Seitsemän vuoden harkinta-ajan jälkeen: Komatsu kiinnittää oman tuotemerkkinsä punaiseen metsäkoneeseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Seitsemän vuoden harkinta-ajan jälkeen: Komatsu kiinnittää oman tuotemerkkinsä punaiseen metsäkoneeseen"

Transkriptio

1 LEHDISTÖTIEDOTE Seitsemän vuoden harkinta-ajan jälkeen: Komatsu kiinnittää oman tuotemerkkinsä punaiseen metsäkoneeseen Valmet-tuotemerkki siirtyy historiaan Ensimmäinen Valmet-metsäkone esiteltiin liki viisikymmentä vuotta sitten. Läpimurto kansainvälisille markkinoille tuli mahdolliseksi 1979 solmitun pohjoismaisen Volvo BM Valmet -sopimuksen myötä. Siinä yhteydessä Ruotsin Uumajassa hakkuukoneita valmistanut tehdas siirtyi Valmetin omistukseen. Toiminta oli suomalaisessa omistuksessa aina vuoteen 2004 saakka, jolloin japanilainen Komatsu Ltd hankki sen itselleen. Kuluneen seitsemän vuoden aikana uusi omistaja on juurruttanut japanilaisen laatu- ja tuotantofilosofian metsäkoneiden valmistukseen, mikä on nostanut Komatsun metsäkoneen jo kakkoseksi maailmanmarkkinoilla. Kansainvälisen suurkonsernin tuleminen omistajaksi on antanut asiakkaille varmuuden jatkuvuudesta ja tuotteen kehittymisestä. Komatsu on myös kotimaassaan arvostettu yhtiö; se on mm. kaksi kertaa peräkkäin valittu Japanin parhaaksi yritykseksi. Komatsu kuvaa nyt tehtyä tuotemerkin vaihtoa niin, että Valmet tuo siihen metsällisen osaamisensa ja Komatsu puolestaan tietotaitonsa laadun tekemiseksi. Valmet-tuotemerkki vaihtuu virallisesti Komatsuksi torstaina Vaikka muut Komatsun valmistamat koneet ovat keltaisia, metsäkone pysyy perinteitä kunnioittaen punaisena. TUOTEUUTISIA FortraX Netsupport -etäpalvelu FortraX-etätuki on uusi Komatsu Forestin kehittämä palvelu, jolla Komatsu-tuotespesialisti voi tarkastella, hallita ja tehdä muutoksia tukea pyytäneen koneen automatiikkaan. Yhteys muodostetaan matkapuhelinverkon ja internetin välityksellä. Metsäympäristöön kehitetty FortraX on ensisijaisesti koneenkuljettajan tuki, aloite yhteyden avaamisesta tulee yleensä koneesta päin. Komatsu-koneen huoltoa etätuki palvelee monella tavalla. Se nopeuttaa ongelmatilanteiden selvittelyä, koska tukihenkilö voi olla satojen kilometrien päässä koneesta ja kuitenkin päästä 1(5)

2 käsiksi kaikkeen, mitä asian korjaamiseksi tarvitaan. Useasti on kysymys koneen säätämisestä viimeisimmän tiedon mukaisesti, senkin homman Komatsun huoltotarkastaja voi tehdä käden käänteestä omalta PC:ltään. Uusien ohjelmien siirtäminen ja koneen pitäminen jatkuvasti ajanmukaisena helpottuu huomattavasti FortraXin myötä. Kuljettaja voi ottaa etäoperaation myös opiskelun kannalta. Koneen ruudulta voi katsella tukihenkilön suorittamaa työn edistymistä ja hyödyntää ajan vaikka nauttimalla samalla kupin kahvia. FortraX on ideologialtaan vahvasti sukua Komatsun maansiirto- ja kaivoskoneita varten kehitetylle KomtraX-monitorointi- ja diagnoosijärjestelmälle. Tämän järjestelmän piirissä on jo konetta ympäri maailman. Komatsu Forest Oy:n tavoitteena on saada tämän vuoden aikana 150 metsäkonetta FortraXin piiriin. Hyviä uutisia polttoaineen kulutuksesta, 16 % pienempi polttoainelasku Komatsu-tuotemerkin lanseerauksen kanssa samaan aikaan tuodaan markkinoille kaksi harvesterimallia, Komatsu ja Suurin mielenkiinto näissä koneissa on kohdistunut uuteen moottoriteknologiaan. Tiukennetut työkoneiden moottorien ympäristömääräykset koskevat vuoden alusta yli 130 kw:n tehoisia koneita. Edellä mainituissa harvestereissa on uusien määräysten Stage 3B -mukaiset voimanlähteet. Komatsu Forest on vertaillut käytännön työssä edellisen sukupolven Stage3/Tier3-koneen ja uuden Komatsu 911.5:n polttoaineen kulutusta. Tulokset ovat olleet hämmästyttäviä: polttoaineen kulutus on uuden sukupolven koneessa 16 % pienempi kuin saman mallin edellisessä versiossa. Suomessa valmistettavaan Agco Sisu Power -moottoriin valittiin pakokaasujen puhdistusmenetelmäksi SCR (Selective Catalytic Reduction), mikä on polttoaineen kulutuksen kannalta muita menetelmiä edullisempi. Nyt markkinoille tuotu moottorisukupolvi E3 (Environmental, Economical, Efficient) on kehitetty ympäristö-, taloudellisuus- ja tehokkuusnäkökohtia ajatellen. Sen ominaiskulutus on huomattavasti aikaisempia moottoreita alhaisempi, koska polttoaineen palaminen sylintereissä voidaan ohjata tapahtumaan täydellisesti kiitos pakokaasujen SCR-jälkikäsittelyn. Kuka korjaa puupeltojen sadon? Metsäkoneiden paremmuutta ratkaistaan uusilla rintamilla Pohjoismainen metsäkoneteknologia on saanut reilun viidenneksen osuuden maailman metsien korjuusta. Kaikki Pohjoismaat, Eurooppa ja Venäjä ovat otollisia katkotun tavaran kehittyneille korjuukoneille ja -menetelmille. Mutta maailmassa on paljon metsää, jota ei yhteiskunnan kehitystason, puuston koon tai maastonsa puolesta onnistu korjata 2(5)

3 skandinaavisin menetelmin, tarvitaan jotain hiukan simppelimpää ratkaisua. Lisäksi kuiduttavan teollisuuden muutto sinne, missä on kasvavat markkinat ja nopeampi metsän kasvu, on muuttanut puunkorjuun kuvaa radikaalisti. Brasilialaiset ja urugualaiset puuplantaasit selviävät yksinkertaisemmalla hakkuutekniikalla; siellä kaivinkoneeseen yhdistetty kotoinen kouraharvesteri on käypä peli. Lähikuljetus meille tutulla kuormatraktorilla on niissä olosuhteissa tehokkain menetelmä tuoda eukalyptus tien varteen. Uusille markkina-alueille nousevien sellutehtaiden ympärillä tullaan korjaamaan puuta valtavat määrät. Kaivinkoneharvesteria parempaa ratkaisua ei niihin olosuhteisiin ole vähään aikaan näkyvissä. Sen menetelmän etuna on varmatoimisuus ja teknologian globaalisuus. Komatsu on ollut ja tulee olemaan vahvoilla puupeltojen korjuussa. Brasilia, Kiina ja Indonesia ovat japanilaiselle yhtiölle kuin kotimarkkinaa; monissa potentiaalisissa maissa Komatsulla on jo pitkään ollut omia maansiirtokoneita valmistavia tehtaita. Se on puoli voittoa kiihtyvässä korjuukaluston toimittajien keskinäisessä välienselvittelyssä. Jo kerralla toimitettavien koneyksiköiden suuren määrän vuoksi uusien alueitten asiat kiinnostavat Suomessakin, kauppojen suuruusluokka on jokaisessa tapauksessa kymmeniä, joskus satoja koneita. Komatsu Forest Oy tulee tiedottamaan entistä tiiviimmin vielä tämän talven aikana myös toisen pallonpuoliskon asioista metsäkoneiden maailmanherruus näyttääkin ratkeavan siellä. Komatsu Ltd hyvä tietää Komatsu Ltd on perustettu Yhtiö on saanut nimensä Komatsu-paikkakunnan mukaan. Itse Komatsu-sana tarkoittaa japanin kielessä pientä mäntyä. Yhtiön nykyinen pääkonttori on Tokiossa, liikevaihto on noin 16 miljardia euroa, josta enää 16 % tulee Japanista. Tehtaita Komatsulla on jokaisella maailman kolkalla, yhteensä 49 tuotantolaitosta ja työntekijöitä tällä hetkellä Niin kutsutuilta "kasvavilta markkinoilta" (Kiina, Oseania, Venäjä) Komatsu saa jo tänään 2/3 liikevaihdostaan, mikä tarkoittaa Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan osuuden pienenemistä. Metsäkoneita ajatellen Etelä-Amerikka kasvattaa merkitystään markkina-alueena. Komatsu tunnetaan myös yhtiönä, joka on hankkinut itselleen vuosikymmenten saatossa ison määrän yrityksiä, mutta ei ole myynyt niitä. Komatsu lähti kansainvälistymään melko myöhäisessä vaiheessa, mutta myöhemmin tahti on ollut sitä kiivaampaa. Tässä muutamia kilometritolppia Komatsun maailmanvalloituksen taipaleelta: 1955 ensimmäinen vientitapahtuma Argentiinaan 1964 yhdyskonttori Intiaan myyntikonttoreita Eurooppaan 1975 ensimmäinen tehdas ulkomaille Komatsu do Brasil 1982 Komatsu Indonesia 1985 Komatsu UK 3(5)

4 1986 Chattanooga (USA) 1988 Joint venture Dresserin kanssa 1989 Hanomag-operaatio alkoi 1994 Dresser kokonaan omistukseen 1995 Komatsu Utility Europe -operaatio käynnistyi kolme yhteisyritystä Kiinaan 1996 Komatsu Mining Germany 1998 Tuotekehitysyhteistyö ja joint venture Cumminsin kanssa 2004 Komatsu Forest Tuotteiden kehittämisen historiaa Komatsu Ltd perustettiin Komatsu-nimisellä paikkakunnalla Japanissa 1931 esiteltiin ensimmäinen telavetoinen maataloustraktori 1952 tiehöylä tuotiin markkinoille 1953 kippaava maansiirtoauto 1965 pyöräkuormaaja 1968 kaivinkone Komatsu, japanilainen laatu ja Kaizen Lupaus siitä, että uuden tuotemerkin käyttöönoton myötä yhdistyy pohjoismainen metsäosaaminen sekä japanilainen laatu, pitää konkreettisesti paikkansa. Tätä kuvaamaan eri yhteyksissä tullaan käyttämään Forestry Quality -sanaparia kertomaan tästä uudesta kunniakkaan perinnön ja laadun liitosta. Kaikki katkotun tavaran korjuuseen liittyvä huipputekniikka on kehittynyt, kehittyy ja tullaan kehittämään pohjolassa. Pohjoismaiset koneyrittäjät ovat olleet uranuurtajia Cut-to-Length -menetelmän kehittämisessä, sama rooli heillä tulee säilymään myös tulevaisuudessa. Omistajan, Komatsun, suvereenia osaamisen aluetta on laatu; sen asettaminen teollisessa toiminnassa suunnittelun, valmistuksen ja jälkimarkkinoiden toimivuuden tärkeimmäksi kriteeriksi. Japanilainen laatu on prosessi, se ei pysähdy koskaan, se on läsnä kaikkialla. Jatkuva parantaminen, Kaizen, on toimintastrategia, mikä on tuonut monille japanilaisille tuotteille ykköstilan maailmassa, vaikka sitä ei ollut tavoitteeksi edes asetettu. Tämä tinkimätön asenne on arkipäivää nyt myös metsäkoneiden osalta. Teknologian ja tuotekehityksen taustalla ovat ihmiset, jotka ovat omistautuneet työhönsä täydellä sydämellä. Siinä on jotain kiehtovaa ja samalla perisuomalaista; japanilainen ei saa menettää kasvojaan eikä suomalainen syö sanojaan. Komatsun asiakaslähtöisyys on aivan eri asia kuin se mitä markkinointitarinoissa on totuttu kuulemaan. Nyt metsäkoneen luotettavuutta katsotaan käyttäjän perspektiivistä. Ja sitten kun on aika luoda uutta: Vain se mikä on asiakkaalle tärkeää, on kehittämisen arvoista. 4(5)

5 Komatsu Forest Komatsu Forest on kansainvälinen teollisuusryhmä, jonka pääkonttori ja teknologiakeskus ovat Uumajassa Ruotsissa. Komatsu Forest valmistaa Komatsu-merkkisiä metsäkoneita ja on eräs tämän tuotesektorin suurimpia toimijoita maailmassa. Komatsu Forest työllistää noin 1200 henkilöä ja on edustettuna kaikkialla, missä koneellinen metsänkorjuu tunnetaan. Teollisuusryhmään kuuluu tuotantolaitokset Ruotsissa ja USA:ssa. Komatsu Forestilla on asiakkaita kaikkialla maailmassa, joita palvelevat omat myyntiyhtiöt ja jälleenmyyjät Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Aasiassa. Komatsu Forest on osa japanilaista Komatsu Ltd -yhtiötä. Komatsu Ltd lyhyesti Komatsu Ltd on maailman toiseksi suurin maansiirto-, kaivos- ja metsäkoneiden valmistaja. Yhtiön vuosimyynti on arvoltaan 20,4 miljardia US dollaria, ja se työllistää noin henkilöä. Toimintaa on 49 tuotantolaitoksella maailman joka kolkalla. Lisätietoa: Toimitusjohtaja Timo Korhonen Komatsu Forest Oy puh (5)

Vanerintuotanto ja kulutus

Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2014 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 2000 58,4 59,6 2005 73,3 72,5 2010 81,5 79,4 2014 98,9 94,1

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2013: Erittäin vahva alku vuodelle Q1/2013 Q1/2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005. Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta. Toni Piirainen, Toimitusjohtaja

MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005. Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta. Toni Piirainen, Toimitusjohtaja MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA 3.-4.11.2005 Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta Toni Piirainen, Toimitusjohtaja 1 TUKIKOHTASI SUOMESSA JA MAAILMALLA 2 Sisältö 1. BASE Lyhyesti 2. Off-Shore

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Neljäs sukupolvi tuli

Neljäs sukupolvi tuli 15 Neljäs sukupolvi tuli Komatsu Forest AB on ottanut käyttöön työskentelyn japanilaisten laatujärjestelmien mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tehdas, jälleenmyyjät ja asiakkaat varmistavat yhdessä Valmet-tuotteiden

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

eurovulk oy Västanbyntie 5 FIN Tammisaari Puh

eurovulk oy Västanbyntie 5 FIN Tammisaari Puh TIEDOTE 31.03.2017 tiedote: Alkaen 31.3.2017 on sopinut Duraturn kuorma-auton renkaiden jälleenmyynnistä. Palvelevana rengasalan erikoisliikkeenä olemme laajentaneet valikoimiamme myös kuorma-autojen renkaisiin.

Lisätiedot

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016

Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja. Innotori kick off tilaisuus 20.4.2016 Suomen pohjoinen ulottuvuus etu Aasian markkinoilla case hunaja Hunaja luonnollinen makeuttaja Hunaja on maailman vanhin ja luonnonmukaisin makeutusaine, jossa on noin 200 erilaista yhdistettä Hunaja sisältää

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Missä arvo syntyy 2.0?

Missä arvo syntyy 2.0? Missä arvo syntyy 2.0? Kuka luo arvon? Missä maissa arvo syntyy? Missä työtehtävissä arvo syntyy? 11.11.2011 Globalisaation muutos Kansallisista klustereista tullut globaaleja arvoverkostoja. Toiminnot

Lisätiedot

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.

Lisätiedot

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE Pörssi-ilta 25.3.2013, Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Vuosi 2012 lyhyesti KONE lyhyesti myynnin ja henkilöstön jakautuminen vuonna 2012 Liikevaihto liiketoiminnoittain, yhteensä 6,3 miljadia

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Kai Seikku

Yhtiökokous Toimitusjohtajan katsaus Kai Seikku Yhtiökokous 7.4.2010 Toimitusjohtajan katsaus Kai Seikku Toimitusjohtajan katsaus 7.4.2010 Okmetic lyhyesti Okmetic vuonna 2009 Tilinpäätös 2009 Näkymät vuodelle 2010 2 / Kai Seikku / 7.4.2010 Okmetic

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2016 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 - Production Consumption CAGR 2000 2016 3,8%

Lisätiedot

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen taloudellinen katsaus 2005 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Toimialan kehitys tilikaudella Uusien laitteiden markkinat yhä kasvussa Aasiassa Modernisoinnin kasvu vahvistui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla

Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Arla Ingman ja Arla Foods Arla Ingman Suomen markkinoilla Toimittajatapaaminen Osuuskunta Maitomaa 26.4.2010 Outi Fagerlund Viestintäpäällikkö 09 272 001 outi.fagerlund@arlafoods.com 1 26.4.2010 1 Arla

Lisätiedot

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille

Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille SUOMEN ELFI OY KANNANOTTO Antti Koskelainen 1 (5) 1.8.2007 Päästökaupasta Kiotoperiodilla 2008-2012 -90 luvun pankkituen suuruinen tulonsiirto sähkönkäyttäjiltä voimantuottajille 1. Pohjoismainen sähkö

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2010. 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2010 26. tammikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2010: Vahva tilausvirta ja ennätyksellinen liikevoitto Q4/2010 Q4/2009 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut

Lisätiedot

Sähköpyörämarkkinoista Jari Elamo 2.6.2016

Sähköpyörämarkkinoista Jari Elamo 2.6.2016 Sähköpyörämarkkinoista Jari Elamo 2.6.2016 Sähköavusteinen polkupyörä Sähköavusteinen polkupyörä on haasteellinen nimi, joka on hidastanut tuotteiden markkinoille leviämistä ja ollut markkinoinnin haasteena.

Lisätiedot

Missä metsäsektorimme on nyt, ja minne se on menossa?

Missä metsäsektorimme on nyt, ja minne se on menossa? Metsien käytön tulevaisuus Suomessa Suomenlinna 19.11. 2007 Missä metsäsektorimme on nyt, ja minne se on menossa? Risto Seppälä Suomen metsäsektorin tähänastiset kulmakivet Tuotteiden kysynnän kasvu lähimarkkinoilla

Lisätiedot

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK

VILJAMARKKINAT Kevät 2015. (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK VILJAMARKKINAT Kevät 2015 (2015 2020 projisointi) Max Schulman / MTK Viljan hintoihin vaikuttavat tekijät Tarjonta ja kysyntä tuotannon ja kulutuksen tasapaino Varastotilanne Valuuttakurssit rahan saanti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009

Lisätiedot

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu

Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Pohjois-Pohjanmaan metsävarat Metsätalousmaata yhteensä 3 100 000 hehtaaria Metsämaata* 2 400 000 ha Yksityisessä

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 19.7.212 Tammi kesäkuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Strateginen perusta Aasiassa luotu Saadut tilaukset kasvoivat 17 % y-o-y Liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009. Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009

Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009. Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009 Glaston Oyj Abp Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009 Kimmo Lautanen, talousjohtaja 11.8.2009 H1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 67,3 (136,8) miljoonaa euroa Tilauskanta 30.6.2009 oli 37,1 (100,3) miljoonaa

Lisätiedot

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (*

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (* AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden valmistaja ja myyjä. Perustettu 1990 Yli 2700 myynti- ja jakelupistettä ympäri maailmaa. Avaintuotemerkit: Valtra Perustettu:

Lisätiedot

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay

Älykäs Metsä. Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy. Siemens DigiDay Älykäs Metsä Ilkka Hämälä Toimitusjohtaja, Metsä Fibre Oy Siemens DigiDay 29.11.2017 1 05.12.17 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me

Lisätiedot

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi

Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Engineering and Technical Services since 1973 CTS GROWS GREEN Miten kehittyä metsäteollisuuden hovihankkijasta myös kansainväliseksi energia-asiantuntijaksi Antti Lukka, toimitusjohtaja CTS Engtec 3.11.2009

Lisätiedot

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017

METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA. Yritysesittely 2017 METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA Yritysesittely 2017 SUOMALAISISTA METSISTÄ MAAILMANLAAJUISILLE METSÄTEKNOLOGIAN MARKKINOILLE Kesla on aidosti suomalainen metsäteknologian moniosaaja. Jo yli 55 vuoden ajan

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Kotikasvatus missä mennään? Kannabiksen kotikasvattajille tehdyn kyselytutkimuksen alustavaa satoa

Kotikasvatus missä mennään? Kannabiksen kotikasvattajille tehdyn kyselytutkimuksen alustavaa satoa Kotikasvatus missä mennään? Kannabiksen kotikasvattajille tehdyn kyselytutkimuksen alustavaa satoa XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9. 10.10.2013 Osastojohtaja Pekka Hakkarainen Terveyden

Lisätiedot

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Kohti toimialan parasta kannattavuutta Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Turvallisuus etusijalla tavoitteena nolla tapaturmaa SSAB:n tavoitteena on olla yksi maailman turvallisimmista teräsyhtiöistä Joissakin

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Harri Savonen, Pohjois-Karjala Ammattiopisto Valtimo Janne Haapasalo, John Deere Forestry Oy Deere & Company on maailman johtava

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2011 20. huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q1 2011: Vahvaa kasvua tilauksissa ja liikevoitossa Q1/2011 Q1/2010 Historiallinen muutos 2010 Saadut tilaukset

Lisätiedot

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011. 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011. 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2011: Ennätyksellisen korkea tilausvirta ja vakaa liikevoiton kasvu Q2/2011 Q2/2010 Historiallinen muutos

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki, Toimitusjohtaja Heikki Takanen

Toimitusjohtajan katsaus. Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki, Toimitusjohtaja Heikki Takanen Toimitusjohtajan katsaus Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki, 27.3.2006 Toimitusjohtaja Heikki Takanen 2 1 Lähtökohdat vuodelle 2005 Tavoite Toiminnallisen tuloksen parantaminen lupausten

Lisätiedot

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta 1 2009/1 Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta Finpron seminaari 22.1.2009 Harri Roos 2 2009/1 Vaasan & Vaasan -konserni Johtava tuoreleivonnan toimija Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Komatsu Forestilla uskotaan konekaupan vauhdin säilyvän

Komatsu Forestilla uskotaan konekaupan vauhdin säilyvän Energiapuun korjuu luo uusia tarpeita Komatsu Forestilla uskotaan konekaupan vauhdin säilyvän Metsäkonekauppa käy Suomessa ja maailmalla ihan hyvää tahtia. Viime vuoden huippulukujen jäljiltä pelot kaupan

Lisätiedot

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote

Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote Fuso Canter kuorma-auto on tehnyt edistyksellistä historiaa jo 50 vuotta Lehdistötiedote 23.5.2013 Vuoden 1963 jälkeen, jolloin Canter esiteltiin, on sitä myyty 3,7 miljoonaa kappaletta. Canter kärkenään

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Puunjalostuksen näkymät Suomessa

Puunjalostuksen näkymät Suomessa Puunjalostuksen näkymät Suomessa Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Tasavallan presidentin talouspoliittinen työlounas, Presidentinlinna, 15.4.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä

Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väestonkasvu-ennuste / FAO 2050 vuoteen + 2 miljardia ihmistä Maailman väkiluku Maailma Kehittyvät maat Kehittyneet maat Sato 2013/2014: Maailman viljatase tasapainoisempi Syksyn 2013 sato oli

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Missä mennään viljamarkkinoilla

Missä mennään viljamarkkinoilla Missä mennään viljamarkkinoilla Somero 12.2.2014 Tarmo Kajander Hankkija Vilja- ja raaka-aineryhmä Valkuaisen ja viljan hinnat nousevia HINTAVAIHTELU KASVANUT ja JATKUU Sato 2013/2014: Maailman viljatase

Lisätiedot

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista 17.06 2010 Tapani Oksanen, Indufor Oy Muutama sana Induforista Riippumaton metsäalan neuvonantajaorganisaatio,

Lisätiedot

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu VIHREÄÄ KIINTEISTÖKEHITYSTÄ Aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2010 2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2010 TAMMI-KESÄKUU 2010 Tammi-kesäkuussa 2010 Marimekko-konsernin liikevaihto laski hieman ja oli 31,8 milj. euroa (32,3 milj. euroa). Liikevoitto parani selvästi

Lisätiedot

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Tammi syyskuun 214 osavuosikatsaus 23.1.214 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä Saadut tilaukset kasvoivat 15 % y-o-y 829

Lisätiedot

Midway Alignment of the Bothnian Corridor

Midway Alignment of the Bothnian Corridor Midway Alignment of the Bothnian Corridor 04-02-15 EU-hanke joka luotiin laajentamaan yhteyksiä vahvojen, nopeasti kasvavien, kansainvälisesti merkittävien seutujen välillä seutujen, jotka varmistavat

Lisätiedot

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma Robinwood Plus Workshop, Metsäteollisuus ry 2 EU:n metsät osana globaalia metsätaloutta Metsien peittävyys n. 4 miljardia ha = 30 % maapallon maapinta-alasta

Lisätiedot

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola

Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien

Lisätiedot

Mediatiedote 22.2.2012

Mediatiedote 22.2.2012 Mediatiedote 22.2.2012 Julkaisuvapaa heti NSG GROUP: PILKINGTON LAHDEN LASITEHTAAN SULKEMINEN Olemme tänään ilmoittaneet Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n työntekijöille NSG Groupin päätöksestä sulkea

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2009 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2009: Edelleen hyvää kehitystä liikevoitossa ja rahavirrassa Q4/2009 Q4/2008 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja

Metsä Board Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja Euroopan johtava ensikuitukartonkiyhtiö Mikko Helander Toimitusjohtaja 1 (ex M-real) lyhyesti Liikevaihto noin 2,1 miljardia euroa, henkilöstömäärä noin 3 300 Johtava eurooppalainen ensikuitukartongin,

Lisätiedot

Metson uusi venttiilitehdas Hakkilaan Jukka Packalén

Metson uusi venttiilitehdas Hakkilaan Jukka Packalén Metson uusi venttiilitehdas Hakkilaan 17.4.2012 Jukka Packalén Sisältö Metso lyhyesti Metso Automation ja asiakasteollisuudet Miksi Metso investoi venttiilitehtaaseen Suomessa? Helsingin venttiiliteknologiakeskuksen

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Maailman johtava. innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja

Maailman johtava. innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja Maailman johtava innovatiivisten lattiaratkaisujen toimittaja Michel Giannuzzi Konserninjohtaja Tarkett on kehittynyt lattia-alan edelläkävijäksi ja asettaa maailmanlaajuiset standardit lattia- ja urheilulattiaratkaisuille.

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS

SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS SUOMALAINEN MAATALOUS- KONETEOLLISUUS MAATALOUSKONETEOLLISUUS JA AGROTEKNOLOGIAVERKOSTO Suomalaisen maatalouskoneteollisuuden liikevaihto ja vienti on kasvanut huomattavasti 1990-luvun alusta Alan liikevaihto

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Perämoottorikysely ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 2011 löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

Lisätiedot

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino

Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.2011 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Mihin Suomen puu tulisi käyttää? Matti Kärkkäinen professori (emeritus) Ugrilainen klubi 15.4.211 klo 12 Helsinki, Katajanokan kasino Nykytilanteesta ei pidä tehdä hätiköityjä päätelmiä Matti Kärkkäinen

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2011 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2011: Hyvää kehitystä haastavassa ympäristössä Q4/2011 Q4/2010 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Glaston tammi-maaliskuu 2016

Glaston tammi-maaliskuu 2016 Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)

Lisätiedot

TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013. Kasvuyritys esittäytyy. Alphaform Nordic. KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja

TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013. Kasvuyritys esittäytyy. Alphaform Nordic. KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013 Kasvuyritys esittäytyy Alphaform Nordic KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja Alphaform Euroopan johtava 3D tulostuksen osaaja Alphaform on sovelluslähtöinen teknologiayritys

Lisätiedot

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007

Projekti - INFO. Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen. Yksinpuinkorjuu BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 114 Harvesterilaitteistoja energiapuun korjuuseen Kehitys kohti lisääntyvää bioenergian käyttöä metsistä

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:

Lisätiedot

Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan

Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan Elinkeinoelämän keskusliitto Helsinki 10.01.2013 Naps Systems: 30 vuotta cleantech-vientiä Afrikkaan 2012 Timo Rosenlöf Naps Systems Oy 1 Kiitos! 2012 2 10.01.2013 I Naps Systems 3 I Naps Systems Lyhyesti

Lisätiedot

YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA

YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA Ami Rastas FinNuclear Helsinki, 12.3.2009 FinNuclear 12.3.2009 1 Esityksessä on tarkoitus antaa vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Paljonko ydinvoimalaitoksia on käytössä

Lisätiedot

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO

KARTTAVARASTO: SISÄLLYSLUETTELO MAAILMA: YLEISKARTTA YLEISKARTTA 1 Maanosien nimet LUONTO JA YMPÄRISTÖ Mannerlaattojen liikkeet virrat Luonnon- ja rakennelmaennätykset Saastuneimmat kaupungit Luonnonuhat Aavikoitumisuhat Köppenin ilmastoalueet

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007

Comptelin tilinpäätös vuodelta 2007 Comptelin tilinpäätös vuodelta 27 Helsinki 13.2.28 Toimitusjohtaja Sami Erviö Q4: Liikevaihto ja liikevoitto ennätystasolla Liikevaihto 24, miljoonaa euroa (22,8) Liikevoitto 7,5 miljoonaa euroa (4,8)

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2018 26. HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Tyypillinen työpäivä KONEella Yli 1,2 miljoonaa laitetta huollossa Yli 500 tilausta Yli 500 laitetoimitusta ~ 70 000 huoltokäyntiä

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014

Osavuosikatsaus 1-6/2014 Osavuosikatsaus 1-6/2014 8.8.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-6/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-6/2014 1-6/2013 Muutos % Liikevaihto 48 455 51 523-6,0 % Liikevoitto

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS CREATIVE DESIGN SINCE 1951 15.4.2010 2010 Marimekko Oyj VISIO Marimekko on yksi maailman kiehtovimmista design-brändeistä STRATEGIAN KULMAKIVET Jakeluverkostoa laajennettiin; maantieteellisesti

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu

Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Viljamarkkinat miltä näyttää sadon määrä ja laatu Raisio-konserni Toimintaa 12 maassa, pääkonttori Raisiossa Tuotantoa 14 paikkakunnalla 3 maassa Henkilöstön määrä n. 1450, josta Suomessa 1/3 Listataan

Lisätiedot