Aamukatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamukatsaus 31.07.2002"

Transkriptio

1 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones Nokia S&P Sonera Nasdaq UPM-Kymmene USA:n 10-vuotinen korko 4.58% Stora Enso S&P -paperi Metso HEX HEX Portfolio EUR/USD: Markkinakuva Yhdysvalloista Jan-02 Apr-02 May-02 Nasdaq S&P 500 Lähde: Reuters Selvästi odotettua heikommat kuluttajien luottamusluvut pitivät yllä osakemarkkinoiden alavireistä alkutunnelmaa. Kaupankäynnin edetessä kurssit kääntyivät kuitenkin nousuun, mikä hyytyi loppua kohden. Lopulta vain Nasdaq ja S&P 500 -indeksit jaksoivat ponnistaa hieman plussalle. Sen sijaan Dow Jones jäi aavistuksen pakkaselle. Positiivista virettä markkinoille toi muun muassa Bushin allekirjoittamat lait, joiden mukaan yritysjohtoa valvotaan ja rangaistaan jatkossa rötöstelystä ankarasti. Kuva: Nasdaqin (vasen asteikko) ja S&P 500:n (oikea) kehitys viimeisen 6kk:n aikana UPM-Kymmene etenee vakaasti Aikakauslehtipaperien kannattavuus laski edelleen UPM-Kymmenen tulosraportti ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Suurimman liiketoimintaryhmän, aikakauslehtipaperien, kannattavuus laski edelleen selvästi, mikä oli odotettua Stora Enson raportin jälkeen. Aikakauslehtipaperien kannattavuus (liikevoitto-%: 8,5) oli kuitenkin selvästi parempi kuin Storalla (0,3%), joka on kärsinyt enemmän Pohjois- Amerikan heikosta markkinatilanteesta. Muut liiketoiminnot kehittyivät vakaasti ensimmäiseen neljännekseen nähden. Konsernin liikevaihto vastasi ennustettamme. 1

2 25% 20% Liikevoitto-% 15% 10% 5% 0% -5% Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q Aikakauslehtipaperit Sanomalehtipaperit Hieno- ja erikoispaperit Jalostusteollisuus Puuteollisuus Loppuvuosi hieman parempi UPM-Kymmenen arviot lähiajan näkymistä olivat samansuuntaisia kuin Stora Ensolla. Painopaperien kysynnän ei odoteta merkittävästi muuttuvan, vaikkakin loppuvuosi tullee olemaan perinteiseen tapaan alkuvuotta vahvempi. Hintojen arvioidaan pysyvän pääosin nykyisillä tasoillaan. Harkitsemme suosituksen nostoa Joudumme tarkistamaan ennustettamme aikakauslehtipaperien kannattavuuden kehityksestä hieman alaspäin. Näin myös vuoden 2002 EPS-ennusteemme (2,47 euroa) tullee hieman laskemaan. Harkitsemme kuitenkin suosituksen nostoa (aiemmin pidä). UPM on riskiä karttavalle sijoittajalle hyvä valinta, sillä yhtiö pystyy tekemään vaikeanakin aikana kohtuullisen hyvää tulosta, tase on kunnossa ja yhtiötä luotsaa osaava johto. Lisäksi arvostus on tällä hetkellä maltillinen, vaikka tulosennusteet hieman laskisivatkin. (Jouni Nissinen) Metson tilaukset kiinnostavat Metson tulosraportti saadaan tänään puolilta päivin. Suurin mielenkiinto kohdistuu tilauksiin. Ensimmäisellä neljänneksellä tulos jäi heikoksi, mutta tilaukset palautuivat kohtuulliselle tasolle heikon loppuvuoden jälkeen. Emme usko tilausten nousevan merkittävästi, koska tärkeimmän asiakastoimialan, paperiteollisuuden, elpyminen ei ole vielä alkanut. Q202e Q202e Q102 Q201 Konsensus OsakeTieto Toteutunut Toteutunut Liikevaihto Tulos ennen veroja EPS Positiiviset kommentit loppuvuoden näkymistä lähettäisivät alas ammutun Metson varmasti lentoon. Yhtiö uskoi vielä edellisen tulosraportin yhteydessä, että koko vuoden kannattavuus kohenee viime vuodesta. Oma ennusteemme on ollut, että liikevoittomarginaali laskee 5,6 prosentista 4,7 prosenttiin. (Jouni Nissinen) 2

3 Metsä Tissuen kannattavuus heikkeni M-realiin kuuluvan Metsä-Tissuen kannattavuus laski odotetusti ensimmäiseen neljännekseen nähden, mutta oli kuitenkin parempi kuin vuotta aiemmin. Loppuvuodesta saattaa tulla vaikea kireän kilpailutilanteen ja raaka-aineiden hintojen nousun vuoksi. Pehmopaperituotteiden kysynnän odotetaan kuitenkin pysyvän vakaana. (Jouni Nissinen) Perloksen liikevaihto odotettu kannattavuus painui odotettua enemmän Perlos raportoi 82,3 miljoonan euron liikevaihdosta. Yhtiö antoi tulosvaroituksen aiemmin kesällä todeten, että liikevaihto on ensimmäisen kvartaalin tasolla (n. 83 milj. euroa). Olimme odottaneet 82,4 miljoonan euron vaihtoa ennen tulosvaroitusta. Tuore tulosvaroituksen jälkeen kerätty konsensus oli 83,0 miljoonaa euroa. Perloksen liikevoitto ennen liikearvopoistoja oli toisella kvartaalilla 1,5 miljoonaa euroa, kun yhtiö oli todennut sen olevan selvästi plussalla. Liiketappio oli 4,2 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 5,6 miljoonaa euroa. Tulos oli selvästi odotettua heikompi. Reutersin keräämä konsensusennuste oli 2,5 miljoonaa euroa ja heikoinkin ennuste vain 4,1 miljoonaa euroa. Syy heikkoon kannattavuuteen löytyy seuraavasta yhtiön kommentista: Liiketoiminnan ennakoidaan piristyvän vuoden toisen puoliskon aikana, ja tämän vuoksi Perlos on alkuvuoden aikana ylläpitänyt korkeampaa tuotantokapasiteettia kuin mitä kysyntä on edellyttänyt. Tämä on heijastunut alhaisena kapasiteetin käyttöasteena ja heikkona kannattavuutena. Ainakin konsensus tulee painumaan Toisen kvartaalin tappio oli sen verran odotettua syvempi, että joutunemme laskemaan koko vuoden kannattavuusennustettamme. Olemme odottaneet koko vuodelta 371,0 miljoonan euron liikevaihtoa (konsensus: 380,4 milj. euroa), mikä säilynee ehkä pientä viilausta lukuun ottamatta ennallaan. Tulosennusteemme ennen veroja on ollut 19,1 miljoonaa euroa ja EPSennusteemme 0,29 euroa (ex. goodwill: 0,63 euroa). Konsensus on vastaavasti ollut 20,4 miljoonaa euroa ja 0,33 euroa. Konsensus päivittyneekin alaspäin. (Timo Heinonen) Kuluttajien luottamus heikkeni selvästi Conference Boardin eilen julkistamat kuluttajien luottamusluvut heinäkuulta osoittivat lukemaa 97,1. Lukema oli selvästi odotettua heikompi, sillä markkinoilla indeksilukeman oli odotettu olevan 101,5. Vielä kesäkuussa indeksi osoitti lukemaa 106,3. Rajun pudotuksen vaikutukset pieniä Indeksin jääminen alle odotusten ja raju pudotus kesäkuusta eivät kuitenkaan aiheuttaneet osakemarkkinoille kovin suurta pettymystä. Kuluttajien luottamukseen vaikuttaa suuresti osakemarkkinoiden kehitys, mikä oli kyselyn tekemisen aikaan vielä todella heikkoa. Lisäksi viime aikoina kuluttajien luottamuksella on ollut normaaliakin pienempi korrelaatio todellisen käyttääytymisen kanssa. 3

4 Työnsaantimahdollisuuksien heikkeneminen on uhka Kuluttajien luottamusluvuissa suurin huolenaihe on se, että kotitaloudet kokevat työnsaantimahdollisuuksien heikenneen selvästi. Ihmiset kokevat, että töitä on viimeksi ollut yhtä vaikea saada vuonna Tästä ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta mikäli tilanne heikkenee edelleen tulee työttömyys nousemaan. Tämä puolestaan tulee heijastumaan nopeasti myös kulutukseen ja sitä kautta heikentää talouden kasvumahdollisuuksia. (Sami Tuominen) Bkt:n kasvuvauhdin odotetaan laskevan USA:ssa julkistetaan tänään toisen neljänneksen alustavat bkt-luvut. Bloombergin keräämien ennusteiden mukaan bkt:n odotetaan kasvavan toisella neljänneksellä 2,3 prosentin vuotuista kasvuvauhtia, kun se lopullisten tietojen mukaan kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 6,1 prosentin tahtia. Ennusteiden hajonta on suhteellisen laaja (1%-3,5%), mikä heikentää konsensusennusteen arvoa, ja siten vaikeuttaa osaltaan markkinareaktioiden arviointia. Tuskin vaikuttaa osakemarkkinoihin Julkistettava bkt-luku on varsin alustava, minkä johdosta sille tuskin annetaan osakemarkkinoilla kovin suurta painoa. Tosin, jos luku poikkeaa voimakkaasti ylös- tai alaspäin ennusteista on sillä toki vaikutusta myös osakemarkkinoihin. Myöhemmin julkistetut tarkistetut luvut poikkeavat usein merkittävästikin alustavista luvuista. Beige book valottaa tilannetta Valoa bkt:n kehityksestä saatanee tänään myös Fedin beige bookista. Lisävaloa tuo myös Chicagon ostopäällikköiden indeksi. (Sami Tuominen) Konkurssi uhkaa Qwestia Lainanhoitovaikeuksia Pohjoisamerikkalainen Qwest saattaa hakea suojaa velkojiltaan sen jälkeen, kun yhtiö myönsi kaunistelleensa myyntilukujaan vuosina ,16 miljardilla dollarilla. Qwest on yrittänyt myydä puhelinluetteloyksikkönsä vähentääkseen velkaa ja pystyäkseen maksamaan vuoden lopussa erääntyvän 3,39 miljardin dollarin lainaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kirjanpitosotkujen paljastuttua yksikön myyminen hankaloituu entisestään. Qwestiä rasittaa myös puhelin- ja datapalveluiden myynnin laskeminen. Onkin mahdollista, että yhtiö ei suoriudu veloistaan, vaikka yhtiön johto on kiistänyt huhut mahdollisesta konkurssista. Konkurssiaalto Jos Qwest ajautuu konkurssiin ei se olisi ensimmäinen Pohjois-Amerikan telekommunikaatiomarkkinoilla. Esimerkiksi Global Crossing koki saman kohtalon viime tammikuussa. Myös WorldCom on jo aiemmin hakenut suojaa velkojiltaan, ja siten välttänyt lopullisen konkurssin. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet vaikeat telekommunikaatiosektorilla: USA:sta on hävinnyt alan työpaikkaa ja osakekursseista on sulanut 2 biljoonaa dollaria. (Erik Savola) 4

5 OsakeTieto on osa Talentum-konsernia. Tässä raportissa esitetyt asiat ja informaatio perustuvat luotettavina pitämiimme lähteisiin ja OsakeTiedon omiin arvioihin. Tämä ei kuitenkaan sulje pois virhemahdollisuuksia ja tietojen epätäydellisyyttä. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin ja OsakeTieto voi muuttaa mielipidettään ilman eri ilmoitusta. OsakeTieto (Talentum-konserni tai sen yhteistyökumppanit) tai kukaan sen työntekijöistä ei yksityishenkilönä vastaa raportin käytöstä aiheutuvista mahdollisista vahingoista. Mitään raportin kautta saatavaa informaatiota ei pidä käsittää arvopaperin osto- tai myyntitarjouksena taikka muuna kehoituksena sijoitustoimenpiteisiin. Tehdessään sijoituspäätöksiä tai toimenpiteitä tulee lukijan perustaa ne omaan tutkimukseensa ja arvioonsa sijoituskohteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Materiaalin kaikkinainen kopiointi ja levittäminen on ilman kirjallista lupaa kielletty sekä Suomessa että Suomen ulkopuolelle. 5

Aamukatsaus 16.09.2002

Aamukatsaus 16.09.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 8312,7-0,80 Nokia 14,43 14,45 0,16 S&P 500 889,8 0,33 Sonera 4,38 4,32-1,29 Nasdaq 1291,4

Lisätiedot

Aamukatsaus 01.10.2002

Aamukatsaus 01.10.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 7591,9-1,42 Nokia 13,53 13,42-0,84 S&P 500 815,3-1,46 Sonera 3,68 4,10 11,44 Nasdaq 1172,1-2,26

Lisätiedot

Aamukatsaus 10.10.2002

Aamukatsaus 10.10.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 7286,3-2,87 Nokia 13,23 13,12-0,86 S&P 500 776,8-2,73 Sonera 4,05 4,02-0,70 Nasdaq 1114,1-1,34

Lisätiedot

Aamukatsaus 13.08.2002

Aamukatsaus 13.08.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Muutos-% Päätös Muutos-% v.alusta Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 8688.9-0.65-13.30 Nokia 13.17 12.93-1.81 S&P 500 903.8-0.53-21.28 Sonera

Lisätiedot

Aamukatsaus 22.07.2002

Aamukatsaus 22.07.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 8019.3-4.64 Nokia 12.75 12.49-2.00 S&P 500 847.8-3.83 Sonera 4.05 3.86-4.81 Nasdaq 1319.2-2.79

Lisätiedot

Aamukatsaus 13.09.2002

Aamukatsaus 13.09.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos-% Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 8379,4-2,35 Nokia 14,44 14,23-1,47 S&P 500 886,9-2,48 Sonera 4,44 4,39-1,14 Nasdaq 1279,7-2,72

Lisätiedot

Aamukatsaus 18.04.2002

Aamukatsaus 18.04.2002 Indeksit & korot New Yorkin päätöskurssit, euroa Muutos Päätös Muutos-% Helsinki New York (NY/Hel) Dow Jones 10220.8-0.78 Nokia 23.10 23.15 0.2% S&P 500 1125.9-0.20 Sonera 5.52 5.36-2.8% Nasdaq 1810.7-0.34

Lisätiedot

Venäjän osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2012

Venäjän osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2012 Venäjän osakemarkkinoiden näkymät vuodelle 2012 Petri Pöllänen salkunhoitaja Sijoitus Invest 16.11.2011 UB konserni Perustettu vuonna 1986 Kotimainen, pankkiryhmistä riippumaton avainhenkilöiden omistama

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja TAMMI-KESÄKUU 21 22.7. 21 Heikki Malinen, toimitusjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT Katsaus vuoden 21 ensimmäiseen vuosipuoliskoon Katsaus liiketoimintaryhmittäin Konsernin taloudellinen asema Vuoden 21 näkymät

Lisätiedot

Ensimmäinen vuosineljännes 2010

Ensimmäinen vuosineljännes 2010 Ensimmäinen vuosineljännes 2010 21.4.2010 Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO 100107 PRESENTATION-TITLE 1 Esityksen pääkohdat Katsaus vuoden 2010 ensimmäiseen neljännekseen Vuoden 2010

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät loppuvuonna parhaat suomalaiset osakkeet

Osakemarkkinoiden näkymät loppuvuonna parhaat suomalaiset osakkeet Osakemarkkinoiden näkymät loppuvuonna parhaat suomalaiset osakkeet Rahapäivä 20.9.2007 Jukka Hemmi, johtaja Varainhoito Puh. 010 444 2573, jukka.hemmi@handelsbanken.fi Sijoittajilla mielessä: Yhdysvaltain

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016

Markkinakatsaus. Syyskuu 2016 Markkinakatsaus Syyskuu 2016 Talouskehitys Talouden makroluvut vaihtelevia viime kuukauden aikana, kuitenkin enemmän negatiivisia kuin positiivisia yllätyksiä kehittyneiden talouksien osalta Euroopan keskuspankki

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016

Markkinakatsaus. Toukokuu 2016 Markkinakatsaus Toukokuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja, IMF laski ennusteensa maailmantalouden vuoden 2016 ja 2017 kasvulle Euroalueen ensimmäisen neljänneksen BKT:n

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014 Osavuosikatsaus 2Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 toisella neljänneksellä Kartongin toimitusmäärän kasvu jatkui. Taivekartongin myynnin kasvattaminen Pohjois-Amerikan markkinoilla eteni suunnitellusti

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2012 19. heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q2 2012: Vahva kehitys jatkui Q2/2012 Q2/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon - Analyytikon näkökulma Mikko Ervasti Analyytikko (Teknologia, Media & Telekommunikaatiolaitteet) Evli Pankki Oyj Puh: +358 9 4766 9314 Email:

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2016 Markkinakatsaus Kesäkuu 2016 Talouskehitys Maailmantalous on OECD:n mukaan hitaan kasvun ansassa, tarvetta on kokonaisvaltaisille vero- ja rahapoliittisille sekä rakeenteellisille toimenpiteille Suomen

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009 29.4.2009 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Kysyntä edelleen alhaisella tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne jatkuu heikkona kaikilla markkina-alueilla Rakentamisen aktiivisuudesta

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

Markkinakatsaus. tammikuu 2017

Markkinakatsaus. tammikuu 2017 Markkinakatsaus tammikuu 2017 Talouskehitys IMF:n odotukset Maailman BKT-kasvun suhteen ennallaan (3,4 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018). Talousennusteisiin liittyy kuitenkin tällä hetkellä tavallista

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014 Osavuosikatsaus 3Q 214 Olennaisinta vuoden 214 kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkitoimitusten kasvu jatkui ja hintatasot olivat vakaat Paperien toimitusmäärät

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.7.219 Markkinatilanne Liiketoimintaympäristö Talouden näkymät muuttuivat epävarmemmiksi, muutamilta asiakkailta arvioita markkinoiden heikkenemisestä ja hintojen alenemisesta

Lisätiedot

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto

Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto Miltä näyttää vuosi 2017 tilinpäätösten perusteella? Henri Huovinen Osakesäästäjien Keskusliitto 16.2.2017 Markkinatilanne Euroopassa Takana osakemarkkinoiden vahva nousujakso loppuvuonna 2016. Euroopan

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014 Osavuosikatsaus 1Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edelliseen neljännekseen verrattuna Taivekartongin toimitusmäärät kasvoivat Euroopassa sekä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2011. Mika Ihamuotila 17.8.2011

Osavuosikatsaus 1-6/2011. Mika Ihamuotila 17.8.2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 Mika Ihamuotila 17.8.2011 Agenda 1) Keskeiset tapahtumat ja projektit: Kansainvälinen kasvu ja uudet myymälät Tuotelanseeraukset 2) Myynti: Markkinatilanteeseen nähden vahva liikevaihdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016

Markkinakatsaus. Marraskuu 2016 Markkinakatsaus Marraskuu 2016 Talouskehitys Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin ja on aiemmin puhunut verojen leikkaamisesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2017 Markkinakatsaus Huhtikuu 2017 Talouskehitys Vuoden ensimmäiset isommat poliittiset Eurooppavaalit Hollannissa menivät markkinoiden kannalta hyvin Vapauspuolueen kannatuksen jäädessä selvästi odotuksia

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Heikki Malinen 1 Strategia ja toimintatapa Viisi toiminnan ydinaluetta Investointien elinkaaren kattava konsepti Teknologian ja paikallisten olosuhteiden hyvä tuntemus Vahva markkina-asema

Lisätiedot

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu

VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu VTI-konsernin osavuosikatsaus tammisyyskuu 2007 Tammi syyskuu kehittyi tammi syyskuussa odotusten mukaisesti ja oli 56,5 miljoonaa euroa (tammi syyskuu 2006: 52,6 miljoonaa euroa). Edellisvuoden vastaavan

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 25.4.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Tammi-maaliskuu 28 lyhyesti Toimintaympäristö pysyi haastavana Liikevaihto kasvoi viime aikojen kasvuinvestointien

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus 25.3.2009 Jan Lång Johtoryhmä Jan Lång Risto Anttonen Jari Mäntylä Gustav Adlercreutz Jean-Marie Becker Tommi Björnman Diego Borello Daniele

Lisätiedot

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014. Heikki Lehtonen toimitusjohtaja COMPONENTA TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tilauskannan kehitys vuosineljänneksittäin (sisältää seuraavien 2 kuukauden tilaukset) 120 100 80 60 40 20 0 3 Me Q1/10 Q2/10

Lisätiedot

Taloudelliset tavoitteet ja tulos

Taloudelliset tavoitteet ja tulos Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys

Lisätiedot

Kemiran tulos 1-3/

Kemiran tulos 1-3/ Kemiran tulos 1-3/24 Kemiran liiketoiminnot Pulp & Paper Chemicals Kemwater Paints & Coatings Industrial Chemicals Growhow GrowHow 2 738 (23) Muut Pulp & Paper Chemicals Aasia Muut Suomi Amerikka GrowHow

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Pääpaino kannattavuuteen. Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.2007

Pääpaino kannattavuuteen. Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.2007 Pääpaino kannattavuuteen Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 2.5.27 Sisältö Kemiran tammi-maaliskuu Liiketoiminta-alueet tammi-maaliskuu Näkymät 2 Kemiran tammi-maaliskuu Tunnusluvut Q1/7 Q1/6 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Vuoden 2009 tulos Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO PRESENTATION-TITLE

Vuoden 2009 tulos Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO PRESENTATION-TITLE Vuoden 29 tulos 2.2.21 Heikki Malinen, toimitusjohtaja Esa Ikäheimonen, CFO 117 PRESENTATION-TITLE 1 Esityksen pääkohdat Katsaus vuoteen 29 Visio 22 Katsaus liiketoimintaryhmiin Konsernin taloudellinen

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013 Osavuosikatsaus 1Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä Taivekartongin markkinatilanne parani edelliseen vuosineljännekseen verrattuna in laajennettujen taivekartonkikoneiden

Lisätiedot

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONE Yhtiökokous HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONE Yhtiökokous 2018 26. HELMIKUUTA 2018 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Tyypillinen työpäivä KONEella Yli 1,2 miljoonaa laitetta huollossa Yli 500 tilausta Yli 500 laitetoimitusta ~ 70 000 huoltokäyntiä

Lisätiedot

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT

KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT KATSAUSKAUDEN PÄÄKOHDAT Liikevaihto kasvoi hieman Liikevaihto 51,5 (50,6) miljoonaa euroa, kasvua 1,9 prosenttia V. 2012 vertailulukuihin sisältyy 3,4 MEUR sopimustuotekehitystoiminnasta kertynyttä liikevaihtoa,

Lisätiedot

Markkinakatsaus. helmikuu 2017

Markkinakatsaus. helmikuu 2017 Markkinakatsaus helmikuu 2017 Talouskehitys Trumpin ajamien veronkevennysten uskotaan siivittävän USA:n talouskasvua selvästi lähivuosina, mikä vauhdittaisi maailmankaupan kasvua. Talouspoliittisista uudistuksista

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Ajoissa aloitetut toimet tuottavat tulosta kassavirta vahva, kaikki liiketoiminta-alueet plussalla Kassavirta investointien jälkeen 216 miljoonaa euroa vahvin vuosineljännes

Lisätiedot

Markkinakatsaus Elokuu 2017

Markkinakatsaus Elokuu 2017 Markkinakatsaus Elokuu 2017 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) piti globaalin kasvun ennusteet muuttumattomana (3,5 prosenttia 2017 ja 3,6 prosenttia 2018) heinäkuun katsauksessaan. Kasvuennusteita

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1-9/ / Juha Varelius, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1-9/2013 1.11.2013 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Veroilmoitus_tehty Tarjouspyyntö_hyväksytty Eläkkeet_maksettu Asiakaspalaute vastaanotettu Työvuoro_vastaanotettu Asiakaspalaute_lähetetty

Lisätiedot

Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2009 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi maaliskuussa 2009 Haastava markkinaympäristö MacGREGORin vakaa suoritus jatkui Huoltoliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti

Tammi-kesäkuu 2001 lyhyesti Tammi-kesäkuu 21 lyhyesti Liikevaihto 1 287, jatkuvan liiketoiminnan kasvu 11% Liikevoitto 111, kasvu 8 % Tulos/osake,52, kasvu 14 % (ilman kertaluonteisia eriä) Oma pääoma/osake 9,53 Toinen omien osakkeiden

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 29 24.7.29 Sivu 1 Keskon osavuosikatsaus 1-6/29 Ruokakeskon kasvu yli markkinakehityksen ja kannattavuus edellisvuotta parempi Rautakeskon kustannuksia ja varastoja onnistuttiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Tulevaa Yhdysvallat: Työllisyyslukujen vuoro Keskuspankkikokouksia (EKP, BoE) Luottamuslukuja Mennyttä Yhdysvallat:

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-2Q 28 Merkittävintä toisella neljänneksellä Tulosparannus- ja liiketoimintakonseptien yksinkertaistamisohjelman tavoite nostettiin 1 miljoonasta eurosta 15 miljoonaan euroon M-real

Lisätiedot

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström

Yhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström 1 Keskeiset asiat vuonna 2005 MacGREGORin osto ja integrointi Cargotec listautui 1.6.2005 Cargotecille valittiin uusi hallitus 12.7.2005 43,4 milj. osaketta

Lisätiedot

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017

Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Markkinakatsaus Kesäkuu 2017 Talouskehitys Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella Macronin puolue otti selvän voiton. Macronille tullee enemmistö parlamentissa, mikä on talouden kannalta

Lisätiedot

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät

Lisätiedot

Tulosinfo Q

Tulosinfo Q Tulosinfo Q2 2005 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet lupaavat liikeideat Markkinajohtaja tarkasti

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013 Osavuosikatsaus 2Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 toisella neljänneksellä Taivekartonkitoimitusten kasvu jatkui Valkopintaisen kraftlainerin markkinatilanne jatkui erittäin vahvana ja hintoja

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 1.8.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Yleiskuvassa ei muutoksia maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanne jatkuu epävarmana rakentamisen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. joulukuu 2016

Markkinakatsaus. joulukuu 2016 Markkinakatsaus joulukuu 2016 Talouskehitys Maailman BKT kasvun odotetaan olevan 3,1 prosenttia 2016, vuosille 2017-2018 kasvun odotetaan olevan vähän kovempi. Taloudellisiin ennusteisiin liittyy kuitenkin

Lisätiedot

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen 29.9.2014 Inflaatio hidastuu lisää saako se EKP:n toimimaan? Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat palautuvat EKP:n osto-ohjelma kiinnostaa Euroalue: Inflaatio

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot