Kristus, meidän ylimmäinen pappimme, osa 2

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kristus, meidän ylimmäinen pappimme, osa 2"

Transkriptio

1 Kristus, meidän ylimmäinen pappimme, osa 2 David Wilkerson May 27, 1996 Raamattu kertoo meille, että kun Kristus nousi taivaaseen, hän otti tehtäväkseen Ylimmäisen Papin viran toimiakseen kaikkien niiden hyväksi, jotka uskossa kääntyvät Hänen puoleensa. "Mutta tällä [Jeesuksella] on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti." (Hebr. 7:24.) Jeesus on muuttumaton! Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Niin kauan kuin elät, Hän on sinun Ylimmäinen Pappisi taivaassa ja rukoilee sinun puolestasi. ja Hän pysyy Ylimmäisenä Pappinasi, kunnes menet kotiin Hänen luokseen. Meidän Ylimmäinen Pappimme Jeesus istuu Isän oikealla puolella voiman valtaistuimella: "Meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealle puolella..." (Hebr. 8:1.) Meidän Ylimmäisellä Papillamme on kaikki valta ja voima käytettävissään! Jeesus on juuri nyt Isän luona ja rukoilee siellä meidän puolestamme. Hän asettuu vastustamaan meidän syyttäjäämme, saatanaa, ja sanoo: "Minä nuhtelen sinua, saatana! Tämä on minun, koska hänet on pesty minun veressäni. Hän on turvassa, hänen velkansa on kokonaan maksettu. Hänet päästetään vapaaksi!" Uskon kuitenkin, että voimme oppia vielä muutakin siitä, mitä meidän ihmeellinen Ylimmäinen Pappimme tekee meidän puolestamme: Vanhassa testamentissa mainitaan kaksi pappeutta - Aaronin pappeus ja Melkisedekin pappeus. Me tiedämme, että Aaron, ylimmäinen pappi, oli Leevin sukukunnasta. Mutta Melkisedek - joka esitellään meille 1.Moos. 14:18,19 - oli tavattoman salaperäinen hahmo. Raamatun tutkijat tietävät hyvin tähän hänestä, ja hänen persoonastaan on ollut paljonkin arveluja. Tällainen on asiayhteys, jossa ylimmäinen pappi Melkisedek esitellään: 1.Mooseksen Kirja kertoo meille, että Sodoman ja Gomorran kaupunkeihin, joissa Aabrahamin veljenpoika Loot asui, hyökkäsivät useiden eri valtakuntien liittoutuneet sotajoukot. Tämä sotajoukko ryösti kaupunkien elintarvikkeet ja muut varastot ja otti paljon niiden asukkaita vangeiksi, heidän joukossaan Loot perheineen. Aabraham kokosi Jumalan johdattamana pienen, 318 miestä käsittävän armeijan ja löi tämän ryöstelevän sotajoukon. Hän toi takaisin kaiken tavaran; Amyöskin sukulaisensa Lootin ja hänen tavaransa hän toi takaisin, niin myös vaimot ja muun väen." (1.Moos. 14:16.) Tällaiselta tilanne näytti: Aabraham oli juuri saavuttanut uskomattoman voiton, lyönyt koko tämän liittoutuneiden armeijan. Nyt hän oli palaamassa kotiin taistelusta. Matkalla hän tapasi Korkeimman papin, Melkisedekin, Saalemin kuninkaan, joka tuli tapaamaan Aabraahmia ja "toi leipää ja viiniä..." (jae 18.) Hebrealaiskirje kertoo meille tämän Korkeimman papista: Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet; jolle Aabraham myös antoi kymmenykst kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas"; Jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava - hän pysyy pappina ainaisesti. (Hebr. 7:1-3.) Tämä kuulostaa yliluonnolliselta. Hänellä ei ole alkua eikä loppua - ja se merkitsee, että hänen olisi ollut pakko olla Jumala. Mutta uskon, että Melkisedek oli lihaa ja verta oleva ihminen, joka oli Kristuksen esikuva. Kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kertoo meille, Melkisedekin nimi merkitsee "vanhurskauden kuningas", ja hänen arvonimensä "Saalemin kuningas", merkitsee "rauhan kuningas". Yhdysvalloissahan kutsutaan Los Angelesia "enkelien kaupungiksi" ja New Yorkia "isoksi omenaksi". Ilmeisesti Jumala oli pannut kätensä tämän miehen päälle ja voidellut hänet Saalemin ylimmäiseksi papiksi. Sitä kaupunkiahan nimitettiin "rauhan kaupungiksi". Lause "jolla ei ole isää, ei äitiä", tarkoittaa yksinkertaisesti, ettei Melkisedekillä ollut taustallaan pappissukua kuten leeviläisillä papeilla. "Ei sukua", tarkoittaa ettei hänellä ollut "papillista perimää". Hän ei ollut "pappissukupolvien jäsen@ kuten Aaron oli. Pikemminkin Jumala oli voidellut hänen papiksi jumalallisella voitelulla. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kertoo meille myös, että Melkisedek oli "Jumalan Poikaan verrattava" - mikä tarkoittaa, että hän oli Jeesuksen kaltainen Page 1 of 6

2 nimenomaan siinä, ettei hän ollut pappissukua: "... meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei mitään puhunut." (Hebr. 7:14.) Jeesuksen isä, Joosef, ei ollut pappi; hän ei ollut sukua Leeville, jonka jälkeläisiä leeviläiset papit olivat. Tästä me siis näemme, että Melkisedek oli ennustus Jeesuksen pappeudesta. Tämä maallinen ylimmäinen pappi oli tarkoitettu esikuvaksi meidän Ylimmäiselle Papillemme kirkkaudessa - Jeesukselle, Vanhurskauden Kuninkaalle ja Rauhan Kuninkaalle! Aabraham maksoi kymmenykset Melkisedekille kaikesta voittosaaliista, jonka hän oli ottanut voittamiltaan armeijoilta. Raamattu kertoo, että ylimmäinen pappi puolestaan siunasi hänet ja sanoi: "Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein..." (1.Moos. 14:19.) Tässä on kaunis kuva Jeesuksen, meidän Ylimmäisen Pappimme palvelutehtävästä. Ylimmäisen papin velvollisuus ja etuoikeus oli nimittäin tulla esiin Kaikkeinpyhimmästä ja siunata kansaa. Herra neuvoi Moosesta: "Puhu Aaronille ja hänen pojillensa ja sano: Siunatessanne israelilaisia sanokaa heille: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan." (4.Moos. 6:23-26.) Toisin sanoen: Kun ylimmäinen pappi on vienyt uhriveren Kaikkeinpyhimpään, pirskotellut sitä armoistuimelle ja suitsuttanut, hänen on tultava ulos kansan eteen ja siunattava heidät. Tämä oli viimeinen vaihe ylimmäisen papin palvelutehtävässä. Hänen oli tultava Kaikkeinpyhimmästä, kohotettava kätensä ja siunattava kansa siunauksella, jonka Jumala hänelle opetti. Ja tänään tämä on edelleenkin meidän Ylimmän Pappimme muuttumaton, Jumalan määräämä tehtävä. Meidän Ylimmäinen Pappimme Jeesus sanoo: "Minä peitän sinut verelläni. Minä rukoilen sinun puolestasi Isän edessä. Ja minä tulen esiin ja siunaan sinut!" On tärkeää ymmärtää, etteivät nämä siunaukset, joilla Jeesus meitä siunaa, ole ajallisia vaan hengellisiä: "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa." (Ef. 1:3.) Vanhassa testamentissa ylimmäisen papin siunaukset olivat ajallisia. Jumala lupasi siunata sadon, karjan, kaupungit ja ihmisten kaikki toiminnot. Se oli kaikki fyysistä, eikä siihen sisältynyt hengellistä ulottuvuutta kuten meillä on tänään - koska esirippua ei ollut vielä revitty kahtia. Mutta koska me vaellamme tänä päivänä hengellisessä maailmassa, meidän saamamme siunaukset ovat luonteeltaan hengellisiä. Saatat kysyä: "Eikö Jumala siunaakaan meitä ulkonaisilla, fyysisillä siunauksilla?" Kyllä Jumala väliin siunaa meitä aineellisillakin asioilla - mutta vain siksi, että ne tuottavat hengellisen lopputuloksen! Herra pitää hyvää huolta lapsistaan. Hän käski meidän etsiä ensin Häntä, niin kaikki meidän jokapäiväiset tarpeemme tyydytettäisiin. Kristuksen meille varaamat siunaukset ovat kuitenkin ensi sijassa hengellisiä! Kun Vanhan testamentin pappi lausui tämän siunauksen kansalle, se ei ollut pelkkä heidän puolestaan lausuttu toivomus. Hän ei sanonut: "Toivon sinulle rauhaa. Toivon, että Herra kirkastaisi sinulle kasvonsa..." Ei - tämän siunauksen taustalla oli Jumalan kaikkivalta: "Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä." (4.Moos. 6:27.) Tämä tarkoittaa: "Pappi puhuu minun nimeni täydellä auktoriteetilla - ja minä kunnioitan sitä. Tällä siunauksella on takanaan minun Jumaluuteni voima!" Samoin kun meidän Ylimmäinen Pappimme Jeesus siunaa, Hän ei vain toivo meille hyvää. Hän julistaa siunauksensa auktoriteetilla - ja se toteutuu! Meidän Herramme Jeesus on mielistynyt kansansa siunaamiseen! Monet kristityt uskovat, että Jumala on mielistynyt vain meidän kurittamiseemme ja nuhtelemiseemme. Ei! Raamattu sanoo, ettei Hän pidä meidän kurittamisestamme. Päinvastoin. Jeesus sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.) Hän vakuuttaa meille: "Minä annan teille kaiken, minkä tarvitsette - koska sydämeni arvostaa siunaamista!" Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa, jossa Jeesus kiroaisi jonkun ihmisen. (Ainoa, jonka hän kirosi, oli viikunapuu.) Ei yksikään saarnaaja, apostoli, profeetta tai paimen kautta koko historian ole koskaan siunannut ihmisiä enemmän kuin Jeesus teki. Hän lausui siunauksensa, minne ikinä menikin. Jos ajatellaan vaikka Vuorisaarnaa Matt. 5, niin siinä Jeesus sanoi: "Autuaita [siunattuja] ovat hengellisesti köyhät. Autuaita ovat murheelliset. Autuaita ovat Page 2 of 6

3 laupiaat. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta. Autuaita ovat puhdassydämiset, rauhantekijät, vainotut, solvatut." Minne Jeesus ikinä kääntyikin, Hän julisti: "Autuaita... autuaita... autuaita..." Hän otti lapsia syliinsä ja siunasi heitä. Hän siunasi niitä, jotka laittoivat pitoja köyhille, raajarikoille, rammoille ja sokeille: "Sinä olet oleva autuas, koska he eivät voi maksaa sinulle; sillä sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa." (Luuk. 14:14.) Hän "nosti kätensä ja siunasi heidät" (Luuk. 24:50.) Minun sydäntäni liikuttaa syvästi, että Jeesuksen viimeiset sanat, ennen kuin Hän lähti opetuslastensa luota, olivat siunauksen sanoja. Luukas sanoo, että Kristus "avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset" (jae 45) - ja sitten Hän "...siunatessan heitä erkani heistä..." (jae 51). Tässä kohtaa saatat ajatella: "Ymmärrän kyllä, miten Herra siunaa lapsia tai juuri uskoon tulleita tai jopa köyhien maiden kristittyjä, jotka tarvitsevat ihmeitä saadakseen ruokaa pöytäänsä. Ymmärrän, miten Hän voisi siunata vankeina olevia uskovia muualla maailmassa ja antaa heille siten ihmeellisen ilmoituksen itsestään. Mutta en voi käsittää, että minä itse saisin sellaisia siunauksia. En usko, että koskaan pystyn elämään sen valon mukaan, jonka olen saanut. Minusta tuntuu, että Jumala on enimmäkseen pettynyt minuun. En tunne olevani Hänen siunaustensa arvoinen." Toivon, että olet jo tähän mennessä ymmärtänyt - ettet voi koskaan ollakaan Jumalan siunausten arvoinen! Ei kukaan ansaitse Hänen siunauksiaan. Hän sitä vastoin ojentaa kätensä meille - armonsa ja anteeksiantonsa mukaisesti - ja siunaa meitä niin suurilla hengellisillä siunauksillaan, ettemme pysty sitä edes käsittämään! Minä olen neljän lapsen isä. He ovat kaikki naimisissa, ja heillä on omia lapsia. Jos lapsieni eteen tulee vaikeuksia, en minä heille suutu. Päinvastoin - olen iloinen, kun he ottavat siinä tilanteessa yhteyttä minuun. Jos voin auttaa heitä rukoilemalla, neuvomalla tai rahallisesti, minusta on upeaa ojentaa käteni heille ja siunata heitä. Miten paljon enemmän meidän Herramme Jeesus onkaan mielistynyt siunaamaan lapsiaan, kun he sitä tarvitsevat? Hän sanoo meille: "Teidän maallinen isänne osaa antaa teille lapsille hyviä lahjoja. Miten paljon enemmän teidän taivaallinen Isänne haluaakaan siunata teitä?" (ks. Matt. 7:11.) Siitä huolimatta jotkut Jumalan seurakunnan kaikkein siunatuimmat jäsenet ovat sokeita saamilleen siunauksille. He eivät näe tai osaa erottaa niitä suurenmoisia asioita, jotka Ylimmäinen Pappi on heille antanut - eivätkä siis pysty nauttimaan niistä. Voit esimerkiksi katsella ympärillesi Kristuksen ruumiissa ja nähdä toisia kristittyjä, jotka näyttävät lahjakkaammilta ja siunatummilta. Jotkut pystyvät muistamaan ja lausuman ulkoa pitkiä pätkiä Raamatusta. Toiset taas osaavat saarnata, opettaa tai laulaa Jumalan kunniaksi. Sinä sanot itseksesi: "Miten Jumala onkaan noita toisia siunannut. Mutta voi minua raukkaa! Ei minun aivoillani opetella ulkoa Jumalan Sanaa. Enhän edes pysty muistamaan saarnaa jälkeenpäin. Minulla ei ole mitään niistä lahjoista, joita sisarillani ja veljilläni on palvellakseni Jumalaa." Rakas ystävä, et tiedäkään, miten siunattu sinä olet! Oletko hengellisesti köyhä? Onko sinun vaikea iloita tai edes hymyillä? Murehditko heikkouksiasi? Valitatko, kun et näe hengellistä kasvua elämässäsi? Murehditko, koska tunnet itsesi riittämättömäksi, syrjityksi, tarpeettomaksi? Jeesus sanoo: "Sinä olet autuas! Sinulla ei ole mitään, mistä kerskailla. Ja sillä tavoin palvelet minua parhaiten - koska minun voimani on sinun heikkoudessasi! Voin käyttää sinut helpommin kuin kaikkia muita." Millainen siunaus tämä todella onkaan. Jeesus ei koskaan sanonut: "Autaita ovat vahvat, onnelliset, itseriittoiset, voimakkaat." Ei! Meidän Herramme siunasi heikkoja, solvattuja, vainottuja, maahan painettuja - niitä, jotka eivät muiden silmissä ole yhtään mitään. Hän sanoo sinulle: "Tiedät, että sinä isoat ja janoat minua - ja sen vuoksi sinut siunataan!" Ylimmäinen Pappimme on siunannut sinut Aabrahamin siunauksella! Paavali kirjoittaa: "Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa." (Gal. 3:9.) Mikä on tämä Aabrahamin siunaus? Jaakob selittää meille: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi" (Jaak. 2:23.) Aabraham uskoi, että hän oli oikeassa pysyessään Jumalassa silloin, kun hänen pyhityksensä oli vielä kesken. Ja tämä on Aabrahamin siunaus - tieto, että meidät vanhurskautetaan uskon kautta! "Että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen." (Gal. 3:14.) Tämä siunaus on tieto siitä, että Jeesus lunasti verellään anteeksiannon meidän kaikista synneistämme ja Page 3 of 6

4 rikkomuksistamme. Isä katsoo Jeesuksen oman vanhurskauden meidän hyväksemme, ja se tekee meidät nuhteettomiksi Hänen silmissään. Ei meidän tarvitse yrittää tehdä työtä ansaitaksemme Jumalan suosion. Meidän on sen sijaan uskottava ja luotettava Jeesuksen ristillä suorittamaan täydelliseen lunastustyöhön. Ja vaikka me edelleenkin kamppailemme - ja vaikka me joskus lankeamme ja petämme Hänet - meillä on oikeus pysyä Hänen lähellään, kun jatkamme matkaa uskossa ja katumuksessa. Daavid ymmärsi tämän ja pystyi nauttimaan Aabrahamin siunauksesta: Niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä." (Room. 4:6-8.) Kun Jumala siunaa meitä Aabrahamin siunauksella, meidän uskomme alkaa kasvaa. Pian me näemme ja uskomme, että sama Kristus, joka vanhurskauttaa meidät, antaa meille voiman synnin voittamiseen. Jumala sanoo meille: "Nyt me rupeamme töihin sinun pyhyytesi ja pyhityksesi hyväksi. Mutta sinun täytyy muistaa, että tälläkin aikaa olet turvassa minussa. Sinä olet minun lapseni - ja minä estän sinua lankeamasta!" Joko sinä olet saanut Aabrahamin siunauksen? Jos täysin hyväksyt Kristuksen vanhurskauden uskon kautta, silloin sinut siunataan yhdessä uskollisen Aabrahamin ja Daavidin kanssa. Sinä kuulut itse asiassa maailman siunatuimpien ihmisten joukkoon! Silti miljoonat kristityt eivät ole koskaan kuulleet sitä eivätkä sitä usko. Sen vuoksi he elävät koko elämänsä hengellisessä köyhyydessä ja pelossa. He eivät tiedä, millaista on painaa päänsä illalla levollisena tyynyyn. He tekevät syntiä ja tunnustavat sen, tekevät syntiä ja tunnustavat, toistuvasti. Heillä ei ole varmuutta, ei voimaa, ei tietoa. Jumala haluaa, että sellaiset kristityt painautuvat Hänen käsivarsilleen tietäen, että heillä on täysi oikeus Jumalassa pysymiseen. Aabrahamin siunauksen saaminen merkitsee ehdotonta luottamusta siihen, että Jeesus pirskottaa jatkuvasti uhrivertaan meihin. Se merkitsee myös pysyvää, pelastavaa uskoa Häneen. Meidän on tultava Hänen luokseen ja sanottava: "Herra, minä tiedän, että olen Sinun lapsesi ja ettet heitä minua pois. Tiedän, että olen pettänyt Sinut ja tehnyt syntiä Sinua vastaan. Minun jalkani ovat likaiset. Mutta tulin nyt Sinun luoksesi puhdistettavaksi. Pese minut puhtaaksi, Herra!" Aabrahamin siunauksessa on kuitenkin toinenkin piirre. Se sisältää luottamuksen Herraan meidän kilpenämme. Jumalahan teki liiton Abramin kanssa: Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." (1.Moos. 15:1.) Herra antoi Aabrahamille tämän siunauksen, kun Aabraham oli palaamassa taistelusta. Jotkut Raamatun tutkijat uskovat, että Aabraham oli siihen aikaan hirveän peloissaan. Ehkä hän ajatteli, että Aasian kuninkaat keräisivät uudelleen joukkonsa ja tulisivat häntä vastaan, kun hänellä oli vain 318 miestä. Tai ehkä hän luuli, että kanaanilaiset hyökkäisivät hänen kimppuunsa, koska olivat nähneet hänen vahvistuvan asuessaan heidän maassaan. Meidän täytyy myös muistaa, että Jumala oli luvannut Aabrahamille, että tästä tulisi monien kansakuntien isä. Silloin Aabraham on myös voinut pohtia: "Ajatella, miten paljon aikaa on kulunut, eikä minulla vieläkään ole poikaa. Nyt minä olen raivoavien sotajoukkojen ja minuun armottomasti suhtautuvien ihmisten ympäröimä. Perheeni, perintöni, on vaarassa. En näe mitään todistetta siitä, että Jumalan lupaus ikinä täyttyisi." Oletko koskaan ollut tällaisessa tilanteessa? Ehkä sinua on paneteltu työpaikalla. Ehkä kotielämäsi on kurjaa. Rukouksesi näyttävät jäävän vastausta vaille. Tai ehkä läheinen ystävä on pettänyt sinut. Olet rukoillut sen vuoksi päiviä, viikkoja, kuukausia - mutta mitään ei ole tapahtunut. Sanot itseksesi: "En näe mitään todisteita Jumalan siunauksesta. Päinvastoin, tunnen itseni masentuneeksi ja epätoivoiseksi. Mitä minä voin tehdä?" Lukuisia kertoja olen vetäytynyt rukoilemaan ja selvittänyt asian Herran kanssa! Olen huutanut: "Isä, Sinä tiedät, että on tärkeitä asioita, joita en ole nähnyt tapahtuvan. Milloin aiot vastata huutoihini? Miksi Sinä odotat? Etkö edes kuule minun rukouksiani? Minulla ei ole enää kyyneliä jäljellä. Uskon Sinun Sanaasi - mutta en näe mitään todisteita Sinun siunauksestasi. Herra, missä Sinä olet?" Aabraham oli juuri sellaisessa pelokkaassa mielentilassa, kun ylimmäinen pappi Melkisedek tuli hänen luokseen. Page 4 of 6

5 Raamattu kertoo: "Näiden tapausten jälkeen tuli Abramilla näyssä tämä Herran sana..." (1.Moos. 15:1.) Tämä jae tarkoittaa: "Sen jälkeen kun Aabraham oli katsonut pelokkaasti häntä ympäröiviä vihollisia.. sen jälkeen kun hän tunsi olevansa masentunut, ettei hän ollut ollenkaan edistynyt... Herran Sana tuli hänelle..." Ensimmäinen, minkä Jumala Aabrahamille ilmoitti, oli: "Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." (sama jae.) Tässä yhdessä ainoassa jakeessa Jumala on antanut meille sen suurimman siunauksen salaisuuden, jonka kukaan uskova voi koskaan saada. Ensimmäinen, mitä meidän Ylimmäinen Pappimme Jeesus sanoo meille, kun Hän tulee luoksemme Kaikkeinpyhimmästä, on nimittäin: "Älä pelkää!" Hän näkee meidän pelokkaan olemuksemme ja vakuuttaa meille: "Eivät mitkään riivaajat eivätkä pahat helvetin henkivallat voi satuttaa sinua. Sinä ole minun vereni suojassa - eikä sinun tarvitse pelätä!" "Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri." (1.Moos. 15:1.) Alkuperäinen heprean sana, joka on käännetty "kilveksi" tarkoittaa oikeastaan "suojelijaa, puolustajaa". Tämä jae siis tarkoittaa: "Minä olen sinun esitaistelijasi. Minä taistelen sinun puolestasi!" Herra sanoo Aabrahamille: "Mene vain katsomaan noita sinua ympäröiviä sotajoukkoja. Minä puolustan sinua niitä kaikkia vastaan! Kukaan ei voi satuttaa sinua - sillä minä olen sinun kilpesi. Luota elämäsi ja tulevaisuutesi minun käsiini. Jos käännyt minun puoleeni ja etsit täyttymystä minusta, minä palkitsen sinut ja sinä saat lisää rauhaa, lisää iloa, lisää täydellisyyttä, jollaisesta et ole ikinä tiennytkään!" Tämä sama jae siis todella kertoo meille, että Herra on meille paljon enemmänkin kuin vain kilpi. Hän on myös meidän ylenpalttisen suuri palkkamme! Jumala sanoo tässä Aabrahamille: "Sinä saat poikasi, ja hänestä on sinulle suurta iloa. Tulee aika, jolloin saat iloita, että olen täyttänyt sinulle antamani lupauksen, ja että jälkeläisesi on syntynyt. Mutta minä haluan olla sinun sydämesi palkka, Aabraham. Silloinkin, kun näet lupausteni täyttyneen, sinun poikasi ei ole sinun palkkasi - ei - minä olen Se, joka täyttää sinun syvimmät tarpeesi!" Jumala tietää kaiken ihmisluonteesta. Hän tiesi, että Aabraham iloitsisi suuresti, kun saisi poikansa. Aabraham voisi silloin sanoa: "Jumala teki sen! Hän lupasi tämän minulle, ja Hän piti Sanansa." Mutta Jumala tiesi myös, että Aabraham ei olisi täysin tyydytetty lapsen synnyttyä. Hänellä olisi edelleen sisäinen nälkä, levottomuus, selittämätön kaipaus, jota mikään inhimillinen ei voinut täyttää. Eikö meillekin käy juuri näin, kun lopulta saamme sen, mitä olemme niin hartaasti halunneet? Koko ajan me ajattelemme: "Kunhan vain saan tämän yhden asian, niin olen onnellinen. Se tekee elämäni ihmeelliseksi. Siihen päättyvät kaikki huoleni." Ei, ei siinä niin käy! Ja sinun kannattaa nyt kertakaikkiaan painaa mieleesi: Maailmassa ei ole ketään miestä, naista, pappia tai evankelistaa, joka voisi täyttää tuon syvän tarpeen sinussa! Meillä kaikilla on se sama tarve: Se on täydellisen riippuvuuden tarve Herrasta. Eikä sitä täytä puoliso, lapsi tai ystävä. Vain Herra itse toi täysin tyydyttää meidän syvimmän tarpeemme. Siinä on hengellinen siunaus! Meidän ylimmäinen Pappimme sanoo: "Jos todella haluat tulla tuntemaan minun siunaukseni salaisuuden - niin minä olen se, jota sinä etsit. Minä olen sinun palkkasi - sinun vastauksesi, sinun siunauksesi!" Kun toiset saavat siunauksen sinun kauttasi, se on varmin todistus siitä, että Herran siunaava käsi on päälläsi! Jumala sanoi Aabrahamille: "Minä runsaasti siunaan sinua...ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä..." (1.Moos. 22:17,18.) Hän tarkoitti: "Minä siunaan sinua siksi, Aabraham, että sinä voit siunata kaikkia kansakuntia!" Ilmeisesti hyvin harvat meistä ovat kutsutut siunaamaan kokonaisia kansakuntia. Mutta jokaisella meistä on perhepiiri, ystäviä, kollegoja ja työtovereita. Moniko sinun lähipiirissäsi on saanut siunauksen siitä, mitä Herra tekee sinulle? Vuotaako Jeesuksen kirkkaus suhteessasi Häneen myös lähelläsi oleviin ihmisiin? Siunaako Kristus sinussa myös ystäviäsi ja perhettäsi? Kenet sinä olet viime aikoina siunannut? Kun ryhdyt siunaamaan muita keskellä omaa koettelemustasi, saat tuntea Jumalan siunaavan käden päälläsi. Näin kävi Daavidille. Kun hänen vihollisensa eivät osoittaneet hänelle mitään armoa, hän todisti: "Jos he kiroavat, siunaa sinä, jos he nousevat, joutukoot häpeään, mutta palvelijasi saakoon iloita." (Ps. 109:28.) Daavid huusi Jumalaa avuksi ja siunaamaan häntä, kun viholliset kirosivat hänet. Jeesus käskee meitä: "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat." (Matt. 5:44.) Jos voit pitää tämän sanan, Herra varmasti siunaa sinua! Page 5 of 6

6 Lopuksi niitä, jotka saavat siunauksen, myös vedetään yhä lähemmäksi Herraa. Jumala ei koskaan siunaa vetämättä ihmistä lähemmäksi itseään ja yllyttämättä: "Tule lähemmäksi minua." Siinä on vielä lisää siunausta - enenevää läheisyyttä Häneen! Ehkä mietit yhä: "En näe mitään todisteita Jumalan siunauksesta minun elämässäni. Minun elämässäni ei ole mitään siitä, mitä olet maininnut. Miten minä voin saada Jumalan siunauksen?" Minä kysyn sinulta: Rakastatko Hänen Sanaansa? Onko sinusta ihanaa tulla Hänen huoneeseensa toisten uskovien joukkoon? Palaavatko ajatuksesi kaiken aikaa Jeesukseen? Puhutko Hänen kanssaan? Jos voit vastata myöntävästi yhteenkin noista kysymyksistä, voit olla varma: Hän vetää sinua puoleensa ja siunaa sinua! Iloitse, rakas uskova pyhä! Jos huomaat, että sinulta puuttuu lahjoja, joita näet muissa... jos isoat ja janoat lisää Hänestä... jos olet heikko, ahdistunut, murheen murtama, murehdit syntejäsi, voit olla levollinen - sinun Ylimmäinen Pappisi siunaa sinua kaikilla hengellisillä siunauksilla. Tule Hänen luokseen uskossa. Hän siunaa sinut mielellään! Download PDF [1] Source URL: Links [1] Page 6 of 6

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Vanhaa viiniä uusiin leileihin...

Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012

Abrahamin tapaus. Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 1 Roomalaiskirjeen selitys 9 Room. 4:1-8 Savonlinnan Tuomiokirkko, 28.11.2012 Abrahamin tapaus Olemme edellä käsitelleet Paavalin Roomalaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka ihmisestä tulee Jumalalle kelpaava.

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _2 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 8.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) PALAVA PENSAS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siinain erämaassa, Hoorebin vuoren juurella. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat? Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 2. osa 1 opettaja Isak Penzev 08.03.2013 Shalom ystävät, me jatkamme oppitunteja ja tutkimme apostolien kirjeitä. Messiaan lähettiläät todistavat omasta uskostaan. Ja apostolien

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA

JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA NAISEN JA MIEHEN SURKASTUNEEN KÄDEN SAPATTINA 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt meillä on poikkeuksellisesti kaksi eri kertomusta. Ne eivät

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 3. osa 1 opettaja Isak Penzev 15.03.2013 Shalom, hyvät ystävät. Me jatkamme oppitunteja, ja meidän aiheenamme on Toora apostolien kirjoituksissa. Jatkamme ensimmäisen Johanneksen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

SOVINTO. a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jaakob perheineen ja Eesau

SOVINTO. a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jaakob perheineen ja Eesau Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SOVINTO Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Jaakob oli lähtenyt poikamiehenä pakoon, kun Eesau oli uhannut tappaa veljensä.

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ABRAM JA LOOT Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä

Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010. Väläyksiä Raamatun henkilöistä Puhe Kajaanin Kl-kodilla su 11.07.2010 Väläyksiä Raamatun henkilöistä Minä otan puheeseeni pieniä väläyksiä joistakin Raamatun henkilöistä. Nämä henkilöt, niin kuin yleensäkin kaikki Raamatun henkilöt,

Lisätiedot

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.)

Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) 1 Uudesti syntyminen. Jeshua ja Nikodemus.( Joh. 3: 1-21.) rabbi J.Melamed Israelista. Mikkeli 19.04.2012 Olen hyvin iloinen, että pääsin tulemaan tänne. Meillä Israelissa on nyt todella kuuma. Kun lähdin,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kuka Jeesus haluaa meille olla?

Kuka Jeesus haluaa meille olla? 1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi

Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi 1 2.oppituntti Isak Pensiev 14.4.2012 Ystävät, me jatkamme oppituntia, joka avaa meille juutalaisia käsitteitä ja juutalaista näkökulmaa sekä Uuteen- että Vanhaan

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53

USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 USKON TAISTELU Joh. 7:1-53 1. Jeesus vaelsi Galilean eri puolilla. Hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaakseen hänet. 2. Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Sisällinen ihminen. Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21

Sisällinen ihminen. Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21 1 Efesolaiskirjeen selitys 10 Ef. 3:14 21 Sisällinen ihminen Viime kerralla käsittelimme tässä Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä sitä, kuinka Paavali käsitti tehtävänsä Kristuksen apostolina eli lähettiläänä.

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio, puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi, kotisivu: www.gen.fi

Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio, puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi, kotisivu: www.gen.fi JUMALAN ISRAEL Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22, 95420 Tornio, puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi, kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS 1. PETTURISTA JUMALAN

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot