SISÄLTÖ VUOSI Jenni Tuominen Toiminnanjohtaja Monika-Naiset liitto ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLTÖ VUOSI 2015. Jenni Tuominen Toiminnanjohtaja Monika-Naiset liitto ry"

Transkriptio

1 1

2 SISÄLTÖ VUOSI 2015 Monika-Naiset liitto ry lyhyesti 4 Monika-Naiset liitto 4 Toimintamuodot ja -tilat 4 Hallitus 4 Toiminnan organisointi 4 Liiton jäsenistö 4 Jäsenjärjestöt: 4 Henkilöstö 5 Työterveyden ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen 5 Apua väkivaltaan 6 Tukea kotoutumiseen 8 Kyselytuloksista tietoa toimintamme kehittämiseksi 10 Viestintä ja medianäkyvyys 12 Toimintamme kiinnosti mediaa 12 Aktiivista vaikuttajaviestintää verkossa ja kaduilla 13 Vaikuttamistyö 15 Jäsenjärjestötyö 16 Kansainvälinen yhteistyö 17 Talous 18 Tuloslaskelma ja tase 18 Avustukset ja lahjoitukset 19 Maahanmuuttajatyö on osa monen järjestön toimintaa, mutta Monika-Naiset liitto ry on ainoa järjestö Suomessa, jonka toiminta keskittyy maahanmuuttajanaistyöhön, väkivalta- ja kotoutumiskysymyksiin toimien palveluntarjoajana, asiantuntijana ja jäsenjärjestöjen yhteenliittymänä. TYÖTÄ YHTEISÖN JA YHTEISKUNNAN HYVÄKSI - MAAHANMUUTTAJAJÄRJESTÖT PALVELUNTUOTTAJINA, KOTONA SUOMESSA -HANKE & ENNORA. KOTOUTTAMISEN OSAAMISKESKUS/TEM, 2015 Kuluneena vuonna suomalainen yhteiskunta heräsi uudella tavalla niihin maahanmuuttoon, naisiin kohdistuvan väkivallan ja kotoutumisen kysymyksiin, joiden parissa Monika-Naiset liitto ry on tehnyt perustamisestaan saakka työtä. Toimintamme tarkoituksena on edistää maahanmuuttajanaisten tasa-arvoista asemaa ja osallisuutta ja ennaltaehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. 16 vuotta sitten vapaaehtoistyöstä liikkeelle lähtenyt yhdistyksemme on nykyisin vakiintunut toimija maahanmuuttajanaisten oikeuksia edistävänä kattojärjestönä. Edelläkävijöinä olemme tarttuneet työssämme palvelujen aukkopaikkoihin ja luoneet järjestölähtöistä toimintaa maahanmuuttajanaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi. Jäsenjärjestömme ovat tässä työssä korvaamaton apu ja tuntosarvemme kohderyhmien tarpeisiin. Järjestöjen laajojen verkostojen kautta saamme ainutlaatuista tietoa niistä ajankohtaisista asioista, joihin palveluissamme tai vaikuttamistyössämme tulisi keskittyä. Työmme keskiössä ovat erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat naiset, jotka helposti jäävät syrjään ja ilman apua. Vuosi oli poikkeuksellisen työntäyteinen, mutta palkitseva. Tavoitimme aikaisempaa laajemman kohderyhmän ja tarjosimme monipuolisesti palveluja väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajanaisten auttamiseksi Voimavarakeskus Monikassa ja Turvakoti Monassa sekä tukea kotoutumiseen ja työllistymiseen MoniNaisten Tila - ja Osaavat naiset toiminnoissa. Työssämme luotamme avoimen yhteistyön ja verkostoitumisen voimaan. Moniammatillinen yhteistyö järjestöjen, oppilaitosten, kuntien ja valtionhallinnon toimijoiden kanssa oli tiivistä. Lisäksi arkisessa työssä oli mukana 67 sitoutunutta ja osaavaa vapaaehtoista. Vapaaehtoistyömme sai myös upeaa tunnustusta: Vanhus- ja lähimmäispalvelujen liitto Valli ry myönsi pitkäaikaisille vapaaehtoisillemme Celestine Vita-Buballe ja Tiiu Holapalle Vuoden Isovanhempi 2015 tunnustuksen. Vita-Buba ja Holappa edustivat yhdistystämme myös tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla. Järjestömme työ kiinnosti entistä laajemmin. Vapaaehtoisia hakeutui toimintaan aikaisempaa enemmän ja loimme uudenlaisia kumppanuuksia esimerkiksi vastaanottokeskusten ja järjestökumppanien kanssa uusien turvapaikanhakijanaisten auttamiseksi. Kotisivu-uudistuksen myötä tehostimme vaikuttamisviestintäämme. Eduskuntavaalien alla julkistimme hallitusohjelmatavoitteemme. Pitkin vuotta teimme vaikuttamistyötä mm. naisjärjestöjen valtionavun turvaamiseksi yhteistyössä eduskunnan naisverkoston, Naisjärjestöjen Keskusliiton ja NYTKIS ry:n kanssa. Kampanjoimme näkyvästi kansalaisten parissa niin sosiaalisessa mediassa kuin kaduilla. Myös media kirjoitti aiheistamme enemmän. Uusi turvakotilaki ja Turvakoti Monan pääsy valtionrahoituksen piiriin vahvistivat toiminnan rakenteita ja myös rahoituspohjaamme. Yhdistyksen hallitus teki aktiivisesti työtä riittävän perusrahoituksen turvaamiseksi. Varauduimme mahdolliseen valtionavun leikkaukseen vahvistamalla muita rahoituslähteitä. Työ tuotti hyvää tulosta ja vuodelle 2016 saatiinkin Raha-automaattiyhdistykseltä kauan kaivattuja lisäresursseja henkilöstöön. Pysähdyimme myös oman toimintamme arvioimiseen. Kysyimme järjestökumppaneilta, vapaaehtoisilta ja asiakkailta palautetta siitä, miten yhteistyö kanssamme on sujunut, missä olemme onnistuneet ja mitä asioita pitäisi kehittää. Saimme kyselyistä arvokasta tietoa, jota hyödynnämme nyt toimintamme suuntaamisessa. Laskeuduimme joulun viettoon iloisissa tunnelmissa, kun rahoituspäätökset vahvistivat toiminnan jatkumisen. Tähän vuosikatsaukseen on koottu vuoden 2015 tulokset pähkinänkuoressa. Yksiköiden tarkemmat tulosraportit ovat saatavissa viestinnästämme. Suuri kiitos vuoden työstä ja tuloksekkaasta toiminnasta kuuluu aktiiviselle hallituksellemme ja ammattitaitoiselle henkilöstöllemme, joka innostuneesti ja hyvällä yhteishengellä teki työtä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kiitos myös jäsenkunnalle, vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille, lahjoittajille ja rahoittajillemme tärkeän työmme mahdollistamisesta. Yhdessä saimme hienoja tuloksia aikaan, mutta tehtävää riittää edelleen. Jatketaan työtä naisten oikeuksien ja yhdenvertaisen Suomen puolesta meitä tarvitaan! Jenni Tuominen Toiminnanjohtaja Monika-Naiset liitto ry 2 3

3 Monika-Naiset liitto ry lyhyesti MONIKA-NAISET LIITTO Monika-Naiset liitto ry on vuonna 1998 perustettu sosiaalialalla toimiva monikulttuurinen järjestö, joka kehittää ja tarjoaa erityispalveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja -lapsille, toimii asiantuntijana ja vaikuttajana etniseen yhdenvertaisuuteen ja väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä sekä edistää kotoutumista tukemalla maahanmuuttajien kansalaistoimintaa. TOIMINTAMUODOT JA -TILAT Toiminnan johtamisen, talouden, vaikuttamisen, viestinnän ja kansainvälisen yhteistyön toimintoja organisoi liiton hallintoyksikkö. Monika-Naiset liitto ry:n ydintoimintaa eli väkivallan uhrien tuki- ja auttamistyötä tehtiin Voimavarakeskus Monikassa Helsingissä ja ajanvarauksella Vantaalla sekä salaisessa osoitteessa toimivassa Turvakoti Monassa. Kotouttavaa työtä tehtiin MoniNaisten Tila toiminnassa Helsingissä ja Osaavat naiset projektissa Helsingissä ja Vantaalla. Monika-Naiset liitto ry:n keskustoimisto sijaitsee Kalasatamassa Hermannin Rantatie 12 A, Helsinki. Aluetyötä jatkettiin Vantaan Myyringissä osoitteessa Liesitori 1, Vantaa. HALLITUS Liiton hallituksessa toimivat puheenjohtaja Nasima Razmyar, varapuheenjohtaja Merja-Hannele Vuohelainen, jäseninä Veli Hukkanen, Tuija Kaasalainen, Anastasija Kamali, Jukka Mäki ja Natalia Ollus sekä jäsenjärjestöjen edustajina Mania Alkhatib (Suomi-Syyria Ystävyysseura ry) ja Claudia Nystrand (Monaliiku ry). Hallituksen esittelijänä toimi toiminnanjohtaja Jenni Tuominen ja sihteerinä Anastasija Kamali. Hallitus kokoontui yhdeksän kertaa. Lisäksi järjestettiin sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. TOIMINNAN ORGANISOINTI Liiton toiminnan organisoinnista ja johtamisesta vastasi toiminnanjohtaja hallituksen alaisuudessa. Päivittäistä työtä organisoitiin esinaisten johdolla: hallinnon ja kotouttavan toiminnan lähiesinaisena toimi toiminnanjohtaja, Voimavarakeskus Monikan ja Turvakoti Monan johtajat yksiköidensä lähiesinaisina. Esinaisten ryhmä kokoontui viikoittain. Talous- ja hallintosuunnittelija osallistui esinaisten kokouksiin tarvittaessa. LIITON JÄSENISTÖ Liiton jäsenkunnan muodosti yhteensä 11 jäsenjärjestöä ja noin 130 henkilöjäsentä järjestetyssä Monika-Naiset liitto ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa keskusteltiin hallituksen puheenjohtajan, tuoreen kansanedustajan Nasima Razmyarin pohjustamana mm. maahanmuuttajanaisista yhteiskunnallisena vaikuttajana. JÄSENJÄRJESTÖT: Amucorf ry Empowerment of African Women Irakin Naisten Yhdistys ry Monaliiku ry (Monikansallisten naisten liikunta ja kulttuuri ry) Non-Residential Nepali Association Omega ry Suomen Kiinalaisten Allianssi SKA ry Suomi-Syyria Ystävyysseura ry Svenska Kvinnoförbundet i Sörnäs (kannatusjäsen) Wadajir ry Women Designed for Success ry (WODESS) HENKILÖSTÖ Liitto työllisti vuoden aikana 23 kokoaikaista ja 2 osa-aikaista työntekijää. Hallinnossa työskenteli 4, Voimavarakeskus Monikassa 6, Turvakoti Monassa 11, MoniNaisten Tilassa 2 ja Osaavat naiset projektissa 2 työntekijää. Lisäksi liitto tarjosi 8 työelämävalmennus- tai työkokeilu- ja 19 työharjoittelupaikkaa. Henkilöstöstä 70 prosenttia oli maahanmuuttajataustaisia. Toimisto- ja työkieli oli suomi. Henkilöstölle annettiin mahdollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan tarpeidensa mukaan ja osallistua alansa koulutuksiin. Keväällä koko henkilöstö suoritti SPR:n järjestämän ensiapukoulutuksen. TYÖTERVEYDEN JA TYÖHYVINVOINNIN YLLÄPITÄMINEN Uusia malleja otettiin käyttöön vähentämään työn kuormitusta ja lisäämään henkilöstön työhyvinvointia. Työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen panostettiin uusin keinoin. Maaliskuussa valittu työsuojelutoimikunta panosti erityisesti työn kuormitusta vähentävään toimintaan. Työsuojelutoimikunta nosti aktiivisesti esille henkilöstön näkemyksiä työhyvinvoinnin edistämiseksi ja osallistui työn kehittämiseen kaikissa yksiköissä. Työhyvinvointia ylläpidettiin henkilöstön yhteisillä liikuntatempauksilla ja tilaisuuksilla. Kaikille yhteinen henkilökuntakokous järjestettiin kuukausittain. Lisäksi yksiköt pitivät omia tiimi- ja virkistäytymispäiviään. Työterveyden palvelut ostettiin Diacorista ja henkilöstölle tarjottiin säännöllistä työnohjausta TMI Marko Lambergin kanssa. Uutena toimintamallina otettiin käyttöön Lambergin vetämät dialogiset työhyvinvoinnin palautekeskustelut henkilöstölle. Niissä oli mahdollisuus antaa palautetta ja ehdotuksia ryhmässä siitä, kuinka ylläpitää ja parantaa työyhteisön hyvinvointia. Ylikomisario, yhdistyksen hallituksen jäsen Veli Hukkanen piipahti Kalasatamassa naistenpäivänä. Hän korosti puheenvuorossaan naisten oikeuksien puolesta tekemämme työn tärkeyttä. Syyskausi käynnistettiin upeissa puitteissa yhteistyökumppanimme Naisasialiitto Unionin tiloissa Villa Salinissa. 4 5

4 Apua väkivaltaan Tarjosimme matalan kynnyksen neuvontaa, psykososiaalista tukea ja tukiasumista Voimavarakeskus Monikassa sekä kriisiapua ja turvallista asumista Suomen ainoassa salaisessa osoitteessa toimivassa Turvakoti Monassa. Erityisasiantuntijuuttamme ovat pari- ja lähisuhdeväkivallan, kunniaan liittyvän väkivallan, pakkoavioliiton ja ihmiskaupan teemat. AVAINLUKUJA VÄKIVALLAN UHRIEN AUTTAMISTYÖSSÄ ,25 % 36,8 % 69,75 % 61,2 % 222 TURVAKOTI MONASSA VÄKIVALLAN TEKIJÄNÄ KANTASUOMALAINEN ASIAKKAIDEN KOTIKUNTA USEIMMITEN (61,2 %) PÄÄKAUPUNKISEUDULLA 107 NAISTA, MIES 30,25 %, ULKOMAALAISTAUSTAINEN 69,75 (HELSINKI 42,1 %, VANTAA 13,5 % TAI ESPOO 5,6 %), MONESSA TAPAUKSESSA 111 LASTA JA 4 MIESTÄ Hallitus kokoustamassa Turvakoti Monan tiloissa. Kuvassa Turvakoti Monan johtaja Ljudmila % TAPAUKSISTA, TEKIJÄ USEIMMITEN UHRIN SITÄ EI SAATU TIETOON TAI ASIAKAS OLI MUUALTA SUOMESTA (36,8 %). Kettunen (kolmas oikealta) kertomassa hallituksen jäsenille turvakodin tuoreita kuulumisia. PUOLISO Turvakoti Monan rahoituspohja vakiintui valtionavustuksen myötä, verkkovertaistuen pilotti helpotti avun hakemista Voimavarakeskus Monikasta. Uusi turvakotilaki astui voimaan ja muutti turvakotitoiminnan valtiorahoitteiseksi. Puitesopimus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa solmittiin kesäkuussa Toimintatapoja tuli mukauttaa vastaamaan lain asettamia vaatimuksia. Turvakoti Monan toimintaedellytykset parantuivat ja työtä toteutettiin turvakodeille yhteisesti määriteltyjä laatukriteerejä noudattaen. Verkkovertaistyömuoto kehitti matalan kynnyksen palvelua. Voimavarakeskuksen vertaistukiryhmätoimintaa verkossa pilotoitiin syksyllä. Ryhmä oli tarkoitettu venäjänkielisille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja se toteutettiin yhteistyössä Naisten Linja Suomessa ry:n kanssa. Auttavaa puhelinta väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille kehitettiin paremmin kohderyhmää palvelevaksi siten, että yksiköiden puhelinpäivystystoiminnat eriytettiin toisistaan. Voimavarakeskus Monikan auttavaan puhelimeen ohjautuivat puhelut arkisin klo Turvakoti Monan puhelin palveli 24h. Tukiasumista väkivaltaa kokeneille, Turvakoti Monassa asiakkaina olleille naisille, tarjottiin Y-säätiöltä jälleenvuokratuissa asunnoissa. Vuokrasuhde voi kestää maksimissaan kaksi vuotta. Tukiasunnon sai 20 maahanmuuttajataustaista naista ja 21 lasta. Asukkaille tarjottiin keskustelutukea, asiointiapua ja palveluohjausta. Lisäksi työntekijät tekivät tarvittaessa kotikäyntejä. Vertaistukiryhmiä väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille asiakkaille tarjottiin viikoittain. Voimavarakeskus Monikan ja Turvakoti Monan työntekijät tekivät aktiivista ja laajaa vaikuttamistyötä sekä kouluttivat viranomaisia, opiskelijoita ja muita maahanmuuttajatoimijoita maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteistä. Koulutimme syksyllä uusia vapaaehtoisia tukihenkilöitä väkivaltaa kokeneiden maahanmuuttajataustaisten naisten auttamistyöhön. Koulutuksen suoritti yhteensä 15 henkilöä TARJOSIMME TUKIASUMISTA 21 ASIAKKAAT VOIMAVARAKESKUS NAISTA ASIAKKAINA 10-PAIKKAISEN TURVAKOTI MONAN VAPAAEHTOISIA TUKIHENKILÖITÄ IHMISKAUPAN UHREJA TAI MAAHANMUUTTAJATAUSTAISELLE MONIKASSA 55:STÄ, TURVAKOTI VOIMAVARAKESKUS MONIKASSA ASIAKKAIDEN MUKANA TULLEIDEN MUKANA TOIMINNASSA 17, TAPAUSEPÄILYJÄ 13 KOETUN NAISELLE JA 20 LAPSELLE MONASSA 40 ERI LÄHTÖMAASTA, LASTEN MÄÄRÄ KASVOI VUONNA 2015 TUKIHENKILÖILLE TARJOTTIIN VÄKIVALLAN MUOTONA YLEISIMPIÄ USEIMMITEN AASIAN, EUROOPAN JA VOIMAKKAASTI ( LASTA, SÄÄNNÖLLISTÄ TYÖNOHJAUSTA HENKINEN, FYYSINEN JA TALOUDELLINEN AFRIKAN ALUEILTA LASTA, LASTA) VÄKIVALTA 6 7

5 Tukea kotoutumiseen Vapaaehtoistoimijoita rekrytointiin mukaan toimintaan helmikuussa Kepa ry:n järjestämässä Anna aikaa tapahtumassa ja Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla joulukuussa. Monika-Naiset liitossa toimi kaiken kaikkiaan 67 aktiivista vapaaehtoista. Kuvassa Moni- Naisten Tilan ohjaaja Neleah Nwaeze. Pitkäaikaiset vapaaehtoisemme Celestine Vita-Buba (oik.) ja Tiiu Holappa saivat Vanhus- ja lähimmäispalvelujen liitto Valli ry:n myöntämän Vuoden isovanhempi tunnustuksen. Celestine ja Tiiu ovat toimineet jo vuosien ajan vapaaehtoisina lastenhoitajina Monika-Naiset liitossa. Palkitsemistilaisuus kiinnosti myös mediaa. Mm. YLE uutisoi aiheesta. Edistimme maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutumista MoniNaisten Tila -toiminnassa ja työllistymistä Osaavat naiset -projektissa NAISTA TYÖLLISYYSPOLULLE KÄYNTIKERTAA PALVELUKIELTÄ: SUOMI, RUOTSI, ASIAKASTA AKTORI-MENTORI -PARIA OSAAVAT NAISET -PROJEKTISTA: RYHMÄTOIMINNASSA ENGLANTI, VENÄJÄ, VIRO, SOMALI, MONINAISTEN TILASSA WOMENTO-HANKKEEN KOLMINKERTAINEN TAVOITTEEN MoniNaisten Tilassa järjestettiin vuoden alussa videotyöpaja yhteistyössä Aalto-yliopiston me- SWAHILI MENTOROINTIHANKKEEN PILOTISSA YLITYS dian laitoksen ja Media Factory ARTS:in kanssa. Osallistujat saivat kertoa videotekniikalla omasta elämästään tai keksiä oman, fiktiivisen tarinansa. Ryhmätoiminnoissa ja yksilöohjauksessa onnistuttiin vastaamaan asiakasmäärän voimakkaaseen kasvuun, suomen kielen intensiiviryhmiä ja mentorointia pilotoitiin. Turvapaikanhakijatilanne heijastui monin tavoin kotouttavaan toimintaamme syksystä lähtien. Työntekijöiltämme vaadittiin entistä nopeampaa reagoimista muuttuviin tilanteisiin ja jo olemassa olevat hyvät verkostot viranomaisten ja järjestöjen kanssa tehostivat yhteisten päämäärien saavuttamista. MoniNaisten Tilan viikko-ohjelma toimi foorumina yhteiselle tekemiselle. Yhteistyössä onnistuttiin luomaan viikko-ohjelmasta monipuolisen, erilaisia tarpeita vastaavan kokonaisuus. Ohjelma piti sisällään erilaisia kotoutumista ja kansalaistaitoja sekä työllistymistä tukevia ryhmiä, kuten suomen kielen intensiiviryhmiä, digitaitojen vahvistamista, liikuntaryhmiä ja työllistymisen työpajan sekä mentorointitoimintaa yhteistyössä Väestöliiton WOMENTO -hankkeen kanssa. Lisäksi tarjosimme henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa mm. oleskelulupa-asioihin, perheenyhdistämiseen, asumiseen, toimeentuloon ja työllistymiseen liittyen. MoniNaisten Tilan viikko-ohjelman sisällön luomiseen osallistuivat mm. Moniheli ry, Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry, Kalliolan Nuoret ry, Monaliiku ry, Sovinto ry, SPR:n Ei rasismille hanke, KYKY hanke, Luetaan yhdessä verkosto, Kulttuurikeskus Caisa, Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen Toimintakeskus Happi, Helsingin Liikuntaviraston Naiset yhdessä liikkumaan hanke, Metsälän vastaanottokeskus, Aalto yliopisto ja Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelijat. MoniNaisten Tilan naiserityiselle toimintaympäristölle riitti kysyntää ja monet naiset mm. Helsingin vastaanottokeskuksista löysivät tiensä meille. MoniNaisten Tila koettiin turvalliseksi paikaksi, jossa naiset pääsivät vaihtamaan kokemuksiaan sekä osallistumaan voimauttaviin ryhmätoimintoihin. Vapaaehtoistyö maahanmuuttajanaisten parissa kiinnosti ja toimintaan tuli mukaan uusia vapaaehtoisia. Vapaaehtoistoimintaa koordinoitiin järjestöjen kesken. Näin vapaaehtoisia pystyttiin ohjaamaan tehokkaasti sinne, missä oli konkreettista tarvetta vapaaehtoistyölle. Vapaaehtoisille järjestettiin perehdytystä ja työnohjausta. Asiakasmäärän kasvaessa toimintaa organisoitiin mm. Kulttuurikeskus Caisan ja Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen kanssa, jotka tarjosivat tilojaan ryhmiemme käyttöön. Maahanmuuttajataustaisten naisten työllisyyskysymyksiin tartuttiin Osaavat naiset-projektissa, ja toiminta oli kysyttyä. Asiakastyötä toteutettiin yksilöohjauksena ja pienryhmätoimintana Helsingissä ja Vantaalla. Projektin avulla yli 100 maahanmuuttajataustaista naista pääsi työ- ja koulutuspolkunsa alkuun Suomessa (työkokeilu, palkkatukijakso, määräaikainen tai vakituinen työ sekä ammattikoulutus). Maahanmuuttajataustaisen naisen on ainakin kolme kertaa vaikeampaa löytää työpaikka kuin kantasuomalaisen, ja siksi henkilökohtainen neuvonta on niin tärkeää. Projektissa kehitetty yritysyhteistyömalli tarjosi pääkaupunkiseudun työnantajille mahdollisuuden löytää työntekijöitä työntekijäpankin kautta sekä tietoa ja tukea monimuotoisen rekrytoinnin parhaisiin käytäntöihin liittyen. Työmahdollisuuksia projektin asiakkaille tarjosivat mm. Helsingin ja Vantaan kaupungit, Tokmanni-konsernin ja Tiger-ketjun myymälät sekä lukuisat muut eri sektoreilla toimivat organisaatiot. Ilman verkostoja on vaikea löytää työpaikkaa tai ylipäätään integroitua yhteiskuntaan. OSAAVAT NAISET PROJEKTIN ASIAKAS 8 9

6 Kyselytuloksista tietoa toimintamme kehittämiseksi Kuulimme sidosryhmiemme mielipiteitä toimintamme vaikuttavuudesta ja tyytyväisyydestä tekemäämme työhön. Vuosi 2015 oli toimintojemme arvioinnin aikaa. Toteutimme sidosryhmäkyselyt Monika-Naiset liiton (N=21) sekä Voimavarakeskus Monikan (N=20) ja MoniNaisten Tilan keskeisimmille yhteistyökumppaneille (N=15) sekä lisäksi MoniNaisten Tilan asiakkaille (N=14) ja vapaaehtoisille ryhmänohjaajille (N=4). Monika-Naiset liiton sidosryhmäkyselyyn vastanneista suurin osa oli tyytyväisiä toimintaamme ja yhteistyöhön kanssamme. Yhteistyön kanssamme koettiin sujuneen erittäin hyvin tai hyvin ja sitä kuvattiin antoisaksi ja sujuvaksi. Yhteistyön lisäämistä toivottiin mm. tapahtumien järjestämisen osalta. Vastaajista 71,4 % ei nähnyt toiminnassamme mitään kehittämisen tarvetta. Kehittämistarpeiksi mainittiin mm. ulkopuolisen rahoituksen pitkäjänteisyyden lisääminen, turvapaikanhakijatilanteen parempi huomioinen, palvelukokonaisuutemme selkeyttäminen ja järjestön osaamisen tehokkaampi markkinointi. Voimavarakeskus Monikaa pidettiin haluttuna, asiantuntevana, helposti lähestyttävänä ja tunnettuna yhteistyökumppanina. Koettiin, että yksiköstä löytyy ainutlaatuista ja arvokasta erityisosaamista, sellaista tietotaitoa, jota maassamme harva muu taho tarjoaa. Palveluja pidettiin myös tehokkaana väkivallan kierteen katkaisijana ja sen ennaltaehkäisijänä. Voimavarakeskuksen koulutustoimintaa pidettiin laadukkaana. Lisäksi koettiin, että Voimavarakeskus pystyy toiminnallaan lisäämään maahanmuuttajataustaisten naisten tietoisuutta omista oikeuksistaan. MoniNaisten Tila koettiin sidosryhmäkyselyn tulosten mukaan miellyttävänä ja asiantuntevana yhteistyökumppanina, toimintoja ihmisläheisinä ja helposti lähestyttävinä. Maahanmuuttajataustaisten naisten on helppo tulla toimintaan mukaan. Kyselytulosten perusteella voidaan myös olettaa, että yksilöohjauksen ja ryhmätoimintojen keinoin pystytään lisäämään maahanmuuttajataustaisten naisten kansalaistaitoja. Monet ryhmätoiminnoista toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Voimavarakeskuksessa on asiantuntijuutta ja kokemusta haastavistakin tapauksista. Heillä on hyvät koulutukset aiheesta. Konsultaatiota olen myös saanut tarvittaessa. Töissä on aina ollut hyvin yhteistyökykyisiä ihmisiä. Sofia-CRM työkalun käyttökoulutusta järjestettiin henkilöstölle maaliskuussa. MoniNaisten Tilan asiakaskyselyyn vastanneista suurin osa piti MoniNaisten Tilan viikko-ohjelmaa erittäin hyvänä tai hyvänä. Moni- Naisten Tilaan on onnistuttu luomaan puitteet, jonne maahanmuuttajataustaiset naiset voivat tulla matalalla kynnyksellä ja osallistua erilaisiin ryhmätoimintoihin. Asiakkaat olivat tyytyväisiä MoniNaisten Tilan toimintoihin: Koska on hyvä opiskella ja saada muuta ajateltavaa. Vapaaehtoiset olivat pääasiallisesti tyytyväisiä ryhmätoiminnan organisointiin, mutta kehittämiskohteitakin ehdotettiin. Ryhmäkoot kasvoivat erityisesti syksyllä ja se aiheutti ryhmien vetämiselle omat haasteensa. Kaivattiin suurempia tiloja ryhmätoiminnoille. Kyselytulosten antia käytettiin hyväksi muokatessamme Sofia CRM työkalun kehittämistyössä. Tavoitteena oli saada työn tulokset esille entistä tehokkaammin. Ohjelman käyttöä toiminnan seurannan ja arvioinnin tukena jatkettiin asiakastyössä Turvakoti Monassa, Voimavarakeskus Monikassa, MoniNaisten Tilassa ja Osaavat naiset projektissa. Sofia CRM -työalustaa muokattiin ja päivitettiin jatkuvasti käyttökokemusten pohjalta, jotta hyöty ohjelmasta saatiin maksimoitua. Työkalu istui erityisen hyvin Turvakoti Monan toimintaan. Toimintamme vaikuttavuuden seuraaminen on haaste. Selkeytimme työn tulosten mittaamista ja etsimme keinoja palautetiedon saamiseksi asiakaskunnalta. Olimme mukana Raha-automaattiyhdistyksen barometrin kehittämistyössä. MoniNaisten Tilassa suoritettiin RAY barometrin pilotointi maahanmuuttajanaisten parissa ja työharjoittelijat avustivat kyselytutkimuksen toteuttamisessa. MONIKA-NAISET LIITTOA PIDETTIIN 85,7 % ASIANTUNTEVANA 76,2 % AKTIIVISENA 71,4 % YHTEISTYÖKYKYISENÄ MONINAISTEN TILAN TOIMINNAN KOETTIIN TUKEVAN MAAHANMUUTTAJANAISTEN KOTOUTUMISTA 26,7 % ERITTÄIN HYVIN 40 % HYVIN Tuskin missään on sen enempää erityisosaamista. Pitkäjänteistä osaamista maahanmuuttajataustaisten naisten parissa

7 Viestintä ja medianäkyvyys Kotisivu-uudistus raikasti visuaalista ilmettämme ja tehosti viestintää. Toimintamme oli näkyvästi esillä mediassa. Viestintää toteutettiin laaditun viestintäsuunnitelman mukaisesti. Uutisja jäsenkirje lähetettiin vuoden aikana 4 kertaa. Uutiskirjeellä oli keskimäärin 500, jäsenkirjeellä 80 lukijaa. Uudistimme kotisivumme syyskuun alussa. Visuaalisesti raikkaat, selkeät ja helppokäyttöiset sivut saivat hyvää palautetta. Sivuston ulkoasun suunnitteli ja toteutti graafinen suunnittelija Aleksi Manninen ja kuvat kotisivuilla ovat valokuvaaja Suvi-Tuuli Kankaanpään kädenjälkeä. Aivan upeat nämä uudet sivut! Selkeät ja raikkaat, ihania kuvia. Ja tuo tärkeä nopea poistuminenkin ym. VIESTI MONIKA-SIVUSTOLTA TOIMINTAMME KIINNOSTI MEDIAA 30 uutisointia/lehtiartikkelia media tarttui erityisesti maahanmuuttajanaisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteisiin ja työllistymiseen liittyviin teemoihin, ajankohtaiset aiheet kiinnostivat Ny lag ska trygga skyddshemmens verksamhet Medborgarlaget Nr 1 Februari 2015 Joka kolmas nainen joutuu elämänsä aikana väkivallan uhriksi Kaleva Kielitaito ja verkostojen puute suurimmet esteet maahanmuuttajien työllistymiselle YLE Aamu-tv Helsingissä asuva irakilaismies aikoi tappaa sisarensa kunniasyistä Helsingin Sanomat Kaupunki Amnesty vaatii hallitukselta turvakodeille lisää rahaa. Turvakodeista puuttuu satoja paikkoja tilanne paikoin lohduton. Helsingin Sanomat Kaupunki % 129 % KASVU FACEBOOK- KASVU TWITTER- TYKKÄÄJÄMÄÄRÄSSÄ SEURAAJAMÄÄRÄSSÄ Seuraajien määrä sosiaalisen median kanavissa lisääntyi tuntuvasti. Pyrimme viestinnällämme Facebookissa, Twitterissä ja blogissa edistämään maahanmuuttajanaisten tasa-arvoista asemaa Suomessa nostaen esille erityisesti maahanmuuttajanaisiin kohdistuva väkivaltaan ja kotouttamiseen liittyviä teemoja. Mainostimme aktiivisesti myös jäsenjärjestöjemme toimintaa. Viestintä sosiaalisessa mediassa madalsi eri tahojen kynnystä lähestyä Monika-Naiset liittoa. Meitä seurattiin tiiviisti sosiaalisessa mediassa: Monika-Naiset liiton Facebookissa 1498 tykkääjää Twitter-seuraajien määrä liiton profiilissa 687 seuraajaa AKTIIVISTA VAIKUTTAJAVIESTINTÄÄ VERKOSSA JA KADUILLA Esimerkkejä yhteistyökampanjoista: Arkikatko-yhteisökampanja / Media Facades Helsinki -festivaali elokuussa. Arkikatko oli m-cultin ja Tactical Technology Collectiven projekti, joka otti mainostilaa haltuun toisenlaisille viesteille, kannustaen pohtimaan kaupunkitilaa ja yhteiskuntaa uudesta näkökulmasta. Monika-Naiset liitto ry:n kotouttava tiimi toteutti yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa kampanjan, joka näkyi Helsingin Juhlaviikolla metrojen ja raitiovaunujen diginäytöillä. Mikään ihonväri ei kestä väkivaltaa -kampanja lähisuhdeväkivaltaa vastaan / Helsingin kaupunki toteutti kampanjan yhteistyössä poliisien ja järjestöjen kanssa syksyllä Kampanja huipentui pidettävään seminaariin. Valoa, ei väkivaltaa -kampanja, jonka teemana oli henkinen väkivalta /Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio. Kampanja huipentui YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä Anna osaajalle mahdollisuus kampanjalla puhtia maahanmuuttajataustaisten naisten työllistymiseen Osaavat naiset -työllistämisprojektin puitteissa käynnistyi maaliskuun 2015 alussa työnantajille suunnattu kampanja Anna osaajalle mahdollisuus, jonka tarkoituksena on rohkaista pääkaupunkiseudun työnantajia rekrytoimaan maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita. Kampanjan alatavoitteena on herättää rakentavaa ja ratkaisukeskeistä keskustelua maahanmuuttajien työllistymisestä. Kampanja käynnistyi Twitterissä Anna osaajalle mahdollisuus -kampanja sai näkyvyyttä 3 seminaaria, n. 250 osallistujaa 2 soittelutempausta, toinen kansanedustajaehdokkaille ja toinen radiojuontajille työantajakontaktien lisäämiseksi Tuotettu selkokielinen Työelämäopas, kampanjajuliste ja -kortti sekä kampanjavideo, joka julkaistiin Twitterissä, Facebookissa, YouTubessa Valoa ei väkivaltaa kampanja huipentui YK:n naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavana päivänä Kolmen sepän aukion kynttilätapahtumassa. Kuvassa Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert yhteistyötahojen kanssa. Maahanmuuttajanaisten kokema väkivalta jää usein piiloon MTV 3 Kotimaa

8 JATKOA EDELLISELTÄ SIVULTA Toimintaamme kävivät tutustumassa monet maamme vaikuttajat. Kuvassa piispa Irja Askola. Vaikuttamistyö Naisjärjestöjen valtionavustuksen turvaamisen sekä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn ja turvakotitoiminnan resursointi ja muut Istanbulin sopimuksen vaatimukset olivat esillä vaikuttamistyössä. Luo oma tila kehotettiin MoniNaisten Tilan ja Osaavat naiset projektin monikielisessä valotaulumainoksessa Helsingin julkisissa liikennevälineissä juhlaviikon Arkikatko kampanjan puitteissa. Kuvassa Osaavat naiset -projektin vastaava Heidi Hirvonen (vas.) ja MoniNaisten Tilan koordinaattori Kaisla Löyttyjärvi. Valokuvaaja Suvi-Tuuli Kankaanpää ottamassa kuvia kotisivujamme varten. Toiminnanjohtaja Jenni Tuominen (vas.) ja työntekijä Gelawej Yagmur #suomisayswelcome tapahtumassa Kansalaistorilla. Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert ja Helsingin kaupungin Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö Olli Salin jalkautuivat Helsingin ydinkeskustaan Helsingin kaupungin väkivallan vastaisen kampanjan puitteissa. Kampanjassa pyrittiin kiinnittämään huomiota kansainvälistyvän Helsingin monikulttuuristen perheiden kokemaan, erityisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Liitto teki kertomusvuoden aikana aktiivista vaikuttamistyötä sekä maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaan väkivaltaan että etniseen yhdenvertaisuuteen ja kotoutumiseen liittyvissä kysymyksissä. Viranomaisten ja päättäjien työtä seurattiin ja oltiin mukana asiantuntijaryhmissä. Olimme mukana keskimäärin 25 työ- ja ohjausryhmässä, joissa käsiteltiin maahanmuuttajataustaisiin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kotoutumiseen ja työllistymiseen liittyviä teemoja. Esimerkkejä työ- ja ohjausryhmistä: Ei rasismille! hankkeen ohjausryhmä (SPR) Etnisten suhteiden neuvottelukunnan työjaosto (sisäministeriö) Ihmiskaupan vastainen järjestöverkosto (Rikosuhripäivystys) Järjestöjen Istanbul puhelin yhteistyöryhmä (Ensi- ja turvakotien liitto ry) Lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä (Helsingin kaupunki) Marak-moniammatillinen riskinarviointi asiantuntijaryhmä (THL) Paperittomien verkosto (Pakolaisapu) TANE Sukupuoli- ja valtajaosto (sosiaali- ja terveysministeriö) Valtion varoista maksettavasta turvakotipalvelun tuottajalle annetun lain toimeenpanon seuranta- ja arviointiryhmä (sosiaali- ja terveysministeriö) Lisäksi annettiin lausuntoja ja osallistuttiin kutsuttuina kuulemisiin ja muihin tilaisuuksiin. Kansanedustajat ja muut päättäjät ottivat usein liittoon oma-aloitteisesti yhteyttä ja kävivät tutustumassa toimintaamme. Laadimme eduskuntavaalien alla alkuvuonna omat hallitusohjelmatavoitteemme eduskuntavaalien ollessa ovella. Nostimme esille teemoina naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn resursoinnin ja maahanmuuttajien yhdenvertaisen kohtelun, tasa-arvoisen aseman ja kotoutumisen edistämisen. Otimme teemat tehokkaasti esille vaikuttamistyössämme koko toimintavuoden ajan. Lisäksi teimme aktiivista työtä naisjärjestöjen valtionavustuksen turvaamiseksi. Työskentelimme ponnekkaasti maahanmuuttajanaisten näkyväksi tekemiseksi suomalaisella naisjärjestökentällä. Loppuvuonna liityimme Naisjärjestöjen Keskusliiton jäseneksi ja loimme tehostetun suunnitelman maahanmuuttajanaisten näkyvyyden lisäämiseksi. Erityisen tiivistä vaikuttamistyö oli syyskaudella, jolloin muuttunut turvapaikanhakijatilanne maassamme herätti monenlaista keskustelua ja kannanottojen tarvetta. Koska järjestömme ajamat teemat olivat yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla jatkuvasti, Monika-Naiset liiton asiantuntijoihin otettiin usein yhteyttä. Näin ollen vaikuttamistyö arkipäiväistyi ja oli luonteeltaan nopeatempoista. Myös verkossa ajankohtaisiin aiheisiin oli heti tartuttava; vaikuttava viestintä sosiaalisessa mediassa oli dynaamista. Perinteisiä lausuntopyyntöjä tuli totuttua vähemmän. Annoimme seuraavat lausunnot: Lausunto sisäministeriölle luonnoksesta ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorin ehdotukseksi koordinaatiorakenteen luomiseksi SMDno ( ) Lausunto lakivaliokunnalle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi rikosuhrimaksusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta HE 293/2014 VP ( ) Lausunto oikeusministeriölle uhridirektiivin täytäntöönpanosta OM 17/41/2014 ( ) Otimme vahvasti kantaa seksin oston kriminalisaation puolesta, kun keskustelu mahdollisesta lakimuutoksesta prostituution dekriminalisoimiseksi kävi kiivaana. Korostimme, että prostituution kaikkinainen dekriminalisointi on paras tapa kitkeä ihmiskauppaa. Lisäksi otimme kantaa esimerkiksi pakkoavioliiton kriminalisaation puolesta. Painotimme, että myös pakkoavioliittojen purkaminen tulisi sallia. Yhteisiä kannanottoja: Paperittomien verkoston kannanotto terveyspalveluihin pääsyn turvaamiseksi alkavalla hallituskaudella 5/15 Järjestöjen kannanotto uudelle hallitukselle naisiin kohdistuvasta väkivallasta 5/15 Naisjärjestöjen toiminnan jatkuminen on turvattava 11/15 Jäsenyydet: ETNO (Etnisten suhteiden neuvottelukunta) Kepa ry Mielenterveyden Keskusliitto Naisjärjestöjen Keskusliitto Soste ry 14 15

9 Jäsenjärjestötyö Kansainvälinen yhteistyö Toimimme jäsenjärjestöjemme edunvalvojana ja nostimme esille jäsenistölle Toimintamme kiinnosti kansainvälisesti. tärkeitä teemoja vaikuttamistyössämme. Lisäksi toimme eri foorumeilla esille maahanmuuttajajärjestöjen työtä ja asiantuntijuutta. Jäsenjärjestöt saivat entistä enemmän tukea toimintansa kehittämiseen. Autoimme järjestöjä esimerkiksi rahoitushakemusten laatimisessa. Jäsenistöön pidettiin yhteyttä neljä kertaa vuodessa julkaistulla jäsenkirjeellä. Myös muuta sähköistä yhteydenpitoa ja kasvokkaisia tapaamisia järjestettiin aktiivisesti. Jäsenjärjestötoiminnan kehittämiseksi haettiin toimintavuonna lisäresursseja. Uudeksi jäsenjärjestöksemme liittyi Women Designed for Success ry:n (WODESS ry), joka kannustaa ja vahvistaa naisten menestystä. Uudenlaisesta jäsenjärjestöyhteistyöstä saatiin hyviä kokemuksia, kun osallistuimme Maailma kylässä-festivaaliin toukokuun lopussa uudella konseptilla yhteistyössä Moniheli ry:n ja jäsenjärjestöjemme kanssa. Jäsenjärjestömme saivat lisänäkyvyyttä toiminnalleen. Maailma kylässä festivaalitunnelmissa toiminnanjohtajamme Jenni Tuominen (vas.), Suomi-Syyria Ystävyysseura ry:n puheenjohtaja Mania Alkhatib ja Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Riitta Salin. Väkivaltaa vähentävä ja kotoutumista tukeva perustyömme kiinnosti kansainvälisesti. Kansainvälistä yhteistyötä tehtiin verkostoitumalla ja tapaamalla kansainvälisiä toimijoita. Liitto oli jäsenenä European Network of Migrant Women ENOMW -verkostossa (EWL) ja Euroopan tasa-arvoinstituutin EIGE:n EuroGender verkostossa, mikä mahdollisti tiedon ja hyvien käytäntöjen vaihdon tasa-arvoasioiden tiimoilta Euroopassa. Otimme vastaan myös useita kansainvälisiä vieraita ja osallistuimme kansainvälisiin alan tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Toimintaamme kävi tutustumassa vieraita mm. Meksikosta ja Georgiasta sekä monia kansainvälisiä ryhmiä (Visible Bridges project, Anti-Violence Network of Georgia, Women for Human Rights single women group). Kuvassa vierailulla Diakin DIRA-hankkeen opettajaryhmä Tansaniasta. Voimavarakeskus Monikan johtaja Natalie Gerbert Tukholmassa kesäkuussa järjestetyssä ENOMW kokouksessa.. Turvakoti Monan johtaja Ljudmila Kettunen kertoi turvakotityöstä Maailma kylässä-festivaalilla. Suomen Kiinalaisten Allianssi SKA:n kanssa yhteistyö oli tiivistä. Nostimme yhdessä ajankohtaisia teemoja esille mm. ihmiskaupan uhrien auttamisen teemasta. Aktivoimme myös kiinalaisnaisia tulemaan mukaan toimintaamme. Kuvassa työntekijämme Natalie Gerbert kertomassa SKA:n jäsenillassa ihmiskaupan uhrien auttamistyöstä Voimavarakeskus Monikassa. Monet yhteistyökumppaneistamme, kuten kuvassa olevat poliisit, kävivät verkostoitumassa Maailma kylässä-festivaalilla. Kuvassa myös Moniheli ry:n puheenjohtaja Welat Nehri (vas.) ja toiminnanjohtaja Riitta Salin sekä Monika-Naiset liitto ry:n toiminnanjohtaja Jenni Tuominen ja Osaavat naiset työllistämisprojektin projektivastaava Heidi Hirvonen ja työvoimaohjaaja Erika Vassiljeva yhteistelttamme edustalla

10 Talous TULOSLASKELMA JA TASE TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Avustukset , ,82 Muut tuotot , ,56 Tuotot yhteensä , ,38 Kulut Henkilöstökulut , ,13 Poistot 1 912, ,07 Muut kulut , ,69 Kulut yhteensä , ,89 Varsinaisen toiminnan kulujäämä , ,51 Varainhankinta Tuotot 2 631, ,60 Kulut 0,00 0,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 0,00 39,92 Kulut 1 497, ,70 Yleisavustukset Saadut yleisavustukset , ,87 Tilikauden yli/alijäämä 3 297, ,18 TASE AVUSTUKSET JA LAHJOITUKSET Raha-automaattiyhdistys Yleisavustus järjestön valtakunnalliseen toimintaan Ak-avustus Voimavarakeskus Monikan toimintaan Ak-avustus MoniNaisten Tila -toimintaan C-avustus Paikka auki nuoret työelämään projekti B-avustus investointeihin Sosiaali- ja terveysministeriö / THL Valtioavustus Turvakoti Monan toimintaan ( lähtien) Opetus- ja kulttuuriministeriö Yleisavustus järjestön valtakunnalliseen toimintaan Ulkoasiainministeriö Maahanmuuttajataustaisten naisten kotoutumista tukevaan toimintaan Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveyslautakunta: Voimavarakeskuksen ja MoniNaisten Tilan toimintakuluihin, Turvakoti Monan toimintaan ( saakka) Elinkeino-osasto: tukihenkilökoulutuksen järjestämiseen Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden neuvottelukunta: viestinnän kehittämiseen Muut kaupungit Vantaan kaupunki, Sosiaali- ja terveyslautakunta: Voimavarakeskus Monikan aluetyöhön Monika-Naiset liitto ry:n tuotot koostuivat pääosin Raha-automaattiyhdistyksen, Opetus- ja kulttuuriministeriön, Helsingin ja Vantaan kaupungin, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, Uudenmaan TE-toimiston, muiden ministeriöiden, säätiöiden sekä palveluja ostavien kuntien ja tukiasumistoiminnan tuotoista. Varainhankinnasta saatavat tuotot koostuivat jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Työ talouden tasapainottamiseksi jatkui vuonna Vuoden 2015 kokonaistuotot olivat euroa ja kokonaiskulut euroa. Tilikauden tulos oli positiivinen euroa ja vaikka oman pääoman osuus jäi vielä negatiiviseksi euroa, on kehityssuunta hyvä. Taseen negatiivisuuteen oli syynä mm. vuoden 2014 EU-hankkeiden tappiolliset jaksotukset. Työtä taseen vakauttamiseksi jatketaan. Talouden osalta vuosi 2015 oli merkittävä. Rahoituspohja muuttui selkeästi verrattuna edellisvuosiin, koska Monika-Naiset liitto ry:n hallinnoiman Turvakoti Monan rahoitus muuttui alkaen valtionavustusteiseksi. Kaikkien liiton rahoittajien kanssa tehtiin tiiviisti yhteistyötä vuonna 2015 ja hallitus keskittyi riittävän perusrahoituksen turvaamiseen. Työ tuotti hyvää tulosta ja vuodelle 2016 saatiin aikaisempaa paremmat edellytykset työlle. Maksuvalmius oli koko vuoden ajan hyvä, koska avustusten maksuaikataulut ja avustussummat olivat tiedossa. Vuoden aikana Fivaldi ohjelmiston kehittämistä taloushallinnon tukityökaluksi jatkettiin. Ohjelmisto tehosti ja selkeytti taloushallinnon ja kirjanpidon seurantaa. Yhdistyksen palkanmaksun ja tilinpäätöksessä avustamisen hoiti Tilitoimisto Leerma Oy. Tilintarkastajana toimi Katariina Kaskimies Ernst & Young Oy:stä. Vastaavaa Pysyvät vastaavat Koneet ja kalusto 5 737, ,23 Vaihtuvat vastaavat Lyhytaikaiset saamiset , ,41 Rahat ja pankkisaamiset , ,86 Vastattavaa Oma pääoma yhteensä 8 537, ,74 Lyhyt aikainen vieras pääoma , ,24 Uudenmaan ELY-keskus / TE-toimisto Osaavat naiset -projektin toimintaan Muut avustukset Stiftelsen Den Sjunde Mars Fonden Turvakoti Monan lapsityöhön Lahjoitukset/palkinnot Zonta Club of Helsinki IV: lahjoitus järjestön toimintaan Emmaus ry: lahjoitus järjestön toimintaan Taseen loppusumma , ,

11 TOIMISTON PUHELIN (MA-PE 9-17) (09) POSTIOSOITE Hermannin Rantatie 12 A Helsinki INTERNET SÄHKÖPOSTI info@monikanaiset.fi FACEBOOK monikanaiset 2016 MONIKA-NAISET LIITTO RY. DESIGN: ALEKSI MANNINEN. VALOKUVAT: SUVI-TUULI KANKAANPÄÄ, MONIKA-NAISET RY 20

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Monika-Naiset liitto ry lyhyesti 4

SISÄLTÖ. Monika-Naiset liitto ry lyhyesti 4 1 SISÄLTÖ Monika-Naiset liitto ry lyhyesti 4 Monika-Naiset liitto 4 Toimintamuodot ja -tilat 4 Hallitus 4 Toiminnan organisointi 4 Liiton jäsenistö 4 Jäsenjärjestöt: 4 Henkilöstö 5 Työterveyden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

MONIKA-NAISET liitto ry

MONIKA-NAISET liitto ry MONIKA-NAISET liitto ry Moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Hermannin Rantatie 12 A sosiaalialalla toimiva monikulttuurinen järjestö, 1998 > tarjoaa palveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille,

Lisätiedot

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry Monika - Naiset moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille Monika Naiset liitto ry 1 Voimavarakeskus

Lisätiedot

OSAAVAT NAISET HEIDI HIRVONEN. FM, Projektivastaava (2011-2016)

OSAAVAT NAISET HEIDI HIRVONEN. FM, Projektivastaava (2011-2016) OSAAVAT NAISET (2011-2016) HEIDI HIRVONEN FM, Projektivastaava VÄKIVALLAN VASTAINEN TYÖ P. 09 692 2304 24H VOIMAVARAKESKUS MONIKA TURVAKOTI MONA KOTOUTTAVA TOIMINTA MONINAISTEN TILA OSAAVAT NAISET monikanaiset.fi

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

MONIKA-NAISET LIITTO RY:N VUOSI 2014 03 YLEISTÄ 04 YHTEISTYÖ JÄRJESTÖKUMPPANEIDEN JA SIDOSRYHMIEN KANSSA 9 VAIKUTTAMIS- JA ASIANTUNTIJATYÖ 12

MONIKA-NAISET LIITTO RY:N VUOSI 2014 03 YLEISTÄ 04 YHTEISTYÖ JÄRJESTÖKUMPPANEIDEN JA SIDOSRYHMIEN KANSSA 9 VAIKUTTAMIS- JA ASIANTUNTIJATYÖ 12 MONIKA-NAISET LIITTO RY:N VUOSI 2014 03 YLEISTÄ 04 YHTEISTYÖ JÄRJESTÖKUMPPANEIDEN JA SIDOSRYHMIEN KANSSA 9 VAIKUTTAMIS- JA ASIANTUNTIJATYÖ 12 VOIMAVARAKESKUS MONIKA 16 TURVAKOTI MONA 19 MONINAISTEN TILA

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Hyväksytty kevätkokouksessa

Hyväksytty kevätkokouksessa STRATEGIA 2018-2022 Tehdään naisten oikeuksista totta! Hyväksytty kevätkokouksessa 30.5.2018 Monika-Naiset liitto ry Hermannin Rantatie 12 A 00580 Helsinki puhelin 09 727 99999 info@monikanaiset.fi Facebook:

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016 Aika Tiistai 12.4.2016, kello 17.42-20.05 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

Nasima Razmyar, puheenjohtaja Jenni Tuominen, toiminnanjohtaja Monika-Naiset liitto ry. Yhteiskannanotoilla ja tempauksilla onnistuttiin

Nasima Razmyar, puheenjohtaja Jenni Tuominen, toiminnanjohtaja Monika-Naiset liitto ry. Yhteiskannanotoilla ja tempauksilla onnistuttiin VUOSI KATSAUS 2016 Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 18. toimintavuosi. Jatkoimme aktiivisesti työtämme Suomeen muualta muuttaneiden naisten tasa-arvoisen aseman, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Lisätiedot

Kumppanuutta kotouttamisen kentillä

Kumppanuutta kotouttamisen kentillä Kumppanuutta kotouttamisen kentillä Monikulttuurisuus yhteisöllisyyden ja osallistumisen voimavarana kunnissa Kuntaliiton Kuntademokratiaverkosto 9.12.2015 Hannele Lautiola, monikulttuurisuusasiain päällikkö

Lisätiedot

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -214 095,11-190 099,44 Y-tunnus 0678820-6 2 TULOSLASKELMA Euroina Euroina VARSINAINEN TOIMINTA 1.1.2015-31.12.2015 1.1.2014-31.12.2014 1. Tuotot Työtoimintatuotot 60 408,58 55 222,39 Järjestötoimintatuotot 4 988,00 5 116,00

Lisätiedot

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti

Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti Monikulttuurinen työ/ Miina Pyylehto, Mosaiikki-projekti E N E M M Ä N O S A A M I S T A 04/03/15 1 Mikä Mosaiikki on? Mosaiikki projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto / Uudenmaan ELY-keskus sekä

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 278/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 48 4.2.2013 72 Monikulttuuriasiain neuvottelukunnan asettaminen toimikaudeksi 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin.

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin. PÖYTÄKIRJA 1(5) 29.12.2011 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 8/2011 Aika Keskiviikko 7.12.2011 klo 17.35-19.45 Paikka Sininen huone, Entressen kirjasto, Siltakatu 11, 02770 Espoo Läsnä Vieraana

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Matkaraportin kirjoitti Heini Maijanen MontEri-hanke järjesti tutustumismatkan Jyväskylän Kansalaistoiminnankeskus Mataraan tiistaina 4.2.2014.

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

MONIKA-NAISET liitto ry. Monikulttuurista naistoimintaa vuodesta 1998

MONIKA-NAISET liitto ry. Monikulttuurista naistoimintaa vuodesta 1998 MONIKA-NAISET liitto ry Monikulttuurista naistoimintaa vuodesta 1998 tarjoaa palveluja väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille tarjoaa kotoutumista edistävää toimintaa toimii asiantuntijana, antaa

Lisätiedot

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen Taustaa Suomen Pakolaisavusta Järjestö perustettiin vuonna 1965 uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö

Lisätiedot

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015

Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 Työvaliokunta 26.4.2016 Hallitus 13.5.2016 Kevätkokous 2.6.2016 Vuosikertomus 2015 Årsberättelse 2015 1 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU 2 Järjestö toimii valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen yhteenliittymänä

Lisätiedot

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen Alkaa jo vastaanottokeskuksissa -infot, alkukartoitus, osaamisenkartoitus Työvoimapoliittiset

Lisätiedot

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu

Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Onnistunut kotouttaminen kunnan näkökulmasta Yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka, Oulu Maahanmuuttaja on yksilö! lähtömaa etninen ryhmä perhetausta, perhetilanne ikä (Suomeen tultaessa, nyt) maaseutu

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä

Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Jyväskylässä 13.10.2016 Ajankohtaista lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn tilanteista/ylitarkastaja

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön

MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön MOMENTTI - Maahanmuuttajaresurssit käyttöön Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Ratkaisujen löytäminen maahanmuuttajien työllistymiseen Maahanmuuttajien työllistymisen tehostuminen Projektilla pyritään

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta osallistua kuulemiseen ja lausua näkemyksensä hallituksen esityksestä.

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta osallistua kuulemiseen ja lausua näkemyksensä hallituksen esityksestä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 10.11.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 12.11.2014 2014/0124(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN OSAAMISKESKUS KOTIPUU

MONIKULTTUURINEN OSAAMISKESKUS KOTIPUU MONIKULTTUURINEN OSAAMISKESKUS KOTIPUU Toimintakertomus 2009 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Globaalin maailman muutokset heijastuvat myös Suomeen suuntautuvaan maahanmuuttoon. Talouskriisi on vähentänyt työperustaista

Lisätiedot

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry Hyväksytty kevätkokouksessa 20.4.2013 FARO ry:n Hallituksen vuosikertomus toimintakaudelta 1.1

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta

Hyvinvoinnin puolesta Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007

Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Yhdistyskoulutus Talousarvio ja tilinpäätös Janne Santala 6.11.2007 Talousarvio = suunnitelma yhdistyksen tilikauden varojen hankinnasta ja käytöstä Yhdistyksen kokous hyväksyy talousarvion. Säännöt määräävät

Lisätiedot

Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana

Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana Rikoksentorjunta kunnissa turvallisesti kotona, asuinalueella ja liikenteessä Rikoksentorjuntaneuvoston ja Helsingin kaupungin järjestämä

Lisätiedot

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke 15.9.2015 Nuorten Ohjaamot Kohtaamo-hanke NUORISOTAKUU ESR-OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 NUORTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISKOKOKONAISUUS Ohjaamo-toiminta ja verkko-ohjaus (Kohtaamo) kehittää Ohjaamoja ja verkko-ohjausta

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

Seuraneuvottelukunta. I Love Sport Oulu hanke

Seuraneuvottelukunta. I Love Sport Oulu hanke 12.12.2011 Seuraneuvottelukunta I Love Sport Oulu hanke Taustaa Suomen ulkomaalaisväestö on viimeisten vuosikymmenien aikana moninkertaistunut. Myös Oulussa maahanmuuttajien määrä on tasaisesti kasvanut.

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Terveyslautakunta Tja/17 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Terveyslautakunta Tja/17 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 162 Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille suunnatun toiminnan turvaamisesta Terveysvaikutusten arviointi

Lisätiedot

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan JÄRJESTÖT JA KASTE Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan MIKÄ ON KASTE? Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste 2012 2015)

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Eu-avustajat 30.11.2015

Eu-avustajat 30.11.2015 Eu-avustajat 30.11.2015 Mikä on Maaseudun tukihenkilöverkko? Maaseudun tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa keskusteluapua kaikille maaseudun asukkaille toimialasta

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor

Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor Kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor MAAHANMUUTTAJAT UUDESSA OULUSSA 2011 Vieraskieliset - suomalaisia, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame 5 013 henkilöä Ulkomaalaiset henkilöt, joilla

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI MAAHANMUUTTAJATYÖ 24.5.2013 Maahanmuuttotoimisto 1 Maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä Maahanmuuttaja - Suomeen muuttanut henkilö, joka oleskelee maassa muuta

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

TOIMINTA- KERTOMUS 2013

TOIMINTA- KERTOMUS 2013 TOIMINTA- KERTOMUS 2013 VaLa Vastuullinen Lahjoittaminen ry AnDo Ansvarsfullt Donerande rf 2 (6) Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Ansvarsfullt Donerande rf SISÄLLYS 1. Vastuullinen Lahjoittaminen ry 2.

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot