneuvoilla aiheutetuista vahingoista kärsineet saavat samanlaisen kohtelun riippumatta siitä, missä yhteisön alueella onnettomuus on tapahtunut Jäsenvaltioilla on näiden kolmen direktiivin perusteella velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen ajoneuvon omistaja tai haltija tekee vakuutusyhtiön kanssa vakuutussopimuksen kyseisen ajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta. 8Lisäksi kaikkien ajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta otettujen vakuutussopimusten on katettava koko yhteisön alue 9ja niiden on taattava saman yhden vakuutusmaksun perusteella kaikissa jäsenvaltioissa niiden lainsäädännön 39. Vahingon kärsineiden suojaamisella on näissä kolmessa direktiivissä merkittävä asema. Vaikka jo ensimmäisen direktiivin mukaan vahinkojen uhrien suojaaminen oli olennaisen tärkeää, toisella ja kolmannella direktiivillä mahdollisten vahingonkärsijöiden oikeudellista asemaa parannettiin ja laajennettiin entisestään. Myöhemmillä direktiiveillä on pyritty korjaamaan järjestelmän tiettyjä epätäydellisyyksiä, jotka ovat osittain tulleet esille vasta ajan myötä. 8 Ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 1 kohta. 9 Ensimmäisen direktiivin 3 artiklan 2 kohta. 10 Kolmannen direktiivin 2 artikla. 11 Toisen direktiivin johdanto-osan viides perustelukappale. 12 Ks. edellä alaviitteessä 6 mainittu asia Ruiz Bernáldez, tuomion 13 kohta. I

11 Toisessa direktiivissä säädetään vahinkoa kärsineen aseman parantamiseksi, että tietyt poikkeuslausekkeet eivät ole päteviä suhteessa vahinkoa kärsineisiin. Lisäksi toisen direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa sallitaan nimenomaisesti "muun vahingonkärsineelle edullisemman käytännön" soveltaminen. 13 Kolmannessa direktiivissä suojeltava vahingonkärsijöiden ryhmä laajennetaan koskemaan "erityisen vahinkoaltista mahdollisten vahingonkärsineiden ryhmää". mukana ajoneuvossa ja joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää kuljettajan tilasta, suoritetaan korvausta vain sikäli kuin siihen on erityinen syy. B Voivatko jäsenvaltiot säätää kansallisessa lainsäädännössään muita kuin direktiiveissä mainittuja poikkeuksia matkustajien oikeuteen saada liikennevahingon johdosta korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta? 41. Toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään tietyistä sallituista poikkeuksista vakuutussuojaan, jotka pätevät vain vakuutetun ja vakuutuksenantajan välisessä sopimussuhteessa ja joihin ei voida vedota vahinkoa kärsineitä kolmansia vastaan. Tämän kohdan toisessa alakohdassa säädetään poikkeuksesta. Jos vakuutuksenantaja voi osoittaa henkilöiden, jotka ovat täysin vapaaehtoisesti menneet vahingon tai vamman aiheuttaneeseen ajoneuvoon, tienneen ajoneuvon olleen varastettu, vakuutuksenantaja voi vedota tähän poikkeukseen matkustajia vastaan. 40. Suomen lainsäätäjä on antanut erityissäännöksen matkustajan oikeudesta liikennevakuutuksesta henkilövahingon johdosta suoritettavaan korvaukseen silloin, kun kuljettaja oli päihteiden vaikutuksen alainen (liikennevakuutuslain 7 :n 3 momentti). Tämä säännös oli tosiseikkojen tapahtumahetkellä voimassa. Siinä säädetään, että päihtyneelle kuljettajalle suoritetaan korvausta ajoneuvon vakuutuksesta vain sikäli kuin siihen on erityinen syy. Samoin matkustajalle, joka vahingon sattuessa oli 42. Yhteisön lainsäätäjä halusi viimeksi mainitulla säännöksellä tehdä poikkeuksen sääntöön, jonka mukaan lakisääteistä määräystä tai sopimuslauseketta ei voida soveltaa vahinkoa kärsineiden matkustajien tai kolmansien vahingoksi. Tätä poikkeusta on tulkittava suppeasti ja tyhjentävästi, koska se muodostaa poikkeuksen pääsäännöstä. 14 Toisenlaisesta tulkinnasta seuraisi se, että jäsenvaltiot voisivat rajoittaa liikenneonnet- 13 Ks. julkisasiamies Lenzin ratkaisuehdotus edellä alaviitteessä 6 mainitussa asiassa Ruiz Bernaldez (ratkaisuehdotuksen 23 kohta). 14 Ks. myös EFTAn tuomioistuimen tuomio , Storebrand and Finanger, Report of EFTA Court 1999, s. 119, 25 kohta. I

12 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS ASIA C-537/03 tomuudessa vahinkoa kärsineille kolmansille maksettavan korvauksen tiettyihin vahinkojen lajeihin, minkä takia vahingonkärsijöitä kohdeltaisiin eri tavalla onnettomuuden tapahtumispaikan mukaan, ja juuri tämän estäminen on direktiivien tavoite Tällaista toisen direktiivin 2 artiklan tulkintaa tukee kolmannen direktiivin 1 artikla, jossa vahingonkärsineiden ryhmä laajennetaan koskemaan matkustajia tämän mahdollisten vahingonkärsineiden erityisen vahinkoalttiin ryhmän suojelemiseksi. Yhteisön lainsäätäjä on tämän säännöksen avulla tietoisesti halunnut laajentaa direktiiveillä myönnetyn suojan henkilöllistä soveltamisalaa. Katson, että direktiivin tavoite eli vahinkoa kärsineiden suojeleminen huomioon ottaen on todettava, että kansallinen säännös, jossa automaattisesti evätään edellä mainittu suoja, on kyseisten kolmen direktiivin vastainen. edellä 42 kohdassa siihen tulokseen, että toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa on ollut tarkoitus luetella tyhjentävästi ne tapaukset, joissa vakuutuksenantaja voi vedota lakisääteiseen määräykseen tai sopimuslausekkeeseen matkustajaa vastaan. Näin ollen jäsenvaltioiden ei ole sallittua säätää kansallisessa lainsäädännössään muita kuin direktiiveissä mainittuja poikkeuksia matkustajien oikeuteen saada liikennevahingon johdosta korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta. 45. Tässä yhteydessä huomautan vielä, että vakuutuksenantaja ei voi tämän seurauksena kansallisiin lakisääteisiin määräyksiin tai sopimuslausekkeisiin vetoamalla evätä vakuutetulla ajoneuvolla aiheutetuista vahingoista kärsineille matkustajille tulevia korvauksia. Muussa tapauksessa tehtäisiin tyhjiksi kolmannella direktiivillä matkustajien hyväksi perustetut oikeudet. 44. Suomen liikennevakuutuslain 7 :n 3 momentissa suljetaan tietyt vakuutettujen ryhmät näiden käytökseen liittyvien tiettyjen seikkojen perusteella kokonaan vakuutussuojan ulkopuolelle. Tässä säännöksessä luodaan olettama matkustajan myötävaikutuksesta tapauksessa, jossa tämä nousee päihtyneen kuljettajan kyytiin. Olen tullut 15 Edellä alaviitteessä 6 mainittu asia Ruiz Bernáldez, tuomion 19 kohta ja edellä alaviitteessä 14 mainittu EFTAn tuomioistuimen tuomio, 24 kohta. 46. Vastaukseni 35 kohdassa muotoiltuun kysymykseen on näin ollen, että yhteisön oikeuden vastaista on se, että muita kuin toisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainittuja poikkeuksia voidaan soveltaa matkustajien oikeuteen saada korvausta liikennevahingon johdosta pakollisesta liikennevakuutuksesta. I

13 C Voidaanko vahinkoa kärsineeltä matkustajalta, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja ajoi onnettomuushetkellä päihtyneenä, kansallisen oikeuden nojalla evätä kokonaan tai osittain oikeus saada vahingonkorvausta? 47. Direktiiveihin ei sisälly mitään erityisiä säännöksiä siitä, minkä tyyppisestä vastuusta on kyse. Asiassa Mendes Ferreira ja Delgado Correira Ferreira annetusta tuomiosta käy ilmi, että matkustajien vastuun ulottuvuus määräytyy pääsääntöisesti kansallisen oikeuden perusteella. 16 Yhteisöjen tuomioistuin totesi tuossa asiassa antamassaan tuomiossa, että "tällä hetkellä voimassa olevan yhteisön oikeuden mukaan jäsenvaltiot voivat siten vapaasti päättää, minkälaista vahingonkorvausvastuusäännöstöä sovelletaan sellaisiin vahinkotapahtumiin, jotka ovat aiheutuneet ajoneuvojen käyttämisestä liikenteessä, mutta niiden tulee varmistaa, että kansallisen oikeuden mukainen vahingonkorvausvastuu katetaan edellä mainittujen kolmen direktiivin säännösten mukaisella vakuutuksella". 48. Vahingonkorvausvelvollisuuden laajuuden määrittäminen konkreettisissa tapauksissa on jätetty ainakin osittain jäsenvaltioiden harkintavaltaan. Vahinkoa kärsineen henkilön mahdollisen myötävaikutuksen laajuus ja siitä aiheutuvat seuraukset hänen oikeuteensa saada vahingonkorvausta määräytyvät pääsääntöisesti kansallisen oikeuden nojalla. Kun kuljettajan vastuu ja vahingonkärsijän oikeus saada vahingonkorvausta vahvistetaan kansallisen oikeuden nojalla, vakuutuksenantajan puolestaan on direktiivit huomioon ottaen suoritettava korvausta. Nämä direktiivit estävät sen, että vakuutuksenantaja voisi itse kansalliseen lainsäädäntöön vetoamalla rajoittaa vahingonkorvausta tai evätä sen kokonaan. Kansallisen tuomioistuimen asiana on kussakin yksittäistapauksessa ja asian olosuhteet huomioon ottaen vahvistaa vahingonkorvausvastuuta koskevien yleisten periaatteiden nojalla vahingonkorvaus tai mahdollisesti rajoittaa sitä. 49. Kansallisen vahingonkorvausoikeuden soveltaminen ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että tällä tehtäisiin tyhjiksi direktiivin aineelliset säännökset. 50. Tavallisesti matkustaja, joka osallistuu liikenteeseen passiivisesti, on vain harvoin syyllinen vahingon aiheutumiseen. Sitä vastoin henkilö, joka nousee ajoneuvoon tietoisena siitä, että hänellä on ajomatkan aikana huomattavasti tavanomaista suurempi riski vahingoittua, hyväksyy kohonneen onnettomuusriskin. Tätä voidaan pitää eräänä myötävaikutuksen muotona. Tällaisen myötävaikutuksen muodon seuraukseksi ei ole sallittua säätää oikeusteitse, että se on automaattisesti esteenä oikeudelle saada vahingonkorvausta. 16 Mainittu edellä alaviitteessä 5, tuomion 29 kohta. 51. Ainoastaan poikkeustapauksissa, tapauskohtaisen arvioinnin perusteella voidaan I

14 JULKISASIAMIES GEELHOEDIN RATKAISUEHDOTUS - ASIA C-537/03 rajoittaa vahingonkärsijän korvausoikeuden laajuutta. 17 Se, onko näin todellakin esillä olevassa asiassa, riippuu olosuhteista ja erityisesti siitä, onko vahingonkärsijän toiminnasta konkreettisessa tilanteessa aiheutunut todellista vaaraa, ja siitä, oliko hän matkustajana tietoinen tästä vaarasta. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tehdä tätä koskeva arviointi. 52. Vastaukseni toiseen kysymykseen on näin ollen seuraava: Yhteisön oikeus ei ole esteenä sille, että vahinkoa kärsineen matkustajan, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja ajoi onnettomuushetkellä päihtyneenä, oikeutta saada vahingonkorvausta rajoitetaan kansallisen oikeuden nojalla myötävaikutuksen perusteella. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tapauskohtaisen arvioinnin perusteella ja asian olosuhteet huomioon ottaen tehdä tätä koskeva arviointi. D Voidaanko ajoneuvossa matkustajana ollutta ajoneuvon omistajaa arvioida muita matkustajia ankarammin sillä perusteella, että hän on luovuttanut ajoneuvonsa päihtyneen henkilön kuljetettavaksi? 53. Kuten komissio on perustellusti todennut, direktiivissä tehdään vahingonkorvauksen osalta ero ainoastaan kuljettajan ja matkustajan välillä. Kolmannen direktiivin 1 artiklassa säädetään, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta on korvattava ajoneuvon käytöstä kaikille matkustajille paitsi kuljettajalle aiheutuneet henkilövahingot. Toisen direktiivin seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan, että on vahingon kärsineiden etujen mukaista, että joidenkin poikkeuslausekkeiden vaikutukset rajoitetaan vakuutuksenantajan ja vahingosta korvausvastuussa olevan henkilön väliseen suhteeseen. 54. Edellä todetusta seuraa, että tapauksessa, jossa kuljettaja, joka ei ole ajoneuvon omistaja eikä haltija, aiheuttaa onnettomuuden, ja kun matkustajana on henkilö, joka on tehnyt ajoneuvosta vakuutuksen, se oikeussuhde, joka vakuutuksen ottaneella henkilöllä on vakuutuksenantajan kanssa, siirtyy koskemaan vahingonaiheuttajaa. Alkuperäisellä vakuutuksen ottaneella henkilöllä on tällaisessa tapauksessa enää vain vahingonkärsineen suhde vakuutuksenantajaan. Kuten olen todennut edellä 39 kohdassa, vahinkoa kärsineiden suojaamisella on näissä kolmessa direktiivissä merkittävä asema. 17 Ks. edellä alaviitteessä 14 mainittu EFTAn tuomioistuimen tuomio, 26 kohta. 55. Näin ollen ajoneuvon omistajaa, joka oli autossa matkustajana, ei voida arvioida muita matkustajia ankarammin sillä perusteella, että hän on sallinut päihtyneen henkilön ajavan autoaan. I

15 VII Ratkaisuehdotus 56. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa korkeimman oikeuden esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavaa: 1) Yhteisön oikeuden vastaista on se, että vakuutuksenantaja voi soveltaa muita kuin moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30 päivänä joulukuuta 1983 annetun toisen neuvoston direktiivin 84/5/ETY 2 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainittuja poikkeuksia matkustajien oikeuteen saada korvausta pakollisesta liikennevakuutuksesta. 2) Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24 päivänä huhtikuuta 1972 annettu neuvoston direktiivi 72/166/ETY, toinen direktiivi 84/5 ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä toukokuuta 1990 annettu kolmas neuvoston direktiivi 90/232/ETY eivät ole esteenä sille, että vahinkoa kärsineen matkustajan, joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että ajoneuvon kuljettaja ajoi onnettomuushetkellä päihtyneenä, oikeutta saada vahingonkorvausta rajoitetaan kansallisen oikeuden nojalla myötävaikutuksen perusteella. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tapauskohtaisen arvioinnin perusteella ja asian olosuhteet huomioon ottaen tehdä tätä koskeva arviointi. 3) Direktiivi 72/166, toinen direktiivi 84/5 ja kolmas direktiivi 90/232 ovat esteenä sille, että ajoneuvon omistajaa, joka oli autossa matkustajana, arvioidaan muita matkustajia ankarammin sillä perusteella, että hän on sallinut päihtyneen henkilön ajavan autoaan. I