Aistipaviljonki Ensimmäisen vuosikurssin betonityö 2014 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella
|
|
- Mauno Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ensimmäisen vuosikurssin betonityö 2014 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella Paula Leiwo, arkkitehti SAFA Rakennusopin perusteet -kurssilla ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat yleisimpiin rakennusmateriaaleihin. Betonitehtävässä teräsbetonin rakenteelliset ominaisuudet tulevat tutuiksi, kun oppilaat ensin suunnittelevat paviljongin ja sen jälkeen valmistavat siitä pienoismallin mittakaavaan 1:10 betonista valamalla. Kaikki käytetty betoni oli valkobetonia, joka joko jätetään valkoiseksi tai värjätään harmaalla tai punaruskealla pigmentillä. Arkkitehti- ja maisema-arkkitehtiopiskelijat muodostivat tänäkin vuonna 4 5 hengen työryhmiä ja jalkautuivat maastoon Helsingin Vanhankaupunginlahdelle, jossa heidän tuli löytää betonirakennelmalleen heitä erityisesti inspiroiva paikka. Noin 30 neliömetrin kokoisen aistipaviljongin avulla pyrittiin vahvistamaan paikalle ominaista aistimusta tai luonnonelementtiä
2 2 1 Taneli Härmä, Antti Lappalainen, Eija Lupunen, Jaakko Ojamo ja Meri Tuomela sijoittivat yksinkertaisen mutta salaperäisen valkoisen kuutionsa keskelle Vanhankaupunginlahtea. Matka paviljonkiin taitetaan kävelemällä veden alla sijaitsevaa tasoa pitkin. Kuutio näyttää leijuvan veden päällä, mutta aivan sen vieressä on vedenalainen porras, jota laskeutumalla pääsee kuution sisälle. Paviljongin ulkopinta on täysin sileätä valkoista betonia, mutta sisältä löytyy rouheaa, kalliomaiseksi muokattua betonipintaa, jolla epäsuorasti vedestä heijastuva valo leikkii. Paviljonki ilmentää hienolla tavalla betonin raskasta luonnetta ja valu on tehty todella huolellisesti. 2 Stefan Eklöf, Elina Järvelä, Salla Salovaara, Veera Sanaksenaho ja Miia Suomela asettivat painovoimaa uhmaten veistoksellisen paviljonkinsa Vanhankaupunginkosken jyrkän rantatörmän reunalle osittain kuohuvan kosken päälle. Ryhmä halusi paviljonkinsa kaikki pinnat tasaisiksi ja onnistuikin ulkopuolen muottipintojen lisäksi hienosti tasoittamaan myös sisäpinnat teräslastalla. Työn jälki on kaikin puolin ammattimaista. 3 Henri Jessen-Juhler, Saana Kamula, Jaana Miettinen, Ella Müller ja Sonja Äärilä sijoittivat paviljonkinsa rantavyöhykkeelle tiheän kaislikon viereen. Paviljonki ottaa kaiken irti paikan luonteesta suuntaamalla tilan ainoan näkymän kohti vettä ja valoa läpi tihkuvaa kaislikkoa. Massiivisten seinä- ja kattorakenteiden kiilamainen ohentaminen toimii veistoksellisessa työssä hienosti ja korostaa perusideaa. Tumman harmaiksi värjätyt betonipinnat on esimerkillisesti toteutettu. Artikkelin kuvat: Anne Kinnunen
3 4 4 Linda Cairenius, Heidi Nurmio, Viivi Siikasmaa, Mila Tolppanen ja Stella Vahteristo valitsivat paviljonkinsa paikaksi poikkeuksellisesti kalliorinteen, jonka osaksi ja jatkumoksi he suunnittelivat ylöspäin kurkottavan ulokkeiden sommitelman. Rinteen puoleiselle seinälle on yllätyksellisesti valettu reliefimäiset portaat osana kappaletta. Paviljongin väriin on haettu kallion sävyjä ja valuvirheet vain rikastuttavat kokonaisuutta. 5 Anna Arpiainen, Riikka Lauri, Varpu-Sisko Lehtinen, Rosaliina Luminiitty ja Tuomas Kuivalainen sijoittivat punaisina hehkuvat laatikkomaiset kappaleensa puuttoman, tasaisen rannan tuntumaan. Laatikot muodostavat elämyksellisen reitin veden päälle. Ryhmä käytti paviljonkia eräänlaisena koelaboratoriona ja testasi laatikkojen ulkopinnoilla erilaisten kankaiden vaikutusta betoniin. Lopputuloksena on hienon haptinen tunnelma, jonka rouheat pinnat kutsuvat koskettelemaan. Kiiltävä sisäpinta toimii hyvänä kontrastina ja on saatu aikaan muovipäällysteisellä muotilla
4 Hanna-Mari Ikonen, Olli Keskinen, Pia Mäklin, Oskari Parkkinen ja Annaleena Puska valoivat paviljonkiaan varten eri paksuisia suorakulmaisia betonilaattoja. Niitä pystyyn ja vaakaan sommittelemalla on kaislikon rajaan rakennettu suojaisa näköalatasannepaikka, johon noustaan koivujen reunustamalta polulta. Ryhmä päätyi lomittamaan vaakalaatat pystylaattoihin tehtyjen lovien varaan. Ratkaisu korostaa liitoksia ja sitä kautta itse ideaa. 7 Maija Joensuu, Assi Lindholm, Juho Piikki, Sampsa Saari ja Heikki Torkkeli sommittelivat veden rajaan sijoittuvan herkän origamimaisen paviljonkinsa lomittamalla kaksi erillistä kappaletta siten, että paviljonkiin muodostuu sekä sateensuojaa että kaltevaa auringonotto- tai kiipeilytasoa. Sateella valuva vesi muodostaa tilaan uuden seinämän ja ulottuvuuden. 8 Milja Halmkrona, Paula Hurme, Santeri Hänninen, Kaisa Koskinen ja Terhi Pape-Mustonen sijoittivat paviljonkinsa rantareitin varrella kasvavan puun yhteyteen. Tiilenpunaiseksi värjätty pyöreä kaltevakatoksinen kappale kiertyy puun rungon ympärille ja muodostaa Vanhankaupunginkoskea kohti näkymiä avaavan suojaisan paikan. Työssä on hieno haptinen kokonaisote ja alkukantainen tunnelma. Ryhmä käytti valuun kuitubetonia ja koska pajaolosuhteissa sen tekemiseen tarvittavaa tärytystä on vaikea toteuttaa, jäi pinta karvaiseksi ja epätasaiseksi. Tässä tapauksessa lopputuloksesta tuli virheiden takia kuitenkin alkuperäistä ideaa maalauksellisempi
5 9 9 Melissa Meder, Johanna Petäjä, Linda Peuraharju, Elina Renkonen ja Ida Salonen inspiroituivat lintujen laulusta ja halusivat muodostaa veden rajaan linnun siiven rajaaman suojan, joka kääntää selkänsä takana oleville rakennuksille ja avautuu Vanhankaupunginlahdelle päin. Haasteena oli saada koveran munamaisen muodon kummallekin puolelle höyhenmäistä pintaa, mutta ryhmä onnistui tavoitteessaan tekemällä sisäpuolen muottivaluna ja taputtelemalla ulkopinnan tarkoitusta varten leikatuilla muovisuikaleilla Krista Antila, Rosa Haukkovaara, Kristian Penttinen ja Ville Virtanen sijoittivat kaarevan puikkonsa puistomaisen rannan ja veden rajaan. Tummanharmaan betonin sävy on hieno. Sileän ulkopinnan ja sisäpuolen luolamaisen pesubetonipinnan välinen kontrasti toimii. Tässäkin tapauksessa valussa tapahtuneet virheet sopivat kokonaisuuteen ja entisestään jopa parantavat paviljongin tunnelmaa Ulpu Koho, Pauli Lohi, Pirita Meskanen, Heidi Silvennoinen ja Susanna Virolainen sijoittivat oman paviljonkinsa rantametsikön ja kaislikon rajapintaan. Ryhmän ajatuksena oli voimistaa luontokokemusta imitoimalla puiden oksistoa kuution muotoisen paviljongin näköalaseinällä, jonka kautta valon ja varjon leikki sisäpuolella elää ja muuttuu auringonkierron mukana. Kahden eri väripinnan tuominen samaan valuun on haastavaa, mutta rautaoksidin käyttö kuution ulkopinnalla onnistui hyvin
6 Opiskelijat ottivat tänäkin vuonna kunnianhimoisesti ja innostuneesti vastaan haastavan tehtävän. Muotin purku on jokaisen ryhmän kohdalla kurssin jännittävin hetki. On opettavaista huomata muotin huolellisen suunnittelun tärkeys ja ymmärtää se, miten muottipinnan pienimmätkin kuviot ja nystyrät monistuvat miltei valokuvantarkasti betonin pintaan. Arkkitehtuurin laitoksen valokuvaajan Anne Kinnusen tunnelmalliset valokuvat kertovat kurssin onnistuneista lopputuloksista. Betonijaksoon kuului Otaniemen arkkitehtuuripajalla pidettyjen harjoitusten lisäksi luentoja. Jakson alussa käytiin myös katsomassa toteutettuja betonirakennuksia Tallinnassa. Luennot piti professori Antti-Matti Siikala. Harjoituksia ohjasivat arkkitehdit Jaakko Keppo, Kaisa Laiho, Paula Leiwo ja Teemu Toivio. Kurssikirjana oli Päivi Väisäsen toimittama oppikirja Betoni, perustietoa arkkitehtiopiskelijalle. Opetustyötä ovat tukeneet Betoniteollisuus ry, Finnsementti Oy ja Semtu Oy. Betoniteollisuuden ja Finnsementin puolesta opiskelijoita ohjasivat arkkitehti Maritta Koivisto ja diplomi-insinööri Seppo Petrow. Sensory pavilion concrete assignment for first-year students 2014 In the Department of Architecture at Aalto University, the first-year students familiarise themselves in the Basics of building technology course with the main building materials. In the concrete assignment, they design a pavilion and cast a 1:10 scale model of it in concrete. The concrete is white concrete, which can be left white or dyed with a grey or reddish brown pigment. The students of architecture and landscaping architecture were sent in teams of 4-5 students to the Old Town Bay area of Helsinki with a mission to find a particularly inspiring location for their concrete structure. The ca. 30 m 3 sensory pavilion was to be designed to strengthen a sensory experience or natural element characteristic of the location. The students took the assignment with ambition and enthusiasm. The stripping of the formwork is for each team the most exciting moment of the course. It is very educational to see the importance of formwork design and to understand how even the smallest patterns and burls on the formwork surface are copied with almost photographic accuracy on the surface of the concrete. The successful end results of the course are presented in the expressive photographs of Ms. Anne Kinnunen, who is the photographer for the Department of Architecture Betonin valmistusta Pajalla. 13 Valut onnistuivat hyvin, vaikka kapeat muottirakenteet ovat haastavia täryttää ja tiivistää. 14 Muottien valmistusta. 15 Muotin purkua ja betonipinnan viimeistelyä
Aistipaviljonki Ensimmäisen vuosikurssin betonityö 2013 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella
Ensimmäisen vuosikurssin betonityö 2013 Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella Paula Leiwo, arkkitehti SAFA Rakennusopin perusteet kurssilla ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat yleisimpiin rakennusmateriaaleihin.
Aistipaviljonki ensimmäisen vuosikurssin betoniharjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella 2015
ensimmäisen vuosikurssin betoniharjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella 2015 Päivi Väisänen, arkkitehti SAFA, yliopisto-opettaja Arkkitehtuurin laitoksen pakollisiin kandiopintoihin kuuluu
Ensimmäisen vuosikurssin harjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella 2017:
Ensimmäisen vuosikurssin harjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella 2017: Aistipaviljonki Elina Koivisto arkkitehti SAFA, yliopisto-opettaja Arkkitehtuurin laitoksen perusopintoihin kuuluu
Aistipaviljonki Ensimmäisen vuosikurssin harjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella keväällä 2018
Ensimmäisen vuosikurssin harjoitustyö Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella keväällä 2018 Kuvat: Anne Kinnunen, Aalto-ylioisto Osma Lindroos Arkkitehti, Yliopisto-opettaja Rakennusoppi, Arkkitehtuurin
Aistipaviljonki ensimmmäisen vuosikurssin betoniharjoitustyö Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella 2016
ensimmmäisen vuosikurssin betoniharjoitustyö Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksella 2016 Päivi Väisänen, arkkitehti SAFA, yliopisto-opettaja, Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin laitos paivi.vaisanen@aalto.fi
Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata
Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150
Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla
Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Tulokset 2.lk tytöt 1 km 1 4 Sanni Rajala Tuiskula 2.lk t 0:02:00 0:05:50 0:03:50 2 3 Ella Huuskonen Mieto 2.lk t 0:01:30 0:05:46 0:04:16 3 12 Sonja Hietamäki
Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39
1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.
SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.
SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI
Aluekisat Laihia TULOKSET. 100 m M. Tuuli: +0,3. 1. Tuomas Vanhala VähänkVie 12,21. Korkeus M
Aluekisat 26.06.2013 Laihia 26.06.2013 TULOKSET 100 m M Tuuli: +0,3 1. Tuomas Vanhala VähänkVie 12,21 Korkeus M 1. Herman Haavisto HimU 185 2. Tapio Iivari KyrVoi 180 Kuula M 1. Samppa Rinta-Hoiska LaihLu
Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:
Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen
Villa Lumi. Ville Hara ja Anu Puustinen, arkkitehdit SAFA Avanto Arkkitehdit Oy
Ville Hara ja Anu Puustinen, arkkitehdit SAFA Avanto Arkkitehdit Oy www.avanto.fi Villa Lumen tonttia kiertää kolmelta sivulta tie. Suunnittelumme lähtee aina paikasta, mutta tässä kohteessa epäyhtenäinen
SEASON CLOSING RACE Tulokset
SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,
Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.
HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4
Hämeen aluemestaruuskilpailut
Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,
5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin
5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66
Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET
Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu
SEASON CLOSING RACE, to , Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki
1. kilpailupäivä SEASON CLOSING RACE, 9.3.2013 to 10.3.2013, Seinäjoki 400 m track Open air City of Seinäjoki Final Results - 100 m Iso rata 1 105 VIERTOLA Jarkko SU 5 I 0 10,81 54,050 2 29 RISKU Elina
Kurikan koululaisuinnit
Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi
Pitkät ratamatkat & Aluekisat TULOKSET. M m
Pitkät ratamatkat & Aluekisat 04.09.2013 TULOKSET M 10 000 m 1. Niko Lepistö LaihLu 33.06,64 2. Christian Grannas IFVom 35.42,51 3. Marko Palohuhta UllKi 36.01,74 4. Jyrki Mannila LaihLu 1.04.46,81 Pekka
Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.
Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)
YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA
YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous Pöytäkirja 9/12. Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B
Pykälä ry:n Ulkoasiainvaliokunnan kokous Pöytäkirja 9/12 Aika: Tiistai 20.11.2012 klo 18:00 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B LÄSNÄ Riku Saarinen Laura Salokangas Kitta Kangas Julia
AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA. M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km)
AMPUMAHIIHDON SM-KILPAILUT 24.3.2013 VIESTIT OULUN HIIHTOSEURA M15 (3,0 + 3,0 + 3,0 km) 1 Tuusulan Voima-Veikot 32.07 (0+0+1) 1. osuus Anton Pyssysalo 10.28 (00) 10.28 1 2. osuus Sampo Kelloniemi 10.51
3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin
3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47
vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä
vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?
Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään
LNM Sarjahiihdot 2014
LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot
VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ
VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2
Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================
Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10
Laihian Lujan aluekisat ma Laihian yu-kentällä
Laihian Lujan aluekisat ma 26.5. Laihian yu-kentällä Kilpailuja haittasi kolea ja tuulinen sää sekä tihkusade. Osanottajia oli siitä huolimatta 61. Lujan Timo Kööpikkä avasi kilpailukautensa miesten kuulassa
Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta
Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari
KEURUU Kuntataiteilijat
KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos
Limingan kunnan yleisurheilumestaruudet vuosilta
yleisurheilumestaruudet vuosilta 2005-2013 Yleisurheilun kunnanmestarit 2013 M, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula) tulos Matias Tiiro 708 4.13,04 (1500 m) N, pistekisa (100 m tai 1500 m tai kuula)
Linkopallo 2019 Naiset
Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12
Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104
NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja
LNM-SARJAHIIHDOT (V)
Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011
Kunnan- ja Visanmestaruus tulokset
Kunnan- ja Visanmestaruus tulokset 25.8.2015 P7 40 m Alkuerät T7 40 m Alkuerät 1. Aimo Laitila 8,1 1. Jenna Härkönen 7,6 2. Oliver Koli 8,3 2. Kaisla Salmia 8,3 3. Ville Jalonen 8,6 3. Sini Lampi 8,7 4.
Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)
Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski
IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS
IV SEITOKAI CHALLENGE -.8.015 BEST COMPETING TEAM: Gold medals - points Silver medals - points Bronze medals - 1 point RESULTS 1. SEITOKAI Karate-Do Shotokan. Lahden Karate. Lohjan Kamppailukeskus 4. Rajakylän
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06
Yhteispisteet PJ Cup 1 PJ Cup 2 PJ Cup 3. P11 60 m
P11 60 m 1 Marcel Erkko 34 10 12 12 2 Tuukka Heinonen Viipurin Urheilijat 28 12 8 8 3 Juho Porri Hollolan Urheilijat -46 26 6 10 10 4 Topi Taimisto 12 8 4 5 Samuel Mäkelä Hollolan Urheilijat -46 11 4 4
Taiteen laitos - Department of Art:
Taiteen laitos - Department of Art: Laura Jarvey, laura.jarvey@aalto.fi +358449576487 Kuvataidekasvatuksen opiskelijatutor - Student tutor of Art Education: Petra Aaltola, petra.aaltola@aalto.fi +358453553069
NAISTEN LOPPUTULOKSET
NAISTEN LOPPUTULOKSET Fencers (present - 43) Name First name Team ELORANTA Meri-Maaria EM ESPOO KELO Sarla Anna Klaudia EM ESPOO SOHLBERG Elina EM ESPOO ERKKILA Annika EM ESPOO II MUSTONEN Selma EM ESPOO
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu
SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA
SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.
MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma
Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat Ei tuulimittausta, käsiajanotto
Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat 28.7.2011 Ei tuulimittausta, käsiajanotto M19 1. Konsta Latvala AlajA 57,45 2. Eetu Kangas SeinäjsU 57,28 3. Kimmo Soranummi VirtU 35,28 M17 Kuula 5 kg 1. Mika Mannio
1. Petteri Monni JyvKU 10,7 2. Martti Haavisto JyvKU 12,1 3. Ville Hämäläinen LaukU 12,4 4. Benjami Hautanen KivijK 12,4 5. Taneli Monni JyvKU 12,7
SUL:n K-S:n piiriin 17-19 pm kilpailut Viitasaari 7.8.2007 Viitasaaren Viesti/ Suolahden Urho sää: + 27 TULOKSET M17 100 m finaali -0,9 1. Petteri Monni JyvKU 10,92 2. Juho Kaihlajärvi JyvKU 11,33 3. Jooel
Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m
Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,31 Seinäjoki 26.11.2009 2 Hyttinen Saana SU 011191
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
SM-perho 2019 Kuusamo
SM-perho 2019 Kuusamo Jakso 1 Jakso 2 Jakso 3 Jakso 4 Jakso 5 Jakso 6 Jakso 7 Jakso 8 Yhteensä Sijoitus Kalallisia jaksoja Kokonaispisteet Kaloja yhtee C8 Räsänen Mikko 2 2 1 1 2 2 3 1 14 1 8 64500 96
Hese-kisa Keski-Suomi Hipposhalli
Hese-kisa Keski-Suomi 24.4.2013 Hipposhalli TULOKSET Sija Koulun nimi Sukkula Sij. Pituus Sij. Keihäs Sij. Kierrosviest Sij. Yht. Sij. 1 Putaanvirran koulu Pihtipudas 94,2 1 4069 1 247,16 1 6.52,8 1 4
Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio
Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti
Vähähiilinen puukerrostalo
Vähähiilinen puukerrostalo Puuidea 2016 Vantaa 17.03.2016 Matti Kuittinen Arkkitehti, tutkimuspäällikkö 1.Miksi vähähiilisyys? 2.Miten syntyy vähähiilinen kerrostalo? 3.Mahdollisuuksia puualalle EU: 10,9
RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT : TULOKSET
RAISION KAUPUNGIN MESTARUUSKILPAILUT 31.8.2009: TULOKSET P7 150m 1. Severi Rautio 28,54 (+2,1) 2. Joona Hämäläinen 31,90 (+1,5) 3. Tommi Lehtihuhta 32,95 (+2,1) 4. Kalle Murtojärvi 33,24 (+2,1) 5. Jesse
Kuitubetonilevyllä näyttävä ilme
As Oy Helsingin Lontoonkatu 9 Kuitubetonilevyllä näyttävä ilme Sirkka Saarinen, toimittaja Arabianranta ja sen vieressä sijaitseva Toukolanranta ovat Helsingin suosituimpia asuinalueita. Alueella on runsaasti
Taiteen laitos - Department of Art:
Taiteen laitos - Department of Art: Laura Jarvey, laura.jarvey@aalto.fi Kuvataidekasvatuksen opiskelijatutor - Student tutor of Art Education: Petra Aaltola, petra.aaltola@aalto.fi Kuvataidekasvatuksen
SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.
SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN
3.7. Kestilä-päivien nappulakisat
3.7. Kestilä-päivien nappulakisat Kestilä-päivien nappulakisat 3.7.2009 Kestilä Nappulakisat ovat yksi vanhimmista ja perinteisimmistä tapahtumista Kestilä-päivillä. Kuutisenkymmentä yhdestä kahdeksaan
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Laji 1, 25m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Seura Aika Tila
Sivu: 1 Päivämäära: 07 syyskuu 2015 Aika: 22:28:52 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Syysuinnit Kilpailun paikkakunta: Vaasa Järjestäjä: Vaasan Uimaseura- Vasa Simsällskap
(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00
H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut
Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.
2. Ilmajoen Kisailijat 6.42,2. Miro Lehtiniemi. Janne Koivisto. Ari Latva-Koivisto. Jukka Haapala. 3. Vähänkyrön Viesti 6.44,5.
Lakeuden katuviesti 2014 Lakeuden puisto, Seinäjoki 24.5.2014 TULOKSET M 700-700-1400-700m 1. Kurikan Ryhti 8.57,9 Jukka Raittinen Mikko Raittinen Antti Raittinen Jussi Raittinen 2. Seinäjoen Seudun Urheilijat
Koulujenväliset YU-kilpailut 2013
Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3
Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut
Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä
Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero
Naiset 9 vuotta 2 km V 1. Ellinor Halonen Närpes Kraft Biath0+0=0 8.56,7 Miehet 9 vuotta 2 km V ====================== 1. Tuomas Paalanen Kangasniemen Kalsk0+0=0 9.55,0 Naiset 11 vuotta 2 km V 1. Iida
Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry
Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, Betoniteollisuus ry LÄHTÖKOHDAT JA TAUSTA kiinnostus ja kysyntä betonilattioihin kasvanut - arkkitehdit, sisustussuunnittelijat, rakennuttajat, loppukäyttäjät betonilattiavaihtoehdot
Senior Finnish Epee Team Championships Men Espoo
1 Final results (16 teams) Place Team Nation Club 1 HFM HELSINKI FIN HFM HELSINKI 2 HABDA HELSINKI FIN HABDA HELSINKI 3 UR33 HELSINKI FIN UR33 HELSINKI 4 TMÅF TURKU FIN TMÅF TURKU 5 KAVE TAMPERE FIN KAVE
INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO
1 INNOLUXIN VALAISINUUTUUDET 2016 HARRI KOSKISEN UUSI KIRKASVALO Kirkasvalolaite korvaa tehokkaasti pimeänä vuodenaikana puuttuvan luonnonvalon ja sitä voidaan käyttää kaamosväsymyksen ja -masennuksen
Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20
POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81
Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00
Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.
Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika
Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire
Pöytyän kunta Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen vakanssien sijoittuminen yhtenäiskouluille
Pöytyän kunta ja lukiokoulutuksen vakanssien sijoittuminen ille Elisenvaaran Tehtävänimike Vakanssinumero Vakanssin tämänhetkinen hoitaja Rehtori 550 Mika Virtanen - luokanopettaja, apulaisrehtori 513
ROCK'N'SWING GP LAHTI TUOMARIT
FUSKU FUSKU LAPSI 1 D 1 81 Peltola, Mirko Syrjäläinen, Jenna Tanssikerho Jam'n Roll ry Lahti 2 1 1 1 2 2 50 Äijö, Mikke Mäkinen, Julia Tanssiseura Swing Team ry Tampere 3 7 3 3 3 3 75 Jokinen, Leevi I
Yllättävää estetiikkaa betonista TTY:n arkkitehtuurin laitoksen betonistudio 2012
Yllättävää estetiikkaa betonista TTY:n arkkitehtuurin laitoksen betonistudio 2012 Maria Pesonen yliopisto-opettaja, arkkitehti SAFA 1 Matti Raukola ohjaamassa BMP-työryhmää. 2 Muottityöt käynnissä Kangasalan
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93
Eläinpuistokisat Ähtäri, Keskuskenttä 1.8.2015 TULOKSET M Kuula 1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93 P9 40 m Tuuli: NWND 1. Aleksi Penttilä 2006 AlavU 6,90 2. Joona Savukoski
1. Juho Virkajärvi KaipVi 9,91 2. Antto-Ville Heinonen JyväskKU 10, Juho Virkajärvi KaipVi 2.06,27 Antto-Ville Heinonen JyväskKU DNF
Jämsän Seura-Cup Paunun urheilukenttä 26.5.2010 TULOKSET P7 40 m 1. Juho Virkajärvi KaipVi 9,91 2. Antto-Ville Heinonen JyväskKU 10,33 P7 400 m 1. Juho Virkajärvi KaipVi 2.06,27 Antto-Ville Heinonen JyväskKU
Research in Chemistry Education
Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.
1 (8) Seurakisat, , Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset
1 (8) Seurakisat, 23.5.2018, Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset Juoksulajit T5, 40m 1 Kiira Pakkala 0:00:09,2 2 Pinja Kaihlavirta 0:00:09,9 3 Sara Kokkonen 0:00:10,3 4 Lilia Smirnov 0:00:10,3
Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos
1.lk tytöt 200m 1.lk tytöt 50m 1.lk tytöt pallonheitto I Darja Trubitson 40,16 I Darja Trubitson 9,09 I Ella Lehtola 13,93 II Sofia Vuorela 45,01 II Emilia Saarinen 9,76 II Inkeri Tikka 13,33 III Emilia
Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus
Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2
TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA
TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko
274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves
274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta
Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015
N yl. 100 m 12,43 Kristiina Peltola -98 N yl. 200 m 25,66 Kristiina Peltola -98 N yl. 400 m 59,49 Teija Ikonen -87 N yl. 800 m 2.19,21 Merja Järvinen -89 N yl. 100 m aj. 14,7 Eeva Vierikko -74 N yl. 400
SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa
500m Miehet 1.osa 2.osa yht.pisteet ero 1 30 Mika POUTALA HTL 36,50 37,04 73,54 2 44 Tuomas NIEMINEN SU 37,09 37,92 75,01 1,47 3 37 Risto ROSENDAHL HTU 38,15 37,77 75,92 2,38 4 52 Markus PUOLAKKA HLK 38,59
PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat
Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus
Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m
Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06
Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5
Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö olisi
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:
Luokka/ohjaaja Aineenopettaja/didaktikko 1A Kuusisto, Anttila, Risto eao
OKLS511 Ohjattu Soveltava harjoittelu 5opintopistettä Tiedotustilaisuus harjoittelusta Amandassa 30.3.2009 kello 14.15-16.00 Harjoittelujakso 14.4. 29.5. 2009 16 h OKLS511 harjoittelussa Luokka/ohjaaja